-Kaunis neito, nosta onnenkorttisi. Lupaan sinulle vain hyviä ennustuksia. Mama Maddalena oli vauhdissa Hämeen keskiaikafestivaaleilla. – Ja sinä komea nuorukainen, haluathan kuulla kohtalosi. Nuoripari epäröi. Mitä jos kortit lupaavat jotain mitä he eivät halua kuulla. Uteliaisuus voitti.

-Neito kaunoinen, et olisi voinut nostaa parempaa korttia. Katso, tässä näet Rakastavaiset. Tulkitse itse, oletko siinä ystäväsi kanssa. Kortti lupaa sinulle riemullisia hetkiä. -Entäpä sinä nuori mies. -Rikkaus, no jopas jotakin. Rakkautta ja Rikkautta. Viettäkää onnellinen päivä markkinoilla ja muistakaa, vaikka kokisitte vastoinkäymisiä, Rakkaus voittaa ja Rikkaus lohduttaa.

Naapurikojun neito Pohjantähti halusi hänkin kuulla kohtalonsa. Muisto prinssi Mikaelin seurasta oli jäänyt lähtemättömästi mieleen. Uutta prinssiä ei ollut kuulunut. Ei edes tavallista miekkamiestä. Ikää kertyi. Kohta hän olisi vanhapiika. Vanhemmat olivat jo huolissaan. -Noin nätti tyttö eikä vaan löydä sulhasta. Lihonutkin se on. Taitaa olla nirso. -Neito Pohjantähti, Maljojen kuningatar. Äitiyden kortti. Pidäpä varasi, kihlat ensin ennen kuin rupeat hankkimaan pienokaisia.

Neuvo oli hyvä mutta tuli myöhässä. Yö prinssi Mikaelin kanssa oli ollut romanttinen. Jopa niin romanttinen, että perheenlisäystä oli tiedossa. -Mitä minä teen. Saan lapsen ja isä on häipynyt. En tiedä hänestä muuta kuin etunimen. Mama Maddalena hymyili. -Et ehkä tiedäkään, mutta minulla on tietoverkkoni. Odotapa niin näet.

Prinssi Mikael vietti kotilinnassa poikamiespäiviä. Kuningataräiti torui. -Senkin vätys, et saanut edes kosittua. Oletko mies vai hiiri. -Kuningatar, täällä on lähetti kaukaa Hämeestä. Hänellä on viesti prinssi Mikaelille. -Äiti, Mama Maddalena kutsuu meidät molemmat vierailulle luokseen. Lähde mukaani, saat sinäkin nähdä maailmaa kotilinnan ulkopuolella. Äiti Amalia oli leski. Miksipä ei. Voisihan hän lähteäkin.

-Kunnianarvoisa Rouva Kuningatar ja Prinssi Mikael. Mikä ilo saada teidät tänne keskiaikafestivaaleille. Olen varannut teille leirikylän hienoimman teltan. Tänä iltana järjestetään pidot. Olette kunniavieraita.

Neito Pohjantähti uskoi näkevänsä näkyjä. Prinssi Mikael, ei voi olla totta. Hän kiristi esiliinaansa ja lisäsi poskipunaa. Prinssi tähyili naapurikojulle. Toden totta, neito Pohjantähtihän siellä oli. Hän lähetti lentosuukon. Ehkäpä voin viettää taas romanttisen yön neitoni kanssa, hän innostui. -Älä unta näe poikaseni, tulet kiltisti kanssani vierastelttaan. Kuningataräiti hermostui. -Nämä neitoset täällä ovat rahvasta. En ole nähnyt paikalla ensimmäistäkään prinsessaa.

Prinssi Mikael heitti kaipaavia katseita Pohjantähden suuntaan. Mama Maddalenaa huvitti. Hankalia nämä nuorten lemmensuhteet. Nyt oli aika ottaa taikakeinot käyttöön. Hän suihkautti unihiekkaa Amalian päälle. Tämä haukoitteli. -Minua väsyttää, tule jo. Ei aikaakaan kun Kuningatar kuorsasi. Prinssi Mikael oli valmis. -Rakas neito Pohjantähti, rakastatko minua vielä? Tottahan toki neito rakasti. Lapsi potkaisi. -Mitä ihmettä, et kai ole raskaana? Neito purskahti itkuun. -Yömme oli ihmeen ihana. Sillä on nyt seurauksia. Prinssi Mikael hätääntyi. Mitä äiti sanoisi. -Voi, olisitpa prinsessa. Veisin sinut riemusaatossa linnaani. -Tuota, olen kyllä Kuningas Pohjolan nuorin tytär. Tuuraan vaan täällä markkinoilla omaksi ilokseni.

Kun äiti Amalia heräsi silmiään hieroen hän hämmästyi. Hänen tohelo poikansa toi näytille kuvankauniin neito Pohjantähden. -Äiti olen löytänyt unelmieni prinsessan. Vauvakin on tulossa. Kuningataräiti pyörtyi. Tämä oli liikaa. Hän oli odottanut suloista uutista jo vuosia. Poika rustasi runoja, rakastui mieheen, haaveili hovineidosta, unohti kosia naapurivaltakunnan prinssaa. Oli siinä äidillä kestämistä. Mutta nyt. Tämä tyttöhän oli unelmien täyttymys. Miten hän voisikaan kiittää Mama Maddalenaa, jonka ansiota tämä kaikki ihanuus oli. -Kiitos vaan, pussillinen pentaakkeleja on passeli korvaus. Niin ja voin toki tulla haltijakummiksi, kun pikkuprinssi syntyy. -Mistä tiedät että se on poika? -Kortit kertovat, Mama virnisti.

PIKKUPRINSSI JA PIKKUPRINSESSOJA

Kuningatar Amalia palasi seurueensa kanssa tuota pikaa kotiin. Prinsessa Pohjantuuli jätti haikeat jäähyväiset vanhemmilleen. Nämä olivat enemmän kuin tyytyväisiä, kun tytär oli löytänyt miehen itselleen. -Olihan se ihan hyvä, että oikein prinssi, mutta kuka tahansa kunnon mies olisi kyllä meille kelvannut. Prinssit ovat usein kovasti hemmoteltuja. Se oli totta. Pohjantuuli, kotoisasti Pohjis huomasi pian, että hänen prinssinsä eli haavemaailmassa. Sonetteja syntyi taas. Pohjantuulesta ne olivat käsittämättömiä. Ajantuhlausta, viettäisi mieluummin aikaa minun seurassani, hän puhisi.

Prinsessa Pohjantuulella on pian muuta ajatelteltavaa. Hän synnytti komean poikalapsen. -Hän on Amadeus, silmäteräni, prinsessa esitteli röyhelöihin puetun poikansa linnaan saapuville vieraille. Mama Maddalenakin poikkesi ja toi pojalle kummilahjan. -Saat sävelkorvan, niin upean, että sinut muistetaan vielä historiankirjoissa. Olkoon taiteilijanimesi Mozart. Toin lisäksi muutaman parin pieniä balettitossuja. Sinulla voi olla pian niillekin käyttöä. Prinsessa hämmästyi. Mitä Mamalla oli mielessä?

Äiti Amalia oli onnesta soikea. Hän kutoi vaaleansinisiä nuttuja ja töppösiä pörröisestä mohairlangasta. Prinssi Mikaelkin havahtui. -Minulla on poika, nyt vietetään varpajaisia. Prinssin kaverit ilahtuivat. Kutsu linnaan juominkeihin oli tervetullut. Miehet lauloivat ja kertoivat tuhmia juttuja. Nauraa räkättivätkin, pahalaiset. Pohjantähti ei moiseen ilonpitoon osallistunut. Hän piteli korviaan ja lauleli pojalleen kehtolauluja.

Pikkuprinssi kasvoi ja sai pian tasaiseen tahtiin pikkusisaria. Pohjantähti ymmärsi, mitä Mama oli vihjannut. Kuningataräidin puikot viuhuivat. Nyt syntyi oikein urakalla vaaleanpunaisia nuttuja ja töppösiä. Pikkuprinsessat kastettiin linnan ruusupensaiden varjostamassa kappelissa. Neidot Miranda, Maisie ja Mila juoksentelivat pian laajassa puutarhassa. Isoveli Ama oli rasavilli. Hän kiipeili puissa ja varasti ruokakomerosta pikkuleipiä aina kun keittäjän silmä vältti. Pikkusiskot kantelivat. -Hei, jos ette osaa leikkiä sovussa, hankin teille lastenhoitajan. Pohjis oli tosissaan, vaikka pidättelikin naurua.

Hän toteutti uhkauksena. Ihan vain lasten parhaaksi. Nämä istuivat hiljaa rivissä, kun riuska neiti Kotkansiipi opetti heitä lukemaan ja laskemaan. Pikkusiskot oppivat nopeasti, Amadeus ei. Hän ei malttanut keskittyä. Jännittävää tekemistä oli liian paljon. Kirjaimet ja numerot eivät kiinnostaneet. Äiti Pohjantähti ei ollut huolissaan. -Hankitaan sinulle tukiopetusta ennen kuin menet kouluun.

Kuningatar Amalia kietoi iltaisin lapset lämpimiin huopiin. -Nyt on iltasadun aika. Lapset rakastivat mummin satuja. He olivat jo kuulleet tarinoita lohikäärmeistä, peikoista ja jättiläisistä. Nyt oli vuorossa jotain uutta. -Kerron teille kristallivuoresta. Se sijaitsee kaukana täältä. Monen päivämatkan päässä. Kukaan ei ole vielä onnistunut kiipeämään sen yli.

KRISTALLIVUORI

Kimaltava vuori kohosi käsittämättömän korkeana pienen köyhän kylän laidalla. Moni oli yrittänyt kiivetä sen rinteelle, mutta liukui tuota pikaa alas. Vuori oli kuin lasia. Kirkas, kova ja todellakin pahuksen liukas. Huhu kertoi, että vuoren toisella puolella oli vihreitä niittyjä, villiomenapuita ja pulskia kauriita. -Miten ihmeessä pääsisimme sinne? Talonpojat haroivat hiuksiaan. -Kunnon paisti kelpaisi. Olemme toden totta kyllästyneet syömään pelkkiä perunoita.

Suutarin nuorin poika Tuomas oli nokkela. Mikä estäisi liukumisen? Liima, ei, silloinhan jäisin vain kiinni. Terva, ei sekään toimi. Mutta entäpä tarranauha? Hän kiinnitti isänsä verstaassa tukevalla liimalla tarrat kengänpohjiinsa. Alkumatka sujui hyvin, mutta vuori jyrkkeni nopeasti. Hän ei pysynyt pystyssä, vaan liukui alas. Hyvä mäki, tännehän voisi perustaa laskettelukeskuksen. Leikki leikkinä. Tuomas ei antanut periksi. Tarrat kengänpohjiin, nahkahansikkaisiin ja vielä housunpolviin. Johan pitäisi pelittää.

Poika haukkoi henkeään, kun pääsi vuoren huipulle. Näkymät kotikylään ja alas vuoren toiselle puolelle olivat samanlaiset. Hän erotti harmaita taloröttelöitä ja kuivia perunapeltoja. Ei siellä näkynyt vihreitä laitumia peuroista puhumattakaan. Tuomas oli pettynyt. Mutta entäpä itse vuori. Huipulla tuuli. Siellä myös kimalteli. Miten sattuikaan, hänellä oli taskussaan pieni terävä suutarinvasara ja rautasaha. Hän irrotti niiden avulla varovasti kimpaleen ihmeen ihanasti säkenöivää kiveä.

-Poika, sinä olet löytänyt aarteen. Kylän kultaseppä oli häikäistynyt. Pentaakkelit vilistivät hänen silmissään. -Tämä on timantti. Kiveäkin kovempi ja arvokas. Jos myyt tämän minulle, saat pussillisen kultakolikoita. Mistä sinä tämän löysit? Tuomas ymmärsi nopeasti, että nyt oli pidettävä suu supussa. -Tuolta ojanpenkalta, hän kertoi naama vakavana.

Kylän miehet kuokkivat ojat perusteellisesti. Timantteja ei vain löytynyt. Tuomas kätki hymynsä ja vei kultapussin äidilleen. Tämän silmät levisivät hämmästyksestä. -Poika sinä olet aarre. Kyllä meidän nyt kelpaa. Saamme kastiketta perunoiden päälle ja suutari-isäsi voi hankkia oikean ompelukoneen. Pääset kouluun, sinnehän sinä olet halunnut, vaikka rahaa ei ole ollut. Saat oppia kirjoittamaan ja laskemaan. Voimme aloittaa harjoitukset vaikka heti. Ynnätään montako kolikkoa pussissasi on.

Amadeus oli kuunnellut jännittyneenä. Kyllä hänkin voisi laskea kultakolikoita. Mummi nauroi. Minulla on tuolla pussillinen Maman tuomia mozartkuulia. Harjoitelkaa niillä. Lapset riemastuivat. Tämähän oli hauskaa. Neiti Kotkansiipikin oli tyytyväinen, kun oppilaat edistyivät. Hän saisi aikanaan hyvät suositukset. Satujen mahti oli ihmeellinen.

Tarina jatkuu – luku 12