to 19.8.2021

Kävelin aamulla sateentihkussa Vanajaveden rannalla. Linnanpuistoon ei ollut asiaa, sillä siellä rakennettiin Hämeen keskiaikafestivaalia. Tuntui hetken haikealta, sillä tämä on jo toinen kesä peräkkäin, etten ole antamassa siellä hyviä tarotennustuksia. Lohduttauduin ajatuksella, että ensi viikon perjantaina 27.8. Hämeenlinnassa vietetään Taiteiden yötä. Paperihuone on avoinna klo 18-21 ja Mama Maddalena on paikalla!

Vietän tänään laatuaikaa grafiikanpajalla. Suunnitteilla on uusia vedoksia vanhoista kuparilaatoista. Päivystän ja voin samalla tehdä omia hommia.
su 22.8.2021
Vietimme sateisen ja tuulisen viikonlopun mökillä Annan ja poikien hyvässä seurassa.

Riemastuin, kun löysin kesän ensimmäiset rehevät kantarellit ja tatit.


Anna, Samu ja Miska tulivat juoksujalkaa keräämään mökin läheltä löytyneet herkut.
Anna kävi lauantaina katsomassa Helsingissä ystävänsä tanssiesityksen. Samu ja Miska viihtyivät mainiosti mummin ja papan seurassa, kun lupa oli nauttia herkuista.

Teimme Samun kanssa kakkutaikinan ja poika koristeli kakkupohjan taiteellisesti.

Sunnuntaina Tenholan kyläyhdistys järjesti tutustumistapahtuman Suontaan kartanoon. Gustav Rosenlew kertoi mielenkiintoisesti kartanon historian ja Ellen Rydbeck valaisi sieltä nykypäivän kuulumiset. Kävimme kahdestaan Annan kanssa retkellä. Tilaisuus oli mielenkiintoinen, mutta kolea sää sai toivomaan, että historiikin kertominen olisi sujunut joutuisammin.
Nyt olemme taas Jussin kanssa kaupungissa. Säätiedotus lupaa edelleen epävakaista ja viileää viikkoa.
ke 25.8.2021
Sadepisarat rummuttavat ikkunaa. Syksy on tullut. Kävelin eilen Aulangontielle kampaajalle ja olin aivan paleltua hyytävässä tuulessa. Kaipasin käsineitä. Tähän ei ole vielä tottunut.

Illalla lenkkeilimme Jussin kanssa ja ihailimme taivaalla liitelevää kuumailmapalloa.

Olen tehnyt löytöjä läheisessä Fidassa. Ostin teekannun, vaikka entisiä on useampiakin. Tämä toi nostalgiset muistot mieleen, kun kannoin nuoruudessa Moskovasta samaan sarjaan kuuluvia teekuppeja.

Posti toi Jyväskylän avoimesta yliopistosta todistuksen suoritetuista kirjoittamisen perusopinnoista. Yksi projekti elämässä on saatu loppuun. Aineopintoja en aio suorittaa, sillä kahden vuoden opintokokonaisuus tuntuu turhan vaativalta. Jos olisin paljon nuorempi, jatkaisin kyllä.
la 28.8.2021
Galleria Paperihuoneella oli hulppea ilta eilen Taiteiden yön merkeissä. Meillä oli esillä värikkäitä alennuslaatikoita. Kävijät innostuivat selailemaan tarjousvedoksia ja mukavan monta meni kaupaksi.

Minulla oli ennustuspiste takahuoneessa. Tiina-Katriina jakoi jonotusnumeroita. Annoin illan aikana 17 hyvää tarottulkintaa. Kävijöiden joukossa oli sekä vanhoja tuttuja että ensikertalaisia. Kaikki olivat tyytyväisiä. Niin minäkin. Jatkan hyvin alkanutta ennustamista viikon kuluttua Taidekasarmilla.