harmaata

to 14.11.2019

AAMUSUMU

Marraskuun väri on harmaa. Vesisadetta on riittänyt. Luntakin on jo nähty, mutta se suli nopeasti. Lohduttaudun ajatuksella, että vielä ei ole liukasta. Varasin toivorikkaana meille viikon äkkilähtömatkan Mallorcalle. Olisihan se pitänyt arvata, että Välimerelläkin on syksy. Sääennuste lupaa sadetta sinnekin.

Olen helpottunut. Kulttuurihistorian aikakausien tentti on ohi. En jännittänyt, toivoin että tärpit osuvat. No, ei aivan, mutta sinne päin kuitenkin. Esseekysymyksiä oli kolme ja kahteen piti vastata. Sen lisäksi oli yksi käsitetehtävä. Tuntui, että nykyaika ei kohdannut, kun kaikki materiaali on verkossa, mutta tentissä sitä ei saanut käyttää. Piti kirjoittaa ulkomuistista käsin konseptipaperille. Kaksi tuntia vierähti nopsaan. Toivon hartaasti, että tentti menee läpi. Uusintamahdollisuus on tammikuussa, mutta tuntuisi turhauttavalta palata tekstiin, sillä uutta luettavaa riittää turhankin paljon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.