faktaa ja fiktiota

viikonloppu pe-su 13-15.11.2020

LOISTAVA OPETTAJAMME TAIJA TUOMINEN

Hämeen kesäyliopiston ja Jyväskylän yliopiston opintokokonaisuus kirjoittamisen perusopinnot on edennyt toiseen jaksoon. Sen teema on fakta ja fiktio, opettajana loistava Taija Tuominen. Opetus jatkuu tämän vuoden etänä. Ensi keväästä ei ole vielä tietoa. Jos pääsemme tapaamaan ryhmämme, se tapahtuu HAMKin tiloissa Visamäessä. Zoom-alusta on jo tuttu ja toimiva.

Kirjoittamisen perusopintojen aamuharjoitus oli listata erilaisia asioita esimerkiksi yöt, asunnot, eläimet, ystävät, työt, hyvät asiat. Kirjoitin tunnelmista ja uskaltauduin lukemaan sen ryhmälle. Sain hyvää palautetta. Näin se meni:

HYVIÄ ASIOITA
Postiluukku kolahti aamuyöllä. Käänsin kylkeä. Tiesin, että hesari tuli tuttuun tapaan. Puhelin herätti seitsemältä. Mies jatkoi uniaan. Soin sen hänelle, sillä tiedän miten levottomia hänen yönsä ovat. Laitoin kahvin tippumaan ja hain lehden. Hei, Kaupunkiuutisetkin tulivat. Olin odottanut jo toista viikkoa juttua freskonäyttelystämme Galleria Paperihuoneella. Siinä se nyt komeili oikein kuvan kera. Seisoimme graafikkoystävä Paulan kanssa tukevan prässimme ääressä ja hehkutimme ikivanhaa tekniikkaa. Toimittaja Riikka Heleniuksesta on tullut ystävämme. Hän kirjoittaa tunnollisesti joka kuukausi vaihtuvista näyttelyistämme. Elämän tähtihetkiä on, kun oma vuoro tulee. Laitoin kuvan facebookiin ja sain heti tykkäyksiä. Somessa on puolensa.

Olin niin innoissani, että oli pakko lähteä tuulettumaan. Tein reippaan sauvakävelylenkin linnanpuistossa. Liikkeellä oli vain muutama koiranulkoiluttaja. Vaihdoimme kuulumisia. Koiraihmiset kun ovat sosiaalisia. Meidän perheessäkin oli suloinen jukuripäinen tiibetinterrieri lähes 17 vuotta. Huokaan. Nyt kävelytämme miehen kanssa vain toisiamme.

Palatessani keittiöstä tulvi kahvin tuoksu. Parasta mitä tiedän, ovat kiireettömät aamut lehden ja kahvikupin ääressä. Mies istahti seuraan. Esittelin hänelle lehtijutun. Hienoa, hän kommentoi ja haki kaapista miniän leipoman korvapuustin. Niitä oli säästynyt isänpäivältä. ”Mukavaa tämä korona-arki”, hän tuumi sokerimuruja viiksissään. ”Istutaan mamman kanssa kotona ja herkutellaan.” ”Älä luule, kun kurssipäiväni on ohi, lähdemme pitkälle lenkille”, sanoin.

Saimme viikonlopuna aikana faktatietoa kirjoittamisesta, kirjoittamisen oppaista sekä lukusuosituksia. Kotitehtävänä on laatia 5-7 liuskan mittainen tarina, joka sisältää faktaa ja fiktiota. Esimerkiksi omaelämäkerran. Sen lisäksi vielä yhteenveto aiheesta ja palautetta itselle. Siinäpä taas kerran haastetta:)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.