Helmi siristi silmiään. Meri oli uskomattoman turkoosin sininen ja aurinko loi jännittäviä varjoja palmun alle. Hän katsoi hellästi oranssinvärisen sarongin päällä uinailevaa tytärtään. Tuntui uskomattomalta, miten paljon vuoden aikana oli tapahtunut. Tutusta Hämeenlinnasta muutto Espanjan Aurinkorannikolle oli ollut seikkailu.

– Miehen perässä lähdin, hän oli paljastanut blogissa Aurinkorannikon Helmi.

Totta se olikin, sillä Eero oli vienyt hänen sydämensä. Taiteilijamies oli saanut kuvaamataidon opettajan sijaisuuden Fuengirolassa. Helmi kirjoitti lehtiartikkeleita ja piti blogia. Nuoret olivat tavanneet Chiang Maissa, jossa Eero kulki nuori thaityttö kainalossaan. Heidän tiensä kohtasivat seuraavan kerran Hanoissa ja sen jälkeen Suomessa. Kun Eero kosi, Helmi ymmärsi löytäneensä rakkaan, jota oli kaivannut. Nyt hänellä oli kokonainen perhe. Satu-tytön syntymän myötä Helmistä oli tullut äiti.

– Olen saanut jännittävän haasteen. Ystäväni Julius on kirjoittanut runoja ja löytänyt niille kustantajan. Hän haluaa, että kuvitan kirjan, Eero oli kertonut silmissään kipinä.

– Kerro lisää, olet täpinässä, Helmi oli nauranut.

– Ne ovat fantasiarunoja. Hän toivoo, että otan eksoottisia tunnelmakuvia tropiikin kasveista ja eläimistä. Mitä sanot, lähdettäisiinkö valloittamaan taas Aasiaa? Opetuskeikka on ohi eikä uudesta ole tietoa. Viimeksi yhteinen matka jäi kesken, kun äiti sairastui ja minun piti palata kotiin.

Helmi mietti hetken. Hän oli tuudittautunut Fuengirolan rauhaan. Päivät olivat soljuneet vaunukävelyjen, imetyksen ja kokkauksen parissa. Hänkin oli kokenut matkakipinän.

Miksi ei, Aasia kiehtoi ja vauvan kanssa matkustaminen olisi seikkailu. Niin kauan, kun hän imetti, ruokahuolto hoituisi kätevästi eikä vatsataudeista olisi huolta.

– Taidan innostua, Helmi oli sanonut.

– Olet huippuvaimo ja huippuäiti, Eero kietoi hänet syleilyyn.

– Olet tainnut suunnitella jo matkareitin mielessäsi. Mistä aloitamme?

– Jatkamme siitä mihin jäimme. Mehän suunnittelimme lentävämme Kuala Lumpuriin. Malesiasta löytyy jännittäviä luontokohteita. Ajattelin Langkawia ja Cameron Highlandsia.

– Kuulostaa eksoottiselta. Miten matkakassa?

– Eläminen on halpaa ja Julius on luvannut maksaa ennakkoa.

– Minä jatkan kirjoittelua Hopeahapset lehteen. Olenkin ehtinyt hehkuttaa kaikki Aurinkorannikon kuulumiset. Uskon, että toimitus ilahtuu uusista matkakertomuksista.

Helmi ja Eero luovuttivat Espanjan vuokra-asunnon avaimet kesän viimeisten auringonsäteiden myötä. Helmi kirjoitti Hopeahapsiin tuoreimmat kuulumiset.

Tervehdys Fuengirolasta. Tämä on viimeinen raporttini tällä erää Espanjasta. Olen kuin muuttolintu, lähden syystuulien lennättämänä Aasian aurinkoon. Olen äärettömän onnellinen pienestä perheestäni. Taiteilijamieheni Eero sukeltaa trooppiseen viidakkoon. Minä ja pikku-Satu kipitämme kannoilla. Seikkailu Malesiassa alkaa syyskuun alussa. Suunnitelmissa on kiertää niemimaata ja jos oikein rohkeiksi heittäydymme, pyrähdys Borneolle voi onnistua. Eero haaveilee näppäilevänsä kuvia lystikkäistä nenäapinoista ja orankivauvoista.

 Kirjoitan jatkossa, miten nuori äiti ja vauva selviytyvät kaukana Kaakkois-Aasiassa. Lupaan kertoa myös paikallisesta ruokakulttuurista. Tässä lyhyt oppimäärä. Nasi goreng tarkoittaa paistettua riisiä, nasi mee paistettuja nuudeleita, dim sumit ovat höyrytettyjä täytettyjä taikinakääröjä. Olen valmis maistelemaan rohkeasti paikallisia herkkuja. Matkaterveisin Helmi ja perhe

Kuala Lumpurissa heitä odotti trooppinen helle. Sadekuurot kastelivat iltapäivisin kuuman kaupungin. He löysivät Bukit Bintangista ruokakatu Jalan Alorin lähettyviltä edullisen pikkuhotellin. Sitä ympäröi rehevä puutarha ja pihassa oli banaanipuiden varjostama uima-allas. Vesi oli niin lämmintä, että Helmi uskalsi uittaa Satua. Tyttö polski innoissaan ja roiskutti vettä ympäriinsä. Hänen naurunsa oli suloista kuultavaa. Helmi huolehti, että leveälierinen aurinkohattu suojasi vaaleaa ihoa.

Nuoret kiertelivät katsomassa kiehtovan kaupungin nähtävyyksiä. Heitä kiinnosti vanha kulttuuri enemmän kuin valtavat kauppakeskukset. Eero kulki kamera kaulalla ja näppäili kuvia. Kauppahalli Pasar Seni Merdeka aukion laidalla sai hänet ihastumaan.

– Tämä on paratiisi. Katso, miten ihmeellisiä naamareita tuolta löytyy, Eero hehkutti.

Helmiä puistatti. Hän oli näkevinään niissä pahan silmän.

– Nämä ovat peräisin Borneolta. Tämä pieni tuottaa onnea pikkuneidille, hymyilevä kauppias esitteli.

Eero osti tinkimättä puusta veistetyn taideteoksen. Kauppias hykerteli ja antoi luvan kuvata kaikkea, mitä hänen myymälästään löytyi. Helmi istahti mehubaariin ja tilasi virkistävän limeshaken. Satu mutusteli kuivaa leipäpalaa. Helmi arveli, että ensimmäinen hammas oli tuloillaan. Hänen katseensa osui vastapäiseen myymälään ripustettuihin värikkäisiin kankaisiin.

– Rouva, nämä ovat mitä hienointa batiikkia suoraan Indonesiasta. Ne sopivat rantalomalle.

Huivipäinen tyttönen kietaisi näppärästi turkoosinsinisen sarongin ympärilleen ja sitoi sen niskan taakse.

– Nämä käyvät ranta-asuiksi ja pyyhkeiksi. Puuvillakankaat ovat keveitä ja ne voi käytön jälkeen huuhdella ja ripustaa tuuleen kuivamaan.

Helmillä oli vaikeuksia valita kauneimmat. Satu sai oranssinvärisen, jossa hehkui auringonkehriä. Itselleen hän valitsi pinkinpunaisen ja Eerolle turkoosin, jota tyttö oli esitellyt. Molempiin oli kuvioitu gekkoliskoja. Kun Eero palasi, Helmi heilutti tyytyväisenä paperikassia.

– Minulla on yllätys, hän hehkutti. – Miten kuvaus onnistui?

– Sain hienoja otoksia. Jatketaan matkaa tuonne hedelmätorille, Eero ehdotti.

Kojut aurinkovarjojen alla loistivat värikkäinä. Eero suunnisti päättävästi tiskin ääreen, jossa komeili suuria oudon näköisiä hedelmiä. Ne tuoksuivat kuin auringossa mädäntynyt raato. Helmi katseli kauhistuneena, miten tummaihoinen kauppias vuoli näppärästi hedelmästä maistiaispaloja. Kärpäset surisivat ympärillä.

– Herkullista, juuri sopivan kypsää, Eero hekotti ja noukki hammastikulla kellanharmaan pehmeän nokareen.

– Et ole tosissasi, miten voit syödä tuota?

– Tämä on jumalten ruokaa. Maku on täyteläinen ja vie kielen mennessään.

– Et taatusti osta duriania. Sitä paitsi tiedän, ettei sitä saa viedä hotelliin. Tänään ei sitten pussata, Helmi sanoi ja käveli seuraavalle kojulle.

– Katso, täällä on kullankeltaisia mangoja, nämä minäkin kelpuutan.

Satu kurkisteli uteliaana Helmin kantoliinan raosta. Eero antoi tytön maistaa viipaleen mangoa. Suu levisi hymyyn ja mehu valui leualle.

– Ostetaan näitä mukaan ja katso, tuolla on hyvän näköinen terttu pikkubanaaneja. Ne maistuvat takuulla Sadulle.

– Rakastan näitä karvaisia pallukoita. Rambutanit ovat vähän kirpeitä, mutta mehukkaita, Eero sanoi ja keräsi pussillisen hedelmiä ostoskoriin.

Päivästä tuli onnistunut. He olivat illalla niin väsyneitä, että vaipuivat tukevan nuudeli-illallisen jälkeen raskaaseen uneen. Aamulla oli varhainen herätys, sillä matka jatkui Langkawin saarelle.

Aaltojen pauhu tuuditti Helmin uneen. Hän keinui kumiveneen pohjalla Satu kainalossaan. Merenneidot kuiskivat, tule uimaan, vesi kannattelee. Viemme sinut meren kartanoon. Saat syödä merilevää ja juoda kuplivaa simaa. Tule.

Samassa kuului parahdus. Helmi ei hetkeen tiennyt, missä oli. Satu tuhersi itkua. Tummanruskea skorpioni vilisti karkuun. Helmi pelästyi, ei kai tyttö ollut saanut pistoa. Jälkiä ei onneksi näkynyt. Hän nosti vauvan syliin ja rauhoitteli pienokaista. Rintamaito tuuditti Sadun uudelleen uneen.

– Täällähän te olette, Eero tuli rannalle kamera olalla heiluen.

– Palmun katveessa on ihanaa. Voisin pulahtaa uimaan, jos katsot Sadun perään. Ei hän kauaksi karkaa, vaikka opetteleekin jo ryömimään. Näin äsken skorpionin, mutta se pakeni lujaa, kun tyttö parahti itkemään.

Eero tarkasteli nukkuvaa lasta. Hän tiesi, että viidakossa vaani vaaroja.

– Pahus, olisin napannut kuvan. Ne ovat vikkeliä otuksia.

Eero heittäytyi rantahiekalle ja katseli, kun Helmi sukelsi kuohuihin. Tämä palasi vesipisaroita hiuksissa.

– Juuri sopivan piristävää. Nyt maistuisi lounas. Mennäänkö tuonne läheiseen rantaravintolaan? Grillintuoksu on kutsuva.

– Sopii mainiosti. Toivottavasti siellä on tarjolla tuoretta merikalaa. Annetaan Sadun nukkua vielä hetki. Tule viereen, näytän muutaman upean valokuvan, Eero houkutteli.

Helmi henkäisi, kun nuori tarjoilijapoika kantoi heidän eteensä grillattuja jättirapuja, pikkusimpukoita, mustekalan lonkeroita ja vokattuja pinaatinlehtiä valkosipulin kera.

– En voisi parempaa toivoa.

– Minulle maistuisi kyllä hampurilainenkin, mutta näillä mennään, Eero nauroi ja siemaili korkeasta lasista kylmää Tiger-olutta.

Sadulle kohosi yöllä kuume. Iho hehkui punaisena ja tyttö itki taukoamatta. Helmi ja Eero pelästyivät. He ottivat taksin ja kiidättivät parkuvan vauvan ensiapuun. Vaipan alta löytyi kuin löytyikin pieni puremajälki. Lääkäri antoi pistoksen ja antibioottikuurin.

– Tyttö selviytyy kyllä. Muistakaa antaa hänelle paljon juotavaa. Lasten vastustuskyky on ihmeellinen.

Helmi ja Eero valvoivat Sadun vauvankorin vierellä. Helmi oli järkyttynyt. Hän oli kuvitellut, että elämä tropiikissa olisi pelkkää auringonpaistetta ja onnea.

Eero sekoitti miedot ginipaukut.

 – Vaikka imetätkin, ota tämä ja yritä nukahtaa hetkeksi, hän houkutteli.

Helmi oli niin väsynyt, että vaipui raskaaseen uneen. Kun hän heräsi, ensimmäinen ajatus oli, miten Satu voi.

– Huomenta mami, tyttö taitaa kaivata tisua, Eero hymyili ja toi vauvan Helmin syliin. Satu jokelteli ja hamusi rintaa.

– Tytöllä ei ole mitään hätää. Kuume on laskenut. Vaihdoin vaipan.

– Voi miten helpottunut olen. Helmi purskahti itkuun.

– Seurataan tilannetta. Uskon kuitenkin, että pahin on ohi, Eero lohdutti ja silitti Helmin hiuksia.

Sade piiskasi hiekkarantaa. Helmi istui bungalowin verannalla Satu sylissään. Eero lojui riippumatossa kännykkä kädessä.

– Kukaan tuttavistani ei osaa kuvitella, että näinkin voi elää, Helmi tuumi. – Emme tarvitse talvivaatteita eivätkä kadut ole jäästä liukkaat. Ruoka on edullista ja tropiikin hedelmät ovat uskomattoman herkullisia. Mietin, miten hehkutan tätä kaikkea ihanuutta lehtijutussa. Haluan kannustaa eläkeläisiä omatoimimatkailuun. Olisi hyvä löytää suomalaisia turisteja, jotka voisivat kertoa tuoreita elämyksiä.

– Odota, googlaan matkanjärjestäjien kohteita. Täällä Chenangin rannalla on useita huippuhienoja ja huippukalliita hotelleja. Lähdetäänkö illalla huippukalliiseen baariin? Eero ehdotti.

– Kaikki taiteen hyväksi, sait juuri ylipuhuttua, Helmi suostui oitis.

Täysikuu kurkisteli pilvien lomasta, kun Helmi ja Eero kävelivät rantahiekkaa pitkin kohti kutsuvia valoja. Satu nukkui tyytyväisenä kantoliinan varassa Helmin rinnan päällä. Nuoret istahtivat ylelliseen puutarharavintolaan suihkulähteen vierelle. Buffetillallinen oli katettu kiinanruusujen katveeseen. Mustiin pukeutunut kohtelias tarjoilijapoika tuli kysymään, mitä he halusivat tilata.

– Mangosmoothie rouvalle ja minulle iso olut kiitos, Eero tilasi sujuvasti. Sana rouva hiveli Helmin korvia. Ihmeellistä, hän oli todellakin rouva ja äiti.

Viereisestä neljän hengen pöydästä kuului kiivasta keskustelua. Helmi erotti tuttuja kirosanoja.

– Olet oikeassa, kyllä täältä suomalaisia löytyy. Emme voi kuitenkaan mennä häiritsemään.

– Odotetaan, keksimme kyllä jotain, Eero sanoi ja katseli hyväksyvästi naisvaltaista seuruetta. Ainoa mieshenkilö oli ilmeisesti nauttinut päivän mittaan enemmänkin alkoholipitoisia juomia. Nyt hänen seuralaisensa yritti toppuutella.

– Olli, ei enää vodkaa, muista mitä lääkäri sanoi.

– Minua eivät akat määräile, mies uhosi ja otti taskumatista kunnon ryypyn. Muut katselivat kyllästyneinä.

– Älkää yrittäkö olla parempia ihmisiä. Nyt ollaan lomalla ja riski mies tarvitsee riskit huvit. Tule mammaseni pyörähtelemään.

Orkesteri oli viritellyt soittimia ja aloitti räväkästi humpalla. Kaikesta näki, että hotelli panosti pohjoismaisten matkailijoiden viihtymiseen.

Olli vei tummahiuksisen pullean vaimonsa tanssin pyörteisiin. Hän oli ihmeen ketterä, vaikka horjahtikin pari kertaa. Kun kappale vaihtui hitaampaan, Eero kävi kumartamassa seurueen vanhimmalle rouvalle. Tämä nyökkäsi selvästi ilahtuneena.

Helmi yritti pidätellä naurua, kun Eero suuteli naisen kättä tanssin jälkeen.

– Yllätit minut. Pärjäsit hienosti.

– Kaikki taiteen vuoksi, eikö se niin mennyt. Olen sopinut, että juomme yömyssyt Birgitan ja hänen sisarensa kanssa heti, kun Olli on poistunut. Miehen puhe rupeaa jo sammaltamaan.

Kesti vielä tovin, ennen kuin tilanne rauhoittui. Birgitta ja Rebekka siirtyivät Eeron ja Helmin seuraan.

– Ette taida asua hotellissa? Muistaisimme kyllä tämän ihastuttavan pikkuneidin, he kyselivät.

– Emme todellakaan, elämme pienellä budjetilla, meillä on edullinen bungalow rannan tuntumassa, Helmi kertoi.  – Tulimme katsomaan, miten suomalaiset elävät rantaparatiisissa.

– Tämä olisi todellakin paratiisi, ellei matkaseurueeseen osuisi häirikköjä. Olli on selvin päin mukava, mutta viinapirulainen tekee hänestä ilkeän. Saara-vaimo yrittää pitää aisoissa, mutta se ei Ollille sovi. Olemme jo useana iltana kärsineet heidän riidoistaan.

– Ettekö voi vaihtaa pöytää tai mennä johonkin toiseen ravintolaan?

– Meillä on täysihoitopaketti samoin kuin Ollilla ja Saaralla. Emme kehtaa vaihtaa pöytää, mutta kyllä tämä vähän kismittää.

Helmi oli myötätuntoinen. Hän arveli, että matka oli todella kallis.

– Minulla on ehdotus. Jos maltatte karata joku ilta, tarjoamme tuolla rantakuppilassa ikimuistoisen illallisen. Olemme ystävystyneet kalastajien kanssa. Ravintolan kokki valmistaa yksinkertaista ruokaa päivän saaliista. Miltä kuulostaa valkosipulivoissa grillattu mustekala tai banaaninlehteen kääritty miekkakala?

– Se olisi seikkailu. Hotellin buffet on erinomainen, mutta täältä löytyy joka ilta samat ruoat ja tulee syötyä aivan liikaa. Olemme jo vähän kyllästyneet, Rebekka innostui.

– Sovitaanko tapaamisesta jo huomenna? Tulemme hakemaan teidät hyvissä ajoin. Voimme istahtaa ennen illallista aperitiiveille, Eero ehdotti.

– Kuulostaa ihanalta, Birgitta sanoi ja katsoi ihailevasti ruskeaksi paahtunutta miestä.

– Taisit tehdä vaikutuksen, Helmi hymyili kotimatkalla.

– Olenhan tällainen komea suomalainen uros, Eero virnisti.

– Oikeasti, minulla on kutina, että saan hyvän lehtiartikkelin. Jospa jututamme heitä verannallamme ennen illallista. Tarjotaan kuohujuomaa, pähkinöitä ja tuoreita hedelmiä.

– Sehän sopii. Käyn aamulla kaupassa. Onneksi meillä on jääkaappi.

Birgitta ja Rebekka olivat pukeutuneet seuraavana iltana parhaimpiinsa. Molemmilla oli värikäs kukkamekko ja leveälierinen aurinkohattu.

– Kävimme päivällä shoppailemassa, Rebekka kertoi ja pyörähti niin, että hameenhelma kohosi polviin. Helmi huomasi, että hän oli lakannut varpaankyntensä mansikanpunaisiksi.

– Odotamme jo kovasti illallista. Emme kertoneet pakomatkastamme Siirille ja Ollille. Toivottavasti he miettivät, miksi emme ole paikalla, Birgitta nauroi. Hän ojensi Eerolle näyttävän kimpun vaaleanpunaisia orkideanoksia. – Vähän väri-iloa, kiitos kun kutsuitte meidät.

– Istukaa korituoleihin. Kirjoittelen pieniä matkatarinoita suomalaisten lomanvietosta ulkomailla Hopeahapset lehteen. Sopiihan, että haastattelen teitä? Helmi kysyi.

– Totta kai, kuulostaa hyvältä. Mutta me olemme vain tällaisia tavallisia turisteja. Ei meillä ole mitään erinomaista kerrottavaa.

– Sehän tässä onkin kiehtovaa. Lehdet ovat täynnä tarinoita julkkiksista, jotka kokeilevat extremelajeja. Eläkeikäiset lukijat haluavat kuulla tarinoita, joihin voivat samaistua.

– Hyvät rouvat, lasilliset kuohuviiniä, olkaa hyvät, Eero tuli sisältä tarjotinta kantaen.

– Ihanaa, maistuu ylelliseltä, Birgitta kiitteli.

Rebekka tönäisi häntä kylkeen.

– Kerrottaisiinko, miksi olemme täällä?

– Mikäs siinä. Olemme juhlamatkalla. Täytin pyöreitä vuosia ja olen säästänyt sen verran, että halusin johonkin eksoottiseen rantapaikkaan. Ystävät kehuivat Langkawia salaisena paratiisina. Olemme retkeilleet saarella ja todenneet, että tämä on oikeasti ihmeen ihana paikka. Sitten pahus vieköön ei toivotut seuralaiset pilaavat iltamme, Birgitta kiihtyi.

– Oletteko puhuneet matkaoppaille?

– Voi, he ovat nuoria tyttösiä, eivät he ymmärrä huoliamme.

Helmi loi Eeroon varoittavan katseen. Hän ennakoi, että mies aikoi sanoa pari valittua sanaa.

– Sopiiko, että juttelemme tyttöjen kanssa? Eiköhän sopuratkaisu löydy, Helmi ehdotti.

– Voi, olisimme kiitollisia, Birgitta sanoi. Hän siemaisi lasinsa tyhjäksi. Eero kiirehti täyttämään sen saman tien.

Vauvankorista kuului kitinää.

– Nauttikaa kuohuista, imetän tyttären ja sitten olemme valmiit lähtemään, Helmi sanoi.

Tähdet loistivat musteensinisellä taivaalla. Seurue istuutui veden rajaan hiekalle asetettujen pöytien ääreen. Värikkäät batiikkiliinat ja kynttilälyhdyt loivat tunnelmallisen taustan maininkien pauhulle. Ilta oli uskomattoman lämmin ja tyyni. Satu oli nukahtanut Helmin olkaa vasten. Ruokalistoja ei ollut. Huivipäinen tyttö tuli kertomaan, että kalastajat olivat saaneet simpukoita.

– Mitä sanotte, maistuvatko? Eero kysyi hieman huolissaan.

– Voi, me rakastamme simpukoita, Birgitta kiirehti vastaamaan.

Rebekka näytti hieman epävarmalta, mutta nyökkäsi.

Ei kestänyt kuin hetken, kun tarjoilija toi heille kukkuravadillisen valkosipulilta ja yrteiltä tuoksuvia äyriäisiä ja karahvillisen kullankeltaista viiniä.

– Nauttikaa, tämä tuoreempana simpukoita ei voi saada, Eero hehkutti.

Maku oli taivaallinen. Birgitta ja Rebekka kiittelivät vuolaasti.

– Usein yksinkertaiset annokset päihittävät buffetpöydän tarjonnan, Helmi sanoi tyytyväisenä ja kastoi leipää simpukkaliemeen. Tarjoilija otti Eeron pyynnöstä valokuvan seurueesta. Helmi näki sen jo lehtiartikkelin kuvituksena. Sisarukset olivat valkoviinin vauhdittamina kertoneet vuolaasti matkakokemuksistaan.

– Minulla on vielä yksi haave ennen kotimatkaa, Birgitta kertoi. – Otin snorkkelit mukaan, mutta en uskalla uida niiden kanssa rantavettä syvemmälle.

Eero huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän oli innokas sukeltaja ja snorklaus oli tuttua.

– Voisin tulla kokeilemaan kanssasi. Sovitaanko treffit heti aamiaisen jälkeen? Tiedän upean poukaman, jossa korallit ovat lähellä rantaa. Jos sinulla on merisiilitossut, ota ne mukaan. Opastan mielelläni.

Birgitta punastui mielihyvästä. Miten ihastuttavaa, että he olivat tavanneet näin mukavan suomalaismiehen.

– Hienoa, tule vieraakseni hotellin aamiaiselle, hän henkäisi.

Eero kumarsi ja heilautti kättään, kun rouvat lähtivät paluumatkalle.

– Senkin hurmuri. Olisi hän voinut kutsua minut ja Sadunkin aamiaiselle, Helmi sanoi muka harmissaan.

– Älä sure, pihistän sinulle croissantin pöydästä, Eero nauroi ja pörrötti Sadun untuvaisia hiuksia. Tyttö kurkisteli kantoliinan raosta öistä maisemaa.

– Nyt nukkumaan, sinulla on aikainen herätys. Minä ja Satu käännämme kylkeä, kun lähdet hurmaamaan vanhoja rouvia, Helmi nauroi.

BLOGI Malesian Helmi

Tervehdys tropiikista. Kun lähdin Espanjasta, siellä oli tukahduttavan kuuma. Lämmintä täällä Langkawillakin on, mutta eri tavalla. Kostea merituuli puhaltaa ja sadekuurot raikastavat ilman. Puutarhat kukkivat villeinä, kaskaat sirittävät ja ilmassa leijuu kiihottava grillin tuoksu. Asun perheeni kanssa Chenangin rannalla pienessä bungalowissa. Katossa pyörii laiskasti tuuletin. Wc on avoimen taivaan alla. Näen verannaltamme kiinanruusujen takaa meren kuohut. Rannalla vilistää pieniä kalpeita rapuja, jotka jättävät jännittäviä jälkiä puuterihiekkaan.

Lupasin kertoa paikallisista ruoista. Vaikka mökissämme on keittiönurkkaus, emme juurikaan kokkaa itse, sillä rantakuppilat tarjoavat edullisia herkkuja. Aamiaisemme on hyvin pelkistetty. Nautimme tulikuumaa kahvia puhvelinmaidon kera sekä vastapaistettuja roteja ja linssimuhennosta. Muslimitytöt tuntevat jo meidät ja tuovat annokset saman tien, kun istahdamme pitkien pöytien ääreen.

Päivällä herkuttelemme tuoreilla hedelmillä. Kauppiaat kulkevat rannalla kärryjen kanssa ja myyvät mangoja, vesimelonia, ananasta ja papaijaa valmiiksi pilkottuina. Tyttäremme Satu rakastaa pikkubanaaneja. Eräänä päivänä viidakosta hyppäsi vikkelä apina, joka nappasi banaanin tytön kädestä. Mieheni Eero heitti veijaria kepillä, mutta se vain ilkkui puun oksalta.

Iltaisin istumme rantahiekalle asetettujen pöytien äärellä ja nautimme tuoreita mereneläviä. Kalastajat tuovat ravintolan kokille päivän saaliin. Hän grillaa kalat ja äyriäiset runsaan valkosipulin ja tuoreiden yrttien kera. Eilen herkuttelimme mustekalataskuilla. Ne olivat todella mureita ja maistuivat syntisen hyviltä.

Rantalomamme jatkuu vielä viikon. Suuntaamme sen jälkeen mantereen puolelle ja jatkamme matkaa Cameron Highlandsille. Se on kuuluisa POH-teeviljelmistä. Kukkuloilla kasvaa myös mansikoita. Niitä odotellen toivotan hyvää syksyä, Helmi lomatunnelmissa.

– Mitä ihmettä on sattunut? Helmi kysyi, kun Eero tuli puolen päivän aikaan Birgitta sylissään.

– Unohdin ne pahuksen tossut ja astuin tietysti merisiilin päälle. En pysty kävelemään. Eero kantoi minut ritarillisesti tänne asti. Onko sinulla pinsettejä? Birgitta kysyi.

– Odota, katson meikkilaukusta, Helmi sanoi ja kiiruhti kylpyhuoneeseen.

Eero laski Birgitan riippukeinuun. Tämä näytti hätääntyneeltä.

– Pitäisikö kutsua lääkäri?

– Katsotaan ensin, nyppään nämä piikit saman tien, Eero sanoi.

Helmi toi pullollisen desinfiointiainetta.

– Tämä kirvelee hetken, mutta on tarpeen.

– Tuotko meillekin vähän tärpättiä? Eero pyysi, kun hän oli saanut jalan puhdistettua.

– Meillä ei taida olla olutta vahvempaa, kelpaako?

– Toki näin aluksi. Tilaan taksin, niin pääset turvallisesti hotellille, Eero suunnitteli.

Helmi seurasi, kun Eero ja taksinkuljettaja nostivat Birgitan takaistuimelle. Eero istuutui kuljettajan viereen.

– Lähden varmistamaan, että potilas pääsee perille, hän huikkasi, kun musta auto kääntyi kapealle mökkitielle.

Eero tuli vasta illalla takasin. Hän oli hilpeällä tuulella.

– Lääkäri kävi katsomassa ja antoi Birgitalle antibioottikuurin. Istuimme kolmistaan hotellihuoneen parvekkeella. Sieltä oli hulppea näköala merelle. Rebekka tilasi huonepalvelusta pullollisen giniä ja tonicia. Hänen mielestään se tappoi kaikki pöpöt. Meillä oli oikein hupaisaa.

– Sen näkee, Helmi sanoi happamasti. Hän oli viettänyt iltapäivän kitisevän Sadun kanssa verannalla. Nyt tyttö oli onneksi nukahtanut. Alaleukaan oli puhjennut helmenvalkoinen hammas.

– Voisit käydä hakemassa Seven Elevenistä meille vähän iltapalaa. Annetaan tytön nukkua, Helmi sanoi.

– Mitä haluaisit? Minä olen syönyt hampurilaisen ja ranskanperunoita. Ne eivät olleet ollenkaan hassumpia vaihteeksi, Eero kehui.

– Tuo pari kolmioleipää ja purkillinen tomaattisardiineja sekä soodavettä, Helmi sanoi.

– Selvä, otan itselleni pari oluttölkkiä. Gini rupesi janottamaan, Eero virnisti ja lähti matkaan.

Helmiä harmitti. Tuntui, että mies oli vapaa kulkemaan, mutta hänen huvinsa olivat vähissä.

Aamuauringon myötä Helmin hyvä tuuli palasi. Satu jokelteli ja jyrsi kumista purulelua. Kuola valui pitkin poskia. Eero haukotteli.

– Meillä on vielä yksi huippukohde näkemättä. Oletko huomannut ison pyöreän lasiseinäisen rakennuksen rannalla? Se on meriakvaario. Lähdetäänkö retkelle? Eero ehdotti.

– Kuulostaa hyvältä. Pitäisikö sinun kuitenkin ensin käydä katsomassa, miten tyttöystäväsi jakselee?

– Eiköhän hän ole hyvässä seurassa. Minulle riittää omat naiseni, Eero sanoi ja pyöritti Satua ilmassa. Tyttö nauraa kikatti ihastuksesta.

Helmi katseli häikäistyneenä meriakvaarion lasitunneleissa uivia valtavia haita. Satu kurotteli pienellä kädellään ja yritti tavoittaa uteliaita sateenkaaren värisiä pikkukaloja. Meriheinät huojuivat virtauksessa. Eero oli kiinnittänyt kameran jalustalle. Hänen silmissään oli innoituksen palo. Helmi kuvitteli, miten mies viettäisi seuraavan yön tarkastellen otoksia.

– Menkää Sadun kanssa kierrokselle. Minä tulen perästä. Nyt on hieno valo, kun auringonsäteet osuvat merivirtaan.

– Tavataan majalla. Epäilen, että Satu ei jaksa kovin kauan ilman ruokaa, Helmi sanoi.

Ilta ehti pimentyä ennen kuin mies palasi. Helmi oli sytyttänyt tuikun verannan pöydälle. Hän keinutteli Satua. Tyttö oli puoliunessa.

– Aivan mieletöntä, sain upeita kuvia. Mutta nyt kultaseni voisin syödä vaikka valaan. Otetaan Satu mukaan ja painutaan rantaravintolaan illalliselle.

Kalastajat olivat saaneet runsaan saaliin. Tarjoilijatyttö tunnisti heidät oitis. Hän hymyili leveästi ja suositteli piikkimakrillia.

Helmi ja Eero saivat eteensä herkullisen annoksen grillattua kalaa, wokkikasviksia ja höyrytettyä riisiä. Satu oli herännyt ja mutusteli tyytyväisenä banaania.

– Oli hyvää, kyllä meidän kelpaa, Helmi pyyhki suupieliään.

– Kyllä vain, eikä lasku ole paha.

– Täällähän on tuttuja, römeä-ääninen mies hihkaisi nähdessään Helmin ja Eeron.

– Iltaa Olli, tulitko yksin?

– Joo, Saara valitti päänsärkyä ja jäi lepäämään. Birgitta ja Rebekka kehuivat niin vuolaasti tätä kapakkaa, että päätin tulla katsomaan.

Olli istuutui lupaa kysymättä Helmin ja Eeron pöytään. Hän hihkaisi baarimikolle ja tilasi pullollisen paikallista viskiä ja jääpalakulhon.

– No suomipoika, maistuuko? hän kysyi ja kaatoi Eeron lasin piripintaan.

– Mikäpä siinä. Etkö aio tilata ruokaa?

– Ei maita, olen nykyään pulloruokinnassa, Olli nauroi niin, että hampaat välkkyivät. – Tuli vähän riitaa eukon kanssa. Karkasin, kun en jaksanut kuunnella valitusta.

Illasta tuli kostea. Helmi ja Satu poistuivat vähin äänin. Helmiä harmitti Ollin ilmestyminen. Tuntui, että Eero oli päivästä toiseen muiden vietävissä.

Tämä tuli puolen yön jälkeen iloisessa hiprakassa. Helmi käänsi mielenosoitukseksi selkänsä, kun mies kömpi viereen. Eero kuorsasi. Helmi haki kuulokkeet päähänsä. Oli toden totta aika vaihtaa maisemaa.

Aamulla Eeron päätä särki. Hän otti loiventavan oluen.

– Lähdetään kävelemään rannalle. Merituuli tekee sinulle hyvää, Helmi houkutteli.

– Mene vaan Sadun kanssa. Minä otan vielä nokoset, Eero sanoi ja oikaisi pitkälleen.

Helmi paukautti oven kiinni. Satu säpsähti.

– Anteeksi kulta, jätetään tuo miehenroikale parantelemaan päätään. Mennään me reippaat tytöt kunnon lenkille.

Helmi näki jo kaukaa, että vastaan käveli tuttuja.

– Hei, onko jalka parantunut? hän kysyi Birgitalta.

– Kyllä vain, antibiootit tehosivat.

– Niin ja gin tonic, Rebekka nauroi.

– Kiitokset viimeisestä. Meillä on uutisia. Olli lähti eilen testaamaan samaa rantakuppilaa, jossa kävimme. Taisimme hehkuttaa sitä vähän liikaakin. Olli on nyt toipilas. Hän kaatui paluumatkalla rantakivikossa ja loukkasi jalkansa. Se on paketissa ja mies liikkuu kyynärsauvojen avulla. Täytyy sanoa, että olemme hiukan vahingoniloisia. Toivottavasti hänen vauhtinsa nyt hiljenee.

– Olisittepa nähneet hänen ryyppykaverinsa. Olimme rantakuppilassa illallisella, kun Olli tuli paikalle. Hän ja Eero jäivät tyhjentämään viskipulloa, kun minä lähdin majalle. Onneksi Eerolla ei ole muuta kuin kunnon krapula.

– Kerro lämpimät terveiset ja osanottomme, Birgitta nauroi.

Helmi näki hänen silmissään kaipausta.

– Sinulla on hieno mies. Harva viitsisi vaivautua viihdyttämään meitä vanhoja neitejä. Snorklaus sujui hienosti, kun Eero opasti kädestä pitäen, hän lisäsi.

– Minne olette matkalla?

– Ajattelimme istahtaa kahvilaan. Tekee mieli jäätelöä. Tulkaa mukaan, Rebekka ehdotti.

– Sadulla on kohta ruoka-aika. Nauttikaa minunkin puolestani, Helmi sanoi ja jatkoi matkaa. Hän oli saanut idean. Nyt olisi hyvä hetki jututtaa Ollia.

Kun Helmi ja Satu palasivat pari tuntia myöhemmin majalle, Eero oli täydessä unessa ja kuorsasi.

– Satuseni, tule viereeni riippumattoon. Iskästä ei taida tänäänkään olla meille seuraa.

Bussi mateli serpentiinitietä yhä korkeammalle kukkulan rinteelle. Ilmassa on usvaa ja maisema näytti satumaiselta. Helmi ihaili tien vieressä kasvavia valtavia puusaniaisia. Ne muistuttivat hänen mielestään sateenvarjoja. Satu imi peukaloa ja seurasi ikkunan takana valuvia sadevesinoroja. Eero torkkui lippalakki silmillä.

– Päätepysäkki, Cameron Highlands, kuljettaja kuulutti.

Ylätasangolla oli kylmä. Helmi veti pashminahuiviaan tiukemmalle. Satu oli kääritty pehmeään shaaliin ja hän istui tyytyväisenä rinkassa Eeron harteilla. Helmi nosti täyteen pakatun repun selkäänsä.

– Majapaikka on lähellä. Tuohon suuntaan, Eero osoitti kädellään ja seurasi älypuhelimen näytöltä karttaa.

Kaksikerroksinen puurakennus löytyi keskusaukion takaa. Helmi värisi vilusta, kun he kiipesivät yläkertaan. Parvekkeelta avautui upea näköala kukkuloiden suuntaan.

– En arvannut, että täällä on näin kylmä. Toimivatkohan patterit? Helmi ihmetteli.

– Lämmitetään toinen toisiamme. Satu voi tulla keskelle, Eero naureskeli ja katsoi tyytyväisenä jättikokoista parivuodetta.

– Näyttää ylelliseltä. Otetaan päivätorkut ja lähdetään sitten tutustumaan ympäristöön. Peitto näyttää lämpimältä, Helmi sanoi ja nosti Sadun sängyn päälle. Tyttö lähti saman tien ryömimään ja muksahti lattialle.

– Ota vähän rauhallisemmin. Ehdit kyllä tutkia paikkoja, Helmi lohdutti ja nosti parkuvan lapsen syliin. Satu rauhoittui ja nukahti tyytyväisenä Helmin kainaloon.

Iltapäivällä satoi. Nuoret tyytyivät tekemään pienen kierroksen hotellin ympäristössä. Tuntui kuin he olisivat tulleet toiselle planeetalle Langkawin helteen jälkeen.

– Tutkailin netistä, että täällä järjestetään bussiretkiä teeviljelmille ja kasvihuoneille. Eiköhän varata kierros jo huomiseksi, Eero ehdotti, kun he istuivat baarissa edessään teemukit ja rommipullo.

– Taidan harrastaa kerrospukeutumista, Helmi suunnitteli. Hänen poskensa olivat punehtuneet lämmöstä ja kuumasta teestä, johon hän oli kaatanut tilkan tummaa rommia.

– Satukin nukkuu hyvin, kun saa vahvaa maitoa, hän nauroi. Tuntui hyvältä, kun Eero oli hänen vieressään eikä kilpailijoita ollut näköpiirissä.

Eero taisi lukea hänen ajatuksensa. Hän otti kännykän esille ja näytti Helmille viestin, jonka oli saanut hetkeä aikaisemmin.

Kiitos Eero ritarini vielä kerran, kun pelastit minut merihirviöiltä. Näen unia, joissa niiden silmät tuijottavat verenhimoisesti varpaitani. Olen jo Suomessa ja muistelen lämmöllä lomamatkaa ja erityisesti sinua. Jos tiesi osuu Helsinkiin, poikkea tervehtimään, lentosuukkoja Birgitta.

Viestin perässä oli kolme punaista sydämenkuvaa.

Helmiä hymyilytti. – Olet tehnyt vaikutuksen vanhaan neitiin. Oikein suukkoja, senkin sankaripoika.

– Mitä minä sille voin, että charmini puree, Eero sanoi ja muiskautti märän suukon Helmin poskelle.

Kun Satu nukahti, Helmi painautui Eeron kainaloon ja tunsi olevansa turvassa. Pahuksen Birgitat, jättäkää mieheni rauhaan, hän mutisi ennen kuin uni voitti.

Helmi avasi seuraavana päivänä kannettavan tietokoneen. Hopeahapset digilehden oli määrä ilmestyä. Häntä jännitti, oliko Birgitan ja Rebekan tarina ehtinyt ajoissa julkaistavaksi. Kyllä vain. Helmi katsoi ihastuneena kuvaa, jossa sisarukset poseerasivat höyryävän simpukkavadin takana. Hän uppoutui lukemiseen.

HOPEAHAPSET – Birgitan ja Rebekan tarina

– Sain hullunrohkean ajatuksen viettää viisikymmenvuotisjuhliani matkoilla. Lähdimme sisareni Rebekan kanssa valloittamaan trooppista paratiisia. Olemme viettäneet Langkawin saarella Malesian länsirannikolla kaksi unohtumatonta viikkoa, Birgitta kertoo Chenangin rantaravintolassa. Hänellä on edessään vadillinen vasta merestä pyydettyjä simpukoita ja lasissa helmeilevää valkoviiniä. Iho on ruskettunut ja silmissä pilkettä.

– Olemme nauttineet uimisesta ja retkeilystä tällä vihreällä saarella, Rebekka vahvistaa. Hän on pari vuotta nuorempi ja suunnittelee parhaillaan omia tulevia juhliaan.

– Palaammeko tänne vai keksimmekö uusia seikkailuja, se jää nähtäväksi, Rebekka virnistää.

– Olemme lähtöisin köyhästä kodista. Pääsin opiskelemaan stipendin turvin ja sain työpaikan Kallion kirjastosta, Birgitta kertoo. – Olen lukenut koko ikäni ja haaveillut kaukomatkoista. Välimerellä on tullut käytyä, mutta Aasia on uutta. Ihmeellistä, että tästä tuli totta. Rebekka on lähihoitaja ja matka on tehnyt hänellekin hyvää. Tämä on todellinen irtiotto arjesta. Meillä on vain toisemme, sillä kelvollisia aviomiesehdokkaita ei ole osunut kohdalle. Suurin suruni on, että en ole saanut lapsia ja nyt se on myöhäistä. Harkitsin koiranpentua, mutta pienessä kaupunkiasunnossa sen pitäminen tuntuu hankalalta, Birgitta miettii silmät kosteina.

– Minulla on akvaario. Istun usein töistä tultuani katselemassa värikkäitä kaloja. Se on rauhoittavaa, Rebekka sanoo.

– Mitä odotatte tulevaisuudelta?

– Sitä komeaa prinssiä tietenkin, pitäähän ihmisellä olla haaveita, Birgitta nauraa.

– Entä sinä Rebekka?

– Ei taida prinssi enää osua kohdalle. Viihdyn kotona harvoina vapaa-aikoina, sillä lähihoitajan työ on todella raskasta. Muistelemme tätä matkaa vielä pitkään.

– Olen luvannut tarjota ystäville Malesia-illallisen. Ostin keittokirjan ja aion kokata jotain eksoottista, Birgitta kertoo.

– Ostimme myös ihania saronkeja. Ajattelimme käyttää niitä kotona pöytäliinoina. Ne tuovat tuulahduksen tropiikista.

– Toivotan teille ja lukijoillemme kaikkea hyvää, rantalomaterveisin Helmi

Eero oli herännyt ja luki Helmin olan yli tarinan.

– Se oli aika kesy. Ei sanaakaan häirikköseurueesta.

– En halunnut sekoittaa tarinaan riitasointuja. Joku olisi voinut vielä tunnistaa Ollin ja olisin voinut saada syytteen kunnianloukkauksesta. Mutta odotapa seuraavaa lehteä. Luvassa on yllätystarina, Helmi virnisti.

– Odotan jännittyneenä. Mutta nyt kultaseni minulla on idea. Mitä, jos toteuttaisimme vuoristoretken jälkeen haaveen käydä Borneolla. Sisäiset lennot ovat yllättävän edullisia, Eero ehdotti.

– Olen nähnyt kuvia lystikkäistä nenäapinoista. Olisi upeaa nähdä niitä luonnossa, Helmi innostui.

BLOGI Malesian Helmi

Olen nähnyt maailman kauneimmat kukkuloilla sijaitsevat smaragdinvihreät teeviljelmät. Cameron Highlands on kuuluisa laadukkaista teepensaista. Kalleimmat nuput poimitaan käsin. Retkibussimme kierteli vuoriston erittäin kapeilla ja erittäin kiemuraisilla teillä. Ympärillä oli sademetsä. Nimi on osuva, sillä joka päivä on sadellut. Aamuisin kukkuloiden rinteillä näkyy usvapilviä. Taiteilijamieheni Eero on ottanut haltioissaan satoja luontokuvia. Kävimme retkellä kukka- ja perhosfarmeilla. Jännittävintä oli nähdä, että täällä ylängöllä viljellään mansikoita. Maistelimme epäluuloisina. Eivät ne suomalaisten veroisia olleet, mutta suun sai makeaksi, sillä ne oli pyöritelty tomusokerissa.

Täällä vuoristossa ilmanala on niin kylmä, että olemme valmiit jatkamaan pikaisesti matkaa lämpimämmille seuduille. Pikkuinen Satu-tyttömme on sopeutunut matkustamiseen loistavasti. Minä mietin toisinaan paluuta Suomeen, mutta sen aika ei ole vielä. Matkamme tropiikissa siis jatkuu, terveisin vuoriston Helmi, joka kaipaa untuvatakkia.

Helmillä oli tukalan kuuma. Kostea tuuli tuntui tukahduttavalta, kun he astuivat Kota Kinabalun kentällä ulkoilmaan. Satu kiemurteli kantorinkassa ja heilutteli hikisiä varpaitaan. Kun he saivat matkatavarat liukuhihnalta, Eero huomasi isoa kylttiä kantavan tummaihoisen miehen. Siinä luki Missis Helmi.

– Hei, kuljettaja odottaa, Eero hihkaisi ilahtuneena. Hän oli varannut hotellin auton noutamaan heidät kentältä.

Rannan tuntumassa sijaitseva hotelli Casuarina oli parhaat päivänsä nähnyt. Matkalaiset olivat niin väsyneitä, että vaipuivat lämpimän suihkun jälkeen raskaaseen uneen. Repun ehtii purkaa aamullakin, Helmi päätti. Onneksi hammasharjat löytyivät olkalaukusta.

Kirkas auringonpaiste herätti matkalaiset. Huoneen hintaan kuului kevyt aamiainen. Nuoret lähtivät sen jälkeen tutkimaan rantaa. Se oli lähes tyhjä, ei rantatuoleja, ei kaupustelijoita, mutta sileää hiekkaa ja huikean lämmintä vettä riitti. Rantaviivalla kävellessä vesi oli lähes polttavaa.

– Tämä tuntuu aivan uskomattomalta kylmän viikon jälkeen, Helmi iloitsi. Hän uitti Satua rantavedessä. Tämä hihkui iloisena.

BLOGI Malesian Helmi

Tervehdys Sabahin osavaltiosta. Olemme Kota Kinabalussa ja nautimme rantalomasta. Olimme joutua pataan heti toisena Borneon iltanamme. Sysimustassa yössä kuului rummutusta. Villi soturi hiipi matalana viidakkoveitsi hampaissaan saalista etsien. Kaulalla kalisivat pääkallot. Hänen tarkat silmänsä iskeytyivät mehukkaisiin olemuksiimme. Pääsimme hädin tuskin karkuun.

Tämä tapahtui Tanjung Arun rantaravintolassa, jossa pahaa aavistamatta olimme illallisella. Soturi kuului tanssiryhmään, joka esityksensä päätteeksi kävi hakemassa yleisöä harjoittelemaan lavalle bambutanssia. Mieheni Eero kunnostautui siinä lajissa erinomaisesti.

Olemme päässeet tuoreiden merenherkkujen makuun. Maistelimme ihastuneina punapilkkuisia akvaariokaloja ja meheviä tiikerirapuja, kaikki runsaan valkosipulin ja kermakastikkeen kera.

Matkamme jatkuu kohti horisontissa kohoavaa Kinabalu vuorta. Emme yritäkään valloittaa yli neljän kilometrin korkeudessa siintävää huippua vaan tukikohtamme on rinteellä sijaitseva puistokeskus.

Jo matkaan lähtö oli seikkailu. Söimme aamiaiseksi nuudelikeitot ja suunnistimme sen jälkeen paikallisbussilla kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Inanamin kaukobussiasemalle. Eero joutui kunnon pyöritykseen. Ainakin kymmenen mustatukkaista bussien apupoikaa oli kimpussa repimässä matkatavaroitamme kukin omaan autoonsa. Minä pidin tiukasti kiinni olkalaukustani ja nauroin kippurassa sivummalla. Eerokin nauroi, kun lopulta suoriuduimme ensiksi lähtevään bussiin. Matka Kinabalu Parkiin kesti vajaat kaksi tuntia ja maksoi viisitoista ringgitia eli vajaat neljä euroa.

Puistokeskus oli viimeistä dormisänkyä myöten täyteen buukattu. Vain noin kuudenkymmenen euron hintainen sviitti oli tarjolla. Ihailin, kun Eero tyynen rauhallisesti ilmoitti, otamme sen. Sijoitus kannatti, silla saimme tosi ylellisen ja tyylikkään kaksikerroksisen huoneiston.

Taivaalle keräytyi pilviä ja huippu oli piilossa. Iltapäiväohjelmassa runsaan buffetlounaan jälkeen oli opastettu kierros puiston puutarhassa. Odotin turhaan kukkaloistoa. Puutarha oli osa viidakkoa nimilapuin varustettuna. Orkideoita oli paljon, mutta kukkia vähän. Opimme, mitä vaatimattomampi kukka, sitä harvinaisempi laji. Näimme myös lihansyöjäkasveja, lajinimike Nepenthes. 

Kierroksen jälkeen trooppinen sadekuuro yllätti, mutta Illalla sää selkeni. Ihailimme täysikuun valossa pilvien yläpuolella kohoavaa huippua. Nautimme sviitissä siirtomaajuomat siitä ilosta, että hotellin ravintolasta löytyi tonicia. Täällä sen ostaminen ei ole ollut helppoa. Ei aina oluenkaan. Muslimipaikat eivät tarjoile alkoholia. Kaikki juovat vastapuristettuja hedelmämehuja. Niin mekin. Matkamme jatkuu vuorten yli kohti Sulumerta, terveisin Helmi, innokas löytöretkeilijä

– Pahus vieköön, miten nuo bussit ovat jatkuvasti täynnä, Eero huokaili, kun he olivat odottaneet puistokeskuksen tienhaarassa jo toista tuntia. Kello yhdeksän bussi Sandakaniin oli sujahtanut ohi, samoin kello kymmenen bussi. Onneksi kello yhdentoista bussi pysähtyi ja he pääsivät kyytiin. Kuuden tunnin matka sujui tuskastuttavan hitaasti. Tarjolla oli maisemien katselua. Ohi vilahti viidakkoa, öljypalmuja, muutama kylä, taas öljypalmuja. Vaihtoehtoisesti voi seurata bussin televisiosta Zorroa maleeksi ja kiinaksi tekstitettyinä. Taukopaikalla Eero haki Sadulle banaanitertun ja aikuisille höyrytettyjä paupullia, joiden sisällä oli makeaa pähkinätahnaa.

Perillä Sandakanissa nuoret ottivat suosiolla taksin opaskirjan suosittelemaan NAK hotelliin. Tilaa oli runsaasti ja jopa merinäköala. Huoneessa leijui vahva desinfiointiaineen tuoksu. Helmi päätteli, että se oli hyvä asia. He eivät olleet törmänneet matkan aikana kirppuihin eivätkä torakoihin. Hyttysetkään eivät olleet pahasti kiusanneet.

Helmi kyseli hotellivirkailijalta retkimahdollisuuksia. Tämä ilahtui ja lupasi järjestää heille henkilökohtaisen oppaan.

– Minulla on vain yksi tärkeä kysymys, Eero aloitti, kun reippaan näköinen nuori opaspoika Aji tuli seuraavana aamuna noutamaan heitä. – Näemmehän varmasti nenäapinoita?

– Taatusti ja uteliaita makakeja ja jos hyvin käy villigorillan, Aji nauroi. – Hypätkää maasturin kyytiin. Turvaistuinta pikkuneidille ei ole, mutta ajan rauhallisesti.

Satu kurkki uteliaana ikkunasta, kun he kääntyivät Sukauhun johtavalle hiekkatielle.

– Olemme Kinabatangan joen rannalla. Viekää tavarat lodgeen. Lähdemme saman tien vesille.

Joki kiemurteli sankan sademetsän halki. Nähtävää oli enemmän kuin Helmi ja Eero olivat osanneet odottaa. Valtava kotka sieppasi kalan aivan heidän veneensä vierestä. He näkivät haikaroita, kirkkaansinisiä kuningaskalastajia, haukkoja, vedessä uivan käärmekalan, hassunkurisia värikkäitä sarvilintuja sekä joen rannalla hyppiviä makakiapinoita, jotka poseerasivat Eeron kameralle.

– En ole vielä nähnyt nenäapinoita, Eero huolestui, kun vene kääntyi paluumatkalle.

– Katso tuonne yläoksiin. Siellä on kokonainen perhe, Aji osoitti sormella.

Eero zoomasi kameralla ja hihkaisi. – Ovatpa ne lystikkään näköisiä. Voitko pitää venettä paikallaan, niin saan loistavia kuvia.

Helmiäkin nauratti, kun hän ihasteli outoja otuksia.

– Käännä kamerasi vastarannalle. Tuolla puun haarassa on villigorilla, Aji huudahti.

Iso otus popsi vihreitä lehtiä ja asettui sitten oksalle lepäilemään.

– Uskomatonta, hieno retki, Eero hehkutti, kun he palasivat majapaikkaan. Siellä  odotti herkullinen illallinen. Emäntä oli laittanut kanaa tumman soijakastikkeen kera, vihreitä vokkivihanneksia sekä tuoreita jokirapuja. Hedelmäjälkiruoan jälkeen Helmi, Satu ja Eero katselivat hetken kirkkaita tähtiä yönmustalla taivaalla. Aggrekaatin hurina sekoittui viidakon ääniin.

Retki jatkui aamulla usvaisella joella ennen auringonnousua. Eerolla oli kamera valmiina, kun he näkivät apinaperheitä aamupuuhissa joen rannan puissa.

– Rantaudumme tuonne poukamaan, teemme pienen trekkingin maastoon, Aji sanoi ja hyppäsi ketterästi ottamaan veneen vastaan. Hän otti turvaksi tukevan kepin käärmeiden ja skorpionien hätistämistä varten. Sillä hän kolisteli puita sademetsässä. Helmi ja Eero saivat pienemmät kepit iilimatoja vastaan. He olivat todellisessa viidakossa, eivät millään luontopolulla. Maasto oli mutaista. Helmi oli tyytyväinen, että oli laittanut sandaalien sijasta lenkkarit jalkaan. Hän tuijotti jalkoihinsa kuvitellessaan, että iilimadot ryömivät kosteikossa. Vasta retken loppupuolella Aji näytti pensaiden oksilla luikertavia matoja. Helmiä pyörrytti.

Kun he palasivat, Helmi uskoi selvinneestä retkestä pelkällä säikähdyksellä. Hän riisui rannalla sukat ja lenkkarit. Nilkka oli verestä punainen. Yksi iilimato oli ehtinyt puraista. Aji puhdisti haavan ja vakuutti, ettei se ollut vaarallinen.

Paluumatkalla Aji otti liftarin kyytiin tienvarresta. Australialainen Jeremy oli vuoden kestävällä reppuretkellä. Hän oli käynyt jopa Mongoliassa ja pohjoismassa. Hän kommentoi, että Skandinaviassa rahat kuluivat liian vilkkaasti sormien läpi. Hän kuunteli kiinnostuneena, kun Helmi ja Eero kertoivat matkakokemuksistaan. Satu oli nukahtanut eikä herännyt, kun Aji palautti heidät hotelliin. Helmi ja Eero kiittelivät vuolaasti ikimuistoisesta retkestä. Eero heltyi antamaan pojalle reilusti tippiä.

– Palataanko vielä hetkeksi Langkawin tunnelmiin? Helmi ehdotti illalla. Hopeahapsien uusin numero on juuri ilmestynyt. Haluatko kuulla Ollin tarinan?

– Huh, muistan vieläkin sen kaamean olon viski-illan jälkeen, Eero voihki. – Mitä piruparalle kuuluu?

– Ei kovin hyvää. Jututin häntä onnettomuuden jälkeen.

HOPEAHAPSET – Ollin tarina

Kuusikymppinen Olli istuu jalka paketissa luksushotellin uima-allasbaarissa ja nauttii päivän ensimmäisen Kingfisher oluen huurteisesta lasista. Vierellä on orkideankukin somistettu suolapähkinävati. Mustiin pukeutuneet tarjoilijat parveilevat ympärillä odotellen lisätilauksia.

Tapasin Ollin ja tämän Saara-vaimon Langkawin paratiisisaarella. Kukaan ei osannut arvata, että liikkeissään ketterä Olli kompastuu rantakivikossa ja loukkaa jalkansa.

– No, viinapirulaisella taisi olla jotain tekemistä asian kanssa. Vietin iloista iltaa mukavan suomipojan kanssa läheisessä rantakuppilassa. Viski maistui ja juttua riitti. Olin ehkä hieman humalassa, kun lähdin kävelemään rantaa pitkin takaisin hotellille. Matka ei ollut pitkä, valot loistivat sumeina silmien edessä. Sitten kompastuin enkä muista illasta sen enempää. Kuulin aamulla, että paikalliset kalastajat toimittivat ensiapuun. Luita ei ole poikki, mutta nilkka on nyrjähtänyt pahasti, Olli kertoo ja tyhjentää lasin. Hän nostaa sormen ja saa saman tien uuden oluen.

– Poika, tuo vielä snapsi, se turruttaa kipua, Olli hihkaisee tarjoilijan perään.

– Haluatko Olli kertoa, mikä sai sinut ja vaimosi tulemaan tänne Malesiaan lomalle?

– No kas, olin nuorempana merimies ja maailmaa tuli kierrettyä. Tämä on yksi harvoista kolkista, jossa en ole käynyt. Saara innostui, kun katselimme yhdessä kuvia netistä. Olemme molemmat eläkkeellä ja säästöjä oli sen verran mukavasti, että varasimme matkan saman tien.

– Kertoisitko lisää, missä tapasitte Saaran kanssa.

– Voi, olimme silloin nuoria ja tulisesti rakastuneita. Saara oli hoikka ja näyttävän näköinen tyttönen. Hän työskenteli laivan keittiössä. Hän oli eronnut, mutta onneksi lapsia ei ollut. Ei sen puoleen meilläkään, vaikka yritystä on ollut.

 Olli naurahtaa, mutta hänen silmissään näkyy surua.

– Mentiin naimisiin, saatiin yhteinen hytti ja seilattiin maailman merillä. Se rupesi jossain vaiheessa kyllästyttämään. Vietimme säästöjen turvin vuoden Espanjassa. Siellä huoleton elämä ja halpa viina veivät mennessään. Rahat loppuivat, terveys reistaili ja riitojakin oli. Palasimme Suomeen. Saara sai töitä ravintolassa, minä elelin aivoinfarktin jälkeen sairaseläkkeellä. Ei se leveää ollut, mutta aina rahaa riitti viinaan, Olli vuodatti.

Odotin hiljaa jatkoa.

– Tuli päivä, jolloin lääkäri sanoi, että korkki pitää panna kiinni. En pannut, vaikka Saara itki. Haluan viettää viimeiset vuodet juuri niin kuin itse tahdon.

– Olli, olet rehellinen mies. Toivotan sinulle kaikkea hyvää. Olet itse tehnyt päätöksen, miten haluat elää. Toivottavasti Saara tukee sinua.

Ollin silmissä on kyyneleitä, kun hyvästelemme. Kuulen lähtiessäni, että hän tilaa toisen snapsin. En voi muuta kuin toivoa, että terveys ja avioliitto kestävät, lomaterveisin Helmi.

– Arvelinkin, että kaveri on pahasti koukussa. Jokainen valitsee tiensä. Oletko sinä kaivannut viinilasillista nyt, kun imetät.

– Enemmänkin suklaata, Helmi hymyili. – Käyn öisin imetyksen jälkeen napostelemassa.

– Et ole lihonut yhtään. Jatka vaan, Eero sanoi ja korkkasi oluttölkin.

– Odota, et kuullut vielä kaikkea. Tarina jatkuu. Lehti julkaisi samassa numerossa toisenkin artikkelin.

HOPEAHAPSET – Saaran tarina.

Jätän Ollin allasbaariin ja koputan hänen ja Saaran hotellihuoneen oveen. Saara tulee avaamaan märkä froteepyyhe otsallaan. Hänen silmänsä ovat itkusta punareunaiset.

– Anteeksi, että häiritsen, sopiiko kuitenkin pieni juttutuokio?

– Tule sisälle, istutaan parvekkeelle aurinkovarjon alle. Onneksi taivas on pilvessä. Olen kärsinyt pahasta migreenistä, Saara sanoo ja johdattaa minut peremmälle. Hän ottaa minibaarista soodavesipullon ja istuutuu korituoliin. Tarjoaa minullekin, mutta kieltäydyn.

– Tapasin miehesi Ollin. Kurja juttu, että hän loukkasi jalkansa.

– Se oli aivan oikein sille lurjukselle. Valvoin koko yön. Soittivat aamulla sairaalasta. Mies oli toikkaroinut humalassa, Saara kertoo ja siemaisee kuplavettä.

– Olen vihainen ja onneton. En tiedä, miksi kaikki on nykyään kurjaa. Odotin innolla tätä lomaa, mutta se on muuttunut painajaiseksi. Olli ryyppää pahemmin kuin koskaan. Harkitsen vakavasti avioeroa. En jaksa jatkuvaa riitaa, Saara sanoo ja pyyhkii silmiään.

Odotan hiljaa jatkoa.

– En ymmärrä, miksi haksahdan aina hurmaaviin hulttioihin. Ensimmäinen mieheni työskenteli laivalla kokkina ja vietteli minut leivonnaisillaan. Onneamme kesti vain pari vuotta. Hän oli kiihkeä rakastaja ja loistava seuramies. Huomasin kuitenkin, että hän vilkuili kaiken aikaa muita naisia. Tuntui pahalta, etten riittänyt. Erosimme kuitenkin sovussa. Vaihdoin työpaikkaa toiseen laivayhtiöön ja tapasin Ollin. Alkuhuuma kesti aikansa, mutta sen jälkeen alkoi arki. Olli haki pullosta lohtua. Vietimme sapattivuoden Espanjassa. Siellä tilanne paheni entisestään. Säästörahat hupenivat viinaan.

Palasimme Suomeen, Olli ryyppäsi ja minä hankin meille elantoa tarjoilijana kaljakuppilassa. Kuvittelin, että Olli rauhoittuu saatuaan aivoinfarktin. Mitä vielä, viina vei ja toi lohtua edelleen. Oli meillä välillä helliäkin hetkiä. Olli vannoi pyhästi, että aloittaa uuden elämän ja varasi sen kunniaksi lomamatkan. Hän oli voittanut peliautomaatista yllättävän potin. Ei meillä muuten olisi ollut varaa, mutta hän halusi sijoittaa rahat matkaamme. Jos Olli olisi tässä, olisin valmis potkaisemaan, Saara päättää vuodatuksen.

– Mitä ajattelet tulevaisuudesta?

– Otan eron. En jaksa katsella enää, miten hän tappaa itsensä viinalla. Ajattelin muuttaa kotikaupunkiini Hämeenlinnaan. Olen aina halunnut lapsia, mutta niitä ei ole siunaantunut. Olen vasta 48 -vuotias. Mietin, että rupean perhepäivähoitajaksi. Se olisi tervetullutta vaihtelua, Saara kiteyttää.

Kiitän häntä rehellisestä haastattelusta ja toivotan onnea. Kehotan Saaraa soittamaan, kun hän on toteuttanut haaveensa. Minulla on ennakkoaavistus, että tapaamme vielä, terveisin Helmi

– Olipa synkkä tarina, Eero kommentoi.

– Sain palautetta lehdestä, että mitä onnettomampi tarina, sitä innokkaammin lukijat ahmivat sen. En kuitenkaan halua kirjoittaa sensaatiojuttuja. Elävä elämä on tarpeeksi jännittävä. Lähetin tekstin Saaralle ennen sen julkaisua. Hän oli edelleen sanojensa takana ja antoi luvan julkaista varoittavana esimerkkinä turhan sinisilmäisestä hupakosta.

– Reipas tyttö ja jalat maassa, Eero kommentoi.

– Mietitäänkö loman jatkoa? Meillä on vielä orangit näkemättä. Pidetään huomenna lepopäivä ja käydään sen jälkeen Sepilokissa, Helmi ehdotti.

– Sopii mainiosti. Minulla on hauskaa puuhaa, kun valitsen parhaat valokuvat jatkokäsittelyyn, Eero sanoi.

– Minä kirjoitan seuraavan lehtiartikkelin. Meillä on ollut niin paljon ohjelmaa, että olen myöhässä aikataulusta. Nyt on aika kirjoittaa Reinon tarina. Voisitko nukuttaa Sadun?

Eero otti tytön kainaloon ja vetäytyi sängyn päälle. Helmi otti tietokoneen syliin ja istuutui nojatuoliin. Heillä ei ollut parveketta, mutta ikkunan takana meren yllä loisti hohtava iltavalo.

HOPEAHAPSET – Reinon tarina

Tervehdys salaperäiseltä Borneon saarelta. Olen Sabahissa mahtavan Kinabalu vuoren rinteellä. Vuorella on korkeutta reilut neljä kilometriä. Puistokeskus, jossa majailen, on puolentoista kilometrin korkeudella. Ympärillä on silmän kantamattomiin sademetsää. Rehevät puusaniaiset kurkottavat latvojaan jyrkänteen reunalla. Ilma on täynnä hyönteisten surinaa, trooppisten kukkien tuoksua ja viidakon ääniä. Kevyt iltapäiväsade tekee maisemasta utuisen.

Istun puistokeskuksen hotellin terassilla yhdessä suomalaisen viisikymppisen Reinon kanssa. Hän on reppuretkellä yksin. Kysyn, eikö hän kaipaa seuraa. Reino kertoo olevansa onnellinen, kun saa kulkea vapaasti. Hän myöntää kuitenkin olevansa silloin tällöin yksinäinen.

– Vaimo lähti toisen miehen matkaan ja lapset ovat omillaan. Suivaannuin ja päätin toteuttaa haaveeni. Olen yrittäjä ja voin tehdä etätöitä. Matkassa on älypuhelin ja kannettava tietokone. Koodaan asiakkaille nettisivuja. Täällä Aasiassa on uskomattoman hyvät yhteydet. Tunnen todellakin olevani omillani, sillä eläminen on halpaa. Tuntuu, että olen nuortunut, kun jaksan innostua uusista paikoista, ruoista, ihmisistä, luonnosta. Borneo on ylittänyt odotukset. Joskus toivon, että olisin kaksikymmentä vuotta nuorempi. Elämä olisi edessä eikä tarvitsisi haikailla menetetyn rakkauden perään.

Reino katselee kaukaisuuteen. Aavistan, että hän muistelee onnellisia aikoja yhdessä perheen kanssa silloin, kun kaikki oli vielä hyvin.

Hän ryhdistäytyy.

– Elämään kuuluu ylä- ja alamäkiä. Minulla on nyt kutkuttava tunne, että suunta on ylöspäin. Ehkä löydän vielä rakkaan. Luin Hopeahapset lehdestä hurmaavasta Birgitasta. Tunnistin hänet kuvasta. Hän on kotikylän tyttöjä, olimme samassa koulussa. Toivon, että tiemme kohtaavat. Lähetin hänelle viestin. Jos minua onnistaa, tapaamme, kun palaan Suomeen.

Toivotan Reinolle onnea. Olisin ikionnellinen, jos kirjoittamani tarinat johdattaisivat samanhenkisiä ihmisiä yhteen, terveisin vuorikiipeilijä Helmi

Kahdenkymmen viiden kilometrin matka Sepilokiin taittui paikallisbussilla. Suojelukeskus pelasti orvoksi jääneitä orankien poikasia ja sopeutti ne takaisin luontoon.

Helmi hykerteli nähdessään videon serkkupojista. Vauvoja ruokittiin tuttipulloilla ja vietiin kottikärryillä jumppatunnille harjoittelemaan kiipeilyä. Hyvin olivat oppineet, sillä pojat tulivat viidakosta ketterästi köysissä riippuen ruokintapaikalle. Yleisö lakosi, kun valtava orankiuros tallusti muina miehinä paikalle. Helmi tunsi olevansa mukana luontoelokuvassa. Kaveri popsi tyytyväisenä annoksensa ja palasi yleisöstä piittaamatta viidakkoon. Satu hihkui kantorinkassa.

– Olipa seikkailu, Eero totesi illalla.

– Olemme nähneet parhaat palat. Olisiko jo aika palata sivistykseen? Helmi kysyi.

– Taitaa olla. Täältä Sandakanista on suora lento mantereelle. Varaanko?

– Varaa vaan. Tätä kaikkea täytyy hetki sulatella. Tiedätkö, minulla on vähän koti-ikävä, vaikka kukaan Suomessa ei odotakaan. Ystävälläni Tuulilla on omat murheet, kummipoika Joonatan on teini-iässä ja viettää vapaa-aikansa kavereiden kanssa. Siskon kanssa meillä ei ole mitään yhteistä. Jessekään tuskin kaipaa minua. En tiedä, miksi minulle tuli yhtäkkiä haikea olo.

– Ei minullakaan ole siteitä kotimaahan äidin kuoleman jälkeen. Pitäisi kuitenkin tavata Julius ja päättää yhdessä, mitkä kuvat kelpuutamme runokirjaan. Materiaalia riittää pariinkin opukseen, Eero sanoi.

Helmin silmiin syttyi kipinä.

– En ole halunnut vaikuttaa valokuvaprojektiisi, mutta minulla on ajatus. Olen kirjoittanut blogia ja lehtijuttuja. Siinä sivussa olen kirjoittanut romaanikäsikirjoitusta. Muistathan yhteisen hankkeemme, kun kuvitit tarinani Tropiikin Helmi. Miten olisi, tulisiko Malesian Helmistäkin totta? Minun tekstini ja sinun kuvasi. Kustannustoimittaja otti yhteyttä ja näytti vihreää valoa, kun lähetin synopsiksen.

– Helmiseni, ilman muuta. Valitaan yhdessä kuvat, jotka tukevat tarinaasi. Ei kuitenkaan perhekuvia, eihän?

– Mikä sinua ujostuttaa? Olethan komea suomalainen uros, Helmi kiusasi.

– En halua tyttärelle näinä päivinä julkisuutta. Kaikenlaisia pimeähemmoja on liikkeellä.

– Minulle sopii mainiosti luontokuvat, Helmi rauhoitteli. – Mutta miten järjestämme asumisen? Voin toki kysyä vuokralaiseltani, olisiko hän valmis muuttamaan.

– Ota yhteyttä, mahdumme kotiisi kaikki kolme. Tai jos emme mahdu, voimme vaihtaa isompaan, Eero suunnitteli huolettomasti.

Helmi huomasi, että mieskin oli valmis kotimatkalle.

Suomessa puhalsi ärhäkkä viima, kun Finnairin kone laskeutui. Oli huhtikuu, mutta kevät oli myöhässä. Helmi paleli ohut villahuivi harteillaan. Satu näytti kantorinkassa huopaan käärityltä toukalta. Eeron nenä oli punainen. Helmi epäili, että lentokoneessa nautitulla kahvilla ja konjakilla oli osuutta asiaan.

– Paunun pikavuoro Hämeenlinnaan lähteen kymmenen minuutin kuluttua, Eero sanoi tarkastellessaan tuloaulan näyttötaulua. – Toivottavasti ehdimme kyytiin. Seuraava lähtee vasta tunnin kuluttua.

Helmi pani juoksuksi ja Satu hihkui. Bussi oli laiturissa, kun he ehtivät perille. Matka kesti tasan tunnin. He ottivat linja-autoasemalta taksin ja olivat tuota pikaa Aulangontiellä. Vuokralainen oli lähtenyt ja jättänyt asunnon siistiin kuntoon. Jääkaapista löytyi maitotölkki, ruisleipää, mämmituokkonen ja pari tölkkiä olutta sekä lappu, jossa hän toivotti Helmin, Sadun ja Eeron tervetulleiksi kotiin.

Helmin silmiin kohosi kyyneleet. Tuntui hyvältä, että heitä oli odotettu. Hän katsoi ulos olohuoneen ikkunasta. Pihalehmukset olivat vielä lehdettömiä, mutta lumi oli sulanut. Helmi oli kiitollinen, sillä liukkaat kelit olivat kauhistus.

– Keitin teetä, kaapista löytyi muutama Earl Grey pussi, Eero huhuili.

– Käydään aamulla kaupassa, nyt en enää jaksa, Helmi sanoi ja otti tyytyväisenä kuuman teemukin. Satu oli oppinut konttaamaan ja tutki nyt innolla paikkoja.

– Ei sormia pistorasioihin, Eero huolehti.

– Meidän täytyy hankkia tytölle oma sänky. Ensi yönä hän saa nukkua vielä kainalossani, Helmi suunnitteli.

– Ja minä toisessa kainalossa, Eero virnisti ja oikaisi sängyn päälle. Pian sieltä kuului tasainen kuorsaus.

– Satutyttöni, olemme kotona, Helmi kuiskasi lapsen korvaan. Satu jokelteli sen näköisenä, että oli samaa mieltä.

BLOGI Malesian Helmi

Tervehdys kotisuomesta. Olen itsekin hämmästynyt, miten tässä näin kävi. Nautin olostani Espanjassa ja vielä enemmän seikkailusta Malesiassa. Jossain vaiheessa koti-ikävä kuitenkin iski. Olen kotona, uskomatonta. Nyt on aika vaihtaa taas blogin otsikko. Miltä kuulostaa Hämeen Helmi?

Kirjoitan kirjaa matkakokemuksista. Se julkaistaan syksyllä ennen joulumarkkinoita. Taiteilijamieheni on lupautunut kuvittajaksi. Annan hänelle vapaat kädet, sillä hänellä on loistava näkemys, miten tekstit ja kuvat sointuvat yhteen. Hehkutan aikanaan, kun kirja julkaistaan. Pieni ennakkomainos kuitenkin, se sopii loistavasti joululahjaksi eksoottisesta matkailusta kiinnostuneille.

Olen tällä hetkellä utelias, mihin elämä kuljettaa. Pieni Satu-tyttönen täyttää pian vuoden. Hän harjoittelee urheasti kävelemistä ja muksahtelee tuon tuostakin pepulleen. Ihailen hänen sinnikkyyttään. Haaveilen viettäväni pari seuraavaa vuotta kotona tyttösen kanssa. Eerokin on sopeutunut Suomen oloihin ainakin toistaiseksi. Hänellä on matkavietti veressä. Kiitos siitä hollantilaisen rekkakuski-isän, jota Eero ei ole koskaan tavannut. Mies kuvittaa parhaillaan ystävänsä Juliuksen runokirjaa. Hän on uppoutunut tietokoneen uumeniin. Valokuvia kertyi matkamme aikana tuhansia ja tuhansia. Kun projekti on valmis, tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, kotiterveisin Helmi-äiti.

Kommentti: Helmi, ihana kun olet taas Suomessa, tule käymään perheesi kanssa Tampereella, minulla on ollut ikävä, samoin Joonatanilla, terveisin Tuuli

Kommentti: Hei Tuuli ja kummipoika, tulemme kyllä, kunhan olemme kotiutuneet, pidetään yhteyttä, Helmi

Kommentti: Mahtavaa, että olet taas kotona, käydäänkö yhdessä munkkikahvilla Laurellilla ja päivitetään kuulumiset, Jesse, ps. suunnittelen muuttoa Espooseen lähemmäs työpaikkaa

Kommentti: Sopii hyvin, soitellaan, Helmi

– Eero, taidan olla taas raskaana, Helmi kertoi kesän kynnyksellä.

– Oletko varma? Eero kietoi hänet syleilyyn. – Satu on ihana tytär ja saa pian siskon tai veljen, kyllä se minulle sopii.

– Rinnat ovat arat ja voin aamuisin huonosti. Varmat merkit, vai mitä. Edellisistä kuukautisista on aikaa.

– Odota kun lasken, lapsille tulee ikäeroa vajaat kaksi vuotta. Hienoa, kun Satu saa leikkikaverin. Oletko ajatellut mennä raskaustestiin.

– Tein jo. Positiivista näyttää, Helmi kertoi onnellisen näköisenä.

– Tätä täytyy juhlia. Tohditko juoda lasillisen kuohuviiniä? Käyn saman tien Goodmanin Alkossa.

– Enköhän, tämä on niin ihmeellistä.

Helmi kattoi illalla parvekkeelle Starista tilaamansa kinkkuananaspizzan ja kulhollisen vihreää salaattia. Eero kaatoi korkeisiin laseihin kuohuvat maljat. Satu istui syöttötuolissa ja imi pillimehua.

– Helmi, en tiedä miten tämän sanoisin. Olet parasta, mitä olen elämässä kohdannut. Malja meille.

Helmi kohotti lasinsa ja Satu purskautti mehua mekolleen. Kaikki nauroivat. Helmistä elämä tuntui paremmalta kuin koskaan.

Seuraavana päivänä hän oli eri mieltä. Satu oli valvottanut yöllä ja aamulla hän oli huonovointinen. Eero heilautti kättä mennessään Juliuksen luo palaveriin. Keittiössä tiskiallas oli täynnä pesemättömiä astioita. Pölykoirat ilkkuivat nurkissa ja ikkunat kaipasivat pesua.

– Satutyttöni, tule viereen, nukutaan vielä hetki, Helmi houkutteli.

Satu oli kuitenkin päättänyt aloittaa päivän reippaasti. Hän konttasi keittiöön ja onnistui vetämään vahakangasliinan pyöreän pöydän päältä lattialle. Sen mukana putosi Helmin suosikkiteepannu ja kaksi mukia. Satu pelästyi kolinaa ja yltyi kiljumaan. Helmi hieroi silmiään ja tuli pelastamaan tytön sirpaleiden keskeltä.

Äitiyden onnea, hän kirjoitti illalla blogiin.

Katastrofi seurasi toistaan. Satu kaatui pihalla ja huusi sydäntä särkevästi. Polvessa oli ruhjeita, mutta sen pahempia vaurioita ei näkynyt. Helmi laittoi desinfiointiainetta ja tyttö huusi entistä enemmän. Mikkihiirilaastari ja banaani helpottivat hetkeksi oloa.

Tyttö oli koko päivän kärttyinen. Ruoka ja päiväuni eivät maistuneet. Helmi oli lopettanut pikkuhiljaa imettämisen, mutta tyttö hamuili vieläkin rintaa.

Kun Eero tuli illalla kotiin, hän löysi Helmin ja Sadun sohvalta umpiunessa. Hän peitteli heidät hellästi. Oli hyvä, että hän voi säästää uutiset seuraavaan päivään.

Helmi keitti aamulla Eerolle kahvia ja itselleen teetä. Satu istui syöttötuolissa ja lusikoi puuroa suuhun ja rintapielille.

– Nukuitte illalla niin suloisesti, etten tohtinut herättää. Minulla on kerrottavaa, Eero sanoi ja voiteli paahtoleivän.

– Kuulostaa pahaenteiseltä, Helmi pelästyi.

– Tämä on oikeasti hyvä uutinen, mutta se tietää matkustamista. En haluaisi lähteä minnekään, mutta pitää ajatella urakehitystä ja perheen elatusta. Sain tarjouksen uudesta projektista. Lupasin lähteä vielä tänään Helsinkiin palaveriin. Tulen huomenna takaisin. Satu, sano iskälle heippa.

Satu heilutti iloisesti kättään. Helmi ei ollut varma, mitä hänen pitäisi ajatella. Hän aavisti, että palaveri oli vasta alkua.

– Millainen projekti se on? hän kysyi.

– Suunnittelemme ympäristötaidetta. Minua on pyydetty tekemään luonnoksia veistoksista, jotka sijoitetaan luontokohteisiin. Lähetin etukäteen muutaman kuvan, mutta en uskonut, että rahoittaja kiinnostuu niistä. Siksi en kertonut etukäteen, Eero kertoi vähän häpeillen.

– Hei, onnea matkaan, Helmi sai sanottua.

Hänen oma urakehityksensä oli jämähtänyt paikoilleen. Lehtiartikkeleita ei enää syntynyt ja blogikirjoittelu oli jäänyt vähiin. Romaani Malesian Helmi oli muokkausvaiheessa. Kustannustoimittaja oli ehdottanut lukuisia muutoksia. Helmi ei jaksanut innostua, sillä hän oli jatkuvasti väsynyt. Satu valvotti öisin. Päivisin Helmi oli niin uupunut, että pystyi vaivoin hoitamaan kotityöt. Eerosta oli ollut paljon apua, mutta nyt tämän ajatukset olivat tulevassa projektissa. Helmi ei halunnut myöntää olevansa hieman kateellinen.

BLOGI Hämeen Helmi

Minusta on tullut kotihiiri. Hoitelen Satu-tytärtä ja sivelen tunnustelevasti kasvavaa vatsaani. Kyllä vain, odotan toista lasta. Laskettu aika on joulukuussa. Taiteilijamieheni on nauranut, että saamme todellisen joululahjan. Satu taputtelee vatsaani ja kyselee, koska vauva syntyy. Hän odottaa kovasti leikkikaveria eikä arvaa, ettei pikkuisesta ole heti seuraa. Päivät kuluvat kuin sumussa. Onneksi pahoinvoinnit ovat helpottaneet. Univelkaa kertyy, mutta sinnittelen.

Kirjaprojektini Malesian Helmi on loppusuoralla. Olen luvannut hoitaa oikoluvun loppukesään mennessä. Se käy työstä, sillä kirjoitusaikaa ei juurikaan ole. Olen kuitenkin ylpeä, että olen näinkin pitkällä. Eero on kuvittanut teoksen matkalla ottamillaan loistavilla valokuvilla, terveisin Helmi-äiti.

Kommentti: Mahtavaa Helmi, onnea vauvauutisista, koska tavataan? Tuuli

Eero vihelteli. Päivän palaveri oli sujunut vauhdikkaasti. Tilaajat olivat innostuneet hänen luonnoksistaan. Seuraavaksi olisi vuorossa kiertokäynti suunnitteilla oleviin luontokohteisiin. Eero arveli, ettei Helmi ilahtuisi viikon matkasta, mutta täytyihän hänen tutustua maastoon.

Eero mietti, mitä tekisi vapaa-ajalla Helsingissä. Seuraavana aamuna oli tiedossa toinen kokous. Ei kannattanut lähteä kotiin kääntymään. Hetken mielijohteesta hän soitti Birgitalle. Olihan tämä kutsunut hänet vierailulle.

Birgitta vastasi heti. Hän kertoi pääsevänsä neljältä töistä ja kutsui oitis Eeron kylään.

– Asun Torkkelinmäellä. Pääset sinne kätevästi raitiovaunulla. Laitan meille jotain hyvää iltapalaksi, hän suunnitteli.

Eero osti kimpun punaisia ruusuja ja viinipullon. Birgitta avasi oven posket hehkuen.

– Laitoin lohipiirakan uuniin. Tule peremmälle, hän kutsui.

Eero katseli ympärilleen pienessä asunnossa. Paksut tummanpunaiset samettiverhot ja itämaiset matot loivat raskaan tunnelman. Ruskealla sohvalla oli koristetyynyjä ja pöydällä pitsiliina.

–  Huonekalut ovat äidin perintöä, Birgitta esitteli. – Pitäisi vaihtaa keveämpiin, mutta olen tottunut näihin. Istu keittiön pöydän ääreen. Siellä on kotoisampaa.

Birgitta kattoi heille korkeat lasit ja kaatoi punaviiniä. Ruusukimppu hohti kynttilän valossa.

– Terveydeksi, ihana kun muistit vielä minua, Birgitta henkäisi ja kohotti lasiaan.

– Jäikö matkasta hyvät muistot? Eero kysyi.

– Tiedätkö, se ja Helmin lehtikirjoitus muuttivat elämäni. Olen nyt kirjastossa melkein julkkis. Moni kävijä on käynyt kysymässä matkavinkkejä. Olemme joutuneet tilaamaan lisää Malesia-oppaita.

– Hauska kuulla, entä mitä sisarellesi kuuluu?

– Voitko kuvitella, Rebekka seurustelee. Olemme molemmat saaneet lukuisia yhteydenottoja. Minua hiveli, kun vanha koulukaveri Reino lähetti suloisen viestin. Hän on reppuretkellä Aasiassa, mutta lupasi tulla tervehtimään kotiuduttuaan. Ehkä löydän vielä prinssini. Mutta minä tässä vain rupattelen. Piirakka on varmasti jo kypsä.

Uunista tulvahti herkullinen tuoksu. Birgitta kantoi juustoa tihkuvan paistoksen pöytään. Sen kanssa tarjolla oli kulhollinen salaattia. Viinipullo tyhjeni sopivasti, kun viimeinenkin pala oli syöty.

– Kiitos, täytyy lähteä etsimään yösijaa, Eero sanoi kylläisenä.

– Poikakulta, älä turhaan mene kalliiseen hotelliin. Voit aivan hyvin nukkua sohvalla. Saat vielä aamupalankin kaupan päälle, Birgitta ehdotti.

– Siitä on sinulle turhaa vaivaa, Eero sanoi, mutta ilahtui ehdotuksesta.

– Mitä vielä, on mukava saada seuraa. Otatko jälkiruoaksi kupillisen kahvia ja yömyssyn?

– Kiitos, ainahan se kelpaa.

Eero ja Birgitta istuivat vierekkäin sohvalla. Birgitta oli taikonut keittiön kaapista pullollisen jaloviinaa.

– Ei minulla tämän hienompia juomia ole. Otan iltaisin lasillisen unijuomaksi, hän kertoi.

– Hyväähän tämä on. Minä olen tyytynyt kotona kaljaan, kun Helmi imetti eikä voinut juoda väkeviä. Nyt hän odottaa toista lasta ja kuiva kausi jatkuu ties kuinka pitkään, Eero kertoi ja kaatoi molemmille toisen lasillisen.

– Onneksi olkoon. Kuinka vanha Satu-tyttönen on?

– Täytti jo vuoden. Kävelee, pomppii ja juoksee. Tuntuu, että hän on aina liikkeessä, Eero nauroi.

Kun jaloviinapullo oli tyhjä, Birgitta puhalsi kynttilän sammuksiin ja laittoi Eerolle vuoteen.

– En olekaan ennen nukkunut pitsilakanoissa, Eero sanoi ja heittäytyi sohvalle. Birgitta peitteli hänet ja siirtyi makuuhuoneen puolelle. Hän veti välioven kiinni, ettei Eeron kuorsaus häiritsisi.

Eero heräsi aamulla kahvintuoksuun. Hän ei heti tiennyt, missä oli.

– Huomenta, kahvi ja munakas ovat valmiit. Pidä kiirettä, palaverisi taitaa alkaa pian ja minunkin pitää kiiruhtaa töihin.

Eero nautti aamupalan vikkelästi, halasi Birgittaa ja lähti matkaan.

– Miten Helsingin reissu sujui? Helmi kysyi illalla.

– Aivan loistavasti. Projekti toteutuu ja saan pian ennakkomaksun.

– Se tulee tarpeeseen. Talouskassa hupenee huolestuttavan nopeasti. Lapsilisäkin tulee vasta parin viikon kuluttua. Missä yövyit?

– Yhden vanhan kaverin sohvalla, Eero sanoi välttelevästi. Hän ei jostain syystä halunnut kertoa Birgitasta.

Helmi ei kysellyt enempää.

– Saat kotiruokaa. Laitoin lihamakaronilaatikon uuniin. Se maistuu Sadullekin runsaan ketsupin kanssa.

– Maistuu minullekin, Eero sanoi. Tuntui hyvältä olla taas kotona. Hän päätti kertoa tulevasta työmatkasta vasta myöhemmin.

Helmi ei todellakaan ilahtunut, kun Eero sai kerrottua matkasta. Hän päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja soitti Tuulille.

– Hei, huolitko odottavan äidin ja rasavillin tyttären yökylään viikonlopuksi. Eero on matkoilla ja me Sadun kanssa kaipaisimme vaihtelua.

– Totta kai, ihanaa kun tulette. Jenni on vaihteeksi isänsä luona. Olemme Joonatanin kanssa kahdestaan. Tai minä taidan olla yksin, sillä pojalla on jatkuvasti menoja.

Helmi otti Sadulle rattaat matkaan ja pakkasi reppuun vaihtovaatteet. Junamatka Tampereelle kesti vajaan tunnin. Satu kurkki ikkunasta maisemia ja imeskeli mehujäätä. Helmi osti asemalta kimpun auringonkukkia ja jäätelöpaketin sekä Alkosta kuohuviinipullon. Tuntui, että edellisestä tapaamisesta oli ikuisuus.

Tuuli tuli avaamaan oven esiliina edessään. Hän halasi Helmiä ja silitti Sadun pellavanvaaleita hentoisia kiharoita. Tyttö ujosteli hetken, mutta huomasi sitten lelulaatikon olohuoneen nurkassa.

– Mene vaan leikkimään, ne ovat Jennin tavaroita, Tuuli sanoi ja kehotti Helmiä tulemaan keittiöön.

– Paistoin korvapuusteja. Minusta on tullut lasten myötä pullantuoksuinen äiti, hän nauroi.

– Sopisiko lasillinen kuohua pullien kaveriksi? Helmi kysyi.

– Totta kai, en olekaan aikoihin maistanut kuplajuomia, Tuuli sanoi ja haki molemmille lasit.

– Moi kummitäti. Joonatan tuli paikalle ja rutisti Helmiä.

– Hyvänen aika kun sinä olet kasvanut, Helmi sanoi spontaanisti. Hän oli hoidellut poikaa pienestä pitäen. Nyt pulleasta pikkupojasta oli tullut pitkä näppyläposkinen teini.

– Olet ollut kamalan kauan pois, Joonatan sanoi ja lastasi lautaselle pinon korvapuusteja. Tuuli kaatoi hänelle lasillisen maitoa

– Niin olen, mutta nyt ajattelin pysyä kotona. Voit koska vain tulla käymään Hämeenlinnassa.

– Ei se ole sama, kun sinulla on perhe. Ennen sinulla oli aikaa minulle, poika mutisi suupielet sokerissa.

– Voit sinä silti tulla. Kun Satu ja Eero nukkuvat, voidaan jatkaa satutuokioita.

– Minä olen nykyään innostuneempi kännykkäpeleistä, Joonatan sanoi ja palasi huoneeseensa.

Helmistä tuntui haikealta, kun yksi kausi elämässä oli ohi.

– Sinähän voit kertoa Sadulle satuja, Tuuli lohdutti.

Helmin silmissä välähti. Toden totta, satuja Sadulle, mikä kiehtova ajatus.

– Tuuli, kerro mitä teidän elämään kuuluu.

– Pelkkää arkea. Minä käyn töissä ja Jenni on päivähoidossa. Hän on joka toinen viikko isänsä luona. Emme juurikaan tapaa, mutta Jenni kertoo laveasti, mitä he ovat tehneet ja syöneet. Hyvä, kun tuntuu viihtyvän. Joonatan on murkkuikäinen niin kuin näit. Minulla on yllättäen silloin tällöin vapaa-aikaa. Olen liittynyt paikalliseen marttayhdistykseen. Tykkään kokata ja tehdä käsitöitä. Muistatko, kun meillä molemmilla oli nuoruudessa norjalaisvillapaita. Ne ovat nyt muodikkaita.

Tuuli esitteli luonnonvalkoisen neuleen. Kaula-aukkoa kiersi taidokas koristekuvio.

– Olet taitava. Minä en saisi tuollaista aikaiseksi, vaikka yrittäisin.

– Kaikkea oppii. Olen saanut uusia ystäviä, jotka neuvovat mielellään.

Satu tuli Barbie nukke kainalossaan keittiöön.

– Hei muru, tykkäätkö pullasta? Tuuli kysyi ja ojensi tytölle korvapuustin. Satu mutusteli sitä tyytyväisen näköisenä. Helmi oli helpottunut, sillä hän oli pelännyt, että tyttö vierastaa.

He lähtivät iltapäivällä läheiseen leikkipuistoon. Päivä oli raikas ja tuulinen. Satu laski innoissaan liukumäkeä ja keskittyi sitten lapioimaan hiekkaa. Helmi ja Tuuli istuivat penkillä ja muistelivat yhteisiä kokemuksiaan.

– Olen iloinen Helmi sinun puolestasi, kun olet löytänyt prinssisi.

– Niin ja kohta minulla on esikoisprinsessan lisäksi pikkuprinssi tai toinen prinsessa, Helmi nauroi.

Illalla Satu nukahti sohvalle vilkkaan päivän uuvuttamana. Joonatan oli lähtenyt kaverin luo yökylään. Helmi ja Tuuli istuivat hetken keittiön pöydän äärellä teemukit edessään. Kun Helmi haukotteli, Tuuli houkutteli hänet Sadun viereen.

Tyttö heräsi ani varhain virkkuna. Helmi olisi halunnut kääntää kylkeä ja nukkua vielä pitkään.

– Satu, tule keittiöön, annetaan äidin nukkua vielä, Tuuli houkutteli.

Satu tuli epäröivän näköisenä. Tuuli nosti hänet syöttötuoliin.

– Tykkäätkö letuista? Paistan sinulle ensimmäisen. Laitetaan hunajaa päälle.

Kun Helmi tuntia myöhemmin tuli silmiä hieroen keittiöön, hän löysi sieltä hyväntuulisen tyttärensä ja parhaan ystävänsä syventyneenä lusikoimaan mannavelliä runsaan mansikkahillon kera.

– Ollaan vähän herkuteltu, Tuuli hymyili.

– En muista, koska olen nukkunut näin makeasti, Helmi sanoi.

– Meillä on ollut pikkuneidin kanssa oikein hauskaa.

– Kiitos Tuuli tuhannesti. Jaksan taas mainiosti. Meidän täytyy lähteä tänään ajoissa, sillä Sadulla on aamulla neuvola.

– Laitan meille kunnon lounaan ja saatan teidät sitten asemalle, Tuuli lupasi.

– Meillä oli hieno viikonloppu Tampereella, Helmi kertoi illalla puhelimessa Eerolle.

– Täälläkin menee hyvin. Tulen jo parin päivän päästä kotiin.

– Hyvä juttu, voi olla, että saat tuoretta pullaa. Satu ihastui Tuulin korvapuusteihin ja tämä laittoi pussillisen mukaan.

– Kiiruhdan matkaan viivana, Eero nauroi.

Helmi jäi miettimään Tuulin satuehdotusta. Hän ei ollut kirjoittanut mitään sen jälkeen, kun sai oikoluetun käsikirjoituksen lähetettyä kustannustoimittajalle. Hopeahapset lehti ei ollut kiinnostunut kotiäidin tarinoista. Toimitussihteeri oli sanonut, että eksotiikka sitä vastoin kelpaa jatkossakin. Se masensi Helmiä, sillä matkoista ei ollut toivoakaan moneen vuoteen.

Kun Satu nukahti illalla, Helmi otti tietokoneen esiin. Hän aloitti haparoiden, mutta pääsi pian vauhtiin. Kello oli yli puolen yön, kun hän luki, mitä oli kirjoittanut.

SATUJA SADULLE

Olipa kerran kaukana kaukana täältä satulinna. Kuningatar Ebony asusti siellä komean kuningas Rudolfin kanssa. Heillä oli rehevä hyvin hoidettu puutarha ja hevosaitaus. Ebony oli ollut nuorena tyttönä hulluna ratsastukseen. Hän oli tavannut tulevan puolisonsa turnajaisissa. Rudolf oli päihittänyt vastustajansa ja juhli voittoa kilpakumppanien kanssa. Sahtimaljat kuohuivat ja railakas nauru kiiri Hämeen keskiaikafestivaalin kaukaisempiin nurkkiin asti.

Tarottulkitsija Mama Maddalena oli uupunut. Hän oli antanut koko päivän vain hyviä ennustuksia. Prinsessa Ebony oli illan viimeinen asiakas.

– Mama, sydämeni on liekeissä. En tiedä, miten tekisin vaikutuksen komeaan Rudolfiin. Hän on unelmieni prinssi.

Mama kietoi tytön syleilyyn.

– Pikku Ebony, kultaseni. Sinusta on tullut aikuinen. Miten hartaasti olenkaan seurannut vaiheitasi. Muistan, kun tulit pikkutyttönä kuningatar Ellinooran satulinnaan. Oli myrsky-yö ja laiva haaksirikkoutui. Sinä ja toverisi jouduitte veden varaan. Urheat kyläläiset pelastivat teidät ja Ellinoora adoptoi kaikki lapset.

– Nyt Elli-täti on kuollut ja sisarukset ovat lähteneet maailmalle. Satulinna on myyty ja minä olen niin yksin, Ebony nyyhkytti.

– Nosta itsellesi onnenkortti. Katsotaan, miltä tulevaisuus näyttää.

Ebony pyyhki kyyneleet ja katsoi korttia, jossa komea prinsessa seisoi miekka kädessä savuavien raunioiden äärellä.

– Tämä Miekkojen prinsessa kuvastaa sinua. Olet jättänyt menneisyyden taakse ja olet valmis rohkeasti kohtaamaan uutta. Usko itseesi ja kuuntele sydämesi ääntä. Lähetän rakkauden säteitä oluttelttaan. Mene rohkeasti mukaan. Siellä taitaa olla karaoke meneillään. Muista, että sinulla on kaunis ääni.

Ebony astui arasti tavernaan. Miesjoukko oli hilpeällä tuulella. Rohkein heistä lauloi parhaillaan Mustasta Rudolfista.

– Hei tuo on minun lauluni, Rudolf havahtui. – Haastan jonkun rohkean neidon laulamaan kanssani duettoa.

Ebony niiasi ja nousi lavalle. Rudolf kumarsi ja otti häntä kädestä. Molemmat olivat tummahipiäisiä. Heidän ihonsa loisti kuunvalossa. Kun soitto alkoi, Ebony rohkaistui ja lauloi korkealla äänellä Rudolfin rinnalla. He saivat mahtavat aplodit.

– Kaunis neito, olet kunniavieraani, istu viereen ja maistele oivallista simaa, Rudolf sanoi.

Illasta tuli ihmeellinen. Ebony pyyhki silmiään, kun hän muisteli, miten Rudolf oli illan päätteeksi suudellut häntä ja kantanut telttaansa. Seuraavana aamuna hän kosi. Ebony oli suostunut kainosti. Vajaan vuoden kuluttua heillä oli pikkuprinsessa ja seuraavana vuonna toinen.

– Mama Maddalena, tulethan haltijakummiksi, Ebony toivoi.

– Totta kai tulen. Olen onnellinen puolestasi. Olet löytänyt paikkasi. Kuningatar Ellinoora olisi suunnattoman ylpeä sinusta.

– Sisarukseni ovat luvanneet tulla ristiäisiin. Saat pitkästä aikaa tavata heidät kaikki, Ebony säteili.

Helmin silmät olivat kostuneet. Hän oli eläytynyt täysillä tarinaan. Ebony oli ollut hänen ja Joonatanin tarinoiden suosikki. Helmi päätti, ettei unohda muitakaan nuoria, mutta näkökulma oli nyt toinen kuin aikaisemmissa saduissa. Hän mietti, mitkä nimet hän antaisi pikkuprinsessoille. Vanhempi voisi olla Ida ja nuorempi Ada, hän päätti spontaanisti.

Satu kitisi vuoteessa. Helmi vaihtoi hänelle vaipan ja otti tytön viereensä. Pinnasängyssä nukkuminen sujui kohtalaisesti, mutta mieluiten Satu nukkui hänen kainalossaan. Helmi vaipui syvään uneen ja näki mielessään, miten Ebony ja pikkuprinsessat tanssittivat Satua. Hän heräsi hymy huulilla ja päätti jatkaa tarinaa heti, kun sopiva vapaahetki löytyisi.

– Hauskaa Jesse, että kutsuit minut kahville Laurellille, Helmi halasi vanhaa ystävää. Hän oli tavannut Jessen samassa kahvilassa vähän sen jälkeen, kun tämän Laila-vaimo oli kuollut auto-onnettomuudessa. He olivat ystävystyneet, kun Helmin valkoinen pikkukoira tarvitsi hoitoa. Nyt Shems oli koirien taivaassa. Helmillä oli edelleen ikävä karvaista ystäväänsä.

– Ilo on minun puolellani. Olen kaivannut sinua Helmi. Olen seurannut blogiasi ja lukenut tarinoitasi Hopeahapsista. Onnittelut avioliitosta ja tyttären syntymästä. Missä hän muuten on?

– Satu jäi Eeron kainaloon katselemaan kuvakirjoja. Ajattelin, että meidän on mukavampi rupatella ilman kitinää. Kerro nyt, mitä sinulle kuuluu. Ymmärsin viestistäsi, että olet muuttamassa pois Hämeenlinnasta.

– Joo, etätyövaihe on ohi ja tuntuu helpommalta muuttaa lähemmäs työpaikkaa. Olen vuokrannut Tapiolasta kaksion. Nyt pitäisi vain saada asunto myytyä.

Helmin silmät välähtivät. – Oletko antanut sen jo välittäjälle?

– En ole saanut aikaiseksi, mutta pakko se on tehdä pian.

– Kuule, minulla on ajatus. Kaksioni Aulangontiellä käy ahtaaksi, kun toinen lapsi syntyy. Onko sinulla kova hintapyyntö? Mahtuisimme mainiosti kolmioosi, Helmi kysyi innosta hehkuen.

– Helmiseni, myyn totta kai asunnon sinulle edullisesti. Jää välittäjäkulut ja vaivannäkö pois. Oletko tosissasi?

– Taidan olla. Haetaanko toinen kuppi kahvia?

– Ja toinen berliininmunkki, täytyyhän tätä juhlia, Jesse virnisti.

Helmi kertoi kotiin palattuaan suunnitelmasta Eerolle. Tämä näytti hetken epäröivältä, mutta innostui ajatuksesta, että tilaa olisi enemmän.

– Jesse kutsui meidät käymään illalla. Eihän sinulla ole menoja? Näet asunnon ja voidaan neuvotella hinnasta, Helmi kertoi.

– Mikäs siinä. Pannaan tämä myyntiin, mutta joudutaan varmasti maksamaan rutkasti väliä.

– Pankit antavat näinä päivinä helposti lainaa, Helmi mietti luottavaisena.

Jessellä oli illalla teepannu kuumana. Pöydässä oli vadillinen karjalanpiirakoita ja munavoita. Asunto oli siistimpi kuin Helmi muisti koskaan nähneensä.

– Tutut martat kävivät pyörähtämässä, Jesse tunnusti nolona.

– Upeaa, täällä näyttää todella hyvältä, Helmi katseli arvostelevasti ympärilleen.

– Asut keskellä kaupunkia ja ikkunasta näkyy Vanajavesi, Eero myhäili. Hän oli yllättynyt, miten kodikas leskimiehen asunto oli.

– Päivää Eero, hienoa, että Helmi ja sinä olette löytäneet toisenne. Olen seurannut Helmin blogista vaiheitanne. Niin ja päivää pikkuneiti, Jesse sanoi ja ojensi Sadulle pehmonallen.

Satu ujosteli, mutta kurottui ottamaan nappisilmäisen pikkukarhun.

– Sopisiko se unikaveriksi? Jesse kysyi.

– Hei kiitos, Satu rakastaa pehmoleluja. Saadaanko tehdä tupatarkastus?

Kun Helmi ja Eero kävelivät hämärän tultua rattaita työntäen vesistö- ja rautatiesiltojen yli kotiin, molemmat olivat riehakkaalla tuulella.

– Eero, asumme kohta keskustassa ja lapset saavat aikanaan oman huoneen, Helmi suunnitteli.

– Huomaan, että kalustat jo uutta kotia. Meidän pitää sitä ennen saada omamme myytyä, Eero järkevänä miehenä sanoi.

– Tunnen loistavan välittäjän. Ostin Riitan avulla nykyisen asuntomme. Uskon, että hän löytää sille pikaisesti ostajan, Helmi sanoi luottavaisesti.

– Toivotaan, että kaikki menee hyvin, Eero sanoi. Helmi näki, että hän oli mielissään suunnitelmasta.

Riitta tuli seuraavana päivänä katsomaan heidän Aulangontien asuntoaan. Hän oli sitä mieltä, että saisi sen kolmessa kuukaudessa kaupaksi.

Helmi aloitti tarmokkaan pakkaamisen. Hän ihmetteli, miten kaappeihin oli ehtinyt kertyä turhaa tavaraa lyhyen asumisen jälkeen. Satu oli innoissaan uudesta leikistä. Hän kiipeili pahvilaatikkoihin ja oli koko ajan tiellä.

– Menkää hetkeksi leikkipuistoon, että saan jotain aikaiseksi, Helmi puuskahti, kun hän sai kerätä tavaroita Sadun jäljiltä.

Vihdoin muuttopäivä koitti. Eero oli vuokrannut tilavan pakettiauton. Jesse oli siirtänyt omaisuutensa Espooseen ja lupautui apumieheksi.

Helmi taputti käsiään, kun viimeinenkin kuorma oli perillä.

– Nyt juhlitaan. Tilaan meille pizzat. Raivataan laatikot keittiön pöydän päältä, niin mahdumme syömään.

Jesse lähti ruokailun jälkeen kotimatkalle. Helmi ja Eero laittoivat sängyn kuntoon ja nostivat puoliunessa nuokkuvan Sadun nukkumaan.

– Eero, meillä on upea koti. Olen onnellinen, Helmi sanoi ja halasi miestä.

– Niin ja pian suurperhe, Eero sanoi taputellen Helmin kasvavaa vatsaa.

Molemmat nukahtivat hymy huulilla. Tulevaisuus näytti lupaavalta.

Pikku Kiti syntyi ensilumien myötä. Eero jäi kotiin Sadun kanssa, vaikka olisi halunnut mukaan synnytykseen.

– Meidän pitää löytää Sadulle hoitopaikka. Saat keskittyä vauvan hoitamiseen, Eero huolehti, kun Helmi pääsi kotiin.

– Hän on vielä niin pieni, Helmi mietti.

Alkuviikot vauvan kanssa olivat vaikeita. Tyttö imi tarmokkaasti rintaa ja nukkui päivisin hyvin. Yöt olivat tuskaa. Vauva heräili parin tunnin välein. Hän ei itkenyt, mutta piti pientä kitinää ja valvotti kaikkia. Eero siirtyi nukkumaan olohuoneen sohvalle. Satu oli aamuisin kärttyisä, kun vauva herätti hänetkin ani varhain.

– Senkin kitisijä, sinun pitäisi antaa siskon ja äidin ja nukkua, Eero hermostui.

– Vauva on kitikatti, Satu kikatti.

Kiti -nimi jäi pysyväksi. Satu oli suunnattoman pettynyt, kun vauvasta ei ollut leikkikaveriksi. Hän roikkui Helmin jalassa ja vaati huomiota. Eero vei hänet päivittäin ulos leikkimään, mutta valitti, että työt kärsivät. He olivat tiukoilla, sillä Riitan yritykset myydä heidän edellinen asuntonsa eivät tuottaneet tulosta. Tuntui kurjalta maksaa yhtiövastiketta tyhjillään olevasta asunnosta.

– Olen katsellut netistä päivähoitopaikkoja, mutta en ole löytänyt sopivaa, Helmi purki sydäntään illalla, kun molemmat tytöt olivat uinahtaneet.

– Millaista etsit? Eero kysyi kiinnostuneena.

– Haluaisin, että Satu saisi olla jonkun luotettavan perhepäivähoitajan luona. Toisten lasten seura tekisi hyvää, mutta hän on vielä liian pieni päiväkotiin.

– Tuli mieleen, että Ollin vaimo Saara suunnitteli muuttoa Hämeenlinnaan. Hän puhui haaveesta ryhtyä lastenhoitajaksi. Onko sinulla hänen yhteystietonsa?

– Vaihdettiin puhelinnumeroita. Loistava idea. Taidan soittaa välittömästi.

Kävi ilmi, että Saara oli tuskastunut työhönsä tarjoilijana ja erityisesti mieheensä Olliin.

– Ovat luvanneet Ollille paikan hoivakodista. Kun se toteutuu, lähden viivana, Saara kertoi tomerasti. – Myyn asuntomme ja maksan Ollin hoidon. Uskon, että rahaa jää sen jälkeen niin paljon, että voin ostaa Hämeenlinnasta kaksion. Osaatteko suositella kiinteistövälittäjää?

– Saara, hienoa. Meillä on myynnissä kaksio Aulangontiellä. Tule katsomaan, olemme valmiit pudottamaan hintaa.

– Sopiiko jo viikonloppuna?

– Ilman muuta. Entä haaveesi lastenhoidosta?

– Se elää edelleen. Voisin ottaa aluksi pari kolme pienokaista. Onko tuttavapiirissänne hoitajan tarvetta?

– Muistatko tyttäremme Sadun. Hän täyttää pian kaksi vuotta. Meillä on pieni vauva, joka vie kaiken ajan ja voimat. Sadulle tekisi hyvää päästä päivisin leikkimään muiden lasten kanssa.

– Kuulostaa lupaavalta. Tulen lauantaina, Saara sanoi selvästi ilahtuneena.

Eero pyöritti Helmiä olohuoneen matolla. Hän oli juhlatuulella. Saara oli ihastunut ensi silmäyksellä Aulangontien asuntoon ja hämmästellyt edullista hintaa. Hän oli tottunut Helsingin huippupyyntöihin. Riitta oli laatinut kauppakirjan saman tien ja puolittanut välityspalkkion siitä ilosta, että asiakkaat olivat itse löytäneet ostajan. Kävi ilmi, että samasta talosta löytyi kolmevuotiaat kaksoset, jotka tarvitsivat hoitajaa.

– Asioilla on tapana järjestyä, Helmi hymyili ja joi Eeron tarjoaman kuohuviinilasillisen. Kiti nukkui seuraavana yönä kitisemättä.

– Täydellinen lääke vauvanhoitoon, Eero hymyili aamiaisella.

Satu oli tohkeissaan, kun Helmi osti hänelle pienen Barbien kuvalla koristellun vaaleanpunaisen repun. Satu pakkasi siihen Jesseltä saamansa uninallen ja oman pinkinvärisen juomapullonsa.

– Heippa äiti ja heippa Kiti, tyttö heilutti reippaasti kättään lähtiessään Eeron kanssa hoitopaikkaan. Matka taittui kätevästi polkupyörällä. Molemmilla oli hohtavat huomioliivit ja kypärät päässä.

Eero oli hieman huolissaan, miten Helmi selviytyisi kahden lapsen kanssa reilun kilometrin matkasta, kun hän olisi työmatkoilla. Avuksi tuli yläkerran eläkkeellä oleva naapuri Jaakko. Hän oli leskimies ja autoili mielellään.

– Vien teidät koska vain, ei minulla juuri muuta huvia olekaan, hän nauroi.

Helmi ja Satu leipoivat voita, sokeria ja kanelia tihkuvia korvapuusteja ja kutsuivat Jaakon päiväkahville. Tämä tuli kanelikorppupussi kädessään.

– Kylläpä täällä tuoksuu hyvälle, hän kehui ja istuutui Helmin kehotuksesta pöytään. Satu vierasti hetken, mutta innostui pian, kun Jaakko kyseli, oliko hänellä kavereita päivähoidossa.

– Joo, me leikitään Ritun ja Peten kanssa kotia. Saara-tädillä on leikkihuoneessa hella ja astioita. Me saadaan kokata mehua ja keksejä, Satu selitti silmät kirkkaina.

– Entä tämä pikkuneiti, tuleeko hänkin hoitoon?

– Ei, Kiti on vielä vauva. Sinne pääsee vasta sitten, kun on taaperoikäinen, Satu tiesi.

Helmi kuunteli tyytyväisenä. Sadusta oli tullut selvästi iso tyttö, kun hän oli saanut kavereita.

– Kiitos Jaakko, hienoa kun autat meitä. Kuinka voimme korvata kyydit?

– Pullakahvit sopivat mainiosti jatkossakin. On mukava rupatella. Minulla on kissa, mutta jutteleminen sen kanssa on aika yksipuolista. Haluatko Satu tulla katsomaan Lilliä?

– Joo, mennään heti.

– Mennään, yhdet raput vain ylös. Kiitos Helmi, korvapuustit olivat herkullisia.

– Saat niitä mukaan. Tulenko hakemaan Sadun?

– Mitä vielä, tuon tytön heti, kun hän kaipaa kotiin.

Helmi kertoi illalla Eerolle, että hän oli löytänyt uuden ystävän. Satu oli ollut innoissaan saadessaan silittää Lilliä.

– Hieno juttu. Naapuriapu on kullanarvoista. Luulen, että Jaakkokin nauttii, kun voi olla avuksi ja saa seuraa.

Helmi selasi hajamielisen näköisenä postiluukusta pudonneita mainoksia.  Niiden alta löytyi yllättäen helmenharmaa kirjekuori, joka näytti kiinnostavalta. Koska se oli osoitettu heille molemmille, hän avasi kuoren uteliaana. Sisältä löytyi sydämenkuvilla koristeltu kortti. Birgitta ja Reino hymyilivät juhlapuvuissa kuohuviinilasit käsissään.

Tervehdys tuoreelta avioparilta. Olemme onnellisia ja juhlatuulella. Kävimme maistraatissa ja haluamme jakaa ikimuistoisen hetken kanssanne. Terveisin Birgitta ja Reino, ps. kiitokset Eerolle viimeisestä, ruusut toivat iloa.

– Katso, millaisen viestin saimme, Helmi esitteli Eerolle korttia. Tämä punastui, kun luki tekstin.

– Et ole kertonutkaan, että kävit ruusukimpun kanssa vieraisilla, Helmi sanoi.

– Ei se ollut mitään. Poikkesin, kun olin palavereissa Helsingissä, Eero selitti hieman nolona. Hän ei halunnut tunnustaa, että oli yöpynyt Birgitan luona. – Hienoa, että he ovat löytäneet toisensa. Se oli sinun lehtijuttusi ansiota.

– Niinpä, taidan olla oikea Amorin sanansaattaja, Helmi nauroi eikä tivannut vierailusta sen enempää. Kaikkihan oli hyvin, Birgitta oli onnellisesti naimisissa ja Eero oli hänen vierellään.

Eeron projekti luontokohteiden veistoksien parissa oli loppusuoralla. Hän oli helpottunut, kun työmatkoja oli enää muutama. Ne olivat olleet henkireikiä, mutta hän oli jatkuvasti huolissaan, miten Helmi jaksoi lasten kanssa. Tämä kärsi jatkuvasta univajeesta.

– Vie sinä Satu tänään hoitoon, niin saat raitista ilmaa. Minä pärjään kyllä hetken Kitin kanssa, Eero ehdotti aamulla. Helmi katsoi häneen ilahtuneena.

– Hyvä ajatus. Tuntuu, että olen jatkuvasti sisällä ja puuhailen kotihommissa, jotka eivät näy missään.

Helmi puki Sadulle haalarin ja itselleen untuvatakin. Molemmat olivat punaposkisia, kun Saara avasi oven.

– Helmi, mukava nähdä sinua. Tule juomaan kuppi kahvia kanssani.

Helmi istuutui keittiön pöydän ääreen ja silmäili tuttua, mutta nyt vieraan näköistä asuntoa.

– Olet tehnyt tästä kodikkaan. Kivat verhot ja vahakangas, hän ihasteli.

– Marimekkoa, kuinkas muuten, Saara sanoi ja riisui Sadun ulkovaatteet.

– Riennä leikkihuoneeseen, Ritu ja Pete ovat jo odottaneet sinua.

Satu ripusti reppunsa eteisen naulakkoon. Sydämenkuvalla varustetussa koukussa luki hänen nimensä.

– Olet kalustanut asunnon lasten tarpeiden mukaan, Helmi sanoi kurkistettuaan leikkihuoneeseen.

– Tiedätkö, tunnen vasta nyt löytäneeni oman paikkani. Olen tosi kiitollinen, että saitte minuun vauhtia. Juutuin niin perusteellisesti Ollin seuraan, että unohdin itseni. Nyt nautin näiden pikkuisten touhuista ja vapaudesta.

– Mitä Ollille kuuluu?

– Soittelen hoivakotiin lähes päivittäin. Ollilla on todettu muistisairaus. En todellakaan olisi jaksanut hänen kanssaan yhtään pidempään.

– Ikävä kuulla, mutta hienoa, kun sinä voit hyvin.

– Paremmin kuin koskaan. Olen ystävystynyt Ritun ja Peten äidin kanssa. Käymme yhdessä lenkillä viikonloppuisin. Vieläkö sinä kirjoitat lehtijuttuja? Mirjamin riipaisevassa tarinassa on romaanin ainekset.

– En ole pariin vuoteen kirjoittanut juuri mitään. Lastenhoito on vienyt aikani, eikä Hopeahapset ole kiinnostunut kotiäidin arjesta.

– Voisit kuitenkin jututtaa Mirjamia. Hän on kiertänyt sinun laillasi maailmaa. Kutsuu itseään pallontallaajaksi. Sopisiko, että tulet ensi viikonloppuna käymään? Voit ottaa molemmat lapset mukaan. Paistan lettuja.

– Ei tuollaisesta kutsusta voi kieltäytyä. Eerolla on tällä erää viimeinen työmatka, joten olen vapaalla. Tulen tyttöjen kanssa mielelläni. Kiitokset aamukahvista.

Helmi hyräili pyöräillessään kotiin. Kevät oli jo pitkällä. Vesistösillalla tuuli kovaa. Helmi nautti kirpeästä ilmasta ja vapauden tunteesta.

Eero odotteli kitisevä Kiti sylissään.

– Tytöllä on tisua ikävä, hän virnisti.

Helmi asettui mukavasti sohvannurkkaan ja otti vauvan syliin. Tuntui hyvältä, kun tyttönen rauhoittui saman tien.

– Satu viihtyy Saaran luona. Hän hädin tuskin huomasi, kun lähdin, Helmi kertoi.

– Meillä on asiat hyvin, mutta pitäisi löytää uusi työkuvio, Eero mietti. – Lapsilisillä eläminen ei ole kovinkaan leveää ja asuntolainaa pitää lyhentää.

– Voin yrittää löytää palkkatyötä äitiysloman jälkeen. Saara on luvannut ottaa Kitinkin päivähoitoon, kun tyttö vähän kasvaa ja lopetan imetyksen. Onneksi kirjani Malesian Helmi on tuottanut vähän ylimääräisiä pennosia.

– Eiköhän me jotain keksitä. Ajattelin ripustaa valokuvanäyttelyn kirjastoon. Ei siitä suoranaisia tuloja tule, mutta voi poikia uusia tilauksia, Eero pohdiskeli.

– Asioilla on tapana järjestyä. Minä vien nyt Kitin päiväunille ja torkahdan itsekin hetkeksi, Helmi sanoi ja antoi Eerolle suukon. Tämä vetäytyi tietokoneen ääreen valitsemaan parhaita otoksia tulevaan näyttelyyn.

Aamulla Eeron oikea käsi oli tulessa. Yöuni oli jäänyt lyhyeksi säryn vuoksi.

– Pahus, käsi ei tykännyt, kun istuin tuntikausia tietokoneen äärellä.

– Voi raukkaa. Muistelen, että kylpyhuoneen kaapissa on Voltarenia. Hieron sitä käteesi, Helmi touhusi.

– Minulle kanssa ja Barbielle, Satu vaati.

Helmi sipaisi kaikille lääkevoidetta. Eero selasi nettiä.

– Tässä lähellä on fysioterapeutti, joka mainostaa hoitavansa kipeät jäsenet hetkessä kuntoon. Kannattaisiko kokeilla?

– Ei siitä varmasti haittaakaan ole. Mene ihmeessä.

Eero odotti vastaanottotilassa vuoroaan. Asiakkaita oli enemmän, kun hän oli odottanut. Ilmeisesti moni muukin luotti fysioterapeutin ammattitaitoon.

Reippaan oloinen noin viisikymppinen mies otti Eeron vastaan. Hän katsoi tätä hämmästyneenä ja kysyi vieraalla aksentilla, olivatko he tavanneet aikaisemmin.

– Näytät kovasti tutulta. Odota kun mietin. Olen hämmästyttävän paljon ystäväni Peterin näköinen. Voisin vannoa, että olette sukua.

Eero hämmästyi ja kertoi, ettei tuntenut isäänsä. Nimi Peter oli tuttu. Äidin kertoman mukaan hän oli hollantilainen rekkakuski.

Fysioterapeutti löi polviinsa ja puhkesi nauruun.

– Peter, vilkkusilmä, senkin pirulainen. Tunnen isäsi. Hän on hauska mies ja voin hyvin kuvitella, että hänellä on poikia ympäri maailmaa. Mutta että täällä Suomessa. Odota, annan sinulle hänen sähköpostiosoitteensa. Voit kirjoittaa, jos haluat tai olla kirjoittamatta. Sen voin kuitenkin sanoa, että hän on kunnon mies. Mutta katsotaan nyt sinun kättäsi. Kyllä vain, käsittelen tätä hellävaraisesti ja saat syödä viikon kuurin tulehduskipulääkkeitä.

Eero oli pyörällä päästään, kun hän palasi kotiin.

– Näytät siltä, kuin olisit nähnyt aaveen, Helmi huolestui.

– Ehkä näinkin. En ole koskaan edes haaveillut etsiväni isää. Nyt minulla on kuitenkin hänen yhteystietonsa. Tätä pitää hetki sulatella.

– Ihmeellistä. Maailma on pieni. Olisihan se jännittävä nähdä, miten hän reagoi poikaan, jonka olemassaolosta ei edes tiedä.

– Siinäpä se, entä jos hän torjuu minut?

– Ehdotan, että kirjoitat sähköpostiviestin, jossa kerrot äidistäsi ja itsestäni ja laitat pari valokuvaa mukaan. Voisit liittää siihen Hopeahapset lehden artikkelin, jonka kirjoitin äidistäsi. Sen jälkeen pallo on hänellä. Jos hän ei vastaa, sille ei voi mitään, Helmi ehdotti järkevästi.

Eero otti vahvan Buranan ja kaatoi itselleen tukevan viskipaukun. Hän vetäytyi tietokoneen ääreen. Helmi antoi miehen olla rauhassa ja lähti Kitin kanssa vaunukävelylle.

Koti oli hiljainen, kun he palasivat. Eero nukkui sohvalla torkkuhuopa yllään. Hän heräsi, kun keittiöstä tulvi lettujen tuoksua.

– Helmi, tiedät mitä mies kaipaa. Jos särkylääkkeet ja viina eivät auta, letut tepsivät aina. Onko meillä hilloakin?

– Senkin herkkusuu. Otin mansikoita sulamaan. Kumpi hakee Sadun?

– Kysy, jos vaikka Jaakko hakisi. Hän voisi ilahtua lettukutsuista, kun tulee tytön kanssa. Tule sinä hetkeksi minun viereeni. Kiti taitaa nukkua.

Helmi painautui Eeroa vasten. Hän oli yhtä jännittynyt kuin mieskin, vastaisiko tämän isä Hollannista.

Eeron ilme oli aamulla ilkikurinen. Hän kaappasi Helmin syliinsä ja moiskautti suukon tämän poskelle.

– Mitä sanot kulta, jos lähtisimme käymään Amsterdamissa. Pappa Peter vastasi innoissaan, että hän on aina haaveillut pojasta. Hän on leski ja asuu pienessä talossa kanavan varrella. Tyttäriä on kaksi. Anneke on kätilö ja pikkusisko Sofie työskentelee mainostoimistossa. Kuvittele, minulla on kaksi pikkusiskoa.

Eeron silmät olivat kosteat. Helmi halasi häntä ja yritti sulatella kuulemaansa.

– Kutsuiko hän meidät kylään?

– Kyllä vain ja pyysi lisää valokuvia. Satu ja Kiti ovat hänen ensimmäiset lapsenlapsensa. Siskot ovat sinkkuja.

– Olen onnellinen puolestasi. Minun vanhempieni kuolemasta on jo niin kauan, että tuskin muistan heitä. Nyt tytötkin saavat oikean papan.

– Onko papan nimi vähän niin kuin Pete? Satu kysyi, kun Helmi kertoi hänelle tulevasta matkasta.

– On kyllä. Mutta hän puhuu hollantia ja englantia. Opetellaan yhdessä muutamia sanoja, Helmi ehdotti.

– Joo, mutta harmi, kun Kiti ei osaa vielä puhua.

– Hän oppii aikanaan.

BLOGI Hämeen Helmi

Hyviä uutisia. Hopeahapsien toimitussihteeri otti yhteyttä ja kertoi, että lukijat ovat kaivanneet raporttejani. Koska olen nykyään kotirouva – hieno sana vai mitä, arkeeni kuuluvat lapset ja kotityöt. Ei siis mitään eksotiikkaa. Toimitussihteerin mielestä voisin kirjoittaa kahden pienen tyttären hoitamisesta sekä siitä, miten elämä on muuttunut matkavuosien jälkeen. Hän vihjaisi, että voin kyllä muistella parhaita paloja maailmalta ja kertoa myös ruokajuttuja. Ihmettelen, mitä kertomista makaronilaatikosta ja lihapullista on, mutta ehkä keksin jotain.

Muistatte ehkä Saaran, jonka tarina julkaistiin lehdessä. Olin silloin Malesiassa ja Saara lomaili samalla seudulla miehensä Ollin kanssa. Ajattelin kirjoittaa, mitä heille nykyään kuuluu. Saara on muuttanut Hämeenlinnaan ja toimii perhepäivähoitajana. Tapasin hiljattain hänen naapurinsa Mirjamin. Hänen elämänsä on ollut vauhdikasta. Tarinat ilmestyvät seuraavassa lehdessä, terveisin kotiäiti Helmi, joka lupaa, että eksotiikkaakin on kaikesta huolimatta luvassa

HOPEAHAPSET – Mirjamin tarina

– Tiedätkö, mikä on tankotanssija? kolmekymppinen sirkeäsilmäinen Mirjami kysyy. Istumme tunnelmallisessa kahvila Marengissa Hämeenlinnan Eteläkadulla. Mirjami on valinnut kahvin kanssa perunaleivoksen ja minä maistelen aprikoositorttua runsaan kermavaahdon kera. Vastaan, että kuvittelen tanssijan viettelevän miehiä jossain syntisessä yökerhossa.

– Aika osuva arvio. Kuljin nuorena tyttönä reppuretkellä Aasiassa. Jossain vaiheessa rahat olivat niin vähissä, että oli pakko keksiä jotain. Työskentelin pari kuukautta nuhjuisessa rantabaarissa Koh Samuilla. Keskiyön aikaan tunnelma tiivistyi ja turistit tuijottivat nälkäisinä siroja thaityttöjä. Ruotsalainen omistaja halusi tarjota vaihtelua. Olimme käyneet muutaman kerran yhdessä ulkona ja hän ihaili vaaleita hiuksiani ja tanssitaitoani. Hän houkutteli tuplapalkalla pukeutumaan stringeihin ja esittelemään sulojani tangolla. Niin kuin huomaat, minulla on isot tissit. Se oli aluksi houkuttelevaa, mutta kyllästyin nopeasti miesten limaisiin katseihin. Sain niin hyvin tippiä, että sanouduin irti ja lähdin pakomatkalle.

Löysin itseni tuota pikaa Phuketista. Bailasin yökaudet muiden reppuretkeläisten kanssa ja asuin halvassa majatalossa. En ikinä unohda jättikokoisia torakoita, joita vilisti pesutiloissa. Tuli kokeiltua pillereitä, viinaa ja huumeita. En itse asiassa muista tuosta vaiheesta paljoakaan. Rahat loppuivat totaalisesti. Kaverit lainasivat, mutta halusivat tietysti vastapalveluksia.

Havahduin jossain vaiheessa.  Olin tutustunut afrikkalaiseen Boboon. Hän soitti turistien iloksi bongorumpuja ja tienasi hulppeasti taskurahoja. Minulla on kaunis laulunääni. Innostuimme pitämään improvisoidun musiikkituokion rantakuppilassa. Yleisö taputti villisti ja vaati lisää. Esiinnyimme ilta toisensa jälkeen ja minä pääsin jaloilleni.

Jatkoimme Bobon kanssa matkaa Krabille. Asuimme rantabungalowissa ja rakastelimme kiihkeästi. Kuten olet varmaan arvannut, maitokahvin väriset kaksoseni Ritu ja Pete ovat rakkautemme hedelmiä. En kertonut Bobolle, että olen raskaana. Arvelin, että hän kärsisi, jos joutuisi kanssani kylmään pohjoiseen. Sain vaivoin matkarahat kasaan ja lensin Suomeen. Lupasimme pitää yhteyttä. En ole kuitenkaan kirjoittanut eikä Bobokaan.

Suloiset kaksoset ovat nyt kolmevuotiaita ja olen tyytyväinen, että olen turvallisesti kotimaassa. Työskentelen läheisessä Lidl’ssä kassalla. Työ on yksitoikkoista, mutta takaa minulle ja lapsille toimeentulon. Ihana Saara hoitaa lapsia päivisin. Nyt herttainen kaksivuotias Satu on liittynyt joukkoon. Pete ei muusta puhukaan, kuin Sadusta. On liikuttava seurata, miten hyvin lapset viihtyvät keskenään.

Mirjami hakee toisen kupillisen kahvia. Olen yllättynyt, miten avoimesti hän kertoo elämästään. Toivotan hänelle kaikkea hyvää, samoin lukijoilleni, terveisin Helmi, tavallinen kotirouva.

Helmi istahti illalla lempinojatuoliinsa ja otti kannettavan tietokoneen syliin. Satujen kirjoittaminen oli lähes unohtunut, sillä perhe vei kaiken ajan. Nyt hän oli valmis jatkamaan tarinaa, jota oli kehitellyt kummipoika Joonatanin kanssa pitkään. Eero oli vetäytynyt oman tietokoneensa ääreen ja tytöt nukkuivat.

SATUJA SADULLE JA KITILLE

Kuningatar Ebony loisti. Hän oli pukeutunut kullankimalteiseen pitkään hameeseen ja kietonut kähäriin mustiin hiuksiinsa värikkäitä nauhoja. Pikkuprinsessoilla Idalla ja Adalla oli vaaleanpunaiset tyllihamoset ja ballerinatossut. Musta Rudolf oli komea saketissaan.

Orkesteri soitti fanfaarin. Seremoniamestari esitteli vieraat saapumisjärjestyksessä.

– Kuningattaren sisarukset Leonardo ja rouva Irene, Michelangelo ja rouva Mimosa, veli Mohamed, Kleopatra ja Marie Antoinette. Kuninkaan sisar Musta Maria. Tarottulkitsija Mama Maddalena.

– Tervetuloa rakkaat, Ebony hihkaisi ja halasi kaikkia. Ida ja Ada kurkkivat Ebonyn hameenhelmojen suojissa vieraita.

– Kummityttöni, miten ihana onkaan tavata pitkästä aikaa, Mama kietoi Ebonyn syleilyyn.

– Mama, minulla on ollut ikävä sinua. Saanko esitellä tyttäreni Idan ja Adan.

– Sinusta on tullut äiti. Tyttäresi ovat yhtä viehättäviä kuin olet itsekin. Hei tytöt, toin teille lahjoja.

Pikkuprinsessat riemastuivat saadessaan kultapaperiin käärityt paketit. Niistä löytyi hohtavat läpinäkyvät pallot.

– Tyttöset, ne ovat kaukosäädettäviä ilmapalloja. Painatte nappia ja ne kohoavat ylös, painatte uudelleen ja liitelevät takaisin luoksenne.

Pikkuprinsessat juoksentelivat innoissaan linnan salissa ja lennättivät pallojaan.

– Kiitos Mama, nyt heillä on hauskaa puuhaa ja me muut voimme keskittyä pääasiaan eli juhlaillalliseen. Käykää pöytään.

Iloinen puheensorina täytti kaikuvan salin, kun kokki kantoi pöytään vadin toisensa jälkeen. Alkuruoaksi tarjolla oli kurpitsakeittoa, pääruoaksi kullankeltaiseksi paistettua ankkaa ja jälkiruoaksi suklaavanukasta.

– Ebony, taidat olla samanlainen herkkusuu kuin Ellinoora aikanaan, Mama sanoi suupielet suklaamuruissa.

– Mennään takan ääreen juomaan kahvit ja lasilliset portviiniä, Ebony ehdotti. – Saatte kertoa viimeiset kuulumiset

Kiti heräsi ja alkoi itkeä. Helmi oli niin sadun lumoissa, ettei heti ymmärtänyt, mistä ääni lähti. Eero tuli puoliunessa Kiti käsivarrellaan katsomaan, missä Helmi oli.

– Hei, anna tyttö minulle. Olin hetken muissa maailmoissa.

Eero vetäytyi silmiään hieroen jatkamaan unia. Helmi otti Kitin syliinsä. Tämä rauhoittui heti ja imi tyytyväisenä rintaa. Helmi silitteli hänen untuvaisia hiuksiaan. Kuule pikkuinen, jatkan satuilua sitten, kun olet vähän kasvanut, hän kuiskasi.

HOPEAHAPSET – Jatkoa Saaran tarinalle

Leikkihuoneesta kuuluu iloisia kiljahduksia. Perhepäivähoitaja Saara on kalustanut kaksionsa toisen huoneen lapsille. Lattialla on värikkäillä kankailla päällystetyt patjat päivänokosia varten. Huoneen nurkassa on lasten mitoille sopiva keittiönurkkaus. Pyöreän pöydän ääreen mahtuu juuri sopivasti kolme taaperoikäistä. Tomera kolmevuotias Ritu kattaa mehumukit ja vadillisen keksejä. Hänen veljensä Pete auttaa vuotta nuoremman Sadun istumaan viereensä matalalle tuolille.

Saara on hoitanut kolmikkoa jo puoli vuotta. Hän on muuttanut kotoaan Helsingistä Hämeenlinnaan ja aloittanut uuden elämän. Muistatte varmaan hänen miehensä Ollin. Hänellä on todettu muistisairaus. Saara järjesti miehelle paikan hoivakodista ja toteutti haaveensa muutosta kotikaupunkiin. Hänellä ja Ollilla ei ole omia lapsia. Hoitolapset ovat sydäntä lähellä. Saara kertoo, että hän ajattelee aina aamuisin, että on kiitollinen, kun saa hoidella pieniä ihmisiä eikä ole kiire minnekään.

Tummahipiäiset Ritu ja Pete ovat kaksoset. Heidän yksinhuoltajaäitinsä Mirjami asuu samassa talossa. Kolmas hoitolapsi Satu on oma päivänsäteeni. Seuraan silmät kosteina, miten hyvin lapset ovat sopeutuneet hoitoon. Saara nauttii elämästään. Hän kertoo, että vuodet Ollin kanssa olivat vuoristorataa. Välillä kaikki oli hyvin, mutta kun viinapirulainen sai otteen, Ollista tuli ilkeä.

– Ymmärrän häntä nyt paremmin, sillä taudinkuvaan kuului pelko ja epävarmuus. Olli purki sen minuun. Olisi pitänyt lähteä paljon aikaisemmin, mutta oli meillä hyviäkin hetkiä, Saara kertoo.

– Oliko helppo muuttaa tänne Hämeeseen?

– Kyllä vain. Ehdin nähdä tarpeeksi maailmaa laivalla. Nyt pikkukaupungin rauha tuntuu hyvältä. Olen saanut uusia ystäviä ja naapuriapu toimii. Olen luottavainen tulevaisuuden suhteen, hän lisää ja vie lastenhuoneeseen lisää mehua. Olen iloinen, että hän on löytänyt paikkansa, terveisin Helmi, kotiäiti.

Amsterdamissa kevät oli kukkeimmillaan. Pinkinpunaiset koristepuut kukkivat kanavien varrella. Helmi oli haltioissaan. Tuntui, kuin Suomen harmaa talvi oli kalpea muisto. Hän oli hankkinut korallinpunaisen kevättakin ja pukenut lapset värikkäisiin haalareihin. Eerolla oli uusi ruudullinen flanellipaita ja tyylikäs ulsteri. Helmi halusi, että he tekisivät vaikutuksen Eeron isään ja sisaruksiin.

Oikea osoite löytyi keskustan tuntumasta kanavakadun varrelta. Julkisivu oli kapea, mutta kerroksia oli ainakin viisi.

– Welcome, tervetuloa, pappa Peter toivotti aurinkoisesti hymyillen.

Eero oli hämillään. Hän ei tiennyt, pitäisikö halata vai kätellä. Siskot pyrähtivät ovelle.

– Eero, olet aivan papan näköinen. Tulkaa peremmälle, Anneke toivotti. Sofie otti Satua kädestä ja ohjasi heidät jyrkkiä portaita pitkin sisälle. Asunnosta avautui huikea näköala alas kanavalle.

– Istuutukaa pöytään. Juotteko kahvia vai teetä? Sadulle on omenamehua. Hain konditoriasta laatikollisen kermaleivoksia, Anneke sanoi ja kattoi pöytään toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia. Sadun silmät loistivat. Kiti nukkui rattaissa, eikä herännyt, vaikka rupattelu oli äänekästä.

Eero katseli vaivihkaa isäänsä. Ei ollut epäilystäkään, ettei hän olisi tämän jälkeläinen. Peter oli komea ja kaikesta näki, että hän oli tehnyt ruumiillista työtä. Hänen silmänsä tuikkivat.

– Olen enemmän kuin iloinen, kun löysit minut poikaseni, hän nauroi ja rutisti Eeroa. – Muistan hyvin äitisi. Hän oli suloinen ja harmittelin usein jälkeen päin, ettemme vaihtaneet puhelinnumeroita. Olisin halunnut tuntea sinut pikkupoikana, hän sanoi hieman hämillisen näköisenä.

– Äiti puhui sinusta pelkkää hyvää, Eero kertoi. – En olisi osannut kuvitella, että tapaamme ja saan samalla kaupan päällisiksi kaksi hurmaavaa pikkusiskoa.

– Saatte majoittua kerrosta ylemmäs. Pikkuneiti taisi herätä, Anneke sanoi ja kurkisti rattaisiin.

– Hello baby, hän sanoi ja nosti Kitin ylös. Tämä ei vierastanut, vaan soi tädilleen leveän hampaattoman hymyn. Helmi vetäytyi yläkertaan imettämään. Satu imi pillillä mehua ja katsoi haikeasti leivosvatiin.

– Ota vaan toinen, jos sinulle maistuu, Sofie sanoi ja ojensi kermaa pursuavan tuulihatun tytölle. Tämä nakersi sitä onnellisen näköisenä.

– Meidän pitää lähteä töihin, tytöt sanoivat kahvihetken jälkeen. – Isäpappa pitää teistä hyvää huolta. Hän on luvannut esitellä huomenna kaupungin nähtävyyksiä.

Eero ja Peter istuivat illalla keittiön pöydän ääressä ja juttelivat. Peter tarjoili kirkasta geneveriä ja tuoreita hedelmiä. Persikat ja viinirypäleet maistuivat Sadulle ja Helmillekin.

– Hyvänen aika, millainen isäntä olen. Tytöt toivat tullessaan kinkkupiirakan. Laittaisitko Helmi sen hetkeksi uuniin.

Helmi ja tytöt vetäytyivät tukevan iltapalan jälkeen nukkumaan. Eeron silmät olivat kirkkaat, kun hän kuunteli isänsä rupattelua. Peter oli kiertänyt rekalla ympäri Eurooppaa. Hänellä oli varasto värikkäitä tarinoita. Peter muisti myös kysellä pojan retkistä.

– Olet löytänyt ihastuttavan vaimon. Minun avioliittoni ei ollut kovinkaan onnellinen, sillä olin jatkuvasti tien päällä. Alkuhuuman jälkeen vaimo halusi erota, mutta pikkutytöt pitivät meidät yhdessä. Hän sairastui rintasyöpään, kun Anneke oli kymmenvuotias. Tytöillä on vain hämärät muistot hänestä. Äitini muutti meille ja piti huolta lapsista. Nyt mummakin on kuollut, hän kertoi.

– Oletko eläkkeellä?

– Kyllä vain, siis sairaseläkkeellä. Selkä prakasi enkä pystynyt enää ajamaan. Kyllä nämä päivät näinkin sujuvat. Käyn päiväkävelyillä, istun kahviloissa ja tuijotan iltaisin televisiosta urheilua. Tytöt käyvät harvakseltaan. Toivoisin, että hekin löytäisivät kelpo aviomiehet, mutta tuntuu, että poikaystävät tulevat ja menevät.

Seuraava päivä oli vauhdikas. Helmi ja Eero olivat varanneet vain viikonloppumatkan. Peter vei heidät aamiaisen jälkeen kanavaristeilylle. Satu hihkui, kun laiva ohitti muita aluksia ja turistit heiluttivat iloisesti käsiään. Jättitötteröt mansikkajäätelöä olivat Sadun mielestä retken parhaat palat. Helmi ei moittinut, vaikka jäätelöä valui uudelle mekolle. He söivät runsaan lounaan kodikkaassa tavernassa aurinkovarjojen alla. Helmi lähti sen jälkeen viemään tytöt päiväunille ja suunnitteli torkahtavansa itsekin. 

Peterillä oli suunnitelma Eeron viihdyttämiseksi. 

– Menemme museoon, hän ilmoitti Helmille.

Tämä vaikutti hieman kummastuneelta, mutta toivotti miehille hyvää matkaa. Nämä palasivat parin tunnin kuluttua iloisessa hiprakassa.

– Mikä se sellainen museo, josta tullaan laulellen? hän kysyi.

– Heinekenin olutmuseo tietenkin, Peter nauroi.

Eero myhäili. – Oli muuten aikamoinen juttu. Istuttiin hevoskärryjen kyydissä kuljettamassa oluttynnyreitä ja opeteltiin laskemaan hanasta olutta. Ei muuten ollut mikään helppo juttu, hän kertoi vuolaasti.

– Hyvä kun viihdyitte. Tytöt ovat nukkuneet makeasti ja ovat valmiit lähtemään ulos. Onko tässä lähistöllä leikkipuistoa?

– Aivan kulman takana, ette voi eksyä. Meillä on Eeron kanssa vielä vähän ohjelmaa. Harmi, kun joudutte lähtemään jo aamulla.

– Niin minustakin. Olisin mielelläni nähnyt Vincent van Goghin maalaukset. Se on hyvä syy tulla toisenkin kerran. Peter, tervetuloa Suomeen. Olisi hienoa, jos pääset tulemaan kesällä. Se on parasta aikaa nauttia vihreästä luonnosta ja nähtävyyksistä. Meillä on hieno keskiaikainen linna ja komea luonnonpuisto Aulangolla, Helmi kertoi.

– Puhuttiin jo Eeron kanssa, että tulen käymään. Tyttäristä en tiedä, heillä on omat menonsa.

Eero oli hilpeällä tuulella kotimatkalla. Helmi oli liikuttunut, miten onnellinen hän oli löydettyään oman perheen. 

– Helmi, minulla on sinulle ehdotus. Meillä on elokuun viimeisenä perjantaina taiteiden yönä avoimet ovet. Laitamme pystyyn pop up näyttelyn ja myymme edullisesti taidegrafiikkakortteja ja vedoksia. Tiedän, että osaat ennustaa tarotkorteista. Tulisitko hommiin? Marlena kysyi puhelimessa.

– Minun pitää selvittää, onko Eero kotona hoitamassa tyttöjä, Helmi vastasi ilahtuneena.

Onneksi Eerolla ei ollut tiedossa menoja, joten Helmi valmistautui illanviettoon. Hän pukeutui hopeanhohtoisilla kuunkuvilla kirjottuun viittaan ja sitoi hiuksensa nutturalle.

– Äiti, sinä näytät erilaiselta, Satu kommentoi.

– Olen Mama Helminen, Helmi nauroi ja kumarsi niin, että viitta hulmusi.

– Äiti menee hassuttelemaan, tarotia ja muuta huuhaata, Eero sanoi ja kaappasi Sadun syliinsä.

– Minä kanssa, Kiti vaati.

– Isin syliin mahtuu vaikka kolme tyttöä, Eero nauroi ja lähetti Helmille lentosuukon. – Pidä hauskaa ja lupaa hyviä ennustuksia.

– Tarottulkintoja kultaseni, Helmi sanoi ja lähti korot kopisten.

Ilta oli kuulas ja väkeä oli paljon liikkeellä. Galleria Paperihuoneella oli hilpeä tunnelma. Tiina-Kristiina keitteli inkivääriteetä ja laittoi halukkaille hiukan terästystä joukkoon.

– Helmi, sinua on jo kyselty. Olen tulostanut jonotusnumeroita, Marlena sanoi ja ohjasi ensimmäisen kävijän takahuoneeseen. Hän oli laittanut Helmille valmiiksi ennustuspöydän. Huone oli tunnelmallisen hämärä. Helmi sytytti tuikkukynttilän ja otti kortit esille. Häntäkin jännitti, millaisia kortteja vieraat nostivat. Hän oli tottunut selittämään tummasävyiset kortit varoituksen sanoiksi.

– Miten ennustus toimi? Tiina-Kristiina kysyi tyttöjoukolta, jotka olivat seuranneet, mitä kortit lupasivat itse kullekin.

– Saatiin tosi hyviä ennustuksia ja tuntui, että ne osuivat kohdalleen, yksi tytöistä kommentoi.

– Minä olisin halunnut saada prinssin, mutta jouduin tyytymään paholaiseen, toinen kertoi.

Helmi oli voipunut, kun viimeinen asiakas oli poistunut. Hän siemaili terästettyä teetä tyytyväisenä, että urakka oli ohi.

– Kiitos, toit meille paljon uusia asiakkaita. He tutustuivat gallerian tarjontaan odotellessaan vuoroaan. Tulethan toistekin?

– Ilman muuta, tämä oli hauskaa vaihtelua. Mutta nyt täytyy rientää katsomaan, miten kotijoukot ovat pärjänneet.

– Etkö näe sitä korteista?

– En todellakaan, Helmi nauroi ja lähti.

Eero ja tytöt olivat unessa sängyn päällä. Helmi riisui varovasti tyttöjen mekot ja peitteli heidät omaan sänkyyn.

Kirjaston valokuvanäyttely oli menestys. Eero sai enemmän tarjouksia kuvitushommista kuin pystyi ottamaan vastaan. Hän päätyi kotoisiin luontokuviin.

– Helmiseni, lähdetäänkö ruska-aikaan Lappiin? Varataan Saariselältä majoitus. Minä patikoin tuntureilla ottamassa luontokuvia ja sinä voit tehdä tyttöjen kanssa pienempiä retkiä.

– Mitä, jos kutsuisit isäsi mukaan. Lapin eksotiikka voisi tehdä vaikutuksen ja minä löydän ehkä uusia kiinnostavia jutunaiheita, Helmi suunnitteli silmät loistaen.

– Loma tekee tytöillekin hyvää, Eero sanoi ja lähti tutkimaan netistä majoitusvaihtoehtoja.

– Miltä Kuukkelinpesä kuulostaa? Mökki on aivan Saariselän keskustassa. Hinta on hyvin kohtuullinen.

– Kuulostaa hyvältä. Laita isällesi viesti ja majapaikan linkki. Hän voi hyvinkin innostua.

Peter lensi Ivaloon ja matkusti sieltä bussilla Saariselälle. Hän oli riemastunut kutsusta ja ilmoitti tulevansa siivet kantapäissä. Eero varasi makuupaikat yöjunaan Rovaniemelle. Satu kiipesi innoissaan ylävuoteelle. Helmi kaivoi repusta iltapalaksi voitelemansa sämpylät. Satu ja Kiti olivat valinneet pillimehut.

Eero korkkasi oluttölkin. – Hyvää lomaa kaikille, hän toivotti.

Tytöt tirskuivat ja nakersivat sämpylöitä.

– Onko herkkuja? Satu kysyi, kun eväät oli syöty.

– Saatte suklaapatukat, kun olette olleet reippaita, Helmi lupasi. – Sitten hammaspesulle ja kipin kapin nukkumaan.

He jäivät aamulla junasta Rovaniemellä ja jatkoivat bussilla matkaa. Tytöt torkkuivat. Helmi katseli ikkunasta kullankeltaisia tunturikoivuja ja yhä punaisemmaksi muuttuvaa maaruskaa. Eeron silmissä kiiltelivät tulevat taidevalokuvat.

Peter oli vastassa Tunturihotellin ovella. Hän halasi Helmiä ja Eeroa ja pörrötti pikkutyttöjen hiuksia.

– Tulkaa peremmälle. Tänään tarjolla on tillikermaista lohikeittoa, hän houkutteli.

Suolainen keitto maistui ruisleivän ja voin kera. Peter ja Eero joivat palanpaineeksi isot tuopilliset Lapin kultaa. Helmi tyytyi lähdeveteen ja pikkutytöille maito maistui. Helmi imetti edelleen Kitiä, mutta totutteli tätä pikkuhiljaa kotiruokaan.

– Sitten majoittumaan. Tästä on lyhyt matka Kuukkelinpesään, Peter opasti. Hän oli ehtinyt jo viedä reppunsa mökkiin.

Retkeläiset istuivat illalla raukeina saunan jälkeen takkatulen ääressä. Tytöt nukkuivat kerrossängyssä. Eero tarjoili rommikaakaota. Helmi huolestui Peterin jatkuvasta yskimisestä.

– Tupakkayskää, tämä selitti. – Lopetin polttamisen jo vuosia sitten, mutta yskä ei hellitä.

– Oletko käynyt lääkärissä?

– Kävin ja valitin selkäkipua. Määräsivät särkylääkkeitä. Tiedän paremman lääkkeen.

Peter kaivoi repustaan pullollisen kirkasta geneveriä. – Tämä auttaa vaivoihin.

Aamulla hän heräsi ensimmäisenä ja laittoi kahvin porisemaan. Ylösnousu oli ollut kankeaa, mutta liikkuminen vetreytti lihakset.

– Ihana herätä kahvintuoksuun, Helmi sanoi tullessaan keittiöön.

– Nukkuvatko tyttöset vielä?

– Eivät, annoin luvan katsella tabletilta piirrettyjä. Maistuuko puuro?

– Mikäs siinä. Ei tule itselle keitettyä, mutta kelpaa toki.

– Otin kaurahiutaleita mukaan ja purkillisen omatekoista puolukkahilloa. Haetaan päivällä kaupasta ruokatarpeita.

– Sopii ja illalla minä tarjoan poronkäristykset, Peter suunnitteli.

BLOGI Hämeen Helmi

Vai pitäisikö sanoa Lapin Helmi. Vietän ruskaviikkoa Saariselällä perheen ja Eeron Peter-isän seurassa. Papasta on tullut tämän viikon aikana perheenjäsen. Hän on hollantilainen ja Eero löysi hänet kuin ihmeen kaupalla. Peter on kietonut tyttäremme Sadun ja Kitin pauloihinsa. Tytöt kilpailevat, kumpi ehtii ensin papan syliin. Hän kertoo heille ihmeellisiä tarinoita laajoilta matkoiltaan. Epäilen, että puolet on mielikuvituksen tuotetta.

Eero kuvittaa parhaillaan luontokirjaa ja kulkee kameran kaulassaan tunturissa. Vieressä kohoaa helppokulkuinen Iisakkipää ja Kaunispään huipulle pääsee autolla. Kävimme siellä porukalla. Nautimme kampanisuja ja kaarnikkamehua. Miehet taisivat ottaa snapsitkin. Satu juoksenteli loivalla tunturin rinteellä ja kasasi pikkukiviä seitapaikalle. Kiti ei vielä kävele, mutta on tomerasti mukana kaikessa missä muutkin. Paluumatkalla pysähdyimme kodalle ja paistoimme mukaan otettuja makkaroita. Tyttöjä ei haitannut, vaikka pinta kärähti.

Viikko Lapissa oli lomaa parhaimmillaan. Näimme poroja ja komeita huskykoiria. Retkeilimme lähimaastossa ja poimimme korillisen tatteja. Tytöt hihkuivat, kun löysivät sieniä, mutta söivät mieluummin makaronilaatikkoa. Meille aikuisille poronkäristys, sienimuhennos ja puikulaperunat maistuivat. Säät suosivat ja näimme jopa revontulia. Maaruska oli parhaimmillaan. Mustikanvarvut olivat heleän pinkkejä ja riekonmarjat hehkuivat punaisina. Kun lähtöpäivä koitti, satoi ja tuuli vinkui. Eero otti viimeiset luontokuvat utuisista tuntureista. Peter pappa palasi kotimaahansa Hollantiin, mutta lupasi tulla taas käymään. Lapinterveisin Helmi

Saara yllätti Helmin joulun alla. Kun Kiti oli täyttänyt vuoden, Helmi oli lopettanut imetyksen. Tyttö söi hyvällä halulla samaa ruokaa kuin muutkin.

– Ajattelin, että voisin ottaa Kitin muutamaksi tunniksi päivähoitoon. Uskon, että hän pärjää hyvin, kun isosisko on mukana. Saat vapaapäivän, hän sanoi, kun Helmi kävi hakemassa Sadun. Kiti oli kotona Eeron kanssa.

– Hienoa, kokeillaan. Olenkin miettinyt jo töihin menemistä, Helmi sanoi.

– Onko sinulla jotain tiedossa?

– Ajattelin repäistä ja ruveta yrittäjäksi. Perustan toiminimen ja markkinoin kirjoittajakursseja. Niille on tänä päivänä kysyntää. Mietin jo nimenkin valmiiksi. Miltä Helmin Kammari kuulostaa?

– Mukavan kodikkaalta. Onnea matkaan. Missä aiot pitää kurssit?

– En tiedä vielä. Kotiin ei mahdu eikä siellä olisi rauhallistakaan. Mietin, jos vuokraisin vasta perustetusta Paperikammarista tilan kerran viikossa. He mainostivat Kaupunkiuutisissa, että se on mahdollista ja tilavuokra on halpa. Voisimme samalla katsella taidetta ja inspiroitua siitä.

– Kuulostaa kiehtovalta. Minä en osaa kirjoittaa, mutta voisin kuvitella, että Mirjami innostuu.

– Laitan tiedotteita ympäri kaupunkia ja tietenkin someen, jos ja kun tästä tulee totta, Helmi lupasi.

Satu rallatteli kotimatkalla lastenlauluja ja kertoili, mitä he olivat touhunneet päivän aikana. Helmiä hymyilytti, kun Satu kertoi menevänsä isona Peten kanssa naimisiin.

– Hyvä kun viihdytte keskenänne. Mitä sanot, jos Kiti tulee joku päivä mukaan?

– Joo, se voi olla meidän lapsi, Satu riemastui.

– Entä Ritu?

– Se saa olla kummitäti, joka tuo lahjoja. Saara-täti antaa meidän paketoida leluja. Me käytetään hurjan paljon teippiä, Satu kertoi.

Helmi kertoi kotona Saaran terveiset. Eeron silmiin syttyi pilke.

– Vapaapäivä, hienoa, mitä keksittäisiin? Tehdäänkö vaikka lisää lapsia?

Helmi heitti häntä pipolla ja lähetti lentosuukon perään.

Helmi puki Kitille tämän pörröisen kotihaalarin. Tyttö roikotti kädessään nappisilmäistä nallea.

– Pakkaa se uuteen reppuusi. Katso miten hienoja koirankuvia tässä on.

– Se on ryhmä Hau, Satu tiesi. – Katsotaan niitä telkkarista. Rolle on minun lempparini.

– Hyvä, nyt matkaan. Jaakko-setä on luvannut viedä meidät. Tulen mukaan, kun Kiti jää ensimmäisen kerran hoitoon.

Saara tarjosi Helmille ja Jaakolle aamukahvit ja tuoreita pullia. Satu otti Kitiä kädestä ja vei hänet leikkihuoneeseen. Ritu ja Pete heittelivät tyynyjä. Kiti muksahti pyllylleen, kun pehmeä tyyny osui. Hän parahti itkuun.

Helmi riensi katsomaan, mikä oli hätänä. – Hei, vähän rauhallisemmin. Kiti on vielä pieni, hän torui.

Saara tuli paikalle ja nosti Kitin syliinsä. – Istukaa tyynyjen päälle niin luen teille aamusadun. Satu ja Kiti, vilkuttakaa äidille.

Helmi oli hieman huolissaan, miten päivä sujuisi, kun hän palasi Jaakon kyydissä kotiin.

Eero oli kattanut keittiön pöytään brunssin.

– Hyvänen aika, kuohuviiniä heti aamulla ja ruusuja, Helmi huudahti hämmästyneenä.

– Juhlapäivä kultaseni. En muista, koska viimeksi olemme olleet kahdestaan. Nautitaan kuohut ja vietetään sen jälkeen päivä sängyssä.

– Eero, senkin roisto, sinulla on irstas mielikuvitus. Rakastan sinua, Helmi sanoi ja istuutui Eeron polvelle.

Helmi ja Eero lähtivät iltapäivällä posket hehkuen reippaalle lenkille linnanpuistoon. Helmi soitti Saaralle ja kysyi sydän pamppaillen, miten päivä oli sujunut.

– Hienosti, Kiti nukkui pienet päiväunet ja riensi sen jälkeen jatkamaan leikkejä muiden kanssa. Ei meillä ole mitään hätää.

– Hyvä, tulen rattaiden kanssa hakemaan.

– Älä pidä kiirettä, leikit ovat vielä kesken.

Satu oli tohkeissaan illalla. – Meillä oli kivaa. Työnnettiin Kitiä nukenvaunuissa ja se kikatti. Saara-täti antoi meidän kaulita piparitaikinaa ja saatiin painella tähtiä ja sydämiä. Minulla on repussa maistiaisia.

Helmi oli sekä helpottunut että surullinen, kun ihana vauva-aika oli ohi.

– Eero, minulla on suunnitelma, hän kertoi illalla, kun tytöt olivat nukkumassa unikaverit kainaloissaan.

– Kerro puluseni. Vietetäänkö huomennakin kotipäivä?

– Älä unta näe. Nyt on aika tarttua toimeen. Olen tutkinut netistä, miten yritys perustetaan, eikä se vaikuta monimutkaiselta. Eniten minua huolestuttaa markkinointi. Rupean vetämään kirjoittajakursseja ja toivon, että saan pienen ryhmän kasaan.

– Ilmoittele Facebookissa ja laita kaupungin menosivuille houkutteleva ilmoitus. Tarjoa aluksi ystävähintaan, niin saat takuuvarmasti asiakkaita. Missä kokoonnutte? Vai ajattelitko verkkokurssia?

– Kaikki ovat kyllästyneet etäkursseihin. Otin yhteyttä Paperikammarin tyttöihin ja sovin, että aloitan tammikuussa, jos saan ryhmän kasaan.

– Minäkin voin ilmoitella tutuille. Puskaradio toimii yleensä tehokkaasti.

Helmi katseli tammikuun ensimmäisenä maanantaina ympärilleen Paperikammarissa. Keskellä huonetta oli pyöreä pöytä, jonka ääreen mahtui mainiosti kuusi kurssille ilmoittautunutta oppilasta. Kammarin seinille oli ripustettu herkkiä temperamaalauksia. Ne olivat Paperihuoneen graafikko Marlenan käsialaa.

Helmi hyräili keittäessään inkivääriteetä. Ovi kolahti ja ensimmäinen kurssilainen tuli sisään.

– Mirjami, hienoa että pääsit tulemaan. Entä työkuviot?

– Teen lyhyttä viikkoa. Sunnuntai ja maanantai ovat vapaat. Kaksoset ovat hoidossa ja minä vietän laatuaikaa täällä sinun hyvässä seurassasi.

– Tosi kiva, ota kuppi kuumaa teetä.

– Kiitos, ulkona on paukkupakkanen, kyllä maistuu.

Helmi huomasi, että Mirjami sujautti laukustaan pienen terästyksen teemukiin.

Ovi kävi ja loput kurssilaiset tulivat yksi kerrallaan punaposkisina sisälle.

– Tiina-Kristiina ja Marlena, teidät tunnenkin. Jaakko, tervetuloa, hienoa että uskaltauduit mukaan. Kata käyt vielä lukiota, lintsaatko?

– Ei, meillä olisi ollut viimeisellä tunnilla liikuntaa, mutta opettaja antoi luvan osallistua. Tulin pyörällä.

– Entä sinä Kaarlo?

– Sano Kalle vaan, niin kaikki muutkin sanovat. Asun tässä lähellä ja olen työttömänä. Kirjoituskurssi tulee tarpeeseen. Haaveilen runokirjasta.

– Hienoa ja tervetuloa. Käydään nopea esittelykierros. Kertokaa, mitä toivotte kurssilta.

Kävi ilmi, että kaikki olivat hämeenlinnalaisia ja toivoivat virikkeitä kirjoitteluun. Helmi kehotti heitä tutustumaan näyttelyyn ja valitsemaan spontaanisti jonkun maalauksen, joka kosketti.

– Saatte kymmenen minuuttia aikaa, laitan munakellon soimaan. Kirjoittakaa oma esittely näiden kuvien innoittamana. Lukeminen on vapaaehtoista, mutta kertokaa kuitenkin, mikä niistä puhutteli.

Marlena kuunteli korvat punaisina, kun kurssilaiset kehuivat maalauksia ja löysivät niistä salaisia merkityksiä. Hänen oma suosikkinsa on sinisävyinen neito, joka kurkisti ujona pitsiverhon takaa.

– Voin aloittaa, olin nuorena ujo enkä rohjennut käyttää lahjojani. Nyt kun ikää ja elämänkokemusta on kertynyt, maalaan intohimoisesti ja kirjoitan pieniä tarinoita. Jos pidätte töistäni, olen ikionnellinen, Marlena sanoi.

Kurssilaiset taputtivat. Yksi toisensa jälkeen he nimesivät suosikkinsa ja kertoivat pari sanaa elämästään.

– Tuo rohkeasti tulevaisuuteen katseensa suunnannut neitonen kuvastaa minua, Mirjami sanoi. – Haluan uskoa, että elämä tarjoaa edelleen jännitystä ja seikkailua. Minulla on tällä hetkellä meneillään suvantovaihe kahden pienen lapsen kanssa.

– Minun seikkailuni ovat jo takana, Jaakko sanoi ja osoitti surusilmäistä neitoa. – Hänestä tulee mieleen puolisoni Elli, joka oli kaunis ja haaveellinen. Jaakko pyyhkäisi vaivihkaa silmiään.

Kata kertoi kirjoittavansa koulun sähköiseen lehteen pieniä tarinoita ja kaipasi harjoituksia. Tiina-Kristiina harrasti sukututkimusta. Marlena suunnitteli kirjoittavansa ja kuvittavansa satukirjan.

– Kiitos, seuraava harjoitus liittyy tähän päivään. Kirjoitusaikaa on hulppeat kaksikymmentä minuuttia ja aiheena on maanantai. Halukkaat saavat lukea. Mietitään sen jälkeen kotitehtävää. Saatte lähettää kirjoitukset sähköpostissa ja kommentoida toistenne tarinoita. Annan lisäksi kaikille henkilökohtaista palautetta, Helmi ohjeisti.

Paperikammarissa oli hiljaista, kun kurssilaiset paneutuivat harjoitukseen. Mirjami oli tarkkaillut otsatukkansa alta kurssitovereita ja viittasi ensimmäisenä, kun oli aika lukea.

– Otin vapauden kirjoittaa muidenkin puolesta, hän sanoi ilkikurinen hymy huulillaan.

MAANANTAI

Helmin kirjoittajakurssilta kuului iloinen hälinä Arvi Karistonkadulle asti. Mirjami oli tuonut naapurinsa Saaran leipoman mehevän omenapiirakan.

– Herkutellaan tauolla, Helmi sanoi ilahtuneena. – Tehdään pieniä harjoituksia sitä ennen. Kaikkihan me rakastamme maanantaiaamuja. Arvelin, että haluatte kirjoittaa, miltä tuntui tänään herätä.

– Meillä tuoksui kahvi ja kaakao, Mirjami hymyili. Kaksoset Ritu ja Pete riensivät kilvan päivähoitoon, sillä Saara oli luvannut herkkuja.

– Meillä oli puuroa. Inhoan sitä, mutta kun päälle laittaa runsaasti mansikkahilloa ja hunajaa, niin menettelee. Äiti sanoikin, että syön hilloa puurolla, Kata kertoi.

– Kalle sinä et tainnut keittää itsellesi puuroa?

– No en, poltin pari paahtoleipää karrelle ja otin lohdutukseksi paukun. Tuli eilen juhlittua aika railakkaasti, Kalle tunnusti.

Kammarissa leijui lievä alkoholin haju.

– Tiina-Kristiina, entä sinun aamusi?

– Yritän laihduttaa, kuppi mustaa kahvia ja luonnonjogurttia mustikoiden ja myslin kera. Tuo kakun tuoksu saa minut kaipaamaan herkkuja.

– Sinnitellään vielä hetki. Saatte kymmenen minuuttia aikaa kirjoittaa unelma-aamustanne.

Kurssilaiset syventyivät tehtävään. He rakastivat mielikuvitustarinoita. Munakello pirahti turhan nopeasti.

– Kuka haluaa aloittaa? Helmi kysyi.

– Minä voin lukaista, Mirjami ilmoitti reippaasti. Hän otti hyvän asennon kovalla puutuolilla.

Ovikello pirahti. Kuka kumma siellä oli aikaisin maanantaiaamuna? Lapset olivat hoidossa. Minulla oli vapaapäivä ja olin haaveillut nukkuvani vähintään puoleen päivään. Kietaisin aamutakin alastoman vartaloni ympärille ja menin avaamaan.

– Mirjami, kultaseni, halusin yllättää sinut.

Rakastajani, jonka luulin olevan työmatkalla, tuli tuoretta croissantpussia heilutellen.

– Miten ihmeessä olet täällä? Luulin, että tulet vasta huomenna.

– Karkasin, oli niin ikävä. Puluseni, katso mitä muuta toin.

Rakastaja ojensi minulle kylmän kuohuviinipullon, jonka etiketissä luki LOVE.

– Sopisiko pieni brunssi? Leiriydytään sohvalle, herkutellaan ja murustellaan, ehkä keksimme sen jälkeen jotain muutakin mukavaa.

Halasin miestä, hain meille korkeat lasit ja nautin. Olisipa aina maanantai.

– Hyvä Mirjami. Siinä oli ihastuttava tunnelma. Haluatko Kalle jatkaa?

– Joo, olisin mielelläni se rakastaja, mutta tällainen tarina syntyi.

Kännykkä pirahti. Hautasin pään tyynyyn. Oli maanantaiaamu ja kello vasta seitsemän. Miksi ihmeessä en ollut sulkenut puhelinta. Sitten muistin. Olin lupautunut auttamaan mummoa marttojen hyväntekeväisyysmyyjäisissä. Minulla on pakettiauto, jolla olin luvannut roudata pöytiä ja muita tarvikkeita linnanpuistoon.

Siellä oli vilkas hyörinä, kun saavuin pää sekaisin paikalle. Onneksi en joutunut puhallustestiin. Puolen päivän aikaan pöydät notkuivat vastapaistettuja leivonnaisia. Innokkaita ostajia pyöri jonoksi asti ympärillä. Mummo säteili ja kertoi kaikille, miten avulias tyttärenpoika hänellä oli.

– Kalle, olet ruokapalkalla. Maistele kaikkea, martat kehottivat.

Tunsin itseni pitkästä aikaa hyväksi ihmiseksi. Vein pullapussin kotiin ja istuin parvekkeelle herkuttelemaan. Kaadoin kahvin joukkoon reippaan tujauksen brandya. Maanantaipäivä ei olisi voinut paremmin sujua. Hyvä minä.

– Hienoa, sait iloa, kun autoit muita. Pullakahvit tuntuivat ansaituilta samoin kuin se tujaus. Jatketaan lukemista tauon jälkeen. Keittiössä on kahvia ja omenapiirakka odottaa.

Kurssilaiset ulvoivat naurusta. Kata ja Kalle näyttivät hetken epävarmoilta, mutta yhtyivät sitten yleiseen ilonpitoon.

– Nyt ei puutu muuta kuin se omenapiirakka, Helmi sanoi yrittäen kätkeä hilpeyttään.

– Täällähän se on laukkuni pohjalla, nyt herkutellaan, Mirjami sanoi ja kantoi tuoksuvan piirakan pöytään.

– Ehdotan, että te muut laitatte kirjoituksenne sähköpostiryhmään. Minulla on ehdotus kotitehtäväksi. Miltä kuulostaa, jos kirjoitatte fantasiaa? Aiheena on haave tai vaihtoehtoisesti pettymys. Proosaa tai runoa, kaikki käy.

– Sopii, tämä omenapiirakka on herkkua, Tiina-Kristiina sanoi ja otti toisen palan. – En oikeasti laihduta, vaikka ehkä syytä olisi, hän tunnusti.

– Sorry, kirjoitin spontaanisti, toivottavasti et loukkaantunut? Mirjami kysyi huolestuneena.

– Sinulla on tarkat silmät. Se Kallen krapulakin taisi olla totta, Tiina-Kristiina sanoi huvittuneena. – Mistä arvasit?

– Kyllähän sellaisen näkee, Mirjami nauroi ja tönäisi Kallea. – Lähdetäänkö yhtä matkaa, minulla on sinulle jotain.

Kalle katsahti häneen yllättyneenä ja nyökkäsi.

– Tavataan viikon kuluttua, hyviä kirjoitushetkiä kaikille, Helmi sanoi ja tiskasi teemukit ja tyhjän piirakkavadin.

Kurssilaiset kietoivat huivit kaulaan ja pipot päähän. Vaikka järveltä puhalsi viima, Mirjami ja Kalle istuutuivat Ystävyydenpuiston penkille. Mirjami virnisti ja otti laukustaan taskumatin.

– Arvelin, että sinulle maistuisi pieni lämmike.

Kalle otti kunnon huikan ja hymyili. – Et olekaan mikään turha tyttö. Kunnon ainetta. Saanko kysyä, oliko se juttu rakastajasta faktaa vai fiktiota?

– Pelkkää fantasiaa, Mirjami nauroi. – Opin maailmalla, että hyvistä hetkistä kannattaa pitää kiinni ja haaveet pitävät hengissä. Minulla on vapaahetket harvassa. Nyt kun lapset ovat hoidossa ja työvuoro vasta huomenna, otan ilon irti.

– Mitä sinulla on suunnitelmissa?

– Hyvää ruokaa ja hyvää juomaa. Katsoin LounasReskasta, että Hällässä on tarjolla paistettuja silakoita ja perunamuhennosta. Mitä sanot, tuletko mukaan?

– En taida, saan seuraavan työttömyyskorvauksen vasta loppukuusta. Ei ole varaa syödä ulkona.

– Mitä jos tarjoan tämän kerran. Voitaisiin vielä rupatella, mutta täällä ulkona ei tarkene.

– Kiinni veti. Korvaan lounaan sinulle heti, kun pääsen jaloilleni. Olen lähettänyt kymmeniä työpaikkahakemuksia, mutta vielä ei ole tärpännyt.

– Millaisia töitä haet?

– Olen insinööri ja koodaan nettisivuja. Työkkäri kehotti perustamaan oman yrityksen, mutta se tuntuu ylivoimaiselta.

– Olen kuvitellut, että alalla riittää töitä, Mirjami hämmästeli.

– Meitä on nykyään liikaa. Älä ota murheita, pärjään näinkin. Mennään syömään ja puhutaan mukavammista asioista.

– Näin tehdään, Mirjami sanoi.

Kalle avasi kohteliaasti painavan kellariravintolan oven ja molemmat istuutuivat holvikaarien alle tunnelmalliseen saliin. Silakkapihvit olivat juuri niin rapean herkullisia, kuin Mirjami oli ennakoinut. Perunamuhennos oli hänen heikkoutensa. Myös Kallelle maistui. Hän lastasi buffetpöydästä annoksen toisensa jälkeen.

– En ole aikoihin syönyt mitään näin hyvää. Pärjään mainiosti kaupan lihaperunasoselaatikolla ja hernekeitolla, mutta tämä on ylellistä, hän kiitteli.

– Nähdään viikon kuluttua. Nyt pitää kiitää. Haen lapset viideltä ja sitä ennen täytyy käydä kaupassa, Mirjami kuittasi ja lähti kättä heilauttaen.

Kalle jäi katsomaan hänen peräänsä häkeltyneenä, miten nopeasti hän oli saanut uuden ystävän. Hän mietti, poikkeaisiko Goodmanin Alkossa. Hän oli pannut aikoja sitten raha-asiansa tärkeysjärjestykseen.

Helmi kertoi illalla Eerolle, että ensimmäinen kurssipäivä oli ollut kiehtova.

– Kurssilaiset ovat mukavia ja kirjottavat reippaasti. Meillä on vaitiolovelvollisuus, mutta sen verran voin kertoa, että Mirjamista kuulemme vielä. Hänellä on pelottavan tarkat silmät, hurtti huumori ja sana hallussa.

– Hauska kuulla, että olet innoissasi. Tosi hyvä juttu, että kurssit ovat päivällä ja lapset hoidossa. Minäkin olen edistynyt kuvien käsittelyssä. Voin kohta ottaa seuraavan tilaustyön. Taloutemme on hyvällä mallilla.

– Siitä tuli mieleen, että voisimme mennä viikonloppuna porukalla ulos syömään. Mieleni tekee susheja, Helmi suunnitteli.

– Juhlitaan vaan. Kyllä minullekin sushit maistuvat ja tyttöjen on hyvä maistella muutakin kuin makaronilaatikkoa.

BLOGI Hämeen Helmi

Kotirouva Helmistä on tullut yrittäjä Helmi. Vedän nykyään viikoittain pientä kirjoittajakurssia. Ei se takaa leveää leipää, mutta tuo virkistystä arjen pyörittämiseen. Suloiset tyttäreni kolmevuotias Satu ja vuoden ikäinen Kiti ovat nyt molemmat päivähoidossa. Tomera Saara pitää huolta, että he viihtyvät ja syövät hyvin. Kaverit Ritu ja Pete ovat tyttöjen parhaita ystäviä. Olen onnellinen, että löysimme Saaran. Hän vakuuttaa, että viihtyy työssään. Niin minäkin. Vaikka kurssipäiviä on toistaiseksi vain yksi viikossa, tekstien lukeminen ja kannustavan palautteen antaminen vie aikaa. Olen vähän pulassa markkinoinnin kanssa. Tiedän, että minun pitäisi perustaa kotisivut, joilla mainostan kursseja, mutta taitoni eivät riitä. Tämä blogi toimii valmiilla alustalla, mutta Helmin kammarille tarvitsen ajantasaisen varauslistan. Ehkä löydän vielä osaajan, joka voi auttaa.

Hopeahapset lehti on yllättävää kyllä kiinnostunut kotiäidin arjesta. Kirjoittelen pienistä sattumuksista lasten kanssa ja herkistelin yhteisellä kokkauksellamme. Tytöt ihastuivat susheihin, joita nautimme oikein ravintolassa. He käyttäytyivät hyvin ja opettelivat jopa puikkojen käyttöä. He huomasivat, että niillä voi näppärästi keihästää makupaloja. Mieheni Eero tutki netistä sushireseptiä. Hän haki kaupasta norilevyjä, sushiriisiä, soijakastiketta ja säilöttyä inkivääriä. Wasabia emme tohtineet tarjota tytöille.

Höyrytin riisin ohjeen mukaan ja lisäsin viinietikkaa. Kun se oli sopivasti jäähtynyt, levitimme riisiä yhteisvoimin tyttöjen kanssa merilevälevyjen päälle. Eero suikaloi kylmäsavulohta, avokadoa, tomaatteja ja kurkkuja. Tytöt asettelivat niitä kieli keskellä suuta riisin päälle. Vaikein vaihe oli, kun rullasimme koko komeuden niinimaton avulla tiukaksi paketiksi. Eero teroitti parhaan veitsemme ja leikkasi kauniita rullia. Satu asetteli ne neljälle lautaselle, Eero otti kuvia ja sen jälkeen herkuttelimme. Olen itsekin hämmästynyt, miten hienoja ja maukkaita niistä tuli. Terveisin sushimestari Helmi ja pikkuapulaiset

Helmi herkisteli antamansa kotitehtävän parissa. Kurssilaiset olivat ottaneet tehtävän tosissaan. Helmiä kutkutti Kallen runo Työttömän taivas.

Mitä elämässä epäonnistunut poikamies voi toivoa?

No tietenkin hurmaavaa tyttöystävää,

kossua pullonsuusta, silakkapihvejä,

unelmatyötä tarjoavaa varakasta ystävää.

Lottovoitosta ei kannata uneksia,

pikemminkin säännöllisistä kuukausituloista,

aurinkoisista päivistä, kuutamoista,

nousukiidosta avaruuteen,

märistä unista, rakkaan syleilystä.

Myös Marlenan kirjotus oli koskettava. Helmi aavisti, että teksti oli tullut alitajunnan syövereistä.

Vaaleansiniseen tutuun pukeutunut kuusivuotias pikkutyttö värisi tanssisalin aulassa. Hänen vuoronsa tulisi pian. Hän ei ollut halunnut balettikouluun, mutta äiti oli päättänyt antaa Lenalle mahdollisuuden, josta hän itse oli jäänyt paitsi. Esiintyminen jännitti. Polvet tärisivät, kun hänen vuoronsa tuli. Liikkeet olivat kömpelöitä ja hän eksyi heti alkutahtien soidessa pianomusiikin tahdista. Balettiopettaja näytti kärsivältä. Hän kutsui kesken tanssin seuraavan tytön lavalle.

– Ei sinusta tanssijaa tule. Kerro äidille terveiset, etten pane pahakseni, jos lopetat saman tien.

Lena oli sekä helpottunut että turhautunut. Olisi hän voinut yrittää enemmän.

Äiti oli suunnattoman pettynyt, kun tytär ei ymmärtänyt parastaan.

– Olet kiittämätön, balettitunnit olivat kalliita tyllihameesta ja balettitossuista puhumattakaan, hän moitti.

Lena vetäytyi itkua vääntäen omaan huoneeseensa. Tanssi ei ollut häntä varten. Hän valitsi hyllystä Runotyttö-kirjan ja eläytyi sen maailmaan. Epäonnistunut tanssitunti ja äidin kyyneleet unohtuivat.

Helmi oli kokenut samanlaisia tuntemuksia yrittäessään nuoruudessaan harjoitella pianonsoittoa. Koskettimet eivät totelleet ja tylsät harjoitukset saivat hänet pahoinvoivaksi.

Helmi siirtyi lukemaan Katan haaveista ja yritti unohtaa mieleen nousseet ikävät muistot.

Minusta tulee isona kirjailija. Maailma hämmästyy, miten taitavasti sukellan fantasiaan, joka joku päivä on totta. Tarinani päähenkilöinä seikkailevat keijut, maahiset ja pelottava hirviö, joka uhkaa yhdellä henkäyksellä hävittää kaiken elollisen. Ilmastonmuutos ja luonnonkatastrofit ovat hänen erikoisalaansa.  Sankari on rohkea Kata ja hänen rakastettunsa Karri. He heittäytyvät uhkarohkeasti taisteluun ja pelastavat maailman.

Helmi tunsi yhtäkkiä itsenä vanhaksi. Miten reippaasti tyttö kuvailikaan haavettaan. Maailma on nuorten ja heissä on tulevaisuus. Millaisen pallon jätämmekään Sadulle ja Kitille? hän mietti.

Tiina-Kristiina oli laittanut viestin, että oli saanut yllättäen sijaisopettajan paikan ja peruuttaa kurssin työkiireiden vuoksi. Helmi lupasi raskain mielin palauttaa kurssimaksun. Hän poimi sähköpostista seuraavaksi Jaakon kirjoituksen.

Ei minulla tässä iässä ole enää haaveita. Nuorempana oli. Ajattelin, että kun löydän oman rakkaan, elämä on yhtä juhlaa. Ei se ollut. Meillä meni Ellin kanssa hyvin, mutta jatkuvat rahahuolet painoivat ja terveyskin reistaili. Sairastuin keuhkotautiin ja vietin kuukausia parantolassa.  En kuitenkaan kuvitellut, että vaimo kuolee ennen minua. Rintasyöpä pirulainen iski. Elli sai parasta mahdollista hoitoa. Sytostaatteja ja sädetystä, mutta hän tuli niistä vain entistä kipeämmäksi. Kärsin, kun en osannut auttaa. Elli toivoi, että hänen hautajaisissaan lauletaan Titanic hymni Sua kohti Herrani ja tarjotaan saattoväelle karjalanpaistia. En osannut itkeä, mutta rinnasta pisti. Lapset olivat tukena, mutta itse minä suruni kannoin. Asun nyt leskimiehenä Lilli-kissan kanssa pienessä kaksiossa. Päivät ovat kaikki samanlaisia. Haen kaupasta hernekeittoa, ruisleipää, lenkkimakkaraa, perunoita ja maksalaatikkoa. Tutustuin alakerran perheeseen. Olen saanut elämänuskoa, kun he luottavat naapuriapuuni. Vien muutaman kerran viikossa pikku Sadun ja pikku Kitin päivähoitoon. Helmi-äidin korvapuustit kruunaavat päiväni. Tuntuu hyvältä, kun joku vielä tarvitsee minua.

Helmin silmät kostuivat. Hän ei ollut aavistanut, miten tärkeää Jaakolle oli olla avuksi.

– Hei, olet uppoutunut tietokoneen uumeniin, maistuisiko kahvikupillinen, Eero huhuili.

– Kyllä kiitos, olen loppusuoralla näiden harjoitustehtävien kanssa, Helmi havahtui. Hän oli säästänyt Mirjamin kirjoituksen viimeiseksi. Hän oli otsikoinut sen: Elämä on.

Helmenvalkoiset bikinit peittivät niukasti ruskeaksi paahtuneet suloni. Olin kiinnittänyt hehkuvan punaisen kiinanruusun platinanvaaleisiin hiuksiini ja rajannut silmäni turkoosinsinisiksi. Kietaisin värikkään sarongin vyötäisilleni. Olin valmis seikkailuun. Olin onnistunut jättämään huumekokeilut ja päättänyt aloittaa uuden elämän.

Andamanmeren aallot hivelivät jalkoja kävellessäni rantahiekalla. Läheisestä baarista kuului rummutusta. Tunsin kiihottuvani. Minulla on rytmi veressä ja kaipasin villiä illanviettoa. Sitä myös sain. Kähärätukkainen Bobo virnisti bongorumpujen takaa ja aloitti vauhdikkaan soolon. Kiepuin tarjottimenkokoisella tanssilattialla yhdessä muiden turistien kanssa. Istuuduin hikisenä baaritiskille ja tilasin thaiviskiä Coca-Colan ja jääpalojen kanssa. En ehtinyt edes siemaista lasia tyhjäksi, kun olin taas parketilla.

Yö oli ihmeellinen. Istuin rantahiekalla kuun valossa Bobon kanssa. Hän siveli hiuksiani ja kuiskasi, ettei ollut koskaan ennen ollut näin ihastunut. Tyhjensimme yhdessä viskipullon, uimme sametinpehmeässä meressä ja päädyimme aamun sarastuksen myötä kurjaan hotellihuoneeseeni. Bobo muutti luokseni saman tien, eikä välittänyt mukavuuksien puutteesta. Hänellä ei ollut muita varusteita kuin kulunut kangasreppu ja bongorumpu. Yöt hän oli viettänyt palmun katveessa rannalla.

– Rakkaani, kissimirrini, olet päivänsäteeni ja öitteni jumalatar, hän kuiskaili.

Eräänä iltana rantaravintolassa oli karaoke. Olen aina rakastanut laulamista ja uskaltauduin parin viskin jälkeen lavalle. Kuppilan omistaja ihastui ääneeni ja tarjosi pientä korvausta vastaan keikkaesiintymisiä. Suostuin tietenkin, sillä tarvitsin rahaa elämiseen. Bobosta ei ollut elättäjäksi, sillä hän käytti soitolla tienaamansa rahat saman tien viinaan.

Vaihdoimme kuitenkin pian maisemaa ja lemmiskelimme seuraavat viikot Krabilla. Maisema oli satumainen. Pystysuorat karstikalliot reunustivat upeaa hiekkarantaa. Elimme huolettomina keikka-ansioillamme.

Kun rahat loppuivat, Bobo lähti. Heilautti vain kättään ja oli poissa. Olin jo hetken epäillyt, että olen raskaana. Kierukka oli pettänyt. En kuitenkaan kertonut asiasta, sillä halusin, että olemme molemmat vapaita. En tiedä, mistä sain matkarahat kasaan, mutta löysin itseni kuukauden kuluttua Bobon lähdöstä hyytävän kylmästä Suomesta. Kaksoset Ritu ja Pete ovat parasta, mitä minulle on tapahtunut. Rikasta rakastajaa ei ole ilmaantunut, mutta elän toivossa.

Helmi tunsi Mirjamin tarinan ennestään, mutta ilahtui lukuisista yksityiskohdista. Hän antoi pisteitä, ettei tyttö yrittänyt kaunistella tekemisiään.

Seuraavana maanantaina Paperikammarissa oli paikalla Helmin lisäksi vain Mirjami, Kalle ja Jaakko. Kata oli laittanut viestin, että hänellä oli meneillään koeviikko. Marlena ei ollut ilmoittanut poissaolostaan. Helmi toivoi, että hän tulisi myöhässä.

Ovi kolahti, kun kurssilaiset olivat saaneet eteensä höyryävät teemukit.

– Anteeksi, liukastuin katukäytävällä ja satutin nilkkani. Ei se varmaan ole mitään vakavaa, mutta piti kävellä varovasti, hän selitti.

– Anna kun vilkaisen, Helmi sanoi ja tunnusteli Marlenan jalkaa.

– Tämä on turvoksissa, parasta että käyt näyttämässä ensiavussa. Tilaan sinulle taksin.

Marlena valahti kalpeaksi. – En tiedä, onko minulla tarpeeksi rahaa autokyytiin, hän sanoi.

– Kuule, minulla on auto tuolla pihassa. Käyn heittämässä sinut, Jaakko tarjoutui.

Helmi jäi Mirjamin ja Kallen kanssa ihmettelemään, jatkaisivatko he kolmistaan vai odottaisivatko muita.

– Ensiavussa voi kestää, jutellaan kotitehtävistänne, Helmi ehdotti ja kaatoi toiset kupilliset teetä. Laukusta löytyi suklaakeksipaketti.

– Tarvitsemme vähän vahvistusta, hän hymyili. – Oletteko lukeneet toistenne kirjoitukset?

– Tykkäsin Kalle sinun runostasi. Sait muutamaan säkeeseen kiteytettyä kaiken oleellisen, Mirjami nauroi.

– Ajattelin sinua ja runo syntyi spontaanisti, Kalle vastasi.

Helmi ei oikein tiennyt, mitä ajatella sananvaihdosta. Hän uumoili, että nuorilla oli yhteinen salaisuus.

– Joo, nyt ei puutu kuin upporikas työnantaja, Kalle virnisti.

– Helmi, ymmärsin, että kaipaat tekijää Helmin kammarin nettisivuille. Tiedätkö, että vieressäsi istuu ammattilainen? Mirjami kysyi ja vilkaisi Kallea.

Tämä punastui. – Mirjami liioittelee. Osaan kyllä koodata sivuja, mutta kysyntää ei juuri ole ollut. Kiinnostaisiko sinua, jos luonnostelen jotain?

– Totta kai kiinnostaa. Mietin juuri, kenen puoleen kääntyisin, Helmi innostui. – Puhutaan lisää kurssin jälkeen. Mirjami, sinun kirjoituksesi oli rehellinen ja kiinnostava. Jäin miettimään, miten selviydyit raskaudesta ja kahden lapsen yksinhuoltajuudesta.

– En halunnut valitella. Totta kai aluksi oli raskasta. Imetys sujui hyvin, maitoa tuli enemmän kuin kaksoset ehtivät ahmia, mutta yövalvomisiin en tottunut koskaan. Nyt kun lapset ovat jo kolmevuotiaita, muistelen kuin sumussa, miten kanniskelin heitä ja halusin vain nukkua.

– Kuulostaa tutulta, Helmi hymyili. – Olet selvinnyt mainiosti. Lapset ovat omatoimisia ja ottavat muut huomioon.

– Kyllä vain, ovat välillä vähän liiankin omatoimisia. Ritu haluaa pukea itse ja se kestää. Petelle onneksi kelpaa mitkä vain vaatteet, kunhan ne ovat mukavat eivätkä kiristä.

– Onko toiveita seuraavasta kirjoitusharjoituksesta?

– Minä voin jatkaa runojen parissa, Kalle mietti.

– Entä sinä Mirjami? Haluatko palata muistoissa Aasian aurinkoon ja kuutamoöihin?

– En taida. Se vaihe elämässä on ohi.

– Laitan sinulle ja muille kurssilaisille uuden tehtävän sähköpostissa, Helmi lupasi.

Mirjami veti pipon korville ja lähti.

Kalle katsoi toiveikkaan näköisenä Helmiä. – Minulla on muutama idea. Kerro, mitä kaikkea haluat Helmin kammarin nettisivuille?

– Etusivulla voisi olla joku kiehtova kuva. Ei mitään tylsiä lyijykyniä ja vihkoja, vaan haaveita, toiveita, ilonpilkahduksia, hän visioi.

– Vähän konkretiaa, kiitos, Kalle sanoi ja mietti, pitäisikö ehdottaa siivekkäitä yksisarvisia.

– Mietin kuvaa yhdessä Eeron kanssa, Helmi sanoi. – Sivuilla pitää olla houkutus, miksi valita juuri Helmin kammari. Sen jälkeen silkkaa faktaa. Kurssipäivät, ilmoittautumislomake, hinnat ja vaikkapa jonkun kurssilaisen positiivinen lausahdus.

– Kirjoita luonnos ja valitse kuva. Voin sen jälkeen tehdä ehdotuksen, miten sivut toteutetaan.

– Ei olla puhuttu vielä mitään hinnasta?

– Se riippuu siitä, miten monimutkaiseen ratkaisuun päädyt. Lupaan ystävähinnalla, Kalle nauroi.

– Hienoa, ryhdyn vielä tänään hommiin. Lähetän sinulle tekstiä tuota pikaa.

Helmin valtasi outo kiihtymys. Hän tiesi, että sosiaalinen media oli päivän sana. Oli tärkeä erottua muista.

– Eero, minulla on sinulle haaste. Yksi kurssilaisista on luvannut koodata Helmin kammarille kotisivut. Ehdota jotain vetävää kuvaa etusivulle.

– Miten olisi alastonkuva. Voisit poseerata sohvalla, Eero virnisti.

– Senkin hupsu. Ehdota jotain vakavampaa. En halua kuvaan perhettä enkä pullantuoksua.

– Selataan yhdessä matkakuvia. Muistelen, että kuvasin sinua, kun istuit bungalowimme verannalla ja kirjoittelit lehtiartikkeleita.

Kuvat löytyivät. Helmin mielestä ne olivat täydellisiä. Palmut huojuivat meri taustana ja Helmi oli syventynyt kannettavan tietokoneen ääressä kirjoituspuuhiin.

Eero yllätti hänet kattamalla yöpalaksi lämpimiä juusto-kinkkuleipiä ja korkkaamalla punaviinipullon.

– Mikä juhlapäivä tänään on, Helmi kysyi hämmästyneenä. Hän oli jo valmis menemään nukkumaan.

– Mietin tässä itsekseni tulevaisuuttamme. Oletko koskaan ajatellut, että voisit edetä urallasi? Opiskella ja tehdä vaikka väitöskirjan. Sinullahan on taidehistorian opinnot taustalla, Eero kysyi.

– Mistä arvasit, että olen haikaillut opintojen perään? Helmi hämmästeli. Hän oli mielestään ollut tunnollinen kotiäiti ja kirjoitellut siinä sivussa lehtijuttuja. Kirjoittajakurssin vetäminenkin oli enemmän huvia kuin oikeaa työtä.

– Näen silmissäsi joskus kaipauksen.

– Olet oikeassa. Mietin, että onko tässä koko elämä. Tytöt kasvavat, me vanhenemme, kirjoitteluni on satunnaista. Asumme pikkukaupungissa, jossa ei ikinä tapahdu mitään. En oikeasti tiedä, mitä haluan, mutta olisin valmis uusiin haasteisiin. Entä sinä, oletko tyytyväinen nykytilanteeseen?

– Valokuvaus ja kuvien käsittely on intohimoni niin kuin hyvin tiedät. En osaa kuvitella, että tekisin mitään muuta. Mutta matkustus kiehtoo edelleen. Tuntuu välillä, että tukehdun tänne kylmään pohjolaan. Muistatko, miten nautimme Aasian auringosta, huolettomista päivistä ja maailman parhaasta ruoasta?

– Niin ja monsuunisateista, moskiitoista, palaneista hartioista ja chilin poltteesta, Helmi sanoi hymyillen.

– Senkin ilonpilaaja. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan.

– Silloin kun Satu oli vauva, matkustaminen toimi. Mutta nyt, kun lapsia on kaksi, en ole varma, miten pärjäisimme alkeellisissa oloissa.

– Mietin parhaillaan uutta projektia. Minulle on tarjottu villieläinaiheisia kuvitushommia.

– Eikö niitä löydy eläintarhoista? Käy Korkeasaaressa tai vaikka Euroopan luontokohteissa, Helmi ehdotti järkevästi.

Eero näytti lannistuneelta. Helmi arvasi, että hänen mielensä paloi eksoottisempiin paikkoihin.

Kiti heräsi ja Helmin piti lähteä tyynnyttelemään tyttöä. Keskustelu jäi kuitenkin itämään. Ajatus jatko-opinnoista kiihotti. Eeron haaveet kaukomatkoista eivät saaneet häntä syttymään. Meille taitaa tulla asumisero, Helmi pelästyi.

Helmi muisteli, miten innoissaan hän oli ollut opiskellessaan taidehistoriaa. Eeron vihjaus jatko-opinnoista oli herättänyt muistot nuoruuden haaveista. Ei se ollut vieläkään myöhäistä. Etäopiskelu oli koronan myötä tullut jäädäkseen.

Helmi tutki uteliaana Hämeen kesäyliopiston tarjontaa netistä. Sieltä löytyi kulttuuriopintoja enemmän kuin hän oli uskonut. Kirjoittamisen lisäksi oli kirjallisuutta, kulttuurihistoriaa, taidehistoriaa ja kuvataidetta.

Helmi haki kupin teetä ja ryhtyi tosissaan tutustumaan opiskelumahdollisuuksiin. Kulttuurihistoria veti puoleensa. Lähiopetusta oli vain muutamana viikonloppuna Hämeen ammattikorkeakoulussa. Opinnot oli mahdollista suorittaa verkossa kirjoittamalla harjoitustehtäviä, pitämällä oppimispäiväkirjaa ja osallistumalla tentteihin. Helmi täytti spontaanisti hakemuslomakkeen ennen kuin ehtisi katua päätöstä.

– Näytät mietteliäältä. Onko jotain tapahtunut? Eero kysyi, kun Helmi tuli olohuoneeseen. Mies oli paneutunut katselemaan Avaraa luontoa.

– Ei sen kummempaa kuin että olen ilmoittautunut kulttuurihistorian perusopintoihin. Ne toteutetaan Hämeen kesäyliopiston ja Turun yliopiston opintokokonaisuudessa, Helmi kertoi.

– Et kai aio lähteä Turkuun? Eero havahtui.

– En todellakaan. Kaukaisin piste taitaa olla Verkatehdas, Helmi rauhoitteli häntä.

– Onnea matkaan. Toivottavasti opiskelu piristää. Olet näyttänyt viime aikoina nuutuneilta. Tule viereeni. Katso, miten hurmaavilta gepardinpoikaset näyttävät.

Helmin päässä pyörivät tulevat haasteet. Niin ilmeisesti Eeronkin, sillä hän jaksoi puhua koko illan villieläimistä. Kirjahyllystä löytyi kuvakirja savannilta. Satu ja Kiti osoittelivat innoissaan elefantteja ja kirahveja.

– Jonain kauniina päivänä, sitten kun olemme oikein rikkaita, lähdemme koko porukka safarille, Eero lupasi tytöille.

– Isi kertoo satuja, safarimatkat ovat mielettömän kalliita, Helmi palautti heidät maan pinnalle.

– Me tutkitaan kuvakirjoja ja isi on luvannut viedä minut elokuviin katsomaan Viidakkokirjaa, Satu hihkui.

– Minä kanssa, Kiti mankui.

– Tyhmä, sinä olet liian pieni. Saat jäädä äidin kanssa kotiin, Satu sanoi ja kiipesi Eeron polvelle.

Kiti alkoi parkua. Helmi otti hänet syliin ja lupasi, että he tekisivät jotain oikein kivaa kahdestaan. Hän loi Eeroon mustanpuhuvan katseen.

– Älä yllytä tyttöjä. Elokuviin saatte tietenkin mennä, mutta älä puhu siitä Kitin kuullen.

Eero oli nolo ja katui, että oli innostunut liikaa. Villieläimet tulivat jo uniinkin. Hän ei ollut tohtinut kertoa Helmille, että oli lähdössä kuvausmatkalle Singaporeen. Nyt huolestutti, miten Helmin lähiopetusjaksot hoidettaisiin.

Jaakko tuli avuksi. Hän istui Eeron kanssa keittiön pöydän ääressä, kun Helmi oli nukuttamassa tyttöjä.  Eero kuuli oven läpi, että Helmi luki lentävästä Dumbosta ja kuvitteli, miten tytöt kuuntelivat silmät kirkkaina.

– Maistuisiko lasillinen? Eero kysyi ja kaatoi Jaakon teemukiin tujauksen tummaa rommia. – Näin miesten kesken, minulla on pieni ongelma.

– Kerro veikkonen, voinko auttaa?

– Itse asiassa voit. Olen lähdössä kuukauden kuvausmatkalle Singaporeen enkä ole tohtinut kertoa vielä Helmille. Hän on innoissaan ilmoittautunut opiskelemaan kulttuurihistoriaa. Lähiopetusta on viikonloppuisin. En tiedä, kuka voisi hoitaa tyttöjä paremmin kuin sinä noin kolme tunnin ajan lauantaisin ja sunnuntaisin.

– Eero, totta kai autan perhettäsi. Tytöt voivat tulla yläkertaan luokseni. Molemmat pitävät Lillistä ja Helmi varmaan laittaa heille eväät mukaan. Olen tallentanut piirrettyjä lastenelokuvia. Hayao Miyazakin Totoro on suosikkini.

– Jaakko, miten voin korvata tämän?

– Mitä jos kaataisit toisen paukun.

– Kerron Helmille, kun tytöt ovat nukahtaneet. Saat koko pullonlopun mukaasi, Eero sanoi ja saatteli Jaakon ovelle. Hän tunsi, miten hartiat rentoutuivat helpotuksesta.

– Teillä taisi olla poikien juttuja? Helmi tuli unisen näköisenä paikalle.

– Joo, rupateltiin niitä näitä. Mutta on minulla asiaakin. Olet varmasti arvannut, että mieleni palaa luontokuvausretkelle. Olen saanut rahoituksen Singaporen matkaa varten. Pääsen kuvaamaan uskomattoman hienoihin kohteisiin. Ties vaikka safaristamme tulee joku päivä totta.

Helmi kuunteli huolestuneen näköisenä. – Olisit voinut kertoa ennen kuin ilmoittauduin opiskelemaan. Nyt minun pitää peruuttaa koko homma. Ehdin jo iloita etukäteen.

– Kuuntele nyt ja ota tästä teetä. Meidän poikien jutut koskivat nimenomaan opiskeluasi ja tyttöjen hoitoa. Jaakko pitää heistä huolta sen ajan, kun olet lähiopetuksessa.

Helmi rauhoittui. Hän joi kiltisti teensä ja kietoi kätensä Eeron kaulaan.

– Kyllä minä tiesin, että sinun pitää toteuttaa haaveesi. Lupaathan tulla sen jälkeen kiltisti kotiin.

Eero oli enemmän kuin helpottunut. Hän kantoi Helmin makuuhuoneeseen.

– Et tiedä, miten paljon rakastan sinua. Lupaan lähettää postikortin.

Helmi sulki hänen suunsa päättäväisellä suudelmalla.

BLOGI Hämeen Helmi

Olen kuukauden verran kahden pikkutytön yksinhuoltaja. Taiteilijamieheni Eero otti välimatkaa, kirjaimellisesti. Hän on työmatkalla Singaporessa ja lähettää upeita kuvia yösafarin villieläimistä. Tyttöjen suosikki on valkoinen tiikeri. Eläimet eivät ole häkeissä, vaan liikkuvat vapaasti vesiesteiden eristäminä laajan eläintarhan alueella.

Huolestuin hetken, kun ehdin ilmoittautua ennen Eeron matkaa opiskelemaan kulttuurihistoriaa. Lähiopetusjaksoja on vain muutama, mutta ne ovat viikonloppuisin. Avuksi tuli yläkerran naapuri Jaakko. Satu ja Kiti pakkaavat eväät reppuihin aamulla ja odottavat, koska pääsevät kylään. Jaakko hemmottelee heitä piirretyillä elokuvilla ja saduilla. Lilli kissa kiehnää jaloissa.

Eero palaa kevättuulien myötä. Olen suunnitellut, että pidämme kesällä pitkän loman. Retkeilemme, käymme uimassa ja kokkaamme porukalla. Haaveilen, että voisimme vuokrata pariksi viikoksi mökin järven rannalta. Kirjoittajakurssini on kesätauolla, joten tulot ovat Eero varassa. Lapsilisillä ei ylimääräistä vuokraa makseta. Kevättä odotellessa, Helmi ja tytöt.

Helmin auvoiset kesälomasuunnitelmat eivät toteutuneet. Eero tuli toukokuun loppupuolella. Hiukset olivat kasvaneet ja niskassa roikkui hauska poninhäntä. Hän oli pukeutunut polvipituisiin shortseihin ja maastokuvioiseen paitaan. Iho oli paahtunut kahvinruskeaksi.

– Olet muuttunut eduksesi. Olet hoikistunut ja selvästi rentoutunut, Helmi kehui.

– Olin jatkuvasti liikkeessä. Nautin, kun sain vaania villieläimiä kameran kanssa, hän nauroi.

– Isi, toitko tuliaisia? Satu kärtti.

– Avatkaa reppuni, siellä on paketit kaikille, Eero lupasi.

Tytöt repivät lahjapaperit hetkessä ja ihastelivat pehmolelujaan.

– Helmi, tässä on jotain sinullekin, Eero sanoi ja ojensi tyylikkään paperikassin.

– Tuleeko minusta nyt kissanainen? Helmi nauroi ja kietoi leopardikuvioisen silkinpehmeän huivin kaulaan.

Eeron kännykkä soi. Hän tunnisti sisarensa Anneken numeron. Helmi pelästyi, kun mies kalpeni. Hän aavisti, että puhelu ei ollut kohteliaisuussoitto.

Eero vetäytyi puhumaan keittiöön. Hän tuli huolestuneen näköisenä takaisin ja kertoi, että pappa Peter oli sairastunut vakavasti.

– Isä on sairaalassa ja hänellä on todettu keuhkosyöpä. Lääkäreiden mukaan elinaikaa ei ole paljon. Syöpä on levinnyt eikä leikkauksesta ole apua. Hän saa morfiinia kipuihin. Lupasin lentää mahdollisimman pian Amsterdamiin. Toivottavasti ehdin ajoissa.

– Pura reppusi, laitan pesukoneen pyörimään. Käy sillä välin varaamassa lentolippu, Helmi huolehti. Hän oli järkyttynyt, miten jälleennäkemisen ilo vaihtui hetkessä suruun.

Eero katseli isänsä tyhjässä asunnossa ympärilleen. Hän oli saapunut iltayöllä. Anneke oli ollut vastassa lentokentällä ja antanut hänelle avaimen.

– Saat olla rauhassa, hän oli sanonut ja kehottanut Eeroa tulemaan aamulla lääkärinkierron aikana sairaalaan.

Jääkaapista löytyi kaksi Heineken tölkkiä, sardiinipurkki ja kuiva juustonpala. Eero laittoi nahistuneen leivänpalan paahtimeen ja avasi oluttölkin. Ikkunalaudalla nuokkui pari pelargoniaa, jotka kaipasivat kipeästi vettä. Hän istuutui isänsä nojatuoliin ja tuijotti apaattisena katulamppujen valoa. Tuntui, kuin Singaporen kuvausmatka olisi ollut unta samoin kuin pikavierailu kotona. Hän oli tässä ja nyt odottamassa isän kuolemaa.

Aamulla ikkunoista näkyi vain sumua. Eero keitti pannullisen vahvaa kahvia ja lähti sen jälkeen sairaalaan. Aurinko oli hälventänyt sumun. Ihmiset olivat liikkeellä niin kuin mitään vakavaa ei olisi tapahtunut.

– Eero, sinä tulit, Sofie halasi häntä. – Anneken oli pakko mennä töihin. Vuorottelemme isän vuoteen vieressä.

– Miten hän voi?

– Huonosti. Hän on saattohoidossa.  Useimmiten hän nukkuu vahvojen lääkkeiden takia.

Eero ei ollut tuntea Peteriä. Tämä oli laihtunut ja iho oli kelmeä. Hän avasi silmänsä, kun Sofie ja Eero tulivat vuoteen viereen.

– Poikani, ei tässä näin pitänyt käydä. Olen onnellinen, että ehdin oppia tuntemaan sinut. Pidäthän huolta siskoistasi, hän kuiskasi niin hiljaa, että Eero tuskin erotti sanat.

– Lupaan, hienoa, että tapasimme, hän sai sanottua.

Peterin silmät painuivat kiinni. Sofie otti Eeroa kädestä.

– Lääkärit tulevat pian. Odotellaan, mitä he sanovat.

Eeron päivät kuluivat hitaasti. Ainoa valopilkku oli, että hän oppi tuntemaan sisarensa. Nämä kutsuivat vuorotellen hänet kotiinsa ja kertoivat arjestaan.

Päivät olivat kuitenkin pitkiä, sillä Peter nukkui suurimman osan vierailuajoista. Eero käveli Amsterdamin kaduilla, mutta ei jaksanut kiinnostua nähtävyyksistä. Hän ei halunnut palata kotiin ennen kuin Peterin aika koittaisi.

Helmi ymmärsi tuskan ja antoi Eeron tehdä surutyötä rauhassa. Aurinkoiset kesäiset viikot kuluivat toimettomina. Helmi istui leikkipuiston laidalla ja seurasi tyttöjen puuhia. Heitä ei surumielinen tunnelma haitannut.

Tuuli soitti eräänä heinäkuisena viikonloppuna.

– Hei, olen yksin, sopiiko että tulen käymään?

Helmi ilahtui ja siivosi pikaisesti kodin vierailukuntoon. Hän haki kaupasta valmiin piirakkataikinan ja vaihtoi tytöille puhtaat mekot.

Tuulin tarkka silmä huomasi, ettei kaikki ollut kohdallaan.

– Helmi, näytät riutuneelta, vaikka kesä on kauneimmillaan ja tytöt ilmeisen terveitä, hän sanoi.

– Ei meillä ole mitään hätää. Eeroa minä suren, sillä hän on saattelemassa isäänsä hautaan, Helmi parahti itkuun.

Tuuli halasi häntä myötätuntoisena. – Kuule, nyt lähdet hetkeksi virkistäytymään. Mene vaikka uimaan tai elokuviin. Me keksimme tyttöjen kanssa sillä aikaa jotain kivaa.

Satu ja Kiti kuuntelivat sen näköisinä, että saisivat kohta herkkuja.

Helmi ei ilahtunut, mutta lähti velvollisuudentuntoisesti ulos. Linnanpuiston suunnalta kuului musiikkia. Hän muisti, että meneillään oli Linna Jazz.

– Helmi, hauska nähdä pitkästä aikaa, Mirjami huhuili. Hän oli levittänyt rantakoivujen alle värikkään huovan. Ritu ja Pete heittelivät pikkukiviä veteen. Kalle loikoili nurmikolla ja siemaili olutta.

– Teillä on täällä kodikkaan näköistä. En muistanut, että puistokonsertti on tänä viikonloppuna. Oltaisiin voitu tulla tyttöjen kanssa piknikille.

– Ovatko he isänsä kanssa?

– Eero on Hollannissa. Ystäväni Tuuli tuli käymään ja leipoo parhaillaan tyttöjen kanssa kinkkupiirakkaa.

– Tule istumaan seuraamme. Olen lomalla niin kuin kaikki muutkin heinäkuussa.

– Terve Kalle, olette ystävystyneet, Helmi sanoi ja istuutui miehen viereen.

– Joo, kiitos kirjoituskurssisi, Kalle virnisti.

– Kalle suunnittelee muuttoa luokseni, Mirjami kertoi pilke silmäkulmassaan. – En oikein tiedä, suostunko.

Helmi arvasi, että suostumus oli jo saatu.

– Minulla on eväskorissa tuoreita sämpylöitä ja omppumehua, maistuuko?

– Kiitos, kyllä maistuu.

– Ja minulla on vähän terästystä, maistuuko? Kalle kysyi viattoman näköisenä.

– Kyllä kiitos, maistuu. Olen vähän alamaissa. Kuvittelin, että vietämme rattoisan kesän perheen parissa, mutta se ei onnistunut. Eero oli koko kevään työmatkalla. Ehdimme tyttöjen kanssa ilahtua, kun hän palasi, mutta isän sairastuminen tuli täytenä yllätyksenä.

Helmi nojasi selkäänsä koivunrunkoon ja itki. Ei hän Eeroa syyttänyt vaan omaa pettymystään. Mirjami ja Kalle olivat hiljaa. Kalle kaatoi omenamehun sekaan lisää kossua taskumatista. Helmi pyyhki silmänsä.

– Anteeksi, olen oikea ilonpilaaja. Teillä oli täällä mukavaa ja minä tulin valittamaan murheitani, hän nyyhki.

– Hyvä kun tulit. Sait purettua pahaa oloa, Mirjami sanoi myötätuntoisesti.

– Jatkan matkaa, tytöt varmaan jo kaipaavat. Tule Mirjami käymään meillä Ritun ja Peten kanssa. Tytöt ovat kyselleet, koska he voisivat tavata kavereita.

– Soitellaan Helmi, tulemme mielellämme. Voitaisiin mennä porukalla leikkipuistoon.

Helmi palasi kotiin sekavissa mietteissä. Häntä tervehti keittiöstä tuleva piirakan tuoksu.

– Äiti, me saatiin laittaa ihan itse täytteet. Kiti sottasi vähän, mutta piirakasta tuli hieno. Se on nyt jäähtymässä, Satu selitti tomerana. Hänellä oli liian iso essu edessään ja kädet jauhoissa. Kitillä oli suupielet suklaassa. Tuuli kertoi iloisena, että tytöistä oli ollut paljon apua.

Helmi unohti hetkeksi murheet ja istuutui parvekkeen pöydän ääreen. Tuuli kantoi piirakan pöytään ja täytti lasten maitolasit.

– Lasillinen kylmää valkoviiniä meille, hän sanoi ja kaatoi korkeisiin laseihin kirpeänkeltaista juomaa.

– Ihana kun on ystäviä, Helmi sanoi ja maistoi lasistaan.

– Helmi, olet monta kertaa lohduttanut minua, kun olen sekoillut mieskuvioissa. Sinulla on kaikki hyvin. Tyttäret ovat hurmaavia ja kyllä Eero sieltä kotiutuu, kun pahin on ohi. Luota tulevaisuuteen.

Helmi joi lasinsa tyhjäksi. – Olet oikeassa, minulla oli turhan suuret odotukset kesänvieton suhteen. Voisin ottaa toisenkin lasillisen.

Tuuli peitteli Helmin sohvalle, kun piirakka oli syöty ja valkoviinipullo tyhjä. Tytöt olivat syventyneet pelikännyköihin.

Helmi oli aamulla nolon näköinen.

– En tiedä mikä minun oli. Olisit varmaan halunnut rupatella yömyöhään?

– Älä höpsi, tarvitsit lepoa. Onko olo parempi?

– Olen tainnut nukkua kellon ympäri. Nyt olen valmis jatkamaan kesänviettoa.

– Hienoa, aloitetaan kahvilla ja puurolla, Tuuli hymyili ja huhuili tyttöjä aamupalalle.

Peter kuoli, kun kesä oli kauneimmillaan. Hautajaiset olivat pienimuotoiset. Eero laski valkoisen ruusukimpun arkulle. Siskot seisoivat hänen vierellään ja Anneke luki hollanniksi viimeisen tervehdyksen. Muistotilaisuudessa tarjottiin tukevaa lihapataa sekä kermakakkua kahvin ja geneverin kanssa.

Eero vietti hautajaisten jälkeisen yön viimeisen kerran isän asunnossa. Pelargoniat olivat lakastuneet ja jääkaappi tyhjempi kuin koskaan.

Hän pakkasi aamulla reppunsa ja lähti raskain mielin kotimatkalle. Anneke ja Sofia olivat luvanneet pitää yhteyttä, mutta heillä oli oma elämä, jota Eero oli päässyt vain hipaisemaan. Nyt kun Peter pappaa ei ollut, Eero arveli kuulevansa heistä vain ohimennen.

Satu ja Kiti ryntäsivät ovelle, kun Eero tuli mustassa puvussa kotiin.

– Isi, toitko tuliaisia, he kärttivät.

Eero näytti nololta. Nyt repusta ei löytynyt pehmoleluja.

Helmi tuli hätiin. – Tytöt, käykää katsomassa tyynyjenne alta, hän ehdotti.

Satu ja Kiti kiljuivat ilosta, kun löysivät isot Fazerin siniset suklaalevyt.

– Kiitos isi, he sanoivat ja vetäytyivät repimään suojapapereita auki.

– Helmi, en yhtään ajatellut, kiitos, Eero sanoi ja halasi Helmiä.

– Tule keittiöön, kahvi on kuumaa ja sämpylät vastaleivottuja.

BLOGI Hämeen Helmi

Olen täysin hämääntynyt. Kuvittelin, ettei Hämeenlinnan kokoisessa pikkukaupungissa tapahdu ikinä mitään. Voitteko kuvitella, olemme saaneet pienen perinnön Eeron isän kuoleman jälkeen. Hänellä oli kaupunkitalo Amsterdamin keskustassa. Sen arvo oli noussut vuosien mittaa. Perunkirjoituksen ja myynnin jälkeen Eero ja hänen kaksi sisartaan saivat kelpo summan. Eero halusi viedä perheemme Afrikan safarille, mutta minä keksin rahoille parempaa käyttöä. Lupasin tytöille, että isi vie heidät Korkeasaareen, kun minä pakkaan.

Ei, en ole jättämässä perhettä, vaan muutamme samassa talossa isompaan asuntoon. Se on ylimmässä kerroksessa, joten saamme kaupan päälle hienon näköalan Vanajavedelle. Sekä minä että Eero kaipaamme rauhallista työhuonetta. Opiskelu ja kirjoittaminen keittiön pöydän ääressä sujuu aikansa, mutta oma huone tuntuu rahan arvoiselta sijoitukselta.

Eikä tässä vielä kaikki. Eero huolestui, saammeko oman asuntomme kaupaksi. Meillä on kokemusta, miten kurjaa on olla kahden asunnon loukussa. Avuksi tuli taas kerran ystävämme tyttöjen perhepäivähoitaja Saara. Hänkin kaipasi lisää tilaa. Ehdotin, että hän voisi seurata jalanjäljissämme ja ostaa asunnon täältä keskikaupungilta.

Elämä on ihmeellistä. Saara on nyt pakkauspuuhissa ja muuttaa nykyiseen asuntoomme. Tyttärillä on tiedossa päivähoitopaikka alakerrassa ja Jaakko naapuri on edelleen lähellä. Elämänlaatumme kohenee muuton jälkeen huimasti. Eero suunnittelee tapetoivansa työhuoneen itse. En vastustanut, kun hän näytti kuvan. Mikä meidän on työskennellessä, kun silmiemme edessä kuohuu turkoosin sininen meri ja palmut huojuvat. Terveisin onnellinen Helmi.

Helmi vei lämpimiä sämpylöitä Saaralle, joka oli muuttanut edellisenä päivänä alakertaan. Saaralla oli uutisia.

– Ihanaa, kun Satu ja Kiti jatkavat hoidossa eikä teidän tarvitse kuljetella heitä talvipakkasella. Tiedätkö, että Mirjami ja Kalle ovat muuttaneet yhteen? Kalle tekee tietokonehommia kotona ja hoitaa siinä sivussa lapsia, kun Mirjami on töissä. Laitoin ilmoituksen nettiin, että voisin ottaa yhden tai kaksi hoitolasta. Naapuritalosta thaimaalainen Poni otti yhteyttä ja kertoi, että hänellä on kolmevuotias Oliver hoitopaikan tarpeessa. Äiti on hieroja ja isä Reijo rakennuksilla töissä. Sopiihan se sinulle?

– Totta kai. Poika on sopivasti iältään Sadun ja Kitin välistä. Ymmärtäähän hän suomea?

– Poni kertoi puhuvansa pojan kanssa thaita ja isän kanssa he juttelevat suomeksi. Ponikin osaa suomea, vaikka korostus kuulostaa oudolta.

– Hienoa, aloitammeko heti, kun saat tavarat paikalleen?

– Sopii hyvin. Ei tässä kauan mene, kun tilaa on enemmän kuin ennen.

– Mitä Ollille kuuluu? Helmi muisti kysyä.

– Huonoa, olen käynyt pari kertaa katsomassa, mutta muistisairaus on edennyt eikä hän tunnistanut minua. Toisaalta tieto oli helpotus, sillä minulla on ollut huono omatunto, kun toimitin hänet hoivakotiin. Nyt ymmärsin, että se oli välttämätöntä.

Helmi jätti Saaran purkamaan banaanilaatikoita. Hän oli saanut jo omat tavarat paikoilleen ja oli tyytyväinen lukemaansa Konmari kirjaan. Sen mukaan turhia tavaroita ei tarvinnut säästää. Lahjaksi saadut koriste-esineet ja pölyttyneet dekkarit olivat päätyneet läheiseen Fidaan.

Oliverin tummissa hiuksissa keikkui hauska saparo. Hän katseli ujona otsatukan alta Saaraa. Vinot silmät olivat hätkähdyttävän ruskeat.

– Hei Oliver, tule peremmälle. Tässä on sinulle oma lokero ulkovaatteille. Tykkäätkö pandan kuvasta?

Oliver nyökkäsi, kun Poni auttoi hupparin pois. Satu ja Kiti tulivat iloisesti lauleskellen Helmin kanssa. Tytöt hiljenivät nähdessään vieraan pojan.

– Hei, tässä on Oliver. Kuinka vanha sinä olet?

Poika nosti kolme sormea pystyyn.

– Satu täyttää pian neljä ja Kiti kaksi, toivottavasti teistä tulee hyvät leikkikaverit, Saara sanoi ja ohjasi lapset leikkihuoneeseen.

Helmi istuutui tuttuun keittiöön pyöreän pöydän ääreen. Saara oli kattanut huomaavaisesti kahvikupit pöytään. Hän vei murokulhot ja maitolasit lapsille näiden keittiönurkkaukseen. Poni kaatoi kahvin sekaan runsaasti maitoa ja laittoi kaksi lusikallista sokeria. Hän oli pienikokoinen ja tummaihoinen. Mustat hiukset olivat kiiltävät ja hän oli sitonut ne niskaan paljettikoristeisen kamman avulla.

– Minua jännittää, miten Oliver viihtyy. Olemme olleet paljon kahdestaan, sillä pojan isällä on pitkät päivät rakennushommissa, Poni selitti ja sekoitti kahvia.

– Meidän tytöt ovat olleet jo pitkään Saaran luona hoidossa. Hänellä riittää aikaa ja kärsivällisyyttä lapsille. He käyvät läheisessä leikkipuistossa, askartelevat ja auttavat Saaraa kokkaamaan, Helmi kertoi.

– Oliver on tottunut syömään thairuokaa. Haluan, että hän oppii maistelemaan muutakin.

– Satu ja Kiti syövät arkista kotiruokaa. Yritän joskus tarjota uusia makuja, mutta he pitävät enemmän lihapullista ja makaronista ketsupin kanssa.

– Minä voin tuoda maistiaisia joku päivä, Poni innostui.

– Tuo vain, se olisi vaihtelua meillekin, Saara sanoi.

Hän oli tullut keittiöön ja kaatoi itselleen kahvia.

 – Lapset lusikoivat muroja ja lupasin heille muuton kunniaksi hunajapaahtoleivät. Maistuuko teillekin?

– Kiitos, minun pitää lähteä, Poni sanoi. – Soita, jos Oliverille tulee ikävä. Tulen hakemaan.

– Minäkin lähden samalla ovenavauksella, tytöt tuskin huomaavat, Helmi sanoi.

Satu ja Kiti kertoivat illalla, että heillä oli ollut hauska päivä.

– Meillä oli ensin vähän ikävä Ritua ja Peteä, mutta Oliverin kanssa oli kiva leikkiä. Saara-tädillä oli uusia värityskirjoja. Oliverin krokotiilista tuli sinipunaisen kirjava ja minun sammakostani oranssi, Satu kikatti. – Kiti vaan sotki, mutta Saara sanoi, ettei se haittaa.

Helmi kuunteli hymyssä suin. Eero oli syventynyt päivän sanomalehteen, mutta höristi korviaan, kun lapset puhuivat eläimistä.

– Haluatteko nähdä hienoja kuvia? hän kysyi ja otti kannettavan tietokoneen esiin.

– Hurja, miten pelottavan näköisiä liskoja, Satu tökkäsi sormella näyttöruutua.

– Ne ovat gekkoja ja niitä on kaiken värisiä. Näin matkallani myös jännittäviä lintuja. Katsokaa näiden oranssinväristä nokkaa. Ne ovat sarvilintuja, Eero esitteli.

Kiti ei kauan jaksanut katsella kuvia, vaan tuli Helmin seuraksi keittiöön.

– Mitä Saara laittoi teille ruoaksi? Helmi kysyi.

– Jauhelihakastiketta ja spagettia, Kiti kertoi. – Minä söin kaksi lautasellista. Oliver vain maistoi.

– Häntä taitaa jännittää näin aluksi.

– Joo, äiti haki hänet heti ruoan jälkeen.

– Tapaatte taas huomenna, Helmi sanoi ja laittoi kaalilaatikon uuniin.

Helmi huolestui, kun Eero oli jatkuvasti hiljainen ja masentunut. Ruoka ja lenkkeily eivät maistuneet.  Helmi antoi miehen olla rauhassa ja toivoi, että tämä piristyisi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Eero vetäytyi entistä useammin työhuoneeseen ja laittoi oven tiukasti kiinni.

– Isi on tyhmä. Se istuu aina tietokoneen ääressä eikä leiki enää meidän kanssa, Satu valitti.

– Annetaan isin olla rauhassa. Nyt kun Peter pappa on kuollut, hänellä on paha olo, Helmi yritti selittää, vaikka häntäkin harmitti, kun perhe-elämästä oli kadonnut ilo. Hän istui edelleen keittiön pöydän ääressä lukemassa ja kirjottamassa harjoitustehtäviä, kun tytöt olivat päivähoidossa. Hopeahapsien toimitussihteeri kyseli, miksi hän ei ollut lähettänyt uusia tarinoita pyynnöistä huolimatta. Helmi ryhdistäytyi ja pani toimeksi.

HOPEAHAPSET – Ponin ja Reijon tarina

Olen raukea tunnin hieronnan jälkeen. Naapurissani asuva Poni siveli minut päästä varpaisiin kookosöljyllä ja hieroi niin, että tunsin liiteleväni. Kipupisteitä oli kertynyt muuallekin kuin hartioihin.

Poni tarjoilee höyryävää vihreää jasmiiniteetä. Istumme hänen ja Reijon keittiössä. Seinällä on suurikokoinen viuhka, joka tuo Ponille mieleen hänen kotimaansa. Kysyn, miten hän on sopeutunut Suomen syksyyn.

– Kesä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Nyt palelen. En ole ennen kokenut kylmää viimaa, joka tunkeutuu vaatteiden läpi, hän kertoo.

– Oletko nähnyt lunta? kysyn uteliaana.

– En muuta kuin kuvissa. Odotamme Oliverin kanssa jo kovasti talvea.

Oliver on Ponin ja Reijon pikkupoika. Hän on oppinut suomea ja viihtyy päivähoidossa. Poni ottaa asiakkaita vastaan kotona ja Reijo työskentelee rakennuksilla. Kysyn, missä he tapasivat.

– Oltiin työporukalla Pattayalla ja kierreltiin iltaisin tyttöbaareissa. Poni iski silmää ja minä olin myyty. Kuljimme loman ajan käsi kädessä. Se oli elämäni paras matka. Lupasin palata seuraavana talvena. Poni ei uskonut, mutta minä poika pidin lupaukseni. Tässä nyt olemme, Reijo kertoo selvästi ylpeänä.

– Olen kotoisin Pohjois-Thaimaasta ja lähdin ansaitsemaan perheelle rahaa. Kävin hierontakurssin ja työskentelin tarjoilijana, mutta asiakkaiden seuralaisena toimiminen oli tuottoisampaa. Äiti ja pikkusisarukset olivat tyytyväisiä, kun lähetin heille joka viikko rahaa. Elämä oli ylä- ja alamäkeä. Seuralaiset vaihtuivat tiuhaan. Jotkut olivat mukavia, mutta eivät kaikki. Sain välillä mustelmia, kun miehet innostuivat liikaa juotuaan thaiviskiä. Reijo muutti elämäni. Hän oli hellä ja halusi, että menemme naimisiin. Muutto Suomeen pelotti, mutta en ole katunut. Olemme täällä Oliverin kanssa turvassa, Poni kertoo.

– Minun elämäni on nyt hyvällä mallilla, Reijo sanoo ja katsoo rakastavin silmin Ponia. – Kun olin poikamies, tein hullun lailla töitä ja ryyppäsin rahani. Nyt elämällä on tarkoitus, hän sanoo.

– Miten olet oppinut suomea noin hyvin? kysyn Ponilta. Hän kertoo, että Reijo on ollut paras opettaja, mutta on hän käynyt kurssillakin.

– Täällä Hämeenlinnassa on paljon maahanmuuttajia. Tapaamme säännöllisesti ja vaihdamme kokemuksia. Olen saanut uusia ystäviä, kun osallistuin Linnan marttojen kokkikurssille. Opettelen pikkuhiljaa valmistamaan suomalaisia ruokia. Reijo tykkää jauhelihapihveistä ja puolukkahillosta, maustan pihvit chilillä, hän virnistää.

Toivotan molemmille kaikkea hyvää ja lupaan palata seuraavalla viikolla hierontaan. Terveisin kookosöljyn tuoksuinen Helmi.

Helmi kutsui syksyn tullen tutun kirjoittajaryhmän kasaan. Mirjami ja Kalle lupasivat tulla vuoroviikoin, mutta lupasivat lähettää tekstit, vaikka eivät olleet paikalla. He eivät halunneet viedä lapsia hoitoon. Kata oli innokas jatkamaan, samoin Marlena. Tiina-Kristiinalla oli edelleen opetushommia. Hän valitteli, ettei päässyt mukaan, vaikka mieli teki. Jaakkokin oli epävarma, oliko hänestä kirjottajaksi, mutta Helmi vakuutti, että kynnys oli matala.

– Meillä on monimerkityksinen teema, Helmi sanoi. – Kirjottakaa aiheesta Kevääseen mennessä. En selittele enempää, voitte tulkita sen vapaasti.

Hän odotti jännittyneenä tekstejä. Marlenan kirjoitus kosketti.

Kevääseen mennessä

olen unohtanut sinut

vilkkusilmä, tuuleen nauraja.

Katsoit silmiin, tulit liki, puristit.

Katsoit ohi, hylkäsit.

En itkenyt,

mutta jokin minussa kuoli.

Näin unessa ilkkuvan katseesi,

näin itseni kiihkosta sokeana.

Heräsin kädet täristen,

kahvikuppiin en uskaltanut koskea.

Halusin unohtaa.

Kevääseen mennessä olen unohtanut,

lupaan, ja elän jälleen.

Helmi ei tiennyt, mistä kiihkeä purkaus oli peräisin, mutta hän aavisteli draamaa. Runot helpottivat tuskaa. Mirjamin kirjoitus oli huomattavasti valoisampi.

Kevääseen mennessä olen laihduttanut viisi kiloa,

Kalle rakastaa minua entistä tulisemmin,

Ritu ja Pete kasvavat,

onneamme eivät myrskytuulet sumenna,

varaamme aurinkoloman meren rannalta,

uimme suolaisessa vedessä,

rakastelemme rantahiekalla, kun lapset nukkuvat,

kevät tule pian.

Helmiä hymyilytti. Mirjami vaikutti umpirakastuneelta. Hän muisti tunteen, kun elämä oli ihanaa eikä huominen huolettanut. Kallen ajatukset olivat samalla aaltopituudella.

Olen löytänyt jumalattareni,

hän kullanvaaleat kiharansa

ja pursuavat rintansa

saavat minut hurmioon.

Kevääseen mennessä

olemme rakastelleet

lukemattomina kuutamoöinä

ja hellineet toisiamme auringonsäteiden alla.

Nuorta lempeä, mikä sen ihanampaa, Helmi mietti hiukan kateellisena. Hän haki jääkaapista lasillisen valkoviiniä ja luki vielä Jaakon kirjoituksen.

Kevääseen mennessä olen taas vuoden vanhempi. Ikävöin edelleen Elliäni. Suunnittelimme yhteisiä juhlia, kun täytämme pyöreitä vuosia. Yksin en tahdo juhlia. Kutsun Helmin perheen kahville. Tilaan suklaakakun Laurellilta. Pikkutytöt rakastavat suklaata. Siis tervetuloa ensi sunnuntaina Jaakko-papan ja Lillin luo.

Helmi ilahtui kutsusta. Hän mietti, mitä hankkisi Jaakolle lahjaksi. Eero ehdotti konjakkipulloa. Helmi kääri lahjapaperiin neulomansa villasukat. Tytöt piirsivät kieli keskellä suuta onnittelukortin. Lilli komeili kuvassa rusetti kaulassa.

Jaakko halasi tyttöjä ja kiitteli kortista. Hän oli kattanut kahvikupit ja kakun keittiön pöydälle. Sitä koristi Ellin virkkaama valkoinen pitsiliina. Helmi asetteli tuomansa oranssinkeltaiset ruusut maljakkoon. Jaakko kaatoi tytöille omenamehua ja aikuisille kahvia. Olohuoneen vitriinistä löytyi pulleat konjakkilasit.

– Paljon onnea vaan, paljon onnea Jaakko-pappa, Satu ja Kiti lauloivat kirkkailla äänillä. Jaakon silmät kostuivat.

– Ottakaa kakkua, hän sanoi käheästi.

Helmi leikkasi kaikille tukevat palat. Tytöt söivät omansa pikavauhtia ja häipyivät sitten tutkimaan Jaakon kirjahyllyä. He tiesivät, että alahyllyltä löytyi kuvakirjoja.

– Kiitos Jaakko, kun kutsuit meidät. Tytöt olivat eilen innoissaan, kun piirsivät yhdessä Lillin kuvaa, Helmi kertoi.

– Heistä on minulle paljon iloa. Tuntuu kuin nuortuisin, kun tytöt käyvät täällä, Jaakko sanoi ja kaatoi Eerolle ja itselleen toisen lasillisen konjakkia.

– Kylläpä maistuu. Minulla on ollut outoa päänsärkyä viime aikoina. Ei se varmaankaan ole mitään vakavaa, Jaakko kertoi.

Kun Helmi ja tytöt lähtivät, Eero jäi istumaan Jaakon kanssa pöydän ääreen. Pullo oli ehtinyt huveta puoleen väliin.

– Eero, olen varannut iltapäivällä kampaajan, Helmi sanoi seuraavana päivänä. – Haethan tytöt neljältä Saaran luota?

Eero nyökkäsi sanomalehden takaa.

Helmistä oli hauska päivittää kuulumiset tutun Tessan luona. Hänellä oli väri päässä, kun puhelin soi.

– Hei Helmi, kello on jo puoli viisi, mutta kukaan ei ole tullut hakemaan Satua ja Kitiä. Käytiin turhaan soittamassa teidän ovikelloa.

– Voi ei, Eeron piti hakea tytöt, minä istun kampaajalla. Tulen viivana, kun pääsen täältä. Onko sinulla menoja?

– Kaupassa pitäisi käydä, mutta sinne ehtii. Tule rauhassa, tarjoan tytöille välipalaa.

Kun Helmi tuli puolijuoksua, tytöt istuivat Saaran keittiön pöydän ääressä ja lusikoivat jogurttia mansikkahillon kanssa. Helmi oli nolo, mutta Saara vain nauroi.

– Miehet ovat hajamielisiä, hän kuittasi.

– Yritin soittaa Eerolle, mutta hän ei vastannut, Helmi selitti. – Tytöt, nyt kipin kapin yläkertaan.

Koti oli tyhjä. Eeron takkia ei näkynyt naulakossa.

– Isi on mennyt varmaan tuulettumaan, Helmi sanoi ja rupesi valmistelemaan illallista. Hän laittoi perunoita kiehumaan ja otti pakastimesta kalapuikkoja. Hän tiesi, että ne maistuisivat tytöille.

Eero tuli iltahämärissä ja ihmetteli, miksi Helmi oli kiukkuinen.

– En tiennyt, että minun piti hakea tytöt, hän hämmästeli.

– Kuuntelisit joskus, kun pyydän sinulta jotain. Missä olit?

– Kävelin rannalla, pää oli jotenkin sekava. Poikkesin paluumatkalla Birgerissä juomassa pari olutta. Keittiöstä tulee hyvä tuoksu.

– Hups, toivottavasti kalapuikot eivät kärähtäneet. Tule syömään, Helmi kehotti, vaikka hänen teki mieli ravistella miestä.

Eeron masennus jatkui. Helmi patisti häntä menemään lääkäriin. Mies tuli sieltä mielialalääkereseptin kanssa. Lääkkeet väsyttivät ja Eero oli jatkuvasti vaisu. Kun Julius eräänä päivänä soitti, hänen silmänsä kirkastuivat.

– Pyysi minua lähtemään hänen mökilleen ottamaan syyskuvia. Uusi runokokoelma on loppusuoralla ja tekstit tihkuvat sadetta ja ikävää. Sopii hyvin mielialaani.

– Mene vaan, vaihtelu tekee sinulle hyvää ja rahallekin olisi käyttöä, Helmi sanoi ilahtuneena.

– Lähdemme viikonloppuna. Mökki on lammen rannalla Hauholla. Matka kestää vajaan tunnin, Eero kertoi ja pakkasi reppuun lämpimiä vaatteita.

– Siellä on takka, mutta ei muuta lämmitystä. Julius lupasi ottaa makuupussit mukaan. Käymme ongella ja minä näppäilen pitkästä aikaa luontokuvia.

Helmi huomasi, että Eero sujautti reppuun litran koskenkorvapullon.

Tytöt heipattivat iloisesti, kun Julius tuli hakemaan Eeroa. Helmi laittoi mukaan pussillisen leipomiaan kaurasämpylöitä. Hän suunnitteli, että he tekevät Sadun ja Kitin kanssa eväsretken linnanpuistoon.

Kun he palasivat punaposkisina, Helmi huomasi, että Eeron puhelin oli unohtunut työhuoneeseen. Oliko mies jättänyt sen tarkoituksella, hän mietti. Nyt oli oiva tilaisuus vallata tila. Kun tytöt nukahtivat, hän istuutui mukavaan työtuoliin ja jatkoi kurssilaisten tekstien lukemista. Jäljellä oli enää Katan tarina.

Kevääseen mennessä olen selvinnyt vanhojentansseista ja viimeinen kouluvuosi alkaa syksyllä. Minusta tulee isona sairaanhoitaja tai lääkäri. Haluan tehdä työtä, josta on hyötyä muille. Mummo sanoo, ettei sen hienompaa ammattia olekaan kuin yleislääkäri. Mummo asuu meillä ja tietää mistä puhuu, sillä hänellä on ollut kolotuksia pitkään. Haluaisin mennä kehitysmaihin tai pakolaisleireille auttamaan lapsia. Olen nähnyt televisiosta kuvia, miten alkeellisissa oloissa he elävät. Äidin mielestä minun pitää saada ensin kokemusta. Hän sanoo, että voin auttaa mummon hoidossa. Ei siinä ole mitään hohtoa. Mummon linimentit haisevat pahalta. Hieron kyllä hänen selkäänsä, mutta haju tarttuu käsiin enkä pidä siitä. Kun pikkuveljeni kaatui pyörällä ja loukkasi jalkansa, sain vaihtaa joka päivä siteen. Silloin tunsin, että olen oikealla tiellä. Veli kyllä moitti, että olin kovakourainen ja nipisti. Se ei ollut kivaa.

Helmi kirjoitti kommentin, että kannattaa jatkaa harjoituksia. Terveysalalla riittäisi töitä jatkossakin. Hän haukotteli ja kömpi nukkumaan. Tuntui oudolta, kun Eero ei ollut vieressä.

Helmi huolestui loppuviikolla, kun Eerosta ei kuulunut mitään. Hän soitti Juliukselle.

– Hyvänen aika, eikö Eero ole tullut kotiin? Vietimme rattoisan viikonlopun miesten kesken. Saunoimme ja pulahdimme uimaankin. Paistoimme makkaraa ja ryyppäsimme. Palasin sunnuntai-iltana. Eero halusi jäädä vielä pariksi päiväksi ottamaan luontokuvia. Lammen yllä leijaili aamuisin upea sumu. Lähimmälle bussipysäkille on matkaa vain vajaa kilometri. Eero lupasi tulla linja-autolla, Julius kertoi. Hänen äänensä kuulosti huolestuneelta.

– Sopiiko sinulle, että lähdemme katsomaan? Helmi pyysi ja kertoi, että Eeron puhelin oli kotona.

– Ilman muuta. Minulla on pari hommaa kesken, mutta voitaisiin lähteä heti aamulla.

– Vien tytöt hoitoon kahdeksalta, sen jälkeen sopii. Soitan, jos Eero tulee ennen sitä.

Julius oli aamulla pihalla odottamassa, kun Helmi tuli yllään keltainen sadetakki ja tukevat maastokengät. Ulkona satoi ja pilvet roikkuivat matalalla. Ruskan sävyt olivat kalvenneet. Tuuli oli saanut puut pudottamaan lehtensä. Mökkitie oli kurainen. Piipusta kohosi ohut savujuova.

Julius meni edeltä ja Helmi kiiruhti liukasta metsäpolkua perässä. Eero lojui huopa ympärillään takan ääressä jalka suorana rahilla. Tupa oli kylmä. Keittiössä oli pesemättömiä astioita, tyhjä kossupullo ja puolikas purkillinen hernekeittoa.

– Tervetuloa matalaan majaani, Eero virnisti ja osoitti jalkaansa. – Liukastuin pari päivää sitten rantakivillä. Onneksi sain varjeltua kameran. Nilkka nyrjähti ja pääsin hädin tuskin takaisin sisälle. Olen ylläpitänyt tulta, mutta nyt puut ovat lopussa. Samoin ruoka ja juoma, jääkaappi on tyhjä, hän kertoi.

– Voi sinua, Helmi halasi Eeroa.

– Autamme sinut autoon ja viemme ensiapuun, Julius sanoi ja kokosi nopeasti Eeron tavarat.

Jalka sidottiin asianmukaisesti ja Eero sai kyynärsauvan käyttöön. Hän nilkutti pihasta hissiin. Helmi keitti vahvaa teetä ja laittoi siihen runsaasti hunajaa.

– Nyt lepäät eikä mitään kossua vähään aikaan, hän sanoi ja auttoi Eeron vuoteeseen.

Kumma kyllä, mökkiseikkailu teki Eerolle hyvää. Hän heräsi seuraavana aamuna virkeänä.

– Helmi, ehdin pohtia elämää mökillä enemmän kuin miehelle on hyväksi. Ymmärsin, että olen ollut viime aikoina hankala. Anna anteeksi. Juutuin omaan murheeseeni, vaikka ympärillä on ollut koko ajan perhe, joka tarvitsee minua.

– Surutyö vie aikansa, Helmi sanoi ja silitti Eeron hiuksia.

– Jätän ne pirun lääkkeet pois. Riittää, että jatkamme yhdessä elämää. Sain hienoja luontokuvia. Palan innosta ruveta työstämään niitä, hän sanoi.

– Tule ensin kahville.  Olet vielä toipilas.

Kun Helmi tuli parin päivän kuluttua ruokaostoksilta, Eero odotti häntä keittiössä hymyssä suin.

– Käy vilkaisemassa työhuonetta, hän kehotti.

Helmi jätti kauppakassit pöydälle ja avasi oven. Huoneen ilme oli muuttunut. Eero oli laittanut keskelle tukevan sermin ja sisustanut Helmille sen taakse oman työpisteen.

– Nyt meillä molemmilla on ikioma nurkkaus, hän kertoi ylpeänä.

Helmi oli sanaton. Hän oli lukenut Virginia Woolfin kirjan Oma huone. Sen mukaan jokaisella kirjoittavalla naisella pitää olla oma huone ja omaa rahaa. Nyt hänellä oli ainakin puolikas huone ja rahaakin sen verran, että kirjoittaminen oli mahdollista.

– Hienoa, juuri tätä kaipasin, Helmi sanoi onnellisena.

– Voidaan kuiskutella sermin ohi, Eero nauroi ja lähti purkamaan Helmin kanssa ruokakasseja.

BLOGI Hämeen Helmi

Hämeenlinnan korkeudelle on tullut talvi. Lunta on enemmän kuin koskaan. Katselen ikkunasta kotipihalle, jossa tyttäreni Satu ja Kiti sekä heidän kaverinsa Oliver leikkivät lumisotaa. Tämä on Thaimaasta kotoisin olevan pojan ensimmäinen talvi Suomessa. Hän on ihastunut lumileikkeihin. Pihassa nököttää kolme hienoa lumiukkoa. Mieheni Eero auttoi lapsia pallojen pyörittelyssä. Nyt niillä on huivit kaulassa ja porkkanat neninä. Eero otti hupaisia valokuvia lapsista ja lumiukoista. Hän lähetti ne sähköpostissa sisarilleen Hollantiin. Saimme paluupostissa talvikuvia Amsterdamista. Siellä ei ole lumesta tietoakaan.

Helmin kammarille kuuluu hyvää. Pieni kirjoituskurssini jatkuu livenä, mutta olen laajentanut toimintaa verkossa. Tarjouduin lukemaan harrastajien tekstejä ja antamaan palautetta. Kysyntää on enemmän kuin ehdin lukea. Kun tytöt ovat hoidossa, vien kahvimukin työpöydälleni ja syvennyn teksteihin. Tuntuu ihmeelliseltä, kun saan tehdä työtä, josta pidän ja siitä vielä maksetaankin. Oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, sillä virikkeet täällä pikkukaupungissa ovat vähissä.

Eerokin kaipaa uusia haasteita, sillä viimeisimmät kuvitushommat ovat valmistuneet. Hän on saanut hyvää palautetta, mutta uusia projekteja ei ole ilmaantunut. Kannustin häntä lähtemään Amsterdamiin tapaamaan sisariaan Annekea ja Sofieta. Nämä ovat kutsuneet jo monesti. Nyt Eero on pakkaamassa. Lupasin, että me kaikki voisimme lähteä ensi kesänä Euroopan kiertueelle. Haluaisin kovasti nähdä Hollannin tulppaanipellot. Kevättä odotellessa, Helmi

Joonatan soitti ja kysyi, saisiko tulla yökylään. Kotona oli kuulemma tylsää. Helmi ilahtui ja lupasi tulla seuraavana lauantaina tyttöjen kanssa junalle vastaan. Satu ja Kiti vierastivat hetken pitkänhuiskeaa teinipoikaa. Joonatan oli tottunut hassuttelemaan pikkusiskonsa Jennin kanssa ja sai tytöt nauramaan kertomalla Jennin kohelluksesta.

Tytöt esittelivät kotiin päästyään leluja Joonatanille. Helmi puuhaili keittiössä illallista.

– Pidäthän Joonatan edelleen pizzasta? hän kysyi.

– Joo, kinkkuananas on ihan parasta, poika vastasi.

– Niin arvelinkin. Se on tyttöjenkin suosikki. Kaikki käsipesulle ja sitten pöytään, pizza ja ranskanperunat ovat valmiita kymmenessä minuutissa.

Helmi katseli tyytyväisenä, kun pizzanpalat hupenivat hetkessä.

– Tytöt, laitan teille Totoron pyörimään, Helmi sanoi korjatessaan astioita tiskikoneeseen. – Istutaan me Joonatan rupattelemassa kaikessa rauhassa. Maistuuko kaakao jälkiruoaksi?

– Maistuu kiitos. Teillä on kodikasta, Joonatan sanoi tyytyväisenä.

– Mitä kotiin kuuluu?

– Äiti on kiireinen ja Jenni ärsyttää. Halusin vähäksi aikaa pois.

– Tosi mukava kun tulit. Meilläkin on hiljaista, kun Eero on matkoilla. Tai kyllä tytöistä ääntä lähtee. Viihtyvät nyt hetken television ääressä. Miten koulussa menee?

– Ihan jees. Kuvis ja liikunta ovat parasta. Ruotsista en tykkää, mutta englanti sujuu. Matikankokeista tuli täydet pisteet, Joonatan kertoi ja hörppi kuumaa kaakaota.

– Miten äidinkieli? Oletko kirjoittanut juttuja?

– Jotain koulun sähköiseen lehteen. Tiedätkö Helmi, minulla on oikeasti ollut ikävä meidän satujuttujamme. Oletko kertonut Sadulle ja Kitille satulinnasta?

– Yritin joskus, mutta he valittivat, että lasten nimet olivat vaikeita ja he eivät tienneet kuka oli kuka. Henkilöitä oli liikaa. Niinpä päädyimme lukemaan Bambia, Helmi kertoi hymyillen.

Joonatania nauratti, kun hän kuvitteli, miten tytöt yrittivät pysyä juonen käänteissä mukana.

– Kirjoitin vähän jatkoa. Päädyin taas satulinnaan, jossa Ebony on nyt kuningattarena Musta Rudolf rinnallaan. Heillä on kaksi pikkutyttöä Ida ja Ada. Mama Maddalena tuli vierailulle samoin kuin Ebonyn sisarukset. Tarina jäi kuitenkin kesken, kun kukaan ei ollut vauhdittamassa, Helmi kertoi.

– Hyvä lähtökohta. Saanko lukea?

– Totta kai, odota niin haen kannettavan tietokoneen. Laitan kohta tytöt nukkumaan. Voit lukea rauhassa.

Joonatan istui sohvalla tietokone polvillaan, kun Helmi tuli tyttöjen huoneesta.

– Nukahtivat, meillä on nyt hyvä hetki saduille, hän hymyili.

– Mahtavaa, että satu jatkuu, mutta nyt uusin kääntein, Joonatan sanoi. Hänen silmiinsä oli syttynyt tuttu loiste.

– Onko ideoita, miten jatkamme?

– Joo. Tarinassa oli mukana Rudolfin sisar Musta Maria. Hän voisi olla tarinan pahis.

– Ja Mama Maddalena edelleen tarinan hyvä haltija, vai mitä?

– Totta kai. Mietin, että Maria haluaa valtaa ja kukistaa Rudolfin. Ebony ja tytöt joutuvat pakomatkalle, Joonatan visioi.

– Kuule, laitan sinulle nukkumapaikan sohvalle. Jatketaan aamulla, taidat olla jo väsynyt.

– Tuli viime yönä valvottua pelikoneen äärellä, Joonatan tunnusti ja haukotteli leveästi.

Satu ja Kiti heräsivät aamulla aikaisin. Joonatan käänsi sohvalla kylkeä, mutta nousi, kun keittiöstä kuului kikatusta. Helmi oli keittänyt puuroa ja se valui pitkin Kitin leukaa.

– Mannapuuroa ja mansikoita, Helmi sanoi, kun Joonatan tuli aamiaiselle.

– Kuulostaa hyvältä, poika sanoi ja moikkasi tyttöjä.

– Mennään heti aamiaisen jälkeen ulos, Satu kertoi. – Äiti lupasi viedä meidät liukumäkeen. Linnan valleilta on hauska lasketella.

– Onko minullekin liukuri tai pulkka? Joonatan innostui.

–  Kaikkea löytyy. Ulkona on pieni pakkanen. Saadaan punaiset posket. Ajattelin, että voidaan käydä linnan pakarissa lohikeitolla.

Päivästä tuli riemukas. Liukurit luistivat ja lumi pöllysi. Kermainen lohikeitto ja kanelitäytteiset pullat maistuivat kaikille. Kun Joonatan lähti iltapäivällä junalle, hän kertoi Helmille miettineensä sadulle jatkoa.

– Lähetän sinulle sähköpostia, hän lupasi ja heilautti tytöille kättään.

– Joonatan oli ihan kiva, Satu sanoi, kun Helmi luki iltasatua.

– Niin oli ja tiedätkö, hän osaa kirjoittaa oikeita satuja. Kun olette vähän isompia, saatte kuulla monta seikkailua, Helmi lupasi.

Eero palasi Amsterdamista virkistyneenä. Nyt hän oli muistanut ostaa tytöille tuliaisia.

– Onpa hienot värityskirjat, Helmi ihaili selaillessaan Vincent van Goghin maalauksilla varustettuja kiiltäviä vihkoja.

– Toin sinulle kimpun papukaijatulppaaneja, Eero sanoi ja ojensi Helmille muhkean kukkapaketin. Helmi halasi häntä. – Siskot lähettivät terveisiä. Olivat aika kiireisiä, mutta ehdimme silti kiertää katsomassa nähtävyyksiä ja käydä syömässä Rijstaffelia. Voin toimia kesällä paikallisoppaana, Eero virnisti.

Helmi oli iloinen, että miehellä oli taas elämänhalua.

– Niin ja sain taas työtarjouksenkin, Eero kertoi.

Helmi pelästyi. Oliko mies taas lähdössä pitkälle ulkomaanmatkalle.

– Helmi, mikä ilme. Etkö ole iloinen, että palkka juoksee?

– Älä kiusaa. Millaisen tarjouksen?

– Vanajaveden opistolla kaivataan valokuvauskurssin opettajalle sijaista. Tunteja on vain kolme viikossa, joten se ei työllistä kovinkaan paljon.

Helmi henkäisi helpotuksesta. Vanajaveden opiston kurssitilat olivat nykyään Myllymäen kallioilla, kävelymatkan päässä kotoa.

– Hienoa, pelkäsin oikeasti, että jätät taas meidät.

– Lupaan pysytellä kevään kotona ja kesälomalla vietämme laatuaikaa yhdessä, Eero sanoi ja pyöritti tyttöjä. Nämä kirkuivat ihastuksesta.

Helmi sai Joonatanilta postia. Hän odotti, että tytöt olivat nukkumassa ennen kuin avasi liitteen. Joonatan kirjoitti, että mielikuvitus kiiti niin, ettei tarina sekoittui uniinkin.

PAKO SATULINNASTA

Ebony itki vuolaasti. Päivä oli ollut painajainen. Kuningas Musta Rudolf oli kuollut. Vielä eilen hän oli ollut terve ja nyt kylmä. Valtakuntaan oli iskenyt virus. Kukaan ei tiennyt, mistä se ilmestyi. Kaikki yli 70 -vuotiaat pysyttelivät kotona, mutta huhut uusista kuolonuhreista kiitivät. Kuningatar Musta Maria oli kaapannut vallan. Hän oli määrännyt Ebonyn ja tyttäret linnakaranteeniin. Myös hovineidot, kokki, kotiopettajatar sekä vierailulla ollut Mama Maddalena olivat lukittujen ovien takana.

– Mama, mitä teen. Uusi kuningatar haluaa taatusti päästä meistä eroon.

– Ebony, rauhoitu, keksimme kyllä keinot. Eikö sinulla ole edelleen viehättävä kesälinnanne saaristossa?

– On kyllä ja satamassa on huvivene valmiina lähtöön. Suunnittelimme Rudolfin kanssa muuttoa sinne, kun valtakunnassa riehuu tauti. Mutta nyt olemme vankeina täällä.

– Älä huoli, lukot on tehty murrettaviksi. Eikä Maria kysele teidän peräänne. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Ebony veti henkeä. Onnistuisiko pako? Saaressa olisi raitista ilmaa ja vapaus.

Hän kutsui linnan väen koolle.

– Pakatkaa kiireesti, lähdemme vielä tänä yönä pakomatkalle. Tytöt, ottakaa vain lempilelunne mukaan. Saarella on kaikkea, mitä tarvitsemme.

Ebony oli vauhdissa. Toimettomuus oli lamauttanut hänet, mutta nyt hän oli Maman ansiosta täynnä tarmoa.

Prinsessat Ada ja Ida pakkasivat pehmolelut unikavereiksi. Tyttöjen silmät kiiluivat jännityksestä. Yöretki, miten mahtavaa.

Joukko hiipi sipi hiljaa ulos pimeään. Kuunsirppi valaisi tietä satamaan. Mama Maddalenan käden heilautus oli avannut linnan oven kuin taikaiskusta. Ebony rauhoittui katsellessaan Maman tanakkaa hahmoa vierellään. Yhdessä he selviäisivät, vaikka tuska kuninkaan kuolemasta oli vielä liian lähellä. Hautajaiset oli pidetty aamulla. Sitä oli vaikea muistella.

Huvivene odotti laiturissa. Ebony oli tottunut purjehtija. Vene keikkui tuota pikaa aalloilla. Matka kesälinnaan sujui myötätuulessa. Tuuli suhisi salaperäisesti, kun he pääsivät perille.

– Mama, kun linna huomataan tyhjäksi, kaikki arvaavat, että olemme paenneet tänne, Ebony huolestui.

Mama heilautti kättään ja tiheä sumuverho kohosi saaren yläpuolelle.

– Nyt olemme näkymättömiä. Saari hävisi juuri kartalta, Mama virnisti. – Tosin se sumentaa auringonvalon, mutta olemme turvassa.

Prinsessat ja hovineidot katselivat silmät pyöreinä uutta ympäristöä. Se oli tuttu kesäretkiltä, mutta kalpeassa kuunvalossa maisema vaikutti lähes pelottavalta.

Yön äänet kaikuivat. Metsä kohisi oudosti, pöllöt huusivat ja puiden takaa kuului hiipiviä askeleita. Oliko siellä tiikeri tai leijona?

– Tytöt, nyt nopeasti sisälle, käsipesulle ja nukkumaan.

Prinsessat pinkaisivat polkua pitkin kesälinnaan. He kiipesivät tornikamariin ja pujahtivat untuvatäkkien alle. Unikaverit kainaloissaan he olivat valmiit uuteen seikkailuun.

Seikkailu siitä tulikin, vaikka välillä aika kävi pitkäksi. Prinsessat kaipasivat kavereita. Kotiopettajatar piti heidät aamupäivien ajan työn touhussa. Sen jälkeen he olivat vapaalla. Pallopelit ja uiminen olivat parasta huvia. Hovineidot osallistuivat leikkeihin. Yksi heistä oli taitava ompelija. Hän keksi, että voi valmistaa kaikille juhlapuvut. Mamakin innostui. Hän oli pakannut linnasta lähtiessään matkaan vesivärit ja akvarellipaperia.

– Olen aina halunnut taiteilijaksi, mutta koskaan aika ei ole riittänyt. Nyt aikaa on ja kauniita malleja. Suostuttehan poseeraamaan minulle uusissa puvuissanne?

Neidot hymyilivät ujoina, kun Mama mittaili heitä taiteilijan katseella. Iltaisin linnassa pidettiin töiden katselu. Tytöt tirskuivat tunnistaessaan itsensä ja toverinsa.

Kun kesä kääntyi syksyksi, kaikkien aika kävi pitkäksi. Sateet jatkuivat viikosta toiseen. Hovineidot istuivat linnan kuistilla ja lukivat rakkausromaaneja.

– Äiti, täällä on tylsää. Saari on täynnä naisia. Meillä ei ole yhtään poikakaveria, prinsessat valittivat.

Ebony havahtui. Tytöt olivat varttuneet huomaamatta teini-ikään.

– Mama, mitä kotikyläämme kuuluu? Uskallammeko pian palata? Ebony kysyi.

– Minäpä vilkaisen, Mama lupasi. Hän sekoitti taikajuoman, laittoi huivin silmille ja asettui mukavasti riippumattoon. Maman silmien eteen piirtyi kuva hylätystä kylästä. Musta Maria oli siirtänyt pääkaupungin kauas sisämaahan. Asukkaat olivat lähteneet kodeistaan.

Mama tarkensi katsetta. Hän näki vihreän urheilukentän. Nuoret miehet potkivat siellä palloa. Joukkuetta johti komea Lars-Henrik. Hän oli Idan ja Adan kaveri. Prinsessat olivat usein kyselleet, mikseivät entiset leikkikaverit voineet tulla käymään.

– Hmm, miksipä ei, Mama tuumi herättyään. Ebony odotti vieressä jännityksestä piukeana.

– Hymyilit unessasi, onko kaikki hyvin? hän kyseli malttamattomana.

– Minulla on suunnitelma. Mitä sanot, jos järjestämme tyttärillesi juhlat ja kutsumme kokonaisen jalkapallojoukkueen vieraiksi.

– Miten ihmeessä se onnistuu?

– Luota minuun, lähetän joukkueen kapteenille yöllä unen, jota hän ei voi vastustaa.

Lars-Henrik kokeili aamulla otsaansa. Oliko hänellä kuumetta? Ei kai virus ollut tarttunut? Otsa oli viileä, mutta hänen mielikuvituksensa kiiti. Lars-Henrik oli nähnyt unessa koordinaatit, jotka johtivat prinsessojen kesälinnaan.

– Hoi toverit, mitä sanotte, lähdettekö kanssani meriretkelle? Olemme ansainneet pienen tauon treeneissä.

Pojat hurrasivat. Vihdoinkin jotain hauskaa. He huristivat skoottereilla alas vuorilta meren rantaan. Tuttu kalastaja vuokrasi heille veneen.

– Olkaa varovaisia, illaksi on luvassa myrskyä.

Aallot löivät korkeina, kun vene lähestyi neitojen saarta. Mama Maddalena odotteli rannalla. Hän oli ratkonut usvakatteeseen aukon.

Mama johdatti kuunsäteet ohjaamaan poikien veneen laituriin. Nämä hyppäsivät ketterästi maihin. Mama opasti joukkueen rannalle pystytettyihin telttoihin.

– Nukkukaa makeasti, huomenna meillä on juhlat.

Prinsessat kirmasivat aamulla uimaan. He pysähtyivät hämmästyneinä. Vene? Mitä ihmettä?

Mama istui laiturilla ja nosti sormen huulille.

– Shhh, vieraat nukkuvat vielä. Minulla on teille yllätys. Käykää uimassa ja pukeutukaa sen jälkeen uusiin juhlapukuihinne. Tänään on loppuelämänne ensimmäinen päivä. Takaan, että siitä tulee ikimuistoinen.

Helmi lähetti Joonatanille viestin: Hei kummipoika, kehittelit jännittävän tarinan, joka jäi kutkuttavasti kesken. Haluatko, että jatkan? Ebonyn pikkuprinsessat kasvoivat aika vikkelästi teini-ikään, mutta saduissahan on kaikki mahdollista, terveisin Helmi.

Joonatan vastasi: Moi kummitäti. Joo, ajattelin, että tykkäät, jos jatkossa on romantiikkaa. Anna palaa!

Helmiä nauratti. Joonatan oli moittinut, että hänen saduissaan oli liikaa hempeilyä ja liian vähän seikkailuja. Helmi uumoili, että pojan elämässä oli alkamassa romanttinen vaihe.

Jatkoa tarinaan syntyi vielä samana iltana.

ROMANTIIKKAA ILMASSA

Lars-Henrik ja hänen toverinsa hieroivat aamulla silmiään hämmästyksestä. He näkivät näyn. Kuvankauniit hovineitoset tulivat tanssiaskelin rantaan ja piirittivät heidät.

– Tervetuloa satujen saarelle, he toivottivat ja tarjoilivat pojille pikarilliset simaa. – Meillä on tänään juhlat, olette kunniavieraita. Kuningatar Ebony on kutsunut teidät tanssiaisiin. Osaattehan valssin askeleet?

Lars-Henrik kumarsi ja ilmoitti, että he kaikki olivat tanssitaitoisia ja ottavat kutsun ilomielin vastaan.

– Tulkaa tutustumaan kesälinnaan. Terassille on katettu brunssi. Seuratkaa meitä, neidot kutsuivat ja riensivät polkua pitkin rinnettä ylös. Nuoret miehet seurasivat häikäistyneinä kutsua.

Ida ja Ada kurkkivat tornihuoneen ikkunasta outoa näkyä. He hihkaisivat tunnistaessaan leikkitoverinsa, jotka olivat kasvaneet pitkänhuiskeiksi nuorukaisiksi. Ada huomasi, miten hänen isosiskonsa posket punehtuivat, kun tämä näki Lars-Henrikin.

Mama Maddalena meni poikia vastaan. – Tervetuloa, kertokaahan, mitä valtakunnassa tapahtuu.

– Kotikylämme on autio kuninkaan kuoleman jälkeen. Kuningatar Musta Maria asuu vuorille perustamassaan kaupungissa ja hallitsee kovalla kädellä. Virus on voitettu, mutta olot ovat ankeat. Meillä on ikävä vanhoja hyviä aikoja, pojat kertoivat.

– Näin arvelinkin. Oletteko valmiit taisteluun?

– Aina valmiina, olemmehan partiolaisia, pojat vakuuttivat.

– Hyvä, tänään juhlimme ja huomenna lähdemme valloitusretkelle, Mama sanoi.

– Tervetuloa kesälinnaan, Ebony tuli paikalle pukeutuneena valkoiseen pellavapukuun. – Saanko esitellä tyttäreni prinsessat Ida ja Ada.

– Hei tytöt, Lars-Henrik kumarsi tunnistaessaan ystävänsä.

Päivästä tuli riemullinen. Kokki loihti herkkuja, nuoret pelasivat pallopelejä ja kävivät uimassa. Illan hämärtyessä Mama sytytti linnan saliin satoja tuikkuja. Orkesteria ei ollut, mutta kaiuttimista kuului kutsuvaa musiikkia. Mama ja Ebony katselivat hymyssä suin, miten suloisesti nuoret tanssivat.

– Olisimmepa vielä yhtä nuoria kuin he, Ebony huokaili. – Minulla on ikävä Ellinoora-tätiä ja Rudolfia.

– Sinä olet vielä nuori. Onni ja rakkaus voivat vielä kohdata, kunhan pääsemme täältä saarelta ihmisten ilmoille. Minulla on suunnitelma.

– Puhuit taistelusta, en pidä verenvuodatuksesta.

– En minäkään, ajattelin käyttää taikakeinoja.

– Mama, niin tietenkin. Odotan jännittyneenä huomista, Ebony sanoi ja siemaili laakeasta lasista samppanjaa.

Ebony ohjasi huvipurren aamuauringon ensimmäisten säteiden siivittämänä ulapalle. Pojat seurasivat omalla veneellään perässä. Heidän silmänsä olivat raukeita yön juhlimisen jälkeen.

Poikien skootterit odottivat rannassa.

– Opastakaa minut pääkaupunkiin, Mama sanoi. Seuraan teitä taikamatollani. Ebony, prinsessat ja hoviväki te voitte mennä linnaan. Siellä voi olla vähän pölyistä, mutta turvallista. Palaan pian.

Nuoret miehet katsoivat hämmästyneinä, kun Mama kokosi helmansa, otti maton esiin ja kohosi ilmaan heidän edessään. Matka vuorille taittui hetkessä.

– Pojat, käykää kutsumassa perheenne ja ystävänne. Kehottakaa heitä palaamaan kotikylään. Sen jälkeen teen vähän taikoja.

Kyläläiset kerääntyivät kaupungin porttien ulkopuolelle. Mama heilautti kättään ja hetkessä kaupungin ylle kohosi sumuharso.

– Se on nyt pois kartalta. Saavat elää omassa kuplassaan, Mama hihitti. – Rakkaat ystävät, palataan takaisin rannikolle. Kotinne ovat tallella ja linnan ovet ovat avoinna. Kuningatar Ebony ja prinsessat odottavat.

Kyläläiset hurrasivat. Tätä he olivat odottaneet. Lars-Henrikin sydämeen oli syttynyt kipinä, kun hän oli tanssittanut prinsessoja. Kumpi oli hänen sydämensä valittu, sitä tarina ei vielä kerro.

Joonatan kommentoi, että tarina oli hilpeä, mutta jäi taas kesken. Helmi vastasi, että hän halusi jättää viimeisen sanan kummipojalle.

– Täytyy vähän miettiä, Joonatan nauroi puhelimessa. – Tarinassa oli vain yksi sankari, mutta prinsessoja kaksi.

– Vähän jännitystä ilmassa, Helmi kuittasi. – Ja muistatko, lupasin Ebonyllekin onnea ja rakkautta.

– Hyvä, tarinoiden pitääkin jatkua. Nyt on koulukiireitä, mutta jatketaan myöhemmin, Joonatan sanoi.

Kevät eteni hitaasti. Helmi oli helpottunut, kun lumet sulivat ja kadut eivät olleet enää järkyttävän liukkaita. Hän otti tavaksi tehdä kunnon kävelylenkin, kun oli vienyt tytöt hoitoon. Eero nukkui aamuisin pitkään ja valvoi yömyöhään. He joivat aamukahvit yhdessä, kun Helmi tuli ulkoa. Järjestely sopi molemmille mainiosti. Eero hoiti kuntoa käymällä pari kertaa viikossa salilla. Helmin mielestä reippailu raittiissa ulkoilmassa sopi hänelle paremmin.

Eerolla oli meneillään kunnianhimoinen hanke valokuvakurssilaisten kanssa. He suunnittelivat näyttävää videoesitystä Galleria Pannuun. Eero oli lumoutunut nuorten innosta ja kekseliäisyydestä. He tekivät yhteistyötä musiikkikurssilaisten kanssa. Näyttely oli sovittu toukokuuksi.

– Olen aika innoissani, siitä tulee poikkitaiteellinen. Kolmella isolla näytöllä pyörii kurssilaisteni valokuvat ja kaiuttimista kuuluu teoksiin sävellettyä musiikkia.

– Onko teillä joku teema?

– Luonnon- ja eläintensuojelu sekä tietysti ilmastonmuutos. Älä järkyty, mutta tekisi oikeasti mieli päästä kuvaamaan jäävuoria.

– Eero, olet mahdoton. Et voi olla tosissasi?

– Kiusoittelin, itse asiassa yksi oppilaistani on käynyt Hurtigrutanilla ja hänellä on mielettömän upeita kuvia matkalta.

– Pahus, pelästyin taas, Helmi sanoi ja pyyhki mielenosoituksellisesti hikeä otsaltaan.

BLOGI Hämeen Helmi

Olen kevään lumoissa. Eeron ja hänen valokuvakurssilaistensa Kevään henki näyttelyn avajaiset olivat pikkukaupunkimme Tapaus. Sekä Kaupunkiuutiset että Hämeen Sanomat lähettivät toimittajan ja valokuvaajan paikalle. Galleria Pannu oli pilkkopimeä. Vain kalpeat spotit hohtivat, kunnes gongi kumahti ja mielettömän upeat luontokuvat räjähtivät näytöille. Surrealistinen musiikki johdatti katsojat unenomaisiin maisemiin. Idylli särkyi, kun sademetsät tuhoutuivat rumpujen päristysten myötä, jäätiköt sulivat kohisten, tulivuoret purkautuivat ja laavavirrat tuhosivat kokonaisia kyliä. Pimeys laskeutui kaiken ylle ja musiikki himmeni. Yleisö oli hetken mykistynyt, mutta gallerian reipas Hara palautti kutsuvieraat maan pinnalle ilmoittamalla, että valkoviiniä riittää.

Vakavasti puhuen, olen iloinen, että perheellämme on ollut kiinnostavia töitä. Uneksin vuosi sitten, että retkeilemme kesällä yhdessä. Nyt vastoinkäymisten jälkeen näyttää, että haaveesta tulee totta. Eero on vuokrannut asuntoauton. Tyttäremme Satu ja Kiti ovat innosta piukeita. Suuntaamme lomamatkan keväiseen Eurooppaan. Eeron sisaret Anneke ja Sofie ovat kutsuneet meidät vieraisille Amsterdamiin. Raportoin, jos ja kun matkamme toteutuu, kevätterveisin Helmi

Jaakon päänsärky jatkui. Helmi kehotti häntä menemään tutkimuksiin. Terveyskeskuslääkäri antoi lähetteen magneettikuvaukseen. Jaakko sai viikon kuluttua kutsun neurologin vastaanotolle keskussairaalaan. Kuvistä oli käynyt ilmi, että hänellä oli aivokasvain.

– Se on todennäköisesti hyvänlaatuinen, mutta kannattaa poistaa, niin olosi paranee, kirjoitan lähetteen Tampereelle, lääkäri sanoi lohduttavasti.

– Sattuuko se? Jaakko kysyi.

– Leikkaus tehdään nukutuksessa, et tunne mitään. Pää voi olla aluksi arka, mutta saat kipulääkkeitä. Onko sinulla joku ystävä, joka pääsisi tueksi?

Jaakko mietti. Sukulaisia ei ollut lähimailla. Voisikohan Helmi tulla?

Hän rohkaisi mielensä ja soitti illalla yläkerran ovikelloa neilikkakimppu kädessä.

– Jaakko, mukava nähdä sinua. Näytät kalpealta, onko jotain sattunut? Helmi kysyi.

– Joudun leikkaukseen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Mietin, tulisitko pitämään minua kädestä?

– Hyvänen aika, onko se vakavaa?

– Toivottavasti ei, mutta minua pelottaa.

– Totta kai tulen mukaan. Eero saa hoitaa tyttöjä. He voivat käydä porukalla viemässä Lillille ruokaa ja vettä. Joudutko olemaan kauan sairaalassa?

– Lääkäri sanoi, että he pitävät vuodeosastolla leikkauksen jälkeen seuraavaan päivään. Voimme ajaa mennen tullen Kela-taksilla.

– Ilmoita, kun aika selviää. Kyllä se järjestyy. Tule peremmälle, minulla on pannukakku uunissa.

Leikkausaika löytyi kuukauden kuluttua. Jaakko oli pukeutunut parhaaseen mustaan pukuunsa. Matka Tampereelle taittui vajaassa tunnissa.

– Onpa upea sairaala, Jaakko tuumi Tays:in pääaulassa.

– Meillä on hyvää aikaa käydä kahvilla. Mitä haluat sen kanssa?

– Tuollainen voisilmäpulla näyttää hyvältä, Jaakko sanoi.

Vuodeosasto 6B löytyi B-rakennuksen kuudennesta kerroksesta. Sairaala koostui useista rakennuksista, mutta ne oli yhdistetty hyvin viitoitetuilla käytävillä.

– Vaihdetaan sairaalavaatteet, hymyilevä punatukkainen Niina toivotti Jaakon tervetulleeksi. Tämä sai harmaavihreän trikooasun ylleen. Helmi ripusti hänen omat vaatteensa lukolliseen kaappiin.

– Tänään lääkäri käy kertomassa toimenpiteestä ja hoitajat mittaavat verenpaineen, ottavat sydänfilmin ja verikokeita. Aamukahden jälkeen ei saa syödä mitään. Olet huomenna leikkausjonossa kakkosena. Se menee iltapäivän puolelle, Niina kertoi.

– Minä olen varannut potilashotelli Norlandiasta majoituksen kahdeksi yöksi. Riittäähän se? Helmi kysyi.

– Kyllä vain, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Niina vastasi.

Seuraava päivä toi pettymyksen toisensa jälkeen. Aamulla satoi rankasti eikä Helmillä ollut sateenvarjoa. Hän ravisti märkiä hiuksiaan saapuessaan runsaan hotelliaamiaisen jälkeen vuodeosastolle. Helmi ei hennonut kertoa Jaakolle, että tarjolla oli ollut tämän herkkua mustaa makkaraa.

– Miten voit?

– Nukuin huonosti ja minulla oli kylmä. Tytöt toivat aamulla lämpöpeitteen, Jaakko kertoi.

– Nyt vaan odotellaan leikkaukseen pääsyä. Laitanko television auki?

– Laita vaan. Tai ehkä minä torkahdan hetkeksi, Jaakko sanoi.

Niina tuli vaihtamaan Jaakolle selästä avoimen leikkaussalipaidan ja kertoi, että aamun leikkaus kesti edelleen ja he olivat myöhässä aikataulusta.

Jaakko seurasi seinällä olevaa kelloa. – Eikös niiden pitänyt tulla hakemaan minua heti puolen päivän jälkeen? hän kysyi.

– Käyn tiedustelemassa, Helmi sanoi tunnin kuluttua.

– Lääkäri ilmoitti juuri, että leikkaus pitää siirtää huomiseksi, tänään ei enää ehdi, Niina kertoi.

– Jaakko ei ole syönyt koko päivänä mitään, löytyisikö hänelle ruokaa? Helmi pyysi.

– Nyt ei ole lounasaika, mutta katson, jos pakastimessa on jotain.

Jaakko sai pikaisesti sulatetun annoksen lihapullia ja perunamuhennosta. Helmi pähkäili, mitä tekisi. Potilashotelli oli hänen kukkarolleen turhan kallis, mutta tuntui pahalta jättää Jaakko yksin.

– Helmi, varaa vielä yksi yö, minä maksan, Jaakko sanoi, kun Helmi kertoi tilanteen. – Olen säästänyt rahaa pahan päivän varalle, nyt on sellainen.

Helmi halasi Jaakkoa ja lupasi olla tämän vierellä.

Seuraavana päivänä aurinko pilkisteli pilviverhon läpi. Helmi piti sitä hyvänä merkkinä. Hänellä oli tunne, että meneillään oli elokuva Päiväni murmelina. Jaakko lepäsi vuoteessa ilman ruokaa. Hoitajat pukivat hänelle toisen kerran leikkaussalipaidan. Sitten ei ollut muuta tekemistä, kuin odottaa soittoa leikkaussalista.

– Nyt näyttää hyvältä, tuon Jaakolle esilääkityksen, Niina sanoi yhdentoista aikaan aamupäivällä.

Helmi henkäisi helpotuksesta. Tytöt ja Eero olivat soitelleet, koska hän tulee kotiin. Eerolla oli illalla valokuvakurssi ja hän ihmetteli, mihin tytöt voisivat mennä siksi aikaa. Helmi ehdotti, että hän kysyisi Ponilta, jos Satu ja Kiti voisivat mennä leikkimään Oliverin kanssa. Saaraa hän ei halunnut vaivata enää illalla.

– Helmi, kello on kohta kaksitoista, peruuntuuko leikkaus tänäänkin? Jaakko huolestui.

Ovi kolahti ja Niina tuli sisään. – Onko täällä valmista? Tulin Jaakko viemään sinut leikkaussaliin. Ole vaan pitkälläsi, mennään sängyn kanssa.

– Kauanko leikkaus kestää? Helmi kysyi.

– Puolitoista tuntia ja sen jälkeen Jaakko on pari tuntia heräämössä, tule neljän aikoihin takaisin. Eiköhän mies ole silloin vetreänä odottamassa illallista.

BLOGI Hämeen Helmi

Olen kokemusta rikkaampi. Naapurini ja ystäväni Jaakko joutui tai oikeammin pääsi aivokasvainleikkaukseen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Lähdin mukaan tukihenkilöksi. Saimme ystävällistä kohtelua vuodeosastolla. Yllätyin, miten paljon leikkauksia oli jonossa. Jaakon operaatio siirtyi vuorokaudella, kun vaikea kallonmurtumaleikkaus kesti odotettua kauemmin. Jaakko on nyt toipilas, mutta ennuste on hyvä. Päänsärky on lakannut ja kunhan tikit paranevat, hän uskoo olevansa huippukunnossa.

Tyttäreni Satu ja Kiti ovat hekin kokemusta rikkaampia. Eerolla oli iltakurssi ja hän kysyi, voivatko tytöt mennä leikkimään päivähoitokaveri Oliverin kanssa. Tämän äiti Poni ilahtui ja sanoi, että tytöt voivat jäädä yökylään. Satu ja Kiti pakkasivat unikaverit reppuihin. Eero saatteli heidät naapuritaloon ja lupasi pitää puhelimen auki, jos tytöille tulee ikävä.

Poni kertoi aamulla, että hän oli levittänyt Oliverin huoneeseen retkipatjat ja tytöt olivat nukkuneet iltasadun jälkeen makeasti. Kun Eero meni aamulla hakemaan heidät, Poni oli tarjoillut vastapaistettuja kevätkääryleitä. Ne olivat tyttöjen mielestä parempia kuin iänikuinen kaurapuuro. Lupasin, että Oliver voi vuorostaan tulla meille yökylään.

Helmi oli järkyttynyt sairaalakokemuksista. Hän ihmetteli, miten hoitajat ja lääkärit jaksoivat kohdata päivästä toiseen kärsiviä potilaita. Helmi tunsi itsensä onnekkaaksi, kun perhe oli terve ja Jaakon vointi oli kohentunut. Hän kysyi Hopeahapsien toimitussihteeriltä, onko lehti kiinnostunut sairaskertomuksista.

– Kyllä vain, yritä löytää niihin positiivinen sävy. Monet lukijoistamme kaipaavat tietoa ja myötäelämistä.

HOPEAHAPSET – Juha-Heikin ja Marja-Leenan tarina

Sade ropisee ikkunoihin. Istun kahden hengen potilashuoneessa Tampereen keskussairaalan neurokirurgisella osastolla. Naapurini Jaakko nukkuu ovenpuoleisessa vuoteessa tippaletku kädessään. Ikkunan vieressä Pohjanmaalta kotoisin oleva 72 -vuotias Juha-Heikki on toipumassa sunttileikkauksesta. Hänen puolisonsa Marja-Leena pitää miestä kädestä. Hän on saman ikäinen, mutta näyttää nuoremmalta. Vallattomat kuparinpunaiset hiukset ovat pörrössä. Hän on pukeutunut mustaan t-paitaan ja kukkakuvioisiin trikoohousuihin. Silmät tuikkivat, kun hän kertoo, miten onnellinen on, kun mies pääsi pitkän odotusajan jälkeen leikkaukseen.

– Saimme jo kolme viikkoa sitten ajan, mutta Juhan hammashoito oli kesken. Onneksi leikkaus ei siirtynyt tämän pidemmälle, hän kertoo.

Kysyn, millaisia oireita Juha-Heikillä on ollut.

– Aivoissa kulumia, liikaa käytetty, diplomi-insinööri Juha-Heikki virnistää.

– Näin on, diagnoosi on aivoatrofia, Marja-Leena vahvistaa.  – Miehellä on ollut muistikatkoja sekä pissi- ja kävelyongelmia.

– Miten se on näkynyt arjessanne?

– Asumme kerrostalossa, jossa on hissi. Juha pärjää hyvin, kun kotona kaikki on lähellä ja hän saa tukea kävelysauvan lisäksi ovenpielistä.  Terveyskeskuksen apuvälineyksikön tomera naishenkilö kävi laittamassa parisänkymme alle korotuspalikat ja miehelle sängynlaitaan tukikaiteen. Tosin se romahti, kun Juha ponnisti turhan voimaperäisesti. Kaide kyllä kesti, mutta sängynlaita ei, Marja-Leena nauraa.

– Niin ja putosin pari kertaa sängystä. Silloin ei naurattanut, Juha jatkaa.

Marja-Leena kertoo, että he käyvät päivittäin ulkona kävelylenkillä, mutta korttelin kiertäminen on lyhentynyt kävelyksi kotipihalla.

– Jos on tuulinen päivä, emme mene ollenkaan ulos. Jos intiaanit antaisivat Juhalle nimen, se olisi ”mies, jonka tuulenpuuska voi kaataa”.

– Eikö teillä ole apuvälineitä?

– Kyllä vain, Juhalla on kiiltävän punainen rollaattori, mutta hän ei ole sinut sen kanssa. Kadut ovat mäkisiä ja hän pelkää, että kärry karkaa käsistä. Pyörätuolikin on, mutta minä olen pulassa, kun en uskalla työntää painavaa miestä alamäkiä ja ylämäkiä en jaksa. Juhalta meni puoli vuotta sitten neurologin määräyksestä ajokortti, koska refleksit ja reaktiokyky ovat heikentyneet. Se oli kova paikka.

– Kyllä minä ajaa osaan, olen autoillut koko ikäni, Juha-Heikki sanoo selvästi närkästyneenä.

– Nyt ajamme Kela-taksilla, Marja-Leena sanoo ja silittää Juhan poskea.

Kysyn, onko heillä tukihenkilöitä. Marja-Leena kertoo, että tytär ja poika ovat apuna. Tosin he asuvat eri paikkakunnilla. Molemmilla on omia lapsia ja kiireitä työelämässä.

– Meillä on viisi vilkasta lastenlasta, Juha kertoo. – He olivat kesälomalla kanssamme mökillä. Hyppivät laiturilta veteen, kiipeilivät puissa ja olivat koko ajan liikkeessä.

– Paitsi silloin, kun pelasivat kännyköillä, Marja-Leena lisää. – Niin ja herkkukaapin ovi kävi jatkuvasti. Tuntui, että he söivät kaiken aikaa.

– Miten pärjäsitte mökillä?

– Aluksi hyvin, mutta pyykkihommat olivat raskaita. Juha kasteli vuoteen jatkuvasti, vaikka hänellä oli vaipat ja sängyssä kosteutta imevä muovitettu froteelakana. Mökillä ei ollut pesukonetta, joten pesin päivittäin nyrkkipyykkiä. Onneksi lakanat kuivuivat tuulessa vikkelästi.

– Palattiin kaupunkiin heinäkuun lopussa, kun pyörryin lattialle eikä Leena saanut minua ylös, Juha-Heikki kertoo.

– Juhalla oli kuumetta ja hän houraili. Soitin ambulanssin ja mies kiidätettiin ensiapuun. Sieltä hänet lähetettiin viikoksi Ilveskotiin toipumaan. Sen jälkeen en uskaltanut olla enää kaksin hänen kanssaan mökillä, Marja-Leena kertoo.

– Oletteko saaneet kaupungilta apua?

– Olen ollut vajaan vuoden Juha-Heikin omaishoitaja ja saan pientä korvausta.

– Mitä omaishoitajan työ tarkoittaa käytännössä?

– Arjen pyöritystä, hoidan kokkauksen, kaupassa käynnin, pyykit, siivouksen ja pankkiasiat. Kävimme yhdessä lakimiehen puheilla. Meillä on nyt molemmilla edunvalvontavaltakirja ja testamentti.

– Miten sinä Marja-Leena jaksat? kysyn.

– Olihan tämä aluksi shokki, mutta olen jo tottunut. Saan omaishoitajana kolme vapaapäivää kuukaudessa. Tyttäremme Anna hoitaa silloin isäänsä. Minä keskityn taideprojekteihin. Kuulun Paperihuoneen graafikoihin ja maalaan akvarelleja ilokseni. Tosin nyt voimat eivät ole riittäneet, mutta toivon leikkauksen myötä elämänlaatumme kohenevan.

Valkotakkinen lääkäri astuu huoneeseen ja kertoo, että Juha-Heikille on luvassa jatkohoitopaikka terveyskeskuksen vuodeosastolta Hämeenlinnassa.

– Taksi tulee noutamaan tunnin kuluttua. Mies siirretään paareilla, joten hän voi lähteä sairaalavaatteissa, lääkäri sanoo ja lupaa kirjoittaa tarvittavat paperit matkaan.

Toivotan Juha-Heikille ja Marja-Leenalle hyvää jatkoa. Marja-Leena kertoo, että he ovat viettäneet talvikuukausia Välimerellä ja Thaimaassa. Hän toivoo, että Juha kuntoutuu niin paljon, että lomamatkat voisivat vielä jatkossakin toteutua. Terveisin Helmi, herkistynyt sairaalakävijä.

Suomessa oli vielä koleaa, kun Helmi ja Eero pakkasivat valkoisen asuntoauton neljän viikon matkaa varten. VOP:n kevätlukukausi oli päättynyt samoin kuin Helmin kirjoittajakurssi. Helmi lupasi pitää oppilaisiin yhteyttä sähköpostin välityksellä.

– Luetaan blogiasi, muista päivittää ahkerasti, he toivoivat.

Helmi mietti, pitäisikö blogin nimi muuttaa, mutta päätti olevansa edelleen Hämeen Helmi, vaikka olikin matkalla.

Eero näytti Sadulle ja Kitille karttakirjasta matkareitin.

– Ajamme auton ensin rahtilaivaan ja matkustamme meren yli Saksaan.

– Onko laivalla pallomeri? Satu kyseli. Oliver oli käynyt vanhempiensa kanssa Tukholmassa ja kertonut seikkaperäisesti laivamatkasta.

– Ei taida olla, mutta eiköhän me jotain kivaa keksitä, Eero lupasi. – Pakatkaa lempikuvakirjanne ja unikaverit.

– Minne me mennään laivamatkan jälkeen?

Eero piirsi kartalle punaisen viivan, joka seuraili rannikkoa Hollannin puolelle ja merkitsi rastin Amsterdamin kohdalle.

– Käydään tervehtimässä tätejänne. Mietitään sen jälkeen, millaisen kierroksen teemme sen jälkeen. Se riippuu, miten jaksatte istua autossa.

Helmin mielestä suunnitelma oli hyvä. Hän tunsi Välimeren kutsun, mutta arveli ajomatkan olevan lapsille turhan pitkä.

Lähtöpäivänä kaikki olivat tohkeissaan. Helmi teki viime hetken hankintoja, jotta automatka sujuisi leppoisasti. Hän keksi varata vaatteiden säilytykseen kannelliset laatikot. Helmi nimikoi ne punaisella tussilla. Tytöt pakkasivat reppuihinsa leluja. Eero varusti auton jääkaapin ensimmäisten päivien tarpeita varten. Ruisleipää, voita, leikkeleitä, jogurttia, mansikkahilloa, maitoa ja olutta, näillä mennään, hän tuumi. Eero oli tyytyväinen, että pienessä tilassa oli toimiva keittiönurkkaus ja käännettävät tuolit sekä ruokapöytä. Kaikille oli levitettävät makuupaikat. Ne sai ajon ajaksi kätevästi kasaan. Tytöillä oli turvaistuimet ja pelikännykät.

Eero vihelteli ajaessaan satamaan. Satu ja Kiti kurkottelivat istuimissaan, kun he ajoivat autokannelle.

– Saatte loman kunniaksi karkkipussit, Helmi sanoi, kun he majoittuivat hyttiin. Hän ei aavistanut, että yöllä nousee myrsky. Tytöt oksensivat rajusti ja olivat aamulla kalpeita. Helmi oli itsekin huonovointinen, mutta toipui vedettyään hetken henkeä kannella.

Kaikki piristyivät, kun he pääsivät Travemündessa maihin. Saksassa on kevät pitkällä. Puut olivat vihreitä ja leppeä tuuli tuntui hyvältä kasvoilla. Tytöt katselivat hetken maisemia, mutta kyllästyivät nopeasti. Helmi antoi heille luvan käyttää pelikännyköitä kuulokkeet korvilla. Hän muisteli omaa lapsuuttaan, kun pitkät ajomatkat uuvuttivat. Silloin isä ehdotti lauluja ja äiti keksi tehtäviä.

– Kuka näkee ensimmäiseksi keltaisen auton, saa pisteen, hän oli ehdottanut. Laskettiin myös, kuka näki jännittäviä rekisterinumeroita. Helmi voitti kisan numerolla ZZZ-777. Sisko oli närkästynyt, kun hävisi.

Eero oli ladannut kännykkään äänikirjoja. Hän oli nostalgisella tuulella ja laittoi Sinuhe egyptiläisen kuulumaan. Hollannin raja tuli vastaan ennen kuin he arvasivatkaan.

– Ilta pimenee pian. Etsitään leirintäalue ja majoitutaan, Helmi ehdotti.

Tytöt kirmasivat ulos, kun he saivat auton parkkiin meren rannalle. Vesi oli vielä kylmää, mutta Satu ja Kiti kastelivat varpaansa ja housunlahkeensa.

– Mitä sanotte, maistuuko hampurilaiset? Eero kysyi nähdessään kutsuvan grillikioskin.

– Näin ensimmäisen päivän kunniaksi, Helmi myöntyi. Hän päätti tarjota jatkossa terveellisempää ruokaa, mutta nyt väsymys iski. Tytötkin rauhoittuivat syötyään jättiannoksen ranskanperunoita ketsupin kera.

– Eero, luin matkaoppaasta, että Hollannissa on upea Keukenhofin kukkapuisto. Olisi ihana poiketa siellä, Helmi sanoi juuri ennen nukahtamista.

– Puluseni, sopii minulle, Eero sanoi ja kietoi kätensä Helmin ympärille kapeassa vuoteessa.

Ajomatka jatkui halki kukkivien tulppaanipeltojen. Eero pysäytti auton saadakseen upeita otoksia värikkäistä kukista. Amsterdam oli kauneimmillaan, kun punakukkaiset koristepuut kuvastuivat kapeista kanavista. Anneke oli vastassa kerrostalon pihalla, kun he löysivät perille.

– Voitte jättää auton lehmusten varjoon. Minulla on kahvi kuumana ja tytöille mehua, hän touhusi ja halasi veljeään.

– Onpa ihana päästä tuulettumaan, Helmi sanoi ja oikoi puutuneita jalkojaan. Tytöt ottivat reppunsa ja juoksivat kilpaa rappuja ylös.

– Minulla on viikonloppu vapaata. Juodaan kaikessa rauhassa kahvit ja voitte levätä hetken. Ajattelin, että menemme illalla ulos syömään. Sofiekin pääsee mukaan, Anneke suunnitteli.

– Kuulostaa hyvältä, Eero sanoi ja haukotteli makeasti. – Voisin torkahtaa hetkeksi. Ajaminen alkoi väsyttää.

– Nuku vaan, me voimme käydä Helmin ja tyttöjen kanssa leikkipuistossa, Anneke sanoi, kun Eero heittäytyi sohvalle.

Amsterdam näytti iltavalossa satumaiselta. He kävelivät katulamppujen valossa vanhaan kaupunkiin. Kiti kieppui rattaissa, kun nähtävää oli joka puolella. Sofie odotteli heitä kauniisti valaistun ravintolan edessä.

– Tulkaa sisään, saatte maistaa indonesialaista Rijstaffelia, hän kehotti. Helmi katsoi ihastuneena tummin sävyin sisustettua ravintolasalia. Kohtelias hovimestari johdatti heidät rauhalliseen nurkkaukseen ja toi ruokalistat.

– Olette vieraitamme. Rijstaffel sisältää lukuisia riisipohjaisia pikkuannoksia, joita kaikki voivat maistella. Ne ovat aika vahvoja. Haluaisivatko tytöt jotain tuttua?

– Hampurilainen ja ranskiksia ja ketsuppia, Satu ilmoitti vikkelästi.

– Minulle kanssa, Kiti matki.

Tuntui, että pyöreä pöytä oli liian pieni, kun tarjoilijat toivat kulhon toisensa perään.

– Onpa ylellistä. En millään jaksa syödä enempää, Helmi sanoi maisteltuaan vähintään kymmentä pikkuannosta.

– Etkö halua pannukakkuja jälkiruoksi? Sofie kiusoitteli.

– Joku toinen päivä kiitos. Nyt en halua muuta kuin masun viereen nukkumaan.

Tytötkin nuokkuivat syötyään tukevien hampurilaisten lisäksi lähes kaikki ranskanperunat. Kun Anneke kysyi, haluavatko he vielä jäätelöt, tyttöjen silmät kirkaistuivat.

– He ovat herkkusuita, Helmi nauroi.

Kiti nukahti rattaisiin, kun he kävelivät Punaisten lyhtyjen alueen halki takaisin. Eero haaveili ottavansa valokuvia, mutta Sofie kertoi kuvaamisen olevan ankarasti kiellettyä.

– Katselen näitä sitten unissani, Eero hymyili ja otti Helmiä käsipuolesta.

– Kiitokset ihanasta illasta, tapaamme huomenna Sofie sanoi lähtiessään kotiin päin.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Helmi oli jo aikaisin virkeä, sillä pitkä yöuni oli tehnyt tehtävänsä. Keittiössä tuoksui vahva kahvi.

– Maistuuko tytöille kaakao? Anneke kysyi.

– Maistuu ja paahtoleivät marmeladin kera, Helmi sanoi nähdessään, että pöytään oli katettu molempia. – Ylellistä istua valmiiseen aamiaispöytään, hän huokasi tyytyväisenä.

– Minulla on ehdotus. Tiedän, että haluat kierrellä Eeron kanssa taidemuseoissa. Sopiiko, että pidätte vapaapäivän. Minä ja Sofie keksimme Sadulle ja Kitille tekemistä, olemme oikein hyviä lapsenvahteja, Anneke ehdotti.

– Ihanaa, mistä arvasit, että juuri sitä kaipasin. Harmitti, kun en edellisellä käynnillä nähnyt Van Gogh museota. Myös Anne Frankin kotitalo kiinnostaa, Helmi suunnitteli.

BLOGI Hämeen Helmi

Tiedättekö, että taiteeseen voi hullaantua. Olen nähnyt Vincent van Goghin kuuluisimmat maalaukset taidekirjojen kuvissa ja julisteina. Nyt kun näin ne taidemuseossa Amsterdamissa, olen häikäistynyt. Mitkä värit ja siveltimenvedot. Tunsin itseni pieneksi. Ostin kotiin vietäviksi kukkamaalauksilla koristetut mukit. Ne tulevat ilahduttamaan perheemme arkea.

Amsterdam on vienyt sydämeni. Näin keväällä kaupunki on kuvankaunis. Pinkinpunaiset koristepuut reunustavat kanavia, joiden yli johtaa hauskoja kaarisiltoja. Risteilylaivat tuuttaavat, turistit vilkuttavat ja coffeeshopien valot kutsuvat kokeilemaan kannabista, joka on täällä laillista. En ole tohtinut, mutta Eero miettii, haluaako hän uuden elämyksen. En kiellä, mutta en kannusta.

Olemme Eeron sisarien vieraina viikonlopun ajan. Tyttäremme Satu ja Kiti ovat ihastuneet täteihinsä. Nämä hemmottelevat heitä, sillä kummallakaan ei ole omia lapsia. Tuntuu haikealta, että lähdemme jo huomenna jatkamaan matkaa. Suuntaamme kohti etelää. Lyhyen ajomatkan päässä on seuraava kohteemme. Olen katsellut kuvia Keukenhofin kukkapuistosta. Tuntuu uskomattomalta, että pääsen sinne. Eerokin on innostunut, sillä hän suunnittelee seuraavaa valokuvanäyttelyä, jossa kukat loistavat. Terveisin Helmi, kevään lumoissa.

Keukenhofin puutarha oli unelmien täyttymys. Sadat tulppaanit ja muut sipulikukat oli istutettu värien mukaisesti sointuviin ryhmiin. Puiston keskellä oli pieniä lampia, joissa ui ylväitä joutsenia. Satu ja Kiti juoksentelivat ja leikkivät piilosta pensaiden lomassa. Ilmassa oli sateen tihkua. Eeron mielestä se oli vain hyvä, sillä tasainen valo oli parempi kuin jyrkkä auringonpaiste. Ilta ehti hämärtyä, ennen kuin he malttoivat lähteä.

– Eero, tämä on ollut elämäni suurenmoisin päivä, Helmi hehkutti paluumatkalla parkkipaikalle.

– Sain todella hienoja kuvia. Vesipisaroita tulppaanien terälehdillä, Eero kertoi ja otti Helmiä käsipuolesta. Satu ja Kiti hyppivät vesilätäköissä. Molempien housunlahkeet olivat märät, mutta se ei menoa haitannut.

Kun he tulivat asuntoauton luo, ovi retkotti pois saranoilta ja sisällä oli kaaos. Eero tarkisti pikaisesti, mitä oli varastettu. Hänen kannettava tietokoneensa oli kelvannut, samoin oluttölkit jääkaapista. Helmin tietokone oli ollut kannellisessa pyykkilaatikossa ja se oli tallessa.

– Harmin paikka, Eero sanoi. – Onneksi valokuvat ovat kameran muistissa.

Hän otti kuvia rikospaikalta vakuutusyhtiötä varten. Helmi siivosi jäljet parhaansa mukaan. Ovi saatiin onneksi paikoilleen.

– Ajetaan lähimmälle leirintäalueelle ja ilmoitetaan poliisille, Eero päätti.

Kun tytöt nukahtivat, Helmi ja Eero istuivat keittonurkkauksessa teemukit edessään.

– Tuntui kuin joku olisi tullut iholle, Helmi huokasi. – Päivä oli ensin täydellinen ja sitten tämä.

– Älä sure, onneksi auto kulkee edelleen. Mennään nukkumaan ja jatketaan huomenna matkaa.

Helmi rauhoittui, kun aurinko pilkisteli ikkunoiden takaa. Hän kattoi nopeasti aamiaisen. Tytöt tulivat haukotellen syömään. Eero lähetti kännykällä poliisille selonteon ja valokuvia murrosta. Hän sai vastauksen, että tapaus oli ikävä kyllä yleinen ja syyllisiä oli mahdoton tavoittaa. He kehottivat ottamaan yhteyttä vakuutusyhtiöön.

– Se siitä, Eero sanoi ja päätti tuohtuneena, että oli aika vaihtaa maisemaa.

Helmi otti illalla tietokoneen esiin ja istuutui mukavasti sängyn päälle.

HOPEAHAPSET – Anneken ja Sofien tarina

Valo siivilöityy kauniisti valkoisten pitsiverhojen läpi. Istun amsterdamilaisen kerrostalon viihtyisällä parvekkeella sisarusten Anneken ja Sofien kanssa. He ovat kattaneet pöytään sinivalkoiset Delftin posliinia olevat kahvikupit ja vadillisen pieniä suussa sulavia leivoksia. On sunnuntai ja molemmilla vapaapäivä. Kiitän kutsusta, että olemme saaneet perheeni kanssa olla Anneken vieraana. Sisarukset ovat esitelleet kaupungin nähtävyyksiä ja hoidelleet pikkutyttöjä, kun olemme mieheni Eeron kanssa seikkailleet kahdestaan taidenäyttelyissä ja museoissa.

– Eero on paras yllätys ikinä, Anneke hymyilee.

– Oli jännittävää saada aikuisena isoveli, Sofie lisää.

Tarina on uskomaton. Eero ei tiennyt isästään Peteristä muuta kuin etunimen ja että hän oli hollantilainen rekkakuski. Äiti Lilja ja Peter olivat tavanneet laivalla ja viettäneet yhdessä ikimuistoisen yön. Eero syntyi yhdeksän kuukautta myöhemmin. Hollantilainen fysioterapeutti tunnisti Eeron ulkonäöstä hänen isänsä piirteet. Poika ja isä löysivät toisensa vähän ennen Peterin kuolemaa.

– Isä ei tiennyt, että hänellä oli Suomessa poika, Sofie kertoo. – Hän oli sekä yllättynyt että iloinen, kun Eero tuli käymään. Surullista, että he ehtivät tuntea niin vähän aikaa.

Kysyn, miten sisarukset ovat toipuneet isän kuolemasta.

– Aluksi oli vaikeaa, mutta ennuste oli niin huono, että isän kannalta oli parempi, ettei hänen tarvinnut kärsiä pitempään. Olen kohdannut työssäni todella huonokuntoisia vanhuksia, joita kukaan ei käy katsomassa, lähihoitajana työskentelevä Sofie kertoo.

– Minä taas autan kätilönä vauvoja maailmaan, Anneke sanoo ja hymyilee leveästi. – Toivon kovasti, että saan joku päivä oman pikkuisen. Tuleva isä vain puuttuu.

– Minä viihdyn sinkkuna. Käyn bailaamassa vastapainona raskaalle työlle, Sofie sanoo.

– Niin ja poikaystäväkin on, mutta en ole vielä saanut tavata häntä, Anneke paljastaa.

Sisarukset vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä. Kutsun heidät kesälomalla vierailulle Suomeen. Peter vieraili kanssamme Lapissa. Tytöt kertovat katselleensa valokuvia ja toivovat, että matka toteutuu. Kerron sääskistä ja mäkäräisistä ja suosittelen, että he tulisivat vasta loppukesällä. Lupaamme pitää yhteyttä. Terveisin Helmi.

Eero tutki karttaa. Kaikkiin oli iskenyt matkaväsymys murron jälkeen. Tytöt kitisivät, Satukin. Oli aika päättää, mihin suuntaan ajomatka jatkuisi. Sadetta oli riittänyt jo useita päiviä ja sääennuste lupasi koleaa jatkossakin.

– Kuule Eero, eiköhän suunnata kotia kohti. Ajetaan Tanskan ja Ruotsin halki. Poiketaan Legolandissa ja Kolmårdenin eläintarhassa. Tytöille jää hyvät muistot, Helmi ehdotti.

– Olet oikeassa. Haaveilin, että syömme Brysselissä simpukoita ja risteilemme Pariisissa Seinellä, mutta tytöt ovat vielä liian pieniä nauttiakseen kulttuurista, Eero myöntyi.

Legolandissa oli mielettömät jonot. Tytöt hermostuivat, kun sateinen päivä kului odotellessa, että he pääsivät laitteisiin. Helmi oli helpottunut, kun tytöt saivat isot legopakkaukset mukaan ja he pääsivät pois tungoksesta.

Epäonni jatkui. Seuraavalla leirintäalueella riehui nuorisojoukko, joka puhkoi ilokseen autojen renkaita. Eero oli raivosta käheä lähtiessään jahtaamaan ilkityön tekijöitä. Nämä vain nauroivat ja pinkoivat pakoon. Ei auttanut kuin hinauttaa asuntoauto lähimmälle huoltoasemalle.

Helmi otti illalla tietokoneen esiin ja purki tunteita.

BLOGI Hämeen Helmi

Jos joku julistaa automatkailun ihanuutta, minulla on pari valittua sanaa. Ilmoillehan kukaan ei voi mitään, mutta kahden viikon jatkuva sade veti tunnelman matalaksi. Siitä olisi selvitty elleivät huligaanit olisi iskeneet. Jouduimme Hollannissa ryöstön kohteeksi ja Tanskassa automme renkaat puhkottiin. Eero ryntäsi nuorisojoukon perään ja palasi silmä mustana. Hän yritti lievittää tilannetta sanomalla, olisittepa nähneet ne toiset. Tytöt katselivat silmät pyöreinä, mitä tapahtui.

Olemme nyt Ruotsin puolella. Kävimme katsomassa upeaa Kolmårdenin eläintarhaa, mutta emme jaksaneet kiertää rankkasateessa kuin hetken. Istuimme ravintolan terassilla, joimme kuumaa kaakaota ja söimme jäätelöä. Voihan sitä kesäpäivän niinkin viettää.

Palaamme Suomeen Tukholmasta Vikingin lautalla. Tytöt eivät muusta puhukaan kuin pallomerestä, terveisin Helmi, turhautunut automatkailija.

Kotiinpaluu oli juhlaa. Satu ja Kiti kiitivät tapaamaan Oliveria. He olivat ostaneet hänelle laivalta valtavan patukan Toblerone suklaata.

Helmi pyöritti pesukonetta ja oli tyytyväinen, kun tilaa oli hulppeasti pienen asuntoauton jälkeen.

– On hyvä panna asiat tärkeysjärjestykseen, hän sanoi Eerolle. – En muistanutkaan, miten ihanaa on käydä kuumassa suihkussa, kietoutua pehmeään aamutakkiin ja istua kullan kanssa sohvalla katsomassa televisiota.

– Älä unohda virkistystä. Maistuuko lasillinen viiniä?

– Vaikka kaksi, on hyvä olla taas kotona.

Helmin kirjoituskurssi jatkui kesäloman jälkeen. Hän antoi harjoitustehtävän, jossa kirjoittajien piti eläytyä vastakkaisen sukupuolen tunteisiin. Aiheena oli sunnuntai. Mirjami ja Kalle kuvasivat yhteisessä kirjoituksessaan elävästi äitienpäivää.

– Lapset, sipi hiljaa. Annetaan äidin nukkua. Kalle herätteli Ritua ja Peteä sormi huulillaan.

– Isi, me on piirretty äidille onnittelukortit.

Ritu näytti omaansa, jossa oli suuri punajuurenvärinen sydän ja paljon hilettä. Peten kortissa komeili monsteriauto ja nauravasilmäinen kullankeltainen aurinko.

– Ne ovat tosi hienoja. Mennään keittiöön ja kokataan äidille herkkuja aamiaisiksi.

– Saadaanko mekin herkkuja? Ritu kysyi silmät odotuksesta loistaen.

– Totta kai murut. Paistetaanko lettuja?

– Joo ja pannaan päälle mansikkahilloa ja paljon sokeria ja hunajaa, Pete ehdotti.

– Annetaan äidin päättää, laitetaan kaikkea tarjolle, kuka haluaa rikkoa munat?

– Minä, minä, molemmat kiljuivat.

– Hsss hiljaa, äiti nukkuu.

Mirjami käänsi kylkeä. Oli sunnuntaiaamu ja hän oli haaveillut nukkuvansa pitkään. Keittiöstä kuului jatkuvaa kolinaa. Hänen päätään särki, sillä Kalle oli tarjoillut viikonlopun kunniaksi avokätisesti yömyssyjä. Olisi saanut se viimeinen jäädä juomatta, hän muisteli ja painoi tyynyn ohimolleen.

Keittiöstä kuului räsähdys. Ritu pillahti itkuun.

– Älä välitä, se oli vain lautanen, Kalle lohdutti.

– Niin mutta kun se oli minun muumikulhoni, mistä minä nyt syön muroja? Ritu ulvoi.

– Kulta, ostetaan uusi. Tule nyt vatkaamaan lettutaikinaa.

Mirjami hiipi vaivihkaa kylpyhuoneeseen. Hän etsi kaapista särkylääkkeen ja palasi vuoteeseen. Huimasi ja keittiöstä tulevat tuoksut saivat hänet pahoinvoivaksi. Miten ihmeessä selviän tästä äitienpäivästä kunnialla, hän vaikeroi.

Ovi kolahti. Kuului sipinää ja hetken kuluttua epäsointuinen kuoro lauloi Paljon onnea, paljon onnea vaan äiti.

Mirjami avasi silmänsä muka hämmästyneen näköisenä.

– Äiti, paljon onnea, me ollaan katettu sinulle herkkutarjotin, Pete ryntäsi halaamaan. Ritu hyppäsi Mirjamin viereen ja muiskautti suukon tämän poskelle.

– Olette ihania, mitä hyvää olette kokanneet?

– Lettuja ja hilloa ja paahtoleipää ja hunajaa ja kahvia, Ritu luetteli.

Mirjami tunsi, miten pahoinvoinnin aalto kohosi.

– Kultapienet, äiti käy nopeasti vessassa. Voitte aloittaa.

Kalle katseli huolestuneena Mirjamin perään. Tämä oli kalmankalpea.

– Kuulkaa, mennään keittiön pöydän ääreen syömään, äiti tulee kohta perästä.

Mirjami oksensi rajusti. Hän huuhteli kasvot kylmällä vedellä ja yritti hymyillä urheasti tullessaan perheen luo.

– Olette tehneet upeat kortit, hän kiitteli ja valutti hanasta kylmää vettä lasiin.

– Minulla on äidille yllätysjuhlajuomaa, Kalle sanoi salaperäisen näköisenä.

Hän kurotti kätensä keittiön yläkaappiin ja toi Mirjamille tukevan lasillisen Fernet Brancaa. Tämä katsoi häneen kiitollisena ja siemaisi katkeron. Lämmin olo levisi hetkessä. Posket punottivat ja maailma kirkastui.

– Se oli erinomaista lääkettä. Voisin nyt maistaa lettuja, hän nauroi.

Kalle oli tyytyväinen itseensä, kun onnistui pelastamaan tilanteen.

– Mitä sanot, tepsikö lääkkeeni? hän kysyi viattomasti.

– Kalle, anna olla viimeinen kerta, kun tarjoilet yhtä huolettomasti iltapaukkuja, Mirjami sanoi ja painoi märän suukon miehen poskelle.

– Vien lapset leikkipuistoon. Saat äitienpäivälahjaksi nukkua kunnon päiväunet, Kalle lupasi ja tunsi itsensä hyväksi ihmiseksi.

– Tarina kuulosti eletyltä elämältä, Helmi hymyili. – Sinun vuorosi Marlena.

– Sunnuntait ovat vaikeita, kun olen sinkku. En osannut eläytyä kenenkään muun mielenmaisemiin. Kirjoitin tajunnanvirtaa.

– Anna mennä, jokainen saa kirjoittaa siitä, mikä mieltä polttelee. Tehtävänannot ovat vain virikkeitä, Helmi rauhoitteli.

Sunnuntai, lepopäivä, aikaa omalle itselle,

pahus vieköön, mitä tekisin,

aikaa on enemmän kuin jaksan kestää,

piirrän, maalaan, luen, kirjoitan,

turhaudun,                                         

kaipaan omaa perhettä, lapsia.

Odotan, että pääsen päivystämään galleriassa,

tapaamaan ihmisiä.

Saan paniikkikohtauksia,

mikään ei riitä rauhoittamaan mieltä.

Kipuilen, tässäkö on kaikki, koko elämä?

en kestä, en kestä, en kestä.

– Marlena, oletko tosissasi? Onko elämäsi näin vaikeaa? Helmi kysyi järkyttyneenä.

Marlena purskahti itkuun. – Ajattelin, jos kirjoitan tunteistani, se helpottaa. Olen niin yksin enkä tiedä, mitä teen loppuelämälläni. Gallerian pyöritys tuntuu raskaalta, vaikka olin aluksi innoissani. Olen ihan hukassa.

– Rauhoitu, hyvä kun purit tunteitasi. Sinulla on ystäviä. Oletko ajatellut käydä terapiassa?

– En, se tuntuu jotenkin lopulliselta. Minulla on tänään huono päivä. Sunnuntai oli erityisen vaikea ja kun se osui vielä kirjoitusharjoituksen aiheeksi, en voinut itselleni mitään. Lupaan ryhdistäytyä.

– Voit soittaa koska vain, jos haluat keskustella, Helmi sanoi myötätuntoisena.

– Kuule Marlena, minulla on ehdotus. Haluaisitko tulla joku sunnuntai meille lastenvahdiksi? Ritu ja Pete ovat hyvin omatoimisia. Voisitte maalata tai leipoa yhdessä. He rakastavat satuja ja piirrettyjä elokuvia. Meillä on niitä pino dvd-kaseteilla. Tämän hetken suosikki on Kaikki rakastavat Hessua. Kalle ja minä voisimme käydä lenkillä tai ulkona syömässä tai elokuvissa.

– Tai paukuilla, Kalle virnisti.

Marlenan ilme kirkastui. – Joo, voisin hyvinkin tulla.

– Kuulostaa hyvältä, Helmi sanoi ja antoi Jaakolle puheenvuoron.

– Minun sunnuntaini eivät nykyään eroa muista viikonpäivistä. Nuorempana oli toisin. Kirjoitin, millaista kyläkauppiaan elämä on ollut.

– Kuulostaa mielenkiintoiselta, lue vaan.

Rakennettiin sekatavarakauppa 1970-luvulla Höykkylään Pohjanmaalle. Myynnissä oli kaikkea mahdollista. Oli ruokatavaroita, keskikaljaa, tekstiilejä, astioita, rautatavaraa, siemensäkkejä, lannoitteita. Pihalla oli jopa bensapumppu. Pyöritettiin puotia kahdestaan Ellin kanssa. Päivät olivat pitkiä ja iltaisin piti jäädä siivoamaan. Kauppa oli avoinna lauantaisinkin, mutta sunnuntait olivat vapaat.

Niin kuvittelimme, mutta usein joku krapulainen tuli tupaan pyytämään kaljapulloa. Asuimme kaupan vieressä ja asiakkaat olivat tuttuja. Ellillä oli aina kahvipannu kuumana ja tarjolla tuoretta pullaa. Minä keittelin sunnuntaisin riisipuuroa. Istuin korkealla jakkaralla hellan edessä ja sekoittelin. Kun siihen laittoi voisilmän ja lusikoi mansikkahilloa, oli juhlan tuntua. Elli teki usein hedelmäsalaattia, kun kaupan puolella olevat banaanit, appelsiinit ja omenat uhkasivat nahistua.

Sitten iski lama ja kaupan pito oli pakko lopettaa kannattamattomana. Se oli kova paikka. Minä menin serkkupojan sahalle töihin. Elli teki käsitöitä ja sai jotain villasukkia myytyäkin. Elämämme hiljeni, sillä tuttavat kävivät kirkolla kaupassa. Olihan se helpotuskin, Ellillä oli naisten vaivoja. Kun syöpä iski, jäin leskeksi. Muutin Hämeenlinnaan ja olen sopeutunut hyvin, sillä minulla on ihania naapureita.

– Kiitos Jaakko. Sinulla on paljon elämänkokemusta. Voit jatkossakin kirjoittaa nuoruuden päivistä, Helmi kommentoi. – Miten Kata sinun sunnuntaisi sujui?

– Kirjoitin proosarunon.

Vapaa viikonloppu, jee,

lauantaina biletän kavereiden kanssa,

sunnuntaina herkuttelen,

en ajattele arkiaamujen aikaisia herätyksiä,

syön kokonaisen suklaalevyn,

laitan kuulokkeet korville,

tanssin musiikin tahdissa,

olisipa aina sunnuntai.

– Siinä oli elämäniloa, hyvä Kata. Sunnuntaisi kuulosti todellakin lepopäivältä. Mietitään sitten, mitä haluatte kirjoittaa seuraavaksi, Helmi sanoi.

– Minulla on ehdotus, Mirjami hihkaisi ja otti laukustaan värikkään korttipakan. – Löysin kirpputorilta tällaiset inspiraatiokortit. Niissä on pieniä tehtäviä ja ehdotuksia aiheiksi. Jokainen voi vetää sokkona yhden ja toimia sen mukaan. Älkää paljastako muille, mitä niissä lukee.

– Saako ottaa uuden, jos aihe ei kiinnosta? Marlena kysyi.

– Sovitaan niin, tämän on tarkoitus olla hauskaa, Mirjami sanoi.

Kaikki vilkuilivat uteliaina, millaisen tehtävän saivat. Myös Helmi nosti kortin. Hän virnisti nähdessään tekstin Kuvittele olevasi taikuri. Voit tehdä jonkun läheisesi onnelliseksi tai voit lähettää pahanilkisiä säteitä vihamiehillesi. Mieti tarkkaan, oletko hyvä vai paha haltija.

Haaste kutkutti Helmin mielikuvitusta. Hän halusi olla hyvän haltijan kannalla, mutta toisaalta pahuus kiinnosti. Kirjat ja elokuvat olivat täynnä pahiksia. Hopeahapset lehden toimitussihteeri oli kertonut, mitä hurjempi tarina oli, sitä enemmän lukijat lähettivät kommentteja.

Hyvän ja pahan taistelu, tästä Joonatankin voisi innostua, Helmi mietti ja lähetti pojalle viestin.

Hei kummipoika. Otatko haasteen vastaan? Aiheena on taikuri, jolla on onnen avaimet. Hän voi lähettää taikasäteitä, jotka ihastuttavat tai vihastuttavat. Teksti ei saa olla kahta liuskaa pitempi. Siis vilkasta toimintaa, ei hempeilyä, terveisin Helmi.

Joonatan vastasi heti. Moi kummitäti. Enhän minä hempeile, se on sinun alaasi. Voin yrittää, aihe kiinnostaa. Meillä on koulussa videoprojekti, voisin miettiä kuvallista kertomusta, terkkuja Joonatan.

Helmi ehti jo melkein unohtaa taikuriprojektin, sillä hänelle oli kertynyt pino käsikirjoituksia luettavaksi.

Eero puuhasteli päivät valokuvien parissa. Hän oli saanut näyttelyajan lokakuuksi Galleria Pannusta. Eerolla oli kunnianhimoinen suunnitelma ryhmitellä valokuvat värien mukaan Keukenhofin malliin.

Satu ja Kiti lähtivät aamuisin mielellään Saaran luo. Oliver oli venähtänyt kesän aikana ja oli jo Satua pitempi.

– Mukava, kun lapset viihtyvät. Haluaisitteko tulla sunnuntaina meille syömään aitoa thairuokaa? Poni kysyi, kun hän ja Helmi sattuivat samaan aikaan viemään lapsia.

– Se olisi ihanaa. Tytöt saavat maistella jotain muuta kuin meidän arkiruokia, Helmi innostui.

Ponin keittiössä tuoksui jasmiiniriisi ja sitruunaruoho.

– Katan ensin lapsille, niin me saamme ruokarauhan, Poni touhusi. – Istukaa olohuoneen sohvalle.

Reijo tarjoili kylmää Singha olutta. – Tätä saa nykyisin Suomesta. Kannoin ennen matkalaukussa oluttölkkejä, hän kertoi.

Poni laittoi Sadulle, Kitille ja Oliverille annokset höyrytettyä riisiä ja kasvisten kanssa vokattua kanaa. Jälkiruoksi he saivat siirappia tihkuvat friteeratut banaanit ja jäätelöpallot.

– Nyt käsipesulle ja sitten leikkimään, Poni kehotti. – Helmi ja Eero, tulkaa pöytään.

Helmi maisteli kanapataa ja riisiä hyvällä halulla.

– Miten ihmeessä olet saanut tähän näin paljon makua? hän kysyi uteliaana.

– Salaisuus on mausteissa. Käytin currytahnaa, sitruunaruohoa, galangalia,

tuoretta chiliä ja kaffirlimetinlehtiä sekä tietysti runsaasti valkosipulia.

– Kerrassaan herkullista. Saanko tulla joskus oppiin?

– Ilman muuta. Minusta on hauska kokata. Reijokin on oppinut syömään kaikkea, vaikka hän vierastaakin liian tulisia makuja.

– Hienoa, saammeko mekin banaaneja?

– Totta kai ja thaiviskiä myös, maistuuko?

– Maistuu, minulle raakana, mutta Eero taitaa haluta omansa Coca Colan ja jäiden kanssa.

– Niin Reijokin, Poni sanoi ja kaatoi reippaalla kädellä tummanruskeaa nestettä neljään lasiin.

– Olen iloinen, että olemme naapureita. Oliver viihtyy Sadun ja Kitin kanssa. Hän kyseli kesällä monta kertaa, koska tulette automatkalta.

– Kaverit ovat tärkeitä. Olen kutsunut ensi sunnuntaina tyttöjen entiset päivähoitokaverit Ritun ja Peten meille kylään. Haluaisiko Oliverkin tulla? Pete on alakynnessä kolmen tytön kanssa.

– Voin tuoda Oliverin, hän on alussa aika ujo, Poni lupasi.

Kun pieni thaiviskipullo oli juotu, Helmi ja Eero tekivät lähtöä.

– Me halutaan jäädä vielä leikkimään, Satu protestoi.

– Minä tuon tytöt kotiin heti, kun he haluavat, Poni sanoi.

– Sopii, me menemme päivätorkuille tukevan lounaan jälkeen, Helmi hymyili ja otti Eeroa käsipuolesta.

Joonatan lähetti viestin. Moi Helmi, tarinasta tuli vähän kesy, kun tiedän, ettet tykkää ampumisesta etkä verenvuodatuksesta. Toivottavasti tykkäät.

Helmiä hymyili syventyessään lukemaan.

VALTATAISTELU

Ebony palasi Maman, tyttäriensä, hovineitojen ja kotiopettajan kanssa linnaan. Jalkapallojoukkueen pojat turvasivat heidän matkansa. Linna oli pölyinen, mutta hyvässä kunnossa. Ebony uhkui tarmoa. Hän päätti haastaa Mustan Marian taistoon vallasta.

– Et mahda minulle mitään, olen kuninkaan sisar ja oikeutettu asemaani, Maria nauroi ylimielisesti, kun lähetti vei hänelle Ebonyn terveiset.

– Minä olen kuninkaan leski ja oikea kuningatar, Ebony vastasi. – Olen kutsunut valtakunnan tuomarin päättämään asiasta.

Tuomari puhalsi tomut valkoisesta peruukistaan ja pukeutui mustaan takkiin ja hopeanappisiin liiveihin. Hän kutsui Marian ja Ebonyn oikeussaliin.

– Arvon rouvat, kiista on vaikea. Teillä molemmilla on kannattajia. Ratkaisen riidan niin, että saatte kuukauden aikaa voittaa kansan puolellenne. Pidämme äänestyksen. Kumpi saa enemmän ääniä, on voittaja.

Siihen oli tyytyminen. Musta Maria puhkui vihaa. Hän kutsui mustat ratsumiehet koolle ja vaati, että he kiertävät joka tuvassa uhkailemassa kauheilla rangaistuksilla, jos eivät äänestä Mariaa.

Ebony kuiskutteli ystäviensä kanssa.

– Meidän valttimme ovat rauha ja ystävyys. Kutsutaan Linnan martat koolle. Heillä on aina hyviä ideoita.

Ennen kuin martat ehtivät perille, joukko mustia ratsastajia piiritti linnan. Ebony hätääntyi, mutta Mama nosti sormen huulille ja kuiskasi. – Käännetään tämä voitoksi. He eivät nyt ehdi levittää kauhua joka kolkkaan. Muistathan, että täältä johtaa salakäytävä kyläkauppiaan kellariin. Lähetetään tytöt kutsumaan apujoukkoja.

– Voi Mama, sinä löydät ratkaisun joka pulmaan. Tytöt, saatte lähteä pelastusretkelle.

Ida ja Ada tunsivat itsensä tärkeiksi, kun Ebony luotti heihin. Tytöt pukeutuivat tummiin asuihin ja vetivät tiukat pipot hiusten suojiksi. Molemmilla oli otsalamput, sillä salakäytävä kiemurteli maan alla.

Ebony ja Mama istuivat tornikamarissa ja kiikaroivat alas laaksoon. Kun aamu valkeni, he näkivät, miten jalkapallojoukkueen nuoret miehet marssivat päättäväisinä rinnettä ylös Linnan martat kintereillään.

– Mitä ihmettä heillä on aseina? Ebony ihmetteli.

– Kehotin tyttöjä neuvomaan, että ottavat hernepyssyt ja puhallusputket mukaan. Tiesin, että kauppiaan kellarissa on säkeittäin kuivia herneitä, Mama hihitti.

Hetken kuluttua myös Ebony nauroi, kun linnan puolustajat asettuivat laajaan rinkiin ja pommittivat piirittäjiä kovilla hernepanoksilla. Hevoset pillastuivat ja heittivät ratsastajat selästään. Ne pötkivät pakoon ja miehet perässä. Martat hihkuivat ja heittivät kourakaupalle herneitä heidän peräänsä.

Ebony ryntäsi portille ja kutsui kaikki sisään. Kokki tarjoili kuumaa kaakaota ja lupasi keittää sammiollisen  hernesoppaa. Riemu yltyi, kun Ida ja Ada hakivat linnan kellarista olutta ja viiniä.

Mama taputti käsiään. – Tänään on juhlapäivä, mutta vaara ei ole vielä ohi. Meillä on enää kolme viikkoa tehdä vaalikampanjaa. Onko ehdotuksia, miten toimimme?

Linnan marttojen puheenjohtaja Hilppa nosti kätensä.

– Me uskomme puhtaisiin aatteisiin, kirjaimellisesti. Olemme keittäneet saavillisen saippuaa. Se on luomua ja hellävaraista käsille. Ehdotan, että käymme kyläläisten luona, lupaamme terveyttä, kun virus karkotetaan lopullisesti käsienpesun myötä. Lupaamme myös rauhaa ja ystävyyttä.

Kaikki taputtivat. Ehdotus oli hyvä. Jalkapallojoukkueen valmentaja lupasi, että pojat saavat juoksuttaa saippuapaketteja joka kotiin. Se on hyvää treeniä, hän sanoi. Pojat hurrasivat. Se oli myös tervetullutta vaihtelua.

Kun neljä viikkoa oli kulunut, tuomari kutsui Ebonyn ja Mustan Marian oikeussaliin. Maria näytti nyrpeältä ja loi vihamielisiä katseita rauhallisen oloiseen vastustajaansa.

Tuomari rykäisi. – Arvon rouvat, äänet on laskettu ja päätös on lähes yksimielinen. Kauan eläköön kuningatar Ebony!

Musta Maria kirkaisi ja syöksyi ulos. Hän kompastui viittansa helmaan ja kieri oikeustalon portaat alas. Pää kolahti kiveykseen ja hän meni tajuttomaksi. Ambulanssi tuli pillit soiden. Maria vietiin sairaalaan, jossa todettiin, että hän oli saanut pahan aivotärähdyksen.

Kului viikkoja, ennen kuin Maria tuli tajuihinsa. Hän ei tiennyt missä oli. Sairaalan vuodeosastolla oli hämärää. Katossa tuikki kirkas valo. Hän tunsi, miten hänen sisimpäänsä virtasi kirkkautta. Hän nousi nopeasti jalkeille ja vaelteli hymy huulilla sairaalan käytävillä. Hän pääsi kauniin kirkkaan äänensä ansiosta laulamaan virsiä sairaalan potilaskuoroon. Maria tunsi itsensä onnellisemmaksi kuin koskaan. Hän ei muistanut mitään aikaisemmasta elämästään.

Entä Ebony? Kansa hurrasi ja järjesti hänelle ikimuistoisen juhlan. Linnan martat kattoivat torille pitkät pöydät, jotka notkuivat tuoreita leivonnaisia. Orkesteri soitti tanssimusiikkia. Lars-Henrik kumarsi Ebonylle ja vei hänet keinuvaan valssiin. Jalkapallojoukkueen pojat piirittivät Idaa ja Adaa niin, että nämä olivat pyörryksissä illan pimentyessä. Mama lähetti taivaalle säkenöiviä ilotulitteita. Hän oli nauttinut täysin siemauksin karkeloista. Hän hihitti muistellessaan, miten paljon rakkauden säteitä hän oli puhaltanut ilmaan.

Sen pituinen se, Joonatan lopetti.

Helmi lähetti Joonatanille kiitokset, että oli nauttinut vilpittömästi. Joonatan vastasi, ettei puutu kuin prinsessojen rakkaustarina, mutta sen hän jättää Helmin iloksi.

Helmi hätääntyi sunnuntaina. Aikoiko Eero jättää hänet ja pikkutytöt? Hän ei tiennyt mitä ajatella, kun mies oli tullut melkoisessa laitamyötäisessä aamuyöllä kotiin. Hän oli haissut valkosipulille, tuoreelle viinalle ja hajuvedelle. Yöllä hän oli toistellut Eevan nimeä ja narskutellut hampaita.

Helmi pyöri sängyssä ja yritti nukkua, mutta siitä ei tullut mitään. Eero oli pukeutunut illalla parhaaseen pukuunsa, laittanut geeliä hiuksiin ja suukottanut kevyesti Helmiä poskelle.

– Voi mennä myöhään, meillä on suunnittelukokous. Sen jälkeen on jatkot tiedossa, hän oli kertonut innoissaan.

Helmi ymmärsi, että Eerolla ei viime aikoina ollut ollut paljonkaan virikkeitä. Edellisestä valokuvaprojektista oli aikaa. Vireillä oleva hanke liittyi uusien kerrostalojen seinämaalauksiin. Kävi ilmi, että hanketta veti hiljattain kaupunkiin muuttanut taiteilijaseuran tehokas rouvahenkilö.

Helmi hiipi aamulla kuumaan suihkuun herättämättä miestä. Hänestä tuntui, että Eeron haju oli liimautunut hänen hikiselle iholleen.

Satu ja Kiti tulivat haukotellen keittiöön.

– Hammaspesulle, hän kehotti tyttöjä. – Liikkukaa hiljaa, isillä on pää kipeä.

Satu kurkisti makuuhuoneeseen ja tuli takasin nenää pidellen.

– Isi haisee pahalta.

Helmi auttoi tyttöjä pukeutumaan ja vei heidät Saaralle hoitoon. Oli maanantai ja tunnelma oli raskas. Ulkona oli tuulista ja ikävän harmaata.

Kun Helmi palasi, makuuhuoneesta kuului epämääräistä kuorsausta. Helmi laittoi oven kiinni ja keitti itselleen pannullisen vahvaa kahvia. Ajatukset risteilivät. Hän tiesi, että Eero oli heikko naiskauneudelle. Oliko hänestä tullut ikävä vaimo, joka jutteli vain perheen arjesta eikä ehtinyt helliä miestä?

Ajatus pyörrytti. Heillähän piti olla kaikki hyvin. Tytöt olivat reippaita ja viihtyivät hoidossa. Hänellä ja Eerolla oli kotona yhteinen työhuone. Tuloja oli epätasaisesti, mutta he olivat selviytyneet olosuhteisiin nähden hyvin. Helmi kokkasi terveellistä kotiruokaa ja huolehti muutenkin perheen hyvinvoinnista.

Helmin päätä särki. Hän tiesi kyllä, että Eero kaipasi ulkomaanmatkoja ja luontoseikkailuja kameran kanssa. Naissuhteita hän ei ollut koskaan epäillyt, mutta nyt oli pakko tarkistaa, oliko hän ollut liian sinisilmäinen. Kun hän tarkemmin ajatteli, Eero oli kertonut vältellen vierailusta Birgitan luona Helsingissä. Entä Eeron tiheät vierailut Ponin kotona thaihieronnassa?

Makuuhuoneen ovi kävi. Eero tuli tukkaa haroen keittiöön.

– Helmi rakas, onko meillä keltaista Jaffaa? Se on ainoa, joka voi pelastaa henkeni.

– Ohhoh, teillä taisi olla rankat bileet. Appelsiinimehua löytyy, kelpaako?

– Joo ja jotain särkylääkettä. Oli sellainen meno, etten paremmasta tiedä. Se projektinvetäjä Eeva oli kaamea nainen. Laittoi meidät ensin töihin, kyseli suunnitelmia ja vaati luonnoksia suurin piirtein välittömästi. Mentiin sitten Puistoklubille jatkoille ja se tunki baaritiskillä viereen. Kehui, että olen hyvän näköinen ja minulla on mahtava kuvasilmä. Hän oli käynyt Galleria Pannussa kukkakuvanäyttelyssäni ja ylisti valokuviani maasta taivaisiin. Lipitti gin tonicia ja tarjosi minullekin. En kehdannut kieltäytyä. Hän nimittäin päättää, ottaako minut työryhmään vai ei. Olisin halunnut paeta, kun hän ehdotti, että haluaa tanssimaan. Kaverit virnuilivat ja jättivät minut tämän naarastiikerin kynsiin.

– Olipa vauhdikasta. Taisitte liidellä tanssilattialla valomerkkiin asti, Helmi sanoi happamesti.

– No melkein. Eeva kutsui vielä kotiinsa yömyssyille, mutta siinä kohtaa panin pelin poikki. Saatoin hänet taksiin. Kävelin kotiin ja tunsin itseni idiootiksi. Vieläkö sitä mehua on?

Helmi kaatoi appelsiinimehua maitolasiin ja vei sen Eerolle. Hän kietoi kätensä tämän kaulaan.

– Senkin naissankari, pelkäsin hetken, että olet löytänyt uuden rakkaan.

– Älä höpsi. En tahdo enää ikinä tavata sitä luikertelevaa käärmettä. Projekti saa minun puolestani olla. Puuhailen mieluummin sinun kanssasi täällä kotona jotain kivaa. Taidan kuitenkin levätä hetken ennen sitä, Eero virnisti.

Helmi heitti häntä patakintaalla. Hänen hyvä tuulensa oli palannut. Reipas kävelylenkki linnanpuistossa sai posket punoittamaan.

Helmi päätti hakea kaupasta jotain hyvää. Hän valitsi hyllystä kilon Annabella perunoita, ison purkin tillisilliä ja kuusi Karhu olutta. Jos mies ei näillä eväillä tokene, niin tauti on kuolemaksi, hän tuumi ja haki vielä itselleen siideritölkin.

Helmi ja Eero olivat seuraavalla viikolla lounaalla ravintola Hällässä. Listalla oli Helmin suosikkia maa-artisokkakeittoa. Eero valitsi tukevan porsaanleikkeen. Helmi nosti katseensa salaattilautasestaan, kun saliin purjehti uljasrintainen nainen korot kopisten. Hänen seurassaan oli tumma ulkomaalaisen näköinen mies lierihattu päässään.

– Päivää Eero, saanko esitellä Lucaksen, hän tulee vetämään seinämaalausprojektia, nainen sanoi. Helmiä hän ei ollut huomaavinaan. Eero nousi ja kätteli miestä.

– Onnea hankkeeseen, siitä tulee varmasti mielenkiintoista.

Lucas otti naista käsipuolesta ja johdatti hänet kahden hengen kabinettiin. Mustiin pukeutunut tarjoilija kiiruhti ruokalistojen kanssa perästä.

– Huh, keitä he olivat? Helmi henkäisi.

– Siinä oli nyt se viettelijätär ja ilmeisesti hänen uusin uhrinsa, Eero nauroi niin että hartiat tärisivät. – Pelastuin viime tipassa. Eiköhän oteta tuopit tämän kunniaksi.

– Oletko miettinyt uutta aluevaltausta? Helmi kysyi, kun hän sai eteensä tuoksuvan keiton. Eero leikkasi pihvistään isoja paloja ja laittoi ranskanperunoiden päälle runsaasti ketsuppia.

– Itse asiassa olen. Siis todellakin jotain uutta. Poni on saanut apurahan, jonka turvin hän suunnittelee tekevänsä keittokirjan, jossa yhdistyvät suomalaiset ja thaimaut. Kun kävin viimeksi hieronnassa, hän kysyi, suostuisinko kuvaamaan annokset. Saisin bonuksena maistella kaikkia.

– Hienoa, se kuulostaa herkulliselta, Helmi innostui.

– Voit toimia konsulttina, kun on kyse lempiruoista. Linnan Martat ovat luvanneet olla apuna. Poni on osallistunut heidän kokkikursseilleen.

– Sopii, thairuoka on edelleen suosikkini.

BLOGI Hämeen Helmi

Olen hurmiossa. Thairuoka on ihan parasta. Poni on kokannut toinen toistaan maukkaampia annoksia. Hän tekee yleensä kaksi versiota. Lapset saavat miedompia ja me aikuiset tulisia. Vierastin aluksi chilin poltetta, mutta nykyään huomaan kaipaavani sitä. Valmisruoat eivät maistu miltään. Poni on purkittanut tuoreista chileistä, valkosipulista, sitruunaruohosta, limestä ja inkivääristä tekemäänsä tahnaa. Se tuo potkua ruokaan kuin ruokaan.

Tuoreet yrtit koristavat pöytää. Olen oppinut pitämään erityisesti korianterista. Thai-Suomi keittokirja on lähes valmis. Linnan Martat ovat olleet apuna leipomassa ohrapiirakoita ja röpörieskaa. Eeron valokuvat saavat veden kielelle. En olisi uskonut, että kokkaus on taidetta, josta kaikki aistit nauttivat, thairuokaterveisin Helmi

– Äiti, kerro meille satu, tytöt mankuivat eräänä sateisena iltana. Helmiä väsytti, mutta sadun kertominen piristi tunnelman.

– Tiedättekö, mikä tivoli on?

– Joo, huvipuisto. Olisi kiva päästä karuselliin, Satu mietti.

– Minä haluan pomppulinnaan. Kiti oli heti tilanteen tasalla.

– Lupaan, että pääsette heti kun sellainen tulee tänne suunnalle. Nyt saatte kuvitella, miten kaksi nallekarhua paljastaa varkaan.

Satu ja Kiti painautuivat Helmin kainaloon. Tämä aloitti tarinan kertomalla, että Maman kaksoset Milla ja Ville olivat kahdestaan kotona ja heillä oli tylsää.

– Epäreilua. Miksi Mama sai mennä tivoliin ja me ei, Milla vaikeroi. Hän katseli ikkunasta, miten sadepisarat valuivat pihapuiden oksilta. Sunnuntaipäivä oli tylsä, sillä hän oli kotiarestissa kaksoisveljensä kanssa. Molemmat olivat viipyneet koulun naamiaisissa kauemmin kuin Mama oli luvannut. Tämä oli ollut huolesta kalpea, kun he tulivat aamuyön tunneilla kotiin.

– Milla, sinullahan oli kuumetta. Mama haluaa, että tulet pian terveeksi. Sitä paitsi hän on siellä töissä eikä huvittelemassa, Ville huomautti ja syventyi Tintti sarjakuvalehteen.

– En minä enää ole kipeä eikä tarottulkinta ole työtä. Mama on aina sanonut, että se on hänen lempiharrastuksensa.

– Niin ja siitä saa rahaa. Mutta jos tunnet itsesi terveeksi, eiköhän lähdetä. Sadekin on lakannut. Olen säästänyt viikkorahat, meillä on varaa lippuihin.

Millan silmät kirkastuivat.

– Minä keksin. Puetaan nallepuvut yllemme. Ne, joita käytimme naamiaisissa. Ne ovat lämpimät eikä kukaan tunne meitä.

– Hyvä idea.

Ei kestänyt kuin hetken, kun yksi vaalea ja yksi tummanruskea nappisilmäinen nalle huristeli potkupyörillä kukkulan rinnettä alas kylään.

Tivolin liput liehuivat tuulessa. Pääsyliput maksoivat kaksikymmentä euroa ja niillä sai kymmenen kultarahaa, jotka kelpasivat tivolin laitteissa ja myyntikojuilla.

– Vau, täällä on vaikka mitä. Maailmanpyörä ja karuselli ja autorata ja hattarakioski, Milla ihasteli.

– Miten voidaan syödä hattaroita nämä nallenaamarit päässä? Ville ihmetteli.

– Ihan hyvin, kuonohan on ontto. Kohotat vaan nenänpäätä ja haukkaat, Milla opasti sokerihuurretta suupielissään.

– Katso, Maman ennustusteltta on tuolla kirsikkapuun varjossa. Sinne näyttää olevan melkoinen jono. Pysytellään kaukana, Ville huomasi.

– Haluan maailmanpyörään. On jännä katsella tivolia yläilmoista.

– Meillä on kultakolikoita siihen ja vielä johonkin pieneen. Sitten pitää vain kierrellä katselemassa vilinää, Ville sanoi.

– Tuo klovni on hassun näköinen. Miten ihmeessä hän pystyy kävelemään puujaloilla?

– Päivää nuoret. Minä ole Klovni-Kalle, hauskaa tivolipäivää, punanenäinen mies nosti lierihattua ja jatkoi pitkin askelin matkaa.

Millan vatsanpohjaa huikaisi, kun hän katseli markkinahumua korkealta. Klovni erottui kentältä, sillä hän oli päätä pitempi muita. Mutta mitä ihmettä hän puuhasi?

– Ville, näitkö, klovni kahmi kultarahoja tuolta hattarakojusta, kun myyjä oli selin.

– Niin ja jatkoi kiireesti matkaa. Seurataan häntä, kun päästään alas.

Ilmeisesti hattarakauppias oli huomannut varkauden, sillä hetken päästä markkina-alueen kaiuttimista kuului varoitus: Huomio, pitäkää huolta rahoistanne. Alueella liikkuu pitkäkyntisiä. Kaikki vihjeet varkauksista tutkitaan.

– Missä klovni on? Milla vilkuili ympärilleen, mutta ei nähnyt tätä.

– Puujalat ovat tuolla teltan seinustalla, mutta miestä ei näy missään, Ville huomasi.

– Emme voi todistaa mitään, Milla voihki.

– Älä masennu, kierrellään ja katsellaan. Minulla on vielä pari kultarahaa, ostetaanko hot dogit? Ville ehdotti.

Molemmilla nalleilla oli kuonokarvat sinapissa, kun sämpylät oli syöty.

– Tuohan on Kalle, Milla huomasi. Aikaisemmin klovnina esiintynyt mies oli vaihtanut vaatteet ja hivuttautunut avonaisen kassalippaan viereen. Hän sieppasi näppärästi kourallisen kultarahoja myyjän huomaamatta.

Milla vinkaisi. Kalle huomasi, että nuoret olivat nähneet tapauksen.

– Nyt teidän käy huonosti, Kalle sanoi uhkaavasti.

Nuoret pinkaisivat juoksuun.

Kalle lähti takaa-ajoon.

– Mama, piilota meidät, paha mies on kintereillämme, Milla ja Ville huusivat tullessaan Maman telttaan. Tämä oli yksin, sillä hän oli laittanut ovelle lapun, että oli lepotauon aika.

– Menkää tuonne pöydän alle, liina peittää teidät näkyvistä. Kyllä minä yhden roiston päihitän, Mama sanoi rauhallisesti.

– Mama, oletko nähnyt kahta nallekarhua? He pihistivät rahaa ruokakojulta, Kalle hihkaisi kiihtyneenä. Hänen poskensa punoittivat juoksun jäljiltä.

– Kuulehan, taidan tietää, kuka se varas on. Tarotkortit ennustivat toimintaa. Mitä sanot tästä.

Mama heilautti kättään.

Kalle ei ehtinyt edes vetää henkeä ennen kuin huomasi roikkuvansa ilmassa pää alaspäin. Hänen taskuistaan valui pino kultarahoja maahan.

– Kas vain, et olekaan mikään turha varas. Tässähän on kokonainen omaisuus. Milla ja Ville, juoskaa hakemaan Tivolin johtaja. Minä kannattelen tätä tyyppiä sen ajan ilmassa.

Johtaja saapui kahden turvamiehen kanssa juoksujalkaa. He jäivät tuijottamaan ilmassa pyristelevää Kallea. Toinen turvamiehistä otti salamannopeasti kännykkäkuvan. Se levisi somessa ja Mamasta tuli sankari. Paikallislehti otsikoi Taikuutta ilmassa.

– Milla ja Ville, olen ylpeä teistä, vaikka lähdittekin kotoa ilman lupaa. Tiedättekö, että nautin tilanteesta. Olen saanut runsaasti yhteydenottoja. Kaikki haluavat tarottulkintoja ja selfiekuvia minun kanssani. Sain myös pussillisen kultarahoja. Eiköhän lähdetä yhdessä tuhlaamaan ne. Mitä sanotte tivolipäivästä kiertueen seuraavassa kohteessa. Olen jo lupautunut antamaan vain hyviä ennustuksia.

– Mama, ihanaa. Olemme yhdessä mahtava tiimi.

– Kalle, olet ensikertalainen. Kerro mikä sai sinut ryhtymään varkaaksi, nuori pastori kysyi. Kalle istui vankilan karussa työhuoneessa. Meneillään oli terapiaistunto.

– Olin epätoivoinen. Olen jo pitkään yrittänyt herättää käärmeenlumoojan huomiota. Minulla on paha kilpailija voimamies Valtteri. Dolores on kaunis ja viettelevä. Hän on luonut meihin molempiin lupaavia silmäyksiä. Päätin valloittaa hänet kultakolikoilla, sillä hänellä on kallis maku, Kalle selitti.

– Kaiken takana on siis nainen, pastori sanoi huokaisten. Vaikutti siltä, että hänelläkin oli kokemusta viettelijöistä.

– Miten aiot korvata aiheuttamasi vahingon?

– Rahat on palautettu ja johtaja lupasi ottaa minut takaisin töihin, kun vankila-aika on ohi. Pelästyin tosissani, kun Mama heilautti minut yläilmoihin. Tivoli sai siitä mainetta ja upean ohjelmanumeron. Nyt kaikki haluavat nähdä tempun omin silmin. Mama on lupautunut antamaan silloin tällöin näytöksiä.

– Tarinalla on siis onnellinen loppu. Toivotan Kalle sinulle menestystä kaidalla tiellä. Mitä olet ajatellut opiskella täällä vankilassa?

– Tarottulkintaa. Mama opettaa minulle korttien salat. Hän ennusti minulle viime käynnillään. Ohjekortti oli Menestys. Olen luottavainen, että Dolores ihastuu minuun. Olenhan nyt paikkakunnan ykkösjulkkis.

– Mama, nämä letut ovat parasta ikinä. Näytät väsyneeltä, oliko rankka tivolipäivä?

– On ihana päästä kotiin lepäämään. Olen ollut aikamoisessa pyörityksessä. Olen heitellyt ihmisiä ilmaan ja antanut siinä sivussa hyviä tarottulkintoja. Kyllä se työstä käy. Mutta kaiken tämän jälkeen minulla on yllätys.

– Haa, päästäänkö mekin taas tivoliin?

– Totta kai pääsette. Mutta mitä sanotte tästä. Johtaja kysyi, mitä haluan kultarahojen lisäksi palkaksi. Selkää särki ja toivoin spontaanisti pääseväni saunaan ja uimaan.

– Kävisikö palju? Voin tuoda sellaisen kuorma-autolla pihallesi, johtaja kysyi.

– Jee, koska se tulee?

– Kuunnelkaa, auto taitaa kääntyä juuri nyt pihaan. Onhan lettuja vielä jäljellä? Kutsutaan johtaja syömään ja sen jälkeen pääsemme kuumaan kylpyyn. Nostin päivän päätteeksi itselleni onnenkortin. Se oli Mielihyvä.

– Kerro minullekin satu, Eero myhäili, kun tytöt olivat nukkumassa.

– Voin kertoakin. Katso tätä korttia, mitä näet?

– Näen tumman lierihattuisen viettelijättären.

– Aika hyvä, se on Kees Van Dongenin maalaus. Naisen surumielinen katse sai minut miettimään hänen tarinaansa. Me käytämme kirjoittajaryhmässä inspiraatiokortteja. Tämä herätti uteliaisuuteni. Istu viereen, niin kerron sinulle. Tarina on lyhyt, mutta mielikuvituksen siivin sitä voi jatkaa.

– Anna tulla, olen utelias.

– Maalaus on Eremitaasissa. Kuvittele tilanne, kun nainen on tullut Pietariin ja hänen suojelijansa on kutsunut hänet illalliselle.

– Haa, kuplivaa samppanjaa ja mustaa kaviaaria?

– Hyvin arvattu, näin se menee.

– Herra, mitä te kuvittelette. En todellakaan suostu tulemaan kansankuppilaan. Olen tottunut samppanjaan ja kaviaariin. No, voin tehdä myönnytyksen. Voita tirisevät blinit ja vodkasnapsit kelpaavat.

– Hyvä rouva kreivitär, tarjoan teille käsivarteni. Olkaa varovainen portaissa, ne ovat liukkaat. Tämä kellariravintola on suosikkini. Takaan, että ruoka ja tarjoilu ovat ensiluokkaisia.

– Hyvä on, olen ensimmäistä kertaa Pietarissa. Moskovan parhaat ravintolat ovat tuttuja, mutta täällä olen teidän vieraanne. Luotan makuunne, mutta ehdotus Biff Stroganovista oli outo. Sehän on rahvaanomaista.

– Olette erehtynyt. Mikään ei ole makoisampaa kuin pitkää smetanassa haudutetut naudanlihasuikaleet sipulin kera. Kehottaisin maistamaan.

– Otan mieluummin alkuruoaksi tattijulienin ja sen jälkeen blinit muikunmädin, suolakurkkujen, smetanan ja hunajan kera.

– Oivallinen valinta, tarjoilija tuokaa kaksi annosta ja karahvi vodkaa sekä kaksi pulloa Borzomia.

– Hmm, olitte oikeassa. Tämä ravintola on tunnelmallinen ja blinit kelvollisia. Ehkä tulen viihtymään. Viivyn täällä niin kauan, kun muotokuvani valmistuminen kestää. Taiteilija Kees Van Dongen aloittaa työt huomenna. Olen valinnut lempiasuni. Vihreä pehmeä shaali ja musta lierihattu korostavat vaaleaa ihoani. Aidot helmet tuovat hohdetta kaulalleni.

– Rouva, muistan teidät Kolmen sisaren Mašana. Hurmasitte yleisön niin ettei aplodeista ollut tulla loppua. Muotokuvastanne tulee taideteos, joka jää elämään. Saanko pyytää teitä nauttimaan vielä lasillisen samppanjaa huoneessani.

Eeron silmiin oli syttynyt loiste.

– Olet selvästi ihastunut viettelijätärteemaan. Tivolijutussakin esiintyi sellainen. Tapaamisestani Eevan kanssa taisi seurata jotain hyvääkin. Olisipa meilläkin samppanjaa, kelpaisiko siideri? Juodaan maljat ja sen jälkeen lupaan viihdyttää sinua makuuhuoneessa.

Eero lauleskeli aamulla suihkun jälkeen Elämä on ihanaa, kun se oikein oivaltaa.

– Hei kultakurkku, mikä noin laulattaa.

– Kultaseni, meillä on syytä juhlaan. Sain sievoisen korvauksen keittokirjan valokuvista. Tämä on ollut paras projekti ikinä. Sopiiko, että kutsumme illalla Ponin perheen meille. Ostan kuohuviiniä ja haen Café Laurellilta leivokset. Kukaan ei kokkaa tänään muuta kuin arkiruokaa lapsille.

– Hienoa, onnittelut. Meillä on ollut tehokas työryhmä. Kirja on hivelevän kaunis ja täynnä helppotekoisia herkkuja. Vain tuoksut puuttuvat.

Eero antoi mojovan suukon Helmille ja kuiskasi, voidaan ruveta suunnittelemaan seuraavaa yhteistä projektia. Tulet yllättymään, mutta se on vielä salaisuus.

HELMIN TARINA jatkuu otsikolla Hotelli kanavan rannalla osa 7