leenan juhlaviikot

ti 7.7.2020

KIMPPU MÖKKIPIHAN KUKISTA

Eilinen syntymäpäivä oli yhtä juhlaa. Poimin aamulla sateen jäljiltä nuokkuvista kukista kimpun. Ajelimme mökiltä Hämeenlinnaan ja aloitimme juhalpäivän vieton reippaasti kuntosalilla. ”Sinulla on hyvä vauhti”, ohjaamamme Laurent kehui.

PITSIHELMATYTTÖSET TOISET -NÄYTTELYSSÄ HEINÄKUUN AJAN

Päivällä meillä oli tunnelmaa Toiset -näyttelyn avajaisissa. Poksautimme useita kuohuviinipulloja omaksi ja vierailijoiden iloksi. Lähdimme jatkoillekin. Nooran Viinibaari on tyylikäs seurustelupaikka.

NOORAN VIINIBAARISSA JATKOILLA

Sain päivän aikana lukuisia laulutervehdyksiä. Miika lauloi illalla puhelimessa ja patisti lapsia osallistumaan. ”Täällä on kolme hämmästynyttä lasta, kenelle nyt lauletaan”, hän kommentoi.

RUUSUJA SAMULTA JA MISKALTA

Anna lähetti kuvan heleistä ruusuista ja heleistä poikasista. Miska oli valinnut mummille oranssinvärisiä ruusuja. Anna oli ommellut hänelle hienon mustan hamosen.

Kiitokset kaikille onnentoivotuksista, joita sain puhelimeen ja facebookiin:)

Olen erityisen iloinen, että paikallislehdet ovat noteeranneet näyttelymme. Luottotoimittajamme Riikka Helenius kävi avajaispäivänä tekemässä jutun Kaupunkiuutisiin.

Tiina-Katriina Mustonen, Marjaleena Etula ja Anna-Maija Bergman ripustivat Paperihuone ry:n jäsentaiteilijoiden teoksista koostuvan kesänäyttelyn. Mukana on 45 teosta 12 taiteilijalta. Kuva: Riikka Helenius

Pääsin myös tekstiin: ”Marjaleena Etula on käyttänyt tempera- ja akvarellimonotypiaa. – Akvarellimonotypia on kerran vedostettava grafiikkatyö. Metallilevylle maalataan akvarelli- tai temperaväreillä ja annetaan kuivua. Kuva vedostetaan kostutettuun vedospaperiin, taiteilija kertoo. Etulan Sininen neito -teoksesta on näytteillä temperamonotypiavedos sekä painolaatta.

Info-osuus kertoi: ”Sounds-näyttely on esillä Paperihuoneella 28.7. asti. Kuvataiteen päivänä 10.7. näyttelyn yhteydessä järjestetään kaikille avoin, non-stop -periaatteella toimiva monotypiatyöpaja.”

Eikä tässä kaikki. Myös Hämeen Sanomat kunnioitti näyttelyämme lähettämällä tänään paikalle toimittajan ja kuvaajan. Tiina-Katriina ja minä edustimme Paperihuonetta. Kehua rötöstelimme kilvan töitämme:)

KESÄHERKKUJA PARHAIMMILLAAN

Meidän piti Jussin kanssa palata iltapäivällä mökille. ”Miksi ihmeessä?” Jussi kysyi, kun satoi kaatamalla. Niinpä päätimme jäädä yöksi kaupunkiin. Odotamme torstaina vieraita, joten siivosimme. Sen jälkeen poksautimme kuohuviinipullon Leenan juhlaviikkojen kunniaksi.

pe 10.7.2020

Juhlaviikot jatkuivat suotuisissa tuulissa ja sateessa. Hämeen Sanomien artikkeli ilmestyi tänään otsikolla Grafiikan rytmin voi melkein kuulla Paperihuoneen Sounds-näyttelyssä

Kuvataiteen päivänä Paperihuoneella pääsee kokeilemaan grafiikantekoa, lupaavat taiteilijat Marja-Leena Etula ja Tiina-Katriina Mustonen. Kuva: Pekka Rautiainen

Eilen Annan syntymäpäivänä järjestin vieraille täysimittaisen kulttuurikierroksen Hämeenlinnassa. Sirpa ja Erkki tulivat junalla Tampereelta ja Jussin Mikko-veli Kuopiosta. Kävimme ravintola Uomassa gourmetlounaalla ja Café Laurellilla mansikkaleivoksilla.

K2:ssa kauppakeskus Linnassa on meneillään Taiteilijaseuran näyttely. Se on todella outo. Ei ihme, että pitsihelmatyttöseni eivät sinne kelvanneet. Katsastimme porukalla Toiset-näyttelyn ja kävimme vielä Galleria Paperihuoneella.

JUHLAVIERATA MÖKILLÄ

Illalla mökillä paistoi hetken aurinko. Vain hetken. Tummat pilvet peittivät taivaan ja koko illan kestänyt sade alkoi. Siirryimme ensin katoksen alle nauttimaan virvokkeita ja sen jälkeen sisälle nauttimaan iltapalaa.

RAKENNUSTARKASTAJAA ODOTELLESSA

Tänä aamuna jännitys oli pinnassa, kun rakennustarkastaja Aapo kaartoi mustalla autolla pihaan. Miika saapui yön tunteina mökille ja edusti Mikon kanssa välimökkiprojektia. Läpi meni, jees;) Muutama dokumentti täytyy vielä lähettää sähköisesti, sitten meillä on puhtaat paperit. Olemme helpottuneita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.