su 20.3.2022

Tänään on kevätpäivän tasaus. Luvassa on ennätyslämmin viikonloppu, jopa plus 15 astetta. Varauduin siihen siiderin poreilla.

Nautin omalla parvekkeella auringonsäteistä Thaimaasta ostettu lipallinen hattu päässäni. Yritän varjella silmiä liialta paahteelta. Näkö on heikentynyt huolestuttavasti. Silmälääkäri kehotti tulemaan matalalla kynnyksellä tarkastukseen vähintään puolen vuoden välein.

Anna, Samu ja Miska kävivät eilen. Ehdimme päivän aikana käydä katsomassa kirjaston Ilo ja oivallus -näyttelyn, herkutella pizzoilla ja nuoriso lähti ex tempore elokuviin sillä aikaa, kun minä päivystin hetken galleria Paperihuoneella.

Pojat jäivät Palokunnankadulle, kun Anna ja minä vierailimme Visarannassa. Jussi oli hyvällä tuulella ja jopa niin virkeä, että jaksoi soitella sisaruksilleen. Käynnistä jäi hyvä mieli.

Tänään päivälenkillä piti olla tarkkana. Keskikaupungin kadut ovat jo sulat, mutta heti kun eksyy sivummalle, saa luistella. Odotan kiihkeästi lenkkarikelejä.
ti 22.3.2022
Tänään on tamperepäivä. Heräsin auringonnousun aikaan ja keitin kahvit. Lupasin olla Visarannassa kymmenen aikoihin. Pyörätuolitaksi tulee hakemaan meidät 10.30. Laskin, että ehdimme mainiosti juoda pullakahvit ennen neurokirugille menoa. Tuoko sama taksi meidät takaisin, sitä en tiedä, mutta eiköhän se selviä.
Kävin eilen pitkän tauon jälkeen freskopajalla Parolantiellä. Oli mukava tavata tuttuja kahvikupillisten äärellä. Paikalla oli Elina, Aira, Merja, Paula ja minä. Maijakin kävi tervehtimässä. Hän jaksaa puhua freskoihin sopivista aiheista. Niiden pitäisi olla välimerellisiä, mutta hän myönsi, että nykyaikana ovat uudet aiheet. Tosin kesämökki ei vieläkään ole hänen mielestään freskoon sopiva. Minun pitsihelmatyttöjäni hän ei ole moittinut, onneksi.
Rappasin kaksi isoa pohjaa tilaustyötä varten. Maalasin toiseen yhden haaveellisen neitosen, toiseen kaksi tanssityttöä. Käytin samoja värisävyjä kuin Kuussa tuulee freskossa. Siis vihreänharmaata, luonnonvalkoista ja okraa. Rauhoitin itseäni, jos kuvat eivät miellytä omaa silmääni, ainahan voin maalata valmiin työn päälle lisää sävyjä, enkä kerro Maijalle.

Olin luvannut mennä neljäksi kirjastolle päivystämään. Paikalla oli Helena neuleen kanssa.

Hämeen Sanomat on julkaissut jutun näyttelystämme ja nyt odotamme Kaupunkiuutisten panosta. Luottotoimittajamme Riikka Helenius on ollut kiireinen. Nyt asialla oli Heli Karttunen, joka tuli paikalle kameran kanssa. Hän jututti meitä ja kysyi, suostummeko kuvaan. Minä sanoi juu, Helena ei. Lopputulos kuitenkin oli, että poseerasimme galleriassa ja odotamme nyt huomista lehteä.

Neurokirurgilla käynti Tampereella sujui suunnitelmien mukaan. Taksi Hämeen musta pyörätuoliauto tuli hakemaan meidät Visarannasta. Matka kesti tasan tunnin.

Jussi valitsi kahviosta sokerisen munkkipossun kahvin kaveriksi. Pääsimme lääkärin vastaanotolle sovittuna aikana. Hän suositteli, että lokakuussa Jussin päähän asennettu suntti suljetaan, sillä aivoverenvuodon ja infarktin jälkeen riskit ovat suuremmat kuin siitä saatu vähäinen hyöty. Sunttikokeilu päättyi tähän.
Yritämme jatkossa pitää fysioterapian avulla Jussin liikuntakykyä yllä. Taksinkuljettaja odotti parkkihallissa, kun palasimme vastaanotolta. Jussi torkkui paluumatkalla.
ke 23.3.2022
Ystävämme Terttu ja Immo poikkesivat Hämeenlinnassa. Kävimme sushilounaalla Goodmanin Itsudemossa. Houkuttelin vieraat katsomaan kirjaston näyttelyn. He kehuivat sitä monipuoliseksi. Jäin musta marttaessu ylläni päivystämään, kun Terttu ja Immo lähtivät katsomaan Jussia Visarantaan.

Sain WhatsApp viestin, jossa Immo kertoi Jussin jaksaneen osallistua keskusteluun mateista, pilkkimisestä ja mökkipuuhista. Myös tuliaiskorvapuusti oli maistunut.
pe 25.3.2022
Kevät etenee. Viime päivät ovat olleet pilvisiä, mutta mittari plussan puolella. Hyvin alkanut iltapäiväauringon nauttiminen parvekkeella on tauolla.

Heräsin aamulla virkeänä lähtemään uimahallille. Vesijuoksu marttasiskojen kanssa takaa hyvän viikonlopun. Miika lupasi tulla huomenna jonkinlaisella kombolla Hämeenlinnaan. Onkohan meillä taas pizzapäivä?
la 26.3.2022
Sääennuste oli oikeassa. Kävin aamulla kaupassa. Puuskainen myrskytuuli oli kaataa kumoon. Vedin henkeä, kun pääsin kotiin. Tulisipa kevät, aurinko sulattaisi lumet ja leppeät tuulet hivelisivät poskia. Valon määrä on lisääntynyt. Ensi yönä siirretään kelloja kesää kohti.
Sain yllättäen koko joukkueen vieraiksi. Anna, Samu ja Miska tulivat junalla ja lupasivat jäädä yökylään. Miika toi koko perheen. Ohjelmaa riitti koko päivälle. Nuoriso kävi uimahallissa. Lapset viihtyivät niin hyvin, että päivä oli melkein illassa ennen kuin pääsimme syömään. Miika vei nuorison pizzalle ja minä karkasin Annan ja Lauran kanssa Fiftariin.

Kotijoukkue katseli piirrettyjä elokuvia sillä aikaa, kun kävin esittelemässä Lauralle kirjaston näyttelyn. Hän jatkoi sieltä Miikan kanssa matkaa Visamäkeen. Jussi oli suihkutettavana, kun he menivät ja istui sitten puhtaana miehenä seurustelemassa. Kello oli kahdeksan illalla, ennen kuin espoolaiset pääsivät kotimatkalle.
su 27.3.2022
Ilahduin aamulla, kun nukuin seitsemään. No jaa, kelloja siirrettiin yöllä, joten kello oli vanhaa aikaa vasta kuusi. Anna ja pojat olivat umpiunessa sohvalla. Vetäydyin vähin äänin työhuoneeseen tietokoneen ääreen. Aamuhetket ovat parhaita kirjoittamiselle.
Tunnin kuluttua olohuoneesta kuului pelikännykän ääniä. Kokkasin kunnon aamiaisen. Puuroa, keitettyjä kananmunia, kahvia ja paahtoleipää. Anna kiipeili laittamassa seinäkellot kesäaikaan. Hän lähti bussilla numero 2 Visamäkeen energiajuomia ja viinirypäleitä tuomisina Jussille. Sain puhelun, jossa mies kertoi olevansa aika pirteä. Anna oli ajellut hänen partansa ja laittanut puhelimen laturiin. Huoltokäynnit ovat tarpeen.

Samu ja Miska halusivat leipoa. Ehdotin, että pyöräytämme puuronlopusta sämpylät, mutta he tyrmäsivät ajatuksen. Niinpä leivoimme makeita suklaamuffineita, jotka onnistuivat erinomaisesti. Pappakin saa huomenna maistiaisia.