jussi 70v

viikonloppu 7-8.9.2019

Kesäjuhlien järjestäminen mökillä on haasteellista. Viikonlopuksi luvattiin sadetta. Sitä saimme ihan riittävästi.

ONNITTELUKIMPPU

Mökkipiha oli litimärkä lauantaina ja sunnuntaina. Olin varautunut sisäjuhliin. Onneksi hankimme mökille uuden tilavan ruokapöydän. Mahduimme kaikki seitsemän hyvin sen ääreen.

KUOHUVIINIMALJAT

Arja, Esko ja Leena tulivat lauantaina lupauksensa mukaan puolen päivän aikaan. Jussi oli siinä vaiheessa tuskin ehtinyt vaihtaa mökkivaatteet vähän parempiin ja kammata tukkansa.

MIKKO, ME SEITSEMÄNKYMMPISET JA ANITTA

Anitta ja Mikko tulivat vasta iltapäivällä. Joimme porukalla kakkukahvit. Halukkaat kävivät sateentihkussa saunomassa. Me muut istuimme takkatulen äärellä ja päivitimme kuulumiset.

LEHTIKAALISÄMPYLÖITÄ, GRAAVILOHTA JA MÄTIMOUSSEA

Illanvietto sujui rattoisasti ruokapöydän ääressä. Jussin kokkaamat herkut maistuivat. Liha oli viimeisen päälle mureaa. Keittiö oli mukavan lämmin, kun paistoin kermaperunat, paprikat ja tomaatit useassa erässä.

GRILLIMESTARIT

Kaikki vakuuttivat olevansa täynnä, mutta kun kannoin paahtovanukkaan pöytään, se upposi vielä kummasti.

SISARUKSET MIKKO, JUSSI (KOTIPUOLESSA HEIKKI), LEENA JA ESKO

Sunnuntaina otimme sisaruskuvat. Arja keksi, että kaikki pääsevät kuviin, kun otamme selfiet. Siinä riitti naurun aihetta.

SELFIE

Anitta ja Mikko lähtivät aamupalan jälkeen kotimatkalle. Arja, Esko ja Leena kävivät tekemässä tupatarkastuksen Palokunnankadun kodissamme ja Galleria Paperihuoneella. Jussi otti päivän aikana vastaan lukuisia onnittelusoittoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.