grafiikkanäyttely elokuussa kouvolassa

TAIDE-RUUKKI

Näyttelyvuosi on ollut vilkas.  Kesän ajalle osuu vielä yksi ryhmänäyttely.  Tällä kerralla Kouvolassa.  Mukana meitä Paperihuoneen graafikoita on seitsemän.  Lähdemme porukalla ripustamaan näyttelyn 4.8. ja juhlimme avajaisia sunnuntainan 5.8. 2018.  Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Elokuun ensimmäinen viikonloppu oli helteinen.  Pato-klubi sijaitsi vanhassa tehdaskiinteistössä.  ”Täällä on yleensä viileää, mutta näillä helteillä tämäkin sali on kuuma”, saimme kuulla paikan päällä.

 

PAPERIHUONEEN GRAAFIKOT TIINA-KATRIINA, PAULA, PIRJO, RIIKKA JA MARJALEENA

Ripustus oli siis hikinen urakka.  Meitä oli paikalla viisi graafikkoa sekä apujoukot (siis miehemme).  Ripustimme sujuvasti sekä omamme että kahden poissaolijan taulut.  Aikaa tähän kaikkeen kului lähes viisi tuntia.

 

KYMIN HUVILA

Majapaikkamme Kymin Huvila sijaitsi parinsadan metrin päässä.  Siellä oli meneillään paritkin syntymäpäiväjuhlat, kun saavuimme nälkäisinä paikalle.  Huoneet olivat tukahduttavan kuumat, mutta onneksi siellä oli tuulettimet.  Ainakin ilma liikkui, vaikkei se tuonutkaan paljon helpotusta.

Mutta ruoka oli hyvää.  Tarjolla oli erinomaista häränrintaa ja kasvissyöjille erinomaisia sienipullia.  Baarikin oli auki iltayhdeksään.  Istuimme ulkona telttakatoksen alla.  Kun ilta pimeni, oli hyvä kun olimme sateen suojassa.  Vettä tuli hetken kaatamalla.  Lyhyt juoksu nurmikon poikki huoneisiin ehti kastella perusteellisesti.

 

KIRKKOJOUKKUEEMME

Sunnuntaiaamuna ehdimme pienelle kävelylenkille ja kävimme myös katsastamassa Kuusankosken kauniin kirkon.  Puolen päivän aikaan palasimme Pato-klubille odottelemaan avajaisten alkamista.

 

RIITTA VIRTASEN NÄYTTELY PATO-GALLERIASSA

Naapurihuoneessa oli samaan aikaan esillä Riitta Virtasen öljyväritöitä.  Se oli hyvä, sillä sen myötä mekin saimme grafiikannäyttelyymme runsaasti avajaisvieraita.

 

MINULLA OLI NÄYTTELYSSÄ YHDEKSÄN GRAFIIKANVEDOSTA – VILLINEITOSIA JA TANSSITYTTÖJÄ

Monet olivat kiinnostuneita erilaisista grafiikan tekniikoista.  ”Teillä on tasokas näyttely”, saimme kehuja.  Se lämmitti.

 

TIINA-KATRIINA TANSSAHTELI AVAJAISTUNNELMISSA

Pääsimme iltapäivällä lähtemään kotimatkalle.  Nyt toivomme tietenkin runsasta kävijämäärää Taideruukkiin ja erityisesti Pato-klubille.

Osoite on Kuusankosken Taideruukki 2 kerros.  Kyminväylä 2.

 

 

OHJELMAA PATO-KLUBILLA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.