
TUORE KURKUMA MUISTUTTAA INKIVÄÄRIÄ
Hämmästelin pienessä K-Marketissamme kurkumapakkauksia. Olen tutustunut kurkumaan vain mausteena. Olin sen verran utelias, että ostin niitä. Yritin löytää netistä ohjetta, miten näitä juuria käytetään. Löysin vain hehkutusta jauheen terveysvaikutuksista.
”Kurkuma on paitsi mauste, joka värjää curryn keltaiseksi, myös lääkekasvi, jota on käytetty intialaisessa ayurveda-lääkintäperinteessä jo tuhansien vuosien ajan hoitamaan tulehdusta, laskemaan kuumetta, parantamaan ruoansulatusta ja puhdistamaan elimistöä. Kurkuman terveysvaikutuksia on tutkittu myös tieteellisesti. Kurkuman terveelliset ominaisuudet aktivoituvat tutkimusten mukaan parhaiten rasvan ja mustapippurin kanssa.”

KULLANKELTAISTA KURKUMAA
Kuorin muutaman palan juurta ja kiehautin ne vesitilkassa. Maistoin ja totesin, että maku oli yllättävän voimakas ja aika kitkerä. Samalla sain sormeni kirkkaan keltaisiksi.

TERVEYSTEETÄ, HMMM
Kokeilin miltä kurkumatee maistuu. Kiehautin vettä, lisäsin siihen kurkuman keitinlientä, ripauksen mustapippuria ja hunajaa. Se toimi, maku oli miedon hunajainen. Pahempiakin terveystuotteita on maistettu!

KURKUMAVÄRJÄTTYJÄ MUNIA
Mitenkähän kurkuma toimii kananmunien värjäyksessä? Kiehautin vettä ja kurkumanpaloja. Käärin munat tinapaperiin ja ripottelin väliin kurkuman paloja. Odotin kirkkaan keltaista lopputulosta. Munista tuli haalean keltaisia ja läikikkäitä. No, ainakin erilaisia kuin sipulinkuorilla värjättäessä.