
Olen käynyt parina päivänä keskikesällä grafiikanpajalla. Syyskuun näyttelyyn on vielä aikaa, mutta onnistuneiden vedosten tekeminen ei ole itsestään selvyys. Koska Iittalassa Naivistien tiloissa meillä kaikilla kurssilaisilla on runsaasti tilaa, sitä kannattaa hyödyntää.

Galleria Paperihuoneella on heinäkuun ajan päivystäjä, mutta jatkosta ei ole tietoa. Olemme jakaneet keskenämme elokuun päivystysvuorot. Minulle se sopii, sillä voin silloin jatkaa omia hommia. Ei nimittäin riitä että vedoksia on riittävästi. Ne pitää sen jälkeen saada ripustuskuntoon.

Suunnittelin aluksi kiinnittäväni ne vain kapalevypohjille. Järkevämpää on kuitenkin kehystää parhaat, sillä uusia näyttelyjä on tiedossa. Osan voin laittaa Taiko.fi -verkkokauppaan ja Hämeenlinnan Taidelainaamoon.
