Muistotietokeräys otsikolla Hyppää kyytiin! ”Keräämme muistoja ja kokemuksia liftaamisesta sekä kuljettajan että peukalokyytiläisen näkökulmasta. Kerro omat muistosi!” Minäpä kerron.

SUUNTANA SKIBOTN

Eletään vuotta 1968. Leena ja hänen sydänystävänsä Pili ovat selvinneet ylioppilaskirjoituksista. He ovat säästäneet rahaa kesätöistä.

Elokuussa he päättävät irrotella. ”Lähdetään kiertämään Suomea. Käydään Lapissa ja tullaan itärajaa pitkin takaisin”, Pili, joka on heistä rohkeampi, ehdottaa. Leena on valmis, vaikka vanhempien suhtautuminen arveluttaa. He eivät todellakaan pidä ajatuksesta, että kaksi 18-vuotiasta tyttöä on lähdössä liftimatkalle. Peukalokyydillä matkustaminen on siihen aikaan suosittua, mutta varoituksen sanojakin kuuluu.

Leena ja Pili ovat luottavaisia ja lähtevät nuoruuden innolla matkaan. Käsistään kätevä Pili on ommellut molemmille värikkäästä markiisikankaasta matkakassit. Ne ovat kauniit, mutta osoittautuvat hankaliksi kantaa. Matka alkaa elokuun auringossa Järvenpäästä. Molemmilla on muodikas maripaita ja haalistuneet farkut. ”Nyt peukut pystyyn ja nenät kohti seikkailua”, Pili sanoo ja heilautta kättä ensimmäiselle autoilijalle. Leena kirjoittaa illalla päiväkirjaansa:

11.8.1968

Hypättiin junaan ja huristettiin Hyvinkäälle. Vaellettiin isojen kassiemme kanssa Hämeenlinnan tielle ja vilkuiltiin kelloa, joka näytti puolta yhdeksää aamulla. Olimme varanneet laivaliput SS/Tarjanteelle, jonka lähtöaika Tampereelta oli puoli kaksitoista. Me yksinkertaisesti päätettiin ehtiä. Ehdittiinkin, sillä suloinen maalaispoika heitti meidät Tervakoskelle ja Herra Hirvenmetsästäjä pyssyineen Hämeenlinnaan. Odottelimme hetken ja pääsimme sitten ruskeatakkisen nuoren miehen kyydissä vanhalla Volvolla Tampereelle. Hän vei meidät suoraan satamaan. Elämä hymyili, aurinko paistoi laivan kannelle ja me tunsimme vapauden tuulahduksen. Laiva poikkesi Kalelassa ennen kuin jäimme kyydistä kello 16 Ruovedellä.

Leena ja Pili jatkavat jalkamiehinä matkaa ja etsivät retkeilymajaa. He löytävät leirintäalueen ja saavat kahdellatoista markalla oman mökin. On alkanut sataa, mutta tytöillä on lämmintä ja mukavaa.

12.8.1968

Ollaan jo Nykarlebyssä. Lähdettiin aamulla Ruovedeltä. Poimittiin vadelmia pensaista. Sade yllätti. Nyhjötettiin viluisina bussikatoksessa ja syötiin suklaata. Taisi vierähtää tunti ennen kuin saimme kyydin Virroille ja vähän eteenpäinkin. Seistiin taas tienposkessa ja tuijotettiin epätoivoisina kylttiä Lapua 92 km. Sitten tuli Päivän Suloinen Mies valkoisella Saabilla. Juteltiin mukavia, kuunneltiin radiosta kirjallisuutta haarukkapaloina, katseltiin Pohjanmaan maisemia. Lapualla heitettiin jäähyväiset ja jatkettiin matkaa Härmän ukon kyydissä. Hän kertoili tarinaa Isontalon Antista.

Leena ja Pili pääsevät yöksi Juthbackan camping-alueelle. Leena kirjoittaa päiväkirjaa kynttilänvalossa. Nykarleby osoittautuu pieneksi kaupungiksi, jossa kaikki puhuvat ruotsia. Tytöt tuntevat olevansa melkein ulkomailla. Matka jatkuu seuraavana päivänä Ouluun. Tytöt tutustuvat 1708 rakennettuun koristeelliseen puukirkkoon ennen kuin saavat kyydin eteenpäin.

13.8.1968

Herra Edustaja Jakobstadista vei meidät Kokkolaan asti. Hiekka tien pientareella poltti varpaita ja taivas oli ihmeellisen kirkas. Tultiin pari kilometriä punaisella minillä ja sitten tuli Päivän Mies tummansinisellä mersulla, huippunopeus 220 km tunnissa. Me tunsimme liitelevämme halki lakeuden. ”Kyllä oli tytöillä tuuria”, Herra myhäili. Hän oli joku isompi pamppu, musta asiakirjasalkku, valkoinen paita, punainen solmio ja nenäliina rintataskussa, harmaata ohimoilla. Hän tarjosi meille Kalajoen hiekkasärkillä kahvit ja omenaleivokset.

Leena ja Pili majoittuvat Oulussa edullisesti Tarmon retkeilymajaan seitsemällä markalla. Lepohetken jälkeen he lähtevät katsomaan kaupunkia. Leena kirjoittaa illalla:

Naurettiin itsemme kipeiksi elokuvissa Venäläiset tulevat – Russarna are coming. Öinen Oulu oli kylmä. Mereltä puhalsi viima. Nyt ollaan taas majapaikassa. Kolme ranskalaista tyttöä koettaa parhaillaan uinailla vaikka minun kynäni rapisee ja kynttilä palaa.

Aamulla Leena ja Pili pahoittelevat, että heidän kouluranskansa rajoittuu vain tervehdyksiin. Englannilla selvitään. Tytöt ovat lähteneet Pariisista ja ovat matkalla Kemijärvelle. Tiet eroavat, sillä Leena ja Pili suuntaavat hyvän tuulen nelostielle. Matkalla he syövät jäätelöannokset ja kirjoittavat postikortit kotiväelle. Matka Kemiin sujuu pehmeäpenkkisellä Peugeotilla. Seuraavaksi tytöt saavat kyydin kahdelta naiselta. Se on uutta. Uutta on myöskin käynti Ruotsin puolella Haaparannassa. Naiset ostavat sieltä viisi kiloa voita. Se kun oli rajan takana halpaa. Tytöt lähettävät lisää postikortteja. Postimerkeissä lukee Sverige 35 öre. Tytöt palaavat naisten kyydillä Tornioon ja saavat seuraavaksi unelmakyydin.

14.8.1968

Sillanrakennusinsinööri Jussi otti meidät punaisen Datsunin kyytiin. Minä istuin edessä, oli turvavyöt ja juttu luisti. Pääsimme sujuvasti Aavasaksalle asti. Ajettiin ylös vaaralle ja kavuttiin huipulle ihailemaan näköalaa. Sinertäviä vaaroja riitti silmän kantamattomiin ja poronkellot kilkattivat. Herra Jussi tarjosi meille kahvit Aleksanteri II:n majalla ja vei meidät sitten retkeilymajalle. Tehtiin treffit aamuksi. Meillä on luvassa kyyti Kolariin asti.

15.8.1968

Ohitettiin napapiiri ensimmäistä kertaa. Syötiin kuppilassa porovoileivät ja matka jatkui. Jussi kirjoitti meille suosituskirjeen maataloushallituksen kämpälle Särkilompoloon. Isännöitsijä sai viestin: ”Nämä tytöt ovat minun vieraitani ja tulevat parakille yöksi. Päästä sisään ja tee jotain, jos siellä on kylmä.”

Päästiin perille paikkakuntalaisten kyydissä. Pili tarjosi minulle Marjanpäivän kahvit ja nisua. Otettiin päivätorkut. Sen jälkeen käärittiin hihat, paistettiin lettuja ja odotettiin vieraita. Jussi oli luvannut viedä meidät kalaan. Hän saapui pellolaisen kaverinsa Topin kanssa. Autoon oli lastattu kumisaappaita, onkia ja haaveja.

Ahtauduttiin sinne kaikki. Määränpäänä oli Särkipuro melkoisen erämaan keskellä. Puro kiemurteli kapeana mutta vuolaana vaarojen ympäröimässä laaksossa. Vesi oli mustanpuhuvan kirkasta. Miehillä oli pitkät bambuvavat, joissa oli kaksi perhoa ja matonen. Oli kuulemma kesän hienoin kalailma. Tammukoita ja harreja hyppeli, mutta syönti oli heikkoa. Yksi komea harri sentään tarttui syöttiin. Aurinko laski ja punasi vaarojen kupeet. Kun palasimme majalle, miehet lämmittivät saunan. Harri kypsyi tikunnokassa takkatulen loimussa. Uskaltauduttiin pulahtamaan keskiyön tuntumassa tunturijärveen.

Leena ja Pili kokevat Lapin taian. Patikointi tunturipurolla, miehekäs seura, tanssimusiikki ja valoisan yön tunnelma palaavat heidän mieliinsä matkan jälkeenkin. Tytöt ovat vielä niin nuoria ja viattomia, että ilta sujuu toverillisessa hengessä. Aamulla he saavat kyydin Muonioon ja hyvästelevät herraseuralaiset.

16.8.1968

Seikkailu jatkuu. Juotiin punaista limppaa ja odoteltiin tien laidassa kyytiä. Vaaleansininen volkkari, jossa oli opetuskolmiot, kipusi mäen päälle. Pidettiin siellä leiriä. Pastori Auvo oli lomamatkalla poikansa Ilkan ja tämän serkun Heimon kanssa. Mahduttiin hädin tuskin takapenkille. Tunnettiin heti olomme kotoisaksi. kun Auvo-setä ja Ilkka viihdyttivät meitä laululla. Kuultiin Marseljeesi ja Hämäläisten laulu. Maisemat kävivät entistä jylhemmiksi. Nähtiin porojakin. Kun päästiin Kilpisjärvelle, mentiin porukalla syömään lihapullia ja perunamuusia. Auvo-setä kysäisi muinä miehinä, haluammeko jatkaa matkaa heidän kanssaan Skibotniin asti. Haluttiin me. Ylitettiin komeasti valtakunnan raja ja oltiin ensimmäistä kertaa Norjassa. Maisemat muuttuivat kerralla. Ajettiin korkealla vuorten kupeessa. Tunnettiin olevamme aika pieniä. Auto sukelsi välillä pilveen. Ympärillä oli tiheä sumuseinä.

Leena ja Pili vetävät henkeä ihastuksesta, kun päästään perille. Skibotn on pieni kylä Lygnenvuonon rannalla. Majapaikka löytyy keltaisesta majatalosta nimeltä Liset. Se on Auvo-sedälle ennestään tuttu. Leena ja Pili saavat oman huoneen 25 kruunulla eli 15 markalla yö. Tytöt pitävät sitä kalliina, mutta hihkuvat ilosta nähdessään haahkanuntuvapeitteiset vuoteet. Leena kirjoittaa illalla:

Oltiin juuri aikeissa ottaa torkut, kun ovelle koputettiin. ”Lähteekös tytöt kaloja juksaamaan?” Tottahan lähdettiin. Ajettiin vuonon rannalle ja saatiin Auvo-sedän tutuilta vene käyttöön. Kohta keikuttiin Jäämerellä. Ilma oli mitä ihanin, vuono tyyni ja vesi vihertävänkirkasta. Minä keikuin keulassa ja heitin Ilkan kanssa vuorotellen virveliä. Auvo-setä veteli juksaa ja Pili käytteli haavia. Saatiin juksalla puolisenkymmentä turskaa ja virvelillä kolme koljaa. Heimo odotteli rannassa kun palasimme. Hän oli valinnut tunturikiipeilyn veneretken asemasta.

Seuraavana päivänä koko seurue saa herkullisen kalalounaan. Majatalon kokki on paistanut edellisenä päivänä saadut merikalat. Leena ja Pili kehuvat herkkuja. Siitä riittää kertomista kotonakin. Lounaan jälkeen Auvo-setä ei kuuntele toiveita ruokalevosta vaan patistaa kaikki retkelle. Kohteena on Jellivaara, joka kohoaa 1800 metriä korkeana vuonon rannalla.

Päivä on kuuma ja nousu rankka. Puut loppuivat ja polku kiemurtelee spiraalina kohti lumirajaa.

Leena saa lumipallon niskaansa. Se on Hemppa, joka oli ehtinyt ensimmäisenä perille. Pian nuorilla on lumisota käynnissä keskellä kesää.

Päivä päättyy nostalgisesti. Auvo-setä menee nukkumaan, mutta nuoret valvovat. Valoisa kesäyö saa heidät kahlaamaan laskuveden aikaan hiekkasärkillä. Viileä kesäsade ei haittaa. Leena kätkee laukun pohjalle muistoksi valkoisen näkinkengän.

18.8.1968

Lähtöpäivä. On aika palata takaisín etelään. Ajomatka Skibotnista Rovaniemelle kestää kahdeksan tuntia. Auvo-setä ja Ilkka laulavat kaksiäänisesti Ave Mariaa. Hemppa taiteilee tyttöjen kangaskasseihin tervehdyksiä. Leena piirtelee kuoppaisella tiellä käärepaperille kuvia seurueesta.

Rovaniemellä majoitutaan matkustajakotiin. Vuodepaikka yhteismajoituksessa maksaa kolme markkaa hengeltä. Naisille ja miehille on omat makuusalit. Nuoriso viettää viimeisen yhteisen illan kaupungilla mutta palaa ennen puolta yötä. Muuten olisi pitänyt maksaa natklocka 50 penniä. Ketään ei nukuta. Pelataan raminaa, keitetään teetä ja jutellaan.

Aamulla väsyttää, mutta Leena ja Pili nousevat saattamaan seuralaisia. Vaihdetaan osoitteita ja luvataan kirjoittaa. Kun auto lähtee, tytöt palaavat nukkumaan. Kello on kymmenen kun he heräävät. Päivä vierähtää kaupungilla. Leena ostaa uuden filmirullan.

19.8.1968

”Pili, katso tuota kuraista autoa. Olen varma, että se on Jussin.” Pilikin tunnistaa punaisen Datsunin, joka on parkkeerattu Rovaniemen kadulle. Tuulilasissa on särö ja takaikkunalla näkyy haavi. Tytöt kirjoittavat paperinpalalle terveiset ja kiinnittävät sen ikkunaan. Paluumatkalla he viheltelevät.

Matka jatkuu nyt itää kohti. Leena ja Pili pääsevät harmaalla Anglialla Pekkalaan ja jatkavat sieltä postiautolla matkaa Posiolle. Ystävällinen isäntämies tarjoilee heille pihlajanmarjakaramelleja.

Ilta on ankea. Sataa vettä eikä yösijasta ole tietoa. Leirintäalueen kyltti löytyy. Matkaa on kuusi kilometriä. Leena ja Pili raahaavat märkiä kassejaan. He saapuvat tennistossut märkinä puoli yhdentoista aikaan illalla Himmerkiin. Ystävällinen majanhoitaja majoittaa heidät siistiin mökkiin, tekee tulen kamiinaan ja hakee kaivolta vettä. Tytöt ripustavat märät vaatteensa kuivumaan ja vaipuvat umpiväsyneinä raskaaseen uneen.

20.8.1968

Aamuvalossa kaikki näyttää paremmalta. Paitsi että autoja kulkee harvakseltaan. Leena ja Pili istuvat tienposkessa, syövät vadelmia ja mustikoita ja odottavat kyytiä. Kun nälkä yllättää, he kaivavat kasseista muoniolaista rieskaa ja kinkkutahnaa. He turvautuvat jo toisen kerran postiauton kyytiin. Se menee Rukalle ja sinne siis tytötkin. He saavat kymmenellä markalla tunturimajan käyttöönsä. Se on juhlaa.

Leena kirjoittaa illalla: Kamera keikkui olalla ja ajettiin hissillä ylös tunturille, Katseltiin siinä aikamme ja kivuttiin sitten pikkuhiljaa alas. Pestiin hiukset ja pyykkiä, keitettiin teetä ja oltiin vaan. Se tuntui vaihteeksi ihan kivalta.

21.8.1968

Leena ja Pili ovat olleet puolitoista viikkoa matkalla. He pääsevät Rukalta mukavan kalamiehen kyydissä Kuusamoon ja sieltä Vuokatille.

Tytöt kuulevat autoradiosta uutisia Tsekkosslovakian miehityksestä. Se vetää hiljaiseksi. Seuraavina päivinä he yrittävät saada päivän sanomalehdet luettaviksi. Tytöt jäävät kyydistä Vuokatin tienhaarassa. Ulkona on rajuilma. Sataa vettä ja salamat välkkyvät. He saapuvat retkeilykeskukseen litimärkinä.

22.8.1968

Aamulla tytöt istuvat tienlaidassa maitolaiturilla. Lopulta he saavat kyydin Joensuuhun ja juhlistavat sitä pirtelöillä. Yömajoitus löytyy kansakoululta.

23.8.1968

Leppoisa hellepäivä Joensuussa houkuttelee tytöt uimarannelle. He polskuttelevat lämpimässä vedessä ja nauttivat kiireettömästä olosta.

24.8.1968

Joensuu jää taakse. Tytöt pääsevät sujuvasti Ylämyllylle, mutta sitten matkanteko hidastuu.

Leena kirjoittaa: Sotilaita oli liftaamassa ja me istuttiin Varkauden tienhaarassa laukkujemme päällä ja katseltiin kun kaikki autot oli täynnä varusmiehiä.

Lopulta punainen mini pysähtyy ja ottaa tytöt kyytiin. He jatkavat Varkaudesta matkaa iltajunalla Pieksämäelle. Pilin eno on heitä vastassa valkoisella Cortinalla. Hän vie matkalaiset kesämökilleen.

25.8.1968

Sunnuntai, kaksi viikkoa matkalla. Nukuttiin kymmeneen, hypättiin sitten aamu-uinnille. Oltiin vielä märkiä, kun Pilin mummo, kaksi enoa ja yksi täti saapuivat. Syötiin oikeaa kotiruokaa ja kerrottiin kuulumisia. Lähdettiin iltapäivällä soutelemaan järvelle. Illalla selattiin vanhoja aikakausilehtiä ja syötiin jäätelöä.

26.8.1968

Viimeinen matkapäivä. Haikeata. 8:13 kiitojuna vei meidät Mikkeliin. Sieltä kaksi kiteeläistä nuorta meistä otti meidät Volvon kyytiin ja pääsimme Lahteen ja Mäntsälään. Matka päättyi komeasti mersukyydillä Järvenpäähän. Heitettiin Pilin kanssa hellät jäähyväiset. Sovittiin, että tavataan huomenna, muistellaan menneitä ja suunnitellaan tulevaa. Meillä on vetämässä hakemus harjoitteluvaihtoon Wieniin. Minä saapastelin paljain jaloin maripaidassa kotiin ja ostin kioskilta jäätelöpaketin tuliaisiksi. Tunsin tulevani kaukomailta kotisuomeen. Paluutunnelma oli lämmin. Minua oli jo vähän odoteltu.