mohamed sadunkertoja – luku 29

Mohamed kotiutui nopeasti linnaan. Olihan hänellä tukijoukot. Pikkusisko Ebony seurasi veljen kintereillä. Hän toimi sujuvasti tulkkina, sillä uusi kieli oli pojalle vaikeaa.

-Mohamed, voin antaa sinulle iltaisin tukiopetusta. Kas tässä, luetaanko vaikka tätä satukirjaa, Roope ehdotti.

Tuhannen ja yhden yön tarinoita, poika tavasi.

-Kyllä vain, tässä on tosi jänniä satuja. Aloitetaanko vaikka Aladdinin taikalampusta.

Satuhetket olivat parasta, mitä poika tiesi. Tulihan hän sadunkertojien maasta. Kun yhteisiä sanoja ei löytynyt, Roope piirsi kuvia Mohamedin kouluvihkoon.

Muut lapset olivat kateellisia. Miksi tulokas sai erityiskohtelua?

-Mekin halutaan kuulla Aladdinista, he kärttivät.

-Kuulepa Mohamed, sinähän voit kertoa muille, mitä eilen luimme. Näytä kuvia, jos et löydä sanoja. Niin ja pikku Ebony, sinä saat tulkata vaikeat paikat.

Mohamed aloitti ujosti. Tarina vei kuitenkin mennessään ja hän huomasi pian kertovansa satua omin sanoin.

-Hienoa, et taida tarvita kohta enää apua.

Kuningatar Ellinoora oli tullut hiljaa päiväkotiluokkaan. Hän istuutui oven suuhun kuuntelemaan tarinaa. Olipa täällä mukavaa. Ja unettavaa. Hän torkahti ja näki unta lentävästä matosta. Matto kiiti yli merien kaukaiseen sadunkertojien maahan. Elli tömähti torille ja katseli outoa maisemaa. Miten värikäs se olikaan ja täynnä tuoksuja. Kanelia, neilikkaa, rusinoita, mitä vielä? Jotain tuttua. Hän heräsi lasten nauruun.

-Elli-täti sinä kuorsasit. Tule ottamaan kupillinen kuumaan glögiä. Keittelimme sitä ihan itse.

-Meidänkin luokalla on tummaihoisia kavereita. Me ei saada sanoa niitä neekereiksi. Ne on ihan hyviä tyyppejä. Niin ja kaikki puhuu meidän kieltä. Monet on tosi hyviä urheilijoita.

-Sepä hyvä. Lapset on samanlaisia joka maassa. Olosuhteet vaan on erilaisia. Opitte paljon toisiltanne.

-Joo ja me tehdään paljon ryhmätöitä. Mutta kuule Helmi, olisi kiva tietää, mitä sille Toivolle kuuluu.

-Voi Joonatan, Toivolle ei kuulu kovinkaan hyvää. Hän on isänsä luona maalla, mutta ei tunnu viihtyvän. Sain juuri tekstarin: ”Moi, minä täällä hakkaan halkoja, liiteri on jo puolillaan ja käyn faijan kanssa kalassa. Täällä ei tapahdu mitään ja minulla on tylsää. Tulisit käymään, toivoo Toivoton”.

-Miten pitkä matka sinne on?

-Lähdepä mukaan, voisimme käydä viikonloppuna bussilla. Matka kestää vajaan tunnin.

-Pääsenkö kalaan?

-Taidat päästä, Toivon kotitalo on järven rannalla.

MAALLA

-Tervetuloa neiti ja tervetuloa nuori herra, Toivon Helge-isä oli vastassa tulijoita.

-Tulkaa peremmälle. Minulla on kahvipannu tulella ja punaherukkamehua löytyy myös. Pullaakin on, tyttäreni toi aamulla lämpimäisiä.

-Onko Toivo kotosalla?

-Tuollahan se on puuvajassa. Hakkaa aamusta iltaan halkoja. Vähempikin riittäisi.

Toivo laahusti tupaan. Helmi pelästyi. Ennen niin reipas mies kulki kumarassa. Parta oli kasvanut ja hiukset roikkuivat silmillä. Toivolla oli päällään virttynyt haalari ja jalassa kumiteräsaappaat.

-Hei, kiva kun pääsitte tulemaan. Tervehdys oli vaisu, mutta Helmi kuuli kuitenkin äänessä tutun sävyn.

-Moi, pääsenkö kanssasi kalaan?

-Sopii kamu, mutta juodaan nyt ensin kahvit.

Helmi istui laiturin nokassa ja uitti varpaitaan vedessä. Hän katseli, kun kalamiehet onkivat kaislikon reunassa. Rantasaunasta tuli savun tuoksua.

-Laitoin teille vastankin. Pääsette kunnon löylyihin ja voitte pulahtaa järveen. Vesi on vielä aika kylmää, tohditteko?

-Eiköhän, Helmi lupasi. Olihan tämä kaupunkiasuntoon verrattuna luksusta.

Kesäilta oli valoisa. Toivo, Helmi ja Joonatan istuivat saunan kuistilla ja söivät nokisia uunin kiukaalla paistettuja makkaroita.

-Nää maistuu ihan erilaiselta kuin kotona, Joonatan kehui.

-Ulkona kaikki maistuu hyvältä. Mutta nyt poikaseni, me vetäydymme saunakamariin nukkumaan. Jutellaan Toivo huomenna lisää.

Helmi sukelsi heti herättyään laiturilta tyyneen veteen. Maalla on mukavaa, hän hyräili. Toivo ei selvästikään ollut samaa mieltä. Hän oli vähäpuheinen eikä estellyt, kun Helmi ja Joonatan lähtivät jo aamupuuron jälkeen kotimatkalle.

-Onpa sinulla mukavia ystäviä, isä kiitteli.

-Joo, mutta ei ne minusta välitä. Olenhan tällainen luuseri.

-Mitä ne siellä työvoimatoimistossa ovat sanoneet. Eikö töitä löydy?

-Ei tekstiilisuunnittelijan paikkoja niin vain ole tarjolla. Pitäisi ruveta yrittäjäksi, vaan en jaksa. Ehdottelivat työllistämiskoulutusta. Pitäisi kuulemma hakea maalariammattikouluun. Olenhan minä maalari, mutta että seinämaalariksi. Ei ikinä.

-Toivo, otapa nyt järki käteen. Sinä olet nuori terve mies joka tarvitsee töitä. Sinuna minä hakeutuisin koulutukseen. Sen jälkeen voisit saada töitä. Ei tämä tällainen elämä ole sinua varten.

Toivo jäi miettimään. Ei kai hän siinä mitään menettäisi, jos hankkisi käsityöammatin.

-Taidat olla oikeassa isä. Laitan hakupaperit vetämään.

-Tuohon käteen. Isä vaikutti helpottuneelta.

Helmi oli surullinen. Miten voisin auttaa Toivoa, hän murehti. Uskaltaisinkohan kysyä Mama Maddalenalta. Hän on antanut viisaita neuvoja kaikille tarinani henkilöille. Voisikohan hän antaa minullekin?

Helmi rohkaisi mielensä ja soitti kännykällä Mamalle.

-Helmi, onpa mukava kuulla sinusta. Olen lukenut blogiasi ja seuraan jännityneenä, mitä minulle ja ystävilleni kuuluu. Kiitos kun jaksat kehua minua.

-Mama, en pyydä ennustusta itselleni, mutta olen hyvin huolissani Toivosta. Osaatko auttaa minua?

-Tiedäthän että osaan, et olisi muuten soittanut. Hyvä, kun välität kavereistasi. Tehdäänpä näin. Keskity ajattelemaan Toivoa. Nosta sitten hänelle kohtalonkortti. Kerro se minulle ja tulkitsemme yhdessä.

Helmiä jännitti. Oliko hänellä nyt Toivon tulevaisuus kädessään.

-Kaikki yhden kortin varaan, katsotaan. Mama, nostin Narrin. Mama naurahti.

-Niinpä niin, kortit tietävät. Tästä ei nyt ole kovasti apua, sillä Narrilla on monta merkitystä. Näethän, kuva esittää kevään jumala Dionysosta. Vihreä väri on luovuuden symboli. Narrin seurassa on pelon tiikeri. Toivolla on nyt valinnan paikka. Jos hän kuuntelee sydämensä ääntä, hänellä on mahdollisuus uuteen alkuun. Nyt hänen pitää vain hypätä rohkeasti tuntemattomaan.

-Mama, näin minäkin ajattelen. Kiitos kun annoit minulle uskonvarmuutta. Juttelen Toivon kanssa.

-Toivo, kerro minulle mikä sinua painaa.

-Äh, en vain tiedä mitä tekisin. Päivät täällä maalla menevät jotenkuten isää autellessa. Ei hän paljon puhele. Ukolla on omat menonsa. Kirkkokuoro ja kunnallispolitiikka. Syödään kalaa ja einesruokia. Iltaisin isä katselee telkkarista urheilua. Se ei minua kiinnosta. Vetäydyn aikaisin yläkerran kammariini lukemaan vanhoja Jerry Cottoneita. Mutta on minulla nyt suunnitelmiakin. Työkkäri haluaa minut työllistämiskurssille maalariammattikouluun. Ajattelin hakea ihan vain isän mieliksi. Kyllä tämä tästä.

Helmi ilahtui. Kurssi voisi tehdä Toivolle hyvää.

-Tulet siis takaisin kaupunkiin. Missä ajattelit asua?

-Etsin jonkun luukun.

-Ilmoittele kun tulet. Voin tarjota sinulle iltateet.

Tarina jatkuu – luku 30

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.