Kynäilijöiden marraskuun tehtävä oli yllättävä:

– ota kirjahyllystä kirja, jonka kannessa tai selkämyksessä on keltaista väriä
– avaa kirja umpimähkään jostakin
– tökkää sormi silmät kiinni jonkin lauseen kohdalle
– kirjoita tekstiisi tämä lause

Kirjahyllyssäni on rivi Margaret Atwoodin kirjoja. Rouva Oraakkeli avautui sivulta 222 ja tarina alkoi:

”Repäisin ohuen sinisen kirjeen ja lykkäsin sen käsilaukkuuni. Helpotus valahti lävitseni, olin nyt todellakin vapaa.” Miranda purskahti itkuun. Ne olivat ilon kyyneleitä. Miten kauan siitä olikaan, kun hän oli tuntenut itsensä vapaaksi. Miten voin ilahtua näin mielettömästi kirjeestä, jonka tekstissä Manolis ilmoittaa jättävänsä minut, sillä en ollut hänen Elämänsä Nainen, hän hämmästeli.

Aluksi kaikki oli ollut ihmeellisen ihanaa. Hän oli tavannut nuorukaisen lomamatkalla Kreikassa. Ei hän lomaromanssia hakenut, mutta niin vain kävi, että mustahiuksinen ja tummasilmäinen Manolis oli hurmannut hänet hetkessä. Mies soitti mandoliinia tavernassa. Miranda oli opetellut zorbas-tanssin askelia yhdessä ystäviensä kanssa. Hänen vaaleat hiuksensa ja ruskennut ihonsa vetosi miehiin. Manolis oli tarjonnut hänelle lasillisen rakia illan päätteeksi. Nuoret olivat kävelleet rannalla, katselleet tähtiä ja kuunnelleet meren kohinaa. Ihastus oli molemminpuolista. Kun Mirandan loma loppui, Manolis vannoi hänelle rakkauttaan ja lupasi tulla Suomeen.

Hän soitti eräänä talvisena päivänä Mirandan ovikelloa. Suukottelusta ei ollut tulla loppua. Miranda ymmärsi, että rakkaus oli parasta mitä hänen elämässään oli tapahtunut. Nyt hän muisteli katkerana, miten ihanaa se oli ollut ja miten nopeasti se loppui. Tarina oli tuiki tavallinen. Manolis ei löytänyt Suomesta töitä. Hän turhautui ja purki pahaa oloaan Mirandaan. Suomessa oli kylmää ja pimeää. Ulkomaalaisia kohdeltiin väheksyvästi. Hän kävi soittamassa mandoliinia viikonloppuisin lähikapakassa ja tuhlasi vähät rahansa viikolla baaritiskin äärellä.

Miranda toivoi, että mies osallistuisi kotitöihin. ”Se ei sovi miehille, kotona mamma ja sisaret hoitivat kaiken”, Manolis kuittasi ja heitti kerran käytetyn paitansa pesukoneeseen. Miranda puri hammasta, laittoi ruokaa heille molemmille ja piti pienen vuokra-asuntonsa siistinä. Kiitosta hän ei saanut. Päin vastoin, hän sai jatkuvasti kuulla että mamma teki parempaa ruokaa ja siskot silittivät paidat paremmin. ”Miksi et lähde kotiin, jos täällä kaikki on huonosti?” Miranda kysyi. ”En voi, lähdin suurin odotuksin, olisi häpeä palata rahattomana”, Manolis sanoi. Hän oli pettynyt itseensä ja Mirandaan. Tyttö oli kalpea ja arkinen. Istui kotona nenä kiinni kirjoissa ja vietti päivät yliopistolla kuuntelemassa luentoja. Villistä rakkauden huumasta oli vain muistot jäljellä.

Miranda kierteli kesälomallaan Hämeen keskiaikafestivaaleilla. Manolis oli ilmoittanut, ettei mokomat markkinat voisi vähemmän kiinnostaa. Mirandan silmiin osui Mama Maddalenan mainos: ”Päivitä kohtalosi, lupaan vain hyviä tarot-ennustuksia viidellä pentaakkelilla”. Juuri tätä tarvitsen, Miranda mietti vaikka ei ennustuksiin uskonutkaan. ”Nosta kolme korttia vasemmalla kädellä niin saamme sydämen mukaan. Voit kosketella kortteja. Jos tunnet, että joku haluaa tulla, nosta se”, Mama ohjeisti. Mirandan sydän pamppaili. Oliko hänen tulevaisuutensa Maman käsissä? ”Tyttöseni, näen menneisyydessä Maljojen Prinssin. Hän on tullut elämääsi kotkan vetämillä vaunuilla tunteiden meren yli. Se on ollut suurta intohimoa. Tämän päivän kortti puolestaan kertoo uupumuksesta. Olet vaipunut tunteiden suohon. Nosta nyt kortti tulevaisuudelle. Se on Tähti. Korttissa on kuvattu Tähtien jumalatar Nut. Anna tähtesi nousta mutta pysy yhteydessä maahan. Usko itseesi, asiat järjestyvät”.

Miranda purskahti itkuun. Kyyneleet valuivat ja maskara levisi poskille. Mama otti häntä kädestä kiinni. ”Itke vaan, näen että ennustus osui kohdalle”. ”Mama, et voi tietää, että asiat ovat juuri niin kuin kerroit”. Hän vuodatti kurjan elämänsä käänteet. ”Tiedätkö mitä, naapurissani asuu kreikkalainen perhe. Äiti Teresa on kysellyt minulta, tiedänkö hyvää soitonopettajaa. Hänellä on kolme tummaa pulleaa ja nauravaista tytärtä. Luulenpa, että arvaat ketä voin suositella. Ota tästä puhelinnumero ja pyydä Manolista soittamaan. Lähetän matkaan onnensäteitä.

Parin viikon kuluttua Manolis pakkasi reppuun vähäiset tavaransa ja ilmoitti lähtevänsä matkalle. Miranda henkäisi, mutta pelkäsi joka päivä kotiin tullessaan näkevänsä miehen taas kotisohvallaan. Kunnes vaaleansininen kirje paljasti, että mies oli kadonnut lopullisesti hänen elämästään. Kirjekuoresta putosi kotiavain. Miranda katsoi sitä uskomatta, että hän oli oikeasti vapaa.