yhtäjuhlaa

SAMUN MONSTERIAUTOKAKKU

su 11.11.2018

Meillä oli kolmen täytekakun viikonloppu.  Samu 6v ja Miska 4v juhlivat sekä päiväkotikavereiden että sukulaisten kanssa syntymäpäiviä.  Sunnuntaina vietimme Miikan perheen luona isänpäiviä.

 

SAMU PIIRSI MALLIN KAKUN KORISTELUUN

Samu tilasi monsteriautokakun.  Hän piirsi mallin ja Anna toteutti sen.  Koristelu oli päivänsankarin käsialaa.

 

JUHLALLINEN HETKI

Miska sai neljän kynttilän porkkanakakun.  Poikien lahjatoiveet ovat olleet jo pitkään samoja.  Kaikki ovat innostuneet legoista.

 

OTSO JA VISA ASKARTELIVAT SERKUILLE ONNITTELUKORTIT

Samu sai tekniikkalegopaketin, jossa oli kauko-ohjattavan telaketjuvaunu.  Se oli tarkoitettu 9-16 vuotiaille.  Poika sai illan aikana rakennettua suurimman osan ihan itse.  Hän meni paketin kanssa nukkumaan.  Aamulla telaketjuhirmu oli jo toiminnassa.  Se herätti suurta innostusta päivällä Otson ja Visan luona.  Miska kanniskeli tyytyväisenä puhuvaa pehmolelukoiraa.  Se pääsi pojan viereen unikaveriksi.

 

ISÄNPÄIVÄLOUNAALLA

Isänpäivälounaalla oli tunnelmaa, kun kaikki kokoontuivat nauttimaan pöydän antimista.

 

PÄIVÄNSANKARIT MIIKA JA JUSSI

Laura oli loihtunut taas kerran herkullisen sacherkakun.  Miikan toive oli ”paljon tummaa suklaata ja vähemmän kermavaahtoa”.  Suklaakakku upposi hetkessä juhlakansan suihin.

 

ULPU 7KK EHTI PÄIVÄUNIEN JÄLKEEN RUOKAPÖYTÄÄN

Jussi löysi oman viinikellarimme uumenista vanhaa portviiniä, jota hän vuosia sitten varastoi Annan tuleviin kihlajaisiin.  Koska sellaisia juhlia ei ole tähän mennessä tullut, nautimme nyt isänpäivän kunniaksi maljat.  Maku oli loistava.  Pari pulloa taitaa olla edelleenkin varastossa odottamassa seuraavia isänpäiviä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.