OTSO JA VISA POTKUPYÖRILLÄ

Kynäilijöitä tuli postia:

Teksti, joka voi olla entiseen tapaan runo tai proosaa, tulee sisältää em. sanat tavalla tai toisella.

Sana paperimassa johdatti pikkutarinani pikkupoikien maailmaan.  Meillä oli syksyllä tragedia, kun Visan unikaveri katosi.  (Olen käyttänyt vähän kirjoittajanvapauksia.  Tapaus sattui jo ennen Ulpun syntymää, mutta halusin pikkuneidin tarinaan mukaan.)

”Mummi, tuletko huomenna?” Otso soitti upouudella kännykällään.  Hän on ekaluokkalainen ja äärettömän ylpeä ison pojan roolistaan.  ”Tulen Hämeenlinnasta pendolinolla ja vaihdan Pasilassa E-junaan.  Tuletteko vastaan?”  ”Äiti voi laittaa Ulpun rattaisiin ja me tullaan Visan kanssa potkupyörillä”, poika suunnitteli.

Näin tapahtui.  Minä pakkasin tilavaan käsilaukkuuni pojille tuliaisiksi.värityskirjat ja piirustupaperia.  Kuulin kiljahduksia mummi-mummi, kun ehdin Kauklahden asemalta kävelytielle.  Pojat kiisivät pyörillään täyttä vauhtia.  Ulpukin huitoi käsiään rattaissa.  Olipa riemullinen tapaaminen, vaikka olimme nähneet edellisenä viikonloppuna mökillä.

”Mummi, mummi, haukku on kadonnut.  Olen etsinyt ihan joka paikasta eikä sitä ole missään”, viisivuotias Visa puhua pulputti tärkeimmät kuulumiset.  ”Voisitko etsiä vielä mökiltä?” hän pyysi.  Laura-äiti kertoi, että poika oli itkenyt itsensä uneen koko viikon.

Ehdimme vierailuni aikana askarrella eläinhahmoja paperimassasta, pelata Afrikantähteä ja leikkiä legoilla.

Pojat olivat taitavia ja innokkaita piirtäjiä.  Heidän värikynistään ei syntynyt kukkia ja perhosia vaan isoja monsteriautoja, traktoreita ja tukkirekkoja.  Ambulanssit, paloautot ja poliisiautot kiisivät valot vilkkuen.  Otso piirsi minulle kotiin viemiseksi upean pendolinojunan.

Ehdin juoda monta kupillista kahvia ennen kuin oli lähdön hetki.  ”Mummi, muista käydä mökillä”, Visa varmisti.  Ja sieltähän se karkulainen löytyi.  Pojan ja unikaverin kohtaaminen oli herkkä hetki.