kaksi ennustajaa – luku 43

Mama oli taas kerran Hämeen keskiaikafestivaaleilla. Päivä oli ollut sateinen ja teltassa oli ollut hiljaista. Niin oli vastapäisessäkin teltassa. Mama ja nuori virolainen Mister Magic olivat vaihtaneet päivän aikana katseita. Kilpailija mikä lie, Mama tuumi. Mutta kyllä tänne parikin ennustajaa mahtuu. Minullahan on paljon kanta-asiakkaita. Hän oli ilahtunut aamulla, kun naapurikojun tuohivirsukauppiaan vaimo tuli tohkeissaan kertomaan uutisia.

– Mama, ennustit minulle viime kesänä lapsilykkyä, vaikka olen jo ikäihminen. Mutta nyt saat kuulla. Minusta on tulossa mummo. Olen ikionnellinen. Mama hymyili. Kortit tietävät.

– Hei, saanko tulla käymään teltassasi? Mr Magic kysyi yllättäen. Mama kehotti vierasta istumaan.

-Ennustaisitko minulle, maksan kyllä. Mama Maddalena hämmästyi.

-Sekoita itse pakka ja nosta seitsemän korttia. Tulkitaan niitä sitten vaikka yhdessä. Ja maksua en kollegalta ota.

-Sano Pavel vaan. Joo, sinulla on samanlaiset tarotkortit kuin minullakin. Crowleyn pakka.

-Sain kortit ja ohjekirjan kaksikymmentä vuotta sitten lahjaksi perheeltäni, Mama kertoi. -Ne ovat kulkeneet siitä lähtien mukanani. Ompelin niille sievän silkkipussin. Mutta katsotaan nyt, mitä kortit sinulle lupaavat.

Nuori mies nosti mustanpuhuvan kortin toisensa jälkeen. Niitä ei edes ollut pakassa monta. Mama oli tottunut kääntämään pahaenteiset kortit varoituksen sanoiksi. Mutta nyt kun edessä istui korttien tuntija, miten tästä selvittäisiin positiivissa merkeissä.

-Kuule Pavel, näet itsekin että elämässäsi on ollut surua, pettymyksiä ja menetyksiä. Itse tiedät niistä parhaiten. Mutta löytyy täältä valonpilkahduskin. Katsopa viimeistä ohjekorttia. Lanttien nelonen Voima. Se kertoo, että sinulla on luonteenlujuutta. Olet rakentanut muurin ympärillesi. Haluat varmaan suojata sisintäsi ja myös läheisiäsi. Sinun pitää uskoa itseesi. Vaikeilla asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella.

Pavel purskahti itkuun. -Mama, sanoit juuri niin kuin asiat ovat. Olen kotoisin Tallinnasta. Olen rakennusmies. Jouduin työttömäksi. Lähdin tänne Suomeen hankkimaan uuden ammatin. Kuulin, että maalareilla on kysyntää. Pääsin maalariammattikouluun. Minulla on kotona vaimo ja pieni tytär. He asuvat nyt äitini luona. Hänellä on pieni eläke. He pärjäävät kyllä, sillä äidillä on kasvimaa. Tyttö saa terveellistä ruokaa, vaikka lihaa meillä ei ole nähty aikoihin.

-Pavel, tiedän että pärjäät. Sinulla on hyvä syy opiskella ahkerasti ja päästä töihin. Maalarinhommia löytyy varmaan kotipuolestasi. Onko muuten kurssillasi Toivo-niminen nuori mies?

-Joo, mutta se on leuhka. Se ei ole meitä virolaisia näkevinään. Mutta on siellä yksi kiva suomalainen. Anni-niminen tyttö. Se tulkkaa meille aina, jos me ei ymmärretä kaikkea.

-Mukava kuulla. Mutta nyt Pavel. Ennustaisitko sinä minulle?

Pavel hämmästyi. -Tottahan toki. Nosta itsellesi kortit. Mama myhäili. Tämä oli uutta. Toki hän voi itsekin katsoa, mutta oli kiinnostavaa, mitä kollega näki hänen korteissaan.

-Katsotaan. Sait aivan erilaiset kortit kuin minä. Onnellisuus, Mielihyvä, Runsaus. Ei näitä tarvitse tulkita. Vietät ilmiselvästi mukavaa elämää ja olet siihen tyytyväinen. Lanttien ritari. Olet päivätyösi tehnyt ja nautit nyt työsi hedelmistä. Paholainen. Kas, sinussa löytyy monta puolta. Huumoria ja seksiäkin. Hallitsijatar. Uskon kyllä että olet oman elämäsi hallitsija. Entä tämä viimeinen ohjekortti. Maailmankaikkeus. Tämä kortti täydentää ympyrän. Mama, sinun on mahdollista nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Luota omaan sisäiseen ymmärrykseesi. Olet valmis kohtaamaan jotain uutta.

-Kiitos Pavel. Kyllä minä tunnistan tuosta itseni. Toivotan sinulle oikein hyvää jatkoa. Ehkä tapaamme taas ensi kesänä täällä. Sovitaanko että päivitetään silloin elämäntilanteemme.

-Sovitaan, kättä päälle. Oli kiinnostavaa tutustua sinuun. Pavel kumarsi ja vetäytyi omaan telttaansa.

ILTA MARKKINOILLA

Mama päätti sulkea kojunsa, sillä ilta alkoi hämärtyä eikä asiakkaita näkynyt. Iloinen tyttöjoukko pelmahti paikalle kuin tyhjästä. He jäivät katsomaan Maman esitettä.

-Iltaa ennustaja, me vietetään polttareita. Ehtisitkö vielä ennustaa Leelle. Hän on kiinalainen mutta ymmärtää hyvin englantia.

Mama epäröi. -Tuota, pärjään kyllä turistienglannilla, mutta tarotkorteissa on paljon käsitteitä, joihin en tiedä oikeita sanoja.

-Ei hätää, meillä on älykännykät. Käytetään google kääntäjää.

Mama naurahti. Niinpä tietenkin. Tämä nykytekniikka yllätti hänet jatkuvasti.

-Tyttöseni, nosta onnenkortti. Intohimo. Passion. Et sinä tähän ennustajaa tarvitse. Näen että olet umpirakastunut. Toivottavasti tuleva miehesikin on. Tulette viettämään kiihkeitä lemmenöitä. Menkää nyt tytöt jatkamaan juhlimista.

Tytöt hihittivät ja jatkoivat matkaa kaljateltalle. Mamakin päätti mennä juomaan tuopillisen ennen nukkumaan menoa. Hän otti käsilaukkunsa ja pakkasi kortit mukaan. Ties vaikka joku pitkäkyntinen pihistäisi ne. Markkinoilla liikkui hämäräperäistä väkeä. Mama istahti ulkoterassille pitkän pöydän ääreen. Sade oli lakannut. Ilma oli raikas. Leirikylästä nousi savua. Olisipa Elli nyt täällä. Tiedän, että hän nauttisi valoisasta kesäillasta ja voisi juoda maljan kanssani. Miksipä ei, minäpä pirautan hänelle. Onhan minullakin älykännykkä.

Elli hämmästyi, kun sain puhelun Mamalta myöhään illalla.

-Elli, onko sinulla kiireitä. Tulisitko paukuille kanssani? Lähetän taikamattoni noutamaan sinua.

-Mama, olet uskomaton. Tietysti tulen. Kaipasinkin jo seuraa. Henrik tuhertaa taas sukututkimuksen parissa. Mitä laitan päälle?

-Täällä on vähän kosteaa sateen jälkeen. Ota sadeviitta ja kumisaappaat. Markkinoilla ei tarvitse hienostella.

Jälleennäkeminen oli riemullinen. Ellinoora oli sonnustautunut kukalliseen viittaan ja kirsikanpunaisiin saappaisiin. Mama nauroi.

-Sinä Elli olet tyylikäs asussa kuin asussa. Maistuisiko sinulle iltapalaksi paahdettu porsaankyljys ja silavassa haudutettua naurista. Suosittelen ruokajuomaksi tätä vahvaa lammilaista sahtia. Takaan, että kaiken tämän jälkeen yöuni on raskas ja syvä.

Ellinoora huokasi. Kevytruokaviikoista oli muisto vain. Painokin oli taas kääntynyt nousuun. -Sopii, juhlitaan vaan, markkinoillahan sitä ollaan.

-Elli, ehdinkin jo kaivata sinua. Kävitkö jo näin aamulla ulkona? Henrik ihmetteli.

-Kävin vähän tuulettumassa, mutta nyt olen täällä. Eiköhän mennä puurolle.

Tarina jatkuu – luku 44

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.