ma 6.12.2021

Eilen mittarissa oli -18 astetta, tänään vähän lauhempaa, mutta pureva tuuli sai posket hehkumaan. Anna ja pojat olivat täällä viikonloppuna. He uskaltautuivat luistelemaan torin laidan kentälle. Odottelimme myös Miikan perhettä, mutta he olivat sen verran sairaita, etteivät rohjenneet tulla. Anna ja minä urakoimme nyt koko viikon uunilohta, jota olimme varanneet yhdeksälle hengelle.

Kävin tänään vedostamassa korttiaihoita, sillä tiedossa on parikin joulutempausta tulevina viikonloppuina.

Toinen on tuttuun tapaan taidekasarmilla, jossa toimin myös tarottulkitsijana. Toinen on Paperikammarilla. Ahkeroimme myös tällä viikolla Linnan marttojen kanssa joulukortteja.
Jussin vointi on ennallaan. Käyn joka päivä Vanajaveden sairaalan vuodeosastolla häntä katsomassa. Odottelemme molemmat tietoa palvelutalopaikasta. Jonotusaika on kuukaudesta kolmeen. Toivottavasti mies pääsee jouluksi uuteen asuntoon. Sairaalan eristyshuone ei ole viihtyisimmästä päästä.
ti 7.12.2021

Vietin itsenäisyyspäivän illan yksin. Sytytin kynttilät ikkunoille ja katselin Linnan juhlia, vaikka virallista vastaanottoa ei ollut tänäkään vuonna.

Tänään on juhlailta, sillä varasin lipun Joutsenlampeen. Olen nähnyt baletin monta kertaa, mutta sen ylimaallinen kauneus jaksaa viehättää.
to 9.12.2021
Muistin onnitella aamulla Annaa nimipäivän johdosta puhelimessa. Pakkanen on jo lauhtunut eilisestä. Kun kävelin illalla Linnan marttojen korttiaskartelun jälkeen kotiin, kylmä viima oli palelluttaa posket.

Kortti-illassa oli lämmin tunnelma. Tarjolla oli kuumaa glögiä ja tuoreita leipomuksia. Korttimateriaalia oli säästynyt runsaasti edellisiltä vuosilta.

Minua viehättivät hauskat napit, joita sommittelin innolla punaisille korttipohjille.

Askartelutuokio jatkuu vielä tänään. Minä olen vastuuvuorossa. Se on helppo tehtävä, sillä martat ovat omatoimisia ja osaavat kysellä, jos kaipaavat malleja.
ma 13.12.2021
Uusi viikko alkaa surullisissa tunnelmissa. Eilen sairaalavierailulla hoitaja tuli kertomaan huonoja uutisia. Sairaalassa on nyt vierailukielto, jonka kestosta ei ole tietoa. Naapurikäytävä on eristetty pisaratartunnan vuoksi. Surettaa, jos Jussi joutuu viettämään joulun yksin.
ke 15.12.2021
Tuorein tieto sairaalasta on, että vierailukielto kestää kaksi viikkoa. Pääsemme joulupäivänä viemään Jussille jouluherkkuja. Hän soitti eilen ja kertoi, että meneillään on hänen viimeinen työpäivänsä. Toivotin hyvää lomaa.

Lii ja Kaizu kävivät maanantaina yökylässä. Olimme kaikki pettyneitä, ettei sairaalavierailu onnistunut. Tarjosin kevyttä iltapalaa. Tiistaina söimme tukevasti Popinossa. Koronapassista on tullut jo käytäntö. Onneksi kaikille oli dokumentit matkassa.