
MARRASKUU VANAJAVEDEN RANNALLA
to 8.11.2018
Koko marraskuu on säätiedotusten mukaan vuodenaikaan nähden lämmin (!), sateinen ja tuulinen. Ja pimeä. Lähes joka päivä sataa kevyttä tihkua. Hyvä puoli on, että ulkoillessa hipiä saa kosteutta ja kadut eivät ole – vielä – liukkaat. Olemme viettäneet jo monta marraskuuta Thaimaan auringossa. Siksipä tämä pimeys tuntuu raskaalta.
Viikkomme sujuvat mökkiremontin ja kurssipäivien rytmissä. Maanantaisin ja joka toinen tiistai käyn Vanajaveden opistolla maalaamassa. Nyt akryyliväreillä. Jussilla on jäänyt tiistain äijäjumppa väliin. Hän saa omien sanojensa mukaan riittävästi jumppaa, kun kantaa lautoja mökkirinteessä.

UIMAHALLISSA OLI LÄMMINTÄ JA KOSTEAA
Houkuttelin miehen tänään vesijumppaan. Parin tunnin tauko työmaalta tekee vain hyvää. Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti myös työhuoneella. Meillä on tiedossa useampikin joulunajan tempaus. Tiina-Katriina keksi, että voisimme panna pystyyn parin viikon kuluttua pop up -taidekahvilan. Minä olen tietysti innolla mukana.
On meillä valonpilkkujakin tiedossa. Anna järjestää lauantaina pojille syntymäpäiväjuhlat. Mekin pääsemme mukaan. Sunnuntaina juhlimme isänpäivää Miikan perheen luona. Kaizu on kutsunut seuraavalla viikolla lähiystävät Naantalin kylpylään. Niin ja meillä paperihuonelaisilla on tiedossa myös pikkujoulut Ullan luona. Jee, hyvinhän tämä kaamosaika etenee.
pe 9.11.2018
Meillä oli tänään mökkipäivä. Pukeuduin aamulla työvaatteisiin. Odotin, että työmaalla on samanlainen kaaos kuin viikko sitten. Onneksi ei ollut. Siivottavaa toki oli, mutta kohtuullisesti.

MÖKKIREMONTTI ETENEE
Olohuoneessa oli meneillään seinien ja katon villoitus. Siis nyt enemmän rakentamista kuin purkamista. Kirvesmies Pekka osoittautui mukavaksi ja huumorintajuiseksi. Työpäivä sujui reippaasti.

LÖYTYIHÄN NIITÄ SUPPIKSIA!
Ehdin käydä katsastamassa lähimetsän tutun suppispaikan. Löysinkin, vaan en paljon. Ilahduin silti.

VANAJAVESI OLI PEILITYYNI
Kävin myös päiväurakan päätteeksi kärjessä kävelemässä. Syksyinen maisema oli tyyni ja kaunis. Palasin virkistyneenä. Karkasimme Jussin kanssa ennen pimeän tuloa Tiiriöön susheille. Komea kauris seisoi keskellä mökkitietä. Jussi kertoi, että hän on nähnyt metsäneläimiä lähes joka päivä.

VALUTUSTA AKRYYLIVÄREILLÄ
Jäin Tiiriöön, sillä Hämeenlinnan taiteilijaseura oli järjestänyt esittelytempauksen Raamareilla. Tutustuimme minulle ihka uuteen valutusmenetelmään.

LISÄÄ VALUTUSTA
Tutustuimme myös akryylimediumeihin. Oli ihan pakko ostaa purkki, joka tekee väreistä heleän. Jo tämä päivä oli ihmeellinen. Odotan jännittyneenä, mitä ihmeitä näemmekään huomenna Amos Rexissä Helsingissä.