hyviä uutisia

ke 15.12.2021

AAMUN SININEN HETKI

Tänään hymy on ollut herkässä. Jussi on saanut palvelutalopaikan! Visaranta on uusi paikka Hämeenlinnan Visamäessä. Meiltä sinne tulee matkaa noin kolme kilometriä, mutta bussireitti lähellä sijaitsevaan HAMKiin on tuttu opiskelukuvioista. Pääsemme Annan ja Miikan kanssa katsomaan Jussin 25 neliön huoneen sunnuntaina. Varusteisiin kuuluu vain sänky, yöpöytä ja kolme vaatekaappia sekä oma wc. Saamme sisustaa sen kodikkaaksi. Viemme kotona olevat apuvälineet eli rollaattorin ja pyörätuolin valmiiksi odottamaan maanantain muuttoa.

Ihana kun paikka tuli näin nopeasti, varsinkin kun Vanajaveden sairaalassa on vierailukielto. Suunnittelin jo, että vietämme joulua Jussin luona.

pe 17.12.2021

Viikko jouluun. Joulukuu on sujunut vauhdilla toisin kuin masentava marraskuu. Vein Jussille sairaalan ovenraosta omat vaatteet. Maanantaina otan pyörätuolin mukaan ja matkaamme yhdessä pyörätuolitaksilla Visarantaan. Jännittää jo valmiiksi.

LÄHES KEVÄTKELIT

Sain tänään kolmannen koronaroketuksen. Kysyin sairaalasta, voivatko he rokottaa Jussin siellä, sillä kakkosrokotuksesta on kulunut yli kuusi kuukautta. Eivät kuulemma voi. Minusta se on käsittämätöntä.

Kävin Kelassa hakemassa eläkkeensaajan hoitotukihakemuksen. Kyselin myös mahdollisesta asumistuesta, nyt kun asumme eri osoitteissa ja kuluja kertyy ties kuinka paljon. Näyttää pahasti siltä, että tulorajat ylittyvät vaikka asuntolainaa on vielä rutkasti jäljellä. Olen aivan suossa pankkiasioiden hoidossa. Kun yritin maksaa Jussin erääntynyttä veroa hänen pankkitunnuksillaan, varmistuskoodi tuli tietenkin puhelimeen, joka oli sairaalassa. Ei auttanut kuin hakea se desinfioituna oven raosta. Elämästä on tullut turhan vaikeaa.

su 19.12.2021

PAPERIKAMMARIN JOULUMARKKINAT

En tiedä, onko korona pelottanut ihmiset niin pahasti, että jouluiset paperimarkkinat galleriassamme ja Paperikammarissa olivat hiljaisemmat kuin koskaan.

TARJOUSKOREJA

Laitoimme Tiina-Katriinan kanssa esille pop-up laatikoita, joissa oli edullisia vedoksia. Muutamia asiakkaita kävi, mutta jouluryntäys puuttui. Elämme kovia aikoja.

ma 20.12.2021

Nyt tekisi mieli otsikoida päivitys hyviä ja huonoja uutisia. Olimme eilen sunnuntaina nuorison kanssa toivorikkaita, kun kävimme katsastamassa Visarannan tilat. Ne ovat viihtyisät ja henkikökunta vaikutti sympaattiselta. Laitoimme Jussin huoneen numero 2 kuntoon. Petasin sairaalasängyn ja Miika asensi television. Ripustin komeroon Jussin paidat ja takit, viereiseen kaappiin alusvaatteet, vuodevaatteet ja vaipat.

HUONEEN OVEEN ON TULOSSA KUVA ASUKKAASTA – TÄSSÄ KUVA KUN KAIKKI OLI VIELÄ HYVIN JA JUSSI SAI REINOT

Sovimme, että Jussi ja minä tulemme tänään pyörätuolitaksilla yhdeltä. Toisin kävi. Vanajaveden sairaalasta soitettiin, että Visaranta ottaa meidät vastaan iltakuudelta ja pitää muistaa tuoda vuodevaatteet. Sanoin, että sovimme toisin ja vuodevaatteet on jo petattu. Ei auttanut. Lisähuoli oli, että sairaalasta ei saa pyörätuoliin turvavyötä eikä sellaisia ole palvelutalossakaan. Oli pakko lähteä apuvälinekauppa Linctukseen, josta turvavyö löytyi 59 euron hintaan. Vähän kirpaisi.

Pakkasin lääkkeet ja vaadittavat kaavakkeet valmiiksi odottamaan iltaa. Luin kauhuissani tietoja, miten kaameasti kaikki maksaa. Teen luultavasti konkurssin. Vai olisiko harakiri sopivampi?

Vanajaveden sairaalasta soitettiin uudemman kerran, että siirto onnistuu vasta huomenna iltapäivällä, sillä Jussin koronatestin tulos kestää. Tässä vaiheessa olin valmis hyppimään seinille. Olin lupautunut huomenna samaan aikaan apuopettajaksi Paperihuoneelle. Tunsin oloni noloksi, kun jouduin peruuttamaan. Ei kovin hyvin alkanut tämäkään projekti.

ti 21.12.2021

Jussin muutto Visarantaan onnistui vihdoinkin. Koronatestin tulos oli onneksi negatiivinen. Ehdin jo pelätä, että hanke siirtyy mahdollisen tartunnan vuoksi ties kuinka pitkälle. Olin pyörätuolin kanssa hakemassa Jussia sovittuna aikana puoli kahdelta. Tiedonkulussa oli taas kerran katkos. Minulle oli sanottu puhelimessa, että hoitajat tilaavat taksin. Eivät olleet tilanneet. Niinpä odottelimme aika pitkän tovin, ennen kuin pääsimme matkaan.

JUSSI PÄÄSI PERILLE VISARANTAAN

Perillä Visarannassa saimme lämpimän vastaanoton. Esittelin Jussilla hänen huoneensa ja siirryimme sen jälkeen päivähuoneeseen kahville. Saimme pöytäseuraksi seitsemän puheliasta mummoa.

Siirryimme hetkeksi sivupöydän ääreen käymään hoitajan kanssa läpi lukemattomia papereita. Kun siitä selvisimme, palautin Jussin mummojen seuraan ja kävelin 14 asteen pakkasessa takaisin kaupunkiin. Matka oli joutuisampi kuin kuvittelin. Voi olla, että reippailen runsaan kahden kilometrin lenkin edestakaisin vielä moneen kertaan. Kävelytie kulkee Vanajaveden rantaa pitkin moottoritien ja Lahdensivuntien suuntaisesti. Olen taas kerran palannut juurilleni, sillä asuin lapsuudessani samoissa maisemissa.

ke 22.12.2021

Tästä on tulossa rutiinia. Lähdin aamupäivällä lämpimästi pukeutuneena kävelemään Visamäkeen. Olen tottunut käymään päivittäin lenkillä linnanpuistossa. Nyt suunnan muutos tuntui hyvältä, sillä minulla oli päämäärä.

KÄVELYTIELLÄ VISÄMÄKEEN OLI MELKEIN TALVI

Perillä Visarannassa koputin Jussin huoneen ovelle, mutta totesin sen tyhjäksi. Olin muistanut ottaa sisäkengät matkaan. Jätin ulkovaatteet kaappiin ja löysin miehen päivähuoneesta. Eilen tapaamani mummot istuivat samassa järjestyksessä pöydässä ja Jussi ainoana miehenä pöydän päässä. Jokainen oli ilmeisesti löytänyt oman vakiopaikkansa.

Jussi kertoi nukkuneensa hyvin ja huonosti. Hoitajien mukaan sänky oli ollut aamulla litimärkä. Petivaatteet olivat nyt pyykissä. Onneksi olin tuonut runsaasti vaihtovaatteita, joten mies oli siisti. Päiväruoka tuli vähän myöhässä. Kaalilaatikko, puolukkahillo ja vispipuuro maistuivat. Jussi oli ruokailun jälkeen valmis päiväunille. Hoitajat auttoivat hänet lakanan alle, peitto oli vielä kuivumassa. Lupasin tuoda jatkossa lisäpeiton. Kotimatkalla kävin pikaisesti jouluostoksilla. Odottelen Annaa ja poikia vasta jouluaattoiltana. En ole vielä sisäistänyt, että aatto on jo ylihuomenna.

to 23.12.2021

AATONAATTONA MAISEMA OLI MELKEIN KADONNUT

Tänään Visarannan ulko-ovella oli lappu, että vierailijat saavat tulla vain asukkaiden huoneisiin ja maskit ovat pakollisia. Lämmitin hetken Jussin kylmiä käsiä ja täyttelin taas lomakkeita. Kun tuli ruoka-aika (riisipuuroa), Jussi vietiin päivähuoneeseen syömään. Minä ihmettelin hetken yksikseni mitä teen. Lähdin vähin äänin kotiin päin, sillä viime hetken joulu- ja ruokaostokset olivat tekemättä.

Huomenna jouluaattona tapaamme taas. Toivottavasti Anna ja pojat tulevat ajoissa tuomaan joulutunnelmaa myös Visarantaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.