käsintehtyä thaipaperia

Olen häikäistynyt. Olen ostanut Thaimaasta lähes joka käynnillä käsintehtyjä papereita. Sellaisia joihin on kiinnitetty valmistusvaiheessa kukkia ja erilaisia lehtiä. Olen käyttänyt niitä chine collé materiaaleina ja korttiaskartelussa.

Chiang Main vanhassakaupungissa sijaitseva HQ Paper Maker myy niin hurmaavia papereita, että valinnanvaikeus on tosiasia. Nyt ensimmäistä kertaa ostin käsintehtyä akvarellipaperia. Minulla oli matkassa vain kovapintaista paperia enkä ollut ollenkaan sinut sen kanssa.

Tämä huokoinen paperi käyttäytyi aivan eri lailla. Kokeilin, miten juoksevat tussit toimivat. Hyvin toimivat, jos maalari on nopea ja varmakätinen. Tussi nimittäin imeytyi saman tien eikä korjausliikkeitä voinut tehdä.

Sain omasta mielestäni aikaiseksi yritysten ja erehdysten jälkeen matkan parhaat maalaukset. Ihania neitosia tietenkin.

Olen täysin hurmaantunut pitsipukuihin, koristeellisiin hattuihin ja neitojen sulokkuuteen. Itse en ole sulokas keijukainen. Ehkäpä sellaisia maalaamalla saan tyydytettyä kauneuden kaipuutani.


Maalasin myös paikallisia aiheita kuten elefantteja (otsikkokuvassa) ja kissoja sekä tietysti kukkia.

OLIN TYYTYVÄINEN VASTA NELJÄNTEEN KISSAKUVAANI

Saa nähdä mitä vielä syntyykään, sillä meillä on lomaa jäljellä ruhtinaallisesti vielä kolme päivää.

Jatkoin hyvin alkanutta neitosarjaani. Olisin jatkanut ties miten kauan, mutta paperit loppuivat taas. Mutta minulla on valttikortti. HQ Paper Maker löytyy vanhastakaupungista kävelymatkan päästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.