tarot-ennustuksia hämeen keskiaikafestivaaleilla

to 16.8.2018

Olen mukana Hämeen keskiaikatapahtumassa jo neljättä kertaa yhdessä Paperihuone ry:n graafikoiden kanssa.  Ensimmäisen vuoden kokemus oli huikea.  Silloin aurinko paistoi koko viikonlopun ja kävijät jonottivat ennustuspöytääni.  Annan aina vain hyviä ennustuksia.  Viime kesä oli pohjanoteeraus, sillä kahtena päivänä satoi kaatamalla.  Me urhoolliset päivystäjät kyyhötimme vuotavan pressukatoksen alla ja palelimme.  Millaiset tunnelmat tänä vuonna?  Toivottavasti auringonpaisteiset.  Sääkartat lupaavat epävakaista.

Minulla on todella haastava viikonloppu.  Ennustajaroolini lisäksi sukkuloin perjantai-iltana ja lauantaina Hämeen kesäyliopiston ja Lapin yliopiston kuvataiteen aineopintoihin kuuluvalla grafiikkakurssilla.  Matkaa Linnanpuiston ja Myllymäen välillä on pari kilometriä.  Mennessä ylämäkeä, paluumatkalla alamäkeä.  Juoksenko pitkässä mekossani vai vaihdanko vaatteita lennossa?

Aamu mökillä valkeni auringonpaisteisena.  Pakkasimme jo illalla autoon ennustajaeukolle pienen puutarhapöydän  ja kaksi tuolia sekä aurinkokatoksen niiden ylle.  Tai sadekatoksen – tarpeen mukaan.  Jussi keräsi matkaan myös sahan, kirveen, porakoneen, puutappeja ja kiinnitysnaruja.  Leirin pystytys on aina vaativaa, vaikka saammekin järjestäjien puolesta katoksellisen torikojun.

Säännöt ovat kiristyneet.  Olemme saaneet myyntipaikan tähän asti ilmaiseksi työnäytöksiin vedoten.  Vaan ei enää.  Nyt tupsahti 70 euron lasku ja ilmaisten rannekkeiden määrää oli pienennetty.  Yritämme siis tänä vuonna olla entistä tehokkaampia entistä vähemmällä talkooväellä.

 

TORIKOJUMME SAAPUI

Kun saavuimme rakentamaan, kaikki oli levällään.  Tiina-Katriina ja miehensä Reijo levittelivät käsiään.  ”Meillä ei ole torikojua eikä kenelläkään ole tietoa, saammeko sellaista.  Emme kuulemma ole varanneet”.  Niinpä pyörittelimme tovin peukaloita ja toivoimme parasta.  Lopulta kolme riuskaa työmiestä tuli kärryjen ja kojujen kanssa paikalle.

 

RIIKKA JA TIINA-KATRIINA SITOIVAT NOKKOSSEPPELEITÄ

Sen jälkeen rupesi tapahtumaan.  Rakensimme vauhdilla katoksen ja kalustimme kojun ympärille pöydät ja tuolit.

 

TIINA-KATRIINA JA ENNUSTAJAEUKKO MAMA MADDALENA ILTAPÄIVÄAURINGOSSA

Iltapäivällä festivaalialueella oli vilkasta, sillä päivä oli kaunis ja portit avoinna ilmaiseksi.  Minun tarot-pöytääni oli taas kerran jono.  Annoin kokonaista 26 hyvää ennustusta ja asiakkaat olivat ylen tyytyväisiä.  Myös korttikauppa kävi hyvin.  Meillä oli tänä vuonna myyntivalikoima pieni mutta laadukas.  Jatkamme reippaasti huomenna.

 

pe 17.8.2018

Säät ovat suosineet ainakin toistaiseksi.  Tänään oli mukavan lämmin festivaalipäivä.

 

KESKIAIKALEIRI LINNAN KUPEESSA

Vain puuskainen tuuli haittasi elämistä.  Kortit lentelivät ja ennustajan kynttilälyhty sammui tuon tuostakin.

 

MAMA MADDALENA ANTOI HYVIÄ ENNUSTUKSIA

Minulla kävi tänäänkin runsaasti asiakkaita.  Moni kertoi tulevansa tarot-ennustukseen ensimmäistä kertaa.  Olin onnellinen, että voin suoda heille elämyksen.  Kaikki olivat tyytyväisiä hyviin ennustuksiini.  Hauskinta oli, että todella moni kertoi käyneensä luonani viime kesänä.  Nyt he halusivat tulla uudelleen.  Tänään kävi myös ennätyksellisen paljon miehiä.  Se oli edistystä.  Niin ja sain elämäni ensimmäisen tipin – kokonaista kaksi euroa!

 

LISSU TOI HIENOJA LIPPUKORISTEITA TORIKOJUUMME

 

SAIMME VAHVISTUSTA JOUKKOIHIMME, KUN PIRJO TULI KAIVERTAMAAN PUUTA JA VILPPU SOITTI TUTTUUN TAPAAN JOUHIKKOA

 

TIINA-KATRIINA ESITTELI RAPARPERISTA JA NOKKOSISTA TEKEMÄÄNSÄ PAPERIA

Jouduin lähtemään iltapäivällä opiskelurientoihin.  Ilta vierähti grafiikkakurssilla.  Se ei haitannut, sillä festivaalipäiviä on vielä kaksi edessä päin.  Ehdin antaa vielä monta ennustusta, jos on kysyntää.  Toivottavasti on.

 

la 18.8.2018

Pitäisi olla varovainen mitä toivoo.  Minulla oli aivan huikea ennustuspäivä.  Kun 40 hyvää tarot-ennustusta oli takana, kuvittelin että tämä päivä on pulkassa.

 

LAMPAITA LINNAN VALLEILLA

Laitoimme Tiina-Katriinan kanssa leirin yökuntoon ja poistuimme takavasemmalle viinibaariin pitkän päivän päätteeksi.  Naapuripöydässä oli iloinen naisjoukkue juhlimassa kaverinsa syntymäpäivää.  He tunnistivat minut, kysyivät onko kortit mukana ja kaappasivat seuraansa.

KESKIAIKATUNNELMAA KESÄILLASSA

Ilta pimeni ja meillä kaikilla oli hauskaa, kun annoin heille toinen toistaan parempia tulevaisuuden ennustuksia.  Prinssejäkin löytyi.

 

SATEINEN AAMUN AVAUS

En todellakaan arvannut aamulla, että päivästä tulee näin iloluonteinen.  Heräsin sateenropinaan, joka kuulosti korvissa kovasti ikävältä.  Torikojumme oli onneksi vuorattu tukevasti pressuilla.  Saavuin ensimmäisenä paikalle ja sain kunnon suihkun, kun purin märkiä muoveja.

 

PÄIVÄLLÄ SÄÄ JA ILMEET KIRKASTUIVAT

 

TORIKOJUMME SAI SIVUVERHOT

 

PIRJO PIIRSI MAISEMAKUVAN RASVAKYNILLÄ LITOGRAFIAKIVELLE

Sää kirkastui kuitenkin nopeasti ja iltapäivällä aurinko paistoi kuumasti.    Valtasimme käyttöömme tyhjäksi jääneen naapuripödän.  Kuulimme, että tänä vuonna kaksikymmentä myyjää oli jättänyt tulematta ja peruutuksia oli paljon.  Hinnat on nousseet vuosi vuodelta.  Siinä ilmeisesti syy.  Päivä oli kuitenkin vilkas ja markkinavieraita riitti iltaan asti.  Huomenna on festivaalien päätöspäivä.  Sadekuuroja on edelleen luvassa.  Toivottavasti ne kiitävät nopeasti linnanpuiston yli.

 

su 19.8.2018

Kävelin aamulla pitkässä mekossani tihkusateessa linnanpuistoon.  Taivas oli mustanpuhuva.

 

MUSTIA PILVIÄ LINNANPUISTON YLLÄ

Saimme pari kunnon sadekuuroa päivän aikana niskaamme.  Iltapäivä oli parempi sään suhteen.

 

PETRA MUOKKASI NAHKAA KIRJANSIDONTAA VARTEN

Päivä oli kuitenkin vaisu.  Kävijöitä oli paljon vähemmän kuin lauantaina.  Niin myös tarot-ennustuksia haluavia.  Se ei haitannut, sillä edellisen päivän ruuhka oli tuoreessa muistissa.

 

MAALAAMINEN MUSTEELLA VILLALANGAN AVULLA KIINNOSTI

Tiina-Katriina keksi, että kävijät voisivat kokeilla maalaamista villalangalla.  Monet kokeilivatkin ja ihastuivat.  Festivaalitapahtuma päättyi jo viideltä iltapäivällä.  Purimme sujuvasti leirin.  Lastasimme tavarat autoihin ja olimme tyytyväisiä, että pitkä viikonloppu oli onnellisesti ohi.  Ensi vuonna taas?

Olin tosi tyytyväinen ennustajaeukon rooliini.  Tapasin monta ensikertalaista, jotka halusivat markkinaelämyksen.  Tapasin monta edellisiltä vuosilta tuttua kävijää, jotka halusivat päivittää tulevaisuuden ennusteensa.  Tapasin myös ennätysmäärän mieshenkilöitä.  Ja mikä parasta, selvisin kunnialla myös ennustuksista englannin kielellä.  Ensi vuonna taas?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.