havaitse elämäsi tarinat

AHLMANIN KARTANO

ma 3.6.2019

”Meissä kaikissa on suuria tarinoita. Ei tarvitse elää sellaista elämää, josta syntyy kirjailija – riittää että havaitsee sen elämän, josta syntyy kirjallisuutta. Kurssilla opetellaan löytämään aiheita ja kirkastamaan niistä tarinoita omien elämänkokemusten pohjalta.”

Ensimmäinen päivä kirjoittajakurssilla Ahlmanilla antoi uskoa, että kirjoittaminen on innostavaa. Paikka on tuttu maalauskursseilta, mutta kokopäiväinen kirjoittaminen oikein opettajan johdolla on uutta. Petri Tamminen laittoi meidät heti ensimmäisenä päivänä haasteiden eteen. Listasimme pelkoja ja toiveita, etsimme tuttavapiiristä kiinnostavia tyyppejä ja kirjoitimme pari pientä harjoitustehtävääkin. -Kääntäkää pelkonne nurin päin ja kirjoittakaa niin kuin rakaistaisitte sitä. Heti syntyi kiinnostavia tarinoita.

KEVÄÄN VIHREYTTÄ

Meitä kurssilaisia on 13 ja – miten ollakaan – kaikki naisia. Osa on konkareita. Heillä on monta kirjoittajakurssia takana. Osa on noviiseja, niin kuin minä. Onneksi en ole ainoa. Sain huonekaveriksi mukavan kuopiolaisen nuoren opettajan Eveliinan. Jännitti etukäteen, miten huoneen jakaminen sujuu uuden tuttavan kanssa. Hyvin näyttää sujuvan.

ke 5.6.2019

Kirjoitusvauhti on ollut huima. Opettajamme Petri on antanut meille opettavaisia pieniä harjoitustehtäviä. Ensimmäisen päivän teema oli Oma aihe, toisen Havainto ja kolmannen Tarina. Opimme eilen: Kun lukee ja muuttaa kirjan lauseita ajatuksiksi ja tunteiksi, oppii sitä samaa kanavaa pitkin muuttamaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan lauseiksi.

Hauskin harjoitustehtävä alkoi sanoilla Hyvä juttu. Saimme itse valita, mikä mielestämme oli se hyvä juttu. Minä kuvailin työhuonettani. Muut olivat valinneet aiheiksi mm. ranskanleivän, kuorolaulun, nyrkkeilysalin, pahkojen kaivertamisen, parisuhteen. Luimme toistemme tarinat printteinä ja hykertelimme.

ALPPIRUUSUN HEHKUA

Päivän kiinnostavin haaste löytyi luonnosta. -Kirjoittakaa muutaman rivin mittainen runo havainnoista pihapiirissä. Minä olen aina kuvitellut, että runot eivät ole minun juttuni. Tällainen kuitenkin syntyi:

Musteensiniset pilvet
kaipaus kesään
vastaleikatulla nurmella
yksinäinen apilankukka

Sen jälkeen puhuttiin tunteista. -Valitkaa näistä yksi tyyppi: vapaa, iloinen, stressaantunut, rakastunut, yksinäinen ja kirjoittakaa tarina, kun hän menee ABC-asemalle. Muut saivat arvata, mikä oli tunnetila. Stressaantuneita taisi olla eniten.

Tämän päivän haaste oli kirjoittaa kokonainen novelli. Opettaja pohjusti sitä harjoitustehtävillä, millainen on huono novellinen aloitus ja millainen hyvä. Hauskinta oli kirjoittaa huono novelli. Luokassa nauru raikui, kun keksimme vuorotellen kliseitä.

to 6.6.2019

Tänään oli jännittävä päivä. Opettajamme Petri printtasi eilen kaikki novellit. Luimme ne iltaläksynä. Annoimme aamupäivän aikana ryhmissä toisillemme palautetta. Petri antoi myös jokaiselle yksityisesti arvion kirjoitelmasta. -Sinä olet kirjoittanut romaanin käsikirjoituksen, hän kommentoi vuodatustani. Olin hehkuttanut neljään liuskaan oman lapsuuteni ja aikuisvuodet sen päälle otsikolla Sisarrakkautta. Plus-merkkejä oli runsaasti. -Tästä materiaalista olisi saanut montakin novellia. Olin itse täsmälleen samaa mieltä. En voinut lopettaa, kun tekstiä syntyi. Sanoinkin, että tämä oli nyt tällainen terapiakirjoitus.

KEVÄTPÄIVÄN TUNNELMAKUVA

Meillä oli ruokatunnin jälkeen hetki aikaa editoida kirjoituksemme. Sen jälkeen saimme valmiista tuotoksista printit. -Olette paras kirjoittaryhmäni, Petri kehui. Ihmekö tuo, yli puolet kurssilaisista oli juuri lomalle jääneitä opettajia. Heistä vielä usea oli äidinkielenopettaja.

Kurssin lopuksi sana oli vapaa. Moni oli kirjottanut jo pitkään pöytälaatikkoon. -Tarjotkaa käsikirjoituksia kaikille kustannusyhtiöille. He odottavat sitä, Petri kannusti. -Suosittelen, että annatte sitä ennen muutaman luottoihmisen lukea tekstinne. Ulkopuolinen osaa arvioida, mitkä kohtaukset toimivat ja mitkä eivät. Jos lukijoita on liikaa, se aiheuttaa vain hämmennystä.

Minä taidan tietää, keiltä pyydän apua. Tuttavapiirissä on kirjallisuusihmisiä. Mutta sitä ennen se tarina pitää kirjoittaa valmiiksi. Ensimmäiset luvut löytyvät otsikolla ”Kuvakertomuksia”. Palautetta saa antaa:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.