helmin tarina – pimeintä on juuri ennen auringonnousua osa 2

HELMI JA JOONATAN SUUNNITTELEVAT UUSIA SATUJA

Helmi istui huopaan kääriytyneenä sohvan nurkassa pienessä opiskelija-asunnossaan. Televisio oli auki, mutta sieltä ei tullut mitään mielenkiintoista. Hän oli haaveellisella tuulella. Taidehistorian opinnot olivat ohi. Mitähän keksisin? Opintolainaa oli vielä vähän jäljellä. Hän oli päättänyt palkita itsensä pienellä ulkomaanmatkalla. Televisiosta tuli mainoksia.

Koe unohtumaton Niilin risteily.

Helmi havahtui. Tietenkin, juuri sinne hän halusi. Taidan lähteä ihan yksin. Kaikilla kavereilla on omat kiireensä. Vedän henkeä ja ryhdyn sitten tosissani hakemaan töitä, hän suunnitteli.

Ovikello kilahti.

– Hei Helmi-täti, tultiin Laurin kanssa Pendolino-junalla. Tulin katsomaan, oletko kotona. Lauri meni äitinsä luo ja minäkin menen sinne yöksi, se on muuttanut tänne Helsinkiin, poika puhua pulputti.

– Tosi kiva kun tulit. Riisu nyt tuo märkä sadetakki ja saappaat. Minä keitän meille kuumaa kaakaota. Saitko hyvän todistuksen?

– Joo, ihan kelvollisen. Pääsin jo kolmannelle luokalle.

– Hieno juttu, tiesin että pärjäät. Kiva kun te pojat olette niin isoja, että voitte matkustaa ilman vanhempia. Miten olet tullut Laurin kanssa toimeen?

– Se on ihan kiva, me ollaan rinnakkaisluokilla. Sillä on kyllä vähän tyhmiä kavereita. Ne polttaa tupakkaa ja kiusaa tyttöjä.

– Se ei ole kivaa. Tietääkö äitisi ja Sauli?

– Ei ne ehdi kuunnella. Äiti on hermona, kun vauva syntyy kohta ja Laurin isällä on koko ajan työmatkoja. Kuule Helmi, minulla on ollut ikävä sinun satuja. Haluaisin kuulla, mitä Mama Maddalenalle, Ellinooralle ja prinsessoille kuuluu. Voitaisiinko jatkaa?

– Joonatan, totta kai. Minä olen keksinyt ihan uusia juttuja. Muistatko vielä mihin jäätiin?

– Joo, ne jäi viettämään kuningatar Ellinooran syntymäpäiviä. Mama lupasi Ellille juhlamatkan taikamatolla.

– Hyvin muistit. Voidaan aloittaa siitä. Haluatko kuitenkin kuulla, mitä kaikille kuuluu?

– Joo.

– Muistathan, että Ellinoora adoptoi viisi neekerilasta ja kuudes tuli yllättäen laskuvarjolla linnan pihalle. Nyt kaikki ovat kyläkoulussa. Päiväkoti suljettiin, sillä sieltä löytyi hometta. Ohjaaja Roope lähti opiskelemaan. Hyvästit olivat riipaisevat. Lapset piirsivät hänelle kortteja. Niissä oli kukkia ja sydämiä. Roope liikuttui ja lupasi pitää yhteyttä.

– Entä prinsessa Quu?

– Hänen sijaisuutensa taidehistorian opettajana Lapissa päättyi. Nyt hän ihmettelee, mitä tekee elämällään.

– Eikö se voi mennä prinsessa Tähden luo niiden linnaan?

– Tähdellä on uusia suunnitelmia. Professori Pinkki on perustanut taidekahvilan. Tähti maalasi sen seinille sarjan satulinna-aiheisia akvarelleja. Nyt he pitävät yhdessä ruokakursseja. Tähdellä ei taida olla aikaa Quulle.

– No entä sitten prinsessa Pohjantuuli?

– Pohjis on yksinäinen. Lapset ovat lähteneet kotoa. Ama on musiikkiopistossa Wienissä. Tyttäret Miranda, Maisie ja Mila saivat kiinnityksen Kansallisbalettiin. Linnassa on hiljaista, kun prinssi Mikael kirjoittelee taas runoja. Voidaan keksiä Pohjikselle jotain jännittävää puuhaa.

– Joo, mietitään. Eikö se tykännyt teatterista? Voisiko se ruveta näyttelijäksi?

– Miksipä ei. Helmi kehitteli jo mielessään tarinaa.

– Oletko Helmi tavannut viime aikoina Toivoa? Joonatan kysyi.

– Muutaman kerran. Tiedän, että hänellä on oma yritys yhdessä Annin ja Pavelin kanssa. Sen nimi on Kuplivat maalitahrat. Ei kovin myyvä nimi minun mielestäni, mutta toimii. Heillä on riittänyt töitä.

– Seurusteleeko Toivo Annin kanssa?

– Ei, heillä on uusia kuvioita. Pavelin tytär Jelena on muuttanut Tallinnasta isänsä luo Suomeen. Äiti karkasi espanjalaisen muusikon kanssa etelään. Jelenan mummo on kuulemma aivan suunniltaan.

Joonatania aikuisten ongelmat eivät kiinnostaneet. – Kerro nyt siitä juhlamatkasta, poika kyseli malttamattomana. – Minne ne lähtee?

– Ajattelin lähettää rouvat taikamatolla Islantiin.

– Vau, onko siellä jääkarhuja?

– Ei taida olla, mutta kuumia lähteitä ja geyshireja ja vesiputouksia ja hauskoja matalajalkaisia poneja. Rouvat voivat kylpeä ja käydä ratsastamassa.

TAIKAMATOLLA ISLANTIIN

Mama Maddalena ja kuningatar Ellinoora valmistautuivat matkaan. Mama oli nostanut heille onnenkortit.

– Kuule Elli. Tarotkortit lupaavat meille ylitsevuotavia maljoja ja toimintaa. Kuulostaa hyvältä. Vain yksi kortti arveluttaa. Se on Varovaisuus. Mistähän se varoittaa?

– Sinä Mama olet aina huimapäinen. Toivottavasti et putoa hevosen selästä, Elli nauroi.

Kuningas Henrik yritti salata helpotuksensa. Elämä linnassa oli ollut viime aikoina turhankin vauhdikasta. Kun pikkulapset olivat menneet kouluun, meno oli onneksi rauhoittunut. Ellillä oli ollut hänelle asiaa, milloin mistäkin pikkujutusta.

– Päiväkotiin tarvitaan lisää vaippoja, piirustuspaperit ovat lopussa, koirat ovat pureskelleet lasten pallot.

Henrik ei jaksanut kuunnella. – Miten voin keskittyä historiantutkimukseen, kun häiritset jatkuvasti? hän murahteli.

Nyt koitti onnenpäivä. Lapset olivat arkipäivät kyläkoulussa ja Mama sekä Elli olivat lähdössä kymmenen päivän juhlamatkalle. Henrik yritti näyttää ikävöivältä, mutta hänen ilmeensä oli kaikkea muuta.

Mama Maddalena näki, että mies odotti kaipaamaansa rauhaa.

– Elli kultaseni. Pidä kiirettä. Taikamatolle ei mahdu enempää matkatavaroita.

Kuningatar Ellinoora valitti. – En voi mitenkään lähteä matkaan ilman papiljotteja, turkiksia, koruja ja iltapukuja. Ottaisin mielelläni pari hovineitoa kyytiin, mutta se ei taida onnistua.

– Elli rakas, ostetaan sinulle matkalla kaikkea mitä tarvitset. Mattoni odottaa linnan kiitoradalla.

Ellinoora ja Henrik halasivat.

– Elli, pidä hauskaa. Minulla on tylsää, kun et ole iltojeni ilona, Henrik hehkutti.

– Mitä jos jään sittenkin kotiin sinun kanssasi, Elli viivytteli.

– Ei, ei, sinulle matka tekee hyvää, Henrik pelästyi.

Elli istahti kiltisti matolle, kiinnitti turvavyön ja heilutti, kun he kohosivat puutarhan yläpuolelle. Miten pieneltä linna näyttikään yläilmoista.

Hovineidot hurrasivat. Heille alkoi nyt kaivattu kesäloma. Kuningas Henrik ei tarvinnut neitojen palveluksia. Riitti kun kokki Kekäle valmisti kolme ateriaa päivässä. Aamulla teetä ja puuroa, päivällä keittolounas ja illalla kunnon päivällinen pitkän kaavan mukaan. Mutta oli ikävä syödä yksin. Nyt tiedän, kutsun prinssi Mikaelin kaveriksi. No, voi se prinsessa Pohjantuulikin tulla, jos ehtii. Mutta mukavampi olisi jutella vanhan kaverin kanssa kahdestaan, hän tuumi.

Sattui niin sopivasti, että Pohjantuuli oli luvannut mennä katsomaan Amadeus- poikaansa Wieniin. Tällä oli kurkku kipeä ja äiti halusi lääkitä poikaa kotitekoisella mustaherukkamehulla ja oman puutarhan mehiläisten hunajalla.

Prinssi Mikaelilla ei ollut mitään sitä vastaan, että hän voi rupatella kuningas Henrikin kanssa kahdestaan. Heillä oli paljon muisteltavaa nuoruuden paini- ja miekkataistoista.

– Kurjaa kun Prinssi Robert kuoli. Se oli sellainen painimestari ja naistenmies. Ai niin, anteeksi, teillä taisi olla joku juttu keskenänne? Kuningas Henrik nolostui.

Prinssi Mikael punastui.

– Se oli vain hetken huumaa. Ihastuimme ja painimme tosissamme. Mutta ei sitä kauan jaksanut.

– Tutustuitko koskaan Robertin vaimoon Prinsessa Quuhun?

– En oikeastaan. Kävin linnassa tanssiaisissa ja rakastuin siellä hovineito Sissiin. Eihän siitä mitään tullut, sillä rakas äitivainajani Amalia vaati, että menen Oikean Prinsessan kanssa naimisiin. Löysin prinsessa Pohjantuulen Hämeen keskiaikafestivaaleilta. Olen onnellinen hänen kanssaan. Mutta nyt Pohjiksella taitaa olla joku ikäkriisi. Hän ei tiedä mitä haluaa tehdä, kun lapset ovat lähteneet kotoa. Osaatko neuvoa?

Ei kuningas Henrik osannut. Hän eli omassa historiankirjojen ja sukututkimuksen maailmassaan. Outoja nämä nuorten miesten murheet. Ennen tosi miehet eivät perustaneet naisten ajatuksista. Riitti, että kotona oli viihtyisää ja palvelu pelasi.

– Elli, haluaisitko kylpyyn? Mama kysyi. He olivat päässeet turvallisesti perille Islantiin.

– Onko täällä kylpylöitä? Kuningatar Ellinoora oli pyörällä päästään. Lentomatka taikamatolla oli ollut mahtava kokemus. Nyt oli hiki ja jano.

– Laskeudutaan Blue Lagoonille. Saat rentoutua kuoppaisen lennon jälkeen.

Mama ja Ellinoora lepuuttivat matkasta kankeita jäseniään lämpimässä laguunissa. Vesi poreili kuumien lähteiden ansiosta. Taivas oli grafiitinharmaa ja ilma sateentihkuinen.

– Miten ihanat siniset cocktailit, kiitos Mama. Elli hykerteli.

– Odota, pääsemme kohta kuumaan höyrysaunaan.

Rouvat nauttivat, mutta ilo loppui liian pian. Hetkessä sauna oli täpötäynnä turisteja. Heillä oli Reykjavikissa seminaari ja kylpy Sinisessä laguunissa kuului retkiohjelmaan. Mama ja Ellinoora pitelivät korviaan, kun humaltuneet nuoret laulaa hoilottivat.

Vi ska dricka hela natten alkohol. Vi ska dricka hela natten alkohol.

Laulusta ei tuntunut tulevan loppua.

– Jatketaan vähin äänin matkaa, Mama ehdotti.

– Mikä paikka tämä on? Elli ihmetteli, kun taikamatto laskeutui kuvankauniille niitylle keskelle maaseutua.

– Tämä on Thingvellir, muinainen käräjäpaikka ja mannerlaattojen raja. Kuulin noitaradiosta, että viikinkijumalat kokoontuvat täällä. Voitaisiin olla kärpäsinä katossa kuuntelemassa, Mama hihitti. – Mutta nukutaan ensin. Tuolla on lupaavan näköinen vierasmaja.

Rouvat heräsivät aamulla äänten sorinaan. He hiipivät katsomaan, ketkä pitivät pihalla meteliä.

– Elli, nyt nopeasti taikaviitta päälle. Voimme seurata näkymättöminä jumalten kokousta. Tuo komea miekkonen tuolla on itse Thor, Ukkosen jumala.

– Miehet, emme voi suvaita, että turistit ovat vallanneet pyhän paikkamme Blue Lagoonin, hän jyrisi.

Sodanjumala Odin nyökkäsi. – Poikani, olet oikeassa, meidän pitää puhdistaa paikka. Onko sinulla ehdotuksia?

– Voisin nostattaa kunnon myrskyn niin, että turistit hukkuvat ja pääsemme heistä ikiajoiksi eroon.

– Hyvin puhuttu. Pannaan toimeksi.

Muut jumalat olivat samaa mieltä. Tätä rappiota oli jatkunut liian kauan.

– Mama, voimmeko tehdä jotain? Siitähän syntyy katastrofi.

– Kyllä vain Elli, minulla on suunnitelma. Palataan saman tien laguunille.

Rouvat haukkasivat hätäisesti aamupalaksi tarjottua turskaa ja kiitivät sitten matkaan. Vierasmajan emäntä jäi hieromaan silmiään. Keitä nämä iäkkäät ketterät naiset olivat? Ilmassa oli taikaa.

Blue Lagonissa oli suorastaan tungos. Lentokone oli hetki sitten saapunut Keflavikin kentälle. Pakettimatkoihin kuului käynti kuumassa laguunissa.

Turistit seisoskelivat pienissä ryhmissä lämpimässä vedessä siemaillen sinisiä cocktaileja. He eivät huomanneet, että taivaalle kohosi musteensinisiä pilviä. Hetkessä raju tuuli pyyhkäisi laguunin poikki.

Mama Maddalena oli taikonut esiin megafonin.

– Tsunamivaroitus. Kaikki kiireen vilkkaan saunaan. Nyt on vaaratilanne.

Turistit rynnistivät mylläkkänä suureen hirsirakenteiseen saunaan. He kiipesivät ylälauteille, pitivät toisiaan kädestä ja tärisivät pelosta. Seurueeseen kuului pappi.

– Laulakaamme yhdessä Titanic-hymni. Loppumme on lähellä.

Turistilauma hiljeni ja veisasi hartaasti: Sua kohti, Herrani, sua kohti ain, mua vaikka ahdistaa, luokses risti vain.

Mama Maddalena ja kuningatar Elli katselivat saunan kuistilla, kun vedenpinta nousi. Se ei kuitenkaan yltänyt tukevan rakennuksen korkeudelle.

– Thor taisi hermostua, kun uhrit pakenivat, Mama virnisti. – Eiköhän Elli mekin olla nyt ansaittu cocktailit.

Turistit uskaltautuivat pikkuhiljaa ulos kuumasta saunasta. He kietoivat paksut froteepyyhkeet ympärilleen ja juoksivat parkkipaikalla odottaviin busseihin.

– Näittekö, verannalla oli kaksi sinistä cocktailia ilmassa. Täällä tapahtuu kummia. Meillä taitaa olla tiedossa vaarallinen loma, matkalaiset ihmettelivät.

– Olen lukenut, että täällä asuu haltijoita ja muinaisia viikinkijumalia. Taisimme nähdä juuri taikuutta, yksi turisteista epäili.

– Oletko sinä Helmi käynyt Islannissa? Joonatan kysyi.

– Olin siellä opiskeluaikana viikonloppumatkalla parin kaverin kanssa. Koko ajan satoi ja oli kamalan kylmä. Ostin heti ensimmäisenä päivänä paksun villapaidan, vaikka oli kesäkuu. Vuokrasimme auton ja kiertelimme katsomassa nähtävyyksiä.

– Kävittekö siinä Sinisessä laguunissa?

– Käytiin ja juotiin siniset cocktailit. Jatkanko vielä Maman ja Ellin seikkailuja, vai pitäisikö sinun lähteä Laurin äidin luo? On jo aika myöhä.

– Joo, taitaa olla parasta lähteä. Saanko tulla huomenna uudelleen? Lähdetään Laurin kanssa vasta sunnuntaina takaisin.

– Totta kai saat, minä olen nyt vapaalla. Ajattelin siivota kämpän ja lähden ensi viikolla lomalle.

– Minne?

– Se on salaisuus. Kerron kyllä, kun juttu varmistuu.

– Lähdetkö matkalle?

– Voin lähteäkin. Lupaan lähettää sinulle postikortin.

NIILIN RISTEILY

Risteilyalus lipui hiljakseen pitkin Niiliä. Helmi istui kannella aurinkovarjon alla. Hän otti valokuvia vastaantulevista felukoista.

Aurinko porotti ja nenänpää oli punainen suojakertoimista huolimatta. Häntä nukutti suloisesti. Laivan kokki oli taiturimainen. Hän loihti risteilyvieraille gourmet aterioita. Makeat jälkiruuat olivat parasta, mitä Helmi tiesi. Joonatan olisi tykännyt, hän tuumi. No, pojilla on varmasti kivaa jalkapalloleirillä.

Helmi muisteli käyntiään Luxorissa ennustajan luona. Tämä oli viittilöinyt basaarissa luvaten vain hyviä ennustuksia. Helmi oli mennyt uteliaana lähemmäs.

– Kaunis neiti, kerron teille kohtalonne, vanha turbaanipäinen mies kutsui.

Helmi tuumi, miksi ei. Elämä oli juuri nyt tienhaarassa.

Ukko oli levittänyt teltan pöydälle uskomattoman kauniit tarotkortit. Hän oli luvannut Helmille aurinkoa – toden totta, sitä täällä riitti enemmän kuin tarpeeksi, elämän runsautta – kyllä, sitä löytyi risteilylaivalta, työtekoa – sitähän elämä oli ja voimaa – sitä tarvittiin. Yksi kortti Miekkojen yhdeksikkö Julmuus oli näyttänyt pelottavalta. Kortin kuvassa mies makasi vatsallaan maassa ja hänen selkäänsä oli isketty yhdeksän miekkaa.

Ennustaja oli katsonut Helmiä ja selittänyt, ettei hän ollut vaarassa.

– Tämä tarkoittaa, että sinä et saa olla liian ankara itseäsi kohtaan. Elämässä pitää välillä irrotella. Ukko hekotti, kun hän käänsi viimeisen ohjekortin.

Intohimo. Arvasin että sinusta löytyy toinenkin puoli. Intohimoa voi tuntea moneen asiaan, perheeseen, työhön, harrastuksiin, mutta se voi tarkoittaa myös fyysistä himoa. Onnea elämään, tee siitä seikkailu, ennustaja myhäili. – Niin ja näen täällä vielä iloisen yllätyksen. Voit kokea tällä matkalla jotain, mitä et osannut aavistaa.

Helmi mietti, mitä ennustaja oli tarkoittanut. Matka oli sujunut leppoisasti ilman yllätyksiä. Hän oli nähnyt vanhoja temppeleitä, häkellyttävän hienoja veistoksia ja maalauksia. Eniten hän oli kuitenkin nauttinut kiireettömästä matkanteosta.

– Tervetuloa Kairoon. Käymme tänään pyramideilla ja huomenna Kairon museossa. Ette tule pettymään. Matkaopas selitti innoissaan viimeisten päivien ohjelmaa. – Saatte iltapäivällä muutaman tunnin vapaata. Kierrelkää basaareissa, mutta älkää eksykö. Ne ovat sokkeloisia.

Helmi vaelteli yksin leveälierinen aurinkohattu päässään. Basaareissa riitti ihmeteltävää. Hän osti matkamuistoksi kultaisen Horuksen silmän.

Eläinkaupan edessä seisoi valkoinen takkuturkkinen koira. Se tuijotti häntä herkeämättä ruskeilla silmillään. Helmi kumartui silittämään. Koira nuolaisi Helmin kättä. Kuvitteliko hän vain, että koira iski hänelle silmää. Innokas kauppias oli kärppänä paikalla.

– Kaunis neiti, ostakaa koira matkamuistoksi. Se maksaa vain 200 egyptin puntaa. Helmi laski nopeasti päässään. Kymmenen euroa. Eihän se ollut mitään. Mitä jos hän ostaisi sen. Koira voisi istua korissa hänen sylissään lentokoneessa.

– Neiti, tarvitsette koiralle myös pannan ja kuljetuskorin.

– Paljonko ne maksavat?

– Vain 400 puntaa.

– Olkoon, taidan olla jo ihastunut tähän veijariin. Onko sillä nimeä?

– Se on lemmikkimme Shems. Nimi tarkoittaa aurinkoa.

Shems heilutti häntäänsä kuullessaan nimensä. Se lähti luottavaisena Helmin matkaan. Tämä taitaa olla nyt se yllätys, jonka ennustaja lupasi. Enpä arvannut lähtiessäni, että palaan kaverin kanssa, Helmi tuumi.

– Kiitos Helmi-täti kortista. Siinä oli hienoja purjeveneiden kuvia. Seilasitko sellaisella? Joonatan kysyi puhelimessa.

– Istuin suuren risteilylaivan kannella ja söin herkkuja. Näytän sinulle kuvia, kun tulet käymään. Minulla on yllätys. Toin tullessani Egyptistä pienen ruskeasilmäisen tytön. Tapaatte pian.

– Häh, sanoi Joonas.

– Hei, mikä tämä on? Joonas tuli suoraan junalta Helmin luo. Hän heitti reppunsa lattialle. Shems tuli nuuhkimaan.

– Vau, onko tämä se tyttö? Onpa suloinen.

– Tämäpä hyvinkin. Haista, pesin sen juuri lootussaippualla ja harjasin turkin. Se on nyt aivan eri näköinen kuin Kairon kujalla.

Shems hyppäsi Joonatanin polvelle.

– Kiva, teistä tuli heti kaverit. Käydään porukalla iltapissillä ja laitan sen jälkeen meille jotain hyvää. Shems tykkää nakeista. Maistuisiko sinullekin?

– Joo, jos on sinappia ja ketsuppia. Eiks koirat syö nappuloita?

– Syö toki, minulla on tuolla keittiössä iso säkillinen. Ne taitaa riittää Semulle loppuelämäksi. Se syö nappuloita vain äärimmäisessä hädässä. Eli jos parempaa ei ole tarjolla.

Joonatan nauroi. – Ei mikään tyhmä tyttö.

HELMI OPPAANA HÄMEEN LINNASSA

– Kielitaito? Helmi oli hakenut kesätöitä turistioppaana Hämeen linnasta. Tiukan näköinen linnanneito haastatteli kaikkia hakijoita.

– Osaan sujuvasti suomen lisäksi ruotsia ja englantia.

– Venäjä?

– Ei.

– Saksa.

– Ei.

– Espanja.

– Ei.

– Italia.

– Ei.

Helmin otsalle oli kohonnut hikipisaroita.

– Ranska?

– Osaan jonkun verran. Tervehdykset, numerot ja ruokasanaston.

– No menettelee. Taidehistorian opinnoistasi on apua ja voit opetella kierroksen pääkohdat myös ranskaksi. Tervetuloa meille Hämeen linnaan. Voit käydä valitsemassa tuolta puvustosta itsellesi keskiaikapuvun. Muista, että hankit hyvät kengät, sillä linnassa on paljon rappuja ja pihat ovat nupukiveä. Eikä mitään crocseja, vaan aikakauteen sopivat nahkakengät. Saat aloittaa heti huomenna. Perehdytän sinut ja muut uudet linnaan.

Helmi oli löytänyt työpaikan läheltä edullisen vuokra-asunnon. Hän käveli seuraavana aamuna sydän pamppaillen linnalle. Yöunet olivat jääneet vähiin.

Linnanpuisto oli keväisen vihreä. Vanhat hopeapajut kaartuivat Vanajaveden päälle. Oksat hipoivat vettä. Helmi veti henkeä. Oli jännittävää aloittaa uusi elämä näin kauniissa ympäristössä.

– Tässä kaikille opasvihkot. Opettelette tekstit ulkoa. Vedän kierroksen teille suomeksi ja sen jälkeen muilla kielillä. Olkaa tarkkoja. Tänään saatte kulkea vanhojen oppaiden mukana turistikierroksilla. Huomenna saatte jo omat ryhmät. Linnan yhteydessä on ravintola. Voitte käydä siellä syömässä henkilökuntahintaan tai voitte ottaa eväät mukaan. Taukohuoneessa on jääkaappi ja mikro.

Tytöt vilkuilivat toisiaan. Kaikki olivat pukeutuneet pitkiin pellavahameisiin, joihin kuului alus- ja päällyspuku. Päässä oli huivi tai puvun värisävyihin sopiva panta.

Helmillä oli uudet nahkasandaalit. Ne hiersivät vähän. Hän lähti joukon mukana kierrokselle. Onneksi linna ei ollut kovin suuri, mutta portaita riitti.

Tämä käy kuntokoulusta, hän tuumi. Opaskaverit näyttivät opiskelijatytöiltä. Helmi jutteli tauolla muiden kanssa. Mukana oli myös virolaisia ja venäläisiä. Muut olivat tyytyväisiä, että he hoitaisivat sujuvasti itäturistit.

Helmi tottui nopeasti uuteen työhön. Kesä oli kuuma ja päivät hikisiä. Pitkät puvut eivät olleet niitä keveimpiä helleasuja.

Turistit halusivat kuulla muutakin kuin vuosilukuja.

– Onko täällä kummituksia? he kyselivät toivorikkaina.

Helmi hymyili. – Kaikilla vanhoilla linnoilla on omat kummituksensa. Täällä voi kohdata Birger jaarlin sisaren Synnöven haamun. Tarinan mukaan veli telkesi sisarensa tyrmään epäsäätyisen rakkauden vuoksi.

Taidan poiketa kotimatkalla jäätelölle, Helmi tuumi eräänä erityisen kuumana elokuun päivänä. Hän astui sisään lempikahvilaansa torin laidalla sijaitsevaan Café Laurelliin. Se oli monen muunkin suosiossa. Paikka oli täynnä. Runsas leivospöytä houkutteli kaupunkilaisia ja näin kesäisin myös turisteja. Ikkunapöydässä istui yksinäinen herrahenkilö.

– Saanko istua seuraasi? Helmi kysyi. – Tämä taitaa olla ainoa vapaa paikka koko kahvilassa.

– Totta kai, istu pois, mies sanoi.

Helmi sekoitti kahviaan ja katsoi, miten mies haukkasi isoja paloja berliininmunkista.

– Onpa täällä kauniita akvarelleja. Helmi silmäili ihastuneena kahvilan seinille ripustettuja tauluja. Hän tiesi, että Hämeenlinnan Taiteilijaseuran jäsenet saivat esitellä siellä töitään.

Mies rykäisi. – Ne on minun edesmenneen vaimoni Lailan töitä. Taiteilijaseura halusi muistaa. Laila kuoli pari kuukautta sitten.

Miehen ääni oli karhea.

– Voi, otan osaa. Miten kamalaa. Mihin hän kuoli?

– Jäi auton alle. Oli ostanut uudet korkeakorkoiset sandaalit. Korko tarttui kiveykseen ja Laila kaatui. Nuori juuri ajokortin saanut poika ajoi päälle. Ambulanssi tuli nopeasti paikalle, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

– Järkyttävää. Sinulle ja myös sille pojalle. Syyllisyyden tunne on varmasti kaamea.

– Joo, juttelin sen kanssa. Tapaus oli onnettomuus, mutta ei se Lailaa tuo takaisin. Olen nyt tyhjän päällä. Lapsetkin ovat maailmalla. Poika on vuoden Malesiassa opiskelemassa elämää. Tai virallisesti yliopistossa, mutta postikorteista päätellen seillä juhlitaan enemmän kuin opiskellaan. Tytär on Boråsissa tekstiilikoulussa. Minä käyn junalla Espoon Sähkössä töissä. Perjantaisin on etäpäivä. Matka menee hyvin, kun on lukemista mukana. Mutta asunto tuntuu kovasti tyhjältä. Onneksi nämä makeat pullat vähän lohduttavat.

Helmi huomasi, että Jesseksi esittäytyneellä miehellä oli orastava vatsakumpu.

– Mitä vaimosi teki työkseen?

– Oli televisiossa töissä. Kuvaussihteeri. Oli viime kesänä keikalla täällä Hämeenlinnassa. Tykkäsi kaupungista niin paljon, että päätimme muuttaa tänne. Asumme, tai siis minä asun nyt tuolla Palokunnankadulla.

– Tiedätkö Jesse, olen tavannut vaimosi. Olin mukana avustajana niissä televisiokuvauksissa. Laila oli aina nauravainen ja sai meidän olomme tuntumaan kotoisalta.

– Joo, hän oli paljon työmatkoilla. Kehui niitä kuvausviikkoja. Työtahti oli kuulemma kova, mutta kaikilla oli hauskaa. Onpa maailma pieni.

Molemmat vaipuivat ajatuksiin. Jesseä lämmitti, että joku muisti hänen vaimonsa.

– Jos pidät Lailan maalauksista, voit tulla katsomaan niitä tuonne Galleria Paperihuoneelle. Lailalla on tai oli siellä työhuone. Hän ehti työn ohessa harrastaa vaikka mitä. Maalasi ja kirjoitti satuja. Minun pitäisi tyhjentää maalaustila, mutta en mitenkään jaksa.

– Kuule Jesse, autan sinua mielelläni. Minulla on viikonloppu vapaata. Onko sinulla paikka, minne taulut voi viedä?

– Joo, minulla on mökki Hattulassa. Tai Lailanhan se mökki oli, nyt siis perikunnan. Yritän tunkea ne autotalliin.

– Selvä, tavataan lauantaina. Tiedän missä Galleria on. Käyn siellä aina kun näyttelyt vaihtuvat. Mutta Lailan työhuoneessa en ole käynyt.

– Se on pieni ja täynnä maalaustarvikkeita. Hän oli oikea hamsteri. Tulen peräkärryn kanssa pihaan. Nähdään.

Helmi katseli ympärilleen. Pieni kellarihuone oli täynnä värikkäitä maalauksia. Niitä oli seinillä ja pystyssä lattialla.

– Ei muuta, kun töihin. Jesse oli piristynyt, kun sai Helmistä seuraa. – Tuolla varaston puolella on vielä lisää. Laila oli kovasti tuottelias. Hän inhosi sitä sanaa. Hänen mielestään se kuulosti siltä, että määrä korvaa laadun.

– Minun mielestäni nämä ovat upeita, Helmi huokaili.

– Saat valita muistoksi jonkun, josta tykkäät, Jesse lupasi. – Meillä on kotona seinät täynnä.

– Hei, kuulin alakerrasta ääniä. Päivää, minä on Petronella, Paperihuoneen puheenjohtaja. Tulitko Jesse tyhjentämään Lailan työhuonetta? Meillä olisi sille käyttöä.

– Joo ja sain apulaisenkin.

– Hei, minä olen Helmi. Pidän kovasti Lailan maalauksista.

– Niin mekin. Älkää viekö kaikkia pois. Meillä olisi tarjolla peruutusaika Gallerian puolella. Ajateltiin, että ripustaisimme sinne Lailalle muistonäyttelyn, jos se sopii sinulle Jesse. Emme peri galleriavuokraa.

– Totta kai sopii. Oletteko ajatelleet öljyväri tai temperamaalauksia, akvarelleja tai grafiikkaa? Kaikkea näyttää löytyvän.

– Grafiikkaa ilman muuta. Laila teki hienon eläinaiheisen sarjan monotypioita. Voitaisiin antaa näyttelylle nimi Lailan mainio sirkus, Petronella nauroi. – Keksin sen ihan ex tempore. Anteeksi, ei pitäisi nauraa. Meillä kaikilla on ikävä Lailaa.

– Kiitos, näyttelyajatus on hieno. Valitse sinä Nella ne vedokset. Me viedään pikkuhiljaa kaikki muut pois.

– Kiitos Helmi. Kuorma on tehty ja minulla on nälkä. Saanko tarjota sinulle kiitokseksi lounaan tuossa viereisessä ravintola Hällässä? Siellä on mahtava salaattipöytä.

– Kyllä kiitos. Ja voin tulla sen jälkeen siivoamaan paikat kanssasi.

Jesse ilahtui. Siivoaminen ei ollut hänen vahvimpia puoliaan.

– Joo, mutta ei tänään. Jään mökille yöksi. Sopisiko huomenna puolen päivän aikaan? Tykkään nukkua aamulla pitkään. Iltaisin uni ei tule. Keitetään pajalla kahvit. Voin tuoda pussillisen munkkeja.

– Sopii, Helmi hymyili.

Helmi sai syksyllä hyviä uutisia. Hän oli saanut tuntiopettajan paikan Vanajaveden opistosta.

– Kiva kun muutit lähemmäs Tamperetta. Joonatan oli tullut paikallisjunalla kylään. – Nyt meillä on koko ilta aikaa yhdessä. Äiti ja Sauli tulevat hakemaan minut huomenna.

– Joo sovittiin Tuulin kanssa, että saat olla minun luonani yötä. Jatkatte sitten matkaa kesäleirille. Tuleeko Laurikin sinne?

– Joo ja monta muutakin kaveria. Halusin käydä moikkaamassa sinua sitä ennen.

– Tosi mukava. Istutaan tuonne parvekkeelle. Minulla on kinkkupizza uunissa. Tykkääthän?

– Tykkään. Täällä on kivaa.

Helmi ja Joonatan söivät kuumat pizzapalat sormin. Shems hotki nakkeja ja hyppäsi sitten pojan syliin. Tuuli puhalsi mukavasti. Joonatan nosti jalat alleen ja teki olonsa kotoisaksi koira kainalossaan.

– Täältähän näkyy Hämeen linna, hän huomasi. – Kuule, minulla on idea. Olisi kiva, jos lennättäisit ne punaiset lohikäärmeet takaisin sieltä Venäjän maalta. Nehän voisi laskeutua tänne Hämeeseen.

Helmi innostui. – Joo, linnan puistossa on Keskiaikafestivaalit. Mama Maddalena on ennustamassa. Sitten tapahtuu kummia.

PUNAISET LOHIKÄÄRMEET VALTAAVAT HÄMEEN LINNAN

Hämeen keskiaikafestivaaleilla oli tukahduttavan kuuma päivä. Ilma ei liikkunut. Mama Maddalena hikoili. Pitkä pellavapuku tuntui ahdistavalta. Hän pyyhki otsaa märällä nenäliinalla. Nyt tuopillinen sahtia maistuisi. Taidan laittaa lapun luukulle ja käydä tavernassa, Mama tuumi.

Hetken kuluttua hän istui pitkän pöydän äärellä kuohuva oluttuoppi edessään. Mama siristeli silmiään. Taivaanranta hehkui tulipunaisena.

– Eihän nyt vielä ole iltaruskon aika? turistit ihmettelivät.

Tuulenhenki toi markkina-alueelle palaneen käryä. Puunlatvat olivat liekeissä.

– Palokunta paikalle, kansa huusi. Pillit soivat ja hetkessä markkinoilla oli täysi kaaos.

– Katsokaa, linnan katolla on outoja otuksia, joku huomasi.

Toden totta, punaiset lohikäärmeet olivat laskeutuneet savun keskellä Hämeen linnaan. Ne istuivat rivissä katon reunalla iltapalaa katsellen. Yksi kohosi siivilleen ja kävi nappaamassa vartaassa kärisevän kokonaisen porsaan.

Katolta kuului pian äänekäs maiskuttelu.

Markkinaväki oli kauhuissaan. Torikauppiaat peittelivät tavaroita ja ravintolateltat suljettiin.

Pahus, toinenkin tuopillinen olisi maistunut, Mama siunaili. Tuollaisista häiriköistä pitää päästä eroon. Taidan turvautua taas taikamattooni.

Hän riensi teltalle ja kääri maton esiin. Turkisvuorinen taikaviitta tuntui turhan kuumalta, mutta nyt piti ottaa kaikki keinot käyttöön. Mama lastasi kyytiin korillisen kaalinpäitä.

Hän kiisi matolla linnan yläpuolelle ja pudotti sieltä pommin toisensa perään hämmästyneiden lohikäärmeiden päälle.

– Taikuutta, taivaalta satelee tykinkuulia. Emme me tänne jää, ne pelästyivät ja hieroivat kuhmuja otsissaan.

– Hyvästi Hämeen linna. Olisikohan Turun linnassa parempi vastaanotto, ne toivoivat ja kohosivat siivilleen.

Mama laskeutui suoraan kaljateltan eteen. Baarimikko katsoi suu auki, kun vaahtoava tuoppi katosi hänen kädestään ilmaan.

– Hei, käyn maksamassa myöhemmin, nyt täytyy rientää sorvin ääreen, Mama huikkasi perään.

Taidan tarvita tuopillisen itsekin, baarimikko arveli. Nämä festivaalit ovat minulle liian jännittävät.

Joonatania nauratti.

– Ne lohikäärmeet oli varmaan hassun näköisiä, kun ne nökötti linnan katolla.

– Haluatko tulla huomenna turistikierrokselle? Olin siellä kesällä oppaana. Voin kertoa jänniä juttuja.

– Joo, mutta älä kerro kummituksista. En tykkää niistä vieläkään, vaikka tiedän ettei niitä oikeasti ole.

– Kerron vain kivoja juttuja. Nyt laitan sinulle nukkumapaikan tuonne sohvalle.

KUVAUSSIHTEERI LAILA MUISTOISSA

– Kiitos Helmi, sinusta on ollut paljon apua, Jesse huokasi, kun Lailan työhuone oli siivottu. –Huvittaisiko sinua tulla katsomaan meille kotiin Lailan maalauksia? Siellä on parhaat.

– Tietenkin, saanko tulla?

– No jos et välitä, että en ole juurikaan siivonnut.

– Sinun kotisi se on. Tulen mielelläni.

Helmi katseli ympärilleen kauniissa kerrostaloasunnossa. Lailan öljyvärimaalaukset hehkuivat valkoisilla seinillä. Muuten asunto oli kaaoksen vallassa. Keittiön tiskipöytä oli täynnä likaisia astioita. Ruokapöydällä oli pinoittain sanomalehtiä. Niitä oli myös lattialla Ikean sinisessä muovikassissa. Jessen vaatteita ajelehti tuolien ja sohvan päällä. Tämä hymyili syyllisen näköisenä.

– En vaan ole jaksanut laittaa tavaroita paikoilleen. Minulta on aivan veto poissa.

– Nämä Lailan maalaukset ovat upeita. Myikö hän näitä?

– Joo, aika paljon. Lailalla oli kotisivuilla kuvia ja sitten taideverkkokauppa Taikossa. Hämeenlinnan taidelainaamosta ostettiin myös muutama.

– Onko Lailan sivut vielä olemassa?

– On, käy vilkaisemassa. Niiden nimi on Hikipisarat.

– Hassu nimi, mistä se tuli?

– Oltiin ensimmäisellä reppureissulla Thaimaassa. Laila kirjoitti matkablogia. Silloin oli niin kuuma, että oltiin jatkuvasti hikimärkiä. Siitä nimi. Nyt sivuilla on paljon muutakin. Taidekuvia ja ruokaohjeita. Meidän perheessä ei syöty pitkään aikaan yhtään ateriaa, ennen kuin Laila oli ottanut siitä kuvan.

Jesse pyyhkäisi silmiään. – Nyt syön purkkihernekeittoa ja lihaperunasoselaatikkoa. Hyviä nekin ovat.

– Voidaan käydä joskus yhdessä lounaalla. Vaikka perjantaisin, kun sinulla on etätyöpäivä. Tiedän, että Hämeenlinnassa on paljon edullisia ruokapaikkoja. Jään tänne ainakin ensi talveksi. Olen saanut Vanajaveden opistosta opettajan paikan.

– Sehän on kiva. Pidetään yhteyttä.

– Kuule Jesse. Olen liittynyt Linnan marttoihin. Tiedän, että heillä on tarjolla kotiapua. He voisivat tulla laittamaan kotisi järjestykseen.

– Kyllä minä itsekin, mutta olisihan se toisaalta helpotus. En tiedä, miten tässä on näin käynyt. Laila piti hyvää huolta kodista ja patisti minuakin. Komensi aina ulos lähtiessämme kampaamaan hiukset.

– Älä välitä, asioilla on tapana järjestyä.

Helmi lähti. Hän tunsi saaneensa ystävän. Ei kipinää, mutta ihan mukava tyyppi se oli, hän tuumi. Mutta nyt pitää mennä nopeasti viemään Shems ulos.

Helmi istahti illalla tietokoneen ääreen. Hän hämmästyi. Lailan kotisivuilla oli päivityksiä enemmän kuin hän oli koskaan nähnyt. Tytön tekstit ja kuvat pursuivat elämäniloa. Ruokakuvat olivat värikkäitä. Näki, että hän oli paneutunut ruokaohjeiden lisäksi kattaukseen. Jesse oli onnenpekka, jos hän todella oli syönyt kaikki nämä herkkuannokset.

Entä maalaukset. Jesse oli sanonut, että Laila oli tuottelias. Se oli lievästi sanottu. Kuvia oli satamäärin. Helmi piti erityisesti herkistä akvarelleista. Niistä näki, että tyttö oli nauttinut matkoilla auringon hehkusta ja ympäröivän luonnon rehevyydestä.

Ehkä saan jonkun näistä omalle seinälleni, hän haaveili. Jos Laila eläisi, olisin mielelläni osallistunut hänen kursseilleen.

Helmi klikkasi linkin toisensa jälkeen. Matkakertomukset palauttivat hänen mieleensä omat kokemukset. Näissä riittää minulle lukemista koko syksyksi, hän ilahtui. Jesse voi kertoa lisää.

Shems vinkui ovella. Helmi oli uppoutunut lukemaansa ja unohtanut koiran tarpeet.

– Mennään, mami tulee ihan heti.

– Vuh, sanoi Shems ja toi Helmille remmin.

Helmi ja Jesse istuivat seuraavana perjantaina Popinossa.

– Täällä on tosihyvät pizzat, syödäänkö puoliksi? Jesse kysyi.

– Syödään vaan ja salaattipöytä on runsas. Jaksatko tehdä töitä kaiken tämän jälkeen?

– Otan ensin pienet torkut, Jesse tunnusti.

– Luin vaimosi blogia. Se oli äärimmäisen kiinnostava. Oletko itse lukenut kaikki matkakertomukset?

– En, minähän olin mukana. Paitsi kyllä Laila joskus luki vanhoja juttuja ääneen. Hämmästelimme molemmat, miten paljon oli unohtunut.

– Olisi ollut mukava tuntea vaimosi. Luin, mitä hän oli kirjoittanut televisiomaailmasta. Olisin lukenut mielelläni enemmänkin.

– Kirjahyllyssä on rivi käsin kirjoitettuja päiväkirjoja. Lue pois, jos kiinnostaa.

– Oletko sinä lukenut ne?

– En tietenkään. Ne ovat Lailan juttuja. Sitä paitsi sen käsiala on kovasti koukeroista.

Helmi poikkesi Jessen luo lounaan jälkeen ja tutki kirjahyllyä. Päiväkirjat olivat siistissä rivissä numeroituna vuosilukujen mukaan.

– Saanko ihan oikeasti lainata nämä?

– Saat, äläkä sitten kerro minulle, jos sieltä löytyy salaisia rakastajia.

Helmi nauroi. – Lupaan. Olen ilmoittautunut kirjoittajakurssille. Opettaja kehotti etsimään tuttavapiiristä kiinnostavia tyyppejä. Luulen, että löydän Lailan päiväkirjoista juuri sellaisia, joista voin kirjoittaa novelleja.

– Saanhan lukea ne?

– Saat ja saat kommentoida.

– Hieno juttu. Mennäänkö taas ensi perjantaina syömään? Hernekeitto rupeaa jo tympimään.

– Mennään. Moro, niin kuin täällä Hämeessä sanotaan.

Jesse nauroi. – Juurikin niin, niin kuin täällä Hämeessä sanotaan.

PONIRATSASTUS

– Mama, palataanko jo kotiin? Nämä seikkailut käyvät voimilleni. Henrik varmaan odottaa kärsimättömästi. Tiedän, miten tylsää hänellä on, kun en ole kotona.

Kuningatar Ellinoora oli väsynyt. Hän kaipasi tuttua huvimajaa, kirjakaappia ja vähän baarikaappiakin. Cocktailit maistuivat turhan makeilta.

– Rauhoitu Elli, minulla on mielessä meille molemmille mukava retki. Lennetään Akureyriin ja kokeillaan, miltä tuntuu ratsastaa Islannin hevosilla. Niillä on joku outo askellajikin.

Elli virkistyi. Kyllä hän ratsastaa osasi, mutta nämä hevoset olivat tosi pieniä.

– Jaksaako ne kantaa meidät? hän epäili.

– Pianhan se nähdään. Lennetäänkö?

Elli kietoi hartiahuivin tiukasti ympärilleen. Hän oli valmis.

– Lähdemme tuonne niitylle ratsastamaan. Kuljemme jonossa. Hevoset tuntevat reitin. Tämä pieni sade ei haittaa. Reipas ratsastuksenopettaja ohjasi laumaansa.

Ellinoora ja Mama Maddalena istuivat tukevasti satuloissa. Hevoset olivat pieniä ja sitkeitä. Ne olivat tottuneet tuuleen ja sateeseen. Ellin ja Maman lisäksi retkellä oli japanilainen turistiseurue. Naiset hihittivät jännittyneinä. Tämä oli jotain uutta.

Maisema oli vihreä. Elli hämmästeli, kun maastossa ei näkynyt puita. Vain vihreää sammalta ja huikean kauniita kukkuloita.

Ponit kiersivät jonossa kapeaa polkua. Ne hätkähtivät, kun japanilaiset pitivät meteliä.

– Rauhoittukaa, pelästytätte hevoset, opettaja huolehti.

Mama ratsasti Ellin perässä. Hänen hevosensa oli vikuri. Se hamuili edellä kulkevan hevosen takapuolta. Ilman mitään syytä se puraisi tätä hännän alta. Ellin hevonen hermostui. Se hypähti ja nousi takajaloilleen. Elli pudota mätkähti maahan. Juuri siinä kohtaa polulla oli kivi. Ellin jalkaan sattui ikävästi.

Lääkintäpartio kiirehti paikalle. – Rouva, näyttää pahalta. Pelkäämme, että jalka on poikki. Kiidätämme teidät sairaalaan.

Mama lähti tukijoukoiksi mukaan.

– Korjaamme jalan tuota pikaa. Saatte valita minkä värisen kipsin laitamme, lääkäri lohdutti.

Elli oli järkytyksestä sekaisin. Hän valitsi kirkkaan kirsikanpunaisen.

– Saavat lapset ainakin silmäniloa, hän hymyili kyynelten läpi.

Mama Maddalena kiidätti potilaan heti leikkauksen jälkeen kotilinnaan. Olihan tässä jo seikkailtu tarpeeksi. Korttien varoitus muistui mieleen. Miten olla varovainen, jos hevoset käyttäytyvät kuin kurittomat kakarat, hän puhisi.

Kuningas Henrik oli vastassa.

– Elli armaani, tulit jo näin pian takaisin. Mutta mitä sinulle on tapahtunut?

Ellinoora purskahti itkuun. – Uskoisitko, että putosin matalan ponin selästä? Minä, vanha ratsastaja.

– Kävipä huono tuuri. Laitetaan sinulle pehmustettu riippumatto tuonne puutarhaan. Luen sinulle satuja.

– Henrik, tykkään sinusta.

Mama Maddalena oli kuunnellut sivusta. Taidan lähteä kotimatkalle. Minua ei täällä tarvita. Mutta miksi kuningas Henrik on noin kalpea? Ei kai hän ole sairas?

– Pistää välillä rinnasta. Ei se varmaan ole mitään vakavaa. Henrik kertoi.

Ellikin huolestui. – Kutsun oitis tohtori Rautavaaran tutkimaan sinut. Hän voi samalla katsoa, että kipsini on kohdallaan matkan jälkeen.

Tohtori saapui stetoskooppi kaulallaan.

– Jaa, kuulen vähän rytmihäiriöitä. Ota rauhallisesti, niin pärjäät kyllä. Ja sinä Elli, onpa sinulla komea kipsi. Lepäät kuusi viikkoa, jalkasi kyllä paranee.

Mama Maddalenan olo helpottui. Hän otti taikamattonsa ja lähti vähin äänin pitkälle kotimatkalle. Kukat kaipasivat kastelua.

Kuningatar Ellinoora ja kuningas Henrik loikoivat vierekkäin puutarhaan viritetyissä riippumatoissa. Kokki Kekäle tarjoili heille välipaloiksi tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa.

Eräänä päivänä hän yllätti. Linnaan oli hankittu jäätelökone.

– Arvon rouva ja herra, maistuisiko tällaiset mansikka-minttu-smoothiet. Olkaa hyvät.

Elli ihastui ikihyviksi. – Kokki Kekäle, mitään näin hyvää en ole saanut aikoihin. Mistä sait reseptin?

– Linnan martoilta tietenkin. He ovat luvanneet tulla katsomaan teitä heti, kun olette toipunut matkan rasituksista.

– Hyvä, järjestetään jäätelökestit. Kaikille suu makeaksi ja jälkiruuaksi teetä ja leivoksia. Tästä minä pidän.

– Entä samppanjaa?

– Tietenkin, ei kai sitä tarvitse erikseen mainita.

Linnan martat saapuivat eräänä kauniina sunnuntaipäivänä. Lapsetkin olivat paikalla. He juoksentelivat pihalla ja potkivat koirien kanssa palloa. Kaikki odottivat jäätelötarjoilua.

Kokki Kekäle kantoi komean luomuksensa puutarhapöydälle.

– Valmistin jäätelökakun. Koristelin sen tuoreilla mansikoilla, marengilla ja suklaarouheella. Olkaa hyvät, kannattaa syödä vikkelään, ennen kuin se sulaa. Paistoin jäätelön seuraksi pannukakkuja. Tässä tarjottimella on vaahterasiirappia ja hunajaa.

Lapset riemastuivat. Tarjoilu ylitti kyläkoulun ankeat ateriat.

Martat taputtivat käsiään. – Kokki Kekäle, meillä on tulossa toritapahtuma. Saisimmeko sinut vierailevaksi tähdeksi? Siis jos kuningatar Ellinooralle sopii. Voisit antaa kävijöille näytöksen, miten valmistat jäätelöherkkuja. Hankimme paikalle jääkaapin.

Kokki oli imarreltu. – Sulkeudun suosioonne arvon rouvat. Tulen mielelläni.

Martat taputtivat taas. – Kuningatar Ellinoora, miten jalkanne voi? Voimmeko hieroa siihen parantavia yrttivoiteita.

– Kiitos, tohtori Rautavaara on hoitanut jalkaani niin hyvin, että kipsi poistetaan jo viikon kuluttua. Katsokaa, lapset ovat piirtäneet siihen kukkia ja mehiläisiä.

Ellinoora loikoili riippumatossa ja esitteli punaista kipsiä. Martat ottivat kilvan valokuvia. Seuraavana päivänä kuvat levisivät somessa. Punaisesta kipsistä tuli hittituote. Lääkärit hämmästelivät, kun kukaan ei halunnut muun väristä.

Martat hyvästelivät Ellinooran ja lupasivat tulla lukemaan satuja, jos hän kaipasi seuraa.

– Kiitos siskot, luetaan kuningas Henrikin kanssa, hän hehkutti. – Henrikistä on tullut näin vanhoilla päivillään seurallinen. Kyllä me pärjäämme.

Mutta toisin kävi. Kuningas Henrik sai aivan yllättäen sydäninfarktin.

– Kutsu Mediheli, nyt on tosi kyseessä, hän voihki.

Helikopteri tuli ja kiidätti miehen suoraan leikkaussaliin.

– Leikkaus onnistui mutta potilas kuoli, lääkärit pahoittelivat.

Ellinoora oli surusta kalpea. – Ei tässä näin pitänyt käydä, hän kiihtyi. – Mies oli parhaassa iässä, lähes terve ja elämänhaluinen. Puristeli minua ihan mielikseen. En kestä.

Ellinoora purki sydäntään Mama Maddalenalle puhelimessa. Tämä oli hiljaa. Parempi antaa Ellin puhua.

– Meillä meni ihan hyvin. Makoiltiin puutarhassa ja Henrik luki minulle satuja ääneen. Tykkäsin eniten Bambista. Se toi mieleen sirkukseni eläimet. Ne viekkaat veijarit. Onneksi ne pääsivät Korkeasaareen turvaan.

Elli puhua pulputti. Mama ymmärsi, että hän oli shokkitilassa.

– Elli rauhoitu. Ota unipilleri, että saat nukutuksi. Tulen huomenna seuraksesi. Elämä kantaa.

– Helmi-täti, sinähän olet hurja. Tapoit sadussa ensin Prinssi Robertin ja nyt kuningas Henrikin. Onko prinssi Mikael turvassa? Joonatan ihmetteli.

– Anteeksi, taisin vähän liioitella. Ajattelin, että nyt kuningatar Ellinoora ja Mama Maddalena voivat lähteä pitkälle lomamatkalle, eikä Elli ikävöi kotiin. Pidän kyllä Mikaelin hengissä. Hän ja prinsessa Pohjantuuli kirjoittavat pienoisnäytelmän. Pohjis esittää monologin. Aiheena on tietysti rakkauden kaipuu.

– Äh, etkö keksinyt mitään ällöttävämpää?

– Joonatan, tämä on ikiaikainen teema. Ymmärrät vielä, mistä on kysymys. Lupaan, että tästä tulee jännittävää.

LEMMENUNELMIA

– Mikael rakkaani. Nyt kun olemme kahden, voitaisiinko keksiä joku yhteinen juttu. Prinsessa Pohjantuuli oli kärsimätön. – Kesäteatterimme oli menestys, mutta nyt kaikki esiintyjät ovat opiskelemassa.

– Mitä ajattelit Tuuliseni? Arvaan, että olet miettinyt jotain.

– Mikael, sinä olet hyvä kirjottamaan mitä vain. Jospa kirjoittaisit sydäntä riipaisevan rakkaustarinan. Minä voisin esittää sen monologina. Toivon, että Amadeus pääsee irrottautumaan opinnoista esitysten ajaksi. Hän voisi soittaa taustamusiikkia, Pohjantuuli kertoi suunnitelmistaan.

– Minkälaista rakkaustarinaa ajattelit? Antiikin tragediaa vai nykyajan nyyhkydraamaa?

– Jotain siltä väliltä. Nyt keksin. Hae pullo tai mieluummin kaksi hyvää viiniä kellaristamme. Istutaan tuonne ulos puutarhaan ja keksitään yhdessä juoni.

Prinssi Mikael ilahtui. Mikäpä tässä oli istuskella vaimon kanssa kauniina kesäiltana ja nauttia hyvää vuosikertaviiniä.

Aamu sarasti, kun juoni oli punottu. Siinä oli tietenkin kauniita prinsessoja, komeita prinssejä, kateellisia sukulaisia ja taikavoimia. Molemmat hihittivät, kun saivat kertomuksen valmiiksi. Liekö viinillä ollut osuutta asiaan. Tarinan nimen keksiminen tuotti vaikeuksia. Lopuksi he päätyivät otsikkoon Lemmenunelmia.

Prinsessa Pohjantähti pukeutui harjoituksissa linnanneidon asuun. Päähänsä hän laittoi kimaltelevan kruunun. Ensi-ilta sovittiin seuraavan kuukauden ensimmäiseksi sunnuntaiksi.

Amadeus ehti paikalle vasta samana päivänä.

– Mitä soitan? En tiedä esityksestä mitään, hän valitti.

Prinsessa Pohjantuuli lohdutti. – Improvisoi, senhän sinä osaat. Säestät vain minua. Jos olen onnellinen, soitat duurissa. Jos vaikerran, soitat mollissa. Ihan helppoa.

Kutsuvieraat odottelivat samppanjalasit käsissään esityksen alkua. Linnan salissa tuolit oli järjestetty riveihin.

Fanfaari soi.

Prinsessa Pohjantuuli astui vieraiden eteen ja kumarsi. Hänellä oli yllään kuunsininen seitinohut puku. Päässä ei ollut kruunua vaan läpikuultava huntu.

Esitys alkoi. Prinsessa kertoi kuulijoille sydäntä särkevän tarinan väärin kohdellusta prinsessasta. Amadeus säesti tunteikkaasti äitiänsä esitystä.

Yleisö taputti raivokkaasti, kun näytös oli ohi.

– Olettepa te lahjakkaita koko perhe, he kommentoivat.

Yleisön joukossa oli myös paikallislehden toimittaja. Seuraavana päivänä lehdessä komeili värikuva äidistä ja pojasta.

Uusia lupauksia. Lemmenunelmien teksti oli nokkela. Prinsessa Pohjantähti säteili lavalla, mutta hänen poikansa Amadeus loisti esityksen kirkkaimpana tähtenä. Tulemme kuulemaan hänestä vielä.

Pohjantähti oli salaa pettynyt, vaikka iloitsikin Aman menestyksestä.

– Äiti, voidaan lähteä kiertueelle, kun saan musiikkiopistosta lomaa, Ama innostui.

– Lähdetään vaan, onhan se vaihtelua, Pohjis myöntyi. – Ehkä isäsi innostuu kirjoittamaan toisenkin tarinan. Tämä taisi olla vähän liian dramaattinen.

Kiertueesta ei kuitenkaan tullut mitään. Amadeuksella ei ollut juuri vapaata musiikkiopistosta. Prinsessa Pohjantuuli ei jaksanut innostua uudesta näytelmästä. Puhti oli ohi. Kokemus oli ollut hetken huumaa. Prinssi Mikael vetäytyi taas runokokoelmansa pariin. Hän nautti, kun sai haaveilla yksin kuun kalpeassa valossa.

Joonatan jäi pohtimaan aikuisten murheita.

– Meidän äidillä on kädet täynnä töitä. Hän valittaa, ettei koskaan ole aikaa tehdä omia juttuja. Miksi kukaan ei ole tyytyväinen? poika ihmetteli.

– Sanopa se Joonatan. Toiset toivovat lisää vapaa-aikaa, joillakin ei ole mitään tekemistä. Sellaista elämä on. Olen huomannut, että täällä Hämeenlinnassa on paljon yksinäisiä ikäihmisiä. Kaupunki yrittää järjestää heille päivätoimintaa, mutta määrärahat ovat vähissä. Mietin parhaillaan, voisinko ryhtyä vapaaehtoistyöntekijäksi. Pitäisi vaan löytää hyvä kohde, Helmi pohti.

SOKERIVUORI

Kyläkouluun oli saatu uusi kuvaamataidon opettaja. Neiti Ursula oli punatukkainen pitkänhuiskea naisihminen. Hän laittoi heti tuulemaan.

– Lapset, pidän kuvistunnit teille kaikille yhtä aikaa. Opitte toisiltanne. Luovuus ei kysy ikää. Saamme tuota pikaa taidetta näille luokan ankeille seinille.

– Jippii, lapset ilahtuivat.

Kyläkoulussa oli vain parikymmentä oppilasta. Ellinoora tummat lapset olivat olleet ensin silmätikkuina. Yhteiset pallopelit välitunneilla olivat saaneet lapset unohtamaan värierot. Sitä paitsi osa lapsista oli tuttuja jo Ellinooran päiväkodin ajoilta.

– Meillä on ikävä Roopea, he haikailivat.

Ursula ei kuunnellut valituksia. – Tutustumme pian. Katsokaa, mitä olen tilannut kauppiaalta. Saatte käyttöönne värillisiä papereita, vahaliituja, vesivärejä ja hyviä siveltimiä. Juoskaa nyt pihalle ja poimikaa syyskukkia. Saatte käyttää niitä malleina.

Koulun pihalle oli istutettu ruusupensaita. Niiden punaiset marjat hohtivat syvän punaisina. Ne olivat mainioita malleja. Tytöt poimivat värikkäät kimput niittykukkia. Mikke katseli maalarin silmin, mitä pihalla oli tarjolla. Hän löysi maasta käkkäräisen oksan. Kun muut käyttivät värejä, hän valitsi piirustusvälineekseen hiilen.

– Michelangelo, sinä taidat olla oman tien kulkija. Piirustuksesi on hyvin graafinen. Se poikkeaa edukseen tästä värien ilotulituksesta, Ursula ilahtui.

Kuvistunnit olivat pian lasten suosikkeja. Matematiikka ja kielet sujuivat enemmän tai vähemmän mallikkaasti. Tytöt kunnostautuivat ranskan opinnoissa. Myös laulu ja tanssi sujuivat.

Ursula katseli pieniä oppilaitaan ja suunnitteli tulevaa joulujuhlaa. Harjoitukset piti aloittaa ajoissa.

– Kuulkaa, minulla on visio. Muodostamme pieniä työryhmiä valmistelemaan meille kaikille ja myös vanhemmillenne hienon juhlan. Yksi ryhmä hoitaa kotitalousopettaja Lieselin kanssa tarjoilun. Toinen ryhmä vastaa esityksistä. Ajattelin laulukuoroa ja pieniä kuvaelmia. Saatte kirjoittaa itse tekstit. Kolmas ryhmä pystyttää taidenäyttelyn. Mutta ei minkä tahansa. Saatte vapaasti ideoida. Toivon, että keksitte maalausten lisäksi muutakin. Veistoksia, installaatioita ja voitte esittää vaikka performansseja. Saatte nyt lopputunnin aikaa miettiä, mikä ryhmä kiinnostaa eniten. Sen jälkeen ryhdymme töihin.

Leonardo lupautui vetämään näytelmäryhmää. Hänellä oli hyvä lauluääni. Urheilijapoikana hän suunnitteli liikunnallisia esityksiä. Ebony, Kleopatra ja Marie Antoinette olivat hekin kiinnostuneet näyttelemisestä. Mohamed ilmoittautui kokkiryhmään.

– Mikke, vastaatko sinä taidenäyttelytiimistä? Ursula ehdotti.

– Mielelläni, minulla on muutama idea.

– Hienoa, mietitään niitä yhdessä. Nyt lapset, kiitos tästä päivästä. Jatkamme huomenna.

Lapset harjoittelivat koulupäivien jälkeen juhlaohjelmaa. Ursula ja kotitalousopettaja Liesel innostuivat. Oli hauska nähdä lasten into.

Mikellä oli visio. Hän halusi rakentaa omaperäisen installaation.

– Elli-täti, rupeatko sponsoriksi? Tarvitsen sata kiloa suolaa.

– Poika hyvä, suola on epäterveellistä. Miten olisi sokeri?

– Käyhän sekin. Luuletko, että kyläkauppias voisi toimittaa paketit kyläkoulumme näyttelytilaan?

– Varmasti voi, kun maksusta sovitaan. Et taida kertoa minulle, mihin tarvitset moisen määrän. Ehkä et leivosten koristeluun?

– Se on yllätys. Mutta tarvitsen vielä vähän Mama Maddalenan apua.

– Lähetä kirjekyyhky matkaan. Luulen, että Mama kaipaa haasteita näin syystalvella.

– Tulen ripustuspäivänä paikalle taikamatollani. Totta kai autan sinua. Älä kerro enempää, rakastan yllätyksiä, Mama laittoi vastausviestin kyyhkyn mukana.

– Kipatkaa sokerit tähän keskelle lattiaa suureksi keoksi, Mikke ohjeisti kyläkauppiasta ja tämän apupoikia.

Vuoresta tuli mahtava.

– Nyt Mama, tarvitsen apua. Voisitko heilauttaa minut vuoren huipulle niin, ettei rinteisiin jää jälkiä, Mikke pyysi.

Mama Maddalena huiskautti kättään ja hetkessä poika oli selällään sokerikasan päällä. Hän heilutti rytmikkäästi käsiään ja jalkojaan.

– Katsokaa, tein sokerienkelin. Näettekö, tässä on siivet, poika hihkui. – Voitko Mama kiepauttaa minut myös alas.

Hetkessä Mikke oli lattialla.

– Vau, onpa hieno enkeli. Tässä on taikuutta, lapset henkäisivät.

Mama myhäili tyytyväisenä. Tällaisista tempuista hän piti.

Suuri päivä koitti joululoman alkajaisiksi. Juhlasali oli koristeltu värivaloin. Lapset jännittivät verhon takana. Kokkiryhmä oli laittanut tarjolle mahtavan buffetpöydän. Lasten omatekoiset leivokset ja suolaiset pizzapalat näyttivät houkuttelevilta. Vieraat istuivat pienten pöytien ääreen ja nauttivat tarjoilusta.

Ursula kilautti hopeakelloa.

– Ystävät, koululaiset, opettajat, lasten vanhemmat, lämpimästi tervetuloa. Musiikkiryhmämme aloittaa joulujuhlan. Lapset, olkaa hyvät.

Kymmenen pienintä koululaista asettui kahteen riviin salin eteen. Kaikki olivat pukeutuneet juhla-asuihin. Heitä jännitti. Ursula soitti pianolla alkutahdit.

Asui kerran Afrikassa Chickadua-joella, pikkupoika Huua Kotti musta kuin pesty noella.

Lapset lauloivat kirkkailla äänillä. Yleisö pyyhki silmiään.

– Seuraavaksi esiintyy Leonardon Sirkus, Ursula kuulutti.

Saliin pyrähti parvi eläimiä. Ebony oli pukeutunut papukaijaksi. Hän heilutti villisti käsiään. Siipisulat värisivät sateenkaaren väreissä. Kleopatra hiipi raidallisena tiikerinä saliin ja Maria Antoinette luikerteli häntäänsä heilutellen krokotiilina. Leonardo pitkänä poikana oli valinnut kirahvin asun.

Levysoitin raikui Intiaanipoika ratsastaa. Mitä tekemistä musiikin valinnalla oli eläinten ilonpitoon, sitä yleisö ei ymmärtänyt eikä välittänyt. He taputtivat joka tahdilla. Eläimet kieppuivat, heittivät palloa ja muodostivat lopuksi komean pyramidin. Ebony- papukaija räpytteli siipiään muiden harteilla.

– Hyvä yleisö, seuraavassa salissa on esillä lasten taidenäyttely. Ottakaa kuohuviinilasit käteen ja siirtykää peremmälle.

Vieraat henkäisivät ihastuksesta. Seinille oli ripustettu toinen toistaan värikkäämpiä maalauksia. Keskellä lattiaa komeili valtava sokerivuori.

Mitä ihmettä, sen huipulla näkyi enkelin siipien jättämät jäljet.

– Taikuutta, yleisö ihmetteli.

Sali pimeni. Vain sininen valonkajastus jäi näkyviin. Pienet taiteilijat hiipivät äänettömästi lyhdyt käsissään sisälle. He ympäröivät sokerivuoren. Jokaisella oli tiuku nilkassaan.

Helinän säestämänä Michelangelo leijaili esiin. Hän kohosi sokerivuoren huipulle ja levitti kätensä. Yleisö hurrasi. Mikke kumarsi ja kiisi kuin taikaiskusta kohti kattoa. Poika hävisi savupilven ja ukkosen jyrinän saattelemana korkeuteen.

– Mitään tällaista emme ole ennen nähneet, vieraat ihmettelivät.

Paikallislehden toimittaja oli tohkeissaan. – Sain upeita valokuvia. Näette ne huomisessa lehdessä. Koulumme tulee saamaan kansainvälistä huomiota. Neiti Ursula, saanko haastatella teitä? Asettukaa tuonne sokerivuoren eteen. Saan hienon kuvan etusivulle.

Ursula hymyili onnellisena. – Hienoa, mutta kaikki kunnia kuuluu oppilaille. He ovat ideoineet ohjelmanumerot itse. Se miten Michelangelo toteutti performanssinsa, yllätti minutkin.

Mama Maddalena myhäili. Niin minutkin. Saan tästä pojasta vielä mainion kumppanin.

TOIVO IHASTUU

– Ateneumissa oli hieno näyttely. František Kupka oli aikaansa edellä. Pidin hänen värimaailmastaan. Hienoin maalaus kuvasi pianonkoskettimia ja järveä Se oli lähes abstrakti. Osaisinpa maalata niin. Helmin puhetulvalla ei ollut rajoja.

– Hei, hellitä vähän. Sinä se jaksat olla aina vaan innostunut taiteesta, Toivo ihmetteli.

Helmi vietti Helsinki-päivää ja oli kutsunut Toivon kanssaan kahville. Nuoret istuivat Kluuvikadun Fazerilla. Molemmat olivat valinneet perunaleivokset kahvin kaveriksi.

– Joo, innostun aina kun näen jotain koskettavaa. Mutta kerro nyt Toivo, mitä sinulle kuuluu.

Helmi katseli pojan nauravia silmiä. – Sinulla taitaa mennä taas hyvin. Oletko innostunut maalarin ammatista?

– Tiedätkö Helmi, taidan olla omalla alallani. Meidän firmalla menee hyvin. Anni kunnostaa vanhoja ovia, Pavel hoitaa maalaushommat ja minä olen opetellut tapetoimaan. Sain oikein unelmahomman erään iäkkään leskirouvan luona tuolla Krunikassa. Et usko, miten hienosti jotkut asuvat. Siellä on barokkihuonekalut ja kullatut peilit. Kunnostan parhaillaan makuuhuonetta. Sinne tulee upeat kukkatapetit.

– Taitaa leskikin olla mukava?

– Joo, Kyllikki tarjoaa minulle joka päivä kahvit pienistä mokkakupeista. Hän on oikeasti ihan mukava. Puhuu vaan liikaa. Olen kuullut koko hänen elämäntarinansa.

– Varo vaan Toivo, hän kaipaa selvästi seuraa.

Toivo nauroi. Kyllikki on varmasti jo nelikymppinen.

– Ja sinä kolmekymppinen, älä naura, on sitä kummempiakin nähty.

– Entä sinä Helmi, oletko viihtynyt Hämeenlinnassa?

– Olen, paremmin kuin kuvittelinkaan. Olen saanut uusia ystäviä. Käyn Linnan marttojen kokouksissa Karjalapirtillä. Liityin lukupiiriin. Siellä on aina mukava tunnelma ja mikä parasta, saamme joka kerran vasta leivottuja kakkuja ja piirakoita.

Toivo huomasi, että Helmi oli saanut lisää pyöreyttä.

– Se tekee sinulle hyvää. Olit minun mielestäni liian laiha.

– Älä sano, kohta pitää ruveta laihduttamaan. Mutta ei tänään. Nämä perunaleivokset ovat ihania.

– Entä uusia poikaystäviä?

– Ei ensimmäistäkään. Tai oikeasti minulla on kaksi. Joonatan käy usein kylässä. Hän saa jo matkustaa yksin junalla. Sitten tapasin leskimiehen, Jessen. Hän on vähän tuuliajolla vaimon kuoleman jälkeen. Käymme silloin tällöin yhdessä syömässä, mutta olemme vain ystäviä.

Nyt oli Toivon vuoro nauraa. – Niinhän sitä aina sanotaan. Kiitos Helmi kahvista. Nyt täytyy rientää jatkamaan hommia.

Helmi jäi miettimään Toivon sanoja. Mikähän siinä on, että vedän puoleeni miehiä, jotka tarvitsevat apua. Ainoa, johon oikeasti ihastuin, oli Tarmo ja hän oli naimisissa. Onkohan minussa joku vika? Taidan nostaa illalla kotiin päästyäni onnenkortin. Ehkä se lupaa minulle unelmien prinssin.

Helmi sekoitti pakan. Hän istui lasitetulla parvekkeellaan teemuki edessään. Tiikerin päiväuni. Siitä muistui mieleen Tarmo. Tiikerijäätelö oli ollut miehen suosikki. Miksi kaikki kiinnostavat miehet olivat naimisissa? Helmi harmitteli. Tarmon lämpimien käsien kosketuksen muisto sai hänen olonsa kaihoisaksi. Eikö koskaan enää?

Linnanpuistossa oli hämärä. Hän nosti kortin, joka näytti kutsuvalta. Sauvojen prinssi. Sieltä se prinssi tuli. Tämä istui alasti käsivarret levällään liekehtivissä vaunuissa. Tummat pilvet olivat jääneet taustalle. Liekeissä näkyi vihreää luovuuden väriä. Ohjekirja vahvisti: Rakastan elämää ja elämä rakastaa minua.

Helmi hymähti. Nyt siis odottelen tässä prinssiä. Sen tiedän kuitenkin, että Jesse se ei ole. Pitäisiköhän minun tehdä asialle jotain? Täältä minua ei kukaan tule noutamaan.

MERSU

– Elli-täti, minä haluaisin koiranpennun. Isot koirat pelottavat minua, Ebony kärtti. – Pojat pelaavat niiden kanssa palloa. Minä haluaisin sellaisen, joka hyppäisi syliin ja minä saisin rapsuttaa sitä.

Ebony oli Ellinooran suosikki. Hän ei voinut kieltää tältä mitään.

– Olen kuullut, että Äiti Teresan mustavalkoinen tiibetinterrieri on saanut pentuja. Käy katsomassa niitä.

– Elli-täti, saan valita niistä yhden. Ne ovat ihania, Ebony hihkui.

Pieni musta koiranpentu muutti Satulinnaan kauniina kesäpäivänä. Se kieppui Ebonyn jaloissa. Terävät hampaat etsivät kaikkea mahdollista pureskeltavaa.

– Onko sillä nimeä? muut lapset kyselivät.

Koira teki riemullisia spurtteja puutarhassa.

– Sen nimi on Mersu, Ebony päätti.

– Hassu nimi, mutta sopii sille, Ellinoora sanoi.

– Saanko ottaa sen sänkyyn?

– Saat toki, mutta muista käydä sen kanssa iltapissillä.

Mersusta tuli kaikkien lemmikki. Ellinoora yllätti kokki Kekäleen vatkaamasta kakkutaikinaa.

– Saadaanko herkkuja, hän kysyi toiveikkaana. Kokki näytti syylliseltä.

– Tämä on Mersulle, se rakastaa nuolla taikinakulhoa.

Elli nauroi. – En arvannutkaan, että se on kietonut sinutkin pauloihinsa.

Kuningatar Ellinoora voi huonosti. Kuninkaan kuolema oli järkyttänyt häntä enemmän kuin hän ymmärsi. Tuttu ja turvallinen kotilinna oli nyt vieras. Olihan siellä hovineidot ja kokki Kekäle, joka hemmotteli häntä vastapaistetuilla letuilla ja omenahillolla.

Mikään ei maistunut samalle kuin ennen. Lapset olivat viikot kyläkoulussa. Viikonloppuisin heillä oli niin paljon puuhaa linnan pihalla, että Ellin korvia särki. Pikku Ebony oli hänen valopilkkunsa. Tyttö kävi Mersu-koiran kanssa pitämässä Ellille seuraa.

– Kerro minulle satu, tyttö kärtti. Elli ei jaksanut.

– Kulta, juokse leikkimään siskojesi kanssa. Kerron sitten, kun olen toipunut.

Tyttö ja koira kiisivät nurmikolla pallon perässä. Ellinoora hymyili. Lasten riemu teki hyvää, vaikka päätä vihloi. Samppanjakaan ei enää auttanut.

Hän oli lukenut ihmejuomasta, jonka nimi oli absintti.

Kylän kauppias toi hänelle laatikollisen. – Tässä aluksi, olen kuullut, että tähän juomaan voi jäädä koukkuun, hän myhäili. Kuningattaresta voisi saada vakioasiakkaan.

Elli söi vahvoja särkylääkkeitä. Jalkaa jomotti edelleen, vaikka kipsi oli otettu pois. Lasillinen absinttia voisi tehdä hyvää, hän toivoi ja kaatoi viinilasin piripintaan. Uh, olipa tämä vahvaa ja polttavaa. Jos tällainen lääke ei auta, en tiedä mitä enää keksin, hän voihki.

Lääke auttoi. Suloinen lämpö sai Ellin posket hehkumaan. Taidan ottaa toisen lasillisen. Ei se niin pahaa ollutkaan, hän huomasi. Kolmannen lasillisen jälkeen uni voitti.

– Viedään eukko piiloluolaan. Ottakaa käsistä ja jaloista kiinni. Onpa se painava. Nopeasti nyt ennen kuin kukaan näkee.

Pikkupirut ähkivät.

– Sidotaan se ja pidetään nälässä. Vaaditaan sitten lunnaita.

– Mitä ne on? pienimmät ihmettelivät.

– Ei me tiedetä, mutta saduissa lukee niin, kun joku otetaan vangiksi.

– Kas, löysittepä hienon saaliin. Itse kuningatar. Pääpiru ilahtui. – Laittakaa tuohon pehmeälle sohvalle, muuten se hermostuu. Niin ja tyyny jalan alle, se näyttää olevan turvoksissa.

Elli havahtui. Punaisia pikkupiruja tanssi hänen ympärillään. Iso kiiluvasilmäinen pääpiru sekoitti noitakattilassa myrkynvihreää juomaa.

– Kuningatar, tässä teille tervetulomalja. Se saa olonne tuntumaan kotoisalta.

Elli maistoi ja irvisti. Absinttia. Taas.

– Ei kiitos, olen juonut tätä lajia jo tarpeeksi.

Piru hymyili häijysti. – Ei meillä ole muuta. Ajattelin tarjota tätä aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Totutte kyllä pian makuun. Se saa murheet unohtumaan.

– Ei, ei enää absinttia, Elli nyyhki.

– Elli-täti, mitä sinä huudat? Ebony ravisteli Elliä. Mersu kävi nuolaisemassa kipeää jalkaa.

– Mitä, sinäkö siinä Ebo? Taisin nähdä pahaa unta. Siinä oli pikkupiruja ja kaamean makuista vihreää juomaa. Ebony nauroi.

– Näytit pelottavalta, kun heristit nyrkkejäsi. Tuon sinulle raikasta lähdevettä. Kaadanko tuon vihreän mehun lasistasi maahan.

– Kaada pois, en halua maistaa sitä enää ikinä.

– Mistä Helmi keksit tällaisen kamalan juoman? Onko sellaista olemassa?

– On kyllä ja monet ovat kärsineet siitä. Se sisältää huumetta. Näetkö, tässä minulla on postikortti, jota käytän kirjanmerkkinä. Mitä tuumit näistä hahmoista?

– Ne on vanhoja ihmisiä, istuvat jossain baarissa ja tuijottavat eteensä.

– Hyvin tulkitsit, vaikka ei ne taida edes olla kovin vanhoja. Taulun nimi on Absintinjuojat ja sen on maalannut ranskalainen Edgar Degas. Köyhät ihmiset saivat juomasta lohtua elämäänsä. Tosin runsas absintinjuonti saattoi aiheuttaa juoppohulluutta. Yritin kuvata sitä Ellin unessa.

– Oletko itse maistanut?

– Maistoin kerran Prahassa käydessäni. Ei se ollut hyvää. Siirryin aika pian juomaan mainioita Tšekin oluita.

– Minä tykkään enemmän kokiksesta.

– Se on hyvä. Ehdit sitten isompana maistella muutakin. Älä pidä kiirettä.

MAMA JA ELLINOORA LÄHTEVÄT AURINKOMATKALLE

– Elli, onko jalkasi parantunut jo niin paljon, että voimme lähteä uudelle matkalle? Kortit kertoivat, että kaipaat piristystä.

– Jalka on vielä arka, en taida uskaltaa tulla taikamatollesi. Mutta se on totta, että haluaisin toipua jossain oikein aurinkoisessa paikassa.

– Tiedän juuri sellaisen. Lupaan sinulle takuuvarmasti auringonpaistetta. Voidaan leikkiä turisteja. Tule tänne minun luokseni. Kerron sitten lisää.

– Mitä pakkaan mukaan?

– Mahdollisimman vähän, ei iltapukuja eikä turkiksia. Riittää että otat matkaan pari kesämekkoa, aurinkolasit, sandaalit ja uimapuvun. Loput voimme hankkia periltä.

– Katso Elli, olen ostanut meille businessluokan lentoliput Bangkokiin. Se on suora lento. Matka-aika on kymmenen tuntia. Voit levätä koneessa ja katsella elokuvia. Jätän taikamaton kotiin. On kiinnostava kokeilla, miten tavalliset turistit matkustavat.

– Onpa hulppeat penkit. Nämähän saa sängyiksi, Elli ihasteli, kun he olivat nousseet Finnairin koneeseen.

– Hyvät rouvat, saako olla lasilliset samppanjaa? Kohtelias hymyilevä lentoemäntä riensi paikalle. – Tarjoamme kolmen ruokalajin illallisen heti, kun olemme saavuttaneet lentokorkeuden. Tehkää olonne mukaviksi sitä ennen.

Ellinoora huokaisi. – Ei millään pahalla Mama, mutta kyllä tämä taikamattokyytisi voittaa.

– Olet oikeassa, lento on vähemmän tuulinen. Mitähän saamme illalliseksi?

– Tässä on menu, saatte valita. Tarjolla on tulista kanaa tai vaihtoehtoisesti lihapullia perunamuhennoksen kera. Alkuruuaksi tarjoamme katkarapucocktailin ja jälkiruuaksi kahvia, teetä ja leivoksia, lentoemäntä luetteli.

– Kiitos otamme kaikkea, rouvat päättivät. Heillä oli nälkä, sillä lentoasemalle piti saapua kaksi tuntia ennen lennon lähtöä.

– Otatteko lisää samppanjaa?

– Tarvitseeko sitä kysyä, totta kai, molemmat ilmoittivat kuorossa.

Lentomatka loppui liian pian. Elli ehti katsoa kolme pitkää elokuvaa, sillä aikaa, kun Mama torkkui.

Suvarnabhumin kansainvälisellä lentokentällä oli vilskettä. Elli katseli ihmeissään turbaanipäisiä pitkiin kauhtanoihin pukeutuneita tummia miehiä.

– Ovatko nuo sheikkejä? hän kysyi.

– Ovat taatusti öljypohattoja, Mama arveli.

– Voidaanko vetäytyä johonkin päiväunille. Kotona taitaa olla vielä aamuyö, Elli huolehti.

– Totta kai. Otamme short distance taksin lentokenttähotelliin. Olen varannut meille huoneet Suphan Lake Hometelista.

– Mama, sinä se ajattelet kaikkea. Voisin nukkua vuorokauden.

– Minne jatkamme matkaa, Ellinoora kyseli, kun oli levännyt kunnolla.

– Menemmekö katselemaan Bangkokia?

– Ei, en vie sinua suurkaupunkiin. Siellä on savusumua ja aivan kaamea liikenne. Ajattelin että voimme mennä Andamanmeren rannalle. Varasin meille Air Asian halpalennon. Oletko valmis?

– Olen toki, kuulostaa hyvältä.

– Mama, missä olemme? Huomasin että kyltissä luki Kamala Beach. Se kuulostaa kamalalta.

– Älä huoli Elli. Olemme tuota pikaa perillä. Phuket on turistisaari, mutta Kamalan ranta on vielä hiljainen. Pääsemme heti aamulla mereen uimaan.

Rouvat heräsivät auringon myötä. Säteet valaisivat kodikkaan bungalowin. Molemmilla oli oma makuuhuone ja majan edessä tilava katettu terassi riippumattoineen.

– Mennään aamiaiselle ja sen jälkeen rannalle, Mama ehdotti.

– Ihanaa, rakastan tuoreita hedelmiä. Mitä nämä kaikki ovat? Elli hämmästeli.

– Saat joka aamu makeaa ananasta, papaijaa, vesimeloneja, pikkubanaaneja ja jos hyvin käy, myös keltaisia mehukkaita mangoja. Haluatko maistaa länsimaalaista vai thaiaamiaista?

– Voisin kokeilla paikallista.

– Niin minäkin. Paahtoleipää ja marmeladia on saatu jo enemmän kuin tarpeeksi. Nuudelikeitto sitruunanruohon, limen ja tuoreen korianterin kera on hyvä tapa aloittaa päivä.

– Mistä tiesit Mama, tämä on ihanaa, Elli maisteli keittoa.

– Odotapa kun saat tulista tom yam keittoa. Se vie kielen mennessään.

Rouvat pukeutuivat kesämekkoihin ja laittoivat leveälieriset hatut sekä tummat aurinkolasit päähänsä. Bungalow oli aivan hienohiekkaisen rannan tuntumassa.

Merellä tuuli. Mainingit löivät vaahtopäisinä rantaan.

– En uskalla mereen, Elli tuskaili. – Nuo aallot kaatavat minut takuulla.

– Odotetaan että tuuli tyyntyy. Jos haluat uimaan, puutarhassamme on uima-allas. Mutta majoitutaan nyt tuonne palmujen varjoon.

Rouvat lepäilivät pehmustetuilla rantatuoleilla aurinkovarjojen alla.

– Tämä paikallinen Singha-olut on hyvää, Elli kehui. – Voisin juoda toisenkin pullollisen.

– Saat juoda niin monta kuin haluat, Mama nauroi.

Ellinoora torkahti. Matkan rasitukset ja polttava aurinko tekivät tehtävänsä. Hän näki unta lentävistä nuudeleista, vaahtoavasta olutputouksesta ja kaiken yllä puhaltavasta kuumasta tuulesta.

– Elli, nyt on lounaan aika. Jaksatko kävellä kanssani tuonne rantaravintolaan? Mama huolehti.

Ellinoora havahtui. Missä hän oli? Meri siinteli käsittämättömän turkoosin värisenä. Palmut huojuivat reippaassa tuulessa.

– Jaksan toki, tämä kaikki on niin ihmeellistä. Mama, kiitos kun toit minut tänne. Taidan viihtyä.

Viikko Phuketissa teki ihmeitä. Molemmat saivat pukevan rusketuksen. Elli pääsi mereen uimaan, sillä tuuli tyyntyi seuraavana päivänä.

Rouvat istuivat illalla kynttilän valossa bungalowin terassilla. He katselivat ihastuneina, kun auringonlaskun aikaan rannalle saapui kuvankauniita morsiamia valokuvattaviksi.

– Olisinpa vielä nuori ja menossa naimisiin, Elli haikaili.

– Ethän sinä mikään vanha ole, Mama vakuutti. – Ihastuminen ei kysy ikää.

– Voi Mama, en ole Henrikin kuoleman jälkeen katsellut miehiä sillä silmällä.

– Et saa vaipua suruun. Elämällä voi olla vielä paljon tarjottavaa.

– Mama, onko sinulla kortit mukana?

– Totta kai, en eroa niistä koskaan. Haluatko nostaa onnenkortin?

– Haluan, nyt tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista.

– Nostit Maljojen Ritarin. Ei hassumpi kortti. Näetkö. Ritarilla on suuret siivet. Hän kohoaa korkeuteen hevosen selässä. Vaaleansininen väri kuvaa henkisyyttä ja vihreä luovuutta. Kortti lupaa sinulle vuorovaikutusta samanhenkisten ihmisten kanssa.

– Löydänkö Prinssini?

– Takuulla löydät, jos annat sen tapahtua, Mama nauroi.

– Minun täytyy miettiä tätä. Sanoitko, että jatkamme matkaa tämän viikon jälkeen?

– Kyllä vain. Lennämme seuraavaksi Thaimaan pohjoisosaan vuoristoon. Nok Airin nokkakone vie meidät sinne.

– Olipa hauskan näköinen lentokone, Elli nauroi, kun he laskeutuivat Chiang Maihin.

– Tämä on kulttuurikaupunki, Mama kertoi. Majoitumme vanhaan kaupunkiin. Se on kanavien ympäröimä kaupungin sydän. Saat nähdä upeita buddhalaistemppeleitä. Niitä löytyy joka korttelista.

– Enkö pääse enää uimaan? Elli protestoi. Hän oli nauttinut lämpimän meren aalloista ensi järkytyksen jälkeen.

– Pääset toki. Top North Guesthousessa on loistava uima-allas. Se ei ole luksushotelli. Meille tekee hyvää katsella kaupunkia tavallisten turistien tapaan.

– Sopii minulle. Olen oikeasti kyllästynyt turhaan ylellisyyteen. Täällä Thaimaassa ruoka on ihmeen hyvää paikasta riippumatta. Katukeittiöiden annokset ovat olleet parasta mitä olen maistanut.

– Niinpä, kun saa tuoreet ainekset suoraan vokkipannulta, ruoka ei siitä kummene.

Top North GH oli kolmekerroksinen kivitalo. Rouvat majoittuivat uima-altaan yläpuolella sijaitsevalle tasolle. Heillä oli tilavan huoneen lisäksi käytössään suuri terassi. Altaan vierellä oli katettu thairavintola.

– Täällä on kaikki mitä tarvitsemme, Elli ilahtui.

– Niin ja kanavan varteen on vain viiden minuutin kävelymatka. Jos et jaksa kävellä, otamme tuk-tukin.

– Mama, jalkani on parantunut hyvin. Kävelen mielelläni.

– Hyvä, ehdotan, että tutkimme kaikki lähiseudun temppelit. Niitä kutsutaan täällä wateiksi. Muistan edelliseltä käynniltäni, että Wat Bhupparamissa on erinomaisen hyvä thaihierontakoulu. Se tekee meille molemmille hyvää. Mennäänkö heti huomenna?

– Mama, voisin mennä joka päivä hierontaan. Siitä tuli mahtava olo.

– Mennään vaan. Mitä sanot, sopisiko seuraavaksi käsi- ja jalkahoito? Se on ylellistä.

– Mitä nuo kala-altaat ovat? Elli hämmästeli, kun rouvat kävelivät kynnet lakattuina kanavakadulla.

– Haluatko istahtaa? Laitetaan jalat kala-altaaseen ja napsijat nyppivät kuivat kohdat pois.

– Ah, kutittaa, mutta tuntuu kivalta. Mistä Mama tiedät kaikki nämä jutut?

– No, olen vähän matkustellut. Minusta on hauska jakaa kokemuksia. Mentäisiinkö tämän jälkeen maistamaan kookosjäätelöä? Se on mielettömän hyvää.

Mama ja Elli viihtyivät kaupungissa. He viettivät kiireettömiä päiviä. Lekottelivat aamut altaalla ja viettivät päivän kuumimpaan aikaan siestaa. Elli valitteli, että hänen oli vaikea päästä ylös uima-altaasta. Veteen johti raput, mutta kaidetta ei ollut.

– Mitähän isäntäväki tuumaa, jos taion meille oikein uimaraput? Mama suunnitteli.

– Hyvänen aika, olin kyllä aikonut rakentaa kaiteet, mutta en ole ehtinyt. Nyt ne ovat ilmestyneet tyhjästä, isäntä ilahtui. – Taidankin lähteä kaljalle. Täällä on liikkeellä hyviä haltijoita.

– Elli tänään on lauantai. Wualailla on katumarkkinat. Lähdetäänkö katsomaan?

– Onpa täällä väkeä, Elli kauhisteli.

– Niin on ja huomenna Rachadamnoenilla on vielä enemmän, Mama tiesi.

– Tule, mennään ruokatorille maistelemaan herkkuja.

– Huh, en ikinä olisi lähtenyt tälle retkelle, jos olisin tiennyt millaiset tiet täällä vuoristossa ovat, kuningatar Ellinoora huokaili seuraavana päivänä. Hän oli itse ehdottanut retkeä Paihin. Hotellin tytöt olivat suositelleet sitä kuvankauniina kohteena.

– Pai on pieni kylä keskellä vuoristoa. Se on reppuretkeläisten suosiossa. Se toimii trekkaajien tukikohtana. Voitte lähteä vaeltamaan viidakkoon tai norsusafarille.

– Kaikkea kanssa, kukaan ei saa minua nousemaan norsun selkään, Elli valitti.

– Rauhoitu, Elli. Levätään täällä yön yli ja palataan sitten pikkubussilla takaisin.

– Taas ne samat kauheat mutkat. Voin huonosti jo pelkästä ajatuksesta, Elli kauhisteli.

– Ei meillä taida olla muuta vaihtoehtoa. Muistathan, että jätin taikamaton kotiin.

– Olisi ollut ihana lentää vuorten yli.

– Ensi kerralla sitten. Mennään nyt juomaan isot lasilliset Singhaa.

Rouvat vetäytyivät aikaisin vaatimattomaan majapaikkaan. He istahtivat bungalowin kuistille.

– Elli, tämä juoma rauhoittaa vatsahermojasi ja saat nukuttua. Mama kaatoi Ellinooralle lasillisen tummanpuhuvaa nestettä.

– SangSom, Elli tavasi, mitä tämä on?

– Sanovat sitä paikalliseksi viskiksi. Minä sanon sitä laulukirjaksi. Maista rohkeasti.

– Pahaa, Elli totesi. – Kaada silti lisää, ehkä saan nukuttua.

Paluumatka sujui kohtalaisesti. Elli henkäisi helpotuksesta, kun pääsi Top North Guesthousen uima-altaalle.

– Mama, voidaanko levätä täällä loppuaika? En halua enää yhdellekään retkelle, Elli toivoi.

– Voidaan toki. Nautitaan auringosta, uimisesta ja hyvästä ruuasta.

– Sopii, mutta ei enää sitä pahaa laulukirjaa.

– Ei niin, kutsun tarjoilijan tuomaan meille Mai Thai cocktailit. Ne taitavat olla enemmän sinun makuusi, Mama nauroi.

SIENIRETKI

– Kuule Anni, tulisitko hetkeksi töiden jälkeen kaljalle? On ihan pakko puhua jonkun kanssa, Pavel pyysi.

– Joo, hetkeksi, minun pitää hakea pojat viimeistään puoli viisi päiväkodista. Sinulla taitaa olla vaikeaa. Kuuntelen kyllä.

– Joo, voitko kuvitella. Vaimo lähti lätkimään. Se löysi jonkun espanjalaisen muusikon. Äiti kertoi, että niillä oli kuuma romanssi. Jelena jäi yksin äidin luo. Olen menossa hakemaan tytön tänne Suomeen. Mahdumme kyllä vuokrakämppään. Mutta pelkään, että Jelena kaipaa äitiään. Tulisitko poikien kanssa käymään, kun palaan Tallinnasta?

– Tulen, totta kai. Voi Pavel, otan osaa.

– No, ei meillä mennyt kovin hyvin. Vaimo moitti, kun en tienannut paremmin. Käy vaan sääliksi äitiä. Yritti kaikkensa, mutta mitä teet.

– Hoidan sinunkin hommasi matkan ajan. Nähdään, Anni kannusti.

Pavel palasi vajaan viikon kuluttua töihin.

– Hei, Jelena on nyt täällä Helsingissä. Sain sille eskaripaikan. Tyttö menee syksyllä kouluun.

– Niin Sakukin. Niistä voisi olla seuraa toisilleen.

– Tuletko illalla käymään? Tarjoan teetä ja lapsille kaakaota, Pavel pyysi.

– Oli kiva ilta, tavataan taas, Pavel kiitteli. Lapset olivat pelanneet Afrikan tähteä. Jelena osasi suomea, joten kieliongelmia ei ollut. Saku ja Saska ilahtuivat uudesta kaverista, vaikka tämä olikin tyttö.

– Joo, tullaan toistekin. Hyvä kun asutaan näin lähekkäin. Meidän pojilla ei ole kotitalossamme kavereita. Illat ovat välillä tylsiä, kun pojat ovat toistensa kimpussa. Kaveri on tervetullut, Anni sanoi. – Nyt pojat, kipin kapin kotimatkalle.

Koulu alkoi elokuun puolessa välissä. Sakulla oli uusi reppu selässä.

– Mikä kuva sinulla on? Jelena kysyi. – Minulla on Barbie.

– Tyttöjen juttuja. Katso, tämä on Salama McQueen.

Saku ja Jelena pääsivät samalle luokalle. Opettaja Eveliina toivotti koululaiset tervetulleiksi.

– Kertokaa reippaasti nimenne, hän kehotti.

Kävi ilmi, että luokalla oli paljon maahanmuuttajalapsia. Kaikista oli luonnollista, että vaaleat pellavapäät istuivat rinnakkain tummatukkaisten tovereiden kanssa. He olivat tottuneet siihen jo päiväkodissa.

– Opetellaan pikkuhiljaa kirjaimet ja numerot, Eveliina kertoi.

– Minä osaan jo laskea, Saku hihkui.

– Hyvä, te kaikki opitte. Tehdään syksyn aikana paljon muutakin. Meillä on hieno puisto koulun vieressä. Käydään retkillä ja kerätään luonnosta materiaalia kuvistunnille.

Lapset ilahtuivat. Sehän kuulosti kivalta. Ei koulu tainnut olla hassumpi paikka.

– Anni ja Pavel, kiinnostaisiko teitä tulla viikonlopuksi maalle? Toivo kyseli syyskuun alkupuolella. – Lupasin isälle, että menen. Ajattelin, että lapsetkin tykkäisi päästä kalaan ja sieniretkelle.

– Tullaan mielellämme, Anni ilahtui.

– Tule sinäkin Pavel Jelenan kanssa.

– Joo, kyllä se sopii. Meillä on aika hiljaista viikonloppuisin. Jelena kyselee äidistä, enkä osaa vastata. Ei ole edes korttia lähettänyt. Saa tyttö muuta ajateltavaa.

– Päivää Helge-setä, Anni tervehti.

– No mutta, kyllä minä Anni sinut muistan ja nämä vilkkaat pojat myös.

– Päivää, minä olen Pavel, Annin ja Toivon työkaveri. Tässä on tyttäreni Jelena.

Tyttö niiasi. Mummo oli opettanut hänelle hyvät käytöstavat.

– Onpa mukava saada vähän elämää tänne maalle. Haluatteko lapset kalaan? Tuolla saunan seinustalla on onkia ja kasvimaalta löytyy matoja.

Lapset lähtivät kilpajuoksua rantaan.

– Nyt nuoret, keitetään kunnon pannukahvit.

Seuraava aamu valkeni syksyisen kirpeänä.

– Tänään on mainio sienestysilma. Ottakaa korit kuistilta. Veikkaan, että löydämme suppilovahveroita kallion kupeelta. Onhan lapsilla saappaat mukana? Helge huolehti.

– On ja lippalakit. Onko täällä hirvikärpäsiä?

– Voi niitä jokunen olla. Pankaa tekin lakit päähän.

Saska löysi ensimmäisenä tummanruskeita suppiksia. Hän hihkui iloisena. Pian muutkin näkivät niitä sammaleen seassa. Jelena lähti kiipeämään rinnettä ylös. Kas tuolla oli runsaasti sieniä. Kallion takana niitä oli lisää.

Tyttö kulki yhä kauemmas muista. Sienikori oli jo lähes täynnä. Mutta missä kaikki olivat?

– Isi, Saska, Saku, hän huuteli. Palaan heti takaisin, hän tuumi, kun ei saanut vastausta. Mutta metsä näytti joka suunnassa samanlaiselta. Tytöltä pääsi itku.

– Jelena, missä olet? Isän ääni kuului jostain kaukaa.

– Isi, täällä. Jelena ryntäsi juoksuun. Sienikori kaatui.

– Hei pikkuinen, et saa lähteä yksin harhailemaan. Tule, kerätään sienet yhdessä takaisin koriin, oletpa löytänyt paljon.

– Minä pelästyin, Jelena nikotteli.

– Ei hätää, nyt palataan Helge-sedän mökille. Hän lupasi meille kalakeittoa.

Retki päättyi onnellisesti. Kotimatkalla lapsilla oli punaiset posket.

– Opettaja sanoi, että kaikki saa maanantaina kertoa, mitä tekivät viikonloppuna, Saku kertoi. Meillä Jelenan kanssa on paljon juttuja.

– Joo, mutta ei kerrota, että eksyin, tyttö pyysi.

– No ei, eihän siinä ole mitään kertomista. Jos karhu olisi syönyt sinut, sitten olisi.

TARMO

Helmi istui kahden marttasiskon kanssa Aulangon hotellin ravintolassa. He olivat syöneet katkarapucaesarsalaatit ja juoneet lasilliset kylmää Lepaan valkoherukkaviiniä. Oli lauantai-ilta ja tytöt menotuulella. Orkesteri viritti soittimiaan.

Salin puolella näkyi istuvan herraseurue. Taisivat olla seminaariväkeä. Aulanko oli suosittu kokouspaikka.

– Voidaan saada tanssittajia, tytöt katselivat toivorikkaasti nuorten miesten suuntaan.

– Heillä taitaa olla kostea illallinen meneillään.

– Se voi olla hyvä vain. Ei ne muuten uskalla pokata vieraita naisia. Tai voidaan mekin hakea, tytöt suunnittelivat.

Orkesteri ehti soittaa monta kappaletta, ennen kuin ensimmäinen pari rohkeni parketille.

– Saanko luvan? Helmi hätkähti, kun tutun oloinen mies kumarsi hänelle.

– Tarmo, ei ole totta. Miten sinä täällä olet?

– Seminaarimatkalla, niin kuin näet. Katselin tuolta kaukaa, oletko se todellakin sinä Helmi. Oli pakko tulla tarkistamaan.

Helmi ei tiennyt mitä sanoa. He tanssivat hitaan musiikin tahdissa. Eihän tanssissa mitään pahaa ollut. Ei, vaikka mies oli naimisissa. Silti hän tunsi epämääräistä syyllisyyttä. Ilta oli ihana, mutta kaikki oli väärin.

– Kerro Helmi mitä sinulle kuuluu. Oletko täällä vain käymässä? Näin että olet tyttöseurueessa. Poikaystävä ei siis ole mukana?

– Ei ole poikaystävää. Asun ainakin tämän vuoden täällä Hämeenlinnassa. Olen tuntiopettajana Vanajaveden opistossa. Opetan taidehistoriaa. Tosin viikkotunteja on vähän. Elän pienellä budjetilla. Tänään kaipasimme ystävien kanssa vähän menoa.

– Kiva kuulla. Minusta tämä paikka on ihmeen kaunis. Asutko lähellä?

– Ei kun tuolla linnan kupeessa. Minulla on siellä pieni vuokrakämppä. Se on kaksio. Lasitettu parveke antaa mukavasti lisätilaa.

Helmi ja Tarmo istuutuivat tanssin jälkeen kahden hengen pöytään. Tarmo tilasi heille pullollisen kuohuviiniä.

– Tätä täytyy juhlia. Minulla on ollut Helmi sinua ikävä. Hävisit niin nopeaan, etten ehtinyt edes kunnolla hyvästellä. Eikä minulla ollut puhelinnumeroa. Kävin monta kertaa jäätelökioskilla, jossa olit kesämyyjänä, mutta ei sinua siellä enää näkynyt.

– Ostitko tiikerijäätelöä? Helmi nauroi.

– Mistä arvasit, ostin ja muistelin sinua.

– Kesätyöni päättyi samaan aikaan kun viimeksi tapasimme. Muutin syksyllä tänne Hämeenlinnaan. – Mutta kerro nyt, miten sinulla menee. Muistan, että teillä vaimon kanssa oli vaikeaa.

– Niin oli ja erohan siitä tuli. Vaimo jäi asumaan omakotitaloomme Juuson kanssa. Minä muutin Helsinkiin vuokrakämppään. Yksiöön. Se on Merimiehenkadulla. Työmatkoja on paljon, joten en ehdi juurikaan suremaan. Itse asiassa ero oli helpotus. Tapaan poikaa joka toinen viikonloppu. Juuso on jo kolmasluokkalainen ja pärjää hyvin.

– Joo, Juusohan oli samalla luokalla kuin Joonatan. Kiva kuulla, että hänellä menee hyvin.

– Lapset sopeutuvat. Juuson luokalla joka toinen on avioerolapsi.

– Joonatanin äiti meni uusiin naimisiin ja poika asuu nyt Tampereella. Tapaamme usein.

– Hei minä tiedän, mitä jos tulen Juuson kanssa joku viikonloppu tänne Hämeeseen ja Joonatan voi tulla tapaamaan meitä.

– Sehän olisi kiva. Helmi ilahtui, vaikka ei ollutkaan varma, että halusi tavata Tarmoa uudelleen. Muistot olivat liian kipeitä.

Nuoret kilistivät.

– Helmi, nyt kun en ole enää naimisissa, haluaisitko tavata minua toisenkin kerran?

Helmi halusi. Tässä oli nyt hänen unelmiensa prinssi. Istui vastapäätä, kilisti lasia, katsoi silmiin.

– Haluan, hän kuuli itsensä sanovan.

– Haluaisitko viettää yön kanssani? Minulla on yhden hengen huone täällä hotellissa. Siis vain yksi sänky mutta se on leveä.

– Haluan, Helmi kuuli äänessään outoa kiihkoa.

– Siitä on niin kauan. Olen ikävöinyt sinua, mutta en ole tohtinut ottaa yhteyttä. Tule, mennään pian.

Helmi oli täysin unohtanut, että hänellä oli pieni koira kotona.

Aamulla eteisen matto oli märkä. Koira luikki sohvan alle.

– Shems, en tee tällaista enää koskaan. Tule nyt, täällä on koko nakkipaketti sinulle. Lähdetään pikapikaa ulos pissille.

Shems mökötti, mutta suostui sentään syömään nakit.

– Nyt otetaan kunnon päiväunet, Helmi huokasi tyytyväisenä aamulenkin jälkeen. – Kuule Semu, voi olla, että saamme illalla miesvieraan. Et sitten hauku.

Tarmo tuli seminaaripäivän jälkeen syli täynnä ruusuja.

– Tarmo, hupsu mies, minä taidan olla ihastunut sinuun, Helmi säteili. Hän oli laittanut kauneimman mekkonsa ylleen. Sen saman punakukkaisen, josta Tarmo oli tykännyt. Hiukset olivat kosteat suihkun jälkeen.

Shems räksytti. Se arvasi, että tässä oli sen kärsimysten aiheuttaja. Helmi oli sen, ei tuon virnistelevän miehen. Taidan puraista sitä nilkkaan. No, ehkä en kuitenkaan. Joudun kuitenkin rangaistukseksi syömään pelkkiä nappuloita.

Rauha palasi. Tarmo ihaili näkymää linnan puistoon.

– Viihdyn täällä, vaikka nämä hämäläiset saavatkin minut joskus epätoivon valtaan. Ne ei paljon puhele. Mutta kun tutustumme, sitten kaikki sujuu. Minulla on ihana opiskeluryhmä. Vedän kurssia, jonka nimi on Kymmenen näkökulmaa taiteeseen. Olen viettänyt tuntikausia tietokoneen äärellä valitsemassa kiinnostavia kuvia.

Helmillä oli puheripuli. Tarmoa nauratti.

– Olet taatusti hyvä opettaja. Minulla on sinulle lisää tuliaisia. Kas tässä. Liput joulukuussa Kansallisoopperaan. Siellä esitetään Taikahuilu. Kiinnostaako?

Helmi henkäisi. Tähän hänellä ei olisi ollut varaa.

– Kiinnostaa, mistä tiesit, että rakastan oopperaa. Niin ja balettia myös.

– Laitan vihjeen korvan taakse. Tämä takaa, että tapaamme taas. Nyt minun täytyy rientää junaan. Huomenna on tiukka työpäivä. Soitan sinulle, kiitos puhelinnumerosta.

Helmi oli pyörällä päästään. Prinssi tuli ja Prinssi meni. Olisi voinut jäädä. Tai parempi näin. Minullakin on huomenna työpäivä.

Shems hyppäsi syliin.

– Kuule Shems, sinun pitää nyt tottua. Tarmo tulee toisenkin kerran. Mutta mihin minä panen sinut Helsingin matkan ajaksi? Tai taidan tietääkin. Jesse on yksinäinen. Mitä jos pääsisit hänen luokseen yökylään. Soitan huomenna ja kysyn.

Helmi vetäytyi hyvillä mielin makuuhuoneeseen. Shems haukotteli ja kömpi Helmin viereen. Hyvä kun mami tuli takaisin. Yö yksin oli ollut kurja.

Syksy oli vaihtunut alkutalven harmaudeksi. Helmi istui Jessen kanssa perjantailounaalla kellariravintola Hällässä. Tarjolla oli runsaan salaattipöydän lisäksi hyvin haudutettua sipulikeittoa sekä silakkapihvejä. Jesse kasasi lautaselle ison annoksen perunamuhennosta.

– Tämä oli Lailan lempiruokaa. Hän valitsi usein keittolounaan. Siihen kuuluu salaatti ja hän pihisti lisukkeeksi muusia. Jesse vaipui muistoihin.

– Tämä ravintola on tosi tunnelmallinen. Tykkään näistä tiiliholveista. Helmi yritti keventää tunnelmaa. Jesse ryhdistäytyi.

– Oletko löytänyt lisätöitä VOP:n opettajahomman lisäksi? hän muisti kysyä.

– Olen kyllä. Pääsin Taidemuseolle joulun ajaksi päivystämään. Siellä on meneillään Rudolf Koivun satumaisen kaunis näyttely. Tule kierrokselle. Vedän niitä keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.

– Voisin tullakin. Eipä ole tullut harrastettua kulttuuria Lailan kuoleman jälkeen. Hän raahasi minut avajaisiin ja opastetuille kierroille. Ei siinä mitään, mukaviahan ne olivat, mutta yksin ei tule lähdettyä.

– Kuule Jesse. Minulla on pieni ongelma. Et ole tavannutkaan suloista pientä ruskeasilmäistä tyttöäni.

– Mitä, ei sinulla voi olla tytärtä?

– Voipa hyvinkin. Tosin se on koiramerkkinen. Toin Semun keväällä matkamuistona Egyptistä. Mitä jos tulisit tapaamaan sitä. Ostin vohveliraudan. Paistan meille kahvin kanssa lämpimät herkut. Jaksatko vielä?

Jesse innostui. – Totta kai. Kyllä minulle sopii. Näin etäpäivänä voin hoitaa työt illallakin.

Helmi ja Jesse kävelivät linnanpuiston laidassa sijaitsevaan asuntoon. Shems oli ovella vastassa. Se nuuhki hyväksyvästi Jessen housunlahjetta. Se tuoksui sokerimunkilta. Taitaa olla kelpo kaveri, koira tuumi pienessä mielessään.

– Terve kaveri, saanko rapsuttaa sinua korvan takaa? Jesse kumartui. Shems kierähti selälleen. Sopii, rapsuta myös mahasta, se kerjäsi. Jesse rapsutti.

– Meillä oli Lailan kanssa tiibetinterrieri Pekku. Se oli varsinainen jukuripää. Kun se haistoi tyttökoiran tuoksun pellon takaa, sitä ei pidätellyt mikään. Korvat vaan lepattivat, kun se kiiti matkaan. Onneksi tiesimme, mistä käydä hakemassa, Jesse nauroi. – Niin ja sen turkki oli aina takkuinen. Laila yritti harjata, mutta ei siitä mitään tullut. Käytimme koiran keväisin trimmerillä. Siitä tuli surkean laihan näköinen, mutta turkki kasvoi pian. Lapset rakastivat sitä. Katariina piirsi koulussa kuvistunnilla Pekusta kuvia. Opettaja kysyi, miksi koira seisoi aina ruohikossa. Tyttö vastasi, ettei osannut piirtää tassuja.

Helmi nauroi. – Näytät pärjäävän hyvin Semun kanssa. Minä paistan nyt meille vohvelit. Haluatko mansikka- vai vadelmahilloa?

– Kiitos, molempia ja kermavaahtoa myös, jos on.

Helmi ja Jesse istuivat parvekkeella. Shems oli hypännyt Jessen syliin. Tämä silitteli sitä hajamielisesti.

– Sanoit että sinulla on yksi ongelma. Istuuko se nyt sylissäni?

– Mistä arvasit. Kyllä vain. Olen saanut kutsun Helsinkiin oopperaan. Viivyn yön yli. En voi jättää Semua. Jätin kerran ja se pani kovasti pahakseen. En tiedä ketä pyytäisin koiravahdiksi. Sopisiko sinulle mitenkään? Kyse on jo ensi viikonlopusta.

– Hei, eikö me olla ystäviä. Totta kai minulle sopii. Viikonloput ovat yksinäisiä. Semu voi lenkittää minua.

– Vuh, sanoi Semu. Se ymmärsi sanan lenkille.

– Voi Jesse, nyt minulla on yksi huoli vähemmän. Pakkaan Semulle ja sinulle evääksi kassillisen nakkeja.

JENNI

– Meille on syntynyt tyttövauva, Joonatan hihkui puhelimessa Helmin korvaan. – Äiti on vielä sairaalassa, mutta me käytiin Saulin ja Laurin kanssa katsomassa. Se vauva on kamalan pieni ja punainen. Äiti sanoi, että sen nimeksi tulee Jenni.

Helmi kuunteli ja oli hengessä mukana. – Ihanaa Joonatan, kun soitit heti. Lähetän äidillesi ja vauvalle kukkia. Tulen katsomaan teitä heti kun Tuuli pääsee kotiin.

– Kiva, nähdään pian. Joonatan löi puhelimen kiinni. Tärkeimmät oli kerrottu. Mitä sitä jaarittelemaan.

– Ihana nähdä sinua, Tuuli halasi ystäväänsä. – Vauva nukkuu, mutta näet sen pian. Se on oikea ahmatti. Huutaa varmaan kohta iltamaitoa.

Joonatan kurkisti huoneestaan. – Moi kummitäti. Tulitko katsomaan vauvaa?

– Tulin ja sinua myös. Toin tuliaisia. Tässä vauvalle paketti. Ja tässä sinulle ja Laurille toinen.

– Kiva tekniikkalegot. Näistä me tykätään. Ei ehditä nyt rakentaa, pitää rientää harkkoihin.

Tuuli nauroi. – Näen poikia nykyään vain vilaukselta. Ne tuo hikiset vaatteet pyykkiin, syövät talon tyhjäksi ja nukkuisivat aamulla pommiin, jos en herättelisi. Mutta nyt Jenni taisi herätä. Tule katsomaan.

Tuuli nosti pienen tytön korista. Sillä oli vaaleanpunainen body ja valkoinen puuvillamyssy päässä. Vauva karjui naama punaisena.

– Rauhoitu, saat maitoa ihan heti. Tuuli istuutui korituoliin vauva sylissään. Se alkoi heti imeä niin, että tuhina kuului.

– Tiedätkö Helmi, minun elämäni pyörii nyt tämän pikkuisen ehdoilla. Yöt menevät yllättävän hyvin. Se herää pari kertaa syömään, mutta nukahtaa rinnalle.

– Mitä Sauli tuumii?

– Lepertelee vauvalle, mutta kiirehtii taas töihin. Niillä on joku projekti ja mies on aina töissä.

– Oli kiva tavata Tuuli, tulen taas pian. Nyt täytyy rientää kotiin. Shems odottaa jo varmaan jalat ristissä.

– Nähdään Helmi, kiva kun olet tukena. Joonatan odottaa aina, koska pääsee käymään luonasi.

– Minusta on mukava tavata poikaa. Kehitellään satuja yhdessä. Ties vaikka julkaisisimme kirjan.

– Vau, sen haluan nähdä.

– Lupaan että saat ensimmäisenä lukea koevedoksen, kun olemme niin pitkällä. Joonatanilla on nykyään kovasti kiireitä. Tarinan henkilöt ovat alkaneet elää omaa elämää. Kun tapaamme, satu jatkuu ilman taukoja. Odota vaan, kyllä tästä totta tulee.

KYLLIKKI

Helmi oli taidegalleriakierroksella Helsingissä. Hän oli käynyt Galleria Heinossa suosikkitaiteilijansa Samuli Heimosen näyttelyn avajaisissa. Tämän susimaalaukset olivat uskomattoman upeita. Helmi oli niin häkeltynyt, että tuskin uskalsi halata taiteilijaa.

– Tule joskus maalauskurssilleni Orivedelle, Samuli kutsui. – Mutta varaa paikka ajoissa, kurssini täyttyvät hetkessä. Minulla on ihailijakaarti, hän nauroi.

Helmi lupasi seurata kurssitarjontaa netissä. Nyt hän istui Toivon kanssa Rossossa. Molemmilla oli kuumat pizzapalat ja pullollinen punaviiniä edessä.

– Kiva, kun soitit Helmi. On aina mukava tavata vanhoja kavereita.

– No, miten sinulla menee sen Kyllikin kanssa.

Toivo vilkaisi Helmiä. – Miksi ajattelit, että meillä on jokin juttu?

– Kuulin viimeksi tavatessamme äänestäsi, että olet ihastunut työnantajaasi. Vieläkö teet siellä hommia?

– Joo, nyt on toinen makuuhuone melkein valmis. Ruusutapetit sinnekin. Kyllikki pitää minua hyvänä. Tarjoaa nykyään päiväkahvin lisäksi illallisiakin. Käytiin Kämpissä syömässä. En ole ikinä ennen nähnyt niin hienoa paikkaa.

– Osasitko pukeutua?

– Kyllikillä on miehensä vaatekomero täynnä pukuja. Olemme lähes samankokoisia. Hän sanoi, että voin lainata sieltä mitä vain. Hän haluaa säilyttää puvut muistona.

– Mikä mies se oli?

– Joku pankkiiri. Sikarikas. Juoksi aamuisin lenkillä ja kävi ruokatunnilla pelaamassa tennistä. Kuoli sydäninfarktiin. Stressi, lääkäri oli sanonut. Nuori mies, juuri 45 täyttänyt.

– Paljonpa tiedät.

– Kyllikki on kertonut. Hänelle tekee hyvää purkaa sydäntään. Minä olen hyvä kuuntelija. Varsinkin kun saan kolmen ruokalajin illallisia siitä hyvästä.

– Mitä Kyllikki itse tekee? Onko hän töissä?

– Ei tarvitsisi, rahaa on, mutta hän haluaa jatkaa musiikinopettajana. Soittaa pianoa ja antaa yksityistunteja. Arvaa, olenko kuullut Für Elisen noin sata kertaa.

Helmi nauroi. – Ihan oikein sinulle. Eikö työt suju joutuisasti musiikin tahdissa?

– Rajansa kaikella. Mutta Helmi, me ollaan puhuttu vain minusta. Mitä Hämeenlinnaan kuuluu? Oletko jo löytänyt poikakaverin?

Helmi punastui.

– Haa, näen että sinulla on joku, Toivo riemastui.

– Voi ollakin, mutta ei puhuta siitä. Olenko kertonut, että toin Egyptistä ihanan pienen tyttökoiran? Siitä puheen ollen, minun on pakko hypätä seuraavaan junaan. Shems on ollut pitkän päivän yksin. Nähdään Toivo. Tule käymään Hämeessä.

– Voin tullakin. Haittaako, jos kutsun Kyllikin mukaan?

– Ei todellakaan. Olisi kiva tutustua. Voin toimia teille kulttuurioppaana.

QUU TAIDEMAALARI

Prinsessa Quun sijaisuus Rovaniemen yliopistossa oli ohi. Hän palasi haikein mielin kotilinnaan. Olisipa prinsessa Tähti täällä seurana, hän toivoi. Hän tiesi kuitenkin, että Tähdellä oli muuta puuhaa.

Professori Pinkki, tai siis Pekka oli perustanut taidekahvilan. Hän oli pääkokki ja hääräili keittiön puolella. Valkoinen kokinhattu keikkui hopeisilla hiuksilla. Seinille oli ripustettu Tähden satulinna-aiheisia akvarelleja. Taiteilija hoiti tarjoilun ja esitteli siinä sivussa maalauksiaan. Hän oli pukeutunut sievään pitsisomisteiseen esiliinaan ja lyhyeen hamoseen. Pekka katseli hyväksyvästi hänen siroja sääriään. Pieni pirteä hilkka koristi kuparinpunaisia kiharoita.

Tarjolla oli brunssi, joka sisälsi kuohuviinilasillisen lisäksi buffet-pöydän antimia. Sieltä löytyi sekä makeita leivoksia että suolaisia piirakoita. Oven yläpuolella komeili värivaloin somistettu kyltti Art Café Star. Prinsessa Tähti oli suunnattoman ylpeä kahvilasta.

Taidan kutsua Quun vieraaksemme, kun hän palaa, Tähti suunnitteli.

Jälleennäkeminen oli liikuttava. Neidot halasivat pitkään.

– Quu, olen kaivannut sinua. Mitä olet ajatellut ruveta tekemään?

Quu kohautti olkapäitään. – En todellakaan tiedä. Minulla on nyt maisteritutkinto ja kokemusta kuvataiteen opettamisesta, mutta ei täällä taida olla minulle töitä. Ajattelin itse asiassa ruveta maalaamaan. Kotilinnassa on tyhjiä huoneita. Kunnostan niistä yhden ateljeeksi. Jos saan jotain kelvollista aikaiseksi, voin perustaa taidegallerian. Paitsi kuka sinne nyt tulisi?

Tähti jäi miettimään Quun sanoja. – Voi olla, että minulla on idea. Palataan siihen sitten, kun olet päässyt vauhtiin. Tule nyt nauttimaan kuoharia ja Pekan suussa sulavan ihania kuusenkerkkäsiirapilla kostutettuja kermaleivoksia. Ne ovat hittituotteemme.

Quu laittoi hovineidot töihin. Nämä luuttusivat isoimman salin ja veivät vähäiset huonekalut varastoon. Quu tilasi nettikaupasta tukevan maalaustelineen, pinon kiilakehyspohjia, erikokoisia siveltimiä ja kunnon ranskalaiset öljyvärit. Niiden lisäksi tarvittiin vielä hajutonta tärpättiä, pellavaöljyä ja dammaria.

– Eiköhän tässä ole nyt kaikki tarvittava, kiitos hovineidot. Saatte viikon loman. Minä käärin hihat ja rupean hommiin.

Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Valkoisen pohjan kammo iski välittömästi. Quu maalasi suurella siveltimellä pohjat hiilenmustiksi. Nyt rupeaa tapahtumaan, hän innostui. Silmät loistivat vihreinä niin kuin joskus ennen innostuksen hetkinä.

Quu uneksi pohjoisen mystisestä valosta. Hän kuuli korvissaan noitarummun rytmin. Kankaalle syntyi unenomaisia kuvia tanssista, tulesta, savusta ja sumusta. Hän maalasi kuin noiduttuna. Yöunet jäivät vähiin. Ruoka ei maistunut, mutta viiniä kului sitäkin enemmän. Maalausnestettä, hän hihitti.

Hovineidot pelästyivät, kun he palasivat viikon kuluttua.

– Prinsessa Quu, mitä teille on tapahtunut? Näytätte aivan aaveelta, he huolestuivat.

Quu tuskin huomasi, että oli saanut seuraa.

– Menkää vielä viikoksi lomalle, olen nyt hyvässä maalausvireessä, hän huiskautti kädellään. – Tuokaa kuitenkin sitä ennen minulle vielä pari karahvillista punaviiniä.

Neidot pakenivat. Tästä ei hyvää seuraa, he pudistivat päätään.

Prinsessa Quu ei välittänyt. Hän oli luomassa jotain uutta ja ennen näkemätöntä. Mutta miksi häntä pyörrytti?

Viikko ilman ruokaa ja ilman unta oli liikaa. Quu heräsi aamulla ateljeen lattialta. Päässä oli kuhmu. Hän ihmetteli, mitä oli tapahtunut. Maalaukset tuntuivat kaatuvan päälle. Minäkö nämä kaikki olen tehnyt? hän ihmetteli. Värit olivat tummanpuhuvia mutta tunnelataus oli mahtava.

Kylän taidekauppias hieroi käsiään. Hän arveli osuneensa kultasuoneen.

– Prinsessa Quu, onnittelen. En ole vielä koskaan nähnyt näin ekspressiivisiä öljyvärimaalauksia. Myyttekö nämä minulle? Voin julkaista kuvia taideverkkokaupassani Taikossa. Uskon että saatte myönteistä julkisuutta.

Quu epäröi. Miksi hän myisi? Ei hän tarvinnut rahaa. Kotilinnan aarrekammiossa oli kultakolikoita enemmän kuin tarpeeksi.

– Kiitos vaan, ajattelin perustaa oman taidegallerian. Ehkäpä joku turisti eksyy tänne, jos hehkutan somessa.

Taidekauppias näytti pettyneeltä. – Onnea sitten vaan. Mutta jos tulette katumapäälle, kääntykää puoleeni, hän yritti vielä tehdessään lähtöä.

– Pidän mielessä, Quu sanoi, vaikka tiesi, ettei kauppoja syntyisi.

Quu ja Tähti istuivat päät yhdessä taidekahvilassa. Molemmilla on kuohuviinilasi edessä. Prinsessa Tähti oli käynyt katsomassa Quun maalaukset. Hänen mielestään ne olivat hurjan vaikuttavia.

– Olen vähän tuuminut, hän aloitti. – Muistatko kun kiersin opiskeluaikana Pekan kanssa Loiren laakson linnat. Ne tekivät vaikutuksen. Mitä tuumit, jos järjestäisimme täällä kotikulmilla kolmen linnan turistikierroksen. Siis meidän kotilinnamme, sitten kuningatar Ellinooran linna ja vielä prinsessa Pohjantuulen linna. Tiedän, että Pohjis kaipaa jotain puuhaa nyt, kun lapset ovat lähteneet kotoa.

– Hei, siinä voi olla ideaa. Silloin turistit osaisivat tulla myös minun taidegalleriaani.

– Mietin jo mainostekstiä. Suunnitellaanko yhdessä? Pekka, tuotko meille toiset lasilliset kuohuviiniä. Tarvitsemme inspiraatiota.

Kun kolmannet lasilliset oli tyhjennetty, rupesi tapahtumaan.

– Pekka, tule katsomaan, miten hienot esitteet olemme suunnitelleet. Tässä, kohde numero yksi. Kuningatar Ellinooran linna. Tervetuloa Ellin barokkipuutarhan huvimajaan. Mama Maddalena antaa vain hyviä ennustuksia. Siis jos Mama suostuu, tätä ei voi vielä julkaista.

– Kuulostaa hyvältä, Pinkki innostui. Entä ne muut kohteet?

– Prinsessa Quun taidegalleria. Astu sisään mystiseen maailmaan ja unohda arkipäivä.

– Hyvä, huikeaa. Voisitte hehkuttaa enemmänkin.

– Joo, mietitään. Tässä vielä kolmas. Juttelin Pohjiksen kanssa. Hän on valmis järjestämään esityksiä linnan pihalla.

Prinsessa Pohjantuulen linnateatteri. Kuuluisa säveltäjä Amadeus Mozart konsertoi joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Luvassa myös yllätysohjelmaa.

– Vau, pääseekö Ama tulemaan Wienin musiikkiopistosta? Joonatan kysyi posket hehkuen. Hän oli eläytynyt tarinaan.

– Kyllä vain, varmistin ja hän on saanut luvan.

– Entä se yllätysohjelma?

– Tyttäret Miranda, Maisie ja Mila tanssivat Kansallisbaletissa. Kun siellä on taukoa, he tulevat mielellään esiintymään. Ja ehkäpä Pohjis itsekin esittää monologinsa Lemmenunelmia. Sen ensi-ilta oli menestys, mutta kiertue ei koskaan toteutunut. En ymmärrä miksi. Niin ja on meillä vielä neljäskin kohde.

– Taidan arvata, ettei vaan Art Café Star? Joonatan nauroi.

– Hyvä Pekka, kierrokset päättyvät tänne ja saat tarjota ryhmille parasta, mitä keittiöstä löytyy, Tähti suunnitteli.

– Selvän teki. Entä kuka toimii turistioppaana?

– Taisit arvata, että minä. Palkkaan jonkun kylän sievistä tytöistä tarjoilemaan silloin kun olen poissa.

– Saanhan olla mukana valitsemassa?

– Höpsö, katsoisit vain ulkonäköä. Tarvitaan myös kokemusta.

– Oliko sinulla kokemusta, kun aloitit? Pekka virnisti.

– No ei, mutta innostusta sitäkin enemmän.

– Siinä näet, kaikkea voi oppia. Mutta suunnitelma on mainio. Antakaa palaa.

Tähti soitti Mamalle. – Mama Maddalena, autathan minua? Olen suunnitellut kesäksi kolmen linnan turistikierrosta. Ajattelin, että voisit ennustaa sunnuntaisilla kierroksilla turisteille kuningatar Ellinooran huvimajassa. Sano että suostut.

– Tähti kulta, tietenkin suostun. Sehän on kunnia. On vain yksi mutta. Hämeen keskiaikafestivaalit ovat elokuun puolessa välissä. En voi olla sieltä poissa. Minulla on kanta-asiakkaita.

– Ehkä joku voi tuurata sinua. Mieti Ellin kanssa, Tähti ehdotti luottavaisena.

– Elli, ystäväiseni. Olipa mukava, kun saan tulla koko kesäksi luoksesi. Annan mielelläni hyviä ennustuksia.

– Mama, ilo on minun puolellani. Linnassa on kamalan yksinäistä. Meille tulee ikimuistoinen kesä. Olen tilannut huvimajaan lisää kirjoja ja baarikaappiin lisää mietoja juomia. Absinttiin en enää ikinä koske.

– Hyvä Elli. Mutta mieti, kuka voisi toimia ennustajana, kun olen elokuussa Hämeessä. Ehkä sinä Ellinoora?

– Älä unta näe. Linnanrouva ei voi sitä tehdä. Johan minulle nauraisi aidanseipäätkin. Mutta mitä sanot, jos opettaisit korttien salat Kleopatralle ja Maria Antoinettelle. He ovat koulussa näytelmäkerhossa ja rakastavat esiintymistä.

Mama näytti epäilevältä. – Korteissa on taikaa. Miten nuoret voisivat sen ymmärtää?

– Yritä edes. He ovat hyviä oppilaita, Ellinoora tuumi.

Mama ja tytöt istuivat kynttilän valossa huvimajassa. Mama alkoi kertoa: Tarot-kortteja käytetään antamaan vastaus tulkitsijan esittämiin kysymyksiin. Tarot-kortit ovat avain ikivanhan viisauden lähteille. Ne kertovat, kuka ja mikä olen ja mihin kannattaa pyrkiä. Kortit opastavat kohtaamaan omat pelkomme ja voittamaan ne sisäisten voimavarojen avulla.

Tytöt kuuntelivat hiljaa. Tämä kuulosti pelottavalta. Miten he pärjäisivät?

Mama jatkoi: Tarot on paljon enemmän kuin pelkkä ennustusväline. Sama kortti näyttäytyy joka tulkinnassa aina hieman eri valossa. Kahta samanlaista tulkintaa ei olekaan, aivan kuten ei ole kahta samanlaista elämää.

Kleo ilahtui. – Tarkoittaako se, että jokainen, joka nostaa kortin, tulkitsee sen itse. Oman elämäntilanteen mukaan?

Mama hymyili. – Kyllä vain. Teidän tehtävänne on ohjata asiakkaita miettimään omaa elämäntilannettaan. Hän jatkoi: Tarot- pakassa on 78 korttia. Iso arkana eli Suurten salaisuuksien kortit muodostavat pakan sydämen. Valteissa on kuvattuna erilaisia ihmis- ja eläinhahmoja, taivaankappaleita ja mytologisia teemoja. Pieni arkana eli Pienten salaisuuksien kortit jakautuvat numero- ja hovikortteihin. Elementtejä on neljä. Sauvat edustavat tulta, Maljat vettä, Miekat ilmaa ja Lantit maata. Kussakin elementissä on kymmenen numerokorttia ja neljä hovikorttia. Prinsessa on kevään symboli, Ritari kesän, Kuningatar syksyn ja Kuningas talven.

Kleo ja Toini olivat tässä vaiheessa lähes epätoivoisia. – Miten voimme muistaa kaiken? he ihmettelivät.

– Ei teidän tarvitse muistaa. Näette korteista, mitä se edustaa. Näette myös väreistä, mikä on tunnelma. Vihreä on luovuuden väri, sininen avaruuden ja loogisen ajattelun, keltainen henkisyyden, oranssi ja punainen tulen, energian ja intohimon väri, ruskea maan, violetti taas edustaa lämpöä, rakkautta ja hellyyttä.

– Entä ne tummat kortit? tytöt kysyivät.

Mama mietti hetken. Miten hän selittäisi nuorille, että elämään kuului myös huolta ja murhetta.

– Tiedättekö, kääntäkää ne varoituksen sanoiksi. Jos kortissa lukee huoli, selittäkää ettei turhasta pidä huolestua. Elämä kantaa. Jos kortissa lukee epäonnistuminen, tulkitkaa, että pitää vain yrittää uudelleen. Kuoleman kortin te tunnette jo. Luurankomies pelottaa, mutta se tarkoittaa vain, että joku elämänvaihe on ohi ja se antaa mahdollisuuden aloittaa uutta. Se on siis positiivinen kortti.

– Kiitos Mama, saammeko tutkia sinun ohjekirjaasi ennen kuin lähdet?

– Tietenkin murut. Voidaan pitää vielä harjoitteluistunto. Mutta ei tänään. Taidan vetäytyä nukkumaan. Päivä on ollut pitkä. Tiedän, että suoriudutte tehtävästä hyvin.

Kleo ja Toini jäivät tutkimaan kortteja huvimajaan.

– Nostetaanko onnenkortit itsellemme?

– Joo, aloita sinä, Toini sanoi.

Kleon kortissa luki Turhautuminen.

– No joo, vähemmästäkin. Miten tämä nyt tulkitaan myönteisesti?

– Ohjekirja neuvoo: Pelollasi ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sinulla on kaikki, mitä tarvitset saavuttaaksesi sen, mitä eniten kaipaat.

Kleo hymyili hämillisenä. – Ihanko totta. Minulla on kyllä yksi juttu.

Toini nauroi. – Arvaan, joku ihastus.

– Äh, nosta nyt sinä kortti.

Toini sai kortin Pettymys.

Nyt oli Kleon vuoro viisastella. – Tuo ei ainakaan lupaa mitään hyvää.

Tytöt tutkivat ohjekirjaa. Jossain syvällä sisimmässäsi väijyy pettymyksen pelko. Nyt on aika kuunnella sisäistä ääntä ja lakata huijaamasta itseään.

– Apua, mihin olemme ryhtyneet? Pyydetään, että saamme olla huvimajassa, kun Mama ennustaa.

– Joo, pukeudutaan linnanneidoiksi ja tarjoillaan vieraille jääteetä.

– Olisi kiva nostaa niitä prinssikortteja. Molemmat kikattivat.

KULTTUURI-ILTA HELSINGISSÄ

– Kuule Helmi, minulla on sinulle ehdotus.

Helmi istui Tarmon kanssa Hotelli Tornin Ateljeebaarissa. Helmi oli nauttinut oopperaesityksestä. Hän huomasi, että hänellä oli ollut ikävä Helsingin rientoihin. Täällä oli upeita taidemuseoita ja taidegallerioita. Hämeenlinna tuntui äkkiä pieneltä.

– Kerro pois. Olen vielä ekstaasissa Taikahuilun jälkeen.

Helmi siemaili cocktailia. Pina Colada oli hänen suosikkinsa. Varsinkin, jos siinä oli tuoretta ananasmehua. Tarmo oli valinnut tukevan viskin.

– Meillä Espoon Sähkössä on kansainvälinen työryhmä. Kokoonnumme Euroopan pääkaupungeissa tapaamassa kollegoja. Seminaareja on pari kertaa vuodessa. Seuraava on heti uuden vuoden jälkeen Pariisissa. Kiinnostaisiko sinua tulla minulle aveciksi?

Helmi ihastui. Kyllä hänelle sopi matka kiehtovaan Pariisiin. Mutta ei se taida onnistua. Hänellä oli opetustunteja ja rahaakin vain niukasti.

– Tulisin kyllä mielelläni, mutta ei minulla taida olla varaa.

– Otetaan halpalento ja voit asua hotellihuoneessani. Kyse on vain pitkästä viikonlopusta. Onko sinulle joka päivä opetusta?

– Ei, itse asiassa vain kolmena päivänä viikossa.

Helmin silmissä siinsi jo tuttu suurkaupunki. Hänellä oli Pariisista hyvät muistot. Matka Joonatanin kanssa oli ollut ihana. Miten ihana siitä tulisikaan Tarmon kanssa.

– Olen päivät seminaarissa. Saat kierrellä yksin katsomassa nähtävyyksiä. Iltaisin on tylsiä päivällisiä ja kulttuuriohjelmaa. Niihin olet tervetullut mukaan. Yleensä siellä on muitakin aveceja.

Helmi huolestui, ei hänellä ollut iltapukua.

– Hei, kaverit ovat ihan tavallisia duunareita. Siistit vaatteet riittävät. Sinullahan on koiravahti?

– On, Jesse tykkää Semusta ja Semu tykkää Jessestä. Kyllä se onnistuu.

– Nyt Helmiseni, lähdetäänkö yksiööni vai haluatko vielä yökerhokierrokselle?

– Mennään teille, olen saanut kaikkea hyvää tälle illalle ihan riittävästi, Helmi huokasi onnellisena.

Hän palasi seuraavana päivänä junalla Hämeenlinnaan. Elämä tuntui yhtäkkiä ihmeelliseltä. Tarmo oli mitä parhainta seuraa. Miehellä riitti hauskoja juttuja. Romanttinenkin hän oli. Toi kukkia, kun poikkesi Hämeenlinnassa. Helmin mielestä tosin liian harvoin. No, miehellä oli työnsä ja kavereita. Ehkä tämä etäsuhde on hyvä. Opitaan tuntemaan pikkuhiljaa, hän lohdutti itseään.

– Meillä on mennyt Semun kanssa ihan kivasti. Jesse näytti pirteältä. – On tehty pitkiä lenkkejä. Nakit on syöty, nappuloita ei.

– Arvasin, Shems on herkkusuu, Helmi nauroi.

Koira istui sohvalla ja mulkoili Helmiä. Mokomakin, jätti hänet yökylään tuon miehen luo. Tosin se oli mukava, syötti nakkien lisäksi munkkeja. Mutta mami on aina mami.

– Jesse, minulla on tiedossa viikonloppumatka Pariisiin. Suostuisitko vielä hoitamaan Semua?

– Ilman muuta, se lenkittää minua. Olen minäkin käynyt Lailan kanssa Pariisissa. Kierrettiin kaikki taidemuseot. Tai ainakin aika monta. Laila oli innoissaan.

– Lähetän sinulle postikortin. Kiitos taas. Mutta nyt me lähdetään Semun kanssa kotiin.

– Vuh, sanoi Shems.

PARIISI

Tammikuinen hyytävä tuuli pyyhki Pariisin katuja. Helmi kietoi villahuivia tiukemmin harteilleen. Hän harmitteli, ettei ottanut toppatakkia mukaan. Turhamaisuudesta sai kärsiä. Kadut olivat sohjoiset. Eivät onneksi liukkaat. Se tästä olisi vielä puuttunut. Hän pujahti pieneen kahvilaan ja tilasi cappuccinon ja vastapaistetun croissantin. Arvaisinkohan tilata vielä lasillisen pastista lämmikkeeksi, hän tuumi. Miksi ei, hän oli vapaalla. Tarmo istui seminaarissa.

Helmi oli suunnitellut käyvänsä lempimuseossaan Orsayssa. Hän oli lämmitellyt hetken Galeries Lafayettessa. Sen muotiosasto oli kuin sadusta.

Olisikohan minulla varaa ostaa illaksi tuo hurmaava musta-kelta-valkoinen leninki? hän oli kysellyt itseltään. Elän kotona tosi säästäväisesti. Ei sitä turhan usein Pariisissa olla.

Nyt Helmillä oli kainalossa tyylikäs tavaratalon paperikassi. Hän hiveli kangasta. Se tuntui silkkisen pehmeältä.

– Helmi, oletpa tyylikäs. Tarmo ilahtui, kun näki Helmin pyörähtelevät uudessa mekossa. Korkeat korot saivat hänet näyttämään sirolta keijukaiselta.

– Joo, tuhlasin. Syön sitten kotona hernekeittoa.

Tarmo nauroi. – Kyllä se on sen arvoistakin. Tule, nyt takki niskaan. Ajamme taksilla vanhaan oopperaan. Siellä on meille seminaarilaisille tarjolla buffetillallinen ja aitoa samppanjaa. Sinähän osaat vähän ranskaa. Miten pyydetään kohteliaasti lasillinen?

Une coupe de champagne, kyllä Helmi ruokasanaston osasi.

Illasta tuli uskomattoman upea. Helmi odotti näkevänsä holvikaarien alla Oopperan kummituksen. Tarmon seminaariystävät olivat mukavia. Keskustelukieli oli englanti. Tosin isännät ilahtuivat, kun Helmi vaihtoi heidän kanssaan tervehdykset ranskaksi. Pöydässä oli tarjolla cocktailpaloja. Pieniä tuulihattuja ja ohuita leipäsiä, jotka oli täytetty hanhenmaksalla ja kaviaarilla. Samppanjaa sai hakea baaritiskiltä. Kohteliaat tarjoilijat täyttivät laakeat lasit piripintaan.

– Lähdetäänkö vielä Pariisin yöhön? Tarmon ystävät ehdottivat.

Helmi oli juhlatuulella. – Lähdetään. Olen aina halunnut käydä Moulin Rougessa.

Kävi ilmi, että isännät olivat varanneet seminaarilaisille eturivin paikat. Show oli näyttävä. Vähäpukeiset tanssitytöt hurmasivat yleisön. He saivat huikeat aplodit. Aamuyö valkeni, ennen kuin juhlijat malttoivat lähteä nukkumaan.

Helmi käänsi aamuauringon säteissä kylkeään. Tarmo oli lähtenyt jo aikaa sitten seminaariin. Taidan ottaa vaahtokylvyn ja lähteä sitten pikkuhiljaa kaupunkikierrokselle, hän tuumi tyytyväisenä. Minnehän Tarmo vie minut seuraavaksi?

Onnistunut matka päättyi aivan liian pian. Tarmo heilautti kättään Helsingin lentoasemalla ja häipyi taksin kyytiin. Helmi oli pettynyt pikaisiin jäähyväisiin. Hän sai odottaa lähes tunnin expressbussia Hämeenlinnaan. Arki tuntui matkan jälkeen ankealta.

JAPANILAISTURISTIT

– Helmi-täti, haluaisin kuulla siitä linnakierroksesta, Joonatan kärtti.

– Hyvä, aloitetaan.

Shems hyppäsi sohvalle. Sekin halusi kuulla, miten satu jatkui.

Ensimmäinen Kolmen Linnan turistikierros toteutui keväällä.

– Astukaa turistibussiin, kiertoajelumme kestää noin kolme tuntia. Palaamme sen jälkeen lounaalle tänne Art Café Stariin, prinsessa Tähti kuulutti mikrofoniin.

Kolmenkymmenen hengen japanilaisseurue kiipesi kuuliaisesti bussiin.

– Saavumme aivan kohta kuningatar Ellinooran ja kuningas Henrikin kotilinnaan. Näette upean barokkipuutarhan. Voitte kierrellä siellä ja ottaa valokuvia. Tarottulkitsija Mama Maddalena on luvannut antaa vain hyviä ennustuksia. Löydätte hänet Sinisestä Huvimajasta.

Japanilaisneitoset olivat pukeutuneet kesähameisiin ja leveälierisiin hattuihin. Kaikilla oli valkoiset päivänvarjot. Ne olivat tarpeen, sillä päivästä oli tulossa helteinen. Herrat riisuivat tuota pikaa puvuntakkinsa. Puutarhasta löytyi varjoisia penkkejä. Hovineidot kantoivat hopeatarjottimilla kokki Kekäleen paistamia kuohkeita tuulihattuja ja virkistävää mustaherukanlehdistä uutettua juomaa.

Huvimajan edessä kiemurteli naisten jono. Kaikki halusivat hyviä ennustuksia. Kleopatra ja Maria Antoinette olivat pukeutuneet linnanneidoiksi. He istuvat hiljaa seinän vierustalla. Molempia jännitti kuulla, mitä Mama ennusti.

– Nostakaa jokainen vuorollanne onnenkortti. Lupaan, että ette pety, Mama aloitti.

Jono eteni vauhdikkaasti. Neidit ja rouvat saivat kuulla, että heillä oli tiedossa onnellisia ja aurinkoisia päiviä, menestystä ja elämän rikkautta. Jokunen pettymys ja huoli varjostivat rauhaa, mutta nekin kuuluivat arkeen. Kun joku nosti Prinssin, muut hurrasivat.

Kleo ja Toini rauhoittuivat. – Ehkä mekin selviämme. Vieraat näyttävät olevan Maman lumoissa, he kuiskivat. – Hehkutetaan hyvillä korteilla ja unohdetaan huonot. Näitkö, Mama pyysi tuota herttaista tyttöä nostamaan uuden kortin, kun ensimmäisessä luki Suru. Hän selitti, että suru menee ohi ja sen jälkeen Aurinko paistaa taas.

Kun kaikki halukkaat olivat kuulleet kohtalonsa, prinsessa Tähti kuulutti: – Kierroksemme jatkuu prinsessa Quun taidegalleriaan.

Bussissa kävi puheensorina. Naiset vaihtoivat kokemuksia. Moni ilmoitti, että uskaltaa nyt ottaa uuden askeleen elämässään. Miehet kuuntelivat huolissaan. Toivottavasti vaimot eivät villiinny, he pelkäsivät.

Prinsessa Quu odotteli vieraita upouudessa galleriassa. Hän oli sisustanut linnan piharakennuksen tarkoitukseen sopivaksi. Ikkunat oli peitetty sysimustilla samettiverhoilla. Tila oli lähes pimeä. Kohdevalot loivat kylmää valoa. Spotit oli suunnattu suurikokoisiin maalauksiin. Niiden tummat sävyt saivat mystisen hohteen. Kaiuttimista kuului tunturituulen ujellusta.

– Saanko esitellä, prinsessa Quu, taidemaalari. Tähti ohjasi turistit galleriaan.

Quu oli kuvankaunis mustassa hopeisilla kuunsirpeillä kuvioidussa pitkässä puvussa. Mustat hiukset korostivat hänen kalpeaa ihoaan. Hän kätteli vieraat ja ohjasi heidät gallerian puolelle. Hovineidot tarjoilivat pikarilliset lakkalikööriä. Quu näytti tyyneltä, mutta hän oli levoton. Mitä jos turistit nauravat hänen maalauksilleen? Tai mikä pahinta, sanovat että ihan ok.

– Saammeko ottaa valokuvia? Japanilaiset haukkoivat henkeään. Maalausten tunnelma oli uskomaton.

– Saatte, mutta ilman salamavaloa.

Vieraskirja täyttyi ihailevista kiitoksista. Valokuvat levisivät välittömästi somessa. Quusta tuli hetkessä tunnettu. Prinsessa Tähden varauskirja täyttyi nopeasti.

– Kuule Quu, taidan järjestää lisäkierroksia, sopiihan sinulle? Tähti suunnitteli.

– Sopii tietenkin, en olisi uskonut, että saan näin hyvää palautetta, Quu hymyili onnellisena.

– Kierroksen kolmas linna näkyy tuolla kukkulalla. Prinsessa Pohjantuuli ja prinssi Mikael odottavat jo teitä, Tähti kuulutti. – Saatte seuraavaksi kulttuuriohjelmaa ja pääsette tutustumaan linnan sisätiloihin. Prinssi Mikael lähtee oppaaksi.

Japanilaiset istuutuivat linnan pihalle rakennetun näyttämön eteen. Ama istui flyygelin takana. Hänen soittonsa vangitsi turistit.

– Tuo poikahan soittaa jumalaisesti, he supisivat. – Tämä kappale on tuttu, sehän on Joutsenlammesta.

Miranda, Maisie ja Mila esittivät hilpeästi Pienten joutsenten tanssin. Se oli heidän bravuurinsa.

Yleisö taputti hillittömästi. Pienen tauon jälkeen neitoset palasivat näyttämölle. He olivat nyt paljain jaloin. He olivat pukeutuneet oranssinpunaisiin huiveihin. Tytöt esittivät vauhdikkaan tulitanssin.

Yleisö riehaantui. He taputtivat entistä innokkaammin.

Prinsessa Pohjantuuli astui vuorostaan esiin. – Saatte nyt vähän kevennystä. Mieheni on kirjoittanut tekstin tähän monologiin. Sen teemana on lemmenkaipuu. Poikani Amadeus säestää.

Tunnelma muuttui. Japanilaiset eläytyivät Pohjantuulen onnettomaan rakkauteen. Tosin he olivat helpottuneita, kun tarina päättyi onnellisesti. Pohjantuuli sai kunnon taputukset. Amadeus häkeltyi, kun naiset olivat jonossa pyytämässä häneltä nimikirjoituksia.

– Olkaa hyvät, linnakierros alkaa, Tähti kiirehti.

Prinssi Mikael näytti komealta linnanherran asussa. Hänellä oli istuvat polvihousut, viitta harteilla ja sulkahattu päässä. Japanilaiset kiipesivät kierreportaat korkeimpaan torniin. Sieltä avautui upea näköala alas laaksoon.

– Hei tuolla näkyy Café Starin neonvalokyltti, eräs herroista huomasi, kun katseli kaukoputkella kylän suuntaan.

– Näkyykö piipusta savua? Henrik kysyi hymy huulillaan. – Arvaan, että kokki Pinkki valmistaa siellä teille herkkuja. Kiitokset vierailusta ja tervetuloa uudelleen.

Japanilaiset taputtivat.

– Kierroksemme päättyy tänään lounaalle. Olkaa hyvät, buffetpöytä on katettu. Nostakaamme kuohuviinimalja onnistuneelle retkelle.

Tähti oli tyytyväinen ensimmäiseen kierrokseen. Hänen kesäohjelmansa näytti hyvältä.

Uusi aputyttö Elise oli hänkin tyytyväinen. Hän oli opiskelija. Kesätyöpaikka kotikylässä oli lottovoitto. Kokki Pinkki vaikutti mukavalta esimieheltä. Ilmassa oli havaittavissa pientä jännitystä.

HELMI KIRJOITTAJAKURSSILLA

Pitkä talvi oli takana. Helmi oli ilmoittautunut viikonlopun kestävälle kirjoituskurssille Ahlmanin kartanoon Tampereelle. Häntä jännitti.

Osaankohan minä? Yritän ainakin. Voin samalla käydä katsomassa Tuulia ja vauvaa. Hän pakkasi reppuun vaihtovaatteet ja kannettavan tietokoneen. Junamatka Tampereelle kesti vajaan tunnin. Bussi numero 12 lähti linja-autoasemalta ja vei suoraan kurssipaikalle.

Helmi katseli rehevää maisemaa ja niityllä laiduntavia lehmiä. Minähän olen ihan maalla, hän hämmästeli. Kevätkukat kukkivat pihalla. Pirkanmaan perinnepuutarha, hän huomasi kyltin. Olipa kiva, kun kukkapenkeissä oli kasvien nimilaput.

– Tervetuloa Ahlmanille. Teitä kirjoittajia on täällä kaksi ryhmää ja maalareita kolme. Opettajanne johdattavat teidät luokkiin. Ateriat tarjoillaan tuolla ravintola Kapustassa. Antoisaa kurssiviikonloppua, kurssisihteeri toivotti auditorioon kokoontuneille oppilaille.

Helmi seurasi naisjoukkoa. Miten ihmeessä kurssit olivat aina naisvoittoisia?

– Miehet ei uskalla, kurssitoverit nauroivat.

Opettaja Petri katseli viherluokkaan kokoontuneita naisia. Koulut olivat juuri loppuneet. – Kuinka monta teistä on opettajia? hän kysyi.

Kymmenen kättä nousi.

– Kuinka monta teistä on äidinkielen opettajia?

Seitsemän kättä nousi.

Helmi pelästyi. Hän oli kovassa seurassa.

– Tervetuloa kaikki. Teemme kolmen päivän aikana pieniä harjoitustehtäviä. Kurssin tavoitteena on kirjoittaa hyvä novelli. Saatte lukea toistenne tarinat ja kommentoida. Minä annan lopuksi jokaiselle henkilökohtaista palautetta. Mutta nyt asiaan. Listatkaa ihan aluksi omia toiveitanne ja pelkojanne kirjoittamisen suhteen.

Luokassa kävi tasainen naputus. Kaikilla oli kannettavat tietokoneet.

– Näitä ei tarvitse lukea ääneen. Voitte käyttää muistiinpanoja apuna harjoituksissa. Tässä tulee ensimmäinen. Kääntäkää joku äsken kirjoittamistanne peloista myönteiseksi. Rakastatte sitä. Saatte viisi minuuttia aikaa ja jokainen lukee oman kirjoituksen ääneen.

Luokassa nauru raikui, kun yksi rakasti käärmeitä, toinen yksinäisyyttä, kolmas esiintymisjännitystä.

Päivä kului aivan liian nopeasti. Opettaja jakoi kaikille printtejä hyvistä novelleista.

– Lukekaa nämä iltaläksyksi. Keskustellaan huomenna.

Helmiä jännitti, kenet hän saa huonekaveriksi.

– Hei minä olen Eveliina. Tulin Kuopiosta asti.

– Hei, minä olen Helmi, tuolta naapurista, Hämeenlinnasta.

Eveliina oli yksi opettajista. Nuori, punatukkainen ja sujuvasanainen. Hän kirjoitti rohkeaa tekstiä. – Haluan kirjoittaa parisuhteesta ja seksistä, hän ilmoitti, kun opettaja kyseli kurssilaisten novelliaiheita.

Helmi mietti, mistä hän haluaa kirjoittaa. Välit pikkusiskon kanssa olivat poikki. Heillä oli ikäeroa lähes kahdeksan vuotta. Sisko oli oikea kiusanhenki. Oli parempi pitää etäisyyttä. Mitä jos kirjoitan novellin aiheesta Sisarrakkautta. Tiedän siitä kaiken, Helmi tuumi.

– Lähtekää nyt ulos pihalle tekemään havaintoja, Petri kehotti seuraavana aamuna. Saatte puoli tuntia aikaa. Sen jälkeen odotan kuulevani jokaiselta runonpätkän.

Helmi kauhistui. Ei hän osannut riimitellä. Säkeet syntyivät kuin itsestään.

Musteensiniset pilvet
kaipaus kesään
vasta leikatulla nurmella
yksinäinen apilankukka.

– Hyvä, opettaja sanoi. Siinä oli hieno japanilainen tunnelma. Miettikää seuraavaksi tunnetiloja. Kaikki saavat kirjoittaa pienen tarinan henkilöstä, joka tulee ABC-asemalle. Muut saavat arvata, onko päähenkilö stressaantunut, iloinen, surullinen, yksinäinen tai rakastunut.

Tarinoista tuli riemullisia. Stressaantunut tyyppi oli ehdottomasti suosituin. Olihan siinä draaman aineksia. Helmi kirjoitti rakastuneen silmin. Hänen tarinansa pursui kermaleivoksia. Kurssitoverit nauroivat.

– Taidat olla herkkusuu.

– Teillä on iltapäivä aikaa kirjoittaa novelli. Sopiva pituus on kahdesta neljään liuskaan. Kirjottakaa kuvailevaa tekstiä.

Helmi otti tietokoneen huoneeseen. Miten voi olla mahdollista, että opiskelijat asuvat huoneissa, joissa ei ole työpöytiä? hän ihmetteli. Ei auttanut kuin ottaa tietokone syliin ja naputtaa sängyn päällä.

Hän uppoutui tekstiin. Miten hyvältä tuntui purkaa nuoruuden traumat. Hän tiesi, että novellin piti olla lyhyt ja keskittyä yhteen tapaukseen. Tekstiä syntyi eikä hän pystynyt lopettamaan. Antaa mennä, sanon nyt kaiken, Helmi päätti ja kirjoitti lähes vimmaisesti.

– Olet kirjoittanut romaanin käsikirjoituksen, Petri kommentoi seuraavana päivänä.

Helmi ilahtui, kun opettaja oli laittanut tekstin laitaan lukuisia plusmerkkejä.

– Jatka samaan tapaan. Tyyli on vapaa, opettaja rohkaisi.

Helmi luki tarinan vielä kerran kotiin päästyään. Hän oli voipunut. Latasin tähän juttuun kaiken. Taisin vähän liioitella. En ikinä näytä kirjoitusta Taimille, hän päätti. Kesämökki oli ollut ilonaihe, mutta hän oli joutunut myymään sen. Ylläpito tuli liian kalliiksi, eikä hänellä ollut juurikaan aikaa lomailla.

Jos minulla olisi perhe, olisin ilman muuta pitänyt kesäpaikan. Mutta nyt, kun olen aina vaan sinkku, se olisi turhaa ylellisyyttä. Onneksi saan pitää työpaikan Vanajaveden opistossa. Tulot ovat pienet mutta opettaminen innostavaa. Taidan olla siltikin etuoikeutettu, kun saan tehdä sellaista työtä, josta oikeasti pidän, hän lohduttautui. Nyt kun tämä tarina on kerrottu, voin kehitellä uusia. Hän muisti, että hänellä oli pino Lailan päiväkirjoja. Ne olivat unohtuneet appelsiinikuvioiseen kestokassiin. Taidan lukea niitä iltojeni iloksi, hän suunnitteli

Shems katsoa killitti Helmiä.

– Voi Semu, kiitos kun odotit kärsivällisesti. Nyt lähdetään iltapissille ja sitten painutaan nukkumaan. Saat tulla viereen.

SISARRAKKAUTTA

– Meille on syntynyt kaksoset, Helmi hihkui eräänä kuulaana helmikuun aamuna koulussa. Hän oli reipas ekaluokkalainen ja suunnattoman ylpeä isosiskon roolistaan.

– Ne syntyi Höyhensaarilla ja äiti oli kamalan kipeä. Kukaan ei tiennyt, että vauvoja on kaksi. Ei lääkärikään.

Seuraavana päivänä Helmi oli hiljainen tyttö.

– Mikä on, oletko jo käynyt katsomassa vauvoja? opettaja kysyi.

Helmi nyyhkytti. – Niitä on enää yksi. Se on surkean pieni. Veli kuoli illalla. Äiti sanoi, että se ei jaksanut elää. Se on nyt enkelinä taivaassa.

Opettaja otti kädestä. – Vie äidille terveisiä. Se oli Jumalan tahto.

Hautajaispäivä oli kevättalven kylmin. Äiti, isä ja Helmi seisoivat hytisten hautausmaalla. Lunta oli kinoksiksi asti. Taimi-vauva nukkui
lampaanvillalla vuoratussa kopassa. Helmiä itketti. Hänellä oli vaaleanharmaa teddyturkki ja villamyssy. Varpaita paleli.

Helmi piti äitiä kädestä. Tällä oli talvitakin alla musta leninki ja rinnassa kameekoru. Sitä hän käytti vain juhlahetkinä. Äiti tärisi kylmästä. Ohuet nailonsukat eivät lämmittäneet. Illalla äidin jalat olisivat punaisenkirjavat pakkasen puraisusta. Isä hieroisi niihin pahanhajuista linimenttiä.

Sukulaisia oli kerääntynyt paikalle vain muutama. Toimitus oli nopeasti ohi. Pappikin taisi palella. Veti karvalakkia korville.

Kotona äiti tarjosi vieraille kahvia perheen parhaista Myrna kupeista. Hän oli leiponut komean pullakranssin. Helmi maisteli kielen päällä pinnalle ripoteltua raesokeria. Se oli harvinaista herkkua.

– Poika ehti saada hätäkasteen. Nimeksi tuli Lauri isän mukaan. Tytöstä tulee Taimi Anneli. Äiti oli lukenut uutta Taimi nimistä naistenlehteä.

– Hyvä ettei lukenut Apua, isä vitsaili, vaikka hänellä oli pala kurkussa. Ainoa poika, nyt haudassa. Olisi saanut jäädä siskon asemasta henkiin.

Taimi kasvoi nopeasti, vaikka oli syntynyt keskosena. Hän huusi jatkuvasti.

– Se on koliikkia, kyllä se menee ohi, tuttavat tiesivät.

Äiti näytti riutuneelta. Hänen ennen niin reippaat askeleensa olivat muuttuneet hiiviskelyksi. Kotona piti olla sipihiljaa silloin kun Taimi nukkui. Permanenttikiharat olivat muisto vain.

– Marjatta, sinun pitäisi hakea apua. Näytät surkealta, Sylvi-täti patisti. Hänellä oli kaksi poikaa, Helmin ikäinen Eero ja kaksi vuotta vanhempi Kari. Helmi piteli korviaan, kun sisko kiljui. Olisi saanut kuolla sekin, hän toivoi salaa.

Se oli turha toivo. Sisko hiljeni, kun rupesi saamaan oikeaa ruokaa, perunaa ja kastiketta. Helmi rauhoittui. Hän oli odottanut kovasti leikkikaveria, mutta ei tuosta rääpäleestä ollut seuraa. Roikkui perässä, teki kiusaa ja sotki Helmin ja kavereiden leikit.

Helmi kanteli. Äiti torui. – Helmi sinä olet isompi. Kyllä sinun pitää ymmärtää.

Helmi ei ymmärtänyt. Sisko kiusasi ja häntä moitittiin. Epäreilua, hän tuhisi ja nipisti Taimia. Tämä innostui huutamaan entistä enemmän. Huutakoon, en välitä. Pahuksen kiusankappale.

Poikaserkut viettivät kesälomia Suvelan mökillä. Kari löysi seuraa naapureiden saman ikäisistä pojista. Helmi ja Eero viihtyivät kahdestaan. He uivat kuumina kesäpäivinä lämpimässä järvivedessä ja lukivat sadeilmoilla poikien tuomia Jerry Cottoneita. He häätivät yhteistuumin uteliaan pikkutytön tiehensä.

Taimi mökötti. – Ne ei leiki mun kanssa, hän valitti.

Äiti ei tiennyt mitä tehdä. Naapureissa ei ollut siskon ikäistä seuraa. Helmi nakkeli niskojaan, kun äiti yritti sovitella.

Sisko teki kiusaa minkä ehti. Helmi ja Eero linnoittautuivat leikkimökkiin. Sinne Taimilla ei ollut asiaa. Tämä potki ovea, tuloksetta.

– Olkaa siellä sitten senkin tyhmät, hän uhosi. Helmi näytti kieltään.

– Tytöt, miksi te ette voi olla sovussa, isäkin ihmetteli.

– Ei vain voida, toi Helmi on ihan mäntti. Eerokin on.

– Ite oot. Sanasodasta ei tullut loppua.

Helmillä oli syntymäpäivä heinäkuussa. Äiti leipoi joka vuosi komean mansikkakakun ja kutsui mökkinaapurit juhliin.

– Miksi Helmillä on juhlat kesällä ja minulla vasta helmikuussa? Taimi valitti.

Äiti nauroi. – Nyt liioittelet, ei sellaisiin asioihin voi vaikuttaa. Ota pala kakkua.

Taimin mielestä kaikki oli väärin. Helmi sai parempia arvosanoja koulussa, osasi piirtää ja sillä oli paljon ystäviä. Hän jäi joka asiassa siskon varjoon.

Helmistä ja Taimista ei tullut koskaan kavereita. Ikäeroa ja vanhaa kaunaa oli liikaa.

Kun Helmi oli lukiossa, perhe muutti Lasse-isän rakentamaan
omakotitaloon. Helmi sai oman huoneen. Taimi nukkui vanhempien makuuhuoneessa.

Tyttö protestoi. – Minäkin haluan oman huoneen. Miksi Helmi saa aina kaiken ja minä en mitään? Muutan vaatehuoneeseen.

Hän toteutti uhkauksensa. Äiti erotti verholla hänelle oman tilan. Siihen mahtui juuri ja juuri kapea sänky ja pieni työpöytä.

Kun Helmi lähti ylioppilaaksi kirjoitettuaan pois kotoa, sisko ei suostunut muuttamaan hänen vapaaksi jääneeseen huoneeseensa. Hän oli mieluummin katkera.

Kun Taimi pääsi koulusta, Helmi osti hänelle ylioppilaslahjaksi lomamatkan Samokselle.

Äiti hätäili. – Pidäthän hyvää huolta siskosta.

Helmi lähti tietenkin esiliinaksi. Taimi löysi nopeasti seuraa. Hän meikkasi ja lähti joka ilta juhlimaan, kun Helmi oli jo menossa nukkumaan. Tyttö tuli kuitenkin kiltisti aamuyön tunteina takaisin. Paitsi lähtöpäivää edeltävänä yönä.

– Mitä teen, jos se ei tulekaan, Helmi tuskaili. – Jätän sen tänne.

Mitta alkoi olla täynnä. Taimi oli kiukutellut koko viikon. Ruoka maistui oudolta, ranta oli kivinen ja merivesi kylmää. Helmin syytä kaikki. Surkea lomakohde.

Kello oli puoli viisi aamulla, kun hotellihuoneen ovi kolahti. Taimin silmät olivat punaiset ja ripsiväri valui poskille mustina viiruina.

– Hyvä kun tulit. Arvaa olinko huolissani. Tämä oli sitten viimeinen kerta, kun lähden sinun kanssasi minnekään.

– Senkin tyhmä tosikko. Kuvitteletko, että minä muka lähtisin sinun kanssasi.

Yhteisiä matkoja tuli kuitenkin. Taimi haki lentoemännäksi.

– Taimi, sinä kun osaat ranskaa, saat lentää Egyptin reittiä.

– Voi, olen aina halunnut nähdä pyramidit. Helmi oli valmis kestämään siskoa, kun näin hieno matka oli tiedossa.

Pyramidien jälkeen vuorossa oli junamatka Luxoriin. Taimilla oli viikonloppuvapaa.

– Vien sinut Winter Palacen puutarhaan syömään. Siellä on nostalgian havinaa. Vaikka on ramadan, saamme tiskin alta ruokajuomia. Muista, täällä Egyptissä on aina ripulin vaara.

Helmillä oli imodiumia matkassa. Niille tuli seuraavana yönä käyttöä. Aamulla Kuninkaiden laaksossa oli tukahduttava helle. Hiekka pöllysi. Lämpömittari näytti +40 astetta.

– Esittelen sinulle maailman hienoimpia nähtävyyksiä ja olet kuin haudasta noussut muumio. Taimin äänessä kuului vahingoniloa.

Helmi mietti, oliko siskolla sormensa pelissä kaameassa vatsataudissa. He olivat syöneet samoja ruokia, mutta sisko oli terve.

Seuraavana kesänä äiti kuoli juuri 70 vuotta täytettyään. Hän oli syönyt särkylääkkeitä yleiseen pahoinvointiin ja myöhemmin mielialalääkkeitä. Elämä sotavuosien jälkeen oli ollut ankaraa. Isä kuoli pian äidin jälkeen. Helmi ja Taimi perivät perheen kesämökin.

Eihän yhteisomistuksesta mitään tullut. Helmi yritti jakaa vuoroja. Sisko ei halunnut. Sinnitteli mieluummin kaupungissa. Kävi sentään kerran kesässä katsomassa, että perintömökki oli pystyssä. Helmillä oli huono omatunto, kun hän vietti kaikki lomat mökillä. Hän yritti pitää siskoa tämän harvoilla käynneillä hyvänä. Tarjoili tuoretta Vanajan kuhaa ja uusia perunoita.

Siskon hermot pettivät. Hän antoi parin viinilasillisen jälkeen tulla ulos vuosien kaunat.

– Sinä olet ollut aina vanhempien lellikki. Olet saanut kaiken mitä olet halunnut. Minulle ei ole jäänyt mitään. Vihaan sinua. Haluan, että lunastat mökin itsellesi. Tarvitsen rahaa. Minä en tänne enää tule.

Helmi purskahti itkuun. Tämä oli liian kamalaa. Ainoa sisko ja edelleen yhtä ilkeä kuin lapsena. Pahainen kakara, vaikka oli jo aikuinen. Eli synnissä poikaystävän kanssa. Ukkomies vielä. No eronnut, mutta kahden teinipojan isä. Siskon lapsihaaveet olivat kariutuneet siihen, kun mies ilmoitti, että hänen lapsikiintiönsä oli täynnä. Kiitos, ei enää yövalvomisia. Sisko hankki lohdutukseksi koiranpennun. Parin vuoden kuluttua pihapiirissä pyöri neljä iloista partacollieta.

Taimi oli saanut töitä Suomesta. Vuodet ulkomaan lennoilla olivat olleet rankkoja. Työmatkoja oli edelleen, mutta nyt harvakseltaan. Hän oli lähdössä kymmeneksi päiväksi Malawiin. Reino ja koirat heiluttivat hyvästit. Mies piteli rintaansa. Sisko oli niin täpinässä matkasta, ettei huomannut miten kalpea tämä oli.

Kun taksin takavaloja ei enää näkynyt, mies lysähti maahan. Hän oli saanut sydänkohtauksen. Naapuri näki tapauksen ja hälytti ambulanssin.

– Helmi, mitä tehdään? Isäntäväki on poissa ja koirat ryntäilevät hätääntyneinä pihassa, naapuri soitti.

Eihän siinä muu auttanut kuin hakea katras opiskeluasuntoon. Siinä olikin sovittelemista. Yhtäkkiä Helmillä oli hoidettavana neljä villipetoa. Siskon lemmikit säikkyivät porraskäytävästä kuuluvia ääniä ja haukkuivat lakkaamatta. Pahinta oli ulkoilutus. Kauhunhetkiä riitti, kun kävelytiellä tuli vieraita koiria vastaan. Kymmenen päivää tuntui kymmenen viikon mittaiselta.

Siskolle ei ollut kerrottu mitään, jotta hänen matkansa ei olisi mennyt pilalle. Taimi pelästyi, kun Reino ei ollut lentokentällä vastassa. Hän aavisti, että nyt kaikki ei ollut kohdallaan.

– Reino toipuu, ohitusleikkaus onnistui. Koirat odottavat jo malttamattomina, Helmi rauhoitteli. Hän oli kuvitellut, että hänen apunsa olisi sulattanut siskon sydämen. Toisin kävi. Tämä oli entistä katkerampi.

– Halusit omia koiranikin. Eikö sinulle mikään riitä?

Mykkäkoulu alkoi eikä loppua ollut näkyvissä. Kyllä he muutaman vuoden kuluttua puheväleissä olivat, mutta mökillä siskoa ei enää näkynyt. Ei Helmi kutsunutkaan. Hän otti pankkilainan ja lunasti paikan. Kiristeli hampaita. Rahanreikiä olisi ollut tärkeämpäänkin. Mietti, että riita oli ollut täysin turha. Kyllä hän olisi lunastanut mökin ilman haukkujakin.

Sisko totesi tylysti, että ystävät voi valita, sukulaisia ei. Mutta ei niiden kanssa tarvitse olla missään tekemisissä. Helmi ymmärsi viimein, että ongelma oli siskon, ei hänen. Olkoon rauhassa, pahuksen kiusankappale.

HELMI JA JESSE RANTAKASINOLLA

Helmi uppoutui kirjoituskurssin jälkeen Lailan tekstiin. Vaikka käsiala oli koukeroista, hän sai siitä hyvin selvän. Millainen ura tytöllä oli ollutkaan. Hän oli ollut mukana tekemässä televisiohistoriaa. Tästä tulisi hieno romaani, jos Laila olisi itse kirjoittamassa, Helmi haikaili. Taidan jututtaa Jesseä, kun seuraavan kerran tapaamme. Hän on ollut seuraamassa tapahtumia sivusta. Olipa Lailalla onnea, että mies on hoitanut lapsia, kun tämä on ollut keikoilla. Se ei joka perheessä olisi onnistunut.

– Jesse, olen lukenut Lailan päiväkirjoja. Kiitos kun annoit luvan. Ne ovat täynnä kuvauksia työmatkoista. Tai niin kuin Laila sanoo, keikoista. Hän on tavannut vaikka kuinka paljon julkkiksia. Laila kirjoittaa, että he olivat tavallisia pulliaisia siviilissä. Hauska ajatus.

Helmi ja Jesse istuivat Rantakasinon terassilla. Molemmilla on kylmä oluttuoppi edessään.

– Oletko saanut kesätöitä? Jesse huolehti.

– Jatkan taidemuseolla. Siellä on nyt vilkasta. Hämeenlinna on kesäkaupunki ja turistit tykkäävät kierrellä täällä. Minulla on muutakin kivaa tekemistä. Ajattelin osallistua pieneen kirjoittajapiiriin. Galleria Paperihuoneella kokoontuu Kynäilijät ryhmä. Olen tutustunut Lailan graafikkokavereihin. Yksi heistä, Tiina-Kristiina kutsui mukaan. Katsomme ensin gallerian näyttelyn ja kirjoitamme sen innoittamina pieniä tarinoita. Luemme ne ääneen ja keskustelemme. Kirjoitamme kotona yhteisistä aiheista juttuja ja luemme ne seuraavalla kerralla nimettöminä. Olen ollut jo kerran mukana. Ryhmä vaikuttaa kivalta ja mikä parasta, siinä on pari herrahenkilöä mukana.

Jesse nauroi. – Taidat kaivata miesseuraa, kun minäkin kelpaan.

– Hassu, ihminen tarvitsee ystäviä, oli ne sitten naisia tai miehiä. Tilataanko toiset tuopit? Ilta on ihana. On ylellistä istua täällä ulkona järven rannalla keskellä kaupunkia.

Jesse oli samaa mieltä. Oli ihana istua kauniin neidon kanssa ulkona. Hän viihtyi iltaisin kotisohvalla television äärellä. Laila oli aina ihmetellyt, kun mies surffasi tv-kanavilla ja katsoi mitä vain. Hän itse oli ihastunut epookkielokuviin ja halusi nähdä ne alkukuvista lopputeksteihin asti.

Jesse oli kiusoitellut. – Nauhoitan sinulle syntymäpäivälahjaksi pelkkiä lopputekstejä.

Laila halusi nähdä kotimaisista ohjelmista, ketkä työkavereista olivat olleet niitä tekemässä. Jessen silmät kostuivat muistoista.

– Hei, herätys, Helmi sanoi. – Luin teidän ensitapaamisesta. Haluaisitko kertoa, jos se ei ole liian tuskallista?

– Ei, päinvastoin, kiva kun joku kuuntelee. Laila opiskeli sihteeriopistossa ja minä olin ensimmäistä vuotta Dipolissa. Tapasimme yrjönpäivänä viikko ennen vappua. Täytyihän ihmisellä vappuheila olla.

Helmi nauroi. – Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä? Olen kuullut sellaisesta, mutta taitaa olla vain satua.

– Joo, en tiedä. Meidän solun alakertaan tuli bussilastillinen sihteeriopiskelijoita. Ne kaikki oli tälläytyneet näteiksi ja vaikuttivat aika pelottavilta. Laila näytti yksinäiseltä. Muistan vielä, että sillä oli lyhyet mokkanahkaiset mikrot ja pitkä polviin asti ulottuva valkoinen neuleliivi. Ne taisivat olla sen ajan muotia. Pokkasin tanssiin ja se tuntui mukavalta pidellä.

– Vietittekö vapun yhdessä?

– Vietettiin ja kaikki vaput sen jälkeen. Käytiin Dipolissa silliaamiaisella ja Ullanlinnan mäellä juhlimassa kavereiden kanssa. Vietin kesän kotipuolessa. Isä oli kyläkauppias. Se rakensi uutta kauppaa ja minä olin apupoikana.

– Näitkö Lailaa kesällä ollenkaan?

– Joo, kävin niiden mökillä. Se oli vähän nolo juttu. Poltin takapuoleni saunan pönttökiukaassa. Sain tutulta rekkakuskilta kyydin takaisin kotiin. Muistan, että päivä oli helteinen ja kernipenkillä oli tuskaista istua. Takapuolessa oli iso vesikello.

Helmi nauroi. – Ne kamalimmat muistot jäävät yleensä mieleen.

Jessekin nauroi. – Pidettiin Lailan kassa yhteyttä postikorteilla. Meillä ei ollut puhelinta eikä Lailallakaan. Se oli aika romanttista. Tavattiin syksyllä joka viikko. Dipolissa pyöri elokuvakerho Montaasi. Siellä esitettiin klassikoita. Nähtiin Pasolinia, Fellinia, Godardia, Truffeauta. Mentiin aina esitysten jälkeen Kaljakellariin. Tilattiin vakioannos, kuuma juusto-kinkkuleipä ja tuoppi olutta. Keskusteltiin elokuvista. Se oli kivaa aikaa.

– Hei, Bio Rexissä esitetään näin kesäisin vanhoja leffoja. Mentäisiinkö yhdessä? Voidaan tulla elokuvien jälkeen tänne Rantakasinolle tuopeille tai voidaan mennä tuonne Nooran viinibaariin.

– Sopii minulle. Mutta nyt meidän taitaa olla paras lähteä kotiin päin. Semu kaipaa jo varmaan iltapissille.

– Jesse, hyvä kun muistutit. Shems moittii minua, jos tulen myöhään. Kiitti kivasta illasta.

TEMPPURATA

Joonatan ja Helmi istuivat parvekkeella. Shems oli hypännyt pojan syliin. Kaikki kolme herkuttelivat tuoreilla herneenpaloilla.

– Shems voisi syödä herneitä litrakaupalla, jos antaisin, Helmi kertoi.

– Mikset anna?

– Arvaa vaan. Herneet pierettävät. Haju on kamala.

Joonatan nauroi, kun koira pieraisi. – Joo, niin haisee.

– Kuule, mitä jos käyt Semun kanssa pissillä. Voitte hakea meille hampurilaiset iltapalaksi.

– Kerrotko sitten iltasadun?

– Kerron. Mitä haluaisit kuulla?

– Et ole kertonut pitkään aikaan Mama Maddalenasta.

– En olekaan. Siitä on kauan, kun kävit viimeksi. Oliko kesäleirillä kivaa?

– Joo, nukuttiin teltoissa. Siellä oli aika märkää, kun satoi. Paistettiin lettuja nuotiolla.

– Lauloitteko nuotiolauluja?

– Laulettiin ja aamuisin nostettiin lippu salkoon. Me mennään nyt.

Kun hampurilaiset oli syöty, Joonatan ja Shems asettuivat sohvalle. Helmi aloitti iltasadun.

Mama Maddalena istui puistossa Vanajaveden rannalla. Syksyn lehdet täplittivät nurmikon. Keskiaikafestivaaleista oli jo aikaa. Samoin Kolmen Linnan kierroksesta. Mama oli nauttinut istuessaan Ellinooran huvimajassa ennustamassa. Kleopatra ja Maria Antoinette olivat tuuranneet häntä ansiokkaasti. Tytöt olivat kääntäneet kaikki kortit onnekkaiksi. Turistit olivat olleet kovasti tyytyväisiä.

Nyt syksyllä tuntui, ettei tapahtunut mitään. Mama huokasi. Kukaan ei kaivannut häntä. Kirjekyyhky lehahti Maman syliin. Kas, postia Ellinooralta, hän ilahtui. Mama kaivoi lukulasit käsilaukustaan.

Hei Mama, me ollaan kotilinnassa syyslomalla. Meillä on ikävä sinua. Elli-täti istuu huvimajassa ja lukee jotain tyhmää Hertta-sarjaa. Täällä on tylsää. Tule käymään, toivoo Leonardo.

Mama tuumi, voisinhan mennäkin. Taikamattoni on päässyt kovasti pölyttymään. Mistähän lapset tykkäisivät. Taidan tietää. Kaikki pitävät seikkailuista.

Hän laittoi kirjekyyhkyn matkaan viesti nilkassaan.

Hei Leo, tulen yllätyksenä. Älä kerro muille. Hiivi ensi yönä hiljaa sängystäsi ja tule tapaamaan minua suihkulähteelle, terveisin Mama M.

Leonardoa jännitti. Hän hiipi hiirenhiljaa yönmustalle pihalle. Suihkulähde solisi rauhoittavasti. Poika tähyili taivaalle. Mama laskeutui taikamatolla tasaiselle ruohikolle.

– Huh, reumatismi meinaa kiusata. Onneksi lentosää oli tasainen.

– Hei Mama, mitä tehdään?

– Rakennetaan teille huomiseksi temppurata. Oletko valmis?

– Olen, jännää.

Mama heilautti kättään. Hetkessä suihkulähteen viereen kohosi tasapainopuomi. Seuraavalla kädenheilautuksella läheisiin puihin kiinnittyi narutikkaat ja kiipeilyköydet.

Leonardon silmät pyöristyivät. – Voidaanko hyppiä niin kuin Tarzan liaanilla?

– Kyllä vain. Haluatteko myös liitää puutarhan yläpuolella?

– Jee, sanoi Leo. Tästä tulee hurjaa. – Mitä vielä keksit?

– Jaa, taidan levätä hetken. Täytyyhän sinullekin jättää yllätyksiä. Vetäydytään nyt nukkumaan ja jatketaan aamulla. Olet reipas poika Leo. Kiitos kun kutsuit minut. Mutta nyt yöpuulle.

– Mama, ihana, mikä sinut tänne lennätti? Elli hieroi aamulla silmiään.

– Taikamatto tietysti. Mutta kysypä Leolta, onko hän juonessa mukana.

Kysymisestä ei tullut mitään, sillä poika nukkui sikeästi ja näki unta siivistä, jotka kohottivat hänet yläilmoihin.

– Lapset, pian puurolle. Sen jälkeen on tiedossa yllätyksiä, Elli huhuili.

Lapsia ei tarvinnut kahdesti käskeä. He rakastivat yllätyksiä. Leonardokin heräsi ja riensi ensimmäisenä puutarhaan. Oliko temppurata totta vai oliko hän nähnyt unta? Hän henkäisi. Puutarha hohti sateenkaaren väreissä. Yön aikana kiipeilytelineitä oli putkahtanut lisää. Rata kiemurteli puiden välissä ja katosi muurin taakse.

– Vau, lapset kiljuivat. – Mama tämä on huippuhieno. Saadaanko heti kokeilla?

– Saatte, onhan teillä tukevat kengät?

– Joo, me saatiin silloin Maman syntymäpäiväjuhlissa ne hienot Adidas lenkkarit.

– Hyvä juttu ja tässä teille kaikille kypärät. Rata alkaa suihkulähteeltä, kiertää pitkin linnan muuria ja päätyy tuonne tornin viereen. Näettekö, siellä on kunnon liukumäki. Kun olette kiertäneet radan, lupaan yllätyspalkinnon kaikille, jotka eivät ole pudonneet. Leonardo, lähde sinä ensimmäisenä ja auta Ebonya vaikeissa paikoissa. Te muut pärjäätte kyllä.

Lapset hihkuivat ja lähtivät seikkailulle.

– Mama, mitä tarkoitit, voiko joku pudota? Tuollahan näkyy olevan narutikkaita huikean korkealla.

– Sitä sanotaan canopy walkwayksi, Mama tiesi. – Älä huoli, ajattelin vain vähän rauhoitella, etteivät he ryhdy tyhmänrohkeiksi. Loihdin radan alapuolelle näkymättömän turvaverkon. Jos joku sattuisi putoamaan, hän jää keikkumaan tuonne päidemme yläpuolelle.

Elli rauhoittui. Hän istuutui Maman viereen puutarhakeinuun. Kokki Kekäle toi heille isot mukilliset lattea. Pian yläpuolelta kuului kiljumista.

– Hei me lennetään, lapset huusivat riemuissaan. He kiitivät vaijereiden varassa korkealla pihatammien latvusten lomassa.

– Haluatko Elliseni sinäkin kokeilla? Mama virnisti.

– No en todellakaan. Hyvä kun pysyn tässä kiikussa. Kiitos kun järjestit lapsille hauskaa tekemistä. He menevät parin päivän päästä taas kouluun. Haluaisitko jäädä tänne joksikin aikaa pitämään minulle seuraa? Olen kyllästynyt lukemaan noita nyyhkytarinoita. Voitaisiin keksiä jotain muuta tekemistä.

– Kyllä vain Elli, jään mielelläni. Minullakin on tylsää yksin kotona.

Lapset tupsahtivat yksi toisensa jälkeen liukumäestä. Kaikilla oli punaiset posket.

– Miten Ebo pärjäsit isompien kanssa? Mama uteli.

– Haa, se oli kaikkein ketterin, pojat paljastivat. – Saadaanko me nyt yllätyspalkinnot? Kukaan ei pudonnut.

– Hyvä kun olitte varovaisia. Istukaa hetkeksi ja ojentakaa kätenne.

– Vau, kiitos Mama. Lapset saivat jättisuuret mansikanmakuiset hattarat. Sokerihymyt ulottuivat korviin asti.

– Mama saadaanko kiertää uudelleen?

– Totta kai, vaikka kuinka monta kertaa. Mutta muistakaa tulla syömään välillä.

HELMI JÄTTÄÄ TARMON

– Katso Shems. Ostin meille herkkupihvit illaksi. Sinäkin saat. Tarmo tulee käymään.

Shems heilutti häntäänsä, vaikka ei miehestä pitänytkään. Tämä tuoksui makealle partavedelle toisin kuin mukava sokerimunkkien tuoksuinen Jesse.

Helmi istui parvekkeelle. Hän kaatoi itselleen lasillisen kylmää valkoviiniä. Pihvit odottivat huoneenlämpöisinä paistamista. Jääkaapissa oli kulhollinen vihreää salaattia.

Miestä ei kuulunut. Helmi kaatoi toisen lasillisen.

Olisi voinut ilmoittaa, jos tuli este, hän paheksui. En soita, pitää vielä minua liian innokkaana.

Puoli yhdeltätoista puhelin kilahti. Tekstiviestin perässä oli rivi sydämenkuvia.

Moi ja anteeksi, meni kavereiden kanssa vähän myöhään. Tulen ensi viikonloppuna, T.

Helmi joi valkoviinin loppuun, laittoi pihvit pakastimeen ja salaatin kompostiastiaan.

Pahus, mitähän ne Tarmon kaverit ovat. Ettei vaan naispuolisia. Helmiä harmitti ja vähän itkettikin.

Tarmo tuli lupauksensa mukaan seuraavana lauantaina kukkakimpun ja kuohuviinipullon kera. Helmi tarjosi pakastepizzaa. Pihvit hän oli syöttänyt Semulle.

– Sorry, istuttiin kavereiden kanssa kaljalla. En tajunnut, että kello oli jo niin paljon, ettei enää kannattanut lähteä.

Helmi antoi anteeksi, tietenkin. Mutta mielen pohjalle jäi epäilys, ettei hän ollut ainoa Tarmon ihastuksen kohde. Nytkin miehellä oli kiire lähteä jo sunnuntaina iltapäivällä kotimatkalle. Syytti työhommia. Eikö hänellä ollut säännöllinen työaika firmassa?

Muisto ihanasta Pariisin matkasta ilahdutti vieläkin. Tarmo oli puhunut, että seuraava seminaari järjestettäisiin Roomassa. Ehkä kaikki muuttuu vielä hyväksi, Helmi halusi uskoa.

Kevät eteni pienin askelin. Liukkaat kelit väistyivät lumisohjoksi. Tarmo kävi harvakseltaan tapaamassa Helmiä. Hän oli usein poissaolevan tuntuinen eikä seminaarimatkaa mainittu. Tarmon suunnittelemasta tapaamisesta Joonatanin ja Juuson kanssa Hämeenlinnassa ei tullut mitään. Aikataulut eivät koskaan sopineet.

Tarmo soitti eräänä toukokuun perjantaina. – Hei en pääse tänä viikonloppuna, vaikka sovittiin. Pomo toi pinon papereita ja minun pitää selvittää ne maanantaihin mennessä. Tulee ikävä sinua.

Helmi päätti yllättää miehen. Hän matkusti junalla Helsinkiin ja vietti mukavan kulttuuripäivän. Illalla hän soitti Tarmon ovikelloa. Mies tuli tukka pörrössä avaamaan. Hän hämmästyi nähdessään Helmin.

– Mistäs sinä tupsahdit?

– Halusin yllättää sinut. Arvelin, että pieni virkistys työn lomassa maittaisi. Toin tuliaisia. Katso, pakkaus tuoreita susheja ja pullo valkoviiniä, lempimerkkiäsi.

Tarmo pudisti päätään. – Kuule, nyt on vähän huono hetki. Minulla on vieras.

Helmi näki vilahduksen eteiseen potkaistuista korkokengistä.

– Sorry, anteeksi että vaivasin.

Hän juoksi junalle ja heitti sushit lähimpään roskikseen. Valkoviinipulloa hän arveli tarvitsevansa. Hän itki vasta kotiin päästyään. En enää ikinä usko yhteenkään mieheen. Mikä ääliö olin, kun lähdin hyväuskoisena Helsinkiin. Eikä Shemskään ole lohduttamassa. Siellä se syö pullaa Jessen luona.

Helmi hautasi pään tyynyyn. Nukun koko huomisen päivän ja käyn hakemassa Semun vasta illalla. Tarmoa en halua nähdä enää koskaan.

Mies lähetti seuraavana päivänä anteeksipyytävän viestin. Ei se vieras ollut kukaan tärkeä. En halunnut riitaa, anteeksi että olin tyly. Saanhan vielä tavata sinut?

Helmi vastasi yksitavuisesti ET. Sitten hän marssi Cafe Laurellille ja söi kaksi kermaleivosta. Se helpotti kummasti.

Illalla hän purki sydäntään Jesselle. Tämä kuunteli ymmärtäväisenä.

– Kuule, minun työpaikallani joka toinen tyyppi on eronnut. Ei se ole kovin onnellista kenelläkään.

– Miksi minä aina rakastun renttuihin, Helmi nyyhki. – Toivo oli toivoton, sain aina kuunnella hänen valitustaan. Tämä Tarmo tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Eikä ollutkaan. Mies oli oikea vilkkusilmä. Huomasin jo Pariisin matkallamme, että se pahus vilkuili kaikkia seurueen hyvännäköisiä naisia.

Helmi nolostui. Tässä hän valitti pieniä murheitaan, vaikka Jessellä oli suruaika. – Tule Shems, me mennään nyt kotiin nukkumaan. Nähdään Jesse, kiitos kun pidit taas Semusta huolta.

– Nähdään, häntä pystyyn Helmi. Mennäänkö ensi viikolla yhdessä elokuviin?

Helmi ilahtui. – Mennään, soitetaan tarkemmin.

KETTERÄ VARAS

Kuningatar Ellinooran linnan ruokavarastosta oli hävinnyt pari leipää, tusina piirakoita ja viimeksi kokonainen paistettu kananpoika. Kokki Kekäle oli vihainen.

– En ymmärrä kuinka joku voi päästä tänne. Linnan ovet ovat öisin lukossa. Lapset ovat koulussa. Eihän täällä ole muita kuin me ja hovineidot. He eivät taatusti varasta, laihduttavat joka iikka.

Lapset tulivat viikonloppuna linnaan. Ellinoora kertoi varkaasta. Mohamedin silmät välähtivät. Hän tiesi kaiken ovelista rosvoista. Olihan hän elänyt Tangerissa ja liikkunut jengeissä.

– Oletko ilmoittanut poliisille? lapset kyselivät.

– Äh, eivät he ole kiinnostuneet pienistä näpistyksistä. Mutta pitäkää silmät auki. Epäilen, että täällä liikkuu joku outo kulkija.

Mohamed lähetti kirjekyyhkyn matkaan. Hän oli sitonut sen jalkaan viestin.

Mama, lähettäisitkö minulle kiikarin, jolla näen pimeässä. Asia on vakava. Terveisin Ham.

Lähetti toi seuraavana päivänä pojalle paketin. Muut lapset seurasivat jännittyneinä mitä sieltä löytyi.

– Tämä on infrapunakiikari, Mohamed esitteli ylpeänä.

– Mihin tarvitset sitä? he kyselivät uteliaina.

– Katselen vaan yöllä vähän ympärilleni, poika vastasi ympäripyöreästi.

Mohamed laittoi herätyskellon soimaan kello yksi yöllä. Hän hiipi hiljaa pihalle ja tähysteli ympärilleen. Linna oli pimeä. Vain korkeimman tornin avoimesta ikkunasta loisti himmeä valo. Ham tarkensi kiikaria. Hän erotti, miten tumma hahmo kiipesi ketterästi murattia alas. Hänellä oli reppu selässä. Mohamed asettui tornin juurelle ja kiljaisi, kun tyyppi hypähti alas.

Tämä tiputti reppunsa ja säntäsi karkuun. Tässä vaiheessa koirat olivat heränneet ja ryntäsivät perään. Myös Ellinoora ja lapset heräsivät. He piirittivät maassa makaavan pikkupojan.

– Kukas sinä olet ja mitä teet linnassa keskellä yötä? Ellinoora kysyi.

Poika näytti surkealta. Hänen mustat farkkunsa olivat revenneet. Hän pelkäsi ympärillä räksyttäviä koiria.

– Anteeksi kamalasti. Minä olen Petrus kuusi vuotta. Minulla ja siskoilla ja veljillä on nälkä. Äiti Teresa on ollut jo viikon sairaana, eikä meillä ole yhtään ruokaa.

– Nouse ylös ja riennä kotiin nukkumaan. Tulemme huomenna käymään teillä. Tunnen kyllä äitisi, kuningatar Ellinoora rauhoitteli poikaa. – Nyt kaikki lapset ja koirat nukkumaan. Saatte tulla aamiaisen jälkeen mukaan.

– Päivää Teresa. Kuulin että olet sairaana. Miksi et kutsunut tohtoria?

– Minulla ei ole yhtään rahaa. Noidannuoli iski, enkä pysty nousemaan vuoteesta. Lapsiparat ovat nälissään. Petrus yritti vain auttaa.

Lapsia oli viisi, Petrus heistä vanhin. Tyttäret olivat pukeneet juhlamekot ylleen vieraiden kunniaksi.

– Olettepa te sieviä. Kuka on ommellut teille näin kauniit hameet? Elli ihaili.

– Äiti, tytöt kertoivat.

– Tiedäthän Ellinoora, että olen ompelija. Nyt en pysty tekemään töitä. Tilaukset ovat vähentyneet, kun Linnan martat ovat pitäneet ompelukursseja. Kylän rouvat osaavat itse ommella arkiasut. Minulta tilataan vain hienoja juhlapukuja ja niitäkin harvoin.

– Minulla on kolme kaunista tytärtä, kaikki juhlapukujen suurkuluttajia. Kunhan toivut, tilaan sinulta heille uudet asut.

– Jippii, Kleo, Toini ja Ebony hihkuivat.

– Saatte mennä vielä tänään kyläkauppiaan luo valitsemaan kankaat, Ellinoora lupasi.

– Eikö voida tilata netistä? Siellä on paljon parempi valikoima, tytöt purnasivat.

– Tietysti saatte, minä aina unohdan nämä nykyajan mahdollisuudet, Ellinoora lupasi. – Mutta Teresa, minulla on ajatus. Tiedän että yksi Linnan martoista on opiskellut akupunktiota. Juoksehan Ham noutamaan Hilppa-täti paikalle. Hän asuu aivan koulun vieressä siinä sinisessä talossa.

Poika pinkaisi matkaan. Hän oli tyytyväinen, kun oli onnistunut paljastamaan varkaan.

Hilppa pisteli äiti Teresan selkään teräviä neuloja. Muutama törrötti päälaellakin. Lapset katselivat kauhuissaan.

– Ei ne satu, ne ovat parantavia neuloja, Hilppa rauhoitteli.

– Ne taitavat auttaa, pahin kipu on poissa. Teresa nousi varovasti istumaan.

– Ota rauhallisesti. Tulen huomenna uudelleen, niin saadaan sinut kuntoon. Soitin marttasiskoille, he tulevat tuossa tuokiossa tänne soppatykin kanssa. Saatte kaikki terveellistä siskonmakkarakeittoa.

– Mutta sinä Petrus, Ellinoora aloitti. – Tiedäthän, että varastaminen on rumaa. Olisit tullut reilusti pyytämään apua. Saat sovittaa tekosi.

Poika pelästyi taas. Nyt hän saisi piiskaa tai vielä jotakin pahempaa.

– Olet niin ketterä, että saat tulla pesemään linnan tornien ikkunat. Hovineitoni eivät uskalla.

– Saadaanko mekin kiipeillä? lapset innostuivat.

– Saatte kaikki tulla mukaan ikkunanpesu-urakkaan. Mutta ette ilman turvaköysiä.

Ellinoora oli tyytyväinen. Linnantornien likaiset ikkunat olivat harmittaneet häntä jo pitkään. Nyt lapsilla oli hauskaa tekemistä, varas oli saatu kiinni ja kokki Kekäle rauhoittunut. Taidan raportoida Mama Maddalenalle, että hänen lahjastaan oli iloa ja hyötyä.

Joonatan oli kuunnellut Helmin satua vakavana.

– Tiedätkö Helmi-täti, että meillä on käynyt poliiseja. Ne tuli kysymään, tietääkö Lauri jotain lähikaupasta tehdyistä varkauksista.

Helmi hämmästyi. – Et kai sinä ollut mukana?

– Äh, en tietenkään. Eikä Laurikaan enää. Se liikkui niiden luokan poikien kanssa jengissä ja ne tarvitsi rahaa tupakkaan. Ne näpisti kaupasta jotain pikkutavaroita. Isot pojat maksoi niille. Siitä tuli poliisijuttu ja Lauri pelästyi. Sauli piti sille kunnon puhuttelun. Nyt se on kotiarestissa.

– Hyvä kun et liiku niiden kanssa.

– Joo en, ne on ihan tyhmiä.

NAISTEN SALONKI

Prinsessa Tähti oli tuohtunut. Pahuksen Pinkki. Miehet on tyhmiä tyhmiä, hän puhisi.

Kesä oli ohi samoin kuin Kolmen Linnan kierros. Turistit olivat lähteneet ja Art Café Starissa hiljaista. Mutta kesäapulainen Elise oli jäänyt.

– Me tarvitaan apua, sinä et saa rasittaa itseäsi liikaa, Pekka oli perustellut päätöstä Tähdelle.

– Olen kyllä nähnyt, miten isket Ellulle silmää ja miten tämä keikuttaa pyllyään sinulle. Pekka Pinkki, sinä olet irstas vanha pukki, Tähti oli puhunut suunsa puhtaaksi. Sitten hän oli pakannut laukkunsa ja lähtenyt ovet paukkuen takaisin kotilinnaan. Professori Pinkki oli vaikuttanut helpottuneelta.

Prinsessa Quu ilahtui. – Tähti, olen kaivannut sinua. Linnassa on hiljaista samoin kuin taidegalleriassa. Turistisesonki on ohi. Tule, kilistetään maljat keskenämme.

Prinsessa Tähti rauhoittui. – Johan minä raadoinkin tarpeeksi kahvilassa. Ensi kesänä voin vetää edelleen linnakierroksia, mutta sen takaan, että ne eivät pääty Pinkin Café Stariin. Tai silloin mainoskyltissä lukeekin jo varmaan Café Elise. En katso sinne päinkään.

– Tähti, ota tästä malja samppanjaa. Hain sen viinikellarista. Istutaan tuonne takan ääreen ja saat kertoa, mikä sinut toi tänne näin yllättäen.

Prinsessat istuivat pitkään tulen loimussa.

Tähti purki sydäntään. – Meillä oli aluksi ihan kivaa. Opin Pinkiltä paljon kokkauksesta. Hän hemmotteli minua herkkuannoksilla. Työ kahvilassa oli tylsää. Huolehdin buffetpöydästä. Kerroin asiakkaille leivonnaisten alkuperästä ja raaka-aineista. Et usko, miten paljon ihmiset kärsivät laktoosi-intoleranssista ja keliakiasta. Meidän tuotteemme olivat luomua. Siksi kahvila oli suosittu. Päivät olivat pitkiä. Iltaisin piti pyörittää astianpesukonetta ja luututa lattiat. Elisestä oli kyllä apua, mutta en arvannut miten salakavala se nainen oli. Räpytteli ripsiään ja vikitteli viattoman Pekan.

Quu nauroi. – Ei se sinun professorisi ihan viaton tainnut olla. Olen huomannut, että hän pitää siitä, että naiset palvovat. Sinä taisit olla suorasukaisempi?

– Joo, laitoin sen kuriin monta kertaa. Eikä meillä oikeasti olisi mitään tulevaisuutta ollutkaan. Pekka on ikivanha.

Molemmat nauroivat.

Aamulla Quu ja Tähti lähtivät patikoimaan läheiselle kukkulalle. Ilma oli sateentihkuinen.

– Olen kyllästynyt miesseuraan, Tähti napisi. – Kuule Quu, mietin että perustaisimme vain naisille tarkoitetun keskusteluryhmän. Voisimme puhua kulttuurista, tehdä käsitöitä ja suunnitella pieniä retkiä.

– Tähti, tiedätkö miltä se kuulostaa? Marttakerholta. He tekevät tuota kaikkea ja laittavat vielä ruokaakin.

– Älä naura. Ellinoora ylistää aina Linnan marttoja. Mutta me voisimme keksiä ryhmälle vähän hienomman nimen. Miltä Naisten Salonki kuulostaa?

– Hyvältä. Olet tainnut tosissasi miettiä tätä. Voisimme tarjota teemaan sopivaa pientä suolaista ja makeaa. Niin ja tietysti viiniä. Kellarista löytyy joka makuun sopivia juomia.

– Mutta keitä kutsumme mukaan?

– Kysytään Elliltä. Hän on kehunut usein kyläkoulun kuvisopettaja Ursulaa. Tämä voisi kiinnostua ja tuoda ystäviään mukaan.

– Quu ja Tähti, tulkaa käymään täällä minun luonani. Kutsun Ursulan, Ellinoora innostui. – Kokki Kekäle voi tarjoilla meille illallisen pitkän kaavan mukaan. Syön nykyään yksikseni kovin vähän. Hän moittii, ettei hänellä ole tarpeeksi tekemistä.

–Tullaan, sopiiko ensi viikonloppu?

– Sopii, lapsetkin ovat silloin linnassa. Näette, miten he ovat kasvaneet.

– Pikku Ebony, sinusta on tullut iso Ebony, prinsessat ihastelivat. – Kleo ja Toini, onpa teillä ihanat puvut.

– Äiti Teresa ompeli ne. Mutta me valittiin kankaat itse ja suunniteltiin mallit.

– Teistä voi tulla vaikka muotisuunnittelijoita, Tähti innostui.

– Hei pojat tai pitäisikö sanoa nuoret herrat. Leonardo, sinä olet jo pitempi kuin minä, Quu kommentoi. – Mikke, kuulin että olet taiteilija.

Mikke kumarsi. – Harjoittelija vain.

Ursula puuttui puheeseen. – Mikke on taitavin oppilaani. Hän innostaa muita kokeilemaan uutta. Kuvisluokkani järjestää joulujuhliin oman taidenäyttelyn. Tervetuloa silloin vieraiksemme.

– Taatusti tulemme, Quu ja Tähti lupasivat. – Entä sinä Mohamed? Kuulimme että sait varkaan kiinni. Tuleeko sinusta poliisi?

Ham punastui tummasta ihonväristään huolimatta. – Ajattelin ryhtyä salapoliisiksi, mutta koulu pitää käydä ensin.

– Nuoriso, ensimmäinen kattaus olkaa hyvät. Kokki Kekäle kutsui lapset syömään. Hän oli laittanut näiden suosikkiruokia. Tarjolla oli spagettia ja jauhelihaa sekä tortilloja kaikilla mahdollisilla lisukkeilla.

– Koulun keittäjä voisi tulla sinulle oppiin, lapset huokailivat syötyään suurimman osan tarjolla olevista herkuista. – Emme jaksa enää jälkiruokaa.

– Ei tarvitse, voin viedä vohvelit ja kermavaahdon koirille, kokki kiusasi.

– Taidetaan jaksaa sittenkin, lapset myöntyivät.

– Hyvät rouvat, toinen kattaus. Nuoriso on syönyt ja vetäytynyt katsomaan videoita. Saatte nauttia illasta kaikessa rauhassa.

Kokki Kekäle kantoi syviä lautasia suurella hopeatarjottimella. Kaikki saivat eteensä kulhon vihreää tuoksuvaa keittoa.

– Kuivatin keväällä nokkosia. Haudutin ne kasvisliemessä, maustoin timjamilla, rosmariinilla ja makusuolalla, lisäsin tilkan viinietikkaa, runsaasti paksua kermaa ja kananmunan keltuaisen. Oma reseptini. Jaan aterian lopuksi palautelomakkeen. Saatte arvioida annokset pisteillä 1-5. Viisi on paras.

Vieraat taputtivat. Tämä kuulosti hyvältä.

– Keiton kanssa tarjoan nuorta kuplivaa vinho verdeä. Se tuoksuu keväältä. Ajattelin, että se voisi maistua ulkona riehuvan myrskyn vastapainoksi. Nauttikaa.

– Maistuiko keitto? kokki kysyi ja tarjoili rouville seuraavat annokset. Nämä katselivat uteliaina pienille kukanmuotoisille lautasille annosteltuja jäätelöpalloja.

– Näette aivan oikein. Tarjoan teille sillijäätelöä. Se raikastaa suun odotellessanne pääruokaa. Saatte nauttia sen seuraksi lasilliset pintahiivaolutta. Sen nimi on Morte Subite, äkkikuolema. Se tarkoittaa, että ihastutte ikihyviksi. Tai niin ainakin toivon, kokki kehui.

– Mitähän saamme seuraavaksi? Jäätelö oli outoa, mutta maukasta. Olut sen sijaan maistui kammottavalta. Kevyisiin lagereihin tottuneet naiset kauhistelivat.

– Saatte taatusti sellaiset annokset, joita ette ole ennen maistaneet. Sain reseptin kokki Pinkin salaisesta keittokirjasta. Tilasin Afrikasta krokotiilipihvejä. Varoin paistamasta niitä kuiviksi. Saatte lisukkeena valkosipuli- maa-artisokka- perunapyrettä sekä kirpeää hapankirsikkahilloa. Odotan jännittyneenä pisteitä.

Rouvat maistelivat. Krokotiili maistui melkein kanalta.

– Ei hassumpaa, Quu kommentoi.

– Pidän tästä pyreestä. Pinkki testasi makuja ja tämä oli yksi parhaimpia. Taidan antaa täydet viisi pistettä, Tähti tuumi.

– Tämä täyteläinen Burgundin viini sopii mainiosti annokseen. Saisikohan sitä toisenkin lasillisen?

Ellinoora kilisti kelloa.

– Kokki Kekäle, annos oli suurenmoinen. Tarjoatko meille lisää viiniä?

– Arvon rouvat, totta kai. Tuon teille uuden pullon. Tai vaikka kaksi.

– Saanko arvata jälkiruuan? Prinsessa Tähti virnisti. – Jos arvaan oikein, älkää paljastako minua.

Kokki Kekäle hymyili salaperäisesti. – Jos tunnistatte salaisen aineosan, saatte yllätyspalkinnon. Hän toi jokaisen eteen pienen kristallilasivuoan.

– Nauttikaa sahramipannacottasta.

– Kerro Tähti, muut vaativat.

– Tämä on vanha juttu. Pekka Pinkki kehitteli MasterChef kilpailuun salaisen elementin. Hän uutti kuusenkerkistä siirappia. Keittokirjassa on ohje. Olen satavarma, että Kokki Kekäle on käyttänyt sitä.

– Miten ihmeessä arvasitte, että jälkiruuassa oli kuusenkerkkiä? kokki oli ihmeissään. – Jaa, olisihan se pitänyt arvata. Prinsessa Tähti tietää kaiken kokkauksesta. Miltä maistui?

– Aivan ihanalta, kiitokset illallisesta. Niin ja tämä portviini sopi täydellisesti pannacotan kanssa.

– Älkää hätäilkö, lupasinhan teille illallisen pitkän kaavan mukaan. Saatte seuraavaksi juustotarjottimen, lasilliset pitkään kypsynyttä punaviiniä ja sen jälkeen vielä kupilliset espressoa ja yömyssyiksi calvadosit.

Rouvat huokailivat. Tämä oli ylenpalttisen ihanaa.

– Elli, sinulla on huikean hyvä kokki. Saammeko lainata häntä Naisten Salonkiin? Rouvat olivat ehtineet ideoida Quun ehdotusta. Opettaja Ursula oli innoissaan.

– Tunnen monta kulttuurista kiinnostunutta opettajaa. Tiedän, että tässä hiljaisessa kylässä kaikki virikkeet ovat tervetulleita.

– Älkää unohtako antaa pisteitä.

Kokki Kekäle oli hurmioitunut. Hän oli saanut täydet pisteet kaikesta muusta paitsi pintahiivaoluesta. No, en pidä siitä itsekään. Parasta unohtaa jatkossa.

– Rouvat, lupasin teille yllätyspalkinnon. Odottakaa hetki.

Salissa kävi puheensorina, kun kokki Kekäle palasi. Hän oli riisunut valkoisen kokintakkinsa ja pukeutunut trubaduuriksi. Hänen vieressään oli apukokki Karri, polvihousuissa hänkin.

Kekäle puhalsi trumpetilla fanfaarin. Karri säesti nokkahuilulla. Rouvat taputtivat. Tästähän tuli oikein kulttuuri-ilta.

Muusikot kumarsivat ja poistuivat hurraa-huutojen säestyksellä.

– Elli, en tiennytkään, että sinulla muusikoita linnassasi.

– En tiennyt minäkään.

– Elli, nyt keksin, Quu innostui. – Järjestämme ensimmäisen Naisten Salongin jo ensi kuussa. Tulisitko sinäkin?

– Tulen tietenkin, Elli hymyili. – Ja tuon mukanani kokki Kekäleen ja Karrin, sitähän sinä ajattelit.

– Kyllä vain. Ei tainnut olla vaikeata arvata.

– Minullakin on idea, Tähti puuttui puheeseen. – Valitaan joka kerraksi teema. Esimerkiksi väri. Mitä jos kaikki ruokalajit olisivat vaikka punaisia.

– Hauskaa, tiedän että kokki Kekäle rakastaa haasteita. Mutta entä jos teema on sininen? En tiedä montaakaan sinistä ruokalajia, Elli nauroi.

Muutkin nauroivat. Tästä tulee hilpeää.

– Entä keskustelun aihe? Quu palasi alkuperäiseen ajatukseen. – Emme voi vain juoruilla.

– Miksi emme, mutta olet oikeassa. Valitaan joku ajankohtainen kirja tai elokuva tai teatterikappale, Elli ehdotti.

– Kävin juuri kylän teatterissa katsomassa elokuvan Tanskalainen tyttö. Siinä oli kyse sukupuolen vaihtamisesta. Voisimme aloittaa illan katsomassa elokuvan yhdessä. Takaan että sen jälkeen juttua riittää ja ruoka maittaa, Ursula ehdotti. – Minulla on kaksi kulttuurista innostunutta opettajakollegaa. Neiti Sointu opettaa musiikkia ja neiti Kati kirjoittamista. Saanko tuoda heidät mukanani?

– Hyvä ehdotus, saat ilman muuta. Luulen että ryhmämme on silloin juuri sopivan kokoinen. Ellinoora, Tähti, sinä Ursula, Sointu, Kati ja minä, Quu laski. Kuusi kulttuurinnälkäistä naista. Näillä mennään.

Professori Pinkin Art Café Star oli uudistunut.

– Ajat muuttuvat, Elise lirkutti, kun prinsessa Tähti kävi vähin äänin hakemassa akvarellit kahvilan seiniltä. Ne oli pakattu siisti kuplamuoviin. Kassit odottivat eteisessä. – Tule katsomaan, olen sisustanut paikat uudelleen, Elise tarjoutui selvästi ylpeänä esittelemään.

Tähti katseli kauhuissaan. Ennen niin tyylikkäästä kahvilasta oli tullut keskikaljapubi. Baaritiskin äärellä istui äänekkäitä nuoria. Kylän vanhat miehet olivat kokoontuneet pitkien pöytien ääreen pelaamaan korttia. Buffetpöytä oli kadonnut. Nyt tarjolla oli pakastepizzaa ja hampurilaisia. Elise oli ripustanut seinille kiiltäviä elokuvajulisteita. Kokki Pinkkiä ei näkynyt.

– Tätä paikkaa ei tunne entiseksi, Tähti kommentoi.

– Ei tämä olekaan. Katso nimikylttiä, Elise virnisti.

– Bistro Für Elise, se on minun keksintöni. Eikö olekin hieno?

Tytön nauru kaikui Tähden korvissa, kun hän pakeni taulukassien kanssa.

Hyvä, että Pinkki ei ollut paikalla. Olisin sanonut pari valittua sanaa, hän uhosi mielessään. Tämä luku päättyi juuri minun osaltani. Hyvä kun Quulla ja minulla on muuta tekemistä. Suunnittelen ensi kesän linnakierrosten ohjelman uusiksi. Ehkä aloitamme Prinsessa Pohjantuulen linnasta, jatkamme Quun taidegalleriaan ja päätämme kierroksen Ellinooran luokse. Kokki Kekäle saa kunnon haasteen, kun saa ruokkia bussilastillisen turisteja kesäviikonloppuisin.

KUVAUSRYHMÄ

– Mama, olen saanut yllättävän sähköpostiviestin. Kaksi Yleisradion toimittajaa pyytää kuvauslupaa. Kuuntele, luen tekstin sinulle.

Hyvä Kuningatar Ellinoora. Suunnittelemme linnakierrosta. Haluamme kuvata kesäohjelmaa kauniissa ympäristöissä otsikolla Linnaromantiikkaa. Kuvaustiimimme on pieni, vain kaksi toimittajaa, kuvaussihteeri, muusikko sekä kuvaaja ja äänittäjä. Tarvitsemme tukikohdan viikoksi, mielellään heinäkuussa. Olemme katsoneet kartasta, että Teidän linnanne lähistöllä on monta muutakin kiinnostavaa kohdetta. Maksamme tietysti korvauksen majoituksesta ja tilojen käytöstä.

Myöntävää vastausta odotellen toimittajat LeHaison ja Holopingen.

–Tunnen nämä veijarit, Mama nauroi. He suunnittelevat aina kesäisin kiertueita, ettei tarvitse raataa kesämökeillä. Viime kesänä ne valtasivat VR:n juhlajunan ja tekivät kuusi viikkoa suoria ohjelmia Kemijärveltä Helsinkiin asti. Nyt he ilmiselvästi haluavat valloittaa Eurooppaa. Suostu ihmeessä. Saamme hyvää seuraa ja pääsemme taatusti itsekin esiintymään. Ajattele, mikä valttikortti on mainostaa Kolmen Linnan kierrosta niin, että turistitkin pääsevät televisioon.

– Onhan minulla tilaa. Hovineidot saavat laittaa ryhmälle huoneet vieraskuntoon. Arvaan että kokki Kekäle ilahtuu. Hän muonittaa mielellään vieraita. Kokki Pinkin salainen keittokirja on hänen lempilukemistaan, kuningatar Ellinoora oli heti juonessa mukana.

Kuvausryhmä saapui heinäkuun toisella viikolla. Kuvaaja Jormalla ja äänittäjä Sepolla oli matkatavaraa enemmän kuin lentoyhtiön painoraja salli.

– Tuli kallis matka. Jouduimme maksamaan vinon pinon euroja lisäpainosta, pojat huokailivat. – Mitähän tuottaja siihen sanoo?

– Älkää surko. Kun saamme ohjelmasarjan purkkiin, kulut unohtuvat, toimittajat tuumivat luottavaisina. Raha-asiat eivät kuuluneet heidän vahvuuksiinsa.

– Tervetuloa linnaani. Ellinoora oli pihalla vieraita vastassa.

– Kiitos, minä olen Leku ja kaverini on Pekka, toimittajat esittäytyivät.

– Päivää, minä olen kuvaussihteeri Marlena ja nämä kuvausryhmän pojat ovat Jorma ja Seppo, ammattilaisia molemmat.

– Entä tämä haitarinsoittaja? Elli kysyi.

– Olen Jankka, palveluksessanne, muusikko esittäytyi. Hän suuteli Ellinooran kättä.

– Hyvänen aika, mukava tutustua. Kokki Kekäle tarjoilee teille tuota pikaa mustaherukkamehua. Saatte sen jälkeen majoittua ja käydä suihkussa. Illallinen tarjoillaan kello kahdeksan. Onko jollakulla ruokarajoitteita?

Elli helpottui, kun kaikki ilmoittivat syövänsä kotiruokaa. Hän oli hämmästellyt, kun turistiseurueet vaativat vegaanista kasvisruokaa ja gluteenittomia aterioita. Kokki Kekäle oli googlannut pitkin kesää reseptejä. Hän valitti, ettei voinut paistaa kunnon täytekakkua ilman kananmunia ja vehnäjauhoja.

Kuvausryhmä ryhtyi heti seuraavana aamuna töihin. Kuvaaja Jorma otti tunnelmakuvia jo ennen aamiaista.

– Aamu- ja iltavalo ovat kauneimpia. En pidä keskipäivän auringosta. Kontrastit ovat liian jyrkät, kuvaaja selitti.

– Mitä olette suunnitelleet? Ellinoora kysyi.

– Kierrämme alkuviikon lähilinnoissa ja kuvaamme näkymiä. Teemme tietenkin myös haastatteluja. Voitteko vinkata meille jotain kiinnostavaa? Pekka kyseli.

– Ilman muuta. Kylässämme on fiksuja opettajia ja vielä fiksumpia marttasiskoja. Seuraavalla kukkulalla on prinsessa Quun ja prinsessa Tähden kotilinna. He opastavat teitä mielellään. Täältä on myös lyhyt matka prinsessa Pohjantuulen ja prinssi Mikaelin linnaan. Jos haluatte kuvata paikallista kulttuurielämää, suosittelen ensi sunnuntain Kolmen Linnan kierrosta.

Toimittajat innostuivat. He olivat kuvitelleet, että tv-ohjelma koostuisi vain kuvankauniista näkymistä ja paikallisten linnanrouvien ja hovineitojen haastatteluista.

– Hyvä, keskitymme tekemään viikon aikana kuvituskuvia ja haastatteluja. Seuraamme sunnuntaina kärppinä linnakierrosta.

– Mama, mitä pidät vieraistamme? Elli kysyi. Rouvat istuivat huvimajassa samppanjalasit edessään.

– Tykkään kovasti näistä toimittajista. Pekka on ilmiselvästi fiksuin kaikista. Hän osaa kysyä paikallisilta oikeita asioita. Leku on seuramies. Hän saa haastateltavat rentoutumaan. Pidän hänen huumoristaan. Hanurinsoittaja Jankka on vilkkusilmä. Katso vaan, miten hän on valloittanut kylän rouvien sydämet. Nämä jonottavat nimikirjoituksia.

– Sinähän katselet tarkasti. Entä nämä tekniikan pojat?

– Jorma on taiteilija. Olen nähnyt, miten hellästi hän kohtelee painavaa kameraansa. Näkee että taidekuvat ovat hänen sydäntään lähellä. Seppo taas on taitava tekniikan mies. He tekevät hyvää yhteistyötä.

– Entä tämä herttainen kuvaussihteeri, mitä pidät hänestä?

– Marlena on tiimin valopilkku. Oletko huomannut, että hän hoitaa työnsä tunnollisesti, mutta sen lisäksi hänellä riittää aikaa toimittajien ja poikien huolille. Ilman tätä tyttöä homma ei toimisi.

– Kuulin, kun Leku kysyi häneltä, mikä valokynä on ja mistä sellaisen voi hankkia. Hänen tyttärensä Lotta oli toivonut sellaista tuliaisiksi.

– Mikä se ihme se on? Ellinoora ihmetteli.

– En tiedä, kysytään Marlenalta.

– On hauska nähdä, millainen ohjelmasta tulee. Leku pyysi, että saa haastatella meitä sunnuntaina. Hehkutetaanko täysillä?

– Ilman muuta, tästä tulee hauskaa, rouvat nauroivat ja kaatoivat uudet lasilliset samppanjaa.

– Kierros alkaa täältä Kuningatar Ellinooran linnasta. Ajamme kukkuloiden rinteiden kautta prinsessa Pohjantuulen linnalle. Siellä on luvassa kulttuuriohjelmaa. Jatkamme matkaa Prinsessa Quun taidegallerialle. Palaamme sen jälkeen tänne ja nautimme buffetlounaan. Lämpimästi tervetuloa kaikki.

Prinsessa Tähti oli vauhdissa. Niin oli kuvausryhmäkin. He seurasivat kuvausautolla bussia. Tie kulki kumpuilevien maastojen halki. Kesäkukat kukkivat värikkäinä. Päivä oli puolipilvinen. Kuvaaja Jorma oli pelännyt, että joutuisi suojaamaan kameraa sateessa. Hän oli yhtä hymyä, kun olosuhteet olivat suotuisat.

– Saamme tänään mahtavia kuvia, hän hehkutti.

Turistit kerääntyivät prinsessa Pohjantuulen ja prinssi Mikaelin pihalle.

– Teemme ensin kiertokäynnin linnassa. Saatte sen jälkeen istahtaa pihakatsomaan. Meillä on luvassa yllätysohjelmaa, Tähti selosti.

Jorma, Seppo ja Marlena kiirehtivät korkeimpaan torniin. He saivat hyvää materiaalia, kun turistit kiipesivät äheltäen kierreportaita. Maisemat ylhäältä olivat huikaisevat.

Toimittajat ja Jankka odottelivat pihalla. Näyttämöllä oli komea flyygeli ja sen takana tummahiuksinen nuori poika.

– Hei, minä olen Amadeus, prinsessa Pohjantuulen poika, hän esittäytyi.

Jankka kumarsi.n– Olen kuullut sinusta. Saanko soittaa kanssasi?

– En tiedä miten haitarin sävelet sopivat yhteen musiikkini kanssa, poika epäröi.

– Ajattelin että voisimme soittaa flyygeliä nelikätisesti. Kokeilin sitä hiljattain Raimond Paulsin kanssa. Soitimme yhdessä Miljoona miljoona ruusua. Osaatko kappaleen?

– Olen kuullut, kokeillaan.

Hetken kuluttua pihassa soi Miljoonan ruusun sävelet. Turistit tulivat uteliaina paikalle.

– Onpa ihanaa musiikkia, he ilahtuivat. – Saammeko toivoa lempikappaleitamme?

– Tottahan toki, Jankka lupasi. Hän otti haitarinsa esiin ja soitti sujuvasti kaikki toivomuskappaleet. Yleisö lauloi mukana. Amadeus vetäytyi taka-alalle. Hän kärsi. Inhoan kappaletta Kannella kun fregatin, hän mutisi.

Turistit eivät olisi malttaneet jatkaa matkaa lainkaan.

– Tämä oli tässä, Tähti kiirehti. – Jos tulette seuraavan viikon kierrokselle, silloin on luvassa myös balettia. Tanssitytöt ovat nyt kiertueella. Mutta matka jatkuu. Prinsessa Quu odottelee jo teitä.

Kuvausauto starttasi ennen turistibussia. Jorma pystytti nopeasti kameran jalustalle Quun galleriaan. Seppo ja Marlena olivat valmiina, kun joukko saapui.

Quun mystinen maailma puhutteli edelleen. Hän oli maalannut muutaman uuden taulun. Jorman kamera vangitsi tunnelman. Vieraiden kommentit olivat spontaaneja.

– Onko tämä unta vai viinien huumaa? he hämmästelivät.

– Tässä kaikille malja lakkalikööriä kotipuolestani, Quu hymyili.

Turistit olivat tyytyväisiä. Tämä oli elämys. Toimittajat kulkivat käsimikrofonien kanssa haastattelemassa vieraita. Nämä ylistivät Quun taidetta täydestä sydämestä.

– Saimme hienoa materiaalia, Pekka hykerteli.

– Teillä on varmaankin jo kiljuva nälkä. Kuningatar Ellinooran puutarhassa odottaa pitkä buffetpöytä. Saatte paikallisia herkkuja. Ohjelmaakin on. Kaikki halukkaat voivat poiketa Siniseen Huvimajaan. Mama Maddalena antaa siellä vain hyviä ennustuksia.

Seurue puhkesi taputuksiin.

Kokki Kekäle ja apukokki Karri esittelivät, mitä oli tarjolla.

– Lähiruokaa parhaimmillaan. Tarjolla on erilaisia villiyrteillä maustettuja salaatteja. Kasvatamme niitä omassa puutarhassa. Saatte pääruuaksi kalalammen karppeja. Olen savustanut ne tänä aamuna. Jälkiruokana on mansikkakakkua. Ruokajuomina tarjolla on lähdevettä, sahtia sekä puna- ja valkoviiniä linnan kellarista. Kahvin kanssa saatte mesimarjalikööriä tai vaihtoehtoisesti villiomenoista valmistamaani calvadosia.

Vieraat hurrasivat. Tämä ylitti kaikki toiveet.

Jankka soitteli taustamusiikkia haitarillaan ruokailun ajan. Tunnelma oli raukea. Jorma ja Seppo olivat taltioineet päivän aikana runsaasti materiaalia. Marlena oli pitänyt tunnollisesti kirjaa. Hänen kuvausmuistiinpanonsa olivat esimerkilliset. Ne olisivat tarpeen, kun televisio-ohjelma aikanaan editoitaisiin.

Mama Maddalenan huvimajan ovella oli jono niin kuin aina turistikierrosten aikana. Hän antoi lupauksen mukaisesti hyviä ennustuksia. Kokemus oli monelle turistille uusi.

– Saanko todella odottaa prinssiä elämääni? moni kysyi.

– Sopiihan sitä odotella, mutta kannattaa olla itsekin aktiivinen, Mama kannusti.

Nyt kaikki olivat vapaalla. He vilkuttivat, kun turistibussi lähti.

– Huh, sanoi Tähti. – Olipa ihana päivä ja raskas. Olen puhunut ääneni käheäksi.

Kuningatar Ellinoora taputti käsiään. – Ystävät ja vieraat, menkää hetkeksi lepäämään. Kokki Kekäle on luvannut sytyttää illalla nuotion. Saatte paistaa räiskäleitä. Eikö aina näin kuvausviikon lopuksi ole tapana viettää päättäjäisiä. Jankka on luvannut soittaa aamuyön tunneille asti toivekappaleita.

Kuvausryhmä taputti. Tämä oli tuttua, mutta nyt olosuhteet olivat tavallista ihanammat.

– Sopii, tavataan päiväunien jälkeen.

Kullanhohtoinen kuu loisti taivaalla. Nuotio oli hiipunut. Kaikilla oli vatsat täynnä räiskäleitä.

– Harmi että lapset ovat kesäleirillä. He olisivat nauttineet illasta, Elli huokasi.

– Luulen, että sielläkin on ollut nuotio kuumana. Lapsille tekee hyvää, kun heillä on kavereita, Mama rauhoitteli.

– Mama Maddalena. Olemme kuulleet, että olette maailmankuulu ennustajaeukko. Suostuisitteko ennustamaan meille ennen kotiin paluutamme? Leku pyysi. Hän oli nauttinut viiniä enemmän kuin toiset.

– Tietenkin, hauska että joku mies rohkaistuu, Mama myöntyi. – Tuletko ensimmäisenä?

– Tulen, luotan, että annat vain hyviä ennustuksia.

– Kuule Leku. Sinun korttisi ovat aika tummat. Ohjekorttisi on Miekkojen kymppi Tuho. Älä pelästy. Se on varoitus. Ehdotan, että kaadat viskipullosi loput mäkeen ja siirryt miedompiin juomiin. Näen että sinulla on runsaasti ylipainoa. Entä pumppu? Pidä parempaa huolta itsestäsi. Olet vielä nuori. Stressi vie sinut ennenaikaiseen hautaan.

Mies pelästyi. Oli totta, että hän joi liikaa. Rankka työ, rankat huvit. Niinhän se oli. Kolesteroli oli korkealla ja rintakehää puristi.

– Ei se ollut hyvä ennustus, mutta taisin saada mitä ansaitsin, hän myönsi. Nyt tämä poika ottaa kunnon kännit. Työviikko on ollut raskas.

– Pekka, ohjekorttisi on Miekkojen kuutonen Tiede. Sinulla on kyky havainnoida ja tajuta asioita eri tasoilla. Olet oikealla alalla. Jatka samaan malliin.

– Marlena, nostit Suurten Salaisuuksien kortin Taito. Se kertoo, että olet taitava työssäsi, mutta sinulla on kykyjä muuhunkin. Näen että olet herkkä. Voisit olla kirjailija tai taiteilija tai muusikko.

Marlena punastui. – Joo, kirjoitan pieniä satuja ja maalaan akvarelleja vapaa-aikoina. Tosin niitä on nykyään vähän.

– Älä lannistu. Lupaan että sinulla on aikaa vielä työvuosien jälkeenkin.

Kukaan muu ei halunnut ennustuksia. Kuvausryhmän pojat eivät uskoneet mystiikkaan. Ei myöskään Jankka. Hän oli istahtanut Kuningatar Ellinooran viereen ja kuiskutteli hiljaa.

– Elli, saanko tulla toistekin käymään täällä linnassa? Olen nauttinut joka ikisestä päivästä.

– Tietenkin saat. Mutta eikö vaimosi ja lapsesi odota sinua jo kotiin.

– Ne ovat tottuneet. Minähän olen keikkamuusikko.

– Suostuisitko vielä soittamaan meille? Tiedän, ettei kukaan halua nukkumaan. Minulla olisi toivekappale. Olen lukenut venäläisiä klassikkoja. Haluaisin kuulla kappaleen Kurjet. Se muistuttaa minua miehestäni Henrikistä. Luin, että vainajien henget ovat siirtyneet kurkien hahmoon.

Kaikki hiljenivät kuuntelemaan, kun Jankka soitti kaihoisasti. Hänen karhea äänensä soi kuulaassa illassa:

Kurjet lentää kohti taivaan, lähtö niiden on kuin lähtö ystäväin.

Mä uskon että kurjet sua kantaa, kun kerran lähdit pois mun viereltäin.

– Nyt saavat muutkin toivoa. Sana on vapaa, Jankka ilmoitti. – Marlena, tiedän että sinäkin pidät slaavilaisista melodioista. Mitä saan soittaa sinulle?

– Soita Metsässä ei liikahda lehtikään. Pidän sen tunnelmasta, Marlena toivoi.

– Menipä tämä nyt tunnelmalliseksi, Pekka sanoi. – Mitä Mama Maddalena toivoo?

– Ajattelin jotain isänmaallista. Soita Jankka Olen suomalainen.

Tunnelma keveni. Seurue lauloi mukana:

On pohjantähden alla, Tää koti mulla mainen, Mä elämästä laulan, Mä rakkaudesta laulan

– Jankka, säestätkö minua? Haluan laulaa seurueen naisille serenadin.

Leku nousi seisomaan ja aloitti kappaleen:

Olin viiden vuoden jälkeen tullut kaupunkiin. Saat ruusuja lurjukselta, joka jätti sun itkemään…

Hän sai kunnon taputukset. Elli ja Mama vaihtoivat katseen, kun Marlena punastui.

– Onkohan niillä joku juttu, he pohtivat.

– Me halutaan laulaa Jorman kanssa duetto, Seppo innostui.

Jankka säesti pontevasti, kun pojat lauloivat Kaksipa poikaa Kurikasta. Tunnelma keveni hetkessä.

– Kuulkaa kaikki, ilta on ollut ihmeellinen. Oli ilo tutustua teihin. Minä ja Mama lähdemme nyt nukkumaan. Jos haluatte istua vielä nuotiolla, baarikaappi on avoinna. Hyvää yötä.

Kuvausryhmä oli aamulla kalpea. Lento kotimaahan lähti puolenpäivän aikaan.

– Hyvää matkaa. Saammeko nähdä valmiin ohjelman?

– Totta kai. Lähetän teille sen teille dvd-levykkeellä, Marlena lupasi. – Meillä oli ihana viikko. Kiitokset kovasti.

– Mukavaa porukkaa, Elli kiitteli.

– Olivat kohteliaita ja ahkeria. Mutta siitä paksusta pojasta olen huolissani, Mama sanoi.

– Jokainen elää tavallaan. Voimme antaa vaan hyviä neuvoja, Elli lohdutti.

Odotettu paketti saapui muutaman viikon kuluttua.

– Mama, mitä sanot. Kutsutaanko Linnan martat ja kyläkoulun opettajat katsomaan ohjelma kanssamme.

– Ilman muuta ja kutsutaan myös paikallislehden toimittaja. Tämähän on Tapaus.

Hovineidot olivat peittäneet Kuningatar Ellinooran salin ikkunat paksuilla samettiverhoilla. He olivat asettaneet television ääreen mukavia pehmustettuja nojatuoleja. Kokki Kekäle oli miettinyt, mitä tarjoaisi juhlan kunniaksi. Apukokki Karri kulki nyt hopeatarjottimen kanssa.

– Olkaa hyvät, nämä ovat cocktail-paloja. Löytyy sekä suolaisia että makeita. Saatte hakea baaripöydältä mielestä juotavaa. Kokki Kekäle tarjoilee samppanjaa, siideriä ja kotitekoista simaa. Vieraat istuutuivat nojatuoleille lasit kädessä. Kaikkia jännitti. Karri laittoi dvd- levykkeen pyörimään. Yleisö henkäisi.

Kuningatar Ellinooran linna välkehti sateenkaaren väreissä. Otsikko Linnaromantiikkaa liukui Jankan haitarinsävelien siivittäminä kuvaruudun poikki.

– Katso Elli, oletpa sinä komea juhlapuvussa, Mama kehui.

– Et sinäkään hassummalta näytä pitkässä kaavussa ja turbaani päässä, Elli kuiskutti.

Kuvissa vilahteli tuttuja kasvoja. Opettajat esittelivät kyläkoulua. Kamera vaelteli pikkukujilla. Äiti Teresa heilutti pihaltaan.

– Hei, tuolla on Linnan marttojen pitopöytä. Taidetaan olla kylämarkkinoilla.

– Vau, yleisö henkäisi, kun kuva siirtyi prinsessa Quun galleriaan. Mystiset maalaukset heräsivät henkiin. Tunturituuli ujelsi ja taustalta kuului haikeita huilunsäveliä.

– Miten ihastuttavia, paikallislehden toimittaja innostui. – Saan ohjelmasta ja varsinkin näistä taideteoksista upean jutun huomiseen lehteen.

– Vau, kuului uudelleen, kun Amadeus ja Jankka soittivat yhdessä Miljoona miljoona ruusua.

– Saanko näyttää tämän musiikkitoimittajallemme, toimittaja kysyi. – Soittohan kuulostaa taiturimaiselta.

– Totta kai, saat lainata levykettä, mutta haluamme sen pian takaisin.

– Täällä ei koskaan tapahdu mitään, Ellin lapset napisivat. – Sitten kun me ollaan kesäleirillä, täällä olisi ollut kivaa.

– Lapset, saatte minulta pienen videokameran, Mama lupasi. – Voitte ottaa toisistanne vaikka kuinka paljon kuvia.

– Koululla on editointilaitteet, autan teitä koostamaan otokset, opettaja Ursula lupasi. – Voimme järjestää joulujuhlissa seuraavan katselun.

– Rakkaat ystävät, kiitos kun tulitte. Tämä tarjoilu oli vasta alkupala. Siirrytään ruokasaliin. Kokki Kekäle haluaa yllättää meidät kaikki. En tiedä itsekään, mitä on tarjolla.

– Vau, kuului kolmannen kerran. Buffetpöydässä komeili kokonainen porsas hopeavadilla. Sen ympärille Kokki oli koonnut syysomenoita, persikoita ja luumuja komeiksi keoiksi. Tarjolla oli myös perunasalaattia ja pieniä maukkaita kirsikkatomaatteja.

– Kaikki omasta pihapiiristä, nauttikaa. Olen noutanut linnan viinikellarista punaviiniä palan painikkeeksi.

Vieraat hurrasivat. Miten ihanaa, että heillä oli näin suurenmoinen linna kotikylässä.

– Eläköön kuningatar Ellinoora! Eläköön kokki Kekäle. Tulemme mielellämme uudelleen.

Surusanoma saavutti Ellinooran linnan seuraavana kesänä. Marlena kirjoitti:

Halusin, että tiedätte. Toimittaja Leku kuoli pari viikkoa sitten. Hän oli kesälomalla Loiren laaksossa ystävänsä Malan maatilalla. Nauroi, että siellä oli niin kuuma, että valkoviini ehti lämmetä lasissa. Illat taisivat olla aika kosteita. Leku saapui kotiin ja valitti, että voi huonosti. Hän kaatui suorilta jaloilta. Kun ambulanssi tuli, hän oli jo menehtynyt. Suremme kaikki hänen pois menoaan, rakkain terveisin Marlena.

Osanottomme, Ellinoora kirjoitti. Jos haluat toipua, tule viettämään kesälomaviikko tänne linnaan. Tiedän, että Jankka haluaa tulla myös. Saisitte muuta ajattelemisen aihetta.

Marlena vastasi nopeasti: Kiitos, tulemme oikein mielellämme. Jankka ottaa hanurin mukaan. Lentomme on perillä ensi perjantaina.

Marlena ja Jankka saapuivat vaitonaisina. Kaikesta näki, että heillä oli suruaika.

– Laitoin teille vuoteet piharakennukseen. Saatte omat huoneet, mutta niiden välillä on ovi. Voitte nukkua yhdessä tai erikseen, Elli huolehti.

– Kiitos, pärjäämme kyllä. Jutellaan aamulla enemmän.

– Ellinoora, tulisin mieluummin sinun viereesi, Jankka kuiskutteli.

– Älä hulluja puhu. Sinulla on perhe kotona, Elli torjui. Oliko tässä nyt se Maman lupaama Maljojen Prinssi. Olisin odottanut jotain säkenöivämpää, Elli mutisi, kun vieraat olivat menneet nukkumaan. Yhdessä vai erikseen, sitä hän ei tiennyt, eikä halunnutkaan tietää.

Lapset saapuivat koulusta viikonlopuksi linnaan.

– Hei, ihanaa kun meillä on vieraita, he hihkuivat. – Jankka-setä, soita meille.

– Soitan, jos laulatte, mitä haluatte kuulla?

– Ollaan harjoiteltu koulussa Päivänsäde ja Menninkäinen. Ebony voisi olla Päivänsäde ja Leo Menninkäinen.

Aurinko kun päätti retken
Siskoistaan jäi jälkeen hetken
Päivänsäde viimeinen

Lasten kirkkaat äänet houkuttelivat Kuningatar Ellinooran ja Mama Maddalenan pihalle.

– Hei minä tiedän, Leonardo innostui. – Käyn hakemassa pienen kamerani. Tehdään musavideo.

– Minä voin kuvata, olen tottunut käyttämään kameraa, Marlena tarjoutui. – Pääset sinäkin Leo esiintymään. Tehdään ensin kuvaussuunnitelma. Kaikesta näki, että tyttö tiesi mistä puhui.

– Valitkaa ensin laulut. Mietitään sitten niille hyvä tausta. Aloita sinä Ebo.

– Tykkään ratsastaa ponillani. Olisiko joku siihen sopiva laulu?

Jankka puuttui puheeseen. – Osaatko lastenlaulun Hepo hirnahtaa.

– Tietysti, me laulettiin sitä jo päiväkodissa.

– Harjoitellaan kerran ja sitten voit kiivetä ponisi selkään.

Juokse, hepo, hiljaa, kannat pikku Ebaa.
Kanna kotiin saakka kevyt, kallis taakka.

– Sehän meni hienosti, Elli taputti. – Kuka on seuraava?

Kleopatra ja Maria Antoinette viittasivat.

– Me halutaan laulaa yhdessä. Meillä on ajatus. Tule Mikke, tarvitsemme sinua.

Nuoret vetäytyivät pohtimaan päät yhdessä esitystä.

– Leonardo, mitä sinä haluat laulaa?

Urheilijapoika mietti. – Olen katsellut matseja. Sopisiko, Me ollaan sankareita kaikki.

– Tietysti sopii. Kuuntele, Jankka tapailee jo sävelmää.

Kun oikein silmiin katsotaan
Me ollaan sankareita elämän
.

Lapset olivat yhtyneet kertosäkeeseen.

– Hieno laulu, sopii ihan teille kaikille, Elli kiitteli.

– Mohamed, oletko miettinyt omaa lauluasi.

Ham virnisti iloisesti. – Joo, ajattelin kiivetä tuonne savupiippuun.

Hetken kuluttua yläilmoista kajahti:

Pieni nokipoika vaan, uunin piippuun katoaa. Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää.

– Hyvänen aika, pojalla ei ole edes kypärää, Elli huolehti.

– Älä huoli, nämä nuoret ovat tosi ketteriä. Ham sopi loistavasti nokipojaksi. Häntä ei tarvinnut edes maskeerata, Mama nauroi.

– No, mitä työryhmällä on mielessä? Marlena kysyi.

– Joo, me ollaan valmiita. Tai melkein, täytyy pukeutua ja laittaa kissameikki. Mikke on luvannut spreijata tuohon linnanporttiin kissankuvia. Saahan, Elli-täti?

– Saa toki, Miken graffitit ovat upeita. Siitä vielä puuttuukin, Elli huomasi.

– Haluamme esittää Mustan kissan tangon. Me lauletaan ja Mikke maalaa taustalla. Mitä sanot Marlena?

– Hyvä idea. Haluatteko että Jankka on kuvissa vai kuuluuko säestys taustalta.

– Jankka voisi kulkea kuvan poikki ikään kuin linnan trubaduurina.

– Jankka, pian vaihtamaan vaatteita.

Mies kumarsi ja palasi hetken kuluttua polvihousuissa ja sulkahatussa.

– Kelpaako?

Kaikki nauroivat.

– Nyt tytöt vauhtia.

Kleo ja Toini olivat pukeneet tiukat mustat trikoot päälleen. Molemmilla oli pystykorvat ja pitkä tuuhea häntä. Tytöt olivat maalanneet kasvonsa viirullisiksi.

Hei, tanssi kissa tango, tango, tango,
nyt mustan kissan tanssi sen ikioma on! La-la-la-la-la-la-lal-la!
Tytöt lauloivat ja pyörähtivät villiin tanssiin.

– Te olette kaikki sankareita ja taiteilijoita, Marlena kiitteli. – Sain loistavaa kuvaa. Mutta sinä Mikke et ole laulanut?

– Enkä laula, riittää, että saan maalata.

– Selvä, ei ole pakko. Entä kuningatar ja Mama, haluaisitteko te esiintyä?

Rouvat katsoivat toisiaan. Ajatus oli outo ja uusi.

– Miettikää, istutaan yhdessä tuonne kuistille. Säestän teitä ja voin laulaa mukana, Jankka kannusti. – Tehän pidätte kansanlauluista. Miten olisi Kalliolle kukkulalle.

– No jos me sitten, rouvat kainostelivat.

Kalliolle, kukkulalle
Rakennan minä majani
Tule, tule poika nuori
Jakamaan se mun kanssani

Lapset taputtivat. He eivät olleet koskaan ennen kuulleet Elli-tädin laulavan Mamasta puhumattakaan.

– Nyt kaikki ovat esiintyneet, Marlena ilahtui.

– Odota, sinun vuorosi, lapset huusivat. Leonardo otti kameran.

– En minä ainakaan sooloa laula, ääneni on surkea, Marlena vaikeroi.

– Kuule Lena, me laulamme nyt duettona niin kuin joskus ennen karaokessa, Jankka keksi.

– Apua, silloin minä olin juonut pari lasillista viiniä. En uskalla.

– Kas tässä, ota lasi samppanjaa ja rentoudu, Elli auttoi.

Sä surun pyyhit silmistäni pois,
kuin totta olla kaunis uni vois.
– Olipa herkkä. Turhaan kainostelit. Mutta nyt ystävät kalliit. Mennään katsomaan, mitä kokki Kekäle on taikonut meille lounaaksi. Keittiöstä tulee mahtavat tuoksut.

Päivä oli aurinkoinen. Lapset lähtivät retkelle läheisille kukkuloille. Kokki Kekäle oli pakannut heille eväskorin matkaan, vaikka juuri oli syöty. Elli ja Mama vetäytyivät päiväunille.

Marlena ja Jankka vaeltelivat kylän kujilla. – Tekee mieli leivoksia, vaikka ateria oli runsas, Marlena haikaili.

– Tuolla on sokerileipuri, saat syödä niin monta kuin haluat. Minä tarjoan, Jankka lupasi auliisti. Kyllä leivokset hänellekin maistuivat.

– Taidat syödä suruusi?

– Minulla on ikävä Lekua. Hän oli välillä rasittava, mutta reilu työkaveri. Meillä oli monta hauskaa työkeikkaa. Leku oli aina seurueen keskipiste. Hänellä oli loputon varasto vitsejä. Marlenan silmät olivat kosteat.

– Joo ja silloin kun minä olin mukana, sain soittaa toivekappaleita myöhään yöhön, Jankka muisteli. – Kukaan ei koskaan ajatellut, että muusikko kaipaa yöunta.

– Hyvin sinä pärjäsit.

Illalla satoi. Puutarha oli litimärkä. Elli, Mama, Marlena ja Jankka istuivat takan äärellä. Kaikki olivat hiljaa.

– Onpa rauhoittava katsella tulenliekkejä, Marlena sanoi.

– Sopiiko, että soitan näin illan päätteeksi kappaleen, jota Leku lauloi herkkinä hetkinä, Jankka ehdotti.

– Taidan arvata, Marlena havahtui. Ellinoora ja Mama kuuntelivat kaihoisaa säveltä:

On kuollut ontuva Eriksson ja moni on hyvillään.
Ei enää puistojen porteille hän laahusta kerjäämään.
Monet kyllä itkulla saatetaan alas rauhaan kalmiston,
vaan sua ei itkenyt ainutkaan… Vai itkikö, Eriksson?
Marlena itki.

– Itke vaan tyttöseni. Rakkaat pysyvät aina muistoissamme, Elli lohdutti.

ROUVIEN ILTA

Kyllikki oli kutsunut tutut rouvat kylään. He pelasivat Canastaa. Viidentuhannen pisteen rajaan oli vielä matkaa. Salissa kävi puheensorina. Rouvat ihastelivat Kyllikin uutta sisustusta.

– Onpa kauniit tapetit. Mistä olet löytänyt näin hyvän työmiehen?

– Sain vinkin ja otin yhteyttä maalariammattikouluun. Toivo oli juuri valmistunut ja perustanut oman yrityksen parin kaverin kanssa. Hän kävi katsomassa ja ideoi, miten uudistan huoneet. Poika on opiskellut yliopistossa, mutta päätyi sitten käsityöammattiin.

– Hyvältä näyttää, voitko suositella häntä meillekin, rouvat kyselivät.

– Voi, minulla on vielä paljon hommia kesken. Katsotaan sitten, kun kaikki on valmista.

– Haa, haluat pitää miehen itselläsi, ystävät kiusoittelivat. – Olemme nähneet teidät yhdessä konserteissa ja oopperassa. Hyvän näköinen nuori mies, he tiesivät.

– Toivo on hyvä seuralainen. Hän on kohtelias ja kiinnostunut kulttuurista, Kyllikki kehui.

– Varo vaan, ettei ole rahojesi perään.

– Toivo on vaatimaton. Olen saanut puhua hänet ympäri, että suostuu käyttämään mieheni vaatekaappia.

– Arveltiinkin, että sinä olet hänet vaatettanut. Olemme vähän kateellisia, rouvat nauroivat.

Kyllikki tarjoili pieniä teeleipiä ja kylmää valkoviiniä. Peli sujui verkkaisesti. Hänen ajatuksensa olivat muualla. Toivo oli todella virkistävää seuraa, mutta ei se sen vakavampaa ollut. Eihän? Heillä oli ikäeroa vähintään kymmenen vuotta. Tosin nykyaikana kaikki oli mahdollista. Jos pyytäisin Toivon kanssani jonnekin matkalle. Silloin tiedän, onko meillä yhteistä tulevaisuutta.

Ajatus virkisti häntä niin, että pelitoverit hämmästyivät. Kyllikki teki kolme puhdasta canastaa peräkkäin.

– Hei tuo ei ole reilua. Olet emäntä ja päihität meidät kaikki.

– Oh, anteeksi, taidan olla vauhdissa. Lupaan parantaa tapani, Kyllikki nauroi. – Tavataan taas ensi kuussa. Taidan tehdä pienen ulkomaanmatkan ennen sitä.

– Et kai yksin, rouvat nauroivat.

– Salaisuus, lähetän kortin, hän kuittasi.

– Laita mieluummin kuvia Facebookiin.

– Älkää kiusatko, kuulette kyllä aikanaan.

Kyllikki hymyili vieraiden lähdettyä. Uudet kukalliset tapetit näyttivät hyviltä. Hän kaatoi itselleen vielä lasillisen valkoviiniä. Toivon komeat kasvot välkkyivät mielessä. Toivottavasti hän suostuu. Olisikohan Venetsia hyvä kohde? Tai Rooma?

Kyllikki heittäytyi sohvalle. Uni tuli yllättäen. Toivo suuteli häntä hekumallisesti. Kyllikki kietoi kädet tämän ympärille. Toivo laittoi kädet hänet kurkulleen. Ei niin kovaa, hän huusi. Painajainen herätti hänet. Oh, se oli vain unta. Tarkoittiko se jotain?

SYNTYMÄPÄIVÄJUHLAT

Sakulla ja Saskalla oli syntymäpäivä syksyllä. Heillä oli ikäeroa vajaat kaksi vuotta. Anni päätti järjestää pojille yhteiset juhlat. Saku suunnitteli monsterikakun. Anni teki parhaansa toteuttaakseen pojan piirroksen. Hän leipoi kaksi suurta kakkupohjaa ja täytti ne rahka-kerma-mansikkaseoksella. Pojat nuolivat kilpaa taikinavuoan puhtaaksi.

– Äiti, millä teet monsterikuvion? Saku huolehti.

– Katso, ostin pursotettavaa suklaatahnaa. Teen tällä auton ääriviivat ja laitan dominokeksit pyöriksi. Sinä ja Saska saatte ripotella karkkeja koristeeksi.

Kakusta tuli hieno. Saskan päiväkotikaverit ja Sakun koulukaverit ihastelivat kakkua.

– Joko saa maistaa?

– Odottakaa, pojat saavat ensin puhaltaa kynttilät.

Se kävi äkkiä.

– Olkaa hyvät, täällä on myös karnevaalikeksejä ja sipsejä ja vihreää limonadia.

Anni ja Pavel katselivat, kun herkut katosivat lasten suihin.

Seuraavaksi ohjelmassa oli ongintaa. Kaikki olivat tyytyväisiä pieniin lahjapusseihin. Saku ja Saska olivat piilottaneet niihin vihreitä kuulia ja autonkuvilla koristeltuja tarroja.

– Mukava katsella, kun lapset viihtyvät, Anni huokasi. – Olen iltaisin aina ihan poikki. Työ on ihan jees mutta raskasta. Kun haen pojat päiväkodista ja koulusta, laitan meille iltapalaa ja menemme heti sen jälkeen nukkumaan. Omaa aikaa ei ole koskaan.

– Miten viikonloput?

– Käydään leikkipuistossa ja aika usein minun vanhempieni luona Hämeenlinnassa.

– Tiedätkö Anni, voisin hoidella koko katrasta aina joskus. Saat vaikka kerran viikossa vapaaillan.

– Pavel, se olisi ihanaa. Haluaisin käydä uimahallissa.

– Sehän sopii. Lapsista on seuraa toisilleen.

– Tehdään diili, jos sinä hoidat heitä yhden illan viikossa, minä voin vastavuoroisesti hoitaa toisen illan. Saamme molemmat vähän vapaa-aikaa.

– Kättä päälle, Pavel ilahtui. – Kuule, mitä Toivolle on tapahtunut? Se on ollut nauravainen pitkään, mutta nyt se vaan murjottaa.

Anni nauroi. – Se on surullinen tarina. Muistatko, että Toivo on tapetoinut jo pitkään Kyllikin asuntoa. Niillä taisi olla suhde, vaikka nainen on ikivanha. Hän keksi, että voi tarjota Toivolle kiitokseksi matkan Venetsiaan. He lähtivät suurin odotuksin.

Toivo kertoi, että hotelli oli luksusta ja ravintolaillat myös. Olivat käyneet Harry’s Barissa juomassa huippukalliit Bellinit. Toivo oli erehtynyt sanomaan, että kaljatuoppi olisi maistunut paremmin. Kyllikki oli pannut pahakseen. Kaiken huippu oli, että Toivo oli karannut yhtenä iltana kapakkakierrokselle. Kotiinpaluun tunnelma oli ollut jäätävä. Nyt Toivo on jättänyt työmaan kesken. Haluatko sinä Pavel tapetoida vierashuoneen valmiiksi?

– Apua, en takuulla. Kuulin jo tarpeeksi. Pelkään tuollaisia naisia.

– Hyvä on, minä voin hoitaa sen. Mutta nyt meidän pitää mennä rauhoittamaan lapsia. Siellä taitaa olla miekkataistelu meneillään.

KULLANKIMALLUSTA

Prinsessa Quu ja Prinsessa Tähti suunnittelivat Naisten Salongin kokousta. Koska joulu oli lähellä, he päättivät valita illan teemaksi kullankimalluksen.

– Nyt kokki Kekäleellä on kunnon haaste, he nauroivat.

Salin sisustus oli ilonaihe. Hovineidot ripustivat ohuet kullanhohtoiset verhot. He levittivät pöydälle kelta-valkoraidallisen pöytäliinan. Astiat olivat helmenvalkoiset, kyntteliköt täyttä kultaa. Neidot hankkivat kullanväristä spraymaalia. He koristelivat joulukuusen sädehtiväksi.

– Vau, vieraat henkäisivät, kun astuivat lumiselta pihalta taikamaailmaan. Kynttilät säteilivät ja loivat salaperäistä tunnelmaa.

– Tervetuloa Kultalinnaan, prinsessat toivottivat. Molemmilla oli kultainen kruunu kiharoillaan. Seitinohuet puvut sopivat heille erinomaisesti.

– Olette kuin sadusta, Elli ihasteli. Hänellä oli kimaltava viitta hartioillaan. Mama oli pukeutunut mustaan samettiin ja kietaissut tähtikuvioisen huivin kaulaan. Kultaiset korvakorut välkkyivät. Neidit Ursula, Sointu ja Kati olivat hekin juhlapuvuissa. Katilla oli kullanväriset korkeakorkoiset sandaalit. Hän pyörähti tanssiaskelin saliin.

– Tulkaa kaikki peremmälle. Ajattelin, että voimme katsoa yhdessä Ellinooran lasten videon. Sen jälkeen minulla on yllätysohjelmaa.

Vieraat istuutuivat television ääreen. Karri tarjoili heille kuplivaa Golden Cup merkkistä omenasiideriä.

– Sopii teemaan, vieraat kiittelivät.

– Odottakaahan vaan illallista. Kokki Kekäle on hykerrellyt koko iltapäivän, Tähti vihjasi.

– Elli, nämä sinun lapsesi ovat ilmiömäisen taitavia. Minun suosikkini on pikku Ebony. Hän on hellyttävä.

– Isot tytöt voisivat mennä esiintymään yökerhoon. Heidän tanssinsa on viettelevä, Ursula ihaili. – Mikestä kuulemme vielä. Hänhän suorastaan taikoi kissat tyttöjen taustalle.

– Kyllä vain, niitä kyläläisetkin käyvät ihailemassa, Elli kertoi. – Mutta nyt arvon vieraat. Illallinen on katettu.

– Hyvät rouvat, tuon teille alkuruuan. Kurpitsasatomme oli erinomainen. Saatte sametinpehmeää villiyrtein maustettua keittoa. Kuten näette, se hohtaa himmeää kultaa. Keiton kanssa tarjoilen lasilliset kuohuvaa samppanjaa. Nauttikaa.

– Tämä on ihanaa. Kokki Kekäle on taituri. Mitähän saamme pääruuaksi? rouvat huokailivat.

Heidän silmänsä pyöristyivät, kun Kokki kantoi suuren tuoksuvan vadin pöytään.

– Paistoin kokonaisen hanhen grillivartaassa. Täytin sen tryffeleillä ja valelin hunajalla. Karri tuo sen seuraksi uunijuureksia. Saatte bataattilohkoja, keltaista porkkanaa, karamellisoituja sipuleita ja kirpeitä pikkutomaatteja. Kullankeltaisia nekin.

– Mahtavaa, rouvat ja neidit kehuivat kuorossa.

– Haluatte varmaan, että leikkaan teille mehevät viipaleet.

– Kyllä kiitos ja Karri voi annostella juurekset. Ruokajuomana tarjolla on kellarin parasta valkoviiniä, Ellinoora sanoi tyytyväinen pilke silmissään.

– En tiedä mitä sanoa, Mama kiitteli. Olen jo aivan täynnä. Tämä ruokalista päihittää mennen tullen Hämeen keskiaikamarkkinat. Kyllä sielläkin saa hyvää ruokaa. Kokonaisia porsaita vartaassa ja paahdettuja lanttuja ja nauriita sekä vaahtoavaa sahtia. Nämä Kokki Kekäleen maut ovat todella hienostuneita. Nyt jännittää, mitä hän on loihtinut meille jälkiruuaksi.

Salista kuului VAU, kun valot sammuivat ja kokki sekä Karri kantoivat hopeavadilla jälkiruokakulhot pöytään. Kirkas kulta kimalteli sädetikkujen säihkeessä.

– Suomuurainjäätelöä ja hilloa suoraan prinsessa Quun kotiseudulta Lapista. Nämä kultalehdykät ovat syötäviä. Lakkalikööri täydentää annoksen. Kokki Kekäle kumarsi. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen saamiinsa kehuihin.

– Pitäisiköhän minun osallistua MasterChef kilpailuun, hän tuumi. On tämä ruoanlaitto vaan hauskaa, kun vieraat arvostavat.

Kun kevätaurinko alkoi paistaa, Prinsessa Quu masentui.

– Tähti, minua ei kiinnosta mikään. En jaksa maalata enkä suunnitella Naisten Salonkia. En jaksa lukea enkä katsella televisiota.

Tähti huolestui. Hän tiesi, että Quulla oli taipumusta vaipua synkkiin ajatuksiin.

– Kuule, pistäydytään Ellin luona. Hän voi piristää sinua.

– En taida jaksaa, haluan vain nukkua.

Kävi ilmi, että kuningatar Ellinoorakin oli pitkästynyt. Kesä oli ollut täynnä ohjelmaa, samoin joulun aika. Nyt kaikki oli pysähtynyt.

– Lähdetään porukalla jonnekin virkistäytymään, vaikka kylpylälomalle, Tähti keksi.

Elli innostui, Quu ei. Ellinoora ja Tähti lähtivät kahdestaan.

– Pärjääthän Quu varmasti?

– Onhan minulla hovineidot ilonani, Quu tuhahti. – Menkää te vaan, minä vaivun talviunille.

Sen hän myös teki. Kun Tähti oli pakannut matkalaukkunsa ja lähtenyt, Quu kutsui hovineidot koolle.

– Saatte kevätloman. Minä vetäydyn lepäämään, enkä tarvitse muuta kuin teetä ja voileipiä. Löydän niitä itse keittiöstä.

Hovineidot ilahtuivat. Ylimääräinen loma tuntui hyvältä.

Quu heilautti heille kättään. Vihdoinkin, linna on yksin minun. Kukaan ei häiritse, hän tuumi. Hänellä oli vilu. Linna oli talven jäljiltä kolea.

Quu sytytti takkatulen ja haki kellarista pullollisen hehkuviiniä. Hänet valtasi suloinen lämpö. Quu katseli, kun varjot tanssivat seinillä. Hän uneksi olevansa kotona. Savu kohosi kodan keskeltä kohti taivasta.

Savu, apua, huone oli todellakin täynnä savua. Quu yski ja huitoi. Oliko pelti unohtunut kiinni? Quu putosi lattialle. Hän ei saanut henkeä. Hän heitti viimeisillä voimillaan painavan kukkamaljakon ikkunaan. Sieltä tulvi hetkessä raitista ilmaa.

Hyvä, että selvisin, Prinsessa heräsi todellisuuteen. Hän avasi kaikki ikkunat ja tuuletti salin. Hän värisi ja kietoutui villashaaliin. Nyt maistuisi toinenkin pullollinen hehkuviiniä, hän ajatteli.

Quu nukkui koko yön ja koko seuraavan päivän. Uni teki tehtävänsä. Hän huomasi yhtäkkiä olevansa täysin virkeä. Nyt lähden pitkälle lenkille ja jätän viinikellarin rauhaan, hän päätti.

Kukkulalla puhalsi ärhäkkä tuuli. Quu tunsi taas elävänsä. Hän palasi punaposkisena. Tuntui, että elämässä oli puhtia. Yllätän Tähden, hän keksi. Sisustan salin uusiksi. Verhot tuoksuvat savulta ja kalustus on turhan raskas.

Kun hovineidot palasivat, he joutuivat heti töihin. Tytöt kantoivat vanhat kalusteet kierrätyskeskukseen. Äiti Teresa ompeli ikkunoihin sitruunankeltaiset verhot. Quu tilasi Ikeasta uudet kalusteet. Ruokapöydässä oli lasilevy ja tuolit olivat kevytrakenteiset. Quu sijoitti takan eteen sirot korituolit. Vanhat itämaiset matot päätyivät Fidaan. Quu levitti niiden tilalle kevyet bambumatot.

Hän taputti käsiään. – Tulkaa neidot katsomaan miten kaunista täällä on.

Hovineidot ihastuivat. – Tämähän on kuin suoraan Avotakasta, he kiittelivät.

– Niin ja sali on entistä helpompi pitää puhtaana.

Prinsessa Tähti ja kuningatar Ellinoora saapuivat saunapuhtaina kylpylälomalta.

– Mitä täällä on tapahtunut?

– Laitoin vähän tuulemaan, Quu julisti. – Mitä pidätte?

– Quu, sinusta voisi tulla sisustussuunnittelija. Täällä on todella kodikasta, Tähti kiitteli.

– Kuule Quu, aloittaisitko minun linnastani? Ellinoora innostui. – Siellä ei ole uusittu kalusteita naimisiin menoni jälkeen. Siitä on aikaa.

Kaikki nauroivat.

– Jos Elli olet tosissasi, tulen mielelläni. Tiedän, että Äiti Teresa tarvitsee töitä.

– Minulla riittää saleja uusittaviksi. Saat aloittaa vaikka heti.

– Kiitos, kotiudu ensin. Jospa tulen ensi viikolla?

– Hienoa. Tehdään yhdessä kierros ja saat sen jälkeen vapaat kädet.

HELMI JA JESSE TUTKIVAT VALOKUVAKANSIOITA

– Lapset kasvavat turhan nopeasti. Näen nykyään Joonatania tosi harvoin. Sillä on kavereiden kanssa koko ajan menoa, Helmi harmitteli. – Mukava, kun sinä Jesse olet olemassa.

Helmi istui Jessen sohvalla. Mies oli kutsunut hänet syömään kotiruokaa. Helmi katseli ilahtuneena ympärilleen.

– Olet siivonnut?

– Juu, kyllä ja ei. Yksi Linnan martoista käy täällä auttelemassa. Sanoo, ettei hänellä ole parempaakaan tekemistä, Jesse tunnusti vähän vaivautuneena. – Niitä tuli ensin kokonainen joukkue, kun tilasin kotiapua. Siivosivat niin perusteellisesti, että pakenin. Kaikki paikat kiilsivät, mutta en löytänyt sen jälkeen mitään.

Helmi nauroi. – Opit kyllä. Kaikki on helppoa, kun tavaroilla on paikkansa. Sitä paitsi näet mainiosti, mitä noissa vitriinikaapeissa on. Lasiovet ovat mainio keksintö.

– En ole mikään kummoinen kokki, mutta yritin sentään. Maistuuko sinulle Vanajan kuha? Paistoin fileet valkosipuliöljyssä ja keitin kattilallisen uusia perunoita, Jesse sanoi.

– Eihän sen parempaa olekaan kuin tuore kala. Mainiota, katanko pöydän?

– Joo, ole kiltti. Lautaset ovat tuossa vetolaatikossa. Minä haen meille viinilasit.

Molemmat hiljenivät syömään. Valkoviini oli kylmää ja sopi mainiosti kalan kyytipojaksi.

– Lailan bravuuri oli valmistaa pyydystämistäni kaloista Kuha Walewskaa. Hän sanoi aina, että annos oli suuritöinen, mutta vaivan arvoinen. Siihen tarvittiin paljon valkoviiniä sekä kalalle että kokille.

– Taidan tykätä Lailan huumorista. Olen lukenut hänen päiväkirjoistaan hauskoja juttuja työkeikoilta. Laila on nähnyt matkoillaan lähihistoriaa. Hän matkusteli paljon Neuvostoliitossa, jota ei enää ole.

– Niillä oli joku yhteistyökuvio. Laila kävi ainakin Moskovassa, Leningradissa, Viipurissa, Petroskoissa ja Tbilisissa. Niin ja pisin keikka oli Kaukoitään Sahalinin saarelle.

– Miten voit muistaa kaikki?

– Laila kertoi aina vuolaasti kommelluksista. Niitä riitti. Olen katsellut vanhoja valokuvia. En ymmärrä, miten aika riitti järjestää ne kansioihin. Kuvissa on tekstit ja vuosiluvut.

– Hei saanko katsoa niitä? Ne antavat päiväkirjamerkintöihin lisäväriä.

– Tuolla ne ovat kirjahyllyssä.

Helmi ihaili pitkää värikästä riviä kansioita. Jesse oli puhunut totta. Kaikki oli hyvässä järjestyksessä.

– Luin Lailan blogista kertomuksia teidän yhteisistä matkoista. Sääli, että nämä työjutut eivät päässeet mukaan.

– Laila suunnitteli skannaavansa paperikuvat, mutta se jäi. Ei minusta ole siihen.

– Ei minustakaan, ne ovat liian henkilökohtaisia. Jos olisin kirjailija tai toimittaja, näissä olisi ainesta vaikka mihin.

– Etkö sinä käy kirjoittajapiirissa?

– Käyn ja se on kivaa, mutta kirjoitan vain omaksi ilokseni.

Jesse jäi tuumimaan. Jokin Helmin sanoissa puhutteli häntä.

– Mitä jos kokoamme Lailan muistoksi pienen kuvakertomuksen? Laila tykkäsi tehdä Ifolor-kirjoja. Hän kehui, että niihin sai kätevästi asemoitua sekä kuvia että tekstejä, Jesse keksi.

– Voin yrittää, jos autat minua.

– Ei olla liian kunnianhimoisia. Siitä jäisi hieno muisto lapsille. Niin ja ehkä jopa lapsenlapsille. Sukututkimus on ajankohtaista. Tiedän, ettei meidän nuorilla ole aikaa eikä kiinnostusta selata kymmeniä kansioita tai lukea käsin kirjoitettuja päiväkirjoja.

– Jesse, olet oikeassa, tehdään tästä totta. Olen aika innoissani. Koska aloitetaan?

– Sopiiko ensi perjantaina? Käydään ensin lounaalla ja istutaan sitten minun tietokoneeni ääreen. Sinä voit poimia sopivaa tekstiä ja minä hoidan kuvien skannauksen.

Helmillä oli hyvä mieli, kun hän käveli kotiin. Nyt vielä Semun kanssa iltapissille ja sen jälkeen luen Lailan päiväkirjoja uusin silmin, hän suunnitteli. Jesse on oikeastaan aika kiva. Mutta mikä tyyppi sen Linnan martta mahtaa olla?

– Nämä etätyöpäivät ovat hauskoja, Jesse tuumi. Hän istui Helmin kanssa nepalilaisessa Siddhartha ravintolassa lounaalla.

– Tämä buffetpöytä on liian runsas. Tekee mieli maistella kaikkea, Helmi huokaili.

– Maistele pois, voit ottaa torkut sohvallani, Jesse kiusoitteli.

– Minä taidan hakea toisen lasillisen tätä mangolassia jälkiruuaksi.

– Tein lyhyen tiivistelmän Lailan kirjoituksista. Oletko skannannut jo kuvia? Helmi kysyi.

– Kyllä vain, istuin eilen koko illan tietokoneen äärellä. Katsotaanko yhdessä?

Nuoret syventyivät tarkastelemaan kuvia tietokoneen näytöltä.

– Nämä vanhimmat kuvat olivat aika ruskeasävyisiä. Korjailin niitä photoshopilla, Jesse kertoi.

– Olet tehnyt hyvää työtä. Värit ovat kirkastuneet kummasti.

Helmi vertaili alkuperäisiä uusiin versioihin.

– Joo, tietotekniikka on ihmeellistä.

– Ja välillä raivostuttavaa, Helmi sanoi. – Minun taitoni eivät ole kummoiset. Saa nähdä, miten kirjan taitto onnistuu.

– Tehdään ensin raakaversio ja muokataan sitten, Jesse tuumi. – Näytä teksti. Kopioidaan se näille sivupohjille ja lisätään sen jälkeen kuvat.

– Tässä on tunnelmakuvia, kun teidän lapset oli pieniä. Ilta vierähti pitkälle ennen kuin tarinan alkoi olla kasassa.

– En muista paljoakaan siitä, kun lapset olivat pieniä. Rakensimme omaa taloa ja olin kaikki illat työmaalla. Laila oli äitiyslomalla. Hienoa, että hän on kirjoitellut tunnelmakuvia. Jatketaan ensi viikolla, jaksatko? Jesse kysyi. – Otatko vielä pitkän päivän päätteeksi yömyssyn? Minulla on viskipullo kaapissa.

– Kiitos, otan mielelläni. Jatketaan vaan ensi perjantaina. Minulla on nykyään viikonloput vapaat.

Jesse katsoi pitkään. – Ei poikaystäviä?

– Ei muita kuin Joonatan. Hänkin käy nykyään harvoin. Edistyimme hyvin, saadaan kirja ensi viikolla oikolukuvaiheeseen, Helmi vaihtoi nopeasti puheenaihetta.

– Ei meillä ole kiirettä. Voitaisiin ottaa tavoitteeksi, että Katariina ja Henrikki saavat kirjat joululahjaksi. Lähetän ne postissa. Molemmat palaavat vasta keväällä Suomeen, Jesse suunnitteli.

– Miten heillä siellä maailmalla sujuu?

– Henrikillä on malesialainen tyttöystävä. Hän lähetti kuvan. Kaunis tummasilmäinen neitonen, Jesse tiesi. – Saa nähdä tuleeko opiskelusta mitään.

– Elämän opiskelua, Helmi nauroi.

– Entä tyttäresi?

– Katariina suunnittelee Boråsissa omaa lastenvaatemallistoa. Sillä on jo nimikin. Miltä sinusta Muru kuulostaa?

– Herttaiselta. Olisi kiva nähdä malleja.

– Trikookankaissa on eläinten kuvia. Pyydän, että tyttö lähettää kuvia.

– Kiva, nähdään pian. Helmi heilutti ja lähti viskilasillisen jälkeen iloisena kotiin. Yhteinen työ tuntui vaihteeksi mukavalta.

Helmi ja Jesse jatkoivat Lailan tekstien merkeissä. Molemmat puhkuivat intoa.

– Tästä tulee hieno muisto lapsille, Jesse sanoi.

– Tässä on kuvaus, kun teidän tonttia paalutettiin.

– Elettiin aika vaatimattomasti. Rakentaminen oli pirun kallista, Jesse muisteli. – Kuvat palauttavat muistot mieleen. Hyvä kun tuli otettua. Niitä ei ole yhtään liikaa. Laila innostui näppäilemään kuvia, kun saatiin ensimmäinen digikamera. Minä olen niiden kanssa ihmeissäni. Onneksi parhaat on tallessa tuolla blogissa.

– Tiedätkö mitä Jesse, tässä kirjassa on nyt minun mielestäni hyvät ainekset. Kuvia ja kertomuksia siitä, kun lapset olivat pieniä sekä muistoja talon rakennusvaiheista. Laitetaanko piste ja tehdään toinen kirja Lailan työmatkoista.

– Sopii minulle. Jesse vaikutti helpottuneelta. Vanhat muistot olivat raskaita, vaikka Laila oli kirjannut enimmäkseen valopilkkuja.

– Teidän yhteisistä matkoista on kattavia juttuja Lailan blogissa. Nuoret ja sinä myös voitte lukea niitä tabletilta tai älypuhelimesta.

– Näin on, mutta tarvitsen kyllä vähän viiniä. Muuten tulee surullinen olo.

– Voit viettää nostalgiahetkiä ihan rauhassa. Tulen taas, kun sinulle sopii.

– Kiitos Helmi, olet hyvä ystävä.

NAISTEN SALONGIN TEEMANA SININEN VÄRI

– Muistatko Quu, meidät haastettiin valitsemaan Naisten Salongin teemaksi sininen väri. Mitä tuumit?

– Hyvä ajatus. Kokki Kekäle ihastuu.

– Mitä sinisiä ruokia tiedät?

– No ainakin marjat ja hedelmät. Mustikka, mustaherukka, karhunvatukka, luumu.

– Joo, niistä saa hienoja jälkiruokia. Entä suolaiset vaihtoehdot?

– Se onkin jo vaikeampaa. Miten olisi munakoiso?

– Se on violetinsininen. mutta kypsänä aika epämääräisen värinen. Ei ainakaan sininen.

– Hei minulla on hauska ajatus. Muistatko kun saimme prinsessa Pohjantuulelta ja prinssi Mikaelilta postikortin Malesiasta. Heillä on ollut ylellinen talviloma.

– Niinpä, harmittelin, kun Pohjis ei ole päässyt osallistumaan Naisten Salonkiin. Mutta mitä ajattelit?

– Hän kehui kortissa, että Kota Bharun yömarkkinoilta saa mitä vaan. Kaiken huippu on sininen riisi. Se on kova juttu.

– Vihjaistaan kokki Kekäleelle.

Kuningatar Ellinoora sekä kyläkoulun opettajat Ursula, Sointu ja Kati saapuivat yhtenä ryhmänä. Kaikki olivat tohkeissaan.

– Olipa yllättävä teema. Katsokaa prinsessat, olemme pukeutuneet pelkästään sinisiin. Löysimme kyläkaupasta siniset sukkahousutkin, Ursula ja Sointu kehuivat.

Katilla on sininen verryttelypuku. – Olen erilainen nuori, hän nauroi. Tämä oli ainoa teemaan sopiva asu, jonka löysin vaatekaapista.

– Hei te panitte kyllä paremmaksi, vieraat henkäisivät, kun olivat kuoriutuneet takeistaan.

Prinsessat Quu ja Tähti olivat maalanneet kasvonsa koboltin sinisiksi. Silmät tuikkivat tummina maskaran takaa. Molemmilla oli tiukka trikooleninki. Helmat hulmusivat sinisten säärien ympärillä. Hiuspantoihin oli kiinnitetty sinisiä strutsinsulkia.

– Selfie, kaikki huusivat kilpaa. Kuva levisi seuraavana päivänä Facebookissa. He saivat tuhansia tykkäyksiä.

– Mitä ohjelmaa meillä on? vieraat kyselivät.

– Katsotaan elokuva Kolme väriä Sininen, Tähti lupasi.

Kaikki asettuivat television ääreen. Karri saapui tarjottimen kera.

– Hyvät rouvat ja hyvät neidit. Aperitiiviksi on tarjolla Sininen enkeli cocktailit.

– Arvasin oikein, Kati kuiskutti Soinnulle.

– Shhh, elokuva alkaa.

– Me halutaan katsoa muutkin osat, vieraat kommentoivat elokuvan jälkeen.

– Se sopii, tiedättehän että värit ovat sininen, valkoinen ja punainen.

– Kyllä vain, trikolorin värit, opettajat vahvistivat.

– Ajateltiin Quun kanssa, että vaihdetaan seuraavaksi kerraksi aihetta. Prinsessa Pohjantuuli palaa kuukauden kuluttua Malesiasta. Sopiiko aasialainen ruokateema?

– Sopii, kaikki vakuuttivat.

– Nuudeleita ja paistettua riisiä, Nasi Mee ja Nasi Goreng? Kati halusi vaikuttaa asiantuntijalta.

– Pohjis lupasi tuoda tullessaan paikallisen keittokirjan. Eiköhän sieltä löydy muutakin. Mutta nyt gongi kuuluu soivan, tulkaa ruokapöytään.

Karrin ilme oli vinkeä, kun hän kantoi alkupalat pöytään.

– Grillattua mustekalaa ja pastaa mustekalan musteessa, olkaa hyvät.

Jokainen sai kulhon, jonka sisältö oli musta. Ei todellakaan sininen vaan yönmusta. Vieraat nauroivat.

– Kokki ylitti itsensä, se kannatti, tämä on herkullista. Hieno grillin aromi, he kehuivat.

Ruokajuomakaan ei ollut sinistä.

– Ajattelin ensin mustaherukkalikööriä, mutta eihän se sovi suolaisen ruuan kanssa. Tarjoan teille snapsit sliwowitzia, luumuviinaa ja kannullisen raikasta mustaherukan lehdillä maustettua lähdevettä, kokki Kekäle selvitti.

– Osaako kukaan keksiä, mitä sininen pääruoka voisi olla? Tähti arvuutteli.

Kukaan ei esittänyt veikkauksia.

– Oletteko hyvät naiset maistaneet ennen sinirapuja?

Kokki laski pöytään valtavan vadillisen upeita sinihohtoisia saksiniekkoja.

– Ihanaa, näistä tulikin rapujuhlat, pidämme merenelävistä.

– Kas tässä rapuveitset kaikille. Autan avaamaan sakset, kokki sanoi.

Salissa vallitsi harras hiljaisuus, kun naiset herkuttelivat. Karri kantoi jokaisen lautasen viereen maljan, jossa ui orvokin kukkia.

– Nämä ovat käsien huuhtelua varten.

– Näin hienon aterian kanssa ei voi tarjota muuta ruokajuomaa kuin aitoa samppanjaa. Snapsit sopivat toki myös, haluaako joku lisää sliwowitzia?

Kukaan ei halunnut. Kuohujuoma sen sijaan kelpasi mainiosti.

– Odotamme jännittyneinä jälkiruokaa, vieraat sanoivat, kun lautaset oli korjattu pois.

– Tiedättekö mitä sticky rice on? kokki kysyi. – Kerron teille, se on kookosmaidossa keitettyä tahmeaa riisiä. Sain vinkin, että on olemassa sinistä riisiä. Sen valmistus on salaisuus. Kas tässä, sovelsin sen verran, että tarjoan riisin kanssa kullankeltaista tuoretta mangoa. Ette varmaan pane pahaksenne.

– Tämä vie kielen mennessään, vieraat voihkivat. Ja tämä variksenmarjalikööri sopii täydellisesti makuun.

– Olen iloinen, että teille maistui. Baarikaappi on avoinna. Tervetuloa taas. Minä vetäydyn nyt lepäämään. Karri on luvannut laulaa teille unilaulun.

Kokki sammutti valot. Vain kalpea kuu loi valaisi huoneen.

Poika näppäili luuttua ja lauloi pehmeällä äänellä:
Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö
Niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö

– Kiitos Karri, sinulla on kaunis ääni. Mene sinäkin nukkumaan. Me lähdemme kotiin päin, vieraat kiittelivät.

– Prinsessat, te olette mahtavia. Kiitokset ihanasta illasta.

– Helmi-täti, on kiva olla taas täällä sinun luonasi, Joonatan huokasi. – Minulla on ollut ikävä sinua ja Semua.

– Vuh, sanoi Shems ja nuolaisi pojan kättä.

– Äiti lupasi, että saan olla huomiseen asti. Sopiihan sinulle Helmi?

– Minulla on aina aikaa sinulle. Olisiko meillä tänään pitkästä aikaa satuilta?

– Haluaisin kuulla, mitä Mama Maddalenalle kuuluu.

– Se sopii. Mitä haluat iltapalaksi?

– Onko sinulla tortilloja? Tykkään niistä.

– Äitisi vihjasi. Kuumennan meille letut. Ostin täytteeksi maissia ja papuja ja salsaa ja kermaviiliä. Avaan purkit. Haluatko pilkkoa lisäksi kurkkua ja jäävuorisalaattia?

– Vuh, sanoi Shems.

– Sinä et taida välittää tortilloista. Avaan nakkipaketin, Helmi lupasi.

Tortillat hävisivät hetkessä.

– Tykkään Helmi sinun letuista, mutta nämä ovat toiseksi parhaita, Joonatan kiitteli.

Poika latasi lautaset astianpesukoneeseen.

– Äiti on opettanut Lauria ja minua tekemään kotitöitä. Siltä menee välillä hermo, kun Jenni sotkee koko ajan ruuan kanssa. Se haluaa syödä itse.

– Onko tyttö jo niin iso? Minä tulen käymään teillä joku viikonloppu, Helmi lupasi. – Olisiko nyt sadun aika?

– Joo. Joonatan käpertyi Helmin kainaloon.

– Sinä olet minun paras poikaystäväni, Helmi sanoi. – Mennäänkö taas Hämeen keskiaikafestivaaleille?

– Mennään, mitähän Mama nyt ennustaa?

– Kuulet pian. Ota tästä tyyny pään alle.

Shems hyppäsi viereen. Sekin rakasti satuja.

Hämeen keskiaikafestivaaleilla oli vilskettä. Väkeä oli enemmän kuin koskaan. Tapahtuman teemana oli meritaistelu. Viikinkivene hyökkäsi Vanajavedeltä hämäläisten leiriin.

Mama istui linnan vallilla ja katseli miesten hurjaa taistoa.

Pojat on poikia, hän tuumi. Ensin ne riehuu, sitten ne syö ja juo ja tappelee. Neidot muistuvat mieleen vasta yön tunteina.

Hän palasi teltalleen. Pavelia oli ikävä. Tällä oli nykyään kiireitä maalariyrityksessä. Hyvä, että pojan asiat ovat kunnossa. Sai tyttären luokseen ja Annista ystävän. Mama oli seurannut ilahtuneena, miten nuoret viettivät vapaa-aikaa yhdessä. Lapsista oli seuraa toisilleen. Jelena rauhoitti selvästi Sakun ja Saskan veljellisiä tappeluja.

– Päivää Mama Maddalena, taksasi on edelleen viisi pentaakkelia?

Tuttu emäntä naapurikojulta tuli päivittämään kohtaloaan.

– Kyllä vain, eikö se ole sopiva tasasumma? Mama hymyili.

– Lupasit minulle viime vuonna muutosta elämään. Se osui kohdalleen. Löysin uuden työpaikan ja uuden rakkaan. Haluaisin nyt kuulla, jatkuuko tämä ihanuus.

– Kortit tietävät, Mama ilahtui. – Nosta onnenkortti, niin katsotaan. Tämä on Rakkaus. Kyllä vain, elämä hymyilee sinulla jatkossa. Hymyile sinäkin sille

– Päivää, kuulin että täällä saa hyviä ennustuksia. Nuori komea viikinkipoika tuli kavereidensa kanssa Maman teltalle.

– Saa kyllä, haluatko tulla yksin vai tuletteko kaikki kimpassa?

– Joo, me tullaan kaikki. Haluttaisi naisseuraa tuonne telttakylään. Ei näiden karjujen kanssa ole kiva nukkua, viikinki virnisti.

– Katsotaan mitä kortit lupaavat. Sinä sait Sauvojen Prinsessan. Katso, Prinsessa on alasti ja kohoaa tulenliekissä ylös. Hän on voittanut Pelon Tiikerin. Värit kertovat intohimosta. Oletko tyytyväinen?

Viikinki nosti käden lippaan. Kiitos Mama, nyt uskallan lähestyä telttakylän kauneinta neitoa.

– Entäpä te muut urhot? Kuka on seuraava?

Viikinkipojan ystävät nostivat kukin vuorollaan kortin. Yksi sai Tappion, toinen Voiman ja kolmas Kohtalon.

– Hei jätkät, haluatteko jatkaa kisaa? Hämeen soturit saapuivat ylvästellen paikalle.

– Mikäs siinä, otetaanko nyrkkitappelu vai mitä ehdotatte?

– Kävisikö jousipyssykisa. Näettekö, tuolla nurmikolla on maalitaulut valmiina. Voittaja tarjoaa kaikille kierroksen sahtia.

Miehet nauroivat. Siinäpä kannustin. Kiinni veti.

Kisasta tuli yllättävän tasaväkinen. Hämeen urhot johtivat alussa, mutta Viikingit veivät lopulta voiton.

– Tarjoamme teille sahtia ja saatte maistaa myös viikinkijuomaa. Johan tässä suuta kuivaa.

Nuoret miehet marssivat sulassa sovussa kaljateltalle.

Mama Maddalena katseli hymyssä suin heidän menoaan. Viikinkipoika ei taida aavistaa, että lähetin telttakylään rakkauden säteitä. Hän hihitti itsekseen.

JESSE JA HELMI SUUNNITTELEVAT TOISEN KIRJAN

– Hei, tuon vekottimen olen nähnyt tv-kuvauksissa, Helmi tarkasteli Jessen kirjahyllyä.

– Joo, se on Lailan klaffi. Halusi pitää sen muistona filmiajoista. Klaffinlyönnin avulla leikkaaja sai eri nauhoilla kulkevan kuvan ja äänen synkkaan. Laila kertoili kotona paljon juttuja televisiomaailmasta. Muistan kun hän nauroi ääneen kuullessaan mitkä nimet kuvaussihteerikaveri Musti antoi kissoilleen. Voitko kuvitella Vinku ja Palkki.

– Hassut nimet, mutta en ymmärtänyt vitsiä.

– Suorissa tv-lähetyksissä kuvan ja äänen tasot säädetään, nimet liittyvät jollain tavalla siihen.

– Tyttö toi selvästi työasiat kotiin, Helmi nauroi. – Aloitetaanko toinen tarina?

Helmi istui Jessen kanssa tietokoneen äärellä.

– Laila toi aina Neuvostoliitosta lapsille tuliaisia. Katariinalla taitaa olla vieläkin jättisuuri virtahepo. Sen nimi oli Osku.

– Olitko koskaan mustasukkainen, kun Laila oli paljon matkoilla ja työkaverit olivat useimmiten miehiä.

– Olin ja en, eihän siitä olisi mitään tullut, jos olisin epäillyt koko ajan.

– Olet fiksu mies, moni muu ei olisi pystynyt tuohon.

– Tiedä häntä, elämä opettaa. Laila oli aina herttainen, kun olimme lomalla tai yhdessä matkoilla. Niin ja olihan minullakin naispuolisia työkavereita. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Firman juhlat olivat vaarallisia. Silloin tapahtui ylilyöntejä, Jesse muisteli. Niistäkin selvittiin.

– Olen kerännyt paljon kuvia Leilan matkoilta. Voidaan koota tämä toinen kirja spontaanisti niiden pohjalta. Laitetaan kuvatekstit ja muutamia työmatkakuvauksia.

– Sopii hyvin. En minäkään jaksa ruveta tekemään perinpohjaista tutkimusta. Kuvat kertovat paljon ajankuvasta. Neuvostoliittoa ei enää ole. Laila oli onnekas, kun ehti nähdä muutoksen tuulet.

KOULUN JOULUJUHLA

Prinsessa Quu istui kuningatar Ellinooran seurassa tämän huvimajassa. Tuuli vinkui ulkona, mutta naisilla oli mukavan lämmin. Majaan oli asennettu infrapunalämmitin. Molemmilla on edessään kuppi kuumaa yrttiteetä ja pienet canapeleivokset.

– Ajattelin käydä pitkästä aikaa kotona tapaamassa vanhempiani ja Lassi-veljeä. Lapissa on jo lunta. Haluaisitko lähteä matkaseuraksi? Eikö lapsilla ala pian joululoma? Voitaisiin ottaa heidät mukaan. Saisivat opetella hiihtämään.

Elli mietti. Matka oli pitkä ja rasittava. – En taida jaksaa. Jalkaani särkee kylmillä ilmoilla. Mutta tiedän, että lapset ilahtuvat. He ovat jo niin isoja, että pärjäät mainiosti heidän kanssaan. He viihdyttävät sinua.

Quu nauroi. – Tiedän. Sain Mikeltä kutsukortin koulun joulujuhliin ja lasten taidenäyttelyyn. Tulemme yhdessä prinsessa Tähden kanssa. Jutellaan silloin lisää. Älä kerro lapsille, tästä tulee mukava yllätys.

Juhlapäivänä satoi ohuita lumihiutaleita. Ne sulivat heti maahan pudotessaan. Hiihtokeleistä ei ollut toivoa. Vieraat olivat nauttineet lasten esityksistä. Nyt oli taidenäyttelyn vuoro. Koulun kuvisluokka oli saanut uuden ilmeen. Ursula seisoi ovella ja tarjoili kaikille lasilliset kuumaa karpalomehua.

– Saatte piparit sisällä, hän ilmoitti.

Vieraat yllättyivät. Luokka oli sisustettu piparkakuilla.

– Kaikki ovat syötäviä, olkaa hyvät, Ursula kehotti.

Katosta riippui ohuiden hopealankojen päissä tähtiä, sydämiä ja mielikuvitushahmoja.

– Täällä on yksisarvisia, Quu huomasi.

– Ja täällä jääkarhuja, Tähti ihasteli.

Luokan pöydät oli kerätty keskelle lattiaa. Niiden päällä komeili upea piparkakkulinna.

– Hei, sehän on kuningatar Ellinooran linna, prinsessat ilahtuivat. – Mikke, tämä taitaa olla sinun käsialaasi?

– Tehtiin yhdessä minun piirustusteni pohjalta, poika kertoi. – Tornit olivat vaikeita. Ne meinasivat sortua moneen kertaan.

– Onpa hieno. Tule Elli katsomaan.

– Hei tuolla pihalla näkyy olevan huvimaja, Ellinoora ilahtui. – Hienoa työtä. Sääli, että tämä syödään.

– Ei ihan vielä. Tuon sen näyttelyn jälkeen linnaan. Syödään porukalla vasta joulun jälkeen, Mikke sanoi.

– Otetaan paljon kuvia. Olen kuullut, että on olemassa 3D tulostimia. Voisikohan tästä tehdä pienoismallin?

Mikke virnisti. – Et saa arvata joululahjaasi etukäteen. Se ei ole reilua.

Elli nauroi. – En arvaa. Mutta ette tekään arvaa, että pääsette pian hiihtämään.

– Onko säätiedotus luvannut lumipyryä?

– Katsotaan, joulu on salaisuuksien aikaa.

Ellinooran linnassa oli raukea tunnelma. Joululahjat oli jaettu ja runsas jouluillallinen syöty. Lapset pelasivat lautapelejä ja maistelivat suklaakonvehteja.

– Minusta kinuski on parasta, herkkusuu Ebony sanoi.

– Minä tykkään kirsikasta ja minä nougatista, Toini ja Kleo vertailivat makuja. Pojille maistuivat makeat tryffelit. Kuningatar Ellinoora joi tyytyväisenä takan ääressä rommikaakaota. Tämä on täydellinen päätös hienolle päivälle. Nyt oli aika paljastaa joululomaohjelma.

– Minulla on lapset teille vielä yksi yllätys. Haluatteko päästä joululomalla hiihtämään? Elli kysyi.

Lapset riemastuivat. Ulkona oli märkää ja kuraista.

– Joo, mutta missä on lunta?

– Lapissa tietysti. Prinsessa Quu on lähdössä sinne. Pääsette kaikki mukaan.

– Jee, koska lähdetään?

– Parin päivän kuluttua. Hovineidot auttavat teitä pakkaamaan villapaidat ja villasukat. Voidaan mennä yhdessä valitsemaan teille kyläkaupasta sukset ja monot.

– Minä haluan lasketella, onko siellä mäkiä? Leonardo kysyi.

– Tiedän, että siellä on tuntureita. Sinullahan on lauta?

– On, otan sen mukaan.

– Hienoa, uskon että teille tulee hieno matka. Prinsessa Quu vihjasi, että voitte poiketa matkalla Joulupukin pajassa.

Lapset hihkuivat. Tämä oli upea yllätys.

– Onko nuo poroja? lapset kyselivät Napapiirillä. Joulupukin pajan pihamaalla oli lunta polviin asti. Kapeat polut kiemurtelivat tuvalta toiselle.

– On, katsokaa, miten isot sarvet niillä on. Tuolla aitauksessa on huskyja. Ne ovat vetokoiria. Pääsette ajamaan koiravaljakolla, kun menemme veljeni Lassin luo, Quu lupasi.

– Me halutaan ajaa moottorikelkalla, pojat vaativat.

– Saatte tehdä kaikkea kivaa. Mennäänkö tervehtimään joulupukkia?

– Päivää, keitäs te olette? Oletteko tulleet Afrikasta asti, kun olette noin mustia?

– Joo, neekereitä ollaan, lapset ilmoittivat.

Joulupukki siveli partaansa.

– Me tultiin kuningatar Ellinooran linnasta. Ja ollaan oltu kilttejä.

– Hyvä juttu. Te voitte kirjoittaa toivomuksia ensi jouluksi. Laitatte ne tuonne pajan postilaatikkoon. Joulupukki venytteli. Hänen otsansa oli hiessä. – Kihti vaivaa, ei ole mukava tulla vanhaksi, hän selitti. – Taidan vetäytyä päiväunille. Kierrelkää katsomassa, mitä tontut ja joulumuori ovat tehneet. He ovat käteviä käsistään.

Tytöt saivat poronluusta tehdyt riipukset ja pojat avaimenperät.

– Kiitos Quu-täti, mennäänkö nyt sinun kotiisi?

– Mennään, tiedän että äiti ja isä odottavat jo.

– Ihana Kuutamoprinsessamme. Vanhemmat halasivat tytärtään. – Toit näin monta kaunista lasta vieraiksemme, he ilahtuivat. – Meillä on sauna kuumana. Saatte pulahtaa avantoon. Se tekee hyvää matkan jälkeen. Iltapalaksi on poronluukeittoa ja tuoretta rieskaa.

– Kuka uskaltaa kastautua?

Lapset hytisivät avannon reunalla. Prinsessa Quu näytti mallia. – Reippaasti vaan, pulahdatte nopeasti ja sitten kipin kapin saunan löylyihin.

– Me käytiin kaikki uimassa, punaposkiset lapset kertoivat palattuaan tupaan. – Ihoa pisteli mutta se oli kivaa. Päästäänkö huomennakin?

– Pääsette ihan joka ilta. Mutta nyt syömään ja sitten nukkumaan. Teillä on ollut tosi pitkä päivä.

– Miten sukset luistivat? Quun isä kysyi, kun lapset palasivat lumisina ensimmäiseltä hiihtoretkeltä.

– Ne oli kamalan liukkaat. Opittiin nopeasti ja mäenlasku oli huisan jännää.

– Pääsitkö Leo kokeilemaan jo lautaasi?

– Joo vähän, mutta toivoisin isompia mäkiä.

– Odota vaan. Lassilla on Safariyritys laskettelumäen juurella. Mennään sinne huomenna, Quu lupasi.

– Juku, lapset hämmästelivät. – Onpa iso mäki.

– Sitä kutsutaan täällä päin tunturiksi. Tuolla on hiihtohissi ja tuolla suksivuokraamo. Pääsette kaikki laskettelemaan.

Lassi opasti lapsia. – Onko Leo mäki sinulle tarpeeksi korkea?

– On. Pojan silmät loistivat. Hän ehti laskea pari kertaa sillä aikaa, kun muut olivat sovittamassa laskettelumonoja ja suksia.

– Lasketaan kimpassa, tämä on hauskaa, hän opasti.

Quu katseli rinneravintolan terassilta lasten riemua. Jokainen oli vuorollaan pyllyllään, mutta paksut toppavaatteet suojasivat heitä mustelmilta.

– Mitä mietit sisareni Quu? Lassi toi molemmille kermavaahdolla koristetut kaakaot.

– Mietin vain, kuinka erilaista täällä pohjoisessa on. Viihdyn prinsessa Tähden kanssa linnassamme. Siellä on tähän aikaan vuodesta hiljaista. Kesät ovat mukavia, kun puutarha on vihreä ja turistit tulevat katsomaan taidegalleriaa. Näin talvella ei tapahdu mitään.

– Et ole haaveillut enää opettajan urasta?

– No en, se aika on ohi.

– Kuule, tule minulle talvisesongin ajaksi turistioppaaksi. Osaat ajaa koiravaljakkoa ja tulet toimeen porojen kanssa. Järjestän nykyään moottorikelkkasafareita. Opetan sinut ajamaan kelkkaa. Se on helppoa. Mitä tuumit?

Quu mietti. Miksipä ei? Täällä Lapissa ilma oli raikasta. Olisi mukava olla taas tekemisissä ihmisten kanssa.

– Voin harkita. Koska on paras sesonki?

– Nyt joulun jälkeen on hiljaista. Mutta hiihtolomalla täällä on kysyntää. Minulla on majoitustiloja parille kymmenelle turistille. Joudun sanomaan monelle kyselijälle ei oota.

– Taidan ottaa haasteen vastaan. Jospa tulen silloin. Saat opettaa minulle jo tällä matkalla moottorikelkkailua.

Lapsia ei tarvinnut komentaa illalla nukkumaan. Kaikki kiipesivät sänkyihin heti saunan, avantouinnin ja iltapuuron jälkeen.

– Minulla on teille huomenna yllätysohjelmaa, Quu kuiskutteli, kun kävi sanomassa lapsille hyvää yötä.

– Jännää, Ebony puristi Mersu-leikkikoiransa kainaloon ja nukahti saman tien.

– Lähdemme moottorikelkkasafarille. Lassi esitteli ajopelinsä ylpeänä. Kelkat kiilsivät upean punaisina keskipäivän kalpeassa valossa.

– Minä otan Ebon kyytiin. Me ajamme ensimmäisinä. Seuraavaan kelkkaan tulevat Kleo ja Leonardo. Sitten Toini ja Mikke. Mohamed ja Quu ovat peränpitäjiä. Ajetaan ensin rauhallisesti. Seurataan tätä kelkkauraa. Oletteko valmiit?

– Joo, lapset kiljuivat.

Kaikki olivat pukeutuneet toppahaalareihin ja laittaneet kypärät päähän. Seikkailu oli alkamassa. Maisema oli kuin sadusta. Puut olivat painavia tykkylumesta. Pöllö huuteli metsän takaa.

– Katsokaa, nuo värikkäät linnut ovat kuukkeleita, Lassi esitteli tauolla. – Minulla on täällä korissa pillimehut ja poronlihasiivuilla täytetyt rieskat. Retkellä pitää olla kunnon eväät. Muistakaa, kaikki roskat pitää ottaa mukaan. Pidämme täällä luonnon puhtaana.

Lapset nauttivat. Moottorikelkkakyyti oli uusi elämys. Meteli oli melkoinen, mutta se ei heitä haitannut. Prinsessa Quu oli ilahtunut, että kelkan ohjaaminen onnistui vaivattomasti.

– Saanko minä ohjata paluumatkalla? Ham kysyi.

– Ohjaa vaan, istun tukevasti takanasi, Quu lupasi.

Muutkin vaihtoivat paikkoja. Myös Ebony. Hän istui Lassin edessä, mutta mies piti varmuuden vuoksi kahvoista kiinni.

– Otetaanko pieni spurtti tuolla suoralla? Lassi kysyi.

– Joo, lapset huusivat.

Se oli menoa. Lumi pöllysi ja lapset kannustivat toisiaan kilpaan.

– Hei, nyt STOP, Lassi huusi. – Älkää innostuko liikaa. En halua, että kukaan joutuu sairaalaan. Nämä ajopelit ovat kiikkeriä. Jos teette äkkijarrutuksia tai tiukkoja käännöksiä, kelkka on pian nurin ja te myös. Nyt rauhallisesti takaisin, niin pääsette ajamaan toistekin.

Loma lähestyi aivan liian pian loppua. Lapset olivat kaikki päivät ulkona. He pääsivät ajamaan koiravaljakolla. Se oli tyttöjen mieleen. Pojista kilpa-ajo moottorikelkoilla oli paljon jännittävämpää. Kaikki oppivat hiihtämään ja laskettelemaan.

– Teillä on paljon kerrottavaa Elli-tädille, Quu hymyili. – Nyt rakkaat lapset, pian pakkaamaan. Tunkekaa tavaranne matkalaukkuihin. Finnairin kone kiidättää meidät huomenna takaisin kotiin.

– Me halutaan jäädä, lapset vaativat.

– Ei käy, koulu alkaa ensi viikolla. Mutta tiedättekö mitä? Minä tulen tänne turistioppaaksi helmikuussa. Pääsette hiihtolomalla uudelleen, jos haluatte.

– Halutaan! lapset riemastuivat.

HIIHTOLOMA LAPISSA

– Näin paljon lunta. Onneksi otin toppasaappaat matkaan, Ellinoora hämmästeli. Kahdentoista hengen seurue oli saapunut pikkubussilla Lassin Safarimatkojen pihaan.

– Tervetuloa, Lassi kiiruhti halaamaan kaikkia. – Tulkaa sisään tuonne keloravintolaan. Saatte kuumaa juotavaa. Vien teidät sen jälkeen majaanne.

Loso-maja oli tehty kelohirsistä. Katolla oli lähes metrin korkuinen lumikinos. Takassa paloi räiskyvä tuli. Kaikki tömistivät lumet saappaistaan ja vetivät villasukat jalkaan. Majoittuminen kävi nopeasti. Tilaa oli niin paljon, että jokaiselle riitti oma makuuhuone.

– Tulkaa puolen tunnin kuluttua ravintolaan illalliselle. Saatte poronkäristystä ja perunamuhennosta, Lassi kehotti.

– Syödäänkö täällä Lapissa vain poroa? Ellinoora ihmetteli.

– Kyllä täällä muutakin on tarjolla. Esimerkiksi loimulohta ja puikulaperunoita. Ne ovat huomenna ruokalistalla, Lassi kertoi.

– Mitä on jälkiruuaksi? lapset kyselivät malttamattomina.

– Kuumaa leipäjuustoa ja lakkahilloa. Saatte myös jäätelöä, Lassi lupasi.

– Hyvä, päästäänkö huomenna mäkeen?

– Totta kai. Nukkukaa hyvin, niin jaksatte olla huomenna koko päivän ulkona.

Hiihtolomaviikko oli aurinkoinen. Lapset pääsivät pulkkamäkeen ja laskettelemaan. Lassi antoi heidän ajaa moottorikelkoilla. Quu opasti tottuneesti turisteja. Koiravaljakkoajelut olivat kaikkien mieleen.

– Lapset tulkaa välillä kaakaolle, Tähti huuteli. Hän oli ottanut ravintolasalin haltuunsa. Turistit ilahtuivat, kun Tähti osasi kertoa nähtävyyksistä usealla kielellä.

Mama Maddalena ja kuningatar Ellinoora viihtyivät rinneravintolassa. Heistä oli hauska seurata lasten iloa.

– Tämä rommikaakao on erinomaista, Elli kiitteli.

– Otetaanko vielä toiset sokerimunkit.

– Elli, sinä olet varsinainen herkkusuu. Otetaan vaan.

Prinsessa Pohjantuuli ja prinssi Mikael olivat palanneet ruskettuneina Malesian matkaltaan. Lapin kirpeä ilma tuntui ihanalta auringonpaahteen jälkeen.

– Tämä oli loistava idea, kiitos Quu, he hehkuttivat punaposkisina. – Teimme pitkän hiihtolenkin. Keli on mitä mainioin. Uskalsimme laskea tunturin rinnettä. Se tuntui mahtavalta.

– Hyvä kun viihdytte. Minulla on illalla yllätysohjelmaa. Kokoonnutaan ruokailun jälkeen takkahuoneeseen, Quu kutsui.

– Ystävät, minulla on uutisia. Jään tänne Lassin luokse toistaiseksi. Sesonkia kestää pitkälle kevääseen. Olemme suunnitelleet kesäksi patikkaretkiä läheisille tuntureille. Minä toimin luonto-oppaana. Varatkaa viikko tai pari, niin näette Lapin luontoa.

– Hurraa, lapset hihkuivat.

– ikä siinä kaikki. Prinsessa Tähti on luvannut jäädä myös. Ainakin nyt kevätkaudeksi. Ajattelimme antaa kotilinnan Airbnb majoitustilaksi. Hovineidoillakin riittää töitä.

– Minun tulee teitä ikävä, Elli valitti. –Tuletko sinä Mama seurakseni linnaan?

– Tulen toki käymään, älä huoli Elliseni.

– Mutta miten käy Kolmen Linnan kierroksen kesällä? Mama hätääntyi. – Eikö ennustuksiani enää tarvita?

Prinsessa Pohjantuuli puuttui puheeseen. – Sovittiin, että minä vedän kierrokset Tähden sijasta. Nyt vain näyttää, että niistä tulee Kahden Linnan kierroksia. Totta kai tarvitsemme sinua Mama.

– Nyt helpotti, olen viihtynyt Ellin huvimajassa.

– Ja minä sinun seurassasi Mama, Elli hymyili.

– Mitä me tehdään kesällä? lapset kyselivät. – Saadaanko mekin tulla luontoretkelle?

– Minä haluan kalaan, Leonardo ilmoitti.

– Saatte tulla kaikki kesälomalla. Tiedätkö Leo, täällä voi kalastaa perhoilla tammukoita. Tykkäät varmasti.

Oli jo myöhä, mutta kukaan ei malttanut mennä nukkumaan. Takassa oli punahehkuinen hiillos. Ebony torkkui Ellin sylissä.

– Lauletaanko vielä muutama lappiaiheinen laulu? Quu ehdotti.

– Aloita sinä, Tähti ehdotti.

Quu hyräili ja aloitti sitten.

Lapin luonto luo outoa taikaa
Se on kaunis ja vertaamaton
– Olipa se kaunis. Osaatteko te lapset jotain tunnelmaan sopivaa?

– Joo, me lauletaan kaikki yhdessä, he virkistyivät.

Petteri Punakuono
oli poro nimeltään,
ollut ei loiste huono
Petterimme nenänpään.
Kaikki taputtivat.

– Hyvä lapset, te olette oikeita valopilkkuja. Nyt kaikki nukkumaan. Huomenna on taas puuhapäivä.

Kuningatar Ellinoora ja Mama Maddalena jäivät vielä hetkeksi istumaan.

– Mitä elämä olisi ilman noita lapsukaisia, Elli kyynelehti.

– Elli, meillä on toisemme, kun lapset lähtevät aikanaan omille teilleen.

– Olet oikeassa Mama, kaikki tarvitsevat ystäviä.

– Nostetaanko illan päätteeksi onnenkortti? Katso, tämä on Maailmankaikkeus. Se pitää sisällään meidät kaikki. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin. Pidetään huolta toisistamme. Kas tässä, pieni lasillinen punssia yömyssyksi ja sitten nukkumaan.

– Mama, taivas on tulessa, Elli hätääntyi. – Mitä nämä ovat?

– Revontulia, se on pohjoisen valoa.

Molemmat ihailivat luonnon näytelmää.

– On tämä ihmeellinen maa, Elli sanoi. – Et kai vaan tehnyt taikoja?

– Ehkäpä teinkin. Lapin luonto luo outoa taikaa.

MALESIA ILTA

– Tulkaa arkivaatteissa, meillä on teille iltaan sopivat asut, Elli lähetti kyläkoulun opettajille kutsut Malesia iltaan.

Prinsessa Pohjantuuli oli ovella vastassa. – Tänne päin. Toin pinon saronkeja matkalta. Pukeudutaan kaikki niihin. Saadaan hienoja kuvia, kun otetaan Skype-yhteys Lappiin.

Naiset sovittelivat kirjavia kankaanpaloja.

– Minä näytän, Pohjis opasti. – Kiepautetaan kankaat näin, niin saadaan niistä sekä yläosa että hame. Valitkaa mieleisenne värit.

– Olettepa hienoja. Kuningatar Ellinoora, sarongissa hänkin, kätteli vieraat.

Opettajat Ursula, Sointu ja Kati hihittivät. – Näytämmekö hassuilta?

– Näytätte upeilta, tulkaa katsomaan salin peilin eteen.

– Päivää prinssi Mikael, teillä on hauska hame.

– Kyllä vain, Malesiassa myös miehet pitävät tällaisia väljiä saronkeja. Nämä ovat mukavan vilpoisia.

Karri toi kaikille alkumaljat. – Laseissa on vastapuristettua vesimelonia. Olkaa hyvät.

– Raikasta, vieraat kiittelivät.

– Tulkaa televisiohuoneeseen. Näytämme matkakuvia, Pohjis kutsui. – Mikaelilla oli mukana pieni videokamera. Ette varmaan arvaa, kuka esiintyy pääosassa.

Kaikki nauroivat. Värikäs kuvakooste vei mukanaan. Prinsessa Pohjantuuli käveli hiekkarannalla bikineissä. Palmut huojuivat ja turkoosinsininen meri kohisi. Mainingit löivät rantaan.

– Olemme näissä kuvissa Perhentian saarilla. Siellä oli tosi kaunista ja tosi kuumaa. Näettekö, nenäni ja hartiani punoittavat.

Kuvat vaihtuivat. Nyt oltiin suurkaupungissa.

– Nuo tornit minä tunnistan, Kati huomasi. – Taidetaan olla Kuala Lumpurissa?

– Kyllä vain, kaksoistornit loistivat kaupungin yössä. Käytiin shoppailemassa. Ostin Sungei Wangilta nämä ihanat varvassandaalit. Kuljin niillä koko lomamatkan. Pohjantähti esitteli punaisia kenkiään. – Katsokaa, nyt ollaan vanhassa keskustassa Merdekalla. Ostin nämä sarongit kauppahallista. Siellä oli mielettömän hienoja tavaroita.

– Vau, mitä maisemia, vieraat ihastelivat.

– Nyt ollaan Cameron Highlandissa. Kukkuloilla kasvaa teetä. Ostimme BOHilta käsin poimittuja teen nuppuja. Saatte maistaa niitä vielä tänään. Mutta nyt on aika siirtyä ruokasaliin. Minulla on yllätys.

– Alamme jo tottua, että joka kerralla saamme uusia elämyksiä, opettajat kiittelivät. –Kerromme koululaisille näistä illanvietoista. He tulevat innostumaan Malesian tietopaketista. Saavat kirjoittaa mielikuvitusmatkan, äidinkielen opettaja Kati suunnitteli.

Ruokasalin baaripöydälle oli katettu rivi pieniä kulhoja.

Kokki Kekäle esitteli: – Saatte valmistaa itse alkukeiton. Tässä on kaikille astia. Olen laittanut pohjalle nuudeleita ja miedon kasvisliemen. Lisätkää mausteet oman maun mukaan. Kulhoissa on soijakastiketta, palmusokeria, chiliä, kevät- ja valkosipulia sekä limen lohkoja.

– Uh, onpa tulista, taisin laittaa vähän liikaa chiliä, Elli voihki. Hänen otsalleen kohosi hikikarpalot.

– Tee uusi annos, nuudeleita ja lientä riittää, Mama kehotti.

– Nyt tämä on hyvää. Voisin ottaa lisääkin.

– Älä ota, arvaan että kokilla on meille vielä paljon muuta hyvää. Otetaanko Skype- yhteys, kun ehditään pääruokaan?

– Sopii, Quu ja Tähti jo varmaan odottelevat.

Keittiöstä tulvi herkullisia tuoksuja.

– Hyvät vieraat, oletteko ennen maistaneet banaaninlehtikalaa? kokki kysyi kantaessaan jokaiselle vihreän nyytin. – Olen käärinyt miekkakalaviipaleet lehden sisään ja hauduttanut grillillä. Nämä ovat niin maukkaita, että ette tarvitse lisukkeiksi muuta kuin höyrytettyä jasmiiniriisiä.

– Onpa mehevää, vieraat ihastelivat.

– Täydellisesti kypsennettyä. Maistan ainakin valkosipulin, limen ja inkiväärin, Elli sanoi.

– Kyllä ja lisäksi soijaa ja taitaa olla vähän sokeriakin, Pohjis tiesi.

Karri tuli vesikannun kanssa. – Nämä ruuat kaipaavat seurakseen runsaasti lähdevettä. Tässä on lisäksi Kingfisher olutta ja kylmää valkoviiniä linnan kellarista, poika esitteli.

– Hyvää iltaa prinsessat, mitä Lappiin kuuluu?

Skypeyhteys takkuili hetken, mutta nyt kuvaruudussa näkyi Quun ja Tähden kasvot. Molemmat hymyilivät. – Hyvää kuuluu, mutta maisemasta ette näe mitään. Täällä on jo iltapimeä. Kuu loistaa taivaalla. Miten Malesia ilta sujuu? Olettepa te tyylikkäitä.

Prinsessat olivat pukeutuneet paksuihin villapaitoihin.

– Mainiosti, herkuttelemme parhaillaan banaaninlehtikalalla.

– Kyllä nyt käy vähän kateeksi. Me paistamme takkatulen hiilloksella poromakkaraa.

– Hyvää varmaan sekin. Onko turisteja riittänyt?

– Juuri sopivasti. Ehdimme itsekin välillä laskettelurinteeseen.

– Hienoa, kertokaa Lassille terveisiä. Me siirrymme seuraavaksi jälkiruokaan.

– Pitäkää yhteys auki niin kauan, että näemme mitä kokki tarjoaa.

– Ilman muuta, tuolta hän tuleekin.

– Tarjoan parasta, mitä aasiakaupasta löytyi. Saatte tuoreita tropiikin hedelmiä. Tässä on ananasta, papaijaa, vesimelonia ja keltaisia mangoja. Haluatko sinä prinsessa Pohjantuuli esitellä nämä harvinaisemmat?

– Prinssi Mikael tuntee ne paremmin.

– Kyllä vain, opiskelin matkalla sekä kasveja että hedelmiä, Mikael kertoi. – Nämä karvapallot ovat rambutaneja. Maku muistuttaa vähän karviaista. Ja nämä tummat hedelmät ovat mangostaneja. Nekin ovat vähän kirpeitä, mutta samalla maukkaita.

– Minun suosikkejani ovat nämä ruttuiset passionhedelmät. Pohjantuuli halkaisi yhden. – Katsokaa, kuin sammakonkutua. Maku on ihana.

– Hei näimme jo tarpeeksi, Quu ja Tähti voihkivat. Me syödään jälkiruuaksi mannapuuroa karpalokiisselin kanssa. Hyvää yötä.

– Hyvää yötä. Skypeyhteys meni pimeäksi.

– Maistuiko hedelmät? kokki kurkisti keittiön ovelta. – Tuon nyt teille nupputeetä. Sopiiko gin tonicit digestiiviksi?

– Ilman muuta. Joimme sitä matkalla, ettei malaria iske. Se on varmasti tarpeen täälläkin, Pohjantuuli kertoi.

– Olitteko terveitä koko matkan ajan?

– Melkein, minulla oli välillä vähän nipistyksiä vatsassa, mutta ne menivät ohi. Niin ja saimme kyllä aikamoisen määrän hyttysenpistoja. Ne äänettömät verenimijät iskivät pimeän tultua. Paikallisista apteekeista löytyi onneksi lievitystä.

– Saatte pitää sarongit, Pohjantähti lupasi, kun vieraat olivat vaihtaneet arkivaatteet ylleen. – Minulla on niitä lisää. Jos ette halua käyttää niitä vaatteina, ne toimivat mainiosti pöytäliinoina.

– Kiitos, se kuulostaa hyvältä. Ne ovat kesällä väriläikkiä puutarhapöydillämme.

– Olipa ihana ilta. Meillä on hyviä ystäviä, Elli huokasi.

– Niin on. Mennään nyt ottamaan vielä yhdet gin tonicit yömyssyksi.

– Mennään, ei saada ainakaan malariaa.

– Helmi, sinulla on paljon näitä ruokajuttuja, Joonas kommentoi.

– Katselen mielelläni televisiosta ruokaohjelmia. Suosikkini on MasterChef Australia. Kilpailijat ovat kavereita keskenään ja kannustavat toisiaan. Amerikkalaisessa versiossa kaikki juonittelevat ja puhuvat ilkeästi. Se ei ole kivaa.

– Oletko kokeillut reseptejä?

– En, niillä on aika outoja raaka-aineita. Ihmeellisiä mereneläviä ja jopa kengurupihvejä.

– Minä tykkään kokata koulussa kotitaloustunneilla. Kotona me syödään aika paljon valmisruokaa. Jenni syö pilttiä.

– Onko kouluruoka hyvää?

– Ihan jees.

– Minä muistelen, että se oli minun aikaani aika mautonta, Helmi sanoi. – Mitä jos järjestämme Naisten Salonkiin kouluruokaillan?

– Joo, tarjoatko niille omia juttujasi?

– Niin ajattelin.

KOULURUOKAA

– Mama, meillä on tiedossa vähän erilainen ilta, Elli kertoi Mama Maddalenalle. – Kyläkoulun opettajat ja kokki Kekäle ovat viettäneet koko iltapäivän linnan keittiössä. He ovat luvanneet tarjota kouluruokaa. Me saamme antaa pisteitä mausta ja ulkonäöstä.

– Illallinen on katettu, kokki taputti käsiään.

– Onpa valjun näköistä, vieraat hämmästelivät.

– Tämä on ihan tavallista kouluruokaa, kokki esitteli. – Saatte alkuruuaksi kylmää makaronivelliä sekä vaaleita sämpylöitä voin ja lauantaimakkaran kera. Ruokajuomina on vettä ja rasvatonta maitoa.

– Eikö salaattia tai mitään vihanneksia?

– Ei.

– Tämä velli ei maistu miltään. Sämpylät ovat hyviä, mutta kaipaisin niiden päälle juustoa ja kurkkua, Elli valitti.

– Älä purnaa, saadaan kohta pääruoka.

– Oletteko koskaan maistaneet tillilihaa? kokki kyseli pilke silmäkulmassa.

Vieraat kauhistelivat. – Tuo näyttää epäilyttävältä. No jaa, ei maku ole hassumpi, vaikka mausteet puuttuvat, Elli kommentoi.

– Syövätkö lapset todella tällaista?

– Ei enää, aikaisemmin kyllä, opettajat tiesivät.

– Pitääkö meidän kuoria perunat itse?

– Kyllä vain. Kun lapset aloittivat ennen vanhaan koulun, heidän piti osata solmia kengännauhat ja kuoria perunat.

– Ei tule paljon pisteitä näistä annoksista. Odotan jo kauhulla jälkiruokaa, Elli voihki.

– Tattaripuuroa, hyvät naiset. Tämä on kokojyväviljasta keitetty ja terveellistä. Ei sokeria, olkaa hyvät.

– Ei voi olla totta, tämä maistuu kamalalta, prinsessa Pohjantuuli työnsi lautasensa syrjään. – Lapsiparat. Onko koulussa edelleen näin kamalia ruokia?

– Ei sentään, vuorossa on toinen kattaus, kunhan ensin annatte pisteet näille, Opettaja Ursula nauroi.

– Minä annan sämpylöistä kaksi pistettä, ja tillilihasta yhden, muille en yhtään, Elli kommentoi. Pisteitä ei herunut muiltakaan.

– Saatte nyt maistiaiset kyläkoulun keittiöstä, kokki ilmoitti. Lähetti toi aidot annokset. Alkuruuaksi hernekeittoa, pääruuaksi lihapullia ja perunamuhennosta sekä herne- maissi-paprikalisuketta, jälkiruuaksi vaniljavanukasta mansikkahillon kera. Ruokajuomina vettä, kevytmaitoa ja piimää. Nauttikaa.

– Ihan kelpo ruokia, Elli kiitteli. Annan täydet viisi pistettä. En muista koska olen viimeksi maistanut hernekeittoa ja lihapullat olivat herkullisia.

Muutkin antoivat hyvät pisteet.

– Maistui ihan kotiruoalta, Mama kiitteli. – Jäin kaipaamaan maksalaatikkoa ja puolukkahilloa. Onko niitä ruokalistalla koskaan?

– On kyllä ja myös lihamakaronilaatikkoa. Se on lasten suosikki runsaan ketsupin kera.

– Saadaanko kokki Kekäle kahvit jälkiruuaksi, vaikkei sitä lasten ruokalistalla olekaan, Elli toivoi.

– Saatte, nyt kun olette maistaneet kiltisti kaikkea. Katoin tuonne salin puolelle espressot ja vadillisen kermaleivoksia. Baarikaapista löytyy myös juomia aikuisten makuun.

Vieraat taputtivat. Olipa hyvä, kun koulut oli käyty.

HELMI TAPAA JESSEN LAPSET

– Miksi Jesse olet noin kalpea? Helmi kysyi.

– Näin taas kerran Lailasta unta. Se oli itse asiassa kaunis uni. Laila hymyili ja toivoi minun voivan hyvin.

– Minä näen usein unta isästä. Hänkin hymyilee ja hyräilee lapsuuteni säveliä. Pikkusiskosta en näe koskaan unta enkä äidistä. Ehkä uniin tulee vain miellyttäviä muistoja.

– Kaipaan Lailaa edelleen. En olisi uskonut, miten vaikeaa on olla yksin.

– Onhan sinulla lapset.

– On toki, ne soittelevat, mutta eivät juuri ehdi käymään. Heillä on oma elämä. Lupasivat tulla kyllä piakkoin.

– Mietin, että rakkaat elävät niin kauan, kun he ovat muistoissamme. Entä jos se on niin, että näemme heistä unta silloin, kun he ajattelevat meitä.

Jessen silmät kyyneltyivät. – Helmi, ihana ajatus. Sen mukaan Laila ajattelee minua usein.

– Tulisitko Helmi kakkukahville? Jesse soitti seuraavana sunnuntaina. – Lapset tulivat käymään ja haluaisivat tavata sinut. Kirjalahjat olivat kovasti heidän mieleensä.

– Sopii, lähdetään Semun kanssa.

– Hei, minä olen Helmi ja tässä on paras kaverini Shems.

– Vuh, Shems heilutti häntää.

– Kiitos, kun olet pitänyt iskälle seuraa, komea vaaleatukkainen Henrikki sanoi. – Tämä rastatukkainen neito on tyttöystäväni Hanna ja tämä tässä sisareni Katariina.

Helmi ihaili vaalean Hannan kampausta. – Eikö se ole painava?

– Olen tottunut, rastat ovat olleet jo pari vuotta.

– Katso Helmi, mitä sain tuliaisiksi. Hanna on leiponut komean suklaakakun. Se on herkkuani.

Helmi tunsi heti olonsa kotoisaksi. Nuoret kertoivat kilvan kuulumisia.

– Minä luulin, että poikaystäväni on ruskeatukkainen. Hanna nauroi. – Sitten rupesin ihmettelemään, kun näin vaaleaa juurikasvua.

– Joo, värjäsin Malesiassa ollessani hiukset, kun kaikki kävivät taputtelemassa vaaleita hiuksiani, Henrikki selitti.

– Kuulin Katariina, että olet suunnitellut lastenvaatteita. Olisi kiva nähdä mallejasi, Helmi pyysi.

– Täällä kännykässä on kuvia.

– Nämähän ovat lystikkäitä, koiria ja kissoja ja krokotiileja. Harmi kun minulla ei ole lapsituttuja. Nämä sopisivat hyvin lahjoiksi.

– Joo, kaikki on luomua. Mutta ei näillä palkoille pääse. Ajattelin perustaa nettikaupan.

– Onko sinulla mitään aikuisille?

– Valitse kuosi, voin lähettää sinulle postissa lapaset.

– Tuo Murre näyttää kivalta.

– Selvä tai voin minä tuodakin. Käyn isää katsomassa nyt useammin, kun olen Suomessa.

– Hei, kahvi jäähtyy, kaikki herkuttelemaan, Jesse huuteli keittiön puolelta.

– Vuh, Shems oli ensimmäisenä paikalla.

– Kivaa nuorisoa sinulla, Helmi sanoi, kun jäi kahdestaan Jessen kanssa.

– Joo, kyllä niiden kanssa pärjää. Niillä on vaan niin paljon omia menoja, että ei minulla niistä juuri seuraa ole.

– Muistan sinun kertoneen, että Henrikillä oli malesialainen tyttöystävä. Tämä Hanna näytti kyllä ihan suomalaiselta.

– Nuorten tilanteet vaihtuvat. Tyttö taisi jäädä sinne kotipuoleen. Olen iloinen, että noilla kahdella menee hyvin. Hanna opiskelee urheiluhierojaksi. Odotan kovasti, että pääsen potilaaksi.

– Kuule Jesse, olen suunnitellut pientä äkkilähtömatkaa Välimeren rannalle. Haluaisitko lähteä kaveriksi? Kaksin on mukavampaa kuin yksin. Onko sinulla lomaa?

Jessen silmät kirkastuivat. – On, minulla on vielä edellisen vuoden lomaa käyttämättä. Minne ajattelit?

– Surffasin Rantapallo -sivustolla. Silmiin osui edullinen tarjous Kroatiaan Makarska Rivieralle.

– Kuulostaa hyvältä. Mennään katsomaan minun tietokoneeltani tarkemmin.

HELMI JA JESSE LOMAMATKALLA

Television sääkartta hehkui tummanpunaisena. Helmi ja Jesse olivat varanneet matkan. Molemmat olivat pakanneet mukaan hellevaatteita.

Makarska Rivieralla satoi. Vettä vihmoi niin, että Helmin kosteat hiukset kihartuivat somasti. Jesse katsoi häntä ihaillen.

– Sinulla on hyvät hermot. Laila olisi jo hyppinyt seinille. Hän ei kestänyt pikkuharmeja.

– Eihän säälle mitään voi. Käännetään tämä voitoksi. Näetkö, tuolla on mukavan näköinen rantakuppila.

Tavernan terassilla oli infrapunalämmittimet ja pehmeät huovat. Nuoret istuutuivat korituoleille. He saivat eteensä mukilliset kuumaa rommikaakaota.

– Juuri oikea juoma tällä kelillä, Jesse tuumi. – Tämä rannikko on tosi kaunis. Kiva kun tultiin. Tarjoushinta oli ihan kohtuullinen.

– Joo ja saadaan liikuntaa, kun kiivetään täältä rannasta hotellille ja siellä vielä raput kolmanteen kerrokseen.

– Ei haittaa, näköalat korvaavat vaivan.

Oli mukava, kun sain matkaseuraa, Helmi tuumi vaihtaessaan kuivia vaatteita omassa huoneessaan. Jesse asui naapurihuoneessa.

– Meitä on tässä kaksi yksinäistä, Jesse oli sanonut illallisella.

Shems oli protestoinut äänekkäästi, kun Helmi vei sen viikoksi koirahotelliin. Nakkipaketti sentään vähän lohdutti.

– Kilistetään maljat, sain vakipaikan Hämeenlinnan Taidemuseosta, Helmi hehkutti seuraavana iltana. Tieto oli tullut sähköpostissa. Nettiyhteydet olivat yllättävän hyvät. Nuoret olivat patikoineet rantapolulla koko päivän. Molemmat olivat uimisesta ja merituulesta raukeita. Illallinen oli ollut herkullinen.

– Ihana kun täällä saa tuoretta merikalaa. Grillattu miekkakala maistui taivaalliselta, Helmi huokasi. – Ostin juhlan kunniaksi pullon kuohuvaa tuolta minimarketista. Onneksi hotellihuoneessa on jääkaappi. Maistuuko?

He istuivat Helmin hotellihuoneen parvekkeella ja katselivat alhaalla aaltoilevaa merta. –Tällainen näköala on maaginen. Voisin istua täällä joka ilta ja katsella auringonlaskua, Helmi huokaili.

– Istutaan vaan. Kun kuoharit on juotu, minulla on vähän patonkia, juustoa ja punaviiniä huoneessani. Voidaan siirtyä seuraavalle parvekkeelle, Jesse ehdotti.

– Hienoa, rakastan näitä leutoja iltoja. Ei ole edes hyttysiä. Kiva Jesse, kun lähdit kanssani.

– Matkusteltiin Lailan kanssa aika paljon. Käytiin täällä päin silloin kun Tito oli vallassa. Jugoslaviaa ei enää ole. Ei myöskään Tšekkoslovakiaa. Olin siellä nuorena miehenä työharjoittelussa.

– Missä päin?

– Se oli pieni kaupunki nimeltä Velke Kapysany. Seurasin sähkölaitoksella mitä isot pojat tekivät.

– Kuulostaa jännältä.

– Olisi kiva käydä katsomassa, miltä Dubrovnik näyttää. Vanhakaupunki oli aika huikea. Muistan kun istuttiin jossain vanhassa kirkossa puolen yön aikaan konsertissa, Jesse sanoi,

– Voitaisiin mennä, mutta bussimatka kestää turhan pitkään. Siihen menee koko päivä.

– Ei taida kannattaa, täällä on näin lyhyelle lomalle ihan riittävästi nähtävää.

Molemmat hiljenivät. Ilta oli kaunis. Sade oli lakannut, eikä helteestä ollut tietoa.

– Hyvää yötä, nähdään aamiaisella, Helmi hyvästeli, kun auringon viimeiset säteet olivat painuneet mereen.

Hotelliaamiainen oli runsas.

– Apua, en taida jaksaa lähteä ihan heti patikoimaan, Helmi voihki syötyään jälkiruuaksi suklaacroissanteja.

– Ei meillä ole kiirettä. Miten olisi, kiivetäänkö tuon takana olevan vuoren rinteelle? Katsoin kartasta, että siellä on lenkkipolkuja. Säätiedotus lupaa kyllä iltapäiväsadetta, mutta ehditään sitä ennen.

– Sopii, tavataan puolen tunnin päästä. Onneksi otin tukevat lenkkikengät mukaan.

– Ota varmuuden vuoksi myös sadevarusteet. Ei ole kiva kastua.

Lähtö viivästyi. Nuoret katselivat huolestuneina, kun taivaalle kertyi mustanpuhuvia pilviä.

– Kiivetään vielä tuonne seuraavalle rinteelle, haluan ottaa muutaman näköalakuvan, Jesse kiirehti. – Palataan sitten toista rinnettä alas.

Helmi katseli, kun pilvimassa lähestyi. Tuuli yltyi ja toi tullessaan sadetta.

– Jesse, palataan, en pidä noista myrskypilvistä.

– Leiriydytään pahimman sateen ajaksi tuonne pinjametsikköön.

Nuoret painautuivat puita vasten. Ukkonen jyrähteli ja salamat valaisivat tumman taivaan.

– Onko täältä pitkä matka hotellille?

– En tiedä tarkkaan, unohdin ottaa kompassin mukaan, Jesse tunnusti.

Heillä oli matkassa vain hotellilta saatu printti vaellusreiteistä. Nyt se oli litimärkä ja lähes lukukelvoton.

– Tiedän, että suunta on alaspäin. Lähdetään ennen kuin tulee täysin pimeä.

Polku oli kivinen, eikä kummallakaan ollut taskulamppua.

– Hei, minun kännykässä on valo, se auttaa vähän, Helmi sanoi.

Hän oli kompastunut pari kertaa ja puri nyt huultaan. – Auh, nilkkaan sattuu.

– Odota vähän. Jesse tutki jalkaa. – Se taitaa olla vain venähdys. Luita ei ole poikki. Nojaa minuun, laskeudutaan polkua pikkuhiljaa.

– Hyvänen aika, olitteko vuorilla näin myöhään? Tehän olette aivan märkiä. Hotellin emäntä oli ollut huolissaan. – Tulkaa tuonne ravintolan puolelle. Tuon teille kuumaa keittoa ja mieheni saa katsoa tämän neidin jalan. Sehän on selvästi turvoksissa.

– Jaaha, sitä on oltu turhan rohkeita. Kuulkaa nuoret, vuoria pitää kunnioittaa. Kun sataa ja tuulee, kannattaa pysyä meidän mamman ruokapatojen ääressä.

Hotellin isäntä oli lääkäri ja tutki hellävaraisesti Helmin nilkkaa. – Laitan tähän tukisiteen ja pysyt sitten pari päivää levossa. Tämä nuori mies voi kantaa sinulle virvokkeita. Tohtori iski Jesselle silmää.

– Kiitos, lupaan pitää Helmistä huolta.

– Anteeksi, en tiedä miten sillä lailla kompuroin, Helmi nyyhki.

– Hei, älä huoli. Istutaan tuolla terassilla ja luetaan Lailan päiväkirjoja. Näin että sinulla oli pari yöpöydällä.

– Otin ne iltalukemiseksi. Harmittaa, että minusta on nyt vaivaa.

– Älä puhu höpöjä. Otetaan rauhallisesti. Tuen sinua, että pääset aamiaiselle. Maistellaan, miten hyviä mamman ruokapadat ovat. Ei meidän tarvitse lähteä hotellista minnekään. Meidät noudetaan täältä lentokentälle.

– Jesse, sinä olet suloinen. Tuo minulle nyt vähän särkylääkettä ja lasillinen punaviiniä. Lupaan olla huomenna urhoollinen.

– Kyllä vain, olen palveluksessanne. Saanko jäädä sohvalle yöksi, jos vaikka tarvitset toisen lasillisen punaviiniä tai muita palveluja.

– Jesse, senkin ilkimys, jää vain.

Matkasta jäi lämpimät muistot. Helmin jalka parani nopeasti hyvässä hoidossa. Shems mökötti, kun Helmi kävi hakemassa sen kotiin.

– Koira kääntää minulle takapuolensa ja vetäytyy sohvan alle. Se käy vasta illalla syömässä nakinpalat.

– Shems on aito nainen, Jesse nauroi, kun Helmi kertoi mykkäkoulusta.

– Hei Helmi-täti. Oliko matkalla kivaa? Joonatan soitti.

– Oli, vaikka venäytin nilkkani.

– Minäkin sain pari kuhmua mökkilomalla, mutta ei ne haitanneet.

Poika oli viettänyt perheensä kanssa kuukauden Saimaan rannalla.

– Aurinko paistoi joka päivä. Minä opin uimaan.

– Hienoa, koska tulet käymään Hämeenlinnassa? Voidaan mennä uimahalliin.

– Kysyn äidiltä.

– Hyvä, annatko äidille puhelimen, juttelen hetken hänen kanssaan. Hei Tuuli, oliko teillä hyvä loma?

– Oli, Saulikin malttoi viettää aikaa poikien kanssa. Nyt sillä alkoi taas työkiireet. Minä olen menossa takaisin töihin. Sain Jennille päivähoitopaikan.

– Mukava kuulla. Sopiihan, että Joonatan tulee taas minun luokseni yökylään?

– Tietysti sopii, teillä on kuulemma satutuokiot kesken.

– Niin on ja olisi kiva nähdä sinuakin.

– Soitellaan.


HELMIN TARINA jatkuu otsikolla Ylitsevuotavia maljoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.