Kuningatar Aurora itki. Päivä oli ollut painajainen. Kuningas oli kuollut. Vielä eilen hän oli ollut terve ja nyt kylmä. Kaupunkiin oli iskenyt virus. Kukaan ei tiennyt, mistä se ilmestyi. Kaikki yli 70 vuotiaat pysyttelivät kotona, mutta huhut kulkivat uusista kuolonuhreista. Naapurivaltakunnan prinssi oli kaapannut vallan. Hän oli määrännyt Kuningatar Auroron ja tämän kolme kouluikäistä tytärtä kotiarestiin. Lukittujen ovien takana olivat myös hovineidot, kokki ja kotiopettajatar sekä vierailulla ollut Mama Maddelena. Hän oli Auroran hyvä ystävä.

-Mama, mitä minä teen. Uusi kuningas haluaa taatusti meistä eroon.

-Aurora, rauhoitu, keksimme kyllä keinot. Eikö sinulla ole edelleen se teidän viehättävä kesälinnanne tuolla saaristossa?

-On kyllä ja satamassa on huviveneemme valmiina lähtöön. Suunnittelimme Kuninkaan kanssa muuttoa sinne, kun kaupungissa riehuu tauti. Mutta nyt olemme vankeina täällä.

-Älä huoli, lukot on tehty murrettaviksi. Eikä uusi Kuningas kysele teidän peräänne. Poissa silmistä poissa mielestä.

Kuningatar Aurora veti henkeä. Onnistuisiko se? Saaressa olisi raitista ilmaa ja vapaus. Hän kutsui linnan väen koolle.

-Pakatkaa kiireesti, lähdemme vielä tänä yönä pakomatkalle. Tytöt, ottakaa vain lempilelunne mukaan. Saarella on kaikkea mitä tarvitsemme. Aurora oli vauhdissa. Toimettomuus oli laamaannuttaa hänet, mutta nyt hän oli Mama Maddalenan ansiosta tarmoa täynnä.

Prinsessa Jade ja tämän pikkusisaret Safiiri ja Rubiini olivat ottaneet pehmolelut mukaansa unikavereiksi. Tyttöjen silmät kiiluivat jännityksestä. Yöretki, miten mahtavaa. Joukko hiipi sipihiljaa ulos pimeään yöhön. Kuunsirppi valaisi tietä satamaan. Mama Maddalenan taikasormi oli avannut linnan oven kuin taikaiskusta. Aurora rauhoittui katsellessaan Maman tanakkaa hahmoa vierellään. Yhdessä he selviäisivät, hän ajatteli vaikka tuska Kuninkaan kuolemasta oli vielä liian lähellä. Hautajaiset oli pidetty aamulla. Sitä oli vaikea muistella.

Huvivene odotti laiturissa. Kuningatar oli tottunut purjehtija. Vene keinui tuota pikaa aalloilla. Matka kesäsaarelle sujui myötätuulessa. Kukaan ei ollut huomannut heidän lähtöään. Tuuli suhisi salaperäisesti, kun vene saapui perille.

-Mama, kun linna huomataan tyhjäksi, kaikki arvaavat että olemme paenneet tänne.

Mama heilautti kättään. Tiheä sumuverho kohosi saaren yläpuolelle.

-Nyt olemme näkymättömiä. Saari hävisi juuri kartalta, Mama virnisti. Tosin se sumentaa auringonvalon, mutta olemme ainakin turvassa.

Prinsessat katselivat silmät pyöreinä uutta ympäristöä. Se oli tuttu kesäretkiltä, mutta nyt yöllä kalpeassa kuunvalossa maisema vaikutti lähes pelottavalta. Yön äänet kaikuivat. Metsä kohisi oudosti, pöllöt huusivat ja puiden takaa kului hiipiviä askeleita. Oliko siellä tiikeri tai leijona?

-Tytöt, nyt nopeasti sisälle, käsipesulle ja nukkumaan. Prinsessat pinkaisivat polkua pitkin kesälinnaan. He kiipesivät tornikamariin ja vetivät untuvatäkit päälleen. Unikaverit kainaloissaan he olivat valmiit uuteen seikkailuun.

Seikkailu siitä tulikin, vaikka välillä aika kävi pitkäksi. Tytöt kaipasivat kavereitaan. Kotiopettatar piti heidät aamupäivien ajan työn touhussa. Sen jälkeen he olivat vapaalla. Pallopelit ja uiminen olivat parasta mitä he tiesivät. Hovineidot osallistuivat leikkeihin. Yksi heistä oli taitava ompelija. Hän keksi, että voisi valmistaa kaikille juhlapuvut. Mamakin innostui. Hän oli pakannut linnasta lähtiessä mukaansa vesivärit ja papereita.

-Olen aina halunnut taiteilijaksi, mutta koskaan aika ei ole riittänyt. Nyt aikaa on ja kauniita malleja. Suostuttehan poseeraamaan minulle uusissa puvuissanne? Tytöt hymyilivät ujoina, kun Mama mittaili heitä taiteilijan katseella. Iltaisin linnassa pidettiin taidenäyttely. Tytöt tirskuivat tunnistaessaan itsensä ja toverinsa.

Kun kesä kääntyi syksyksi kaikkien aika kävi pitkäksi. Sateet jatkuivat viikosta toiseen. Tytöt istuivat linnan kuistilla ja lukivat rakkauskertomuksia.

-Äiti, täällä on tylsää. Saari on täynnä naisia. Meillä ei ole yhtään poikakaveria, he valittivat. Aurora havahtui. Tytöt olivat varttuneet aivan huomaamatta teini-ikään. Sekin oli totta, että saaren asukkaat olivat kaikki naisia. Näin ei voinut jatkua pitkään.

-Mama, mitähän kotikaupunkiimme kuuluu? Uskallammeko pian palata? Aurora huolehti.

-Minäpä vilkaisen, Mama lupasi. Hän sekoitti taikajuoman, laittoi huivin silmilleen ja asettui mukavasti riippumattoon. Maman silmien eteen piirtyi kuva hylätystä kaupungista. Uusi Kuningas oli siirtänyt pääkaupungin kauas sisämaahan. Asukkaat olivat hylänneet kotinsa ja muuttaneet pois. Mama tarkensi katsettaan. Hän näki sisämaassa vihreän urheilukentän. Nuoret miehet potkivat siellä palloa. Joukkuetta johti komea Lars-Henrik. Hän oli prinsessojen kaveri. Jade oli usein kysellyt, miksi entiset leikkikaverit eivät voineet tulla käymään.

-Hmm, miksikäs ei, Mama tuumi herättyään. Aurora odotti vieressä jännityksestä piukeana.

-Hymyilit unessasi, onko kaikki hyvin? hän kyseli.

-Minulla on suunnitelma. Mitä sanoisit, jos järjestämme prinsessoille kesäjuhlat ja kutsumme kokonaisen jalkapalloseuran vieraiksi.

-Miten ihmeessä se onnistuu?

-Luota minuun, lähetän joukkueen kapteenille yöllä unen, jota hän ei voi vastustaa.

Näin tapahtui. Lars-Henrik kokeili otsaansa. Oliko hänellä kuumetta? Ei kai virus ollut tarttunut? Otsa oli viileä mutta hänen mielikuvituksensa lensi. Hän oli nähnyt unessa koordinaatit, jotka johtivat prinsessojen kesälinnaan.

-Hoi toverit, mitä sanotte, lähdettekö kanssani meriretkelle? Olemme ansainneet pienen tauon treeneissä. Pojat hurrasivat. Vihdoinkin jotain hauskaa. He huristivat skoottereilla alas vuorilta meren rantaan. Tuttu kalastaja vuokrasi heille veneen.

-Olkaa varovaisia, illaksi on luvattu myrskyä.

Aallot löivät korkeina, kun vene lähestyi naisten saarta. Mama Maddalena odotteli rannassa. Hän oli ratkonut usvakatteeseen aukon. Mama johdatti kuunsäteet ohjaamaan poikien veneen suoraan laituriin. Nämä hyppäsivät ketterästi maihin. Mama johdatti joukkueen rannalle pystytettyihin vierasmajoihin.

-Nukkukaa makeasti, huomenna meillä on juhlat.

Prinsessat kirmasivat aamulla uimaan. He pysähtyivät hämmästyneinä. Vene? Mitä ihmettä? Mama istui laiturilla ja nosti sormen huulilleen.

-Shhh, vieraat nukkuvat vielä. Minulla on teille yllätys. Käykää uimassa ja pukeutukaa sen jälkeen uusiin juhlapukuihinne. Tänään on loppuelämänne ensimmäinen päivä. Takaan että siitä tulee ikimuistoinen.

Niin siitä tulikin, mutta se on jo toinen tarina.