to 29.7.2021

Olen yksin kaupungissa. Olen täysin hämääntynyt, miten tässä näin kävi. Jussi kiidätettiin tiistaina mökiltä Hämeenlinnan keskussairaalaan. En päässyt mukaan ensiapuun, mutta mukavat ensihoitajat ottivat kyytiin ja pudottivat Goodmanin kulmalla autosta.

Olin eilen täysin toistaitoinen. Rauhoituin, kun selvisi, että mies pääsi Ilveskotiin kuntoutukseen. Olen soitellut ahkerasti. Ilahdutti kuulla, että Jussi harjoittelee kävelemistä rollaattorin avulla fysioterapeutin ohjauksessa. Tänään mies on ajellut sujuvasti pyörätuolilla.

Käytin kaupunkipäiviä hyväksi ja ripustin galleriatyöntekijä Semin avustuksella elokuun pajanäyttelyn. Jussi pääsee todennäköiseti alkuviikolla kotiin. En uskalla lähteä Visulahden retkelle, mutta hyvä puoli tässä kaupungissa olossa on, että voin osallistua elokuun näyttelyiden avajaisiin. Varsinkin kun toinen niistä on oma.

Olen kierrellyt kesäkaupungissa ja ihaillut näyttäviä kukkaistutuksia. Kotona olen istunut parvekkeella lukemassa ja iltaisin television äärellä. Sisko vinkkasi Ylen Areenasta löytyvästä espanjalaisesta sarjasta Kerro kuka olen. Osia on yhdeksän. Nyt on viides menossa. Suosittelen.
la 31.7.2021
Vietän mökkiviikonloppua lasten ja lastenlasten kanssa. Anna ja pojat tulivat eilen. Kävimme porukalla katsomassa Jussia Ilveskodissa Ojoisilla.

Potilas – siis asiakas – oli hyvällä tuulella. Istuimme ulkona katoksen alla, sillä ilmassa oli sateentihkua. Jussi moitti, että syöttävät hänelle joka päivä herne-maissi-paprikaa. Kotiruoka on kuulemma parempaa. Hän oli vähän hämääntynyt, kun lähdimme puolen tunnin vierailuajan kuluttua. Lupasimme tulla sunnuntaina uudelleen. Mies pääsee todennäköisesti alkuviikolla kotiin. Aloittelemme uutta arkea kaupunkikodissa, mutta toivon, että elokuussa on vielä mökkipäiviäkin.
ma 2.8.2021
Kaupunkikesä jatkuu sateisena. Tulin eilen Miikan, Lauran ja Ulpun kyydissä mökiltä. Kävimme matkalla katsomassa Jussia, joka vaikutti pirteältä. Arvelen, että hän pääsee kotiin heti lääkärin tapaamisen jälkeen.

Viikonloppu oli kovasti syksyisen oloinen. Anna karkasi lauantaina juhlimaan ystävänsä nelikymppisiä Kaapelitehtaalle. Juhlapaikka oli kattoterassilla, jossa oli sauna ja palju samppanjatarjoilun kera. Kuulosti ylelliseltä.

Pikkupojat halusivat nukkua teltassa. Yön tunteina Miska pujahti viereeni nukkumaan. Otso ja Samukin tulivat sisälle. Lopuksi teltassa nukkuivat Miika ja Visa. Sunnuntaina auringonpaiste ja sadekuurot vuorottelivat. Tuntui, että normaalit kesäsäät olivat palanneet.
to 5.8.2021
Nuoriso pääsi lähtemään Visulahti-Anttola retkelle maanantaina. Minä jäin kaupunkikotiin odottelemaan Jussin kotiinpääsyä. Kaupungissa oli sateentihkua, kun vietimme elokuun näyttelyjen avajaisia Galleria Paperihuoneella.

Jussi pääsi komeasti Kela-taksin kyydillä tiistaina. Juhlistimme eilen kaupunkipäivää käymällä Rantakasinolla.

Mies oli oppinut käyttämään rollaattoria, josta olin iloinen. Jätimme pyörätuolin suosiolla kotiin.

Saimme kiitettävästi kuvaviestejä nuorison lomamatkalta. He kävivät vesipuistossa vesisateessa.

Keskiviikkona Jaanan luona oli onneksi poutapäivä. Olisimme Jussin kanssa olleet mielellämme mukana syömässä mansikkakakkua.