Kirjoituskilpailu Hämeenlinnan pääkirjaston remontin valmistumisen kunniaksi. Sarjoja on kaksi: toinen senioreille ja toinen ei-suomenkielisille, jotka kirjoittavat suomeksi. 

Aiheet ovat

1. Tärkein opetus, jonka elämä on antanut minulle
2. Kolme elämänohjetta 18-vuotiaalle itsellesi
3. Tarinani joka vangitsee kuulijan tai saa hänet nauramaan

Tekstit voivat olla pituudeltaan 1–5 sivua.  Tarkoitus on tuoda jotakin mukavaa, keskittymistä vaativaa ajateltavaa korona-aikojen eristyneisyyteen. Samalla kirjastoa kiinnostaa kirjoittajat, joilla on elämänkokemusta.

Tässä minun panokseni, elämänkokemusta on.

LEMMEN ILOT JA SYDÄMEN SALAT

Mama Maddalena haukotteli. Tuoppi sahtia maistuisi. Päivä Hämeen keskiaikafestivaaleilla oli ollut hiostava. Pitkä kaksikerroksinen pellavapuku ei ollut niitä keveimpiä kesäasuja. Ikää oli kertynyt jo 70 vuotta. ”Jos koronavirus iskee, kuulun riskiryhmään”, Mama aprikoi. Hän oli kuitenkin perusterve, mitä nyt painoa oli kertynyt enemmän kuin oli suotavaa.

”Olen kuullut, että hulavanne on tämän vuoden hittituote, pitäisiköhän kokeilla?” hän kysäisi naapurikojun Neito Piritalta. Tämä nyökkäsi ja hymyili ujosti.

”Mama, tapasin tänään hurmaavan viikinkipojan. Hän kutsui telttakyläänsä. Uskallanko mennä?”

”Tyttöseni, itse tiedät parhaiten. Muista kansallislaulumme sanat: Ei impee missään rakkaampaa, ei siveempää, ei jalompaa, kuin Hämeen valkotukkainen, tuo sinisilmä neitonen on rusoposkinen.”

Piritta nauroi ja huiskautti lettiään.

”Mama, et ole tosissasi”. Elämme nykyaikaa.”

”Ei vaan keskiaikaa. Etkö muista, että festivaalien teema on lemmen ilot ja sydämen salat. Anna palaa.”

Neito Piritta kiiruhti posket hehkuen matkaan. Mama lähetti hänen peräänsä onnensäteitä. Voi näitä nuoria. Olisinpa vielä yhtä kiihkeä lemmen perään, hän haikaili.

Mama päätti sulkea telttansa, sillä ilta alkoi hämärtyä eikä asiakkaita näkynyt. Väljään paitaan, tiukkoihin housuihin ja lapikkaisiin pukeutunut Vilppu soitti vielä päivän päätteeksi jouhikkoa. Sen yksitoikkoinen sävel oli jäänyt soimaan Maman päähän.

Tavernassa oli väkeä enemmän kuin hänen ennustuspöydässään oli ollut koko päivänä. Iloinen tyttöjoukko pelmahti paikalle kuin tyhjästä.

”Iltaa Mama Maddalena, me vietetään polttareita. Ehtisitkö vielä ennustaa Leelle. Hän on kiinalainen mutta ymmärtää hyvin englantia?”

Mama epäröi. ”Tuota, pärjään kyllä turistienglannilla, mutta tarotkorteissa on paljon käsitteitä, joihin en tiedä oikeita sanoja.”

”Ei hätää, meillä on älykännykät. Käytetään google kääntäjää.”

Mama naurahti. Niinpä tietenkin. Tämä nykytekniikka yllätti hänet jatkuvasti.

”Tyttöseni, nostapa onnenkortti. Intohimo. Passion. Et sinä tähän ennustajaa tarvitse. Näen että olet umpirakastunut. Toivottavasti tuleva miehesikin on. Tulette viettämään kiihkeitä lemmenöitä. Menkää nyt tytöt jatkamaan juhlimista.

Seuraava festivaalipäivä oli sateinen ja teltassa oli hiljaista. Niin oli vastapäisessäkin teltassa. Mama ja nuori virolainen Mister Magic olivat vaihtaneet päivän aikana katseita. Kilpailija mikä lie, Mama tuumi. Mutta kyllä tänne parikin ennustajaa mahtuu. Minullahan on paljon kanta-asiakkaita.

Hän oli ilahtunut aamulla, kun tuohivirsukauppiaan vaimo tuli tohkeissaan kertomaan uutisia.

”Mama, ennustit minulle viime kesänä lapsilykkyä, vaikka olen jo ikäihminen. Mutta nyt saat kuulla. Minusta on tulossa mummo. Olen ikionnellinen.” Mama hymyili. Kortit tietävät.

”Hei, saanko tulla käymään teltassasi? Mr Magic kysyi yllättäen. Mama kehotti vierasta istumaan.

”Ennustaisitko minulle, maksan kyllä.” Mama Maddalena hämmästyi. ”Sekoita itse pakka ja nosta seitsemän korttia. Tulkitaan niitä sitten vaikka yhdessä. Ja maksua en kollegalta ota.”

”Sano Pavel vaan. Joo, sinulla on samanlaiset tarotkortit kuin minullakin. Crowleyn pakka.”

Nuori mies nosti mustanpuhuvan kortin toisensa jälkeen. Niitä ei edes ollut pakassa monta. Mama oli tottunut kääntämään pahaenteiset kortit varoituksen sanoiksi. Mutta nyt kun edessä istui korttien tuntija, miten tästä selvittäisiin positiivissa merkeissä.

”Kuulehan Pavel, näet itsekin että elämässäsi on ollut surua, pettymyksiä ja menetyksiä. Itse tiedät niistä parhaiten. Mutta löytyy täältä valonpilkahduskin. Katsopa viimeistä ohjekorttia. Lanttien nelonen Voima. Se kertoo, että sinulla on luonteenlujuutta. Olet rakentanut muurin ympärillesi. Haluat varmaan suojata sisintäsi ja myös läheisiäsi. Sinun pitää uskoa itseesi. Vaikeilla asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella. Mutta nyt Pavel. Ennustaisitko sinä minulle?”

Pavelin vuoro oli hämmästyä.

”Tottahan toki. Nosta itsellesi kortit.”

Mama myhäili. Tämä oli uutta. Toki hän voi itsekin katsoa, mutta oli kiinnostavaa, mitä kollega näki hänen korteissaan.

”Katsotaanpas. Sait aivan erilaiset kortit kuin minä. Onnellisuus, Mielihyvä, Runsaus. Ei näitä tarvitse tulkita. Vietät ilmiselvästi mukavaa elämää ja olet siihen tyytyväinen. Lanttien ritari. Olet päivätyösi tehnyt ja nautit nyt työsi hedelmistä. Paholainen. Kas, sinussahan löytyy monta puolta. Huumoria ja seksiäkin. Hallitsijatar. Uskon kyllä että olet oman elämäsi hallitsija. Entäpä tämä viimeinen ohjekortti. Maailmankaikkeus. Tämä kortti täydentää ympyrän. Mama, sinun on mahdollista nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Luota omaan sisäiseen ymmärrykseesi. Olet valmis kohtaamaan jotain uutta.”

Vaikka olenkin totinen hämäläinen, minussa piilee taipumusta magiikkaan. En usko horoskooppeihin mutta tarot-kortteihin kyllä. Kaikki alkoi Intiasta – mistäpä muualtakaan. Olin lomamatkalla Goassa. Astuin Mapusan-markkinoilla rohkeasti tarot-ennustajan hiostavan kuumaan telttaan. Ikivanha herrahenkilö istui puolihämärässä ainoana valotuikkunaan kynttilä. Kristallipalloa ei näkynyt. Hän käänsi minulle uskomattoman kauniit tarot-kortit. En ymmärtänyt läheskään kaikkea hänen englannistaan, mutta kortit sävähdyttivät. Varsinkin se, jossa alaston mies makasi maassa kahdeksan miekkaa selässään. Sen muistan, ettei puoleen vuoteen saanut tehdä mitään radikaaleja elämänmuutoksia.

En pelästynyt, vaan kiinnostuin. Toivoin syntymäpäivälahjaksi omia kortteja. Vuosi oli 1995. Ne ovat kulkeneet siitä lähtien mukana. Olen ennustanut lähipiirille – pyynnöstä – erilaisissa illanistujaisissa.

Hauskin kokemukseni tällä saralla oli siskon syntymäpäivät. Hän pyysi, josko viihdytän juhlissa vieraita. Niinpä otin korttipakan mukaan ja pukeuduin väljään tunikaan ja kiedoin turbaanin päähäni. Istuin puutarhamökissä ja kun sana kiiri, naisia oli jonossa odottamassa vuoroaan. Miehet arastelivat. Kunnes yksi rohkelikko ilmestyi matalaan majaani. Hän nosti pakan parhaan kortin, Taikurin. Muistin kehua, että nyt häntä onni seuraa. Sen jälkeen kaikki miehet olivat jonossa, josko hekin saisivat onnenkortin.

Olen mukana hämeenlinnalaisessa Paperihuoneen graafikkoyhdistyksessä. Meillä on ollut jo neljänä kesänä torikoju Hämeen keskiaikafestivaaleilla. Esittelemme siellä grafiikan ikiaikaisia menetelmiä. Nehän sopivat hyvin teemaan. Keksin, että voin hiljaisina hetkinä viihdyttää yleisöä ennustuksilla. Nekin sopivat hyvin teemaan. Olen saanut kanta-asiakkaita, jotka tulevat kesä toisensa jälkeen päivittämään kohtalonsa. Lupaan vain hyviä ennustuksia. Aurinkoisina markkinapäivinä ennustuspöytääni on ollut jono. Odotan jo innolla tulevia festivaaleja Hämeen linnanpuistossa.

Palataan vielä hetkeksi Mama Maddalenan hyvään seuraan.

Elokuinen festivaalipäivä oli ollut tukahduttavan kuuma. Ilma ei liikkunut. Mama Maddalena pyyhki otsaansa märällä nenäliinalla. Nyt tuopillinen sahtia maistuisi. Taidan laittaa lapun luukulle ja käydä tavernassa, Mama tuumi.

Hetken kuluttua hän istui pitkän pöydän äärellä kuohuva oluttuoppi edessään. Mama siristeli silmiään. Taivaanranta hehkui tulipunaisena. Eihän nyt vielä ole iltaruskon aika, asiakkaat ihmettelivät. Tuulenhenki toi markkina-alueelle palaneen käryä. Puunlatvat olivat liekeissä. Palokunta paikalle, kansa huusi. Pillit soivat ja hetkessä markkinoilla oli täysi kaaos.

”Katsokaa, linnan katolla on outoja otuksia”, joku huomasi. Toden totta, punaiset lohikäärmeet olivat laskeutuneet savun keskellä Hämeen linnaan. Ne istuivat rivissä katon reunalla iltapalaa katsellen. Yksi kohosi siivilleen ja kävi nappaamassa vartaassa käristyvän kokonaisen porsaan. Katolta kuului pian äänekäs maiskuttelu.

Markkinaväki oli kauhuissaan. Torikauppiaat peittelivät tavaroitaan ja ravintolateltat suljettiin. Pahus, toinenkin tuopillinen olisi maistunut, Mama siunaili. Tuollaisista häiriköistä pitää päästä eroon. Taidan turvautua taikamattooni. Hän riensi teltalle ja kääri maton esiin. Turkisvuorinen näkymättömäksi tekevä taikaviitta tuntui turhan kuumalta, mutta nyt piti ottaa kaikki keinot käyttöön. Mama lastasi kyytiin korillisen kaalinpäitä. Hän kiisi matolla linnan yläpuolelle ja pudotti sieltä pommin toisensa jälkeen hämmästyneiden lohikäärmeiden päälle.

Taikuutta, taivaalta satelee tykinkuulia. Emme me tänne jää, lohikäärmeet pelästyivät ja hieroivat kuhmuja hännänpäissään. Hyvästi Hämeen linna. Olisikohan Turun linnassa parempi vastaanotto.

Mama laskeutui suoraan kaljateltan eteen. Baarimikko katsoi suu auki, kun vaahtoava tuoppi katosi hänen kädestään ilmaan.

”Hei, käyn maksamassa myöhemmin, nyt täytyy rientää”, Mama huikkasi perään.

Taidan tarvita tuopillisen itsekin, baarimikko arveli. Nämä festivaalit ovat minulle liian jännittävät.