Mikä ihme horisontissa siinteli?  Vietimme ensimmäistä rantalomapäivää Vietnamin Na Thrangissa Jussin ja sisareni Jaanan kanssa.  Valkoinen piste läheni maininkien tuomana kohti rantahietikkoa.  Se oli pieni styroxlautta, jonka mastossa liehui repaleinen purje.  Kun alus rantautui, siitä nousi nuori mies pienen kalansaaliin kera.  Hän kietaisi purjeen maston ympärille, kaappasi styroxlevyn kainaloonsa ja lähti kävelemään rantahietikolle.

Katsoimme kummissamme, sillä miekkosella oli niin rikkinäiset shortisit, että hänen mieskalleutensa olivat kaikkien näkyvillä.  Nimesimme hänet oitis Jormaksi.  Samalla keksimme hänelle elämäntarinan.

Näin se meni.  Kaveri oli lähtöisin hyvästä perheestä.  Hän halusi kulkea omia polkujaan ja uhmasi vanhempiensa hänelle suunnittelemaa uraa.  Elettiin 1990-lukua.  Vapauden aikaa.  Jorma päätti lähteä Aasiaan kuuntelemaan, mitä oppineilla guruilla oli annettavaa.  Hän harrasti joogaa ja meditaatiota.  Kuinka ollakaan, nuorten reppuretkeläisten piireissä myös huumeet olivat kaikkien saatavilla.  Ne veivät hetkeksi tuntemattomaan ja ennen kokemattomaan ulottuvuuteen.  Jormamme jäi koukkuun.  Rahat loppuivat eikä vanhemmilta kehdannut pyytää avustusta.  Ruokakin loppui.  Elämänhalu ja usko tulevaisuuteen hiipuivat.   Mutta elämä oli kuitenkin sitkeässä.  Oli pakko sinnitellä.

Jorma keksi, että vaikka rahaa ei ollut, merestä sai elantoa.  Ei todellakaan tarvittu kuin pieni lautta, siimaa, koukku ja leipäpala syötiksi.  Näin hän elätti itsensä ja pari kaveria siinä sivussa.  Elämä oli tässä ja nyt.  Mitä sen jälkeen.  Sitä ei tarinamme kerro.

Olemme lukeneet viime aikoina lehdistä, miten nuoret nykypäivänäkin etsivät vaihtoehtoisia elämäntapoja.  Nomadit hylkäävät kotimaansa ja elävät maailmankansalaisina.  Se on herättänyt närkästystä, koska he eivät maksa veroja.  Entäpä kun sairastuminen tai vanhuus ovat ajankohtaisia.  Miten silloin toimitaan?  Miten Jorma pärjää?  Palaako hän maitojunalla kotiin vai löytääkö hengenheimolaisia maailmalta?  Entäpä toimeentulo?  Ennuste ei meidän mielestämme ollut hyvä, vaan ainahan maailmassa tapahtuu ihmeitä.  Vai tapahtuuko?