-Kuule Joonatan, mahtuisiko tarinaamme vielä yksi prinsessa? Haluaisin mukaan jonkun oikein hemmotellun tyttösen. Sellaisen, jolla on kaikkea mutta hän on silti aina tyytymätön.

-Minä arvaan. Haluat antaa hänelle opetuksen. Eikös saduissa ole aina joku sanoma.

-Ilonpilaaja. Mutta taidat olla oikeassa. Jotain sellaista oli mielessäni.

Olipa kerran kaukana täältä tuoksuvan ruusupuutarhan keskellä ihanan kaunis linna. Siinä oli torneja ja pihalla koristeellinen huvimaja ja suihkulähde. Prinsessa Jade oli ainoa lapsi. Hänen äitinsä Kuningatar ja isänsä Kuningas olivat pienestä pitäen hemmotelleet tytärtään. Tämä sai valita kankaat toinen toistaan kauniimpiin tanssiaispukuihin. Ompelijat toteuttivat kaikki hänen toiveensa. Hovineidot kilpailivat, kuka sai olla Prinsessan lähellä. Tämä antoi nimittäin mielellään heille makeisia. Hän oli huomannut, että lahjukset takasivat palveluksia.

Prinsessalla oli salainen haave. Hän toivoi, että jonain kauniina päivänä tapahtuisi jotain jännittävää. Elämä kotilinnassa oli päivästä toiseen samanlaista. Hänellä oli kotiopettaja ja soitonopettaja ja tanssinopettaja. Kotoa ei tarvinnut lähteä minnekään. Kokki täytti kaikki hänen herkkutoiveensa. Äiti ja isä kyselivät jatkuvasti, haluaako hän lähikaupungista jotain. Kirjoja? Levyjä? Lisää vaatteita? Totta kai prinsessa halusi. Hänen ruusunkukkatapeteilla koristeltu huoneensa oli täpötäynnä Barbie-nukkeja, kuvakirjoja ja pehmoleluja. Ei niistä juuri ollut seuraa. Olisipa minulla sisko tai veli. Elämä olisi varmasti silloin hauskempaa.

Jade käveli ruusutarhassa. Hänellä oli luonnoslehtiö kädessään. Hän piirteli hajamielisesti kukkia ja perhosia. Nyppi kukista terälehtiä. Rakastaa – ei rakasta. Pyh, eihän hänellä ollut mielitiettyä, mutta kuluihan ne päivät näinkin. Mutta kuka tuo oli? Puutarhaan tunkeutui väkäleukainen noita-akka.

-Hi-hi. Hyvä kun olet täällä yksin. Yleensähän perässäsi juoksee parvi hovineitoja. Tulepa tyttöseni, näytän sinulle vähän maailmaa. Eukko kaappasi Prinsessa Jaden suureen säkkiin. Tämä oli niin pelästynyt, ettei ymmärtänyt edes huutaa.

-Hi-hi, saan sinusta vielä hyvät lunnaat. Mutta sitä ennen saat oppia vähän työntekoa.

Jade pyörtyi. Eihän näin saanut tehdä. Eukko raahasi hänet alas kukkulan rinnettä pieneen surkeaan mökkiinsä.

-Mietittiin tuossa noitasiskojen kanssa, että jokin roti tässä elämässä pitää olla. Linnanneidot kävelevät pitsileningeissä tekemättä mitään ja me tavalliset pulliaiset saamme raataa leivänkannikkamme eteen. Saat sinäkin nähdä nyt todellista elämää. Elämässä pitää olla edes vähän tasa-arvoa. Kas tuolla, asetu taloksi. Saat nukkua peräkammarissa muiden neitien kanssa. Iltapalaksi on puuroa ja aamupalaksi on puuroa ja sitten alkavat askareet. Mars käsipesulle.

Prinsessa Jade katseli silmät suurina hämärää tupaa. Siellä oli tukeva pirtinpöytä ja penkit, iso puuhella ja astiakaappi.

-Tule pian, täällä on tilaa sinullekin, tytöt huutelivat kamarista. Jade hämmästyi. Hänhän tunsi nämä neidot. He olivat naapurivaltakunnan prinsessoja.

-Onko teidätkin kaapattu?

-Kyllä vain. Luulimme ensin, että tämä on joku kepponen. Mutta kyllä noita on tosissaan. Saamme raataa aamusta iltaan. Ruuaksi saamme puuron lisäksi vain lautasellisen laihaa keittoa ja palan näkkileipää. Katso miten hoikkia olemme. Jade kauhistui. Puuroa, yäk. Mutta jo kolmantena päivänä hän huomasi, että se oli ihan hyvää. Olisipa vielä sokeria ja kanelia, hän huokasi.

-Eikö kukaan ole tullut etsimään teitä?

-Täällä on käynyt montakin etsintäpartiota, mutta noita lukitsee ovet. Hänellä on taikalukko, sitä ei kukaan pysty avaamaan.

-Oletteko yrittäneet lähettää kotiväelle viestejä?

-Arvaa vaan, mutta täällä ei ole nettiyhteyttä.

-Pakko keksiä jotain. Oletteko yrittäneet karata?

-Olemme, mutta mökin ympärillä on taika-aita. Sen läpi ei pääse.

Naapurivaltakuntaan oli julistettu hätätila. Kuninkaan miehet naulasivat lyhtypylväisiin ilmoituksia. Prinsessat kateissa. Löytöpalkkio sille, joka löytää heidät. Jaden isä ja äitikin kuulivat, että heidän tyttärensä ei ollut ainoa kadoksissa oleva. Kuninkaat yhdistivät voimansa ja lähettivät ratsujoukon matkaan. Noita nauraa käkätti. Eivät he tänne pääse.

Tytöt pohtivat päät yhdessä, miten he saisivat sanan etsijöille. Jade keksi.

-Minä tiedän, joku meistä voisi kiivetä katolle ja sytyttää vaikka soihdun.

-Mistä me sallaisen saamme?

-Entä jos kiinnitämme katolle hätäkutsun. Se on S-O-S. Kun noita on ulkona, kähvelletään vähän paperia ja tussia. Piirretään isot kirjaimet ja kiinnitetään ne maalarinteipillä. Näin tehtiin. Noita ei aavistanut mitään. Hän luotti taika-aitaan.

Etsintäpartio tähyili kukkulan rinteiltä alas laaksoon. Mitä ihmettä tuon mökin katolla oli? Eikös tuo ole hätäsanoma? Ratsastetaan kiireen vilkkaa katsomaan. Joukko rynnisti paikalle. Miksi ihmeessä emme pääse tämän aidan sisäpuolelle?

-Hei eukko avaa portti.

-Älkää unta nähkö. Tämä on yksityisaluetta. Neitoset ryntäsivät ulos. Eukko oli unohtanut lukita mökin oven. Nyt pelastusjoukkoa ei pidätellyt mikään. He ottivat miekat esiin ja rikkoivat miesvoimalla portin. Se rämähti auki. Noita juoksi tuli hännän alla karkuun. Miehet eivät välittäneet hänestä.

-Tyttökullat, nyt nopeasti ratsujemme selkään. Vanhempanne odottavat jo.

Prinsessa Jade oli onnellinen päästessään kotiin. Äiti ja isä kietoivat hänet syleilyyn.

-Älä enää koskaan jätä meitä.

-Minulla on ikävä naapurin tyttöjä.

-Voit koska tahansa käydä tapaamassa heitä. Mutta et yksin. Hovineidot pysyvät tästä lähtien aina seurassasi.

Siihen oli tyytyminen. Eikä Jadella ollut mitään sitä vastaan. Oli hyvä, kun olo oli taas turvallinen.

-Äiti olen tottunut syömään aamuisin puuroa. Voisiko kokki keittää sitä täällä linnassakin.

-Voi, totta kai, haluat varmaan puuron kanssa sokeria ja kanelia.

Tarina jatkuu – luku 43