yllättävä vesikeli

to 13.1.2022

KOTIPIHA TÄNÄ AAMUNA

Eilen aamulla mittarissa oli -21 astetta, tänään +4. Katukäytävät olivat loskaiset ja paikka paikoin järkyttävän liukkaat. Omistan piikkikengät, mutta kaupassa käynti niiden kanssa on tuskaista. Niinpä yritin pärjätä kitkapohjakengillä. Hain Jussille apuvälinekauppa Linctuksesta pitkähihaisen hygieniahaalarin. Se on tarpeen, sillä hoitajat ovat kertoneet, että aamuisin sänky on litimärkä, sillä mies riisuu öisin vaipan. Voin vain kuvitella, että se ahdistaa.

NIMIKOINTITARROJA

Toinenkin parannus vaatehuoltoon onnistui. Anna tilasi jo ennen joulua Jussin vaatteisiin nimitarrat, mutta lähetys eksyi pakettiruuhkassa johonkin. Nyt toinen yritys tuotti tulosta. Vietämme ensi viikonloppuna tovin jos toisenkin nimikoimalla kaikki vaatteet.

Ilahduin eilen Visarannassa käydessäni, kun sain kuulla, että Jussille on nimetty omahoitaja ja varaomahoitaja. Olin toivonut mukavaa Teroa, joka on puhelias ja saa Jussin nauramaan. Se onnistui ja myös varahoitaja Kerttu vaikuttaa ystävälliseltä. Hän kertoi, että he suorastaan kilpailivat, kumpi saa Jussin hoidon, koska mies on niin mukava. Se hiveli minuakin.

la 15.1.2022

Piikit narskuivat eilen kenkien alla, kun kävelin Visarantaan. Osa jalkakäytävistä oli sulanut aurauksen jälkeen. Päivä oli pilvinen ja kovasti harmaa. Jussi oli kiireinen. Hän sanoi, että pitää lähteä ajamaan, Miika tulee kohta. Ilmeisesti auton menetys harmittaa vieläkin. Hain hänelle kupin kahvia ja kakkupalan. Se helpotti ja hän unohti kiireensä.

Juttelin sairaanhoitaja Riitta-Leenan kanssa ja pyysin, että lääkelista tarkistettaisiin. En ymmärrä, miksi Jussille on määrätty mielialalääkettä. Epäilen, että se saa hänet sekavaksi ja väsyneeksi. Jussilla on aivojen magneettikuvaus parin viikon kuluttua keskussairaalassa. Lupasin lähteä saattajaksi. Sain Kelalta todistuksen taksinkäyttöoikeudesta kevätkaudeksi.

ma 17.1.2022

Visarannan omaisten WhatsApp ryhmässä oli eilen aamulla ilmoitus, että hoivakodissa on havaittu altustuminen koronalle ja vierailut ovat toistaiseksi kiellettyjä.

LEIKKIPUISTOSSA

Anna ja pojat olivat käymässä. Harmitti, kun tytär ei päässyt katsomaan isää. Soitimme hoitajille, joista yksi auttoi Jussia soittamaan meille. Miika oli ihmeissään, kun sattui soittamaan samaan aikaan ja kuuli hänkin isän äänen. Sovimme, että Anna pääsee viemään ovenraosta Jussille vaatekassin. Siivosimme nimittäin miehen vaatekaapit ja laitomme kaikkiin Visarantaan meneviin asuihin nimitarrat. Fida sai monta kassillista kelvollisia aikansa eläneitä vaatteita. Minä sain lisää komerotilaa. Sovimme, että seuraavalla Annan vierailulla iskemme Jussin romukomeron kimppuun.

SAMUN NAURAVA LUMIUKKO SAI KIHARAT HIUKSET

Keli oli suojan puolella. Samu ja Miska viihtyivät lumiukkohommissa leikkipuistossa.

GOODMANILLA SUSHEILLA

Kävimme iltapäivällä susheilla ja sen jälkeen vieraat lähtivät vielä valoisan aikana kotimatkalle. Nyt on taas uusi puuhaviikko alkamassa. Minä taidan saada vierotusoireita, kun en pääse reippailemaan Visamäkeen. Ehkä levitän pitkästä aikaa maalaustarvikkeet ja lenkkeilen linnanpuistossa. Yöllä on satanut uutta lunta.

ke 19.1.2022

AAMUN SININEN HETKI PALOKUNNANKADULLA

Yritin soittaa maanantaina tunnin välein tuloksetta Visarantaan. Hoitajien puhelin oli jatkuvasti varattu eikä Jussi tietenkään vastannut omaansa. Tiistaiaamuna helpotti, kun sain WhatsApp viestin, että kaikki on hyvin ja asukkaat terveitä. Karanteeni jatkuu 27.1. asti. Meille tulee pitkä ero. Sain lopulta juteltua hoitajien kanssa ja sovin, että joku auttaa iltapäivisin Jussia soittamaan minulle. ”Olen laivalla ja odotan sinua tänne”, Jussi ilmoitti puhelimessa. Valitin, etten saanut tulla hänen laivalleen. Huolestuttaa, kun mies on muissa maailmoissa.

ILAHDUTIN ITSEÄNI HANKKIMALLA PEIKONLEHDEN

Minulla oli eilen uusi kokemus, kun ystäväni Raija houkutteli näyttämään edelleen kipeää kättäni OMT terapeuttu Manulle. Mies otti vastaan Rauhankadulla entisen kaupunginhotellin tiloissa. Nauroin, että olen todellakin palannut juurilleni, sillä samassa talossa toimi synnytyssairaala Höyhensaaret. Manu tutki käteni ja arveli, että jonkinlainen revähdys kiusaa edelleen. Hän hieroi, antoi jumppaohjeita, akupunktiota ja kylmähoitoa. Sain lopuksi kirkkaanvihreän tukiteipin käsivarteen. Mielenkiintoista.

Päivä oli tavallista kiireisempi, sillä olin iltapäivällä Tasapainoklinikalla, sen jälkeen ystäväni Ilman kanssa viinilasillisella ja vielä illalla Kynäilijöiden tapaamisessa. Loppuviikko näyttää huomattavasti hiljaisemmalta.

HELMIN TARINA ON NYT PÄIVITETTY

Nyt korona-aikana olen kirjoittanut tarinoita enemmän kuin koskaan. Päätin rohkeasti päivittää niitä tähän blogiin, jos joku innostuisi lukemaan. Ensimmäiset löytyvät linkin e-kirjat alta ja lisää on luvassa. Saa kommentoida.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.