lumisohjoa ja liukkaita kelejä

su 10.2.2019

Kelit ovat kaameat.  Mittari on ollut plussan puolella jo useana päivänä.  Eilen satoi silkkaa vettä, kun kiipesin sohjoista kävelytietä Myllymäelle.  Olen ollut tosi helpottunut, kun aineopintoihin kuuluva estetiikan kurssimme on jo loppusuoralla.  Perjantaina meillä oli teoriaa.  Samoin lauantaina, mutta kevennyksenä runsaasti keskustelua ja pieniä ryhmätöitä.  Kävimme myös koko opiskelijaryhmän kanssa Galleria Koneessa.  Minulle Olli Larjon ja Lasse Walleniuksen näyttely oli jo tuttu.  Sen parasta antia oli, että installaatio herätti vilkkaan keskustelun maapallon tilasta ja taiteen mahdollisuudesta vaikuttaa siihen.

 

HELMIKUU ON LUNTA TULVILLAAN

Tänään sunnuntaina meillä Jussin kanssa on ollut vapaapäivä.  Se tarkoittaa, ettei meillä ole ollut mitään ennalta sovittua ohjelmaa.  Minä vietin aamupäivän valmistelemalla estetiikankurssin esitelmää.  Kuulemme viikon kuluttua lauantaina 19 kappaletta esityksiä.  Siitä tulee kerrassaan kiinnostava päivä, sillä kaikilla on sama aihe:  ”Taide maailmassa, sosiaalisena kokemuksena”.

Iltapäivällä suunnistimme pitkästä aikaa Aulangon kylpylään.  Harmaa sää ulkona ei haitannut, sillä altaissa ja saunoissa oli lämmintä ja mukavaa.  Nyt keittiöstä tulvii paistettujen silakoiden tuoksu.  Kalamestari Jussi on ruuanlaittovuorossa.

 

ti 12.2.2019

Koko kaupunki on ollut lumisohjon vallassa.  Kaduilla saa kahlata ja kulkeminen on raskasta.  Olin todella nääntynyt, kun kiipesin eilen vesisateessa opistolle.  Päivän kohokohta oli marttailta.  Kevään muoti kiinnosti.

 

KEVÄÄN VÄREJÄ

Vierailimme Muoti-Siskon liikkeessä torin laidalla.  Saimme kahvit, herkullista piirakkaa sekä ennakkotietoja, että keväästä on tulossa värikäs – kirkas keltainen ja vihreä ovat nyt trendikkäitä.  Saimme myös asiakasilta-alennuksia.

 

OLISINPA MANNEKIINIMITOISSA

Minä en osaa kuvitella keltaista tai vihreää päälläni, mutta perinteiset farkut ostin.  Edelliset kun olivat lähes puhki.  Kevät saa tulla!

Tänään on ollut työpajapäivä.  Aloitin aamukymmeneltä ja tulin iltaseitsemältä kotiin.  No, käväisin minä välillä syömässä.

 

ENSIMMÄINEN KUKKAPYLVÄS LIIMAUSVAIHEESSA

Tekeillä on kolme suurta kukkapylvästä.  Siis triptyykki.  Ennakoin tulevaa lomaa.  Meillä pitäisi olla heti huhtikuussa jotain valmista tai ainakin hyvä suunnitelma esittää praktikum kakkosen seminaarissa.

 

KUKKAPYLVÄÄT LÄHES VALMIINA

Jos ja kun saan työn niin valmiiksi, että saan siitä kunnon kuvat, voin huokaista ja nauttia matkasta.

 

to 14.2.2019

Ja erityisonnittelut siskolle.  On hienoa, kun syntymäpäivä on ystävänpäivänä.  Minun ja Jussin ystävänpäivään kuului kalaillallinen.  Tuore Vanajan kuha oli tarjouksessa.  Jussi fileerasi niitä kaksi kappaletta.  Minä kokkasin pitkästä aikaa kuha Walewskaa, joka on ollut meidän perheen suosikki.

 

KUHAILLALLINEN YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ

Aikaa ja valkoviiniä kului.  Se kannatti, sillä illallinen oli ylellinen.  Nyt edessä on työpajapäiviä, estetiikan viikonloppukurssi ja sen jälkeen vierailu Vihdin talviteatteriin.  Meillä jää tänä vuonna traditsionaalinen laskiaisrieha Nummelassa väliin.  Olemme silloin lomamatkalla.  Siksi onkin mukava vierailla Liin ja Kaizun luona viikonloppuilottelun merkeissä.

 

la 16.2.2019

Suojakeli jatkuu.  Lämpötila on edelleen plussan puolella.  Ja liukasta on.  Kaupungin kadut ovat sulat, mutta heti kun erehtyy pikkuteille, saa olla varuillaan.

 

LIUKASTELUKELI

Minulla oli eilen liukuesteet, mutta niistä huolimatta kävelytie Myllymäelle oli suorastaan vaarallinen.  Varsinkin illalla paluumatkalla, kun oli pimeää.  Olen lähdössä taas urheilemaan, sillä edessä on estetiikan viimeinen kurssipäivä.  Tämä on esitelmäpäivä.  Tästä kun selviän kunnialla, loput aineopinnoista ovat pelkkää tekemisen iloa.

 

su 17.2.2019

Opettajamme Mika Karhu rauhoitti heti aamulla esitelmätilaisuuden.  ”Minusta ajattelua ei voi arvioida 1-5 pisteillä.  Jokaisella on oikeus lähestyä aihetta omalta kannallaltaan.  Jos on ollut läsnä luennoilla ja esitelmä sisältää aiheen pohdintaa, annan kaikille tasapuolisesti nelosen.”  Niinpä rentouduimme ja näkökulmia löytyi toden totta runsaasti.  Minä olin tyytyväinen, että valitsin esimerkiksi Galleria Paperihuoneen.  Siitä oli helppo puhua.  Olin valmis täsmälleen 15 minuutissa, joka oli maksimiaika.

Lauantai-ilta ehti pimentyä ennen kuin olimme perillä Nummelassa.  Kilautimme kuohuviinit Kain nimipäivän kunniaksi.

 

KASVISFONDUEILLALLISELLA

Kasvisfondueillallinen oli maittava.  Tarjolla oli myös lihansyöjille lihaa.  Minä olin täysin tyytyväinen kasvisateriaan.  Varsinkin kun nautimme sen kera hyvää valkoviiniä.  Viinin ja estetiikan kurssini innoittamina meillä oli vilkas keskustelu maapallon tilasta.  Teoreettinen kurssi pöllytti tehokkaasti aivoja ja oli ilo jakaa sitä energiaa muillekin.

Sunnuntaiaamun brunssin jälkeen meillä oli nostalgiatuokio.  Kuvasin työelämän aikana innokkaasti videokameralla lomamatkojemme tunnelmia.  Editoin materiaalin ja siirsin vhs-kaseteille.  Kaizu oli siirtänyt tarinat dvd:lle.  Katselimme nyt tv-ruudusta (väärällä kuvasuhteella) videokuvia laskiaisriehoista, kesälomien vietosta mökillämme sekä matkakertomuksen yhteisestä lomastamme Bangkokissa ja Koh Samuilla.  Aikaa oli kulunut ja me kaikki olimme nuoria ja hehkeitä!

Päivän kohokohtia oli runsas lounas nepalilaisessa ravintolassa ja sen jälkeen perinteinen talviteatteri.

 

Kappale oli koskettava, mutta turhan raskas ja turhan pitkä.  Varsinkin kun istuimme takarivillä ja äänentoisto oli huono.  Emme saaneet olleenkaan kaikista repliikeistä selvää.  Siitäkin ja liukkaasta kelistä selvittiin.  Jussi oli sitä mieltä, että tämä sai olla viimeinen kerta, kun ajamme iltapimeällä kotiin.  Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille.  Kiitämme taas kerran isäntäväkeä mukavasta yhdessäolosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.