pe-su 11-13.12.2020

Kirjoittamisen perusopinnot jatkuivat viikonloppuna runojen merkeissä. Opettaja Niina Hakalahti on tuttu viime kesän Pentinkulman päiviltä. Meitä kurssilaisia oli zoom-etäisyydellä 23. Tämä oli suurempi ryhmä kuin edelliset, sillä joukkoon liittyi lahtelaisia opiskelijoita, joilla ei siellä ole ohjelmassa runojaksoa.

Kävimme perjantaina läpi peruskäsitteitä ja analysoimme tekstejä. Huomasimme, että runon ja proosan ero on välillä vaikea havaita. Opettajan neuvo oli, että kannattaa katsoa kansilehdeltä, miten kirjailija on tekstin itse määritellyt. Plussat opettajalle, että hän teetti meillä paljon pieniä harjoituksia. Erityisplussat, että kävimme useita lukukierroksia. Sai lukea tai sai olla lukematta.

Ennakkotehtävänä oli kirjoittaa runo, jota ei vielä lähetetty opettajalle. Kävelin linnanpuistossa ja mietiskelin. Runo syntyi spontaanisti päivän tunnelmista. Se meni näin:

KORONASYKSY

naakkaparvi jähmettyneenä pihapuussa
taputan käsiä
siiveniskuja, kirkunaa, kauhua
puun alla valkoisia roiskeita
kuin palasia revitystä pitsiverhosta
märkiä, hylättyjä

sade osuu kasvoille
tuulenpuuska ravistaa koronakiharoita
katson autiota hiekkarantaa
laulun säkeet soivat päässä
marraskuu, kuukausista julmin

puhelin kilahtaa
koe tämä päivä uudelleen – hymiö
kuvassa sama maisema
ja kuitenkin eri
autio ranta Mallorcalla
kuin enteillen tulevaa turistikatoa

Kävelin samoissa maisemissa kurssiviikonloppuna. Herkistelin kimonoaiheella, sillä olen askarrellut sen parissa kesästä lähtien. On syntynyt akvarelleja, monotypioita, freskoja ja kollaaseja. Runo kertoo kaipauksesta. Se ei tarkoita ketään henkilöä, vaan kaikenkattavaa kaipuuta kaukomaille.

KAIPAAN SINUA

vaaleansininen kirje pöydällä
tiheästi kirjoitettuja rivejä
muste orvokinsinistä
kuoressa kirsikankukkia
rivien välissä hento puuterintuoksu
muisto samettisista öistä?
kaipaan sinua

ulkona räntäsade
vedän villasukat jalkaan
ne marttojen neulomat
lisään tilkan rommia mukiin
vihreä tee rauhoittaa
mutta ei suo unohdusta
kaipaan sinua

maalaan taulun
sekoitan indigonsinistä ja poltettua umbraa
silmäsi tuikkivat
huulesi kaartuvat hymyyn
kaipaan sinua

lisään pellavaöljyä
hiuksesi kiiltävät
laskeutuvat hartioillesi
paljastan olkapääsi
painan pääni sykkivälle kaulallesi
kaipaan sinua

sekoitan sitruunankeltaista ja hiilenmustaa
kiedon kimonon ympärillesi
aistin silkin kahahduksen
puuteroin kasvosi
koristan hiuksesi kirsikankukilla
uppoan tuoksuusi
kaipaan sinua

kirjoitan kirjeen
pujotan kuoreen valokuvan maalauksesta
kerron talvesta, jota ei tullut
kerron koronapiinasta, pimeydestä,
ikävästä, masennuksesta
ei
aloitan alusta

kerron kevään odotuksesta
helisevistä jääpuikoista
kerron lisääntyvästä valosta
haaveista, toivosta
tapaammehan vielä?
kerron sadepisaroista kasvoilla
kerron pihkantuoksusta metsässä
keijukaisten tanssista
kaipaan sinua

Runojen lisäksi tehtävänä on lähettää opettajalle lyhyt oppimispäiväkirja. Olen tottunut, että kotitehtävät ovat yleensä laajoja ja edellyttävät runsaasti lukemista. Näin ainakin oli kulttuurihistorian opinnoissa. Tämä runojakso oli yllättäen mukavan kevyt. Jännitin turhaan.

Sain Niinalta palautteen saman tien. Olin yllättynyt, hämmentynyt ja innoissani. En olisi ikinä uskonut, että minussa piilee runoilija. Tämä ehkä siksi, etten ole koskaan osannut riimitellä. Sitä taitoa ei onneksi nykyrunoudessa tarvita. Tässä kiteytys opettajan arvioinnista:

Kumpikin runosi kertoo siitä, että myös runouden maailma on sinua varten. Sinulla on hyvä muodontaju sekä ymmärrys rytmistä (”Maalaustaiteesta tuttu termi rytminen toisto toimii runoudessakin.”) En kannata numeraalista arviointia tämäntapaisessa opetuksessa, mutta siihen on tyydyttävä, kun systeemi kerran sellaista vaatii. Sinulle tulee arvosanaksi nelonen, olisin siihen mielelläni laittanut vaikka plussan päälle, mutta arvioinnissa tunnetaan vain tasaluvut.   
Iloa ja valoa sekä hyviä kirjoitus- ja lukuhetkiä runouden parissa! Niina