
GRAFIIKKAKUKKAKOOSTEENI ONNISTUI
ti 9.10.2018
Onnistuihan se lopulta. Haastoin itseni tekemään näyttävän grafiikkakollaasin. Kiitos siitä aineopintojen carborundum-kurssin. Leikkasin offsetpellistä kukkia ja kukkamaljakoita. Käsittelin pinnat gessolla, carborundumhiekalla, hohkakivellä. kirkkaalla liimalla ja pitsinpaloilla. Löysin pari vanhaa laattaa ja leikkelin myös ne kukkien muotoon.
Yhtäkkiä minulla oli edessäni kokonainen kukkaketo. Muotoilin pellistä vielä pöytäpinnan ja telasin siihen värin. Kukat jouduin käsittelemään yksitellen levittämällä karkealla siveltimellä notkean painovärin. Sekoitin grafiikkavärin sekaan sekä transparenttia että pellavaöljyä. Laattojen puhdistus sujui sukkuhousuilla ja puhelinluettelopapereilla.

TOINEN VÄRIKÄS VERSIO
Jännittävin vaihe oli ilman muuta vedostus. Tein sen kahdessa osassa, jotta sain kukat osittain toistensa päälle.

KUKKAMALJA
Aikaa vierähti, mutta lopputulos oli sitä mitä halusinkin. Kelpaa nyt viedä valmiit vedokset opettajalle arvioitaviksi.

TÄSSÄ VÄHÄN EPÄSOVINNAISEMPI SOMMITELMA
Herkistelin vielä illalla kotona vedoksilla, joihin en ollut tyytyväinen. Mutta korttimateriaaleiksi ne sopivat mainiosti.

KUKKAKORTTEJA

LISÄÄ KUKKAKORTTEJA