kesälukemista

LUKUPARATIISINI

Kesä saa aina minut hullaantumaan lukemisesta. Syynä on ehkä hyvä valo ja se, että voi lukea ulkona. Linnan marttojen lukupiiri on ollut koronatauolla koko kevään. Kaipaan vilkasta keskustelua luettavana olleesta kirjasta ja uusista suosituksista. Tapaamme – toivottavasti – kesän jälkeen Anneli Kannon Rottien pyhimyksen merkeissä. Olen jo hankkinut kirjan, mutta odottelen lukukokemusta, sillä on hyvä kertoa tuntemukset tuoreina.

SUOSITTELEN

Olen äärettömän tyytyväinen tabletinkokoiseen lukulaitteeseen, joka toimii sekä hämärässä että auringon valossa. Minulla on jo kattava kirjasto e-kirjoja. Tuorein hankinta oli Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta. Ajattelin, että luen ensimmäisen osan Maian tarinan. Se oli niin koukuttava, että joudun kesän aikana lukemaan muidenkin sisarten tarinat.

Nyt elokuussa muistelen lämmöllä helteisiä kesäpäiviä, jotka vietin kuuden sisaren lumoavassa seurassa. Lukematta on enää seitsemännen eli kadonneen sisaren tarina.

LINNAN MARTTOJEN SYKSYN ENSIMMÄINEN LUKUPIIRIKIRJA

Kesän toinen lukuelämys oli Anneli Kannon Rottien pyhimys. En pitänyt kirjan nimestä, sillä rotat eivät kuulu suosikkeihin. Lukuelämys sitä vastoin oli kutkuttava. Eläydyin tarinaan Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalusten historiasta täysillä. Kirkko on tuttu ja hautausmaalla tulee käytyä usein, sillä vanhempieni sukuhauta on siellä. Siis todennäköisesti minun ja Jussinkin loppusijoitupaikkamme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.