helmin tarina – puolialastomat viidakossa osa 5

TROPIIKIN HELMI

Tervetuloa kookospalmusaari Samuille kyltti tervehti Helmiä, kun Bangkok Airwaysin kone laskeutui yhdelle maailman kauneimmista lentokentistä. Se oli raivattu keskelle viidakkoa. Koristeelliset junanvaunut veivät turistit avaraan halliin odottelemaan matkalaukkuja.

Helmi veti henkeä. Tuoksu oli pyörryttävä. Bougainvillet kukkivat, palmut huojuivat leppeässä tuulessa ja auringonpaiste oli häkellyttävä.

Kymmenen tunnin lento Bangkokiin, kolmen tunnin odotus Suvarnabhumin kansainvälisellä lentokentällä ja tunnin lento Koh Samuille olivat takana. Kuuma suihku ja kunnon yöuni kelpaisi.

– Minne ajetaan, hymyilevä vanha herra taksin ratin takana kysyi.

– Chaweng Resort, kiitos.

Helmi tarkisti osoitteen printistä. Kuljettaja silmäili paperia. Osoite oli kirjoitettu sekä englanniksi että thaiksi. Hän nyökkäsi tyytyväisenä ja lähti ajamaan kuoppaista tietä kohti saaren itärantaa.

Helmi katseli ympärilleen. Rakennukset olivat matalia ja kauppoja näytti olevan vieri vieressä. Korkeita kookospalmuja näkyi kukkuloiden rinteillä.

Chawengin pääkatu oli värikäs. Turistit kuljeskelivat leveälierisissä aurinkohatuissa ja varvassandaaleissa. Naisilla oli kirjavia saronkeja, miehillä väljiä kukkakuvioisia paitoja ja shortsit.

Taksi kaartoi viehättävän koristeellisen hotellin eteen.

– 300 bahtia, olkaa hyvä.

Helmi ynnäsi, että kyyti maksoi vajaat kymmenen euroa. Kuljettaja nosti hänen matkalaukkunsa respaan ja heilautti kättään. Pitkään thaisilkkiseen asuun pukeutunut neitonen asetti kätensä rinnan eteen tervehdykseen ja kumarsi. Helmi vastasi hymyllä. Tyttö ojensi hänelle lasillisen vastapuristettua mangomehua.

– Olemme varanneet sinulle bungalowin puutarhan puolelta. Hintaan sisältyy buffetaamiainen. Täytä ensin lomake, poika tulee näyttämään tietä ja kantaa laukkusi.

– Kiitos, näyttää lupaavalta, Helmi sanoi ja täytti henkilötiedot nopeasti. Hänellä oli kiire päästä näkemään tuleva asuntonsa.

Bungalow oli kodikas. Vaaleanpunaiset kiinanruusut kukkivat katetun terassin ympärillä. Sisällä oli tilava moskiittoverkoin suojattu katosvuode, kylpyhuone ja suihku. Ilmastointilaite hurisi unettavasti. Katossa oli myös laiskasti pyörivä tuuletin.

Meri siinteli uima-altaan takana. Yöpöydällä oli kaksi vesipulloa. Minibaarista löytyi sekä olutta että thaiviskiä. Hinnat olivat hämmästyttävän edullisia.

Helmi rentoutui. Hän otti kuuman suihkun, joi pullollisen vettä ja sukelsi vuoteeseen. Kunnon päiväuni teki tehtävänsä.

Helmi heräsi virkeänä ja päätti lähteä tutkimusretkelle. Ilta oli ehtinyt pimentyä. Kaskaat pitivät konserttia terassin takana.

Helmi päätti jäädä hotelliin illalliselle. Hän ehtisi tutkia lähiseudun tarjontaa kahden seuraavan viikon aikana.

Kohtelias tarjoilijapoika toi ruokalistan ja kysyi, mitä Helmi halusi juoda.

– Otan pullollisen Singhaa, papaijasalaattia ja paistettua riisiä, hän tilasi silmäiltyään nopeasti listaa.

– Spicy? poika kysyi.

– Helmi nyökkäsi, vaikka arveli saavansa todella tulisen annoksen. Ehkä olisi aluksi pitänyt tyytyä mietoon versioon.

Helmin otsalle tuli hiki, kun hän maisteli salaattia. Se oli ollut aikaisemmilla matkoilla hänen suosikkinsa. Riisi lievitti onneksi pahimman poltteen. Helmi tilasi toisen oluen. Hän tunsi olonsa mainioksi. Seikkailu oli alkamassa.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Sawwadee, täällä ollaan. Olen hurmaantunut kookospalmusaareeni. Koh Samui on unelma. Asun turistirannalla, mutta en anna sen haitata, sillä turistihan minä olen. Hotelli on meren rannalla, pieni bungalowini puutarhan kukkien keskellä. Näen terassilta meren, kuulen maininkien pauhun, tunnen kukkien tuoksun ja näen ympärillä liihottelevat värikkäät perhoset.

Ette varmaan halua kuulla hotellin buffetaamiaisesta. Kerron kuitenkin. Kokinhattuinen tumma mies paistaa herkullisia munakkaita ja kullanruskeita lettuja. Vierellä on vaahterasiirappia. Hedelmävadilla on tarjolla pieniä banaaneja, vesimeloneja ja tuoretta ananasta. Pöydästä saa valita sekä länsimaisia että thai-annoksia. Olen ehtinyt maistella molempia. Kahvi, paahtoleipä ja marmeladi ovat turvallinen vaihtoehto, mutta ajattelin siirtyä vähitellen nauttimaan riisi- tai nuudelikeittoja. Lupaan kirjoittaa jatkossa lisää thairuuista.

Ette varmaan halua kuulla, miten ensimmäiset lomapäiväni ovat sujuneet. Kerron kuitenkin. Tukevan aamiaisen jälkeen lepäilen hetken terassin riippumatossa. Sitten suuntaan rannalle. Se on hienohiekkaista ja merivesi on ihanan lämmintä. Hotellin edustalla rantahiekalla on hierontakatos.

Kokeilin eilen tuoksuvaa kookosöljykäsittelyä. Aaltojen kohina ja hellävarainen sively tuntui taivaalliselta. Istahdin tunnin hieronnan jälkeen rantakuppilaan ja nautin ison tuopillisen Chang olutta. Sen jälkeen olin valmis siestalle.

Olen tavannut täällä hotellissa muutamia suomalaisia. On mukava jutella ja päivittää kuulumisia kotimaasta. Nettiyhteys on loistava. En todellakaan ole uutispimennossa. Liitän tähän tarinaan tuoreita kuvia paratiisistani. Saa kommentoida, terveisin punaruskeaksi paahtunut Helmi.

Kommentti: Hei Helmi-täti. Näyttää tosi upeelta. Haluaisin olla mukana, mutta koulu häiritsee pahasti. Äiti ja Jenni lähettävät terveisiä. Äidin mielestä sinulla on ihana vapaus, mutta sitten hän sanoi, ettei hän vaihtaisi perhettä mihinkään. Sain ainekirjoituksesta kympin. Jatkoin satulinnatarinaamme. Voin lähettää tekstin, jos haluat. Moikka, kummipoikasi Joonatan.

Kommentti: Hei Joonatan, odotan innolla tekstiäsi, Helmi-kummisi.

KOH SAMUI

Helmi levitti värikkään sarongin uima-altaan lepotuolille. Hän kuunteli hajamielisesti tutun oloista puhetta. Nuori mies oli tullut paikalle pyörätuolissa istuvan vanhan rouvan kanssa. He keskustelivat, minne istuisivat.

– Tervehdys, kuulin että puhutte suomea. Tässä vieressäni on hyvää tilaa, Helmi sanoi.

– Hei, olet ensimmäinen suomalainen, jonka tapaamme, kiharatukkainen mies sanoi. Hän oli sitonut hiuksensa poninhännälle ja vetänyt lippalakin päähän. Hänen seuralaisellaan oli leveälierinen olkihattu ja tummat lasit.

– Hyvää päivää, minä olen Esteri ja tässä on poikakultani Elmeri, rouva esittäytyi.

– Sano Eetu vaan, niin kaikki muutkin sanovat, mies oikaisi.

– Minä olen Helmi, yksinmatkustava lomalainen.

– Mukava tutustua. Olenkin jo täysin kyllästänyt tämä pojan puheisiin. Tai puhumattomuuteen, eloisa vanha rouva kertoi. – Olemme juhlamatkalla. Täytin pyöreitä vuosia ja Eetu osti lahjaksi lomamatkan. Olemme täällä kaksi viikkoa.

– Niin minäkin, tulin vasta pari päivää sitten, Helmi kertoi. Hänestä oli mukava saada juttuseuraa.

– Eikö ole ihastuttava paikka? Tutkin pitkään netistä, minne haluan ja tämä kolahti, Esteri kertoi.

– Joo, äiti on parempi käyttämään internetiä kuin minä. Hän on matkustellut nuoruudessaan paljon ja on erittäin hintalaatutietoinen.

– Minäkin ihastuin hotelliin nettikuvien perusteella. Hinta on vähän turhan kallis budjettiini, mutta ajattelin aloittaa komeasti, Helmi kertoi.

– Poika on ilmoittautunut sukelluskurssille. Toivottavasti jaksat jutella kanssani jatkossakin.

– Kyllä vain, minulla ei ole mitään erityistä ohjelmaa. Ajattelin totutella kaikessa rauhassa uuteen maisemaan.

– Hienoa. Mutta miten minusta tuntuu, että kohta sataa? Esteri sanoi ja katsoi taivaalle.

Tummat pilvet olivat kohonneet huomaamatta taivaanrantaan.

– Äiti, ota pyyhe syliisi. Kiidämme takaisin bungalowiin, Eetu sanoi ja haali rantavarusteet käsivarrelleen.

Helmiä harmitti. Hän oli haaveillut lekottelusta altaalla, mutta sade sai hänet toisiin ajatuksiin.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Lyhyt päivitys. Tropiikissa ei todellakaan voi luottaa aurinkopäiviin, vaikka niin kuvittelin. Jouduin pakenemaan sadekuurossa altaalta. Istun nyt terassillani ja kuuntelen pisaroiden ropinaa peltikattoon. Ilma höyryää ja tuoksut ovat makeita. Hain minibaarista lasillisen kylmää australialaista valkoviiniä. Ostin sitä Seven Elevenistä. Tämä ei todellakaan ole viinimaa, tuontijuomat ovat Suomen hintatasoa, mutta ovat hyvää vaihtelua oluen ja thaiviskin ohella. Nämä kaksi ensimmäistä viikkoa ovat hemmottelua. Teen ryhtiliikkeen sen jälkeen. En vielä, terveisin Helmi sadepisaroita hiuksissa.

KOH SAMUI

Sade lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Helmi levitti sarongin rantahiekalle. Mainingit löivät korkealle. Mereen ei tehnyt mieli. Hänellä oli kirja mukana. Suon villi laulu sopi tunnelmaan. Helmi eli yhdessä päähenkilö Kian kanssa tämän lapsuuden traumat. Äiti oli lähtenyt, samoin vanhemmat sisarukset ja lopulta isä. Tytön oli pärjättävä omillaan.

– Hei, olet syventynyt kirjaan. Huhuiltiin hetken, mutta et huomannut, Eetu sanoi.

Äidin pyörätuoli jätti rantahiekkaan syvät jäljet.

– Aallot hukuttavat äänet. Minne olette matkalla?

– Ajateltiin tulla raikkaaseen merituuleen. Äiti arveli, ettei pääse tänne yksin, kun kurssini alkaa huomenna.

– Älä huoli, lupaan pitää seuraa.

– En halua olla vaivaksi, Esteri sanoi nopeasti.

– Tiedätkö mitä? Olen iloinen, kun tapaan suomalaisia. Suunnitelmissa on kulkea seuraavat kuukaudet sinne, minne nenä vie. Tuskin tapaan montaakaan pohjoismaalaista, Helmi sanoi spontaanisti.

– Pelaatko korttia?

– Kyllä vain, canasta on suosikkini.

– Ihanaa, niin minunkin. Voitaisiinko ottaa illalla kierros? Kolmisin se on jännittävää. Kahdestaankin peli onnistuu, mutta se ei ole sama asia. Eetu on täysin kyllästynyt, kun voitan hänet.

– Äiti, tuo ei ollut reilua. Kyllä minä välillä pärjään.

– Sopii, missä tavataan?

– Tule meidän terassille ennen illallista. Tarjoamme aperitiivit, Esteri kehotti.

– Äiti, vien sinut nyt rantakierrokselle. Jos haluat, saat uida meressä. Vesi kannattelee, Eetu sanoi tomerasti ja lähti työntämään pyörätuolia vesirajaa pitkin.

Helmi heilutti kättään heidän edetessään hitaasti kohti palmujen kattamaa niemeä.

Kun aurinko laskeutui alemmas, Helmi vetäytyi siestalle. Sähköpostiin oli kilahtanut viesti Joonatanilta.

Hei Helmi. Tässä lupaamani teksti. Olen katsellut äidin ja Laurin kanssa Alastomia selviytyjiä. Sain idean, että prinsessa Quu voisi osallistua kisaan. Olisi kiva kuulla, mitä pidät, terveisin Joonatan.

Helmi aloitti uteliaana lukemisen. Hän rakasti tarinoita, joita he olivat yhdessä Joonatanin kanssa kehitelleet. Viidakkoseikkailu tuntui sopivan hienosti tunnelmaan.

PUOLIALASTOMAT VIIDAKOSSA

– Quu, silmäsi vilkkuvat, näen että sinulla on jotain kerrottavaa.

Kuningatar Ellinoora ja Mama Maddalena istuivat Satulinnan puutarhassa. Prinsessa Quu oli tullut yllätysvierailulle.

– Elämästä on tullut hurjan jännittävää. Olen lähdössä viidakkoseikkailulle. Tarvitsen hyviä neuvoja.

– Meiltähän niitä saa, Mama nauroi. – Mitä saisi olla, puhallusputki vai aloe veraa?

– Älkää kiusatko. Kyseessä on kilpailu. Aleksi ja minä kisataan yhdessä. Meidät viedään Filippiineille jollekin autiolle saarelle. Sinne tulee muitakin, mutta emme luultavasti tapaa heitä. Kaikkien pitää selvitä kaksi viikkoa omin avuin. Saamme mukaan viidakkoveitsen, tulentekotarpeet ja kattilan veden keittämistä varten. Sen lisäksi voimme ottaa jonkun henkilökohtaisen jutun.

– Miten vaatetus, ette kai ole nakuina, niin kuin esiintyjät Alastomissa selviytyjissä?

– Naiset pukeutuvat bikineihin, miehet shortseihin. Varvastossut ja lippalakit ovat sallittuja.

– Voisin lainata sinulle näkymättömyysviittani, Ellinoora tarjosi.

– Kiitos Elli-täti, mutta tämä on televisiosarja. En voi esiintyä näkymättömänä. Mutta turkisvuorinen sadeviitta voisi olla hyvä ajatus. Olen lukenut, että päivät ovat helteisiä, mutta yöt kylmiä.

– Seuraan matkaasi virtuaalilaseilla. Lähetän energiasäteitä, Mama lupasi.

– Kiitos Mama, uskon että kaikki energia on tarpeen, Quu sanoi ja otti suurimman pöydällä olevista kermaleivoksista. Kokki Kekäle tuli viinikellarista kylmä samppanjapullo kädessä.

– Saako olla kesäjuomaa? hän kysyi ja kaatoi kaikille kuohuvat maljat.

Quu saapui lentoasemalle vain kevyt reppu hartioillaan. Aleksi halasi häntä. He olivat tuttuja aikaisemmista tv-kuvauksista.

– Ville ja Ulpukka, hauska nähdä teitä, Quu huudahti, kun hän tunnisti kuvaajan ja kuvaussihteerin.

– Meillä on hyvä tiimi, päivää Quu ja Aleksi, tuottaja Erkka harppoi paikalle. – Tulen mukaan, kaipaan itsekin seikkailuja, mutta turvallisesti. Edessä on pitkä lento, nauttikaa niin kauan, kun olemme sivistyksen parissa. Perillä olosuhteet voivat olla rankat.

LEIRI KUUTAMO

Filippiineillä trooppinen helle sävähdytti. Quu siveli aurinkovoidetta kasvoilleen ja laittoi lippalakin päähän. Se suojasi mukavasti silmiä häikäisevältä auringolta. Pikavene vei heidät heikossa aallokossa palmurannalle. Korallihiekka oli hehkuvan valkoista ja tuntui viileältä paljaiden jalkojen alla. Viidakko alkoi heti rannan tuntumasta.

Taivaalle kerääntyi tummasävyisiä pilviä. Quu pulahti ensi töikseen uimaan. Vesi oli kirkasta ja lämmintä. Värikkäät pikkukalat eivät pelänneet. Quusta tuntui, että hän ui merivesiakvaariossa. Tästä taitaa tulla upea loma, hän ennakoi. Edessä olevista hankaluuksista ei ollut vielä tietoakaan.

– Keksikää leirillenne nimi. Jätämme teidät tutustumaan uuteen majapaikkaanne, Erkka sanoi ja otti Quun ja Aleksin ylimääräiset tavarat. – Ville seuraa teitä kameran kanssa, mutta olkaa niin kuin häntä ei olisikaan. Välitämme katsojille vain teidän kahden tuntemuksia. Suosittelen, että rakennatte suojan yötä varten.

Erkka heilautti kättään ja lähti Ulpukan kanssa viidakkoon. Quu ja Aleksi tiesivät, että heillä oli perusleiri, jossa oli teltat, vettä ja ruokaa.

– Miten olisi Leiri Keltanokat? Quu ehdotti.

– Nimen pitää olla rohkaiseva. Tarzan ja Jane, Viidakon sankarit, Julmat valloittajat, Aleksi innostui.

– Miten olisi yksinkertaisesti Leiri Kuutamo?

– Sopii, se on runollinen. Tosin ensi yönä ei taideta nähdä kuuta.

– Mitä tarvitsemme ensimmäiseksi? Quu kysyi.

– Vettä, sadekatos, puita nuotiota varten eikä pieni iltapalakaan haittaisi, Aleksi luetteli sujuvasti. Hänellä oli kokemusta eräretkistä toisin kuin Quulla.

– Kelpaisikohan nuo banaaninlehdet katokseksi? Quu katseli rannan tuntumassa kasvavia reheviä pensaita.

– Kaadan muutamia runkoja, joiden päälle voimme latoa lehtiä, Aleksi sanoi ja otti viidakkoveitsen matkaan. – Katsele ympärillesi, meidän pitää löytää makeaa vettä.

Quu pujotti varvassandaalit jalkaan ja lähti tutkimaan kasvullisuutta. Polkuja ei ollut. Viidakko oli mutaista ja pensaat piikkisiä. Quu harmitteli, ettei huomannut vetää viittaa ylleen. Käsivarret olivat naarmuilla ja nilkkoja pisteli. Hän hätisteli muurahaisia jaloistaan. Täällä on varmasti iilimatojakin, hän kauhisteli.

Tuuli oli yltynyt. Palmut huojuivat ja vaahtopäiset tyrskyt löivät rantaan. Quu kiipesi ylös kukkulan rinnettä. Minkäänlaista puroa ei näkynyt.

Sade alkoi. Quu hytisi, vaikka pisarat olivat lämpimiä. Hän kiiruhti takaisin rannalle ja laittoi kattilan puiden alle keräämään vettä. Hän keräsi rannalta ajopuita, kun Aleksi tuli puolijuoksua muutaman bambunrungon kanssa.

– Auta pätkimään nämä. Katos pitää saada pian, muuten meille tulee kostea yö.

Molemmat olivat litimärkiä, kun hutera suoja oli valmis. Quu levitti sadeviitan heidän molempien ylle.

– Mitä ekstraa toit mukanasi? Quu kysyi, kun nuotio suostui syttymään. Se savutti, mutta Quu arveli sen karkottavan moskiitot.

– Otin huuliharpun, ajattelin viihdyttää sinua soitollani, Aleksi virnisti.

– Et sitten keksinyt mitään turhempaa, Quu nauroi.

Yöunet jäivät vähiin. Sadepisaroita tippui lehvien välistä ja tuuli heitti osan maahan. Viidakosta kuului outoja ääniä. Quu kuvitteli, että siellä oli ihmissyöjätiikereitä ja leijonia.

LEIRI KORALLIRANTA

Saaren vastapäisellä rannalla Quun ja Aleksin kilpakumppanit Merivuokko ja Panu Paviaani olivat työn touhussa. He olivat löytäneet pienen luolan, joka antoi mukavasti suojaa. Tosin siellä haisi. Merivuokko kiljaisi, kun ensimmäinen lepakko suhahti pimeän tultua hänen kasvojensa ohi. Hän veti lippalakin tiukemmin rastahiuksien suojaksi.

– Panu, en pidä tästä, hän uikutti.

– Ollaan ainakin suojassa sateelta. Kuuntele, tuuli vain yltyy. Toivottavasti aallot eivät ylety luolan suulle, Panu sanoi ja katseli huolestuneena ulos. Taivas oli musta. Vain maininkien kuohut erottuivat tummaa taivasta vasten.

– Katsotaan huomenna, löydämmekö paremman suojan. Täällä on pirun kylmä. Tuo nuotio ei juurikaan lämmitä, hän manaili.

– Tule viereen, lämmitetään toisiamme, Merivuokko ehdotti. Hän ja Panu Paviaani olivat osallistuneet aikaisemmin yhdessä viikon haasteeseen. He uskoivat olevansa vahvoilla. Merivuokko oli sukellusopettaja ja Paviaani eräopas. Vuokko oli ottanut snorkkelit matkaan ja Paviaani köysinipun. Sade takasi, että heillä olisi ensimmäisiksi päiviksi juomavettä.

PERUSLEIRI

– Ville tule suojaan. Sinähän olet läpimärkä, Ulpukka huolehti. Myrskylyhdyt valaisivat viidakkoon raivatulle aukiolle pystytettyjä telttoja. Ne olivat ylellisen tilavia. Niiden edessä oli tukeva katos, jonka alla oli bambupuinen pöytä ja tuoleja. Filippiiniläiskokin vokkipata keikkui kaasugrillin päällä. Se tuoksui herkulliselta.

– Illalliseksi on tarjolla kookosmaidossa haudutettuja sammakonreisiä ja papaijaa, kokki esitteli. Erkka oli kaivanut repustaan pullollisen tummaa rommia. Sadepisarat rummuttivat kattoa. Gekkoliskot vilistelivät tukipuissa.

– Asensin pari valvontakameraa kuvaamaan Quun ja Aleksin leiriä, Ville kertoi. – Saamme tunnelmakuvia sekä päivällä että yöllä. Quu oli viisas ottaessaan matkaan lämpöviitan. Käyn vaihtamassa kuivat vaatteet ja tulen seuraksenne.

Erkka rentoutui. Oli hyvä tunne, kun kuvaukset olivat alkaneet. Hän luotti Villen ammattitaitoon. Myös Ulpukka oli tehtäviensä tasalla. Hän oli hoitanut mallikelpoisesti matkajärjestelyt. Nyt tytön tehtävänä oli tarkkailla ja koodata monitorista Villen otokset. Ulpukka piti myös yhteyttä paikallisiin puistonvartijoihin. Hänellä oli pikavalmius hälyttää apua, jos ilmaantuisi uhkaavia tilanteita.

– Miten teidän kilpailijat Merivuokko ja Paviaani ovat selviytyneet ensimmäisestä päivästä? Erkka kysyi Leiri Korallirannan ohjaajalta Peteriltä.

– Majoittuivat lepakkoluolaan. Saatiin hurjia kuvia, kun Merivuokko kiljuu ja huitoo käsiään.

– Oliko kuvaajanne Jorma paikan päällä?

– Oli ja jätti sinne infrapunakameran. Voi olla, että yökuvat ovat vielä jännittävämpiä.

– Ovatko lepakot vaarallisia?

– Nämä täkäläiset eivät onneksi ole vampyyreja, Peter tiesi.

Ville ja Jorma saapuivat kosteat hiukset kammattuina. Ulpukka katsoi ihaillen, miten komeilta he näyttivät. Hänellä ei ollut kuvaussihteerikollegaa. Jorma ja Peter olivat kahdestaan matkassa. Ulpukka arveli, että heillä olisi aikamoinen urakka selvittää kahden viikon kuvattu materiaali ilman ensimmäistäkään muistiinpanoa.

LEIRI KUUTAMO

Aamu valkeni selkeänä. Sadepisarat kimaltelivat auringon ensimmäisissä säteissä. Quu venytteli. Hän oli nukkunut yllättävän hyvin kovalla hiekalla. Nuotion savu kirveli silmiä. Hän siemaili sadevettä ja katseli ympärilleen. Tänään olisi aika lähteä tutkimusretkelle etsimään vettä ja syötävää.

Aleksi nousi haukotellen.

– Näin hurjaa unta. Tappelin ison liskon kanssa. Viidakkoveitsi välkkyi kuun valossa. Lisko heilautti häntää ja sain kipeän haavaan sääreeni.

– Mikä siihen on käynyt, sääresi punoittaa? Quu huolestui.

– Taitaa olla vain hyttysten pistoja. Näin kyllä tuolla katoksen alla tuhatjalkaisen. Purevatko ne? Kutittaa pirusti.

– Mennään etsimään jotain lievittävää.

Quu tunsi yrtit. Hän hihkaisi löytäessään aloe veran. Quu katkasi paksun lehden ja siveli nesteellä puremakohtaa.

– Kiitos, helpotti. Toivottavasti se ei ole mitään vakavaa.

Ville oli hiipinyt huomaamatta heidän taakseen. Hän zoomasi kameralla Aleksin sääreen, näytti peukkua ja perääntyi.

– Ehdin jo unohtaa, että meitä kuvataan koko ajan. Aloe oli hyvä juttu, Aleksi kiitteli.

– Jatketaan matkaa. Tuolla oksien takana kiiltelee. Olisikohan siellä vettä? Quu siristi silmiä ja lähti kävelemään määrätietoisesti eteenpäin. Muta oli liukasta. Hän joutui varomaan jokaista askelta.

– Tuolla on lampi. Näyttää kyllä aika samealta, Quu huikkasi.

– Uskalletaanko maistaa? Minulla on pala bambua mukana. Se on ontto. Testataan leirissä, Aleksi innostui. Hän suunnitteli rakentavansa yksinkertaisen suodattimen.

Lammen takana kasvoi reheviä puita.

– Quu, katso, tuolla korkealla roikkuu banaaniterttu, Aleksi hihkaisi.

– Ne ovat ihan vihreitä, voikohan niitä syödä? Quu epäröi.

– Paistetaan nuotiolla ja kuvitellaan, että ne ovat vaahtokarkkeja, Aleksi ehdotti. Hän mietti, miten ylettyisi hedelmiin. Ei auttanut kuin kiivetä. Hän oli notkea ja arveli selviävänsä.

– Quu, ojenna minulle jonkinlainen keppi, niin yletyn terttuun, hän pyysi.

Quu antoi kannustavia neuvoja. Ei kestänyt kuin hetken, kun banaaniterttu putosi maahan.

– Hurraa, meillä on vettä ja banaaneja, Quu iloitsi, kun he palasivat leiriin.

Aleksi laittoi onttoon bambuun hiekkaa ja pieniä kiviä, valutti sameaa vettä niiden läpi ja maistoi. Vesi oli makeaa niin kuin he olivat arvelleet. Paistetut banaanit maistuivat kitkeriltä, mutta antoivat energiaa.

Aurinko oli kiivennyt korkealle ja ilma väreili enteillen hiostavaa päivää. Quu veti lippalakin silmilleen ja vetäytyi katoksen alle.

– Aleksi, nyt on siestan aika. Kerätään voimia ja vahvistetaan sen jälkeen katosta, hän huikkasi. Ennen kuin hän nukahti, jokin otus vilisti hiekalla. Ei kai skorpioni?

– Tule katsomaan, näin sen roiston, joka puri sinua. Se oli valtava tuhatjalkainen. Ole varovainen.

– Sytytän nuotion, vaikka onkin kuuma. Ehkä ne pirulaiset pelkäävät savua.

PERUSLEIRI

– Sain loistavia kuvia. Aleksi haavoittui, Quu löysi vettä, Aleksi tipautti banaanitertun. Nyt he lepäilevät päivän kuumimpaan aikaan. Minäkin ajattelin viettää hetken siestaa, Ville kertoi. – Laitan kuvat pyörimään monitoriin, niin pääsette tunnelmaan.

– Hienoa, Erkka kehui ja maisteli ananasmehuun sekoittamaansa rommia kuvia katsoessaan. Ulpukka kirjasi saman tien aikakoodeja ylös. Hän oli pukeutunut väljään kirsikanpunaiseen toppiin ja mustiin polvihousuihin. Hartiat punoittivat aamu-uinnin jäljiltä. Erkalla oli vaalea pellavapaita ja shortsit. Kokki oli tarjoillut heille aamiaiseksi tulikuumaa nuudelikeittoa ja tuoreita ananasviipaleita. Ulpukka oli ihastunut pieneen telttaansa. Hänellä oli ilmapatja ja kevyt makuupussi. Hän arveli, että matkasta riittäisi pitkäksi aikaa kertomista työtovereille Pasilassa.

– Odota Ville, meillä on illaksi suunnitteilla yllätysohjelmaa. Voi olla, että menee myöhään, Erkka sanoi. Hän kuiskutti Villen korvaan suunnitelmansa. Tämä nyökkäili innostuneen näköisenä.

– Ulpukka, varaudu kuvaamaan toisella kameralla. Suunnitelkaa asemanne niin, ettette näy toistenne kuvissa.

Ulpukkaa jännitti. Hän oli kuvannut ennenkin, mutta haaste oli tavallista vaikeampi.

KOH SAMUI

Helmi syventyi tekstiin niin, että oli unohtaa vierailukutsun. Hän keskeytti lukemisen, vaikka tarina poltteli. Hän etsi kaapista väljän hellemekon, sipaisi punaa huuliin ja riensi läheiseen bungalowiin.

– Ehdittiin jo odotella, Esteri huikkasi terassilta.

– Anteeksi, sain kummipojalta niin kiinnostavan tarinan, että unohdin ajankulun, Helmi selitti nolona.

– Minä rakastan tarinoita. Mukana on pino kirjoja, mutta kuuntelisin mielelläni, jos poika ei pane pahakseen, Esteri sanoi.

– Jos lupaat kommentoida, Helmi nauroi. Tule huomenna minun luokseni. Voin lukea ääneen.

– On jotain mitä odottaa, mutta ota nyt malja. Juhlitaan suomalaisten tapaamista tropiikissa, Esteri sanoi ja ojensi Helmille lasillisen kuohuviiniä. Eetu tuli paikalle ja kohotti oman lasinsa.

– Äiti on vauhdissa. Olemme kohotelleet maljoja syntymäpäivästä lähtien. Minun pitää pysytellä skarppina, sillä auto tulee noutamaan jo aamuseitsemältä. Sopiiko, että lähdetään nyt illalliselle ja siirretään peli huomiseen?

– Ei kai sinua jännitä? äiti kysyi.

– No vähän, en ole ennen sukeltanut. Snorklaus on tuttua, mutta laitesukellusta en ole kokeillut.

Helmi oli tyytyväinen, että pääsisi heti ruokailun jälkeen jatkamaan Joonatanin tarinaa. Yö oli tumma, kun hän käveli lamppujen valossa mökilleen. Palmujen varjot heijastuivat veteen.

Helmi toivotti Esterille ja Eetulle kauniita unia ja vetäytyi mökkiinsä. Tietokoneen näyttö loisti himmeänä, kun hän jatkoi lukemista.

LEIRI KORALLIRANTA

– Yö oli kamala. En nukkunut yhtään, oli kylmä ja pelkäsin niitä hirveitä lepakkoja, Merivuokko valitti aamulla.

– Mene uimaan, se virkistää. Varo kuitenkin virtauksia, Panu kehotti. Hän oli vetänyt yöllä banaaninlehtiä kasvojen suojaksi. Nuotio oli palanut hyvin sen jälkeen, kun hän oli löytänyt rannalta kuivia puita. Hän mietti, minne siirtäisi leirin. Merivuokon hermot eivät kestäisi toista yötä lepakkoluolassa. Hän ihmetteli, miten aikaisemmin tasapainoisesta kumppanista oli tullut hermoheikko.

Vuokko laittoi snorkkelit päähän ja ui koralliriutalle. Hän rentoutui katsellessaan värikkäitä kaloja. Syvällä kivien lomassa näkyi teräviä piikkejä. Merisiilejä, mainiota. Niistä saisi loistavan päivällisen. Hän sukelsi, otti varovasti yhden käteen ja ui rannalle. Viidakkoveitsen avulla hän halkaisi sen ja kaivoi herkullisen lihakimpaleen esiin.

– Laita silmät kiinni, saat maistiaisen, Merivuokko sanoi kiivettyään luolalle.

– Hmm, en osaa sanoa, mitä tämä on, mutta maistuu hyvälle, Panu kiitteli.

– Söit juuri tuoretta merisiiliä. Siinä on runsaasti proteiinia. Jaksetaan lähteä etsimään uutta leiripaikkaa ja makeaa vettä. Onneksi sadevesi riittää ainakin täksi päiväksi, Merivuokko säteili. Hän oli ylpeä saadessaan ruokkia heimonsa.

LEIRI KUUTAMO

– Eiköhän katos kestä nyt paremmin kuin viime yönä. Sadepilviäkään ei näy, Aleksi tarkasteli lujittamaansa suojaa.

– Olisi mukava löytää jotakin muutakin ruokaa kuin raakoja banaaneja, Quu tuumi. – Voisikohan niitä tuhatjalkaisia syödä?

– Ei houkuttele, mutta näin rantakivikossa etanoita. Maistuisiko prinsessalle valkosipuliöljyssä kiehautetut kotilot kylmän valkoviinin kera?

– Kyllä maistuisi. Keitetään ne suolavedessä.

Aleksi vihelteli, kun hän tuli rannalta mukanaan kourallinen etanoita. Hän puhdisti ne näppärästi ja laittoi kiehumaan. Quu oli kerännyt mausteeksi villiyrttejä.

– Hyvää, molemmat huokailivat.

– Mennään ajoissa nukkumaan. Aaltojen kohina tuntuu viihdyttävältä, Quu suunnitteli.

Toisin kävi. Viidakosta kuului yllättäen rytmikästä rummutusta. Joukko tummapintaisia alkuasukkaita pyrähti soihtuja kantaen rannalle. He aloittivat villin tanssin. Quu ja Aleksi istuivat säikähtäneinä nuotion äärellä. He olivat kuvitelleet, että saari oli autio.

Villit kasasivat nopeasti nuotion ja laittoivat kokonaisen villisian paistumaan kahden bambukepin varaan. Quu ja Aleksi hiipivät lähemmäs.

– Kalpeanaamoja, tulkaa tanssimaan, yksi joukosta huusi. Hän toi Quulle ja Aleksille tulista juomaa kookospähkinänkuoressa. Nämä maistoivat varovasti. Juoma poltti kurkkua ja lämmitti suloisesti. Quu huomasi viidakon varjoissa kameran välähdyksen. Hän rauhoittui tajutessaan, että näytös oli järjestetty tv-ohjelman ehdoilla.

Quu kietoi banaaninlehden vyötäisilleen ja sukelsi tanssin pyörteisiin. Rummutus kiihtyi. Hän pyöri kuin transsissa. Alkuasukkaat taputtivat. Aleksi oli kaivanut shortsien taskusta huuliharpun. Hän säesti hilpeää viidakkotanssia.

Riehakas ilta päättyi villisikapitoihin. Siitä riitti aimo palaset kaikille. Kookospähkinämaljat kiersivät piirissä. Quu ja Aleksi olivat pyörällä päästään, kun meno hiljeni aamuyön tunneilla. Ville, Ulpukka ja Erkka olivat liittyneet seuraan. Erkka tarjoili auliisti rommia.

– Ei päässyt nälkä eikä jano yllättämään, Quu hymyili onnellisena.

– Tämä on hauskempaa kuin osasin kuvitella, Aleksi sanoi ja antoi märän suukon Quun poskelle.

LEIRI KORALLIRANTA

– Minulla taitaa olla kuumetta. Kuvittelen, että ilmassa on grillilihan tuoksua, Merivuokko sanoi. Hänen vatsaansa nipisteli. Pala merisiiliä ei ollut läheskään tarpeeksi pitämään nälkää loitolla. Sadevesi oli loppunut eikä makeaa vettä ollut löytynyt etsinnöistä huolimatta.

Panu Paviaani oli rakentanut kevyen suojan rantakivien väliin. Köysinipusta oli apua, sillä hän sai sen avulla sidottua kimpun palmunoksia katokseksi. Panu katseli huolestuneena taivaalle. Jos sataisi, he kastuisivat lehvistä huolimatta.

Kuu pilkisteli pilvien lomasta. Panu oli kuulevinaan kaukaista rummutusta, mutta arveli sen olevan mielikuvituksen liitoa. Ilman vettä ja ruokaa he eivät selviäisi kahden viikon haasteesta.

– Minulla on pahuksen kova nälkä, Merivuokko kiukutteli.

– Kiivetään huomenna kallioiden toiselle puolelle. Ehkä löydämme jotain syötäväksi kelpaavaa, Panu lohdutti, vaikka ei itsekään uskonut sieltä löytyvän grillikioskia.

PERUSLEIRI

– Oli hieno ilta, Erkka kiitteli. Ulpukka ja Ville olivat samaa mieltä. Selviämistarina oli saanut uuden ulottuvuuden.

– Ei se tainnut mennä ihan sääntöjen mukaan, mutta saatiin ainakin värikästä kuvaa. Säännöthän voi kirjoittaa uusiksi, Erkka nauroi ja tyhjensi rommipullon lopun. Pian hänen teltastaan kuului äänekäs kuorsaus.

– Jännittäviä nämä viidakon äänet, Ville nauroi. – Pärjäsit hyvin. Vilkaistaanko vähän kuvia, vaikka on myöhä?

– Vilkaistaan vaan. Voidaan nukkua aamulla pitkään, sillä tuskin Quu ja Aleksi heräävät auringon nousun aikaan. Yrittelin pysyä taka-alalla, kun tiesin, että sinä otat lähikuvia.

– Saadaan hyvä kokonaisuus. Onneksi taivaalla oli kuu. Muuten olisi ollut turhan pimeää. Nuotio loistaa kuvissa hienosti ja palmut huojuvat taustalla. Tässä on tropiikin eksotiikkaa kerrakseen.

LEIRI KORALLIRANTA

Merivuokko ja Panu Paviaani viettivät päivän viidakossa. Aurinko paahtoi armottomasti. Molemmilla on sietämätön jano.

– Katso jalkoihisi, näin äsken vihreän käärmeen, Panu sanoi. Hän käveli edellä ja Merivuokko yritti pysyä samassa tahdissa.

– En jaksa enää, hän valitti.

– Tuolla rinteellä näkyy palmuja. Kookospähkinä maistuisi, Panu siristi silmiään.

Merivuokko sai pelkästä ajatuksesta voimia.

– Tuolla korkealla on vihreä terttu, hän huomasi varjostaen kädellä silmiään.

– Huh, olisinpa apina, Panu sanoi.

– Olethan sinä, keksit lempinimen Paviaani ihan itse. Ala kiivetä.

Panu kietoi kädet palmun rungon ympärille ja hivuttautui ylemmäs. Hän ei uskaltanut katsoa alas. Ajatus huimasi, mutta nyt oli kyse selviytymisestä.

Merivuokko huuteli kannustavasti. Panulla oli viidakkoveitsi vyötäisillään. Tuskastuttavan kiipeämisen jälkeen hän ylettyi veitsellä ensimmäiseen pähkinään. Se irtosi ja putosi tömähtäen maahan.

Merivuokko kiljui ilosta. Panu venytti voimansa äärimmilleen ja onnistui pudottamaan koko tertun. Hänen kätensä vapisivat, kun hän laskeutui varovasti alas.

Merivuokko otti viidakkoveitsen ja halkaisi yhden pähkinöistä. Neste oli lämmintä ja maistui taivaalliselta. Molemmat hihkuivat ääneen. Päivä oli pelastettu.

– Miten ihmeessä saamme kannettua nämä leiriin? Merivuokko pähkäili. Pähkinöitä oli enemmän kuin kymmenen. – Olisipa meillä reppu.

– Ne ovat todella hankalia kantaa paljaissa käsissä, Panukin ihmetteli.

– Kuulehan Paviaani, riisu shortsisi. Niihin mahtuu aika monta. Kannetaan yhdessä lahkeista. Tullaan hakemaan loput huomenna.

Hilpeä seurue laskeutui kukkulan rinnettä. Jorma vaani heitä kameran kanssa viidakossa. Panu paljas peppu näytti kuvissa hyvältä.

PERUSLEIRI

– Meidän tiimi selvisi tänään hienosti, Jorma kertoi iltanuotion äärellä toisille.

– Kilpailusta näyttää tulevan tasaväkinen. Molemmat joukkueet ovat löytäneet syötävää, juotavaa ja saaneet rakennettua suojakatoksen. Se taitaa olla ensi yönä tarpeen. Sääennuste lupaa myrskyä, Erkka sanoi.

Kokki oli tarjonnut heille illalliseksi grillattua mustekalaa ja paistettua riisiä. Ulpukka maisteli tulikuumaa mustaa teetä. Erkka oli korkannut uuden rommipullon.

– Otatko tilkan teesi joukkoon? Yöstä voi tulla kylmä, hän kysyi.

– Vain lääkkeeksi, Ulpukka vastasi. Hänellä oli hyvät unenlahjat eikä myrsky pelottanut.

– Ville, Peter ja Jorma, maistuuko teille?

– Vain lääkkeeksi, miehet vastasivat hymyillen.

Ville katseli taivaalle. Yötaivas oli mustanpuhuva ja tuuli yltyi.

– Parasta tarkistaa teltan narut, hän sanoi ja ryhtyi toimeen.

Kaikki vetäytyivät ajoissa nukkumaan. Ulpukkaa huolestutti, miten Quu ja Aleksi pärjäisivät myrskyssä. Heidän suojansa ei ollut kovinkaan lujaa tekoa.

LEIRI KUUTAMO

– En pidä noista aalloista. Kuuletko, miten tuuli ulvoo ja meri kohisee, Quu painautui Aleksia vasten. Hän oli kietonut sadeviitan heidän ympärilleen. Silti molemmilla oli kylmä. Nuotio savutti enemmän kuin lämmitti.

– Yritetään sinnitellä. Kohta ensimmäinen viikko on takana. Toivottavasti tuuli tyyntyy aamulla, Aleksi lohdutti. – Voin soittaa huuliharpulla sinulle unilaulun.

Quu nukahti hymy huulillaan aaltojen pauhuun ja huuliharpun säveliin.

Hän heräsi keskellä yötä, kun vesi tulvi majapaikkaan.

– Aleksi herää, vesi on noussut. Meidän pitää paeta.

Aleksi hieroi silmiään. Aallot löivät korkealle rantahiekalle. Heidän makuualustansa oli litimärkä.

– Kerätään pian tavarat, etteivät ne huuhtoudu mereen. Kiivetään vikkelästi rinnettä ylös, hän huusi sateen kohinan läpi.

Turvapaikka löytyi palmujen alta. Tosin ne eivät suojanneet sateelta. Quu veti sadeviitan heidän päidensä päälle ja tuijotti yltyvää myrskyä. Salamat välkkyivät meren yllä. Quu tunsi itsensä pieneksi luonnon näytelmän keskellä.

– Hurja, kun tästä selvitään, selvitään mistä vain, hän tuumi.

Aleksi tärisi. Quu yritti hieroa hänen käsiään.

– Kuvittele, olemme viikon kuluttua sivistyksen parissa. Syödään pizzaa ja juodaan coca-colaa, Quu yritti lievittää tilannetta.

– Minä tilaan jättihampurilaisen, Aleksi virnisti.

Kun aamu valkeni, molemmat vaipuivat rauhattomaan uneen. Sade oli lakannut.

Auringon säteet lämmittivät suloisesti, kun Quu ja Aleksi palasivat rantaan. Suojakatos oli hävinnyt tuulen mukana. Ranta oli täynnä katkenneita oksia ja ajopuun palasia.

He kokosivat nopeasti puut aurinkoon kuivumaan. Ensi yönä heillä olisi taas nuotio.

LEIRI KORALLIRANTA

Naapurileirissa tilanne oli huonompi. Myrskytuuli ja sade oli sammuttanut Merivuokon ja Panun nuotion.

– Panu, mikä sinulla on? Olet aivan kalpea.

– Palelee, jalat ja kädet ovat tunnottomat. Olen aivan horkassa, Panu vaikeroi.

– Näyttää pahalta. Otetaan yhteyttä leirisairaalaan.

Panu tärisi entistä pahemmin, kun lääkintäryhmä tuli paarien kanssa paikalle.

– Viemme sinut yöksi leiriin. Tarkkailemme tilaasi. Katsotaan, mikä tilanne on aamulla, reippaat miehet sanoivat ja kietoivat Panun ympärille avaruushuovan.

Merivuokko olisi halunnut lähteä mukaan, mutta se olisi tarkoittanut luovuttamista. Hän lisäsi nuotioon puita ja istui sen ääreen. Jännittävästä seikkailusta oli tullut eloonjäämistaisto. Veden ja ruuan puute teki kipeää. Hän päätti sinnitellä aamuun ja lähteä sitten hakemaan loput kookospähkinät.

PERUSLEIRI

– Pahus, Panu kärsii hypotermiasta ja Merivuokko on huolesta sekaisin. Saadaan dramaattisia kuvia, mutta tämä on vähän liian hurjaa, Peter purki huoltaan Erkalle.

– Meidän joukkue pärjää hyvin, Erkka sanoi, mutta ei kertonut villisikapidoista. Hän ennakoi, että sääntöjen rikkomisesta tulisi sanomista, mutta tilanne oli kutkuttava.

– Saitteko myrskykuvia?

– Kyllä vain, Jorma oli kameran kanssa liikkeellä. Hän oli märkä ja väsynyt, mutta vakuutti tehneensä kaiken taiteen vuoksi.

– Villekin kävi ottamassa tunnelmakuvia. Toivottavasti myrskyt olivat tässä. Ollaan saatu dramatiikkaa kylliksi, Erkka sanoi. Hän ei tunnustanut, että oli joutunut turvautumaan rommipulloon rauhoittaakseen yön tunteina hermojaan.

LEIRI KORALLIRANTA

Merivuokko oli viettänyt lähes unettoman yön. Hän otti aamulla snorkkelit ja sukelsi mereen. Hän toivoi löytävänsä lisää merisiilejä, mutta myrsky oli sekoittanut veden eikä hän löytänyt ensimmäistäkään. Kalat uiskentelivat ympärillä, mutta paljain käsin niitä ei saanut kiinni. Kookospähkinä aamupalaksi sai voimat palautumaan.

Merivuokko punoi notkeista bambunoksista korin. Kiipeäminen ylös kukkulalle vaati voimia, mutta hän onnistui tuomaan loput kookospähkinät leiriin. Käsivarsia särki.

– Vuokkoseni, täältä tullaan, Panu huikkasi palatessaan. – Olen taas kunnossa. Lämpö teki ihmeitä.

Merivuokko riensi halaamaan Panua.

– Ihanaa, olin huolissani. Ei olisi ollut kiva jäädä tänne yksin. Mikä housuissasi pullottaa?

– Ei se mitä kuvittelet. Padam – meillä on pullovettä!

– Paviaani, pihistitkö vesipullon?

– Kyllä vain, lääkintämiehet katselivat minua pitkään lähtiessäni, mutta eivät sentään ruvenneet kopeloimaan. Eikö eloonjäämishaasteessa kaikki keinot ole luvallisia?

– Rakastan sinua Paviaani, Merivuokko säteili ja hörppäsi ison kulauksen vettä.

LEIRI KUUTAMO

– Ensimmäinen piinaviikko on ohi, enää seitsemän päivää, Aleksi laskeskeli.

– Ei tämä niin kamalaa ole ollut. Paitsi se myrsky-yö. Uusi katoksemme on entistä parempi, Quu kehui. Hän oli auttanut Aleksia sitomaan palmunlehvät notkeilla bambunoksilla.

– Sinun sadeviittasi on pelastanut meidät äkkikuolemalta, Aleksi sanoi. – Taivas on kirkas. Ensi yönä ei sada. Käydään keräämässä lisää nuotiopuita. Mitä laitetaan illalliseksi?

– Sopisiko peuranpaisti, kermaperunat ja pullollinen oivaa punaviiniä?

– Ottaisin mieluummin graavilohta, muikunmätiä ja blinilettuja, Aleksi haaveili.

– Näin sateen jälkeen tuolla heinikossa vihreitä sammakoita. Miten olisi sammakonreisipihvit?

– Selvä, lähdetään jahtiin.

Sammakkokuoro lauloi mutalammen rannalla. Quu kaappasi näppärästi yhden isoimmista koriinsa. Muut säntäsivät uimaan.

– Tästä riittää meille molemmille, Quu iloitsi.

Aleksi lisäsi nuotioon puita ja laittoi sammakonreidet tikun nenässä paahtumaan tulen yläpuolelle.

– Valkosipulivoi sopisi kaveriksi, mutta hyvää tämä näinkin on, Quu kehui. – Vieläkö sadevettä on jäljellä?

– Tässä malja sinulle prinsessa, Aleksi kumarsi.

PERUSLEIRI

Peter ja Jorma eivät kertoneet Erkalle vesipullovarkaudesta. He pohtivat, ettei olisi reilua näyttää sitä tv-ohjelmassa.

– Minulla on ilo tarjota teille tänään paahdettua villisikaa, kokki tuli kutsumaan illalliselle.

– Tämä on yhtä hyvää kuin leirinuotiolla, Ulpukka kiitteli.

– Hetkinen, mistä sinä puhut? Peter havahtui.

Ulpukka katseli syyllisen näköisenä muita. – Kuvittelin vain, hän mutisi.

– Teillä on joku juttu, mitä ette ole kertoneet. Ovatko Quu ja Aleksi saaneet villisikaa?

– Pakko tunnustaa, järjestettiin nuotiojuhlat, Erkka kertoi.

– Pahus, tuo ei ole reilua. Meidän joukkue taistelee nälkäkuoleman partaalla ja te ruokitte kilpailijoita paistilla.

– Tehdäänkö kompromissi, saatte järjestää Merivuokolle ja Panulle jonkun yllätyksen, Erkka lupasi auliisti. Hänelle draama oli ykkösasia.

Peter ja Jorma korkkasivat oluttölkit ja miettivät.

– Mikä kilpailijoille on tärkeintä?

– Vesi, ruoka, tuli ja lämpö.

– Hyvä. Minulla on ehdotus. Yhdistetään heimot ja tarjotaan heille yllätysillallinen. Mehän voimme käsikirjoittaa kilpailun uusiksi. Tärkeintä ei ole voitto vaan hauskanpito, Peter ehdotti.

Erkka veti henkeä helpotuksesta. Riski oli kannattanut. Hänestä ehdotuksessa oli järkeä.

LEIRI KORALLIRANTA

– Panu, mikä tuo on? Merivuokko oli herännyt ensimmäisenä ja venytteli rannalla. Palmun kyljessä oli nuoli ja sen alla paperilappu.

– Leiri Koralliranta, kutsumme teidät ilonpitoon Leiri Kuutamoon. Löydätte meidät kiipeämällä kallioiden yli kohti seuraavaa lahdenpohjukkaa. Ottakaa tavarat mukaan. Perillä odottaa Yllätys. Riehakkain terveisin Quu ja Aleksi.

– Tämä on joku jekku. Eivät he voi olla tosissaan?

– Ei meillä ole mitään menetettävää. Lähes kaikki kookospähkinät on syöty ja vesi on vähissä. Toivottavasti heillä on enemmän sapuskaa.

Panu oli innoissaan. Hän oli pelännyt joutuvansa kiipeämään taas palmuun. Ajatus ei houkutellut.

LEIRI KUUTAMO

– Mitä luulet, tulevatko he? Aleksi kysyi Quulta.

– Takuulla tulevat. Kuka voisi vastustaa kutsua, jossa lukee Yllätys.

– Voisihan se olla epämiellyttävä yllätys.

– Entä ilonpito? Se ei voi olla muuta kuin hauskaa.

– Tiedätkö, mitä Erkka on suunnitellut?

– En todellakaan, mutta villisikailta oli huikea. Ehkä saamme taas jotain hyvää.

PERUSLEIRI

– Ulpukka, sinä olet kekseliäs. Mitä ohjelmaa järjestämme?

Ulpukka mietti. Alkuasukastanssi ja nuotioillallinen oli nähty. Hän muisteli, että selviytymistaistoissa oli yleensä kilpailuja. Heillä oli kaksi joukkuetta. Tieto- vai taitolaji?

– Kilpailu on hyvä ajatus. Miten olisi nopeus ja toiseksi kätevyys? Ville ehdotti.

Erkka kaatoi kysymättä kaikkien mukeihin tilkan rommia.

– Entä palkinto?

– Vettä ja ruokaa, Ulpukka ja Ville sanoivat yhtä aikaa.

– Selvä. Olisiko reilua, että voittajajoukkue saa valita buffetpöydästä parhaat palat? Kakkosjoukkue saa jämät.

– Ainakin se kannustaa yrittämään.

Nopeuslajeiksi sovittiin uinti ja juoksukisa rantahiekalla.

– Entä kätevyystesti?

– Ehdotan majan rakennusta. Se on tärkeä taito ja joka tapauksessa Merivuokko ja Panu tarvitsevat suojan.

– Hei, miten olisi parinvaihto? Ulpukka keksi. – Ehdotan, että naiset ja miehet kilpailevat keskenään.

– Hyvä ajatus, kuvio menee hetkessä uusiksi. Hyvä Ulpukka, Erkka kehui ja kaatoi tytön mukiin lisää rommia.

KOH SAMUI

Helmi haukotteli. Tarina oli vienyt mennessään. Hän mietti, hankkisiko seuraavana päivänä kaupasta rommipullon. Yömyssy olisi sopinut mainiosti tunnelmaan. Hän päätti säästää loput tarinasta seuraavaan päivään. Oli jo aamuyö. Tuntui hyvältä, kun ei ollut kiire minnekään.

– Huomenta Helmi, ennätit juuri ja juuri aamiaiselle, Esteri huhuili, kun Helmi saapui vähän ennen yhtätoista ravintolaan.

– Valvoin yöllä pitkään enkä huomannut laittaa herätystä. Onneksi ehdin.

– Minä käänsin kylkeä, kun poika lähti retkelle, Esteri tunnusti. – Tulin vasta puoli tuntia sitten.

– Saanhan istua seuraasi?

– Totta kai, sitä toivoinkin. Saitko luettua tarinan loppuun?

– En ihan kokonaan. Loppuratkaisu häämöttää. Onko sinulle televisiosarja Alastomat selviytyjät tuttu?

– Kyllä vain, on hauska seurata kotisohvalta, miten he pärjäävät, Esteri nauroi.

– Hyvä, sitten tiedät perusasiat. Olemme kummipojan kanssa kehitelleet koko joukon hahmoja, joille keksimme tarinoita. Idea lähti kotikaupungissani Hämeenlinnassa vaikuttavasta tarottulkitsija Mama Maddalenasta. Hänellä on tapana järjestää seikkailuja ja hän käyttää kiperissä tilanteissa sujuvasti taikakeinoja.

– Kyllä minä Maman tiedän. Olen käynyt Hämeen keskiaikamarkkinoilla vai festivaaliko se on nykyään monta kertaa. Minulla on itsellänikin tarotkortit mukana. Voin ennustaa sinulle, jos haluat.

– Esteri, taisin tavata sukulaissielun. Juon pikaisesti vielä kahvin. Sitten mennään.

Päivästä tuli hilpeä. Esteri pääsi liikkumaan pyörätuolilla betonikäytäviä myöten. Portaiden nouseminen kaiteeseen nojaten sujui. Helmin terassille oli vain pari askelmaa. Pyörätuoli sijoitettiin niin, että Esteri näki merelle. Hän otti kortit käsilaukustaan. Helmi istuutui jännittyneenä vastapäätä.

– Kuule tyttö, ei tämä kuivin suin onnistu. Ota tästä avaimet ja kipaise hakemaan meidän jääkaapista kuohuviinipullo.

Helmiä hymyilytti. Vanha rouva nautti selvästi lomasta. Hän palasi kylmän pullon ja kahden lasin kanssa.

– Otin kuohuviinilasitkin, minulla ei sellaisia ole.

– Oikein toimittu. Toin lasit kotoa varmuuden vuoksi. Kuohuviini hammasmukista olisi tyylirikko.

Helmi ja Esteri kilistivät.

– Sekoita pakka ja nosta kolme korttia, Esteri kehotti.

Helmin vatsanpohjaa kutitti. Tarotkortit olivat tutut, mutta tulkinnat olivat aina uusia.

– Tämä ensimmäinen kortti kertoo menneisyydestä. Se on Sauvojen viitonen Taistelu. Tulkitsen, että olet ehtinyt olla monessa mukana ja olet käynyt taistelua itsesi kanssa oikeasta tiestä.

Helmi nyökkäsi. Kuvaus piti paikkansa. Hän oli edelleen etsintämatkalla.

– Nykypäivä. Esteri käänsi kortin, jossa kaksi alastonta lasta kirmaili kirkkaasti paistavan auringon alla. – Tämä kortti kertoo, että nautit tällä hetkellä elämästä täysin siemauksin. Katsotaan vielä, mitä tulevaisuuskortti kertoo. No jopas, tämä kortti on Sauvojen prinsessa. Olet voittanut pelon tiikerin ja suhtaudut luottavasti tulevaisuuteen. Tämä kortti lupaa, jos käytät vahvuuksiasi, niin pelko muuttuu rakkaudeksi.

Helmi oli kuunnellut vakavana. Kortit antoivat hänelle uskonvarmuutta. Oikeaa rakkautta ei ollut vielä löytynyt, mutta elämäniloa sitäkin enemmän.

– Kiitos, olen luottavainen tulevaisuuden suhteen. Suunnitelmissa on kiertää Kaakkois-Aasiaa. Kirjoittelen blogia, miten yksin matkustava sinkkutyttö selviää suuressa maailmassa. Mutta nyt Esteri, sekoita sinä vuorostasi pakka. Tulkitaan korttejasi yhdessä.

Esteri katsoi Helmiä hämmästyneenä. – Tunnet kortit?

– Tottahan toki. En muuten osaisi kirjoittaa Mama Maddalenan seikkailuista.

– Niinpä tietenkin. Mitä sanoitkaan sukulaissielusta. Olen onnellinen, että tapasimme.

– Esteri, nostit aivan erilaiset kortit kuin minä. Menneisyydessäsi on ollut vastoinkäymisiä. Tämä kortti on Maljojen kahdeksikko Uupumus. Se on kuitenkin takana ja tämän päivän kortti Maljojen nelonen Ylellisyys kertoo, että osaat nauttia huolettomista lomapäivistä.

Esterin suu vetäytyi hymyyn.

– Kaada vielä viimeinen tippa pullosta. Kortit tietävät. Tämä loma on ollut ihastuttava. Olen iloinen, että tapasimme. Käännä nyt vielä se tulevaisuuskorttikin. Sääli, kun en voi saada toista kertaa ylellisyyskorttia.

– Pakassa riittää hyviä lupauksia. Mitä sanot tästä? Intohimo, se tarkoittaa, että sinulla on elämää matkan jälkeenkin.

– Hyvänen aika. Minähän olen vanha ihminen. Mutta kai sitä voi tuntea intohimoa muuhunkin kuin erotiikkaan. Hyvä ruoka, juoma ja kulttuuriharrastukset tulevat ensimmäisinä mieleen. Kiitos Helmi, tämä antaa uskoa elämään. Vetäydyn nyt hetkeksi siestalle. Kuulisin sen jälkeen mielelläni tarinan. Jos sinulla ei ole tärkeää tekemistä, voitaisiin tavata iltapäivällä altaalla.

– Kuulostaa hyvältä. Luen jutun loppuun ja kerron sinulle pääkohdat. Vai haluatko itse lukea tietokoneen näytöltä?

– Minulla on kaihi. Luen vain hyvässä valossa. Kuuntelen mieluummin, Esteri sanoi.

Helmi nosti pyörätuolin puutarhakäytävälle ja saattoi Esterin tämän majalle. Sen jälkeen hän heittäytyi riippumattoon ja tuki tietokoneen tyynyn avulla lukukorkeudelle. Joonatanin kertomus oli lähestymässä loppuhuipennusta.

KILPAILIJOIDEN LEIRIT YHDISTYVÄT

Quu ja Aleksi lepäilivät päivän kuumimpaan aikaan katoksen alla. Heitä jännitti. Entä jos kilpakumppanit eivät tulisikaan.

– Mitä luulet, että Erkka on keksinyt? Quu kysyi.

– Hän on herkkusuu. Minulla on kutina, että saamme tänään jotain hyvää.

– Minulle maistuisi. Ajattelen koko ajan ruokaa, Quu tunnusti.

– Haloo, onko täällä ketään?

Huuto kajahti rannalta. Quu ja Aleksi hyppäsivät pystyyn. He riensivät ulos ja heilauttivat käsiään.

– Tervetuloa!

Merivuokko ja Panu seisovat vesirajassa. He laskivat kantamukset käsistään ja riensivät tervehtimään kilpakumppaneita.

– Tulkaa nuotiolle. Katos varjostaa auringolta, Quu kutsui.

– Tuotiin tuliaisiksi kookospähkinä, toivottavasti maistuu, Merivuokko sanoi.

– Kyllä maistuu, meillä ei ole kuin suodatettua mutavettä, Aleksi sanoi nolostuneena.

– Ei se mitään. Voin yrittää sukeltaa huomenna merisiilejä, Merivuokko tarjoutui.

– Me voidaan mennä sammakkojahtiin, Aleksi keksi.

Rupattelu keskeytyi, kun Erkka, Peter ja Ulpukka sekä kuvaajat saapuivat paikalle.

– Ohjelmanmuutos, Erkka julisti.

Kilpailijat katsoivat häntä hämmästyneinä.

– Päätettiin yhdistää tiimit. Mitä sanotte, jos vaihtaisitte pareja?

– Apua, onko pakko? Quu kysyi.

Hän katsoi Panua epäilevän näköisenä. Merivuokkokaan ei ihastunut ajatuksesta vaihtaa Paviaani Aleksiin.

– Ymmärsitte väärin. Mietittiin, jos järjestetään tänään kisa naiset vastaan miehet. Sen jälkeen saatte toki jatkaa oman parin kanssa.

Kaikki hengähtivät helpotuksesta. Ehdotus oli yllättävä. Tässäkö se Yllätys oli?

– Kuunnelkaa. Järjestetään rannalla kisat. Nyt kun aurinko on jo laskemassa, ei ole liian kuuma. Kilpailette joukkueina uinnissa ja juoksussa. Sen jälkeen on aika rakentaa suojakatokset yötä vasten. Se joukkue, joka pärjää paremmin, saa yllätyspalkinnon.

Kisa alkoi. Merivuokko ui nopeimmin, Aleksi oli kakkonen. Quu kunnostautui juoksussa, Aleksi oli heti hänen kannoillaan. Katoksen rakennuksessa Panu oli ylivoimainen köysinippunsa ansiosta.

Erkka kilisti lasia. – Loistavaa, olette rehtejä kilpailijoita ja lopputulos on tasaväkinen. Katsokaa taaksenne.

Leirikokki oli kattanut palmujen katveeseen pitkän pöydän. Siellä oli vadillinen tuoreita tropiikin hedelmiä, grillattuja kanankoipia, paistettua riisiä ja katkarapupataa sekä iso karahvi lähdevettä.

– Olkaa hyvät, olitte niin tasaväkisiä, että saatte kaikki nauttia pöydän antimista, Peter hehkutti.

Kilpailijoita ei tarvinnut kehottaa kahta kertaa pöytään. Quu mietti, ettei ollut koskaan saanut näin loistavaa illallista.

Kaikki olivat raukeita syönnin jälkeen. Merivuokko ja Panu hiipivät uuteen katokseensa, Quu ja Aleksi omaansa.

– Voinko jäädä tähän ylimääräiseen? Ville kysyi. – Olen paikan päällä, kun kilpailijat heräävät aamulla.

– Sopii, me muut vetäydymme perusleiriin, Erkka sanoi. Hän oli tyytyväinen asioiden saamasta käänteestä.

LEIRI KORALLIKUUTAMO

Quu nojasi aamulla palmunrunkoon. Meri oli tyyni. Ilmassa oli heikko tuulenvire ja mainingit löivät laiskasti rantaan. Hän katseli, kun Merivuokko ja Aleksi kirmailivat vesirajassa. He roiskuttivat vettä toistensa päälle ja nauroivat. Ensimmäisen viikon vaikeudet tuntuivat olevan mittaamattoman kaukana.

Panu ryömi katoksen alta ja haukotteli leveästi. Hiukset olivat unen jäljiltä pörrössä. Hän tuli istumaan Quun viereen.

– Olen antanut leirillemme uuden nimen. Miltä Korallikuutamo kuulostaa? Quu sanoi.

– Hyvältä. Oli hieno juttu, kun kutsuitte meidät. Merivuokolla oli surkea viikko enkä minäkään ollut parhaimmillani. Nyt tuntuu, että olemme päässeet lomalle.

– Selvitään varmasti viimeisistä päivistä. Vettä, ruokaa ja polttopuita pitää löytää, mutta muuten olemme vahvoilla, Quu tuumi.

– Mennään mekin uimaan. Nuo kaksi näyttävät turhan tyytyväisiltä elämään, Panu virnisti ja kirmasi mereen. Quu seurasi perässä.

Ville ja Jorma yhdistivät voimansa. He sopivat työnjaosta niin, että toinen pääsi välillä viettämään siestaa. Ulpukalla riitti hommia, kun hän koodasi molempien kuvaamaa materiaalia. Erkka ja Peter suunnittelivat loppuhuipentumaa.

– Meillä on ollut draamaa tarpeeksi. Miten olisi leikkimielinen kilpailu ennen kotimatkaa? Peter ehdotti. Hän oli pelännyt, että Merivuokko ja Panu lopettavat kisan kesken. Nyt elämä hymyili.

– Yksilökilpailu, paras palkitaan, Erkka innostui. – Se olisi tyylikäs lopetus. Joukkueita ei enää ole, sillä kaikki näyttävät viihtyvän yhdessä.

– Rannalla on tosi paljon korallikiviä ja simpukankuoria. Voisiko yksi kilpailujuttu olla kaulakorun sommittelu? Ulpukka ehdotti.

– Kuulostaa naisten lajilta, mutta miksi ei.

– Kolmiottelu voisi olla reilu. Uintia ja juoksua on jo kokeiltu. Miten olisi suunnistus ja joku kestävyyskisa?

– Piirretään rastit ja annetaan kilpailijoille kartta. Arvotaan lähtöjärjestys, Erkka mietti. – Entä kestävyyslaji?

– Laitetaan rannalle vesirajaan kevyt bambulautta. Kuka pysyy sen päällä pisimpään, on voittaja.

– Hyvä, meillä on nyt kolme erilaista haastetta. Ulpukka, sinulla on sekuntikello. Saat olla ajanottaja. Ville ja Jorma kuvaavat kisan kahdella kameralla. Entä palkinto?

– Eiköhän se ole koko kisasta luvattu rahapalkinto? Kaikilla on hyväntekeväisyyskohde. Se kannustaa yrittämään kaikkensa.

– Nyt on aika ryhtyä valmisteluihin. Minä voin hoitaa suunnistusrastit Jorman kanssa. Teetkö sinä Erkka Villen kanssa bambulautan?

– Eiköhän se onnistu? Onko meillä köyttä runkojen sitomiseen?

– On kyllä, minä haen, Ulpukka tarjoutui.

LEIRI KORALLIKUUTAMO

Nuoret kokoontuivat rannalle uintiretken jälkeen.

– Tehdään työnjako. Miehet saavat hakea nuotiopuita. Merivuokko ja minä käymme lammella, niin saamme vettä. Mitä arvelette ruokapuolesta?

– Tilataan noutopizza, Panu haaveili.

– Ehdotan etanapannua, käytännöllinen Aleksi sanoi.

– Me yritämme löytää vedenhakumatkalla banaaneja, Quu suunnitteli. – Nyt matkaan, ennen kuin aurinko polttaa meidät.

Quu ja Merivuokko vetivät lippalakit silmilleen. Kävely viidakossa oli raskasta. He näkivät vilaukselta, että Ville seurasi kameran kanssa. Quu täytti kattilan samealla vedellä. Merivuokko katsoi kauhuissaan.

– Olemmeko juoneet näin mutaista vettä?

– Aleksi on rakentanut suodattimen. Tämä on ihan turvallista. Kierretään tuolta kukkulan rinteen kautta takaisin. Ehkä löydämme jotain syötävää.

– Apua, käärme! Merikukka vinkaisi ja osoitti puunoksalla lepäävää vihreää otusta.

– Shh, yritetään pyydystää se, Quu innostui. Hän löysi maasta tukevan kepin ja sohaisi käärmeen alas. Hän painoi salamannopeasti kepin käärmeen niskaan ja kehotti Merivuokkoa etsimään kiven. Yhteisvoimin he onnistuivat tappamaan saaliin. Ville sai hienoja lähikuvia tyttöjen riemusta.

– Haa, täältä tulee saalistajakaksikko. Toimme heimolle ruokaa, Quu kuulutti, kun he palasivat leiriin käärme kepinnokassa heiluen.

– Upeaa, meillä on tiedossa pidot. Minä voin nylkeä otuksen. Kiedotaan se sitten kepin ympärille ja paistetaan nuotiossa, Panu innostui.

– Aleksi, näytä minulle, miten vedensuodatin toimii, Merivuokko pyysi.

Quu katseli, miten innokkaasti Aleksi esitteli tytölle keksintöään.

He ovat toistensa lumoissa, tästä voi kehittyä vielä romanssi, Quu mietti. Hän ei ollut mustasukkainen. Aleksi oli hyvää seuraa, mutta kipinää heidän välillään ei ollut. Panu oli hänen mielestään kiinnostavampi. Mies oli harteikas ja komea. Tämä oli tottunut eräelämään. Kantoi nytkin vahvoilla käsillään nuotiopuita.

– Uskoisitteko, meillä on huomenna viimeinen leiripäivä, Aleksi sanoi käännellessään käärmepaistia tulen yllä.

– Erkka ja Peter ovat takuulla keksineet haasteita, Quu mietti. – Yritetään nukkua, niin jaksamme huomenna kisailla.

– Kiitos tytöt, kun saimme kunnon illallisen, Panu sanoi. Hän oli harmissaan, ettei ollut itse ehtinyt metsästämään.

PERUSLEIRI

– No niin, meillä on viimeinen ilta ennen loppuhuipennusta. Mitähän hyvää kokki on loihtinut? Erkka nuuhki ilmaa. Grilli savusi. Erkka haistoi valkosipulin kiihottavan tuoksun.

– Toivottavasti ei ainakaan käärmepaistia. Olin valmis ryntäämään apuun, mutta tytöt selvisivät hienosti, Ville kertoi päivän kohokohdasta.

Ulpukka värisi. Olisi ollut kamalaa, jos käärme olisi purrut. Hän tiesi, että leirisairaalassa oli vastamyrkkyjä, mutta pelkkä ajatuskin hirvitti.

– Herrasväki on hyvä, illallinen on valmis, kokki kutsui.

Hän oli grillannut valkosipulilla, chilillä, inkiväärillä ja limellä sivellyn miekkakalan banaaninlehtiin käärittynä. Kala oli mehevää, maukasta ja tuoksuvaa. Parempaa illallista ei voinut toivoa.

– Maistuuko vielä yömyssy? Erkka kysyi ruokailun jälkeen.

– Minä vetäydyn nukkumaan, Ulpukka sanoi kiireesti. Hän ei välittänyt tulisesta rommista.

Miehille maistui. He lauloivat aamuyön tunneille asti. Ulpukka piteli korviaan ja kärsi.

Hän oli aamulla kalpea unen puutteesta. Niin olivat miehetkin. Erkka lorautti aamuteensä joukkoon tukevan annoksen rommia. Hänellä näytti olevan ehtymätön varasto pulloja.

– Aloitetaan kisa vasta iltapäivällä, hän ehdotti ja vetäytyi aamupäiväunille. Kenelläkään ei ollut mitään ehdotusta vastaan.

LEIRI KORALLIKUUTAMO

– Viimeinen päivä eikä mitään tapahdu, nuoret ihmettelivät rannalla. He olivat uineet ja istuivat nyt katoksen suojassa. Nuotiopuut riittivät vielä yhdeksi yöksi. Vettäkin oli tarpeeksi. Ruokaa ei ollut, mutta olo oli hyvä edellisen illan herkuttelun jälkeen.

Iltapäivällä he kuulivat rannalta huhuilua. Kuvausryhmä oli saapunut täysilukuisena. Miehillä oli värikkäät kukalliset paidat ja Ulpukalla saronki vyötäisillään. Kaikilla oli leveälieriset olkihatut ja aurinkolasit.

– Pukeuduttiin viimeisen päivän kunniaksi. Tekin saatte juhla-asut kisan jälkeen, Ulpukka esitteli värikkäitä saronkeja.

– Mitä meillä on ohjelmassa? Merivuokko kysyi malttamattomana. Hän oli turhautunut pitkään odotukseen.

– Viimeinen taisto, Peter myhäili ja jakoi kilpailijoille edellisenä yönä piirtämänsä kartat. – Rasteja on viisi. Se joka löytää ne kaikki ja on nopein, on suunnistuskisan voittaja. Lähdette kymmenen minuutin välein. Ulpukka ottaa aikaa. Quu, sinä olet ensimmäinen. Oletko valmis?

– Aina valmis, Quu hymyili ja tutki karttaa. Siihen oli merkitty rantaviiva, mutalampi, kukkula ja kivikko. Matka ei ollut pitkä, mutta vaikeakulkuinen. Hän ryntäsi matkaan heti, kun Ulpukka antoi merkin.

Merivuokko oli seuraava vuorossa, sitten Aleksi ja viimeisenä Panu.

– Ei voi olla totta, miten ihmeessä sinä Vuokko olet jo takaisin? Ulpukka ihmetteli, kun Merivuokko puuskutti rannalle.

– Olen ketterä juoksemaan ja tunsin reitin vedenhakumatkaltamme, Vuokko kertoi. Peter ojensi hänelle vesipullon.

– Kiitos, maistuu paremmalta kuin kuohuviini, tyttö kiitteli posket punaisina.

Quu tuli seuraavana, sitten Panu. Aleksia ei näkynyt.

– Pitäisikö mennä etsimään. Toivottavasti ei ole sattunut mitään, Erkka huolehti.

– Ville on edelleen maastossa, otan yhteyden, Jorma sanoi. Hän oli kuvannut tunnelmia rannalla.

Kävi ilmi, että Aleksi oli kompastunut kivikossa ja satuttanut nilkkansa. Hän nojasi Villeen ja voihki.

– Pahuksen kivikko. Se oli liukas ja hyppäsin varomattomasti. Taidan olla pois pelistä, hän harmitteli.

Ulpukka tutki jalkaa. Hän oli käynyt ensiapukurssin ennen matkaa.

– Näyttää siltä, että tämä on vain venähtänyt. Haen nopeasti tukisiteen perusleiristä. Kerätkää sillä aikaa rannalta simpukoita ja koralleja. Pieni vinkki, valitkaa sellaisia, joissa on reikä.

Ulpukka palasi juoksujalkaa ja sitoi Aleksin nilkan. Tämä istui palmunrungolla ja siemaili pullovettä. Tuntui hyvältä, kun joku huolehti.

– Haluatko luovuttaa, vai jatkatko kisaa? Erkka kysyi.

– Ehkä minä voin osallistua ainakin tuohon simpukkakisaan, Aleksi sanoi ja ontui keräämään muutamia lähellä olevia.

– Tässä seuraava tehtävänne. Saatte pätkän siimaa. Tehkää itsellenne mahdollisen näyttävä kaulanauha. Aikaa on puoli tuntia, Ulpukka ohjeisti.

Quu ja Merivuokko ryhtyivät heti toimeen. He pujottivat näppärästi korallit siimaan ja tekivät tukevat solmut väleihin. Quu poimi vihreitä lehtiä koristeeksi. Aleksin nauhaan tuli vain muutama korallikivi. Panu sai aikaiseksi sotkuisen rykelmän simpukankuoria.

– Aika loppui. Laittakaa nauhat kaulaanne, Ulpukka kehotti. Hän valitsi Quun värikkään nauhan voittajaksi. Muut buuasivat.

– Tuomaria ei arvostella. Toistaiseksi Merivuokolla ja Quulla on yksi piste. Pojat, nyt tsemppiä, Erkka sanoi. – Kolmas ja viimeinen laji on pysytteleminen bambulautalla.

Ville veti huteran lautan vesirajaan. Kilpailijat katsoivat sitä epäröiden. Lautta oli kiikkerä ja mainingit heittelivät sitä vasten rantahiekkaa.

– Kaikki kiipeävät yhtä aikaa. Ulpukka sanoo, koska kisa alkaa. Aleksi, pystytkö osallistumaan?

– Jätän suosiolla väliin, Aleksi sanoi epäröimättä. Hän tiesi, että putoaisi kipeän jalkansa takia ensimmäisenä.

– Panu, sinulla on haastetta. Jos päihität tytöt, teillä kaikilla on yksi piste. Joudumme keksimään vielä yhden kisan, jotta voittaja selviää.

– Täältä tullaan paviaanin raivolla, Panu virnisti.

Kesti hetken, ennen kuin lautta rauhoittui niin paljon, että kaikki seisoivat sen päällä. Ulpukka käynnisti kellon. Tuulenpuuska tarttui lauttaan ja se keinahti pahasti. Quu mätkähti veteen.

– Kaksi urheaa kilpailijaa jäljellä, kumpi voittaa? Erkka selosti.

Ville oli vyötäisiä myöten vedessä ja Jorma kuvasi rannalta.

– Merivuokko, sinnittele, Aleksi huusi.

– Panu, maineesi on kyseessä, Quu kannusti.

Lautta ajelehti kohti kivikkoa. Se törmäsi isoon lohkareeseen ja kallistui uhkaavasti. Panu putosi ja ähkäisi. – Pahus, melkein voitin.

Erkka puhalsi ontolla bambulla fanfaarin.

– Merivuokko, sinä olet koko kisan voittaja. Onneksi olkoon!

Kaikki riensivät halaamaan Vuokkoa. Tämä säteili.

– Olet voittanut pääpalkinnon. Mikä on hyväntekeväisyyskohteesi?

– Merivuokkojen suojelu tietenkin. Ne samoin kuin korallit ovat uhanalainen laji. Olen onnellinen, että voin omalta osaltani tukea luonnonsuojelua.

– Hieno puhe. Nyt rakkaat kilpailijat. Kutsumme teidät viimeiseksi yöksi perusleiriin. Siellä on sitruunaruohon tuoksuinen höyrysauna kuumana. Pääsette suihkuun ja saatte puhtaat vaatteet. Sen jälkeen vuorossa on kunnon illallinen, joukkueteltta ja aamulla paluumatka.

Kaikki hurrasivat. Kaksi viikkoa oli onnellisesti takana ja edessä loistava tulevaisuus.

– Kutsumme teidät ohjelman katseluun Pasilaan. Ulpukka lähettää tiedon. Tapaamme noin kahden viikon kuluttua, Erkka sanoi ja tarjoili kaikille piripintaiset mukilliset terästettyä teetä.

KOH SAMUI

Helmi oli häikäistynyt Joonatanin pitkästä tekstistä. Tämä oli eläytynyt täysillä saaritunnelmaan.

Hei Joonatan, teksti oli mahtava. Sait mielikuvitukseni kiitoon. Mistä sinä tuon rommijutun keksit? rakkain terveisin Helmi.

Hei Helmi. Äidillä on välillä vaikeaa. Hänellä oli yläkaapissa rommipullo. Kun kysyin, hän vastasi, että se on aikuisten juttu, mutta helpottaa kummasti, tsau Joonatan.

Helmi hymyili. Hän päätti lähettää Tuulille viestin.

Hei kamu, miten menee? Olen vaihtanut Joonatanin kanssa viestejä. Luin rivien välistä, että sinulla on välillä raskasta. Jos haluat purkaa sydäntä, olen valmis kuuntelemaan, rakkain terveisin ystäväsi Helmi.

Kesti lähes viikon ennen kuin Tuuli vastasi.

Hei, ei täällä mitään dramatiikkaa ole. Arki vaan on yhtä helvettiä. Töissä on kiire ja kotona en vain jaksa mitään. Joonatan yrittää auttaa, mutta Jenni vaatii koko ajan huomiota. Päiväkodissa on ollut flunssaa ja olen joutunut olemaan pois töistä turhankin paljon. Sauli on uusperheensä lumoissa. Siltä suunnalta ei löydy myötätuntoa. Yritän sinnitellä ja ajatella positiivisesti sinun vapauttasi. Pidetään yhteyttä, halit Tuuli.

Helmi tunsi piston sydämessä. Tuulin sanat vapaudesta tuntuivat moitteelta.

Hän muisteli lämmöllä heidän yhteisiä seikkailujaan. Tuuli oli Joonatanin yksinhuoltaja, kun he tapasivat. Sitten löytyi Sauli, joka oli eronnut. Hänellä oli Joonatanin ikäinen poika Lauri. Pian syntyi yhteinen tytär Jenni. Sauli kosi ja Tuuli oli onnesta soikea. Onnea ei kestänyt kuitenkaan pitkään, sillä Sauli rakastui työtoveriinsa ja hankki tämän kanssa lapsen. Jenni oli nyt yhteishuoltajuudessa.

Helmi otti kannettavan tietokoneen esille ja päätti jatkaa Joonatanin kertomusta.

SATULINNA

– Quu kultaseni. Onpa ihana nähdä sinua pitkästä aikaa. Näytät hyvältä. Olet ruskettunut ja hoikistunut entisestään, kuningatar Ellinoora halasi prinsessaa. Mama Maddalena riensi paikalle.

– Pärjäsit loistavasti. Lähetin sinulle unessa energiansäteitä, hän hymyili.

– Kiitos Mama, olinkin aina aamuisin vireä ja täynnä tarmoa. Viidakko oli melkoinen kokemus. Minulla on muistitikulla koko sarja. Voidaan katsoa jaksot peräkkäin. Televisiossa ne etenevät hitaammin. Ovatko lapset paikalla?

– Tarkoitat varmaan nuorisoa. Ei heitä saa enää kutsua lapsiksi, Elli nauroi. – Kyllä vain. He ovat ulkona, mutta tulevat ruoka-aikaan. Majoittaudu ja tee olosi kotoisaksi.

– Osaan arvostaa lämpöä ja hyvää ruokaa enemmän kuin koskaan, Quu sanoi. – Ehdin viipyä vain viikonlopun. Sen jälkeen meillä alkaa kiertue. Mainostamme eloonjäämispakkauksia, hän nauroi niin, että valkoiset hampaat säihkyivät.

– Esiinnyttekö taas bikineissä?

– Ei onneksi. Saamme pukeutua rennosti. Kerromme kokemuksesta ja jaamme nimikirjoituksia. Tähänkin rupeaa tottumaan.

Kokki Kekäle oli onnellinen saadessaan tarjota parasta, mitä linnasta löytyi. Hän kantoi pöytään vadillisen lihapullia ja höyryävää kullankeltaista perunamuhennosta.

– Olkaa hyvät, lihapullat on haudutettu tuoretomaattikastikkeessa ja muhennoksessa on sekä voita että kermaa. Salaatti on peräisin linnan kasvimaalta. Jälkiruuaksi on tarjolla suklaajäätelöä ja mansikoita.

– Kokki hemmottelee lapsia ja kyllä nämä pullat meillekin maistuvat, Ellinoora sanoi tyytyväisenä.

Nuoriso oli piirittänyt Quun heti, kun he olivat tulleet sisälle. Quu ei suostunut kertomaan etukäteen saariseikkailusta.

– Malttakaa, laitetaan ohjelma pyörimään heti illallisen jälkeen. Näette, millaista on olla puolialastomana tropiikissa ilman ruokaa, vettä ja suojaa.

– Hurjaa, pojat sanoivat.

– Kylläpä te olette kasvaneet. Sinä Leonardo olet jo minua pitempi, samoin sinä Mikke, Quu huomasi.

– Vaatteet käyvät pieniksi, isot pojat saavat uusia ja Mohamed parka saa tyytyä heidän vanhoihinsa, Ellinoora sanoi. – Tytöillä sen sijaan on niin suuri vaatevalikoima, että kaikille löytyy sopivia.

Kleopatra ja Maria Antoinette pyörähtivät kesämekoissaan. Ebony hevostyttö oli pukeutunut ratsastushousuihin ja t-paitaan.

– Meillä on ollut kiva kesäloma. Koulu alkaa ensi viikolla, plääh, Ebony kertoi.

– Linnassa on hiljaista, kun nuoriso on viikot pois, Ellinoora valitti. – Onneksi Mama on luvannut pitää minulle seuraa.

Karri sytytti ruokailun jälkeen tulen takkaan. Kaikki kerääntyivät ison televisioruudun ääreen. Ellinoora ja Mama istuivat sohvalla, Quu pehmeässä nojatuolissa ja nuoret lattialla tyynypinon päällä. Kun tv-sarja alkoi ja Quu ilmestyi kuvaan pienissä punaisissa bikineissä, nuoriso hurrasi.

– Hei, rauhoittukaa, en kuule mitä Quu sanoo, Ellinoora torui.

Tarina eteni sukkelaan. Se oli editoitu niin, että välillä tunnelmoitiin Kuutamoleirissä, sitten kuva siirtyi Korallirantaan ja Perusleiriin. Tunnelma välittyi, miten kaikki olivat janoisia ja nälkäisiä. Jokainen suupala oli riemullinen. Loppukilpailu sai raikuvat aplodit, vaikka Quu ei voittanutkaan.

– Hieno tarina. Saanhan näyttää tämän Linnan Martoille? Ellinoora kysyi.

– Totta kai saat. Olihan se elämäni seikkailu, Quu hymyili. Hän oli selvästi tyytyväinen saamastaan huomiosta.

– Mekin halutaan viidakkoseikkailulle, lapset hihkuivat. He olivat eläytyneet tarinaan.

– Minulla on suunnitelma, Mama aloitti.

Lapset hiljenivät hetkessä. Maman suunnitelmat olivat aina jännittäviä.

– Se on yllätys. Tarvitsen tehotiimin avukseni.

– Minä, minä, kaikki kiljuivat innokkaasti.

Mama katseli joukkoa tarkasti.

– Quu, sinä olet asiantuntija. Tarvitsen lisäksi taiteilijan, Mikke, sinut on valittu. Tarvitsen myös eläinten tuntijan, Ebony, se olet sinä. Sitten tarvitsen vielä puistonvartijan. Karri, tulethan mukaan?

Poika punastui mielihyvästä. Hänestäkö puistonvartija? Kyllä.

– Vetäydymme ideoimaan. Te muut, jatkakaa hommianne. Yllätys on valmis vasta huomenna.

Nuoriso nurisi. Kaikki olisivat halunneet tiimiin.

Mama nauroi. – Meillä on huomenna jännittävä päivä. Menkää ajoissa nukkumaan. Sinä myös Elliseni.

KOH SAMUI

Iltapäiväaurinko paistoi ravintolan edustalla olevalle kaarevalle uima-altaalle. Helmi haki allasbaarista mangosmoothien. Esteri valitsi jääkahvin. He istuutuivat korituoleille valkoisen aurinkovarjon alle.

– Täällä on niin rehevää ja kaunista, Esteri sanoi. Helmi katseli ympärilleen. Hän ei tunnistanut läheskään kaikkia trooppisia kasveja.

– Nuo ihastuttavat vaaleanpunaiset kukat isoissa ruukuissa ovat aavikkoruusuja, Esteri tiesi. – Olen tutkinut kasvioppaita. Harmi vain, että useimmilla ei ole suomenkielisiä nimiä. Mutta nyt haluaisin kuulla sinun ja kummipoikasi tarinoita.

Helmi joi smoothien loppuun ja aloitti kertomalla Satulinnasta, kuningatar Ellinoorasta ja tämän kuudesta adoptiolapsesta. Hän kertoi, että Quu oli naapurivaltakunnan prinsessa., mutta ei halunnut tässä vaiheessa tuoda tarinaan lisää henkilöitä.

– Joonatan on otsikoinut selviytymistarinan Puolialastomat tropiikissa. Hänen mielestään tv-kuvauksissa bikinit ja shortsit olivat sopiva asu.

– Eivätkö he polttaneet nahkaansa?

– Lippalakki ja varvassandaalit olivat sallittuja. Kilpailijat viettivät siestaa päivän kuumimpaan aikaan rakentamiensa katosten alla.

Esteri eläytyi tarinaan sitä mukaa kun se eteni. Hän nauroi hersyvästi oikeissa kohdissa.

– En olisi välittänyt olla mukana. Minun mielestäni hotellielämä täällä paratiisissa sopii eläkeläiselle. Sääli, ettei pojalla ole enempää lomaa. Jäisin mielelläni, Esteri huokaili. – No, kotona minulla on sarjalippu kylpylään. Muistelen siellä näitä aurinkoisia päiviä.

– Katsoin sääennustetta. Huomiseksi on luvassa myrsky. Mitenhän sukeltajat selviävät? Helmi sanoi.

– Me selviämme mistä vain, iloinen ääni tervehti. Eetu palasi lippalakki silmillään. – Oli upea päivä. Näin oikean hain.

– Hienoa, taisit selvitä hyvin.

– Sukeltaminen oli mahtavaa. Aloitimme rannan tuntumasta. Siellä oli värikkäitä kaloja, mutta korallit olivat lähinnä ruskeita. Pääsimme iltapäivällä syvemmälle. Näin pinkkejä ja violetteja koralleja, merivuokkoja ja piikikkäitä merisiilejä. Valtava Napoleonin kala ui aivan lähellä. Muutkin näkivät hain. Opettaja kertoi, ettei se onneksi ollut vaarallinen.

Eetu oli hengästynyt, kun sai kerrottua tärkeimmät.

– Kuinka kaukana olitte?

– Koh Taolla. Se on avomerellä Koh Phanganin takana. Voin näyttää kartasta.

Hän veti printin shortsiensa taskusta. Saari näytti pieneltä pisteeltä.

– Menettekö sinne huomennakin?

– Kyllä vain. Olen innosta piukea. Mutta nyt tarvitsen tuopillisen olutta. Voinko tuoda teille jotain?

– Miten olisi pullollinen kuohuvaa, Esteri sanoi silmät vilkkuen.

– Totta kai äitimuori. Tämä on niin hieno loma, että lupaan sinulle kuplajuomia joka päivä.

Helmiä hymyilytti. Äidin ja pojan sananvaihto kuulosti hellältä.

Kun juomat oli nautittu, kaikki vetäytyivät siestalle.

Helmi päätti lähteä illalla tutkailemaan lähiseudun ravintoloita. Eetu ja Esteri eivät estelleet. Canastapeli siirtyi suosiolla myöhemmäksi.

Helmi poikkesi pääkadun varrella sijaitsevaan Seven Eleveniin. Siellä oli tarjolla muoviin pakattuja ruokatarvikkeita, juomia ja kosmetiikkaa. Hän tutki aurinkovoidehyllyä, mutta pettyi, kun kookosöljyä ei löytynyt.

En todellakaan osta Niveaa, hän mietti. Joonatanin kertomus palautui mieleen, kun hän tutki juomavalikoimaa. Pieni pullo Negrita rommia voisi olla paikallaan, hän tuumi. Ostoskoriin tuli sen lisäksi muutama tölkki Singha-olutta ja pullollinen vihreää teetä.

Helmi jatkoi matkaa. Bootsin ikkunassa oli aloe vera tuotteita ja extra virgin kookosöljyjä. Hän osti molempia. Nyt pitäisi löytää mukava paikallinen ruokapaikka.

Kadunvarren valomainokset houkuttelivat italialaiselle pizzalle, meksikolaisille tacoille ja Irish Pubiin.

Helmi käveli katua eteenpäin ja löysi viehättävän puutarhaterassin, joka sijaitsi kadun ja rannan välissä. Ruokalistalla oli edullisia thaiherkkuja. Hän istui nurkkapöytään, josta näki merelle.

– Tom Yam Kung, kiitos ja iso Tiger, hän tilasi. Olut maksoi enemmän kuin ruoka-annos. Tulinen katkarapukeitto oli hänen mielestään parasta, mitä thaikeittiö tarjosi.

Ilta pimeni ennen kuin hän ehti paluumatkalle.

Banaanipannukauppias oli pysäköinyt kärrynsä kadun varteen. Helmi ei voinut vastustaa kiusausta. Lettu oli herkullisen ohut ja maistuva. Sokeri ratisi hampaissa.

Neonkyltit välkkyivät. Helmi päätti kaiken hyvän jälkeen poiketa vielä juomaan yömyssyn. Länsimainen musiikki soi taustalla. Lasillinen thaiviskiä ei maksanut juuri mitään.

Helmi oli huumaantunut virkistävästä päivästä ja silkinpehmeästä yöstä. Nuoret miehet baaritiskin äärellä loivat häneen kiinnostuneita katseita. Helmi ei ollut näkevinään.

Hän palasi lasillisen juotuaan hotellille. Tuuli oli yltynyt. Palmut meren rannalla taipuivat kaksin kerroin. Aallot löivät rantahietikolle. Sade ei ollut vielä kunnolla alkanut, mutta ensimmäiset raskaat pisarat putoilivat, kun Helmi kiirehti askeleita.

Hän nukahti tuulen ujellukseen ja sadepisaroiden ropinaan. Rommipullo oli unohtunut olkalaukun pohjalle.

Sade oli aamulla lakannut, mutta merellä tuuli edelleen. Helmi pohti, mahtoiko sukellusporukka uskaltautua matkaan. Eetu oli kertonut, että heitä oli vain neljä opettajan lisäksi. Kaikki olivat hänen ikäisiään nuoria seikkailunhaluisia miehiä.

– Eetu lähti reippaana, mutta minua pelottaa, kun merellä tuulee rajusti, Esteri sanoi aamiaispöydän äärellä.

Hänellä on edessään kullankeltainen munakas, kaksi paahtoleipää appelsiinimarmeladin kera ja mukillinen kahvia.

Helmi maisteli nuudelikeittoa. Se oli miedosti suolainen ja pinnalle oli silputtu runsaasti kevätsipulin versoja. Hän oli huomannut, että keitto piti erinomaisesti nälkää ja olo oli mukavan kevyt.

– Kyllä nämä opettajat osaavat asiansa. Eivät he ota riskejä. Uskon, että Eetu on turvallisessa seurassa, Helmi lohdutti.

Esteri katseli taivaalle. Tummat pilvet enteilivät sitkeää sadetta.

– Helmi, minun hermojani rauhoittaisi, jos tulisit nyt päivällä pelaamaan kanssani korttia. Se veisi ahdistavat ajatukset pois.

– Totta kai tulen, mennäänkö sinun terassillesi?

– Mennään, näemme sieltä suoraan merelle.

Helmi lainasi ravintolasta suuren sateenvarjon. Hän levitti sen Esterin pyörätuolin ylle. He pääsivät kohtalaisen kuivina perille.

– Kuohuviini ehti loppua, mutta kelpaisiko gin tonic? Pidän ginipulloa aina matkoilla mukana, ettei malaria pääse yllättämään. Eikä ole yllättänytkään, Esteri nauroi.

Helmi ei ollut vakuuttunut, että halusi maistella väkevää juomaa heti aamiaisen jälkeen, mutta ei kehdannut kieltäytyäkään.

Hän sekoitti itselleen miedon lasillisen. Esteri halusi vahvemman.

Hän sekoitti tottuneesti kortit ja jakoi molemmille kolmetoista.

– Olen tottunut kahden peliin, mutta kaipaan kolmatta. Kun poika tulee harharetkiltään, saa luvan tulla seuraksi, hän puuskahti. Gini oli saanut posket punehtumaan.

Peli sujui tasaväkisenä. Helmi yllätti Esterin keräämällä käteensä valttikortit ja lopetti kierroksen yllättäen tekemällä kaksi puhdasta canastaa.

Esteri nosti kätensä. – Olen kohdannut voittajan. Tähän Eetu ei ole koskaan yltänyt. Mutta odota, peli ei ole vielä lopussa.

Esteri kaatoi puhdasta giniä lasiinsa.

Helmi tarjoutui hakemaan lisää tonicia, mutta ystävä kieltäytyi.

– Pelataan vielä yksi kierros ja sen jälkeen menen lepäämään.

Myrsky yltyi. Vettä satoi kaatamalla. Helmi tähyili vaahtoavalle merelle. Ajatus, että hän olisi siellä, oli kauhistuttava.

Esteri voitti seuraavan erän, mutta Helmi oli edelleen johdossa.

– Autan sinut päiväunille. Tulen iltapäivällä katsomaan, onko Eetu palannut, hän sanoi.

Esteri nyökkäsi. Hänen kasvonsa olivat huolesta kalpeat.

KOH TAO

Koh Taolla oli ankea tunnelma. Sukeltajat olivat päässeet turvallisesti perille, mutta nyt opettaja kehotti kaikkia tulemaan sateen suojaan.

Tuuli oli yltynyt. Hän oli pystyttänyt puiden alle tukevan telttakatoksen. Asutusta saarella ei ollut.

– Odotellaan myrskyn laantumista. Sukeltaminen on liian vaarallista. Samoin kotimatka tässä tuulessa. Laittakaa pelastusliivit yllenne, niin pysytte lämpiminä. Sadevettä meillä riittää, kannattaa juoda riittävästi. Toivottavasti teillä on eväitä mukana. En tiedä, kauanko joudumme odottelemaan.

Eetu kaivoi repusta banaanin ja energiapatukan. Hän arvasi, että äiti olisi huolissaan. Soittaa ei voinut, sillä saarella ei ollut kenttää.

Sukeltajatoverit yrittivät esittää rehvakasta, mutta kaikilla oli epäilys, ettei paluumatka onnistuisi pikaisesti. Opettaja kävi kiinnittämässä veneen tukevasti ja palasi leiriin.

– Voin pitää teille mielen virkistykseksi pienen oppitunnin. Kerron, mitä kalalajeja näillä vesillä liikkuu ja kerron koralleista. Ne ovat nykyään uhanalainen laji. Täällä kaukana merellä löytyy vielä eläviä, mutta rantojen tuntumassa korallit ovat tuhoutuneet.

Pojat kuuntelivat, mutta heidän ajatuksensa olivat muualla. Joutuisivatko he yöpymään katoksen alla?

Eetu kävi ulkona tähystelemässä merelle. Ei todellakaan tehnyt mieli lähteä aaltojen sekaan.

Yöstä tuli surkea. Tuuli riepotti pressukangasta niin, että he pelkäsivät sen hajoavan.

Palmuista putoili raskaita oksia. Pojat valvoivat, mutta kukaan ei tunnustanut pelkäävänsä. Eväät olivat loppuneet, mutta kenelläkään ei ollut nälkä.

Kun aamu valkeni, he huomasivat tuulen voiman hellittäneen.

– Sytytetään nuotiopaikalle tuli. Saadaan jotain lämmikettä ja voimme kuivatella vaatteita, opettaja kehotti.

Märät puut savusivat, mutta he onnistuivat keittämään kattilallisen vettä. Se lämmitti mukavasti.

– Odotetaan vielä vähän aikaa. Sen jälkeen lähdemme paluumatkalle, opettaja päätti.

Vene hakkasi tuulta vasten. Osa pojista voi huonosti. Kaikki olivat kalpeita, kun he pääsivät laituriin.

– Sukelluskurssi loppuu tähän. Vedet ovat vielä monta päivää niin sekaisin, ettei näe sukeltaa, opettaja sanoi. – Voitte tulla jatkamaan seuraavalla lomallanne.

KOH SAMUI

Eetu palasi hotellille vaatteet litimärkinä. Esteri ei tiennyt itkeä vai nauraa.

– Poikakulta, olin huolesta sairaana. En nukkunut yöllä yhtään. Mene kuumaan suihkuun. Ehdimme vielä aamiaiselle, hän touhusi.

Helmi ilahtui, kun hän näki äidin ja pojan tulevan ravintolaan.

– Eetu, näytät väsyneeltä. Olitko yön saarella?

– Pakko oli olla, myrsky oli mieletön. Nyt olen lomalla, kurssi loppui ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Ajattelin nukkua koko päivän, hän virnisti.

– Minäkin otan torkut, mutta sen jälkeen haluaisin lähteä ostoksille. Lähtisitkö seuraksi? Esteri kysyi ja kasasi lautaselleen pinon vastapaistettuja lettuja.

– Sopii hyvin. Huikkaa, kun olet valmis. Löydät minut terassiltani, Helmi sanoi. Hän oli päättänyt jatkaa tarinaa, jonka lähettäisi Joonatanille. Nyt oli tiedossa rauhallinen hetki.

SATULINNA

– Herätys unikeot, Ebony huuteli kilpaa aamuauringon ensimmäisten säteiden kanssa.

Nuoret pomppasivat ylös ja suuntasivat askeleet keittiöön.

– Kaikki aamupuurolle. Onko hampaat harjattu ja kädet pesty? Ellinoora kysyi.

Hän istui Maman kanssa aamukahvilla. Ellinooraa jännitti vähintään yhtä paljon kuin lapsia. Mama oli hoitanut tähän asti yllätykset yksin. Mitä nyt olikaan luvassa, kun suunnittelijoita oli koko joukko.

– Syökää rauhassa. Kokoonnumme hevosaitauksen taakse tasan kello yhdeksän. Sitä ennen ei tapahdu mitään, Mama rauhoitteli, kun nuoret pistelivät vauhdilla puuroa.

Quu tuli paikalle venytellen. Hänen huulillaan karehti vieno hymy. Silmät tuikkivat.

– Teille on luvassa jotain ihanaa. En paljasta enempää, hän nauroi.

Karri toi pöytään vastaleivottuja sämpylöitä. – Minäkään en kerro mitään, hän sanoi kasvot vakavina, vaikka hymy pyrki esiin.

–Ebo ja Mikke, paljastakaa vähän, nuoret vaativat.

– Ehei, se on yllätys, Ebony kikatti ja otti kuuman voita tihkuvan sämpylän.

– Pitäkää salaisuutenne, Leonardo nousi pöydästä ja poistui pihalle pompottelemaan palloa. Häntä salamyhkäisyys harmitti. Mohamed liittyi seuraan. Sisko ei ollut paljastanut yllätystä hänellekään. Kleopatra ja Marie Antoinette olivat tyyniä, vaikka pinnan alla kiehui. Miksi Ebony pääsi mukaan, vaikka oli heitä nuorempi?

Karri puhalsi fanfaarin.

– Tulkaa kaikki ulos. Yllätys odottaa, hän ilmoitti.

Nuoriso riensi juoksujalkaa hevosaitaukselle. Mitä ihmettä? Sen takana kohosi valtava hopeanhohtoinen kupla.

– Odottakaa Elli-tätiä ja Mamaa, Mikke sanoi, kun kaikki ryntäsivät paikalle.

– Tehotiimimme suunnitteli ja rakensi viime yönä Satulinnaan ikioman viidakon. Tulkaa sisälle, minä opastan, Mama sanoi hengästyneenä.

Nuoriso astui varovaisesti kuplan sisään. Ilma oli kosteankuuma ja tuoksui vastaleikatulle ruoholle. Heidän ympärillään oli toden totta villi viidakko. Kookospalmut yltivät kattoon, tropiikin kukat kukkivat, pieni puro virtasi kivikon läpi, suuret värikkäät perhoset liitelivät ilmassa ja kaiken keskellä oli rehevä lammikko. Siinä ui ankkaparvi. Punasuomuiset kultakalat vilahtelivat virtaavassa vedessä ja härkäsammakoiden kuoro lauloi rantakivillä.

– Vau, nuoriso ihasteli.

– Apua, puun oksalla on valtava käärme, Kleo hihkaisi.

– Se on boa, komea eikä myrkyllinen, Karri kertoi ylpeänä.

– Näettekö, tuolla korkealla on kaksi vihreää papukaijaa, Toini osoitti sormellaan.

– Miltä näyttää? Quu kuvaili viidakon tunnelmia, Mikke piirsi luonnoksen ja Ebony valitsi eläimet. Karri lupasi hoidella niitä sillä aikaa, kun olette koulussa, Mama esitteli.

– Tämä on upea. Saadaanko tuoda kavereita katsomaan?

– Totta kai. Ajattelin ottaa yhteyttä opettajaanne. Hän voi kertoa lisää viidakon eläimistä. Voitte tulla piknikille.

– Mama, tämä on upea. Kiitos.

Nuoriso piiritti Maman ja halasi häntä. Kenelläkään muulla ei ollut yhtä mahtavaa kummitätiä. Ellinoora pyyhki vaivihkaa silmiään.

– Voitte jäädä tänne hetkeksi. Mama ja minä vetäydymme huvimajaan. Olemme samppanjalasillisen tarpeessa.

KOH SAMUI

Helmi lähetti tekstin saman tien Joonatanille. Tämän vastaus tuli paluupostissa.

Hei Helmi, teksti oli mainio! Ollaan samalla aaltopituudella. Se käärme oli mahtava. Tästä on hyvä jatkaa, terveisin Joonatan.

– Helmi, oletko valmis? Minulla on suunnitelma, Esteri huuteli ja rullasi pyörätuolin terassin eteen.

Helmi havahtui.

– Odota hetki, haen laukun ja laitan sandaalit jalkaan. – Mitä on mielessäsi?

– Tulethan makutuomariksi? Ajattelin teettää puvun. En tosin tiedä, ehtiikö se ajoissa valmiiksi, kun keksin idean vasta äsken.

– Räätälit mainostavat ompelevansa asun kuin asun muutamassa päivässä. Lähdetään kierrokselle. Mitä Eetulle kuuluu?

– Poika nukkuu, on parempi, etten ole häiritsemässä. Voidaan käydä matkan varrella jossain syömässä.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Koh Samuilla hellekausi jatkuu. Päivittäiset sadekuurot saavat meihin turisteihin vauhtia. Juuri kun on ennättänyt levittää pyyhkeen rantatuolille, sade alkaa. Tosin se menee nopeasti ohi. Ilma höyryää ja kukat tuoksuvat huumaavasti. Jos on liikkeellä pääkadulla, on hyvä syy puikahtaa katetulle terassille nauttimaan tuorepuristettuja hedelmämehuja. Mangosmoothie on suosikkini.

Olin eilen shoppailemassa ystäväni Esterin kanssa. Kerron hänen luvallaan hauskasta päivästämme. Esteri liikkuu ketterästi pyörätuolilla, vaikka ikää on jo yli 70 vuotta. Suunnistimme räätälille. Esteri halusi teettää mustan puvun, sillä tiedossa on heti Suomeen palattua sukulaisrouvan hautajaiset.

Kohteliaasti hymyilevä turbaanipäinen intialainen räätäli otti mitat. Autoin Esteriä valitsemaan kankaan. Hän päätyi himmeästi hohtavaan thaisilkkiin.

Ehdotan hihatonta kotelomekkoa ja sen päälle tyköistuvaa jakkua, räätäli sanoi.

Hyvä mies, ei minun ikäiseni vanha ihminen voi käyttää hihatonta. Ehkä korkeintaan väljät lyhyet hihat sopisivat. Jakkuun haluaisin koristeelliset napit. Niin ja joukon värikkäitä huiveja. Asusta tulee niiden kanssa monikäyttöinen.

Silkkihuiveja löytyy joka värisävyä, räätäli sanoi ja toi näytteille joukon toinen toistaan hehkuvampia. Esteri valitsi epäröimättä viisi kauneinta ja minäkin ostin yhden.

Sovitus on jo huomenna. Esteri pelkäsi turhaan, ettei aika riittäisi. Räätäli lupasi tehdä samoilla mitoilla lisääkin mekkoja, mutta Esteri piti päänsä.

Ei tänne tuhlailemaan tultu, hän sanoi ja ehdotti, että etsisimme mukavan rauhallisen lounaspaikan kauppojen kunniaksi.

Kadun toisella puolella oli tyylikäs japanilainen ravintola. Valitsimme listalta maukkaat ramenkeitot. Täällä on hauska maistella thairuuan lisäksi muitakin aasialaisia makuja. Suunnittelimme kokeilevamme seuraavaksi intialaista ravintolaa.

Esterin kanssa on hauska jakaa elämyksiä. Hän on matkustellut nuoruudessaan rinkka selässä ja suhtautuu edelleen ennakkoluulottomasti uusiin elämyksiin, vaikka kihti on tehnyt liikkumisen hankalaksi.

Lupasin kirjoittaa myös aktiviteeteista. Tarjolla on järjestettyjä saarikierroksia, joissa pääsee näkemään, miten ketterät apinat pudottavat palmuista kookospähkinöitä ja ratsastamaan elefanteilla. Jätin suosiolla väliin.

Saaren pohjoispuolella lähellä lentokenttää komeilee päänähtävyys Big Buddha. Kävin tervehtimässä ja totesin vaikuttavaksi. Liitän muutamia kuvia Buddhan salaperäisestä hymystä. Saarella kun ollaan, täällä voi harrastaa meriretkiä, kalastusta, snorklausta ja laitesukellusta.

Esterin Eetu-poika innostui kokeilemaan sukelluskurssia, mutta hyvin alkanut harjoittelu loppui lyhyeen trooppisen myrskyn vuoksi. Hän joutui värjöttelemään yön yli sateessa Koh Taolla ennen kuin paluumatka onnistui.

Minä nautin eniten rauhallisista päivistä uima-altaalla ja rannalla. Olen käynyt käsi- ja jalkahoidoissa sekä rentouttavassa thaihieronnassa. Olisin viihtynyt täällä pitempäänkin kuin kaksi viikkoa, mutta olen ostanut ennakkoon lentolipun Bangkokista pohjoiseen Chiang Maihin, joten lähdettävä on. Seuraava päivitys on luvassa uudesta kohteesta, terveisin ruskettunut Helmi.

Kommentti: Tervehdys Hämeenlinnasta. Seuraamme Semun kanssa blogiasi. Koh Samui vaikuttaa paratiisilta. Entä käärmeet, moskiitot, auringonpistokset ja vatsavaivat. Eihän sellaisia ole, eihän? Voidaan hyvin, Shems heilauttaa häntää, kun kerroin kenelle kirjoitan, terveisin Jesse.

Kommentti: Senkin ilonpilaaja. Käärmeitä en ole nähnyt, hyttyset ovat ikäviä, eivät pidä mitään ääntä ja purevat lujaa, ostin vastamyrkkyä. Iho ei ole palanut, sillä vetäydyn keskipäivän aikaan varjoon ja käytän suojakertoimia. Vatsavaivat eivät ole kiusanneet, välttelen jääpalajuomia ja tuoresalaatteja sekä nautin ennalta ehkäiseväksi lääkkeeksi thaiviskiä, terveisin ultravarovainen Helmi.

KOH SAMUI

Lähtöpäivä koitti turhan pian. Helmi, Esteri ja Eetu juhlistivat sitä ylellisellä illallisella.

He istuivat auringon laskettua hotellin terassiravintolassa. Mereltä puhalsi leppeä tuuli. Esteri oli pukeutunut uuteen kotelomekkoonsa ja kietonut keltavalkokuvioisen huivin kaulaan. Eetulla oli luonnonvaalea pellavapaita ja tyylikkäät polvihousut. Helmin mekossa lenteli suuria perhosia. Hän oli laittanut korkeakorkoiset sandaalit ja sitonut hiukset poninhännälle. Eetun mielestä hän näytti tyrmäävältä. Hän oli salaa ihastunut Helmiin, mutta ei tohtinut edetä vaivihkaisia katseita pitemmälle.

– Ystävät, olen tilannut paikallisia herkkuja. Olette tänä iltana vieraitani, Esteri julisti.

Hän viittilöi tarjoilijan paikalle. Tämä tuli kantaen painavaa jääpaloilla täytettyä syyleriä.

– Saaren parasta kuohuviiniä, olkaa hyvät, hän sanoi ja kaatoi maljat.

– Kiitos, voitte tuoda ruoat saman tien, Esteri kehotti ja kohotti lasinsa.

Helmi katsoi silmät pyöreinä, kun pöytään kannettiin hopeavadilla kokonainen höyrytetty miekkakala. Se ui lime-chili-valkosipulikastikkeessa ja tuoksui herkulliselta. Toisessa vadissa oli kokonaisina valkosipulivoissa grillattuja hummereita ja kolmannessa mustekalataskuja. Tahmea sticky rice tarjottiin kookospähkinänkuorissa. Vihreä morning clory ja wokkivihannekset täydensivät kokonaisuuden. Tarjoilija toi pieniä kulhoja, joissa oli erilaisia dippikastikkeita.

– Saanko ottaa kuvan blogiani varten? Helmi kysyi innoissaan.

– Totta kai ja Eetu voi ottaa meistä kaverikuvan, Esteri hymyili.

Tarjoilija kiirehti paikalle, kun hän näki kännykkäkameran.

– Smile please, hän sanoi ja näppäili lukuisia kuvia.

Illallinen sujui hiljaisuuden vallassa, sillä kaikki maistelivat hartaudella herkkuja.

– En jaksa enää palaakaan, Helmi ilmoitti, kun kalasta oli vain ruodot jäljellä.

– Odotahan, kohta tulee jälkiruoka, Esteri sanoi pilke silmäkulmassa.

Tarjoilija korjasi astiat ja toi pöytään pullollisen thaiviskiä, coca-colaa ja jääpaloja.

– Juhlitaan paikalliseen tapaan. Olen tykästynyt tähän Sang Somiin, vaikka alussa se maistui aika omituiselta, Esteri sanoi. – Tilasin myös kookosjäätelöä.

– En olisikaan enää jaksanut banaanipannukakkuja, Eetu naureskeli. Hän oli toipunut meriseikkailusta ja nautti viimeisistä lomapäivistä.

– Olisin halunnut haastaa teidät vielä korttipeliin, mutta en taida jaksaa, Esteri huokaili syötyään kukkura-annoksen jäätelöä kermavaahdon kera. – Otetaan viskipullon loppu mukaan. Tule Helmi vielä hetkeksi istumaan terassillemme. Minun tulee ikävä, kun huomenna eroamme. Ehdithän aamiaiselle ennen lähtöäsi?

– En taida. Juon aamukahvit lautalla, Helmi sanoi.

Hän joi yömyssyn ystäviensä kanssa ja halasi sen jälkeen hyvästiksi.

Esteri lupasi seurata Helmin blogia Hän vaikutti tyytyväiseltä päästessään nukkumaan.

Eetu ilmoitti lähtevänsä vielä viimeisen illan kunniaksi baariin. Hän pyysi toivorikkaasti Helmiä mukaan, mutta tämä kieltäytyi vedoten aikaiseen herätykseen.

Seuraava päivä valkeni säteilevän kirkkaana.

Helmi heräsi varhain. Hän oli pakannut laukkunsa jo illalla. Yöuni oli ollut katkonaista, sillä häntä jännitti.

Nyt hän hieroi silmiään pitkän päivän päätteeksi. Hän oli ollut säästäväisellä tuulella. Lauttamatka Koh Samuilta Nathonista saaren länsirannalta Don Sakin satamaan mantereen puolelle ja jatkoyhteys bussilla Surat Thanin lentokentälle oli huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin suora lento Bangkokiin.

Hän oli nähnyt matkalla runsaasti reheviä öljypalmuja. Hänestä oli surullista, että ne olivat syrjäyttäneet kumipuuviljelmät.

Helmillä oli Suvarnabhumin kentällä vain kahden tunnin odotus ennen Chiang Main lentoa.

Väsymys iski, mutta lepotauko Bangkok Airwaysin ylellisessä loungessa teki hyvää. Tarjolla oli kahvia, teetä, kolmioleipiä ja pieniä banaaninlehtiin käärittyjä riisikakkuja.

Runsaan tunnin lennon jälkeen hän näki vuoret. Chiang Mai sijaitsi laaksossa. Hän oli lukenut matkaoppaasta, että se oli vilkas kulttuurikaupunki. Hän oli valinnut hotellin kriteereinään keskeinen sijainti vanhan kaupungin sydämessä, uima-allas sekä edullinen hinta. MD House täytti vaatimukset.

Hotelli oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta piha-alue oli tilava ja kodikas. Siellä oli värikkäitä istutuksia, hauska huvimaja ja kaksi uima-allasta.

Helmi sai huoneen kakkoskerroksesta. Parveketta ei ollut, mutta oma wc, suihku ja jääkaappi sekä iso televisio löytyivät.

Hän heittäytyi pikaisen suihkun jälkeen sängyn päälle, laittoi ilmastoinnin täysille ja vajosi levottomaan uneen. Laukun ehtisi purkaa aamullakin.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Tervehdys Pohjois-Thaimaasta. Chiang Mai valloitti sydämeni heti saavuttuani. Tämä on oikea kaupunki, ei mikään turistihoukutus. Asun keskellä vanhaa kaupunkia. Sitä ympäröivät kanavat ja muurin jäännökset. Temppeleitä on enemmän kuin olen koskaan ennen nähnyt. Keskusta on vilkas, täältä löytyy kauppoja ja ravintoloita, kauneushoitoloita ja vilkkaita toreja.

Kaupungissa järjestetään viikonloppuisin markkinat. Lauantaisin Chiang Mai portilta lähtevällä Wualailla on vilskettä, sunnuntaisi kotikulmillani Tha Pae portin tuntumassa oleva Ratchadamnoen katu täyttyy kaupustelijoista ja turisteista.

Temppeleiden pihoilla on ruokakojuja. Niistä on hauska maistella pikkuannoksia. Olen edelleen pyörällä päästäni, vaikka lähiseutu onkin tullut pikkuhiljaa tutuksi.

Suunnitteilla on retkiä lähiseudun vuoristoon. Totuttelen kuitenkin ensin kaupunkielämään. Istuin eilen kadun varrella jalat akvaariossa. Pienet napsijat näykkivät jalkapohjia ja minä siemailin tuoretta papaijamehua. Tuntui, ettei tämä ole todellista.

Ilmanala täällä pohjoisessa on hieman viileämpi kuin Koh Samuilla ja hintataso on huomattavasti edullisempi. Oleskelen täällä pari viikkoa, sitten viisumi umpeutuu ja on aika vaihtaa maisemaa. Ohessa valokuvia toinen toistaan upeammista temppeleistä. Terveisin vuoriston Helmi.

CHIANG MAI

Helmi oli majoittunut pikkualtaalle. Aurinko paistoi palmunlehtien takaa. Hänellä oli lippalakki päässä ja gekkokuvioinen turkoosi saronki ympärillään. Hän selaili hajamielisesti respasta löytämäänsä suomenkielistä naistenlehteä.

– Hei, taidat olla Suomesta? Minä olen Eero ja tämä viehättävä thaityttö on ystäväni Mani. Aika kuvaava nimi, vai mitä?

Noin nelikymppinen vaaleatukkainen ja hivenen pullea mies esittäytyi. Tummahiuksinen Mani hymyili ujosti ja asetti kätensä thaitervehdykseen.

Helmi vastasi hymyillen ja kertoi tulleensa edellisenä päivänä.

– Ollaan oltu täällä jo pari viikkoa. Olin kuukauden Phuketissa, mutta siellä oli pirun kuuma. Täällä vuoristossa ilmanala on mukavampi. Meri tosin puuttuu. Minulla on pitkä viisumi, joten kiirettä ei ole.

– Minä olin pari viikkoa Koh Samuilla. Olisin viihtynyt pitempäänkin, mutta olin erehtynyt ostamaan lentolipun etukäteen. Mukavaltahan tämä paikka vaikuttaa.

– Täällä on paljon hienompia ja kalliimpia hotelleja, mutta kyllä tämä menettelee. Sijainti on briljantti, Eero sanoi ja riisui palmunkuvilla koristellun paitansa ja väljät shortsinsa. Niiden alla oli vain tiukat uimahousut.

Hän hyppäsi laidalta veteen ja kroolasi vauhdikkaasti altaan päästä päähän.

Manilla oli tiukka vaaleanpunainen röyhelöinen toppi ja mustat trikoiset polvihousut. Hopeanvärisissä kynsissä kiilteli glitteri. Hän istuutui altaan laidalle ja liotti varpaita vedessä.

– Tyttö puhuu vain muutaman sanan englantia. Pärjäämme hyvin, sillä hän tuntee ruokapaikat tässä lähistöllä. Lisäksi hän on erinomainen hieroja. Sivelee minut suloiseen uneen joka ilta, Eero kertoi. Hän korkkasi vastaanoton jääkaapista hakemansa Singhan ja ojensi Manille coca-colatölkin.

– Mani tykkää enemmän makeista juomista. Kun yritin tarjota hänelle lasillista viiniä, tyttö nyrpisti nenäänsä. Thaiviski kyllä maistuu.

– Viinit täällä ovat turhan kalliita. Ostin kokeeksi pullollisen paikallista punaviiniä, mutta se oli makeaa ja maistui marjamehulle. En kokeillut toiste, Helmi kertoi.

– Lähdetään tästä lounaalle. Tuolla vanhan kaupungin laidalla on paljon pieniä viihtyisiä terasseja, Eero kertoi.

– Otan mielelläni suosituksia vastaan.

– Lähde mukaan. Mukava rupatella vaihteeksi suomen kielellä, Eero kehotti.

Helmi kietoi sarongin tiukemmin ympärilleen ja otti olkalaukkunsa.

– Voin lähteä, ellei Mani pane pahakseen.

– Ei toki. Epäilen, että hänellä on vähän tylsää minun kanssani.

Pienet kiemurtelevat jalkakäytävät johdattivat heidät vilkkaan torin tuntumaan. Helmi katseli uteliaana tarjontaa. Upeat trooppiset hedelmät tuoksuivat makeasti. Kärpäset surisivat eivätkä välittäneet, vaikka myyjät huitoivat niitä viuhkoillaan.

– Istutaan tuonne aurinkovarjon alle. Oletko maistellut paikallisia curryja? Eero kysyi.

– Olen kyllä, jotkut vain ovat kovasti tulisia.

– Kyllä niissä on potkua, mutta kookosmaito lievittää. Minun mielestäni ne ovat thairuuan aatelia, Eero sanoi. – Tilataan erilaisia ja kaikki saavat maistella. Sen lisäksi papaijasalaattia ja riisiä, vai mitä sanot Mani?

Tyttö nyökkäsi ja kutsui tarjoilijan. Pian heidän edessään oli vadillinen höyrytettyä jasmiiniriisiä, sinivalkoiseen kulhoon kauniisti aseteltua kullankeltaista papaijasalaattia sekä punaista ja vihreää currya. Tarjoilija toi kaksi puolen litran Chang pulloa ja lasillisen jääpaloja kilisevää colaa.

– Nauttikaa, hän sanoi ja hymyili leveästi.

Helmi aavisti tarjoilijan ilmeestä, että annokset olisivat vahvoja.

– Thairuoka on ykkössuosikkini, hän sanoi ja maistoi varovasti salaattia. Hän tiesi, että pienet punaiset chilinpalat olivat pommeja.

Eeron otsalle kohosi hiki.

– Pirun vahvaa ja pirun hyvää, hän sanoi.

Mani hihitti ja annosteli Eeron lautaselle lisää.

Helmi siirtyi maistelemaan curryja. Niissäkin oli potkua, mutta maku oli herkullinen. Hän tunnisti umamin.

Kun laskun aika tuli, Helmi huomasi, että paikka oli todella edullinen. Eero huitaisi kädellään, kun hän ilmoitti maksavansa oman osuutensa.

– Kuule, on ollut mukava tutustua. Sovitaanko, että maksat seuraavalla kerralla? Se takaa, että pidät meille jatkossakin seuraa.

Helmi nauroi. – Sopiihan se. Kirjoittelen blogia. On mukava päivittää uusia elämyksiä. Tämä oli yksi niistä. Lähden nyt viettämään päivän kuumimmaksi ajaksi siestaa. Nähdään.

Helmi heilautti kättään ja jätti Eeron ja Manin istumaan vielä hetkeksi. Nämä olivat siirtyneet sujuvasti nauttimaan kahvia ja thaiviskiä.

Päivät kuluivat mukavasti ilman ennalta suunniteltua ohjelmaa. Helmi otti tavaksi lähteä aamuvarhaisella kävelemään rauhallisilla kujilla.

Hän poikkesi matkan varrella temppeleihin. Niistä jokainen oli omaleimainen. Hän otti blogiin kuvia kultakimalteisista Buddhista ja oranssikaapuisista hymyilevistä munkeista. Joidenkin temppeleiden pihoissa oli tarjolla thairuokaa ja hierontaa.

Koska Helmin hotellissa ei ollut aamiaista, hän poikkesi kävelyretkillä nauttimaan nuudelikeittoa ja vastapuristettuja hedelmämehuja. Katukauppiaat myivät kärryistä valmiiksi viipaloituja makeita ananaksia, mangoja ja vesimeloneja.

Kun Helmi palasi aamulenkiltä, hän näki Manin tulevan kaupasta painavan ostoslaukun kanssa.

– Hello, miksi Eero ei tullut avuksesi? hän kysyi.

– Eero is sick, Mani vastasi ja taputti vatsaansa.

– Hyvänen aika, autan sinua. Voinko tulla katsomaan?

– Tule vaan, olen huolissani.

Ummehtunut ilma iski vastaan, kun Mani avasi oven. Huoneessa tuoksui hiki ja oksennus sekä vanha viina. Eero makasi leveällä parisängyllä vain lakana verhonaan.

– Tervehdys, mikä on? Helmi kysyi.

Hän avasi ikkunan ja sääti kattotuulettimen vauhdikkaammaksi.

– Vituttaa ja oksettaa, Eero sanoi. Hänen otsansa oli hikimärkä.

Helmi avasi vesipullon ja toi hänelle lasillisen.

– Juo tämä. Ei sinulla ainakaan kuumetta ole, hän totesi kokeillessaan miehen otsaa.

– Ei, mutta vatsa on sekaisin. En tiedä olenko syönyt jotain sopimatonta vai sainko auringonpistoksen. Oltiin eilen risteilyllä Ping-joella. Aurinko paahtoi täysillä ja tuli juotua aika monta paukkua.

– Lepää tämä päivä ja juo paljon vettä. Kutsun siivoojan vaihtamaan lakanat, Helmi sanoi. – Tulen illalla katsomaan, miten voit. Pitäisikö kutsua lääkäri?

– Eiköhän tämä tästä mene ohi. Mani pitää minusta huolta, Eero sanoi selvästi piristyneenä.

Helmi katsoi tyttöä. Tämä istui sängyn päällä ja imeskeli kaupasta ostamaansa tikkukaramellia. Hänen vierellään sängyn päällä oli vaaleanpunainen pehmonalle. Helmi tajusi, että tyttö oli vielä melkein lapsi. Tämä näytti poissa olevalta.

– Tule vaan käymään, hieron Eeron uneen, hän sanoi.

Potilas voi illalla paremmin.

– Mani toi minulle annoksen riisiä ja pari banaania. Olen juonut litrakaupalla vettä. Olutta ei tehnyt mieli, mutta pieni viskipaukku maistui, hän virnisti.

– Olet selvästi paranemaan päin, Helmi nauroi.

– Lepään huomiseen. Katsotaan sitten elämää eteenpäin, Eero sanoi. – Mani ei ole syönyt koko päivänä muuta kuin perunalastuja. Käykää yhdessä illallisella, minä maksan, hän ehdotti.

Mani nyökkäsi ujon näköisenä, kun Helmi kysyi, lähtisikö tyttö hänen seurakseen.

Eero vaikutti tyytyväiseltä, kun naiset jättivät hänet yksin.

Helmi ja Mani valitsivat läheisen thairavintolan listalta grillattuja katkarapuja, paistettua riisiä ja wokattuja kasviksia.

Helmi kyseli varovasti, mistä tyttö oli kotoisin. Kävi ilmi, että tämä oli kasvanut pikkukylässä lähellä Myanmarin rajaa. Sisaruksia oli kahdeksan, heistä kuusi tyttöä. Mani oli lähtenyt kahden sisarensa kanssa jo varhain etsimään töitä Chiang Maista. Toinen sisarista työskenteli kampaajana, toinen karaokebaarissa tarjoilijana. Mani kertoi olleensa siellä tiskaamassa, mutta hyvätuloisten turistien seuralaisena oleminen oli tuottoisampaa. Hän lähetti säännöllisesti rahaa yksinhuoltajaäidilleen.

Helmi ymmärsi, että tarina oli varsin tavallinen.

Mani vaikutti omatoimiselta ja yritteliäältä. Kun Helmi kysyi, miten tämä oli oppinut englantia, tyttö kaivoi laukustaan sanakirjan.

– Opettelen sanan kerrallaan. Se on hidasta, mutta siskot auttavat. Samoin turistit. Eero osoittaa milloin mitäkin ja kertoo, mitä se on englanniksi. Edistyn koko ajan.

– Hieno juttu. Oletko suunnitellut lähteväsi Eeron kanssa Suomeen?

– En todellakaan. En voi jättää perhettä, eikä Eero ole ehdottanutkaan. Olemme tunteneet vasta muutaman viikon.

– Haluatko jälkiruokaa? Helmi vaihtoi puheenaihetta. Hän ymmärsi, ettei suhde ollut vakava.

– Listalla on jäätelöä, voisin ottaa sitä mansikoiden kanssa.

– Minä haluan kokeilla mango sticy ricea, Helmi päätti tutkiessaan valikoimaa.

Keltaiset kypsät mangot olivat herkkua. Kookosmaidossa kypsytetty riisi sopi mainiosti makean hedelmän kanssa.

Molemmat olivat tyytyväisiä ja kylläisiä, kun he palasivat hotellille.

Mani kertoi seuraavana päivänä, että Eero oli ollut täydessä unessa hänen palattuaan. Kuorsaus oli kuulunut käytävään asti.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Tiedättekö, että rauhallisiin päiviin, jolloin ei tapahdu mitään erityistä, rupeaa tottumaan. En kaipaa viidakkoseikkailuja enkä koskenlaskua. Kävely Chiang Main pikkukujilla on suorastaan meditatiivista. Olen ottanut kuvia toinen toistaan hulvattomimmista graffiteista. Niissä on huumoria ja luovuuden iloa.

Temppelit jaksavat edelleen viehättää. Kävin hieronnassa Wat Buppharamissa. Sain ylleni väljän puuvillapaidan ja housut. Taitava ja komea poninhäntätukkainen nuori mies hieroi päästä varpaisiin. Hän taivutteli välillä käteni ja jalkani melkein solmuun, mutta se tuntui pelkästään hyvältä.

Hierontasali muistutti jumppasalia. Lattialla oli vieri vieressä värikkäillä thaikankailla verhottuja patjoja. Valtava Buddha katseli arvoituksellinen hymy huulilla touhua salin perällä. Tunnin käsittelyn jälkeen olin aivan rento. Kokemus oli jotain aivan muuta kuin rantahierojien pehmeät sivelyt. Tosin mukaviahan nekin olivat. Ajattelin käydä hieronnassa säännöllisesti.

Toinen lempilajini on uinti. Hotellin allas on turhan pieni matkauintia ajatellen, mutta vesijumppa onnistuu mainiosti.

Kolmas lempilajini on etsiä uusia paikallisia ruokapaikkoja. Löysin viehättävän vietnamilaisen puutarharavintolan. Tilasin vadillisen tuoreita kesäkääryleitä ja kuumaa pho-keittoa. Maut olivat kohdallaan ja hinta hyvin kohtuullinen.

Olen ottanut selvää kokkikouluista. Ajattelin osallistua, sillä thairuoka on vienyt sydämen. Vuoristotuulen mukana terveiseni kotisuomeen, Helmi rento matkailija.

Kommentti: Hei Helmi, kuulostaa ihanalta. Meillä on koulussa koeviikko meneillään. En nyt ehdi kirjoitella satuja, mutta sinä voisit jatkaa Satulinnan tarinaa. Tykkäsin siitä viidakkokuplasta, moikka Joonatan.

Helmi jäi miettimään, miten jatkaisi. Hän turvautui taas kerran Mama Maddalenaan.

SATULINNA

Mama istui korituolilla viidakossa. Hän oli yksin. Elli oli ruokalevolla ja nuoriso koulussa.

Papukaijat nuokkuivat palmun oksalla päät siiven alla. Käärme oli kadonnut lehtien sekaan. Ankatkin olivat hiljaa.

Mamalla oli suloisen raukea olo. Kokki Kekäleen lihakääryleet ja polenta olivat olleet herkullisia. Kupillinen vahvaa espressoa ja pala suklaakakkua olivat olleet täydellinen päätös hyvälle lounaalle.

Mama torkahti. Hän kiiti myrskypilven harjalla kotiin Hämeenlinnaan. Pörrö-kissa naukaisi tuntemisen merkiksi. Raju tuuli puhalsi Vanajavedeltä. Mama kietoi hartiahuivin tiukemmin ympärilleen.

Leppeä sadekuuro kasteli hänet litimäräksi.

– Anteeksi Mama, en huomannut sinua. Laitoin sadettimen päälle, Karri sanoi hätääntyneenä.

– Lämmintä vettähän se oli. Olinkin suihkun tarpeessa. Käyn vaihtamassa kuivat vaatteet. Jatka sinä hommiasi. Mitä olet pitänyt puistonvartijan pestistä?

– Tämä on mukavaa vaihtelua. Ankat tulevat rivissä syömään. Boa arastelee, mutta tottuu kyllä. Papukaijat pitävät kyllä melkoista meteliä. Koululaiset ovat tulossa huomenna retkelle. Siistin vähän paikkoja, Karri kertoi. Hän oli selvästi ylpeä uudesta luottamustehtävästä.

Mama kertoi Ellinooralle tulevasta vierailusta.

– Järjestetään piknik-tarjoilu. Kokki Kekäle ja Karri saavat leipoa tuulihattuja. Niistä lapset pitävät. Sitten punaista mehua ja vaahtokarkkeja, mitä sanot? Elli innostui.

– Kuulostaa hyvältä. Voidaanko mennä vaivihkaa katsomaan?

– Totta kai. Täytyyhän linnanrouvan ja hänen korkea-arvoisen vieraansa olla paikalla.

Iloinen puheensorina kuului kauas, kun lapset tulivat polkupyörillä. Ellinooran nuoriso johdatti kulkueen suoraan kuplaan. Lapset katselivat silmät pyöreinä ympärilleen.

– Tämä ei ole todellista. Onko tuo käärme vaarallinen?

– Se on oikeasti ujo, Ebony kertoi. – Älkää kuitenkaan menkö liian lähelle. Se ei itsekään tiedä, miten vahva se on.

– Lapset, tulkaa hetkeksi tänne, opettaja taputti käsiään.

Hän jakoi piirustuslehtiöt ja kehotti tekemään luonnoksia.

– Maalaamme kuvaamataidon tunnilla viidakkokuvia. Saamme niistä hienon näyttelyn luokan seinälle. Mutta sitä ennen esittelen teille kaksi tärkeää henkilöä.

Kuningatar Ellinoora ja Mama Maddalena astuivat esiin. He kumarsivat ja kertoivat, mistä idea viidakkokuplaan oli lähtöisin. Opettaja lupasi esittää koulussa tv-sarjan jaksot.

Lapset hurrasivat. Tämä oli syksyn jännittävin tapaus.

Karri tuli paikalle leivoskärryä työntäen. Lasten riemua ei pidätellyt mikään. Kaikilla oli suut kermavaahdossa ja sormet tahmeina tarjoilun jälkeen.

– Mama, tämä on ollut aikamoinen menestys. Eiköhän vetäydytä huvimajaan. Lapsijoukko pärjää ilman meitäkin, Ellinoora supatti.

– Sopii minulle. Söin jo riittävän monta tuulihattua, Mama totesi ja pyyhki sormensa vaivihkaa puseron helmaan. Hän oli onnellinen, että viidakkotaika oli onnistunut yli odotusten.

CHIANG MAI

Helmi odotti aamuauringon pehmeässä valossa hotellin pihalla kyytiä. Hän oli ilmoittautunut kokkikurssille. Ystävällinen virkailija hotellin respassa oli suositellut Bhum’s Cooking Schoolia. Kurssi pidettäisiin kaupungin ulkopuolella. Luvassa oli käynti torilla ja sen jälkeen usean ruokalajin kokkaus.

– Hello, tervetuloa kyytiin. Minä olen Aoy. Matka kestää noin puoli tuntia, iloinen tyylikkääseen thaiasuun pukeutunut nuori nainen tervehti. Autossa on kaksi pariskuntaa tulossa samalle kurssille.

– Pidämme esittelykierroksen, kun saavumme keittiöömme. Aloitamme tuoretorilta. Kerron teille aineksista, joita käytämme tänään, neitonen selitti.

Tori oli valtava. Helmi katseli häikäistyneenä ympärilleen. Kaikki oli tuoretta ja rehevää.

Aoy vei heidät vihannesosastolle ja esitteli sitruunaruohon, korianterin, limetinlehdet ja galang-galanjuuren.

– Nämä ovat tärkeitä aineita thaikeitoissa. Lisäksi tarvitaan tuoretta chiliä, limeä, valko- ja kevätsipulia, pieniä pyöreitä munakoisoja sekä herkkusieniä.

Esittelykierroksella kävi ilmi, että Helmi oli ainoa pohjoismaalainen. Muut kokkioppilaat olivat Australiasta ja Singaporesta. Kaikki kirjoittivat nimilapun rintaan. Helmi päätti olla Pearl, koska arveli sen olevan ymmärrettävämpi.

– Aloitamme pilkkomalla kasvikset ja valmistamme sen jälkeen currytahnan. Päivän ruokalajit ovat tom yam keitto, punainen kasviscurry, vihreä kanacurry, pad thai, uppopaistetut kevätkääryleet sekä tulinen papaijasalaatti. Jälkiruuaksi kypsennämme banaaneja kookosmaidossa ja teemme tahmeaa sticy ricea ja suikaloimme kypsää mangoa.

Kurssilaiset taputtivat. Ruokalista kuulosti hyvältä.

Helmi pilkkoi terävällä veitsellä kasviksia ja laittoi kasviscurryn hautumaan kaasuliekille. Hän seurasi, mitä muut tekivät.

Kaikki olivat syventyneet tutkimaan omaa reseptiään. Aoy kierteli ympärillä ja varmisti, ettei kukaan kiehauttanut annosta pohjaan. Kaasu oli ärhäkkä.

Päivä kului nopsaan. He pääsivät sopivasti lounasaikaan istuutumaan pitkän pöydän ääreen. Aoy toi sinivalkoisia tarjoilukulhoja, joihin annokset aseteltiin kauniisti. Hän oli ehtinyt kaivertaa koristeeksi hauskoja tomaattiruusuja ja lehdenmuotoisia kurkkuja.

– Tämä oli elämäni paras ateria, Helmi huokasi, kun vadit olivat tyhjät. Muut nyökkäilivät ja taputtelivat vatsaansa.

Aoy säteili. – Olitte ahkeria ja tarkkaavaisia oppilaista. Olen iloinen, että ruoka maistui. Jos haluatte jatkokurssille, sekin onnistuu. Saatte kurssin päätteeksi thaikeittokirjan, jotta voitte jatkaa harjoituksia kotiin palattuanne. Toivotan teille herkullisia lomapäiviä.

Kurssilaiset heilauttivat kättään, kun Helmi jäi pois hotellinsa edustalla. He olivat ehtinyt vaihtaa kokkauksen lomassa kuulumisia. Nyt hänellä oli loistavaa materiaalia blogia varten.

Helmillä oli haave, että hän kirjoittaisi matkakokemuksistaan kirjan. Hän oli päättänyt kerätä aluksi vaikutelmia ja tehdä muistiinpanoa.

Eero tuli pihalla matkalaukun kanssa vastaan. Mania ei näkynyt.

– Hei, oletko lähdössä?

– Joo, tämä paikka on nähty. Jatkan matkaa Bangkokiin. Olen varannut jatkolennon Hua Hiniin. Tekee mieli merituuleen.

– Hyvää matkaa. Minä jään tänne vielä runsaaksi viikoksi.

– Minne aiot seuraavaksi?

– Ajattelin lentää Hanoihin. Vietnam polttelee.

– Pärjäile. Ehkä törmätään.

Eero hyppäsi kadunvarressa odottavaan tuk-tukiin.

Helmi heilutti ja meni sisälle vaihtamaan uimapuvun ylleen. Harmitti, kun juttukaveri lähti. Yhteinen lounas, jonka hän oli luvannut tarjota, oli unohtunut. Eipä Eero tainnut sitä surra, hän lohduttautui.

SATULINNA

Syksy toi sateet tullessaan. Mama oli lähtenyt kotiin, sillä hänellä oli ikävä Pörrö-kissaa. Ellinoora istui huvimajassa ja kuunteli, kun pisarat ropisivat ikkunoihin. Hän mutusteli hajamielisenä macaron-leivoksia. Kokki Kekäleestä oli kehittynyt mestarileipuri. Ellinoora oli häikäistynyt miehen luomuksista.

– Voisit perustaa nettikaupan. En jaksa yksin syödä kaikkia herkkujasi, hän keksi.

– Miten sellainen kauppa toimii? kokki kysyi epäilevänä.

– Odota, kun lapset tulevat viikonloppuna kotiin. He ovat taitavia tietokoneen kanssa.

Kokki Kekäle jäi miettimään nykyajan mahdollisuuksia. Karri oli kuunnellut korva tarkkana.

– Kuule, minäkin osaan yhtä ja toista. Voisin näyttää sinulle tietokoneella toimivia sovelluksia.

Kokki ja Karri viettivät ruudun ääressä monta tuntia. Suunnitelma rupesi hahmottumaan.

– Tarvitaan ensinnäkin hyviä myyntituotteita. Niistä otetaan kuvat, määritellään hinta ja ladataan lomake, jolla tuotteita voi tilata ja maksaa. Sitten leivonnaiset pakataan ja toimitetaan postipojan kyytiin. Yksinkertaista, vai mitä? kokki Kekäle esitteli hanketta Ellinooralle.

– Hyvä mies, kuulostaa mainiota. Riittääkö sinun aikasi, jos tilauksia tulee paljon?

– Karri on luvannut osallistua. Meillä on tehokas tiimi, kokki kehui.

– Karrilla on hommia puistonvartijanakin. Luuletko poika, että ehdit ja jaksat?

– Enköhän, on mukava saada uusia haasteita. Ruuanlaitto on nykyään helppoa, kun linnassa on väkeä vain viikonloppuisin.

Ellinoora antoi hankkeelle siunauksensa.

Kokki Kekäle ja Karri suunnittelivat tuotevalikoimaa. Siihen kuului ilman muuta macaronit ja tuulihatut.

– Täällä tuoksuu ihanalle, lapset hihkuivat palatessaan viikonloppuvapaalle.

– Saatte toimia koemaistajina, kokki lupasi auliisti.

Viikonlopusta tuli makea. Karri keitteli nuorison toivomuksesta kinuskia. Hän pursotti sitä pienten murotaikinaleivosten päälle.

– Laita vielä marenkia ja kermavaahtoa, Ebony toivoi.

Leivoksista tuli järkyttävän makeita. Karri keksi lisätä kinuskiin suolaa. Maku parani hetkessä.

Mikellä oli hyvä järjestelmäkamera. Hän asetteli leivonnaiset tarjoilulautasille ja otti taidekuvia. Ne levisivät tuota pikaa somessa. Karri laittoi kuvien alle linkin vasta perustettuun verkkokauppaan. Hän hehkutti avajaistarjouksella. Hinnat olivat hyvin kohtuullisia.

Viestejä alkoi sadella.

– Olemme saaneet sadan leivoksen tilauksen! Karri hihkui.

– Nuoriso, tulettehan avuksi? Muodostetaan tuotantolinja. Kokki Kekäle tekee taikinan, minä keittelen kinuskin, te saatte vahtia uuneja. Kun leivokset ovat jäähtyneet, koristelemme ne yhteisvoimin. Sen jälkeen pakkaamme kaikki leivoslaatikoihin ja postipoika hakee ne täältä.

Kaikki ryhtyivät töihin. Yhteisvoimin lähetys oli jo seuraavana päivänä postissa. Ponnistus oli ollut yllättävän työläs, mutta palkitseva.

– Miten pärjäätte jatkossa, kun olemme koulussa? Kleo kysyi huolestuneena.

– Ajattelin laittaa verkkokauppaan tiedon, että toimitukset ovat joka viikon maanantaina. Siis jos tilauksia tulee ja haluatte jatkaa puurtamista, Karri ehdotti.

– Joo, leipominen ja varsinkin koristelu oli kivaa, Ebony sanoi suu makeana.

– Minäkin tykkäsin. Voidaan kehitellä uusiakin makuja, Mohamed mietti.

– Hienoa, maistuisiko teille kaiken tämän makean jälkeen vielä pannukakku? Karri kysyi.

– Joo, nuoriso innostui.

– Istukaa takan ääreen. Tuon ensin vadillisen makkaroita, sinappia ja kirsikkamehua.

Ellinoora oli kuunnellut sananvaihtoa. Hän oli onnellinen, että nuoriso viihtyi. Koulua oli enää pari vuotta jäljellä. Hän pelkäsi, että olisi pian yksin linnassa. Ehkä Mohamed olisi valmis jäämään ja pyörittämään Karrin kanssa verkkokauppaa?

Hän sulki silmänsä ja uneksi pannukakkuvuoresta.

CHIANG MAI

Helmi aloitti hetken huumassa matkakuvauksen kirjoittamisen. Hän oli varustautunut hyvin. Huvimajan pöydällä oli kannettavan tietokoneen lisäksi pullovettä sekä iso pullo kylmää Singhaa ja pussillinen suolapähkinöitä. Päivä oli mukavan puolipilvinen ja vuorilta puhalsi vilvoittava tuuli. Lippalakki varjosti silmiä.

Helmi aloitti tarinan Koh Samuilta. Hän maalasi suurella siveltimellä saaren rehevyyttä, kookospalmujen uljautta ja merituulen tuoksua. Hän kuljetti tarinaa yhdessä Esterin ja Eetun kokemusten kautta. Hän mietti, olisiko Hopeahapset lehti kiinnostunut julkaisemaan kuvauksen ikäihmisten lomanvietosta.

En menetä mitään, jos kokeilen, hän tuumi. Olisi mukava saada täydennystä matkakassaan.

Lehden toimitussihteeri näytti vihreää valoa: Olemme kiinnostuneita julkaisemaan jutun ja valokuvat. Lukijoita kiinnostaa, miten nykyajan seniorit käyttävät aikaa eläkevuosina.

Helmi innostui. Hän laittoi Esterille sähköpostiviestin ja kysyi lupaa saada käyttää jutussa tämän nimeä ja valokuvia.

Esteri vastasi olevansa iloinen, jos pääsisi lehteen. Hän kertoi kotimatkan sujuneen hyvin. Suomessa oli kostea ja kolea syksy. Hän kertoi käyvänsä joka viikko kylpylässä ja muistelevansa lämmöllä lomamatkaa.

Juttu ilmestyi joulun alla. Esteri näytti kuvissa hyvältä uudessa kotelomekossa.

Helmi oli tyytyväinen, kun sai viestin, että lehti oli kiinnostunut julkaisemaan lisää tarinoita. Hän pähkäili, ettei ollut tavannut muita suomalaisia eläkeläisiä. Eero oli pois laskuista, sillä hän oli liian nuori eikä yhteisiä kuviakaan ollut.

Ei auta muuta kuin lähteä etsimään haastateltavia, Helmi tuumi. Hän ei tosin tiennyt, mistä etsisi. Chiang Maihin ei järjestetty seuramatkoja.

Kohtalo puuttui peliin. Helmi istui pääkadun varrella pienessä ravintolassa ja herkutteli kevätkääryleillä. Hän kuuli vieressä pöydässä tuttuja sanoja. Eläkeikäinen pariskunta luki ruokalistaa ja mietti, mitä tilaisi.

– Hei, kuulin että puhutte suomea. Voinko auttaa? Helmi kysyi.

– Hei, tämä ukkokulta kaipaa kunnon pihviä, mutta emme ymmärrä listasta mitään, virkeäsilmäinen rouva sanoi.

– Gordon Bleu, eikö se ole joku täytetty pihvi? mies kysyi.

– Kyllä vain ja tukeva onkin, Helmi tiesi.

– Minä voisin ottaa jotain kevyempää. Vaikka kanaa, rouva mietti.

– Suosittelen grillattua kanavarrasta, se on maukasta pähkinäkastikkeen kanssa, Helmi sanoi.

Tarjoilija odotti vieressä. Helmi kertoi hänelle pariskunnan toiveet.

– Kypsää eikä sitten liian tulista, mies huikkasi perään.

– Oletko yksin? Istu seuraamme, rouva ehdotti.

Helmi siirsi kevätkäärylevadin ja istuutui pöydän päähän.

– Maistakaa, näitä on minulle aivan liikaa, hän tarjosi.

– Onpa herkullisia, täytyy muistaa seuraavalla kerralla. Olemme täällä pojan vieraina. Hänellä on thaivaimo ja pieni suloinen tytär. Uskaltauduimme kahdestaan illalliselle, kun nuorilla oli menoja.

– Oletteko ensimmäistä kertaa Chiang Maissa?

– Kyllä vain ja pelottaa liikkua, kun väkeä on niin paljon. Emme onneksi pääse eksymään, kun asumme tuossa lähellä Top North hotellissa. Pojan asunto on niin pieni, ettemme mahdu yöpymään siellä ja muutenkin on hyvä olla välillä omissa oloissa. Minä olen muuten Irene ja tämä ukkokulta tässä Viktor.

– Mukava tutustua. Minä olen Helmi.

– Oletko yksin matkassa?

– Olen ja viihdyn mainiosti. Asun pienessä hotellissa tässä lähellä.

Annokset saapuivat. Viktor oli tyytyväinen pihviinsä ja sen kanssa tarjottaviin bataattiranskalaisiin. Irenen kanavarras tuoksui herkulliselta. Makea pähkinäkastike sopi hyvin kaveriksi.

– Helmi, saammeko tarjota sinulle jotain juotavaa. Soodavettä tai ehkä olutta?

– Voisin ottaa pienen Changin. Entä te?

– Minulle iso olut ja Irkulle soodavettä, Viktor ilmoitti.

Tarjoilija toi juomat saman tien.

Ilta oli pimentynyt ennen kuin ateria päättyi.

– Haluaisitteko kokeilla jotain paikallista herkkua? Helmi kysyi. – Näin tullessani tuolla kadun varrella pannukakkukauppiaan kärryt. Maistuiko makea lettu?

– Uskaltaako sellaisista kärryistä ostaa? Viktor epäili.

– Letut paistetaan kuumalla levyllä, ne ovat turvallisia. Täytteeksi voi valita banaaneja tai muita hedelmiä, Helmi kertoi.

– Minä ainakin haluan kokeilla, Irene innostui.

– Ehkä minäkin sitten, Viktor myöntyi.

Pannukakut olivat suussa sulavia. Kauppias tarjosi ne pieniksi paloiksi pilkottuina pahvilautasilta. Hän valeli päälle paksua makeaa kondensoitua maitoa ja sirotteli runsaasti sokeria.

– Olipa hyvää, Irene kehui.

– Voin saattaa teidät hotellille. Pieni iltakävely tekee hyvää, Helmi tarjoutui.

– Tule vain. Hotelli on viihtyisä. Asumme kolmoskerroksessa, mutta siellä on hissi. Buffetaamiainen tarjoillaan ulkona. Haluaisitko tulla huomenna seuraksemme? Olisi mukava kuulla lisää, mitä kaikkea täällä voi tehdä, Irene kysyi.

– Minulla on tapana käydä aamuisin lenkillä. Hotellissani ei tarjoilla aamiaista, joten voin hyvinkin poiketa. Mihin aikaan olette hereillä?

– Voi veikkonen, heräämme aikaisin. Sopiiko jo kahdeksalta?

– Sopii mainiosti. Hyvät yöt, tapamme siis aamulla.

Helmi hyräili kotimatkalla. Hänellä oli miellyttävä aavistus, että seuraava lehtijuttu oli aluilla.

– Saammeko esitellä sinulle Tärkeän Henkilön? Irene kysyi tohkeissaan heti, kun Helmi saapui seuraavana aamuna Top Northin terassille.

Helmi kurkisti röyhelöin koristeltuihin rattaisiin. Pieni tummahiuksinen ja nykerönenäinen tyttövauva nukkui. Hänen äitinsä, ujon oloinen Pui hymyili tervehdykseksi.

– Tämä tyttönen on ensimmäinen lapsenlapsemme, hänen nimensä on Sarai, Irene esitteli. – Poika on töissä. Hän hoitelee insinööritoimistoa etänä. Pui ja vauva viettävät paljon aikaa ulkosalla. Hän on kertonut, että täällä on ihastuttavia puistoja ja viihtyisiä kahviloita. Mutta minä tässä vain lörpöttelen, tule istumaan.

– Huomenta Helmi. Olet yhtä viehättävä kuin illallakin, Viktor sanoi kohteliaasti ja kumarsi.

Helmi nauroi. – Mukava, että viihdytte täällä. Buffetpöytä näyttää mahtavalta.

– Käy ottamassa aamiaista. Kuittaan sen huoneen laskuun, Viktor kehotti.

Helmi valitsi pitkästä aikaa länsimaisen aamiaisen. Paahtoleivät olivat rapeita ja munakas mehevä. Hän siveli leipien päälle appelsiinimarmeladia. Kuuma maitokahvi oli sopivan vahvaa.

– Olen tottunut syömään aamuisin nuudelikeittoa, mutta vaihteeksi tällainen aamiainen maistuu, hän selitti.

– Viktor kaipaa puuroa. Tilasimme listalta, mutta ei sillä ollut mitään tekemistä kunnon kaurapuuron kanssa. Saimme suolaista riisikeittoa, Irene nauroi.

– Mitä teillä on ohjelmassa?

– Lähdemme aamiaisen jälkeen Puin ja Sarain kanssa kävelylle tuonne kanavan rantaan. Emme ole suunnitelleet sen kummempaa ohjelmaa. Toivomme, että poikamme Matias pääsee ensi kesänä perheen kanssa Suomeen.

– Toivotan teille mukavaa päivää. Ilma ainakin suosii. Kiitokset herkullisesta aamiaisesta. Tuli melkein koti-ikävä.

– Kuule, olemme taas illalla kaksistaan. Jos meistä ei ole vaivaa, voitaisiinko käydä illallisella yhdessä? Tiedätkö tässä lähellä jonkun mukavan ravintolan? Viktor ei jaksa kävellä pitkiä matkoja.

– Tuossa sivukadulla on suosikkiravintolani. Kutsun sitä kissakahvilaksi. Oikea nimi on Cat’s Kitchen. Se on edullinen ja tarjoilee paikallista thairuokaa. Voin tulla noutamaan teidät täältä. Sopiiko seitsemältä?

– Hienoa. Ehdimme viettää siestaa ennen sitä. Nähdään.

TROPIIKIN HELMI

Elämä hymyilee. Olette ehkä huomanneetkin, että Hopeahapset lehti on julkaissut kaksi matkakertomustani. Ensimmäinen oli Koh Samuilta, toinen täältä Chiang Maista. Olen tavannut suomalaisia ikäihmisiä ja kertonut heidän kokemuksistaan Thaimaassa. Journalistityö on kiinnostavaa. Ehkä tästä aukeaa uusi ura.

Olen kierrellyt Irenen ja Viktorin sekä heidän viehättävän miniänsä Puin ja vauva Sarain kanssa puistoissa. Irenellä on aina kudin mukana. Pelkään, että vauvalle tulee kuuma, kun isoäiti pukee hänet vaaleanpunaisiin nuttuihin ja tossuihin.

Viktor täyttää ristisanatehtäviä ja murahtelee, kun yritämme jututtaa häntä. Myös Pui on hiljainen. Hän puhuu kyllä englantia, mutta Irenen ja Viktorin kielitaito on pahasti ruosteessa. Minä yritän tulkata tärkeimmät. Tapasin pikimmiten myös Matiaksen. Hän on tyypillinen insinööri. Kiireinen ja pää täynnä ideoita. Sarain hymy sai hänet muistamaan isän velvollisuudet.

Pikkutyttö kujersi isän nähdessään. Tämä kieputti tyttöstä ilmassa ja Sarai hihkui ilosta. Olen saanut hauskoja kuvia täkäläisestä perhe-elämästä. Irene ja Viktor ovat mainiota seuraa. Olemme käyneet yhdessä syömässä. He vierastavat edelleen tulisia ruokia, mutta arvostavat thaikeittiön makuja. He ottivat läheisen kissakahvilan omakseen. Tarjoilijatytöt huikkaavat tervehdyksen ja auttavat ruokalistan tulkinnassa. He pitävät huolen, ettei kokki mausta annoksia liikaa.

Vietimme hulvattoman sunnuntaipäivän eläintarhassa. Näin ensimmäistä kertaa pandoja. Ne näyttivät pehmoleluilta. Pääsimme valokuvaan, jossa pidimme pandavauvoja sylissä. Ei se totta ollut vaan virtuaalikuva, mutta lopputulos oli hämmästyttävän aidon oloinen.

Täällä on myös ihmeellinen 3D museo. Nauroimme Irenen ja Viktorin kanssa, kun otimme toisistamme hätkähdyttäviä kuvia viidakossa, surffilaudoilla ja rotkoja ylittävillä köysiradoilla. Taustat oli maalattu upeasti.

Olen pikkuhiljaa katsellut jatkoyhteyksiä. En voi jäädä tänne pohjoiseen, vaikka viihdynkin mainiosti. Olen Thaimaassa turistiviisumilla, joka on voimassa vain kuukauden. Siksi matka jatkuu. Palaan Thai Airwaysin halpalennolla Bangkokiin ja suuntaan sieltä Vietnamiin. Se on ollut pitkään haaveissa. Helleterveisin Helmi.

Lähtöön oli vajaa viikko. Helmi käveli kanavan varrella ja silmäili ravintoloiden kylttiä. Hän halusi kokeilla jotain eksoottista ennen lähtöä.

Swan, burmalainen ravintola vaikutti kiinnostavalta. Paikka oli ylellisen näköinen. Pöytiin oli katettu oikeat liinat ja kukka-asetelmat olivat näyttäviä.

Helmi tutki ruokalistaa. Hinnat olivat huomattavasti kalliimpia, joihin hän oli tottunut. Teenlehtisalaatti vaikutti jännittävältä. Hän tilasi sen lisäksi vain soodavettä.

Rauhallinen tunnelma rikkoutui, kun kovaääninen tumma mies astui sisään nuoren thaitytön kanssa. Hän huuteli henkilökuntaa ja tilasi ensi töikseen ison pullon viskiä, jääpaloja ja coca-colaa.

Helmi tunnisti tytön. Tämä oli Mani. Hän oli pukeutunut polvista rikkinäisiin farkkuihin ja tiukkaan toppiin. Kaulalla kiilteli paksu kultaketju. Myös kiiltävä pinkinvärinen käsilaukku näytti uudelta.

Tyttö hymyili herttaisesti tunnistaessaan Helmin. Häntä ei näyttänyt vaivaavan, että kainalossa oli uusi seuralainen. Ehkä Eero ei todellakaan ollut hänen elämänsä rakkaus, Helmi ajatteli.

Pariskunta istuutui salin perälle. Helmi keskittyi värikkääseen salaattiinsa. Se oli koristeltu syötävillä kukilla. Hän otti kuvia blogia varten.

Lähtiessään hän vilkaisi Manin pöytäseuralaista. Tämä näytti lähes väkivaltaiselta. Tuntui, että välit eivät olleet kunnossa. Mies raivosi jostain, mistä Helmi ei saanut selvää. Manin silmät olivat kosteat. Hän oli vaiti ja imi pillillä colaa. Mies kaatoi sekaan viskiä, vaikka tyttö yritti estellä.

Helmi tunsi itsensä voimattomaksi. Ei hän voinut sekaantua asiaan. Hän toivoi tytölle kaikkea hyvää, mutta epäili, ettei tämän elämästä tulisi helppoa.

Helmi pakkasi haikeana laukkunsa. Mieli olisi tehnyt ostaa matkamuistoja, mutta lennon painorajoitukset olivat tiukat.

Ystävällinen tuk-tuk kuljettaja vei hänet kentälle.

Helmi päätti palata vielä Chiang Maihin. Hän oli suunnitellut kierrosta vuoristoon, mutta aika oli kulunut huomaamatta.

HANOI

Helmi oli tutkinut netistä, mihin haluaisi majoittua. Hanoin vanha kaupunki vaikutti viehättävältä. Jet Starin lento Bangkokista oli kestänyt vajaat kaksi tuntia. Hän pujahti viiden taalan hintaiseen kimppataksiin, joka vei hotellin ovelle asti.

Rising Dragon ei ollut ylellinen, mutta sen valttikortti oli loistava sijainti vanhan kaupungin laidalla. Helmi henkäisi ihastuksesta astuessaan pieneen huoneeseensa. Leveälle vuoteelle oli siroteltu tummanpunaisia ruusun terälehtiä. Olo tuntui heti kotoisalta.

Yöuni oli raskas. Helmi näki unessa leijailevansa ruusunlehtisateessa.

Aamulla olo oli virkeä. Hän pukeutui kevyeen kesämekkoon ja kiirehti aamiaiselle.

Se oli iloinen yllätys. Tarjolla oli vahvaa kahvia, rapeaa ranskalaista patonkia, tuoreita lohikäärme- ja passionhedelmiä sekä suklaalla kuorrutettu munakasrulla. Helmi maisteli kaikkia hyvällä ruokahalulla, sillä illallinen oli jäänyt väliin.

Hän suuntasi aamiaisen jälkeen askeleensa läheiselle Hoan Kiem järvelle. Punainen auringonnousun silta johti saarelle, jossa oli koristeellinen Ngoc Son temppeli.

Paluumatkalla Helmi osti liput vesinukketeatteriin. Hän onnistui saamaan paikan iltapäivänäytökseen.

Esitys oli riemastuttava. Helmi hymyili katsellessaan, miten ihastuttavat nuket sekä vekkulit eläinhahmot lohikäärme, yksisarvinen, kilpikonna ja feenixlintu seikkailivat maalaismaisemassa.  Live-orkesteri säesti lavan reunalla tapahtumia. Yleisö puhkesi raikuviin aplodeihin esityksen päätyttyä.

Helmi päätti poiketa torin laidalle kansankuppilaan. Tarjolla oli tuoretta bia hoi olutta. Hän istuutui matalalle muovijakkaralle ja sai vaahtoavan mukin käteensä. Hinta oli hämmästyttävän halpa. Helmi varjosti kädellä silmiään. Seuraavassa pöydässä istuva isokokoinen turbaanipäinen mies vaikutti hämärästi tutulta. Tämä tunsi Helmin katseen ja heilautti kättään.

– Helmi, oletko se todellakin sinä? Tule istumaan tänne, mies kehotti.

– Eero, en ollut tuntea sinua. Miksi olet pukeutunut turbaaniin?

– Sattui pieni tapaturma. Istuin täällä eilenkin ja vedin muovijakkaraa taaemmaksi, jotta jalkani mahtuivat suoriksi. Siinä sattui olevaan katukiveys ja kaaduin selälleni. Päähän tuli reikä ja verta suihkusi. Henkilökunta hälytti ambulanssin. Veivät sairaalaan ja päähän ommeltiin rivi tikkejä. Olen nyt toipilas, Eero selitti.

– Sankarimatkailija, olipa seikkailu. Särkeekö päätäsi?

– Tämä olut auttaa kummasti. Mitä itse? Odotinkin vähän, että tapaamme taas.

– Thaimaan viisumi umpeutui. Oli pakko vaihtaa maisemaa. Tulin vasta eilen. Entä sinä?

– Olen ollut täällä viikon. Hua Hin rupesi tympimään. Siellä oli kalliita hienostohotelleja ja hulppeita golfkenttiä. Ne eivät olleet minua varten. Täällä on paljon viihtyisämpää. Tosin ilmanala näin loppuvuodesta on aika viileä.

Helmi oli huomannut saman. Hän oli kietonut pehmeän pashminahuivin kesämekkonsa päälle.

– Missä asut?

– Hotelli Silverissä. Se on Hopeaseppien kadulla vanhassa kaupungissa. Siellä on hauska kierrellä.

– Minä asun kukkatorin takana. Kaupunki vaikuttaa kiehtovalta. Punalippuja näkee kaikkialla. Tämä on minulle ihan uutta.

– Yritin päästä käymään Ho Chi Minhin mausoleumilla, mutta sinne oli kilometrin jono. Jätin suosiolla väliin, Eero kertoi. – Kävin sen sijaan Hoa Lon vankilassa. Se oli mielenkiintoinen. Näin sotavankien ankeat sellit, kauhukuvia vankien kohtelusta sekä oikean giljotiinin.

– Huh, ei ole minun paikkani, Helmi kauhisteli. Hän mietti, kertoisiko tavanneensa Manin Eeron lähdön jälkeen, mutta päätti antaa asian olla. Eihän se hänelle kuulunut.

– Lähden tästä lepäämään. Pää ei ole vielä ihan kunnossa. Olisi mukava nähdä sinua jatkossakin, Eero sanoi. Hän oli tyhjentänyt tuoppinsa ja näytti uupuneelta.

– Ilman muuta. Asun Rising Dragon hotellissa. Jätä viesti, jos en ole paikalla, Helmi sanoi.

Hän oli ilahtunut tavatessaan Eeron. Maailma oli hämmästyttävän pieni.

TROPIIKIN HELMI

Kirjoittajapestini jatkuu suotuisten tähtien alla. Tapasin Hanoissa tuttavani Eeron. Hämmästelen jatkuvasti yllätyksiä. Istuimme juomassa paikallista olutta kiikkerillä muovituoleilla kadun varrella. Eerolla näytti arabisheikilta, sillä hänellä oli päässään hassunkurinen turbaani. Se ei johtunut kääntymyksestä vaan kaatumisesta.

Olemme kierrelleet yhdessä vanhan kaupungin värikkäillä kujilla. Löysimme ihastuttavan pikkuravintolan Blue Butterflyn. Eero tilasi appelsiiniankkaa, minä grillattuja mustekaloja. Maistelimme ruuan kanssa kirpeää Dalatin punaviiniä. Parempia annoksia ei voi toivoa ja hintataso oli hämmästyttävän edullinen.

Olemme lähdössä meriretkelle. Halong Bay on ollut haaveissani. Luvassa on punapurjeisia džonkkeja ja gourmet aterioita. Terveisin Vietnamiin ihastunut Helmi.

Kommentti: Hei Helmi, minäkin haluaisin meriseikkailulle. Ota paljon kuvia. Keksitäänkö yhdessä merirosvotarina? terkkuja Joonatan.

HANOI

Helmin päivät olivat yhtäkkiä täynnä tapahtumia. Eero oli mainiota seuraa. Hän löysi jännittäviä kirpputoreja, propagandajulisteita myyviä pikkukauppoja, tussimaalauksia tekeviä taiteilijoita ja toinen toistaan kiinnostavampia ravintoloita.

Helmi kertoi kirjoittelustaan. Hän suri, ettei tuntenut kaupungista yhtään eläkeikäistä turistia.

– Voithan lisätä minun ikääni parikymmentä vuotta, Eero nauroi. – Mutta voin auttaa. Olen tutustunut hotellissa 80-vuotiaaseen pappaan ja hänen tyttäreensä. He ovat juhlamatkalla. Jussi on kiertänyt nuoruudessaan rinkka selässä Aasiaa. Vaimo on kuollut vuosi sitten. Jussi halusi nähdä tutut paikat. Tytär on omaishoitaja ja lähti matkaseuraksi. He kertoivat varanneensa huomiseksi retken Halong Bayhin. Mitä jos lähtisimme mukaan? Ehdit jututtaa pappaa kaikessa rauhassa.

– Eero, olet aarre. Minulla on kutina, että se voisi toimia. Onko vanha herra skarppi?

– Anna kertoi, että isällä on päivät ja tavarat hukassa, mutta vanhat asiat hän muistaa hyvinkin.

– Hienoa. Hoitaako sinun hotellisi varauksen?

– Mennään yhtä matkaa kysymään.

Oriental Sailsin meriretki oli melkein täyteen buukattu. Jäljellä oli vain yksi kahden hengen hytti.

– Otamme sen, Eero sanoi kysymättä Helmin mielipidettä. Tämä arveli, että hyvän jutun vuoksi oli pakko tehdä uhrauksia. Toivottavasti hytissä olisi kaksi erillistä vuodetta.

– Lähtö on jo kello seitsemän aamulla. Matka satamaan on pitkä. Paluu on seuraavana päivänä ennen auringonlaskua, virkailija kertoi. – Varatkaa lämmintä vaatetta mukaan. Merellä tuulee aina.

HALONG BAY

Satamassa keinui kymmenkunta džonkkia. Purjeita ei oltu vielä nostettu. Turistit vietiin pikkuveneillä isoihin laivoihin.

Helmi ihasteli ylellisen oloista alusta ja kuvankaunista näkymää meren lahdella. Hän oli tervehtinyt ajomatkalla Jussia ja Annaa. Nämä olivat innoissaan tulevasta retkestä.

Ystävällinen laivapoika tarjosi tervetulojuomaksi lasilliset kuumaa appelsiininkukkateetä.

– Isä kävelee kohtalaisesti kepin kanssa. Emme ottaneet pyörätuolia mukaan. Epäilin, että se olisi vain tiellä täällä laivassa, Anna kertoi.

– Kyllä minä pärjään. Tytär pitää kädestä, Jussi kehui.

Helmi katsoi, miten hellästi Anna kohteli isäänsä. Tytär oli pukeutunut värikkäisiin leggingseihin ja pinkinpunaiseen tunikaan. Vaaleat hiukset olivat pirteällä poninhännällä. Isällä oli maastokuvioiset olohousut ja väljä flanellipaita. Pörröiset hiukset olivat oljenvalkoiset, samoin parta ja viikset.

– Meidän piti käydä parturissa, mutta pappa halusi kerätä voimia ennen retkeä, Anna selitti. – Lähdetään katsomaan hyttiämme. Onneksi täällä on tukevat kaiteet.

– Lähdetään mekin, Eero kehotti.

Hytti oli pieni ja kuvankaunis. Tumma puu korosti vuodevaatteiden valkeutta. Parisänky oli leveä ja patja pehmeä. Eero heittäytyi pitkälleen.

Helmi kurkisti minibaariin. Sieltä löytyi kuohuviiniä. Hän kaatoi molemmille lasillisen ja kohotti maljan.

– Onnistuneelle meriretkelle!

Laivan kongi kilahti. Oli lounasaika. Helmi ilahtui, kun Anna ja Jussi istuutuivat heidän pöytäänsä. Hänellä oli olkalaukussa pieni mustakantinen muistikirja. Se oli tarpeen, sillä faktatietojen kirjaaminen oli tärkeää.

Ateria osoittautui erinomaiseksi. Alkupaloiksi tarjottiin taskurapuja, paistettua kalaa ja mangosalaattia. Helmi oli jo täysin tyytyväinen, kun pojat kantoivat pääruokia, mustekaloja ja tofupaloja tomaattikastikkeessa, valkosipulissa haudutettuja lehtivihanneksia sekä naudanlihaa kasvisten kera.

– Apua, muutaman tunnin kuluttua on jo illallinen. Tästä taitaa todellakin tulla gourmetmatka, Helmi ihasteli.

– Oli kyllä aika tuhtia. Onneksi isälle maistuu. Vetäydymme nyt päiväunille, Anna sanoi.

Laiva oli lähtenyt liikkeelle. Se laski ankkurit puolentoista tunnin kuluttua lahdenpohjukkaan toisten samanlaisten alusten viereen. Vuorossa oli kävely tippukiviluolassa.

Jussi jäi lepäilemään, mutta Anna lähti tutkimusmatkalle Eeron ja Helmin kanssa. Opastyttö kertoi, että lahdella oli kalkkikallioita yli 2000 kappaletta. Tippukivet oli valaistu värivaloin. Helmi otti runsaasti kuvia blogia varten. Hän päivitti tekstin ylellisen illallisen jälkeen.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Ette halua kuulla, mitä saimme illalliseksi. Kerron silti. Aluksi tarjottiin mereneläväkeittoa ja kauniisti aseteltu lautasellinen kurkkuja ja tomaattiruusuja. Ensimmäiset aah-henkäykset kuuluivat, kun tarjoilijat kantoivat pöytiin näyttävät katkarapumaljat, jotka oli koristettu upeilla porkkanakukilla. Heti perään meille tarjottiin simpukoita valkosipuliyrttivoin kera. ”Nyt seuraa limekeitto”, tarjoilijapoika esitteli, kun hän toi sormien huuhteluvadin. Sen jälkeen ravintolasalin valot sammuivat ja esiin marssitettiin lyhdyt. Tuoreiden ananasten sisään oli kätketty kynttilä ja ulkopuolelle oli pistelty hammastikkuihin höyryäviä kevätkääryleitä. Arvelimme, että seuraavaksi pääsemme jo pääruokaan. 

Ei onnistunut. Väliruuaksi tuotiin saslikvartaita ja grillattuja jättirapuja. Niiden perään seurasi vadillinen kookoksella maustettuja ranskanperunoita. Pääruuaksi tarjottiin kanaa hunajakastikkeessa ja höyrytettyä riisiä.  Seuraavaksi saimme tuoretta kalaa, joka oli koristettu tomaatista veistetyllä joutsenella sekä ison vadillisen valkosipulissa haudutettua kaalia. Yllätykseksi jälkiruuat olivat vaatimattomia. Lounaalla saimme kissanmuotoon leikattuja omenoita ja nyt illallisella muotoiltuja päärynälohkoja.

– Risteily on ollut jo tähän mennessä hintansa arvoinen, Anna sanoi tyytyväisenä.

– Kyllä maistui. Vaimoni Leenan mielestä thairuoka oli maailman parasta, mutta minusta nämä vietnamilaiset ruuat ovat vähintään yhtä hyviä, Jussi kehui.

– Olet leski ja tyttäresi hoitaa sinua? Helmi kysyi.

– Vaimoni oli kymmenen vuotta omaishoitaja, mutta niin vain kuoli ennen minua. Hän oli perusterve ja minulla on ollut kaikenlaisia remppoja, Jussi kertoi.

– Ei voi koskaan tietää, mitä elämässä tulee eteen, Helmi myönsi. – Miten sinä Anna jaksat?

– Voi, papan kanssa on mukavaa. Hän on hyväntuulinen ja kaikkiruokainen. Viihtyy päivät kotona, kun olen töissä.

– Onko sinulla perhettä?

– Kaksi vilkasta poikaa. Samu on lähtenyt opiskelemaan kokkikouluun. Nuorempi Miska on vielä kotona, käy lukiota. Pärjää omillaan. Soittelemme videopuheluita päivittäin, Anna kertoi.

– Sopiiko sinulle Jussi, että kertoisit vähän nuoruutenne matkoista. Kirjoitan pientä juttusarjaa Hopeahapset lehteen. Lukijoita kiinnostaa eläkeläisten kokemukset.

– Sopiihan se, mutta en muista vuosilukuja enkä paikkojen nimiä, Jussi mietti.

– Pappa, äidin Hikipisarat -blogista löytyy vaikka kuinka paljon tarinoita teidän yhteisistä matkoistanne. Siellä on kuvia, päiväkirjamerkintöjä ja kuvauksia, mitä olette nähneet ja mitä olette syöneet. Katselemme niitä poikien kanssa, kun kaukokaipuu iskee.

Helmi kiinnostui. Hän googlasi älypuhelimella blogin. Toden totta, kertomuksia oli todella paljon.

– Tutustun näihin. Jutellaanko huomenna lisää? Löydän faktat netistä ja sinä saat muistella omin sanoin matkojanne.

– Kyllähän se sopii. Muistan mitä muistan, Jussi sanoi selvästi ilahtuneen näköisenä.

Helmi ja Eero vetäytyivät hyttiin. Tukeva illallinen raukaisi molempia.

– Pysyt sitten omalla puolellasi, Helmi sanoi ja näppäili kannettavaa tietokonettaan.

– Kyllä kulta, Eero mumisi ja vaipui välittömästi uneen. Helmi muisti Manin sanat miehen kuorsauksesta. Hän laittoi tulpat korviinsa ja nukahti pian itsekin.

Laivakokki armahti matkalaisia ja tarjosi vain kevyen länsimaisen aamiaisen. 

Ohjelmassa oli puolentoista tunnin risteily saaristossa pehmeässä aamuvalossa. Laiva rantautui lounaan jälkeen ja pitkä ajomatka riisivainioiden halki Hanoihin alkoi.

Helmi ehti jutella Jussin kanssa tämän varhaisista matkoista ja nyt kokemuksista eläkeläisenä.

– Tulee ikävä Leenaa, vaikka onhan tuo tytär hyvää matkaseuraa, Jussi kommentoi.

– Kirjoitan jutun puhtaaksi ja luen sen sinulle ja Annalle ennen kuin lähetän lehteen, Helmi lupasi. Hänellä oli materiaalia enemmän kuin yhteen juttuun mahtuisi. Hopeahapset lehden toimitussihteeri ehdotti jatkokertomusta.

Helmi sai idean. Anna ja pappa voisivat itse kirjoittaa tarinan.

– Isästäsi taitaa tulla julkkis. Lehti on luvannut julkaista sarjan otsikolla Farangina Aasiassa. Ehdotan, että sinä ryhdyt toimeen.

Anna oli hämillään. Hän ei ollut haaveillut toimittajan työstä, mutta huomasi innostuvansa.

– Voisin jututtaa isää iltaisin. Hän kertoilee usein kommelluksista matkojen varrelta. Hän kertoi hiljattain Miskalle, miten opetti thaitytöille suomen kieltä sanoilla no niin. Äänenpainot kertoivat kaiken. Miska kysyy aamuisin No niin? Pappa vastaa No niin. Löydän blogista materiaalia. Alkuperäiset kuvat taitavat olla tallessa. Voin yrittää etsiä ne, jos lehti haluaa painokelpoisia kuvia.

– Hyvä, ne ovat nyt kullanarvoisia. Pidetään yhteyttä. Te aiotte jatkaa matkaa?

– Kyllä vain. Isä haluaa käydä vielä Koh Samuilla. Se oli hänen ja äidin lempisaari. Toivottavasti se on ennallaan.

– Vietin siellä pari viikkoa. Pidin kovasti, Helmi hymyili.

Hän hyvästeli seurueen hotelli Silverin edessä. Siitä oli vain kymmenen minuutin kävelymatka hänen hotelliinsa. Helmi hyräili. Retken anti oli ollut parempi kuin hän oli uskaltanut toivoa. Nyt hän voisi ottaa rennosti.

ME MERIROSVOT

Helmiä hymyilytti, kun hän luki Joonatanin tarinan. Poika oli innostunut merirosvoseikkailusta.

– Täällä Satulinnassa ei ikinä tapahdu mitään kivaa, nuoriso nurkui hiihtolomalla. Viidakko oli menettänyt uutuudenviehätyksensä ja leipominen kävi työstä. Vain Mohamed oli innostunut kokeilemaan Karrin kanssa uusia reseptejä.

– Kuulkaahan, leivoskauppa on tuottanut niin hyvin, että me voisimme lähteä loman kunniaksi jonnekin matkalle, Ellinoora ehdotti.

– Jee, me halutaan lämpimään ja uimaan ja sukeltamaan, tytöt huusivat.

– Me halutaan seikkailla, pojat keksivät.

– Miten olisi uimahalli? Ellinoora kysyi pilke silmissään.

– Äh, oikeesti. Lähdetään jonnekin etelään, Ebony ehdotti.

– Soitin Mamalle. Hän ehdotti risteilyä. Vuokrataan purjevene ja miehistö. Saatte kokeilla navigointia, voitte kalastaa, uida ja snorklata. Mamalla on suomalainen ystävä Thaimaassa. Hän on luvannut järjestää veneen käyttöömme. Mitä sanotte?

Ellinoora laittoi kädet korvilleen, kun nuoriso hihkui.

– Lähdemme huomenna. Mama on jo matkalla. Pakatkaa vain reput mukaan. Tarvitsette kesävaatteita ja uima-asut. Niin ja hammasharjat. Lupasin, että Karri pääsee mukaan. Hän on puurtanut enemmän kuin kukaan muu leivonnaisten eteen. Kokki Kekäle on menossa sukulaisten luo. Hän vie korillisen leivoksia tuliaisiksi. Tallimestari on luvannut hoitaa eläimiä lomamme ajan.

– Tervetuloa Delfiiniin, Mama huhuili tummaksi paahtuneen puuveneen vierellä. Nuoriso ryntäsi halaamaan häntä.

– Arvattiin, että tämä on sinun keksintösi. Ollaan valmiita.

– Majoittukaa ensin ja tulkaa sitten kannelle. Miehistö esittäytyy ja saatte tervetuliaismaljat, Mama ohjeisti.

– Näyttää hyvältä. Ehdinkö käydä suihkussa? Matkalla tuli hiki, Ellinoora kysyi.

– Totta kai. Ohjaan sinut hyttiisi. Se on omani vieressä. Siellä on kylmä samppanjapullo odottamassa.

– Kuulostaa oikein hyvältä. Tule seurakseni.

Ellinoora istuutui kuuman suihkun jälkeen nojatuoliin ja katseli lasi käsisään pyöreästä ikkunasta avautuvaa maisemaa.

– Onpa täällä rehevää ja vihreää. Meri kimmeltää upeasti.

– Jaksathan lähteä kannelle? Muut varmaan jo odottelevat.

– Enköhän. Täytyyhän minun tulla tervehtimään henkilökuntaa.

Miehistö seisoi kannella rivissä. He kohottivat merimieslakkejaan, kun Ellinoora ja Mama saapuivat. Laivakokki tarjoisi kokonaiset kookospähkinät kaikille. Ne oli avattu ja varustettu värikkäillä pilleillä ja paperisilla aurinkovarjoilla.

– Toivotan teidän tervetulleiksi Delfiinille. Nostamme ankkurit saman tien. Risteilemme Phuketin Koh Phi Phin välisellä merialueella. Sääennuste lupaa suotuisia tuulia, kapteeni sanoi.

– Laivalla on ohjelmaa. Olette merirosvoristeilyllä. Nostamme avomerellä pääkallolipun ja poikkeamme läheisissä saarissa ryöstöretkillä, seremoniamestari kertoi.

Nuoriso kuunteli ihmeissään. Oliko tämä oikea merirosvolaiva?

– Älkää uskoko kaikkea. Mutta takaan, että tulette yllättymään. Valmistautukaa illalliselle. Ohjelma alkaa vasta huomenna, Mama hihitti.

Laivakokki tarjoili kokonaisena paistettua merikalaa, ranskalaisia chilimajoneesin kera ja valkosipuliöljyssä kypsennettyä pinaattia. Jälkiruuaksi oli upea hedelmätarjotin. Kypsät mangot, peukalonpään kokoiset banaanit, ananas, pomelo ja vesimelonin palat maistuivat kesältä ja auringolta.

– Mitähän koulukaverit sanovat, kun kerromme lomasta? Mohamed sanoi.

– Mitähän kokki Kekäle sanoo, kun kerron, mitä herkkuja saimme? Karri nauroi.

– Saatte mennä tänään aikaisin nukkumaan. Huomenna on jännittävä päivä, Ellinoora komensi ja haukotteli makeasti. Pitkä matka ja runsas illallinen olivat käyneet voimille.

– Antaa nuorison valvoa, nukkuvat sitten kun väsyttää, Mama sanoi. Hän arvasi, etteivät veijarit olleet vielä valmiit yöunille. Hän saattoi Ellin hyttiin ja vetäytyi saman tien omalle puolelleen.

– Nuku makeasti. Minulla on meille erikoisohjelmaa, kun nuoret ovat seikkailemassa, hän sanoi hymy huulillaan.

Ellinoora näki unta hurjista merirosvoista, tuulessa liehuvasta pääkallolipusta ja viidakkoveitsestä kurkullaan. Hän heräsi ja ihmetteli missä oli. Sydän hakkasi ja päässä pyöri. Laiva keinui. Hän kurkisti ikkunasta, mutta näki vain kirkkaana loistavan tähtitaivaan. Kuu kuvastui mustaan veteen.

Aamulla kaikki oli taas hyvin. Meri oli lähes tyyni ja laivan keittiöstä tulvi houkuttelevia tuoksuja.

– Arvon vieraat, aamiainen on pian valmis, kokki huhuili.

Lapsia ei tarvinnut kahta kertaa kutsua. He hieroivat unesta raskaita silmiään. Kaikki olivat pukeutuneet uima-asuihin.

– Haluatteko käydä pikaisesti uimassa? Laivan perässä on tikapuut. Voitte hypätä mereen ja kivuta saman tien takaisin. Olemme ankkurissa, kokki kertoi.

Vesi oli ihastuttavan lämmintä ja kirkasta. Vaikka vettä oli monta metriä, nuoriso näki pohjalla heiluvat meriheinät ja värikkäät kalat.

– Tuntui, että uitiin akvaariossa, Ebony kehui. Hän kuivasi nopeasti hiuksensa pehmeään froteepyyhkeeseen ja vaihtoi kuivat vaatteet. Muut seurasivat perässä.

Kokki kantoi vadillisen vastapaistettuja banaanipannukakkuja pöytään. Niiden kanssa oli tarjolla hunajaa ja kirpeää mangohilloa. Ellinoora huokasi tyytyväisenä syötyään pinon makeita lettuja. Kahvi maistui niiden jälkeen hyvältä. Mama voiteli paahtoleipää ja katseli tyytyväisenä nuorison intoa.

– Elliseni, lähdemme kohta jatkamaan matkaa ja ankkuroimme Phi Phi saarista pienimmän Phi Phi Lehn edustalle. Siellä on oikea merirosvoluola. Ehdotan, että jäämme kannelle katsomaan seikkailua.

Phi Phi Leh oli jyrkkä kalliosaari. Siellä ei ollut asutusta. Kapteeni laski ankkurin suuren luolan edustalle.

– Lapset, kuka haluaa lähteä kiipeämään lepakkoluolaan? Sinne on kätketty aarre. Muodostamme kaksi joukkuetta. Sopiiko, että tytöt kilpailevat poikia vastaan? Saatte aarrekartat. Kerron vihjeenä, että aarre saattaa olla hyvinkin korkealla. Valitkaa joukkueestanne rohkeimmat. Bambutikkaat ovat kiikkerät. Muistakaa olla varovaisia, seremoniamestari ohjeisti.

Aarrekarttaan oli merkitty rasti lähelle luolan kattoa. Ongelma oli, ettei ilmansuuntia ollut merkitty. Bambutikkaita oli kymmenkunta. Tytöt kauhistelivat luolan pohjalla olevaa liejua ja kammottavaa hajua.

– Apua, tuolla katossa on lepakoita, Toini huomasi.

– Ne nukkuvat päivällä, Leonardo sanoi. – Liikutaan hiljaa eikä häiritä niitä.

Tyttöjen joukkue mietti, kuka kiipeäisi.

– Ebony, sinä olet meistä pienin ja ketterin. Suostuthan?

Ebony nyökkäsi, vaikka hän arvelutti. Tikkaat näyttivät järkyttävän huterilta.

– Karri, sinulla on näytön paikka. Kyllä sinä Ebonylle pärjää, pojat houkuttelivat.

Karri ei kehdannut kieltäytyi. Hän riisui kengät ja valitsi lähimmät tikkaat. Hän oli hetkessä ylhäällä ja katseli ympärilleen. Luola oli pimeä. Päivänvaloa siivilöityi vain kapeasta raosta kallioiden välissä. Pöly leijaili ympärillä, mutta mitään aarteen tapaista ei näkynyt. Hän kipusi alas ja valitsi seuraavat tikkaat.

Ebony huhuili vastapäiseltä seinustalta.

– Täällä on joku uloke. Yritän ylettyä sinne, mutta en näe mitään.

– Hei, tule alas hakemaan minun kännykkäni, Kleo huusi.

– Miksi ihmeessä?

– Siinä on hyvä taskulamppu. Voit valaista ympärillesi.

Ebony kiipesi uudelleen ja valaisi uloketta. Sen perällä kiilteli jotain. Hän kohottautui varpailleen ja sai otteen kangaspussista. Se oli yllättävän painava. Sisältä kuului rapinaa.

Hän kiinnitti pussin sortsiensa vyöhön ja aloitti varovasti paluumatkan. Tytöt piirittivät hänet.

– Avaa pian, onko se etsimämme aarre?

Pojatkin tulivat kurkkimaan. Karrin kädet ja kasvot olivat pölystä harmaat.

Pussista löytyi kiinalainen kultainen kissa, joka heilutti käpäläänsä. Kaikki nauroivat.

– Olipa hieno aarre. Piste tytöille, pojat kehuivat, vaikka olivat vähän harmissaan häviöstä.

– Hyvä tytöt, kissa on onnen symboli. Saatte sen maskotiksi. Nyt on aika palata laivalle, seremoniamestari kehotti. Hän oli seurannut silmä tarkkana, ettei kukaan pudonnut ja satuttanut itseään.

Ellinoora ja Mama olivat katselleet virtuaalilaseilla aarteenetsintää. Ellinoora oli huolissaan.

– Mama, mitä jos Ebony tai Karri olisi loukkaantunut. Se oli vaarallisen näköistä.

– Elli kulta, olin levittänyt näkymättömän suojaverkon. Jos jompikumpi olisi pudonnut, hän olisi jäänyt keinumaan ilmaan.

– Olisihan minun pitänyt arvata, Elli nauroi. Hän rentoutui ja siemaili kylmää siideriä.

– Meillä on tänään vielä toinen kisa, mutta annetaan nuorison nyt rentoutua. Arvaan, että pojat kaipaavat tasoitusta, Mama sanoi ja kilisti lasiaan Ellinooran kanssa.

– Minunkin tekisi mieli uimaan, mutta en tiedä, pääsenkö noita tikkaita ylös, Ellinoora haikaili.

– Täällä on riuskoja merimiehiä. Kyllä he saavat sinut takaisin kannelle, Mama sanoi. – Lähden kaveriksi.

Ellinoora nautti. Vesi kantoi ja hyväili kuumaa ihoa. Mama ui hänen vierellään.

– Otetaan seuraavaksi snorkkelit mukaan. Vesi on todella kirkasta, hän sanoi.

Pojat polskivat Maman ja Ellinooran lähellä. He sukeltelivat ja hihkuivat nähdessään värikkäitä kaloja.

– Mitähän tytöt puuhaavat? En ole nähnyt heitä vähään aikaan, Ellinoora kyseli.

– He valmistautuvat seuraavaan kisaan. Odota rauhassa, se ei ole ollenkaan vaarallinen. Autan sinut rapuille.

Ellinoora pääsi ketterästi ylös. Hän oli itsekin hämmästynyt, miten mukavalta uiminen ja auringonotto tuntui.

HANOI

Helmi oli liikuttunut. Joonatan oli eläytynyt tunnelmaan. Hän kirjoitti, että Helmi voisi jatkaa tästä. Koska Helmillä ei ollut sovittua ohjelmaa, hän päätti ottaa saman tien Joonatanin kopista kiinni.

Tytöt suunnittelivat seuraavaa kisaa, joka ei ollut vaarallinen. Ei siis lisää kalliokiipeilyä. Joonatanilla oli selvästi joku ajatus, mutta hän ei paljastanut sitä. Tämä teki haasteesta kiinnostavan, Helmi mietti ja otti tietokoneen esille.

ME MERIROSVOT JATKUU

Tytöt olivat ahtautuneet laivan pieneen keittiöön. Kokki auttoi heitä valitsemaan tarvikkeita.

– Tiedättehän, että perusmakuja on viisi. Suolainen, makea, hapan, karvas ja umami. Laittakaa pojille maistiaiset pieniin kulhoihin. He saavat arvata, mikä maku on kyseessä. Haasteen tekee vaikeammaksi, että he saavat arvuutella silmät sidottuina. Seuraava vaihe on, että he joutuvat kokkaamaan. He saavat käyttää vain tunnistamiaan makuja. Te tytöt saatte olla tuomareita. Lasketaan pisteet ja paras pojista voittaa.

– Entä me? Järjestävätkö pojat meille vastaavan kisan?

– Ehei, teille on luvassa jotain erityistä, kokki hymyili.

Pojat kurkkivat uimisen jälkeen oven raosta.

– Hei, ei saa katsoa. Meillä on teille yllätys, Toini sanoi ja veti oven kiinni.

– He eivät ikinä arvaa, mikä tämä viimeinen on, Ebony tirskui.

– Älä unohda, että siellä on kaksi kokkia. Karri ja Ham ovat maistelleet ties mitä, Kleo sanoi.

Kongi kumahti. Pojat tulivat kuivissa vaatteissa ja hiukset suittuina ruokasaliin. He hämmästyivät, kun Ebony tuli mustien huivien kanssa ja sitoi heidän silmänsä.

Kleo kantoi tarjotinta ja asetti viisi pientä kulhoa poikien eteen.

– Maistelkaa ensin mikä maku näistä tulee mieleen. Saatte sen jälkeen arvata, mitä syötte, Toini ohjeisti. Laitan teille myös kuulokkeet. Ette kuule, mitä muut arvaavat.

Mikke oli ensimmäinen. Hän tunnisti oitis makean ja suolaisen. Myös hapan oli tuttu.

– Kerro, mitä söit.

– Makea oli hunajaa, suolainen taisi olla oliivi. Tunnistin myös sitruunan.

– Oikein, saat kolme pistettä. Sitten Leonardo.

Tämä tunnisti samat maut, mutta erehtyi oliivista.

– Kaksi pistettä. Seuraavana Mohamed.

Poika tunnisti epäröimättä kaikki viisi makua. Karvas oli rucolaa mutta umamin kohdalla hän epäröi.

– Hyvä, neljä pistettä. Viimeisenä Karri.

Tämä luetteli sujuvasti maut ja tunnisti myös soijakastikkeen.

– Kisan voitti Karri, onneksi olkoon, saatte ottaa nyt silmäsuojukset pois, kokki sanoi.

Pojat katselivat kulhoja ja ihmettelivät, miten eivät tunnistaneet kaikkia.

– Ei kisa tähän loppunut. Keittiössä on valikoima tuoreita aineksia. Teillä on puoli tuntia aikaa valmistaa koko seurueellenne annos. Saatte käyttää vain niitä makuja, jotka tunnistitte. Aika alkaa nyt.

Pojat ryntäsivät keittiöön. Puoli tuntia oli lyhyt aika ja annoksia piti tehdä yhdeksän.

Karri mietti hetken ja valitsi nopeasti tuoreita hedelmiä. Hän pilkkoi ne tottuneesti, maustoi hunajalla ja sitruunalla. Hän lisäsi tilkan soijakastiketta sekä ripauksen suolaa. Hän koristeli annokset rucolalla.

– Hyvänen aika, olet jo valmis, kokki hämmästeli.

– Joo, vähemmän on enemmän, Karri naureskeli.

Mohamed vatkasi kananmunia, maustoi suolalla, viipaloi joukkoon muutaman oliivin ja kaatoi seoksen pieniin uunivuokiin. Ne ehtivät kypsiksi sopivasti juuri ennen tarjoilua.

Mikke ja Leonardo yhdistivät voimansa. Heillä oli käytössä makea, suolainen ja hapan. Mikke kalttasi nopeasti tertun kypsiä tomaatteja, hienonsi ne ja maustoi oliiveilla ja sitruunalla. Leonardo paahtoi pinon vaaleita leipäviipaleita, siveli hunajalla ja laittoi runsaasti tomaattitahnaa ja juustoraastetta päälle. Hän gratinoi ne nopeasti kuumassa uunissa.

Kongi kumahti juuri, kun juusto oli sulanut.

– Laittakaa kaikki tarjolle. Kuningatar Ellinoora, Mama Maddalena, Kleo, Toini ja Ebony odottavat jo pöydässä, kokki kiirehti.

– Vau, näyttää upealta, Ellinoora sanoi ihastuksissaan. – Oletteko itse valmistaneet kaiken?

– Kyllä vain, vaikka vähän kiire tuli, Mikke sanoi. Hän pyyhki hikeä otsaltaan.

– Istukaa pöytään. Maistelemme kaikkia annoksia. Annamme sokkona pisteet. Emme tiedä, kuka valmisti mitäkin, Kleo sanoi.

– Tästä tulee vaikeaa, Toini valitti, kun annokset oli syöty. Hän, Kleo ja Ebony olivat kirjanneet pisteet ja laskivat niitä yhteen.

– Minusta hedelmäsalaatti oli jännittävän makuista, Ebony kehui.

– Minun suosikkini oli tomaattileivät. Niissä oli tosi paljon makua.

– Kananmunavuoat kaipasivat enemmän suolaa, mutta olivat herkullisia.

– Poikia on neljä, mutta annoksia vain kolme, Ebony ihmetteli.

– Ynnätään pisteet, eiköhän sekin selviä, Toini ehdotti.

Hedelmäsalaatti sai täydet pisteet, voileivät selvisivät kakkoseksi ja munakasvuoat kolmoseksi.

Kongi kumahti. Kaikki kerääntyivät kuulemaan kisan tulokset. Kokki kumarsi ja kehui työryhmän taitoja.

– Ehdoton voittaja on Karri. Hän sai täyden pisteet makujen tunnistamisesta ja samoin herkullisesta hedelmäsalaatista. Onnittelut.

Kaikki taputtivat. Karri oli lehahtanut punaiseksi. Menestys tuntui huikaisevalta.

– Ebony ja Karri johtavat henkilökohtaisissa pisteissä. Huomenna on kaksi kisaa. Pojat saavat suunnitella tytöille kisan ja molemmat joukkueet pääsevät sukeltamaan. Ankkuroimme laivan Maya Bayn lahdelle. Oletteko nähneet elokuvan The Beach? Se on kuvattu samoissa maisemissa, seremoniamestari kertoi.

– Onko teillä ollut mukava päivä? Ellinoora kysyi nuorisolta, kun aurinko oli laskenut.

– Mahtava, kiitos Elli-täti, että päästiin tänne.

– Hyvä, minä vetäydyn nyt Maman kanssa. Älkää valvoko myöhään.

Ellinooraa hymyilytti. Hän arvasi, etteivät nuoret malttaneet mennä vielä nukkumaan. Yöt olivat sametinpehmeitä ja merituuli hivelevä.

HANOI

Helmi luki kirjoittamansa ja hymyili. Nyt Joonatanin tehtävä olisi keksiä seuraavat kilpailut.

Hän lähetti tekstin. Joonatan vastasi seuraavana päivänä, että kirjoittaa jatkoa heti, kun ennättää. Hänen mielestään ruokajuttuja oli vähän liikaa ja seikkailuja liian vähän.

Helmi oli jälleen yksin. Eero oli rauhaton sielu. Hän oli päättänyt lähteä junalla kohti etelää. Ensimmäinen etappi oli Unescon suojelukohde Hoi An. Hän oli houkutellut Helmiä matkaseuraksi, mutta tämä ei ollut vielä valmis jättämään kiehtovaa Hanoita. Eero lupasi seurata Helmin blogia.

– Törmäillään, hän sanoi ja lähti vihellellen kohti rautatieasemaa.

Helmillä on hetken haikea olo. Hän piristyi kävellessään kohti Hanoin taidemuseota.

Valkoinen pylväin koristettu rakennus oli vaikuttava. Helmi kierteli autioissa saleissa, sillä ruuhkaa ei ollut. Esillä oli sekä vanhaa että uudempaa taidetta, puupiirroksia, veistoksia, öljyvärimaalauksia, lakka- ja silkkitöitä. Vallankumousaiheet olivat hyvin edustettuina. Kaikki oli hyvin aasialaista ja eksoottista.

Myös museokauppa oli kiinnostava. Helmi näppäili kuvia lystikkäistä vesinukkehahmoista. Hänen suosikkinsa on saparopäinen leveästi hymyilevä Uncle Teo. Museokäynnistä jäi hyvä mieli.

Joonatanin sähköpostiviesti kilahti puhelimeen, kun hän palasi hotellille. Helmi kääri huivin ympärilleen ja istuutui sängyn päälle lukemaan.

ME MERIROSVOT

Nuoriso istui kumiveneessä matkalla pieneen laguuniin. Seremoniamestari taputti käsiään, kun vene ehti palmurannan tuntumaan.

– Pääsette nyt sukeltamaan. Näettekö, tuolla pohjassa kiiltelee simpukankuoria. Osassa niistä löytyy helmi. Teidän tehtävänne oli yrittää löytää ne.

Haaste näytti helpolta. Simpukat olivat lasten mielestä käden ulottuvilla. Vettä oli kuitenkin lähes kolme metriä. Leonardo onnistui ensimmäisenä kahmimaan muutaman simpukan ja nousi hengästyneenä kumiveneeseen. Hänen pettymyksekseen ne olivat tyhjiä. Ebony oli seuraava. Hän hihkaisi ilosta löytäessään himmeästi hohtavan jalokiven.

– Hyvä tyttö. Sukella vaan uudelleen. Helmiä on lisää, seremoniamestari kehotti. Hän oli ihastunut tummahipiäisen tytön tarmokkuuteen.

Mikke luovutti ensimmäisenä. Hän oli niin hengästynyt, että huohotti pitkään veneen laidalla. Kleo ja Toinikaan eivät onnistuneet sen paremmin. Mohamedilla ja Karrilla oli huono onni. Molemmat saivat kaapattua muutaman simpukan, mutta ne olivat tyhjiä. Hekin luovuttivat.

Leonardo oli sinnikäs. Hän sukelsi yhä uudelleen ja nousi pintaan kolmen simpukan kanssa.

– Ei voi olla, löysin kaksi helmeä, hän hihkui. Muut kerääntyivät katsomaan. Helmet olivat suuria ja hehkuivat vaaleanpunaisina.

– Hienoa, voitit tämän kisan. Vai haluatko Ebo vielä jatkaa?

– En, olen aivan poikki, tyttö tunnusti.

– Täällä on kaikille pillimehut. Lähdetään takaisin laivalle. Veikkaan, että kokilla on lounas valmiina.

Ellinoora ja Mama istuivat kannella vaahtoavat cappuccinot edessään. He olivat seuranneet virtuaalilaseilla laguunin kisaa.

– Lapset pärjäsivät hienosti. Sukeltaminen vaatii voimia ja rohkeutta, Ellinoora kiitteli.

Mama hymyili. Hän oli lähettänyt Leonardolle energiansäteitä. Hän ei myöntänyt, että halusi jokaisen voittavan tasapuolisesti.

– Meillä oli hurja kisa. Melkein voitin, Ebony kehui tullessaan vettä valuvana Maman ja Ellinooran luo.

– Olit tosi reipas. Käy suihkussa ja vaihda vaatteet. Lounas odottaa.

Kokki oli grillannut pihvejä ja täytti nyt hampurilaisia. Hän arvasi, että kaikilla oli sukelluskisan jälkeen kiljuva nälkä. Nuoret istuivat tyytyväisinä ja raukeina kannella. Laiva oli kääntynyt paluumatkalle. He ohittivat jyrkkiä kallioita ja näkivät salaperäisiä aukkoja niiden seinämissä.

– Jotkut luolat johtavat sisäjärville. Niitä kutsutaan hongeiksi. Turistitoimistot järjestävät kajakointiretkiä. Pitää olla tarkka, koska lähtee yrittämään, sillä nousuveden aikaan luolat täyttyvät vedellä, kapteeni kertoi.

– Meillä on jo huomenna paluulento, emme voi jäädä hongin vangeiksi, Ellinoora kiirehti sanomaan ennen kuin kukaan nuorista innostuisi seikkailusta.

– Meillä pitäisi olla vielä poikien suunnittelema kisa, Kleo muisti.

– Joo, pidetään se vasta illalla. Meidän täytyy miettiä, Mikke sanoi.

– Ei sitten mitään kamalia tietokilpailukysymyksiä.

– Pitihän meidänkin tunnistaa erilaisia juttuja, Ham muistutti.

– Kokoonnutaan kannelle heti, kun aurinko laskee. Ehditään käydä kisa mainiosti ennen illallista. Minä vetäydyn hetkeksi riippumattoon, Leonardo sanoi.

Hänellä oli suunnitelma. Hän oli tutkinut laivan varastoa, josta löytyi snorkkeleita, räpylöitä, pelastusliivejä ja naamiaisasuja. Siellä oli myös valomiekkoja.

– Kuulkaa kaverit, mitä jos järjestetään kaappaus. Pukeudutaan viittoihin ja laitetaan naamiot kasvoille. Hyökätään kannelle, otetaan tytöt vangeiksi ja sidotaan heidät. Se, joka pääsee ensimmäiseksi vapaaksi, voittaa.

– Hyvä idea, Ham ja Karri innostuivat. Mikke oli epäileväinen. Hänen mielestään tietovisa olisi ollut tasapuolisempi. Hän suostui kuitenkin, kun muut hihkuivat innosta.

Aurinko laski punaisena pallona mereen. Tytöt istuivat kannella ja ihmettelivät, missä pojat viipyivät. Mama ja Ellinoora tarkkailivat tilannetta sivummalla. Kokki oli tuonut heille sateenkaarenväriset cocktailit.

– Antautukaa, laiva on kaapattu, pojat karjaisivat ja syöksyivät viitat hulmuten kannelle. Valomiekat säteilivät pimeässä illassa.

Tytöt kirkuivat, kun heidän kätensä sidottiin silkkihuiveilla.

– Senkin roistot, tämä kostetaan, he uhosivat.

Pojat nauroivat ja esittivät voitontanssin. Tytöt rimpuilivat ja ihmettelivät, miten vapautuisivat.

– Hei autetaan toisiamme. Tule Toini viereeni. Irrotetaan toistemme siteet, Kleo keksi.

Hän oli hetkessä vapaa ja avasi muiden solmut. Tytöt kiljuivat ja hyökkäsivät poikien kimppuun. Nämä pakenivat hihittäen.

– Olisitte nähneet ilmeenne, kun tulimme, Leonardo nauroi.

Mama taputti käsiään. – Olitte kaikki neuvokkaita. Olen seurannut kisaa ja annan täydet pisteet sekä tyttöjen että poikien joukkueille. Nyt on palkintojen aika. Ebony, olet tähti, sillä olet löytänyt kissa-aarteen ja helmen. Leonardo saa pitää omat helmensä muistona. Te muut, olette kaikki voittajia! Osallistuitte reippaasti ja kekseliäästi.

Lapset hurrasivat. He olivat unohtaneet pistelaskun. Yhdessä tekeminen oli ollut jännittävää.

– Minulla on vielä yksi yllätys. Yksi merimiehistä on kuvannut videokameralla kisat. Saamme materiaalin mukaan. Ehdotan, että sinä Mikke taiteilijana editoit sen. Saat valita yhden tytöistä apuriksi.

– Valitsen sinut Mama, Mikke sanoi epäröimättä.

Kaikki purskahtivat iloiseen nauruun. Meriretki ei olisi voinut päättyä paremmin.

HANOI

Joonatan, olet verraton. Sait tarinaan mukaan merirosvotaistelun. Minä taidan olla vähän tosikko, Helmi kirjoitti. Joonatan vastasi nauttineensa joka hetkestä.

Helmi avasi Hopeahapset digitaalilehden. Hän ilahtui, kun löysi aukeaman jutun Halong Baylta. Jussi-pappa ja Anna hymyilivät punapurjeinen džonkki taustalla. Jutun lopussa oli maininta, että luvassa oli lisää matkakertomuksia vuosien varrelta. Helmin nimi kirjoittajana oli näyttävästi esillä.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Aasia seikkailuni on hyvässä vauhdissa. Jos Thaimaa oli elämys, Vietnam on vieläkin kiehtovampi. Onnistuin vierailemaan Ho Chi Minhin mausoleumissa. Sain jonottaa tunnin, mutta se kannatti. Sisällä oli hyytävän kylmä.  Setä Ho Chi Minh lepäsi kelmeän näköisenä puolipimeässä. Kuljimme jonossa hiljaisen hartauden vallassa. Vartijoiden tarkat silmät valvoivat, että jono eteni eikä kukaan ottanut valokuvia.

Harras tunnelma oli tipotiessään, kun pääsimme ulos markkina-alueelle.  Kiersimme presidentinpalatsin ohi pienelle lammelle edelleenkin jonossa. Myyntikojut pursuivat tavaraa.  Minä, joka olen päättänyt, etten osta matkamuistoja, palasin hotellille 40 dollaria köyhempänä, mutta hienon lakkatyön omistajana.

Iltapäiväsade alkoi juuri, kun lähdin päivälevon jälkeen liikenteeseen. Otin polkupyöräriksan ja poikkesin pitämään sadetta New Day -ravintolaan. Maistelin Saigon-olutta ja huomasin, että vieressä oli kauppa, jossa oli myytävänä vesinukkeja.  Olen esityksestä lähtien muistellut Uncle Teu hahmoa.  Sen ilkikurinen olemus riemastutti.  Nyt setä on kääritty lahjapakettiin ja lähtee kanssani kotisuomeen! Täytyy jatkossa olla tarkempi, sillä en halua maksaa ylipainomaksuja lentomatkoilla.

Olen päättänyt suunnistaa seuraavaksi keisarilliseen Hueen. Lennän Danangiin ja jatkan matkaa paikallisbussilla. Odotan näkeväni häivähdyksen paikallista historiaa. Terveisin Helmi, edelleen Vietnamin lumoissa.

KEISARILLINEN HUE

Parfyymijoella keinui ankkurissa värikkäitä lohikäärmeveneitä. Helmistä tuntui, että hän oli keskellä elokuvaa. Joen rannalla oli jännittävä veistospuisto. Hän istuutui penkille ja muisteli tuskallista matkaansa. Lento sujui rutiinilla eikä ylipainoa – ainakaan vielä – ollut. Hän mietti luopuvansa loppumatkalla vanhoista vaatteista, sillä kutkuttavaa ostettavaa löytyi jatkuvasti.

Helmi ihmetteli Danangin lentokentällä, mistä löytää jatkoyhteyden. Ystävälliset paikalliset osoittivat kädellään viereiselle bussiasemalle. Linja-auto oli juuri lähdössä. Lippu maksoi vain viisi taalaa. Helmi onnistui saamaan istumapaikan nauravaisen munkin vieressä. Auto mateli pitkin kaupungin katuja ja otti joka pysäkiltä väkeä kyytiin ennestään täpötäyteen autoon. Ilmastointia ei ollut ja päivä oli tukahduttavan kuuma.

Kun kaupunki jäi taakse, tie mutkitteli meren ja vuorten välissä. Munkkipoika kyseli Helmiltä, mistä tämä oli kotoisin, minkä ikäinen hän oli, onko lapsia ja mitä hän piti Vietnamista.  Helmi vastaili parhaansa mukaan ja oli kiusallisen tietoinen, että vierustoverit kuuntelivat kiinnostuneina. Hän oli ainoa turisti. Munkki puolestaan esitteli pyhät kirjansa ja näytti kännykästä videon temppelinsä lempilinnusta, joka laskeutui hänen kädelleen syömään murusia.

Linja-auto saapui kahden ja puolen tunnin hiostavan matkan jälkeen päivän viimeisten säteiden myötä Hueen.  Helmin netistä varaama hotelli Hong Thien 1 löytyi läheltä Parfyymijokea.  Hän oli kiitollinen respassa tarjotusta kylmästä limejuomasta.  Hymyilevä emäntä Xuan esitteli kartan avulla sijainnin, suositteli lähiravintoloita sekä retkipakettia kaupungin historiallisiin kohteisiin. 

Helmi lupasi lukea kiltisti esitteet ja palata hieman virkeämpänä asiaan. Hän oli valmis suihkun jälkeen illalliselle.  Lähistöltä löytyi runsain mitoin kauppoja ja ravintoloita. 

Hän jäi suosiolla hotellikortteliin ja tilasi kevytillallisen.  Se tarkoitti kevätkääryleitä, wokattuja vihreitä vihanneksia sekä banaaninlehdessä grillattua merikalaa.  Hän huokasi raukeana. Uusi seikkailu oli lupaavasti alkamassa.

TROPIIKIN HELMI

Tervehdys Parfyymijoen rannalta keisarillisesta Huesta. Olen vaikuttanut. Markus Lehtipuu hehkuttaa matkaoppaassaan: Vietnamin vanha pääkaupunki on matkailullisesti maan antoisin. Missään muualla ei voi nähdä yhtä paljon kuninkaallista loistoa, historiallisia käyntikohteita ja eksoottista elämää. Berlizin opas jatkaa: Entinen keisarillinen pääkaupunki Hue on tärkeimpiä kulttuurinähtävyyksiä. Se on todella kaunis kaupunki ja vaikka se tuhoutui pahoin vuoden 1968 Tet-hyökkäyksessä, se ei ole menettänyt taianomaista tunnelmaansa.

Astuin keskelle historiaa, kun saavuin polkupyöräriksalla muurien ympäröimään keisarilliseen kaupunkiin. Pääsyliput olivat paikalliseen hintatasoon nähden kalliita.  15000 dongia hengeltä eli noin seitsemän euroa.  Näkemistä riitti koko rahan edestä.  Päivä oli helteinen ja alue laaja. Kuljin porttien läpi, näin kuninkaan vastaanottosalin, mandariinien talot ja kielletyn purppurakaupungin.  Sinne ei yksikään mies saanut astua kuningasta ja eunukkeja lukuun ottamatta. Alue oli tyylikkäästi restauroitu.  Työt olivat vielä osittain kesken. Hue on Unescon maailmanperintökohde eikä suotta.  Olen onnellinen, että pääsin näkemään tämänkin ihmeen.

Muuten elämä täällä sujuu rauhallisesti. Hotellin hintaan kuuluu kevyt aamiainen. Sen parhaita antimia ovat herkulliset passionhedelmät. Sain ensimmäisenä aamuna yhden, mutta kun tarjoilijapojat huomasit, että pidän niistä, tänään tarjottimella oli kolme! Aamiaishuoneen vierellä on pieni uima-allas. Se tuntuu ylelliseltä.

Lueskelin opaskirjastamme suositusruokapaikkoja.  Hotellikorttelista löytyi ranskalaisravintola.  La Carambole kuuluu matkailija-alueen suuriin suosikkeihin.  Kokeilin illalliskokonaisuutta, jossa sai toistakymmentä lautasellista maistiaisia.  Se oli makujen sinfoniaa.

Olen edelleen hukassa Vietnamin dongien kanssa. Yksi euro vastaa 23 500 dongia.  Myös seteleiden tunnistamisessa pitää olla tarkka. Nyrkkisääntöni on, että hinnoista vähennetään neljä nollaa ja loppusumma jaetaan kahdella.  Esimerkiksi paikallinen Huda-olut maksaa ravintolassa 12000 dongia.  Lopputulos on, että pullollisen hinnaksi tulee alle 60 senttiä.  Hyvän ruoka-annoksen saa 100000 dongilla, siis noin viidellä eurolla. 

Olen varannut Hue City Tour retken kuningashaudoille. Raportti kuvien kera seuraa, terveisin Helmi keisarillisessa ympäristössä.

Kommentti: Olemme täällä Suomessa kirkkaanvihreinä kateudesta kaikesta siitä ihanuudesta, minkä keskellä olet. Eikö ole yhtään ikävä lumituiskuja, liukkaita jalkakäytäviä ja kynttilänvaloa glögistä puhumattakaan? kyselevät Jesse ja Shems.

Kommentti: Tervehdys kamut. Jos olen ihan rehellinen, ei ole ikävä. Voin täällä käsittämättömän hyvin. Päivät ovat todella kuumia, mutta illat mukavan viileitä. Lenkkeilen aamuisin, nautin vietnamilaisen keittiön raikkaista mauista ja kirjoittelen päivien kulusta. Olen ostanut sinulle ja Semulle pieniä matkamuistoja, nähdään keväällä sinivuokkojen kukkiessa, Helmi.

RETKI KUNINGASHAUDOILLE

– Meillä on edessä koko päivän retki kuningashaudoille. Tulette näkemään niiden lisäksi Kung Futa, käsityöläiskylän ja Citadelin. Ohjelmassa on myös risteily lohikäärmeveneellä Parfyymijoella.

Retkeläiset taputtivat. Pakettimatka oli maksanut vain kaksitoista taalaa, mutta pääsymaksut eivät sisältyneet hintaan. Ne tekivät yhteensä kaksikymmentä taalaa. Helmi ei kuitenkaan harmitellut, sillä ohjelman mukaan nähtävää olisi koko rahan edestä.

Retkibussi pysähtyi ensimmäisenä Khai Dinh haudalle. Iloinen kielten sekamelska alkoi, kun retkeläiset kiipesivät kiviportaita ensimmäiselle tasanteelle.

– Pahus, polveeni sattuu jo nyt, vaikka kierros on vasta alkamassa, tanakka kukkamekkoon pukeutunut vanha rouva valitti. Toinen samanikäinen nainen otti häntä käsipuolesta.

Helmi ilahtui kuullessaan tuttua kieltä.

– Hyvää päivää. Meitä suomalaisia onkin täällä useita, hän sanoi. – Voinko auttaa?

– Tämä polvi kipuilee, mutta päätin lähteä kaikesta huolimatta. Olen Annikki, eläkkeellä oleva opettaja Tampereelta.

– Ja minä olen hänen kollegansa Sirkka-Liisa, toinen rouva esittäytyi. – Olemme molemmat leskiä ja vapaita kulkemaan maailmalla. Olin mieheni omaishoitaja lähes kymmenen vuotta. Otan nyt ilon irti. Onneksi tuo Annikki lähti seuraksi.

– Minä olen Helmi. Kiertelen pienellä budjetilla Aasiaa. Kirjoittelen lehtijuttuja ja suunnittelen pitempää matkakertomusta.

– Hei, taidan tietää sinut. Olen lukenut Hopeahapset lehdestä matkajuttuja. Kävitkö sinä Halong Baylla? Sirkka-Liisa innostui.

– Kävin kyllä ja olen kiinnostunut jatkamaan juttusarjaa. Haluaisitteko osallistua?

– Me ollaan vaan tällaisia tavallisia matkalaisia. Ei meissä ole mitään kirjoitettavaa, Annikki puuttui puheeseen.

– Älä nyt ole turhan vaatimaton. Ajattele, mitä entiset opettajatoverit ja marttasiskot sanovat, kun pääsemme lehteen.

– Taidat olla oikeassa, Annikki hymyili.

Helmi oli kuunnellut sananvaihtoa. Hänellä oli aavistus, että jutusta voisi tulla hyvinkin kiinnostava. Kuningashautoja ja Kung Futa suomalaisten opettajien silmin, hän näki jo otsikon silmissään.

Sirkka-Liisa ja Helmi auttoivat Annikin tasanteelle. He ottivat toisistaan kännykkäkuvia mandariinipatsaiden keskellä.

Nuori ketterä miesopas oli ehtinyt ylimmälle tasolle. Sieltä löytyi kultaa ja mosaiikkien kimallusta. Hän kertoi, että mausoleumin rakennettiin peräti yksitoista vuotta 1990-luvun alkupuolella.

Annikki oli hengästynyt, kun hän pääsi takaisin retkibussiin. Onneksi seuraava kohde Minh Mang oli helpompi.  Alue oli laaja lampien ympäröimä harmoninen maisema, joka rakennettiin 1800-luvun alkupuolella. Opas tiesi, että keisarilla oli 33 vaimoa, 107 jalkavaimoa ja 142 lasta.

Tunnelmat vaihtuivat hetkessä, kun bussi kaarsi Kung Fu teatterin eteen.  Salskeat nuoret miehet olivat valmiina esitykseen.  Pienin heistä oli kääpiö. He aloittivat valloittavalla lohikäärmetanssilla. Sen jälkeen seurasi sarja kaksintaisteluja miekkojen ja keppien kanssa.  Häviäjät kuolivat näyttävästi. 

Esitys oli kerrassaan hulvaton ja sopi mainiosti harrashenkisten kuningashautakierrosten kevennykseksi. Helmillä oli ikävä Joonatania. Tämä olisi nauttinut esityksestä.

Käsityöläiskylä kuului päivän ohjelmaan, niin kuin opas oli luvannut.  Retkeläiset vierailivat myyntipisteessä, jossa tummahiuksiset neitoset valmistivat vietnamilaisia hattuja ja suitsuketikkuja.  Sirkka-Liisa innostui ostamaan värikkäitä suitsukkeita kotiin viemisiksi.

Retken kolmas hautamausoleumi Tu Duc oli sekin tasamaalla lampien ja puutarhojen ympäröimänä. Keisari oli lapseton, sillä hän oli sairastanut isorokon.  Hän harrasti runoutta. Lammen rannalle oli rakennettu pieniä kodikkaan näköisiä mietiskelymajoja.

Seuraava kohde sai yleistä kannatusta, kun opas kysyi, maistuisiko jo lounas.

Buffetpöydissä oli kattava valikoima vietnamilaisia ruokia.  Esitteen mukaan niitä oli viisikymmentä lajia.  Helmi ei laskenut, mutta maisteli hyvällä halulla samoin kuin hänen seuralaisensa.

– Mitä pidätte vietnamisesta ruuasta? Helmi kysyi.

– Ollaan ihastuttu. Maut eivät ole niin tulisia kuin Thaimaassa. Täällä käytetään paljon vihreitä vihanneksia ja tuoreet kesäkääryleet ovat ihanan raikkaita, Sirkka-Liisa kiteytti.

– Vahva pho-keitto on minun makuuni, Annikki lisäsi.

– Katsokaa noita upeita koristeita. Porkkanoista ja kurkusta on muotoiltuja kaloja, lohikäärmeitä ja jopa riikinkukko, Sirkka-Liisa ihasteli.

Kaikki olivat raukeita runsaan lounaan jälkeen. Iltapäiväohjelma oli onneksi lyhyt mutta vaikuttava. 

Helmi oli kuvitellut, että Citadel tarkoittaa jotain linnoitusta.  Niin se tarkoittikin.  Kyseessä oli muurien ja vallihautojen ympäröimä keisarillinen kaupunki ja kielletty purppurakaupunki sen sydämessä.  Siis sama paikka, jossa hän oli jo käynyt.  Se ei haitannut – päin vastoin – nyt oli helppo kulkea oppaan perässä ja nauttia yksityiskohdista. 

Viimeisin käyntikohde oli vaikuttava buddhalainen Thien Mu pagodi Parfyymijoen rannalla. Päivä huipentui lohikäärmeveneajeluun.  Oppaan mukaan käynti Huessa ei ole täydellinen ilman sitä.

– Kiitos mukavasta seurasta, Helmi sanoi, kun vene rantautui puistikon viereen.

– Kiitos itsellesi. Saitko tarpeeksi materiaalia lehtijuttua varten?

– Sain kyllä, esittelen teidät lyhyesti ja kerron tämän päivän retkestä. Otin paljon valokuvia. Saatte lukea tekstin ja kommentoida, ennen kuin lähetän sen.

– Hienoa. Jatkamme jo huomenna matkaa Saigoniin, mutta seuraamme sähköpostia.

Helmi hyräili kävellessään parin korttelin matkan hotellille. Päivä oli ollut niin täynnä mielenkiintoista nähtävää, että hän päätti kirjata tärkeimmät saman tien. Mielessä välkkyi, että matkakassassa oli sen verran rahaa, että hän voisi lentää huoletta seuraavaan kohteeseen. Rantaloma poltteli. Olisi ihana rentoutua viikon verran ennen seuraavaa kulttuurikohdetta.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Istun lepotuolissa valkoisen aurinkovarjon alla Nha Trangissa. Täällä on upea hienohiekkainen ranta, meri kimaltelee ja rantamyyjät parveilevat ympärillä. Yksi tarjoilee tuoreita lohikäärmehedelmiä, toisella on kypsiä taskurapuja kattilassa ja kolmas lupaa hierontaa. Olen sipaissut korvien taakse Miss Saigon hajuvettä. Kynnet kiiltelevät hopeanhohtoisina ja hiuksissa on parikymmentä pientä lettiä. Tytöt tekivät pari tuntia töitä ennen kuin olivat tyytyväisiä saparoihini.

Asun rantakadun varrella korkeassa Que Huong hotellissa. Pihalla on hulppea uima-allas ja buffetaamiainen on häikäisevä. Olen hemmottelulomalla, sillä lehtikirjoitukset ovat tuottaneet vähän ylimääräistä taskurahaa. Kuuntelen kaduilla kävellessäni, puhuuko joku suomea, mutta vielä ei ole tärpännyt.

Kommentti: Hei Helmi ja terveiset Koh Samuilta. Vietimme siellä isän kanssa ihanan viikon. Olemme taas kotisuomessa ja muistelemme haikeina auringonpaistetta. Kiitos lehtijutusta. Isä on nyt paikkakunnan julkkis ja tyytyväinen huomiosta. Hopeahapset lehden toimitussihteeri otti yhteyttä ja pyysi minua kirjoittamaan papan ja maman nuoruuden seikkailuista. Luen parhaillaan äidin blogia. Se on oikea aarreaitta. Löysin myös irtokovalevyn, jossa valokuvat ovat täysikokoisina. Olen innoissani, terveisin Anna ja Jussi-pappa.

Kommentti: Hienoa Anna. Tervetuloa journalismin ihmeelliseen maailmaan. Varoituksen sana, tähän voi jäädä koukkuun. Terveiset hurmaavalle Jussi-papalle, Helmi.

Kommentti: Heippa. Kyllä minullekin rantaloma kelpaisi. Äiti on luvannut, että voimme lähteä johonkin halpalomalle etelään, kun koulu loppuu. Siis jos saan hyvän todistuksen. Minusta se on kiristystä. Moikka Joonatan.

NHA TRANG

– Tervehdys saparopää! joku huikkasi Helmille. Tämä istui kirja kädessä aamuauringossa hotellin uima-altaalla.

– Eero, sinä se osaat yllättää. Miten ihmeessä olet täällä ja löysit minut?

– Luen blogiasi kuin karttaa. En voinut vastustaa charmiasi.

– Älä hassuttele. Hae allasbaarista juotavaa ja kerro, missä olet kulkenut.

Eero palasi kahden raikkaan limejuoman kera. Hän istuutui viereiselle lepotuolille ja virnisti.

– Vietin viikon Hoi Anissa. Se oli kuvankaunis pikkukylä. Kaikki oli sievää ja viimeisen päälle kunnostettua. Paljon temppeleitä, museoita, toreja ja taidegallerioita.  Tutustuin pari sataa vuotta vanhoihin klaanitaloihin ja join monta pikkukupillista lootusteetä. Joelle sytytettiin pimeän tultua värikkäitä lyhtyjä. Voin näyttää valokuvia. Tulin rannikkoa pitkin junalla. Ajattelin rentoutua saparoidesi innoittamana täällä paratiisissa vähän aikaa.

– Oli oikeasti mukava, että tulit tervehtimään. Voi kun olisit eläkeikäinen, kirjoittaisin seikkailuistasi värikkään jutun.

– Voithan käyttää kirjailijan vapautta. Kerrot, että suomalainen pitkä komea karvainen Edvard on naisten suosikki ja naurattaa tyttöjä, päihittää miehet kädenväännössä ja jatkaa vihellellen matkaa.

– Älä unta näe. Olen vakavasti otettava journalisti.

– Onko sellaisiakin?

Helmi nauroi ja siemaili kylmää juomaa. Hänestä oli hauska saada seuraa.

– Missä aiot asua?

– Onko tämä hotelli kovin kallis?

– Keskihintainen. Käy kysymässä respasta, onko vapaita huoneita.

– Enkö pääsekään viereesi?

– Et takuulla. Tai voisin harkita, jos et kuorsaisi.

Eero palasi hetken kuluttua. Huone löytyi, mutta se olisi vapaa vasta puolen päivän jälkeen. Hän riisui matkalla hiostuneet vaatteensa ja pulahti bokserit yllään altaaseen.

– Kylläpä teki hyvää. Nyt vielä kuppi kuumaa kahvia ja tukeva kinkkupatonki. Sen jälkeen olen valmis kuuntelemaan sinun seikkailujasi.

Aamupäivä kului rattoisasti. Helmi kertoi Huen retkestään ja tapaamisesta opettajarouvien kanssa.

– Suvimatkat järjestää pakettimatkoja Saigoniin ja tänne Nha Trangiin. Veikkaan, että löydät helposti suomalaisia turisteja, Eero tiesi.

– Kiitos vinkistä. Hopeahapset lehden toimitussihteeri kyseli jo, koska lähetän seuraavan jutun. He suunnittelevat matkailuliitettä, Helmi kertoi tyytyväisenä.

Hänen mielestään lomanvietto ja tarinoiden kirjoittaminen sopivat mainiosti yhteen. Lukijat olivat antaneet hyvää palautetta. Helmi oli korostanut teksteissä, että omatoimimatkailu oli yllättävän helppoa ja Vietnam oli todella edullinen ja eksoottinen matkakohde.

Helmi ja Eero kävelivät illalla rantakadulla. Kaskaat lauloivat ja mainingit löivät hiekalle. Ilma oli täynnä tuoksuja. He poikkesivat punaisten lyhtyjen koristamalle terassille ja tilasivat vadillisen uppopaistettuja kevätkääryleitä sekä tuopilliset Saigon-olutta.

– Katsoin Suvimatkojen sivuilta heidän retkisuosituksiaan. Aamuviideltä paraatikentällä on tarjolla taijia. Veikkaan, että jotkut aamuvirkut tunnolliset eläkeläiset osallistuvat. Käydäänkö tutkimusmatkalla? Helmi ehdotti.

– Saat mennä yksin. En todellakaan avaa silmiäni ennen auringonnousua, Eero sanoi pontevasti. – Minulla on vielä univelkaa. Junamatka oli pitkä enkä nukkunut yhtään.

– Voin mennäkin. Raportoin aamiaisella. Olen takaisin ajoissa, Helmi suunnitteli.

Hän pomppasi virkeänä pystyyn puoli viideltä. Aamu tuntui mukavan viileältä. Helmi puki ylleen väljät puuvillahousut ja trikoopaidan. Hän kietoi kevyen huivin harteille.

Helmi näki jo etäältä, että kentälle oli kokoontunut runsaasti väkeä. Hän mietti, miten tunnistaisi suomalaiset, sillä harjoitukset tehtiin hiljaisuudessa. Helmi yritti pysytellä tahdissa, mutta totesi monet liikkeet yllättävän vaikeiksi.

Muillakin oli ongelmia. Helmi havaitsi kentän laidalla naisseurueen, joka venytteli epätahdissa. Hän hymyili. He olivat ilmiselvästi kankeita suomalaisia.

Jumppaajat vetivät ohjelman läpi auringonnousuun mennessä. Helmi hivuttautui naisten viereen ja kuuli ilokseen näiden päivittelevän suomen kielellä aikaista ylösnousua.

– Hyvää huomenta, täällä on muitakin aamuvirkkuja liikkeellä, hän sanoi.

– Huomenta, tämä Tyyne houkutteli meidät. Sanoi, että jokaisen pitää kokea taijin ihme aidossa ympäristössä. Olen aivan poikki, naisista tukevin valitti.

– Siirrytään rannalle. Siellä on vielä mukavan viileää, Tyyne sanoi ja harppoi edeltä. Muut seurasivat kiltisti perässä. Oli selvä, kuka oli johtaja.

– Ollaan siskoksia. Tyynellä on syntymäpäivä ja hän maksoi matkamme. Nyt hän määrää, mitä teemme, sisaruksista nuorin Mervi kuiskutti Helmille.

– Pulahdetaan uimaan ja lähdetään sitten aamiaiselle, Tyyne sanoi ja riisui kietaisumekkonsa. Alla oli tyköistuva musta uimapuku.

– Tullaan, tullaan, keskimmäinen sisaruksista Riitta hihkaisi ja kirmasi vaaleanpunaisissa bikineissä Tyynen ohi.

– Minä jätän väliin, Mervi sanoi. – Unohdin uimapuvun. Tarkoituksella, hän kuiskasi Helmille. – Olen meistä se vastarannan kiiski.

– Ei minullakaan ole mukana, Helmi sanoi ja istuutui rantahiekalle Mervin viereen. Hän kertoi kirjoittavansa juttuja Hopeahapset lehteen ja toivoi sisarusten suostuvan pieneen haastatteluun.

Mervin silmiin syttyi kipinä.

– Tiedätkö, olet taivaan lahja. Mietimme juuri Riitan kanssa, minkä yllätyksen keksisimme Tyynelle. Olemme koonneet hänelle lahjaksi leikekirjan, mutta se on aika arkinen. Lehtijuttu on juuri sitä, mitä kaipaamme.

Helmi kuunteli ilahtuneena. Syntymäpäiväjuhlat Vietnamin hiekkarannalla, kuulosti loistavalta otsikolta.

– Juhlapäivä on tänään. Älä kerro siskoille mitään. Olemme varanneet Sheraton hotellimme kabinetin käyttöön ennen illallista. Tilasin kuohuviinitarjoilun ja kermakakun. Olet tervetullut mukaan.

Helmi kirjoitti hotellin tiedot muistikirjaan ja lupasi tulla ajoissa.

– Voinko ottaa seuralaisen mukaan?

– Totta kai. Olemme kutsuneet tilaisuuteen kymmenkunta matkaseuralaistamme. Suurin osa on ikäihmisiä niin kuin mekin. Mukana on vain pari herrahenkilöä. Hekin ukkomiehiä. Myös Suvimatkojen opastytöt tulevat.

Mervi laittoi varottavasti sormen suun eteen, kun sisarukset palasivat vettä tippuen ja selvästi virkistyneinä.

– Olipa ihanaa. Miten ihmeessä unohdit uimapukusi Mervi? Minähän muistutin siitä illalla. Voitaisiin tulla joka aamu, Tyyne ilmoitti.

Siskot katsoivat häntä epäuskoisina. – Kiitos vaan, mutta kerta riitti. En aio enää herätä näin aikaisin, Mervi sanoi. Riitta nyökkäili tyytyväisenä, että sisko uskalsi sanoa Tyynelle vastaan.

Helmi nousi ja kiitteli juttuseurasta. Hän palasi iloisesti hyräillen hotellille.

– Mikä tyyppi tuo lettipää oli? Ei kuulunut meidän matkaseuraan, Tyyne kysyi epäluuloisesti.

– Suomalainen omatoimimatkaaja ja ihan mukava, Mervi sanoi ja nousi hiekalta. Siskot vaihtoivat pyyhkeiden suojassa kuivat vaatteet. Aurinko paistoi jo palmunlatvojen yläpuolella. Päivästä oli tulossa hiostavan kuuma.

Kun Helmi ehti hotellille, hän ilahtui nähdessään Eeron terassilla aamukahvilla.

– Miten meni?

– Paremmin kuin uskalsin toivoa. Meidät on kutsuttu illalla 80-vuotisjuhliin. Suosittelen parturia. Onko sinulla yhtään parempia vaatteita? Päivänsankari on tarkka tyttö. Entiseltä ammatiltaan käsityöopettaja.

– Kyllä minä vanhat rouvat hurmaan. Katselin, että tuolla rantabasaarissa on myynnissä ohuita luonnonvalkoisia pellavapaitoja. Solmiota ei varmaankaan tarvita?

– Ei, mutta shortsisi ovat parhaat päivänsä nähneet, Helmi katseli arvostelevasti Eeron vaatetusta.

– Nämä ovat lomahousut. Minulla on laukussa kaupunkishortsit, joille ei juurikaan ole ollut käyttöä. Kelpaako sandaalini?

– Kyllä vain. Minulla on korkeakorkoiset kengät ja kukallinen kesämekko. Koh Samuilta ostamani silkkihuivi sopii sen sävyihin. Lähden nyt kauneusunille. Herätys oli turhan varhain, Helmi sanoi syötyään hedelmäsalaatin jogurtin ja myslin kanssa.

Eero katsoi hänen peräänsä ja vihelteli. Illan juhlat toisivat mukavaa vaihtelua. Hän ei muistanut, koska oli syönyt viimeksi kakkua.

Sheraton hotellin kabinetti oli koristeltu värivaloin ja kukkaköynnöksin. Yksi hotellin orkesterin pojista oli suostunut juomapalkalla soittamaan kitaraa.

Vieraat nousivat seisomaan, kun Mervi ja Riitta taluttivat Tyynen sisälle. Tämä oli pukeutunut tyylikkääseen viinipunaiseen hameeseen. Kaulalla oli aidot helmet. Sisaret olivat sitoneet hänen silmilleen huivin vastustuksesta huolimatta.

– Mitä ihmettä? Mehän menemme vain illalliselle. Tosin aika varhain, Tyyne oli hämmästellyt.

– Ei juhlapäivänä saa kysellä, siskot tirskuivat.

Onnittelulaulu kajahti kitaran säestyksellä. Tyyne otti siteen silmiltä ja katsoi ihmeissään ympärille. Matkaseuralaiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Musta-asuinen tarjoilija kiirehti paikalle kuohuviinilasien kanssa.

– Onnea Tyyne, sisaret nostivat maljat. Opastytöt hurrasivat.

Tyynen silmät olivat epäilyttävän kosteat. Hän kohotti lasinsa ja sanoi, että tämä oli aivan liikaa. Hän oli punastunut mielihyvästä. Tuntui hyvältä olla juhlien keskipiste.

– Sopiihan, että laulamme yhdessä Kesäpäivä Kangasalla. Sehän on lempilaulusi. Kitaristimme on harjoitellut ahkerasti säestystä, Riitta ilmoitti.

Laulu raikui, kun syntymäpäiväkakku rullattiin sisään. Siinä oli kolme kermavaahdon peittämää kerrosta. Päälle oli siroteltu ruusun terälehtiä.

Tyyne leikkasi ensimmäisen palan. Hän istui pitkän pöydän päässä ja huomasi nauttivansa. Matkatoverit kävivät vuorotelleen halaamassa. Helmi ja Eero esittäytyivät viimeisinä.

– Tapasimme pikaisesti aamulla taijin merkeissä, Helmi aloitti. – Kirjoitan pieniä matkakertomuksia lehteen. Sopiihan, että haastattelen teitä ja siskojanne. Kerron syntymäpäivistä ja siitä, miten viihdytte kaukomailla.

– Minustako juttu lehteen? Se on jo jotain. Siskotko ovat olleet asialla? hän hymyili selvästi mielissään.

– Kyllä vain. Seuralaiseni Eero on valokuvaaja. Sopiiko syntymäpäiväkuva teidän sisarusten kesken?

Tyyne, Riitta ja Mervi poseerasivat tyylikkäinä. Kitaristi oli laittanut tunnelmallisen levyn soimaan. Eero kumarsi Tyynelle ja vei tämän valssiin.

Päivänsankari säteili. Näin ihmeellistä iltaa hän ei ollut ennen kokenut.

Helmi ja Eero olivat kunniavieraita hotellin buffetillallisella. Tarjolla oli grillattuja mereneläviä ja runsaasti vihreitä kasviksia. Kun tuli jälkiruuan aika, tarjoilijat sammuttivat valot ja toivat uuden täytekakun sädetikkujen loisteessa Tyynen pöytään. Orkesteri soitti onnittelulaulun ja matkaseuralaiset yhtyivät siihen.

Opastytöt tulivat juttelemaan Helmin kanssa. He kertoilivat värikkäitä tarinoita kommelluksista, joita matkoilla sattui. Helmi kirjasi parhaimmat tarinat muistikirjaan.

Kun kakku oli syöty ja jälkiruokamaljat nautittu, Tyyne nousi seisomaan.

– Kiitos ystävät, en unohda tätä iltaa koskaan. Ja jos kuitenkin unohdan, voin lukea Hopeahapset lehdestä tarinan, hän hymyili.

– Kiitokset ihanista juhlista, Helmi kävi halaamassa Tyyneä ja poistui ennen puolta yötä Eeron kanssa.

– Esittelit minut valokuvaajana, mistä sen keksit? Eero nauroi kotimatkalla.

– Ajattelin, että läsnäoloosi piti olla ammatillinen syy, Helmi sanoi. – Sitä paitsi oli hyvä, että otimme molemmat kuvia. Valitaan parhaat lehteen lähetettäviksi.

– Sopiihan se, saanko nimeni kuvatekstiin?

– Tietenkin saat. Tarjoan vielä yömyssyn, jos haluat.

– Totta kai haluan, tarvitseeko sitä kysyä.

Helmi ja Eero istuivat kadun varrelle tunnelmalliselle terassille. Jääpalat kilisivät rommilaseissa ja kynttilänvalo pehmensi varjot.

– En ole koskaan kysynyt, mitä teet työksesi? Helmi sanoi.

– Olen kuvittaja. Piirtelen matkoilla luonnoksia, siirrän ne kannettavalle tietokoneelle ja viimeistelen Photoshopilla. Minulla on meneillään kiehtova haaste. Tarina kertoo 1900-luvun alkupuolen tutkimusmatkailijoista viidakossa. Otan valokuvia ja piirrän kuvia eksoottisista kasveista ja trooppisista maisemista.

– Onpa mielenkiintoista. Voisit näyttää joskus piirroksiasi minulle.

– Voin kyllä, mutta en tänään. Päivä on ollut pitkä. Painutaan pehkuihin lasillisen jälkeen.

– Sopii minulle. Huomenna en aio nousta taijiin, Helmi sanoi ja otti laukkunsa. Kengät painoivat. Hän oli tottunut huolettomiin varvassandaaleihin.

– Hyvää yötä, Helmi toivotti Eerolle hotellin käytävässä. Hän sai märän pusun poskelle.

Helmi majoittui seuraavana aamuna tukevan pöydän ääreen allasbaariin. Hän oli ostanut pari päivää aikaisemmin pinon ihastuttavia taitettuja kortteja. Niihin oli leikattu lohikäärmeen, palmujen ja purjelaivojen kuvia. Kun kortin avasi, hahmot ponnahtivat esiin.

Eero tuli paikalle cappuccinokupin kanssa.

– Mitä hommaat?

– Olen luvannut lähettää ystäville postikortteja, mutta en tähän mennessä ole saanut ensimmäistäkään matkaan. Katso näitä, eivätkö olekin hurmaavia? Tämä džonkki on lähdössä kummipojalleni Joonatanille.

Eero katseli kortteja taiteilijan silmin. – Ovat upeita. Minä olen aikoja sitten luopunut vaivannäöstä. Lähettelen silloin tällöin teksti- ja sähköpostiviestejä, siinä kaikki.

– Sinulla ei taida olla perhettä?

– Tyttöystävä jätti yllättäen. Löysi paremman, niinhän sitä sanotaan. Se oli yksi hyvä syy, miksi lähdin reissuun. Entä sinä? Odottaako kotona ukkokulta ja liuta lapsia?

– Ei odota, ei edes työpaikka, sillä sanouduin irti. Tulevaisuus on täynnä kysymysmerkkejä, Helmi kertoi. Tuntui hyvältä puhua. Entisiä poikaystäviä hän ei halunnut muistella. – Kuule, huomasin juuri, että kohta on pakko jatkaa matkaa. Viisumini umpeutuu vajaan viikon kuluttua.

– Pahus, sama vika, Eero sanoi. – Minne ajattelit lähteä?

– En ole miettinyt. Malesia ja Kambodzha kiinnostavat. Entä sinä?

– Lähde kanssani Singaporeen. Se on kiehtova paikka. Olen käynyt pari kertaa aikaisemmin. Voin toimia turistioppaana.

– Ei hassumpi tarjous. Voisin jopa suostua.

– Sen kunniaksi, Eero sanoi ja haki baarista tuoremehut. – Otin tietokoneen mukaan. Haluatko vilkaista piirroksiani?

– Totta kai.

Helmi katsoi taidokkaasti toteutettuja kuvia trooppisista kasveista. Värit hehkuivat tietokoneen ruudulla.

– Nämä ovat taideteoksia, hän ihaili.

– Kuvituskuvia, niin kuin sanoin. Mutta niitä on hauska sommitella. Ajattelin käydä katsomassa vanhaa kunnianarvoisaa Raffles hotellia Singaporessa. Sieltä löytyy vielä historian havinaa, jota tarina kaipaa.

– Kuulostaa hyvältä. Varataanko lennot saman tien?

– Jos sinua ei haittaa, niin voitaisiin mennä junalla Saigoniin. Se on paljon halvempaa kuin lento.

– Retkeilemäänhän tänne on tultu, Helmi myöntyi. Hän arveli, että rahalle olisi jatkossa käyttöä. Singapore kuulosti kalliilta.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Vietnamseikkailuni on loppusuoralla. Olen saanut hyvää seuraa. Suomalainen Edvard jatkaa matkaa kanssani. Matkustamme rannikkoa pitkin junalla etelään. Olisin halunnut jäädä tutustumaan Saigoniin, mutta viisumi umpeutuu parin päivän kuluttua. Suunnitelmissamme on lentää Singaporeen. Olen huomannut, että ranta- ja kaupunkiviikkojen vaihtelu toimii. Seuraava raporttini tulee siis uusista maisemista. Laukku on jo turhan painava. Täältä Nha Trangista oli pakko ostaa muutama eksoottinen taulu vinosilmäisistä tytöistä, joilla on kiinalaismallinen hattu takaraivolla. Matkaterveisin Helmi.

Kommentti: Kiitos Helmi Huen kirjoituksestasi. Olemme saaneet runsaasti palautetta. Marttasiskot suunnittelevat parhaillaan ryhmämatkaa Vietnamiin. Terveisin Sirkka-Liisa ja Annikki.

Helmin sähköpostiin kilahti viesti, kun he nousivat junasta. Lentonne Saigon – Singapore on peruutettu. Uusi lento on huomenna kello 8:00.

Helmi hätääntyi. Pahus, että aika oli mennyt turhan tiukalle. Hänellä ei ollut viisumi kuin tämän päivän voimassa. Helmi yritti soittaa lentoyhtiön toimistoon, mutta siellä oli ruuhkaa.

– Eero, mitä tehdään? Emme voi odottaa huomiseen. Joudun taatusti maksamaan kaameat sakot, Helmi voihki.

– Ei hätä ole tämän näköinen. Varataan toinen lento. Menetetään muutama kymmenen euroa, mutta tärkeintä on päästä lähtemään ajoissa.

Korvaava lento löytyi ja Helmi henkäisi helpotuksesta. Tämänkaltainen jännitys oli hänen hermoilleen liikaa.

– Ota tästä lasillinen Fernet Brancaa. Se rauhoittaa kummasti, Eero virnisti.

Helmi pyyhki silmänsä ja joi kuuliaisesti lasillisen.

– Olipa vahvaa. Mutta niin kuin sanoit, se teki hyvää.

SINGAPORE

Oranssi paksu juoma kaarevassa lasissa hammastikkuun keihästetyn säilykekirsikan kanssa koreili puutarhapöydällä. Helmi katsoi sitä inhoten.

– Että pitikin mennä tilaamaan ylihinnoiteltu ja ylimakea Singapore Sling, hän sanoi.

– Pitäähän sitä kerran elämässä maistaa, Eero nauroi ja joi tyytyväisenä kylmää Tiger-olutta.

– Tämä puutarha on kyllä näkemisen arvoinen, Helmi sanoi. Hän katseli ympärilleen rehevässä viuhkapalmujen kattamassa puutarhassa. – Olemme keitaalla keskellä suurkaupunkia. Luin opaskirjasta, että, Raffles edustaa kaikkia eksoottisen idän taruja.

– Ajattelin jäädä tänne puutarhaan piirtämään luonnoksia. Osaathan takaisin hotellille? Eero kysyi.

– Onhan minulla kartta, Helmi sanoi luottavaisena. Hänestä oli hauska tutkia kävellen lähikortteleita.

He olivat saapuneet edellisenä iltana Changin lentoasemalle. Lämpömittari näytti +33 astetta. Helmi ja Eero ostivat kentältä ladattavat matkakortit. Metrojuna vei Bugisin asemalle. He istahtivat Waterloo kadulla sijaitsevaan Albert Centren ruokakojukeskukseen. Merenelävät riisin ja nuudeleiden kera sekä rapeita wontonit olut kyytipoikana maistuivat lentomatkan jälkeen taivaallisilta.

Eero oli varannut South East Asia hotellista kaksi huonetta. Kävelykadun varrella sijaitseva hotelli oli viehättävän vanhanaikainen. Kukkakauppiaat hotellin edustalla myivät ihastuttavia lootuksennuppuja. Vierellä oli hindutemppeli, jota turkoosinvärinen Hanuman vartioi.

Helmi veti henkeä tullessaan hotellikadulle. Kostean kuumassa ilmassa leijui vieno suitsukkeiden tuoksu. Hän päätti ottaa suihkun ja nukkua hetken ennen iltarientoja.

Helmi istui märät hiukset pyyheliinaan kiedottuina päivittämässä blogia, kun Eero koputti pari tuntia myöhemmin oveen.

– Hei unikeko. Eiköhän lähdetä pienelle kierrokselle etsimään uusia seikkailuja, hän ehdotti.

– Olisi mukava nähdä, mitä sait aikaiseksi, Helmi sanoi.

– Malta vähän. Saat nähdä kuvat sitten, kun ne ovat valmiit. Tein vasta luonnoksia.

– Selvä, olen valmis hetkessä.

Hän harjasi kosteat hiuksensa ja laittoi sandaalit jalkaan. Aurinkolasit löytyivät yöpöydältä.

– Olet vikkelä liikkeissäsi. Olen tottunut, että naisia saa yleensä odottaa, Eero kehui.

– Olen aina ollut. En jaksa kaunistautua peilin edessä niin kuin monet tuttavistani.

– Hyvä niin. Sopiiko, että kävellään Little Indiaan. Se ei ole kaukana. Tiedän siellä monta hyvää illallispaikkaa.

Tulikuumat rotit, linssimuhennos ja kasvisdosa saivat Helmin makuhermot hyrisemään. Hänestä tuntui, että hän olisi todellakin ollut Intiassa. Naiset kulkivat värikkäissä sareissa kultakorut kilisten ja miehillä oli turbaanit päässä.

– Olet loistava opas, en varmaan olisi yksin eksynyt tänne, Helmi kiitteli.

– Yövyin edellisellä käynnilläni näillä nurkilla, Eero kertoi. – Kävin syömässä aamiaiseksi roteja. Siksi halusin tulla testaamaan, ovatko ne edelleen yhtä maukkaita ja edullisia.

– Parempia ei voisi toivoa. Meidän pitää nyt totutella tylsään hotelliaamiaiseen, Helmi nauroi.

Hotelli East Westin aasialainen aamiainen ei ollut tylsä. Hotellivieraat saivat valita joko länsimaisen annoksen tai buffetin. Helmi ja Eero hakivat pöydästä nuudeleita, paistettuja riisiä, perunakakkuja ja höyrytettyjä paupullia. Länsimaalainen aamiainen sisälsi vain kaksi viipaletta paahtoleipää, kupin kahvia ja marmeladia.

– Haluan näyttää sinulle Singaporen maamerkin Merlionin patsaan. Ajetaan metrolla Marina Bayhin ja kierrellään sen ympäristössä, Eero ehdotti.

– Hyvä, olen valmis tuossa tuokiossa, Helmi sanoi kylläisenä. Paupullat olivat hänen suosikkejaan. Niiden sisällä oli maukasta pähkinätahnaa.

Sää oli puolipilvinen ja merellä kävi puuskainen tuuli. Merlionin suusta suihkusi vettä. Patsaan pää muistutti leijonaa ja pyrstö kalaa.

– Aika erikoinen. Onko sillä joku tarina? Helmi kysyi.

– Olen ymmärtänyt, että Merlion on yksinkertaisesti kaupungin maskotti. Katsoin opaskirjasta, että se valmistui jo vuonna 1964. Mutta vilkaise tuonne pilvenpiirtäjien suuntaan. Näetkö, miten hieno laiva siellä on?

Helmi varjosti kädellä silmiään. Pylväiden varassa korkealla ilmassa siinsi laivanmuotoinen rakennelma.

– Marina Bay Sands on tasokas hotelli, jonka kattoterassilla on uima-allas. Siellä on myös kasino. Kävin edellisellä matkalla katsomassa, mutta en ollut niin varakas, että olisin tohtinut pelata tai yöpyä, Eero kertoi.

– Näyttää hulppealta, mutta olen täysin tyytyväinen meidän hotelliin.

– Lähdetään katsomaan huikeaa puistoa. Näet pilvisademetsän, Eero sanoi ja otti Helmiä kädestä. Hän kertoi matkalla, että Gardens by the Bay oli Singaporen hienoimpia nähtävyyksiä. Se oli futuristinen kasvitieteellinen puutarha, jota ihmisten tekemät superpuut hallitsivat.

Helmi oli häikäistynyt. Näkymä oli kuin tieteiselokuvasta. He vaelsivat rehevän kukkia tulvillaan olevan puutarhan halki. Helmi näppäili valokuvia. Hän suunnitteli seuraavaa lukua matkakertomukseensa.

– Eero, olen miettinyt, että voisimme yhdistää vahvuutemme. Olen kirjoittanut matkan aikana blogin ja lehtijuttujen lisäksi matkakertomusta. Toivon, että voin julkaista sen Suomeen palattuani. Olisitko kiinnostunut kuvittamaan tarinani?

– Rohkea ehdotus. Minulla on muutama tilaustyö, mutta lisä ei olisi pahitteeksi. Onko sinulla kustantaja?

– Hopeahapset lehden toimitussihteeri on suositellut minua ystävälleen. Olen lähettänyt synopsiksen ja tekstinäytteen. Olen luottavainen, että hanke toteutuu. Voisin lähettää näytteeksi joitain piirroksiasi, jos suostut tuumaan.

– Eihän siitä haittaakaan ole. Tämä matkustelu on tullut kalliimmaksi kuin ennakoin. Kuljin nuorempana rinkka selässä ja asuin matkustajakodeissa. Nyt taso on huomaamatta noussut, Eero mietti.

– Eiköhän lähdetä lounaalle? Tämä kierros on ollut kerrassaan huikea, Helmi ehdotti.

– Kotikadullamme Waterloolla on halpa kansanpaikka. Oletko maistanut laksaa?

– En, mutta olen valmis kokeilemaan.

Helmi mietti matkalla, että oli ollut onnekas kohdatessaan Eeron. Tämä ei todellakaan ollut tumma, komea ja karvainen naistenmies, jollaiseksi oli itsensä kuvannut. Vaaleat hiukset olivat päälaelta ohuet ja vatsakumpu oli kasvanut lukuisten oluiden myötä. Mutta miehen huumorintaju ja seikkailunhalu viehättivät Helmiä. Eeron kanssa oli helppo jutella ja nyt Singaporessa hänen matkaopastaitonsa olivat kullan arvoisia.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Raikkaan meri-ilman tuulahdus kotisuomeen. Olen päässyt ystäväni Edvardin kanssa eksoottiseen Singaporeen. Lämpötila on jatkuvasti yli 30 astetta. Olemme saaneet päivittäin lyhyitä sadekuuroja, mutta ne ovat vain raikastaneet ilmaa. Olen ihastunut kansainväliseen ympäristöön. Täältä löytyy pilvenpiirtäjiä, huippukalliita kauppaketjuja (joihin minulla ei ole mitään asiaa), viehättäviä kukkatoreja, temppeleitä, taidegallerioita ja uskomattoman upea eläintarha. Siellä ei ole häkkejä, vaan eläimet kulkevat vesiaitauksien keskellä vapaassa luonnossa. Oli huippuhienoa nähdä valkoinen tiikeri.

Taidemuseo on viehättävä vanha rakennus. Ihastuin installaatioihin, joissa ruokapöydät oli katettu aistikkain astioin. Kun katsoin tarkemmin, jokaisella lautasella oli tarjolla neuloihin pistettyjä värikkäitä perhosia. En oikein tiennyt, mitä taiteilija halusi sanoa. Ehkä se oli kannanotto luonnon puolesta.

Paikallinen ruokakulttuuri on vertaansa vailla. Täällä on suunnattomia ruokatoreja, joista voi valita pikkurahalla mieleisiään annoksia. Olemme katselleet, miten paikalliset istuvat lähikatujen ulkoravintoloissa edessään höyryävät claypotit. Ei kestänyt kuin hetken, kun mekin uskaltauduimme sekaan. Saimme eteemme kaasuliekin päälle kattilallisen maustelientä sekä parilan voikipon kera. Buffetpöydistä sai valita lähes mitä vain keitettävää ja grillattavaa. Valitsimme oitis vihersimpukoita, mahtavia hummerinsaksia sekä jättirapuja. Herkullisia olivat myös kiinalaiset sienet, tofu ja paikalliset vihannekset. Minä sekoitin meille dippikastikkeeksi soijaa, chiliä, valkosipulia, kevätsipulia ja korianteria.

Ihastuin myös kookosmaitopohjaiseen tuliseen laksaan. Keiton salaisuus on mausteiden kirjo. Olen kerännyt valmisteilla olevaan matkakertomukseeni runsaasti eksoottisia ruokaohjeita. Tulette vielä hämmästymään, terveisin kaupunkilaistunut Helmi ja ystäväni taiteilija Edvard.

Kommentti: Shems tykkää edelleen nakeista ja minä hernekeitosta. En osaa kuvitella, että söisimme hummeria tai simpukoita. Muuten menee hyvin, terveisin Jesse.

SATULINNA

Hei Joonatan. Päivitin merirosvoristeilyn. Nyt on sinun vuorosi keksiä uusi seikkailu, odotan vatsanahka piukeana, terveisin Helmi.

Mikke ja Mama istuivat päät yhdessä tietokoneruudun ääressä. Delfiinin merimies oli kuvannut tunnollisesti kaikki kisat.

– Ei tästä tule mitään, kuvia on aivan liikaa, Mikke voihki.

– Sehän on vain hyvä. Valitaan parhaat. Ei haittaa, vaikka osa menee roskakoriin, Mama päätti. – Editoidaan kisa kerrallaan. Aloitetaan alusta. Kaikki kirmaavat laivaan ja herkuttelevat. Jatketaan aikajärjestyksessä. Kirjoitetaan otsikot, päivä yksi ja lepakkoluola. Sitten vain tähtihetket.

Mikke rauhoittui. Hän keksi, että he voivat nopeuttaa kuvia ja kelata niitä jossain kohdissa takaperin. Tarina eteni vauhdikkaasti. He olivat valmiit ennen illallista.

– Tulkaa kaikki television ääreen. Seuraa virallinen katselu, Mikke kuulutti.

Nuoriso istuutui lattiatyynyille ja mutusteli kaurasämpylöitä. Karri liittyi seuraan. Kaikki hihkuivat, kun näkivät itsensä kuvaruudulla. Kun Ebony hyppäsi kumiveneestä veteen ja pongahti saman tien takaperin takaisin, riemulla ei ollut rajoja.

– Onko minä todellakin noin lihava? Elli kauhisteli nähdessään itsensä uimapuvussa.

– Kuva valehtelee, Mama lohdutti ja otti toisen sämpylän. Hän siveli sen päälle paksusti voita ja kirsikkahilloa.

– Voidaanko esittää video koulussa? Ebony kysyi.

– Kysytään opettajaltanne. Voi olla, että toverinne tulevat kateellisiksi, Ellinoora mietti.

Nuoriso oli hetken hiljaisuuden jälkeen samaa mieltä. Ei tuntunut hyvällä kehua, sillä he tiesivät, että harvoilla oli varaa kaukomatkoihin.

– Ehdotan, että kirjoitatte seikkailukertomuksia. Perustakaa luokkalehti. Voitte vaihtaa nimet, niin kukaan ei syytä rehvastelusta. Luokkatoverinne voivat kirjoittaa mielikuvitustarinoita.

– Karri, tulehan auttamaan. Sinä istut täällä vain haaveissa, vaikka illallisvalmistelut ovat kesken, kokki Kekäle huuteli.

Karri pomppasi ylös. Hän oli unohtanut ajan tajun. Merirosvoseikkailu oli ollut hänen elämänsä tähtihetki.

Hei Helmi. Joo, tarina loppui aika kesysti. Mietin jatkoa, onko Singaporessa kivaa? tsau Joonatan.

SINGAPORE

– Huomenta Helmi. Tuli ohjelmanmuutos, Eero sanoi aamiaispöydässä. Hän oli kasannut lautaselleen paistettua riisiä ja kaksi kananmunaa.

Helmi istahti viereen ja odotti jatkoa.

– Joudun lähtemään kotiin. Äitimuori on sairas. Hänellä todettiin rintasyöpä, mutta ennuste oli hyvä. Nyt on kuitenkin löytynyt etäpesäkkeitä ja hän on sairaalassa. Pakko lähteä katsomaan.

– Voi miten surullista. Paljonko äidilläsi on ikää?

– Täytti pari vuotta sitten viisikymmentä. On ollut perusterve, mutta syöpäsanalla on edelleen paha kaiku. Minulla ei ole sisaruksia, joten tunnen velvollisuudeksi olla äidin lähellä.

– Oletko varannut jo lennon?

– Kyllä vain. Lähden jo tänä iltana. Olisin halunnut näyttää sinulle vielä monta juttua, mutta löydät kyllä nähtävää opaskirjan avulla. Suunnittelin jopa, että oltaisiin jatkettu matkaa Balille. Se on kiehtonut ajatuksissa, mutta jää nyt tulevaisuuteen, Eero sanoi.

– Hei, ei kaikki tähän lopu. Pidetään yhteyttä sähköpostin välityksellä. Kirjoittelen edelleen blogia. Voit seurata kulkuani lähes reaaliajassa. Lähetän matkakertomukseni sinulle ja voit miettiä kuvitusta. Lupaan ottaa runsaasti valokuvia tulevista kohteista. Voit jatkaa piirtämistä niiden innoittamana, Helmi suunnitteli.

– Näin tehdään kamu, Eero sanoi silmät sumeina. Hän ryhdistäytyi ja haki mukillisen mustaa kahvia, vaikka se ei aasialaiseen aamiaiseen kuulunut. Tarjoilija katsoi läpi sormien. Hän oli vaistonnut, että meneillään oli jonkinlainen tragedia.

Helmi saatteli iltapäivällä Eeron matkaan. Tämä heilautti urhoollisesti kättään ja hävisi laukkua vetäen Bugisin suuntaan. Helmi istuutui tietokoneensa ääreen ja päivitti blogin. Olo oli yllättävän haikea. Hän oli ehtinyt tottua Eeron veljelliseen seuraan.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Olen taas omillani. Ystäväni Edvard joutui palaamaan Suomeen. Mietin parhaillaan, mihin suuntaan askeleeni. Edvard kierrätti minua täällä Singaporessa katsomassa nähtävyyksiä. Olo on nyt tyhjä. Tutkin netistä, että pääsen kätevästi bussilla Malesian puolelle Johor Bahruun. Jatkan sieltä toisella bussilla Melakaan, joka on Unescon suojelukohde ja vaikuttaa kiinnostavalta. Terveisin rauhaton ja yksinäinen Helmi.

Kommentti: Keväinen tervehdys Suomesta. Täällä sataa räntää, nauti rauhassa auringosta. Äiti on edelleen sairaalassa. Käyn häntä tervehtimässä päivittäin ja viihdytän lukemalla sinun blogiasi. Äiti nauraa oikeissa kohdissa. Hän lähettää lämpimiä terveisiä. Pärjäile toivoo Edvard, se komea poika.

MELAKA

Huh, olipa matka, Helmi huokasi päästessään vihdoin perille. Oli pääsiäinen, eikä hän ollut aavistanut, että puolet singaporelaisista halusi vierailla Malesiassa. Queen Streetin linja-autoasemalla lomamatkalaisten jono kiersi koko laajan aukion.  Helmi aavisti vaikeuksia ja asettui suosiolla hieman lyhyemmän kimppataksijonon jatkoksi.  Kello oli yksitoista ja hänen piti ehtiä Johor Bahrun puolelle kahdelta lähtevään pikavuorovuorobussiin, jonka määränpää oli Melaka.

Hän ei ehtinyt.  Tunnissa jono oli liikahtanut vain jonkun metrin ja edellä oli vielä ainakin viisikymmentä matkalaista.  Helmin pinna paloi.  Hän onnistui hankkimaan oman taksin. Vaikka kyyti maksoi, oli ylellistä istua autossa ja ojentaa rajalla passi suoraan lippuluukulle.  Bussimatkalaiset joutuvat nousemaan kyydistä kahteen kertaan ja jonottamaan matkatavaroiden kanssa hoitamassa rajamuodollisuudet.

Larkinin bussiasemalla oli tunnelmaa.  Helmillä on odotusaikaa kolmisen tuntia seuraavaan Melakan bussiin.  Hän istui asemaravintolassa maistelemassa ensimmäiset malesialaiset ruoka-annokset kuuman makean teen kera.  Puheensorina aaltoili ympärillä ja kaiuttimista kuului tasaiseen tahtiin mullahin rukouskutsuja.  Naiset olivat pukeutuneet huiveihin ja pitkiin tunikoihin.  Miehillä oli pitkät housut ja umpikengät.  Vain turistit liikkuivat shortseissa ja sandaaleissa.

Bussi tuli puoli tuntia myöhässä.  Matka kesti kolme tuntia.  Aikaa kului vielä puoli tuntia täpötäydessä paikallisbussissa Melakan bussiasemalta keskustaan.  Matkalla näkyi vain vihreää palmumetsikköä.  

Helmi sai saapuessaan jo jonkinlaisen käsityksen maiseman kauneudesta.  Hän majoittui iltakymmeneltä joen rannalle River One Residenceen.  Olo oli rauhaton. Hän kävi pikaisesti kävelemässä yömarkkinoilla, vaikka pitkän päivän rasitukset olisivat vaatineet kunnon yöunen.

Helmi nukkui aamiaisen ohi. Hän kävi pikaisesti suihkussa ja lähti sen jälkeen kävelemään joen vartta. Hän ihaili taidokkaasti maalattuja graffiteja talojen seinissä. Kukkaköynnökset kiemurtelivat siltojen kaiteilla. Keskikaupungilla katoksilla varustetut pyöräriksat oli koristeltu turistien iloksi valtavilla sydämenkuvilla ja perhosten siivillä. Helmi istahti katukahvilaan ja tilasi kahvin ja täytetyn patongin. Päivä oli kaunis, mutta hänellä oli edelleen haikea olo. Tuntui, että jotain puuttui, kun Eero ei ollut mukana.

Helmi kysyi illalla hotellipojalta, mitä ruokapaikkaa tämä suosittelee.  Poika piirsi kartalle ruksin paikallisten suosimaan mereneläväravintolaan.  Helmi oli häkeltynyt, kun hän löysi perille.  Ihmiset jonottivat pitkien pöytiin ääreen ja meno oli melkoinen.

Hän sai hetken odoteltuaan jakkaran alleen ja tilasi seinälle käsin kirjoitetulta listalta sujuvasti erilaisia pieniä simpukoita, jättirapuja sekä lautasellisen vihreitä vihanneksia.  Ensimmäinen annos oli helppo. Simpukat olivat maukkaita ja kuoret auki.  Toisessa lautasellisessa pikkusimpukat pitivät kuorensa tiukasti kiinni.  Naapurit neuvoivat, kynnet vaan väliin, kyllä ne aukeavat.  Näin tapahtui, mutta ilman apua olisi tullut uskonpuute.  Helmi sai maistaa myös wokattuja ostereita, uusi tuttavuus sekin.  Herkut maksoivat yhteensä kolmekymmentä ringettea eli noin seitsemän euroa. Helmistä oli tullut taitava laskemaan eri maiden valuuttoja. Tosin älykännykästä oli siinä puuhassa paljon apua.

Tuntui oudolta kävellä pimeässä yössä yksin takaisin hotellille. Helmi päätti, että hän jatkaisi jo seuraavana päivänä matkaa Kuala Lumpuriin. Hän arveli, että suurkaupungin vilinässä olo ei tuntuisi niin orvolta.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Taidan olla nyt Aasia seikkailuni päätepisteessä. Kuala Lumpur on kiinnostava suurkaupunki. Matka taittui paikallisbussilla Melaka Sentralille, sieltä pikavuorolla parissa tunnissa Kuala Lumpurin Pudu-asemalle.  Kaupunki otti minut vastaan sateen tihkussa.  Söin nuudelikeiton asemaravintolassa ja odottelin sateen loppumista.  Päädyin kävelyn sijasta monorail kyytiin.  Lähin pysäkkini on Raja Chulan. Hotelli Rainforest B&B sijaitsee Istana-hotellin takana.  Sain huoneen kolmannesta kerroksesta ilman hissiä.  Se tarkoittaa oikeasti neljättä kerrosta. Olin täysin uupunut, kun pääsin perille. Onneksi hotellipoika kantoi laukun.

Ette halua kuulla, mitä söin illalliseksi. Kerron kuitenkin. Lähistöllä on mielettömän ihana ruokakatu Alor. Siellä on pieniä ravintoloita vieri vieressä. Suosikkini on mikkihiiren kuvalla varustettu mereneläviin erikoistunut pikkupaikka.  Grillatut mustekalat, valkosipulissa haudutetut pinaatinlehdet sekä chili-tofupata olivat gourmet tasoa.  Entä miltä kuulostaa seuraavana iltana nauttimani rapujen kanssa haudutettu munakoiso sekä valkosipulin kera grillattu mustekala? Jos aasialaista keittokirjaa ei olisi kirjoitettu, olisin valmis tekemään sellaisen. Mielellään tuoksujen kera.

Täällä Kuala Lumpurissa on vekkuli ilmasto.  Kolmen päivän vakaalla kokemuksella tiedän, että aamulla ja päivällä paistaa aurinko.  Iltapäivän tunteina taivas vetäytyy pilveen ja raivokas sade kastelee kaupungin hetkessä tulvivaksi lätäkkömereksi.  Salamat välkkyvät ja ukkonen jyrisee.  Kunnes kaikki taas rauhoittuu ja illat ovat mukavan kosteanlämpimiä ja tulvillaan tuoksuja. Terveisin Helmi, joka on lähdössä shoppailemaan. Sandaalit kaipaavat päivitystä.

KUALA LUMPUR

Helmi suuntasi askeleensa Bukit Bintangille. Sungei Wangin tavaratalon edessä oli hauska kolmen nauravan pojan veistos. Ilmastoiduissa sisätiloissa oli runsaasti väkeä, sillä oli alennusmyyntiaika. Helmi ei jäänyt kiertelemään, vaan meni suoraan rullaportaita pitkin kenkäosastolle. Hän ihastui helakanpunaisiin varvassandaaleihin. Tarjoushinta oli edullinen. Hän ynnäsi, että neljäkymmentä ringettia oli vain kymmenen euroa. Edelliset sandaalit joutivat roskakoriin.

Tyytyväisenä hyviin kauppoihin hän poikkesi hierontaan. Miten hyvältä tuntuikaan, kun taitavat kädet sivelivät hartioita. Hänellä oli ollut Melakan matkan jälkeen vähän huono olo. Se oli uutta ja huolestuttavaa. Hän arveli hieronnan ja päiväunien auttavan.

Helmi heräsi jomottavaan päänsärkyyn. Hän ihmetteli, oliko päivä vai yö. Hän veti pimennysverhot ikkunan edestä. Ulkona satoi. Helmi tunsi olonsa yksinäiseksi. Hän etsi laukusta särkylääkkeen ja vaipui uudelleen uneen. Illalla hän oli voipunut, mutta päätti lähteä kuitenkin hakemaan kaupasta jotain syötävää. Pullovesikin oli vähissä.

Kadut kiiltelivät märkinä. Hän yritti välttää pahimpia lätäköitä, mutta onnistui kastelemaan uudet sandaalinsa. Tuntui kuin se olisi ollut viimeinen pisara kurjuudessa. Hän mietti, mihin elämänilo olisi kadonnut.

Helmi palasi hotellille Seven Elevenin muovikassin kanssa. Pahvinmakuinen kolmioleipä ja kupillinen vihreää teetä eivät juuri oloa korjanneet. Hän päätti päivittää blogin saadakseen jotain tekemistä.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Istun pienessä hotellihuoneessa ja katselen tummanpuhuvaa taivasta. Iltapäivällä satoi rankasti ja nyt salamat leiskuvat. Olen yksin ja huonovointinen. Päätä särkee ja vatsassa kiertää. En tiedä olenko syönyt jotain sopimatonta. Kaipaisin juuri nyt seuraa ja lohdutusta. Lupaan, etten valita enempää, mutta oli pakko kertoa tunnelmista.

Kuala Lumpur on viehättävä suurkaupunki. Täällä on paljon puistoja ja modernia kerrostaloja. Olen nähnyt kaupungin symbolin kaksoistornit ja käynyt vanhassa keskustassa. Ihastuin Pasar Seniin eli kauppahalliin, jossa oli myynnissä idän eksotiikkaa. Suosikkejani olivat taidokkaat batiikkikankaat ja iloisen kirjavat sarongit.

Ette ehkä usko, mutta suunnittelen kaiken tämän ihanuuden keskellä kotimatkaa. En tiedä, johtuuko ikävä päänsärystä, mutta juuri nyt kaipaan koivumetsän tuoksua, saunaa ja raikkaita tuulia. Terveisin surkea Helmi.

Kommentti: Tervetuloa Suomeen. Lumet ovat sulaneet ja ensimmäiset leskenlehdet auenneet. Shems jo kaipaa ja minäkin, terveisin Jesse.

Kommentti: Moi Helmi. Koulu loppuu kolmen viikon kuluttua. Minulla on ikävä sinua, tule pian. Saanko tulla taas yökylään? Voitaisiin jatkaa tarinoita, Joonatan.

Kommentti: Tule pois sieltä helteestä. Täällä Suomessa on mukavan viileää. Miten matkakertomus edistyy? Haluaisin esitellä sinulle viimeisimmät piirrokseni. Tavataan, kun tulet, Eero.

Helmi kuivasi silmänsä. Tuntui hyvältä, kun ystävät laittoivat palautetta. Hän otti lisää särkylääkettä ja vaipui raskaaseen uneen. Shems hyppäsi syliin ja Joonatan käpertyi viereen. Jesse ja Eero soittivat ovikelloa ja halusivat aamukahvia. Joku koputti oveen.

– Neiti, miten voitte?

Ystävällinen emäntä tuli sisään teekupin kanssa. – Olitte eilen niin surkean näköinen, että päätin tulla katsomaan.

Helmi hieroi silmiään. Hän tunsi olonsa jo paremmaksi.

– Kiitos. Lepään vielä hetken. Minua taisi vaivata vain koti-ikävä.

– Siihen löytyy parannuskeinoja, emäntä hymyili, veti verhot ja avasi ikkunan. Ulkona paistoi suloinen aamuaurinko.

Helmi tutki netistä aikatauluja. Oli oikeastaan mukava palata kesäksi Suomeen. Matkakassa oli vähissä. Hän suunnitteli jatkavansa kesän aikana matkakertomuksen työstämistä. Töitäkin pitäisi löytää, sillä lehtiartikkeleista saadut rahat olivat lopussa. Hän päätti, ettei huolestuisi vielä.

Helmi varasi Finnairin lennon seuraavaksi päiväksi. Vuokralainen oli lähtenyt, joten asunto olisi taas hänen käytössään. Hän laittoi Jesselle sähköpostiviestin: Hei kamu. Kerro Semulle, että mami on tulossa kahden yön kuluttua. Soitan kun olen perillä, terveisin Helmi.

Jesse vastasi saman tien: Olet vikkelä liikkeissäsi. Tervetuloa, laitan kuohuviinipullon jäihin. Shems heiluttaa häntää, vaikka epäilen, että koira osoittaa mieltään sinut nähdessään. Olet ollut aika kauan poissa, Jesse.

Helmi muisti hyvin, miten närkästynyt Shems oli ollut, kun hän oli palannut vuorotteluvapaalta Rodokselta. Häntä hymyilytti. Koira oli leppynyt nopeasti herkkujen avulla.

HÄMEENLINNA

– Jesse ihana nähdä sinua, Helmi halasi miestä ja vilkuili tämän olan yli Semua. Koira oli luikahtanut sohvan alle.

– Kyllä se sieltä tulee, kun kuulee jääkaapin oven käyvän, Jesse nauroi. – Olen kattanut tervetulomaljat parvekkeelle.

Helmi katseli ympärilleen. Jessen valoisa asunto oli viihtyisä ja yllättävän siisti.

– Käykö sinulla siivooja? hänen oli pakko kysyä.

– Olen ryhdistäytynyt. Viihdyn paremmin, kun tavarat eivät ole levällään. Täytyy kyllä myöntää, että kohensin paikkoja, kun tiesin sinun tulevan. Istu ulos, siellä tarkenee.

– Toin sinulle tuliaisiksi värikkään sarongin. Muistat minua, kun kietoudut siihen saunan jälkeen, Helmi hymyili.

– Kiitos, se tuoksuu itämaiselta. Tässä malja keväälle ja iloiselle jälleennäkemiselle, Jesse sanoi ja kaatoi korkeisiin laseihin kuohuviiniä. Pöydällä oli vadillinen macaron leivoksia.

– Ihanaa, tiedätkö että minulla oli oikeasti koti-ikävä. Sain kerralla yliannoksen Aasian eksotiikkaa. Ajattelin nyt keskittyä matkakertomuksen viimeistelyyn. Kustantaja otti yhteyttä ja haluaa käsikirjoituksen mahdollisimman pian.

– Hienoa, sinulla on pehmeä lasku arkeen. Miten työpaikka, oletko menossa takaisin Taidemuseoon?

– En, tuntuu etten jaksa palata sinne. Yritän keksiä muuta, Helmi huokasi. Hän ei halunnut vielä ajatella tulevaisuutta.

Shems kurkisti parvekkeen oven raosta. Helmi ei ollut koiraa huomaavinaan, mutta pudotti nakkipalan kenkänsä viereen. Koira tuli nuuhkimaan, nappasi herkun ja juoksi takaisin sisälle. Helmi ja Jesse nauroivat.

– Kuule, asetu rauhassa kotiin. Sopiiko, että tulen huomenna Semun kanssa? Koira ehtii tottua ajatukseen, Jesse ehdotti.

– Se voisi olla hyvä. Laitan pesukoneen pyörimään ja käyn kaupassa. Tulkaa lounasaikaan. Teetkö edelleen etätöitä?

– Kyllä vain. Käyn kerran pari kuukaudessa tiimikokouksissa, mutta muuten työajat ovat väljät.

– Hienoa, keksin meille jotain hyvää, Helmi sanoi ja lähti kävelemään Aulangontielle. Lehmukset olivat keväisen hennon vihreitä. Vanajavesi kimalteli auringonsäteissä.

Helmi hengitti syvään. Kotiinpaluu tuntui ihmeen hyvältä. Hän ihmetteli itsekin, miten oli hetken mielijohteesta päättänyt lähteä suin päin paluumatkalle.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Nämä ovat päätössanat tällä erää. Olen taas kotona. Pikemmin, kuin olin ajatellut, sillä koti-ikävä iski. Olin muutaman päivän sairaana eikä tuntunut hyvältä olla yksin vieraalla maalla. Kaipasin tukijoukkoja. Nyt täällä kotona Shems koirani istuu sylissä ja katsoo epäluuloisesti, jos lähden ulos ilman sitä.

Viimeistelen matkakertomusta seikkailuistani Aasiassa. Löysin matkan varrelta ystävän. Hän on Eero, taiteilijanimeltään Edvard. Kirjoitan tarkoituksella taiteilijanimestä, sillä hän on luvannut kuvittaa kirjani. Olen nähnyt ensimmäiset luonnokset ja ne ovat häikäiseviä. Eero on tavoittanut auringon hehkun ja sadepäivien harmauden. Kirjan kanteen tulee kuva sumuisista vuorista ja otsikoksi tietenkin Tropiikin Helmi. Olen innoissani, sillä kirjoittaminen on ollut ihana matka muistoihin ja tunnelmiin.

Jos kysytte, mitä ryhdyn tämän projektin jälkeen tekemään, vastaus on, etten tiedä. Olen kesän vapaalla ja katson kaikessa rauhassa, mitä syksy tuo tullessaan. Jos kysytte, lähdenkö jatkamaan Aasian kierrosta, vastaus on, etten tiedä. En henno jättää Shemsia vähään aikaan. Terveisin Helmi, paluumuuttaja.

Kommentti: Hei Helmi, kuvat ovat valmiit katsottaviksi. Tule käymään Tampereella, niin saat kommentoida, toivoo taiteilijaplanttu Edvard.

Kommentti: Tule samalla tapaamaan meitä, terkkuja Joonatan.

Kommentti: Tulemme Semun kanssa, soittelen, terveisin Helmi.

TAMPERE

Eeron vuokrakaksio Tammelan torin kupeessa oli tyypillinen poikamiehen asunto. Ikkunoissa oli vain sälekaihtimet eikä viherkasveja näkynyt. Seinillä oli taidejulisteita. Eero oli kattanut keittiön pyöreälle pöydälle kahvimukit ja kaupasta ostamansa pullapitkon. Hän halasi Helmiä ja rapsutti Semua. Koira nuuhki epäluuloisena eteistä.

– Toin viinipullon. Arvelin, että pidät siitä enemmän kuin kukkakimpusta, Helmi hymyili.

– Oikein arvelit, istu pöytään. Keitin kahvin valmiiksi, Eero sanoi ja toi Semulle vesikipon. Koira latki ahneesti, sillä päivä oli helteinen.

– Ei ihan yhtä kuuma kuin Malesiassa, mutta ei paljon puutu, Eero sanoi ja avasi parvekkeen oven. – Tuolla ulkona ei pysty istumaan, kun aurinko paistaa suoraan lepotuoliin. Viihdyn siellä yleensä iltaisin.

– Miten äitisi voi?

– Huonosti, hän on saattohoidossa. Lääkkeet eivät ole tehonneet. Äiti on laihtunut, mutta elämänhalua on edelleen. Hänellä on joku salaisuus. Kertoi, että tulen yllättymään. Toivottavasti se on jotain myönteistä. En haluaisi kuulla, että minulla on jossakin salainen veli tai sisko.

– Elämä voi yllättää. Ehkä saat perinnön?

– Ollaan aina eletty vaatimattomasti. Äiti oli ompelija ja tulot sen mukaiset. Minä olen pärjännyt kuvituksilla, sillä menot ovat pienet. Nyt tuhlasin ja ostin meille pullaa. Laita voita ja appelsiinimarmeladia päälle.

– Kiitos, tämä on ylellistä, Helmi sanoi ja voiteli pullasiivun. Se maistui kahvin kanssa hyvältä.

– Siirrytään tietokoneen ääreen, Eero kehotti, kun molemmat olivat juoneet toisen kupillisen.

Kuvat olivat Helmin mielestä upeita. Eero oli tavoittanut vähäeleisesti maisemien kauneuden. Helmi oli vakuuttunut, että ne toimisivat hyvin hänen tekstinsä kanssa.

– Minun pitää vielä oikolukea ja editoida tarinaa. Kustannustoimittaja on luvannut olla apuna. Sinä voit lähettää kuvat, niin mietimme niille sopivat paikat. Saat sanoa painavan sanasi ennen julkaisua.

– Saatte vapaat kädet. Jos olet tyytyväinen, keskityn seuraavaan projektiin. Sain kiinnostavan haasteen. Eräs tuttavani suositteli minua tietokirjailijalle, joka työstää fiktiivistä tekstiä otsikolla Liskojen yö. Se on kuvitteellinen kauhutarina, jossa leguaanit valtaavat trooppisen saaren kalastajakylän. Luin tarinan ja nautin. Loppuratkaisu on yllättävä, mutta en aio paljastaa sitä.

– Ajattelitko mennä eläintarhaan tarkkailemaan liskoja? Helmi kysyi huvittuneena. Hän kuvitteli, miten Eero vaanisi pensaikossa ja näppäilisi valokuvia.

– Kiesin nuorena miehenä rinkkaretkellä Aasiaa. Kävin Tiomanin saarella, jossa suuret liskot kulkevat vapaasti. Tekisi mieli lähteä tutkimusmatkalle, mutta en voi jättää äitiä.

– Kerro hänelle terveisiä. Olen luvannut tavata ystäväni Tuulin ja kummipoika Joonatanin. Pidetään yhteyttä, Helmi sanoi ja otti Shemsin remmin. Koira juoksi ovelle. Se pelkäsi, että mami jättäisi sen taas jonkun oudon tyypin luo. Ei edes nakkeja ollut tarjolla.

– Hei, Tuuli huikkasi, kun Helmi ja Shems ehtivät kauppahalliin. He olivat sopineet lounastapaamisen Tuulin ruokatunnin aikana. Joonatan oli mukana, sillä hän oli kesälomalla. Poika oli menossa seuraavalla viikolla urheiluleirille.

Joonatan ryntäsi halaamaan Helmiä.

– Olit kamalan kauan pois, hän moitti.

– Vuh, Shems oli täysin samaa mieltä.

– Istutaan pöytään ja rupatellaan, Helmi nauroi. – Saat kertoa kaikki kuulumiset.

– Minä käyn tilaamassa meille bouillabaisset. Kalakeitto on paikan erikoisuus, Tuuli sanoi.

– Jenni on saanut pikkusiskon. Sen nimi on Martta. Jenni on aika paljon meillä, kun vauva huutaa koko ajan. Lauri kertoi, että sillä on koliikki. Sauli laittaa iltaisin korvatulpat, että saa nukuttua.

– Joo, uusperheellä ei ole helppoa. Sauli vaikuttaa kireältä. En ole nähnyt vauvaa, mutta olen kuullut kaikenlaista, Tuuli sanoi selvästi vahingoniloisena. – Mutta kerro sinä nyt suunnitelmista. Sinusta on tulossa kirjailija?

– Siltä vaikuttaa. Kirjoittelin blogin lisäksi matkatarinaa tällaisen sinkkutytön näkökulmasta. Lähetin tekstin kustantamoon. Se sai hyvän vastaanoton ja nyt olen viimeistelyvaiheessa.

– Kuulin, että olet löytänyt kuvittajan. Onko se vakavaakin?

– Jos tarkoitat poikaystävän, niin ei ole vakavaa. Pidettiin toisillemme seuraa osan matkaa, mutta Eero joutui palaamaan Suomeen, koska hänen äitinsä on sairaana. Ehkä meillä kuitenkin oli jotain kipinää, sillä tunsin itseni orvoksi hänen lähdettyään, Helmi kertoi.

Annokset tulivat. Joonatan oli valinnut listalta makkaraperunat. Hän puristi lautaselle runsaasti ketsuppia. Helmi ja Tuuli maistelivat tyytyväisinä sahraminkeltaista kalakeittoa.

– Minun pitää palata töihin. Ehditkö käydä Joonatanin kanssa jäätelöllä ennen junasi lähtöä? Tuuli kysyi, kun lautaset olivat tyhjät.

– Ostetaan kioskilta tötteröt, Helmi sanoi katsoessaan kelloa. – Minulla on iltapäivällä kirjoittajakurssin suunnittelupalaveri. En voi myöhästyä ensimmäisestä kokouksesta.

– Tulen sinun ja Semun kanssa asemalle. Voinko tulla leiriviikon jälkeen käymään? poika kysyi.

– Totta kai voit. Soitellaan, Helmi sanoi ja hyppäsi koiran kanssa paikallisjunaan.

Joonatan jäi heiluttamaan laiturille jäätelötötterö kädessä.

HÄMEENLINNA

– Ethän lähde enää ikinä kamalan pitkäksi aikaa pois? Joonatan kysyi. Hän oli heittänyt reppunsa eteiseen ja istui nyt sohvalla Shems sylissään.

– En ainakaan vähään aikaan, Helmi lupasi.

– Täällä tuoksuu hyvälle. Onko jotain herkkuja?

– Ei muuta kuin pannukakkua, mansikkahilloa ja kermavaahtoa, Helmi hymyili. – Mutta syö ensin hampurilaisesi.

Pöydällä Joonatanin edessä oli tuplajuustohampurilainen ja pullollinen coca-colaa.

Shems katsoi kaihoisasti vieressä, kun poika haukkasi ison palan.

Joonatan antoi koiralle maistiaiset. Ne hupenivat hetkessä.

– Kerro, mitä teidän perheelle kuuluu, Helmi pyysi.

– Meidän piti kirjoittaa koulussa lyhyt tarina arkipäivästä. Saat lukea sen. Voin käydä sillä aikaa Semun kanssa lenkillä.

Shems höristi korviaan. Ensin pihvinpala, sitten lenkille. Sopi mainiosti.

– Hyvä juttu, kun tulette pannari on kypsä.

Helmi kurkisti uuniin ja laittoi munakelloon vielä kymmenen minuuttia. Hän kaatoi lasillisen valkoviiniä ja keskittyi lukemaan Joonatanin kirjoituksen tietokoneen näytöltä.

MEIDÄN PERHEEN ARKIPÄIVÄ

– Joonatan herää, kello on jo kymmenen.

– Äiti, nyt on viikonloppu. Enkö saa nukkua vielä vähän?

– Et, meillä on siivouspäivä. Sauli tuo Jennin iltapäivällä. En halua, että täällä on sotkuista.

– Eihän se mitään huomaa. Jättää Jennin eteiseen ja lähtee saman tien, protestoin.

– Mutta minä huomaan. Sitä paitsi naapurin Kaarina on luvannut tulla kahville. Hänellä on aina kiinnostavia juttuja. Imuroin nopeasti, niin ehdin paistaa vielä pullat. Taikina on kohoamassa. Saat auttaa.

Nousin vastahakoisesti ja istuuduin keittiön pöydän ääreen. Taas puuroa. Voitelin pinon paahtoleipiä ja laitoin päälle appelsiinimarmeladia.

Äidin imuri hurisi olohuoneessa.

Sekoitin kaakaota kylmään maitoon. Kun olin valmis, ladoin astiat tiskikoneeseen. Äiti kurkisti keittiöön.

– Hyvä, pyyhi vielä pöytä ja tule järjestämään tavaroita.

Autoin äitiä, vaikka mieli teki ulos. Lauri oli luvannut tulla potkimaan palloa.

Livistin pihalle enkä ollut kuulevinani, kun äiti huuteli oman huoneen siivoamisesta. Olen laittanut ovelle lapun, pääsy kielletty kaikilta muilta paitsi Helmiltä. Hän on kummitäti ja oikeasti kiva. Ei huuda minulle niin kuin äiti ja Sauli.

Sauli on Laurin ja Jennin isä, mutta hänellä on nyt uusi perhe. Äiti kutsuu uutta vaimoa tytönheitukaksi. Hän on äitiyslomalla. Pikku-Martta on hellyttävä silloin, kun ei itke. Siis aika harvoin.

Me pelataan Laurin kanssa kännykkäpelejä ja pleikkarilla Minecraftia. Ollaan menossa kesällä urheiluleirille. Lauri on parempi jalkapallossa.

Minä olisin halunnut lomamatkalle etelään. Käytiin kerran Rodoksella, kun Helmi-täti oli siellä vuorotteluvapaalla. Äiti melkein lupasi, mutta sanoi sitten, ettei meillä ole nyt varaa. Ehkä syksyllä, hän sanoi, mutta minä en usko.

Meillä on koko ajan rahasta tiukkaa. Kavereilla on merkkifarkkuja. Minulla ei ole, mutta ei se oikeasti haittaa. Mutta toivoisin saavani uuden älykännykän. Koiranpentukin olisi kiva, mutta Jenni on allerginen. Helmi-tädillä on valkoinen Shems-koira. Käyn sen kanssa lenkillä, kun olen yökylässä Hämeenlinnassa.

Tykkään kirjoittaa ja kuunnella tarinoita. Kehitellään Helmi-tädin kanssa mielikuvitusjuttuja.

Mutta nyt minun pitää lopettaa, sillä Lauri tuli juuri. Toivottavasti äiti ei polta pullia uunissa.

Helmi hymyili. Joonatan oli hyppinyt asioista toiseen, mutta tarina tuntui eletyltä elämältä.

Helmi tiesi, että Tuuli oli kovilla työpaineiden ja lastenhoidon keskellä.

– Hei, me tultiin jo, Joonatan huikkasi eteisestä. Shems ei jaksanut kävellä yhtä pitkälle kuin ennen, Ei kai se ole kipeä?

– Toivottavasti ei. Ikää on kyllä jo aika paljon. En kuullut munakellon pirahdusta. Toivottavasti pannukakku ei ole kärähtänyt.

Helmi nosti tuoksuvan pellin pöydälle. Reunat olivat tummat, mutta muuten paistos näytti kelvolliselta.

– Mmmm hyvää, Joonatan sanoi ja otti kolmannen palan. Hän sirotteli mansikkahillon päälle sokeria ja kasan kermavaahtoa.

– Sinun kirjoituksesi oli hellyttävä. Mitä opettaja sanoi?

– Sanoi, että se oli elämän makuinen. En tiedä, oliko se hyvä vai huono juttu.

– Hyvä tietysti. Saat nukkua sohvalla. Keksitään huomenna jotain kivaa tekemistä.

– Joo, saanko nukkua myöhään?

– Taatusti saat. Ei tarvitse herätä siivoamaan.

– Helmi, voitaisiinko jatkaa vielä hetki Satulinnan tarinaa. Minua ei nukuta yhtään.

– Jatketaan vaan. Nuoriso oli viimeksi merirosvoristeilyllä hiihtoloman aikaan. Siirrytäänkö suunnittelemaan koulun kevätjuhlaa.

– Joo, voisiko siellä olla jokin viidakkoteema?

– Nuoriso saa suunnitella ohjelman. Leonardo kokoaa pelijoukkueen, Mikke hoitaa kuvataideluokkalaisten kanssa lavastuksen, tytöt esiintyvät ja Mohamed voisi kokata luokkatovereiden kanssa.

Joonatanin silmät säihkyivät. Hän aloitti.

KEVÄTJUHLA VIIDAKOSSA

– Elli-täti, jaksathan tulla kevätjuhlaamme? Ebony kysyi malttamattomana. – Meillä on huippuhienoa ohjelmaa.

– Totta kai jaksan, vaikka kihti vaivaakin. Harmi, kun Mama ei ole täällä.

– Lähetin hänelle kutsun. Mama pyysi sanomaan sinulle terveisiä ja lupasi katsella esitystä virtuaalilaseilla.

– Niinpä tietenkin. Pyydätkö hovineitoja laittamaan parhaan juhlapukuni tuulettumaan.

Kevätjuhlapäivä oli aurinkoinen ja tyyni. Mohamed luokkatovereineen oli kantanut koulun pihalle pitkät pöydät. He olivat levittäneet vihreät paperiliinat ja koristelleet ne tuoreilla murattiköynnöksillä.

Ham oli piirtänyt banaaninlehtikuvion heleän vihreälle paperilautaselle. Luokkatoverit olivat leikanneet saksilla lautaset ääriviivoja myöten. Nyt he katselivat tyytyväisinä aikaansaannoksia.

– Kun esitys on ohi, paistamme vohveleita ja friteeraamme banaaneja, Ham kertoi opettajalle, joka oli tullut tarkastuskierrokselle.

– Onko taikina valmis?

– On ja jääkaapissa on kulhollinen kookoskermavaahtoa.

– Olette tehneet hyvää työtä, opettaja kehui ja siirtyi salin puolelle. Siellä kävi vilkas hyörinä. Näyttämö oli valaistu sinivioletein valonheittimin. Miken ryhmä oli pystyttänyt tiheän viidakon. Taustalla soi musiikki, jossa erottui kaukaisia rummunlyöntejä, lintujen laulua ja aaltojen kohinaa. Esiintyjät olivat pukeutumassa.

– Kuulostaa hyvältä. Haluatko, että jatkan, Helmi kysyi. Hän näki mielikuvituksessaan, miten pukuhuoneessa jännitys tiivistyi.

– Joo, jatka vain, Joonatan sanoi.

Shems oli käpertynyt hänen viereensä sohvalle. Helmi oli varma, että koira kuunteli yhtä jännittyneenä kuin hänkin.

Lasten vanhemmat ja ystävät istuutuivat odottavan näköisinä koville puutuoleille. Kuningatar Ellinoora sai kunniapaikan eturivistä. Hän oli tullut Karrin kanssa. Mohamed oli ehdottanut, että Karri auttaisi esityksen jälkeen vohveleiden paistossa.

Rehtori nousi lavalle ja taputti käsiään.

– Tervetuloa koulun kevätjuhlaan. Oppilaat ovat suunnitelleet omatoimisesti ohjelman. Me opettajat odotamme yhtä jännittyneitä kuin tekin, mitä tapahtuu. Hän kumarsi ja kutsui Leonardon paikalle. Poika rykäisi ja aloitti kuuluvalla äänellä.

– Viemme teidät kauas trooppiseen sademetsään. Taivaalle on kohonnut sadepilviä, mutta aurinko paistaa vielä hetken. Metsän hengettäret ovat valmiit houkuttelemaan teidät syvemmälle viidakkoon. Oletteko valmiit?

Yleisö taputti raivokkaasti. Leonardo kumarsi.

Paksut samettiverhot avautuivat ja paljastivat viidakon. Musiikki voimistui ja veikeä mölyapina kiipesi ketterästi palmuun. Se äänteli pahaenteisesti.

– Onko tuo Ebony? Ellinoora kuiskasi Karrille.

– Taitaa olla, hän liikkuu tosi vikkelästi.

Valot voimistuivat ja joukko ohuisiin silkkihuiveihin pukeutuneita paljasjalkaisia tyttöjä ilmestyi lavalle. Heillä oli perhosen siivet selässään. Valokeilat seurasivat ilmavan kevyttä tanssia.

Yleisö taputti, kun tytöt katosivat palmujen varjoon.

Esiin marssi joukko alkuasukkaita. Heillä oli vihreitä viikunanlehtiä verhona ja sulkia hiuksissa. Puiden oksille oli kiinnitetty punottuja koreja.

Pojat aloittivat villin lentopallopelin. He heittelivät kookospähkinöitä koreihin ja hurrasivat, kun joku osui.

Mölyapinalla oli varasto pähkinöitä oksallaan. Hän heitteli niitä pojille sitä mukaa, kun nämä olivat tehneet korin.

Ellinoora terästi katsettaan. Kyllä vain, pojista pisin oli Leonardo. Hän oli toisen joukkueen kapteeni. Mutta kuka oli toinen?

– Elli-täti, etkö tunnista Mohamedia. Hän on pienikokoinen, mutta tosi nopea, Karri kuiskasi.

Peli päättyi tasatulokseen. Kaikki olivat helpottuneita, sillä häviö olisi masentanut viimeisenä koulupäivänä.

Esitys päättyi, kun yläilmoista satoi vesipisaroita. Mikke oli tovereineen letkujen varressa.

Lapset kirkuivat ja juoksivat suojaan. Verhot sulkeutuivat ja yleisö hurrasi.

– Hieno juhla. Mennäänkö vielä pihalle herkuttelemaan? Joonatan kysyi.

– Mennään vaan. Saat loppusanat.

Mohamedilla ja Karrilla oli kokinhatut päässä, kun he valmistivat vohveleita ja banaaneja. Jono kiemurteli ympäri pihan.

Ellinoora istui pitkän pöydän päässä. Karri toi hänelle ensimmäiset maistiaiset.

– Olette mestarikokkeja. Nämähän sulavat suussa, hän kiitteli.

Nuoriso tuli herkkuannosten kanssa hänen viereensä. Kaikilla oli suu kermavaahdossa.

– Loma-loma-loma, Ebony lallatti.

– Mölyapina, hiljaa, muut naureskelivat.

– Ebony on oikeassa, teillä alkaa hyvin ansaittu loma. Haluattehan laiskotella Satulinnassa koko kesän?

– Ei, kaikki huusivat.

– Arvasin. Hakekaa toiset annokset. Keskustellaan kesän vietosta, kun pääsemme kotiin, Ellinoora nauroi.

– Tämä on hyvä sauma jättää nuoret miettimään kesälomaa. Eiköhän mennä nyt nukkumaan. Shems on unessa, Helmi sanoi.

Joonatan haukotteli. – Joo, tästä on kiva jatkaa. Minulla on kyllä vielä yksi idea. Täytyyhän Maman osallistua juhlaan. Mutta jatketaan huomenna, hyvää yötä.

Joonatanin silmät tuikkivat, kun söi aamulla lautasellisen mannapuuroa mansikkahillon kera.

– Näin unta, mitä Mama suunnitteli. Haluatko kuulla? hän kysyi Helmiltä ja voiteli hunajalla paahtoleipää.

– Haluan tietenkin, mutta syö ensin rauhassa.

– En malta. Suunnittelin, että Mama järjestää yllätyksen, kun nuoriso palaa juhlista.

– Kuulostaa Mamalta. Kerro vaan.

– Katsokaa viidakkokupla sädehtii, Ebony huomasi, kun he ehtivät Satulinnan pihaan.

Nuoriso riensi sisälle. Viidakko oli vesihöyryn peitossa ja sen yllä sädehti sateenkaari.

– Mitä ihmettä? Tänne on kasvanut hedelmäpuita, Mikke huudahti.

Sumun keskeltä erottui vihreitä banaaniterttuja, mango- ja papaijapuita sekä monia muita, joita he eivät tunnistaneet.

Ellinoora siristi silmiään. Hän arvasi, että Mama oli järjestänyt kaiken.

– Otetaan videopuhelu Mamalle, Elli sanoi ja otti älykännykän esille.

– Pidittekö hedelmätarhasta? Mama kysyi silmät vilkkuen? – Olen järjestänyt sinne lämmityksen ja tehokastelun. Pääsette herkuttelemaan, kun hedelmät kypsyvät.

– Kiitos Mama, se oli hauska juttu. Koska tulet käymään?

– Tulen kyllä kesälomanne aikana. Ilmoittelen, hän sanoi salaperäisesti.

Nuoriso lähetti lentosuukkoja.

– Elliseni, meidän pitää puhua kesäloman ohjelmasta. Palataanko huomenna asiaan. En nyt ehdi, kun minulla on pullat uunissa. Odottelen naapureita kylään.

– En tiennytkään, että leivot itse. Varokin polttamasta niitä. Pysytään terveinä.

– Hyvä Joonatan. Jatketaan tästä seuraavalla kerralla. Ymmärsin kyllä, että kaipaat tuoretta pullaa. Laitan taikinan nousemaan. Ulkona on hieno auringonpaiste. Käy pissittämässä Shems. Saat tulla sen jälkeen leipomaan.

Shems pomppasi sohvalta ja riensi ovelle. Se oli onnellinen, kun mami oli kotona ja Joonatan vei lenkille.

HÄMEENLINNA

Helmin kesäpäivät kuluivat rattoisasti tietokoneen äärellä. Elokuussa teksti oli niin valmis, että hän laittoi pisteen ja lähetti sen kustantajalle.

– Shems, lähdetään lenkille ja ostetaan jotain hyvää, hän sanoi.

Koira oli umpiunessa sohvalla, mutta sana lenkille sai siihen vauhtia.

Puhelin pirahti, kun he palasivat nakkipaketin ja leivoslaatikon kanssa.

– Terve Helmi. Olen nyt vähän alamaissa. Äiti kuoli viime yönä. Oli pakko soittaa ja kertoa, Eero sanoi.

– Voi Eero, osanottoni. Oliko hänellä kipuja?

– En usko. Äiti sai morfiinia. Kävin illalla katsomassa. Hän nukkui levollisesti. Hoitajat soittivat aamulla ja kertoivat.

– Onko sinulla sukulaisia?

– Vain muutama serkku, joita en ole nähnyt vuosikausiin. Voisitko tulla tuekseni hautajaisiin?

– Totta kai, jos haluat. Olisi ollut mukava tutustua äitiisi, mutta nyt on myöhäistä.

– Äiti piti kovasti kirjoituksistasi. Soitan tarkemmin, kun saan sovittua asiat hautaustoimiston kanssa.

Helmi oli surullinen. Hänen omat vanhempansa olivat kuolleet vuosia sitten. Pikkusisko oli, mutta he eivät olleet puheväleissä typerän mökkiriidan vuoksi.

– Onneksi Shems minulla on sinut, Helmi kuiskasi koiran valkoiseen turkkiin.

Shems katsoi häntä pää kallellaan. Mami puhui taas outoja.

HÄMEENLINNA

– Sinulla on sievä koti, Eero sanoi ihailevasti.

Shems mulkoili häntä epäluuloisesti.

– Tottahan toki, täällä asuu kaksi viehättävää naista, Helmi hymyili.

Oli loppukesä ja hautajaiset olivat ohi. Eero oli tullut hyvästelemään.

– Myin äidin asunnon ja annoin omani vuokralle. Sain sen verran rahaa, että voin oleskella huolettomasti Aasiassa. Hankin puolen vuoden viisumin, hän kertoi.

– Voi olla, että tulen joku kaunis päivä perässä. Ajattelin kuitenkin kärvistellä syksyn Suomessa. Sain töitä työväenopistolta kirjoituskurssin vetäjänä. Aloitamme tutustumalla uutuusromaaniin Tropiikin Helmi ja sen kuvitukseen, Helmi nauroi.

– Hyvä valinta. Suosittele, että kaikki ostavat kirjan sukulaisille joululahjaksi.

– Vakavasti puhuen, taisin saada yliannoksen matkustelua. Tuntuu hyvältä pysähtyä hetkeksi rauhoittumaan.

– Sitä taitoa minä en ole koskaan oppinut. Tuntuu, että elän vain, kun kuljen paikasta toiseen. Mitä muuta voi olettaa, kun isä oli rekkakuski. Äiti on kertonut sen vähän, mitä hän tietää isästä. Tarina oli tuiki tavallinen.

– Oletko yrittänyt tavoittaa isääsi?

– En näillä tiedoilla. Jos olisi enemmän johtolankoja kuin kansalaisuus ja etunimi, ehkä sitten, Eero mietti. – Toisaalta olen vapaa kulkemaan. Kukaan ei jää kaipaamaan.

– Entä minä?

Eero katsoi Helmiä vakavan näköisenä.

– En ole edes uskaltanut toivoa, että pitäisit minusta, hän sanoi ja kietoi kätensä Helmin ympärille. Se tuntui molemmista hyvältä.

– Pidetään yhteyttä, Eero sanoi ääni karheana lähtiessään.

Helmi selaili viikkoa myöhemmin Hopeahapset lehden tuoreinta numeroa. Matkatarinoilla näytti olevan uusi kirjoittaja. Se kirpaisi. Lehdessä oli sarja, jossa kerrottiin eläkeläisten elämäntarinoita.

Helmi istahti parvekkeelle ja luki Liljan tarinan. Kun se oli puolessa välissä, hän hätkähti. Tämähän oli Eeron äidin tarina. Yllätys, josta hän oli vihjannut pojalleen.

MINUN TARINANI

Olen Lilja 52 v. Istun tuettuna sängylläni saattohoidossa. Aika on käymässä vähiin. Ystäväni Saimi istuu vieressä ja on luvannut kirjoittaa tarinani. Lähimuisti on hukassa, mutta vanhat asiat palaavat mieleen. Sairastan rintasyöpää, jonka luulin jo selättäneeni. Toisin kävi. Etäpesäkkeitä löytyi ja ne taitavat viedä minut hautaan. En sure, sillä elämä on ollut rikasta. Ei aineellisesti, mutta olen saanut kokea paljon hyvää. Olen elämälle kiitollinen Eero pojasta.

Alkutaival ei ollut helppo, sillä kasvatin pojan yksin. Isä, vilkkusilmäinen rekkakuski Hollannista viihdytti minua hupakkoa yhden ikimuistoisen yön ruotsinlaivalla. Tapasimme tanssisalongissa. Hän kumarsi valssiin, vei varmoin ottein, tarjosi värikkäitä cocktaileja ja kutsui valomerkin jälkeen hyttinsä. Tarjoili geneveriksi kutsumaansa juomaa, suuteli ja vietteli. Laiva keinui ja me keinuimme samassa tahdissa. Olin kuin kuumeessa. Toivoin, ettei ihana yö loppuisi koskaan.

Totta kai se loppui aamun tullen. Peter, se oli rekkamiehen nimi, sukunimeä en tiedä, kiiruhti autokannelle ja jätti minut selviytymään ulos, miten parhaiten taisin. En nähnyt häntä enää koskaan.

Vauva syntyi yhdeksän kuukautta myöhemmin. En osannut etsiä Peteriä. En ehkä halunnutkaan. Meillähän ei ollut yhteistä kieltä. Poika sai nimekseen Eero. Hän on ollut parasta, mitä elämässä on tapahtunut. Hoidin poikaa ensimmäiset vuodet kotona, sillä tein töitä ompelijana. Silloin, kun minulla oli asioita toimitettavana, naapurini Saimi otti Eeron luokseen. Hänellä oli pari vuotta vanhemmat kaksospojat. Lasten leikit sopivat yhteen.

Kun Eero meni kouluun, pelkäsin, miten hän pärjää. Muutaman kerran poika tuli kotiin silmä mustana.

– Haukkuivat mammanpojaksi, mutta minä mottasin takaisin, poika kertoi.

Kantelin opettajalle. Opettaja otti pojat puhutteluun. Kun se ei auttanut, Eero puolustautui. – Jos vielä kiusaatte, pistän teitä äidin parsinneulalla persuuksiin.

Hän toteutti uhkauksensa ja sai olla sen jälkeen rauhassa. Pojat eivät kehdanneet kertoa opettajalle.

Eero oli keskiverto-oppilas, mutta rakasti kuvakirjoja ja piirtämistä. Hän haaveili kaukomatkoista luettuaan Robinson Crusoen. Yllättäen veljeni, joka oli kauppias, nyt jo vainaa, otti Eeron mukaan perheen lomamatkalle Teneriffalle. Hän hämmästeli, miten taitavasti poika piirsi luontokuvia.

– Kustannan pojan opinnot kuvataidekouluun. Hän on luonnonlahjakkuus, veljeni ilmoitti matkan jälkeen.

Se muutti elämämme. Eero voitti koulun piirustuskilpailun ja sai jo nuorena mainetta. Hän jatkoi stipendin turvin taideopintoja. Hänestä tuli vuoden nuori taiteilija, vuosilukua en muista, ja hän sai yksityisnäyttelyn Tampereen taidemuseoon. Se oli iso juttu siihen aikaan. Kun hän sai ensimmäisen tilaustyön, riemulla ei ollut rajoja. Olin niin ylpeä ja onnellinen.

Pojalla oli levoton sielu. Hän lähti kiertämään maailmaa heti armeijan käytyään. Sain postikortteja eksoottisista maista, joiden nimeä en osannut lausua.

Kotiin palattuaan hän ei rauhoittunut. Vuokrasi pienen asunnon ja muutti omilleen. Haaveili edelleen kaukomatkoista. Tyttöystäviä tuli ja meni, mutta vakavia suhteita ei tietääkseni ollut. Paitsi ehkä viimeisin. Tyttö oli meneväistä sorttia. Taisi pitää Eeroa vain hätävarana. Poika masentui, kun tyttö jätti hänet.

Eero lähti pitkälle kiertomatkalle Kaakkois-Aasiaan. Hän vinkkasi, että kannattaa lukea blogia Tropiikin Helmi. Yllätyksekseni huomasin, että Eero ja tekstin kirjoittaja Helmi tapasivat toisensa useasti matkan aikana. Aavistelen kipinää ja odotan, että poika on löytänyt vihdoinkin sen oikean. Miten hartaasti toivoisinkaan saavani pieniä pojanpoikia tai tyttöjä. Tai molempia.

Kirjoitus päättyi tähän.

– Lilja painoi silmät kiinni eikä enää herännyt, Saimi kertoi lukijoille loppusanoissa.

Helmin silmät kostuivat. Miten kauniisti Lilja kirjoitti pojastaan. Hän lähetti sähköpostissa Eerolle digilehden linkin.

Mies vastasi seuraavana yönä. Kylläpä äiti herkisteli. Luin korvat punaisina. Mutta totta joka sana. Meillä oli äidin kanssa hyvät välit, vaikka hän yrittikin saada minut rauhoittumaan. Mitä olet ajatellut niistä pojanpojista ja tytöistä? terveisin Eero liskojen yöstä.

Jos sinulle sopii, voisin tulla joululomalla käymään, missä sitten ikinä oletkin. Miten sellaisia pojanpoikia ja tyttöjä tehdään? kysyy Helmi pää pyörällä.

PULAU TIOMAN

– Vesi tulvii eteiseen, tule auttamaan, Helmi huusi myrskytuulen tuiverruksen keskeltä.

Ikkunaluukut kolisivat ja avoin ovi kuistille oli irrota saranoilta.

– Vedä ovi kiinni, ei tämä ole ensimmäinen kerta, Eero rauhoitteli.

Hän laskeutui pari porrasta makuuhuoneesta. Pienen eteisen lattia lainehti. Helmi nosteli reppuja ja kauppakasseja seinällä oleviin koukkuihin. Kirkkaanvihreä gekko tarkkaili touhua katonrajassa.

– Katso noita salamia, Helmi sanoi.

Hän oli saanut oven kiinni, mutta ikkunaluukut olivat repsahtaneet auki.

– Upea luonnon näytelmä. Täällä on satanut lähes joka yö. Aamulla kaikki on ohi, Eero kertoi.

Helmi oli saapunut Tiomanille edellisenä päivänä. Hän oli lentänyt Kuala Lumpuriin ja matkustanut pikavuorobussilla itärannikolle. Pieni matkustajavene oli poikennut saaren laitureissa. Turisteilla oli ollut rinkat selässä. Vain yksi japanilainen herrahenkilö oli saapunut puku päällä ja iso matkalaukku mukanaan. Helmi oli katsellut veneestä, kun suloisen näköinen tummatukkainen neitonen oli rientänyt häntä vastaan.

Eero oli odottamassa Salangin laiturissa. Jälleennäkeminen oli hellyttävä.

Helmi ei ollut malttanut odottaa joululomaan asti, vaan oli ottanut toisen viikon vapaata syysloman jatkoksi. Hän oli antanut kirjoituskurssilaisille runsaasti kotitehtäviä.

– Kerrot sitten kaikki riettaat kokemukset matkastasi, kurssilaiset olivat nauraneet.

Helmi oli luvannut pitää heidät ajan tasalla. Hän oli antanut blogin Tropiikin Helmi linkin ja luvannut päivittää sitä aina tilaisuuden tullen.

Eero oli kattanut rantabungalowin terassille banaaneja, kokonaisen ananaksen ja vesimelonin lohkoja sekä pullollisen kuohuviiniä.

– Juhlitaan, tervetuloa vaatimattomaan majaani, hän sanoi ja suukotti varovasti Helmiä. Tämä painautui miestä vasten ja vaati uusintaa.

He vetäytyivät sanaakaan sanomatta makuuhuoneen puolelle. Majassa oli matala leveä sänky eikä juuri muuta kalustusta.

– Emme me muuta tarvitsekaan, Helmi hymyili ja pujahti lakanan alle.

Eeroa ujostutti. He olivat nukkuneet samassa vuoteessa Halong Bayn risteilyllä, mutta nyt tunnelma oli muuttunut.

– Eero, olen nähnyt sinusta unta. Uin kanssasi lämpimässä meressä, liitelimme pumpulipilvien päällä ja kiedoit minut syleilyyn. Oliko se vain haave?

– Tyttöseni, jos kelpaan, teen haaveistasi totta. Mereen pääsemme tuota pikaa, mutta kiidätän sinut sitä ennen pilviin, Eero lupasi ja painautui Helmin viereen.

Helmi tunsi tulleensa kotiin. Miten hän ei ollut aikaisemmin ymmärtänyt, että Eero veti häntä puoleensa.

– Ihastuin sinuun jo tavatessamme ensimmäisen kerran Chiang Maissa. Thaityttö Mani lievitti pettymystä, kun tyttöystävä jätti. Ei meillä Manin kanssa ollut mitään yhteistä. Hän oli vasta lapsi, Eero kertoi.

– En halunnut tulla teidän väliin, Helmi sanoi.

– Olisit tullut vaan. Tunsin oloni katalaksi ja lähdin suin päin jatkamaan matkaa. Seurasin blogiasi ja toivoin, että tapaamme Hanoissa, Eero tunnusti. – Katselin joka kadunkulmassa ympärilleni ja toivoin näkeväni sinut.

– Tapaaminen kaljabaarissa oli kutkuttava. Turbaani puki sinua, Helmi hihitti. – Halong Bayn risteily oli mahtava. En tiennyt tunteistasi. Yhteinen hytti laivalla arvelutti, Helmi sanoi.

– Olisin halunnut rakastella jo silloin, mutta en tohtinut.

– Ei se ole myöhäistä vieläkään, Helmi sanoi ja veti lakanan heidän ylleen.

Aurinko kultasi aamulla palmujen latvat, niin kuin Eero oli ennakoinut.

Helmi uskaltautui nakuna uimaan. Lähimökkeihin oli onneksi matkaa.

Eero kirmasi perässä. Vesi hyväili heidän unesta ja rakastelusta raukeita jäseniään.

– Minulla on kiljuva nälkä. Onko lähistöllä joku aamiaisravintola? Helmi kysyi ja kietoi värikkään sarongin ympärilleen.

– Pääkadulla on useita. Voit lähteä tuossa asussa. Laita vain varvassandaalit jalkaan.

Helmi ja Eero istuutuivat köynnösten ympäröimälle terassille. Huivipäinen tarjoilijatyttö toi heille mukilliset kuumaa puhvelinmaidolla höystettyä kahvia ja vastapaistettuja roteja linssimuhennoksen kera.

– Tästä ei aamu parane, Helmi henkäisi.

– Minä tietäisin jotain vielä parempaa, Eero virnisti.

– Malta hetki, syödään ensin. Voisin ottaa toisen annoksen roteja.

Nuoret tekivät pienen kierroksen aamiaisen jälkeen. Leveä vesioja reunusti kapeaa katua.

– Apua, mitä nuo ovat? Helmi kysyi hätääntyneinä.

– Olet liskojen saarella, Eero kertoi. – Paikalliset kutsuvat niitä iguaaneiksi. Ne ovat vaarattomia, mutta niillä on sahanterävä häntä. Ei kannata mennä liian lähelle.

– Olet löytänyt huimia malleja. Onko piirroksia syntynyt?

– Arvaa vain, kuinka paljon. Olen tosi innoissani näistä veijareista.

– Katsotaan, kun palataan majalle. Kumpi ensin? Helmi pinkaisi juoksuun.

Eero lähti perään ja sai Helmin kiinni bungalowin rapuilla. Hän kaappasi tytön syliin ja kantoi tämän makuuhuoneeseen. Helmi ei yrittänytkään vastustella.

BLOGI TROPIIKIN HELMI

Laittakaa silmät kiinni ja kuvitelkaa smaragdinvihreä meri, tuulessa huojuvat korkeat palmut ja huikean sininen taivas. Pieni avovene kuljettaa matkalaisia saaren laitureihin. Trooppinen helle nostaa hien pintaan. Ystävä on vastassa, kantaa rinkan ja johdattaa bambumetsikön läpi rantabungalowiin. Väsynyt matkalainen vilvoittelee ihonlämpöisessä meressä, käy suihkussa ja kietoutuu värikkääseen saronkiin. Hän istuutuu terassin lepotuoliin, saa käteensä kuohuvan maljan ja suukon suulle. Tämä on onnea. Jatkon saatte kuvitella itse. Terveisin hullaantunut Helmi.

Helmi palasi haikein mielin kahden viikon lomamatkan jälkeen kotiin. Eero lupasi tulla jouluksi Suomeen.

– Missä ajattelit majailla? Asuntosi Tampereella on vuokralla, Helmi kysyi.

– Olisiko liian rohkea ehdotus, että tulisin luoksesi? Eero virnisti.

Helmi kietoi kädet hänen kaulaansa. – Muista, että meitä on kaksi. Shems on vaativa nainen.

– Sinäkö et ole?

– No jaa, sinun suhteesi taidan tehdä poikkeuksen, Helmi nauroi.

– Pidetään yhteyttä. Kun saan kuvituksen valmiiksi, keskityn vain sinun ja Semun viihdyttämiseen, Eero lupasi.

HÄMEENLINNA

Helmi istui Jessen kanssa Café Laurellilla. Jessellä oli valinnut leivostiskistä berliininmunkin, Helmi karjalanpiirakan munavoin kera.

– Mukava, kun olet taas kotona. Tuletko hakemaan Semun saman tien?

– Tulen, eiköhän me pärjätä. Joonatankin tulee iltapäivällä. Paistan lettuja. Ehkä saan anteeksi poissaolon.

– Sinä olet optimisti, Jesse nauroi.

Shems ei jaksanut murjottaa, kun keittiöstä tulvi nenään herkullisia tuoksuja.

Joonatan heittäytyi iltapalan jälkeen sohvalle ja ehdotti satutuokion jatkamista.

Helmi oli ehtinyt miettiä, miten nuorison kesäloma sujuisi.

SATULINNA

Kuningatar Ellinoora oli kutsunut nuoret neuvonpitoon. Ebony hyppeli malttamattomana. Muutkin näyttivät innokkailta. Kesälomaksi oli pakko keksiä jotain hauskaa tekemistä.

– Mitä haluaisitte eniten? Ellinoora kysyi pilke silmäkulmassa.

–Seikkailuja ja jännitystä, Leonardo ilmoitti kaikkien yhteisen toiveen.

– Niin arvelinkin. Ette siis kaipaa raskasta työntekoa ja rahapalkkaa?

– Kyllä sitäkin, mutta haluaisimme pitää hauskaa, Kleo ilmoitti.

Ellinoora katsoi nuorten odottavia kasvoja. Kouluvuodet olisivat pian ohi ja he lähtisivät maailmalle. Ajatus tuntui haikealta.

– Mitä sanoisitte, jos suljen linnan kesäloman ajaksi ja lähden Maman luo Suomeen?

– Entä me? Ei me haluta tylsään Hämeenlinnaan, nuoriso protestoi.

– Haluaisitteko naapurivaltakuntaan prinsessa Pohjantuulen linnaan? Hän on perustanut huvipuiston, joka on nimetty Pohjantuulen Ihmemaaksi. Siellä teille riittää puuhaa, seikkailuja, jännitystä ja ehkä palkkaakin.

Raikuvat hurraahuudot saivat Ellinooran korvat soimaan.

– Rauhoittukaa. Kerron lisää, jos lakkaatte kiljumasta. Pohjantuuli on kyllästynyt hiljaiseloon ja hän päätti repäistä kunnolla. Hän kertoi puhelimessa, että linnan pihalle on rakennettu huvialue, jossa on erilaisia laitteita, kiipeilyrata, teatteri ja sirkus, myyntikojuja ja täysimittainen ulkoilmaravintola. Karri voisi lähteä kanssanne.

– En haluaisi jättää viidakkoa. Eläimille tulee ikävä, jos olemme poissa.

– Ajattelin, että Mama voisi lennättää viidakkokuplan huvipuistoon. Saat jatkaa puistonvartijana, Ellinoora lupasi.

– Entä minä? Joudunko työttömäksi? Kokki Kekäle oli tullut paikalle mehutarjottimen kanssa.

– Minulla on suunnitelma sinunkin varallesi. Haluaisitko tulla tylsään Hämeenlinnaan Maman ja minun seuraksi. Saisit tutustua suomalaiseen ruokakulttuuriin.

– Olen kuullut, että siellä on kummallisia ruokia. Mämmiä ja mustamakkaraa ja jonkinlaisia piirakoita, joiden sisään laitetaan riisipuuroa.

– Kyllä vain ja sen lisäksi tuoretta järvikalaa, metsämarjoja ja herkullisia sieniä. Saat tutustua villivihanneksiin, Ellinoora nauroi. – Mama on hullaantunut kuusenkerkkiin, nokkosiin ja johonkin rikkaruohoon, sen nimi taisi olla vuohenputki.

– Otan sen opintomatkana. Ilo päästä mukaanne, kokki sanoi. – Taidan paistaa kaiken tämän kunniaksi pinon lettuja.

Nuoriso hurrasi uudelleen.

HÄMEENLINNA

– Sinun tarinoissasi syödään aina lettuja, Joonatan nauroi. – Minulla on vatsa täynnä. Jatketaanko aamulla?

– Sopii, minäkin vetäydyn nukkumaan. Aikaero vaivaa vielä.

Helmi hyräili aamulla vatkatessaan mannapuuroa. Ulkona oli harmaata ja sateentihkuista. Shems nukkui tyytyväisenä pää Joonatanin tyynyllä.

Minun perheeni ja kohta täällä on Eerokin, Helmi ajatteli. Kun puuro oli kypsä, hän istuutui tietokoneen ääreen ja lähetti sydämenkuvilla varustetun viestin.

Hei Edvard-pupu. Kotona ollaan. Shems leppyi lettujen voimalla ja Joonatan on luonani yökylässä. Leikin perheenemäntää ja keittelen puuroa. Pakastemansikat ovat sulamassa. Maistuisi varmaan sinullekin. Matka meni hyvin. Nukuin makeasti lentokoneessa ja pääsin pikavuorobussilla Hämeenlinnaan. Kirjoittajakurssi jatkuu huomenna. Suunnittelen kokoavani kuvaesityksen liskojen saaresta. Oppilaat saavat kirjoittaa seikkailukertomuksen. Saat ehkä lukea parhaat tekstit, jos tekijät antavat luvan. Olet koko ajan mielessäni, pärjäile, terveisin Helmi-pulu.

Eero palasi jouluaaton aattona. Hän kopisteli lunta kengistä, kun Helmi riensi avaamaan oven.

– Olet paras joululahja, jonka voin saada, Helmi hehkutti. Hän auttoi miestä riisumaan takkinsa ja toi lasillisen kuumaa terästettyä glögiä. Eero laski mukin pöydälle ja halasi Helmiä pitkään.

– Tuntuu kuin tulisin kotiin. Hei Shems, minulla on sinulle tuliaisia. Tykkääthän nakeista?

Koira nuuski lumista miestä hetken ja hotkaisi nakkipalan.

– Kyllä teistä kaverit tulee. Tule nyt peremmälle. Olen laittanut iltapalaksi kotiruokaa. Ei mitään eksoottisia makuja. Vain ruisleipää, graavilohta ja vihreää salaattia. Kelpaako karhuolut?

– Vaikka pilsneri sinun seurassasi.

– Kanna rinkkasi parvekkeelle yöksi. En halua mitään ulkomaan eläviä tänne.

– Miten olisi parit gekot ja muutama torakka?

– Älä kiusaa. En tottunut koskaan torakoihin.

Helmi ja Eero istuutuivat sohvalle iltapalalle. Shems puski itsensä Eeron viereen. Se odotti lisää herkkupaloja.

– Hei nyt riittää, Helmi toppuutti, kun nakkipaketti oli lähes tyhjä.

– Minulla on rinkassa pullollinen Bombay Saphir giniä ja pari tölkkiä tonicia. Pitäisi varmistaa, ettei malaria iske. Eero sanoi.

– Kyllä vain, vaara on suuri, Helmi nauroi ja haki juomat.

Eero alkoi nuokkua ennen kuin drinkit oli juotu.

– Hei matkamies, sänky odottaa, Helmi hymyili.

– Kylläpä sitä kutsua sai kauan odottaa, mies sanoi ja vaipui syvään uneen heti vuoteeseen päästyään.

Helmi ei hennonut ehdottaa suihkua eikä hampaidenpusua. Ehtii aamullakin, hän tuumi ja ryömi Eeron kainaloon. Shems hyppäsi sohvalta ja pujahti toiseen kainaloon.

POHJANTUULEN IHMEMAA

Ellinooran nuoriso katseli häikäistyneinä ympärilleen. Prinsessa Pohjantuulen linnan piha oli toden totta muuttunut. Joka puolella näkyi hauskan näköisiä raidallisia telttoja ja värikkäitä katoksia. Viidakkokupla häämötti huvipuiston laidalla.

– Tervetuloa, mitä pidätte? Pohjantuuli tuli pihalle ja halasi jokaista vuorollaan. – Odottakaa kun lasken, teitä on seitsemän. Tulkaa sisälle majoittumaan. Saatte huoneet yläkerrasta tyttärieni naapureina. He ovat tulossa huomenna, kun kansallisbaletin kesäloma alkaa. Myös poikani Amadeus on luvannut vierailla kesän aikana.

Linnan katetulle terassilla oli tarjolla suolaisia piirakoita, hedelmiä, leivoksia ja kannullinen mansikkamehua. Pohjantuuli katseli tyytyväisenä, kun vadit tyhjenivät hetkessä.

– Meillä on huomenna jännittävä päivä. Sirkus saapuu ja pidämme suunnittelukokouksen. Teille kaikille löytyy tekemistä. Miettikää, mikä olisi mieluisinta. Tarvitaan laitteiden pyörittäjiä, eläinten hoitajia, ruokakojujen pitäjiä ja monia muita. Kylän nuorisoa on tulossa apujoukoiksi. Toivoin, että Mama ja kuningatar Ellinoorakin olisivat täällä, mutta he viettävät omien sanojensa mukaan hyvin ansaittua lomaa kaukana Suomessa.

VILLA MAMA

– Mama, olemmeko kohta perillä? Minua väsyttää, Ellinoora valitti.

– Malta hetki, käännymme kohta metsätielle. Kun pääsemme huvilalle, laitan tulet saunan pesään. Pääset kuumaan löylyyn ja järveen uimaan.

– Mikä se sellainen sauna on? kokki Kekäle kysyi.

– Kuuma huone, jossa on kiuas. Siihen heitetään vettä ja lämpö leviää lauteille, Mama selitti.

Ilta oli jo myöhäinen, kun he ehtivät Maman mökille. Vanajavesi oli tyyni. Mama kehotti vieraita istumaan rantakeinulle ja rentoutumaan. Hän laittoi ripeästi saunan lämpiämään ja toi kaikille kylmät karhuoluet.

– Vähän karvasta minun makuuni, mutta virkistää, Elli arvioi.

Kokki Kekäle katseli hämmästyneenä ympärilleen. Luonto oli vihreä ja ilta ihmeen valoisa.

– Kuulehan Kekäle, kai sinulla on etunimikin? Mama kysyi toisen oluttölkin jälkeen.

– Olen Kaarlo, mutta kotiväki kutsuu Kalleksi, kokki paljasti.

– Oletko rohkea? Tohditko tulla minun ja Ellinooran kanssa saunaan?

– Ei minulla taida olla mitään menetettävää. Mutta ei kai sinne mennä alasti?

– Sovitaan näin aluksi, että kaikki saavat pitää pyyhkeet vyötäisillä, Mama myöntyi. – Mutta uimaan mennään nakuina.

Illasta tuli ikimuistoinen. Kalle ja Elli innostuivat löylyistä ja uimisesta järvivedessä niin paljon, etteivät olisi malttaneet lopettaa.

– Kuulkaahan, olette kuin pahaiset kakarat. Tätä iloa riittää koko kesäloman ajaksi. Nyt pehkuihin. Sinä Kalle saat nukkua saunamökissä. Ellinoora ja minä siirrymme huvilalle. Pidä huolta, että tulet ajoissa kokkaamaan meille aamiaista.

– Kyllä rouvat, voitte luottaa minuun, kokki muisti roolinsa, kumarsi ja vetäytyi saunakamariin.

Rouvat nukkuivat aamulla pitkään. Ellinoora venytteli, kun auringonsäteet osuivat makuuhuoneeseen. Hän ihmetteli hetken, missä oli. Maman kuorsaus kuului viereisestä huoneesta. Keittiöstä tulvi kahvin tuoksu.

Kokki kurkisti ovelta. – Huomenta kuningatar. Tarjolla olisi tuoretta tummapaahtoista kahvia ja kullankeltaista munakasta. Maistuuko?

– Kalle, olet aarre. Kyllä maistuu.

Mama heräsi keskusteluun. Hän tuli silmiään hieroen keittiöön.

– Hienoa, olet löytänyt kaikkea tarvittavaa.

– Kyllä vain. Otin vapauden tutkia kaapit. Tämä on nyt valtakuntani. Rouvat voivat toivoa, mitä ikinä haluatte. Teen parhaani, kokki kumarsi.

– Voimme tehdä tänään tutustumisretken lähiseudulle. Kauppias on luvannut tuoda ruokatäydennystä. Täältä maalta löytyy luonnosta villivihanneksia. Mitä sanot Kalle, jos valmistaisit meille illalliseksi viherpaistoksen?

– Kuulostaa jännittävältä. Olen valmis haasteeseen, kokki sanoi. – Katoin aamiaisen lasitetulle kuistille. Sieltä on hieno näköala järvelle.

– Istu seuraksemme, Mama kehotti.

– Eihän se ole sopivaa, kokki hämmästyi.

–Höpsis, sinä olet melkein lomalla. Voit ottaa vapauksia, kunhan se ei tule tavaksi, vai mitä sanot Ellinoora?

– Mama on emäntä, joka päättää. Kyllä minulle sopii, mutta yksi juttu huolestuttaa.

– Kerro ihmeessä.

– Eikö tämä olekaan brunssi? Tarjolla on vain kahvia ja mehua.

– Hyvänen aika, totta kai tämä on brunssi, Mama huudahti. – Kalle kultaseni, käy kellarissa. Sieltä löytyy juomia joka janoon. Maistuisiko Elliseni aito samppanja?

– Mama, nyt päästiin asiaan, Ellinoora nauroi.

Aamupäivästä tuli hilpeä. Kokki tarjoili rouville kuohujuomaa ja toi jälkiruuaksi macaronleivoksia.

– Kyllä meidän kelpaa, Ellinoora huokasi, kun leivosvati oli tyhjä. – Vetäydyn hetkeksi lepäämään.

POHJANTUULEN IHMEMAA

– Moi, ei olla nähty sataan vuoteen, sisarukset Miranda, Maisie ja Mila tervehtivät ujosti tummahipiäisiä vieraita.

– Joo, muistamme, kun pyöritte balettiasuissa, Kleo ja Toini sanoivat. – Oltiin vähän kateellisia.

– Ei kannata, se on rankkaa työtä. Katsokaa varpaitamme. Ne ovat jatkuvasti kovilla.

– Mitä ajattelette huvipuistosta?

– Toivotaan tietysti, että saadaan tehdä kaikkea kivaa. Äiti on suunnitellut viikonlopuiksi kulttuuriohjelmaa. Saadaan esiintyä, mutta viikoilla voidaan puuhata muuta.

Kello kilahti. Prinsessa Pohjantuuli huhuili alakerrasta. – Tulkaa vilkkaasti aamiaiselle. Suunnittelupalaveri alkaa tunnin kuluttua.

Nuoret istuivat terassilla pyöreän pöydän ääressä. Nuori kiharahiuksinen poika esitteli itsensä.

– Hei, olen Nalle, huvimestari. Prinsessa Pohjantuuli oli palkannut minut pyörittämään huvipuistoa. Kas tässä, saatte lippalakit, joista tunnistaa henkilökunnan. Lakeissa on kirjaimet PIM, osaatteko arvata mistä sanoista ne tulevat?

– Ihan helppo, Pohjantuulen IhmeMaa, Mikke sanoi. Pitikö tämä Nalle heitä ihan idiootteina?

– Kyllä vain, yritin olla huvittava. Nyt asiaan. Teitä on kymmenen. Kylältä on tulossa lisää väkeä. Saatte kotikenttäedun eli vapauden valita ensimmäisinä, mitä haluatte tehdä.

– Minä haluan sirkukseen, Ebony ilmoitti ensimmäisenä. – Osaan ratsastaa poneilla, tasapainoilla puomilla ja haluaisin kokeilla trapetsia.

– Keskustellaan siitä sirkuksen johtajan kanssa. Hän on tulossa paikalle iltapäivällä. Entä muut?

– Minä haluaisin jatkaa puistonvartijan hommaa viidakossa. Voisin myös hoitaa lettukahvilaa yhdessä Hamin kanssa, Karri mietti.

– Se on hyvä ajatus. Entä te kaksi? Nalle kysyi Mikeltä ja Leolta.

– Voitaisiin pyörittää laitteita. Saadaanko itse kokeilla?

– Totta kai. Tehdään palaverin jälkeen kierros. Entä neidit?

– Voidaanko päättää kierroksen jälkeen?

– Toki. Yksi vaihtoehto on, että vaihdatte keskenänne hommia.

Avajaispäivänä sadepilvet peittivät taivaan. Nuoret katselivat huolissaan ympärilleen. Kaikki oli valmista, mutta tulisiko paikalle ketään, kun myrsky oli uhkaamassa?

Huvipuisto oli määrä avata viideltä iltapäivällä. Päivä oli tuulinen ja sen myötä pilvet katosivat. Portilla oli pitkä jono, kun oli aika avata. Nalle tervehti kädestä tulijoita ja ojensi jokaiselle lippalakin. Hetkessä huvipuistossa oli vilkas hyörinä. Pikkulapset vilkuttivat karusellista ja vanhemmat ottivat kilvan valokuvia. Ham ja Karri tarjoilivat lettukahvilassa makeita ja suolaisia annoksia sekä värikkäitä hattaroita.

Kleo, Toini ja prinsessa Pohjantuulen tyttäret kiertelivät yleisön joukossa myymässä arpoja ja lippuja sirkusesitykseen. Miranda, Maisie ja Mila vilkuilivat juhla-asuihin pukeutuneita Leoa ja Mikkeä. Pojat hoitelivat näppärästi huvipuiston laitteita.

– Tulkaa kokeilemaan vauhdin hurmaa, he huikkasivat tytöille.

– Pelkkä ajatuskin huimaa, Miranda hihitti.

Sirkuksen gongi kumahti iltahämärän aikaan. Värivalot hohtivat kutsuvasti. Sirkustirehtööri astui esiin ja puhalsi fanfaarin.

– Prinsessa Pohjantuulen Mahtava Sirkus on valmis aloittamaan maailman ensi-illan. Oletteko te valmiit?

Yleisö riehaantui. Kaikki nousivat seisomaan ja kätten taputus oli korvia huumaava. Näyttävä kulkue asteli lavalle. Ebony tasapainoili kirjavan ponin selässä ja häntä seurasi taitoratsastajien joukkue. Heidän perässään punanenäinen klovni heitti kuperkeikkoja ja kannusti terhakkaa koiralaumaa hyppimään renkaiden läpi. Yleisö kohahti, kun tiukkoihin trikoisiin pukeutuneet neitoset saapuivat kehään. Hetkessä he kipusivat köysiä pitkin ylös korkeuteen ja aloittivat huikean trapetsishown.

– Apua, ovatko tyttäreni tuolla? prinsessa Pohjantuuli varjosti kädellä silmiään.

– Kyllä vain ja siellä taitavat olla myös Kleo ja Toini, prinssi Mikael totesi.

– En uskalla katsoa. Mitä jos he putoavat?

– Älä huoli. Näetkö, heidän alapuolellaan on seitinohut, mutta kestävä verkko, prinssi kertoi. Hän oli ollut seuraamassa harjoituksia.

– Tytöt näyttävät perhosilta. Onko heillä siivet selässä?

– Kyllä vain, Kleo ja Toini suunnittelivat fantasia-asut.

Pohjantuuli rauhoittui, kun tytöt yksi toisensa jälkeen laskeutuivat alas, kumarsivat sirosti ja poistuivat käsiään heiluttaen lavalta.

Sirkuseläimet marssivat esiin klovnin torvenpuhalluksen säestyksellä. Pohjantuuli nautti esityksestä, sillä koirien, ponien ja hevosten esitys oli hulvaton. Ebony loisti ratsastamalla seisten ponilla. Hän heitteli yleisön joukkoon värikkäitä ilmapalloja. Meteli oli korviahuumaava, kun lapset yrittivät tavoitella palloja. Tunnelma tiivistyi, kun lavalle asteli kolme valtavaa elefanttia. Ebony heitteli niille isoja kumipalloja. Norsut ottivat ne kätevästi kärsiinsä. Ne nousivat takajaloilleen ja pallottelivat toisilleen.

– Lapset, haluatteko ratsastamaan? sirkustirehtööri kysyi.

– Jee, kaikki huusivat.

– Tulkaa esityksen jälkeen kentälle. Ebony ja hänen ystävänsä järjestävät teille ikimuistoisia hetkiä.

Prinsessa Pohjantuuli ja prinssi Mikael olivat ihastuneita, kun upeat sirkusesitykset seurasivat toisiaan. Tuntui ihmeen hyvältä, kun kyläläiset kehuivat huvipuistoa.

– Hei, olen tullut tekemään juttua paikallislehteen, pirteä punatukkainen neitonen esittäytyi. – Sopiiko pieni haastattelutuokio?

Pohjantuuli hehkutti nuorten taituruutta. Toimittaja otti valokuvia ja kierteli kyselemässä yleisöltä, miten nämä viihtyivät.

– Juttu tulee huomiseen lehteen. Varautukaa yleisöryntäykseen, hän hymyili lähtiessään.

– Voi Mikael, olen pyörryksissä. Tämä ilta on ollut elämäni jännittävin, Pohjantuuli huokasi.

– Kultaseni, haetaan pala pannukakkua ja vetäydytään terassille, Mikael ehdotti. Hän kietoi hellästi kätensä Pohjantuulen ympärille. – Olet sinä vaan aikamoinen tapahtumajärjestäjä.

VILLA MAMA

– Olen tavattoman ylpeä meidän nuorista, Ellinoora itkeä tirautti, kun hän seurasi virtuaalilaseilla Pohjantuulen Ihmemaan avajaisia.

– He ovat taitavia ja katso, miten innoissaan he ovat kaikesta. Ebony ja tytöt loistavat sirkuksessa, Hamilla ja Karrilla on posket punaisina lettukahvilassa ja Leonardo ja Mikke ovat komeita juhla-asuissa. Hienoa, kun heillä riittää puuhaa koko loman ajaksi.

– Eikö mielesi tekisi olla mukana antamassa hyviä tarotennustuksia? Ellinoora kysyi viattomasti. Hän huomasi, miten Maman silmiin syttyi vihreä loiste.

– Toden totta, tekisipä hyvinkin, mutta olen päättänyt vetäytyä eläkkeelle. Sinulle voisin kyllä ennustaa.

– Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa.

Mama nouti korttipakan ja sekoitti sen. Ellinoora keskittyi valitsemaan kolme korttia. Tämä oli aina yhtä jännittävää.

– Katsohan Elliseni, tämä ensimmäinen kortti kertoo menneisyydestä. Kuten näet, korttiin on kuvattu seitsemän sauvaa. Ne kertovat rohkeudesta. Olet ollut ennakkoluuloton, kun adoptoit pakolaislapset.

– Voi, se on ollut parasta elämässäni.

– Katsotaan seuraavaksi, mitä kortit kertovat nykypäivästä.

Mama käänsi kortin ja puhkesi raikuvaan nauruun. – Kuule Elli, ei tätä olisi tarvinnut korteista katsoa. Kuvassa on Maljojen kolmonen, joka tarkoittaa ylitsevuotavaa rakkautta. Sinä olet pakahtua ylpeydestä lapsukaisten menestykseen, sinulla on loistava ystävä – siis minä, nautit elämästä ja sinua rakastetaan.

– Johan jotakin, tuo oli jo ylenpalttista, mutta olet oikeassa. Tunnen voivani erinomaisen hyvin. Kolmas kortti tuskin voi olla parempi?

– Tämä tulevaisuuden kortti kertoo rauhasta. Olet tehnyt kelpo päivätyön ja voit hyvillä mielin nauttia saavutuksista. Tietenkin hyvässä seurassa. Siitä tulikin mieleen, meillä taitaisi olla yömyssyn paikka. Ehdotan, että siirrymme ulos kuistille ja nautimme rauhoittavaa mustaherukanlehtiteetä tumman rommin kera.

– Mainio ajatus. En malta mennä vielä nukkumaan, kun tänään on ollut niin jännittävä päivä.

– Nukutaan aamulla pitkään. Suunnittelin, että lähdemme huomenna luontoretkelle, Mama sanoi ja siemaili hyväksyvästi kokin tarjoilemaa tuoksuvaa juomaa.

– Sopii minulle, kunhan retkestä ei tule liian vaativa.

– Kuljemme hyvin tallattua metsäpolkua. Kaarlo voi pakata mukaan teetä termospulloon ja ehkä muutaman leivoksen.

– Kuulostaa mukavalta, Ellinoora sanoi ja haukotteli leveästi.

Aurinko oli jo korkealla, kun rouvat sonnustautuivat seuraavana päivänä retkiasuihin. Molemmilla oli tukevat saappaat, väljät housut, pitkähihainen paita ja huivi hiusten suojana. Kaarlolla oli täyteen pakattu eväskori käsivarrella.

– Voiko näitä oikeasti syödä? Ellinoora kysyi, kun Mama esitteli nuoria nokkosenversoja ja reheviä vuohenputkia.

– Voi, niissä on paljon vitamiineja. Katsokaa noita heleänvihreitä kuusenkerkkiä. Saat Kalle latoa niitä lasipurkkiin tumman sokerin kanssa. Ne saavat vetäytyi muutaman viikon. Sen jälkeen herkuttelemme kuusenkerkkäsiirapilla.

– Voikukkia en ainakaan syö, Ellinoora sanoi ja katsoi inhoten niityllä rehottavia kukkia.

– Minunkin mielestäni ne ovat kitkeriä. Mutta maistakaa näitä ketunleipiä. Maku on kirpeä ja suolainen.

– No jaa, menettelee.

– Kerätään myös nuoria horsman versoja. Ne maistuvat melkein parsalta.

Kokki Kekäleen kori oli kukkuroillaan, kun he palasivat luontoretkeltä.

– Huuhtelen, ryöppään ja hienonnan ainekset. Kuullotan ne pannulla voissa ja viimeisten paistoksen kuohukermalla, yrttisuolalla ja rouhitulla sitruunapippurilla, menikö oikein? kokki varmisti.

– Kyllä vain. Keitä lisäksi kattilallinen uusia perunoita tillinoksien kera. Vihreä salaatti ja tuore rucola sopivat kavereiksi. Äläkä unohda kylmää valkoviiniä. Me vetäydymme nyt hetkeksi kauneusunille, Mama ohjeisti.

Kokki hyräili. Tällaisesta kokkauksesta hän piti. Tarjolla oli uusia elämyksiä. Ties vaikka hän kirjoittaisi viherkeittokirjan. Kaksi hyvää ruokaa arvostavaa rouvaa oli loistava testiryhmä.

HÄMEENLINNA

Helmi venytteli noustuaan lämpimästä vuoteesta. Eeron kuorsaus kuului keittiöön asti. Shems oli mulkaissut häntä, kääntänyt takapuolensa ja jatkanut unia Eeron kainossa.

Helmiä huolestutti, kun koira oli nykyään jatkavasti uninen. Onkohan se tullut vanhaksi? hän mietti. Heidän yhteiset lenkkinsä olivat lyhentyneet. Shems halusi kääntyä kotiin päin heti, kun oli saanut tehtyä tarpeensa.

Joululoma oli ohi ja edessä oleva talvi näytti mittaamattoman pitkältä. Jouluksi oli satanut vähän lunta, mutta nyt kelit olivat loskaiset. Helmi pelkäsi, että seuraavan pakkasen myötä kadut olisivat petollisen liukkaat.

– Huomenta, täällä tuoksuu kahvi. Eero tuli hiuksiaan haroen keittiöön.

– Kyllä vain. Haluatko puuroa?

– Mieluummin paahtoleivän marmeladin kera.

– Senkin herkkusuu, totta kai saat.

– Kuule Helmi, miltä sinun ohjelmasi näyttää jatkossa?

– Kirjoittajakurssi alkaa ensi viikolla ja jatkuu maaliskuun loppuun. Miten niin? Onko sinulla jotain mielessä?

– Olen tässä tuuminut, että tekisi mieli etelään. Tämä Suomen talvi ei ole minua varten, vaikka sinun lämmössäsi onkin hyvä olla. Minulla on yksi hyvä kaveri Espanjan Aurinkorannikolla. Hän on kysellyt, tulisinko vetämään maalauskurssia suomalaisille eläkeläisille. En ole vielä vastannut. Toivoisin, että voisit lähteä mukaan.

Helmi oli aavistanut, ettei Eero todellakaan viihtyisi Suomessa kauan.

– Tekisi mieli kiljuen lähteä kanssasi, mutta olen luvannut hoitaa kurssin loppuun. Tosin yksi mahdollisuus voisi olla. Näin korona-aikana monet kurssit toteutetaan verkossa. Kirjoittajakurssi voisi toimia hyvinkin netissä. Mutta entä Shems? En raaski jättää sitä taas.

Koira oli tullut keittiöön ja kuunteli korvat lurpalla. Se vaistosi, että mami oli taas lähdössä.

– Mietitään rauhassa. Eikö Shems voisi lähteä mukaan?

– Se on ollut pitkään alamaissa. Ajattelin käyttää sen lääkärissä. Katsotaan sitten, Helmi mietti.

– Minä voisin lähteä Semun kanssa pienelle lenkille, Eero ehdotti. Shems höristi korviaan, mutta ei rynnännyt entiseen tapaan eteiseen.

Kun retkeläiset palasivat, Helmillä oli aamupala valmiina. Shems rojahti olohuoneen matolle lepäämään.

– Koira ei ole terve. Se jaksoi hädin tuskin seuraavaan kortteliin ja vinkui saman tien takaisin, Eero kertoi. – Kannoin sen portaat ylös.

– Varaan lääkäriajan, Helmi sanoi huolestuneena.

Lääkäri tutki Shemsin ja kertoi, että koiralla oli pahanlaatuisia kasvaimia vatsassa. – Niitä ei voi leikata, kipulääke on ainoa, mitä voi kokeilla. Elinaikaa ei ole enää paljoa.

– Voi Shems, Helmi purskahti itkuun.

– Voin antaa piikin, kun tilanne pahenee, lääkäri sanoi.

Helmi tarjoili kotona Semulle nakkeja ja silitteli sen valkoista turkkia. Koira nukahti saman tien kipulääkkeiden alkaessa vaikuttaa.

Seuraavien viikkojen aikana tilanne paheni. Shems ei jaksanut lähteä enää ulos. Helmi laittoi sille parvekkeelle hiekkalaatikon. Usein pissi tuli kuitenkin matolle ja välillä sänkyynkin.

Tuli päivä, jolloin Helmi ja Eero veivät koiran piikitettäväksi. Helmi itki koko illan. Eero yritti lohduttaa, mutta sanoja ei ollut.

Joonatan tuli käymään. Hän oli piirtänyt Helmille kortin, jossa Shems lensi värikkäät siivet selässä pilvien päällä. Helmi kietoi kädet pojan ympärille ja itki haikeasti.

– Voidaanko jatkaa etänä meidän satuja? Joonatan kysyi.

– Totta kai voidaan. Muistatko mihin jäimme?

– Nuoriso pyörittää Pohjantuulen huvipuistoa. Mama ja Ellinoora ovat kesälomalla Suomessa.

– Pitäisikö meidän lähettää heidät takaisin?

– Joo, huvipuiston päättäjäisiin. Ilotulitusta, hattaroita ja taikatemppuja, Joonatan innostui.

– Hienoa. Jatka sinä ja lähetä teksti minulle. Katsotaan, mitä kivaa keksimme yhdessä.

Joonatan lähti kotimatkalle intoa puhkuen. Helmi aavisti, että poika kehitteli parhaillaan tarinalle uusia käänteitä.

Eeron ystävä Oskari lähetti viestin, että hän oli löytänyt edullisen kalustetun kerrostalokaksion.

– Helmi, mitä sanot, kannan sinut kynnyksen yli, jos suostut jakamaan vaatimattoman asunnon kanssani. Siinä on merinäköala, parveke, kaksi huonetta, kaksi kylpyhuonetta ja keittiö, Eero hehkutti. – Tule katsomaan, netissä on valokuvia.

– Huikeaa, kaariovet, korkeat huoneet, tosin tapetit ovat aika tummat, keittiössä on koristeelliset kaakelit, parvekkeella ruokapöytä. Toivottavasti kevät on lämmin, Helmi haaveili.

– Sitä minäkin toivon. Espanjassa sähkölämmitys on kallista.

– Lämmitetään toinen toisiamme, Helmi hymyili. Hän tunsi, miten jännitys nipisteli vatsanpohjaa.

Jesse tuli käymään. Hän toi Helmille pussillisen berliininmunkkeja ja esitti surunvalittelut. Shems oli ollut hänellekin rakas. Helmi keitti pannullisen kahvia ja söi kokonaisen munkin. Se lievitti hetkeksi surua.

– Jesse, onko sinulla keväällä lomaa?

– Onhan niitä lomapäiviä kertynyt. En ole suunnitellut mitään. Miten niin?

– Ajattelin, jos tulisit käymään Espanjassa. Norwegianilla on halpoja lentoja Malagaan ja sieltä pääsee kätevästi junalla Fuengirolaan. Muutamme sinne Eeron kanssa ainakin kevään ajaksi. Olemme vuokranneet kaksion, olohuoneessa on levitettävä sohva.

– Kiitos tarjouksesta, kuulostaa hyvältä. Voisin tullakin. Mutta mitä poikaystävä sanoo, jos majoitat teille vieraan miehen?

– Hei kamu, tervetuloa vaan, Eero tervehti. Hän tuli kauppakassia heilutellen paikalle. – Kuulin tuonne eteiseen, mitä juttelitte. Olet tervetullut, jos käyttäydyt siivosti. Ostin tuoreita munkkeja, maistuuko?

– Toisen kerran, nyt on tarpeeksi makea olo, Jesse nauroi. – Pidetään yhteyttä, hän sanoi ja lähti kävelemään kaupungille päin.

Eero tyhjensi kassin ja laittoi munkit Jessen tuoman vajaan berliininmunkkipussin viereen.

– Kyllä meidän kelpaa, makeaa mahan täydeltä, hän virnisti.

BLOGI AURINKORANNIKON HELMI

Kuten huomaatte, olen päivittänyt blogin. Aloitan uuden elämän täällä Välimeren rannalla. Rakas Shems kuoli tammikuussa. Suru on suunnaton. Ainoa lohduttava ajatus on, että sen ei tarvitse kärsiä taas kerran erosta. Voin onnellisena kertoa, että asun ystäväni Eeron kanssa Fuengirolassa. Miten tässä näin pääsi käymään, se on pitkä tarina. Nyt riittää, että olen valmis uuteen seikkailuun. Kerron lisää, kun olen päässyt kotiutumaan. Kirjoituskurssilaisille terveisiä, kevään aiheet liittyvät matkailuun! Terveisin Helmi, utelias seikkailija.

Helmi oli surrut Semua, mutta uuden elämän suunnittelu oli taittanut pahimman tuskan. Kirjoittajakurssi sovittiin pidettäväksi Zoom alustalla, joten Helmi voi henkäistä helpotuksesta. Hän siivosi pikaisesti asuntonsa ja laittoi nettiin vuokrattavana -ilmoituksen. Hän sain vastauksia enemmän kuin uskalsi odottaa. Helmi laski, että vuokratuloilla ja opettajan palkalla hän tulisi mainiosti toimeen.

FUENGIROLA

Helmin hiukset hulmusivat merituulessa. Hän käveli rantabulevardilla ja kietoi villahuivin tiukemmin hartioille. Eero oli aloittanut opettajanpestinsä. Helmi oli pitänyt huolta, että miehellä oli siistit farkut ja puhdas pellavapaita. Helmi oli saattanut hänet Los Bolichesiin ja halusi nyt tuulettaa ajatuksiaan.

Vaikka aurinko pilkisti pilvien lomasta, ilma oli hyytävän kylmä. Helmi lohduttautui ajatuksella, ettei ollut liukasta. Hiekkaranta oli autio, mutta kevään edistyessä hän kuvitteli, miten turistit löytäisivät sinne tiensä. Komeat palmut varjostivat kävelykatua. Hän veti henkeä. Oliko tämä tottakaan. Kevät Välimeren rannalla, vierellä rakas Eero, sopivasti töitä ja tulevaisuus edessä.

– Helmi, ei voi olla totta, oletko se tosiaankin sinä?

– Santeri, pahus vieköön, yllätit minut. Oletko taas lukenut blogiani?

– Anteeksi, tämä on kyllä puhdas sattuma. Silloin kun olit Rhodoksella, luin kyllä, mutta nyt en tiennyt, että kävelet Fuengirolassa vastaan. Täällä on pirun kylmä. Sopisiko kuuma espresso tuossa lähibaarissa? Olisi mukava jutella hetki.

– Sopii toki, olen päiväkävelyllä, mutta kuuma kahvi sopii aina. Oletko lomalla?

– Tavallaan, muistathan, että olin töissä taidelainaamossa. Toimitusjohtaja vaihtui ja sain potkut. No, ehkä myöhästyin joskus ja sain moitteita, kun tuoksuin vienosti alkoholille. Yritin kyllä syödä pastilleja, Santeri virnisti.

– Minusta tuntuu, että täällä kaikki vastaantulijat tuoksuvat enemmän tai vähemmän viinille.

– Tilataanko kahvin kanssa paukut?

– Aika varhaista, mutta olemmehan vapaalla, Helmi myöntyi. – Tai siis, oletko sinä vapaalla?

– Kyllä vain. Olen reppuretkellä, mutta en arvannut, että Välimerellä on näin koleaa. Jos olisi rahaa, jatkaisin matkaa Kanarialle.

– Missä asut?

– Kaverin kämpässä, hän on matkoilla. Tulee parin viikon kuluttua, joten joudun etsimään jonkun halvan hotellin. Olen kysellyt töitä tarjoilijana tai vaikka tiskaajana, mutta nyt talvella täällä on pirun hiljaista.

– Ystäväni Eero opettaa suomalaisia eläkeläisiä maalaamaan. Hän ihmetteli juuri eilen, mistä löytäisi alastonmallin? En suostunut. Entä sinä, kiinnostaisiko?

– Hei, nyt tarvitsen toisen paukun! Minustako alastonmalli?

– Miksi ei? Se on kunniallista työtä. Eihän sinulla ole mitään menetettävää.

– Entä jos siellä on tuttuja? En kestäisi kuulla, että joku kehuu kotipuolessa mittailleensa töpöhäntääni.

– Hehheh, te miehet olette turhan arkoja. Mieti kuitenkin. Soita, jos kiinnostaa.

Helmi heilautti kättään ja jatkoi matkaa. Lasillinen sherryä oli saanut posket hehkumaan. Ajatus Santerista alastonmallina hymyilytti.

– Mikä on, näytät iloiselta? Eero kysyi kotiin tultuaan.

– Oletko jo löytänyt alastonmallin?

– En vielä. Eläkeläiset maalasivat toisistaan luonnoksia, mutta kaikilla oli vaatteet päällä. Siellä on muutamia tosi taitavia. Lupasin tehdä parhaani ensi kerraksi.

– Taisin löytää sinulle mallin.

– Hei, ihan totta? Kerro lisää.

– Tapasin yllättäen vanhan tutun kotipuolesta. Hän on vähän tuuliajolla ja yrittää rahoittaa matkaansa. Houkuttelin häntä sinulle malliksi.

– Joku hemaiseva donna, arvaan?

– Ei valitettavasti. Karvainen uros.

– No, kaikkea ei voi saada. Mikä tämän herran nimi on?

– Santeri, veikkaan, että hän soittaa vielä tänä iltana. Annoin puhelinnumeroni.

Samassa kännykkä pirahti. Helmi iski silmää Eerolle ja laittoi kaiuttimen päälle.

– No moi, Santtu tässä. Mietin sitä mallijuttua ja voisin suostua.

– Hienoa, sovi Eeron kanssa tarkemmin. Minä menen suihkuun.

Kun Helmi tuli pyyhkeeseen kääriytyneenä olohuoneeseen, Eero myhäili.

– Tämä sankaripoika tulee esittäytymään ryhmälle huomenna. Toivottavasti hän ei ota kovin montaa rohkaisuryyppyä ennen sitä.

– Onneksi teidän tunnit ovat aamupäivällä.

– Kerron sitten. Nyt kultaseni, ilta-aurinko paistaa parvekkeelle. Eiköhän poksauteta cavapullo meidän taiteilijoiden kunniaksi.

TAMPERE

– Äiti, eikö voitaisi lähteä hiihtolomalla Espanjaan? On epäreilua, että Helmi-täti saa jatkuvasti matkustaa eikä me päästä mihinkään.

– Joonatan, minäkin toivoisin, että elämässä olisi enemmän valopilkkuja. Nyt on vain niin, että rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Meidän pitää selvitä minun pienellä palkallani. Saulilta ei apu heru, hän väittää, että maksaa ihan riittävästi Jennin hoidosta silloin, kun tämä on hänen luonaan.

– Minä voisin mennä koulun jälkeen töihin, Joonatan mietti.

– Mihin, olet vielä alaikäinen ja koulunkäynti on nyt tärkeintä.

– Äh, tylsää.

– Yritän säästää, jos voisimme lentää kesälomalla Helmin luokse. Hän on luvannut majoittaa meidät, Tuuli kertoi.

– Joo, ehkä minä kestän siihen asti. Meillä on Helmi-tädin kanssa satuhommia. Lupasin lähettää sähköpostissa jatkoa tarinalle.

– Se on hienoa, olet pärjännyt koulussa hyvin äidinkielen tunneilla. Jatka vaan. Ota tuosta tuoreita sämpylöitä. Voit viedä ne huoneeseesi, Tuuli sanoi sovittelevasti.

Joonatan siveli sämpylöiden päälle voita ja hunajaa. Hän vetäytyi lukitun oven taakse ja ryhtyi kirjoittamaan hymy huulilla Pohjantuulen huvipuiston päättäjäisistä.

POHJANTUULEN LINNA

Pohjantuulen linnassa oli vaisu tunnelma. Edellisenä iltana oli vietetty huvipuiston kesäkauden päättäjäisiä. Nyt laaja linnanpiha oli autio. Vain viidakkokuplan valot välkkyivät pimeässä illassa. Sirkus oli pakannut telttansa ja lähtenyt kiertueelle. Tytöt murjottivat. He olisivat halunneet lähteä vielä pariksi viikoksi mukaan, mutta Pohjantuuli oli kieltänyt jyrkästi.

– Pitäkää nyt hetki lomaa. Meidän tytöt jatkavat kansallisbaletissa ja te Ellinooran nuoret olette pian taas koulussa. Tätinne on luvannut tulla hakemaan teidät jo huomenna. Voitaisiin kokata juhlaillallinen. Mama Maddalenakin on tulossa.

– Jee, jotain kivaa sentään, nuoriso piristyi.

– Olisi ollut kiva, jos hän olisi nähnyt meidän esitykset, Ebony haikaili.

– Kyllä hän on nähnyt, muistattehan, että hänellä on virtuaalilasit. Menkää nyt pakkaamaan tavaranne. Vietetään huomenna hauska päivä yhdessä, Pohjantuuli sanoi.

Hänelläkin oli haikea olo, mutta aikansa kutakin, hän lohdutti itseään. Kesä oli ollut menestys. Sirkuksen lisäksi nuoret olivat loistaneet viikonloppujen konserteissa. Miranda, Mila ja Maisie olivat tanssineet yleisön iloksi balettia ja pari kertaa myös heidän veljensä Amadeus oli ehtinyt soittaa flyygeliä. Hänestä oli tullut niin maineikas, että yleisö jonotti konsertteihin.

Ellinooran nuoriso oli järjestänyt diskoiltoja. Tytöt olivat laulaneet karaokea ja pojat olivat hoitaneet teknisen puolen. Hamin ja Karrin lettukahvila oli ollut menestys. Molemmat olivat keränneet taskurahoja saamistaan tipeista koko talveksi. Varsinkin Karrilla oli pää pyörällä, miten hyvin kaikki oli sujunut. Hän oli vetäytynyt iltaisin kertomaan viidakkokuplan eläimille päivistään. Nämä olivat kerääntyneet hänen ympärilleen herkkupalojen toivossa.

– Voikohan Mama lennättää viidakon takaisin Satulinnaan? hän kyseli.

– Totta kai, sehän oli täällä vain kesän ajan lainassa, Pohjantuuli lohdutti. Hän oli mieltynyt reippaaseen kokkipoikaan.

– Muista poika, jos ikinä tarvitset töitä, käänny minun puoleeni, hän sanoi ja kietoi kädet pojan ympärille. Tämä häkeltyi, mutta kumarsi sitten kohteliaasti.

– Ilo on minun puolellani. Muistan kyllä, hän hymyili.

Aamulla nuoret heräsivät jo varhain. Heitä jännitti tuleva päivä. Varsinkin Ebonylla oli ollut ikävä Elli-tätiä.

– Tulevatkohan he taikamatolla? hän kyseli aamiaisella.

– Taitavat tulla turvallisesti taksilla, Pohjantuuli tiesi. Ellinoora oli soittanut hänelle ja kertonut, että he olisivat perillä sopivasti ennen lounasaikaa.

– Karri ja Ham, saatte suunnitella ruokalistan. Päivä näyttää niin kauniilta, että voimme kattaa pitkän pöydän ulos terassille. Tytöt, te voisitte käydä keräämässä pihalta kukkia somistukseksi. Mikke ja Leo, minulla on teillekin tehtävä, tuletteko hetkeksi tuonne salin puolelle.

Pojat miettivät, joutuisivatko he ehkä siivoamaan vai mitä oli tekeillä.

– Mikke, tiedän että olet ottanut kesän aikana runsaasti valokuvia huvipuistosta. Sinä Leonardo olet hyvä näiden laitteiden kanssa. Voisitteko valita parhaat kuvat ja siirtää ne muistitikulle? Voisimme katsoa ne yhdessä ennen kuin lähdette kotimatkalle.

– Sopii, ryhdymme heti toimeen, Mikke ilahtui.

Sadekuuro kasteli aamupäivällä pihan. Ilma oli kuitenkin lämmin ja suunnitelma terassilla syömisestä pysyi voimassa.

Ellinoora, Mama ja kokki Kekäle saapuivat hikisinä iltapäivällä.

– Olipa pitkä ajomatka. Olemme aivan nääntyneitä. Pohjantuuli, voisimmeko käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet saman tien? Ellinoora kysyi.

– Totta kai, tervetuloa. Voitte myös levätä hetken. Tuon teille puhtaat pyyhkeet ja vähän virkistystä, Pohjantuuli huolehti.

– Mama, eikö kuulostakin hyvältä.

– Kyllä vain, odotan jo innolla lounasta. Kuulehan Kalle, olet tänään vieraamme. Illalla, kun palaamme Satulinnaan, saat palata ruotuun. Nauti siihen asti elämästä.

Kaarlo kumarsi. Hänellä oli ollut ihmeellinen kesä. Tosin hänen roolinsa oli ollut välillä hukassa. Satulinnassa hän tiesi paikkansa. Oli oikeastaan hyvä palata taas vanhoihin rutiineihin. Hän huomasi, miten taitavasti Karri pilkkoi keittiössä vihanneksia.

– Tervehdys poika, oletko viihtynyt?

– Hei kokki Kekäle. Minulla on ollut hieno kesä. Mutta on mukava palata taas Satulinnaan. Jatkammeko leivosmyyntiä?

– Kyllä minulle sopii. Mutta nautitaan nyt vielä tästä päivästä. Lähdenkin tästä pesulle, kokki sanoi ja kiipesi rouvien perästä yläkertaan.

Kongi kumahti.

Prinsessa Pohjatuuli ja prinssi Mikael johdattivat rouvat ja kokki Kekäleen kunniapaikoille ruokapöytään.

– Hyvänen aika, miten kauniisti olette koristelleet kaiken, Ellinoora siunaili.

– Kukka-asetelmat ja pöytää kiertävä murattiköynnös ovat tyttöjen taidonnäytteitä, Pohjantuuli kertoi ylpeänä.

Nuoret istuivat pöydän päässä odottavan näköisinä. Karri ja Ham saapuivat paikalle kantaen hopeavadeilla keittokulhoja. Ne oli koristeltu syötävillä orvokeilla.

– Saatte viherkeittoa, jossa on tuoreita yrttejä. Olemme leiponeet niiden kanssa pieniä tuulihattuja, jotka täytimme tuorejuustolla ja basilikanlehdillä. Nauttikaa. Pojat kumarsivat ja kiiruhtivat takaisin keittiöön.

– Tässä rouville kuohujuomaa ja lapsille kotitekoista siideriä, prinssi Mikael esitteli ja kaatoi kaikille maljat.

– Kilistetään onnistuneelle kesäohjelmalle ja tulevalle syksylle, Pohjantuuli nousi ja kohotti maljan.

– Lapset, oletteko viihtyneet? Ellinoora kysyi.

– Ei me olla enää lapsia, nuoret protestoivat yhteen ääneen.

– Anteeksi nuoret, miten kesä on sujunut? Olisitteko olleet mieluummin Satulinnassa?

– Elli-täti kiitos. Meillä on ollut hieno kesä, Ebony kiirehti vastaamaan.

– Näin kuvittelin. Meilläkin on ollut Maman ja kokki Kekäleen kanssa oikeata lomaa. Kerron lisää sitten kun olemme kotona. Mutta nyt, nautitaan ruoasta.

Kaikki maistelivat hiljaisuuden vallitessa keittoa. Siinä oli hieno aromi.

– Toivottavasti Karri paljastaa reseptin, tämä on kerrassaan herkullista, kokki Kekäle innostui.

– Odottakaahan, kun pääsemme pääruokaan. Tulette hämmästymään, Pohjantuuli hymyili.

Pojat kantoivat yhteisvoimin valtavan vadin pöytään. Siinä oli pieniä tapas annoksia joka makuun.

– Kokkasimme kaikkea hyvää. Saatte maistella tuoreita mereneläviä, paahdettuja tomaatteja ja paprikoita, papuja, tulisia lihapullia ja friteerattuja juustoja. Leivoimme niiden seuraksi pizzaleipää. Tässä on myös jogurtti-minttukastiketta. Nauttikaa, pojat kumarsivat ja riensivät viimeistelemään jälkiruokaa.

– Nyt en jaksa yhtään enempää, Mama valitti maisteltuaan tasapuolisesti lähes kaikista kulhoista.

– Nuo grillatut katkaravut ja mustekalan lonkerot olivat fantastisia, kokki Kekäle kehui. – Oliko pojilla käytössä grilli?

– Oli toki. Se antaa ruokiin hienon aromin, prinssi Mikael kehui.

– Toivottavasti jälkiruoka ei ole turhan tukeva, Ellinoora sanoi.

– Liekitettyä jäätelöä ja omatekoista kirsikkahilloa espresson ja cherry brandyn kera, pojat esittelivät.

– Saadaanko mekin likööriä? nuoriso hämmästeli.

– Saatte, pienet pikarilliset maistiaisiksi, tänään on juhlapäivä, Pohjantuuli lupasi.

Lounaan jälkeen tunnelma oli vähintäänkin riehakas. Kokkipojat saivat runsaasti kehuja.

– Ehdotan, että vetäydymme hetkeksi siestalle. Sen jälkeen voimme muistella kesäohjelmaa ja katsella kuvia. Aiotteko todellakin lähteä vielä tänään kotimatkalle? Pohjantuuli kysyi Ellinooralta.

– Kyllä vain. Minulla on kova koti-ikävä. Ehdimme viettää nuorison kanssa vielä hetken lomaa ennen koulun alkua.

Valokuvashow toi kaikkien mieleen kesän huippuhetket. Ellinoora kauhisteli, miten korkeita hyppyjä Ebony teki ponin selässä. Tyttöjen trapetsinumerot saivat runsaasti aplodeja. Kokki Kekäle naureskeli, miten pitkä jono kiemurteli poikien lettukojulle.

– Mitä ihmettä sinä Mikke teet tässä kuvassa? Mama kyseli.

– Piirsin lapsista humoristisia muotokuvia. Ne tekivät hyvin kauppansa, taiteilija kertoi.

– Leonardo, sinulla näyttää olevan kokonainen pikkupoikien faniryhmä. Taisitte pelata jalkapalloa?

– Kyllä vain, valmensin heitä ja meillä oli tosi mukavaa.

– Hienoa, olette kaikki löytäneet vahvuutenne. Mitä toivoisitte palkkioksi kesätöistä? Mama kysyi pilke silmäkulmassa.

Nuoret katsoivat häntä hämmästyneenä. Eivät he olleet osanneet odottaa mitään palkkaa.

– En tarkoita rahaa, vaan elämyksiä. Kun palaatte kouluun, löydätte repuistanne tabletit, joihin olen tallentanut huippuhetkenne. Sieltä löytyy Miken valokuvat ja virtuaalilaseilla näkemäni videopätkät. Voitte palata tunnelmiin aina, kun koulupäivien jälkeen elämä tuntuu tylsältä.

– Kiitos Mama, kuulostaa hyvältä.

– Saanko minäkin sellaisen tabletin? Karri kysyi varovasti.

– Totta kai saat, olet pärjännyt hienosti. Mutta nyt kaikki, meidän joukkue lähtee ja prinsessa Pohjantuulen perhe pääsee rauhoittumaan. Tavataan taas pian, Mama sanoi ja otti kuningatar Ellinooraa käsipuolesta. He kiipesivät ensimmäisinä pihalla odottavaan pikkubussiin. Lapset ja kokki Kekäle ahtautuivat takapenkeille. Pohjantuuli, Mikael ja tytöt jäivät heiluttamaan. Yksi vaihe elämässä oli ohi.

Helmi luki Joonatanin tarinan ja myhäili. Hän oli tyytyväinen, että se oli iloinen. Hän oli ennakoinut, että luvassa voisi olla taisteluja linnan väen ja kylän lasten kesken tai kaameita onnettomuuksia trapetsilla, mutta onneksi näin ei ollut. Hän lähetti pojalle sydämenkuvilla varustetun sähköpostiviestin.

FUENGIROLA

– Täällä tuoksuu mielettömälle, mitä kokkaat? Helmi kysyi tullessaan punaposkisena raikkaasta ulkoilmasta.

– Kutsuin Santerin meille illalliselle. Hän kysyi, saako tuoda mukanaan seuralaisen. Taidan aavistaa, kuka hän on. Varaudu yllätykseen. Kokeilen ensimmäistä kertaa elämässäni, miten onnistun paellan teossa. Riisit ovat kypsymässä runsaan valkoviinin ja kasvisliemen kera.

– Kokkikin on tainnut saada osansa valkoviinistä?

– Totta kai, ruonlaiton pitää olla hauskaa. Kaadan sinullekin lasillisen.

– Kaada vain, ulkona oli viileä tuuli.

– Ajattelin kattaa parvekkeelle, mutta onkohan siellä turhan kylmä?

– Otetaan huovat käyttöön, niitä näyttää olevan runsaasti tuolla vaatekomerossa. Minä voin sytyttää kynttilät. Koska vieraat tulevat?

– Vajaan tunnin kuluttua.

– Hyvä, ehdin käydä suihkussa ja pukeutua lämpimästi.

Kun ovikello pirahti, Eeron paella oli valmis. Hän kaatoi neljään lasiin kuplivaa cavaa ja toivotti Santerin ja tämä seuralaisen tervetulleiksi.

– Hei, minä olen Helmi, tervetuloa. Helmi otti vieraat vastaan farkuissa ja villapaidassa. Hän tunsi olevansa aivan eri maailmasta tarkastellessaan Santerin seuralaisen eleganssia.

– Hola, tässä on Anneli, tutustuimme maalauskerhossa, Santeri kumarsi ja esitteli daaminsa.

Anneli oli arviolta nelikymppinen ja eksoottisen näköinen. Hiukset olivat sinivioletit ja kaulassa oli monta kerrosta kiliseviä muovihelmiä. Hän oli pukeutunut värikkääseen tunikaan ja tiukkoihin trikoohousuihin. Hopeanvärisissä kengissä oli huikeat korot.

– Päivää Anneli, mehän jo tunnemmekin. Eero antoi naiselle kevyen poskisuudelman. – Kohotetaan maljat suomalaisille Espanjan auringossa.

– Salut, kiitos kun kutsuitte meidät. On mukava tavata muita suomalaisia, Anneli liversi. – Olen niin onnellinen, kun olen löytänyt tämän Santun. Jäin runsas vuosi sitten leskeksi ja olen ollut siitä lähtien yksin. Minulla on täällä Fuengirolassa pieni asunto, joka kaipaa talonmiestä. Ehdotin Santerille, että hän voi asua luonani ilmaiseksi, jos hoitelee puutarhaa.

– Missä tapasitte? Helmi kysyi viattomasti, vaikka arvasi jo vastauksen.

– Eeron maalauskurssilla tietenkin. Ihastuin Santeriin heti ensisilmäyksellä, Anneli kikatti.

– Anneli ei voinut vastustaa miehistä charmiani, Santeri virnisti.

– En niin, mutta yksi ehto minulla oli. Tästä lähtien vain minä saan ihailla sinun mieskauneuttasi.

Santeri ymmärsi punastua, mutta purskahti sitten nauruun. – Näin on, minulle riittää yksi ihailija. Maalaan nyt ryhmässä muiden mukana. Meillä on uusi alastonmalli, hurmaava Carmenitta.

Helmi oli kuunnellut pää pyörällä. Hän yritti sulattaa tietoa, että Santeri oli pannut toimeksi ja ratkaissut hetkessä raha- ja asumisongelmansa.

– Käykää pöytään, jos sopii, istumme parvekkeella, Eero kehotti. Hän kantoi tuoksuvan padallisen jättikatkaravuilla ja sinisimpukoilla koristettua paellaa tarjolle.

– Vau, kaikki huokasivat. – Näyttää ja tuoksuu jumalaiselta. Riisi on upean keltaista. Oletko käyttänyt sahramia?

– Kyllä vain, siihen upposi viimeinen palkkani, Eero nauroi. – Kilistetään, punaviini on paikallista ja mielestäni kelvollista.

Paellan ja viinin myötä tunnelma kohosi. Anneli nojautui Santerin kylkeen, eikä tämä näyttänyt pitävän sitä pahana. Eero viritti kitaran ja näppäili sointuja.

– Osaatko säestää, voisin laulaa kappaleen Espanjatar olen sorja? Anneli ehdotti posket punehtuneina. Hän oli juonut ahkerammin viiniä kuin toiset.

– Ilman muuta, kaikki voivat yhtyä kertosäkeeseen, Eero sanoi ja aloitti soiton.

Annelin ääni soi kirkkaana pimeässä illassa. Helmi nojautui korituolissa hyvään asentoon ja nautti tunnelmasta. Hän aavisti, ettei heistä Annelin kanssa tulisi sydänystäviä, mutta tämän iloinen seura oli kuin piristysruiske.

– Onko muita toiveita? Eero kysyi.

– Voi soita meille joku slaavilainen kappale, minulle tuli haikea olo, Helmi pyysi ja kaatoi kaikille lisää viiniä.

– Sopiiko Mustanmeren valssi, se on lempikappaleeni, Eero kysyi ja aloitti soiton.

Santeri kumarsi Annelille ja vei tämän tunnelmalliseen valssiin olohuoneen puolelle. Helmi hymyili Eerolle ja kohotti maljan.

– Olet loistava isäntä, olen ylpeä sinusta, hän kuiskasi.

– Odotahan vaan, kun saamme nämä kyyhkyläiset lähtemään kotimatkalle, näytän, miten loistava olenkaan, Eero sanoi tyytyväisenä.

– Mitä hauskaa tänään on tapahtunut? Helmi kysyi. Eero oli tullut kotiin naurunkyyneleet silmissä.

– Olin tikahtua. Elämä täällä suomalaisyhteisössä on silkkaa draamaa. Yhdellä maalareistamme oli syntymäpäivä ja hän tarjoili auliisti kuohuviiniä kurssipäivän lopuksi. Haitari soi ja kaikki innostuivat pyörähtelemään. Kaunis Carmenitta esitti flamencoa. Vaatteet päällä tietysti. Yhtäkkiä hän oli hävinnyt, samoin sankaripoikamme Santeri. Anneli huhuili seuralaistaan ja meni etsimään tätä pihan puolelta. Hän yllätti Santun ja Carmenittan suutelemassa kiihkeästi. Anneli nosti hirveän metelin. Miten naiset voivatkin kiljua niin kovaa. Santeri yritti tyynnytellä, mutta Anneli antoi hänelle mojovan korvapuustin ja ilmoitti, että suhde on ohi. Santtu pakeni paikalta korviaan pidellen.

– Voi kamalaa, että miehet ovat tyhmiä.

– Älähän yleistä.

– No jaa, elämäähän se on. Kuohuviinillä taisi olla osuutta asiaan.

– Siellä taisi kiertää kossupullokin.

– Luuletko, että Anneli antaa pojalle vielä mahdollisuuden?

– Aika näyttää. Toivottavasti Santeri löytää ensi yöksi majapaikan.

Ovikello soi. Eero virnisti ja meni avaamaan.

– Hei, saako tällainen typerä naistenmies turvapaikan ensi yöksi? Santeri kysyi surkeana. Hän tuoksui vahvasti viinalle ja näytti kurjalta.

– Voit nukkua sohvalla. Käy ensin pesulla. Laitan vaatteesi pesukoneeseen. Voit lainata Eeron pyjamaa.

– Olette tosi ystäviä. En pystynyt vastustamaan Carmenittan silmäniskuja, Santeri sopersi ja häipyi kylpyhuoneeseen.

Eeron puhelin soi vähän ennen puolta yötä.

– Olen itkenyt koko illan, minulla on niin ikävä Santtua. Tiedätkö mitään hänestä? Olen yrittänyt soittaa, mutta hän ei vastaa.

– Voit rauhoittua. Mies on turvassa ja umpiunessa meidän sohvalla. Palautamme hänet aamulla, jos haluat.

– Tietysti haluan. Hän on parasta elämässäni. Olen vain niin äkkipikainen. Sydämestä ottaa. Mutta siitä pidän huolen, ettei se viekas espanjalaistyttö tule enää malliksi.

– Sait juuri tehtävän, etsipä meille uusi malli, niin voimme kaikki olla tyytyväisiä, Eero huomasi tilaisuuden tulleen. – Nyt hyvää yötä. Huomenna kaikki on taas hyvin.

BLOGI AURINKORANNIKON HELMI

Kevätaurinko pilkistää jo lupaavasti, mutta mereltä puhaltaa kylmä tuuli. Olen kotiutunut tänne Fuengirolaan mainiosti. Asumme ystäväni Eeron kanssa pienessä kaksiossa aivan meren tuntumassa. Parvekkeeltamme näkyy meren kuohut ja kaistale hiekkarantaa. Talon edessä huojuu komeita palmuja. Lenkkeilen päivittäin rantabulevardilla. Hyvin varustettu Mercado ruokakauppa on lähellä. Eero on loistava kokki. Olemme ihastuneet tuoreisiin mereneläviin.

Eero opettaa suomalaisia harrastajamaalareita ja minä olen keskittynyt kirjoittamiseen. Voi olla, että ensimmäinen kirjani Tropiikin Helmi saa pian jatkoa. Kirjoituskurssini, jota hoitelen etänä, on loppusuoralla. En silti jää toimettomaksi, sillä Hopeahapset lehden toimitussihteeri on jo kysellyt, suostunko jatkamaan sarjaa, jossa kerrotaan suomalaisten eläkeläisten elämästä ulkomailla. Esittelen sarjan aluksi Annelin ja Einarin tarinan. Pysykää kuulolla, aurinkoisin terveisin Helmi.

Kirjoitus ilmestyi maaliskuun numerossa. Eero luki jutun ja nauroi makeasti.

– Olet kirjoittanut tosi varovasti. En olisi tunnistanut Annelia tämän tarinan perusteella. Santerikin mainitaan vaan sivulauseessa.

– Olisitko halunnut tarinaan riitelyä, syyttelyä ja pettämistä sekä raivonpuuskia? Helmi kysyi huvittuneena.

– Ehkä vähän enemmän Annelin persoonaa. Nyt hän on hajuton ja mauton ja kovasti hurskas. En usko, että Einarin elämä oli niin auvoista, kuin tämä laupeudensisar antaa ymmärtää.

– Hopeahapset ei ole mikään juorulehti. Mutta olet oikeassa, Anneli on todella värikäs tyyppi. Ehkä artikkelin yhteydessä olevat valokuvat kertovat enemmän hänen persoonastaan. Olen ylpeä tästä kuvasta, jossa Anneli pyörähtää hameen helmat heiluen. Ei puutu kuin tamburiini ja komea tanssittaja vierestä.

– Hän on kieltämättä vetävän näköinen. Toivottavasti Santeri jaksaa kuunnella hänen loputtomia juttujaan.

– Santulla on hyvät oltavat, kunhan hän muistaa käyttäytyä. Pelkään, että hän saa joku päivä tarpeekseen ja karkaa kapakkakierrokselle tuulettumaan, Eero kuittasi ja kaatoi Helmille lasillisen kylmää valkoviiniä.

– Onneksi me olemme tällaisia vähäpuheisia ja sopeutuvaisia, Helmi nauroi ja kohotti lasinsa. – Tästä on hyvä jatkaa tarinoita.

HOPEAHAPSET – ANNELIN JA EINARIN TARINA

Istun 42 -vuotiaan Annelin kanssa hänen viehättävällä patiollaan Espanjan Aurinkorannikolla Fuengirolassa. Silmiemme edessä välkkyy Välimeri ja takana kohoavat siniharmaat vuoret. Anneli on pukeutunut väljään tunikaan ja leveälieriseen aurinkohattuun. Hänen silmänsä kostuvat, kun hän muistelee runsas vuosi sitten kuollutta miestään Einaria. Tämä oli häntä lähes kaksikymmentä vuotta vanhempi ja sairasti Alzheimerin tautia.

Olin Einarin omaishoitaja kymmenen vuotta. Jäin pois töistä ja vietin päivät ja yöt Einarin kanssa. Ensimmäiset vuodet olivat helppoja, sillä hän oli vielä silloin omatoiminen. Elämämme suurin suru oli, kun emme yrityksistä huolimatta saaneet lapsia. Päätimme, että vietämme sen ajan, joka meille oli suotu, jossain lämpimässä. Einari oli insinööri ja hänellä oli hyvä sairaseläke. Säästöjäkin oli kertynyt.

Ostimme tämän asunnon ja muutimme pysyvästi Espanjaan seitsemän vuotta sitten. En ole hetkeäkään katunut, sillä täällä on ihmisen hyvä olla. Einari sopeutui hyvin, vaikka hänellä monesti olivat päivät, tavarat ja paikat hukassa. Olin saada eräänä kauniina päivänä sydänkohtauksen, kun Einari oli karannut. Yleensä hän viihtyi pihassa, mutta sinä aamuna olimme riidelleet, kun hän halusi mukaan kauppaan. Päivä oli sateinen, joten kehotin häntä pysyttelemään sisällä. Mies taisi suivaantua ja lähti ulos pelkät tohvelit jalassa. Etsin pitkään ennen kuin löysin hänet läheisestä kahvilasta leivoslautanen edessään. Rahaa hänellä ei tietenkään ollut eikä puhelinta. Otin opikseni ja laitoin puutarha-aitaan pyöränlukon, jossa oli koodi. Sen jälkeen mies pysyi kiltisti pihapiirissä.

Einarin lempipaikka oli tässä pergolassa viinirypäleköynnöksen alla. Työnsin hänet viimeisinä vuosina aamuisin ulos pyörätuolissa. Käärin huopaan, jos mereltä puhalsi tuuli. Istuin itse vieressä ja tein käsitöitä. Olen martta, joten käden taidot ovat hallinnassa.

Anneli hakee sisältä valkoisen pellavaliinan, jonka nurkkiin hän on kirjonut vaaleanpunaisia ruusuja. Ihailen taidokkaita pistoja. Anneli kertoo, että liinan valmistus kesti runsaat kaksi vuotta. Kun kysyn mitä hän nykyisin harrastaa, Anneli jatkaa vuolaasti puhetta.

Nyt viime vuosina olen innostunut akvarellimaalauksesta. Osallistun suomalaisen Eeron vetämälle kurssille ja olen mielestäni oppinut paljon uutta. Meillä on tiedossa ryhmänäyttely. Jännittää, saanko mitään kelvollista esille.

Anneli pitää tauon. Hän käy noutamassa keittiöstä meille lasilliset cavaa. Puutarhapöydällä on vadillinen tuoreita persikoita. Katselen ympärilleni hyvin hoidetussa puutarhassa. Oleanterit kukkivat isoissa ruukuissa ja ruoho on leikattu tasaiseksi.

Minulla on loistava suomalainen puutarhuri, Anneli kehuu. – Olin hyvin yksinäinen Einarin kuoleman jälkeen, mutta nyt olen saanut entisen puhtini takaisin. En kymmeneen vuoteen liikkunut juurikaan kodin ulkopuolella, sillä pelkäsin Einarin kaatuvan ja loukkaavan itsensä. Vaikka ikävöinkin häntä, tuntuu hyvältä olla vapaa.

Mitä muuta harrastat kuin käsitöitä ja maalaamista? kysyn uteliaana.

Voi veikkonen, täällä on loistavat mahdollisuudet retkeillä ja osallistua erilaisiin kulttuuririentoihin. Kun uskaltauduin ulos kotiympyröistä, sain paljon ystäviä, joiden kanssa käyn lenkkeilemässä, ulkona syömässä ja joskus tanssimassa.

Oletko oikeasti eläkkeellä, vaikka olet vielä nuori?

Kyllä vain, pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle sydänvian vuoksi. Yritän pysytellä rauhallisena, mutta välillä tekee mieli irrotella. Täällä on hyvä suomalainen lääkäri, joka tarkkailee vointiani säännöllisesti.

Kiitos Anneli, toivotan sinulle rauhallisia eläkepäiviä täällä Espanjassa.

FUENGIROLA

– Eero, sain Jesseltä sähköpostiviestin. Hän on ottanut viikon loman nyt huhtikuussa. Kysyy, sopiiko, että hän varaa lennot ja tulee tervehtimään meitä. Lupaa varata hotellihuoneen, ettei ole liikaa vaivaksi.

– Totta kai sopii ja voi kyllä minun puolestani majailla meilläkin. Tosin sohva on vähän muhkurainen.

– Vastaan, että hän on tervetullut. Voitaisiin kehitellä jotain ohjelmaa.

– Selvä, tutki retkivaihtoehtoja. Minun pitää rientää nyt valmistelemaan näyttelyä. Maalauksia on enemmän kuin gallerian seinille mahtuu. En haluaisi tuottaa kenellekään pettymystä. Toisaalta olisi eduksi, jos kaikki parhaat työt pääsevät esille.

– Onnea matkaan, Helmi sanoi ja antoi kevyen suukon Eeron poskelle.

Heidän elämänsä oli rytmittynyt Eero maalauskurssin aikataulun mukaan. Viikonloput olivat vapaat, mutta silloin oli hyvä viettää leppoisia kotipäiviä hyvän ruoan, musiikin, elokuvien ja päiväkävelyiden merkeissä. Kumpikaan ei kaivannut vilkasta seuraelämää.

Kun Eero palasi illalla vihellellen, Helmillä on iltapala valmiina.

– Olet kokannut? Tuoksuu mahtavalta.

– Espanjalainen tortilla, rapeaksi paistettuja perunaviipaleita ja kananmunaa, tule maistamaan. Parvekkeella on jo suloisen lämmintä.

– En voi vastustaa kutsua. Maistuuko punaviini kyytipojaksi?

– Maistuu hyvinkin. Saat myös vihreää salaattia.

Molemmat keskittyivät ruokailuun. Annos oli yksinkertaisesti maittava. Helmi otti hyvän asennon ja rohkaisi mielensä.

– Muistatko, kun äitisi toivoi pieniä pojanpoikia ja tyttöjä? Mitä sanot, yrittäisimmekö?

– Vaikka heti kultaseni, Eero riemastui.

– Olen tosissani, voisin käydä lääkärissä ja hävittää kierukan.

– Voi Helmi, se olisi ihanaa. Meistä tulisi oikea perhe.

– Olen miettinyt tätä jo pitkään. Olen onnellinen kanssasi enkä kaipaa enempää seikkailuja. Entä sinä, olet rauhoittunut, mutta onko se kestävää?

– Lupaan pitää sinusta ja pikkuisesta huolta. Voihan lapsenkin kanssa matkustella, jos siltä tuntuu. Mutta nyt olen tyytyväinen elämäämme täällä. Työ on mukavaa ja on aina ilo tulla kotiin, varsinkin kun täällä tuoksuu herkkuillallinen.

Eero kietoi Helmin syleilyyn ja kantoi tämän makuuhuoneeseen.

– Voitaisiin vähän harjoitella, hän kuiskasi ja suuteli hartaasti. Helmistä tuntui, että hän oli tehnyt oikean ratkaisun.

FUENGIROLA

Lentoni on Malagassa 4. huhtikuuta kello 16:00. Tulen ensimmäisellä mahdollisella junalla Fuengirolaan. Ilmoitan tarkemmin, nähdään, Jesse.

– Eero, eihän sinulla ole iltamenoja? Mennään yhdessä Jesseä vastaan asemalle, Helmi touhusi innoissaan tulevasta vierailusta.

– Ei tietääkseni. Näyttelyn avajaiset ovat silloin ohi ja olen vapaalla.

– Hienoa, käydään matkalla aperitiiveilla. Mitä hyvää kokkaisimme? Jotain espanjalaista?

– Käyn Mercadossa. Miten olisi Välimeren kalakeitto? Vahva tomaattipohjainen liemi, vaalealihaista kalaa ja sinisimpukoita?

– Kuulostaa hyvältä ja eksoottiselta. Valkoviiniä vai cavaa?

– Jos minulta kysyt, niin molempia, Eero nauroi.

Juna saapui ajallaan. Jesse tähyili ympärilleen. Hän heilautti kättä nähdessään Helmin ja Eeron laiturilla.

– Tervetuloa, hienoa nähdä sinua, Helmi kietoi kätensä Jessen kaulaan. – Siitä on ikuisuus, kun viimeksi tapasimme.

– Terve vaan, Eero toivotti. – Olet varautunut kevyesti. Pelkkä lentolaukku, niin sitä pitää.

– Joo, viivyn vain viikon. Arvelin, etten tarvitse juuri muuta kuin vaihtovaatteet ja läppärin. Täällä näyttää olevan jo kevät.

– Kyllä vain, puut ovat lehdessä ja kukat kukkivat. Päivisin on lähes kaksikymmentä astetta lämmintä. Illat ja yöt ovat kuitenkin viileitä. Istutaan tuonne terassille. Tarjoamme tervetuliaisjuomat, Helmi sanoi ja osoitti viihtyisän näköistä tavernaa plataanipuiden alla.

– Kerro nyt kaikki, mitä Suomeen kuuluu, Helmi kyseli, kun heillä oli edessään kannullinen tummanpunaista sangriaa. Jääpalat kilisivät laseissa.

– Mitäpä sinne. Lumet ovat sulaneet, mutta aamuisin on vielä yöpakkasten jälkeen liukasta. Kevättä saadaan odotella. Toin tuliaisiksi pääsiäisen kunniaksi ropposellisen mämmiä ja tuoreen ruisleivän.

– Hauskaa, ne maistuvat. Tulethan käymään meillä ennen kuin majoitut hotelliin? Tarjoamme pientä iltapalaa.

– Tulen mielelläni. Niin ja minulla on yksi toive. Olen haaveillut koko ikäni käyväni Afrikassa, mutta se ei ole vielä toteutunut. Lomailimme nuoruudessa vaimoni kanssa ahkerasti Aasiassa, mutta Afrikan mantereelle emme ehtineet ennen Lailan kuolemaa. Luin matkaoppaasta, että täältä järjestetään päiväretkiä Tangeriin. Oletteko käyneet?

– Emme vielä. Voisimme hyvin lähteä sinulle seuraksi. Otetaan selvää aikataulusta, Helmi innostui.

– Saatte mennä kahdestaan. Joudun valvomaan näyttelyä, Eero sanoi selvästi harmissaan.

– Eikö Santeri voisi päivystää?

– Voin kysyä häneltä heti, kun tiedämme minä päivänä retki toteutuu.

– Sehän selviää tuota pikaa, Jesse sanoi ja otti älypuhelimen taskusta. – Tänään on tiistai ja retki tehdään kerran viikossa torstaisin.

– Hienoa, soitan heti, Eero sanoi ja vetäytyi hieman sivummalle puhumaan.

– Homma hoidossa, varaanko liput saman tien?

– Jos olette varmoja, että haluatte lähteä, niin ilman muuta.

He saivat viimeiset paikat retkelle. Lähtö olisi jo aamuseitsemältä ja paluu auringonlaskun jälkeen.

– Hieno homma. Mennään nyt iltapalalle. Saat huomenna nukkua pitkään. Esittelen sinulle kaupunkia, kun olet levännyt, Helmi sanoi tyytyväisenä, että retki näytti onnistuvan.

BLOGI AURINKORANNIKON HELMI

Aamun ensimmäiset auringonsäteet kajastivat Gibraltarin kallioiden yllä. Pikkubussi vei kansainvälisen ryhmämme Tarifan niemelle, josta oli vain neljäntoista kilometrin matka Tangeriin. Merimatka oli tyyni. Perillä saimme seuraksi neljä herraa. Yksi ajoi autoa, toinen selosti englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi, kolmas keräsi ympärilleen saksankielisten ryhmän ja neljäs vartioi, että kukaan eksynyt ryhmästä kävelykierroksen aikana.

Tehokas opastyttö Michelle kiinnitti kaikkien rintaan punaisen sydäntarran ja piti sen jälkeen meistä tarkkaa lukua. Hän oli oikea tehopakkaus. Selosti tullimuodollisuudet ja retkikohteet henkeä vetämättä neljällä kielellä. Yhtä tehokkaita olivat myös paikallisoppaat Tangerin puolella. Kuuntelimme mieliksemme pienen pitkään kaapuun pukeutuneet oppaan selkeää saksan kieltä.

Tangerin uusi kaupunki oli länsimaisen oloinen. Tosin katukahviloissa istui vain miehiä.  Medinassa kävellessämme tunnelma oli kuin menneestä maailmasta. Kapeita kujia, värejä, tuoksuja, ihmisvilinää, kaupustelijoita. Marokkolaisen lounaan jälkeen pääsimme ostosten makuun. Ihastuin punaisiin kimalteleviin nahkatossuihin. Mattokaupassa meille esiteltiin toinen toistaan taidokkaampia tuotteita. ”Meillä on kolmenlaisia mattoja: uusia, vanhoja ja lentäviä”, kauppias esitteli. Jesse osti sen lentävän, hän lennättää sen muutaman päivän kuluttua Suomeen. Mauste- ja terveystuotekaupasta tarttui mukaan ihmeitä tekevää argan-öljyä. Eero tinki viime metreillä mukaamme bongorummun. Kotimatkalla appelsiininkeltainen kuu seurasi kulkuamme. Afrikkatunnelmissa Helmi.

FUENGIROLA

Jessen vierailu loppui ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Hän kävi katsomassa Helmin kanssa taidenäyttelyn Suomi-Centerissä.

– Tuo alaston mies kuvissa näyttää hämärästi tutulta, hän kommentoi.

Helmiä nauratti. Hän varoi paljastamasta, kuka oli ollut mallina.

– Jesse, sinulla on huomenna viimeinen matkapäivä. Mitä, jos tulisimme kanssasi Malagaan. Siellä on paljon nähtävää. Ehdittäisiin kierrellä kaupungilla ja käydä lounaalla ennen koneesi lähtöä.

– Sopii mainiosti. Mutta tänään haluan tarjota teille illallisen. Valitkaa ravintola, mielellään hyvin paikallinen, Jesse ehdotti.

– Muistathan Santerin? Hän osallistui Kynäilijöiden kirjoittajapiiriin Hämeenlinnassa. Hän asuu nykyään täällä Fuengirolassa ja seurustelee suomalaisen Annelin kanssa. Juttelimme eilen puhelimessa. Kun kerroin, että olet täällä käymässä, hän kutsui meidät illalliselle.

– Mikäs siinä. Oikeastaan onkin mukava nähdä, miten suomalaiset asuvat täällä. Ties vaikka innostuisin itsekin muuttamaan Välimeren rannalle eläkepäivinä.

– Tule meille seitsemältä. Tarjoamme aperitiivit ja lähdemme sen jälkeen kyläilemään. Sinne on kävelymatka.

Jesse saapui täsmällisesti. Hän oli pukeutunut hyvin istuviin farkkuihin, mustaan lyhythihaiseen paitaan ja vaaleaan pellavatakkiin.

– Näytät komealta. Onko asusi uusi?

– Ostin takin täältä, muut ovat Hämeenlinna-mallia.

– Hienoa, tule istumaan parvekkeelle, Helmi sanoi ja tarjosi Jesselle lasillisen kuohuviiniä. Pöytään oli katettu pieniä tapaksia.

– Eero taiteili näitä, ole hyvä, Helmi kehotti.

– Tervehdys, olin pukeutumassa. Maistele kaikkia, arvelen, että illalliseen on vielä aikaa. Täällä syödään syntisen myöhään.

Kun he ehtivät kyläpaikkaan, Anneli oli sytyttänyt patiolle värikkäitä lyhtyjä. Hän oli pukeutunut pitkään väljähihaiseen hameeseen. Santerilla oli kokinessu edessään.

– Jesse, hauska tavata. Hämeen pojat ovat valloittamassa Espanjaa, hän virnisti ja löi toverillisesti Jesseä harteille.

Tämän silmissä välähti. – Ei voi olla totta. Nyt tiedän, ketä alastonkuvat muistuttivat, hän virnisti.

– Jos hiiskut sanaakaan Suomessa, lähetän noidannuolen perääsi, Santeri puuskahti. – Se oli hetken harharetki, mutta kyllä siitä hyvääkin seurasi. Saanko esitellä Annelin? Hän löysi minut maalauskurssilta. Tai minä löysin hänet, kuinka vain.

– Päivää Anneli, luin tarinasi Hopeahapset lehdestä. Näytät voivan hyvin.

– Päivää Jesse. Et tiedäkään, miten ihana paikka meillä on. Elämä hymyilee Santerin hyvässä seurassa. Mutta hyvänen aika, millainen emäntä olen. Istukaa patiolle, tuon tuossa tuokiossa aperitiivit.

Anneli palasi kantaen tarjottimella kristallilaseja. – Saatte siirtomaajuomaa. Gin tonicit, joihin olen puristanut mehua oman sitruunapuun hedelmistä.

Kaikki kohottivat lasinsa. – Elämä on outoa, Eero sanoi. – Olen kulkenut pitkään maailmalla, mutta en olisi arvannut, että löytäisin täältä onnen. Viihdymme Helmin kanssa hyvin pienessä kaksiossamme, nautimme ystävien seurasta ja ennen kaikkia hyvistä juomista ja ruoista.

– Älä muuta sano, pitää mennä äkkiä vilkaisemaan uuniin, Santeri pomppasi pystyyn.

– Santtu on mestarikokki, mutta unohtuu välillä tuijottamaan liian pitkään lasin pohjaan, Anneli nauroi, mutta hänen silmissään oli surua.

– Olen kokannut alkuruoksi täytettyjä tomaatteja ja paprikoita. Ne ovat ihan vähän vain pinnalta kärähtäneitä. Jogurttikastike lievittää, sillä käytin aika reippaasti sriratcaa mausteena. Saatte pääruoaksi karitsaa, valkosipuliperunoita ja vihreää salaattia. Jälkiruoka on yllätys, Santeri esitteli.

Hän kantoi tuoksuvan vuoan pöytään. Anneli kaatoi laseihin kylmää valkoviiniä. Kaikki hiljentyivät syömään. Tomaatit ja paprikat maistuivat herkullisilta. Grillattu karitsa oli mehevää. Santeri tarjoili sen kanssa snapsit. Helmi kieltäytyi, mutta muille maistui.

– Sinusta on tullut loistava kotikokki, Eero kiitteli taputellen vatsaansa.

– Hyvistä aineksista ei tule kuin hyvää. Paitsi jos päästää palamaan, Santeri sanoi hyvillään kiitoksista. Hän kaatoi halukkaille toiset snapsit, otti pullon mukaansa ja lähti keittiöön valmistelemaan jälkiruokaa.

– Anneli, kerro elämästäsi täällä Espanjassa, Jesse kysyi kiinnostuneena.

– Täällä on pieni suomalaisten yhteisö. Meillä on kielikursseja, kulttuuriohjelmaa ja retkiä sekä illanviettoja. Olen saanut paljon ystäviä. Ei tämä kuitenkaan aina kovin auvoista ole. Moni viettää päivänsä halpaa viiniä siemaillen. Mitä siitä seuraa, voit vain kuvitella. Minäkin turvauduin yömyssyihin silloin, kun Einari tarvitsi jatkuvaa hoitoa. Unet jäivät vähiin, mutta viinilasillinen tai kaksi auttoivat kummasti.

– Hei, keittiön ikkunasta näkyy tulenliekkejä, Eero huomasi ja ryntäsi sisälle.

– Liekitin jäätelöä, taisin kaataa turhan reippaasti rommia, Santeri kertoi pelästyneenä.

Eero sammutti liekit huovalla. Jäätelö näytti surulliselta.

– Pakko keksiä jotain muuta. Miten olisi tuoreet persikat rommikastikkeen kera? Santeri piristyi.

– Kuulostaa hyvältä, mutta älä enää liekitä mitään, Eero sanoi.

Santeri kantoi pöytään näyttävän hedelmävadin ja tarjoili auliisti tummaa rommia. Anneli laittoi musiikkia soimaan. Ilta päättyi iloiseen tunnelmaan. Santeri nukahti riippukeinuun. Anneli kertoi, ettei se ollut ensimmäinen kerta.

– Herää aamulla kylmissään, tuon kyllä hänelle peiton, hän sanoi. – Mies on vielä turhan innoissaan Espanjan lämmöstä ja halvoista juomista. En tiedä, mitä meidän yhteiselostamme tulee. Olen häntä reilusti vanhempikin. Olen päättänyt, että nautin tästä hetkestä. Tulevaisuudesta en tiedä, hän tunnusti ja kaatoi itselleen tukevan lasillisen rommia.

– Kiitos vieraanvaraisuudesta. Pidetään yhteyttä, Helmi sanoi liikuttuneena. Hän aavisti, että Annelin iloisen ulkokuoren alla oli paljon koettua tuskaa. Santerista olisi tuskin hänelle tukea vastoinkäymisissä.

– Kiitos teille, tulkaa toistekin, Anneli vilkutti. Helmi näki, miten hellästi tämä peitteli Santun.

MALAGA

Jessen lähtöpäivänä satoi. Hän istui junassa Helmin kanssa. Eero oli jäänyt päivystämään galleriaan.

– Aurinkorannikko itkee lähtöäsi, Helmi hymyili.

– Jos olette täällä vielä kesällä, voisin tulla pitemmäksi aikaa, ihastuin paikkaan, Jesse mietti.

– Meillä on vuokrasopimus toistaiseksi, joten mitään esteitä ei ole. Eeron pesti maalauskurssin vetäjänä on kesätauolla, mutta syksyksi on luvassa jatkoa. Minä kirjoittelen lehtijuttuja ja matkakirjaa. Emme elä leveästi, mutta tulemme toimeen. Nyt kevään tultua sähkölaskutkin pienenevät. Eero on loistava kokki ja viini on halpaa. Ajattelimme vuokrata kesäksi auton ja kierrellä katselemassa nähtävyyksiä.

– Kuulostaa hyvältä. Sinä olet löytänyt kaikkien näiden vuosien jälkeen elämäsi ritarin.

– Älä höpsi, ei Eerosta ritariksi ole, mutta hän on mukavan tavallinen. Meillä on hyvä olla yhdessä.

– Olen huomannut. Hän katsoo sinua rakastavin silmin.

– Voiko sellaista nähdä?

– Kyllä vain, olen seurannut tuttavia, jotka ovat yhdessä, mutta joilla ei ole oikeasti mitään yhteistä. Santerista olen huolissani. Hän ei ole löytänyt paikkaansa. Toivon, ettei Anneli pety.

– Niin minäkin toivon. Anneli on nähnyt elämässä kaikenlaista. Luulen, ettei hän elättele suuria toiveita Santun suhteen.

Helmi levitti punapilkkuisen sateenvarjon, kun he saapuivat perille. Jessellä oli hupullinen tuulitakki. He puikahtivat lähimpään bistroon ja tilasivat kupilliset espressoa. Vanha kauppahalli löytyi seuraavasta korttelista. Kalatiskit notkuivat outoja otuksia. Vihannespuolella oli hauska maistella maustettuja oliiveja ja makeita manteleita. 

Lounastaverna löytyi aivan hallin kulmalta. Se oli hyvin paikallinen, tilauskin piti tehdä espanjaksi. Helmi suoriutui hyvin. Jesse oli tyytyväinen tukevaan alkukeittoon, jossa oli papuja, perunoita ja kunnon läskikimpaleita. Helmi tilasi kalakeiton, jossa oli aika outo yhdistelmä currymaustetta, kalanpaloja ja krutonkeja. Pääruokana tarjolla oli doradoa, erinomaisen hyvää merikalaa. Jesse halusi maistaa turskaa ja sai sitä.

– Nyt sekin on koettu, hän totesi lakonisesti.

Nykytaiteen museo CAC oli ilmainen. Taidetta oli monenlaista, kiinnostavia maalauksia, taidokkaita valokuvia ja merkillisiä installaatioita. Picasso-museo oli juuri sopivan kokoinen. Esillä oli piirroksia, maalauksia ja kattava valikoiva grafiikkaa.

– Nyt en jaksa yhtään enempää kulttuuria, Jesse voihki uupuneena. – Tarjoan sinulle lasillisen cavaa ennen lähtöä.

Helmi jäi heiluttamaan, kun Jesse nousi lentokenttäbussiin. Olo oli haikea, vaikka siihen ei ollut mitään syytä. Vierailu oli sujunut rattoisasti.

Junan lähtöön oli tunti aikaa. Helmi istahti tavernaan ja nautti leppeästä tuulesta. Sade oli lakannut ja ilta oli kirkas.

– Hei, oletko shoppailemassa? Anneli pyrähti paikalle Santerin kanssa.

– Saattelin Jessen kotimatkalle. Kiitos eilisestä, oletteko toipuneet railakkaasta vierailustamme?

– Kyllä vain. Santtu nukkui kuin kissanpoika aamuun asti ulkona.

– Oli aika vauhdikas ilta. Toivottavasti viihdyitte, Santeri virnisti.

– Kyllä vain. Olet hyvä kokki.

– Ja juomanlaskija, Anneli lisäsi ja loi paljonpuhuvan katseen mieheen.

– Tuli vähän irroteltua. Oletko menossa seuraavalla junalla kotipuoleen?

– Kyllä vain, entä te?

– Samoin, sopiiko aperitiivit junaa odotellessa?

– Minulle lasillinen valkoviiniä, ei mitään vahvempaa, Helmi sanoi päättävästi.

– Me otetaan Annun kanssa gin tonicit, eikö niin kulta? Santeri sanoi ja viittoi tarjoilijalle.

Santeri nukahti junaan. Helmi ja Anneli saivat ravistella häntä tovin, kun juna saapui Fuengirolaan.

– Menemme taksilla, Anneli sanoi. – Haluatko kyydin?

– Kiitos, kävelen mieluummin, matka ei ole pitkä. Kiitos seurasta. Pärjäätkö tuon ritarisi kanssa?

– Yritän kaikkeni, elämä on, Anneli sanoi ja auttoi kuljettajan kanssa Santerin kyytiin.

FUENGIROLA

– Meillä on sunnuntaina myyjäiset Suomi-Centerissä. Kaipaamme vetävää ohjelmaa. Pikkulinnut lauloivat vai olisikohan se ollut Santeri, että osaat ennustaa. Se olisi juuri sitä, mikä saisi suomalaiset liikkeelle. Suostuthan? Anneli houkutteli.

– Minulla on tarotkortit mukana, joten mikäpä siinä. Tarvitsen rauhallisen tilan, jotta muut eivät tule kuuntelemaan.

– Voidaan erottaa sermillä nurkkaus. Onko sinulla taiteilijanimeä?

– Miltä kuulostaa Mama Helminen?

– Se on loistava. Ihana kun suostuit. Laitan sanan kiertämään. Tavataan pian.

Helmin ennustuspöydän ääreen oli jono. Tarot oli jotain uutta ja kiehtovaa.

– Naisten juttu, emme me miehet usko moiseen hölönpölyyn, Santeri julisti ja maisteli taskumatista koskenkorvaa.

– Minä haluan mennä kuuntelemaan. Helmi on luvannut antaa vain hyviä ennustuksia, Anneli ilmoitti tomerasti.

– Tule vaan, Helmi kutsui, kun jonossa oli taukoa. – Haluatko esittää jonkun kysymyksen?

– En sen kummempaa kuin mitä loppuelämälleni kuuluu, Anneli sanoi. Hän oli ehostanut kasvonsa ja koonnut vaaleat hiuksensa sykerölle. Hän halusi selvästi näyttää nuoremmalta kuin olikaan.

– Tunnetko tarotkortteja ennestään?

– Kävin kerran markkinoilla ennustajalle, mutta pelästyin. Hänen puheensa oli kummallista. Ennusti kuolemaa ja petollisia seuralaisia. No, ehkä siinä oli perää. Einari kuoli pian sen jälkeen, mutta Santtua en usko persoksi muuta kuin viinalle.

– Katsotaan yhdessä, mitä kortit kertovat. Sekoita pakka ja nosta kolme korttia. Valitse sellaiset, jotka haluavat tulla.

Annelia jännitti. Ensimmäinen kortti oli Sauvojen kolmonen Hyve. Helmi tulkitsi, että Anneli oli uhrannut vuosia miehensä hoitamiseen.

– Eihän minulla ollut vaihtoehtoja, Anneli selitti.

– Aina on vaihtoehtoja, mutta koit sen velvollisuudeksi. Katsotaan, mitä nykyisyys lupaa. Nyt näyttää paremmalta. Intohimo kuvaa jumalaista hurmaa ja hulluutta. Elät täysillä. Se on huumaavaa, kunhan muistat pitää jalat maassa. Katsotaan vielä tulevaisuuskortti.

– Olet oikeassa. Olen yrittänyt ottaa menetetyt vuodet takaisin.

– Saat mielenrauhan takaisin. Aselepo kertoo, että elämäsi tasoittuu ja tulet toimeen itsesi ja läheistesi kanssa.

– Kuulostaa hyvältä. Täytyy myöntää, että on tullut tehtyä vähän ylilyöntejä. Santerin kanssa elämä on yhtä vuoristorataa.

– Toivottavasti hänkin rauhoittuu ja huomaa, että teillä on paljon yhteistä.

– Olisi jännittävä kuulla, mitä ennustaisit Santulle, mutta ei hän suostu.

– Toivotan teille molemmille kaikkea hyvää. Anna Santerin vähän irrotella, hän kyllä palaa luoksesi, Helmi sanoi tietäväinen hymy kasvoillaan.

– Annoit minulle ajattelemisen aihetta. Kiitos Helmi.

MIJAS

– Sääennuste lupaa aurinkoista viikonloppua. Tehtäisiinkö retki vuorille? Helmi ehdotti toukokuun alussa.

– Sopii, sinne taitaa päästä bussilla. Tullaan kävellen alas, Eero tuumi.

Päivä oli jo pitkällä, kun Helmi ja Eero löysivät oikean bussin. He olivat raukeita vietettyään helliä hetkiä vuoteessa. Helmi ei pettymyksekseen ollut vielä raskaana. Kuukautiset tulivat yhtä säännöllisesti kuin ennenkin.

– Yksi hyvä puoli tässä on. Voin edelleen nauttia viiniä ruoan kanssa, hän lohduttautui.

Mijasin valkoinen vuoristokylä sijaitsi kahdeksan kilometrin päässä Fuengirolasta. Helmi veti henkeä katsellessaan huikaisevaa maisemaa meren suuntaan. He istuivat Plaza de la Constituciónilla italialaisen pizzerian ulkoterassilla. Paikan valinta johtui suloisesta auringonpaisteesta. Pasta ja risotto antoivat voimia lähteä vaativalle paluureitille.  Mijasista johti kävelytie alas Los Pacosiin.

Kun he olivat kävelleet tunnin vihreässä vuoristossa kohtuullisen helppoa polkua, he tapasivat ystävällismielisen saksalaismiehen ison kultaisen noutajan kanssa. Eero varmisti, että he olivat oikealla tiellä, sillä viittoja ei näkynyt. Mies opasti heitä tovin ja saatteli sanomalla, että tästä on vielä kahden tunnin matka alas.

Helmille ja Eerolle tuli kiire, sillä ilta pimenisi jo tunnin kuluttua. Olo helpottui, kun he pääsivät katuvalojen turvalliseen loisteeseen. Polku oli johdattanut heidät yllättäen Torreblancaan, josta bussi numero neljä vei melkein kotiovelle. Pohkeet olivat kipeät, mutta mieli virkeä päivän urakan jälkeen. Helmin askelmittariin tuli uusi ennätys yli 20000.

– Kuulin, että joku puhui päivällä viinilasillisesta, Eero sanoi, kun he istahtivat kuuman suihkun jälkeen parvekkeelle.

– Sait juuri ylipuhuttua, Helmi nauroi. Hänestä tuntui ihmeen hyvältä istua Eeron kainalossa ja haaveilla tulevaisuudesta.

BLOGI AURINKORANNIKON HELMI

Minulla on yllättäviä uutisia. Kerron kuitenkin ensin kesänvietostamme täällä Costa del Solilla. Vuokrasimme pikkuauton ja kiertelimme katsomassa lähiseudun upeat nähtävyydet. Sevilla, Cordoba ja Granada tekivät unohtumattoman vaikutuksen. Vaelsin Alhambran satulinnassa ja toivoin, että kummipoikani Joonatan olisi ollut mukana. Kävimme myös Portugalin puolella. Uimme Atlantin aalloissa ja nautimme Lissabonissa parhaita vaniljaleivoksia ikinä. Paitsi että niiden jälkeen voin huonosti. Pelästyin. Oksensin aamuisin kotimatkalla. Eero pysäytti auton säännöllisin välein tienpenkalle. En heti ymmärtänyt, miksi hän kietoi minut syleilyyn.

Voiko se olla totta kultaseni? hän kysyi.

En ymmärtänyt vielä silloinkaan. Hain Eeron kehotuksesta apteekista raskaustestin. Kyllä kyllä, se näytti positiivista. Odotan vauvaa. Olen hämääntynyt, onnellinen ja hiukan peloissani. En ole osannut kuvitella, että minusta tulee äiti. Eero pitää minusta hyvää huolta. Voi miten toivoisin, että hänen äitinsä olisi elossa. Hän odotti kovasti, että saisi joskus pojanpoikia tai tyttöjä tai molempia. Ensimmäinen niistä on nyt tulossa. Raportoin aikanaan, helleterveisin tuleva äiti Helmi.

Kommentti: Onnea, ethän unohda satutuokiotamme, kun vauva syntyy? kysyy Joonatan.

Kommentti: En tietenkään, minulla on aina aikaa sinulle, Helmi.

Kommentti: Sylin täydeltä onnea, toivottavat Tuuli ja Jenni.

Kommentti: Huikean hienoa Helmi, pääsenkö kummiksi? Jesse.

Kommentti: Jesse, haluan sinut vauvan sylikummiksi. Rakkaat ystävät, tervetuloa kummitusjuhliin sitten kun tästä ihmeellisestä tapauksesta tulee totta, Helmi ja Eero sekä pikkukummitus.


HELMIN TARINA jatkuu otsikolla Helmin perhe

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.