Tämä tarina syntyi Hämeen Suuren tarinakilpailun innoittamana.   

KLIKKAA SYDÄNTÄ 🙂

Kilpailun voittaja jokaisessa kilpailukategoriassa on eniten tykkäyksiä kerännyt tarina.   Tästä voi päätellä, että voittaja on se, jolla on eniten kavereita.  Palkinnot ovat kiinnostavia:

Aikuiset:
• Hämeen linna – Kolot ja kolkat-kierros
• Iloranta – kahden hengen, kahden vuorokauden täysihoitoloma
• Matin ja Maija Majatalo – yksi yö kahden hengen huoneessa, Tarinoita täynnä olevassa, 95-vuotiaassa Majatalossa, historiallisen Eteläkadun varrella. Lahjakortti on voimassa 30.4.2019 saakka.
• Petäys Resort – Rantasaunailta (max 10 hlöä) 

Tarinan teksti on tuttua, mutta tästä löytyy tiivistelmä, miltä elämä Hämeessä tuntuu.

Synnyin heinäkuussa 1949 Höyhensaarilla.  Olin perheen ensimmäinen ja odotettu lapsi.  Lasse-Isä toimi puutyönopettajana Hämeenlinnan  ammattikoululla.  Opin jo pienenä sanomaan EH-KAK.  Rakel-äiti oli kotona niin kuin siihen aikaan oli tapana.  Minulla oli pullantuoksuinen koti.  Ei haitannut, vaikka kaikesta oli sodan jälkeisinä vuosina pulaa.  Lapsuusajan valokuvissa päässäni tököttää suuri rusetti.  Silloin kun hiukset olivat vain untuvia äiti kiinnitti rusetin laastarilla.  Vaatteeni hän ompeli itse.  ”Sinisilmäiselle tytölle vaaleansinisiä mekkoja”, hän hymyili.  Olen sen jälkeen inhonnut vaaleansinistä väriä.

Aloitin koulunkäynnin seminaarin koulussa ja jatkoin myöhemmin tyttölyseossa.  Koulutieni kulki Lahdensivuntietä pitkin.

Sisareni Jaana syntyi, kun olin ensimmäisellä luokalla.  Pikkusiskosta ei ollut kuin kiusaa.  Hän sotki meidän isojen tyttöjen leikit.  Riitahan siitä tuli ja minä sain moitteet.  ”Pitäisihän sinun isompana ymmärtää”, kuulin usein.  En ymmärtänyt.  Olin innokas partiolainen.  Sain isältä terävän punakahvaisen puukon ensimmäiselle partioleirilleni.  Veistin heti kättelyssä syvän haavan sormeeni.  Onni onnettomuudessa, sain vapautuksen tiskivuoroista.

Isä vaihtoi työpaikkaa Järvenpäähän kun olin 14-vuotias.  Siitä alkoi aikuistuminen.  Jouduin tyttökoulun turvallisesta lintukodosta yhteiskouluun.  Se oli pelottavaa ja jännittävää.  Teinivuodet sujuivat kuitenkin hyvin, sillä löysin uudesta koulustani elinikäisen ystävän.  Kirjaimellisesti elinikäisen, sillä paras ystäväni Ulla kuoli joitakin vuosia sitten rintasyöpään.

Vietimme ylioppilaskirjoitusten jälkeen jännittävän vaihto-oppilasvuoden Wienissä.  Työskentelimme hoitajina puutarhan ympäröimässä Rosenhügelin hoitokodissa.  Minä – Schwester Leni ja Ulla – Schwester Uli palasimme maailmannaisina kotisuomeen.  Ulla valmistui Tampereen kieli-instituutista saksankielen kääntäjäksi.  Asuimme yhdessä Helsingin suurkaupungissa.  Se tuntui pieneltä Wienin jälkeen.  Minä haaveilin graafikon urasta, mutta päädyin sihteeriopistoon.

Perinteistä sihteeriä minusta ei tullut vaan kuvaussihteeri Yleisradioon.  35 työvuotta olivat seikkailu television ihmeellisessä maailmassa.  Löysimme molemmat heti ensimmäisenä Helsingin vuotenamme poikaystävät.

Minä tapasin komean pohjalaisen Jussin Dipolin tansseissa.  Ulla löysi matematiikanopiskelija Immon Bottalta.

Vietimme sen jälkeen hilpeää yhteiseloa vuokra-asunnossamme Alppilassa.  Immo oli opiskelun ohessa töissä paikallisessa Alkossa ja kantoi kotiin siihen aikaan suosittua helmeilevää omenaviiniä.  Iloinen laulumme raikui naapureiden kiusaksi.

Menimme aikanaan kunniallisesti naimisiin.  Avoliitot eivät 1970-luvulla olleet niin yleisiä kuin tänä päivänä.

Lapsia meille syntyi samaan tasaiseen tahtiin.  Ulla ja Immo saivat kaksi poikaa Sampsan ja Sampon sekä Saana tyttären.  Minä ja Jussi saimme Miika pojan ja Anna tyttären.  Tytöillä on ikäeroa vain kolme viikkoa.  Historia toistaa itseään.  Anna ja Saana ovat sydänystäviä.  Muistelen tänä päivänä haikeana niitä aikoja, kun katraamme kirmasi yhdessä.  Toki nuoriso pitää edelleenkin yhteyttä, mutta Ulla ei ole sitä enää näkemässä.

Kun työvuodet olivat onnellisesti ohi, mietimme Jussin kanssa, mitä haluamme elämältä.  Isäni rakensi 1950 luvulla mökin Hattulaan.  Olen viettänyt siellä lähes kaikki kesälomat.  Paikka on rakas myös nuorisolle.  Niinpä muutto kotikaupunkiini Hämeenlinnaan kesäpaikan läheisyyteen tuntui hyvältä ratkaisulta.  Kävi vielä niin onnellisesti, että poikamme Miikan perhe kasvoi ja hän haaveili isommasta asunnosta.  Myimme Espoon omakotitalomme pojan perheelle ja muutimme Aulangontielle kerrostaloasuntoon.

Tunsin tulevani kotiin, kun tuttu pikkukaupunki otti minut avosylin vastaan.  Tai ei se enää ollut tuttu, sillä kaupunkikuva oli muuttunut.  Keskustan kaupat siirtyivät yksi toisensa jälkeen isoihin kauppakeskuksiin Tiiriöön ja Goodmanille.  Meillä oli kuitenkin idylli, sillä lenkkimaastot Ruutikellarinmäellä ja Aulangolla olivat vertaansa vailla.

Unelmani grafiikan tekemisestä toteutui sittenkin.  Harrastin jo työelämän aikana maalausta ja opiskelin taidehistoriaa.  Vapaa-ajan lisääntyessä pyrin taidekouluun.  Kolmevuotinen Alfa-Art antoi teknistä osaamista kuvan tekemiseen.  Hämeenlinnan Taiteilijaseura kelpuutti minut jäseneksi heti muuttomme jälkeen.  Niin myös Paperihuone ry:n grafiikkayhdistys.  Sain uusia hyviä ystäviä taiteen parista.  Sain myös uusia ystäviä liittyessäni ensin Tuomelan Marttoihin ja myöhemmin rinnakkaisjäsenenä Linnan Marttoihin.  Huomasin, että eläkeläiskalenterini on täyttynyt mielekkäästä tekemisestä ja mukavasta yhdessäolosta.

Elämän parasta antia on rientää kotoa – asumme nykyään keskikaupungilla – parin korttelin päässä sijaitsevalle Galleria Paperihuoneelle.  Jaan työtilat yhdessä seitsemän muun graafikon kanssa.  Vuokraamme taiteilijoille galleriaa.  Siitä on tullut pikku hiljaa suosittu.  Näyttelyhaku ensi kevätkaudeksi tuotti 23 hakemusta ja meillä oli jaossa vain kuusi kuukautta.  Jurytys oli tiukka.  Voin taata, että tulevat näyttelyt ovat laadukkaita.

Grafiikanpajalla meillä on käytössä prässi ja minulla on oma maalaustila alakerrassa.  Se on tarpeen, sillä jatkan opiskelua vielä vanhoilla päivilläni.  Osallistun parhaillaan Lapin yliopiston ja Hämeen kesäyliopiston järjestämään kaksivuotiseen kuvataiteen aineopintokokonaisuuteen.  On ylellistä, että kurssit voi suorittaa täällä kotikaupungissani.  Opettajatkin on tulleet tutuiksi Hämeenlinna-vuosieni aikana.  Vanajaveden opisto on ollut henkireikäni.  Käyn ahkerasti taide- ja kirjoituskursseilla, vaikka ylämäki Myllymäen kallioille tuntuukin välillä turhan raskaalta.  Ajattelen, että tämä on hyvää kuntoliikuntaa.  Toinen ylellinen virkistyspaikka on vasta kunnostettu uimahalli.  Vesijumppa kerran viikossa antaa kummasti vireyttä.

Meillä Paperihuone ry:n graafikoilla on ollut ilo osallistua jo neljänä kesänä Hämeen keskiaikamarkkinoille.  Olemme esitelleet työnäytöksissä grafiikan menetelmiä.  Olemme kaivertaneet puuta ja hioneet litografiakiviä.  Olemme tehneet keskiaikahenkeen sopivia paperinukkeja linnanneidoista ritareihin asti.  Ompelutaitoinen graafikkosisko Lissu valmisti meille upeat keskiaikapuvut.  Minun bravuurini on ollut toimia ennustajaeukkona.  Lupaan vain hyviä tarotennustuksia.  Se on toteutunut kaikille muille paitsi Ullalle, joka nosti pakasta pelkästään tummia kortteja.  Se pelästytti.  Kortit tietävät.

Voin sanoa täydestä sydämestä, että elämää on vielä lasten ja työvuosien jälkeenkin.  Toki lapsi-iloa riittää jatkossakin, sillä lapsenlapsia on tähän mennessä kertynyt viisi.  Annan ja Miikan perhe ovat saaneet vuoden välein pikkupoikia.

Poikaset ovat nyt 4-5-6 ja 7-vuotiaita.  Viime keväänä saimme poikajoukkueen jatkoksi pikku-Ulpun.  Kaikessa tässä riittää minulle ja Jussille puuhaa, sillä isovanhempia tarvitaan tuon tuostakin apuun.  Mikä sen mukavampaa.  Kulkuyhteydet Hämeenlinnasta pääkaupunkiseudulle ovat nopeat.  Vaikka junavuoroja on vähennetty, bussit kulkevat kiitettävän usein.

Harrastusten ja lastenlasten hoidon lisäksi Jussilla ja minulla on vielä yksi henkireikä.  Olemme matkustelleet koko aikuisikämme.  Kiitos siitä Jaana-siskolle, joka toimi pitkään matkaoppaana.  Saimme hyvät eväät ensin seuramatkoihin ja myöhemmin omatoimimatkailuun.

Vietämme joka talvi muutaman helteisen viikon Aasiassa.  Varaamme tarjouslennot ja edulliset hotellit netin kautta.  Sitten vain nautimme auringosta, hyvästä ruuasta ja kiireettömistä päivistä.  Lentoliput Bangkokiin ensi kevääksi on varattu.  Otan tuttuun tapaan akvarellitarvikkeet matkaan.  Jo nyt vatsanpohjassa kutittaa mukavasti.  Mutta sitä ennen nautimme Hämeenlinnan kodissamme joulunajan tunnelmasta, kynttilöistä ja glögintuoksusta.