joulukuu

ti 1.12.2020

”Joulukuu on alkamassa märkänä ja tummana”. Näin otsikoi tämän aamun Helsingin Sanomat. Valkoisesta joulusta voi vain haaveilla. Meillä grafiikanpajalla on nyt joulukuussa hauska teema.

Sininen huone on nimensä mukaisesti sininen. Se sopii vuodenaikaan hyvin. Minun tanssijani pääsi julisteeseen. Suurin osa töistä on grafiikaa, mutta muutkin tekniikat hyväksyttiin.

Ystäväni Mari ripustaa tänään oman näyttelynsä Gallerian puolelle. Vaikka uudet koronarajoitukset ovat astuneet voimaan, vietämme illalla avajaisia maskit kasvoilla. Tarjoilua ei ole. No, pieni myönnytys, paperikuorisia karkkeja saa ottaa taskuun. Hämeen Sanomat teki jo näyttelystä jutun, joka julkaistiin tänään diginumerossa.

Meriruohon mieli liikkuu Galleria Paperihuoneella – ”Meri on asia, jota tulee ikävä, kun on kauan kuivalla maalla”

Hyvä Mari ja hyvä Galleria Paperihuone!

ke 2.12.2020

Eilinen ripustus- ja avajaispäivä sujui vauhdikkaasti.

PERINTEINEN YHTEISKUVA MARIN KANSSA

Vieraita oli juuri sopivasti alle kymmenen. Tunnelma oli lämmin ja näyttely loistava.

SININEN HUONE

Myös grafiikanpajan Sininen huone sai kiitosta. Tästä on hyvä jatkaa.

to 3.12.2020

Näyttelyrumban jälkeen olo on tyhjä. Tosin uusia näyttelyjä on tulossa. Saimme ennätysmäärän – kokonaista 42 hakemusta ensi vuodelle. Meillä oli eilen viiden hengen jyrutysryhmä. Keskustelu kävi kiivaana, ketkä taiteilijat valitsemme. Yllättäen lähes kaikilla oli ennakkokatselun perusteella samat plussat. Julkistamme nimet heti, kun valitut kuittaavat, sopiiko tarjottu aika heille. Galleriastamme on tullut suosittu. Suurin syy lienee se, että vuokra on edullinen, hoidamme valvonnan emmekä peri provisiota.

Innostuin tänään päivittämään tämän kaamean koronavuoden tunnelmia. Ei kukaan olisi uskonut alkuvuodesta, millaiseksi elämä on mennyt.

KUVA CHIANG MAISTA KERTOO TÄMÄN KORONAVUODEN TUNNELMISTA

Loppuvuoden 2020 mietteitä – saa kommentoida!

pe 4.12.2020

Aamulla satoi räntää. Olin lenkillä ja kotiin palatessani litimärkä. Nyt maa on valkoinen, mutta lumi taitaa sulaa pian.

TAPETTIRULLIA 50 SENTTIÄ KAPPALE KORTTIASKERTELUUN

Poikkesin lempikaupassani. Se on Askartelukauppa aivan galleriamme vierellä. Ostin jokin aika sitten hurmaavia tapettikirjoja, joita käytin korttipohjina. Ystävällinen Leila ohjasi minut alakerran varastoon, jossa näitä ihanuuksia oli lisää. Riisuin takin ja käärin hihat. Nyt minulla on korttimateriaalia loppuiäksi. Tai ainakin tuleviksi viikoiksi.

Olen luvannut tarjoilla nyt itsenäisyyspäivän lähestyessä viikonloppuvieraille blinejä. Sitä ennen oli pakko keksiä pikaruokaa omalle väelle.

PIKARUOKAA – JOSKUS NÄINKIN

Kaapista löytyi pahan päivän varalle hankittuja pika-annoksia. Kaadoin kiehuvan kuumaa vettä päälle ja haudutin viisi minuuttia. Yhtäkkiä meillä on lautasilla tulinen katkaraputomyam ja pasta carbonara. Näinkin voi harmaan talvipäivän viettää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.