-Nyt Elli on tullut aika meidän vähän keventää oloamme. Varaa viikko aikaa, niin käymme yhdessä kuntotestissä ja aloitamme sen jälkeen kevytviikot ja treenin.

-Riittääkö siihen viikko? Ellinoora hämmästeli.

-Ei tietenkään, mutta viikossa pääsemme hyvään alkuun. Palkkaamme sen jälkeen molemmat oman personal trainerin.

-Saisinko minä jonkun komean nuoren miehen?

-Elli, sinä se osaat löytää joka asiasta hyvät puolet. Saat tietenkin itse valita, sinähän palkankin maksat.

-Hienoa, maksan mielelläni sinunkin ohjaajasi.

-Hyvät rouvat, tulkaa peremmälle.

Fysioterapeutti Sirpa ohjasi Maman ja Ellin Tasapainoklinikan puolelle.

-Testi on helppo. Teidän pitää vain seistä paikoillanne eri asennoissa. Ensin kahdella jalalla, sitten yhdellä. Silmät auki ja silmät kiinni.

Alku oli todella helppo. Rouvia nauratti. Kyllähän me nyt pystyssä pysymme, vaikka painoa onkin kertynyt.

-Nyt silmät kiinni. Seisotte yhdellä jalalla. Minä otan sekuntikellolla aikaa.

Eihän siitä mitään tullut. Kumpikaan ei pysynyt edes viittä sekuntia paikoillaan. Myös käsivoimat kaipasivat vahvistusta.

-Tässä teille molemmille tällaiset pehmeät stressipallot. Saatte ne mukaanne ja voitte harjoitella kotona. Puristelkaa niitä vaikka televisiota katsellessanne. Teen teille kunto-ohjelman. Lisää ponnistusvoimaa jaloille, niin pysytte liukkaillakin keleillä pystyssä. Aloitamme huomenna.

-Mama, oletko nyt ihan varma, että me tarvitsemme tällaista.

-Kyllä vain Elliseni. Treenataan muutama viikko. Syödään paljon kasviksia ja juodaan kuplavettä. Olemme sen jälkeen hoikkia ja hyväkuntoisia tyttöjä. Sitten teemme jotain oikein kivaa.

-Ehkä minä jaksan. Ja arvaan, ettet vielä paljasta, mitä se kiva on.

-En tietenkään, muutenhan se ei olisi yllätys. Mutta nyt lähdemme Aulangon kylpylään. Siellä on ihana höyrysauna. Takaan että nautit.

Viikot kuluivat. Mama ja Ellinoora hämmästyivät, miten nopeasti heidän kuntonsa koheni. Molemmat hoikistuivat ja huomasivat, että salaattiannokset maistuivat herkullisilta. No, Elli kaipasi kyllä shamppanjaa, mutta arveli sen kuntoviikkojen jälkeen maistuvan entistäkin paremmalta.

VESIPUISTOSSA

-Nyt Elli, pidä hatustasi kiinni. On yllätyksen aika. Laskeudun taikamatollani linnan pihaan huomenna aamulla. Kutsu kaikki lapsoset paikalle ja Roope myös. Lähdemme koko porukka viettämään iloisen päivän vesipuistossa. Onhan lapsilla uimapuvut?

-Totta kai on. Ja olen ostanut itselleni röyhelömallisen.

-Hi hii, otetaan paljon valokuvia. Nähdään huomenna.

Lapset tulivat silmiään hieroen pihalle. Ellinoora ei ollut kertonut heille muuta kuin että Mama on tulossa vierailulle.

-Tuokohan hän lahjoja, Ebony toivoi.

-Minä luulen, että Mamalla on joku aivan erityinen yllätys tiedossa. Lauletaanko hänelle, kun hän saapuu. Nythän on Suvivirren aika. Osaattehan.

” Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen”.

Lasten kirkkaat äänet saivat Maman silmät kostumaan. Miten kauan siitä olikaan, kun hän oli ollut koulutyttö. Mama oli aloittanut opinnot Seminaarin kansakoulussa. Hämeen tyttö kun oli. Hän pyyhkäisi vaivihkaa silmänsä kuiviksi.

-Lapsikullat, kylläpä te olette kasvaneet. Haluaisitteko lähteä tänään Ellin ja minun kanssani vesipuistoon? Siellä on jättisuuria liukumäkiä, villivirta ja paljon uima-altaita. Osaattehan jo kaikki uida? Tiedän että pikku-Ebony on uimamaisteri, mutta miten te muut? Roope viittasi.

-Mama, kaikki päiväkodin lapset osaavat uida. Olemme harjoitelleet koko kevään. Pääsenkö minäkin mukaan?

-Tietysti pääset ja Henrik myös. Nyt kipin kapin hakemaan uikkarit ja pyyhkeet. Aurinko on jo korkealla.

Päivästä tuli märkä. Ellinoora ja Mama Maddalena viihtyivät porealtaassa. Roope, Henrik ja lapset laskettelivat vesiliukumäessä ja uivat lämpimissä altaissa. Iltapäivällä Roope vihelsi pilliin.

-Kaikki lentopallo-otteluun. Voittaja saa jättisuuren jäätelötötterön. Kokeillaan tytöt vastaan pojat. Leo ja Mikke uhosivat.

-Me voitetaan teidät tytöt. Tyttöjoukkueen kapteeni Kleo näytti kieltään.

-Sehän nähdään. Maria Antoinette, kotoisasti Toini säesti.

-Saamme Maman ja Ellinoora-tädin vahvistusjoukoiksi.

Ottelusta tuli jännittävä. Leonardolla ei ollut taikapalloa mukana, joten nyt piti pärjätä omin avuin. Pojat voittivat ensimmäisen erän. Kuningas Henrik oli vauhdissa. Kyllä hän pallopelit taisi, vaikka miekka taisi olla jo ruosteessa.

-Toinen erä, kaikki valmiina, hän huusi.

Pallo viuhui yli verkon niin vauhdikkaasti, että Elliä huimasi.

Taidan vetäytyä vähin äänin korituoliini. Mamalla riitti puhtia. Hän ja Henrik seurasivat palloa silmät kiiluen. Mama teki tasavertaisessa ottelussa voittolyönnin. Vieläpä ihan ilman taikavoimia.

-Hyvä tytöt. Kaikki taputtivat. Kilpailu oli reilu.

-Kuulkaa kisatoverit, minä olen vielä laihiksella. Sopiiko että tarjoan voittojäätelöt teille kaikille? Minä ja Elli tyydymme mehujäähän. Lapset nauroivat. Hassuja nuo aikuiset.

-Jee, voidaanko tulla toistekin?

-Ilman muuta, mutta nyt koko porukka suihkuun ja lämmintä päälle. Haluatteko kuulla linnassa vielä iltasadun.

-Halutaan! Lapset hurrasivat.

Päivä oli ollut mielettömän ihana. Ja nyt vielä iltasatukin.

Mama ja lapset istuivat linnan pihalla hiipuvan nuotion äärellä. Kokki Kekäle oli opettanut lapset paistamaan nuotiolla räiskäleita ja kääntämään ne heittämällä. Hän teki aina suuren taikinan, sillä huteja tuli. Nyt kaikilla oli suut sokerissa, kaakaomukit kädessä ja huovat hartioilla. Satu voi alkaa.

-Pelkäättekö kummituksia?

-Ei, kaikki huusivat kuorossa. Ebony näytti kuitenkin vähän eräröivältä.

-Lupaattehan että ette näe pahoja unia. Jos pelottaa, ryömikää minun untuvatäkkini alle. Kerron nimittäin Kalisevasta Kummituksesta.

MÖRKÖ

Olipa kerran vanha kolkko linna. Paljon karumpi kuin tämä teidän satulinnanne. Hämähäkit olivat kutoneet verkkojaan. Hiiret juoksentelivat autioissa saleissa. Pölyttyneet kristallit kilisivät tuulessa. Ikkunat olivat rikki eikä ovia enää ollut.

Muuan kulkuri haki linnasta sateensuojaa. Hän kääriytyi matkaviittaansa, jyrsi eväänä ollutta juustonpalaa ja vaipui raskaaseen uneen. Hän heräsi yöllä outoon ääneen. Joku raahasi painavia ketjuja perässään. Hän hätkähti. Mikä tuo oli? Salin poikki kulki kalpea varjo, joka piti pahaa meteliä.

-Kuka sinä olet, kulkija kysyi pelästyneenä.

-Haistoin juuston tuoksun, onko sinulla minullekin pala?

-Tässä ole hyvä, kulkuri kumarsi.

aanko istua viereesi. Täällä linnassa on kovasti yksinäistä. En ole puhunut kenenkään kanssa yli sataan vuoteen. Tai ainakin siltä tuntuu. Aika käy pitkäksi.

Kulkuri ja aave istuivat sulassa sovussa. Juustoa riitti molemmille ja kulkuri kaivoi repustaan pullollisen yrttilikööriä palan paineeksi.

-Mitään näin hyvää en ole maistanutkaan, aave ilahtui.

-Olen muuten Mörkö. Kuka sinä olet?

-Olen suutari tuolta naapurikylästä. Meillä on ollut katovuosi toisensa jälkeen. Tuli perunarutto ja kylän talot tuhoutuivat tulipalossa. Vaimoni kuoli ja poikani Tuomas lähti kaupunkiin onneaan etsimään. Hänellä oli vähän säästöjä. Antoi minullekin kultakolikon. Etsin nyt paikkaa mihin asettua.

-Tämä kummituslinna ei ole niitä kodikkaimpia majapaikkoja. Mutta mukava kun tulit seuraksi. Haluatko kuulla miten minusta tuli kummitus? Pelasin jääkiekkoa pikkupojasta asti. Kulta kiilteli silmissä. Vain voitto oli tärkeää. Pääsin Leijona-joukkueen kapteeniksi. Myin sieluni paholaiselle, jotta joukkueemme voittaa MM-kisat.

Voitto tuli, sielu meni. Jouduin lähtemään pakomatkalle. Pikkupirut riivasivat. Mutta olihan voitto toki kaiken tämän arvoista. Paholainen haastoi minut kaksintaisteluun. Hävisin, kuinkapa muuten.

-Saat häviösi palkaksi ikuisen elämän luurankona. Laitan jalkoihisi kahleet, kun löydät itsellesi jonkun vanhan linnanrötiskön. Saat viettää unettomia öitä ja vapaudut vasta, kun joku tulee ja kuuntelee tarinasi.

-Miten olisi suutari. Haluatko kuulla loputkin? Suutari oli vaikuttunut. Hän ei tiennyt oliko hän edes valveilla.

-Kerro ihmeessä piruparka.

-Ei kun Mörkö. Olen hiippaillut täällä linnan raunioissa ja arvaa mitä. Löysin aarteen. En itse tee sillä mitään, sillä vaikka pääsisin kahleista, elämäni on ohi. Mutta sinä suutari, voisit perustaa kultakolikoilla vaikka kuinka hienon verstaan. Voit ottaa Tuomaksen oppipojaksi. Suutari hieroi silmiään.

-Uskon sinua kuomaseni Mörkö. Etkö halua palata joukkueesi luo.

-Häpeäisin silmät päästäni. Pakenen äitimuorin luo ja kirjoitan muistelmat. Mutta katso, kahleet katkesivat. Siinäpä muuten hyvä nimi kirjalleni.

Mörkö porhalsi matkoihinsa. Hän oli saanut ihmishahmonsa takaisin. Suutari tutki linnan aarrekammiota. Toden totta, lippaasta löytyi oikea kulta-aarre. Hän sujautti kolikot kuluneeseen reppuunsa ja jatkoi uniaan. Kun aamulla herään, tiedän että kaikki tämä oli totta, jos kolikot ovat tallessa, hän tuumi ennen nukahtamistaan.

Siellähän ne olivat. Suutari käveli seuraavaan kylään, soitti pojalleen ja kertoi, että hän oli ostanut liikehuoneiston.

-Laitoin jo kyltinkin. Siinä lukee Adidas. Tule pian. Pääset hommiin.

Niin Tuomas tuli. Isä ja poika menestyivät hyvin, saivat nimeä ja elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.

-Mama me ei pelätty yhtään.

-Hyvä, sadut ovat aina vähän jännittäviä mutta kunnon saduissa on onnellinen loppu. Nyt nuppuset nukkumaan. Hyvää yötä ja kauniita unia.

-Pelottiko sinua Joonas?

-No ei, vaikka en kummituksista tykkääkään. Mutta se Mörkö oli kova juttu. Katseltiin äidin kanssa matsi. Meitä molempia jännitti.

-Näitkö televisiosta ne voitonjuhlat?

-Joo, väkeä oli valtavasti. Äiti itki kun Paula Vesala lauloi Finlandian.

-Kyllä minäkin liikutuin.

-Miksi sinä muutit Mörön kummitukseksi?

-Kujeilin vaan, se voitto kun oli niin uskomattoman hieno juttu. Toivotaan jatkossa Mörölle ja joukkueelle loistavia otteluja.

-Joo, hyvä kun se pääsi pois niistä kahleista.

-Luetaan yhdessä muistelmat, kun ne ilmestyvät.

Tarina jatkuu – luku 41