SADEPÄIVÄN SATUTUOKIO

– Miksi aina sataa?

Joonatan oli tullut Helmin luokse. Hän oli läpimärkä juostuaan junalta Helmin kaksioon linnanpuiston kupeeseen.

– Miksei sinulla ole sadetakkia tai sateenvarjoa?

– Unohdin. Tampereella ei satanut, kun lähdin.

– Tämä on ollut kurja kesä. Kaupunki on harmaa ja kurainen, vaikka säätiedotus lupasi hellettä, Helmi myönsi. – Käy suihkussa. Käärin sinut sitten suureen kylpypyyhkeeseen. Keitänkö kaakaota?

– Keitä vaan. Onko jotain herkkuja?

– Mars suihkuun, näet sitten.

Shems höristi korviaan. Herkkuja. Se oli käynyt tervehtimässä poikaa. Mukava kun se tuli, koira tuumi. Minäkin saan takuulla herkkuja.

– Helmi, tämä on hyvää, Joonas kehui. Helmi oli paistanut pellillisen kinkkupiirakkaa. Se maistui Semullekin. Se nuoli tyytyväisinä huuliaan.

– Nyt molemmat sohvalle, satu alkaa.

Kuningatar Ellinooran linnanpihalla oli tohinaa. Linnan martat järjestivät myyntipöytiä. Kylässä oli markkinat.

Avoimet ovet Satulinnassa. Tarjolla tuoreita vihanneksia, säilykkeitä ja käsitöitä. Mama Maddalena lupaa vain hyviä ennustuksia Sinisessä Huvimajassa, martat mainostivat.

Sana kiiri ja ensimmäiset vieraat olivat jo saapuneet. Ilmassa oli sateen uhka. Mama katseli huolestuneen näköisenä taivaalle. Kuningatar Ellinoora harmitteli, ettei ollut huomannut rakennuttaa sadekatosta. Raskaat pisarat putoilivat myyntipöydille. Martat levittivät vikkelästi läpinäkyviä muoveja käsitöiden ylle.

– Mitä ihmettä? Kuin taikaiskusta pöytien ylle levittäytyi tukeva sadekatos. Linnan martat katsoivat ihmeissään. – Mistäs tuo tupsahti? No, mistä tahansa, tarpeeseen tuli, he sanoivat.

– Käytettävissänne, arvon rouvat. Haluatteko vielä vähän lisälämpöä? Mama kysyi.

Martat ihastuivat, kun katoksen alle tulvi lämmintä ilmaa. Asiakkaat kiiruhtivat paikalle.

– Miten täällä voi olla näin mukavaa, vaikka puutarhassa sataa? he ihmettelivät. Martat hymyilivät. – Tämä on taikuutta.

Myös huvimajassa oli lämmin. Mama Maddalena istui pienen pyöreän pöydän ääressä. Hänellä oli tarotkortit edessään.

– Karkasin tuolta myyntitiskiltä. Siellä on aikamoinen ruuhka. Meidän jutut on kohta myyty. Marttasiskot pärjäävät kyllä, Hilppa raportoi Mamalle. – Ennustatko minulle ennen kuin täällä on ruuhkaa?

– Totta kai, nosta onnenkortti.

– Minua vähän jännittää. Tyttäreni odottaa vauvaa. Toivon että kaikki sujuu hyvin.

– Ei hätää, nostit Onnellisuuden kortin. Et tarvitse siihen tulkintaa. Ole luottavainen, kaikki tulee menemään hyvin.

– Kiitos Mama. Sinä tiedät kaiken.

– Kortit tietävät. Lähetä nyt kaverisi tänne. Lupaan myös heille kaikkea hyvää.

Ellinooran tummahipiäiset lapset kirmailivat paljain jaloin kostealla nurmikolla.

– Hei, tehän olette litimärkiä, äkkiä sisään ja suihkuun, Elli komensi. – Vilustutte vielä.

– Mama, toitko meille tuliaisia? Lapset kerääntyivät kylpytakit päällä Maman ympärille. Toripäivä oli ohi, myyntipöydät kerätty ja sadekatos rullattu odottelemaan seuraavia pihatapahtumia.

– Ainahan minä, Mama myhäili. – Kas tässä, saatte kaikki sateenvarjot.

Lapset näyttivät pettyneiltä.

– Menkää ulos ja kokeilkaa niitä, Mama kehotti. – Ne ovat taikavarjoja.

Lapset hihkuivat, kun he levittivät sateenvarjot. Niiden sisälle syttyi himmeä valo ja suloinen lämpö levisi kuin suihku.

– Kiitos Mama, nämä ovat ihmeelliset. Kaverit tulevat kyllä kateellisiksi.

– Pitäkää ne omana salaisuutenne. Niille on vielä käyttöä. Mutta nyt minä vetäydyn Ellin kanssa tuonne takkatulen ääreen. Kuppi teetä lämmittäisi mukavasti.

– Ihana päivä sateesta huolimatta, Ellinoora huokasi.

– Minulla on Elli sinullekin taikavarjo. Pääset kuivin jaloin huvimajaasi.

– Mama, olet ihana ystävä. Miten tulisin toimeen ilman sinua.

– No vaikkapa Nokian kumisaappailla.

– Hupsu, otetaanko lasilliset portviiniä yömyssyksi.

– Sait juuri ylipuhuttua, otetaan vaan.

– Olipa se kostea satu, Joonatan kommentoi.

– Joo, näitä sadekelejä on riittänyt. Keksitään seuraavaksi joku aurinkoisempi.

– Sopii. Saanko käydä Semun kanssa iltalenkillä?

– Saat, ota minun kumpparini. Tässä on villasukat. Eteisessä on sadetakki ja sateenvarjo.

– Onko siinä lämmitin?

– Toivoisin välillä, että olisi. Heippa, Shems on jo ovella. On vaarallista sanoa ääneen lenkille. Se ymmärtää sen liian hyvin.

Myytävänä kiva kerrostalokoti Aulangontieltä. 3H, K, KH, lasitettu parveke 69 neliötä, taloyhtiössä kaikki remontit tehty. Näyttö sunnuntaina.

Ilmoitus osui Oikotieltä Helmin silmiin. Tässä oli kaikki mistä hän oli haaveillut.

– Nyt kun minulla on säännölliset tulot, pankkilaina voisi irrota. Hintataso on mukavan edullinen Helsinkiin verrattuna, hän arveli.

– Katsele rauhassa, tämä on hyvässä kunnossa ja pohjaratkaisu toimiva, pirteä esittelijä Riitta kehui. – Kaupat ja koulut ovat lähellä. Rautatieasemalle on tuosta ikkunasta näkyvää kävelytietä pitkin vain viiden minuutin matka.

Helmi kierteli valoisassa huoneistossa. Olohuoneen ikkunoiden edessä oli vihreä lehtiverho. Aulangontien lehmukset loivat mielikuvan bulevardista. Pihan puolella oli keittiö ja kaksi makuuhuonetta.

Saan tuosta pienemmästä loistavan työhuoneen itselleni, Helmi suunnitteli. Hän kaipasi tilavaa työpöytää tietokoneelle ja taidekirjoille. Tällä hetkellä ne täyttivät ruokapöydän.

– Käyn neuvottelemassa pankissa, hän päätti.

– Sinulla on hyvä etu, kun asut vuokralla. Täällä on käynyt monta pariskuntaa, jotka ovat kiinnostuneita, mutta eivät uskalla sitoutua, kun oma asunto on myymättä.

– Joo, tiedän, että kahden asunnon loukku ahdistaa. Palataan.

– Jesse, tulisitko katsomaan kanssani myytävää asuntoa? Olen aika innoissani, mutta haluan, että joku tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Pitäisikö teettää kosteusmittaus? Talo on rakennettu 1960-luvulla.

– Teetä vaan, jos se sinua rauhoittaa. Tässä kaupungissa on paljon hometaloja. Koululaiset opiskelevat parakeissa, Jesse tiesi. – Tulen toki, koska on seuraava näyttö?

– Riitta lupasi tulla esittelemään heti, kun minulle sopii. Mennäänkö jo tänä iltana?

– Sinulla on selvästi asuntokuume, mennään vaan.

– Päivää, teitä onkin kaksi. Mahdutte hienosti tähän molemmat, Riitta sanoi.

– Ei, kyllä minä muutan yksin, jos tästä tulee totta. Jesse on vaan kaveri, Helmi ilmoitti tomerasti.

– Minä asun tuolla Palokunnankadulla. Sinne on kävelymatka.

– Tässä kaupungissa kaikki on lähellä. Katselkaa rauhassa.

– Hyvältä näyttää, Jesse totesi. – Ei tarvitse tehdä edes remonttia, ellet halua vaihtaa tapetteja tai maalata seiniä.

– Tuon olohuoneen päätyseinän ajattelin maalata burgundinpunaiseksi ja makuuhuoneen lehmuksenvihreäksi, Helmi suunnitteli. Hän oli ilmiselvästi jo päättänyt muuttaa.

– Voin auttaa sinua, Jesse tarjoutui.

– Tiedätkö, minulla on Helsingissä tuttu maalausfirma. Mitä jos kutsun Toivon, Annin ja Pavelin käymään. Uskon, että saamme porukalla asunnon uuteen uskoon viikonlopun aikana.

– Kuulostaa hyvältä. Joko olet sopinut kaupat?

– Yritän tinkiä vähän. Pankki lupasi edullista lainaa. Kyllä tästä totta tulee.

– Hienoa Helmi, sinulla menee hyvin. Vakituinen työpaikka ja nyt oma asunto, Toivo onnitteli.

– No, työpaikka on hyvä juttu, vaikka palkka voisi olla parempi. Eikä asuntokaan ole oma, pankki omistaa siitä suurimman osan, Helmi sanoi.

– Niinhän se on, mutta taidat viihtyä?

– Joo, tämä pikkukaupunki on kodikas ja pääsen kätevästi junalla aina välillä Helsinkiin tuulettumaan.

– Ota yhteyttä, kun tulet.

– Tule sinä ja kaverit käymään täällä. Minulla olisi tarjolla pieni maalausurakka.

– Haa, sen takia soitit. Kyllä me kaveria autetaan.

– Minulla on muutto ensi kuun alussa. Pääsettekö heti kuun vaihteessa?

– Katson varauskirjasta ja neuvottelen muiden kanssa. Palataan asiaan.

– Hienoa, kerro Annille ja Pavelille terveisiä.

– Anni tulee varmasti mielellään. Sen vanhemmat asuvat Hämeenlinnassa. He voivat katsoa poikia ja Jelenaa sillä aikaa, kun me olemme hommissa.

– Hieno juttu, kiitos Toivo.

TOIVO KÄY ISÄNSÄ LUONA

– Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa, Helge toivotti poikansa tervetulleeksi maalle. – Mihin jätit kaikki tyttöystävät? En ole tavannut Helmiä enkä Annia pitkään aikaan. Ja eikös sinulla ollut joku naisystävä matkassa, kun kävit Venetsiassa? Muistan sinun kertoneen Kyllikistä ennen lähtöä. Oliko kiva reissu?

– Isä sinä kyselet ihan liikaa. En ole nähnyt Helmiä aikoihin. Hän on muuttanut Hämeenlinnaan. Annia tapaan työkuvioissa, mutta ei meillä ole mitään muuta yhteistä. Niin ja Kyllikin voit unohtaa. Meillä meni välit poikki. Mokomakin hienostelija. Halusi esiintyä minun kanssani kalliissa paikoissa. Tunsin itseni maalaisserkuksi.

– Voi poika, ei naisten kanssa ole helppoa. Mennään me miehet saunaan ja otetaan oluet. Miten töissä menee?

– Ihan jees, varauskirja on aika täynnä. Pitäisi satsata mainontaan. Kyllä tämä näinkin toimii. Asiakkaat suosittelevat firmaa ystävilleen.

– Onko teillä nettisivut?

– Siinähän se vika on. Emme ole ehtineet tehdä eikä taitokaan oikein riitä.

– Miettikää, se on tämän päivän sana.

– Joo, luulen että Anni on meistä taitavin. Puhun sille. Mitä tänne maalle kuuluu?

– Mitäpä tänne. Katselen telkkaria ja täytän ristisanatehtäviä. Siskosi käy välillä tuomassa lämpimäisiä. Kokkaan itse kalaa ja keitän perunoita. Saat huomenna ahvenkeittoa. Katiskassa oli pari komeaa vonkaletta. Selkä vaan on kipeä. En tiedä, pääsenkö kohta enää veneeseen.

– Oletko käynyt lääkärissä?

– Kulumia, ei niille voi mitään tehdä. Kun tulee ikää, tulee kaikenlaisia remppoja.

– Hyvin sinä näytät pärjäävän. Tupa on siisti ja liiterissä polttopuita.

– Niitä sinun hakkaamiasi klapeja on riittänyt tähän asti.

Toivo oli kärsinyt masennuksesta ennen kuin meni maalariammattikouluun. Hän oli paennut maalle isän luokse ja hakannut tuskissaan urakalla halkoja.

– Se oli kurjaa aikaa. Nyt on parempi olo, kun saan tehdä omin käsin mieleisiä hommia.

– Hyvä, jutellaan huomenna lisää. Oletko pitänyt yhtään lomaa? Helge oli huolissaan Toivon jaksamisesta.

– Kesä on ollut kiireistä aikaa, en ole ehtinyt. Ajattelin lähteä syksyllä jonnekin. Vaikka kaupunkilomalle pitkäksi viikonlopuksi. Ja lähden yksin, niin saan kiertää rauhassa taidemuseoita ja kapakoita.

– Lähetä postikortti.

– Joo, lupaan.

– Moi, oletko sinä uusi? Anni polki kuntopyörällä. Nuori pisamanaamainen poika rehki vieressä kävelymatolla. Hänellä oli tiukka urheilupaita ja lyhyet shortsit. Lihakset pullistelivat siihen malliin, että hän oli kanta-asiakas.

– Aloitin vasta. Sain vanhemmilta lahjaksi kausikortin.

Anni tunsi itsensä nukkavieruksi virttyneessä t-paidassa ja trikoohousuissa.

– Hienoa, tänne kaivataan naisia. Onko sinulla jo oma ohjelma?

– Ei, ajattelin kokeilla ihan itsekseni.

– Minä voin auttaa. Olen täällä töissä ja treenaan silloin, kun on hiljaista. Minä olen Petri.

– Anni.

– Esittelen sinulle laitteet ja katsotaan sopivat vastukset.

– Hyvä juttu, tämä pyörä on ainakin tarpeeksi raskas.

– Pitää ollakin, treenaamaan tänne on tultu.

Tunti vierähti nopeasti. Anni oli hikinen, mutta olo tuntui hyvältä.

– Käy suihkussa. Tarjoan sinulle kupin kahvia tuossa viereisessä baarissa. Ikään kuin tervetuliaisiksi. Tulethan taas viikon päästä?

– Tulen, minulla on lapsenvahti torstai-iltaisin.

– Montako lasta sinulla on?

– Kaksi, Saku ja Saska.

– Kivat nimet. Ovatko pojat vilkkaita?

– Kysy vaan, ne ovat ikiliikkujia. Käyvät perjantaisin temppukoulussa. Saavat vähän purkaa energiaa.

– Nähdään.

– Joo, nyt pitää rientää kotiin. Oli kiva, kun opastit.

– Ilo on minun puolellani. Petri heilautti kättään.

– Pavel, minulla oli kiva ilta. Miten täällä on mennyt?

– Ihan hienosti. Katseltiin videolta Itse ilkimys. Se oli hienosti tehty. Tykkäsin itsekin.

– Onko pojat syöneet mitään?

– Oltiin vähän niin kuin elokuvissa. Syötiin popcornia ja juotiin pillimehut.

– No hyvä, pääasiassa, että teillä oli hauskaa. Pojat, takit niskaan, nyt lähdetään kotiin. Huomenna on arkipäivä. Sanokaa Pavelille ja Jelenalle moi.

– Moikka.

Anni innostui kuntokoulusta. Hän huomasi saavansa aivan uutta energiaa.

– Sinä näytät hyvältä, Pavel huomasi eräänä päivänä, kun Anni valmistautui lähtöön. Saku, Saska ja Jelena leikkivät pihalla.

– Kiitti, tulen parin tunnin kuluttua. Pärjätkää.

Anni ja Petri istuivat kahvilla tunnin jälkeen.

– En olisi uskonut, että rehkiminen on näin kivaa, Anni sanoi.

– Hyvä kun tykkäät. Minä istun illat tietokoneen äärellä. Tämä treeni on hyvää vastapainoa.

– Pelaatko?

– Ei sinne päinkään. Paiskin töitä, Petri kertoi. – Olen opiskellut it-alaa. Suunnittelen ja koodaan asiakkaille nettisivuja.

– Hei, otatko uusia asiakkaita?

– Jos sinulla ei ole kiirettä, voin ottaakin, Petri lupasi. – Mitä ajattelit?

– Meidän firma Kuplivat Maalitahrat tarvitsee omat sivut. Oletko kovin kallis?

– Katsotaan mitä voin tehdä, ystävähintaan.

– Toivo ja Pavel, olen löytänyt meille kooderin. Kuntosalikaveri Petri on luvannut tehdä meille sivut. Nyt tarvitaan hyvä suunnitelma, mitä ne sisältävät.

– Näyttävä etusivu ja faktatiedot palveluista ja hinnasto, Toivo luetteli heti.

– Pitäisikö olla varauskirja?

– Ilman muuta, siitä näkee, koska meillä on aikaa uusille jutuille ja pysymme itse ajan tasalla, Pavel sanoi.

Hanke eteni vauhdikkaasti. Petri tuli katsomaan kolmikon työmaata. Hänellä oli järjestelmäkamera kaulalla.

– Sopiihan, että otan kuvia, valitaan sitten niistä parhaat sivuillenne, hän sanoi. – Anni näytät tehokkaalta siellä tikkailla maaliämpäri kädessäsi, hän kommentoi. – Toivo, sinulla on tuolla hienoja tapettirullia. Voitko levitellä niitä, niin saamme kuviin väriä. Pitää keksiä joku vetävä kuva etusivulle. Onko ideoita? Petri kysyi.

– Minä tiedän, Anni sanoi. – Otetaan ryhmäkuva. Kastetaan siveltimet erivärisiin maalipurkkeihin ja poseerataan ne kädessä.

Kuvasta tuli iloisen värikäs. Maalarit hymyilivät suut korvissa ja heiluttivat siveltimiä.

– Otan vielä videopätkän. Sitä voi käyttää tehokeinona, Petri keksi.

Kuplivatmaalitahrat.fi -sivusto valmistui nopeasti.

– Kiitos Petri, nämä sivut ovat ihan meidän näköiset. Iloiset ja humoristiset, Anni kiitteli. – Lähetä lasku ja tule käymään, tarjoamme pullakahvit

– Se Petri on hyvä tyyppi. Hienoa Anni, kun löysit hänet, Toivo ja Pavel kehuivat.

Anni säteili. Töissä oli kivaa ja kuntosalilla oli kivaa.

SUISTOKLUBILLA

– Hei Helmi. Lähdetkö kanssani kuuntelemaan musiikkia? Yksi työkaveri Espoon Sähköstä soittaa jazzbändissä. He esiintyvät illalla Suistoklubilla.

– Lähden mielelläni. Tykkään jazzista.

– Hyvä, nähdään siellä kahdeksalta.

– Vintage Jazz Orchestra, hienoa, Helmi kehui katsellessaan bändin julistetta.

– Sain kaverilta liput. Tule, mennään peremmälle, Jesse kehotti.

Sali oli pimeä. Kynttilät loivat tunnelmaa, vaikka ilta ulkona oli vielä valoisa. Orkesteri oli juuri aloittanut. Puheensorina vaimeni, kun soittajat pääsivät vauhtiin.

– Tuo poninhäntäpoika on ystäväni Rami, Jesse kuiskasi.

Helmi kuunteli keskittyneesti, miten taitavasti tämä käsitteli kitaraansa.

– Tämä on musiikkia minun makuuni, hän huokasi. – Voisin ottaa toisen lasillisen valkoviiniä.

– Soitatte ihanasti vanhoja sävelmiä, Helmi sanoi Ramille, kun tämä tuli tauolla tervehtimään.

– Ollaan soitettu jo pitkään kaveriporukassa. Tämä on enemmänkin harrastus, sillä kaikilla on päivätyö. Pidetään harkkoja aina kun ehditään.

– Käyttekö kiertueilla?

– Harvemmin. Soitetaan perhejuhlissa ja kavereiden pyynnöstä. Tunnen tuon Ukrin, joka on tämän Suiston perustaja. Se pyysi ja me tultiin.

– Toivottavasti tulette toistekin. Tulen takuulla kuuntelemaan, Helmi sanoi.

– Tule joskus Helsinkiin. Esiinnytään aika usein siellä. Kantapaikkamme on Salve Hietsun torin kulmalla.

– Voin tullakin. Nyt kaverisi viittilöivät jatkamaan. Oli kiva tutustua.

– Jesse, nautin illasta ja erityisesti Ramin soitosta.

– Joo se on taitava, mutta ei soitolla elä. Se tekee sähköhommia työkseen.

– Ei siinäkään mitään vikaa ole. Oletteko samalla osastolla?

– Ei, mutta nähdään aika usein. Oletko viihtynyt uudessa asunnossa?

– Olen, se on ihana. Kutsun sinut tupaantuliaisiin, kun saan paikat kuntoon.

– Onnistuiko maalausurakka?

– Kyllä vaan, Toivo, Anni ja Pavel tekivät loistotyötä.

– Harmi kun en ehtinyt mukaan.

– Minulla oli maalareita tupa täynnä. Yllätyt kun näet lopputuloksen.

– Hyvää yötä ja Semulle terveisiä.

– Apua, se on varmaan jo hermona. Täytyy kiitää. Onneksi kotimatka ei ole pitkä.

TANGOMARKKINAT

Jelena oli Annin luona hoidossa. Televisiosta tuli Seinäjoen tangomarkkinoiden finaali. Anni ja lapset hurrasivat, kun Tangokuningatar ja Tangokuningas kruunattiin.

– Mitä haluatte iltapalaksi? Anni kysyi.

– Kaakaota ja muroja, pojat toivoivat.

– Entä sinä Jelena?

– Mummo keitti aina iltaisin puuroa. Sain sen kanssa omppuhilloa ja kanelia, tyttö muisteli.

– Kaikkea löytyy. Menkää vähäksi aikaa leikkimään, huutelen sitten, Anni sanoi.

– Nää vois leikkiä tangomarkkinoita, Jelena keksi. Minä olen Kuningatar Pirita ja Saku voi olla Kuningas Johannes.

– Minäkin haluan olla Kuningas, Saska vaati.

– Pöhkö, ei voi olla kahta Kuningasta. Saat olla Prinssi. Katsokaa, minulla on kullanväristä kartonkia. Leikataan tästä kruunut.

Kruunuista tuli upeat. Jelenan repusta löytyi hileliimaa ja sydäntarroja. Saskan kruunussa niitä oli ylen määrin.

– Nyt harjoitellaan. Kuunnelkaa, YouTubesta löytyy kappale

Oi, miksei saavu noutamaan, tuo prinssi uljas, nuori sadun ihmemaan.

Annin silmät oli kosteat, kun hän kuunteli lasten esitystä.

– Hei odottakaa vähän, otan puhelimella videon. Pavel haluaa taatusti nähdä ja kuulla tämän.

– Voidaan laulaa uudelleen, kun isi tulee hakemaan, Jelena keksi.

– Olette te taitavia. Mutta nyt, iltapala odottaa. Käsipesulle ja syömään.

MERIROSVORISTEILYLLÄ

– Hei nuoret merirosvot, oletteko valmiit kaappaaman laivan?

Heinäkuinen kesäpäivä hehkui auringon lämmöstä. Sateet olivat väistyneet ja kauan odotettu helle oli vyörynyt Suomeen. Vanajaveden pinta oli rasvatyyni.

Helmi, Tuuli ja Jenni istuivat vesibussin kannella. Laivan keulassa keikkui merirosvolippu. Joonatanilla ja Laurilla oli merirosvohuivit päässä. He kuuntelivat kasvot jännityksestä piukeina Tuire-oppaan ohjeita.

– Meillä on kolme mahtavaa asetta. Ensimmäinen niistä on kiljunta. Kun lasken kolmeen, huutakaa kaikki niin kovaa kuin jaksatte HIIO-HOI. Kapteeni pelästyy.

Lapset kiljuivat niin, että vanhemmat pitelivät korviaan.

– Toinen ase on kaamea kikatus. Nyt kaikki yhdessä.

– Kolmas aseemme on hurja irvistys. Osaatteko?

Kaikki osasivat.

– Nyt hiivitään hiljaa komentosillalle ja yllätetään Kapteeni.

– Me saatiin ihan oikeasti ohjata laivaa, pojat kertoivat kilpaa. – Saatiin todistukset.

– Hienoa, laitetaan ne kotona teidän huoneen seinälle, Tuuli sanoi. – Mitä ohjelmassa on seuraavaksi?

– Mennään maihin etsimään aarretta, pojat tiesivät.

Hopealinjan Silver Moon kiinnittyi Aulangon laituriin. Lapset kirmasivat Tuiren perässä puistoon. Aarrekarttaan oli merkitty rasteja. Lapset kiipeilivät köysissä, upottivat pallonheitoilla kuunarin ja kiipesivät lopuksi ison tammen alle, jonka juurelta löytyi aarrearkku.

– Kaikki saavat valita kaksi timanttia, ohjaaja lupasi. – Sitten kipin kapin takaisin laivalle. Saatte siellä mehujäät.

– Olipa mukava tapa viettää kesäpäivä, Tuuli kiitteli. – Kiva kun keksit tämän risteilyn. Isot pojat tykkäsivät kovasti ja Jenni viihtyi.

– Tulkaa kahville minun luokseni ennen kotiin lähtöä, Helmi kutsui. Minulla on pakastimessa jäätelöä ja haetaan matkalla mansikoita.

Helmi saatteli vieraat Shemsin kanssa junalle. Kävelytietä pitkin matka oli mukavan lyhyt.

– Hei pidetään yhteyttä. Et kai ole kyllästynyt, kun Joonatan käy luonasi jatkuvasti?

– Kummipoika on aina tervetullut, Helmi vakuutti. – Sitä paitsi, meillä on sadut kesken.

HELLEAALTO

Kuningatar Ellinoora pyyhki hikeä otsaltaan. Hän istui huvimajassa. Hovineidot kantoivat kylmää lähdevettä ja kuplivaa samppanjaa. Tuuletin surisi unettavasti. Aurinko oli paistanut pilvettömältä taivaalta jo useita viikkoja.

– Kuningatar, kaivo on lähes kuiva. Mistä saamme vettä? kokki Kekäle huolehti.

– Hae kyläkauppiaalta pullovettä.

– Se on kallista, mutta on kai pakko, kokki mutisi.

Helle jatkui, eikä säätiedotus luvannut helpotusta. Kyläläiset huolestuivat. Puutarhat ja pellot kuivuivat. Kasteluvettä ei ollut eikä pian enää juomavettäkään. Kauppias hykerteli käsiään ja nosti pulloveden hintaa.

– Mama, tämä on kamalaa. Kärsimme ennen näkemättömästä kuumuudesta ja kuivuudesta. Elli soitti Mama Maddalenalle.

– Hyvänen aika, tule tänne Suomeen. Täälläkin oli hellettä, mutta nyt sataa jatkuvasti.

– Enpä taida, mutta keksitkö mitään apua? Suihkulähdekin on rutikuiva.

– Tulen katsomaan.

– Kas tässä Mama, tervetulomalja. Pieni pullollinen kuplavettä ja suuri malja samppanjaa.

– Kiitos Elli, täällä näyttää surulliselta. Piha oli palanut ruskeaksi ja kukat kuihtuneet.

– Tiedätkö Mama, kyläläiset ovat epätoivoisia. Pellot ovat rutikuivat eikä kasteluvettä ole. Jos sadetta ei kuulu, he pelkäävät, ettei ensi talvena ole syötävää.

– Näyttää pahalta. Aloitetaan suihkulähteestäsi.

Mama heilautti kättä ja suihkulähde pulpahti iloisesti. Lapset ja koirat kirmasivat pihaan. Kaikki hyppäsivät suoraan altaaseen. Vesi roiskui ja lapset kirkuivat ilosta.

– Täällä haisee märille koirille, Mama nauroi.

Ellinoora nosti hameenhelmansa ja kahlasi hänkin altaaseen. – Tämä on ihanaa. En olisi uskonut, että ilahdun vedestä enemmän kuin samppanjasta. Voitko Mama auttaa myös kyläläisiä?

– Katselin sääennustetta. Sateiden pitäisi alkaa ensi viikolla. Sato ehtii vielä pelastua. Mutta minulla on ajatus. Haluatteko lapset lähteä ajelemaan paloautolla?

– Jee. Lapset olivat heti valmiit.

– Täytetään säiliö puhtaalla vedellä, jota saamme tuolta suihkulähteestä. Ajetaan kylälle pillit soiden ja jaetaan kaikille vettä ämpärikaupalla.

Kyläkauppias harmistui, kun pullovesikauppa loppui alkuunsa. Kyläläiset riensivät vesiastioiden kanssa paloautoa vastaan. Ellinooran lapset käyttelivät taitavasti vuoron perään letkua. Tästä tuli ikimuistoinen kesäloma. Kaikki suunnittelivat liittyvänsä vapaapalokuntaan.

Sateet alkoivat Maman ennustuksen mukaan parin päivän päästä. Ellinooran puutarha virkistyi silmissä. Rouvat istuivat huvimajan kuistilla ja siemailivat kylmää lähdevettä.

– Totta puhut Elli, tämä maistuu hyvälle, Mama huokasi tyytyväisenä.

– Kiitos, tiesin että sinuun voi luottaa. Jääthän luokseni kesälomalle?

– Voin jäädä hetkeksi. Hämeen keskiaikafestivaalit alkavat pian.

– Ennustatko siellä taas?

– Totta kai, se on vuoden kohokohta.

HÄMEEN KESKIAIKAFESTIVAALEILLA

Lemmen ilot ja sydämen salat. Tämä teema on kuin tehty minulle, Mama Maddalena hymyili. Tarotkorttini kertovat niin iloista kuin saloistakin.

Hän oli pukeutunut pitkään pellavapukuun. Sen alla oli pitkä aluspuku. Päivä oli helteinen. Pahus soikoon nämä keskiaika-asut. Taidan kaivata tuopillisen sahtia virkistykseksi

Mama laittoi teltan ovelle lapun: Palaan pian, Coming soon. Hän istahti tyytyväisenä olutkatokseen. Väkeä oli liikkeellä satamäärin. Neidot olivat pukeutuneet viehättäviin keskiaika-asuihin. Herroilla oli polvihousut ja viitat.

Kotikaupunkini on edukseen näissä juhlissa, Mama tuumi. On hienoa olla menossa mukana. Punatiilinen linna on komea tausta festivaaleille. Mama muisteli hymyssä suin, miten oli edellisillä juhlilla karkottanut punaiset lohikäärmeet linnan katolta.

– Mama telttasi ulkopuolella on jono, tule pian, naapurikojun emäntä touhotti.

– Ehtivät kuulla lemmen salat vähemmälläkin hopulla, Mama rauhoitteli. – Juon tämän tuopillisen, tulen sitten.

Teltan edessä seisoi tyttöjoukko.

– Lupaatko meille hyviä ennustuksia? Neidoista rohkein kyseli innokkaana.

– Lupaan vain hyviä ennustuksia, Mama hymyili. – Tule sinä ensin.

Ruskeatukkainen tyttö astui varovasti sisään. Teltan pöydällä paloi himmeä tuikku. Mama istahti pöydän taakse.

– Nosta nyt itsellesi onnenkortti vasemmalla kädellä. Juuri sillä, sydämen puoleisella. Voit kosketella kortteja. Joku niistä kutsuu sinua.

– Kas, sait Miekkojen Prinsessan. Näetkö, Prinsessa on kapinallinen. Hän on hävittänyt vanhan alttarin. Siitä nousee savua ja tuhkaa. Se tekee tilaa uudelle. Ota rohkeasti vastaan haasteet. Kun uskot itseesi, saavutat sen mitä haluat.

– Kiitos Mama, olen todellakin vähän äkkipikainen.

Muut tytöt tirskuivat. – Vai vähän.

Kaikki neidot saivat kannustuksen sanoja. He lähtivät iloisesti hypellen telttaleiriin. Mama nautti, kun sai vauhdittaa nuorten tunne-elämää. Hän muisteli hämärästi omaa nuoruuttaan. Mielialat vaihtelivat jyrkästi, eikä itseluottamusta ollut nimeksikään. Vanhenemisessa on puolensa, hän tuumi.

Seuraavana päivänä satoi. Maman teltta vuoti. Hän yritti parhaansa mukaan peitellä sitä tukevalla pressulla. Tuuli riepotti kangasta ja vettä ryöppysi sisään.

– Voinko auttaa? Tukeva parrakas mies seisoi mustaturkkisen koiran kanssa oviaukossa.

– Voi kiitos, yritetään yhteisvoimin saada pressu pysymään teltan suojana.

– Saanko tulla hetkeksi pitämään sadetta luonasi?

– Tietenkin saat ja koira myös. Tässä sinulle raikasta vettä juotavaksi.

Koira hotkaisi hetkessä veden.

– Haluatko ennustuksen?

– Kiitos, mutta en tohdi. Tulin tänne markkinoille etsimään tytärtäni. Hän karkasi kotoa. Myös tytön kavereiden vanhemmat ovat huolissaan.

– Onko tyttäresi pitkä ruskeatukkainen?

– Oletko nähnyt hänet?

– Voi olla, käy kiertelemässä tuolla telttakylässä. Sadekatoksesta kuuluu tirskuntaa. Nuoret kokoontuvat siellä.

– Tulehan Ressu ja kiitos Mama. Me lähdetään.

Mama hymyili ymmärtäväisenä. Tytär ei takuulla ilostu isän vierailusta. Nuorten pitää saada tehdä tyhmyyksiä. Taidan laittaa putiikin kiinni. Onneksi olutteltassa on tukeva katos.

Sade jatkui myös festivaalien viimeisenä päivänä. Polut olivat kuraiset ja väkeä oli liikkeellä vähän. Telttakylä oli hiljainen. Nuoret olivat lähteneet. Maman luona kävi vain vanhoja tuttuja. Hän kääri jo iltapäivällä teltan kasaan.

– Entisaikaan oli toista, Mama haikaili. – Aurinko paistoi ja väkeä riitti.

– Tavataanko taas ensi vuonna? Naapurikojun emäntä huhuili, kun Mama teki lähtöä.

– Saa nähdä, ei tällä touhulla rikastu, Mama sanoi.

– Ei niin, mutta hauskaa on ollut sateesta huolimatta.

– Ehkä näemme, pärjäillään, Mama heilutti ja lähti astelemaan kotiin päin. Pitkä syksy ja pitkä talvi on edessä. Taidan houkutella Ellin taas kerran kanssani matkalle, Mama suunnitteli mielessään.

SATAVUOTISJUHLAT

– Muistatko Helmi ystäväni Ramin? Jesse kysyi puhelimessa.

– Muistan toki, hän soitti upeasti vanhaa jazzia Suistolla.

– Sain avec-kutsun meidän yhteisten kavereiden satavuotispäiville Espooseen. Työtoverini Heikki juhlii vaimonsa Leenan kanssa. Ne on syntyneet samana vuonna. Rami soittaa bändin kanssa. Tuletko mukaan?

– Kiitos, hauska että kutsuit. En taida tuntea siellä ketään.

– Esittelen sinut työkaverille. He ovat ihan tavallisia insinöörejä.

– Huh vähän pelottaa, mutta tulen kyllä mielelläni

Helmi tutki vaatekomeroaan. Hänen punakukallinen lempimekkonsa oli unohtunut kaapin perälle. Taidan valita tämän ja punaiset sandaalit. Toivottavasti juhlapäivä on lämmin, Helmi tuumi. Hän tunsi iloista odotusta. Kesäjuhlat ovat mukavia.

– Days of Wine and Roses. Omistamme tämän kappaleen päivänsankareille.

Orkesteri aloitti komeasti konsertin. Leena oli pukeutunut Thaimaasta ostettuun pitkään batiikkikuvioiseen mekkoon. Heikillä oli musta puuvillapaita ja vaaleat housut. He kumarsivat ja aloittivat tanssin. Vieraat seurasivat pian perässä.

Espoolaisen omakotitalon piha oli ihanteellinen paikka elokuisille juhlille. Orkesteri soitti terassilla. Piano oli kannettu miesvoimin ulos.

– Minun syntymäpäivälahjani teille on Vintage Jazzin harjoitukset, ne kestävät kolme tuntia, Leenan Jane-sisar kertoi. Tässä teille lahjaksi pullo aitoa Veuve Clicquot samppanjaa.

Ilta oli uskomattoman upea.

– Saanko esitellä henkilökunnan. Täti Sininen, Täti Punainen ja Täti Vihreä huolehtivat tarjoilusta. He ovat minun ystäviäni, Leena hehkutti.

Neitosilla oli yllään värikkäät esiliinat. – Baarin puolella juomista vastaavat poikani Miika ja kaverinsa Eemeli. Tyttäreni Anna ja hänen ystävänsä Saana auttavat. Juhlien ruokalistalla on tillikermaista kalakeittoa. Heikki on pyydystänyt kalat Vanajavedestä ja keittelimme ne tuolla nuotiolla saunan padassa. Voin vakuuttaa, että maustaminen oli haaste. Jälkiruuaksi tarjolla on itse leivottuja marjapiirakoita vaniljakastikkeen kera.

Leena sai raikuvat aplodit. – Ruokajuomina on raikasta Espoon vettä, kotikaljaa ja noin sata litraa Heikin valmistamaa kotiviiniä. Olemme koemaistaneet lajikkeet perheen kanssa. Merkkejä on neljä. Emännän rehevä, Isännän letkeä, Vaalea Anna ja Miikan kipakka. Maistelkaa kaikkia ja nauttikaa.

Heikin työtoverit olivat kiireisiä. He olivat luvanneet vain poiketa. Aurinko ehti laskea ennen kuin ensimmäinenkään heistä malttoi lähteä. Illan motto oli Saanko lisää Rehevää Emäntää, iloiset insinöörit toivoivat.

Jane kantoi soittajille soppaa. Nämä päättivät yksimielisesti jatkaa harjoituksia. Naapurit kertoivat seuraavana päivänä, että suloinen soitto kiiri pitkälle kuulaassa yössä.

Helmi kävi juttelemassa Ramin kanssa. – Sinun soittosi on ihmeellisen ihanaa. Vaimosi on varmasti onnellinen, kun saa kuunnella sitä.

– Voi kultapieni, tiedätkö, että elämä ei ole ollenkaan niin auvoista kuin kuvittelet. Vaimoni hurahti uskoon ja paheksuu minua syntistä ihmistä. Ero on lähellä.

– Voi, en tiennyt.

– Ei se mitään. Nautitaan kauniista illasta ja tästä ihanasta paikasta. Heikki on onnenpekka, kun niillä menee Leenan kanssa hyvin. Olen tuntenut ne pitkään. Onko sinulla perhettä? Tulit Jessen kanssa, onko hän poikaystäväsi?

– Ei, olen sinkku.

– Niin minäkin pian. Voitaisiinko tavata?

– Rami, minulla on takana monta epäonnista suhdetta. En halua niitä enää lisää.

– Etkö uskalla luottaa, että Se Oikea löytyy?

– En ole varma, mutta tykkään kyllä sinun soitostasi.

– No hyvä, sopiiko että soitan sinulle serenadin. Osoitan sen päivänsankareille, mutta salaisesti sinulle. Tämä kappale on juhlapäivän teema. Henry Mancinin säveliä voi kuunnella monta kertaa.

The Days of Wine and Roses soi komeasti hämärtyvässä illassa. Juhlista jäi kaihoisa muisto. Helmi tunsi outoa kiihkoa. Olen rakastunut monta kertaa ja aina pettynyt. Uskallanko vielä, hän mietti kotiin päästyään.

– Vuh, sanoi Shems ja nuolaisi Helmin jalkaa.

ÄKKILÄHTÖ ESPANJAAN

Anni istui tietokoneen äärellä. Hän selasi Rantapallo.fi -sivustoa. Mieli teki lomalle, vaikka hän tiesi, että koko Eurooppaa vaivasi tukahduttava helle.

– Pavel, mitä sanot, lähdetkö minun ja poikien kanssa viiden päivän tarjousmatkalle Espanjaan? Hinta on edullinen. Luultavasti siksi, että turistit pakenevat viileämpiin maisemiin.

– Se tekisi Jelenalle hyvää. Niin kuin tiedät, tyttöparka on ollut koko kesän päiväkodissa.

– Niinhän ne meidän pojatkin. Onneksi pihalla on kahluuallas. Ovat paahtuneet kullanruskeiksi.

– Laitetaan putiikki kiinni viikoksi. Nyt kesällä on muutenkin hiljaista, Pavel sanoi. – Minne päin Espanjaa ajattelit?

– Kultarannikolle. Lento on Barcelonaan. Pääsemme sieltä jatkamaan matkaa junalla. Hotellissa on uima-allas ja puolihoito kuuluu hintaan.

– Kuulostaa hyvältä, Pavel innostui.

– Äiti saanko oman matkalaukun? Saku kyseli. Hän näki Lidl’ssä kirjavan laukun.

– Saat, se on tarjouksessa. Otetaan mukaan vain käsimatkatavarat. Se tulee halvaksi. Saska saa ottaa repun. Tarvitsemme uikkarit, pyyhkeet, lippalakit, shortsit, muutaman t-paidan, sandaalit ja paljon aurinkovoidetta. Onneksi teillä on passit. Lähtö on jo viikon kuluttua.

Lentomatka kesti lähes neljä tuntia. Matkalaiset olivat uuvuksissa saapuessaan Barcelonan kentälle. Kesti tovin, ennen kuin he löysivät junan. Lapset torkkuivat koko matkan.

– Vau katso, onpa hieno hotelli, Anni huudahti, kun he pääsivät iltapimeällä perille. Hotelli Sol Costa Dauradan valot loistivat yössä.

– Hola, Neiti Anni, Herrat Saku ja Saska, huone 210, Herra Pavel ja Neiti Jelena, huone 212, ystävällinen virkailija sanoi. – Aamiainen tarjoillaan kello 7-10:30.

– Ihana että saadaan nukkua aamulla pitkään, Anni ilahtui. – Nähdään kymmeneltä aamiaisella.

Pojat heräsivät aamukuudelta. Molemmat olivat täpinöissä.

– Me halutaan uimaan, he kurkkivat parvekkeelta altaan suuntaan.

– Ei allas ole vielä auki ja ensin mennään syömään. Saatte pelata hetken kännyköillä, Anni voihki. Hän käänsi kylkeä ja heräsi pari tuntia myöhemmin. Molemmat pojat nukkuivat kainalossa. Tästä taitaa tulla sittenkin loma, hän tuumi.

– Minä haluan aamiaiseksi suklaadonitseja, Saku hihkui huomatessaan buffetpöydässä herkkuja.

– Minä haluan lettuja ja mansikkahilloa, Saska vaati.

– Kyllä nämä pojat sokerilla elävät loman ajan, Anni nauroi.

– Minä haluan mannapuuroa ja omenahilloa, Jelena toivoi. Puuroa ei ollut, mutta muroja ja maitoa löytyi. Iso pikimusta mies paistoi hiki otsalla kananmunia ja pekonia.

– Nämä maistuvat minulle, Pavel sanoi.

– Kokeilkaa churroja, ne ovat ihania, Anni kehui. – Täällä on myös tuoreita hedelmiä.

Kaikki saivat vatsat täyteen ennätysnopeasti.

– Päästäänkö nyt uimaan? pojat kärttivät.

– Pääsette, käydään huoneessa vaihtamassa uikkarit päälle.

Hotellin piha-alue oli ihanteellinen lapsille. Allas oli iso. Toinen pää oli niin matala, että lasten jalat ulottuivat pohjaan. Reunalta oli hauska hyppiä veteen. Altaan keskellä oli baari, jonne pääsi kaarevaa puusiltaa pitkin.

Anni istui kaiteen vieressä muovimukillinen kylmää cavaa kädessään.

– Tässä on loman tuntua, hän tuumi. Pavel seisoi vyötäisiään myöden vedessä ja vahti lapsia. Näillä oli hauskaa räiskyttäessään vettä toistensa päälle.

– Tulkaa välillä syömään pizzanpalat, Anni huusi.

Pojilla oli kiljuva nälkä. Jelenallekin suolainen pizza maistui. Kaikki hörppivät värikkäitä jäähilemehuja.

– Lähdetäänkö iltapäivälle meren rantaan? Anni kysyi.

– Saadaanko uimalelut?

– Saatte ja jäätelöt myös.

Saloun ranta oli hienohiekkainen ja väkeä mustanaan. Tuntui, että kaikki lomalaiset olivat kerääntyneet sinne. Mainingit löivät rantaan. Lapset juoksentelivat matalassa vedessä. Anni ja Pavel loikoilivat rantapyyhkeen päällä.

– Eiköhän vetäydytä siestalle ennen illallista, Anni ehdotti. – Tämä helle on uuvuttava.

Hotellin buffetillallinen tarjottiin seitsemältä. Lapset olivat käyneet suihkussa ja odottivat hiukset suittuina illan herkkuja.

– Katsokaa, tuo musta mies paistaa grillissä tuoretta miekkakalaa, Anni kertoi. – Se on herkkua.

– Me halutaan ranskanperunoita ja lihapullia ja paljon ketsuppia, Saku ja Saska toivoivat.

– Niitä löytyy lasten pöydästä.

Pavel katsoi pitkään, kun sievään tummaan esiliinaan pukeutunut tarjoilija lähestyi heidän pöytäänsä.

– Gerda, oletko se todellakin sinä? hän tunnisti vaimonsa.

– Pavel, mikä sinut tänne lennätti? vaimo hämmästyi.

– Äiti, Jelena kiljui niin kovaa, että koko sali kaikui. Hän halasi äitiään ja molemmat itkivät.

– Oletko töissä täällä?

– Olen, sain paikan vasta hiljattain. Nelson, tuo musta mies grillin takana auttoi minua.

– Entä se muusikko, jonka matkaan lähdit?

– Oi, Carlos hävisi saman tien, kun saavuimme tänne Espanjaan. Hänellä oli perhe odottamassa. Se oli aikamoinen järkytys. Etsin pitkään töitä ennen kuin pääsin tänne.

– Miksi et hyvä ihminen palannut kotiin? Jelena on kaivannut sinua.

– Niin minäkin häntä, mutta ylpeys ei sallinut. Ajattelin että ansaitsen ensin rahaa ja lähetän sitten tytölle matkalipun.

Selvittely olisi jatkunut pitkään, mutta Gerdan piti palata töiden pariin. Pavel oli pyörällä päästään. Miten oli mahdollista, että hän sattui tulemaan juuri siihen hotelliin, jossa vaimo oli töissä?

Jelenaa itketti ja nauratti. Oli ihanaa nähdä äiti, vaikka hän olikin kummallisissa vaatteissa ja kiireinen. Äiti oli luvannut tulla tapaamaan heitä työvuoron jälkeen.

Ilta ehti pimentyä ennen kuin Gerda pääsi vapaalle. Hän ja Pavel istuivat hotellin terassilla viinilasillisilla. Jelena nojasi äitiinsä ja joi ananasmehua.

– Tuletko nyt kotiin? tyttö kysyi.

– Kuule Jelena, taidan jäädä tänne. Viihdyn työssäni ja asun Nelsonin kanssa. Saat tulla käymään täällä lomillasi.

– Entä minä? Pavel kysyi surullisen näköisenä.

– Pavel, meidän juttu on ohi. Haluan eron. En koskaan viihtynyt Tallinnassa. Sinulla ei ollut minulle aikaa ja äitisi määräili aina. Nyt olen vapaa.

– Liiankin vapaa, jätit tytön.

– Hyvinhän teillä näyttää menevän. Sinulla taitaa olla tyttöystävä mukana?

– Anni on työkaveri. Asumme lähekkäin ja lapsista on seuraa toisilleen. Jelena ja Saku ovat samalla luokalla koulussa.

– Sepä hyvä. Jäätkö pysyvästi Suomeen?

– Taidan jäädä, olen saanut töitä ja tyttö viihtyy.

– Pidetään yhteyttä. Suukkoja. Gerda kiirehti lähtöä. – Minulla on huomenna aamuvuoro, nähdään.

Pavel tuijotti aamiaisella murhanhimoisesti Nelsonia. Tämä virnisti iloisesti vastaan.

Annia huvitti. – Arvaan, että tämä ei ole helppoa, mutta nyt ainakin tiedät missä mennään. Jelena näyttää onnelliselta halatessaan äitiään.

Lomapäivät kuluivat nopeasti. Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta. Lapset viettivät kaikki päivät altaalla. Saku ja Jelena oppivat uimaan. Saska oli turhan rohkea. Hän sukelteli huolettomasti, vaikka jalat eivät aina ylettyneet pohjaan. Pavel ei ehtinyt murehtia, sillä hänellä oli täysi työ vahtia kolmikkoa.

Kotiinlähtöpäivä koitti turhan pian.

– Voidaanko tulla taas ensi kesänä? lapset kyselivät.

– Voidaan, luulen että Jelenan äiti ilahtuu.

Pavel puri huultaan. – Sinä Anni saat tulla, minua ei täällä kaivata.

– Sovitaan niin, saat vapaaviikon. Pärjään kyllä näiden veijareiden kanssa, Anni hymyili.

TOIVO PRAHASSA

Toivo käveli Kaarlensillalla. Hän oli lukenut matkaoppaasta, että sitä kutsuttiin maailman kauneimmaksi sillaksi. Kaupunki oli osoittautunut viehättäväksi. Hän oli uuvuksissa kuljettuaan koko päivän helteessä. Hän kantoi kädessään isoa kangaskassia. Hän oli ihastunut marionettinukkeihin käytyään katsomassa Don Giovanni esityksen. Annin pojat ja Jelena tykkäävät näistä takuulla, hän tuumi tyytyväisenä itseensä.

Taidan poiketa tuohon U Fleku oluttupaan ennen kuin palaan hotellille, hän tuumi. Hotelli tai paremminkin matkustajakoti oli kaupungin laidalla. Sinne pääsi kätevästi raitiovaunulla.

Staropramen ja sianniska kylmän perunasalaatin kera maistuivat. Toivo joi kaksi isoa tuopillista olutta. Hän heitti sen jälkeen repun selkäänsä ja odotteli raitiovaunua pysäkillä. Muita kulkijoita ei näkynyt.

Kun vaunu kolisteli paikalle, hän ihmetteli, missä poikajengi oli piileskellyt. Nämä hyppäsivät kyytiin ja tönivät Toivoa. He poistuivat iloisesti vihellellen seuraavalla pysäkillä. Vasta hotellilla Toivo huomasi, että kukkaro hänen taskustaan oli viety.

– Nämä nuorisojengit ovat tavallinen näky täällä Prahassa, poliisikomisario tiesi, kun Toivo kävi tekemässä rikosilmoituksen. – Ne ovat romaneja, ei niitä saa kiinni, tai jos saakin, ne ovat tyhjätaskuja. Onneksi passisi ja paluulippu ovat tallessa.

Toivo kulki seuraavat päivät rahattomana. Hän söi repun pohjalta löytyneitä perunalastuja ja joi vettä.

– Olipa loma, hän valitti kotiin päästyään Annille ja Pavelille. Toin lapsille tuliaisia.

– Hei, nämä nuket ovat upeita, kiitos. Hyvä kun pääsit hengissä kotiin. Ollaan kuultu hurjempiakin juttuja.

– Joo, ei tässä mitään. Ruvetaan paiskimaan töitä. Lomailu tällä erää saa riittää.

RAPUJUHLAT JESSEN MÖKILLÄ

– Kiinnostaisiko Helmi sinua tulla viettämään ensi lauantaina rapujuhlia mökilleni? Jesse kysyi puhelimessa. – Olen saanut merroilla komeita vonkaleita.

– Keitä muita olet kutsunut?

– Leena ja Heikki ovat luvanneet tulla, samoin marttaystävä Marja. Niin ja ajattelin kutsua myös Ramin. Saamme livemusiikkia illanviettoon.

– Kuulostaa hyvältä. Tulen mielelläni.

– Otan sinut ja Marjan kyytiin. Muut tulevat Heikin autolla. Mökillä on tilaa yöpyä.

– Tosi kiva, saahan Semukin tulla?

– Totta kai, suosikkityttöni, Jesse nauroi.

– Hei minä olen Marja.

– Helmi.

– Ollaan nähty joskus Linnan marttojen kokouksissa. Muistan sinut, Marja ilahtui.

– Olen käynyt tapaamisissa aika harvoin. Olen enemmän innostunut lukupiiristä.

– Minä tykkään tehdä käsitöitä ja harrastan myös akvarellimaalausta.

Helmi katseli pirteää punatukkaista marttasiskoa. Tämän harteilla oli isoäidin neliöistä virkattu huivi.

– Arvelin, että täällä mökillä voi olla viileää, Marja kommentoi, kun Helmi ihaili sitä.

– Sinäkö olet käynyt auttamassa Jesseä kodinhoidossa?

– Joo, muutaman kerran. Se oli vähän ressukka vaimon kuoleman jälkeen. Nyt se pärjää paremmin. Pyörittää itse pesukonetta. Sanomalehdet ja vaatteet ovat edelleen ympäri huoneistoa, mutta se väittää viihtyvänsä kaiken keskellä.

Helmi nauroi. – Miehet ovat miehiä.

– Kerroit käyväsi lukupiirissä. Mitä olette viimeksi lukeneet?

– Olen täysin hurahtanut Elena Ferranten Napoli-sarjaan. Olen lukenut kolme ensimmäistä osaa ja jonotan kirjastosta neljättä. Tosin jonossa on 69 lukijaa ennen minua.

– Joo, uutuuskirjat ovat pahoja. Teidän kannattaa valita vähän vanhempia kirjoja.

– Niin ajattelin ehdottaa. Tämä on vähän turhauttavaa.

Heikki parkkeerasi merenvihreän Volkswagenin mökkipihaan Jessen siniharmaan Skodan perään.

– Onpa lämmin, vaikka ollaan jo syyskuussa, hän sanoi.

– Järvi on vapaa ja sauna tuota pikaa lämmin, Jesse lupasi. – Mennään kaikki rantaan. Siellä on kylmää olutta vesisangossa. Laitoin jääpaloja sekaan.

– Helmi, onpa hauska nähdä sinua jälleen. Rami halasi Helmiä. Se tuntui yllättävän hyvältä.

– Onko sinulla kitara mukana?

– Onhan se, soitan myöhemmin illalla. Uskallatko uimaan?

– Ehkä saunasta.

– Hyvä, mennään nauttimaan, mitä talo tarjoaa. Jesse, tässä tuliaisina pullollinen kuohuvaa ja toinen kirkasta vodkaa. Kävin vähän aikaa sitten Tallinnassa.

– Kiitos, uskon että tänään kaikki maistuu.

– Hieno rapuvati, kiitoksia hyvät neidit, kun katoitte, Jesse ilahtui.

Helmi ja Marja olivat asetelleet hehkuvanpunaiset ravut suureen lasivuokaan. Tillinkukinnot kruunasivat asetelman.

– Tarkenevatko kaikki, jos istutaan ulkopöydän äärellä? Jesse huolehti. – Ottakaa tuolta sisältä huovat harteille, jos näin saunan jälkeen tuntuu viileältä. Laitan infrapunalämmittimen hehkumaan.

– Minä voin huolehtia leivänpaahtimesta, käytännöllinen Marja tarjoutui.

Ilta pimeni ja tunnelma tiivistyi. Ramin tuoma vodkapullo sai suuren suosion.

– Snapsit kuuluvat rapujen seuraan, kippis. Osaako kukaan juomalauluja? Rami näppäili kitaraa ja aloitti sujuvasti. Hän oli ruotsinkielisestä seudulta kotoisin.

Helan går sjung hoppfalleri fallerallala
Muut yhtyivät nopeasti lauluun. Rami siemaisi toisen snapsin.

– Olen tänään suosiollisella tuulella. Saatte laulaa toivekappaleita. Lupaan yrittää säestää.

– Haen lauluvihkon, Lailalla oli tapana printata illanistujaisiin sanoja, Jesse sanoi. – Naiset saavat toivoa ensin. Helmi, aloitatko?

– Minä olen tänään riehakkaalla tuulella. Osaatko Paulan kappaleen Aikuinen nainen?

– Totta kai osaan. Kaikki mukaan:

Aikuinen nainen mä oon
En enää eksy maailman tuuliin
Laulu raikui tummassa illassa. Ravut oli syöty ja snapsit juotu. Naiset joivat kevyttä punaviiniä. Miehet olivat siirtyneet rommikolaan.

– Leena, tiedän että pidät slaavilaisista sävelistä. Mitä haluat laulaa?

– Sopiiko että toivon, että Heikki laulaa soolona Mustanmeren valssin. Hän lauloi sen kerran karaokeillassa ja sai komeat aplodit.

– Hyvä, jos sinä Heikki olet valmis, saat aloittaa. Heikki nousi reippaasti seisomaan ja kajautti:

Maininki kaukaista rantaa
Aina lyö uupumaton
– Osasin tämän joskus myös venäjäksi, mutta nyt muistan vain kertosäkeen Tshornoje more mojo, Heikki sanoi.

– Nyt on Leenan vuoro.

– Ajattelin, että tunnelmaan sopii Höstvisa. Lauletaan se ruotsiksi. Kaikki osaavat varmasti ainakin kertosäkeen:

Skynda dig älskade, skynda att älska,
dagarna mörkna minut för minut

– Se on yksi kauneimmista lauluista, jonka tiedän, Leena sanoi.

– Hyvä Leena, lauloit kauniisti, sinulla on kaunis kirkas ääni.

– Entä Marja, jos toivot marttalaulua, sitä en osaa, Rami sanoi.

– Ei sinne päinkään. Minäkin haluan tunnelmoida. Ehdotan Baddingin kappaletta Paratiisi. Tämä ilta on ollut satumainen.

Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin
Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu.

– Jesse, illan isäntä?

– Haluan laulaa serenadin teille naisille. Jessellä oli karhea ääni, kun hän aloitti:

Niin minä neitonen sinulle laulan
Kuin omalle kullalleni
Naiset taputtivat. Marja kaikkein innokkaimmin. Helmi oli katsellut illan mittaan, miten hyvin tämä oli viihtynyt Jessen vierellä. Rami nousi seisomaan.

– On mukava säestää teitä. Kuten jo sanoin, olen suosiollisella tuulella. Tässä tulee illan viimeinen kappale. Minäkin omistan sen teille naisille.

Minä sinulle tehdä jos saisin
Sitä mitä silloin en kehdannut kysyäkään
Rinnoista sua puristaisin
Kun ei ne piilossa tahtoneet pysyäkään
Sä olit sopivasti lihava

Illanistujaiset päättyivät hersyvään nauruun.

– Täällä on kaikille nukkumapaikat. Ehdotan, että Leena ja Heikki nukkuvat saunamökissä. Täällä huvilassa on kaksi makuuhuonetta. Neidit saavat ne ja minä voin majoittua Ramin kanssa tuonne vierasmajaan. Tai jos haluatte parempaa seuraa, niin Marja ja minä voimme jäädä tänne. Sopiiko teille Helmi ja Rami vierasmaja?

– Sopii, Helmi kuuli itsensä sanovan.

– Eiköhän me pärjätä, voin soittaa sinulle unilaulun, Rami lupasi. Shems heilutti häntäänsä. Helmiä huimasi. Ilta oli ollut uskomattoman ihana. Viihdyn näiden ihmisten seurassa, hän huomasi. Rami on ollut illan valopilkku. Hän on saanut kaikki rentoutumaan. Ja hyvä, kun Jessellä on seuraa. Tästä voi vielä kehittyä jotain. Viini ja kuulas yö sai elämän tuntumaan ihmeelliseltä.

– Helmi, mitä sanot yöuinnista? Mennään kuunsillalle, niin kuin vanhoissa suomalaisissa elokuvissa.

– Mitä jos Leena ja Heikki häiriintyvät?

– Kutsutaan heidät mukaan.

Kuu loisti kirkkaalta taivaalta. Se iski silmää, kun neljä alastonta pulahti laiturilta mustaan veteen.

– Onneksi on näin pimeää, päivällä en rohkenisi, Helmi sanoi.

– Älä hupsi, sinä olet niin sutjakas, että voit uida nakuna koska vain. Minä taas olen tällainen pullukka, mutta en anna sen häiritä, Leena nauroi.

Kaikki kietoutuivat Marimekon saunatakkeihin uinnin jälkeen. Leena tiesi kertoa, että Laila oli hankkinut ne vieraita varten ystävämyynnistä.

– Saanko tarjota vielä yömyssyt, Heikki kysyi. Istutaan tässä verannalla ja nautitaan yhdet Fernet Brancat.

Rami innostui. – Sinäkin ymmärrät fernetin päälle. Minä kuulun Fernet-klubiin. Suomessa on sata jäsentä. Uusia otetaan vain, kun joku kuolee tai luopuu jäsenyydestä. Odotin pitkään vuoroa.

– Kamalan pahaa, Helmi sanoi. – Tämä on minun makuuni aivan liian väkevää.

– Ajattele, siinä on paljon terveellisiä yrttejä. Se on katkeroa ja toimii vatsalääkkeenä, Rami selitti.

– Arvaan, että vatsani on aamulla sekaisin.

– Ota vielä toinen lasillinen, voit vaikka tykästyä siihen.

– En olisi uskonut, mutta nyt tämä maistuu jo ihan kelvolliselta, Helmi tuumi kolmannen lasillisen jälkeen.

– Hyvä tyttö, olet kehityskelpoinen. Mutta nyt me päästämme isäntäväen nukkumaan. Tule Helmi, vierasmaja odottaa.

– Helmi, näytät aivan vihreältä, Marja sanoi aamulla.

– Onko se ihme? Join monta lasillista vatsalääkettä. Se sai olla viimeinen kerta, Helmi voihki.

– Keitin kattilallisen kaurapuuroa, se rauhoittaa, Marja sanoi huvittuneena. – Ei tuo Ramikaan näytä kovin ruusuiselta.

– Onneksi on sunnuntai. Voimme levätä ennen kotimatkaa.

– Eikö mitä, nyt lähdetään sienimetsään. Olen varannut kaikille kumisaappaat, reipas marttasisko komensi.

– Menkää te, minä haluan vain haudata pään tyynyyn, Helmi voihki.

– Ota tästä särkylääkettä ja nuku hetki. Katsotaan sitten elämää eteen päin, Marja ehdotti.

Päivästä tuli kaikesta huolimatta hyvä.

– Oletteko nähneet ennen mustia torvisieniä? Marja kysyi.

– Suppilovahveroita vain, Helmi sanoi.

– Kävelitte juuri näiden kaunokaisten ohi. Nämä ovat syksyn parhaita herkkuja.

Nuoret kiipesivät Jessen mökin lähellä sijaitsevalle Kirjoituskalliolle.

– Tuolla rinteellä on hyvän näköistä sammalikkoa, Marja huomasi. – Veikkaan, että löydämme sieltä suppiksia.

Kaikki palasivat punaposkisina. Sienikorit olivat pullollaan suppilovahveroita.

– Sopiiko pieni oppitunti? Marja kysyi. – Suppilovahverot jo tunnette. Nämä tummat kaunokaiset ovat mustia torvisieniä. Olisin toivonut, että olisimme löytäneet niitä enemmän. Tämä paksujalkainen sieni on yksi suosikeistani. Se on herkkutatti. Saamme siitä oivat pihvit lounaalle.

– Minä tunnistan nuo keltaiset sienet, ne ovat kantarelleja, Rami sanoi.

– Kyllä, ne ovat kasvaneet tosi isoiksi. Täällä on myös muutama lampaankääpä. Sopiiko, että valmistan meille pihvilounaan?

– Minä voin auttaa, Jesse tarjoutui.

– Hyvä, jos sinä Helmi katat Leenan kanssa pöydän. Heikki ja Rami hoitavat varmaan mielellään juomapuolen.

– Aperitiivit odottavat keinulla, miehet huutelivat.

– Tässä on kuohuviiniä kaikille ja autoilijoille alkoholitonta olutta. Tarjolla on myös Marjan tuomaa raikasta mustaherukkamehua ja iso kannullinen lähdevettä.

– En ole koskaan maistanut näin herkullisia pihvejä, Rami hämmästeli, kun Marja tarjoili herkkutatteja. – Olen vannoitunut lihansyöjä, mutta nyt pitää tarkistaa mielipidettä.

– Minusta nämä kermaperunat ovat liian hyviä, Jesse sanoi ja lapioi toisen annoksen lautaselleen.

– Ottakaa myös vihreää salaattia, se on kotipihaltani, Marja kehotti.

– Onko jälkiruokaa? Rami kysyi viattomasti, kun kaikilla oli vatsat täynnä.

– Olet kurkkinut keittiöön, Marja arvasi.

– Rakastan lettuja, näin että sinulla on taikina vetäytymässä.

– Jesse, viritätkö muurikan? Paistan räiskäleet ulkona.

Sunnuntaipäivä päättyi lettukesteihin.

– Marja, oletko keitellyt tämän ihanan mansikkahillon itse?

– Tietysti, me martat teemme kaiken itse, vai mitä Helmi?

– Helmi nyökkäsi nolona. – Tai melkein itse, hän sanoi. En aina ehdi enkä jaksa.

– Älä masennu, kaikkea saa myös valmiina. Mutta nyt, kiitokset Jesselle ja teille kaikille. Toivon, että nämä juhlat eivät jää viimeisiksi.

– Kiitokset teille, olen onnellinen, että minulla on ystäviä, Jesse vahvisti silmät liikutuksesta kosteina.

– Nyt lähtölaulu. Rami laukaisi tilanteen. Se menee näin:

On taasen vietetty juhlahetki, ja eri suuntaan on eessä retki.

Mut päättäjäisiksi, veikot, vielä, mä laulun laulan ja maljan juon

– Rami, eiköhän nyt ole juotu jo tarpeeksi? Helmi huolehti.

– Kyllä vain, mutta yksi Fernet Branca maistuu. – Ota sinäkin Helmi. Minulla on taskumatti mukana.

Kotimatka oli hilpeä. Rami lauloi ja nauratti muita. Helmi torkkui hänen kainalossaan Shems sylissään. Jesse jätti heidät Helmin kotiovelle.

– Pärjäättekö varmasti?

– Joo, minulla on vielä fernetiä jäljellä, Rami sanoi.

– Helmi, katso että tuo roikale on huomenna työkunnossa, Jesse sanoi vakavasti.

– Joo joo, Helmi nyökytteli. Hänellä oli pehmeä olo.

– Tule Helmi tänne sohvalle viereeni, Rami pyysi. Laulan sinulle.

– Surun pyyhin silmistäsi pois, hän aloitti ja nukahti saman tien. Helmi painautui kylkeen. Tämä nallekarhu on suloinen, hän ajatteli. Shems käänsi vieressä kylkeään.

Rami myöhästyi aamulla töistä.

– Kyllä ne rapujuhlat tiedetään, kaverit virnistelivät hyväntahtoisina.

– Kiitos Jesse, oli mahtavat juhlat, Rami kuittasi ja kiiruhti aamupalaveriin.

ILLAN VÄRI ON VIHREÄ

Prinsessat Quu ja Tähti olivat viihtyneet kevään ja kesän Lapissa. Nyt syksyllä ruskaretkien loputtua oli hiljaista.

– Rospuuttoaika, Lassi tiesi. – Odottakaa kun ensilumi sataa. Sitten täällä on taas väkeä.

– Kuule Tähti, lähdetäänkö tarkistamaan, onko kotilinna vielä pystyssä? Sielläkin on hiljaista. Hovineidot raportoivat, että turisteja ei ole näkynyt enää pitkään aikaan.

– Sopii minulle. Voidaan palata joulusesongin aikaan.

– Menkää vain, laitan ravintolan pariksi kuukaudeksi kiinni, Lassi sanoi. – Teen täällä vähän remonttia. Voin sen jälkeen korottaa hintoja. Hän oli liikemies.

Kuningatar Ellinoora ilostui, kun kuuli, että prinsessat tulevat kotiin.

– Nyt tiedän, järjestän heidän paluunsa kunniaksi seuraavan Naisten Salongin illan. Minkähän teeman keksin? Lappiaihe ei ole hyvä. Arvaan että he ovat syöneet kyllästymiseen asti lohta ja poroa. Olisiko vaihteeksi joku viherteema hyvä? Kysyn kokki Kekäleeltä.

– Kyllä minulle sopii, vaikka näin syksyllä ei ole ihan helppo saada tuoreita vihanneksia. Käyn tukussa, kokki suunnitteli.

– Hienoa, saat vapaat kädet. Minä käyn netissä katsomassa, löydänkö meille jonkun viherteemaan sopivan elokuvan. Niin ja voimme ehkä laulaa luontoaiheisia kappaleita. Niitä ainakin löytyy.

Ellin posket hehkuivat innostuksesta. Taidan soittaa Mama Maddalenalle. Kutsun hänet mukaan, Elli tuumi.

Ulkona satoi räntää, kun Naisten Salongin vieraat saapuivat.

– Jättäkää kumisaappaat eteiseen. Täällä on kotitossuja, Elli huolehti.

– Eivät ne sovi asuihimme, opettajat Ursula, Sointu ja Kati protestoivat. Meillä on korkokengät mukana. Eikös nyt ole juhlailta? Vieraat olivat pukeutuneet kukkamekkoihin.

– Ajattelimme, että nämä sopivat aiheeseen. Luontohan on vihreä.

– Totta, siksi kaikki väriläiskät piristävät, vieraat sanoivat.

– Prinsessat, ihanaa nähdä teitä taas. Onpa teillä viehättävät asut, Ellinoora tervehti. Hän oli pukeutunut tyylikkääseen harmaanvihreään jakkupukuun. Korvissa välkehtivät smaragdit. Quulla on yllään tummanvihreä avokaulainen pitkä puku. Tähti oli valinnut asuksi lehmuksenvihreän topin ja siihen sopivat haaremihousut.

– Mama, ihana kun sinäkin olet paikalla.

Prinsessat halasivat Mama Maddalenaa. – Onhan sinulla tarotkortit mukana?

– Totta kai. Nyt on korkea aika päivittää kohtalonne. Mutta katsotaan ensin Ellin valitsema elokuva.

Lapset pelmahtivat paikalle.

– Mitä teillä on sylissänne, vieraat kyselivät.

– Kiipeiltiin tuolla tornissa ja kerättiin muratinoksia. Sidoimme teille seppeleet.

– Voi hyvänen aika, eihän kukaan pudonnut? Elli kauhistui.

– Ei tietenkään. Me ollaan vanhoja tekijöitä.

– Ette kovin vanhoja, mutta taitavia, Mama vahvisti. – Taioin sinne varmuuden vuoksi turvaverkon, ei hätää Elli.

– Saadaanhan mekin tulla katsomaan illan elokuva? Ebony kyseli.

– Tiedättekö kullanmurut, valikoin pitkään meille kaikille sopivaa elokuvaa. Sellainen kuin Paistetut vihreät tomaatit oli vahvoilla. Päädyin kuitenkin Peter Paniin. Tiedättehän vihreänuttuisen pojan, joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi. Tämä sopii kaiken ikäisille, eikä ole liian jännittävä.

– Ei ehkä lapsille, mutta miten me aikuiset selviämme Kapteeni Koukusta ja krokotiilista, opettajat huolehtivat.

– Kokki Kekäle tarjoaa meille alkujuoman. Se rauhoittaa. Käykää lapset sanomassa, että olemme valmiit aloittamaan.

Elokuva pyörähti käyntiin. Lapset mutustelivat vihreitä kuulia ja joivat päärynämehua.

– Hyvät rouvat, tarjoan alkujuomaksi Portugalista asti tuotua Vinho Verdeä. Tämä on kuplivaa kevyttä rypäleviiniä. Tässä kulhossa on pistaasipähkinöitä. Nauttikaa.

Elokuva valloitti sydämet.

– Voitaisiin katsoa jatkossa lisää animaatioita, opettajat toivoivat.

– Tunnetteko japanilaisen Hayao Miyazakin? Hänen animaationsa Totoro on suosikkini, Kati kertoi. – Lapset pitävät siitä taatusti.

– Hyvä, otetaanko seuraavan Naisten Salongin teemaksi Japani? Prinsessa Quu kysyi. – Voimme järjestää illan vuorostamme meidän linnassa.

– Sopii, kaikki vakuuttivat yhteen ääneen.

– Päästäänhän mekin? lapset kysyivät malttamattomina.

– Pääsette, katsotaan sellainen päivä, että olette vapaalla koulusta.

– Koulusta puheen ollen. Minä olen lähdössä vuorotteluvapaalle, Ursula kertoi. – En pääse lähtemään ennen kuin minulle löytyy sijainen. Tiedättekö ketään?

Prinsessa Quun silmiin syttyi vihreä välke.

– Kelpaisinko minä? Olen opettanut kuvaamataitoa Lapin yliopistossa.

– Taidat olla jopa liian pätevä. Laita hakemus, se olisi ihanaa, Ursula ehdotti.

– Rouvat ja Neidit, ehdittekö lainkaan illalliselle? Kokki Kekäle odotti ruokasalissa.

– Ei voi olla totta, vieraat henkäisivät.

– Oletteko lapset riipineet kaikki muratit tänne saliin?

– Ei, niitä jäi vielä paljon.

– Tervetuloa lehtimajaan. Koristelimme salin lasten kanssa näillä muratinoksilla ja yrteillä. Istukaa pöytään. Tuon teille alkukeiton.

Salin suuren pöydän koristeena oli vihreiden oksien lisäksi pieniin ruukkuihin sievästi aseteltua tuoretta basilikaa, timjamia, rosmariinia ja minttua.

– Kaikki ovat syötäviä. Saatte tänään terveellisen luomuaterian, kokki hehkutti. – Kas tässä. Näissä pienissä laseissa on yrttismoothiet limemehun kera. Ruokajuomana on lisää kuplivaa Vinho Verdeä.

Alkukeitto on sekin peräisin Portugalista. Saatte Caldo Verdeä, perunakeittoa lehtikaalin kera. Se on paikallinen kansallisruoka. Olen kyllä vähän huolissani, jos valitsette joskus portugaliteeman. Olen nimittäin kokannut sen maan parhaat ruuat jo tälle viherillalliselle.

– Et kuitenkaan ihania vaniljaleivoksia, ne kun eivät ole vihreitä? Ursula kysyi.

– En, enkä tuoreita sardiineja. Niitä saatte odottaa, kokki virnisti.

– Minä sain Portugalin matkalla kyllästymiseen asti kuivattua turskaa. Sitä en halua maistaa enää ikinä, Kati kertoi.

– Vihreä on aika helppo ruokateema, vieraat pohtivat. Saamme varmaan vihreitä vihanneksia pääruuaksi? Papuja ja herneitä ja pinaattia?

– Aivan oikein, kokki saapui paikalle tarjottimen kera. Tässä on uusi kokeiluni avocadopasta. Luin, että se on saavuttanut supermenestyksen maailmalla. Lisukkeena tarjoan näitä upeita romanescu kukkakaaleja. Höyrytin ne kokonaisina ja grillasin nopeasti valkosipuliöljyssä. Vieläkö Vinho Verde maistuu vai vaihdanko merkkiä?

– Kyllä kiitos maistuu. Olemme oikein tyytyväisiä, Elli kiitteli.

– Muistatteko kuningatar Ellinoora, että hankimme joskus linnaan jäätelökoneen. Se oli unohtunut tuonne komeroon leipäkoneen viereen. Keksin valmistaa teille jälkiruuaksi timjamilla maustettua vaniljajäätelöä. Saatte sen kanssa minttuhyytelöä ja minttulikööriä.

– Hyvä, että kokki on unohtanut ne kuusenkerkät, prinsessa Tähti virnisti. – Maistelin niitä tarpeeksi Pinkin kanssa.

– Mitä sinun professorillesi kuuluu? Elli kysyi.

– Ei hän ollut minun. Mokoma pukinparta. Seurustelee nyt tarjoilija Elisen kanssa. Voitteko kuvitella, meidän hienosta Art Café Starista on tullut keskikaljabaari. Tunnen syvää myötähäpeää, Tähti kertoi. – Nimikyltissä lukee Bistro Für Elise.

– Hyvä kun pääsit siitä eroon. Miehet ovat katalia, opettajat julistivat yhteen ääneen.

– Huh, nyt tuli makeaa mahan täydeltä, Elli sanoi jäätelöannoksen jälkeen. – Voisin ottaa digestiiviksi vaikkapa lasillisen Fernet Brancaa. Silläkin uhalla, että se ei ole vihreää. Ottaako joku muu?

Kaikki kädet nousivat.

– Lapset te menette nyt nukkumaan. Saatte mukilliset kaakaota, jos haluatte.

– Mitä se fernet on? lapset kyselivät.

– Yrttijuomaa sekin, mutta vahvaa ja taatusti pahaa teidän makuunne. Se on hyvä vatsalääke, Elli kertoi.

– Hei meidän piti laulaa, Quu muisti.

– Kerroit Elli, että olet printannut metsäaiheisten laulujen sanoja.

– Kyllä vain. Minusta on tullut hajamielinen.

– Miettikää, mitä aiheeseen sopivia lauluja tunnette.

– Metsän poika tahdon olla, opettaja Sointu ehdotti.

– Hyvä, lisää.

– Meill´ on metsässä nuotiopiiri, Kati keksi.

– Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt, Mama muisti.

– Lisää.

– Metsäkukkia ja Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, Ursula ehdotti.

– Lisää.

– Metsässä ei liikahda lehtikään.

– Hyvä, vieläkö keksitte?

– Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, Kati irrotteli.

– Se ei taida olla laulu, mutta hyvä veto. Minulla on näihin kaikkiin sanat. Apukokki Karri on luvannut säestää nokkahuilulla.

Taivaalle oli noussut kuu ennen kuin kaikki laulut oli laulettu.

– Hyvä kun räntäsade loppui. Pääsette kuivina kotiin, Elli sanoi.

– Ei ihan vielä. Mama, sinä lupasit ennustaa, Quu vaati.

– Tulkaa salonkiin. Sytytän kynttilän ja kerron teille kohtalonne. Opettajat ensin, olkaa hyvät.

– Sinä Ursula nostit Lanttien kolmosen Toiminta. Se sopii loistavasti vuorotteluvapaasi teemaksi. Tee kaikkea, mitä kouluaikana et ole ehtinyt. Kokeile jotain ihan uutta. On hyvä mennä joskus mukavuusalueen ulkopuolelle.

– Kiitos Mama, ajattelin lähteä patikoimaan.

– Juttele Prinsessa Quun kanssa. Hän voi suositella hyviä reittejä Lapissa.

Opettajat Kati ja Sointu nostivat kortit Uupumus ja Hyve.

– Kuulostaa koulun arjelta, Mama hymyili. Muistakaa pitää huolta jaksamisestanne.

– Prinsessa Quu, sinun vuorosi.

– Varovaisuus. Kortit haluavat kertoa sinulle jotain. Olet varmaan huomannut, että elämässä tulee vastaan kateutta ja epäluuloa. Älä ole liian luottavainen.

– Prinsessa Tähti, sinä nostit oman korttisi Tähden. Säteilet todellakin tähden lailla. Pidä kuitenkin jalat maassa, ettet pety.

– Elli, sinun vuorosi. Sauvojen nelonen Täydentyminen. Jotain kaunista on tulossa. Usko että elämä kantaa. Nyt on aika aloittaa uutta.

– Kiitos Mama, jotain uutta kaipaankin. Tämä syksy masentaa minua.

– Odota vaan, lupaan että piristyt pian.

– Tervetuloa prinsessa Quu vai pitäisikö sanoa maisteri Quu, kyläkoulun rehtori Kurkku toivotti. – Hienoa kun pääset aloittamaan. Opettaja Ursula kaipasi jo kovasti vuorotteluvapaalle. Hän palaa kouluun vasta ensi syksynä. Toivottavasti viihdyt siihen asti.

– Kiitos, tämä on kunnia, Quu sanoi.

– Koulussa on vain parikymmentä lasta. Kuningatar Ellinooran nuoret tunnetkin. Saat kuvaamataidon tunneille kaikki kerralla. Ursula jakoi lapset ryhmiin. Mikke toimi apuopettajana ja jatkaa varmaan mielellään.

– Kyllä me Miken kanssa pärjäämme.

Syyslukukausi alkoi epäluuloisissa tunnelmissa. Naisopettajat katsoivat alta kulmien uutta viehättävää kuvismaikkaa. Miesopettajat suoristivat ryhtinsä ja tarjoilivat kilvan Quulle kahvia ja pullaa välituntien aikana.

– Mikä se luulee olevansa? opettajista kiivain Sanelma moitti selän takana. – Keikistelee kaikille miehille. Meitä ei ole näkevinään.

– Älä nyt innostu, Quu hymyilee tasapuolisesti kaikille, Sointu ja Kati yrittivät tasoitella.

– Pyh sanon minä, katsokaa nyt rehtoria. Hymy ulottuu korviin asti, kun Quu astuu opettajahuoneeseen.

Ikävä tunnelma jatkui syksyn edetessä. Quu ja rehtori viihtyivät epäilyttävän hyvin yhdessä.

– Saa takuulla palkankorotuksen, vaikka me ollaan oltu täällä paljon kauemmin, Sanelma marmatti. – Näittekö, rehtori saattelee Quun joka päivä koulun jälkeen asuntolaan. Ties mitä ne siellä tekevät.

– Sanelma, sinä olet kateellinen. Quu on pätevä ja mukava, Kati yritti.

– Liiankin mukava ainakin miehille minun mielestäni, Sanelma tokaisi.

Quu jäi eräänä iltana koululle järjestämään kuvisluokan tarvikevarastoa. Ovi paukahti kiinni. Hän luuli olevansa yksin. Kuka kumma, kaikki lähtivät jo kotiin, hän ihmetteli ja päätti kurkistaa käytävään.

Ovi oli jumissa. Se ei liikahtanut. Quu koputti, mutta kukaan ei vastannut. Pahus, mikä sen nyt lennätti lukkoon? Hän tähyili ikkunasta. Ulkona näkyi vain pimeyttä. Syystuuli ulvoi. Luokka oli toisessa kerroksessa eikä ikkunasta mahtunut ulos. Harmi kun kännykkä jäi takin taskuun. Ei auta kuin tehdä olo mukavaksi, Quu tuumi.

Varasto oli pieni ja täynnä tavaraa. Täytetyt eläimet tuijottivat lasisilmillä prinsessaa. Quu löysi luonnoslehtiön ja pastelliliituja. Älkää tuijottako, hymyilkää, hän puheli eläimille ja piirsi niistä kuvia.

Aamulla lehtiö oli täynnä toinen toistaan hienompia luonnoksia.

– Opettaja Quu, miksi olet täällä varastossa? Mikke kysyi. Hän oli tullut hakemaan luokkaan kyniä ja papereita. – Oven edessä oli raskas kaappi, mistä se siihen oli ilmestynyt?

Rehtori tuli paikalle. – Hyvänen aika Quu, oletko ollut täällä koko yön?

– En saanut ovea auki eikä kukaan kuullut koputuksiani.

– Tämä on selvästi ilkivaltaa. Joku on työntänyt kaapin varaston eteen. Tule nyt ulos, käy suihkussa ja lepää aamupäivä. Mikke pärjää varmasti hetken yksin.

Sana levisi koulussa.

– Kuka on saattanut olla niin katala, että on tehnyt kiusaa? opettajat päivittelivät.

– Joku oppilas varmaan, Sanelma epäili.

– Ei se ainakaan ollut vahinko. Onneksi Quu ei hätääntynyt, Kati totesi huolestuneena.

Kiusanteko jatkui. Eräänä päivänä Quun keittolautanen maistui oudolta. Hän palautti sen keittiöön.

– Kuka on maustanut keittosi etikalla? keittäjä ihmetteli.

Seuraavalla viikolla Quun talvitakista oli leikattu siististi napit irti.

– Tämä on naurettavaa. Joku haluaa pilata päiväni, Quu nurisi. – Mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tällaista?

Mikke oli seurannut sivusta.

– Kuule Quu-täti, olen nähnyt Sanelma-opettajan kiertelevän kannoillasi. Epäilen, että hänellä on sormet pelissä. Järjestetään ansa.

– Mitä ajattelit? Quu kysyi.

– Tiedän, että hänellä on rahapula. Kuulin, kun hän kertoi, että haluaisi ostaa uuden käsilaukun, mutta ei ole varaa. Jos jätät kukkarosi epähuomiossa tuohon käytävän penkille opettajahuoneen eteen. Asennan turvakameran sitä vastapäätä.

Juoni toimi. Kun muut opettajat olivat lähteneet tunneilleen, Quu pudotti kukkaronsa penkille. Oppitunnin jälkeen se oli hävinnyt.

– Katso, opettaja Sanelma tunnistaa kukkaron, vilkuilee ympärilleen ja panee taskuunsa, Mikke raportoi.

– Ota muistikortti mukaan, mennään rehtorin puheille, Quu sanoi.

– Opettaja Sanelma, en voi suvaita kiusantekoa ja rikollisuutta, rehtori Kurkku jyrisi. – En ilmoita tätä varkautta poliisille, jos poistut välittömästi koulusta. Suosituksia et saa.

Sanelma loi Quuhun myrkyllisen katseen.

– Senkin onnenonkija, miksi sinä saat aina kaiken ja minä en mitään, hän sanoi katkerasti. – Lähden hoitamaan sairasta äitiäni. Toivotan tiellesi vastoinkäymisiä. Opit sinäkin jotain elämästä.

– Quu kultaseni, älä välitä. Rehtori halasi prinsessaa. – Jatka töitäsi. Minä kerron muille opettajille, että Sanelma joutui sanomaan itsensä irti voidakseen pitää huolta äidistään.

Kyläkouluun palasi rauha. Ilmapiiri muuttui iloiseksi joulun odotukseksi.

– Järjestetään tänä vuonna ikimuistoinen juhla, Quu suunnitteli. – Lapset, saatte ideoida kuvisluokkaan taidenäyttelyn. Keksitään jotain ihan uutta.

– Jippii, lapset riemastuivat. – Saadaanko suunnitella ihan itse?

– Kyllä vain, Miken johdolla.

– Me halutaan yllättää sinutkin.

– Hienoa, sitä toivoin. Mutta nyt jatkamme näiden täytettyjen eläinten piirtämistä.

– Tylsää, sanoivat lapset.

– Eikä ole, katsokaa mitä minä piirsin yhtenä yönä.

Quu levitti luonnokset luokan pöydälle. Lapset henkäisivät.

– Hei, nämä ovat upeita. Miten osasit?

– Kuvittelin että ne ovat eläviä, siinä salaisuus, Quu hymyili. – Yrittäkää tekin.

Kuningatar Ellinooran silmät olivat kosteat. Hän istui eturivissä kyläkoulun joulujuhlissa.

– Miten kirkkaasti lapset lauloivatkaan, hän huokasi. – Minun katraani lauloi kaikkein kauneimmin.

– Jokainen äiti taitaa sanoa samoin lapsistaan, prinsessa Quu nauroi.

– Ebony oli kuin enkeli valkoisessa mekossa ja hopeanauhaa hiuksissa, Elli sanoi.

– Kleopatra ja Maria Antoinette näyttivät aidoilta prinsessoilta pitkissä puvuissa, Tähti kehui.

– He suunnittelivat asut itse ja Äiti Teresa ompeli ne, Ellinoora kertoi.

– Entä pojat, oikeita herrasmiehiä ja tosi pitkiä.

– Leonardo ja Michelangelo kasvavat sellaista vauhtia, että tarvitsevat jatkuvasti uusia housuja. Mohamedille mahtuu onneksi heidän vanhat vaatteensa.

– Ham ei taida ilahtua siitä?

– Se poika on aina vauhdissa. Ei paljon piittaa muodista.

– Tervetuloa katsomaan koululaisten taidenäyttelyä, Mikke kuulutti. – Meillä on tänä vuonna valoteema. Astukaa sisään Siniseen Temppeliin.

– Oi, lasten vanhemmat ja opettajat huudahtivat.

– Onko tämä todellakin kuvisluokka? Quu ihmetteli.

– Ei tietenkään, tämä on Satumaailma, Mikke hymyili.

Luokassa oli sininen hämärä. Katosta riippui ohuiden siimojen varassa satoja led- lamppuja. Tuolit ja pöydät oli kannettu pois. Lattialla oli suuri pyöreä vesiallas. Se kiilteli mustanpuhuvana. Vesi liikkui pyörteinä. Siniset lamput kuvastuivat veden pinnassa. Seinille oli heijastettu videokuvaa. Tuikut kertaantuivat niissä satamäärin. Huoneen täytti ihmeen ihana musiikki.

– Mikä kappale tämä on? Ellinoora kyseli.

– Johann Sebastian Bachin Air, Mikke kertoi. – Löysin sen YouTubesta.

– Ei tiedä missä on taivas ja missä on maa, Quu henkäisi. – Mikke ja kaikki muut, olette tehneet mahtavaa työtä.

Vieraat olivat ihastuksesta mykkiä.

– Voidaan pitää kyläläisille avoimet ovet. Kaikki saavat nähdä tämän, rehtori suunnitteli. Paikallislehti saa julkaista kuvakertomuksen. Mikke, varaudu haastatteluun. Sinusta tulee vielä kuuluisuus.

– Teimme tämän ryhmätyönä, Mikke sanoi vaatimattomana. –Tulemme kaikki haastatteluun.

– Tietenkin ja pyydän valokuvaajan mukaan, rehtori sanoi. – Maistuisiko teille Taiteilijoille nyt mehu ja piparkakut.

Prinsessa Quu päätti viettää joululoman kotilinnassa. Hän oli antanut hovineidoille vapaata sen jälkeen, kun prinsessa Tähti oli lähtenyt Lappiin.

Linna näytti vieraalta. Kaikki ikkunat olivat pimeitä. Sisällä tuoksui homeelta. Quu oli ostanut evääksi tuoretta maalaisleipää, Serranon kinkkua ja punaposkisia jouluomenoita. Salit olivat hyytävän kylmiä. Quu sytytti ensi töikseen takkaan tulen. Hän haki viinikellarista pullon hyvää punaviiniä ja istahti huopa hartioillaan tulen ääreen.

Hovineidot palasivat seuraavana päivänä. Quu kuunteli tyytyväisenä, kun nämä hyräilivät siivotessaan. Neidot tuulettivat vuodevaatteet ja pesivät lattiat. Keittiöstä tulvi herkullisia tuoksuja. Quu kierteli saleissa ja mietti, mitä mukavaa keksisi joululoman ajaksi. Rehtori ilahtuisi varmaan vierailukutsusta, hän tuumi. Voin esitellä hänelle myös taidegallerian.

– Apua, mitä täällä on tapahtunut, Quu voihki nähdessään galleriansa tuhottuna. Maalaukset oli viillelty ja huonekalut kaadettu kumoon. Kaiken ylle ilkivallan tekijä oli suihkuttanut vaahtosammuttimesta kaameaa vaaleakeltaista jauhetta.

– Mitä pahaa olen tehnyt, että minua kohdellaan näin? hän itki, kun hovineidot kiirehtivät paikalle.

Ilkivallan tekijä ei koskaan selvinnyt. Quu ei halunnut poliiseja paikalle. Hänellä oli epäilys, että opettaja Sanelma oli valittanut sukulaisille huonosta kohtelusta koululla ja vierittänyt syyn Quun niskaan.

– Tyhmyyttä vastaan ovat jumalatkin voimattomia, rehtori lohdutti prinsessa Quuta. Hän oli tullut tapaninpäivävierailulle. Quu oli tarjonnut maittavan illallisen ja runsaasti talon viiniä. Hovineidot olivat laittaneet rehtorille vierashuoneen kuntoon.

– Sinulla on upea linna ja tyylikkäästi sisustettu. Onneksi huligaanit eivät rikkoneet täällä sisällä paikkoja, rehtori lohdutti.

– Kiitos Kurkku, kun tulit käymään. Jos olisin ollut yksin, olisin itkenyt silmäni punaisiksi, Quu hymyili kyynelten läpi.

– Olet nyt vähän herkässä tilassa. Lähdetään huomenna ulkoilemaan, niin piristyt.

Joululoma kului nopeasti. Quu palasi koululle yhdessä rehtorin kanssa. Hän päätti sulkea linnan toistaiseksi. Hovineidot joutuivat pakkolomalle. He eivät olleet siitä pahoillaan, sillä Quu maksoi heille reilut kulukorvaukset.

– Tylsää, täällä Satulinnassa ei ole mitään tekemistä, lapset valittivat joululomalla. Ulkona satoi räntää. Lunta ei ollut. Se vähäinen määrä, joka satoi, suli saman tien pois. Kuningatar Ellinoora ja Mama Maddalena pelasivat korttia. Lapsilla oli kännykät kädessä. Elli ei halunnut tietää, millaisia pelejä niissä oli. Hän kuuli toisella korvalla, että pojat intoilivat Minecraftista.

– Ei minun nuoruudessani ollut tuollaisia, hän sanoi. Silloin lapset olivat loma- aikoina ulkona. Hiihdettiin ja luisteltiin ja pelattiin jääkiekkoa.

– Ei täällä voi pelata, kun ei ole jäätä, Leonardo valitti.

Mama taputti käsiään. – Laittakaa ulkovaatteet päälle ja menkää katsomaan pihalle.

Lasten kasvot kirkastuivat. He tiesivät, että Mamalla riitti yllätyksiä.

Niin nytkin. Suihkulähteen viereen oli ilmestynyt kuin tyhjästä jääkiekkokaukalo. Rivi mailoja oli pystyssä maalin edessä.

– Jee, minä olen toisen joukkueen kapteeni, Leo hihkui.

– Minä toisen, Kleo huusi. Lapset kävivät vikkelästi noutamassa luistimet.

– Mama kiitos, taisit pelastaa lasten loman. Mennään katsomaan.

Peli oli kiivaimmillaan, kun rouvat ehtivät ulos. Mikke oli toisen joukkueen maalivahti, Toini toisen. Mohamed sukkuloi kiekon perässä vauhdikkaasti ja laukoi maalin toisensa perään.

– Me voitetaan, hän kiljui.

– Lapset, ottakaa rauhallisesti. Vaihdelkaa joukkueita, niin kaikki voittavat, Elli huuteli.

Sillä ei ollut mitään tehoa. Lasten silmät loistivat kilpailuhengessä. Tytöt puhisivat illalla harmissaan, kun hävisivät kirkkaasti poikien joukkueelle.

– Minä tiedän. Valitaan sekajoukkueet, Mama keksi seuraavana aamuna. – Leonardo, sinä voittajajoukkueen kapteenina saat valita ensin. Kuka tytöistä tulee sinun puolellesi?

– Valitsen Ebon, hän on lähes yhtä vikkelä kuin Ham.

– Kleo, kenet pojista valitset?

– Mohamedin tietysti.

– Selvä ja Toini menee Leon joukkueeseen ja Mikke Kleopatran puolelle. Voittajajoukkue saa kultaisen pokaalin.

Pelistä tuli tasaväkinen ja jännittävä. Ellinoora oli kietoutunut pitkään toppatakkiin ja vetänyt villamyssyn päähän. Mamalla oli matkaviitta ja huopatossut. Pakkanen oli kiristynyt. Lapsilla ei ollut kylmä. Pelijännitys ja vauhti pitivät heidät lämpiminä.

– Hurraa, me voitettiin! Mohamed oli laukaissut ratkaisumaalin. Hän, Kleopatra ja Mikke halasivat toisiaan voitonriemua uhkuen. Leonardo, Ebony ja Maria Antoinette olivat pettyneitä.

– Tulkaa tänne kaikki, Mama huuteli. – Tässä on termospullollinen kuumaa mustaherukkamehua ja voittajajoukkueelle pokaali. Onnea. Te kakkosjoukkue saatte lohdutuspalkintona vähän pienemmän pokaalin. Haluatteko kuulla toisen yllätyksen?

Lasten ilmeet kirkastuivat.

– Kun palaatte kouluun, katsokaa pihalle. Olen taikonut sinne kaksi luistelukenttää. Niissä on tekojäätä, ne eivät sula, vaikka pakkasta ei olisikaan. Toinen kenttä on jääkiekkoilijoille, toinen kaunoluistelijoille. Urheiluopettajanne tulee ilahtumaan.

– Tiedätkö Elli, minä olin nuorena hyvä luistelija. Minulla oli oikea luistelupuku. Se oli ommeltu punaisesta sametista ja helmassa oli valkoinen turkisreunus. Siihen aikaan harrastettiin rusettiluistelua.

– Mitä se oli?

– Tytöt nostivat sokkona vaaleanpunaisen rusetinmuotoisen numerolapun ja pojat sinisen. Ne kiinnitettiin rintaan ja luistinradalla vertailtiin numeroita. Kun pari löytyi, luisteltiin käsi kädessä.

– Voi miten romanttista.

– Ne oli vanhoja hyviä aikoja, Mama hymyili.

Helmi ja Joonatan pelasivat Unoa. Ulkona tuiversi kylmä tuuli. Shems oli kääntynyt iltapissiltä nopeasti takaisin.

– Senkin arkajalka, Joonatan nauroi. Shems nuolaisi hänen kättään.

– Kerro Helmi, pääsivätkö Ellinooran lapset jatkamaan peliä, kun koulu alkoi.

– Tiedätkö Joonatan, sielläkin oli harvinaisen kylmä talvi. Pelikausi siirrettiin odottamaan säiden lämpenemistä.

Kyläkoulun kevätlukukausi alkoi hyytävän kylmässä säässä. Pakkanen oli kiristynyt ennätyslukemiin. Lapset saivat olla välitunnit sisätiloissa. Sellaista ei ollut ennen tapahtunut koulun pitkässä historiassa.

– Kesät ovat ennätyskuumia ja talvet ankaria, nyt ovat sääkirjat sekaisin, opettajat päivittelivät.

Quu kaipasi ulkoilua. Päivät koulussa ja illat asuntolassa kävivät pitkiksi. Oli pakko keksiä jotain virkistystä. Hän istui kahvitauolla opettajahuoneessa.

– Haluaisitteko Kati ja Sointu tulla illalla luokseni pelaamaan korttia? hän houkutteli. Opettajatoverit ilahtuivat. Heidänkin aikansa kävi talvikuukausina pitkäksi.

– Osaatteko Canastaa, se on lempipelini? Quu kyseli. – Pelattiin sitä kotilinnassa prinsessa Tähden kanssa.

– Ei osata, mutta ollaan hyviä oppimaan, opettajat vakuuttivat.

– Kolmistaan voi kyllä pelata, mutta neljä olisi parempi määrä. Sopiiko, jos kysyn, tulisiko rehtori mukaan?

Kati ja Sointu vilkaisivat toisiaan. Huhut Quun ja rehtorin seurustelusta olivat kantautuneet kaikkien korviin. Nyt heillä olisi tilaisuus seurata, miten läheisiä nämä olivat.

– Sopii tietysti. Tuossa hän onkin, kysy pois.

– Tulen mielelläni, pelasin nuorena miehenä paljonkin korttia. Nyt kun asun yksin, pelit ovat jääneet pasiansseihin.

– Oi, olet keittänyt yrttiteetä. Se lämmittää näin kylmänä iltana, opettajatoverit kiittelivät.

Quu sekoitti kaksi korttipakkaa. – Käydään ensin säännöt läpi ja aloitetaan sitten. Canastassa kerätään saman numeron sarjoja. Apukorttien avulla se onnistuu parhaiten. Korteilla on pistearvot. Kirjoitan ne tähän pelivihkoon, niin teidän ei tarvitse muistaa niitä heti. Tavoitteena on tehdä kierroksen aikana mahdollisimman monta seitsemän kortin sarjaa eli canastaa ja kerätä pisteitä. Se joka saa ladottua kaikki kortit kädestään pöytään, lopettaa kierroksen. Pöydässä olevat kortit kartuttavat pisteitä, käteen jäävät ovat miinusta. Se joka saa ensimmäisenä 5000 pistettä on voittaja.

Kati ja Sointu kuuntelivat hämmentyneinä. Sääntöjä oli ensikertalaisille liikaa.

Rehtori rykäisi. – Pelataan ensin yksi kierros avoimin kortein. Näette nopeasti, ettei tämä ole vaikeaa.

Kaikki rentoutuivat. Peli oli pian täydessä vauhdissa. Quu nautti. Hänen vihreät silmänsä rupesivat loistamaan. Rehtori myhäili ja piti hyvät kortit visusti kädessään. Kati ja Sointu löivät varmuuden vuoksi korttinsa pöytään heti, kun se oli mahdollista. He eivät halunneet miinuspisteitä.

– Hei tuo ei ole reilua, Quu huudahti, kun rehtori katkaisi yllättäen kierroksen. Hän latoi kaksi puhdasta canastaa pöytään ja viimeisen kortin pakkaan.

– Yllätit meidät kaikki.

– Pelissä pitää olla strategia, rehtori sanoi.

– Niin mutta vaara oli suuri, että joku olisi katkaissut kierroksen ennen sinua ja olisit saanut rutkasti miinuspisteitä, Kati sanoi.

– Elämässä pitää ottaa riskejä, rehtori tuumi ja katsoi hellästi Quuta.

– Eiköhän tämä riitä tältä illalta. Tuletteko ensi viikolla uudelleen? Quu kysyi.

– Tullaan, tämä oli kivaa, vieraat vakuuttivat.

– Niin ja 5000 pisteen raja on vielä kaukana. Vaikka rehtori on johdossa, se ei takaa voittoa.

Quu hyräili vieraiden lähdettyä. Olipa hyvä, että sain vähän säpinää tähän tuppukylään, hän tuumi. Taidan terästää tätä teetä ennen kuin maltan mennä nukkumaan. Ehkä kutsun joku ilta rehtorin viettämään iltaa kanssani.

Hän näki yöllä unta korttipelipöydästä. Se ei ollut kesyä seurapeliä. Rahatukut vaihtoivat omistajia ja tunteet kuohuivat. Hän heräsi aamulla hikisenä. Taidan kaivata elämääni vähän jännitystä, hän mietti. Olen tämän lukukauden jälkeen taas vapaalla. Nyt kun minulla on opettajakokemusta, voin hakeutua johonkin vilkkaampaan paikkaan. Sellaiseen, jossa voin jatkaa opiskelua ja käydä taidenäyttelyissä ja teatterissa ja konserteissa.

– Prinsessa Quu, näytät hyvältä, poskesi punoittavat, rehtori huomasi seuraavana päivänä aamukahvilla.

– Minulla on uusia suunnitelmia. Haluaisitko tulla illalla luokseni kahville, niin kerron.

– Tulen toki, mutta vatsani ei kestä niin myöhään kahvia, rehtori sanoi.

– Hyvä, tarjoan sinulle jotain väkevämpää, Quu nauroi.

– En haluaisi menettää sinua, mutta tiedän, että opettaja Ursula palaa kesäloman jälkeen kouluun, rehtori valitteli.

– Ei se mitään. Olen ajatellut vaihtaa maisemaa. Olen katsellut netistä vapaita opettajanpaikkoja. Sitten keksin, että voisin heittäytyä taas opiskelijaksi. Kulttuurihistoria kiinnostaa. Ajattelin hakeutua Suomen Turkuun taiteilijaresidenssiin ja yliopistoon opiskelemaan.

– Hyvänen aika, lähdet niin kauas.

– Lentokoneet on keksitty. Tule syyslomalla katsomaan, miten pärjään.

Molemmat tiesivät kuitenkin, että kutsu oli vain muodollisuus.

Quu laittoi levyn soimaan. Kuutamoserenadin sävelet täyttivät pienen huoneen. Rehtori kumarsi ja vei Quun tanssiin. Se päättyi syleilyyn.

– Prinsessa Quu, olet parasta mitä minulle on tapahtunut.

– Kuule Kurkku, mukava kun pidät minulle seuraa. Täällä on kovin hiljaista, Quu kujersi.

– Sano Kari, rehtori pyysi. – Nyt minun pitää lähteä, ettei maineesi kärsi, hän huolehti.

– Ei sinun tarvitse lähteä ellet tahdo. Olemme molemmat aikuisia ja perheettömiä, Quu sanoi.

– Olet oikeassa. Täällä ihmiset ovat kateellisia toisten onnesta.

– Samanlaista taitaa olla joka paikassa. Ei välitetä.

– Ei välitetä.

Yhteinen yö ei jäänyt viimeiseksi. Quu nakkeli niskojaan, kun opettajatoverit kuiskuttelivat keskenään hänet nähdessään. On hyvä päästä väljemmille vesille, hän mietti. Turusta oli tullut vastaus. Hänen aikaisemmat todistuksensa takasivat opiskelupaikan. Taiteilijaresidenssistä löytyi vapaa huone. Siihen kuului iso ateljee. Voin ruveta taas maalaamaan, Quu iloitsi. Tulisipa syksy jo pian. Kari on ihan kiva, mutta ei hän ole Elämäni Mies.

LASKETTELEMASSA

– Mälsää, nyt on hiihtolomaviikko eikä maassa ole yhtään lunta, Joonatan valitti Helmille puhelimessa. – Sain joululahjaksi uuden laskettelulaudan, enkä ole päässyt vielä kertaakaan kokeilemaan.

– Tiedätkö, mitä jos tulet tänne, niin voidaan mennä yhdessä Hyvinkään Sveitsiin. Siellä on mäki kunnossa, Jesse suunnitteli lähtevänsä laskettelemaan Ramin kanssa. Ehkä me mahdumme mukaan.

– Helmi-täti, sinä olet mahtava. Kysyn äidiltä, pääsenkö jo huomenna.

– Kyytiin vaan, lautasi mahtuu auton takakoppiin. Me vuokrataan Helmin kanssa laskettelusukset paikan päältä, Jesse kehotti.

– Siitä on kauan, kun olen lasketellut, Helmi epäröi.

– Aloitetaan loivista mäistä, taito palautuu pian, Jesse sanoi.

Mäessä oli ruuhkaa. Hiihtolomalaisia oli tullut paikalle bussilasteittain.

– Kamalan kömpelöt nämä monot, Helmi kauhisteli.

– Odota kun pääset mäkeen, olet vielä iloinen, kun ne tukevat nilkkoja. – Katso, Joonatan kiitää tuolla laudalla niin että lumi pöllyää.

– Toivottavasti poika on varovainen.

– Nuoret ovat ketteriä. Ollaan me varovaisia. En minäkään ole lasketellut pitkään aikaan. Viimeksi yhdessä Lailan kanssa Luostolla, Jesse kertoi. – Mennään, keli on ainakin hyvä.

– Hei Rami, sinähän tulit vauhdilla alas tuolta jyrkimmästä rinteestä, Helmi kehui.

– Et taida tietää, että olen nuoruudessani toiminut eräoppaana ja hiihtokoulun opettajana. Käytiin monena vuonna vaimon kanssa Alpeilla laskettelemassa. Sitten se teloi polvensa, kun toheloi rinteessä. Reissut loppuivat siihen.

Helmiä rinteet pelottivat, mutta laskettelu sujui paremmin kuin hän oli odottanut. Rami opasti kädestä pitäen. Helmi tunsi vauhdin riemua, kun huomasi uskaltavansa laskea punaisesta rinteestä.

– Nyt munkkikahville, hän huikkasi Joonatanille, joka suhahti laudalla ohi.

– Tullaan. Pojalla oli punaiset posket ja suu hymyssä. Kohta suu oli sokerissa.

– Kiva Helmi, kun pääsin tänne.

Shems odotteli kotona laskettelijoita paheksuvan näköisenä.

– Käyn Semun kanssa lenkillä, Joonatan lupasi.

– Minä lämmitän meille hernekeittoa. Saat jälkiruuaksi pannaria, Helmi lupasi.

– Onhan meillä illalla taas satutuokio?

– On, siitä onkin jo aikaa, kun olen kertonut sinulle prinsessasatuja. Oletko vielä kiinnostunut niistä?

– Olen ja Mama Maddalenasta myös.

Ovikello pirahti.

– Kuka siellä näin myöhään on? Helmi ihmetteli.

– Hei saanko tulla iltateelle, toin pussillisen croissanteja tullessani. Rami seisoi ovella hymyilevänä.

– Luulin että lähdit Hyvinkäältä kotiin, Helmi sanoi.

– Niin aioin, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Minulla on talviloma ja menen mäkeen huomennakin. Jos sinulta ei löydy yösijaa, menen Jessen luo tai hotelliin.

– Mitä sanot Joonatan, huolitaanko me tämä hurmuri yökylään?

– Joo, jos se suostuu kuuntelemaan meidän kanssa satuja.

– Minä rakastan satuja, Rami vakuutti.

– Istu sohvalle. Tarjoilen tämän kerran teetä ja voisarvia tänne olohuoneeseen. Ette sitten murustele.

Shems ponkaisi pystyyn. Se oli ollut puoliunessa, mutta pullapussin rapina sai sen virkistymään.

– Olemme Joonatanin kanssa punoneet pitkän juonen prinsessoista ja ennustajaeukko Mama Maddalenasta. Kerrataanko Ramille, mihin jäimme viimeksi.

– Joo, sopii.

Helmi hotkaisi tuoreen croissantin ja aloitti.

– Tarinamme taisi jäädä kyläkoulun joulujuhliin. Mikke oli rakentanut sinne upean taidenäyttelyn yhdessä muiden koululaisten kanssa. Paikallislehti julkaisi siitä koko sivun artikkelin. Kyläläiset kävivät joukolla ihmettelemässä Sinistä Temppeliä.

– Joo, se kuulosti tosi upealta, Joonatan jatkoi. – Siellä oli sinisiä led-valoja ja suuri vesiallas. Seinille oli heijastettu videokuvia valonvälkkeestä. Niin ja aavemainen musiikki kuului ympäri huonetta.

– Mikä kappale se oli, Rami kiinnostui.

– Bachin Air.

– Hieno valinta. Jatkakaa vaan.

– Mama Maddalena palasi joululoman jälkeen kotiin. Prinsessa Tähti lähti Lappiin Quun Lassi-veljen Safari-yritykseen hommiin. Hän lupasi olla siellä koko kevätkauden. Quu jatkaa kyläkoulussa ja seurustelee rehtori Kurkun kanssa.

– Mitä Kuningatar Ellinooralle kuuluu?

– Hän on vähän ikävystynyt näin talvella. Mama taitaa suunnitella parhaillaan heille yhteistä virkistysmatkaa.

– Minne?

– Mitä ehdotat?

– Voisiko ne mennä Japaniin? Se kuulostaa jännältä. Muistatko, prinsessat lupasivat järjestää Naisten Salonkiin japaniteeman?

– Hienoa, lähetetään rouvat matkalle. Otetaanko taas taikamatto esiin komerosta?

– Sopii. Ja se näkymättömyysviitta oli kiva.

– Onko se lentävä matto? Rami kysyi.

– Kyllä vain ja molemmilla rouvilla on oma viitta.

– Kuulostaa hauskalta.

– Osaako tämä Mama tehdä taikoja?

– Kysy vaan millaisia. Hän osaa myös ennustaa tarotkorteilla.

– Minä en uskaltaisi kokeilla moista.

– Ei moni muukaan mies. Odota vaan, voin joskus ennustaa sinulle.

– Älä ihmeessä, pelkkä ajatuskin pelottaa.

– Entä prinsessa Pohjatuuli ja prinssi Mikael? Joonatan kiirehti. Häntä harmitti, kun aikuiset jäivät juttelemaan tyhmiä. – Niin ja Amadeus ja balettitanssitytöt?

– Muistatko, että Pohjis ja Mikael viettivät pitkät talvikuukaudet viime vuonna Malesiassa. Ajattelin lähettää heidät nyt Vietnamiin. Lapset pärjäävät jo omillaan. Amadeus valloittaa soitollaan maailmaa. Hän on kiertueella jatkuvasti. Tyttäret Miranda, Maisie ja Mila ovat nykyään kuuluisia tanssijoita. He ovat saaneet soolo-osia.

– Lähetetäänkö nyt Elli ja Mama matkaan?

– Joo, Shems nukahti. Minä jaksan kyllä valvoa.

– Aloitetaan tarina.

Helmi veti jalat alleen sohvannurkassa. Hän oli hetkessä japanitunnelmissa.

TAIKAMATOLLA JAPANIIN

– Haluatko ensin Tokioon vai mennäänkö suosikkikaupunkiini Kiotoon? Mama kaarteli taikamatolla Japanin ilmatilassa.

– Joko kirsikankukat kukkivat? Elli oli katsellut kuvia Kiotosta ja ihastunut vaaleanpunaiseen kukkamereen.

– Eiköhän, kevät on jo pitkällä, Mama sanoi.

– Siis Kiotoon.

– Tämä on ryokan, japanilainen majatalo, Mama esitteli varaamaansa asuntoa. – Katso, nukumme futonilla, joka kääritään päiväksi rullalle.

– Miten minä pääsen lattiatasosta ylös? Elli hätäili.

– Tämä käy jumpasta, autetaan toisiamme, Mama myhäili. – Nyt mennään ihan ensimmäiseksi kylpyyn. Sitä kutsutaan furoksi.

– Huh, onpa vesi kuumaa, Elli voihki.

– Niin on, se virkistää kummasti.

Rouvat istuivat illalla kimonoissa keittiössä ja nauttivat vihreää teetä.

– Huomenna lähdemme tutustumaan lähitemppeleihin ja niiden puutarhoihin, Mama suunnitteli.

– Minä haluan nähdä unta kirsikankukista, Elli toivoi.

– Voi olla, että näetkin, Mama virnisti ja lähetti unihiukkasia ystävänsä silmiin.

– Kirsikankukat ovat ihania, Ellinoora huokaili. – Katselin niitä koko yön unissani ja nyt näen ne elävinä.

– Ne ovat luonnon taideteoksia. Niin ovat nämä kivipuutarhatkin. Katso miten tasapainoisia ja rauhoittavia ne ovat.

– Niin ja nuo kultakalalammet. Niihin on aseteltu hauskasti astinkiviä. Voisin olla täällä vaikka koko päivän, Elli ihasteli.

Retken jälkeen rouville tuli nälkä.

– Syödäänkö täällä muuta kuin sushia? Elli kyseli.

– Kyllä vain, japanilainen keittiö on kuuluisa kauniisti asetelluista ja terveellisistä annoksista. Ajattelin, että poiketaan nyt päivällä tuohon ramen ravintolaan. Saat lautasellisen maukasta nuudelikeittoa. Käydään illalla syömässä vähän hienommin.

Rouvat viihtyivät Kiotossa useita päiviä.

– Jatketaanko matkaa Tokioon? Elli kyseli malttamattomana. – Voidaanko poiketa matkalla Fuji-vuorella? Olen nähnyt uskomattoman hienoja puupiirroksia taidekirjoissa. Kaikissa vuori näkyy taustalla.

– Näet niitä täällä taidemuseoissa aitoina. Lennämme vuoren ohi. Jos ei ole kovin sumuista, saat ihailla sitä matkalla.

Lentomatka oli ihanteellinen. Elli ja Mama katselivat yläilmoista mahtavaa Fujia. Mama teki kunniakierroksen sen huipun ympäri.

– Minua huimaa, voidaanko pian laskeutua, Ellinoora valitti.

– Katso, tuolla alhaalla on pieni majatalo, poiketaan sinne matkalla, Mama ehdotti.

– Hyvät rouvat, minulla on juuri paistettuja tempuroita, maistuuko?

– Mitä ne ovat? Elli kysyi epäluuloisena.

– Tässä on leivitettyjä jättirapuja ja kananpaloja. Uppopaistoin ne öljyssä, kohtelias emäntä esitteli.

– Hyvä, otamme annokset molempia ja olutta ruokajuomaksi.

– Suosittelen sakea, se sopii erinomaisesti tempuroiden kaveriksi.

– Oli aika omituinen ateria, Elli sanoi. – En tykännyt siitä sakesta ollenkaan.

– En minäkään, Mama tunnusti.

– Jatketaanko matkaa vai yövytäänkö täällä?

– Oloni on raskas, kunnon unet kelpaavat.

Rouvat laskeutuivat seuraavana päivänä Tokioon.

– Huh, täällä on väkeä aivan vilisemällä, Elli kauhisteli.

– Tiedätkö, turistit harrastavat rautatieasemilla ihmisten katselua. Siellä näkee kaikkia kansallisuuksia, lähes koko maailman yhdellä silmäyksellä, Mama tiesi.

– Aloitetaan kansallismuseosta, Mama ehdotti.

Ovella oli pitkä jono.

– En jaksa seistä tuossa tuntikausia, Ellinoora parahti.

– Tule viereeni, kietoudutaan taikaviittoihin ja pujahdetaan jonon ohi, Mama ehdotti.

Vartijat katsoivat pitkään, kun oviaukon köydet heilahtivat, mutta ketään ei näkynyt. He pudistivat päätään ja arvelivat kuumuuden sekoittaneen pään.

– Olen onnellinen, kun näin kaikki ne hurmaavat työt, Elli huokasi illalla. – Mennäänkö nyt sushille?

– Tiedän tässä hotellin lähellä hauskan paikan, Mama sanoi. – Siellä on sushijuna.

– Kuulostaa oudolta. Kuningatar Ellinoora hieraisi silmiään. Hän istui baarijakkaralla. Silmien edessä vaelsi junaradalla värikkäitä lautasia täynnä mitä ihanimpia pikkuannoksia.

– Voinko ottaa minkä vain?

– Voit, maksan luottokortilla. Hinta määräytyy lautasen värin mukaan.

– Tuolla on makirullia, tuolla merilevää, tuolla pikkelssiä, tuolla mustekalaa, Elli luetteli innoissaan.

– Maistele kaikkea mitä mielesi tekee, Mama myhäili.

– Minä tiedän, kun järjestämme Naisten Salongissa japani-illan, haluan tarjota kaikille tällaisia pikkuannoksia.

– Se onnistuu, eikö pojilla ole leikkijunarata?

– On kyllä, niitä taitaa olla useita.

– Hienoa, luulen että kokki Kekäle innostuu. Ostetaan kotiin viemiseksi japanilainen keittokirja.

Kuningatar Ellinoora ja Mama Maddalena palasivat väsyneinä ja tyytyväisinä pitkältä lentomatkalta. Kokki Kekäle hemmotteli heitä kotiruualla.

– Matkalla oli ihanaa, mutta kotiinpaluu tuntui vielä paremmalta, Elli huokasi.

– Totta puhut, Mama sanoi.

– Katso, olemme saaneet pinon postikortteja, Elli riemastui. Hän silmäili niitä nopeasti.

– Ei voi olla totta, prinsessa Tähti odottaa kaksosia!

– Lue ääneen, Mama kiinnostui.

Luminen tervehdys täältä Lapista. Minulla on uutisia. Olen muuttanut Lassin luokse ja aion jäädä tänne pohjoiseen ainakin toistaiseksi. Kävin ultrassa ja kuvissa näkyi kaksi poikavauvaa. Ne syntyvät syksyllä. Tulettehan sitten nimiäisiin! Rakkain terveisin Prinsessa Tähti ja Prinssi Lassi.

– Hyvänen aika, pikkuprinssejä. En muistanut, että Lassi on oikeasti prinssi. Hän on prinsessa Quun veli, Elli huomasi.

– Olipa tämä uutinen. Quun kotilinna on tyhjillään, kun molemmat prinsessat ovat maailmalla.

– Keneltä ne muut kortit ovat?

– Täällä on matkaterveisiä prinsessa Pohjantuulelta ja prinssi Mikaelilta. He ovat kierrelleet Vietnamissa. Katso, tässä on kuva Saigonista. Se näyttää olevan suurkaupunki.

– Tiedän, poikkesin siellä kerran, Mama kertoi.

– Täällä on kuvia rantalomakohteista, hienoja hiekkarantoja.

– Vau, katso punapurjeisia dzonkkeja Halong Baylta.

– Niinpä on, siellä on jännittäviä kallioita. Se on yksi maailman kauneimmista paikoista.

– Tässä viimeisessä kortissa on kuva hassuista nukeista, he ovat parhaillaan Hanoissa ja Pohjis kirjoittaa ihastuneensa vesinukketeatteriin.

– Hauska kuulla lisää, kun he kotiutuvat. Meillä taitaa olla tiedossa Vietnam-ilta.

– Niin mutta sitä ennen lupasimme ystäville Japani-illan.

JAPANI-ILTA

Kun Ellinoora ja Mama olivat levänneet tarpeeksi, he rupesivat suunnittelemaan tulevaa illanviettoa.

– Harmi, kun prinsessa Tähti ja prinsessa Pohjantuuli eivät ole täällä. Onneksi prinsessa Quu ja opettajat Sointu ja Kati ovat maisemissa, Elli laski. – Meitä on vain viisi juhlistamassa paluutamme.

– Älä unohda lapsia. He ovat tulossa ensi viikonloppuna tänne.

–Pannaan toimeksi. Taidan vetäytyä kokki Kekäleen kanssa suunnittelemaan ruokalistaa, Elli touhusi.

Konnicheva, tervetuloa Japani-iltaan linnaani ensi lauantaina. Ottakaa mukaan kylpytakit, furo on kuuma, kun saavutte, Ellinoora ja Mama.

– Mikä se furo on? opettajat kummastelivat.

– Googlataan, Kati keksi. – Kuuma kylpy, olisihan se pitänyt arvata.

– Ellinoora, saanko tuoda mukana yhden vieraan? Quu kysyi puhelimessa.

– Tuo vaan. Kokki valmistaa aina ruokaa ylen määrin.

Juhlailtana hovineidot täyttivät paljun kuumalla vedellä. Vieraat saapuivat iloisissa odotustunnelmissa.

– Onpa kuumaa, ensimmäisenä saapuneet opettajat sanoivat.

– Totutte pian, kylvystä tulee mahtava olo.

– Kuningatar Ellinoora, rehtori Kari Kurkku.

– Oi hyvänen aika, saamme herraseuraa Naisten Salonkiin. Tämä on kunnia, Elli sanoi.

– Rohkenin tulla, kun prinsessa Quu kutsui luvallanne, rehtori kumarsi. – Toin tuliaisiksi kirsikankukkaoksan. Tilasin sen Hollannista.

Elli häkeltyi. – Miten huomaavaista. Rohkenetteko tulla kanssamme paljuun?

– Enköhän, otin uimahousut mukaan.

– Kas tässä, kuivatelkaa rauhassa. Kylpytakit käyvät mainiosti juhla-asusta, mutta jos haluatte kokeilla kimonoja, niitä löytyy pukuhuoneesta.

Vieraat astelivat tuota pikaa kukkakuvioisissa kimonoissa saliin. Kokki Kekäle tarjoili heille matchateetä. Pihalta kuului iloista kiljuntaa. Lapset olivat vallanneet paljun ja roiskuttivat vettä toistensa päälle.

– Odotellaan hetki, niin nuoriso ehtii mukaan katsomaan illan elokuva, Elli ehdotti.

– Mitä näemme?

– Ajattelin ensin Scarlett Johanssonin tähdittämää elokuvaa Lost in Translation, mutta arvelin, etteivät lapset innostu siitä. Niinpä valitsin iki-ihanan animaation Henkien kätkemä.

– Oi, rakastamme näitä japanilaisia piirrettyjä, opettajat ilahtuivat.

– Ei haittaa, vaikka on nähnyt ne ennenkin. Eläydyn joka kerran tunnelmaan, Kati vahvisti.

– Hyvät vieraat, tulkaa kuistille, kokki kutsui elokuvan jälkeen. – Rakensin sinne poikien kanssa leikkijunaradan.

– Mitä ihmettä? Vieraat katsoivat, kun pieni musta veturi veti pyöreän pöydän päälle asetetulla radalla junanvaunuja. Jokaisen päällä keikkui kulho täynnä susheja ja muita pikkuannoksia.

– Aitoja japanimakuja, kokki kertoi. – Valitsimme kuningatar Ellinooran kanssa hänen lempiannoksiaan. Poimikaa niin monta kulhoa kuin haluatte. Täytämme apukokki Karrin kanssa vaunuja.

Vieraat asettuivat junaradan ääreen. Lapsille oli katettu oma pöytä. Siellä oli toinen rata.

– Jos haluatte lihapullia ja ranskanperunoita, voitte käydä napsimassa niitä lasten pöydästä, kokki paljasti.

– Kyllä meille japanimaut maistuvat, aikuiset vakuuttivat yhteen ääneen.

– Mitä näissä pienissä keittokulhoissa on? Sointu kysyi uteliaana.

Kokki oli kattanut jokaisen lautasen viereen tuoksuvaa lientä.

– Se on misokeittoa. Tekee hyvää vatsalle.

– Aika erikoista mutta maukasta, vieraat arvioivat.

Kaikki maistelivat annoksia ja vertailivat makuja.

– Tämä tuore tonnikala on herkullista, rehtori kiitteli.

– Onko tämä sakemalja pakko juoda? Elli protestoi.

– Ei tietenkään. Kokeilkaa tätä Asahi-olutta.

– Paljon parempaa, Elli kiitti.

– Nämä annokset ovat niin täyttäviä, että en jaksa tämän jälkeen enää mitään, Quu vaikeroi.

– Niin ajattelinkin, kokki sanoi. – Salin puolella on tarjolla lisää vihreää teetä ja leivonnaisia. Saatte maistaa myös pitkään kypsytettyä viskiä. Sitä tarjotaan Aasiassa usein ruokajuomana, mutta arvioin, että pidätte siitä enemmän digestiivina.

– Mitä me saadaan? lapset kyselivät.

– Maistuuko cola vai haluatteko mieluummin kirsikkamehua.

– Molempia, lapset toivoivat.

Kun lapset olivat lähteneet nukkumaan, Mama otti korttipakan esille.

– Haluatteko päivittää kohtalonne?

Naiset olivat heti valmiit, mutta rehtori epäröi.

– Minä en taida uskoa kortteihin, mutta voin kokeilla ihan uteliaisuudesta, hän myöntyi.

– Nosta tästä itsellesi onnenkortti, Mama kehotti.

– Maljojen viitonen Pettymys. Se on varoituskortti ja kertoo, että elämään kuuluu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Kortti varoittaa liiallisista odotuksista. Nosta vielä toinen kortti, niin katsotaan, miten selviydyt.

Rehtori näytti huolestuneelta, kun nosti varovasti uuden kortin.

– Sauvojen yhdeksikkö Lujuus. Toivut nopeasti ja luotat omiin voimavaroihisi. Mama huomasi, kun opettaja Sointu loi rehtoriin ihailevan katseen.

– Sinun vuorosi Sointu. Lanttien Kuningatar. Se on vahva kortti. Katso, Kuningatar on taivaltanut raskaan matkan autiomaan halki. Hän on päässyt keitaalle ja katsoo taakse jäänyttä vaikeaa taivalta. Tämä kortti lupaa sinulle palkinnon pitkästä uurastuksesta.

Opettaja Sointu näytti haaveelliselta. – Koulutyö on totta tosiaan raskasta. Mutta kyllä se tuo myös tyydytystä.

– Odota vain, se voi tuoda elämääsi muutakin hyvää, Mama ennusti. – Sitten opettaja Kati. Ylipapitar. Katso, kortissa on kuun jumalatar Isis. Ympärillä on valonsäteiden verkko. Tämä kortti lupaa sinulle henkisyyttä ja itsenäisyyttä. Kuuntele sisintäsi. Löydät sieltä uskomattomia voimavaroja.

– Niitä koulutyössä tarvitaan, Kati nauroi.

– Ennustan Ellille sitten kun olemme kahdestaan. Nyt on sinun vuorosi prinsessa Quu. Tiedän, että sinulla on uusia suunnitelmia. Oletko valmis?

– Olen kyllä ja uskon kortteihin toisin kuin Kari.

– Torni. Tämä on vahva kortti ja kertoo tarpeesta jättää kaikki vanha taakse ja tehdä tilaa uudelle. Horuksen silmä kuvaa tietoisuutta, joka näkee todellisuuden sellaisena kuin se on.

– Mama, minulla on tosiaankin polte miettiä, mihin suuntaan lähden elämässä. Kiitos.

– En ole järjestänyt muuta ohjelmaa. Toivottavasti olette nauttineet illasta, Elli sanoi. kun vieraat vaihtoivat kimonot ulkovaatteisiin.

–Tässä kaikille läksiäislahjaksi kirsikankukkakuvioinen viuhka, Mama hymyili. Toivottavasti niille on ensi kesänä käyttöä.

– Mitä mietit Elliseni?

Rouvat istuivat valveilla, sillä ilta oli ollut jännittävä.

– Mietin, miten vaikeaa tässä maailmassa on löytää oma rakas. Katselin rehtoria, joka oli ilmiselvästi hullaantunut Quuhun. Siitä ei hyvää seuraa.

– Olet tarkkanäköinen. Minäkin olen huolissani rehtorista. Quu leikittelee häpeämättömästi hänen tunteillaan. Sitä paitsi vaistosin, että Sointu on salaa rakastunut rehtoriin.

– Onpa tämä mutkikasta. Hyvä kun Quu lähtee pian Turkuun. Ehkä kouluun palautuu sen jälkeen työrauha. Mutta nyt Elli, lupasin sinulle ennustuksen. Maljojen kuutonen Mielihyvä. Se sopii sinulle. Osaat nauttia elämästä.

– Kyllä vain, nautin sinun seurastasi, nautin lasten ilosta, nautin hyvästä ruuasta ja juomasta.

– Ja seuraavaksi kauniista unista. Lähetän sinulle taas kirsikankukkia. Hyvää yötä.

VETTÄ, KOOKOSMAITOA JA OLUTTA

– Kerronko välillä sinulle jonkun uuden sadun? Helmi kysyi Joonatanilta.

– Vuh, sanoi Shems ja hyppäsi pojan syliin. Se tunsi sanan satu.

– Onko se opettavainen satu? Joonatan kysyi.

– On, ainahan oikeat sadut ovat.

– Sopii.

Elipä kerran kaukana pikkukylässä Vietnamin rannalla köyhä kalastaja perheensä kanssa. He viljelivät laihalla peltotilkulla riisiä. Perheeseen kuului isän lisäksi hänen vaimonsa Kim ja tyttärensä Mai sekä äiti Nu. Eräänä aurinkoisena päivänä isä sekä Kim ja Mai olivat keräämässä hiekkarannalla ajopuita.

– Äiti, minun on jano, Mai valitti.

– Etsitään sinulle tuolta metsiköstä kookospähkinä, saat siitä juotavaa, isä keksi.

Heidän eteensä ilmestyi kuin tyhjästä kookospalmuhaltija.

– Olette ahkeria, saatte jokainen toivoa jotain itsellenne.

– Kiltti haltija, saisinko kookospähkinämehua, Mai toivoi.

– Kas tässä tyttöseni, saat halkaistun pähkinän, siitä ei maito lopu ikinä, haltija sanoi.

– Entä sinä Kim?

– Minä toivoisin pullollisen raikasta lähdevettä, äiti sanoi.

– Kas tässä, pullostasi ei vesi lopu.

– Saisinko minä kylmän kaljatuopin, sellaisen, josta juomaa riittää aina kun minun tekee sitä mieli, isä toivoi vesi kielellä.

– Sitä saa mitä toivoo, haltija heilautti kättään ja katosi. Isä maistoi tuopistaan.

– Tämä on parasta pintahiivaolutta, mitä olen koskaan juonut, hän kiitteli.

Vaimo ei katsonut miehen ryyppäämistä hyvällä.

– Muista, että juot vain iltaisin, muuten työt jäävät tekemättä.

– Älä nalkuta, miehellä pitää olla miehen huvit, isä sanoi.

Hän malttoi kuitenkin mielensä. Kalaa tuli vähänlaisesti ja riisisato oli niukka. Puutarhassa kasvoi pari kituliasta papaijapuuta. Äiti kävi lähikaupassa töissä. Mummo Nu laittoi illallista vähistä aineksista. Hän oli tyytyväinen, kun perheellä oli nyt raikasta vettä ja ravitsevaa kookosmaitoa. Hän keitteli tahmeaa riisiä ja pilkkoi sekaan papaijaa. Kalat hän paistoi ulkotulella suuressa wokkipannussa.

– Hyvää, perhe kehui illallisella.

– Minä lähden huomenna avomerelle kalaan, isä lupasi.

Hän kallisteli illan mittaan ahkerasti oluttuoppiaan.

– Ole varovainen, merellä tuulee, vaimo huolehti.

– Olen, olen.

Tuuli yltyi aamulla. Isä lähti rehvakkaasti matkaan. Hän otti oluttuopin ja kulhollisen riisiä evääksi.

– Palaan illalla, hän sanoi.

Kalaa tuli mukavasti. Isä päätti ottaa veneen pohjalla torkut. Hän oli nauttinut lounaaksi riisiä ja monta tuopillista olutta janoonsa.

Vene keikkui aalloilla. Isä nukahti ja näki unta jättimarlineista. Hänellä oli siima vedessä. Hän heräsi, kun siima kiristyi ja vene lähti kiitoon.

Mikä kumma siellä on? Hän kurkisti laidan yli ja näki valtavan kalan vetävän venettä. Tuosta en selviä, eihän se mahdu edes kyytiin, jos saisin sen jollakin konstilla ylös, hän pähkäili. Parasta katkaista siima.

Isä huomasi olevansa kaukana ulapalla. Vaikka kala oli päässyt irti, vene jatkoi matkaa merivirran viemänä. Isä hätääntyi. Airoista ei ollut apua. Hän ei nähnyt enää rantaa. Taidan ottaa oluttuopillisen murheeseen, hän päätti.

Se jäi hänen viimeiseksi teokseen. Aallot vyöryivät ja kaatoivat pienen veneen. Isä ei osannut uida, eikä siitä olisi ollut apua, sillä aallot löivät hänen päänsä yli. Viimeinen näky oli, kun oluttuoppi vajosi veden alle.

– Olipa se surullinen tarina, Joonatan huokasi. – Minä en tykkää oluesta.

– Oletko maistanut?

– Joo, kokis ja limppari ovat parempia.

– Minä pidän siideristä, mutta tykkään kyllä juoda pullollisen olutta saunan jälkeen.

– Olen nähnyt, kun te äidin kanssa juotte joskus viiniä ja puhutte naisten juttuja.

– Se on eri asia, sitä kutsutaan seurusteluksi, Helmi nauroi.

Helmi oli tapaillut Ramin kanssa useasti talven aikana. He olivat käyneet yhdessä elokuvissa ja syömässä. Helmi odotti iloisena, mitä yllätysohjelmaa Rami keksi. Hän oli istunut monena iltana jazzklubeilla ja nauttinut miehen tunnelmallisesta kitaransoitosta.

– Minulla on vapaa viikonloppu, Rami soitti Helmille. – Saanko tulla luoksesi Hämeenlinnaan? Keksitään jotain kivaa.

Helmi oli suunnitellut tekevänsä kevätsiivouksen. Ehdin myöhemminkin, hän päätti oitis.

– Tule vaan, ei minulla ollut mitään tärkeää.

Nuoret kävelivät Aulangon puistometsässä. Shems haisteli kevään tuoksuja.

– Miten ihania sinivuokkoja, Helmi huokasi.

Keväinen luonto oli täynnä kukkia ja linnunlaulua.

– Hei tuolla on joutsenia, Rami huomasi.

– Täällä on kaksi lampea, Metsälampi ja Joutsenlampi, Helmi tiesi. – Niin ja karhulinna.

– Käydään katsomassa.

– Nämä ovat varsinaiset kuntoportaat, Rami manaili, kun kiipesi kävelypolulta ylös näköalapaikalle.

– Kuntoilua tässä tarvitaan niiden Laurellin kermaleivosten jälkeen, Helmi nauroi.

Aurinkoinen päivä oli ihana. He palasivat virkistyneinä Helmin asunnolle.

– Arvaa mitä Helmi, haluaisin kuulla, miten satu jatkuu, Rami kiusoitteli illalla.

– Hassu, ei sitä voi jatkaa ilman Joonatania.

– Ei tietenkään. Haluatko, että minä kerron sinulle sadun?

– Haluan tietenkin.

– Tämä on tarina sinisilmäisyydestä ja pettymyksestä. Olipa kerran nuori mies, joka uskoi Elämään. Hän oli saanut luontoäidiltä lahjaksi uteliaisuuden. Hän tutustui kasveihin ja eläimiin ja tähtitaivaaseen. Hän uskoi kaikista ihmisistä hyvää. Hän luki seikkailuromaaneja ja halusi isona tutkimusmatkailijaksi.

Toisin kävi. Äiti kuoli ja isä löysi uuden rakkaan. Poika kärsi. Hän oli yksin ja eli omassa unimaailmassa. Koulu meni huonosti. Opettajat ihmettelivät, kun pojan arvosanat laskivat.

Tämä kirjoitti kuitenkin ylioppilaaksi ja mietti, mihin hakeutua. Koska luonto oli edelleen hänen sydäntään lähellä, hän ryhtyi maanmittariksi ja eräoppaaksi. Vuodet metsissä olivat karuja, mutta antoisia. Talvisin hän hiihti ja opasti turisteja laskettelurinteissä.

Pojan lempiharrastus oli musiikki. Talvi-illat kuluivat kitaraa soitellen. Jossain vaiheessa hän kaipasi takaisin kaupunkiin. Elämä soittoruokaloissa oli tyystin erilaista kuin Lapin rauha. Siihenkin tottui. Poika löysi oman kullan baaritiskin äärellä. He muuttivat yhteen ja viettivät hetken kiihkeää elämää. Molemmat nukkuivat päivällä ja kiiruhtivat illalla töihin. Pojalla oli soittokeikkoja, vaimo tarjoili yökerhossa.

Tarina oli tavallinen. Ensi huuman jälkeen molemmat huomasivat, ettei heillä ollut mitään yhteistä. Vaimo oli lähtöisin uskovaisesta kodista. Hän katui syntistä elämäänsä ja pakeni lahkolaisten turviin. Hän yritti houkutella poikaa mukaan seuroihin, mutta tämä kieltäytyi. Alkoi mykkäkoulu. Sille ei ole loppua näkyvissä.

– Taisit huomata, ettei se ollut satu ollenkaan, Rami sanoi.

– Voi, pojalla ei ole ollut helppoa. Helmi kietoi kätensä Ramin kaulaan. – Kiitos kun kerroit. Nyt minun on helpompi ymmärtää sinua. Olen iloinen, kun viihdyt täällä minun kanssani.

– Shems, esitetäänkö Helmille mitä me osataan.

– Vuh sanoi Shems ja pomppasi pystyyn. Rami aloitti

Oi katsohan, vaari, pientä hauvaa
Shems: hau hau
mi ikkunasta kurkistavi.
Jospa kysyisit, vaari, tuota hauvaa 
Shems: hau hau
sen ostaisin mielelläni.

Helmi taputti. – Olette taitavia! Hän huomasi, ettei välittänyt vähääkään, oliko Rami eronnut vai ei. Tärkeintä oli, että heillä oli hyvä olla yhdessä.

– Terve Rami ja Helmi-täti.

Joonatan tuli yökylään. Shems ryntäsi pojan luo rapsutusten toivossa.

– Kiva kun tulit. Rami kaipasi jo jatkoa sadullemme.

– Ihan tosi?

– Joo, minä olen sellainen satusetä, Rami nauroi.

– Tulkaa ensin iltapalalle. Sulatin pakastimen ja löysin sieltä viimesyksyisiä suppilovahveroita. Nyt on korkea aika syödä ne pois. Paistoin sienipiirakan ja toiseksi kinkkuananaksen, sillä tiesin, ettet sinä Joonatan tykkää sienistä.

– Täällä tuoksui tosi hyvältä, kun tulin, poika sanoi.

– Olisiko nyt sadun vuoro? Helmi kysyi, kun piirakat oli syöty viimeistä murua myöten.

Joonatan istuutui korituoliin ja Rami oikaisi sohvalle Semun viereen. Helmi aloitti.

Kyläkoulussa valmistaudutaan kevätjuhliin. Prinsessa Quu on haikea, sillä hänen opettajapestinsä on lähes lopussa. Rehtorikin on haikea, sillä hän suree Quun lähtöä. Lukukausi on ollut paras kaikista. Rehtori on nuortunut ja tuntenut taas elävänsä.

– Lapset, olette piirtäneet niin hienoja eläinkuvia, että voisimme järjestää niistä kevätnäyttelyn luokkaan, Quu ehdotti. – Tuodaan kaikki täytetyt eläimet tuolta varastosta tänne, niin vieraat näkevät mallinne ja valmiit piirustukset.

– Aika kesyä, Mikke tuumi. – Voidaanko tehdä myös eläinvideo?

– Totta kai voitte. Millaista ajattelit?

– Kerroit, että ajattelit eläviä elämiä, kun piirsit omat luonnoksesi. Voitaisiinko käydä eläintarhassa kuvaamassa?

– Hyvä idea. Vuokrataan bussi ja tehdään samalla kevätretki.

– Voin lähteä valvojaksi matkalle, rehtori lupasi.

Quu hymyili. Olisihan se pitänyt arvata. – Saatte koulun keittolasta eväät matkaan. Lähdemme huomenna aikaisin aamulla. Eläintarhaan on pitkä matka, Quu ohjeisti oppilaita.

– Tuolla on karhuja ja tuolla susia, lapset viittilöivät. He kirmasivat aitaukselta toiselle.

– Minä haluaisin nähdä kirahveja, Ebony toivoi.

– Onko täällä leijonia? Leo kysyi.

– Täällä on vaikka mitä, rehtori tiesi. – Kierrelkää rauhassa. Mikke kuvaa sekä teitä että eläimiä, älkää irvistelkö kameralle.

Näyttelystä tuli toden totta elävä. Mikke heijasti videokuvat seinille. Täytetyt eläimet seisoivat jalustoilla ja lasten piirustukset oli ripustettu pyykkipojilla luokkaan kiinnitetyille naruille.

– Opettaja Quu, meidän tulee ikävä sinua, oppilaat itkivät viimeisenä koulupäivänä.

– Minunkin tulee ikävä teitä. – Pankaa opettaja Ursula lujille. Vaatikaa, että saatte toteuttaa itseänne, Quu kehotti.

– Takuulla, Mikke virnisti. – Me sanotaan, että Quu käski.

Jäähyväiset päättyivät iloiseen nauruun. Oppilaat olivat piirtäneet Quulle kortin. Kaksikymmentä hymyilevää kasvokuvaa päätyi Quun seinälle uudessa Turun kodissa.

OPISKELIJAELÄMÄÄ

Prinsessa Quu tunsi itsensä nuoreksi tytönhupakoksi. Oli riemastuttavaa muuttaa uuteen paikkaan, jossa kukaan ei tuntenut häntä. Pidän matalaa profiilia, hän tuumi.

Asunto Aurajoen varrella oli pieni ja kodikas. Tämä on jotain ihan muuta kuin suuret linnansalit, hän iloitsi. Huoneessa oli vain sänky, suuri ruokapöytä, kirjahylly, nojatuoli ja pieni keittonurkkaus. Quu lastasi mukana tuomansa taidekirjat hyllyyn. Eteisen perällä oli suihku ja wc. Ateljee oli porraskäytävän toisella puolella. Riennän heti huomenna taidetarvikekauppaan, hän suunnitteli.

Quu päätti lähteä juhlistamaan ensimmäistä iltaa. Syyspäivä oli kuulas. Aurajoessa kellui ravintolalaivoja. Taidan poiketa terassille, hän päätti.

Arvata saattaa, ettei hän saanut olla kauan yksin. Nuoret miehet piirittivät Quun tuossa tuokiossa.

– Kaunis neiti, saammeko istua seuraasi?

Quu oli hyvällä tuulella ja lupasi. Hän nautti siideriä ja tunsi olevansa vapaa. Tämä ei olisi onnistunut kotikylässä, hän huomasi.

– Mistä tulet kaunokainen? Kuulemme puheesta, ettet ole turkulainen, pojat kyselivät.

– Tulen kaukaa Lapin maasta ja nimeni on Kerttu, Quu kertoi lähes rehellisesti. – Kertokaa te, mitä menopaikkoja täällä Turussa on.

Quu sai kattavan selostuksen hyvistä kalja- ja ruokapaikoista sekä yökerhoista.

– Kuulkaa pojat, minä olen täällä ihan ensimmäistä iltaa. Saanko tarjota kierroksen?

Pojat hurrasivat. Illasta tuli kostea. Quu sai suukkoja ja halauksia.

– Luulin että te turkulaiset suhtaudutte vieraisiin epäluuloisesti, Quu hymyili.

– Täysin väärää luuloa, me tykätään kaikista paitsi tamperelaisista, pojat virnistivät.

Quu pääsi hädin tuskin lähtemään. Jokainen pojista tarjoutui saattelemaan. Onneksi terassille tuli iloinen tyttöjoukko. Quu poistui puuteroimaan nenäänsä ja sitä tietä ulos. Huh, olihan se kivaa, mutta vähempikin pussailu riittäisi, hän tuumi. Huomenna otan rauhallisesti.

Quu pukeutui aamulla haalistuneisiin farkkuihin ja tiukkaan mustaan t-paitaan. Hän sitoi hiukset kahdet saparolle ja laittoi sandaalit jalkaan. Hän kieppui peilin edessä ja katseli tyytyväisenä hoikkaa vartaloaan. Olen säilynyt ihan siedettävän näköisenä, vaikka rakastan hyvää ruokaa ja hyviä viinejä, hän ajatteli.

– Tervetuloa kulttuurihistorian perusopintoihin, professori toivotti. – Hauska nähdä, että olette kiinnostuneet yleissivistyksestä. Meillä on syksyn ohjelmassa kulttuurihistorian aikakaudet ja metodologia sekä menneisyyden läsnäolo. Keväällä saatte valita opintojaksot kulttuurihistorian tutkimuksista. Voitte tenttiä kaikki aineet tai vaihtoehtoisesti pitää keväällä lukupäiväkirjaa.

Quuta huimasi. Tässä oli sulateltavaa. Miten selviän tenteistä? Uuden oppiminen tuntui kiehtovalta.

– Tästä tulee mahtava syksy, vieruskaveri kuiskasi. – Professori on alansa huippu.

Quu rentoutui. Teen parhaani ja nautin, hän päätti.

Oppilaat saivat lopputunnin ajan käytännön ohjeita.

– Opiskelumateriaali löytyy Moodle alustalta. Saatte kaiken tarpeellisen sähköisessä muodossa, professori kertoi.

Quu oli illalla levoton. Päivän aikana oli tapahtunut liikaa jännittäviä asioita ja hän tunsi olevansa eksyksissä. Kurssitoverit olivat yliopistolla kuin kotonaan. Toivottavasti saan ystäviä, Quu haaveili. Nyt keittelen yrttiteetä ja nukun yön yli, hän päätti. Avoimesta ikkunasta kuului kaupungin melu. Hän nukahti pää pyörällä ja näki unta tenttikirjoista. Sähköinen maailma tuntui vieraalta ajatukselta.

VIETNAM ILTA

Vietämme Vietnam iltaa kotilinnassamme ensi lauantaina. Lämpimästi tervetuloa, Prinsessa Pohjantuuli ja Prinssi Mikael, ps. ottakaa esiliinat mukaan.

Opettajat hämmästelivät kutsua.

– Hienoa nähdä Pohjiksen linna, mutta joudummeko kokkaamaan? he miettivät.

– Minäkin olen saanut kutsun, rehtori kertoi kahvitauolla.

– Hyvä, prinssi Mikael saa herraseuraa, Sointu sanoi.

– Tulkaa kaikki keittiöön. Aloitamme illanvieton kokkikurssilla, prinsessa Pohjantuuli kutsui.

Keittiössä tuoksui korianteri. Opettajat Ursula, Sointu ja Kati olivat pukeneet ylleen rimpsulliset esiliinat. Rehtori oli löytänyt miehekkään mustan essun, jossa oli piipunkuva. Siinä oli teksti Ceci n’est pas une pipe. Prinsessa Pohjantuuli ja prinssi Mikael olivat valinneet ilta-asuiksi väljät sarongit. Kuningatar Ellinoora saapui kokki Kekäleen kanssa.

– Tulin opintomatkalle, kokki hymyili.

– Hienoa, saat kunnon oppitunnin. Voit laittaa jatkossa Ellille uusia herkkuja. Luulen että Linnan martat haluavat myös reseptin. Valmistamme talkoilla vietnamilaisia kesäkääryleitä, Pohjantuuli aloitti. – Olemme pilkkoneet Mikaelin kanssa ainekset valmiiksi. Tässä on ohuita riisipaperilevyjä. Käärimme niiden sisään aitoja aasiamakuja, keitettyjä riisinuudeleita, porkkana- ja kurkkutikkuja, ituja, kevätsipulia, salaatinlehtiä, avokadoa sekä tuoreita yrttejä. Tunnistatteko ne?

– Minä tunnen korianterin jo tuoksusta, Ursula sanoi.

– Tuo toinen on thaibasilikaa ja kolmas minttua, Sointu tunnisti.

– Hyvä, saamme niistä paljon makua. Olen valmistanut kalakastikkeesta, valkosipulista, chilistä ja maapähkinätahnasta dippikastikkeen. Käärikää hihat, aloitetaan.

Prinssi Mikael näytti kädestä pitäen, miten täytteet aseteltiin kostutetun riisipaperiarkin keskelle. Paperi taiteltiin pitkänomaiseksi kääröksi ja leikattiin keskeltä kahtia.

– Onpa kauniita läpikuultavia rullia, vieraat ihastelivat.

– Odottakaa, annetaan näiden vetäytyä hetken. Sitten herkutellaan, Pohjantähti lupasi. – Nyt voitte rentoutua. Istutaan tuonne viherhuoneeseen.

Kesäkääryleet, dippikastike ja Tiger olut saivat vierailta täydet pisteet. Kokki Kekäle hieroi käsiään. Hän odotti malttamattomasti, että pääsisi omaan keittiöön kokeilemaan.

– Siirrytään salin puolelle. Prinssi Mikael on hauduttanut pitkään ja hartaasti phokeittoa. Se on niin tukevaa, että siirrymme keittoillallisen jälkeen suoraan jälkiruokaan. Olut on paras ruokajuoma, mutta viiniäkin löytyy. Maistoimme Hanoissa Bia hoi-olutta. Se on kansanjuoma. Oluen ystävät istuvat matalilla muovituoleilla ja juovat tuopin jos toisenkin tuoretta pintahiivaolutta. Se ei maksa paljon mitään ja on tosi maukasta.

– Paitsi että se oli vaarallista, prinssi Mikael kertoi. – Joimme pari tuopillista ja minä siirsin tuoliani taakse päin saadakseni paremman asennon. Vieressä oli katukiveys ja kaaduin selälleni. Jouduin käymään sairaalassa paikattavana. Sain takaraivoon viisi tikkiä ja kuljin seuraavan viikon turbaani päässä, hän nauroi.

– Kylläpä tuoksuu hyvältä, vieraat kiittelivät, kun Mikael kantoi höyryävän lihakeittopadan pöytään.

– Hanoissa oli aika viileää. Tällainen kuuma keitto lämmitti kummasti, Pohjantuuli kertoi.

Kaikki lusikoivat maukasta keittoa hyvällä halulla.

– Tunnetteko tämän hedelmän? prinsessa kantoi jälkiruokatarjottimen pöytään.

– Näyttää ihan lohikäärmeeltä, Sointu arveli.

– Kyllä vain, tämä on dragon fruit eli lohikäärmehedelmä. Katsokaa, miten kauniin pinkinpunainen se on.

– Maku on mieto, vieraat arvioivat.

– Kokeilkaa tuoretta ananasta, viikunoita ja vesimeloniviipaleita. Maut sopivat hyvin yhteen.

Kun kaikki olivat kylläisiä, prinssi Mikael laittoi valokuvakoosteen pyörimään. – Saatte lähteä virtuaalimatkalle kanssamme, hän lupasi.

– Upeat maisemat, opettajat ihastelivat.

Kuvissa vilahti vihreitä riisipeltoja, hassuja hattuja, koriveneitä, hienohiekkaisia rantoja sekä suurkaupunkien vilinää.

– Saigonissa oli valtavasti moottoripyöriä, Mikael kertoi. – Katujen ylitys oli taitolaji. Piti kävellä rohkeasti, pyörät väistivät taitavasti meitä jalankulkijoita.

– Saammeko lainata näitä kuvia? Näytämme ne oppilaille, opettajat pyysivät.

– Totta kai saatte. Minulla on ne muistitikulla. Tulehan Kari tuonne työhuoneeseeni, näytän sinulle jotain näin miesten kesken, Mikael pyysi.

Pohjantuuli nauroi. – Älkää välittäkö, Mikaelilla on pullollinen kotipolttoista vietnamilaista kirkasta viinaa, se on kaamean pahaa. Ette menetä mitään.

Opettaja Sointu käveli kotiin päin rehtori Karin käsipuolessa. Tämä oli tunteellisella tuulella.

– Kuule Sointu, olen tykästynyt sinuun. Voidaanko tavata joskus kahdestaan?

Mitä Sointu vastasi, se jäi heidän kahden salaisuudeksi.

Myös opettajat Kati ja Ursula herkistelivät.

– Ursula, viime vuosi oli ikävä, kun et ollut koulussa.

– Minäkin kaipasin Kati sinua, olet rehti kaveri, Ursula sanoi ja otti Katia kädestä.

– Helmi-täti, sinun tarinat päättyy aina noihin aikuisten juttuihin. Kerro mieluummin taas niistä lohikäärmeistä. Jätit ne viimeksi Turun linnaan.

– Joonatan, olet oikeassa. Rami, meillä on jatkokertomus, jossa punaiset lohikäärmeet seikkailevat.

– Kuulostaa pelottavalta, Rami nauroi.

– Juodaan kuppi kaakaota ja jatketaan sen jälkeen, Helmi ehdotti.

– Vuh, sanoi Shems.

PUNAISET LOHIKÄÄRMEET PALAAVAT

Lohikäärmeet istuivat rivissä Turun linnan katolla.

– Täällä on kamalan kylmä ja aina sataa, ne marmattivat.

– Puhalletaan vähän tulenlieskoja, ne lämmittävät, vanhin lohikäärmeistä ehdotti.

– Onko tänään ilotulitus? kaupunkilaiset hämmästelivät. Taivas loimotti oranssinpunaisena.

– Apua, tulipalo, ihmiset huusivat, kun näkivät talojen katot liekeissä.

– Nyt livistetään, lohikäärmeet pelästyivät.

Paloautot kiiruhtivat paikalle, mutta se oli myöhäistä. Siitä alkoi Turun palo.

– Palataan takaisin juurillemme, lohikäärmeet päättivät. Ne olivat syntyneet Quun ja Tähden puutarhassa.

– Ei sinne voi mennä, siellä on se katala peikko ja jättiläisiä, vanhin epäröi.

– Etsitään lähistöltä meille oma kukkula. Sellainen, jossa on lammastarhoja ja vihreitä kasviksia.

– Minä en tykkää kaaleista, nuorin parahti.

– Ei mekään. Se kamala Mama pommitti meitä niillä Hämeen linnassa. Saatiin kuhmuja, muistatteko.

Kaikki muistivat ja pudistivat päätään.

– Ei kaalia, ei kaalia, ne lallattivat.

– Ei voi olla totta, kuningatar Ellinoora tähyili taivaalle. – Nuo eivät ole lintuja. Mitä ne ovat?

Kokki Kekäle ja Karri tulivat pihalle ihmettelemään.

– Karri, hae pian kaukoputki, kokki pyysi. – Kuningatar, ne näyttävät epäilyttävästi lohikäärmeiltä. Jos ne tulevat tänne, ne syövät kasvimaan tyhjäksi ja käyvät kotieläinten kimppuun.

– Taidan ottaa pikapuhelun Mamalle, Ellinoora päätti.

– Tulen katsomaan, olen ennenkin häätänyt ne pirulaiset tiehensä, Mama vastasi puhelimeen. Hän lähti saman tien taikamatolla matkaan ja laskeutui Ellinooran pihalle.

– Sainko tyylipisteitä? hän nauroi.

– Voi Mama, olit nopea. Katso, tuolla ne kaartelevat ja etsivät aamupalaa.

– Mietin matkalla, mistä lohikäärmeet pitävät. Tehdäänkö niille ansa? Ne rakastavat kultaa. Onko täällä lähistöllä mitään sorakuoppaa tai autiota paikkaa?

– Kyllä vain, tuon kukkulan takana on vanha hiekanottopaikka. Se on ollut tyhjillään vuosia. Siellä elelee villisikalauma. Kyläläiset pelkäävät niitä, eikä siellä käy kukaan.

– Täydellistä. Katso mitä pussissani on.

– Kultarahoja, kylläpä ne kimaltavat.

– Nämä ovat kultapaperilla päällystettyjä suklaamakeisia. Lennätetään ne sorakuopalle, hyppää kyytiin.

Rouvat kiitivät puiden ylläpuolella. Lohikäärmeet lähtivät seuraamaan heitä.

– Olisiko noista suupalaksi? ne supattivat. – Mutta mikä tuolla kiiltää?

– Kultaa, kultaa, lohikäärmeet lallattivat. Niiden silmät kiilsivät himosta.

Lohikäärmeistä vanhin laskeutui kulta-aarteen päälle. – Nämä tuoksuvat kiihottavilta. Kyllä meitä nyt onni potkaisi. Tehdään tähän pesä ja arvotaan vahtivuorot. Muut saavat käydä nappaamassa meille ruokaa. Näin tuolla metsässä hyvän näköisiä paisteja.

Elli ja Mama katselivat suuren pinjan latvasta lohikäärmeiden riemua.

– Loistavaa Mama, näistä ei ole meille enää harmia. Palataan linnaan aamiaiselle. Kokki lupasi paistaa kinkkumunakkaan.

– Toivottavasti saan myös ison kupillisen kahvia ja tuoreita croissanteja, Mama sanoi.

– Eiköhän se onnistu, nyt kiidetään matkaan.

– Hyvä juttu Helmi. Olen katsonut televisiosta Hobittien matkan Smaugin aarrekammioon. Tässä oli vähän samanlainen tunnelma.

– Ei se tähän lopu, olen suunnitellut tarinalle vielä jatkoa. Palataan siihen seuraavalla kerralla, kun tulette tänne minun luokseni.

– Sopii, on aina kiva odottaa uusia satuja, Joonatan sanoi ja haukotteli syvään.

– Minuakin jännittää, Rami sanoi.

– Arvasin, että iltasatu saa teidät uneliaiksi. Nyt molemmat yöpuulle.

PRINSESSA TÄHDEN KAKSOSET SYNTYVÄT

– Hienoa Quu, kun tulet tänne Lappiin käymään, Tähti sanoi puhelimessa. – Laskettu aika on viikon kuluttua. Ties vaikka pääset mukaan synnytyssairaalaan.

Kun Quu pääsi perille, sisältä kuului itkua.

– Hyvänen aika, joko ne ovat syntyneet? hän hämmästeli.

– Hei, tule peremmälle. Kaksospojat syntyivät etuajassa. Pääsimme eilen kotiin, Tähti kertoi. – He ovat uskomattoman pieniä, tule katsomaan.

Quu näki kaksi nyyttiä pienissä kehdoissa. Ne oli puettu vaaleansinisiin potkupukuihin ja villamyssyihin. Lahkeet olivat aivan liian pitkät. Molemmat kiljuivat pää punaisina.

– Eikö ole komeita poikia, Lassi tuli tervehtimään.

Quu halasi häntä. – Enpä olisi uskonut, että sinusta tulee kaksosten isä.

– En totta puhuen minäkään. Näin tässä vain kävi.

Tähti istahti keinutuoliin ja otti pojat rinnoilleen. Nämä vaikenivat heti. Quu katsoi vähän kateellisina. Hän ei ollut uhrannut ajatustakaan mahdolliselle äitiydelle.

– Suostuthan kummiksi? Tähti kysyi.

– Voi totta kai. Oletko miettinyt nimiä?

– Olen, mutta se on vielä salaisuus.

– Maltan odottaa. Olen onnellinen teidän molempien puolesta.

Viikko vilahti nopeasti. Tähti keskittyi hoitelemaan vauvoja. Quusta tuntui, että pojat söivät jatkuvasti. Vaipanvaihtoon hän ei uskaltautunut. Lassilla oli kädet täynnä työtä, sillä ruskaviikot olivat meneillään. Turisteja oli enemmän kuin koskaan.

– Nimiäiset ovat kuukauden kuluttua. Ajattelin kutsua Ellinooran ja Mama Maddalenan sekä Pohjantuulen ja Mikaelin. Harmi kun lapset eivät pääse. Koulusta tuskin saa lomaa kesken lukukauden.

– Älä huoli, minä juttelen rehtorin kanssa. Se voi onnistua, Quu lupasi.

– Kutsu rehtorikin, hän on tosi söpö, Tähti kehotti.

– Äh, meidän juttu on ohi. Parempi, etten enää hehkuta sillä, Quu sanoi.

– Oma on asiasi. Ystäviä ei ole koskaan liikaa.

– Poikien nimiksi tulee Kim ja Tom. Lassi olisi toivonut lappilaisia nimiä, mutta minä pidän enemmän tällaisista kansainvälisistä, prinsessa Tähti touhotti.

– Voi miten suloisia, Ebony katseli pikkupoikia silmät sirrillä.

– Olisitpa nähnyt heidät vastasyntyneinä. Olivat pieniä kuin linnunpojat, Lassi kertoi.

– Päivää etelän vieraat. Prinsessa Quun ja Lassin vanhemmat tulivat paikalle. He halasivat tytärtään ja kättelivät tämän ystävät.

– Olemme niin onnellisia näistä lapsenlapsista. Sinä Quu tuskin hankit tällaisia pienokaisia? he arvelivat.

– Pitäisi ensin hankkia niille isä, Quu tokaisi.

– Ehkä tarjokkaista on pulaa, isä päätteli. Kaikki nauroivat.

Mama Maddalena ja kuningatar Ellinoora halasivat Tähteä.

– Näytät onnelliselta äidiltä, pieni pyöreys pukee sinua, he sanoivat. – Onnea myös isälle, komeita poikia. Tuleeko niistä poromiehiä?

– Yrittäjiä, jos minulta kysytään. Tarvitsen tänne apumiehiä. Tosin siihen taitaa mennä muutama vuosi.

– Päästäänkö me moottorikelkka-ajelulle, Ellinooran lapset kyselivät.

– Heti kun tulee lunta, pääsette. Mutta nyt voitte kokeilla mönkijöitä.

Pojat innostuivat ja tytöt lupasivat lähteä ainakin katsomaan.

– Voidaanko kokeilla heti?

– Odottakaa vähän, tulen mukaan, käydään nyt ensin vain katsomassa ajopelit, Lassi lupasi.

– Minne kaikki hävisivät? Tähti kyseli. – Nimiäisjuhlat alkavat tuossa tuokiossa.

Kaikki ehtivät mukaan. Lapset odottivat innolla tulevia mönkijäajeluja. He malttoivat tuskin kuunnella, kun pojat saivat nimet. Tähti tarjoili seremonian jälkeen pannukahvia ja nisuja.

Mama ja Ellinoora vetäytyivät päiväunille. Quu jäi Tähden seuraan katsomaan, kun tämä imetti vauvoja.

– Nyt lapset, karataan, Lassi huhuili.

Kanervikko pöllysi, kun nuoret kokeilivat uusia ajokkeja.

– Hauskaa, he kiljuivat. Lassi oli tyytyväinen, kun pääsi ulos. Vauvojen tuoksu on ihanaa, mutta vielä parempi olla täällä raikkaassa luonnossa, hän tuumi.

Vieraat lähtivät jo seuraavana päivänä. Ellinooran lapset protestoivat.

– Täällä on paljon kivampaa kuin tylsässä koulussa.

– Älkää surku, tullaan taas joululomalla käymään. Nähdään miten pikkuprinssit kasvavat, Elli lohdutti.

Mama antoi lähtiessään Tähdelle paketin. – Voi minua hupsua, olin aivan unohtaa poikien nimiäislahjan. Avaa se nyt, hän kehotti.

– Mitä ihmettä, vauvansoseita iso laatikollinen, Tähti hämmästeli.

– Niin, ajattelin, että sinulla on muutakin tekemistä, kun keitellä lastenruokaa. Nämä kaikki ovat luomua ja säilyvät pitkään. Ne eivät tietenkään ole vielä ajankohtaisia, mutta puolen vuoden kuluttua ne ovat parhaimmillaan. Takaan että pojat eivät saa allergiareaktioita.

– Kiitos Mama, tämä on tervetullut lahja.

QUU TAPAA TELEVISION KUVAUSRYHMÄN

Prinsessa Quu viihtyi Turussa. Opiskelu oli innostavaa, mutta illat olivat pitkiä. Maalaaminen auttoi. Quulla oli tapana vetäytyä luentojen jälkeen ateljeen rauhaan. Hän muisteli kaiholla sitä kiihkoa, jolla hän oli maalannut ensimmäiset teokset kotilinnassa. Nyt värit olivat pastellinsävyisiä. Aiheet olivat esittävän ja abstraktin rajamailla. Ne kumpusivat sisimmästä. Quu kuunteli meditatiivista musiikkia ja unelmoi tuntureista ja vuolaista puroista.

– Hei, ollaan menossa illalla juhlimaan ensimmäisten tenttien läpimenoa, kurssikaverit suunnittelivat. – Lähde mukaan, he sanoivat Quulle.

– Mihin ajattelitte mennä?

– Hämeenporttiin, siellä käy kulttuuriväkeä ja opiskelijoita.

– Selvä, minä tulen, Quu lupasi. Hän sitaisi tummat hiuksensa sykerölle ja pukeutui pitkiin mustiin housuihin ja värikkääseen tunikaan. Korkeakorkoiset saappaat täydensivät asun. Enköhän kelpaa, hän tuumi.

– Quu, mukava kun tulit, kaverit heiluttivat kättään, kun hän astui sisään. – Varattiin pitkä pöytä, hae tuolta tiskiltä juotavaa.

Puheensorina yltyi sitä mukaa kun nuoriso kilisti lasejaan ja ilta tummeni.

– Hei, tuolla on kuuluisa turkulainen kirjailija ja tuolla muusikoita, kurssitoverit tiesivät. – Nuo taitavat olla toimittajia, olen nähnyt tuon kaverin televisiossa, joku huomasi.

Quu katseli, miten riehakas seurue nauroi toimittajan jutuille.

– Tuo kaunis nainen heidän pöydässään on turkulainen laulaja. Sen nimi on Anna-Riitta, Quun vierustoveri kertoi. – Tuo minullekin tuoppi, kun haet itsellesi, hän pyysi.

– Saatko tulemaan vielä kolmannen, yksi tytöistä pyysi.

– Yritetään, Quu suostui.

Tungos tiskillä oli melkoinen. Kun Quu sai tuopit käteensä, joku tönäisi häntä.

– Pahus, anteeksi, hän pyysi hämillään, kun huomasi kastelleensa vieressä seisovan toimittajan housut.

– Sattuuhan sitä, anna kun autan sinua noiden kolpakoiden kanssa, toimittaja tarjoutui. – Tule tuonne tiskin ääreen, niin täytetään sinun tuoppisi, mies pyysi, kun opiskelijatytöt olivat saaneet omansa.

– Minä olen Reko, entä sinä?

– Oikea nimeni on Kerttu, mutta kaikki kutsuvat minua Quuksi.

– Onpa kaunis nimi. Et taida olla turkulainen?

– En, olen täällä opiskelemassa.

– Minä olen syntynyt täällä, mutta asun nykyään Helsingissä. Tuolla ikkunapöydässä on kuvausryhmämme. Teemme juttua vahvoista naisista. Kuvaamme täällä Turussa Anna-Riittaa. Hän esiintyy myöhemmin illalla läheisessä yökerhossa. Haluatko tulla kuuntelemaan?

– Mielelläni, tämä paikka on jo nähty.

Anna-Riitta lauloi kirkkaalla äänellä Taas kukkii pellava. Kuvaaja Kustaa oli pystyttänyt ison filmikameran jalustalle. Assistentti Rane oli vieressä apuna, kun statiivin paikkaa piti vaihtaa. Äänittäjä Matilla oli vaaleanharmaalla karvalla päällystetty puomi. Hän kannatteli sitä käsivaralla.

Reko oli istahtanut Quun viereen salin etuosaan. Kuvaussihteeri Marlena kirjoitti kuvausraporttia. Hän kirjasi kappaleiden järjestyksen ja kestot.

– Filmin koostaminen sujuu nopeasti, kun leikkaajalla on käytössä skriptan raportit, Reko kertoi.

Anna-Riitan kappale vaihtui.

– Vanha heisipuu, tässä on tosi haikea sävel, Quu sanoi.

– Pidän laulujen tunnelmasta. Olemme kuvanneet ja haastatelleet Anna-Riittaa täällä hänen kotikaupungissaan. Olimme nopeampia, kuin ennakoimme. Nyt pitäisi löytää vielä toinen kiinnostava henkilö, sillä meillä on pari kuvauspäivää jäljellä, Reko kertoi. – Miten nämä opiskelukuviot? Voisitko esitellä meille yliopistoa ja kertoa miten ei turkulainen viihtyy täällä?

– Sopii, haluatteko tulla katsomaan myös ateljeetani? Harrastan opiskelun ohella maalaamista.

– Hienoa, dokumentin idea on esitellä vahvoja naisia monesta eri näkökulmasta.

– Nämä ovat mahtavia, Reko riemastui. – Quu, suostuthan haastatteluun. Haluan, että kerrot tavallisen opiskelijan arjesta. Sitten kuva siirtyy näihin huikeisiin maalauksiin. Taustalla voisi soida huilu. Sinä ilmestyt paikalle, otat siveltimen käteen ja jatkat maalaamista.

Myös Kustaa oli vaikuttunut. Hän oli itsekin taiteilija.

– Sinulla on aivan oma kädenjälki. Näistä kuvista tulee mieleen Lapin taika.

Quu hymyili. – Ei mikään ihme, olen sieltä kotoisin. Olen menossa joululomalla tapaamaan veljeäni Lassia ja hänen perhettään Luostolle.

– Ei voi olla totta. Teemme siellä jouluohjelmaa. Voimme jatkaa kuvauksia. Dokumentti esitetään vasta kevätpuolella. Marlena, olethan varannut jo meille majoituksen?

– Kyllä vain, Kuukkelimaja on käytössämme.

– Sieltä ei ole pitkä matka veljeni Safarikylään. Tiedän, että ystäväni Ellinoora on tulossa kuuden mustan adoptiolapsensa kanssa joululoman viettoon. Saatte värikästä kuvaa heistä, jos kansainvälisyys kiinnostaa.

– Kyllä vain. Kuulostaa siltä, että sieltä löytyy yksi vahva nainen lisää sarjaamme.

– Olette oikeassa, Elli ei ole mikään tavallinen rouva. Hän on Satulinnan Kuningatar.

– Ei voi olla totta. Minä tunnen hänet, Marlena puuttui puheeseen. – Olin mukana, kun kuvasimme joku aika sitten Kolmen Linnan kierrosta. Olen tavannut lapsetkin. Meille tulee hieno kuvausviikko Lapissa, hän hehkutti.

– Marlena, ota yhteyttä kuningatar Ellinooraan. Haluan varmistaa, että hän suostuu haastatteluun, Reko innostui.

Viimeinen kuvauspäivä tuli aivan liian pian. Quu oli esiintynyt edukseen ja kaikki olivat tyytyväisiä.

– Päivä on nyt pulkassa, Rane kiteytti ja pakkasi kameran autoon.

– Lähtekää vain, minä tulen huomenna junalla, Reko sanoi. – Minulla on täällä kavereita, irrottelen vähän nyt, kun meillä on nämä jutut purkissa.

Hän ja Quu heiluttivat kuvausryhmälle.

– Kivaa porukkaa, Quu kiitteli.

– En pärjäisi ilman tuota skriptaa, Reko sanoi. – Ollaan tehty jo pitkään yhteistyötä.

– Oletko lähdössä tapaamaan ystäviäsi? Quu vaihtoi puheenaihetta.

– Ei, keksin sen tekosyyksi. Ajattelin viedä sinut illalliselle, jos sopii.

Quu ilahtui. Hän oli kuvitellut, että toimittaja oli kiireinen.

– Minulla on sudennälkä, hän hymyili.

– Tiedän hyvän ruokapaikan tuolla Brinkkalan talon vieressä. Tule, mennään.

– En ole ikinä ennen syönyt pyttipannua, tämä on tosi maukasta, Quu kiitteli ravintola Teinissä.

– Täällä saa taatusti vatsansa täyteen. Pidätkö tästä Auran oluesta?

– Totta kai, ei tämän ruuan kanssa viini sopisikaan.

– Poiketaan tuonne Alkoon. Sieltä saa kylmää kuohuviiniä. Haluan tarjota sinulle maljan kuvausten päätteeksi. Voidaanko mennä teille?

Quuta huimasi. Tämä eteni turhan nopeasti.

– Mennään vaan, hän kuiskasi.

Ilta oli ihana. Rekolla riitti juttua. Quu rentoutui ja nauroi tämän kertomille kommelluksille.

– Kuulostaa siltä, että televisiotyö on täynnä hassuja tapauksia, hän sanoi.

– No jaa, työ on yleensä aika puuduttavaa. Aina on kiire ja uusia juttuja pitää keksiä koko ajan. Mutta välillä on huippuhetkiä, niin kuin tämä ilta sinun seurassasi.

– Voit jäädä yöksi, Quu lupasi kuohuviinin herkistämänä.

– Dokumentista puuttuu enää yksi vahva nainen. Meillä on nyt Laulaja, Taiteilija, Kuningatar, Tv-ohjaaja ja Seniorikansalaisten puolestapuhuja, Reko kertoi Quulle puhelimessa.

– Keitä ne kaksi viimeistä ovat? Quu kysyi kiinnostuneena.

– Tv-ohjaaja on Mirkku, joka tuli toimitukseen tv-teatterista. Hän ohjasi legendaarisen näytelmän Kustaa kolmannesta.

– Oi, olen nähnyt sen Yle Areenassa.

– Sirkka-Liisa tekee työtä ikäihmisten hyvinvoinnin puolesta. Suunnittelen sarjaa työnimeltä Tiistaitiima. Se käsittelee eläkeläisten arkea. Sirkka-Liisa on luvannut olla taustatukena.

Quu mietti hetken. – Kiinnostaisiko Ennustajaeukko? Ellinooran sydänystävä Mama Maddalena asuu Hämeenlinnassa. Hän antaa vain hyviä ennustuksia ja osaa sen lisäksi taikoa.

– Et ole tosissasi? Onko hän jonkinlainen silmänkääntäjä.

– Ei sinne päinkään. Kysy Marlenalta, hän on tavannut Maman.

– Oi, miten en itse keksinyt. Mama Maddalena on mahtava. Hän on ennustanut tarotkorteista minullekin ja kaikki piti paikkansa, Marlena hehkutti.

– Kuulostaa humpuukilta, mutta ajatus on mainio. Se täydentää dokumentin mainiosti, Reko innostui. – Sovi tapaaminen, niin lähdemme pienen kuvausryhmän kanssa käymään Hämeessä.

– Päivää Mama, ihana kun suostuit haastatteluun, Marlena halasi Mamaa.

– Päivää, olen Reko ja tässä on kuvaaja Ville. Saanko sinutella, niin kuin Ylessä on tapana.

– Kuulehan poika, en minä vielä niin vanha ole, että pitäisi teititellä. Tämä keskiaikapuku ja huivi hiuksilla hämäävät. Mama iski silmää.

– Hienoa, sopiiko, että istut tähän linnanpuiston penkille. Nostetaan pieni pöytä eteesi. Onhan sinulla tarotkortit mukana?

– Mikä kysymys, tietenkin on. Pakka kulkee aina matkassa.

Ville katseli kuvakulmia. Hän oli tyytyväinen saadessaan Hämeen punatiilisen linnan taustalle. Reko istuutui Mamaa vastapäätä.

– Haluatko oikean ennustuksen? Mama kysyi ilkikurisesti.

– En halua, mutta taiteen vuoksi pitää uhrautua, Reko virnisti.

Mama sekoitti pakan. – Nosta nyt itsellesi onnenkortti, hän kehotti. – Stop, nosta vasemmanpuoleisella kädellä, niin saat sydämen mukaan.

– Kas kas, nostit Paholaisen. Se taitaa sopia sinulle hyvin. Katso kuvassa on Pan jumala valkoisen vuorikauriin muodossa. Sillä on vahvat kierteiset sarvet. Taustalla näet seksisymboleja. Tämä on pakan eroottisin kortti. Paholaisella on pilkettä silmäkulmassa ja valtavasti luovaa energiaa. Tämä on myös huumorin kortti. Käytä luovuuttasi viisaasti.

– Tämä oli tässä, Reko sanoi vähän hämillään.

– Odota, käyn ottamassa kuvituskuvia tuolla linnan pihalla ja vallihaudoilla, Ville sanoi. – Lähde Marlena mukaan, niin saat tehtyä kuvausraportin saman tien.

– Quu kultaseni, haluatko päivittää kohtalosi?

– Tietenkin Mama.

– Nostit Intohimon. Näin heti tavatessamme, että sinulla menee hyvin. Sinä suorastaan säteilet. Intohimo osui kohdalleen, vai mitä?

– Voi Mama, taidan olla rakastunut.

– Se on ihana tunne, nauti elämästä. Se kaunistaa sinua ja antaa energiaa. En varoittele sinua nyt pettymyksistä. Tiedät itse, että elämässä on ylä- ja alamäkiä. Kuuntele sydämesi ääntä, niin voit hyvin.

– Nyt matkaan, Reko kiirehti, kun Ville ja Marlena palasivat.

– Tule Marlena, miehet pakkaavat hetken autoa, Mama pyysi. – Ehdit nostaa onnenkortin. Sauvojen yhdeksikkö Lujuus. Luota omiin voimavaroihisi. Vaikka elämä ei aina suju niin kuin toivot, löydät itsestäsi vahvuutta. Olen vaistonnut, että olette Rekon kanssa samalla aaltopituudella. Miehet ovat kauniiden naisten vietävissä, mutta lopulta hän tarvitsee sinua. Älä tee mitään hätäisiä ratkaisuja.

Marlena halasi Mamaa. – Kiitos, haluan uskoa sinua. Elämä tuntuu vain välillä kurjalta.

– Miten ne taikatemput? Ville muisti kysyä ennen lähtöä.

– En rupea pelleksi, Mama sanoi tomerasti.

Reko vaikutti helpottuneelta. – Näkemiin Mama, tämä oli mielenkiintoinen päivä, hän kumarsi.

Mama heilautti kättään hyvästiksi.

– Hei, mistä nämä paperipussit ilmestyivät, matkalaiset hämmästyivät.

– Löydätte niistä matkaeväät, viipurinrinkelit ja pahvimukilliset kuumaa kahvia, Mama virnisti. – Hyvää matkaa.

KAIPAUS

Prinsessa Quu istui pienessä asunnossaan. Levylautasella pyöri Anna-Riitan levy Ihmisten enemmistö.

Päivät lyhenevät
sateiden aika alkaa
selko selällään odottaa oveni sinua
Miksi viivyt niin kauan?
Pöydällä vihreä paprika, suolaa ja leipää
säästin viiniä, olen juonut siitä jo puolet

Miten joku on voinut tuntea samoin kuin minä nyt, hän nyyhkytti. Elämä oli hetken ihanaa ja sitten kaikki loppui. Quu kaatoi itselleen loputkin viinipullosta. Kyyneleet virtasivat poskille. Olo oli kurja.

Rekosta ei ollut kuulunut sanaakaan Mama Maddalenan haastattelun jälkeen. Quu oli yrittänyt soittaa miehelle tämän työpaikalle, mutta ei ollut tavoittanut tätä. Myöskään Marlena ei vastannut.

– Pahus, ovat tietysti jollakin hauskalla työmatkalla ja minä istun täällä ypöyksin, hän suri.

Puhelin pirahti. Nyt se on Reko, Quu sydän sykähti, kun hän riensi vastaamaan.

– Moi Quu, lähde bilettämään meidän kanssa, yksi kurssitovereista pyysi.

– En jaksa, toisen kerran sitten, Quu vastasi.

Hän hautasi pään tyynyyn ja nukahti. Yö oli levoton. Hän näki unessa ilkkuvia vieraita kasvoja ja kiiluvia silmiä.

Aamulla pää oli raskas. En jaksa lähteä tänään luennolle, hän päätti ja otti särkylääkkeen. Se auttoi hetkeksi. Quu avasi uuden viinipullon ja lähti ateljeen puolelle. Illalla maalaustelineessä komeili pirunsarvinen pukki, jolla oli Rekon kasvot. Olo oli korjaantunut päivän mittaan. Quu hihitti. Siitä sait, senkin lurjus.

Television iso ulkolähetysauto oli pysäköity Kelopirtin eteen. Iloinen Kerttuli oli ovella vastassa.

– Olen tehnyt kameroille tilaa tuonne ruokasaliin. Takassa on tuli ja joulukuusi koristeltu, hän esitteli. Kuvaaja Napo teki ohjaaja Mirkun kanssa suunnitelmaa.

– Laitetaan keskustelupöytä joulukuusen eteen. Sijoitan kaksi kameraa sen viereen ja kolmannen tuonne salin perälle. Saadaan yleisökin kuviin.

Toimittaja Reko jututti paikalle saapuneita kunnan päättäjiä ja kulttuurivaikuttajia. Marlena piirsi istumakartan jaettavaksi kameramiehille ja äänittäjille.

Reko taputti käsiään. – Kuunnelkaa kaikki. Nauhoitamme ensin tämän keskusteluosuuden. Tehdään se kuin suora lähetys, ei panna välillä poikki. Sen jälkeen kuvataan musiikkiesitykset. Jatketaan iltapäivällä ja huomenna inserttikuvauksilla. Ne editoidaan myöhemmin keskustelun lomaan. Zoe odottelee teitä esiintyjät tuolla viereisessä huoneessa meikkiin. Aloitamme niin pian kuin mahdollista.

– Kerro Lassi, millaista on tehdä bisnestä täällä Lapissa. Riittääkö asiakkaita? Reko aloitti haastattelun.

Lassi hehkutti Safarimatkat yrityksellään. Reko keskeytti nopeasti. – Ei mainoksia, kiitos. Kerttuli, olet tämän Kelopirtin sielu. Ovatko turistit löytäneet tänne?

– Kyllä vain, meiltä saa Lapin parasta poronkäristystä, tyttö aloitti.

– Ei mainoksia, kiitos. Reko oli epätoivoinen. – Poikki. Aloitetaan nauhoitus alusta. Kertokaa vain kokemuksista, mutta älkää tehkö sitä liian yksityiskohtaisesti. Tämä ei ole Mainos-tv.

Alkuhankaluuksien jälkeen keskustelu yltyi välillä jopa väittelyksi.

– Hyvä meillä on nyt tarpeeksi materiaalia. Voitte siirtyä nauttimaan Kerttulin poronkäristystä. Jankka, ovatko muusikot valmiina?

– Kyllä vain, minä soitan haitaria ja Seidat laulavat, Jankka sanoi.

– Otetaan yksi harjoitus, äänisuunnittelija Jaska toivoi.

– Hyvä, sitten purkkiin.

– Hyvä yleisö, nyt on yhteislaulun aika. Osaattehan kaikki Katri-Helenan kappaleen Joulumaa. Marlena jakaa teille sanat.

Sali raikui tuota pikaa laulusta:

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa

– Kiitos yleisö. Se meni niin hienosti, että otetaan vielä toinen kappale.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

Nauhoitus päättyi herkkiin tunnelmiin.

– Olitko tyytyväinen materiaaliin? Ohjaaja Mirkku kysyi Rekolta.

– Olin, siinä oli joulutunnelmaa. Nauhoitetaan illalla lisää tuolla ulkona hämärässä. Pyysin, että Kerttuli sytyttää pihalle lyhtyjä. Ehkä näemme myös joulupukin ja tonttuja.

Ulkona oli kultainen valo. Kelopirtin ympärillä oli lunta toista metriä. Pienet tonttupojat ja tytöt kurkkivat kuusten takaa. Joulupukki saapui porolla pihaan. Tontut hyppäsivät reen kyytiin ja lauloivat:

Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo
Kansa kartanon hiljaisen
Yösydän untaan kiskoo

– Tämä ei jätä ketään kylmäksi. Meillä on kohta mahtava jouluohjelma kasassa. Jatketaan huomenna. Haluan kuvia poroista ja koiravaljakoista, Reko sanoi.

– Siirrämme ulkolähetysauton tuonne Lassin Safarimatkojen pihaan. Kuvausohjelmassa on ulkokuvien lisäksi vielä yksi haastattelu. Kuningatar Ellinoora on luvannut kertoa elämäntarinansa.

– Toivottavasti se mahtuu tälle kelalle, kuvanauhoittaja Tauno sanoi.

– Kuinka pitkä se on?

– Vain 120 minuuttia.

– Yritän pysyä kohtuudessa, Reko nauroi. – Kelopirtissä on tarjolla koko porukalle kermaista lohikeittoa. Kiitos tästä päivästä.

– Harmi, että et Quu pääse kanssamme joululomalle Lappiin, kuningatar Ellinoora valitti puhelimessa. – Että pitikin saada tuollainen flunssa juuri loma-aikana.

Quu niiskutti enemmän kuin uskottavuuden kannalta olisi ollut tarpeen. Hän oli päättänyt, ettei enää koskaan halunnut nähdä Rekoa. Olen päässyt siitä typpistä eroon ja hyvä niin, hän vakuutti itselleen. Hankin uuden elämän.

– Täällä on lunta enemmän kuin ennen, Ellinooran lapset riemastuivat, kun saapuivat prinsessa Tähden ja Lassin Safarimatkojen pihaan.

– Päästään laskettelemaan ja ajamaan moottorikelkoilla, pojat innostuivat.

– Hei, ensin majoittumaan, Elli komensi katrastaan.

Kaksoset tuhisivat porontaljan alla vaunuissa.

– Eikö nuo lapset palellu, täällähän on pakkasta? Elli huolehti.

– Ei, heillä on toppahaalarit ja vaunuissa on lämmin. Nukkuvat ulkona kaikkein parhaiten, Tähti kertoi.

Kuningatar Ellinoora ja lapset asettuivat tuttuun Loso-majaan. Tähti tarjoili heille ravintolasalin puolella iltapalaa.

– Maistakaa tätä lapinjuustoa ja lakkahilloa, se on herkullista, hän kehotti.

– Onko lettuja myös? Mohamed herkkusuu kysyi.

– On toki ja kermavaahtoa. Jaksatte näillä eväillä nukkua. Huomenna on puuhapäivä.

– Marlena ja Jankka, siitä on aikaa, Ellinoora halasi molempia. – Sinä tyttöseni näytät pirteältä. Olet toipunut surusta?

– Joo, oli se vaikeaa, mutta työnteko helpottaa, Marlena totesi. Hän muisteli vieläkin haikeudella liian nuorena kuollutta toimittaja Lekua.

– Jankka, sinä olet pulskistunut, Elli huomasi.

– Niin taidat olla sinäkin, Jankka antoi takaisin.

Reko tuli paikalle. – Kuningatar Ellinoora, ilo tavata teidät.

– Poika poika, saat sinutella.

– Kiitos. Katsoin meille hyvän haastattelupaikan. Tämä Napo ehdotti, jos istuisimme takan äärellä. Prinsessa Tähti lupasi tuoda meille kuumat glögit, niin juttu luistaa paremmin.

– Kuningatar teillä – anteeksi – sinulla on kuusi reipasta tummaihoista lasta. Kerrotko aluksi, mistä löysit heidät, Reko aloitti.

– Kotikyläni lähistöllä haaksirikkoutui laiva ja nämä lapsoset jäivät orvoiksi, Elli kertoili. – Adoptoin heidät ja se oli parasta mitä elämässäni on tapahtunut.

– Kuulin, että olet seikkaillut Mama Maddalenan kanssa maailmalla.

– Voi, Mama on sydänystäväni. Hän on vienyt minut lentävällä matolla ympäri maailmaa. Viimeksi kävimme Japanissa.

Reko vaikutti epäuskoiselta. – Jospa siirrymme vakavampiin aiheisiin. Millaista on ylläpitää Satulinnaa näinä aikoina? Eikö se tule kalliiksi?

– Mitä vielä, linnan aarrekammiossa on kultakolikoita enemmän kuin tarpeeksi. Ja viinikellarissa viiniä, hän lisäsi.

– Leikataan tämä kohta pois, Reko sanoi. – Jos köyhä kansa kuulee, että sinulla on aarrearkku, rosvot valtaavat linnasi tuota pikaa.

– Ehkä niin. En tullut ajatelleeksi, Elli myöntyi. – Jätetään tämä aihe kokonaan pois.

– Olen kuullut, että rakastat eläimiä. Sinullahan oli sirkus linnan pihalla?

– Niin oli, mutta ne juonikkaat karkasivat. Tapasin niistä osan Korkeasaaressa. Voivat hyvin, joten en ole pahoillani.

Juttu olisi jatkunut ties kuinka kauan. Reko yritti lopettaa monta kertaa, mutta Ellinoora jatkoi, kun oli päässyt vauhtiin.

Mirkku huokaili. – Meillä on kova homma lyhentää tämä haastattelu. Huolehdithan Marlena, että joku kirjoittaa tarinan puhtaaksi.

– Totta kai, meillä on toimituksessa tiedossa useita litteroijia. He ovat nopeita ja taitavia.

– Lapset, suostuttehan avustajiksi? Kuvaamme huomenna koiravaljakoita ja moottorikelkka-ajelua. Niin ja poroja tuolla aitauksessa, Reko kysyi.

– Jee, nuoriso huusi.

– Marlena, hyppää moottorikelkkani kyytiin. Saat ottaa pikkukameralla kuvituskuvia, Reko kehotti. – Saadaan tunnelmaa, nuo isot kamerat ovat tähän touhuun turhan jäykkiä.

Marlena istahti takaperin kyytiin ja antoi kameran pyöriä. Lumi tuprusi ja vauhti oli hurja. Hän tunsi elämisen riemua. Mama Maddalena taisi sittenkin olla oikeassa tarotkorttiensa kanssa. Elämä on vakaalla pohjalla ja saan tehdä työtä, josta nautin. Eikä tuo Rekokaan ole hassumpi, hän tuumi.

– Nyt on illanvieton aika, Reko hehkutti illalla. – Meillä on ohjelma kasassa ja hyvä sellainen onkin. Palaamme huomenna Pasilaan ja koostamme ohjelman ensi viikolla. Mutta sitä ennen olemme vapaalla. Jankka on luvannut soittaa toivekappaleita. Ehdotan jouluaiheisia lauluja. Kerttuli on kattanut tuonne saunatupaan kinkkukiusausta ja punaviiniäkin löytyy.

Reko sai raikuvat aplodit.

Sika, se kuulan kalloon saa
Sika, sen setä teurastaa
Sika, ja setä verta juo
Sika, se joulumielen tuo

Kameramiehet lauloivat kuorossa.

– Äh, teillä on aina hurja meininki, Marlena sanoi. – Voidaanko laulaa jotain tunnelmallista? Tämä on minun suosikkini. Marlena aloitti heleällä äänellä ja Jankka säesti:

Joulu on taas, riemuitkaa, nyt lapsi on meille tänä yönä syntynyt tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan.

– Se oli kaunis. Mirkku, mitä sinä haluat laulaa?

– Sopiiko tämä, se on kaunein joululaulu, jonka tiedän? Mirkku aloitti ja muut yhtyivät tuttuun säveleeseen:

Maa on niin kaunis
kirkas Luojan taivas
Ihana on sielujen
toiviotie
– Lisää toiveita?

– Minusta yksi komeimmista joululauluista on Jussi Björlingin esittämä Oi jouluyö, Reko sanoi.

Oi jouluyö, oi autuas sä hetki

Kun ihmiseksi sai Herra taivahan
– Menipä tämä nyt herkäksi. Saanko laulaa teille vähän toisenlaisen joululaulun, Jankka ehdotti. Se menee näin:

Loistaa kuusen kynttilät,
Lasten silmät säihkyvät.
Jo eteisessä kopisee
Ja ovi narisee.

Siellä joulupukki on,
Ukko raavas, parraton.
Ison nyrkin kohottaa,
Perheväelle karjahtaa: Mitäs täällä lymyillään,
Ja hilpeästi hymyillään?

– Huh, olipa kamala. Minä lähden nyt nukkumaan, Mirkku sanoi tuohtuneena.

Muut nauroivat. – Ilta on vielä nuori, mennäänkö tuonne ravintolasalin puolelle tanssimaan? kameramiehet ehdottivat. Eetu otti Marlenaa käsipuolesta. – Saanko luvan?

Aamulla kaikki olivat kalpeita. Ilta oli venynyt valomerkkiin asti. Souvarit olivat soittaneet nostalgiakappaleita. Marlena herätteli mattimyöhäisiä.

– Pian nyt. Emme saa myöhästyä Rovaniemen junasta.

Ulkolähetysauto oli lähtenyt jo aamuvarhain pitkälle paluumatkalle. Pienempi kuvausauto oli määrä ajaa junaan. He ehtivät juuri ja juuri ajoissa.

– Ihana että meillä on muutaman päivän loma ennen töihin paluuta, Marlena huokasi. Hän istui tukevasti Rekon ja Jankan välissä auton takapenkillä, sikaosastolla. Herroilla oli mukana taskumatti, josta he tarjoilivat auliisti virkistystä.

– Taidan torkkua koko junamatkan, Marlena haaveili. Työmatkat ovat kivoja ja raskaita. Se oli viimeinen ajatus ennen suloista unta. Hän liiteli Eetun käsivarsilla valssin tahdissa ja lauloi duettoa Jankan kanssa. Reko tarjoili kuohuviiniä.

– Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, hän hyräili unen syövereissä.

JOONATAN ON KYLLÄSTYNYT

– Helmi-täti, sinusta on tullut tylsä. Kerrot jatkuvasti näitä aikuisten juttuja. Ne ei kuulosta ollenkaan saduilta.

– Voi Joonatan, innostuin Quun tarinasta. Yritin kuvata tunteita, joita minulla itselläni on ollut.

– Äh, keksi jotain hauskaa.

– Lupaan, jatketaan huomenna.

– Menen vielä hetkeksi pelaamaan, Joonatan sanoi ja vetäytyi makuuhuoneeseen.

– Kuulin osan, kun kerroit Joonatanille Prinsessa Quusta ja siitä kuvaussihteeritytöstä, Joonatanin Tuuli-äiti sanoi. – Sain juuri Jennin nukkumaan. Istutaanko hetki täällä sinun sohvallasi.

– Mukava kun tulit lasten kanssa käymään. Avaanko viinipullon?

– Se olisi ihanaa. Minulla ei nykyään ole koskaan omaa aikaa. Kun Jenni menee nukkumaan, jaksan valvoa hädin tuskin tunnin. Saulilla on omat menonsa. Hän tuo työt kotiin.

Tuulin mies oli toimittaja. Hän oli töissä Aamulehdessä.

– Ymmärrän hyvin sitä Marlenaa. Tarinasta päätellen hän on aina töissä.

– Olet oikeassa, tyttö on sinkku. Hän on ihastunut toimittaja Rekoon, mutta tämä on oikea vilkkusilmä. Siinä on tragedian aineksia.

– Oletko itse kokenut samaa?

– Mistä arvasit? Ihastuin hurmuriin, joka osoittautui kaksinaamaiseksi. Antoi minun uskoa, että olen hänelle tärkeä ja samaan aikaan se lurjus seurusteli usean muun naisen kanssa. Olet onnekas, kun sinulla on Sauli, Helmi sanoi.

– No jaa, meillä menee ihan ok, mutta ensi hurmio oli liian nopeasti ohi. Tietysti Jennin syntymä vaikutti asiaan. Olen kuitenkin tyytyväinen, vaikka arjen pyöritys on välillä raskasta. Eikö sinulla ole ketään? Haa, näen kasvoistasi, että jotain on ilmassa.

– Olen tapaillut yhtä Ramia. Hän on muusikko ja käy täällä harvoin. Aina kun tapaamme, tunnen eläväni. Sydän hakkaa, enkä pysty ajattelemaan muuta kuin sitä.

– Selvä rakastumisen merkki, Tuuli sanoi. Olen vähän kateellinen. Kilistetään sille.

– Aamupuurolle, Helmi huhuili seuraavana päivänä. Jenni oli ollut pirteänä hereillä jo tunnin. Joonatan kurkisti peiton alta.

– Nukun vielä hetken, kerrotko sitten aamusadun?

– Ihan lyhyen, tule nyt puurolle. Minulla on sen kanssa mansikkahilloa.

Joonatan istahti sohvalle suupielet punaisina.

– Käyn Jennin kanssa leikkipuistossa, hauskaa satuhetkeä, Tuuli huhuili eteisestä.

– Kerro vaikka niistä lohikäärmeistä, poika toivoi.

Helmi hymyili ja päätti panna pisteen lohikäärmeseikkailuille.

– En jaksa enää vahtia näitä kultajuttuja, lohikäärmeistä nuorin valitti. Ne haisevat pahalta.

– Voi ei. Muutkin huomasivat, että kulta-aarre oli litistynyt ja ruskeaa suklaamassaa pursui papereiden välistä. – Meitä on petetty. Se katala Mama on varmasti tämän takana, ne valittivat.

– Ei kultaa, ei kultaa, nuorimmat lallattivat.

– Olkaa hiljaa, minun täytyy miettiä, vanhin sanoi. – Palataan Hämeen keskiaikafestivaaleille ja haastetaan Mama kaksintaisteluun.

Punaiset lohikäärmeet kaartelivat markkina-alueen yläpuolella.

– Tuolla on Maman teltta, ne huomasivat. – Nyt äkkirynnäkköön.

– Kuka reuhtoo telttani kattoa? Mama huusi, kun ylhäältä kuului raivokasta kirkunaa. Hän ryntäsi ulos ja huitoi käsiään.

– Pahuksen lohikäärmeet, eikö teistä pääse koskaan eroon. Loihdin teidät sammakoiksi.

Lohikäärmeet pelästyivät. Eivät ne halunneet muuttua sammakoiksi. Ne syöksivät tulta, mutta festivaalien palopäällikkö ryntäsi paikalle vaahtosammuttimen kanssa.

– Onko teillä tulentekolupa? Jos ei, poistukaa välittömästi paikalta.

Lohikäärmeet kääntyivät paluumatkalle.

– Ei täällä ole kivaa, kohtelevat meitä hävyttömästi, ne puhisivat. Minne mentäisiin?

– Menkää Korkeasaareen, Mama huusi niiden perään. – Saatte siellä mukavan häkin ja tuoretta ruokaa joka päivä. Turistit käyvät ihmettelemässä, mitä outoja otuksia olette. Saatte paistatella somessa. Teistä tulee kuuluisia.

– Hei, siinä on ideaa. Saamme täysihoidon ja ihailijoita kaupan päälle.

– Korkeasaareen, Korkeasaareen, lohikäärmeet lallattivat.

– Huh, olipa täpärällä, Mama sanoi. – Onneksi ne ovat helposti huijattavia.

– Helmi, se oli kiva. Harmi, kun kohta pitää lähteä kotiin.

– Nähdään Joonatan taas pian. Lupaan että keksin jatkossa sinulle lisää kunnon seikkailuja.

– Ei sillä ole väliä. Tykkään Quusta ja niistä muista satuhenkilöistä. Minulla on koulussa yksi tyttökaveri. Olen kertonut näitä sinun satuja. Hän haluaa kuulla jatkuvasti lisää.

– Mikä tytön nimi on?

– Ulpukka.

– Kuule Joonatan, tulkaa joskus yhdessä. Haluaisin kovasti tavata ystäväsi.

– Joo, ei Ulpukka ole tyttöystävä mutta ihan kiva kuitenkin.

– Selvä, nähdään pian.

JOULUOHJELMA JA KUUDEN VAHVAN NAISEN DOKUMENTTI VALMISTUVAT

– Quu, olet parantunut, kuningatar Ellinoora iloitsi. – Tule tänne viereeni. Katsotaan yhdessä Suomen Television jouluohjelma. Se alkaa kohta ja näemme sen internetin välityksellä.

Quu oli matkustanut Ellin luokse jouluksi. Lapset istuivat lattialle levitetyillä tyynyillä. Kokki Kekäle tarjoili kaikille kuumaa glögiä.

– Arvon rouvat, saanko lisätä mukeihinne vähän terästystä.

– Hyvä, minua jännittää, Elli sanoi. – Olisipa Mama täällä. Häntä vaivaa kihti. Lupasi istua omalla sohvallaan ja katsella ohjelmaa sieltä. Soittelemme vielä tänä iltana.

– Onpa siellä paljon lunta. Katso, nuo harmaanuttuiset tontut hyppivät kinosten keskellä, Quu sanoi. – Hei, tuolla on tuttuja. Kylläpä Ebony laskettelee vauhdikkaasti.

– Nyt ollaan moottorikelkka-ajelulla. Näetkö, tuossa menee Leonardo ja tuossa Mikke.

– Hyvä Ham, pojat huusivat, kun Mohamedin kelkka ohitti muut.

– Miksi tässä ohjelmassa on näin paljon puhetta? lapset nurkuivat, kun kuva siirtyi Kelopirttiin.

– Tämä on asiaohjelma, Elli tiesi. – Näettekö, Lassi on mukana ja puhuu turistibisneksestä.

– Mekin osataan tämä laulu, lapset innostuivat, kun yleisö lauloi tontusta.

– Laulakaa mukana, kyllä tänne ääntä mahtuu, Elli kehotti.

– Joko se loppui, oltaisiin haluttu katsoa niitä moottorikelkkakuvia lisää, lapset sanoivat, kun lopputekstit pyörivät ruudulla.

– Minulla on yllätys. Muistatteko kun kerroin, että Lapissa kuvattiin muutakin. Kuuden vahvan naisen dokumentti on valmis. Marlena lähetti minulle kasetin. Saamme nähdä sen ennen virallista lähetystä.

– Keitä siinä esiintyy?

– Siinä on loistavia tv-tähtiä kuten minä, Quu ja Mama Maddalena, Ellinoora kehui silmät tuikkien. Lapset innostuivat.

– Saadaanko nähdä se heti?

– Tietysti, tule Karri ja laita kasetti pyörimään.

– Saadaanko herkkuja myös? Ebony kysyi toiveikkaasti.

– Saatte, nythän on joululoma.

– Vau, mekin esiinnytään täällä. Katso Elli-täti, Kleo ja Toini ovat tuolla poroaitauksessa.

– Ebony ja Ham vilahtivat juuri pulkkamäessä, Mikke huomasi. – Ja me ollaan Leon kanssa koiravaljakon kyydissä, kivaa.

– Lapset, kuunnelkaa nyt mitä Elli-täti kertoo, Quu pyysi. – Puhuit hyvin, hän kehui.

– Niin sinäkin Quu ja maalauksesi ovat hienoja.

– Shhh, nyt Mama kertoo ennustamisesta. Hih, toimittaja sai kuulla kunniansa, Elli nauroi.

Quu katseli kulmat kurtussa, miten Reko kiemurteli, kun Mama ennusti hänelle tarotkorteista.

– Hyvä Mama, Elli nauroi tälle puhelimessa. Se toimittaja meni ihan hiljaiseksi.

– Sai ansionsa mukaan, Mama sanoi. – Miten Quu jaksaa?

– Hyvin, miten niin? Tai oli hän ennen joulua flunssassa. Ei päässyt Lappiin meidän kanssa.

– Arvasin, toivottavasti tauti on jo ohi.

– Tuolla hän pelaa lasten kanssa lautapeliä ja ahmii suklaata.

– Se on hyvä lääke sydänsuruihin. Voi hyvin Elli. Minun kihtini on paranemaan päin, kun jätin oluttuopit väliin. Juon nykyään kuohuviiniä saunan jälkeen. Siitä tulee hilpeä olo.

– Oliko kyläkoulussa tänä vuonna taidenäyttely?

– Joonatan, hyvä kysymys. Nyt kun Ursula oli palannut vuorotteluvapaalta, hän otti ohjat käsiinsä. Hän opetti lapsille perspektiivioppia ja teknistä piirustusta. Nämä eivät innostuneet ollenkaan. Mikke protestoi ja piirteli tunneilla omia juttujaan. Ursula suuttui ja antoi pojalle huonon arvosanan.

Jouluna luokan seinät oli koristeltu tylsillä geometrisillä kuvilla. Onneksi oppilaiden vanhemmat vaativat palaamista vapaamuotoiseen opetukseen. Ursula loukkaantui ja hakeutui naapurikylän kouluun. Rehtori päätti, että Mikke saa ohjata kuvistunnit kevätlukukauden ajan. Lapset hurrasivat.

– Hienoa, kerro seuraavalla kerralla, mitä he tekevät.

– Joo, taidan tietää jo.

Helmi suunnitteli mielessään lasten vallankumousta.

TIISTAITIIMA

– Lähetämme suorana joka tiistai seniorikansalaisille suunnatun ohjelman, Reko kertoi studiotiimille. Mirkku ohjaa ja Marlena skriptaa. Meillä on vakiovieraita viisi. He ovat nyt meikissä, mutta tulevat kohta tänne studiolle. Minä toimin vuoroviikoin keskustelun vetäjänä Harrietin kanssa. Hän on lääkäri ja käsittelee kaikki rempat. Minä keskityn lainsäädäntöön ja käytännön kysymyksiin. Minulla on apuna professori Sirkka-Liisa ja Kelan ylilääkäri Antti. Tapaatte heidät tulevina viikkoina.

– Tänne päin, tervetuloa Jutta, Sakari, Pekka, Aarne ja Elsi. Te saatte tehdä ne kaikki tyhmät kysymykset, joita vanhukset eivät kehtaa, Reko ohjeisti.

– Hei, ei puhuta vanhuksista. Ikäihmiset tai seniorit ovat parempia termejä, Mirkku oikaisi.

– Olet oikeassa, kunnioitamme meitä vanhempia kansalaisia, Reko korjasi. Marlena, piirrätkö istumajärjestyksen.

– Kyllä vain. Harjoittelemmeko ensin?

– Käydään kuvakierros, niin näemme, mitkä kamerat saavat parhaat lähikuvat, Mirkku sanoi.

– Suoraan lähetykseen aikaa kolmekymmentä sekuntia, studio-ohjaaja Timppa ilmoitti. Esiintyjät olivat valmiina. Marlena ja Mirkku istuivat ohjaamossa miksaaja Heltsin kanssa. Äänisuunnittelija ja tarkkailijat olivat viereisessä huoneessa ja tv-kuvaaja, kuvatarkkailija sekä valomiehet toisessa.

Lähetys sujui mallikkaasti. Marlena laski viimeiset sekunnit aikaisemmin kuvatuista inserteistä. Hänen kunnia-asiansa oli, ettei kuva mennyt mustille.

– Kiitokset, palaamme viikon kuluttua ruutuun. Käykää internetsivuillamme sitä ennen. Siellä on tietokilpailu ja oikein vastanneiden kesken arvomme uutuuskirjoja, Reko lopetti.

Marlena käynnisti teksigeneraattorin. Lopputekstit rullasivat ruudussa. Lähetyksenvalvoja ilmoitti, kun kuva siirtyi pois nelosstudiolta.

– Hyvä me, tämä oli hieno aloitus, Reko sanoi. Jatkamme ensi viikolla. Harriet vetää silloin keskustelun. – Lähdetkö Marlena oluelle kanssani? hän kysyi, kun muut olivat lähteneet.

– Yhdelle, kiitos. Minä lupasin käydä illalla katsomassa äitiäni. Hän asuu nykyään palvelutalossa. Sillä on kaamea nimi, Hopeahapset.

Reko nauroi. – Voidaan käydä siellä kuvaamassa joku päivä. Onko äitisi skarppi?

– Ei sinne päinkään, hänellä on muistisairaus. Tuntee sentään minut. Valittaa, etten käy koskaan, vaikka olisin ollut edellispäivänä.

– Hei tyttöseni, katsoin sen eläkeläisohjelman. Mukava kun olet mukana tekemässä sitä, äiti kiitteli, kun Marlena tuli. Hänellä oli kirkas hetki.

– Näitä tiimoja tulee joka tiistai, muista katsoa jatkossakin, Marlena kehotti. – Tai voin sanoa hoitajille, luulen että nämä ohjelmat kiinnostavat kaikkia täällä.

– Mennään kahvioon, haluat varmaan kupposen, äiti ehdotti.

– Mennään vaan, mutta nyt on liian myöhä kahviin. Et saa nukuttua, Marlena huolehti.

– Otetaan sitten kaakaota, se on hyvää, äiti myöntyi.

– Nauhoitamme veteraanipäivän Tiistaitiiman Peurungassa, Reko kertoi tiimille. – Huhtikuun lopussa on toivottavasti kevättä ilmassa. Haastattelen veteraaneja kuntoutuksen lomassa. Kuvaamme paljon inserttejä. Siellä on upea uima-allas ja hyvin varustettu kuntosali. Marlena jakaa teille kuvausaikataulun.

Kuntoutuskeskus oli upea. Marlena pulahti joka aamu ennen aamiaista uimaan.

– Kyllä näiden veteraanien kelpaa. Ruoka on herkullista ja huoneet tilavat, Marlena kehui. – Minun vanha äitini asuu palvelutalossa pienessä huoneessa ja valittaa, että ruoka ei maistu miltään. Määrärahoja kuulemma supistetaan koko ajan.

Reko kuunteli ja lupasi ottaa aiheen esiin tulevissa Tiistaitiiman lähetyksissä.

Kun kuvaukset olivat ohi, ryhmä kokoontui päätösillalliselle ennen seuraavan aamun kotimatkaa. Tarjolla oli tukevaa lihapataa ja kermaperunoita.

– Apua, en jaksa liikahtaakaan, Marlena valitti syötyään jälkiruuankin.

– Tuolta salin puolelta kuuluu musiikkia, mennään sinne sulattelemaan, kuvausryhmän pojat ehdottivat.

– Hei täällä on karaoke. Marlena, lauletaan duettoa, kuvaaja Hannu ehdotti. Marlena ujosteli, mutta suostui.

Tahdon sulle olla hyvin helläoisit mulle kukka kämmenellätuskaa sulle en vois ikinä mä tuottaa

– Hiki tuli, mutta olihan se siistiä, Marlena nauroi helpottuneena, kun he palasivat. Äänittäjä Sakke oli siirtänyt mikrofonin niin lähelle, että sali oli raikunut.

– Jospa minäkin, Reko sanoi ja otti mikrofonin käteen:

Korpikuusen kannon alla on Mörri-Möykyn kolo. Siellä on koti ja siellä on peti ja peikolla pehmoinen olo.

Hän sai mahtavat aplodit. Yleisö oli innostunut laulamaan mukana.

– Marlena, minulla on sviitti. Siellä on talon puolesta tarjolla virkistäviä juomia. Tuletko hetkeksi istumaan? Reko kysyi, kun kaikki halukkaat olivat käyneet laulamassa.

– En taida, käyn haukkaamassa kaiken tämän jälkeen vähän raitista ilmaa, Marlena vastasi.

– Tule sen jälkeen.

– Katsotaan.

– Meillä on petanquekuulat autossa, tule pelaamaan, kameramiehet huikkasivat Marlenalle.

Valoisa kevätyö oli ihmeellisen ihana. Pojilla on kylmä valkoviinipullo nojallaan pihakoivua vasten. Marlenalla oli aloittelijan tuuria. Hän klikkasi puoliksi vahingossa pahimman vastustajan kuulan syrjään.

– Hyvä me, Marlenan pari Eetu huusi, me voitettiin!

– Et sitten tullut yömyssylle, Reko moitti aamulla. – Odotin sinua.

– Oi, ilta oli kaunis, olin ulkona melkein auringonnousuun asti, Marlena kertoi.

– Jokainen valitsee seuransa, Reko sanoi paheksuvan näköisenä.

Kotimatka oli vaisu. Marlena torkkui ja Reko keskittyi sanomalehteen.

– Nähdään maanantaina koostamossa, Marlena sanoi ja hyppäsi kyydistä kotikadulla.

On mukava olla sinkku. Vietän rauhallisen viikonlopun, hän tuumi. Käyn katsomassa äitiä ja vetäydyn sen jälkeen sohvannurkkaan hyvän elokuvan kanssa.

PRINSESSA QUU MUREHTII TULEVAISUUTTA

– Mama, auta minua. Opinnot Turussa ovat kohta ohi ja vuokrasopimukseni päättyy. Olen aivan umpikujassa. En tiedä mitä tekisin seuraavaksi.

– Quu, kerro minulle, mitä olet saavuttanut elämässä.

– En yhtään mitään, kaikki on ollut enemmän tai vähemmän sekoilua.

– Älähän nyt, aloitetaan alusta. Olit naimisissa prinssi Robertin kanssa, olitko onnellinen?

– Olin ja en. Alkuhuuma oli elämäni parasta aikaa, mutta arki oli puuduttava.

– Tiedän, kokeilit taikasieniä parantaaksesi oloa. Siitä ei hyvää seurannut.

– Olen vieläkin pahoillani Robertin kuolemasta, mutta se oli vahinko.

– Uskon sinua tyttöseni, sait aikamoisen opetuksen.

– Lähdin sen jälkeen opiskelemaan taide- ja kulttuurihistoriaa. Toimin opettajana Rovaniemen yliopistossa ja kotikylän koulussa. Osaan soittaa pianoa, laulaa ja tanssia ja harrastan maalaamista. Se tuottaa minulle eniten iloa. Mutta ei näillä taidoilla on nykymaailmassa kysyntää.

– Haluatko vielä opettaa? Kuulin, että opettaja Ursula on vaihtanut koulua. Niin ja siellä taitaa vapautua pian myös musiikinopettajan paikka. Pikkulinnut ovat laulaneet, että opettaja Sointu odottaa vauvaa. Haluaisitko palata sinne?

Quu hymyili kyynelten läpi. – Hienoa jos Sointu ja rehtori ovat löytäneet toisensa. Mutta sinne en halua takaisin. Pikkukylässä kaikki olivat kateellisia ja seurasivat turhan tarkkaan mitä tein. Turussa olen ollut vapaa, mutta jäin jotenkin ulkopuoliseksi. Niin ja kaikki miehet, jotka olen tavannut ovat olleet joko liian kilttejä ja tylsiä kuten rehtori tai sitten hurmaavia hulttioita niin kuin toimittaja Reko. Quu puhkesi vuolaisiin kyyneliin.

– Itke vain tyttöseni, se helpottaa, Mama lohdutti.

Hän oli kuunnellut Quun murheita, mutta oli vakaasti sitä mieltä, että tytön suru oli ohimenevää. – Kuule Quu, sinulla on kaikkea, mistä moni muu vain haaveilee. Olet nuori, kaunis, sivistynyt ja luova. Sinulla on terveyttä ja varallisuutta ja ennen kaikkea olet vapaa. Pyyhi kyyneleet, ota tästä pala suklaata tai vaikka koko levy, jos se helpottaa. Lähde kanssani kävelylle tuonne raikkaaseen tuuleen. Haluan näyttää sinulle jotain.

Hämeenlinna oli kauneimmillaan. Aurinko pilkisteli pilvien lomasta. Vesibussi keinui Rantakasinon edessä laiturissa. Joutsenet uivat lahdella.

– Tiedätkö Quu, rakastan tätä kotikaupunkiani. Katso miten kaunis rantakatu on. Olemme aivan kaupungin keskustassa ja kuitenkin täällä on vettä ja puisto ja tilaa hengittää. Näetkö nuo tyhjillään olevat liikehuoneistot Arvi Karistonkadulla? Voisitko kuvitella asuvasi ja työskenteleväsi täällä? Voisit vuokrata edullisesti asunnon ja työhuoneen ja perustaa vaikka taidegallerian. Tässä kaupungissa on vain yksi galleria. Tänne mahtuisi mainiosti toinenkin.

Quu katseli silmät pyöreinä idylliä. Muutto Hämeeseen, taidegalleria? Miksi ei? Kotilinna oli tyhjillään, kyläkoulu oli yksi kokemus muiden joukossa, Turku oli nähty.

– Mama, tämä tuli liian äkkiä. Lupaan harkita.

– Hyvä tyttöseni, palataan nyt minun luokseni. Keitetään pannullinen inkivääriteetä. Se lämmittää ja rauhoittaa. Oletko valmis nostamaan kortit uudelle elämälle.

– Taidan olla, nyt tuntuu jo paremmalta, Quu pyyhki silmiään.

Quu istui Maman pienessä asunnossa. Molemmilla oli höyryävä teemuki edessä. Mama sytytti kynttilän ja sekoitti tarotkorttipakan. Quuta jännitti. Hän nosti sydän sykkien seitsemän korttia. Mama käänsi ne yksitellen.

– Katso menneisyydessä on Miekkojen kahdeksikko Häirintä. Onko sinulle tapahtunut jotain ikävää?

– Kyllä vain, sain kokea kyläkoulussa kiusaamista ja kotilinnassa ilkivaltaa.

– Ne ovat onneksi takana. Tämä seuraava kortti kertoo nykypäivästä. Miekkojen seitsikko Turhautuminen. Niinpä niin, sen me jo käsittelimme. Nosta seuraava, se kertoo tulevaisuudesta. Hyvä. Lanttien kakkonen Muutos. Kortissa on käärme, joka on uudistumisen symboli. Näetkö, se on kietoutunut kahdeksikon muotoon, se kuvaa äärettömyyttä. Muutos on tarpeen, kun vanha ei ole enää tasapainossa. Tämä taitaa sopia sinun tilanteeseesi.

– Kyllä, entä mitä muutoksesta seuraa?

– Seuraava kortti on ohjekortti. Katsotaan. Sauvojen seitsikko Rohkeus. Se tarkoittaa, mihin ikinä ryhdytkin, vie hanke pelottomasti loppuun asti. Usko omiin voimiisi.

– Mama, tämä kaikki kuulostaa vähän pelottavalta.

– Jatketaan, seuraava kortti kertoo ulkopuolisista vaikutteista. Ylipappi. Heh heh, se voisin olla minä, Mama nauroi. – Tämä kortti tarkoittaa, että et ole yksin. Hakeudu viisaiden ihmisten pariin ja kuuntele heitä. Kuuntele myös sydämesi ääntä. Jos olet rehellinen itsellesi, tiedät mikä on sinulle parasta.

– Eikö siellä näy yhtään Prinssiä? Quu virnisti. Hän oli selvästi piristynyt.

– Odota, seuraava kortti kertoo omista toiveista tai peloista. Maljojen Prinsessa. Katso tätä korttia. Se kuvastaa sinua. Prinsessa tanssii, hän on vapaa eikä enää tunteidensa vanki. Viitassa kimaltavat kristallit kertovat viehättävyydestä ja ajatusten selkeydestä. Sinun pitää uskoa tunteisiisi. Tämä viimeinen kortti on tärkein. Se kertoo mihin suuntaan elämäsi etenee. Oletko valmis?

– Mama, olen, uskon sinun kykyysi tulkita kortteja.

– Maljojen prinssi. No niin, tulihan se Prinssi sieltä. Tässä kortissa kotka vetää simpukan muotoisia vaunuja, joissa Prinssi istuu. Vaunut vierivät tunteiden meren yli. Kortti kuvaa seksuaalisuutta, sen voimaa ja elämänhalua. Tyttöseni, kortti lupaa, että kannattaa elää täysipainoista elämää ja nauttia sen kaikista puolista.

– Kiitos Mama, kerro mistä minä sen Prinssin löydän.

Mama nauroi. – Ehkäpä täältä Hämeenlinnasta. Mieti nyt, mitä oikeasti haluat ja toimi sen mukaan.

– Pakkasin tähän matkalaukkuun taidekirjat, meikit ja vaatteet. Tässä on kaikki, mitä tarvitsen Uuden Elämän alkuun, Quu hymyili, kun Mama Maddalena tuli seuraavalla viikolla vastaan Hämeenlinnan linja-autoasemalle.

– Hyvin toimittu. Saat tuolta Goodmanilta täydennystä. Lähes kaikki keskikaupungin pikkuliikkeet ovat muuttaneet sinne.

– Sääli, rakastan kivijalkakauppoja, Quu sanoi. – Mennään nyt katsomaan uutta asuntoani. Vuokrasin sen kalustettuna nettikuvien perusteella. Voin sitten rauhassa katsella omaa, jos viihdyn täällä, hän kertoi.

– Oi, tämä on yksi kaupungin hienoimmista vanhoista rakennuksista, Mama ihasteli.

Punatiilinen Panimonranta sijaitsi Vanajaveden tuntumassa.

– Korkeat huoneet ja tyylikkäästi kalustettu. Ikkunoista näkyy Verkatehdas. Se on kaupungin kulttuurikeskus, Mama esitteli näkymiä. – Tervetuloa kotikaupunkiini. Tässä sinulle tuoretta Augustin ruisleipää ja paketti sormisuolaa. Ne takaavat, että viihdyt uudessa kodissasi.

– Kiitos Mama. Minulla on nälkä, onko lähellä mitään hyvää ruokapaikkaa?

– Vaikka kuinka monta. Kävellään tuonne Hällään. Siellä on maittava lounas ja paikka on tunnelmallinen.

Quu kotiutui nopeasti.

– Tämä liikehuoneisto on ollut pitkään tyhjillään. Taloyhtiö vuokraa sen edullisesti, Isännöinti Kuvajan edustaja esitteli kaunista valoisaa huoneistoa. Quu mittaili sitä katseellaan.

– Näyttää hyvältä. Näihin kadun puoleisiin tiloihin voi laittaa maalauksia esille. Näyteikkunat ovat isot ja järvinäköala upea, hän ihasteli. – Hienoa, täällä on myös pieni keittiö. Hän näki jo mielessään, miten valmistaisi avajaistarjoilua.

– Kaunis rouva, ei tässä vielä kaikki. Alakerrassa on lisää tilaa. Tosin siellä ei ole ikkunoita eikä vesipistettä, mutta siitä saa hyvän varaston ja vaikka työhuoneen.

Quu henkäisi. – Mahtavan iso tila, hienoa. Saan oivan maalauspaikan. Laitan päivänvalolamput ja tuon maalaustarvikkeet tänne.

Quu teki vuokrasopimuksen saman tien. Hänen päänsä oli täynnä uusia ideoita. Laitan nettiin ilmoituksen. Vuokraan toisen katutason tilan paikallisille taiteilijoille. Laitan toiseen huoneeseen oman näyttelyn ja alakerrassa maalaan. Tästä tulee upeaa, hän suunnitteli vihreät silmät loistaen.

Hakemuksia tuli enemmän kuin tarpeeksi. Quu katseli otsa kurtussa kuvia toinen toistaan värikkäämmistä teoksista. Olisipa minulla joku, jonka kanssa valitsen, hän pähkäili. Mikke pystyisi auttamaan. Taidan soittaa rehtorille, jos poika saisi koulusta muutaman päivän loman.

– Quu kultaseni, mitä sinulle kuuluu? rehtorin tuttu ääni kaikui Quun korvissa.

– Voi Kari, olen muuttanut Turusta Hämeeseen. Olen perustanut taidegallerian, mutta tarvitsen vähän apua.

– Kyllä Mikke voi tulla luoksesi, jos kuningatar Ellinoora antaa luvan, rehtori lupasi auliisti. – Kuule, suunnittelen parhaillaan opettaja Soinnun kanssa häämatkaa. Huolitko enemmänkin vieraita?

– Ihana yllätys, Quu sanoi. – Tervetuloa, varaanko teille Aulangolta hääsviitin? Voin toimia täällä Hämeenlinnassa kulttuurioppaana. Käydään linnassa ja katsellaan kaupunkia yhdessä.

– Hienoa, me tulemme porukalla ensi viikonloppuna.

Jälleennäkeminen oli herttainen. Sointu ja rehtori olivat käyneet maistraatissa. Soinnun vatsa oli pyöristynyt somasti.

– Kari teki minusta kunniallisen naisen, Sointu nauroi. Hän oli ilmiselvästi rakastunut.

– Onnea teille molemmille. Mikke, sinä olet taas kasvanut. Quu rutisti poikaa. – Tulkaa katsomaan galleriaa. Minulla on keittiön jääkaapissa pullollinen kuohuviiniä jäähtymässä.

Viikonloppu kului aivan liian nopeasti.

– Tämä on hieno kulttuurikaupunki, rehtori ja Sointu kiittelivät.

Mikke oli innostunut. Hän oli tutkinut hakemukset tarkkaan ja valinnut yhdessä Quun kanssa niistä parhaat.

– Kuule Quu-täti, aiotko olla täällä joka päivä päivystämässä? poika kysyi.

– En tullut ajatelleeksi. Totta, jos otan taiteilijoilta vuokraa, ovien pitää olla auki ainakin tiistaista lauantaihin, Quu huomasi.

– Minulla on ehdotus, Mikke sanoi. – Pääsen kohta kesälomalle, palkkaatko minut töihin?

– Voi, olet pelastus, tietenkin. Oletko kovin kallis?

– Totta kai, tosi kallis, poika nauroi.

– Soitetaan saman tien Ellinooralle. Eiköhän se onnistu.

– Quu, hienoa että viihdyt. Olin sinusta huolissani, Ellinoora päivitteli. – Totta kai Mikke saa tulla. Muutkin lapset haikailevat kesätöitä. Onko sinulla ehdotuksia?

– Mietitään, kysy Mamalta. Hänellä tuntuu olevan ratkaisu kaikkiin pulmiin, Quu nauroi.

– Helmi-täti. Sinun tarinasi tapahtuvat nykyään aina täällä Hämeenlinnassa.

– Voi Joonatan, olen ihastunut tähän kaupunkiin. Tunnen paikat ja niistä on helppo kertoa.

– No hyvä, kyllä minäkin tykkään käydä tällä.

– Jätetään Quu nyt hetkeksi rauhaan. Hän on onnellinen, mutta prinssi puuttuu. Minulla on kutina, että sellainen vielä ilmestyy tähän tarinaan, Helmi suunnitteli.

– Joo, Miken täytyy lähteä kesäloman jälkeen takaisin kouluun. Se prinssihän voisi tulla sen jälkeen päivystäjäksi, Joonatan suunnitteli.

– Ei mennä asioiden edelle. Suunnitellaan ensin, minne Ellinooran lapset menevät kesätöihin.

– Minä olen menossa Laurin kanssa Tampereen kaupungin puutarhaosastolle. Päästään haravoimaan puistoja ja istuttamaan kukkia.

– Kuulostaa kivalta, paitsi jos sataa.

– Äiti sanoo aina, että se on pukeutumiskysymys.

– Niin onkin. Mitä jos laitat nyt sadevaatteet päälle ja käyt pissittämässä Semun.

– Selvä, tule Shems, lenkille.

Koira haukahti ja juoksi eteiseen.

– Se ymmärtää kaiken.

– Ainakin tärkeimmät kuten lenkki ja herkku.

– Vuh, sanoi Shems ja nuolaisi huuliaan.

YMPÄRISTÖTAIDETTA

– Sovittiin rehtorin kanssa, että saadaan tehdä nyt keväällä luontoretkiä kuvistunneilla, Mikke kertoi muille koululaisille. – Tehdään ympäristötaidetta. Näettekö, tuolla viereisellä kukkulalla on hienoja kiviä ja puro. Suunnitellaan kivipuutarha. Voidaan olla ulkona ja keittäjä on luvannut laittaa meille eväät mukaan.

– Hyvä Mikke, sinä olet paljon parempi opettaja kuin Ursula, tästä tulee kivaa, koulukaverit innostuivat.

Lapset viettivät perjantaipäivät ulkona. Kevätaurinko oli sulattanut vähäisen lumen ja saanut puron virtaamaan vuolaana.

–Tehdään kaarisilta, Mikke ehdotti. Hän näytti tovereilleen kuvan Monetin lummepuutarhasta.

– Jos haetaan kottikärryillä multaa, niin voidaan istuttaa puron rannalle kukkia, Kleopatra suunnitteli.

– Siirretään kiviä ja asetellaan ne tähän sillan viereen. Maria Antoinette oli nähnyt kuvia japanilaisista kivipuutarhoista.

– Hyvä, ei kun toimeen. Pojat saavat kantaa kivet, te tytöt voitte luonnostella puutarhaa.

– Mitä meidän lapsille on tapahtunut? Menevät nykyään viikonloppuisin heti iltapuuron jälkeen kiltisti nukkumaan, isät ihmettelivät.

– Ulkoilma sen tekee, ovat terveitä ja punaposkisia, äidit tuumivat tyytyväisinä.

– Lähdetään ensi perjantaina käymään puutarhamyymälässä. Saatiin Elli-tädiltä lahjakortti. Voidaan ostaa kukkasipuleita ja hyvää multaa, Mikke ehdotti.

– Meillä on mönkijä, pyydän isältä, että saan ottaa sen mukaan, yksi pojista kertoi.

– Hieno juttu, saadaan kuljetettua säkit puron rannalle, Mikke ilahtui. Hän oli pelännyt, että he saisivat työnnellä niitä kottikärryillä.

–Teillä tytöillä on hieno suunnitelma, mutta tuskin täällä ruusut ja viinirypäleet kasvavat. Mikke tarkasteli tyttöjen piirroksia. – Kysytään puutarhurilta.

– Heh heh, olette tainneet katsella televisiomainoksia, puutarhuri hekotti. – Tyttökullat, neuvon teitä istuttamaan metsään jotain helppohoitoisia kasveja. Tässä on liljojen sipuleita. Ne viihtyvät puron varrella. Tässä on metsäalppiruusuja. Ne kukkivat keväällä kauniisti. Voitte valita valkoisia ja vaaleanpunaisia. Nämä kullankeltaiset kullerot sopivat myös.

Koululaiset lastasivat mönkijän peräkärryn täyteen multasäkkejä, taimia ja kukkasipuleita. Perillä pojat levittivät mullan ja kastelivat sen purovedellä.

– Tytöt, valmista tuli, teidän vuoronne.

Kleo ja Toini istuivat kivellä ja piirsivät uusia luonnoksia.

– Katso Mikke, jos istutetaan taimet värien mukaan pieniksi ryhmiksi. Mitä sanot?

– Näyttää hyvältä, pankaa toimeksi. Nämä pitää saada vielä tänään maahan. Tehdään talkoilla, kaikki mukaan.

– Kastellaan taimet niin ne pärjäävät ensi viikkoon, lapset suunnittelivat. Toivottavasti tulee sadepäiviä.

– Meillä on pieni siirtolapuutarhapalsta Tampereella, Joonatan kertoi. Äiti katselee jatkuvasti säätiedotuksia ja odottaa sadetta.

– Mitä siellä kasvaa?

– Timo-perunaa, porkkanoita ja herneitä. Niin ja salaattia ja kesäkukkia. Me on käyty kitkemässä rikkaruohoja. Jenni nyhtää kukkia, jos äidin silmä välttää.

Helmiä nauratti. – Voin kuvitella. Puutarhahommat ovat hauskoja, varsinkin jos saa satoa.

– Minä odotan herneenpalkoja, Joonatan sanoi.

– Niin minäkin, ostan niitä torilta. Jatketaanko vielä tarinaa, vai oletko jo väsynyt.

– En tietenkään. Jatketaan.

Avoimet ovet kyläkoulun taidenäyttelyssä. Tie kivipuutarhaan on viitoitettu koululta. Varatkaa mukaan hyvät kengät ja retkieväät.

Ilmoitus jaettiin koululaisten koteihin ja paikallislehti julkaisi sen kutsuna kaikille kyläläisille.

Mikke lähetti kirjekyyhkyn Mama Maddalenalle. Hän sitoi sen jalkaan kutsun ja lisäsi tekstin. Mama, toivon että pääset tulemaan. Jos mahdollista, voisitko tuoda tullessasi pienen suihkulähteen, toivoo Mikke.

Mama hymyili. Tämä poika on suosikkini, totta kai otan suihkulähteen mukaan, hän tuumi. Mitähän muuta keksin? No, näen paikan päällä, mitä siellä tarvitaan.

Kyläläiset kerääntyivät sankoin joukon kukkulalle.

– Oletteko itse rakentaneet tuon sillan? he ihmettelivät.

– Isät vähän auttoivat, mutta suunnittelimme sen kyllä omin voimin, Mikke selitti ylpeänä.

– Onpa teillä hieno puutarha. Miten saitte nämä alppiruusut kukkimaan näin upeasti?

– Haettiin tuolta meidän hevosaitauksesta lantaa. Se auttoi, Leonardo kehui.

– Mama, ihana kun tulit, Mikke riensi toivottamaan Maman tervetulleeksi.

– Katso, tällaistako toivoit, Mama sanoi ja heilautti kättään. Puron keskelle ilmestyi riemukkaasti pulppuileva suihkulähde. Se loisti samoissa väreissä kuin kukat.

– Upea, vieraat ihastuivat. Entä nuo pienet lähteet tuolla kivipuutarhassa? he huomasivat.

– Ajattelin, että täällä tarvitaan vettä koko kesän ajan. Suunnittelin teille kastelujärjestelmän, Mama selitti. – Kukat tykkäävät ja te pääsette kesälomalle. Tuolla keskellä on lampi. Toin teille onget. Näettekö, ne nojailevat sillan kupeessa. Niissä ei ole koukkuja vaan pullonkorkit, jotka kastelin kalanruokajauheeseen. Voitte onkia purosta kaloja ja siirtää ne lampeen. Ne viihtyvät siellä, sillä ripottelin myös sinne kalanruokaa. Lammen pohjalla on lähde, vesi pysyy raikkaana. Voitte pulahtaa sinne uimaan kalojen kanssa, jos kaipaatte virkistystä.

Koululaiset heittivät siimat puroon. Hetken kuluttua lammessa polski somia kultakaloja.

– Mistä nuo lumpeet ilmestyivät? vieraat hämmästelivät.

– Ajattelin, että ne sopivat tänne muiden kukkien keskelle, Mama hymyili. – Tulkaa kesällä piknikille. Mutta älkää pyydystäkö kultakaloja. Ne ovat ystäviänne, eivätkä halua tulla syödyiksi. Mutta missä on Ellinoora? Mama huolehti.

– Hän ei jaksanut lähteä. Valitteli reumatismia, Mikke kertoi.

– Otin onneksi linimenttia mukaan. Lähden katsomaan miten hän voi. Onnea teille, olette tehneet hienoa työtä, Mama sanoi.

– Mama, voi sentään, minusta on tullut vanha. Jalkoja kolottaa, enkä jaksa innostua mistään.

– Älä huoli Elli, samassa kerhossa ollaan. Mennään istumaan tuonne sinun huvimajaasi ja tilataan kokki Kekäleeltä meille puudutusta.

– Mama, sinä se jaksat. Mitä toivot?

– Mieleni tekee kinkkupizzaa ja pullollinen linnan punaviiniä maistuisi.

– Oi, kuulostaa hyvältä, tiedän että meillä on pakastimessa monta laatikkoa pizzoja. Ne ovat lasten lempiruokaa. Eiköhän niistä riitä meille yksi.

Ilta oli rauhallinen siihen asti, kun koululaiset tulivat.

– Hei, mekin halutaan pizzaa, he pyysivät, kun näkivät Ellin ja Maman herkuttelemassa.

– Menkää kokki Kekäleen luo. Luulen että hänellä on pizzat jo kuumina, Elli tiesi. – Miten kivipuutarhassa sujui?

– Loistavasti. Näytän sinulle videopätkän kännykästä heti, kun olemme syöneet, Mikke lupasi.

– Hyvä, näistä nykyajan teknisistä vempeleistä on paljon iloa, Elli sanoi. – Särkykin on ohi, sinun seurasi Mama tekee minulle hyvää. Eiköhän tilata toinen pullo tätä linnaviiniä.

– Elli-täti, Mersusta on tullut kamalan laiska. Se vaan nukkuu ja läähättää, Ebony valitti. – Se on lihonut ihan valtavasti.

– Hyvänen aika, en ole huomannut mitään, Elli sanoi. – Mennään katsomaan.

– Ebony, Mersu odottaa pentuja. Miten ihmeessä näin on päässyt käymään? Tai arvaahan sen. Linnan portti on ollut päivät auki. Joku innokas sulhanen on käynyt täällä. Juokse Ebo Linnan marttojen luona. Hilppa voisi käydä vilkaisemassa, että kaikki on hyvin.

– Kyllä vain, pentuja on tulossa, Hilppa vahvisti. – Tulen auttamaan, kun ne syntyvät, hän lupasi.

Ebonya jännitti. Hän kävi silittämässä odottavaa äitiä joka päivä kotona ollessaan. Tyttö vannotti Elliä soittamaan koululle heti, kun pennut ilmoittaisivat tulostaan.

Sattui niin onnellisesti, että Ebony oli linnassa, kun h-hetki koitti. Pienet mustavalkoiset pennut syntyivät pikavauhtia. Mersu nuoli kaikki viisi ja asettui sen jälkeen koriin imettämään niitä.

Lapset kerääntyivät ympärille ihastelemaan.

– Saadaanhan pitää ne kaikki, Ebony pyysi.

– Hupsu tyttö, ei me voida ruveta pitämään kenneliä, Elli sanoi.

– Edes yksi?

– No, katsotaan nyt. Parempi että rupeat kyselemään kavereilta, kuka haluaa pennun. Emme voi pyytää niistä maksua, kun isä on tuntematon.

Pennut kasvoivat nopeasti. Ne kirmasivat linnan ruohikolla ja heittivät kuperkeikkoja. Mersu seurasi silmä tarkkana pikkuisten temmellystä. Pienin musta pentu, jolla oli hauska valkoinen hännänpää, jäi aina alimmaiseksi painiotteluissa. Mutta juosta se osasi.

– Nopeampi kuin Ferrari, Ham nauroi.

Nimi jäi pysyväksi. Kun muut pennut lähtivät uusiin koteihin, Ferrari sai jäädä Ebonyn suureksi iloksi. Se seurasi emoa kiltisti aina, kun tuli nälkä. Muulloin se teki tutkimusmatkoja linnan laajalla pihalla. Ebony olisi halunnut ottaa sen lemmikiksi kouluun, mutta se ei tietenkään käynyt päinsä.

Ellinooralla oli tapana istua huvimajassa ja seurata pikkukoiran iloa.

– Isot koirat ovat jo vanhoja, on hyvä juttu, että meillä on täällä reipas mammakoira ja pikkupentu, hän huokaili onnellisena. – Toivon, että Ebony ja Ham viihtyvät kesäloman ajan kotilinnassa. Isommat lapset haikailevat jo kesätöihin. Kohta olen yksin, hän suri. Nyt varmaan Mama Maddalena ehtii tänne koko kesäksi, hän toivoi.

Mama oli kertonut, että Hämeen keskiaikafestivaalien aika oli hänen osaltaan ohi. Istumme puutarhassa aurinkoisina päivinä, juomme samppanjaa, luemme uutuuskirjoja ja katselemme iltaisin elokuvia. Kokki Kekäle hemmottelee meitä herkuilla, hän suunnitteli ja katseli poutapilviä. Joku puraisi nilkkaan ja hyppäsi syliin.

– Senkin riiviö, hän nauroi ja rapsutti Ferraria korvan takaa. – Pidät minut hereillä, se on hyvä. Odotapa vaan, Ebony tulee taas viikonloppuna ja laittaa sinut kuriin.

– Mekin halutaan kesätöihin, kuningatar Ellinooran lapset nurkuivat. – Miksi Mikke pääsee oikeisiin töihin?

– Odottakaa nyt, olen yrittänyt keksiä teille mukavaa kesätekemistä. Minulla on ehdotuksia, Ellinoora rauhoitteli. – Leonardo, kuulin että lasten kesäleirillä kaivataan urheiluohjaajaa. Kiinnostaako?

Leon silmät kirkaisuivat. – Saako siellä pelata jalkapalloa?

– Voit perustaa joukkueen.

– Otan taikapalloni mukaan.

– Muistatko mitä Mama sanoi. Voit näyttää sillä, miten maaleja tehdään. Mutta jätä tositilanteessa se huoneeseesi. Muuten olet ylivoimainen, Elli ohjeisti. – Tytöt, mitä te haluaisitte tehdä?

– Uusia vaatteita, molemmat hihkaisivat.

– Niin arvelin. Äiti Teresa on saanut ison tilauksen. Hän tarvitsee apukäsiä. Lupasin jo alustavasti, että kysyn teiltä.

Maria Antoinette ja Kleopatra innostuivat. – Upeaa, koska saamme aloittaa?

– Ihan heti kun koulu on ohi. Voitte käydä sopimassa työajoista itse.

– Ebo ja Ham, ettehän jätä minua yksin kesäksi? Mitä tuumit Ebony, haluaisitko järjestää kavereillesi ratsastusleirin linnan hevoshaassa? Tallimestari tulee avuksi. Koiratkin tarvitsevat sinua, Ellinoora houkutteli.

Ebony halasi Elliä. – Se kuulostaa kivalta.

– Mohamed, olen huomannut, että viihdyt keittiöhommissa. Apukokki Karri on pyytänyt kesälomaa. Haluatko kokkioppilaaksi linnan keittiöön? Kokki Kekäle on luvannut kurssittaa sinua.

Mohamedin silmät loistivat. – Sopii, se kuulostaa herkulliselta.

Kaikki nauroivat. Ellinoora vaikutti helpottuneelta. – Juoskaa nyt leikkimään. Minä vetäydyn huvimajaan. Haluatko Ham harjoitella? Tuo minulle keittiöstä kupillinen teetä ja vadillinen leivoksia.

– Käskystä, Ham nauroi ja riensi hoitamaan tilauksen.

Prinsessa Quun ja Michelangelon yhteistyö galleriassa toimi mainiosti. Mikke pystytti maalaustelineen keittiön takana olevaan pieneen huoneeseen. Aina kun galleriassa oli hiljaista, hän vetäytyi sinne maalaamaan.

– Täällä tuntuu kiihottava tärpätin tuoksu, Quu haisteli, kun kurkisti Miken valtaamaan tilaan. – Hei, tuo näyttää upealta, hän katseli Miken luonnosta. – Et kai maalaa minun kuvaani?

– Kyllä vain, yritän ikuistaa sinut Lapin hengettärenä.

Kuvassa Quulla oli poronsarvet ja taustalla kumisi noitarumpu. Mikke maalasi aiheesta lukuisia versioita. Quu kävi iltaisin vilkaisemassa, miten poika edistyi.

– Kuule Mikke. Gallerian puolelle tuli elokuussa peruutus. Haluatko pitää oman näyttelyn?

– Quu-täti, haluan kovasti. Aikaa on vähän. Haittaako, jos maalaan täällä myös öisin.

– Maalaa pois, voit nukkua alakerran sohvalla, Quu lupasi. Hän ymmärsi omasta kokemuksesta pojan palavan kiihkon.

Avajaispäivä valkeni sumuisena. Keltaista terveyskeskusta järven takana tuskin erotti. Mikke oli kalpea ja päättäväinen.

– Quu, minun on pakko viimeistellä vielä tämä yksi työ. Ei varmaan haittaa, jos ripustan sen kosteana, hän sanoi.

– Mikke, totta kai. En minäkään laittaisi esille mitään puolivalmista, hän sanoi.

– Mikä mahtava tuoksujen kirjo, avajaisvieraat kommentoivat. – Vastapaistetut karjalanpiirakat tuoksuvat keittiössä, täällä galleriassa öljyväri.

– Saanko esitellä nuoren ystäväni Michelangelon, Quu kilisti kuohuviinilasia. – Tämä on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä, mutta ei taatusti viimeinen. Olen ylpeä ja onnellinen, että se on täällä Kuugalleriassa.

Yleisö taputti ja Mikke punasteli. Vieraat piirittivät pojan ja kyselivät, miten hän saattoi vangita kankaalle taianomaisen tunnelman.

Mama Maddalena saapui vähän myöhässä ja pahoitteli.

– Kaamea ruuhka tuolla risteyksessä. Olin jäädä jalkoihin, kun nuoriso kiiruhti johonkin mammuttikonserttiin. Metallica tai jotain sinne päin, hän huohotti.

– Joo, sattui pari kulttuuritapausta samalle päivälle, vieraat sanoivat.

– Mikke, suosikkipoikani, toin sinulle lahjan. Kas tässä, aidot pigmentit tulevia maalauksia varten. Näen, että sinulla on taikasivellin käytössä. Näillä väreillä onnistut jatkossa entistä paremmin. Jälkipolvet tulevat muistamaan sinut.

Mikke halasi Mamaa. – En tiedä miten kiittäisin sinua.

– Jatka maalaamista, Mama kehotti ja tarttui Quun ojentamaan kuohuviinilasiin. – Kilistetään menestykselle.

Kaupunkiuutisten ja Hämeen Sanomien kulttuuritoimittajat ja valokuvaajat olivat paikalla. Seuraavan päivän lehdissä oli ylistävät arvostelut.

Tämä nuori taiteilija on ennen näkemättömän taitava. Hän on vanginnut maalauksiin Lapin taikaa. Tulemme kuulemaan hänestä vielä.

Kuvissa Mikke ja Quu poseerasivat yhdessä. Taustalla Quun poronsarvet kiiltelivät salamavalojen välkkeessä.

Quu skannasi lehtileikkeet ja lähetti ne kuningatar Ellinooralle.

– Voi sitä poikaa, olen aina tiennyt, että hänestä tulee Taiteilija, Elli hehkutti. – Mutta lähetä Mikke nyt kotiin. Hänellä on vielä koulu kesken.

– Helmi-täti, onko Galleria Paperihuoneella uusi näyttely? Joonatan kysyi.

– On kyllä, ne vaihtuvat neljän viikon välein. Mennään katsomaan. Galleria on avoinna näin lauantaisin neljään. Ehditään juuri sopivasti.

– Vau, tällähän on leikkimökki.

– Se on kollektiivisten unien talo. Tällaisia kutsutaan installaatioiksi, Helmi kertoi.

– Saadaanko mennä Semun kanssa köllöttelemään noille tyynyille talon sisään?

– Saatte, voitte ottaa vaikka torkut.

Helmi katseli ihaillen ohuilla silkkikankailla verhottua pikkutaloa. Sen seiniä kiersi taidokkaasti maalattuja akvarelleja.

– Tällaista taidetta tällä kertaa, Tiina-Kristiina oli päivystämässä.

– Minusta on aina hauska tulla, täältä löytyy joka kerran uutta nähtävää, Helmi sanoi.

– Kiva kun toit Joonatanin ja Semun mukanasi. Laitoin tuonne keittiön puolelle koiralle vesikupin. Kaapista löytyy herkkusuille pipareita ja sinulle kahvia.

– Kiitos Tiina, tulen taas, kun näyttely vaihtuu.

VETERAANIMATKA KARJALAAN

– Marlena, tarvitsen hyvän skriptan veteraanimatkalle Karjalaan, lähdetkö mukaan? Reko kysyi.

– Voin lähteäkin, äiti pärjää palvelutalossa, Marlena innostui.

– Tapaan JR8:n veitikat iltapäivällä. Tule mukaan palaveriin.

– Te olette Tuntemattoman sotilaan rykmentti, oletteko vielä iskussa? Reko kysyi, kun kaksi hopeanharmaahiuksista veteraania saapui Pasilaan.

– Maistuuko kahvi ja viinerit? Marlena kysyi.

– Ollaan iskussa ja kahvi maistuu, vanhempi herroista kuittasi. Meitä reippaita on jäljellä parikymmentä. Ajateltiin tehdä bussimatka Karjalan kannakselle. Voitaisiin kiertää Laatokka ja muistella matkalla sotakokemuksia, herrat suunnittelivat.

– Loistavaa, me lähdemme pienen kuvausryhmän kanssa matkaan. Teemme haastatteluja ja kuvaamme sodan aikaisia taistelupaikkoja. Luuletteko, että tunnistatte ne vielä?

– Totta kai, kyllä siellä tuli aikaa vietettyä.

– Marlena, tee kuvausaikataulu ja buukkaa ryhmä. Kuvaaja ja äänittäjä riittävät. Lähdemme matkalle heti kesäkuussa, kun Tiistaitiiman kevätkausi on ohi.

– Riittääkö viikko?

– Kyllä, veteraaneilla on tiedossa tuttu bussikuski Heikki. Hänellä on oma yritys. Sen nimi on Riskiretket, kuulostaa kyllä epäilyttävältä.

– Otetaan kuvausauto matkaan, eiköhän se pelitä, Marlena sanoi. – Yritänkö saada luottakuvaajamme Jorman mukaan ja Sepon äänittäjäksi.

– Räpytä heidän esimiehilleen vähän silmiä, niin se onnistuu, Reko nauroi.

– Jorma ja Seppo, meidän täytyy tehdä rajaviranomaisille kalustoselvitys, minulla on lomake sitä varten, Marlena huolehti.

– Pitääkö ottaa omia eväitä mukaan? pojat kyselivät.

– Ei haittaa, ottakaa vaikka säilykkeitä, voi olla, että ajomatkat ovat pitkiä. Teiden kunnosta ei ole mitään takeita, Marlena sanoi. – Minä haen terveysasemalta meille ensiapupakkauksen varmuuden vuoksi.

– Tervetuloa Riskiretkille, Heikki tervehti veteraaneja. – Bussini on pieni mutta turvallinen. Ylitämme rajan tuolla Vaalimaalla. Onhan kaikilla passit mukana? Matka jatkuu sitten Äänisen ympäri Petroskoin ja Sortavalan kautta Käkisalmeen.

Veteraanit olivat varustauteet matkaan hyvin. Kaikilla oli tilavat reput ja maastokartat.

Reko, Marlena ja Jorma istuivat kuvausauton takapenkeille. Seppo ajoi. Matka kohti itärajaa alkoi hyvässä säässä.

– Luvassa on hellettä, minulla on aurinkovoidetta matkassa, Marlena sanoi.

– Toivottavasti ei ole hyttysiä, kuvaaja toivoi. – Olen allerginen niiden pistoille.

– Pahus näitä teitä, Heikki manasi. Kevät oli ollut sateinen ja tiet kuravelliä. Hän kahlasi isoilla saappailla varmuuden vuoksi pahimpien lätäköiden yli ennen kuin uskalsi ajaa bussilla.

– Riskiretkillä ollaan, onhan täällä riskejä miehiä työntämään, veteraanit lupasivat.

– Tuolla on yksi vanhoista tukikohdistamme, vanhat herrat tunnistivat tienhaaran.

– Käydään katsomassa, ota Jorma kamera käsivaralle, Reko suunnitteli. – Jääkää te vanhimmat tänne autolle, palaamme puolen tunnin kuluttua, hän ohjeisti.

– Tämä metsäpolku on kasvanut melkein umpeen, emme ole ihan varmoja suunnasta, veteraanit hämmästelivät. – Täällä oli ennen vain pensaikkoa, nyt puut ovat kasvaneet ja maisema näyttää vieraalta.

– Jatketaan vielä vähän, yksi reippaammista ehdotti.

Niin kävi, ettei asemapaikkaa löytynyt ja retki venyi parin tunnin mittaiseksi. Kenelläkään ei ollut vettä mukana. Retki oli kurja, sillä hyttyset kävivät hikisten miesten kimppuun. Jorma ei pystynyt hätistelemään niitä, sillä hän kantoi painavaa kameraa. Illalla käsivarret paisuivat siinä määrin, että kaikki olivat huolissaan.

– Onko sinulla Marlena mitään lievittävää? Jorma kysyi tuskissaan.

– Meillä on vodkaa, veteraanit tarjosivat.

– Hei, täällä on zyrtecia, kokeile sitä, Marlena ehdotti.

Aamulla turvotus laski ja Jorma oli taas työkunnossa.

Veteraanit kertoivat sotajuttuja toinen toistaan innostaen. Jorma kuvasi Karjalan maisemia, pieniä kyliä, harmaita taloja ja kituliaita kasvimaita. Lapset juoksivat autojen perässä ja koirat haukkuivat.

Käkisalmessa ryhmällä oli hengähdystauko. He olivat asuneet vaatimattomissa majataloissa. Kolmekerroksinen hotelli tuntui ylelliseltä. Huoneet olivat kuitenkin kylmiä ja vuodevaatteet nuhjuisia. Aamulla Marlena heräsi oven koputukseen.

– Tultiin sinun luoksesi suihkuun, meillä ei ole kylpyhuonetta, kuvausryhmä ilmoitti.

He riisuutuivat ilkosilleen ja kävivät vuorotellen kylmässä suihkussa.

– Kyllähän noita katselee ilokseen, Marlena tuumi. – Ollaan vähän niin kuin yhtä perhettä.

– Koostamme tämän ohjelman ennen kesälomia, tervetuloa Pasilaan katsomaan, Reko ilmoitti veteraaneille, kun kurainen kuvausauto ja bussi palasivat Helsinkiin.

– Kiitos teille kaikille, ohjelmasta tulee hieno, Marlena kumarsi.

– Kiitos teille, olitte urheita, varsinkin sinä Marlena, jaksoit kuunnella meidän vanhojen juttuja, herrat sanoivat ja nostivat hattujaan.

– Minun vaari oli sodassa, Joonatan tiesi. Äiti on kertonut, että hän tuli sieltä hiljaisena miehenä. Oli saanut sirpaleen käsivarteen ja sitä särki sadeilmoilla.

– Kertoiko vaarisi sota-ajasta? Helmi kysyi kiinnostuneena.

– Ei hän äidille kertonut, mutta äiti kuuli joskus juttuja, kun vaarilla oli kavereita kylässä. Hän oli osallistunut Suursaaren valtaukseen. Vankeja ei oteta, oli esimies sanonut.

– Se oli kamalaa aikaa, Helmi sanoi. – Olen minäkin kuullut juttuja. Hienoja kun meillä on vielä veteraaneja keskuudessamme.

– Kerro Helmi joku seikkailutarina sota-ajasta, Joonatan pyysi.

– Apua, en taida osata.

– Sellainen, jossa sotapojat ampuvat ja veri roiskuu.

– Joonatan, pelkään pyssyjä, mutta voin yrittää keksiä jotain. Shems, tuletko sinäkin kuuntelemaan.

Koira hyppäsi ketterästi sohvalle ja asettui Joonatanin kainaloon.

METSÄPALO

Olipa kerran Karjalassa pieni harmaa kylä. Sen laidalla asui mummo kahden lapsenlapsensa kanssa. Näiden äiti oli kuollut ja isä oli sodassa. Lapsista vanhempi Sampo leikki kavereiden kanssa omatekoisilla pyssyillä. He olivat vuolleet ne puunkarahkoista. Pikkusisko Marin kallein aarre oli kulunut mollamaija. Se oli ainoa muisto äidistä.

– Tehdään vihollisille ansa, Sampo ja muut pikkupojat suunnittelivat. – Kaivetaan kuoppa tuonne lammastarhan viereen. Peitetään se havuilla. Kun ne tulevat, sytytetään nuotio. Ne tulee takuulla lämmittelemään ja putoavat kuoppaan. Sitten me ammutaan ne, pojat suunnittelivat.

– Puupyssyilläkö ammutte? mummo kuunteli huvittuneena poikien suunnitelmia.

– Tuolla vajassa on vaarin vanha pyssy, me lainataan sitä, Sampo sanoi.

– Älä hyvä poika, se on vaarallinen, mummo pelästyi.

– No sitten käytetään ritsoja. Ammutaan kovilla.

– Mitä tarkoitat?

– Kiviä, kun niillä osuu, niin tulee ainakin kuhmu, Sampo kertoi kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Tulenkajo sai taivaan hehkumaan.

– Metsäpalo, mummo pelästyi. – Äkkiä lapset villatakit päälle. Minne voisimme mennä turvaan? Täällä ei ole järviä eikä edes lampia lähistöllä.

Kyläläiset kerääntyivät juoksujalkaa kirkolle. Paloauto ajoi pillit soiden paikalle.

– Kirkko ei ole turvallinen, sen pärekatto on tulenarka, palopäällikkö huusi. – Tiedättekö, onko täällä yhtään sorakuoppaa? Voisin kastella sen ja vetää pressun päälle. Kun tulirintama menee yli, voitte olla sen alla turvassa.

– Me on kaivettu iso kuoppa tuonne lammastarhaan, Sampo kertoi.

– Hyvä, ottakaa lapiot, suurennetaan sitä niin, että mahdutte sinne kaikki.

Multa pöllysi, kun miehet kaivoivat poteroa. Tulirintama lähestyi tuulen mukana.

– Nyt hypätkää kaikki alas, minulla on palohuopa valmiina, palopäällikkö hoputti. – Tulen itsekin, ei tästä muuten selvitä.

– Olisipa tullut makkaraa mukaan, se paistuisi tässä lämmössä, mummo huokaili ja pyyhki hikeä otsaltaan.

Mari oli riisunut mollamaijalta mekon. – Sille tuli kuuma.

– Ottakaa täältä sangosta vettä, palopäällikkö huolehti. – Luulen, että pahin on kohta ohi.

Kyläläiset kiipesivät kuopasta. Talojen katot olivat tulessa ja maisema oli tuhkanharmaa.

– Pojat, pian apuun. Saamme tuon palon sammumaan hetkessä. Auton vesisäiliö on täynnä, palopäällikkö komensi.

– Olen aina tykännyt nuotiossa haudutetuista nauriista, mummo ilahtui ja kaivoi herkkuja kasvimaalta.

– Kylä on pelastunut, hurraa, pojat kiljuivat, kun palo oli sammutettu.

– Hyvä pojat, olitte reippaita. Hienoa kun teillä oli turvapaikka valmiina. Olette sotasankareita, palopäällikkö kehui ja antoi pojille urhoollisuusmitalit.

– No joo, oli siinä vähän yritystä, vaikka ei pyssynpauketta ollutkaan, Joonatan sanoi. Shems haukotteli.

– Jos minulla olisi takka, paistettaisiin makkaraa, Helmi sanoi. – Kelpaako että lämmitän mikrossa.

– Joo, jos on ketsuppia.

– On ja Semulle nakkeja.

– Vuh sanoi Shems. Se oli herännyt heti kun kuuli sanan nakki.

RUOKAELÄMYKSIÄ

Tervehdys Satulinnasta. Toivon että lähetätte kokki Kekäleelle ruokatoiveita. Ajatus on, että kerrotte ikimuistoisista ruokahetkistä, hyvistä ja vähemmän hyvistä. Kokki valmistaa niiden perusteella maistelumenun. Tapaamisiin ensi sunnuntaina. Ellinoora.

Naisten Salongin osanottajamäärä oli supistunut huolettavasti. Prinsessa Quu oli Hämeenlinnassa, prinsessa Tähti Lapissa, opettaja Ursula oli muuttanut naapurikylään. Hän ei ollut pitänyt sen jälkeen yhteyttä. Rouva Sointu oli tukevasti raskaana.

Elli oli ovella vastassa, kun Mama Maddalena, prinsessa Pohjantuuli ja opettaja Kati saapuivat tihkusateessa.

– Tulkaa pian lämmittelemään. Ham tuo teille kuumaa mehua, hän huolehti.

– Meitä jännittää, tämä on kiehtova teema, Kati sanoi.

– Kokki Kekäle on vihellellyt koko päivän, Ellinoora paljasti. – Minäkään en tiedä, mitä kaikkea on luvassa. Istutaan pöytään, onhan kaikilla ruokahalua?

– Turha kysyä, olemme tottuneet, että tänne kannattaa tulla nälkäisenä, kaikki vakuuttivat.

– Istutaan tuonne pyöreän pöydän ääreen. Siellä on mukava jutella, Elli kehotti. – Meitä on vain neljä. Saamme siis neljän ruokalajin illallisen.

– Eikö jälkiruokaa? prinsessa Pohjantuuli huolestui.

– Jos yhtään tunnen kokkia, saamme taatusti, Elli nauroi.

Kun kaikki istuivat pöydän ääressä, kello kilahti. Kokki Kekäle työnsi sisään pyörillä varustetun tarjoilukärryn. Siinä komeili valtava kulho jääpala-astian päällä.

– Mitä ihmettä? vieraat kurkottelivat päitä.

– Katsokaa vaan, saatte todella harvinaista herkkua. Olen onnellinen, että saan tarjota teille ostereita, kokki ilmoitti hartaan näköisenä.

– Kenen toive tämä on? Elli kysyi hämmästyneenä. Mama Maddalena rykäisi.

– Et taida tuntea vieläkään kaikki puoliani, Elliseni. Rakastan ostereita. Onko kukaan muu teistä maistanut niitä?

Kukaan ei ollut, ei edes prinsessa Pohjantuuli, vaikka oli matkustanut paljon. Opettaja Kati näytti kauhistuneelta.

– Mama, voitko näyttää, miten noita syödään. Ne ovat pelottavan näköisiä, hän pyysi.

Mama hymyili leveästi. Hän otti yhden valmiiksi avatun osterin käteensä, puristi päälle tipan sitruunaa ja nielaisi. Sen jälkeen hän kulautti vodkasnapsin pohjaan asti.

– Tämän parempaa ei olekaan. Maistakaa.

– Tunnen suolaisen meriveden maun, Elli sanoi. Hän oli seurannut reippaasti Maman esimerkkiä.

– Onko pakko? Kati kysyi.

– Ei tietenkään, mutta muistatko, lapsia kehotetaan aina maistamaan outoja ruokia. Ole rohkea.

Hetken kuluttua salista kuului maiskuttelua. Snapsit saivat posket punehtumaan.

– Mama kerro, missä olet ensimmäisen kerran maistellut näitä.

– Pariisissa tietysti. Vietin siellä nuoruudessani paljonkin aikaa. Eräs hurmaava ranskalainen Ritari vei minut kalaravintolaan. Täytyy myöntää, että vähän kauhistutti, kun tarjoilija kattoi pöytään erilaisia veitsiä ja piikkejä. Kun äyriäisvati tuotiin, en todellakaan tiennyt, miten niitä otuksia piti syödä. Ritarini opasti kädestä pitäen. Söimme tusinan ostereita ja joimme varmaan tusinan snapsejakin. Se oli elämäni paras ilta. Mama hymyili kaihoisan näköisenä.

Elli taputti käsiä. Tämä oli hieno kokemus ja hieno tarina. Kukahan mahtaa olla seuraava?

– Nyt pääsette italialaisiin tunnelmiin. Opettaja Kati saa kertoa teille tästä pasta-annoksesta. Sen nimi on Penne Arr’abbiata. Se on aika tulista. Toin sen seuraksi kannullisen lähdevettä ja Chianti viiniä, kokki esitteli.

– Hmmm, hyvää ja maukasta. Olen maistellut tätä aikaisemmin. Kokki on tehnyt aidon oloisen annoksen. Kiertelin lomallani Roomassa. Eksyin pieneen kansanpaikkaan. Halusin kasvisannoksen ja tämä oli ainoa, jossa ei ollut lihaa. Tilasin sen kanssa huolettomasti punaviiniä. Kuvittelin saavani lasillisen, mutta tarjoilija toi kokonaisen pullollisen Chiantia. En kehdannut palauttaa, vaan join kiltisti kaiken. Olo oli sen jälkeen huikean hyvä. Tunsin leijailevani, Kati kertoi.

– Tiedän että kokilla on tällaisia koripulloja varastossa lisääkin, Elli nauroi. – Annos oli erinomainen, kiitos Kati. Nyt on Pohjantuulen vuoro. Tiedän, että minun toiveeni tulee viimeisenä, Elli sanoi.

Ham asteli sisään kokinhattu päässä ja patakintaat käsissä.

– Prinsessa Pohjantuuli on toivonut jälkiruokaa. Nyt on Elli-täti sinun herkkusi vuoro. Poika laski valkosipulintuoksuisen tulikuuman vadin pöytään.

– Olkaa varovaisia, otin sen juuri uunista. Voin annostella teille makupalat.

– Elli, tällaista en ole koskaan maistanut. Nyt oli Maman vuoro hämmästellä.

– Tällä ruokalajilla on hurmaava nimi Imaami pyörtyy. Se on munakoisopata, joka on haudutettu runsaassa oliiviöljyssä tuoreiden tomaattien, paprikoiden ja valkosipulin kera. Vakuutan, että se vie kielen mennessään.

Kaikki maistelivat ja ihastuivat.

– Tämä ilta on hieno, olemme nauttineet vain äyriäisiä ja kasvisruokia. Silti olo on tukeva, Kati sanoi. – Kerro nyt Elli, mistä nimi tulee.

– Tarinan mukaan Imaami maistoi pataa ja ihastui ikihyviksi. Se oli niin hyvää, että hän pyörtyi. Kun hän sai laskun oliiviöljystä, hän pyörtyi uudelleen. Tiedättehän, kun munakoisoa paistaa pannulla, se imee kaiken öljyn itseensä.

– Missä tutustuit tähän ruokaan? Pohjantuuli kysyi kiinnostuneena.

– Olin kuningas Henrikin kanssa viikonloppumatkalla Istanbulissa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa ja osuimme pieneen paikalliseen ravintolaan. Tarjoilija suositteli tätä. Emme sentään pyörtyneet, kun lasku tuli. Mutta nyt, olen kovasti utelias, mitä sinä Pohjis olet toivonut.

– Vien teidät Portugalin makumaailmaan. Tuolta kokki tuleekin jo espressopannun ja herkkuvadin kanssa. Tuoreet vaniljaleivokset ovat parasta mitä tiedän.

– Tämä oli loistava valinta. En olisi jaksanutkaan enää pääruokia, Elli huokasi.

– Tulee muutakin, katso mitä Ham tuo meille, Pohjantuuli virnisti.

– Saatte maistaa kirsikoita elämänvedessä. Nautimme niitä prinssi Mikaelin kanssa Lissabonissa. Söin niitä ahmimalla ja ihmettelin, miksi pääni oli pyörällä. Kerron lisää, kun ensin maistatte.

– Nämä ovat hyviä, mutta vähän kirpeitä. Mitä se elämänvesi on? Kati kysyi ja pisteli kirsikoita hyvällä halulla.

– Jos sanon suoraan, niin kirkasta viinaa. Kirsikat ovat lionneet siinä ja imeneet alkoholin sisäänsä. Vähän samaan tapaan kuin munakoiso oliiviöljyn.

– Tästä taitaakin tulla ilta, jolloin opettaja pyörtyy, Kati hihitti. – Kiitos, olen vaikuttunut. Parasta, että emme kerro oppilaille tästä makumatkasta.

Kati lähti iloisesti laulellen taksilla kotiin. Prinsessa Pohjantuuli ja Mama jäivät Ellinooran luo yöksi.

– Emme taida tarvita enää yömyssyjä, Mama virnisti ja lähetti kaikille kirsikankukkien tuoksuisia unensäteitä.

QUU PALKKAA PÄIVYSTÄJÄN KUUGALLERIAAN

– Meillä on tällainen Tripla-hanke. Työllistämme täällä Hämeessä pitkäaikaistyöttömiä. Sinun galleriapäivystäjän tarpeesi sopii hyvin ohjelmaan, tehokkaan tuntuinen Mirja kertoi Quulle. Tämä oli käynyt kysymässä työvoimatoimistosta apua Miken lähdettyä.

– Sopiiko, että tulen yhden hakijan kanssa katsomaan huomenna paikkoja, Mirja ehdotti.

Quu nyökkäsi vähän hämmentyneen näköisenä.

– Hei, mä olen Kimmo, pitkäaikaistyötön, nuori mies tervehti. Hän oli pitkä ja lähes kalju. Käsivarret olivat tatuoidut ja toisessa korvassa kiilteli kultarengas.

– Ulkonäkö pettää, olen oikeasti insinööri, hän virnisti. – Firma kaatui alta ja vaimo jätti. Meillä on kymmenvuotias tyttö. Masennuin ja söin mielialalääkkeitä. Nyt olen päässyt jaloilleni. Ex-vaimon kanssa on yhteishuoltajuus. Tyttäreni Mimosa on joka toinen viikonloppu luonani. Työpaikka kelpaisi. Tuntisin itseni taas kunnon kansalaiseksi.

– Siinä tuli koko elämäkerta henkeä vetämättä, Quu nauroi. – Galleria on avoinna lauantaisin, mutta sunnuntai ja maanantai ovat vapaat. Sopiiko se sinun ja tyttäresi aikatauluun?

– Mimosa voi tulla lauantai-iltana luokseni ja lähetän hänet maanantaiaamuna kouluun. Uskoisin että se sopii eksällekin.

– Onko sinulla kokemusta tai kiinnostusta taidealalle?

– Joo, soitan bändissä ja tykkään käydä kulttuuririennoissa. Pärjään kyllä ihmisten kanssa, Kimmo vakuutti.

– Sopiiko Mirja, että Kimmo aloittaa täällä ja katsotaan kuukauden koeajan jälkeen, missä mennään?

– Sopii, voitte jäädä kahdestaan sopimaan yksityiskohdista. Minun täytyy kiirehtiä seuraavaan tapaamiseen, Mirja sanoi.

– Tule Kimmo keittiön puolelle. Tarjoan kahvit. Katsotaan sitten paikat yhdessä. Välillä on hiljaista, luuletko että saat aikasi kulumaan?

– Täällä näyttää hyvältä. Olen aloittanut etäopiskelun. Voin lukea tenttikirjoja työn ohessa.

– Sepä hyvä, haluan että viihdyt. Työ on helppoa. Päivystät ja kerrot kävijöille näyttelyistä. Jos he haluavat ostaa töitä, annat taiteilijoiden yhteystiedot. He saavat sopia myyntijärjestelyt itse. Hoidamme näyttelyjen vaihtuessa ripustuksen yhdessä taiteilijoiden kanssa. Hyvä kun olet pitkä. Yletyt noihin ripustuskiskoihin, Quu suunnitteli.

– Sopii. Voinko aloittaa jo ensi viikolla?

– Kyllä vain, opastan sinut tiistaina alkuun.

Kimmo vihelteli lähtiessään. Quu oli tyytyväinen. Nyt hän voisi keskittyä omiin hommiin ja gallerian pyöritys olisi Kimmon varassa. Elämä hymyilee, niinhän se Mama ennusti, hän tuumi. Taidan poiketa Maman luona kertomassa, että en ole löytänyt Prinssiä mutta Pitkäaikaistyöttömän kylläkin.

Quu kuunteli, kun Kimmo hyräili yläkerran galleriassa. Hyvä kun mies on tyytyväinen, hän tuumi. Kimmo oli ottanut paikan haltuun nopeasti. Hän oli kohtelias ja esitteli asiantuntevasti kävijöille näyttelyt. Hän selvitti taiteilijoiden taustat ja kertoi värikkäästi näiden maalauksista. Kun galleriassa oli hiljaista, hän syventyi tenttikirjoihin.

– Mitä opiskelet? Quu kysyi.

– Markkinointia, ajattelin perustaa oman yrityksen, kun tämä työllistämiskausi on ohi.

– Voi, en halua menettää sinua, Quu sanoi. Hänestä oli hauska tulla päivisin työhuoneelle, kun gallerian puolella tuoksui tuore kahvi.

– Voi olla, että et pääse minusta eroon. Minulla on idea, mutta kerron sen vasta kun olen saanut paperit, Kimmo kiusasi. – Sopiiko, että tyttäreni Mimosa tulee lauantaina tänne? Hänen äidillään on menoa.

– Totta kai sopii. Tapaan mielelläni tyttäresi.

– Oletko sinä Oikea Prinsessa? reipas pisamakasvoinen neito tuijotti Quuta.

– Voi olla, että olenkin.

– Onko sinulla kruunu?

– Ei ole, mutta tiara on, haluatko nähdä?

– Joo, tyttö laittoi sormen suuhun. – Hieno, saanko ottaa kännykällä kuvan?

– Parempi että et ota, en halua tänne galleriaan varkaita, Quu varoitti. – Pidetään tämä meidän salaisuutena.

– Mimosa rakastaa prinsessasatuja, Kimmo puuttui puheeseen. – Hänellä on kymmeniä barbienukkeja ja kaikilla on tanssiaispuvut.

– Ota ensi kerralla joku niistä mukaan, haluaisin kovasti nähdä, Quu toivoi. – Minulla on tuolla alakerrassa värityskirjoja ja kyniä, haluatko piirrellä niin kauan, kun isäsi on töissä.

– Joo ja minulla on koulukirjat repussa. Voin tehdä läksyt, niin viikonloppu on vapaa, tyttö suunnitteli. – Isä on luvannut viedä minut Linnanmäelle.

Quu tunsi pientä haikeutta. Perheellisillä oli hauskaa viikonloppuohjelmaa. Olisi joskus mukava lähteä mukaan, hän ajatteli, mutta ei sanonut mitään.

Hän heilautti kättään, kun isä ja tytär toivottivat hänelle hyvää viikonloppua.

– Mama, olen taas yksin. Viikot sujuvat mukavasti, kun juttelen Kimmon kanssa maalaamisen lomassa. Sunnuntaisin en tiedä mitä tekisin.

– Quu kultaseni, jos minun seurani kelpaa, tule tänne. Paistan meille pannukakun.

– Apua, en halua lihoa. Mutta pannukakkua en voi vastustaa, Quu nauroi.

– Mitä ihmettä sinä Kimmo rakennat? Quu kysyi. Hän oli tullut kahvintuoksun houkuttelemana alakerran ateljeesta ylös. Kimmo vasaroi takahuoneessa.

– Tästä tulee Mimosalle nukkekoti. Katso, huoneet ovat korkeat. Mitoitin ne niin, että hänen barbiensa mahtuvat tänne.

– Aiotko sisustaa sen?

– Totta kai. Tässä projektissa kuluu mukavasti aikaa. Gallerian puolella on ollut viime aikoina hiljaista.

– Minulla on tuolla varastossa vanhoja tapettikirjoja. Haluat varmaan päällystää seinät?

– Hei, nämä kultakoristeiset tapetit sopivat hienosti. Suurimmasta huoneesta tulee tanssisali. Ajattelin kiinnittää yhdelle seinälle peilejä.

– Tuolla Goodmanilla on Tiikerikauppa, jossa on kaikkea kivaa. Luulen että sieltä löytyy nukkekodin kalusteita.

– Voin nikkaroida huonekalut itse, mutta keittiöön haluan oikeat astiat.

– Voin päivystää ruokatunnin ajan. Käy katsomassa, niin voit suunnitella keittiön ja ruokailutilan.

Quu ei malttanut mennä iltapäivällä maalaamaan.

– Tiedätkö, ajattelin nuorempana ryhtyä sisustussuunnittelijaksi. Rakastan kauniita kankaita ja tapetteja, Quu kertoi. – Hanke jäi, kun muutin Turkuun ja ryhdyin opiskelemaan.

– Ei se ole myöhäistä vieläkään. Minulla on täällä Hämeessä tuttuja, jotka kaipaavat apua. Voin suositella sinua.

– Siis yhden nukkekodin vankalla kokemuksella? Quu nauroi.

– Näen kyllä, että sinulla on värisilmää.

– Koska Mimosa saa tämän?

– Hänellä on pian syntymäpäivä. Ajattelin yllättää.

– Selailen illalla sisustuslehtiä, jatketaan huomenna, Quu lupasi. Hänen silmänsä olivat alkaneet loistaa.

– Onko tämä jättipaketti minulle? Mimosa ihmetteli. – Kiitos isi.

– Hei Mimosa, saanhan minäkin tulla? Quu kysyi. – Hei, kukas sinä olet? Harmaavalkoinen kissa puski hänen jalkojaan.

– Mimosa toivoi kissanpentua ja käytiin tuolla Kissakoti Kattilassa. Tämä on Onni ja tuolla kirjahyllyn päällä on Onneli. Otettiin molemmat, kun ne ovat sisaruksia, Kimmo selitti.

– Toin sinulle lahjan, Quu sanoi silittäessään kissaa.

– Kiitos, tyttö niiasi. – Saanko avata heti?

– Totta kai.

Paperi rapisi, kun tyttö repi innoissaan paketit auki.

– Vau, prinsessabarbi. Näin hienoa minulle ei olekaan, hän henkäisi silmät pyöreinä.

– Tässä on lisää mekkoja, ompelin ne itse, Quu ojensi toisen paketin.

– Nyt tyttö ei muuta teekään, kuin sovittelee nukeille vaatteita, Kimmo hymyili.

– Isi, voi miten hieno nukkekoti. Kultaiset tapetit ja diskopallo. Keittiössä on hella ja astiakaapissa pieniä kahvikuppeja, makeeta.

– Tykkäätkö siitä?

– Tämä on mahtava. Mimosa halasi Kimmoa.

– Tule Quu peremmälle. Juhlitaan keskenämme. Mimosan äiti järjestää hänelle tyttökestit.

– Isi, haluaisin nukkekodin mukaan. Tyttö puki eteisessä ulkovaatteita päälleen.

– Se on liian iso kannettavaksi. Pidetään se täällä meillä. Saat leikkiä sillä aina kun tulet.

– Selvä, heippa. Tyttö pyrähti matkaan.

– Onneksi asumme Mimosan äidin kanssa lähekkäin. Tyttö juoksee matkan kymmenessä minuutissa.

– Oletko leiponut kakun?

– Mimosa söi aamupalaksi kimpaleen. Loppu on meille, Kimmo sanoi.

– Näyttää hyvältä.

– Ja maistuu, minäkin söin kimpaleen, Kimmo tunnusti.

– Teillä on Mimosan kanssa kiva koti.

– Vuokrakämppä vain. Pitäisi laittaa uudet verhot ja maalata seinät. Hei minä keksin. Saanko tilata sinulta sisustussuunnitelman?

– Ilman muuta. Onko sinulla mittanauhaa.

– Tällainen rullamitta.

– Ota päästä kiinni, mitataan verhojen korkeus.

Quu kierteli asunnossa. Mimosalla oli pieni huone, Kimmolla tilava makuuhuone. Olohuone, ruokatila ja keittiö muodostivat yhden kokonaisuuden.

– Tässä on hyvä pohjaratkaisu. Tila on avara, Quu kiitteli.

– Haluan vähän väriä, Kimmo toivoi.

– Miten olisi kultaiset tapetit ja peiliseinä? Quu kiusoitteli.

– Jos nyt kuitenkin vähän vaatimattomampi ratkaisu.

– Teen sinulle muutaman luonnoksen. Katsotaan sitten yhdessä.

– Kiitos Quu, odotan jännittyneenä. – Otatko kakunlopun mukaan?

– En taatusti, söin jo enemmän kuin olisi pitänyt. Saat herkutella ihan itse. Heippa, minä lähden nyt uimahalliin polskuttelemaan. Ylimääräiset kalorit saavat kyytiä.

– Kimmo, et ole tosissasi. En voi uskoa, että työsuhteesi loppuu ensi viikolla, Quu kauhisteli.

– Älä sure, meitä pitkäaikaistyöttömiä löytyy pitkä rivi. Voit valita, kenet haluat seuraavaksi.

– Eikä, haluan, että sinä jatkat.

Kimmo virnisti. – Niin minäkin haluan. Viihdyn täällä ja varsinkin vanhemmat naisvieraat tulevat mielellään uudelleen, kun jaksan kuunnella heidän juttujaan.

– Tiedän, sinä olet siinä hyvä, minä en jaksaisi, Quu myönsi. – Sinulla on jotain mielessä?

– Kyllä vain. Minulla on visio. Mitä ajattelet, jos vuokraan sinulta nämä katutason tilat? Päivystän galleriassa niin kuin tähänkin asti. Voisin perustaa tähän pienempään huoneeseen kahvilan. Tarjoan lounasaikaan kuumaa keittoa ja salaattiannoksia. Sitten iltapäivällä kahvia, teetä ja leivonnaisia.

– Kuulostaa hyvältä, ajattelitko palkata henkilökuntaa?

– En, keitto hautuu tuolla kuumalla levyllä. Kokoan salaattiannoksia lennossa ja paistan leivonnaiset raakapakasteista. Minulla on tuttu puutarhuri. Hän on luvannut tuoda tuoreet kasvikset aamuisin pakettiautolla. Uskon että se toimii.

– Täällä ei ole tiskikonetta, ehditkö tiskata kaiken ohessa.

– Äh, inhoan tiskaamista. Nykyään on tarjolla ekologisia kertakäyttöastioita.

– Sopii minulle, katsotaan, miten pärjäät. Lupaan olla ensimmäinen maksava asiakkaasi, Quu hymyili.

Kahvila Kuu menestyi loistavasti. Gallerian kanta-asiakkaat ilahtuivat, kun saivat nauttia taulujen katsomisen ohessa kevyen lounaan tai kupillisen kahvia vastapaistettujen croissantien kera. Hymyilevä Kimmo toi annokset pöytiin. Hän muisti asiakkaiden nimet ja kyseli kuulumisia. Kun ilmat sallivat, hän siirsi näyteikkunoiden eteen katukäytävälle pari korituolia ja pienet pöydät. Siellä kelpasi istua kahvikupin äärellä, lukea päivän lehdet tai vain katsella järvenselälle.

– Quu, nyt on hätätilanne, Kimmo soitti eräänä sunnuntaina huolestuneen kuuloisena. – Mimosalla on korkea kuume ja äitinsä on matkoilla. Voisitko tulla käymään? En tiedä mitä teen.

Quu lupasi. Hän keräsi lääkekaapista kuivattuja yrttejä ja kotilinnan hunajaa mukaan.

– Kuume on lähes 40 astetta ja tyttö hourailee. Soitin lääkäripäivystykseen. Ne sanoi vaan, että juota paljon vettä ja anna särkylääkettä, Kimmo vaikeroi.

– Hei, anna minä vilkaisen. Laita vettä kiehumaan, keitellään yrttiteetä. Mimosa, yritä juoda vähän, tämä on terveysjuomaa. Sekoitin siihen paljon hunajaa, Quu yritti.

Tyttö suostui nielaisemaan pari lusikallista ja vaipui sen jälkeen levottomaan uneen. Quu laittoi jääkuutioita pyyheliinan sisään ja asetti sen tytön kuumalle otsalle.

– Kipaise Kimmo tuolla elintarvikekioskilla. Tuo iso pullo keltaista Jaffaa. Yritetään saada tyttö juomaan sitä, Quu sanoi. Hän istui kärsivällisesti Mimosan vieressä ja juotti tätä aina kun tyttö havahtui hetkeksi.

Illalla kuume laski.

– Minua janottaa, saanko vielä limua?

– Saat ja tätä hyvää terveysjuomaa myös, Quu sanoi. – Taidat toipua.

– Nyt tuntuu jo paremmalta, mutta väsyttää.

– Nuku vaan, haluatko että kerron sinulle iltasadun?

– Osaatko prinsessasatuja?

– Vaikka kuinka paljon. Kerron sinulle kuningatar Ellinoorasta, joka asuu Satulinnassa.

– Onko siellä lapsia?

– Ellinooralla on kuusi tummaihoista adoptiolasta.

– Mitkä niiden nimet ovat?

– Nuorin on Ebony, sillä on poni ja kaksi mustavalkoista koiraa Mersu ja Ferrari. Mimosaa nauratti. – Hassut nimet.

– Odota kun kuulet muiden nimet. Ebonyn veli on Mohamed, hän tuli linnaan laskuvarjolla.

– Makeeta. Entä muut?

– Isot tytöt ovat Maria Antoinette ja Kleopatra. He rakastavat kauniita vaatteita.

– Niin minäkin, Mimosa innostui.

– Pojat ovat Michelangelo, hän on taiteilija ja Leonardo, jalkapallonpelaaja.

– Onko siellä prinsessoja?

– Kyllä vain, Ellinooran ystävä prinsessa Pohjantuuli asuu naapurikylän linnassa. Prinsessat Tähti ja Quu ovat lähteneet tänne pohjoiseen.

– Sama nimi kuin sinulla.

– Niin taitaa olla. Molemmat ovat kuvankauniita. Prinssit tavoittelevat heidän kättään.

– Minun toinen nimeni on Adalmiina, äiti tykkää kanssa saduista. Mutta nyt minua nukuttaa, kerrotko huomenna lisää?

– Lupaan, näe kauniita unia.

– Kuuntelin sinun tarinaasi. Olet hyvä sadunkertoja. Tuletko huomenna katsomaan, miten Mimosa voi? Olen helpottunut, kun kuume on laskenut.

– Mene sinä Kimmo nukkumaan. Voin jäädä sohvalle Mimosan viereen. Annan hänelle lisää juotavaa, kun hän herää.

– Kiitos Quu, miten olisin pärjännyt ilman sinua.

Quu veti huovan päälleen ja haaveili äitiyden onnesta. Oli oudon kiihottava tunne, kun joku tarvitsi häntä. Tästä voi vielä kehittyä jotain, hän ajatteli hymy huulilla ennen nukahtamista.

– Helmi-täti, meneekö Quu Kimmon kanssa naimisiin? Joonatan tahtoi tietää.

– En usko, eivät ihmiset välttämättä sitoudu, vaikka viihtyvät yhdessä. Quu on nyt tyytyväinen elämäänsä. Annetaan tilanteen kehittyä rauhassa, Helmi suunnitteli.

YSTÄVÄKIRJA

– Elli-täti, kirjoittaisitko Toinin ja minun ystäväkirjaan? Kleo pyysi.

Ellinoora selaili sivuja. Ne olivat täynnä värikkäitä piirroksia, koukeroisilla käsialoilla kirjoitettuja tekstejä ja tarroja.

– Kirjoitan toki, tuokaa silmälasini ja lasillinen samppanjaa, niin pääsen vauhtiin, hän sanoi.

– Lempiväri, no kirsikanpunainen tietysti.

– Lempikukka, hmmm tykkään kyllä kovasti linnan ruusutarhasta.

– Lempiruoka, tämä on helppo, blinit, suolakurkut ja hunaja.

– Lempijuoma, tyhmä kysymys, samppanja tietysti.

– Lempikirja, tätä täytyy miettiä, tykkään saduista, Prinsessa Ruusunen on edelleen suosikkini.

– Lempimusiikki, jotain klassista, nyt tiedän, Taikahuilu.

– Lempielokuva, katselin juuri Amelién, pidin siitä kovasti.

– Lempiystävä, Mama Maddalena.

– Haaveet, toivon että lapset löytävät paikkansa maailmassa ja muistavat, että Elli-tädin luona on aina heidän kotinsa.

– Kiitos Elli-täti. Kiva kun kirjoitit.

– Ulpukallakin on ystäväkirja, Joonatan kertoi.

– Oletko kirjoittanut siihen?

– No en, ne on tyttöjen juttuja.

– Tiedätkö, minulla oli kouluaikana sellainen. Siihen aikaan kirjaan kirjoiteltiin runonsäkeitä ja liimattiin kiiltokuvia. Muistan kun rakas isäni kirjoitti minulle:

Ole onnekas aina,
hyvä mieleesi paina.
Jos vaikeaa ois,
paha unhoita pois.

Olen muistellut sitä usein, kun elämä murjoo.

HELMILLÄ ON IKÄKRIISI

– Apua, täytän kesällä 30, Helmi voihki Tuulille puhelimessa. – En ole saanut mitään aikaan.

– Helmi, rauhoitu. Sinulla on maisterintutkinto, työpaikka ja oma asunto. Se on paljon, Tuuli ynnäsi.

– Niin, mutta ei perhettä eikä lapsia.

– Niitäkö haluat?

– En tiedä, tuntuu vaan, että aika kuluu ja minä olen juuttunut paikalleni.

– Helmi, sinulla on loppuelämä aikaa tehdä ihan mitä haluat. Järjestätkö juhlat?

– Mieli tekisi, mutta en tiedä missä. Kotiin ei mahdu.

– Kysele kavereilta, kesäjuhlat on hyvä idea.

Helmi poikkesi illalla Galleria Paperihuoneen uuden näyttelyn avajaisiin. Tiina-Kristiina ja Pauliina olivat kattaneet tarjolle ruisnappeja, jotka oli täytetty tuorejuustolla ja koristeltu basilikanlehdillä. Lapsille oli tarjolla vaahtokarkkeja ja vihreää limua. Aikuiset juhlistivat iltaa kuohuviinillä.

– Onpa täällä kodikasta, Helmi kiitteli.

– Tule katsomaan uusi näyttely. Se on aivan uskomattoman hieno, Petronella kehui. – Aikaikkunoita keisari Meijin valtakuntaan. Saimme nämä käsintehdyt puupiirrokset suoraan Japanista.

– Onpa hienoja, Helmi kehui.

– Nämä vedokset ovat edullisia. Erikoistarjous, Petronella hehkutti.

– Kuule Petronella, tiedätkö mitään sopivaa paikkaa kesäjuhlille täällä Hämeenlinnassa?

– Paljonko väkeä on tulossa?

– Vain läheiset ystävät. Arviolta 15-20 henkeä. Osa on lapsia.

– Tiedätkö mitä, vuokraamme tätä näyttelytilaa edullisesti myös yksityistarkoituksiin. Haluaisitko juhlia täällä? Meillä on keittiö ja astiat tarjoilua varten. Näyttelytilaan voi nostaa pöydän, jolle kattaa. Alakerrassa on runsaasti tilaa lapsille. Sinne voi heijastaa videotykillä piirrettyjä elokuvia ja järjestää vaikka diskon.

– Hei, hyvä idea. Kutsun teidät kaikki juhliin.

– Hienoa, jos hoidat itse tarjoilut ja siivouksen, saat tilan käyttöön ilmaiseksi.

– Te olette loistokavereita.

– Merkitään päivä kalenteriin. Sovitaan lähempänä yksityiskohdista.

Helmi käveli avajaisten jälkeen kevein mielin kotiin. Shems oli eteisessä vastassa.

– Kuule Semu, järjestetään meille hienot juhlat. Kutsutaan kaikki kaverit.

– Vuh, sanoi Shems ja heilutti häntää.

Helmi lähetti kutsukortit. Kannessa oli kuva hänestä kukkaseppele päässä. Shems istui sylissä vaaleanpunainen rusetti kaulassa.

Tervetuloa kesäjuhliin Galleria Paperihuoneelle. Asu vapaa. Lahjatoivomukset: omatekoinen kortti, juotavaa ja kuihtuvaa, iloinen mieli, Helmi-ikäneito ja Shems-ikuisesti nuori neiti.

Kesäpäivä oli kaunis. Aurinko välkkyi Vanajaveden pinnalla. Gallerian ikkunasta oli näkymä suoraan järvelle. Tiina-Kristiina puuhaili keittiössä.

– Minun lahjani sinulle on työpalvelu. Hoitelen keittiön puolta, hän hymyili. Asiasta oli sovittu jo aikaisemmin.

– Kiitos Tiina, olet ystävä.

Ovikello kilahti.

– Tuuli, ihanaa kun pääsit tulemaan. Helmi halasi ystäväänsä. – Jenni, oletpa kasvanut.

– Onnea Helmi-täti, Jenni ojensi itse keräämänsä kukkakimpun Helmille.

– Halaa minuakin, Joonatan odotti vuoroaan.

– Totta kai, kiva kun tulit. Ja toit tyttöystävän tullessasi, sinä olet varmaan Ulpukka.

Tyttö punastui ja niiasi. – Rakastan tarinoitasi. Joonatan kertoo niitä aina, kun tavataan.

Helmi hymyili. – Kiva kuulla. Tervetuloa Sauli ja Lauri, tulitte koko perheen voimin.

– Joo, iloiset juhlat ovat aina mukavia. Tässä kuohuvaa, Sauli ojensi Helmille kylmän cavapullon.

– Jesse ja Marja, odotinkin jo teitä.

– Helmi, kutsussa ei puhuttu mitään syötävästä, mutta uskalsin silti tuoda pussillisen leipomiani korvapuusteja, Marja sanoi.

– Kiitos, kyllä kelpaa.

– Ja tässä Vanajan ahvenia, savustin ne aamulla, Jesse hymyili.

– Senkin veijarit, laitetaan kaikki tarjolle. Helmi halasi Jesseä silmät kosteina.

– Toivo ja Helge-isä, tervetuloa. Pavel ja Jelena, kiva kun pääsitte. Anni, kuka tämä komea nuori mies on seurassasi?

– Hei minä olen Petri, Annin kuntosalikaveri.

– Tervetuloa. Moi pojat.

Saska ja Samu tuskin nostivat katsettaan pelipuhelimista.

– Nuo pojat eivät muuta tekisikään kuin pelaisivat, Anni huokasi. – Pysyvät hiljaisina. Muuten ne tappelee, hän lisäsi.

– Tänään on juhlapäivä. Lopettavat varmaan, kun on herkkuja tarjolla.

– Herkkuja Saku heräsi.

– Sillä on valikoiva kuulo.

– Vuh, sanoi Shems, silläkin oli valikoiva kuulo.

– Leena ja Heikki, ajoitte Espoosta asti?

– Joo, ei matka kestä kuin runsaan tunnin.

– Ihania kullankeltaisia kukkia, mitä ne ovat?

– Et taida tunnistaa. Meillä kasvaa pihalla maa-artisokkaa. Se kukkii näin hienosti. Kimpussa on myös tuoreita yrttejä kasvimaalta.

– Tunnistan oreganon, mintun ja korianterin, kiitos, laitan nämä pöytään. Tulkaa kaikki peremmälle. Gallerian puolella on tarjolla kuohuviinimaljat ja musiikkia.

Kaikki hiljenivät, kun Rami kajautti trumpetilla fanfaarin.

– Olen harjoitellut tällä soittimella jo pitkään, mutta se ole helppoa, hän valitti. – Soitan jatkossa kitaraa, se pelittää.

Iloinen puheensorina täytti tilan. Lapset ahmivat vaahtokarkkeja ja karnevaalikeksejä. He vilistivät alakertaan, jonne Petronella oli virittänyt videotykin ja valkokankaan. Tarjolla oli piirrettyjä elokuvia ja vadillinen popcornia.

– Me halutaan katsoa Kaikki rakastavat Hessua, Saska toivoi.

– Löytyy ja paljon muuta, Petronella lupasi. Pian alakerrasta kuului iloisia naurunpyrskähdyksiä.

– Helmi, nyt kun olet tullut aikuiseksi, eiköhän lauleta sinulle onnittelulaulu, Helge ehdotti. Rami aloitti ja kaikki yhtyivät lauluun:

Sä kasvoit, neito kaunoinen, isäsi majassa,
kuin kukka kaunis, suloinen
vihreellä nurmella

Helmi kuunteli liikuttuneena. Vanhemmat olivat laulaneet tätä sävelmää hänelle lapsuudessa.

Ovikello kilahti.

– Oliko tänne tilattu 20 laatikollista pizzaa?

Lähetti kantoi höyryävät laatikot gallerian pöydälle. Lapset ryntäsivät alakerrasta paikalle.

– Olipa ihana yllätys. Luultiin, että syödään koko ilta vaahtokarkkeja, vieraat kiittelivät.

Tiina-Kristiina kantoi pöytään hanapakkaukset puna- ja valkoviiniä. Kun pizzat oli syöty, pöytä kannettiin varastoon. Gallerian lattia oli oiva tanssiparketti. Petronella oli kytkenyt tietokoneeseen kaiuttimet.

– Helmi, saanko pyytää sinut valssiin, Helge kumarsi.

– Kyllä vain, tulkaa kaikki mukaan.

Ilta oli lämmin. Tiina-Kristiina avasi oven kadulle. Ohikulkijat heiluttivat kättään, kun näkivät nuoret tanssin pyörteissä.

– Joonatan, haluatko pyörähtää kanssani? Helmi kysyi.

– Joo, en kyllä ole kovin hyvä.

– Ei se haittaa, yritetään.

– Rami, etkö sinä tanssi?

– Ei muusikot tanssi, ne vaan soittaa, Rami sanoi.

– Hyvä, soita meille vielä jotain. Kohta on aika lähteä kotimatkalle, Sauli pyysi.

– Soitan, jos lupaatte laulaa.

Ilta päättyi tunteikkaasti. Ramin kitarat sävelet kaikuivat lämpimässä yössä.

Sinua, sinua rakastan
yö painaa päähäni pimeän seppeleen
jotta en sinua näkisi

Helmi kuunteli kyynelet silmissä.

– Minä rakastan teitä kaikkia, hän sanoi käheästi. – Kiitos kun tulitte juhlimaan kanssani.

Shems riehaantui ja hyppäsi Helmin syliin. Vieraat halasivat molempia.

– Oli ihanat juhlat, he kiittelivät.

– Onhan kaikilla varmasti kyyti kotiin? Helmi huolehti. – Minun luotani löytyy turvapaikka, jos ei ole.

– Saanko minä tulla? Rami kysyi.

– No jos tämän kerran, Helmi hymyili.

– Tein meille Irish coffeet. Rami tarjoili juomat Helmin parvekkeella. Kumpikaan ei malttanut mennä nukkumaan, vaikka yö oli pitkällä. Shems uinui sohvan nurkassa ja näki koiranunia. Juhlat olivat käyneet sen voimille. Vieraat olivat hymyilleet tietäväisen näköisinä, kun Helmi ja Rami olivat lähteneet yhdessä. Helmillä oli ollut syli täynnä kukkia ja Ramilla pino onnittelukortteja.

– Nämä lasten piirtämät kuvat ovat ihania, Helmi sanoi. – Katso, Jelena on piirtänyt prinsessakortin. Tytöllä on vaaleanpunainen röyhelömekko ja kruunu. Myös valkoisella pikkukoiralla on kultainen kruunu päässä.

– Ilmiselvästi sinä ja Shems, Rami sanoi.

– Saku ja Saskan kortissa on monsteriauto. Onpa valtavat renkaat.

– Voi, tämä kortti on Joonatanilta. Kuuntele, luen ääneen

Onnea Helmi-täti ja Semu. Pyysin Mama Maddalenalta teille ennustuksen. Se meni näin. Sinulle Maljojen Ässä. Se tarkoittaa ylitsevuotavaa rakkautta. Shems sai nimensä mukaisesti Auringon. Toivotan teille Ihanaa Kesää. Kummipoikasi Joonatan.

---

HELMIN TARINA jatkuu otsikolla Kultapölyä.