helteeseen tottuu?

IMG_2901to 28.2.2019

  • päiväretki lähikulmille
  • Leena käsi- ja jalkahoidoissa
  • siestan jälkeen ankkaillallisella
  • yömyssyt omalla parvekkeella

Helmikuu on lopuillaan.  Me nautimme auringosta, jota on jo nyt saatu ylenpalttisesti.

IMG_2920

PASSIONHEDELMÄ SHAKE VIRKISTI

Lähdimme toivorikkaina yhdessä päivälenkille.  Olisin vienyt Jussinkin jalkahoitoon, mutta lähistöltä sellaista ei löytynyt.  Mies palasi Chiang Mai portilta suosiolla hotellille lepäämään.

IMG_2932

WAT CHANG TAEM

Minä jatkoin yksikseni matkaa.  Oli aika hulppeaa olla hetken vapaalla.  Jussin askeleet ovat nykyään hitaat.

 

IMG_2930

NORSUKUNINGAS GALLERIAN SEINÄLLÄ

Niinpä astelinkin nyt reippaasti ja poikkesin matkani varrella kahteen temppeliin ja taidegalleriaan.  On virkistävää nähdä muutakin kuin perinteistä temppelitaidetta.

 

IMG_2934

TUK TUK JONO WAT CHEDI LUANGIN EDUSTALLA

Löysin ylellisen ilmastoidun salongin.  Sain hyvän käsi- ja jalkahoidon.  Hinnat ovat pysyneet ennallaan kaikki nämä vuodet, kun olemme Thaimaassa kulkeneet.  Maksu oli yhteensä 500b (=14 euroa).

 

IMG_2902

GRAFFITTEJA PIKKUKUJILLA

Kun palasin kadulle, helle yllätti saunanlämpimänä.  Oikaisin kotihotellille pikkukujia pitkin.  En ole todellakaan maailman paras suunnistaja.  Välillä tuli jo hiki senkin takia, etten yhtään tiennyt missä olin.  Onnistuin kuitenkin puikkaamaan kananvanrantaan melkein kotikadun kohdalta.  Suihku oli enemmän kuin tarpeen.  Samoin kylmä singha.  Jussi odotteli voipuneen oloisena.  Hän ei ole vieläkään toipunut kunnolla unettomasta matkayöstä.

IMG_2938

ANKKAA TARJOLLA

Oli kuitenkin löytänyt meille kotimatkalla kiinnostavan illallispaikan.  Nyt kun olen oppinut, että kana on melkein vihannes, myös ankka kuulosti hyvältä.

 

IMG_2937

ANKKA MAISTUI

Se myös maistui hyvältä.  Kansanpaikassa annokset olivat todella halpoja.  Lasku kahdesta ankka-annoksesta sekä kahdesta teestä oli 130 bahtia.  Siis vajaat neljä euroa.  Juhlistimme iltaa omalla parvekkeella thaiviskin kera.  Tästä eivät illat parane.

 

pe 1.3.2019

  • retki läheiseen kaupunginpuistoon
  • Jussi thaihieronnassa
  • Leena piirteli luonnoksia
  • kevytlounas ja siesta
  • illallinen kanavanrannassa

Asumme lähellä tuttua rehevää puistikkoa.  Olen maalannut siellä akvarelleja ennenkin.

 

IMG_2973

KAUPUNGIN HENKIREIKÄ

Nyt otin mukaan vain luonnoslehtiön.  Se oli virhe, sillä olisin oikeasti ehtinyt käyttää värejäkin.  Jussi oli tunnin thaihieronnassa 160b.

 

IMG_2956

KUKKAISTYTTÖ LEENA

No, valokuvia ja luonnoksia kertyi runsaasti.  Tiedän, että minulla on seuraavassa majapaikassamme käytössä iso pöytä.  Nyt ei ole, maltan odottaa hyviä maalausolosuhteita.  Kävimme paluumatkalla syömässä papaijasalaatin ja pad thain yhden ison virkistävän oluen kera.

 

IMG_2979

HYLÄTYT

 

IMG_2980

UNOHDETUT

Poikkesin uudemman kerran lähitemppelille.  Löysin sen takapihalta hylättyjä surullisen näköisiä korkokuvia.  Ne olivat hyvin kuvauksellisia.  Eksyimme kerran aikaisemmin henkien talojen hautausmaalle.  Se oli erikoinen näky.

 

IMG_2970

TROPIIKIN KUKKIA

Siestan jälkeen olimme taas liikenteessä.  Kävelimme vain kananvanrantaan ja istahdimme pieneen suosittuun kiinalaiseen ravintolaan.  Jussilla oli lihanälkä.  Hän tilasi paahdettua porsaanniskaa.  Sitä saa mitä tilaa.  Tarjoilija toi kukkuralautasen possunpaloja vahvan chilidipin kera.  Ei salaattia ei mitään koristuksia.  Minun mustekalani oli toista maata.  Tarjolla oli runsaasti tummanvihreitä vihanneksia, kale.   Siis lehtikaali, mutta tyystin erilainen kuin suomalainen sukulaisensa.

 

IMG_2948

JUSSI LÖYSI KAVERIN

Huomenna meillä on viimeinen täysi päivä täällä kanavan etelärannalla.  Sunnuntaina vaihdamme majapaikkaa.

 

IMG_2957

HELEITÄ ORKIDEANKUKKIA

Olemme olleet tyytyväisiä nykyiseen hotelliimme, vaikka allas onkin jäänyt vähälle käytölle.  Mikähän siinä on, ettei kylmä vesi houkuttele.

 

la 2.3.2019

  • lähiseutukierros
  • pulahdus altaaseen
  • illallinen kotinurkilla

Päivä alkoi onnekkaissa merkeissä.  Kirjauduin Lapin yliopiston web oodiin ja kävin katsomassa, joko olemme saaneet arvosanan aineopintojen praktikum-kurssista.  Komea nelonen (asteikolla 1-5) ilahdutti.

 

IMG_2990

TEMPPELIKAUPASTA LÖYTYI TEMPPELIKULTAA

Lähdimme jo tuttuun tapaan päivän kuumimpaan aikaan kierrokselle.  Ensimmäinen kohteemme oli temppelikauppa.  Ostin kultalehdyköitä, Buddhan kultaa.  Terveisiä Suomeen, tuliaisia tiedossa.

 

IMG_2992

FACES

Toinen kohteemme on aikaisemmilta matkoilta tuttu Faces-puutarharavintola.  Se on ensikertalaiselle hämmentävä paikka.

 

IMG_2993

LISÄÄ KASVOJA

Meille ei enää, sillä olemme seuranneet vuosien varrella, miten se on rakentunut.

IMG_3012

TUOREITA RAPUKÄÄRYLEITÄ, NAM

Kolmas kohteemme oli hyvän lounaspaikan valinta.  Sellainen löytyi.  Päivän paras annos oli vadillinen tuoreita rapukääryleitä.

 

IMG_3001

WAT PAN WHAEM

 

IMG_3005

WAT PHRA CHAO MENG RAI

Reittimme varrelle osui kaksi temppeliä.  Pitihän niissä poiketa.  Palattuamme lähes neljän tunnin kierrokselta pulahdin reippaasti kylmään uima-altaaseen.  Täytyy sanoa, että se virkisti.

 

IMG_3014

CHILEJÄ KUIVUMASSA KADUNVARRELLA

Illalla Chiang Mai portilta lähtevällä Wualai-kadulla oli lauantaimarkkinat.  Olemme käyneet siellä joka matkalla.  Nyt tuntui, ettei markkinahumu kiinnosta.  Niinpä tyydyimme lähikorttelin pikkuravintolaan, joka tarjosi minulle hyvää tofua ja Jussille hapanimelä porsasta.  Olimme tyytyväisiä ja vetäydyimme ajoissa yöunille.  Huomenna on taas jännittävä päivä.  Muuttopäivä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.