
Joonatan oli innostunut kalastuksesta. Tuuli ja poika viettivät elokuisen viikon Tuulin vanhempien kesämökillä. Isäntäväki oli lomamatkalla Kroatiassa. Mökki oli siis vain heidän kahden käytössä.
– Kutsutaanko Helmi tänne pariksi päiväksi?
– Jee, se voi tulla minun kanssa kalaan. Tuuli pelkäsi veneessä ja antoi pojan onkia vain laiturilta.
Helmi ilahtui. Intiaanikesä kuumassa kaupungissa tuntui tukahduttavalta.
-Leivoin teille tuliaisiksi unelmatortun.
-Eikö toista palaa, Joonatan kinusi vesi kielellä. Helmiin voi aina luottaa. Tämä nauroi ja lupasi lähteä Joonatanille soutajaksi. Molemmat pukivat oranssinkeltaiset pelastusliivit. Tuuli istui rantakeinussa ja vahti silmä tarkkana veneilijöitä. Järvi oli peilityyni. Joonatan heitti virveliä, mutta kalaonni ei suosinut.
-Jatketaan huomenna. Tuulilla näyttää olevan sauna kuumana. Ystävykset rentoutuivat ja kuiskivat tyttöjen juttuja Joonatanin nukahdettua.
-Tiedätkös Joonatan, nyt on ravustuskausi. -Näin tuolla vajassa mertoja. Mitä sanot, yritetäänkö? Mutta ensin tarvitaan pieniä syöttikaloja. Niitä saat ongella.
Poika ryhtyi toimeen. Hän löysi marjapensaiden alta meheviä matoja. Hetken kuluttua ämpärissä sätki kymmenkunta särkeä.
-Riittävätkö nämä?
-Toki, tulehan meidän täytyy kiinnittää ne mertoihin.
Aamu oli usvainen. Joonatan oli niin tohkeissaan, että tuli jo anivarhain herättämään Helmiä. Tämä souti ja poika nosti merran toisensa jälkeen. He saivat toistakymmentä komeaa vonkaletta.
-Illalla meillä on rapujuhlat, Helmi iloitsi.
-Voiko noita syödä?
-Totta kai, ravut ovat suurta herkkua. Sinäkin saat maistaa. Joonatan oli epäileväinen.
-Hurja, nehän muuttuu ihan punaisiksi. Sattuuko niihin?
-Ei tai en ainakaan usko. Hae kasvimaalta iso nippu tillinkukkia koristeeksi. Nämä ovat kohta valmiit.
-Osaatko yhtään juomalaulua? Tuuli oli vauhdissa. Rapuvati oli lähes tyhjä ja toinen valkoviinipullo puolillaan. Lomaviikosta tuli hauskempi kuin hän oli odottanut.
What shall we do with the drunken sailor, what shall we do with the drunken sailor, early in the morning. Sehän sopi tunnelmaan. Joonatan oli haukotellut jo pitkään.
-Hampurilaiset on parempia. Mutta pyydystäminen oli kivaa. Voidaanko mennä taas huomenna heittämään virveliä?
-Takuulla voidaan. Mutta anna meidän nukkua aamulla pitkään. Laulu vie voimat.