joulua odotellessa

ti 8.12.2020

TAIKAYÖ – VALOSHOW VARIKONNIMIESSÄ

Vietin iloisen viikonlopun Espoossa. ”Koska mummi tulee?” Otso ja Visa ovat kyselleet jo pitkään. Vastasin, etten mielelläni tule junalla maski kasvoilla eikä pappa jaksa ajaa pimeällä.

MISKA JA SAMU PÄÄSIVÄT HÄMEENLINNASSA LUISTELEMAAN

Vierailusta tuli totta, sillä pääsin Annan ja poikien kyydissä lauantaina Espooseen.

VIISIKKO
HIEKKALAATIKKOLEIKKEJA JOULUKUUSSA

Paluukyytikin järjestyi. Miikalla oli maanantaina etätyöpäivä. Hän merkitsi kalenteriin ”tärkeä neuvottelu” ja toi minut autolla kotiin asti. Mummi kiittää.

PIPARIHOMMISSA

Ehdimme sunnuntaipäivän aikana tehdä kaikkea kivaa. Kävimme metsäretkellä, luimme satuja, askartelimme ja paistoimme pipareita.

to 10.12.2020

Koti tuntuu hiljaiselta riehakkaan viikonlopun jälkeen. Lenkkeilemme Jussin kanssa päivittäin, mutta muut menot ovat jääneet vähäisiksi.

HURMAAVIA PIPARKAKKUTALOJA

Poikkesin eilen Goodmanilla katsomassa piparkakkutalonäyttelyä. Ovat ne vaan komeita. Minä en ole koskaan kunnostautunut tässä lajissa. Ehkä siksi, etten erityisemmin välitä makeasta piparitaikinasta.

Tiedossa on uusia haasteita. Pieni aktiivinen ryhmä Linnan Marttoja kokoontuu tänään joulukorttipajaan. Se on aina hauskaa. Viikonloppuna on tiedossa etäopetusjakso runoudesta. Opettaja Niina Hakalahti lähetti eilen sähköpostissa 10 liitettä, joihin on hyvä tutustua ennen perjantai-iltaa.

Ilo ja oivallus- näyttelyn järjestelytoimikunta kokoontui ensimmäiseen palaveriin hymyssä suin. Iloa ja oivallusta riitti ja perästä kuuluu…

Sain iltapäivällä kyydin Linnan Marttojen puheenjohtajan Hilpan kotiin. Joulukorttiaskartelu ei onnistunut, sillä vetäjä oli Ritva oli joutunut sairaalaan. Meitä oli paikalla kuusi marttaa ja teema oli maaliskuussa järjestettävä taidenäyttely kirjastoon. Olen ylpeä, että saan olla mukana suunnitteluryhmässä. Näyttelyn teema on ilo ja oivallus!

Illalla sähköpostiin kilahti viesti AkvArtilta otsikolla Jyrytys Siivet kantaa: 53 taiteilijaa tarjosi jyrytykseen yhteensä 138 työtä. Jury Marja Mali valitsi näyttelyyn 53 teosta 41 taiteilijalta. Juryllä tosin ei ollut työtä tehdessään mitään tietoa siitä, kenen maalaamia mitkäkin työt olivat, sillä tiedostojen nimet oli muutettu.
Onneksi olkoon, olet mukana näyttelyssä! Seuraava teoksesi on hyväksytty näyttelyyn: Perhosten tanssi.

PERHOSTEN TANSSI

Taiteilija kiittää. Haavelen ripustavani jossain vaiheessa elämää ikioman näyttelyn akvarelligalleriaan, mutta aika näyttää. Galleriavuokra on kaamea eikä näin korona-aikana ole tietoa kävijöistä. Taiko – taidekauppa verkossa on pelittänyt tänä vuonna paremmin kuin koskaan. Taas yksi kimonoakvarelli matkaa uuteen kotiin.

su 13.12.2020

Runo-opiskeluviikonloppu on tänään ohi. Olen häikäistynyt siitä tietomäärästä, jonka ryhmämme on etäopetuksessa saanut. Päivitän lisää, kun tämän päivän oppitunnit ovat ohi.

PÄHKINÄNSÄRKIJÄ

Bio Rex esittää Verkatehtaalla silloin tällöin oopperaa ja balettia. Eilen oli huikea kokemus, kun pääsimme Jussin kanssa kahdeksan muun kävijän lisäksi isoon saliin katsomaan Pähkinänsärkijää. Runsaan kahden tunnin Royal Baletin esittämä näytös oli upea. Tämä oli hieno aloitus joulutunnelmiin. Niin ja aamulla kun avasin radion, Santa Lucian sävelet herkistivät.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.