värikylpy ihmemaa amos rexissä ja saamelaistunnelmia emmassa

AMOS REX

la 10.11.2018

Kukkaketo hehtui Amos Rexissä ja revontulten värit loistivat Emmassa.  Näimme kuvataiteen aineopintoryhmämme kanssa kaksi aivan erilaista tunteita herättävää näyttelyä.  Opettajamme Anssi Taulu kannusti muodostamaan henkilökohtaisen näkökulman näyttelyjen teoksiin.

”Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen on pohdiskelevaa ajattelua, joka kohdistuu taideteosten sisältöihin, toteutuksiin ja rinnastaa teosten luomia kokemuksia toisiinsa.  Kirjoittaja pysyttelee lähellä näyttelyjen teemallisia sisältöjä. Lähtökohdaksi kirjoittamiseen voi ottaa jotain seuraavista: kokemus, tila, väri, tunne, ajatukset, näyttely kokonaisuutena ja mitä keskusteluja ne herätti.”

Saavuin sateentihkuisena pimeänä marraskuun aamuna Paunun pikavuorobussilla Hämeenlinnasta Helsinkiin. Samaan bussiin sattui muitakin ryhmästämme. Jo matkalla oli mukava pohdiskella, mitä päivä tuo tullessaan.

OPISKELURYHMÄMME KOKOONTUI AMOS REXIN KATTOIKKUNOIDEN KOHDALLA

Jono Amos Rexiin oli vähän ennen kello 11 kohtuullisen lyhyt. Se että helsinkiläiset jonottavat uuteen museoon, on melkoinen tapaus.

 

JONOSSA

En muista seisseeni pääkaupungissa taidemuseon jonossa kuin kerran aikaisemmin. Ateneumissa oli päättymässä Helene Schjerfbeckin näyttely ja sehän oli ihan pakko nähdä. Maailmalla sen sijaan muistan viettäneeni parhaimmillaan kolmekin tuntia jonossa Vatikaanin museoihin ja Paul Gauguinin näyttelyyn Grand Palacessa Pariisissa. Se hurmio, jotka nämä näyttelyt herättivät, olivat toden totta jonottamisen arvoisia.

 

AALLOKOSSA

Niin nytkin. Olin häikäistynyt, kun astuin sisälle Amos Rexin virtuaalimaailmaan. Olen liikkunut paljon Euroopan ja Aasian taidemuseoissa, mutta tämän vertaista en ole ennen kokenut. Ensimmäisessä salissa valtameri aaltoili siihen malliin, että seuralaiset pelkäsivät tulevansa merisairaiksi.

 

JOKU PUNANAHKA

Kukkameri seuraavassa salissa hurmasi. Tila oli pimeä.  Videoteokset pääsivät loistavaan sateenkaaren väreissä.

 

KOSKETUS SAI KUKAT PUHKEAMAAN

Yksityiskohdat yllättivät. ”Katso, jos laitat käden seinälle, siihen puhkeaa kukkia”, innosta hihkuva pikkutyttö vieressäni opasti.  Näin tapahtui.

 

KUKKIA

Ihmettelin, kun kaikki lapset hyppivät lattialla vaeltavien kuvioiden päällä. Kannattikin hyppiä, sillä he saivat aikaiseksi lisää kukkia.

 

LISKOJA

Entäpä sitten liskot. Niitä vaelsi niin seinillä kuin lattiallakin. Jotkut olivat kasvaneet jättisuuriksi. Kukkien keskellä lepatti värikkäitä perhosia ja sammakot loikkivat villisti. ”Hei nämä ovat lasten piirtämiä”, tiesi joku kurssikavereista.

 

LEENA-LISKO

Ei kestänyt kuin hetken, kun minunkin piirustukseni pääsi vapaaksi. Leena-lisko luikerteli hetken seinällä ja katosi sitten kukkamereen. Riemastuin tästä taideteokseen osallistumisen ilosta. Voin vain kuvitella, miten pikkupoikakatraani valtaisi tilan. Näin jo miten he hyppisivät ja piirtäisivät omat suosikkieläimensä seikkailemaan villiin viidakkoon.

Olin itsekin viidakkotunnelmissa, sillä liskot herättivät hilpeitä muistoja. Vietimme muutama vuosi sitten alkuasukaselämää mieheni Jussin kanssa Malesiassa Perhentian saarilla. Asuimme rannalla pienessä Butterfly-nimisessä bungalowissa. Värikäs ystävällismielinen gekko jakoi sen kanssamme. Annoimme sille nimen Gekkonen. Se tervehti aina iloisesti, kun saavuimme päiväretkiltä majapaikkaan.

 

LEENA JA LISKO

Toinen ikimuistoinen liskokokemuksemme on Tiomanin saarelta. Siellä suuret varaanit kävelivät vapaasti rannoilla. ”Varo, lisko paistattaa päivää saronkisi päällä”, kuulin hihkaisun kun palasin uimasta. En käynyt taistoon kummalle pyyhe kuului.

 

KIRKKOSALITUNNELMISSA

Tunnelma vaihtui seuraavassa salissa. Sininen, hopea ja musta sävy sekä harras musiikki saivat tilan tuntumaan pyhältä. Hienoin kirkko, jossa olen ikinä käynyt on Sagrada Familia Barcelonassa. Vaikka väritys oli erilainen, tästä tuli mielleyhtymä Antonio Gaudin mielettömään arkkitehtuuriin.

Olo oli seesteinen kun jonotimme perimmäiseen saliin. Siellä oli luvassa viiden minuutin video ja äänishow. ”Tämä ei ole pelottava, mutta välkkyvät valot ja kaikuva musiikki voivat laukaista migreenin, jos sellaiseen on taipumusta”, kultatakkinen opas varoitteli.

 

VALO- JA ÄÄNISHOW

Show oli kokonaisvaltainen elämys. Istuin lattialla – penkit seinävierustalla olisivat olleet enemmän mieleen – ja eläydyin valojen ja musiikin rytmiin. Nautin toisin kuin vierustoverini, joka koki ahdistusta. Ei sentään migreeniä.

Palasin ulkoilmaan pää pyörällä. Ruokatauko teki hyvää, vaikka Vltava-ravintolassa tarjoilu oli hidasta ja ruoka raskasta. Sen jälkeen olin valmis matkustamaan länsimetrolla Tapiolaan.  Uusi kokemus tämäkin.

 

KIM SIMONSSON: EMMA JÄTTÄÄ JÄLJEN

Kohtasin matkalla kaksi kiinnostavaa veistosta. Kim Simonssonin teos ”Emma jättää jäljen” oli vekkuli.  Taidemuseo Emman risteyksessä seisova Pekka Kauhasen Taidepoliisi hymyilytti. Minusta on aina ilo nähdä taiteessa huumoria.

Emma on minulle ennestään hyvinkin tuttu. Espoossa asuessani kävin työskentelemässä grafiikanpaja Iikassa, joka sijaitsi WG:n rakennuksen päädyssä. Ikävä kyllä Iikkaa ei enää ole. Niinä vuosina 2000 luvun alkupuolella kävin katsomassa kaikki Emman taidenäyttelyt. Nyt aikaa oli vierähtynyt, mutta paluu tuttuun taidemuseoon oli kuin olisi palannut ajassa taakse päin.

 

OUTI PIESKI: ”CUOLMMADIT”

Outi Pieskin näyttely ”Cuolmmadit” viesti Lapin taikaa. Nimi tarkoittaa ”solmia useita solmuja”. Olin nähnyt kuvia käsin solmitusta tilateoksesta. Kokemus paikan päällä ylitti kuvitelmat. Teos täytti laajan hallin ja oli erilainen eri katselukulmista. Näin siinä revontulten värejä. Arvostin, että taiteilija oli käyttänyt tähän päivään sopivassa teoksessaan perinteistä tekniikkaa.

 

TURVEKAMMI II

Toinen kiinnostuksen kohteeni oli ammatillinen. Tutkin tarkkaan Outi Pieskin akryylimaalausten pintarakenteita. Hän oli rakentanut turvekammimaalauksiin hienoa struktuuria.

 

YKSITYISKOHTA: AKRYYLI JA TEKSTIILI KANKAALLE

Aihekin kosketti, sillä olen nähnyt lapinmatkoilla useitakin hienoja turvekammeja.  Raappanan kammi Luirojärvelle teki rinkkaretkillämme vaikutuksen.

 

OUTI PIESKI: TENOJOKI, ESIÄITI, ESI-ISÄ

Kun näyttelykierros eteni, en ollut enää niin vakuuttunut struktuurista, sillä sama tekniikka toistui lähes kaikissa akryylitöissä. Tuli tunne, että nämä on jo nähty.

Lapin sävyt saivat minut nostalgisiin muistoihin. Ensimmäinen yhteinen lomamatkamme Jussin kanssa suuntautui Saariselän maisemiin. Olimme vähän yli kaksikymppisiä, uskoimme tulevaisuuteen ja ihastuimme Lapin luontoon. Vaelsimme tunturimaastossa painavat rinkat selässä. Nukuimme teltassa ja autiomajoissa, ongimme tammukoita puroista, paistoimme rommintuoksuisia lettuja nuotiolla ja haaveilimme yhteisestä elämästä. Kaikki tämä toteutui vuosien varrella. Lappiin olemme palanneet vuosi toisensa jälkeen. Siksipä tämä näyttely kosketti syvältä.

SYNTYMÄPÄIVÄSANKARIT PUHALSIVAT KYNTTILÄT MONSTERIKAKUSTA

Päivän anti oli niin hieno, että sitä iloa piti jakaa illalla pikkupoikien syntymäpäivillä. Kerroin poikien vanhemmille, että nyt on Amos Rexissä sellainen näyttely, johon poikaset kannattaa viedä. Tyttäreni Anna ja poikani Miika suhtautiuivat ajatukseen vähän empien. Otso 7v, Samu 6v, Visa 5v ja Miska 4v riemastuivat ajatuksesta. ”Sitten me riehutaan”, he hihkuivat.

Kiitokset taideelämyksistä opettajalle ja koko ryhmälle. Tällaisia retkipäiviä voisi suosia jatkossakin.

There is one comment

  1. TerttuImmo

    Hola! Kylläpä löytyy värejä sieltäkin – aivan taivaan täydeltä, kuten siellä AmosRexissä. Mekin ehdittiin Toukon ja Otson kanssa visiteerata siellä ja kyllä oli hauskaa kaikilla. Onneksi jonot meni nopeasti läpi. Täällä olikin minulla outo tunne tuolla Malagan CAC – näyttelyssä; pysyykö nuo isot kuvat oikeesti paikallaan ja seinällä eikä tule ”päälle” kuten siellä Rexissä 😉 Voi kyllä suositella teidän 4 – 5 – 6 – 7 -sarjalle, varmaan vihtyisivät. Vaikka sadetihkua ollutkin siellä, näytti siskon Sipoon kuvat ihan vehreiltä eilen. Vau! juuri tilastoi radio, että vain 4 tuntia paistanut aurinko marraskuussa siellä 😣 ja Utissa ei ollenkaan…… No -tämäkin menee ohi….kuten kaikki. Ja meidän valoretkemme tässä, viileämpää on ollut, ei juurikaan shortsikelejä, sadetta luvassa viikonvaihteeksi. Eli museo- ja kirjastokierrosta viimeiset päivät..
    Reippaita olette olleet, rakennustyömaa jo niin pitkällä, onnittelut työmiehille!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.