su 13.3.2022

Ilmassa on jo kevään tuoksua. Viikonloppu on aurinkoinen ja mittari plussan puolella. Eilen Visarannassa käydessäni terassin ovi päivähuoneen suunnalla oli auki auringonpaisteeseen. Marttasisko Hilppa on luvannut ommella Jussille pyörätuolihupun, kunhan löydän sopivan lämpimän viltin.

Lupasin, että istumme tuota pikaa ulkosalla ja juomme olutta. Jussi kertoi ostaneensa aamulla kaksi pulloa valkoviiniä. Taisi olla toiveajattelua.

Olen syönyt viikon verran terveellisesti. Sen seurauksena sain tarmonpuuskan ja aloitin kirjahyllyn siivouksen. Se kannatti, sillä Jussin kirjojen takaa löytyi yllätys.

Tein muitakin löytöjä. Naiskirjailijoita käsittelevällä kurssilla olen tutustunut uudelleen mm. Eeva Kilpeen ja Rosa Liksomiin.

Ajattelin lukea uudelleen joitakin heidän teoksiaan. Ei tarvinnut lähteä kirjastoon, kun kotoa löytyi tuttuja kirjoja. Tamaran olin lukenut vuonna 1990 ja Unohdetun vartin vuonna 2000. Luin viimeksi lukupiirikirjana Väylän ja pidin siitä kovasti. Vein kaksi kassillista vähemmän kiinnostavaa kirjoja Fidaan ja palasin matto olkapäällä.

Lupasin itselleni, että muistan imuroida tätä ihanuutta ahkerasti.

ma 14.3.2022

Olipa päivä. Olin kirjastolla aamukahdeksalta. Puoleen päivään mennessä askeleita oli kertynyt jo 10000. Graafikkoystävä Paula ja minä vastasimme taulujen sekä lehtisalin ryijyjen ja tilkkutöiden ripustuksesta. Apunamme oli galleriatyöntekijämme Sami, joka kiipeili tottuneesti tikapuilla.

Pääsimme myös Radio Hämeen aamulähetykseen. Kati Turtola jututti puuhanaisia (myös minua) suorassa reportaasissa.

Näyttelystä tuli todella monipuolinen. ”Elämä on parasta itse tehtynä”, niin kuin martat tietävät.

ti 15.3.2022

Pelonsekaisella kauhulla odottamani kirje Hämeenlinnan kaupungilta tuli lähes kolmen kuukauden viiveen jälkeen. Palvelu- ja maksupäätös Jussin hoidosta on ensimmäiset kuusi kuukautta 1730 euroa. Sen jälkeen summa nousee 260 eurolla, kun edellisen asunnon kuluja ei enää huomioida. Visarannan vuokra on tällä hetkellä 723 euroa.

Apteekista on tullut tämän vuoden puolella jo kolme sadan euron laskua. Kelataksin omavastuu on 300 euroa, joten menoja on huolestuttavan paljon. Yritän sinnitellä. Kannan Jussille kaupasta herkkuja. Mietin jo, pitäisikö itse leipoa, mutta niin epätoivoinen en víelä ole.

ke 16.3.2022

Kävin aamupäivällä kirjastossa katsomassa, että taulut ovat pysyneet seinillä. Kyllä olivat ja näyttivät hyviltä.

Rupattelin marttasiskojen kanssa ja lupasin tulla torstaina ennen Oma ääni -kurssia päivystämään. Perjantaina vietämme avajaisia, vaikka näyttely on ollut tiistaista lähtien avoinna. Viive johtuu EU:sta, sillä saamme juhlapuhujaksi martta Sirpa Pietikäisen. Maanantaina kirjastossa on lavarunoilta. En osallistu, mutta ajattelin viettää ennen tapahtumaa aikaa gallerian puolella, sillä luvassa on kulttuuritietoisia vierailijoita.

Fresko pääsee uuteen kotiin näyttelyn jälkeen. En ole varma, onko se hyvä uutinen, sillä ostaja toivoo, että teen taululle parin samassa hengessä. Tilaustyöt ovat vaativia. Menen maanantaina freskopajalle yrittämään.

Tänään on taas Visaranta päivä. Hain kaupasta energiapitoisia herkkuja. Olin valmis kävelemään, sillä päivä on aurinkoinen, mutta ilahduin, kun yläkerran naapuri Pekka tarjosi kyytiä.

Jussilla oli kaikki hyvin. Omahoitaja Tero toi hänet päivähuoneesta ja jäi hetkeksi juttelemaan. Jussi on ollut virkeämpi nyt, kun mielialalääke on poistettu. Tuliaiset maistuivat.

Ilmoitin johtaja Heidille, että lopetan kalliin tarvikepaketin ja tuon itse siihen kuuluvat jutut. Tuntuu turhalta maksaa 35 euroa kuukaudessa pesulapuista, pyykinpesuaineista ja roskapusseista. Paketti sisälsi myös pesuaineita ja rasvoja, mutta ne olen tuonut omahoitajien pyynnöstä tähänkin asti.

Myös lastenlapset joutuvat kokemaan elämän realiteetit. Jussi halusi antaa heille hulppeat kymmenen euroa viikkorahaa. Sovimme Annan ja Miikan kanssa, että lopetamme avustukset, sillä 200 euroa kuukaudessa on tässä tilanteessa iso menoerä. Annan mielestä se on hyvä, sillä Samu ja Miska ovat saaneet turhan helpolla rahaa. Nyt hän voi kiristää poikia kotihommiin. Miika ei ollut kertonut Otsolle, Visalle ja Ulpulle rahavirrasta, joten siltä suunnalta ei tule protesteja.

Kävimme Jussin kanssa haistelemassa kevätilmaa Visarannan terassilla. Aurinko lämmitti suloisesti. Sanoin, että sieltä puuttuu vain tuolit, pöydät ja baaritiski. Tarjosin Jussille hänen huoneessaan rommipaukun mustaherukkamehun kera. Jussin mielestä se maistui oudolta. Ei ihme lähes puolen vuoden kuivan kauden jälkeen.

to 17.3.2022

Olin aamulla virkeä ja jatkoin kirjahyllyjen siivoamista. Löysin paljon aarteita ja paljon turhia kirjoja.

Iltapäivällä nautin auringonpaisteesta parvekkeella. En asuntoa ostaessani ymmärtänytkään, miten ihanaa on, kun parveke on etelän puolella. Etsin kylpyhuoneesta kahden vuoden takaisia aurinkovoiteita ja löysin kolmeakymppiä. Tuoksu toi mieleen thaiauringon. Miten sitä kaipaankaan.

Oma ääni kirjoituskurssi kirjastolla oli taas virikkeellinen. Ohjaajamme Miska Karhu pani meidät kirjoittamaan omasta kirjoittamisesta, turvapaikasta, esteistä, tavoitteista. Tässä vuodatukseni:

Niin kuin Virginia Woolf oivalsi jo 1900-luvun alussa, että kirjoittavalla naisella pitää olla oma rahaa ja oma huone. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oma rauha. Se on katkeran suloista. Mies on visusti omassa turvapaikassa hoivakodissa vyöllä kiinnitettynä pyörätuoliin.

En ole vielä osannut nauttia ilman syyllisyyden tuntoa yksinäisyyden hurmasta, sillä se tuli liian helposti, liian äkkiä. Opettelen pikkuhiljaa. Parhaita ovat aamuhetket, kun levoton yö on takana, auringon säteet siivilöityvät pinkinpunaisten verhojen läpi ja ajatus kahvintuoksusta kutkuttaa.

Otan muumimukin käteen ja istahdan tietokoneen ääreen omaan työhuoneeseen. Teksti syntyy vaivattomasti. Olenhan valvonut hikisten lakanoiden välissä ja kehitellyt mielessäni tarinan juonta. Parhaita hetkiä ovat ne, kun en itsekään tiedä, mihin juoni johdattaa.

Ohjaajamme kehotti kirjoittamaan omasta kirjoittamisesta. Jäin miettimään, mitä saa kirjoittaa. Fiktio on helppoa, sillä vaikka käyttäisi omakohtaisia muistoja, nimet voi vaihtaa ja paikat etäännyttää. Mutta entä jos kirjoittaa päiväkirjatyyppisesti omasta ja läheisten elämästä?

Tarina otsikolla Kultaisia muistoja kertoo Jussin ja minun viimeisestä yhteisestä ajasta keväästä 2020 kevääseen 2021. Miten haikealta tuntuukaan lukea vuoden takaisia merkintöjä, kun sairauden merkit olivat ilmassa, mutta mies oli vielä kotona ja pystyi liikkumaan kävelysauvojen avulla. Tarina sisältää takaumia lapsuuteen, perheeseen, työvuosiin ja lomamatkoihin. Kirjoitin sisaren mielestä turhan rehellisesti ja hän loukkaantui lapsuusmuisteluistani. Ensimmäisellä kirjoittajakurssillani Ahlmanilla Petri Tamminen kertoi, että hänen isänsä ei puhunut hänelle puoleen vuoteen, koska Petri oli kirjoittanut isästään tämän omalla nimellä.

Myönteisen palautteen saaminen on ilo. Entä jos saakin kunnon kritiikkiä? Taija Tuomisen luovan kirjoittamisen työpajassa me kirjoittajat annamme toisillemme kannustavaa palautetta. Taija laittaa teksteihimme omat kommenttinsa plussineen ja miinuksineen. Olen tuudittautunut mukavan positiiviseen oloon, kunnes Tarinavirta.fi -sivustolla muutamat minulle tuntemattomat naiset antoivat reipasta ja aika negatiivista palautetta. Hmm, se kirpaisi ja ravisteli itsetuntoa, mutta teki hyvää. En ehkä olekaan niin sujuva kirjottaja, kuin kuvittelin.

Olen julkaissut rohkeasti kotisivuillani lähes maanisesti kirjoittamiani fiktiivisiä tarinoita. Kirjoittaminen on helpottanut jatkuvaa ahdistusta Jussin sairaudesta. Tarinat löytyvät Sanataidetta osiosta e-kirjat linkin takaa. Saa antaa palautetta, myös kriittistä, lupaan kestää sen.

pe 18.3.2022

Aamulla oli jo valoisaa ja pirun liukasta, kun kävelin uimahallille.

Vesijuoksun myötä on hyvä tunne aloittaa viikonlopun vietto. Ehkä saan pitkästä aikaa nuorisoakin vieraaksi.

Ilo ja oivallus näyttelyn avajaiset olivat juhlalliset. Sirpa Pietikäinen puhui koskettavasti ja ex-puheenjohtaja Hilppa hurmasi Fredrika Wetterhoffina. Sirpalla oli puheiden jälkeen aikaa kierrellä katsomassa näyttelyä.

Olimme ylpeitä ja onnellisia, kun virallinen osuus on nyt ohi ja voimme nauttia vielä toisen viikon yhdessä olosta. Moni marttasiskoista totesikin, että he käyvät joka päivä kirjastolla. Niin minäkin. Myin avajaisissa yhden taulun, ripustuspäivänä samoin ja tilauksessa on vielä yksi. Marttasisko Leena kiittää.

Ilta huipentui työryhmän iloisiin jatkoihin Nooran viinibaarissa. Hilppa, Pirjo, Helena, Leena, Paula ja minä istuimme pyöreän pöydän äärellä ja kehuimme vuolaasti kädentaitaja marttoja. Jatkossa on luvassa vielä karonkka.