Olen kirjoitellut aamuisin päivien kulusta. Suurin osa tekstistä on tuttua blogipäivityksistä. Yhteenveto auttoi tarkastelemaan, miten ensimmäinen yksinäinen kevät on sujunut iloineen ja suruineen. Jussin kunto on romahtanut järkyttävän nopeasti. Hän joutui sairaalaan lokakuussa 2021 ja pääsi jouluviikolla hoivakoti Visarantaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Yritän elää omaa elämää ja nähdä valopilkkuja, kun uusi elämä on alkamassa asunnon vaihdon myötä.

Tarina etenee maaliskuun alusta toukokuun loppupuolelle 2022.

ti 1.3.2022

Vuosia sitten esitetty televisiosarja Hämärän rajamailla hätkähdytti. Se kertoi mielikuvituksellisia ja pelottavia tarinoita. Tänä päivänä tuntuu, että sarja oli aikaansa edellä, sillä kauhukuvista on tullut totta.

Muistan tunnelman, kun maapallolla oli elinaikaa vain pari tuntia ennen sen räjähtämistä. Mitä itse tekisin? Turvautuisin todennäköisesti kirkkaaseen viinaan. Sellaista ei kuitenkaan kotona ole, sillä saatuani terveysherätyksen kohonneen kolesterolin ja huolestuttavien maksa-arvojen takia olen korjannut ruokavaliota ja tyytynyt mietoihin juomiin. Silloin, kun kaikki oli vielä hyvin ja Jussi kotona, tarjoilin hänelle yömyssyksi tummaa rommia, johon sekoitin Coca-Cola Zeroa. Itse maistelin juomaa raakana. Se rauhoitti kummasti vatsahermoja. Nyt Jussi on harhaisena hoivakoti Visarannassa ja saa yömyssyksi kourallisen lääkkeitä. Myös mielialalääkkeitä, jotka rauhoittavat öisin ja väsyttävät päivisin. Mies torkahtelee jatkuvasti. Omahoitaja Tero kertoi, että hän kävi tökkimässä, kun Jussi oli nukahtanut pyörätuoliin lusikka kädessä kesken aamupuuron.

Maailmantilanne houkuttelee hakemaan lievitystä jatkuvaan pahaan oloon. Koronaa on kaikkialla, myös lähipiirissä, Ukrainan sota kauhistuttaa ja ilmasto lämpenee järkyttävää vauhtia. Konkreettisesti pelkään eniten puhelinta. Hoitajat ja lääkärit ovat soittaneet lukuisia kertoja, välillä yölläkin, ja aina heillä on huonoja uutisia. Jussi sai joulukuussa aivoverenvuodon, sitten aivoinfarktin ja viimeksi hän oli tikattavana, kun kiipesi sängyn laitojen yli ja putosi pää edellä lattialle. Sairaalabakteeri MRSA ja korona on koettu, samoin eristys, jolloin vierailut olivat kiellettyjä.

Olen opetellut elämään yksin viime lokakuun alusta lähtien. Tunnen olevani onnekas, kun olen säästynyt pahimmilta rempoilta. Toisaalta tunnen syyllisyyttä, kun saan elää omaa elämää, tosin Jussin sairauden varjossa. Kauhistuin, kun kuulin, miten Jussin hyvä eläke menee lähes kokonaan hoitomaksuihin. Asuntolainaa oli vielä Jussin sairastuttua jäljellä 128 000 euroa ja kuukausilyhennykset lähes 1700 euroa. En olisi selvinnyt niistä pienellä eläkkeelläni, ellei Jussi olisi järkevänä miehenä hankkinut vuosien varrella osakkeita pahan päivän varalle.

– Pitääkö tämä tehdä nyt? hän ihmetteli, kun tilasin puhelun Osuuspankista sairaalaan lainanmaksuneuvottelua varten. Jussi oli onneksi vielä siinä vaiheessa sen verran ymmärryksessä, että osasi kertoa henkilötunnuksen ja muut tarvittavat tunnistetiedot. Vaikka asuntolaina oli yhteinen, osakkeet olivat miehen henkilökohtaisia.  En ollut ymmärtänyt vahtia. Maksoin vähin äänin lainan pois ja odotan nyt kauhulla veroseuraamuksia, sillä lahjavero uhkaa. Jäljelle jääneet eurot siirsin lapsille ja lastenlapsille siinä pelossa, että nekin häviävät hoitokuluihin. Rahaa saa lahjoittaa verottomasti alle 5000 euroa kolmen vuoden välein. Annan pojat ovat hyvin selvillä, paljonko he saavat viikkorahaa, sillä Jussi halusi lahjoittaa kymmenen euroa viikossa kaikille viidelle lapsenlapsille. Rahat juoksevat sujuvasti yhteiseltä pankkitililtämme.

Lähestyvä kevät antaa uskoa, että elämä jatkuu. Aamuisin on jo valoisaa ja terassikausikin on avattu. Istuin pari päivää sitten ensimmäistä kertaa parvekkeella ja tuijotin huopa polvilla aurinkoon. Korkkasin oluttölkin ja kuvittelin olevani etelässä.

Vietimme kaksi vuotta sitten Jussin kanssa näillä näkymillä viimeisen yhteisen lomakuukauden Chiang Maissa. Siitä oli tullut lempikohteemme. Elämä oli edullista, ilmat ja uima-altaan vesi lämpimiä ja thairuoka mielestäni maailman parasta. Thaimaa ei ole viinimaa, mutta olut ja thaiviski maistuivat turhankin hyvin. Olemme asuneet lomamatkoilla vanhan kaupungin tuntumassa. Sitä kiertää punaisen tiilimuurin jäännökset ja kanava suihkulähteineen. Edullinen Top North Guesthouse on hieman kulahtanut majatalo, johon olemme palanneet harharetkien jälkeen yhä uudelleen. Valtteja ovat hyvä sijainti lähellä Tha Pae porttia ja vilkasta Rachadamnoen markkinakatua, iso uima-allas ja sen vierellä edullinen thairavintola. Huoneet ovat nukkavieruja, mutta tilavia, ilmastoituja ja niissä on huriseva jääkaappi. Se takaa, että oluttölkit pysyvät kylmänä. Huoneiden edustalla on mukava katettu terassi ja pieni huvimaja, jossa olen maalannut akvarelleja lomapäivien iloksi.

Olen päivittänyt blogiini Hikipisarat.net tunnelmakuvia ja matkakertomuksia. Katselen niitä haikeudella. Jussista ei ole matkaseuraksi eikä koronapirulaisen takia matkat ole mahdollisiakaan. Tuorein uutinen oli, että Venäjä on sulkenut ilmatilansa eikä Finnair voi lentää Aasiaan. Välimeri houkuttelee, mutta maltan odottaa, että ajat paranevat. Jos rahatilanne sallii, houkuttelen Annan, Samun ja Miskan matkaseuraksi.

ke 2.3.2022

Luin aamulla eilen kirjoittamani tekstin. Tunsin haikeutta. Osallistun parhaillaan Hämeen kesäyliopiston Zoom-kurssille, jossa käsitellään suomalaisten naiskirjailijoiden elämää ja tuotantoa. Maria Jotuni, Tove Jansson ja Eeva-Liisa Manner ovat osoittautuneet kiehtoviksi. Eilen vuorossa oli Eeva Kilpi. Mieleen jäi hänen toteamuksensa, että vanhuus on seikkailu, joka koettelee ihmistä. Se on niin totta. Halusin elää vanhemmaksi kuin äiti. Hän kuoli puoli vuotta sen jälkeen, kun oli täyttänyt 70 vuotta. Olen siis jo hyvinkin paremmalla puolella.

Jaksan edelleen innostua uusista haasteista, vaikka korona on rajoittanut harrastuksia. Lähdin pari vuotta sitten Jussille tukihenkilöksi Hämeenlinnan Tasapainoklinikalle. Totesin, että se teki minullekin hyvää. Nyt Jussista ei ole tasapainoilemaan, sillä hän istuu päivät vyöllä sidottuna pyörätuolissa ja pääsee vain hetkeksi ylös, kun kaksi hoitajaa taluttaa rollaattorin avulla vessaan. Niin surullista.

Kävin myös ahkerasti vesijumpassa uimahallissa. Jussikin oli aluksi mukana, mutta hän sai porttikiellon, kun pyörtyi pari kertaa saunaan. Turvamiehet hälyttivät ambulanssin ja Jussi saateltiin kotiovelle. Koronan takia uimahalli oli pitkään suljettu. Helmikuussa se avautui tauon jälkeen. Linnan Martoilla on vesijuoksuryhmä, jossa oli tilaa jäsenille. Totesin, että kuntoilu virkistää, vaikka vesi syvässä altaassa tuntuikin kylmältä. Kehuin nuorisolle, että mummi aloittaa viikonloput reippaasti, sillä olen jo ennen aamukahdeksaa uimahallilla.

Osallistuin vuosia Vanajaveden opiston maalauskursseille. Aluksi ne olivat mukavan lähellä Verkatehtaalla, kunnes opisto muutti Jaakonkadulle Myllymäen kalliolle. Kiipesin mäen urhoollisesti niin kauan, kun kuvataiteen aineopinnot kestivät. Maalaan nykyään akvarelleja ja temperaa kotona siitä ilosta, kun voin levittäytyä ruokapöydän ääreen. Nautin, kun voin syödä sohvalla ja katsella samaan aikaan televisiota. Aamupäivien ilonaihe on Hyacinth, jonka kommellukset ärsyttävät ja naurattavat. Iltaisin katselen oluen ja voileipien kera kokkiohjelmia, Alastomia selviytyjiä ja Hengenvaarallisesti lihavaa. Alastomat lievittävät matkakaipuuta ja yli kolmesataakiloiset saavat olon tuntumaan ihanan kevyeltä.

Tuorein innoituksen lähde on kirjottaminen. Yritin alkuhuumassa tarjota keskeneräisiä tarinoita kustantajille, mutta sain paluupostissa hylkäyspäätöksiä. En lannistunut, vaan kirjoitan nykyään omaksi iloksi ja julkaisen tarinoita blogissani. Myös vuoden vaihteessa avautunut nettikanava Tarinavirta.fi hyväksyi minut joukkoon ja päivitän siellä kerran viikossa lyhytproosaa. Aloitin vaatimattomasti dekkarilla Tarotkortit ennustavat kuolemaa. Se koostuu lyhyistä tarinoista, jotka toimivat itsenäisinä. Sankari on tietenkin alter egoni Mama Maddalena, joka antaa vain hyviä ennustuksia ja tekee riemastuttavia taikoja.

Olen ikuinen opiskelija. Hämeen kesäyliopiston kulttuuritarjonta on huikea. Suoritin kuvataiteen aineopintojen jälkeen peruskurssit kulttuurihistoriasta ja kirjoittamisesta. Sain molemmista yleisarvosanan neljä, joihin olin äärettömän tyytyväinen. Varsinkin kulttuurihistoria vaati ponnisteluja, sillä luettavaa, jopa englanninkielistä, oli paljon. Suurimmasta osasta opintojaksoja selvisin tekemällä harjoitustehtävät ja pitämällä pohdiskelevaa oppimispäiväkirjaa. Pahin kompastuskivi oli tentti, mutta sekin meni onneksi rimaa hipoen läpi. Kirjoitusopinnoissakin oli tentti, toivottavasti elämäni viimeinen, sillä olin epätoivon partaalla, kun nettiyhteys katkeili juuri sillä hetkellä, kun vastaukset piti palauttaa sähköisesti. Onnistuin ja sain arvosanaksi täyden viitosen. Tunsin itseni voittajaksi.

Ehdin jo ilmoittautua kirjoittamisen aineopintoihin, mutta Jussin sairaalakierre sai minut peruuttamaan. Arvelin, etten pysty keskittymään, kun jatkuva huoli painoi. Taija Tuomisen luovan kirjoittamisen työpaja on tämän hetken henkireikä. Kokoonnumme tutun ryhmän kanssa HAMK:ssa Visamäessä parin viikon välein. Lähetämme viiden liuskan mittaisia tarinoita toisillemme ja opettaja antaa palautteen. Kurssilla keskitymme teoriaan ja pieniin harjoitustehtäviin.

to 3.3.2022

Heräsin jo kuudelta, kuuntelin sängyssä uutiset – kiitos Miikalle, joka haki Clas Ohlsonilta kaksi sievää valkoista pikkuradiota, toisen Jussille, toisen minulle makuuhuoneeseen. Vatsassa nipisteli, kun uutiset kertoivat ydinaseuhasta. Apteekeista joditabletit ovat lopussa. Muistan, kun Tšernobylin aikaan meidänkin lääkekaapissamme Kauklahdessa oli jodia. Heitin ne vuosia myöhemmin vanhentuneina pois.

Maaliskuun alkupuolen päivät ovat olleet mukavan aurinkoisia. Radio Suomi kertoi, että helmikuu oli ennätyssateinen. Lunta ja jäätä riittää vielä pitkäksi aikaa. Kuljen piikkikengillä ja odotan hartaasti kevätkelejä. Lenkkeily on nykyään suorittamista. Tavoitteeni 10000 askelta päivässä on tauolla.

Anna soittaa ilokseni joka aamu sen jälkeen, kun on vienyt pojat kouluun. Tytär on sairasomalla, sillä hän sai yllättäen koronatartunnan. Samu on sen jo sairastanut, samoin Miikan perheestä kaikki muut paitsi poika. Tai mies. Anna täyttää ensi kesänä 40 ja Miika on jo 43-vuotias. Laskinko oikein? Ikäeroa lapsillamme on kolme ja puoli vuotta.

Anna on ollut tyytyväinen maalarihommiin. Viimeisen kohde on Kappeli Espalla. Anna on saanut tehdä koristemaalausta ja kokeilla temperamaalausta Kruunuhaan arvohuoneistoissa. Yksi kiehtovista kohteista oli kullattu porraskaide.

Miikalla on hyvä työpaikka Espoon Otaniemessä. Hän on viihtynyt jo vuosia tietokonehommissa Bitvillessä. Firma tekee yrityksille nettisivuja ja kokouskieli on englanti. Lauralla jäi osteopaattiopinnot ja autokoulu kesken lasten jälkeen. Nuorimmainen Ulpu täyttää huhtikuussa neljä vuotta. Vaikeiden aikojen vuoksi Laura on edelleen kotona, mutta puhuu kyllä opintojen jatkamisesta.

la 5.3.2022

Pipa pääsi uuteen kotiin, kirjoitin blogiin kuvien kera, kun haimme eilen mustaharmaavalkoisen poikakissan Kissakoti Kattilasta. Samu ja Miska olivat täpinässä ja Annaakin jännitti. Kissa selvisi hyvin kantokopassa Malmille asti.

– Taisi olla niin kauhuissaan, ettei naukunut, Anna tuumi.

Illalla ja tänä aamuna WhatsAppin Perhepoppoo ryhmään ilmestyi uusia kissakuvia ja videoita. Ulpu lähetti rivikaupalla tykkäyksiä. Tänään siellä oli uusi viesti, jossa Miika kertoi olevansa perheen viimeinen mohikaani, joka on sairastunut koronaan. Kukaan meistä ei ole turvassa rokotuksista huolimatta. Minulla ei ole oireita, mutta pelkään olevani seuraava, sillä olen tavannut useasti viime viikkoina nuorisoa. Miten ihmeessä elämä on nykyään täynnä vaaroja? Sodanuhasta puhumattakaan.

Aamun valopilkku oli, kun ryhdistäydyin ja vein vuodevaatteet parvekkeelle tuulettumaan. Yöllä oli ollut lähes kaksikymmentä astetta miinusta. Vuosia sitten puhuttiin pölypunkeista, jotka sai tapettua vain pakkasessa. Helsingin Sanomien lehtiartikkelissa oli kauhukuvia jättikokoisista hirviöistä. Kuvat olivat suurennoksia, mutta lajissaan pysäyttäviä. Jos sellaisia oli, ne saivat nyt kyytiä, puhisin. Alennusmyynnistä ostamani Finlaysonin Mörkö satiinipussilakana pääsi pesukoneeseen ja sen jälkeen ulos raikkaaseen tuuleen kuivumaan.

Kävimme eilen susheilla ennen kissalaan menoa. Jääkaappi oli surullisen tyhjä. Mietin, mitä laitan lounaaksi. Onneksi pakastin pullistelee viime kesän sieniä. Päivitin valmiin pasta-annoksen kuullottamalla pannulla kirsikkatomaatteja, salottisipulisilppua ja pussillisen sulatettuja suppilovahveroita. Maku oli kohdillaan, kun tarjoilin annoksen itselleni tuoreen rucolan kera. Vaikka ruokapöytä oli nyt vaihteeksi tyhjä, nautin pastan sohvalla ja katselin Roberto Rosselinin mustavalkoisen elokuvan Rooma – avoin kaupunki. Se oli tehty vuonna 1945 ja sodan teema oli kauhistuttava.

Soitin iltapäivällä Jussille. Puhelimeen vastannut hoitaja kertoi, että mies voi hyvin ja koronan oireet ovat helpottaneet. Hän vei Jussille luurin ja tämä jutteli reippaasti. Kerroin Pipasta ja kevään edistymisestä. Lupasin tulla maanantaina Pekan kyydissä katsomaan. Jussi ilahtui, kun kerroin tuovani tuoreen viinerin. Ilot taitavat olla vähissä.

su 6.3.2022

Päiväksi on luvassa silkkaa auringonpaistetta. Ostin muutama viikko sitten aurinkosuojat, jotka voi kiinnittää silmälasien päälle. Eipä niille ole ollut juurikaan käyttöä, mutta nyt näyttää lupaavalta. Ehkä siirryn jo viime keväänä ostamaani turkoosinsiniseen kevyttoppatakkiinkin. Musta untuvatakki tuntuu turhan raskaalta, vaikka on pakkasella ihanan lämmin.

Tarinavirta -sivustolla julkaisemani tarina Kuolema Buddhan silmien alla oli saanut kommentin. Sen mukaan kertomus olisi kaivannut tiivistämistä. Ilahduin, että joku vaivautui ottamaan kantaa. Vastasin, että eilen päivittämäni jatko Kuolema bungalowkylässä on omasta mielestäni yhtenäisempi. Tarinoiden julkaiseminen on kiehtovaa. Olen päivittänyt niitä omilla nettisivuillani, mutta lukijoita on vähän ja kommentteja ei lainkaan.

Kirjastossa alkoi viime torstaina uusi kirjoittajakurssi otsikolla Oma ääni. Meitä kynäilijöitä oli paikalla minun lisäkseni Pirjo ja Kaisa. Tiina-Katriina on ilmoittautunut, mutta jäi varasijalle. Ohjaaja Miska Karhu kehotti tekemään itselle kysymyksiä tyyliin Mitä tapahtuisi jos? Miksi kukaan ei? Miksi kaikki? Kuka minä olisin, jos?

Varsinkin kysymys, kuka minä olisin jos, jäi askarruttamaan.

Elämä on kiinni pienistä sattumista. Kuka olisin, jos olisin päässyt nuoruudessani opiskelemaan Ateneumiin. Se oli lähellä, sillä jäin varasijalle.

Kuka olisin, jos en olisi hakeutunut Helsingin Sihteeriopiston jälkeen harjoittelijaksi Yleisradioon. Tuskin ainakaan kuvaussihteeri, todennäköisemmin joku tylsä toimistovirkailija.

Entä kuka olisin, jos en olisi rohkaissut mieltäni ja osallistunut sihteeriopistolaisten riemuretkeen Dipoliin yrjönpäivänä 1970? Vaaleatukkainen pohjalaispoika Jussi haki tanssiin ja se oli menoa seuraavat viisikymmentä vuotta.

Niin paljon yhteisiä kokemuksia, jotka Jussin osalta näyttävät häipyvän sumuverhon taakse. Olen yrittänyt kirjoittaa mahdollisimman paljon elämästämme. Luin kriittisesti pitkän vuodatukseni otsikolla Kultaisia muistoja. Julkaisin sen kotisivuillani, vaikka vähän arveluttaakin, sillä epäilen ettei Jaana pidä kommenteistani. Olemme nykyään kohteliaissa puheväleissä, mutta entinen lämpö puuttuu. Surullista.

Entä kuka olisin, jos villit työvuodet olisivat saaneet ihastumaan hurmaaviin hulttioihin, joita kohtasin lukuisilla kuvausmatkoilla. Ottajia olisi ollut. Pelastuin, sillä olin jo siinä vaiheessa naimisissa ja kahden suloisen pikkulapsen äiti. Seurasin vuosien varrella, miten useimmat työtovereistani erosivat ja löysivät hetken huumassa uuden kumppanin. Sain kuitenkin usein kuulla, ettei elämä vaihtamalla parane.

Siis kuka olisin, jos en olisi tavannut Jussia? Olen äärettömän onnellinen ihanista lapsistamme Miikasta ja Annasta. Osaan myös nauttia vilkkaista lastenlapsista Otsosta 10v, Visasta 8v, Ulpusta pian 4v, Samusta 9v ja Miskasta 7v. Mikä elämänriemu heillä onkaan. Parhaiten se pääsee purkautumaan kesäisin mökillä.

Suvela on rakas. Turha riita Jaanan kanssa johti siihen, että panttasin mökin ja otin ison pankkilainan. Lunastin siskon osuuden ja ymmärrän nauttia, että saan viettää kesät lasten ja lastenlasten kanssa omassa rauhassa. Jussi oli mukana vielä viime kesänä, mutta jatkossa hän ei pääse edes käymään, sillä liikkuminen pyörätuolilla mäkisessä maastossa on mahdotonta. Suunnittelin, että kun tiet sulavat, työntelen häntä Visamäessä ja tarjoan Visarannan terassilla miehelle virvokkeita kylmälaukusta. Myös intialainen OM -ravintola on kävelymatkan päässä.

– Eiköhän mennä johonkin ulos syömään? Jussi ehdottaa usein, kun käyn häntä tapaamassa. Viime käynnillä hän kertoi, että auton takakopissa on pari viinipulloa. Hymähdin, niin vanhaan hyvään aikaan olikin.

Remontoimme pari vuotta sitten ylämökin, rakennutimme Miikan perheelle välimökin ja jyrkkään rinteeseen tuli tukevat portaat kaiteineen. Jussilla oli niistä vielä viime kesänä iloa. Ilman portaita hän ei olisi päässyt rantasaunalle. Esko-veli toi kätevän ämpärisuihkun, jota kokeiltiin aurinkoisina päivinä pihalla. Anna ja pojat nukkuivat saunamökissä. Suunnittelin, että ensi kesänä valtaan akvaarion (valoisa makuuhuone rinteen puolella) ja Annan perhe voi majoittua Jussin ja minun makuuhuoneeseen.

Olin ollut helmikuusta lähtien Jussin omahoitaja. Kesällä arkirutiineihini kuului huuhtoa päivittäin pissistä märät lakanat paljussa. Käytin pesunesteenä Annan tuomaa luontoystävällistä Eucaa ja Rajamäen etikkaa. Kesä oli aurinkoinen, joten lakanat kuivuivat hetkessä suvituulessa. Jussi pääsi liikkumaan kävelysauvaan ja minun käteeni nojaten. Lapset viettivät seuranamme vapaa-ajat mökillä. Tilasimme Parolan K-Supermarketista ruokaa. Kotiinkuljetus kymmenen kilometrin päästä maksoi vain kymmenen euroa.

Ehdin jo tuudittautua leppoisaan kesänviettoon, kun Jussi sairastui angiinaan ja pyörtyi heinäkuun loppupuolella makuuhuoneen lattialle. Soitin 112:een ja mies kiidätettiin ambulanssilla Hämeenlinnan keskussairaalaan.

Yhteinen mökkielämämme loppui kertaheitolla. Jussi pääsi viikoksi toipumaan Ilves-kotiin. Sen jälkeen hikoilimme kaupungissa, sillä en uskaltanut viettää loppukesää mökillä peläten uusia kauheuksia.

Jussilla todettiin kulumia aivoissa ja NPH oireyhtymä. Se tarkoitti muisti-, pissi- ja liikkumisvaikeuksia. Kun kutsu pitkän odotuksen jälkeen tuli Tays:iin lokakuun alussa 2021, olimme molemmat toiveikkaita. Kuvittelimme, että aivoihin asennettava suntti korjaa tilanteen. Vastaava leikkaus oli tehty aikoinaan Jussin Eila-äidille ja tämä oli virkistynyt.

Tunnen vieläkin syyllisyyttä, oliko päätös oikea. Leikkauksen piti olla rutiinitoimenpide, jonka jälkeen Jussin oli määrä päästä kotihoitoon. Toisin kävi. Hän oli niin sekava, että matkasimme paaritaksilla Tampereelta Vanajaveden sairaalaan Hämeenlinnaan. Toipumisen jälkeen luvassa oli jo kotiutuspäivä. Meille luvattiin aluksi kotisairaanhoitoa.

Olin turhan toiveikas, sillä Jussi kiipesi paniikissa sängynlaitojen yli ja sai aivoverenvuodon. Hänet kiidätettiin uudemman kerran aivoleikkaukseen Tampereelle. Lääkäri soitti, että tilanne on vakava. Minä vietin unettoman yön ja ehdin suunnitella jo hautajaisia.

Hetkellisen toipumisen jälkeen iski aivoinfarkti ja kaiken kurjuuden keskellä vielä sairaalabakteeri MRSA. Jussi oli eristyksessä yhden hengen huoneessa sairaalassa jouluviikkoon asti.

Kun sain tiedon, että Jussilla oli oikeus palveluasumiseen, huokaisin helpotuksesta. Se oli kuitenkin ennen aikaista, sillä hakijoita oli paljon eikä vapaita paikkoja ollut. Kunnes vastavalmistunut 30 asukkaan hoivakoti Visaranta avautui. Jussi pääsi muuttamaan ensimmäisten joukossa 21.12.2021. Työnsin rappukäytävässämme olleen pyörätuolin lumituiskussa sairaalaan. Odotin vierailukiellon vuoksi käytävässä, että hoitajat laittoivat miehen valmiiksi. Ajoimme yhdessä invataksilla Visamäkeen.

Olimme käyneet Annan ja Miikan kanssa tutustumassa hoivakotiin. Saimme valita Jussille huoneen.  Kaikki 25 neliön kokoiset tilat olivat steriilin valkoisia. Kalustukseen kuului vain laidallinen moottorisänky, yöpöytä, kolme vaatekaappia ja tilava wc. Päädyimme huoneeseen numero kaksi, sillä se sijaitsi lähinnä päivähuonetta. Näköala oli pihan puolelle.

Jussi ei tiennyt missä oli, ei tietenkään, kun jätin hänet hoitajien hoiviin. Mies vaikutti kuitenkin rauhalliselta. Olivat ilmeisesti antaneet sairaalassa tupla-annoksen lääkkeitä.

– Tämä on nyt sinun kotisi, johtajatar Heidi toivotti Jussin tervetulleeksi.

Sydäntä särki. En ollut vielä sisäistänyt, että olisin jatkossa yksin, vaikka näin oli ollut lokakuusta lähtien.

Viikkorytmi koostui aluksi päivittäisistä vierailuista noin kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan Visarantaan. Jatkossa kävin harvemmin, sillä Jussi ei tuntunut kaipaavan. Hän kysäisi eräänä päivänä ahkerien vierailujeni jälkeen, olenko käynyt täällä aikaisemmin. Se tuntui ahdistavalta ja toisaalta helpottavalta.

Tutustuin yllättäen talomme kakkoskerroksessa asuvaan Pekkaan, jonka rouva Marja-Leena oli saanut Visarannasta paikan Jussin huonetta vastapäätä. Hän sairasti Alzheimerin tautia, eikä enää pystynyt kävelemään eikä puhumaan.  Pekalla on ikää lähes 80 vuotta, mutta hän ajaa edelleen sujuvasti autoa. Meille on tullut tavaksi käydä yhdessä maanantaisin ja keskiviikkoisin tapaamassa puolisoitamme. Viikonloput Pekka viettää mökillään Kuhmoisissa. Soitin eilen ja kysyin, miten hän on toipunut koronasta. Pekka kertoi olevansa pilkillä ja voivansa hyvin. Sovittiin treffit maanantaiksi.

ma 7.3.2022

Sain eilen rutkasti palautetta. Jaana loukkaantui lapsuusmuistoista, niin kuin arvelinkin. Otin riskin, sillä halusin kirjoittaa tunteista. Vastasin, onhan meillä ollut hyviäkin hetkiä. Tarinavirrassa kaksi minulle tuntematonta naista kritisoi viimeisintä tarinaani. Vastasin, että palaute on tervetullutta, se antaa ajattelemisen aihetta. Luovan kirjoittamisen ryhmässämme kaikki vain kiittelevät, tämä oli uutta ja ravistelevaa. Ehkä en olekaan niin sujuva kirjoittaja kuin olen kuvitellut. Hmm. Päätin julkaista seuraavaksi Laboratorion. Siinä ainakin on mielikuvituksen kiitoa. Tarinoita saa päivittää vain yhden viikossa. Maltan odottaa. Luin tekeleen ja olen siihen tyytyväinen. No, se ei tietenkään takaa, että joku muu on.

Jussi istui päivähuoneessa television äärellä, kun pääsin puolen päivän jälkeen Pekan kyydissä häntä katsomaan. Tuore viineri, Coca-Cola Zero, Bounty suklaa ja mandariini maistuivat. Parta oli kasvanut kahdessa viikossa. Hoitajat olivat kyllä yrittäneet ajaa sitä, mutta terä oli kuulemma raapinut. Mies vaikutti tyytyväiseltä oloonsa. Se oli helpottavaa.

ti 8.3.2022

Tänään on kansanvälinen naistenpäivä. Päivitin Facebookiin kuvan kahdesta neidosta, jotka ovat selin. Se on yksi tuoreista akvarelleista. Kolme niistä pääsee ensi viikolla kirjaston näyttelyyn. Tänään on viimeinen suunnittelukokous ja ripustus maanantaina.

Minulla on meneillään terveysviikko. Se tarkoittaa runsaasti proteiineja, ei hiilareita paitsi yksi paahtoleivän viipale aamuisin kahvin kanssa, ei olutta eikä viiniä. Eilinen päivä sujui yllättävän helposti.  Ei ollut nälkä eikä jano.

Vetäydyin aikaisin nukkumaan. Pelästyin, kun puhelin soi puoli kymmeneltä illalla. Helpotuin, kun puhelu ei ollut Visarannasta, vaan Immolta. Hän oli saatellut sisarensa Kirstin hoivakotiin. Kirstillä on muistisairaus ja hän oli lähtenyt palveluasunnosta jatkuvasti karkuun eikä osannut takaisin. Tuntuu, että yhä useammalla tuttavalla on ongelmia terveyden kanssa.

Annakin on kotona, sillä Miskalla on ollut vatsatauti. Kysyin, miten Pipa jaksaa. Kuulemma hyvin, vaikka kaikkien paljaat varpaat ovat vaarassa.

ke 9.3.2022

Sain eilen naistenpäivänä Facebookiin päivittämästäni kuvasta runsaasti tykkäyksiä tutuilta ja tuntemattomilta, mutta en Jaanalta. En odottanutkaan, taidamme olla taas mykkäkoulussa. Vähän harmittaa, mutta tarinastani Kultaisia muistoja ei olisi tullut totuudenmukainen, jos en olisi kirjottanut niin kuin tunsin. Elämässä on särmää, nykyään liiankin kanssa.

Terveysviikko jatkuu erinomaisesti. Paino on laskussa ja mieli virkeä, jee!

to 10.3.2022

Tänään oli pitkään odotettu hoitopalaveripäivä. Kävelin kymmenen asteen pakkasessa Visamäkeen. Puut olivat lumihuurussa ja taivaanranta kirkas. Istuimme Jussin huoneessa, (jonne ei vieläkään ole saatu tauluja seinille). Lääkäri Minna Panula oli tutustunut Jussin sairaskertomuksiin ja kyseli lisää. Omahoitajat Tero (jota Jussi kutsuu Immoksi) ja Kerttu (Jussin mielestä Anna) olivat asiantuntijoita vastaamaan, miten kävely rollaattorilla sujuu (kohtuullisesti) ja miten yöt ovat menneet (nyt putoamisen jälkeen paremmin, kun laita on alhaalla ja lattialla sängyn vieressä on patja). Olen ollut äärettömän kiitollinen omahoitajista, sillä he saavat Jussin tuntemaan olonsa kotoisaksi.

Lääkelistalta poistettiin toivomuksestani kokeiluluontoisesti mielialalääke. Se rauhoittaa, mutta väsyttää päivisin. Nytkin Jussi nukahteli keskustelun aikana. Mies on laihtunut järkyttävän paljon. Sairaalakierteen alkaessa paino oli 89 kiloa, nyt vain 71. Lääkäri suositteli Nutridrink lisäravinteen käyttöä. Sovittiin myös, että Jussi saa jalkahoitoa. Hyvänen aika, Jussi painaa vähemmän kuin minä ja niin kuin olemme yrittäneet yhdessä laihdutusta. En olisi suonut, että se käy näin surullisella tavalla.

Kun tuli yhteenvedon aika, otin yhteyttä Miikaan ja Annaan. He olivat puhelimen päässä ja saivat tehdä lääkärille kysymyksiä. Jussilla on aika Tampereelle neurokirurgin vastaanotolle vajaan kahden viikon kuluttua. Lähden saattajaksi. Lääkäri ja omahoitajat olivat sitä mieltä, ettei Jussi enää kuntoudu niin paljon, että pääsisi kotiin. Yritän edelleen totutella elämään yksin.

Riensin Visarannasta Aulangontielle kampaajalle. Terhi on marttasisko ja ystävä. Samalla, kun hän laittaa värin hiuksiini ja muotoilee sen, päivitämme kuulumisia.

Illalla ohjelmassa oli vielä Oma ääni kurssi kirjastossa. Opettajamme Miska Karhu on virkistävä tapaus. Hän antaa hauskoja harjoitustehtäviä. Käytimme inspiraatiokortteja. Jokainen sai vetää sokkona kaksi korttia. Toisessa oli paikka, toisessa tunne. Minä kirjoitin tarinan surusta lentokoneessa.

pe 11.3.2022

Tunsin taas itseni hyväksi ihmiseksi, kun osallistuin aamukahdeksalta Linnan Marttojen vesijuoksuun. Se meni jo paremmin, taidan oppia. Vyö ainakin oli tarpeeksi kireällä. Kuntoilimme frisbeeillä, edellisellä kerralla käytössä oli pötkylät.

Päivystin iltapäivän Galleria Paperihuoneella. Kollegoja kävi enemmän kuin vierailijoita. Testasimme Pirjon kanssa iZettle maksupäätettä, jonka käyttö on minulle edelleen vierasta. Tiina-Katriina tuli avuksi, kun onnistuimme hävittämään tietoni näytöltä. Paulan kanssa teimme suunnitelman taulujen ripustuksesta kirjaston näyttelyseinälle. Olimme hyvinkin yksimielisiä. H-hetki on maanantaina. Ilmoitin Taijalle, etten osallistu luovan kirjoittamisen työpajaan, sillä päivästä on tulossa pitkä.

su 13.3.2022

Minulla on vapaa viikonloppu, sillä Anna on kuumeessa ja Miika vielä koronan jälkeen nuhassa. Säätiedotus lupaa plusasteita ja aurinkoa. Voi olla, että reippailen Visarantaan.

En reippaillut, sillä Pekka tarjosi kyydin. Hämmästelin, miksi hän ei ollut mökillä, sillä viikonloppu oli aurinkoinen. Hain kaupasta tuoreen dallaspullan ja kokista. Jussi söi ne hyvällä halulla. Huone oli piristynyt, kun lähes kolmen kuukauden odotuksen jälkeen taulut olivat seinillä. Jussi ilmoitti pitävänsä niistä ja kyseli, missä muut maalaukseni ovat. Tuli vähän kurja olo, kun hän sanoi, ettei tykkää tällaisesta elämästä. Kysyin, mistä hän sitten tykkäsi. Vastaus, lepäilevästä, rauhoitti, sillä sitähän Jussin nykytila on.

Kotiin päästyäni istuin parvekkeella auringonpaisteessa ja luin lukupiirikirjaa Jane Harperin Mies, joka katosi. Se kertoo Australiasta ja vaikuttaa kiinnostavalta. Löysin kirjahyllyä siivotessani kaksi omaa kirjaa, jotka naiskirjailijoita käsittelevällä kurssilla kolahtivat. Kyseessä ovat Eeva Kilven Tamara ja Rosa Liksomin Unohdettu vartti. Otan ne käteen heti, kun saan lukupiirin neljäsataasivuisen romaanin luettua.

Auringonpaiste tuntui niin hyvältä, että juhlistin sunnuntaipäivää Jussin jemmasta löytämälläni Teacher’s viskillä. Se sai posket punoittamaan ja nukutti makeasti. En ole koskenut väkeviin sitten marraskuisen terveysherätyksen. Viiniin, olueen ja lonkeroon kyllä. Nykyinen terveyskuuri sisältää paljon proteiineja, vähän hiilareita ja viiniä vain viikonloppuisin. Viime viikko sujui lupaavasti.

ma 14.3.2022

Meitä marttoja hyöri kirjastossa aamukahdeksasta pitkälle iltapäivään. Minä muiden mukana. Kati Turtola Radio Hämeestä kävi tekemässä vauhdikkaan suoran reportaasin. Minäkin pääsin hetkeksi ääneen. Tämä oli jo toinen kerta. Edellisestä radiohaastattelusta tosin on jo aikaa. Silloin Harri Oksanen jututti minua Iittalassa kuvataiteen aineopintojen päättötyönäyttelyssä. Miten mukava olikaan kehua omia tekeleitä, hih.

Paula, Semi ja minä hoidimme Ilo ja oivallus -näyttelyn tauluseinän sekä ryijyt ja tilkkutyöt lehtisaliin. Hilppa kelpuutti freskoni Kuussa tuulee buduaarinsa seinälle gallerian puolelle. Häkellyin, kun hän esitteli veljensä perheen. Veljen vaimo oli kiinnostunut ostamaan sen. Ilahduin, mutta sain samalla haasteen, sillä hän haluaa, että teen freskolle parin. Yhtä ison, siis 60 x 60 cm ja samat värisävyt. Ilmoitin Elinalle, että tulen maanantaina pajalle. Elina toivotti minut pitkän tauon jälkeen lämpimästi tervetulleeksi.

ti 15.3.2022

Naiskirjailijoita käsittelevä kuuden kerran Zoom-kurssi ehti loppuvaiheeseen. Opettajamme Johanna Venho esitteli Leena Krohnin, jota hän luonnehti filosofiseksi fantasiakirjailijaksi. Aikaisemmat kurssi-illat ovat olleet uskonvahvistusta, sillä kirjailijat olivat tuttuja. Leena Krohn oli uusi kiinnostava persoona. Hän on käsitellyt ihmisen ja koneen suhdetta, todellisuuden ja tietoisuuden rajoja sekä yliluonnollisia ilmiöitä. Sisar graafikko Irina Krohn on kuvittanut kirjat. Hmm, voi olla, että tämä tuttavuus jäi kuitenkin tähän.

ke 16.3.2022

Oli pakko käydä kirjastossa tarkistamassa, että taulut olivat pysyneet seinillä. Kyllä olivat ja näyttivät hyviltä. Rupattelin marttasiskojen kanssa ja lupasin tulla torstaina ennen Oma ääni -kurssia päivystämään. Perjantaina vietämme avajaisia, vaikka näyttely on ollut tiistaista lähtien avoinna. Viive johtuu EU:sta, sillä saamme juhlapuhujaksi martta Sirpa Pietikäisen. Maanantaina kirjastossa on lavarunoilta. En osallistu, mutta ajattelin viettää ennen tapahtumaa aikaa gallerian puolella, sillä luvassa on kulttuuritietoisia vierailijoita.

Tänään oli taas Visarantapäivä. Jussilla oli kaikki hyvin. Omahoitaja Tero toi hänet päivähuoneesta ja jäi hetkeksi juttelemaan. Jussi on ollut virkeämpi nyt, kun mielialalääke on poistettu. Tuliaiset maistuivat. Ilmoitin johtaja Heidille, että lopetan kalliin tarvikepaketin ja tuon itse siihen kuuluvat jutut. Tuntuu turhalta maksaa 35 euroa kuukaudessa pesulapuista, pyykinpesuaineista ja roskapusseista. Paketti sisälsi myös pesuaineita ja rasvoja, mutta ne olen tuonut omahoitajien pyynnöstä tähänkin asti.

Myös lastenlapset joutuvat kokemaan elämän realiteetit. Jussi halusi antaa heille hulppeat kymmenen euroa viikkorahaa. Sovimme Annan ja Miikan kanssa, että lopetamme avustukset, sillä 200 euroa kuukaudessa on iso menoerä. Annan mielestä se on hyvä, sillä Samu ja Miska ovat saaneet turhan helpolla rahaa. Nyt hän voi kiristää poikia kotihommiin. Miika ei ollut kertonut Otsolle, Visalle ja Ulpulle rahavirrasta, joten siltä suunnalta ei tule protesteja.

Kävimme Jussin kanssa haistelemassa kevätilmaa Visarannan terassilla. Aurinko lämmitti suloisesti. Sanoin, että sieltä puuttuu vain tuolit, pöydät ja baaritiski. Tarjosin Jussille hänen huoneessaan rommipaukun mustaherukkamehun kera. Jussin mielestä se maistui oudolta. Ei ihme lähes puolen vuoden kuivan kauden jälkeen.

pe 18.3.2022

Olin eilen aivan voipunut heleästä auringonpaisteesta. Parvekkeella oli melkein kuuma. Etsin kylpyhuoneesta kahden vuoden takaisia aurinkovoiteita ja löysin kolmeakymppiä. Tuoksu toi mieleen thaiauringon. Miten sitä kaipaankaan.

Oma ääni kirjoituskurssi kirjastolla oli taas virikkeellinen. Ohjaajamme Miska Karhu pani meidät kirjoittamaan omasta kirjoittamisesta, turvapaikasta, esteistä, tavoitteista. Tässä vuodatukseni:

Niin kuin Virginia Woolf oivalsi jo 1900-luvun alussa, että kirjoittavalla naisella pitää olla oma rahaa ja oma huone. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oma rauha. Se on katkeran suloista. Mies on visusti omassa turvapaikassa hoivakodissa vyöllä kiinnitettynä pyörätuoliin. En ole vielä osannut nauttia ilman syyllisyyden tuntoa yksinäisyyden hurmasta, sillä se tuli liian helposti, liian äkkiä.

Opettelen pikkuhiljaa. Parhaita ovat aamuhetket, kun levoton yö on takana, auringon säteet siivilöityvät pinkinpunaisten verhojen läpi ja ajatus kahvintuoksusta kutkuttaa. Otan muumimukin käteen ja istahdan tietokoneen ääreen omaan työhuoneeseen. Teksti syntyy vaivattomasti. Olenhan valvonut hikisten lakanoiden välissä ja kehitellyt mielessäni tarinan juonta. Parhaita hetkiä ovat ne, kun en itsekään tiedä, mihin juoni johdattaa.

Ohjaajamme kehotti kirjoittamaan omasta kirjoittamisesta. Jäin miettimään, mitä saa kirjoittaa. Fiktio on helppoa, sillä vaikka käyttäisi omakohtaisia muistoja, nimet voi vaihtaa ja paikat etäännyttää. Mutta entä jos kirjoittaa päiväkirjatyyppisesti omasta ja läheisten elämästä?

Tarina otsikolla Kultaisia muistoja kertoo Jussin ja minun viimeisestä yhteisestä ajasta keväästä 2020 kevääseen 2021. Miten haikealta tuntuukaan lukea vuoden takaisia merkintöjä, kun sairauden merkit olivat ilmassa, mutta mies oli vielä kotona ja pystyi liikkumaan kävelysauvojen avulla. Tarina sisältää takaumia lapsuuteen, perheeseen, työvuosiin ja lomamatkoihin. Kirjoitin sisaren mielestä turhan rehellisesti ja hän loukkaantui lapsuusmuisteluistani. Ensimmäisellä kirjoittajakurssillani Ahlmanilla Petri Tamminen kertoi, että hänen isänsä ei puhunut hänelle puoleen vuoteen, koska Petri oli kirjoittanut isästään tämän omalla nimellä.

Myönteisen palautteen saaminen on ilo. Entä jos saakin kunnon kritiikkiä? Taija Tuomisen luovan kirjoittamisen työpajassa me kirjoittajat annamme toisillemme kannustavaa palautetta. Taija laittaa teksteihimme omat kommenttinsa plussineen ja miinuksineen. Olen tuudittautunut mukavan positiiviseen oloon, kunnes Tarinavirta.fi -sivustolla muutamat minulle tuntemattomat naiset antoivat reipasta ja aika negatiivista palautetta. Hmm, se kirpaisi ja ravisteli itsetuntoa, mutta teki hyvää.

Olen julkaissut rohkeasti kotisivuillani lähes maanisesti kirjoittamiani fiktiivisiä tarinoita. Kirjoittaminen on helpottanut jatkuvaa ahdistusta Jussin sairaudesta. Tarinat löytyvät Sanataidetta osiosta e-kirjat linkin takaa.

Ilo ja oivallus näyttelyn avajaiset kirjastolla sujuivat mallikkaasti. Sirpa Pietikäinen puhui koskettavasti ja ex-puheenjohtajamme Hilppa eläytyi Fredrika Wetterhoffina marttojen historiaan. Häkellyin, kun villasukkia näyttelyyn tuonut Tytti halusi ostaa akvarellini Minäkö ylpeä. Voin totta tosiaan olla ylpeä, sillä kaksi tauluistani on varattu ja yksi on tilauksessa!

En muista, koska viimeksi olen ollut jatkoilla. Tämäkin ihme tuli koettua, kun kävimme näyttelytoimikunnan kanssa nauttimassa yhdet – oikeasti kahdet – Nooran viinibaarissa. Miten mukava olikaan kehua meitä kädentaitajamarttoja. Itsetunto kohosi pilviin. Liekö viinillä ollut osuutta asiaan.

su 20.3.2022

Anna ja pojat tulivat eilen käymään. Vein heidät oitis katsomaan kirjaston näyttelyn ja sen jälkeen herkuttelimme pizzoilla. Olin lupautunut päivystämään pari tuntia galleria Paperihuoneella. Nuoriso karkasi sillä aikaa elokuviin. Ehdimme käydä myös Visarannassa. Hoitajat kertoivat, että Jussi on ollut päivisin virkeä, mutta öisin levoton. Ehkä mielialalääkkeen lopettaminen ei sittenkään ollut oikea ratkaisu. Tero kertoi, että hänelle oli tullut kiire, kun Jussi oli lähtenyt omin päin kävelemään rollaattorilla ja ehtinyt lähes pitkän käytävän toiseen päähän.

Varauduin aurinkoiseen sunnuntaihin Normandia siiderillä. Istuin vähissä vaatteissa parvekkeella ja nautin huolettomasta päivästä. Kun olo tuli liian kuumaksi, kokkasin itselleni thaikasviksista, tuoreista kesäkurpitsoista ja Suvelan herkkutateista wokkipadan. Maustoin valkosipulilla, chilillä ja inkiväärillä ja kuvittelin, että olin matkoilla. 

Illalla olin niin voipunut, että nuokuin television äärellä ja menin aikaisin nukkumaan. Huomenna alkaa uusi puuhaviikko. Maanantaina menen freskopajalle ja tiistaina käymme Jussin kanssa pyörätuolitaksilla tapaamassa neurokirurgia Tampereella. Jännittää, miten matka menee. Loppuviikolla kynäilijät kokoontuvat. Oma ääni kurssi jatkuu, samoin vesijuoksu ja luvassa on bonuksena ystävä Merjan vierailu Lahdesta katsomaan näyttelyä.

ma 21.3.2022

Huippulämmin viikonloppu +15 astetta antoi uskoa kevään etenemiseen. Kävin pitkän tauon jälkeen freskopajalla Parolantiellä. Oli mukava tavata tuttuja kahvikupillisten äärellä. Paikalla oli  vanhat konkarit. Maijakin kävi tervehtimässä. Hän jaksaa puhua freskoihin sopivista aiheista. Niiden pitäisi olla välimerellisiä, mutta hän myönsi, että nykyaikana ovat uudet aiheet. Tosin kesämökki ei vieläkään ole hänen mielestään freskoon sopiva. Minun pitsihelmatyttöjäni hän ei ole moittinut, onneksi.

Rappasin kaksi isoa pohjaa tilaustyötä varten. Maalasin toiseen yhden haaveellisen neitosen, toiseen kaksi tanssityttöä. Käytin samoja värisävyjä kuin Kuussa tuulee freskossa. Siis vihreänharmaata, luonnonvalkoista ja okraa. Rauhoitin itseäni, jos kuvat eivät miellytä omaa silmääni, ainahan voin maalata valmiin työn päälle enkä kerro Maijalle.

ti 22.3.2022

Tänään on tamperepäivä. Heräsin auringonnousun aikaan ja keitin kahvit. Lupasin olla Visarannassa kymmenen aikoihin. Pyörätuolitaksi tulee hakemaan meidät 10.30. Laskin, että ehdimme mainiosti juoda pullakahvit ennen neurokirurgille menoa. Tuoko sama taksi meidät takaisin, sitä en tiedä, mutta eiköhän se selviä.

Lääkärikäynti sujui paremmin kuin kuvittelin. Matkasimme mustalla pyörätuolitaksilla ja ehdimme sokerimunkkikahville ennen vastaanottoaikaa. Neurokirurgi Henna Henttonen ei ihme kyllä ollut myöhässä. Hän suositteli suntin sulkemista, sillä riski uuteen aivoverenvuotoon on suurempi kuin vähäinen hyöty kävelemiseen. Jatkossa turvaudumme fysioterapiaan. Palasimme samalla taksilla ja Jussi pääsi pienen rommihömpsyn jälkeen pötköttämään.

Kävelin aurinkoisessa säässä kaupunkiin ja istuin hetken parvekkeella. Olin luvannut mennä neljäksi kirjastolle päivystämään. Paikalla oli Helena neuleen kanssa. Hämeen Sanomat on julkaissut jutun näyttelystämme ja nyt odotamme Kaupunkiuutisten panosta. Luottotoimittajamme Riikka Helenius on ollut kiireinen. Nyt asialla oli Heli Karttunen, joka tuli paikalle kameran kanssa. Hän jututti meitä ja kysyi, suostummeko kuvaan. Minä sanoi juu, Helena ei. Lopputulos kuitenkin oli, että poseerasimme galleriassa ja odotamme nyt huomista lehteä.

Illan mittaan marttasiskot levittivät WhatsAppissa kuvia lehtiartikkelista, joka oli otsikoitu: Tekemisen riemua pääkirjastossa. Helena ja minä olemme näyttävästi esillä. Hmm, kuvittelin olevani hoikempi.

Illalla pieni Kynäilijät kirjoittajaryhmämme kokoontui grafiikanpajalla. Luimme edelliset kirjoitukset, joiden aiheena oli maaginen palindromipäivämäärä 22022022. Vilkkaan keskustelun jälkeen päädyimme valitsemaan seuraavaksi aiheeksi kauhun. Mielestäni siihen piti keksiä joku koukku ja ehdotin, että sisällytämme tekstiin muutaman sanan, joita kaikkien pitää käyttää. Heittelimme ideoita ilmaan ja päädyimme kelpuuttamaan sanat kissa, suolakurkku, tunneli, sumu ja pitsiverhot.

Pyörin yöllä sängyssä ja kehittelin kauhutarinaa. Aamulla se oli kirkkaana mielessä vain puhtaaksikirjoitusta vailla. Tällainen siitä tuli:

Tuuletusikkuna kolisi puuskaisessa tuulessa. Kalpea aamuvalo kajasti mustien pitsiverhojen läpi. Minulla oli huono olo. Kostea ilta työtovereiden riehakkaassa seurassa oli kestänyt valomerkkiin asti. Olin jäänyt kotiin päästynäni suosiolla sohvalle, koska en halunnut herättää perhettä aamuyöllä.

Uni ei tullut. Kiepuin sängyssä ja tuijotin kelloa, joka näytti ensin kolmea, sitten viittä.

Lopulta vaivuin kuolemankaltaiseen horrokseen.

Auringon noustua oli pakko nousta ja kiiruhtaa kylpyhuoneeseen. Värähdin ajatellessani kylmää suihkua. Ei kiitos, keittäisin kupin kahvia ja yrittäisin herätä aamutoimiin. Kaksoset Ritu ja Pete nukkuivat vielä ja Kallen kuorsaus kuului makuuhuoneesta.

Vesihanasta kuului korahdus. Pahus, olin unohtanut vesikatkon ja niin oli Kallekin. Tuuheaturkkinen Pipa hiipi janoisena keittiöön. Vesikuppi oli tyhjä.

– Voi kulta, olemme molemmat pulassa, selitin ja yritin silittää kissaa. Tämä näytti kynsiään ja tarrasi paljaisiin jalkoihini.

– Odota, katsotaan, löytyykö jääkaapista jotain.

Yksinäinen kurkkupurkki nökötti hyllyllä. Maistoin lientä ja totesin sen kaamean suolaiseksi. Ongin haarukalla kurkun ja haukkasin. Pahoinvoinnin aalto taivutti kaksin kerroin. Oli pakko rynnätä wc:hen.

Hieroin kasvot kosteuspyyhkeellä ja palasin keittiöön. Olisiko kaapeissa jotain juotavaa? Jano oli yltynyt sietämättömäksi. Ylähyllylle oli unohtunut serkkupojan tuoma kirkas pullo. Koskenkorvaa, vodkaa, kaikki kelpaisi.

 Otin kunnon kulauksen ja ähkäisin. Pontikkaa, kaamean makuista pontikkaa.

Silmissä sumeni. Tunsin olevansa pimeässä pahanhajuisessa tunnelissa. Pikkupirut irvistelivät ilkeästi. Hikoilin ja yritin nähdä ympärille. Isopiru sekoitti suurella kauhalla boolikulhoa.

– Mitä siinä irvailette, käykää hakemassa kellarista suolakurkkuja, ei tätä muuten juo pirukaan, hän komensi.

Portaista kuului kopinaa, kun pikkupirut raahasivat suurta peltipurkkia ja tömäyttivät sen pöydälle.

– Mirjami, ota tästä kotipolttoista pontikkaa ja haukkaa suolakurkkua päälle, isopiru virnisti.

– Pontikkaa, suolakurkkuja, lisää pontikkaa, pikkupirujen pahanilkinen nauru kaikui korvissa.

Pyörryin.

ke 23.3.2022

Ystävämme Terttu ja Immo poikkesivat Hämeenlinnassa. Kävimme sushilounaalla Goodmanin Itsudemossa. Houkuttelin vieraat katsomaan kirjaston näyttelyn. He kehuivat sitä monipuoliseksi. Jäin musta marttaessu ylläni päivystämään, kun Terttu ja Immo lähtivät katsomaan Jussia Visarantaan. Sain WhatsApp viestin, jossa Immo kertoi Jussin jaksaneen osallistua keskusteluun mateista, pilkkimisestä ja mökkipuuhista. Myös tuliaiskorvapuusti oli maistunut.

to 24.3.2022

Jokaviikkoinen Oma ääni -kurssi kirjastossa on ollut virkistävä. Ohjaaja Miska Karhun harjoitukset kutkuttavat. Keskustelimme, kenelle kirjoitamme. Olen ajatellut kirjoittavani itselleni ainakin päiväkirjamerkintöjä. Kotisivujen päivitykset ovat julkisia. Nyt kun Jussi on hoivakodissa, lähipiirimme pysyy ajan tasalla lukemalla merkintöjäni arjesta. Jussilla ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, että hän esiintyy tarinoiden sankarina ja loistaa valokuvissa.

Keskustelimme myös lukemistamme kirjoista ja teimme riemastuttavan kirjoitusharjoituksen, jossa matkimme eri kirjailijoiden tyyliä. Se antoi ahaa elämyksiä, näinkin voi kirjoittaa. Yksi kurssilaisista kirkasti päivän kertomalla, että hän saa iloa löytäessään uusia sanoja. Yksi niistä oli ”kaunispakarainen”. Hänen mielestään kenellä vain voi olla kauniit kasvot, mutta pakarat ovat jo astetta kiinnostavampi ilmaisu.

pe 25.3.2022

Kevät etenee. Viime päivät ovat olleet pilvisiä, mutta mittari on plussan puolella. Hyvin alkanut iltapäiväauringon nauttiminen parvekkeella on tauolla. Viikonlopuksi on luvassa myrskyä ja huonoa ajokeliä. 

Heräsin aamulla virkeänä lähtemään uimahallille. Vesijuoksu marttasiskojen kanssa takaa hyvän viikonlopun. Miika lupasi tulla huomenna jonkinlaisella kombolla Hämeenlinnaan. Onkohan meillä taas pizzapäivä? Jos Anna ja pojatkin tulevat, serkuksilla riittää puuhaa keskenään.

Sain harvinaisia vieraita. Koulutoveri Merja lukioajalta Järvenpäästä otti yhteyttä ja kertoi tulevansa parin opettajakaverin kanssa päiväretkelle Hämeenlinnaan. Tapasimme kirjastolla, kävimme Hällässä syömässä tillikermaista lohikeittoa ja poikkesimme Galleria Paperihuoneella. Tuntui hyvältä tavata pitkän tauon jälkeen. Merja asuu nykyään Hollolassa ja on eläkkeellä äidinkielen opettajan virasta.

Jäin esittelemään näyttelyä vieraiden lähdettyä ja rupattelin lukuisten marttasiskojen kanssa. Sydämessä läikähti, kun yksi heistä lähetti illalla sähköpostiviestin.

Tavattiin tänään kirjastossa Marttojen näyttelyssä. Sinulla on raskasta aikaa totutella siihen, että miehesi ei ole enää kotona kanssasi ja hänen sairautensa on varmasti ”kova paikka” niin hänelle kuin Sinulle. Olet kuitenkin hyvin positiivinen ihminen perusluonteeltasi; ainakin sellaisen käsityksen olen Sinusta saanut! Olet niin monipuolinen taiteilija, ahkera ja taitava käsistäsi! Voimia ja iloa Sinulle toivotan ja kauniita kevätpäiviä. A-L

Miten viesti lämmittikään. Jäin miettimään, miten harvoin jaksamme kannustaa toisiamme. Näyttely on toden totta tuonut iloa ja oivallusta arkeen.

la 26.3.2022

Sääennuste oli oikeassa. Kävin aamulla kaupassa. Puuskainen myrskytuuli oli kaataa kumoon. Vedin henkeä, kun pääsin kotiin. Tulisipa kevät, aurinko sulattaisi lumet ja leppeät tuulet hivelisivät poskia. Valon määrä on lisääntynyt. Ensi yönä siirretään kelloja kesää kohti.

Sain yllättäen koko joukkueen vieraiksi. Anna, Samu ja Miska tulivat junalla ja lupasivat jäädä yökylään. Miika toi koko perheen. Ohjelmaa riitti koko päivälle. Nuoriso kävi uimahallissa. Lapset viihtyivät niin hyvin, että päivä oli melkein illassa ennen kuin pääsimme syömään. Miika vei nuorison pizzalle ja minä karkasin Annan ja Lauran kanssa Fiftariin.  

Kotijoukkue katseli piirrettyjä elokuvia sillä aikaa, kun kävin esittelemässä Lauralle kirjaston näyttelyn. Hän jatkoi sieltä Miikan kanssa matkaa Visamäkeen. Jussi oli suihkutettavana, kun he menivät ja istui sitten puhtaana miehenä seurustelemassa. Kello oli kahdeksan illalla, ennen kuin espoolaiset pääsivät kotimatkalle.

su 27.3.2022

Tänään on kulunut tasan kaksi vuotta viimeisimmästä Thaimaan matkastamme. Uutta ei ole tiedossa. Tapasin perjantaina uimahallissa kadehdittavan ruskean naisen, joka kertoi viettäneensä kuukauden Pattayalla. Kysyin, millaista elämä koronan keskellä oli. Hän kertoi, että hiljaista ja varovaista. Maski oli lähes pakollinen ja joka paikassa mitattiin kuumetta, jopa kauppojen ovilla.

Minä suunnittelen kotimaan matkailua mökille heti, kun kevät tulee oikeasti. Myös pari kirjoituskurssia kiinnostaa, toinen on Hailuodossa asti, toinen Päivölässä. Ahlmanilla Tampereella olen ollut jo niin usein, että paikanvaihdos tekisi hyvää.

Ilahduin aamulla, kun nukuin seitsemään. No jaa, kelloja siirrettiin yöllä, joten kello oli vanhaa aikaa vasta kuusi. Anna ja pojat olivat umpiunessa sohvalla. Vetäydyin vähin äänin työhuoneeseen tietokoneen ääreen. Aamuhetket ovat parhaita kirjoittamiselle.

Tunnin kuluttua olohuoneesta kuului pelikännykän ääniä. Kokkasin kunnon aamiaisen. Puuroa, keitettyjä kananmunia, kahvia ja paahtoleipää. Anna kiipeili laittamassa seinäkellot kesäaikaan. Hän lähti bussilla numero 2 Visamäkeen energiajuomia ja viinirypäleitä tuomisina Jussille. Sain puhelun, jossa mies kertoi olevansa aika pirteä. Anna oli ajellut hänen partansa ja laittanut puhelimen laturiin. Huoltokäynnit ovat tarpeen.

Samu ja Miska halusivat leipoa. Ehdotin, että pyöräytämme puuronlopusta sämpylät, mutta he tyrmäsivät ajatuksen. Niinpä leivoimme makeita suklaamuffineita, jotka onnistuivat erinomaisesti. Pappakin saa huomenna maistiaisia.

ma 28.3.2022

Tänään yllätin itseni nukkumalla puoli kahdeksaan. Pelästyin, ehdinkö ajoissa kirjastoon purkamaan Ilo ja oivallus näyttelyä. Pukeuduin pikapikaa, siemaisin lasillisen mustikkakeittoa ja lähdin puoli juoksua matkaan. Yöllä oli satanut lunta ja jalkakäytävät olivat loskaisia. Eivät onneksi liukkaita. Olimme käyttäneet kaksi viikkoa sitten ripustukseen lähes koko päivän. Purku sujui tunnissa.

Naapurin Pekka soitti, haluanko kyydin Visarantaan. Halusin.

– Päivähuoneessa tuoksuu kahvi, eiköhän mennä, houkuttelin Jussia, joka katseli huoneessaan kaipaavasti sängyn suuntaan. Pöydällä hänen edessään oli terttu meheviä tummanpunaisia viinirypäleitä ja eilen leivottu suklaamuffini. Vesi herahti kielelle, kun kuvittelen, miten herkulliselta se maistui.

– Pötkötän vain ihan hetken.

– Voi ei, tarvitset kaksi hoitajaa avuksi, että pääset pyörätuolista vuoteeseen, parahdin. – Eiköhän mennä ensin kahville.

Ovi narahti vihlovasti, kun Jussi tarttui siihen voimaperäisesti. Käsivoimat olivat edelleen tallella, vaikka liikkuminen oli huonoa.

– Päästä irti, työnnän sinut pöydän ääreen. Katso, tarjolla on korvapuusteja, joissa on runsaasti raesokeria pinnalla. Muistathan, miten mukavasti se narskuu hampaissa. Kyllä minullekin maistuisi, huokasin.

– Tekisi mieli kahvin kanssa hömpsyjä, Jussi havahtui.

– Saat yömyssyksi, tumma rommi tuudittaa suloiseen uneen. Pyydän omahoitaja Kerttua tarjoamaan lasillisen, mutta vain lääkkeeksi.

Kotimatkalla tuuli toi Visarannasta rommin tuoksua, niin ainakin kuvittelin.

ti 29.3.2022

Tänään on kuntosalipäivä. Olen oppinut nauttimaan liikunnasta. Venyttelen aamuisin, lenkkeilen päivisin ja käyn marttasiskojen kanssa perjantaiaamuisin vesijuoksemassa uimahallissa. Odotan mökkikesää ja naku-uintia Vanajavedessä.

Kävimme pitkän tauon jälkeen ystäväni Ilman kanssa parantamassa maailmaa tunnin kuntoilun jälkeen. Salille oli hankittu uusi laite, jonka avulla voi harjoittaa vatsalihaksia. Miten piukeat ne ovatkaan, kun kesäkelit koittavat. Ilma kertoi viinilasillisen äärellä elämästään yksinhuoltajana. Totesin, että yhteiskunta hoitaa nykyään paremmin vaikeuksissa olevat perheet. Huvitti, kun Ilma kuvaili, miten hän on levittäytynyt tilavan asuntonsa keittiöön ja olohuoneeseen sommitellessaan tilaustyönä valmistamaansa suurikokoista kollaasia. Tuntui tutulta, sillä minä teen samaa maalatessani akvarelleja. Levitän sabluunoina käyttämäni pitsit sohvalle, maalaustarvikkeet tuoleille ja itse työn ruokapöydälle. Sohvalla on ihan kiva syödä.

ke 30.3.2022

Kylmä keli jatkuu, tälle päivälle on luvassa seitsemän astetta pakkasta. Kaupungin keskustan kadut ovat jo mukavan sulat. On ilo kävellä lenkkareilla painavien talvikenkien jälkeen.

Jussinkin askel on keventymässä, sillä Visarannassa kävi eilen kenkäesittelijä. Omahoitaja Kerttu laittoi viestin, että Jussi ihastui pehmeisiin sinisiin tohveleihin, joissa on tarrakiinnitys. ”Saako ostaa, ovat laadukkaat, maksavat 50 euroa?” Vastasin, että kaikki mikä tuottaa Jussille mielihyvää, onnistuu. Kerttu on nyt Jussin ykkösomahoitaja. Tero oli saanut paremman tarjouksen ja irtisanoutui. Kakkosomahoitaja on kiharatukkainen Eija.

Jussista on tullut vähäpuheinen. Hän vastaa kysymyksiin, mutta ei aloita oma-aloitteisesti keskustelua. Vierailut sujuvat tähän tapaan.

– Hei, sait vieraan.

– Hei.

Jussi istuu päivähuoneessa television äärellä pyörätuolissa. Hän kohottaa kädet halaukseen.

– Sinulla on taas kylmät kädet. Anna kun lämmitän niitä. Mennään huoneeseesi. En saa olla täällä päivähuoneessa koronarajoituksen takia.

Työnnän Jussin Haikara-käytävälle. Hänen huoneensa numero kaksi on lähinnä päivähuonetta. Ovessa lukee JUHA ja vieressä on liekinkuva. Se kertoo hoitajille, että Jussi on sairaalabakteerin kantaja.

– Laitan pyörätuolisi tähän ikkunan eteen, niin näet, miten paljon on vielä lunta. Toin herkkuja.

Jussin ilme kirkastuu. Ladon apupöydälle tuoreen viinerin, vaniljanmakuista proteiinijuomaa, viinirypäleitä ja mustaherukkamehua. Jussi tarttuu innokkaasti leivonnaiseen ja murentaa puolet syliin. Haen wc:stä talouspaperia ja sekoitan tiivistemehuun vettä. Olen tuonut Jussille lomamatkalta ostamani vihreän mukin.

– Muistatko, mistä tämä on peräisin?

Näytän mukia, jossa on saaren kartta ja iso teksti CORFU.

Ei vastausta.

– Maistuuko?

– Maistuu.

– Miten yö meni, oletko nukkunut?

– Ihan hyvin.

– Et pudonnut sängystä?

– En.

– Älä putoakaan, se on kielletty. Maistuiko ruoka?

En enää kysy, mitä oli tarjolla, sillä Jussi ei muista.

– En oikein tykännyt.

– Olet laihtunut, sinun pitää syödä. Pyydä hoitajia tekemään voileipiä, jos ruoka ei maistu.

Ei vastausta.

Tarjoilen Jussille energiajuoman ja pidän huolta, että hän juo kaiken.

– Jaksatko soittaa Eskolle, Leenalle tai Mikolle?

– Voisin mennä vähän pötköttämään.

– Juo kahvi ensin, pian on sen aika. Työnnän sinut päivähuoneeseen.

Heipatamme. Soittaminen jäi. Jätän Jussin television ääreen ja lähden Pekan kyydissä kotimatkalle. Vierailuista jää haikea olo. Jussi on laitostunut, eikä vaikuta kaipaavan kotiin.

to 31.3.2022

Paperihuoneella oli ripustuspäivä ja huomenna vietämme avajaisia. Galleriatyöntekijä Semi kertoi, että pari rouvahenkilöä oli luvannut tulla katsomaan töitäni. Toinen heistä oli ostanut korttejani ja kysyi, ovatko alkuperäiset maalaukset myynnissä.

Kävin esittelemässä akvarelleja alakerran työhuoneella. Täytyy sanoa, että rouvilla oli hyvä maku, sillä yksi suosikeistani Luumunkukka lähti Tampereelle. Taiteilija kiittää. Maalausten myyminen on katkeran suloista. Onneksi valokuvat jäävät.

pe 1.4.2022

Nousin yhdessä auringon kanssa. Aamuvalo oli kuulas, kun kävelin uimahallille. Vesijuoksu tuntuu ihmeen hyvältä. Nyt olen jo sinut vyön kanssa. Kiristän sen äärirajoille ja tunnen itseni vedessä kevyeksi. Ilonaihe sekin.

Meillä oli eilen kirjastossa Oma ääni kurssilla riemastuttavia hetkiä. Harjoitustehtävät olivat virikkeellisiä. Kirjoitimme autofiktiivisen kohtauksen elämästämme, kuvailimme jonkun ruumiinosan tuntemuksia ja herkistelimme lopuksi inspiraatiokorteilla.

Kirjoitin eräästä kuvaussihteerin päivästä.

–  Hiljaisuus, kuva ja ääni valmiina, kamera käy, klaffi. Ohjaajan ääni kaikuu. Juoksen kameran eteen ja lyön napakasti klaffin, niin kuin meille kurssilla on opetettu. Väistyn vilkkaasti, ettei kuvaaja pääse huomauttamaan viivyttelystä. Negatiivifilmi on kallista. Kameramiehistä komein iskee silmää. Punastun.

Näyttelijät astuvat etualalle ja aloittavat. Ohjaajan ääni keskeyttää heidät ensimmäisten repliikkien jälkeen. Hän seuraa monitorista kuvauksen etenemistä.

– Poikki, mikrofoni vilahti kuvassa. Toinen otto.

Lyön uudelleen klaffin ja toivon, että kohtaus etenee ilman keskeytyksiä. Päivä on ollut pitkä ja ruokatuntiin on vielä aikaa. Vilkuilen ympärilleni. Lapsinäyttelijät ovat levottomia. He ovat odotelleet vuoroaan kärsimättöminä. Puvustaja on löytänyt heille aikakauteen sopivat polvihousut ja flanellipaidat. Paljaat jalat ovat kuraisia sateisella pihalla juoksemisen jälkeen. Yritän hemmotella heitä tauolla. Tilavassa olkalaukussani on kuvauskirjanpidon lisäksi suklaapatukoita ja pillimehuja lapsille. Täällä on joka päivä karkkipäivä.

Tarinassa oli sekä faktaa että fiktiota. Olin mukana näytelmien teossa urani alkuvaiheessa. Siirryin aika pian dokumenttien ja kulttuurin pariin, sillä pitkät työmatkat eivät sopineet yhteen perheen arjen kanssa.

Inspiraatiokortit saivat aikaan hulvattomia tarinoita. Kirjoitin kokemuksistamme Tiomanin saarella Malesiassa, jossa asuimme Jussin kanssa rantabungalowissa yhdessä valtavan gekon kanssa. Nimesimme sen Gekkoseksi. Loppuhaasteena oli kirjoittaa kortin innoittamana aforismi.

Hilpeään elämään kuuluu joustavuus.

su 3.4.2022

Kevät on saanut minut virkoamaan horroksesta. Pyörin pimeinä talvikuukausina sängyssä, surin Jussin kohtaloa, ahdistuin rahahuolista ja näin tulevaisuuden synkkänä. Nyt olen ymmärtänyt, että asioilla on tapana järjestyä. Jussin sairaudelle en voi mitään ja lohduttaudun, että hän on parhaassa mahdollisessa hoidossa. Visaranta on kodinomainen ja omahoitajat pitävät miehestä huolta paremmin, mihin minä pystyisin.

Rauhoitun, kun sain päätöksen Jussin hoitokuluista. Käytännössä hänen hyvä eläkkeensä menee lähes kokonaan hoivakodin vuokraan ja hoitomaksuihin. Eikä se siihen lopu, sillä lääkkeet pitää maksaa erikseen, samoin lääkärissä käynnit, Kela-taksit, hygieniatarvikkeet, pyykinpesuaine, pesulaput, roskapussit ja kertakäyttökäsineet. Viimeksi tuli ilmoitus, että sairaalabakteerin kantajille tulee hoitajien suojavarusteista kymmenen euron lisämaksu kuukaudessa.

Pesulappupaketti on nyt noudettavissa postista. Hain eilen Tokmannilta roskapusseja ja suojakäsineitä. Anna teki itse ekologista pyykinpesuainetta. Lisäksi kannan Jussille herkkuja ja lisäravinteita, sillä hän on laihtunut huolestuttavan paljon.

Olen kuullut, että jotkut ovat turvautuneet avioeroon pelkästään raha-asioiden vuoksi. Se kuulostaa julmalta, mutta elämä on. En kuitenkaan ole vielä niin pitkällä, sillä uskon selviäni, kun sain asuntolainan maksettua. Matkakulut ovat minimissä. En vieläkään uskalla haaveilla lomamatkoista ulkomaille.

Kuvataide ja kirjoittaminen ovat henkireikiä, jotka rytmittävät viikot. Yritän pitää myös kunnosta huolta. Aamut alkavat reippaalla venyttelyllä. Lenkkeilen päivittäin, käyn kuntosalilla ja vesijuoksemassa. Syön terveellisesti, sillä havahduin syksyn terveystarkastuksen myötä alentamaan kolesterolia ruokavalion avulla. Se tarkoittaa pehmeitä rasvoja, paljon kasviksia ja proteiinia, hyviä hiilihydraatteja. Täytyy tunnustaa, että turvaudun juustoleipien, oluen ja viinin avulla pitkien iltojen yksinäisyyden ahdistukseen.

Väkevät juomat olen jättänyt, kun Jussi ei ole enää kotona kaipaamassa yömyssyjä. Vein hoivakotiin pullollisen tummaa rommia, jota tarjoilen miehellä lääkkeeksi. Hänen mielestään se maistuu oudolta pitkän kuivan kauden jälkeen. Odotamme molemmat terassikelejä. Suunnittelin, että vien kylmälaukussa virvokkeita ja nautimme niitä auringonpaisteessa ulkosalla. Toivon, että saan vappuna nuorison seuraksemme.

ti 5.4.2922

”Luvassa sakeaa lumipyryä”, Radio Häme kertoi aamulla. Eilen satoi räntää ja niin ilmeisesti tänäänkin, sillä mittari on nollassa. Onneksi kuntosalille ei ole pitkä matka.

Kävelin eilen tihkusateessa Parolantielle freskopajalle ja vielä illalla Saaristenkadulle Linnan Marttojen lukupiiriin.

Huhtikuun kirjaksi valittiin Julia Philipsin Katoava maa, joka sijoittuu Venäjän Kaukoitään Kamtšatkan niemimaalle. Tein kirjastoon varauksen. Minulla on parhaillaan kesken kolme kirjaa, Jane Harperin Kuiva kausi, Joonatan Tolan Punainen planeetta ja Kazuo Ishiguron Yösoittoja. Ehdin jo nauttia aurinkoisista lukupäivistä parvekkeella, mutta nyt ne ovat tauolla.

Kävin eilen tervehtimässä Jussia Visarannassa ja vein samalla tarvikepaketin. Omahoitaja Kerttu ehti jo kaivata pesulappuja. Nyt niitä on kymmenen paketillista. Jussi vaikutti tyytyväiseltä oloonsa. Ilahduin, kun hoitaja Jenny kävi kertomassa, että lääkäri on kirjoittanut lähetteen lääkinnälliseen kuntoutukseen, joka on maksutonta. Mitä se käytännössä tarkoittaa, sitä hänkään ei tiennyt.

Lupasin mennä taas keskiviikkona herkkujen kera. Meille on tullut rutiiniksi naapurin Pekan kanssa käydä Visarannassa maanantaisin ja keskiviikkoisin. Suunnittelen kävelyretkiä heti, kun kevätaurinko taas pilkistää ja kävelytie on sula.

ke 6.4.2022

Suloinen pikku Ulpu täyttää tänään neljä vuotta. Lähetin WhatsAppin perhepoppooseen kuvan tulossa olevista paketeista.

Kun Ulpu syntyi, olimme Jussin kanssa matkoilla. Kaksi viimeisintä syntymäpäivää olemme juhlineet videopuhelun avulla etänä. Ensi lauantaina juhlimme livenä. Olen lähdössä yli vuoden tauon jälkeen Kauklahteen. Onneksi saan kyydin mennen tullen. Junamatka maski kasvoilla ei houkuttele.

Visarannassa kaikki oli hyvin. Jussi oli jalkahoidossa, kun menin. Tarjoilin hänelle tulevan pääsiäisen kunniaksi pashaa ja kierrepullan sekä banaanin. Kaikki maistui. Kun tein lähtöä, yksi hoitajista tuli kutsumaan kakkukahville hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Siis myös minut. Ilahduin, se oli harvinaista herkkua.

Illalla VOP:n kurssi Kirjoituksia Koneesta käynnistyi viimeisen kerran tänä keväänä. Kokoonnumme nykyisin Taidehalli Hämeessä, sillä Galleria Kone muutti torin laitaan vuoden alussa. Tapaaminen oli ihanan opettajamme Päivi Haanpään viimeinen. Hän kertoi rakastaneensa kurssia, mutta matka Tampereelta tuntuu raskaalta. Olen ollut alusta asti mukana. Päivi ynnäsi, että aloitimme vuonna 2013, siis yhdeksän vuotta sitten. Ehkä minunkin on aika lopettaa tähän.

to 7.4.2022

Pelkäämäni verokirjeet tulivat tänään. Kävin aamulla puoli kuuden aikaan vessassa ja katsoin tapani mukaan välioven taakse, onko tullut kirjeitä. Kaksi paksua kuorta näyttivät pahaenteisiltä. Mietin, avaanko heti vai yritänkö nukkua vielä hetken. Avasin heti. Ensin omani, jossa jäännösveron määrä oli 4000 euroa. Henkäisin, tästä selviäisin. Sitten avasin Jussin kuoren. Jäännösvero 24000 euroa. Henkäisin, tästäkö pitäisi selvitä? Sydän hakkaa vieläkin, vaikka keitin kupillisen vahvaa kahvia. Tai ehkä juuri siksi. Miten tyhmä olinkaan, kun kuvittelin noviisina selviäväni Jussin osakkeiden myynnistä ilman kaameita veroseuraamuksia.

Ehdin jo miettiä asunnon vaihtamista pienempään. En halua, sillä tästä kodista on tullut entistä rakkaampi, kun olen ottanut sen pienin askelin haltuuni. Jussin tavaroita on vielä paljon. Työkaluja, vaikka Miika siivosikin suurimman osan. Kesävaatteita, niitä en ole vienyt vielä Visarantaan. Kirjoja, joita kukaan perheestämme tuskin lukee. Kenkiä, rutkasti, joilla Jussi tuskin enää kävelee. Olen saanut siivottua komeroita ja työhuoneeni koko seinän mittaisen hyllykön. Fida on saanut lahjoituksina sekä kirjoja että vaatteita. Urakkaa on vielä jäljellä. Olen aamuisin pirteä, mutta iltaa kohden vireystila laskee.

to 14.4.2022

Olen ollut kaksi päivää täpinässä. Kaikki alkoi silmälääkärin vastaanotolta Goodmanin Silmäasemalla. Istuin vastaanottotilassa laajennustipat silmissä ja mietin elämää. Aikaa oli, sillä en nähnyt lukea enkä räplätä kännykkää. On aika tehdä elämänmuutos. Mietin, etten oikeasti tarvitse kolmea huonetta ja keittiötä, sillä työhuoneeni on lähinnä turhien tavaroiden säilytyspaikka. Tietokonepiste ei vie paljon tilaa, jos sijoitan sen olohuoneeseen. Eikä minun ole pakko asua omistusasunnossa. Selasin kotiin päästyäni Hämeenlinnan vuokra-asuntotarjontaa. Sitä riittää eivätkä hinnat pelottaneet. Maksan tällä hetkellä yhtiö- ja rahoitusvastiketta yli 400 euroa ja kesällä on tiedossa hissiremontti, joka nostaa kuukausimaksuja 76 euroa.

Innostuin niin, että yöunet jäivät lyhyiksi. Istuin aamulla ennen seitsemää tietokoneen ääressä ja jatkoin hakua. Eniten viehättivät Suomen kasarmin remontoidut asunnot. Niissä on korkeat huoneet, ihastuttavat vanhat ikkunat ja tunnelmaa. Kävelymatka Visarantaankin lyhenisi. Mutta mutta, niissä ei ole parveketta. Mietin.

Toinen kiinnostuksen kohteeni on Goodmanin lähelle nousseet kerrostalot. Niissä on hulppea lasitettu parveke. Kaupat olisivat aivan vieressä ja olisi mukava katsella kotikaupunkia toisesta näkökulmasta.

Otin yhteyttä tuttuun kiinteistövälittäjä Riitta Koskiseen. Kysyin, haluaisiko hän myydä nykyisen asuntomme. Hän halusi. Riitta tuli katsastamaan kotini ensi viikolla. Taidan vaihtaa mottoni muotoon aikansa kutakin. Tuntuu hyvältä ajatukselta aloittaa uusi elämä puhtaalta pöydältä. Tällä hetkellä ahdistaa toimeentulo pienellä eläkkeelläni, vaikka asunto onkin maksettu. Veroista en selviä ilman radikaaleja toimenpiteitä.

Puhuin lasten kanssa puhelimessa. Heillä ei ollut mitään elämänmuutosta vastaan. Onneksi laadimme vuosi sitten Jussin kanssa edunvalvontavaltakirjat. Miika saa nyt ottaa huolehtiakseen Jussin osuudesta. Kysyin Visarannassa käydessäni, onko miehellä jotain sitä vastaan, jos laitan asuntomme myyntiin. Hän vastasi, ettei ole, mutta en usko, että hän ymmärsi, mistä oikeasti oli kyse.

Muutto tulee taas kerran olemaan kamala, mutta nyt tavaroista luopuminen ei kirpaise niin kuin joskus. Näen todella huonosti lukea kirjoja kaihin ja etenevän silmänpohjarappeuman vuoksi. Taidetarvikkeet voin siirtää grafiikanpajan alakertaan, jossa minulla on työhuone. Olen vakuuttunut, että nuorison avulla tästäkin selvitään.

ti 19.4.2022

Pääsiäispyhinä riitti ohjelmaa. Arja ja Esko tulivat pitkäperjantaina ja ehdimme vierailla Visarannassa joka päivä eiliseen asti. Lauantaina oli hulinapäivä, kun nuoriso tuli täysilukuisena paikalle. Kävimme Goodmanin Itsudemossa ja Raxissa lounalla. Timon perhe poikkesi yllätysvierailulla sunnuntaina.

Vedin eilen henkeä, kun olin pitkästä aikaa taas yksin. Istuin parvekkeella siiderin ja Katoava maa kirjan kanssa, kun Visarannan johtajatar Heidi soitti. Hän oli tuohtunut, kun olin kirjoittanut hoitajien epäluottamuksesta häntä kohtaan. Halusin olla sovitteleva ja kirjoitin puhelun jälkeen palautteen sähköpostiin.

Hei Heidi, olen nyt poistanut blogistani kriittiset kommentit, niin kuin toivoit. Tarkistin tekstin ja sen mukaan olen kiitellyt vuolaasti Visarannan ilmapiiriä ja Juhan hoitoa. Ainoa huoleni oli, että omahoitajat ovat lopettaneet kovin lyhyen hoitojakson jälkeen ja uusiin hoitajiin totutteleminen vie aikansa. Moitit, että olen kuvannut hoitajia, Petraa? mutta se ei pidä paikkansa. Vain Tero ja Kerttu ovat kuvassa lääkärin kanssa hoitopalaverin aikana ja heidän luvallaan.

Olen toimittaja, joten tiedän tasan tarkkaan, että luvatta ei saa kuvata. Keskustelin ystäväni ja opettajasi Tiina-Katriina Mustosen kanssa, mitä saan kirjoittaa ja mitä en. Olemme molemmat sitä mieltä, että saan kommentoida omia tunteitani ja Juhan hoitoa. Olemme puhuneet Juhan kanssa teksteistäni ja valokuvista, eikä hänellä ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, että hän loistaa tarinoissani. 

Toivottavasti yhteistyömme jatkuu suotuisissa merkeissä, terveisin Marjaleena, joka toivoo vain Juhalle parasta mahdollista hoitoa.

to 21.4.2022

Uusi Elämä alkaa tänään. Olen täpinässä. Muutosta näyttää tulevan totta. Siis tulee! Ihastuin kuvien perusteella Vuorikadulla sijaitsevaan kaksioon. Kävin aamulla katsomassa. Olin heti vakuuttunut, että tämä se on. Kaikki oli viimeisen päälle siistiä ja hyvässä kunnossa. Aamuaurinko kultasi huoneet. Pohjaratkaisu on toimiva ja mikä parasta, lasitettu parveke on etelään. Hämeenlinnan Majuri sijaitsee historiallinen Suomen kasarmin alueella. Jee – sanoo Leena!

Jännitin koko päivän, onnistuuko vuokrasopimuksen tekeminen vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Kyllä vain, minulla on nyt aikaa pakata ja karsia turhia tavaroita. Lii ja Kaizu tulivat illalla yökylään. Kaizu mitoitti pohjapiirustukseen sängyn, pöydän ja hyllyköt. Totesin, että paljosta joudun luopumaan ja rakkaimmat jutut mahtuvat. Se on vain hyvä, sillä saan elämään järjestystä. Ensimmäinen tehtävä on stailata koti valokuvauskuntoon. Aikaa on runsas viikko. Se saa minuun vauhtia.

la 23.4.2022

Käyn ylikierroksilla suunnitellessani uuden kodin sisustusta. En pääse katsomaan tarkemmin ennen vuokrasopimuksen alkamista. Uskon vakaasti, että ne rakkaimmat tavarat löytävät paikkansa. Elämä on luopumista. Osallistuin muutama vuosi sitten Marttojen Feng Sui iltaan. Olin suunnattoman helpottunut, kun ymmärsin, että kaikkia lahja- ja perintöesineitä ei tarvitse säilyttää.

Kävelimme eilen Liin ja Kaizun kanssa tutustumassa tulevaan kotiini ulkopuolelta ja Suomen kasarmin pihapiiriin. Siellä on todellakin historian havinaa. Uudet rakennukset sopivat yllättävän hyvin punatiilisten kasarmien lomaan.

Kävimme buffetlounaalla ravintola Seiskassa. Siellä oli tunnelmaa. Tarjolla oli suppilovahverokeittoa, porsaanleikkeitä, lohikiusausta ja kasvisgratiinia sekä runsas salaattipöytä. Ehkä käyn siellä jatkossa useinkin.

Kirjoitin Facebookiin: Elämä yllättää. Koska Jussi on ollut viime lokakuusta lähtien sairaalassa ja nyt hoivakodissa, olen päättänyt muuttaa yhteisestä kodistamme pienempään. En haluaisi, mutta miehen hyvä eläke riittää hädin tuskin hoitokuluihin. Muutan vuokralle kaksioon Hämeenlinnan Suomen kasarmin historialliselle alueelle touko-kesäkuun vaihteessa. Jos joku kiinnostuu ostamaan 3H, keittiö, parveke ja sauna Palokunnankatu 3A1, 73,5 neliötä, lämpimästi tervetuloa katsomaan. Tarjolla myös runsaasti ilmaisia kirjoja ennen kuin vien ne Fidaan. 

Sain runsaasti spontaaneja tykkäyksiä ja jopa jakoja.

to 28.4.2022

Hanke on edennyt niin pitkälle, että sain eilen vuokrasopimuksen allekirjoitettavaksi sähköisesti pankkitunnuksilla. Lähetin sen Miikalle ja Annalle tarkistettavaksi. Allekirjoitan tänään!

Näin tein ja tunnen syvää helpotusta. Yksi ratkaiseva askel uuden elämän alkuun on nyt tehty. Seuraava haaste on kodin stailaaminen valokuvaajaa varten ja sen jälkeen myynti-ilo. Tai tuska, niin kuin Aulangontien suhteen kävi. Olen edennyt siivousvimmassa yllättävän tehokkaasti, mutta tekemistä riittää. Laitan surutta pois tavaroita, joita en tiedä tarvitsevani jatkossa. Fida saa edelleen lahjoituksia, samoin naapurit. Haaveilen yhden hengen moottorisängystä. Tuskin kukaan enää haluaa viereeni. Vanha parisänky joutaa patjoineen kaatopaikalle. Isän tekemä tukeva kirjoituspöytä ei mahdu uuteen kotiin. Sitä en haluaisi hävittää, mutta ei sille ole paikkaa. Haluaisikohan sisko?

Vappu on lähellä. Vietänkö ensimmäistä kertaa juhlaviikonlopun yksin. Miikan perheellä on ohjelmaa. Annalla ja pojilla on ollut vatsatautia. ”Tätä et halua”, tytär kommentoi, kun kyselin, tulevatko he vapunviettoon Hämeenlinnaan. Lupasin kilistää Jussin kanssa kuohuviinimaljat Visarannassa. Kysyin, maistuuko. ”Kyllä maistuu”, Jussi ilahtui.

Illan Oma ääni kirjoituskurssilla keskityimme tekstin tiivistykseen. Pohdimme Kaisan kanssa kahden hengen ryhmätyössä, miten vaikeaa se onkaan. Harjoituksen aiheena oli Oodi keväälle.

Sadepisarat ropisevat parvekkeen kaiteelle. Vasta istuttamani tummansiniset orvokit ilahduttavat silmää. Kun pääsen pihalle, nurmikko tuoksuu märälle maalle ja keväälle. Tuuli tuo tuoksahduksen järveltä, jossa puhurit nostattavat aaltoja. Lokit kirkuvat. Läheisen kerrostalon katolla haukka pyörii varren päässä häätämässä pesijöitä. Pelkään lokkien syöksyjä, silloin kun ne suojelevat poikasia.

Vedän henkeä, kevät on tullut, vaikka öisin on vielä pakkasta. Naapuri koputteli pari päivää sitten lunta pihan pohjoispuolelta. Sateen myötä kinokset ovat sulaneet rivakasti. Odotan näkeväni ensimmäiset leskenlehdet ja sinivuokot. Jokohan korvasienet ovat putkahtaneet mökkipolun varteen? Entä ovatko kyykäärmeet tulleet lämmittelemään auringonläikkiin?

Näin viikonloppuna kurkiauran. Istuimme marttasiskojen kanssa päiväkahvilla terassilla ja ihastelimme niiden ylilentoa. Kurjet löytävät vuodesta toiseen tutut pesäpaikat. Toivotin ne tervetulleiksi heilauttamalla kättä. Sain vastaukseksi iloisen törähdyksen.

Polskuttelin viimeisen kerran tänä keväänä Linnan Marttojen kanssa vesijumpassa. Teemana oli sykkeen nostaminen. Olin aivan voipunut päästyäni höyrysaunan lämpöön. Ehdin käydä kahdeksan kertaa kymmenen kerran sarjasta. Hyvä minä.

Viikoittaiset menot alkavat olla vähissä Visarannan käyntejä lukuun ottamatta. Tasapainoklinikka tiistaisin ja Oma ääni kurssi torstaina jatkuvat vielä. Luovan kirjoittamisen työpaja on tauolla, mutta toukokuun puolessa välissä kokoonnumme vielä kerran. Haaveilen edelleen jonkun tekstin julkaisemisesta – ihmisellähän pitää olla haaveita – mutta olen todennut, että kirjoitusprosessi on virkistävää. Onhan minulla ikioma julkaisukanava Hikipisarat. Tosin lukijoita on harvassa. Näen tilastotiedoista määrät. En todellakaan ole bestseller kirjoittaja.

la 20.4.2022

Vappuaatto. Nousin ennen kuutta. Voi olla, että menen aikaisin nukkumaan niin kuin lähes joka ilta. Aamut ovat minun hetkiäni. Keitän kupillisen kahvia ja paahdan kauraleipäviipaleen. Istun tietokoneen ääreen ja pelaan pari Spideria. Jos ne menevät läpi, päivästä tulee hyvä. Tänään menivät. Kirjoitan tovin ja unohdun toisinaan lukemaan aikaisempia tekstejä tai päivityksiä Hikipisaroista. Havahdun, kun älyranneke tärisee ja ilmoittaa, että olet istunut paikallasi tunnin. Nousen venyttelemään ja aloitan päivän askareet.

Aamupäivät kuluvat vuokrapäätöksen jälkeen tavaroiden järjestelyllä. Olen edistynyt. Työhuone on hyvällä mallilla, samoin kirjahyllyt. En halua tyhjentää niitä ennen valokuvaajan käyntiä. Sukelsin eilen vaatehuoneeseen. Tyhjensin hyllyt ja lajittelin mökille menevät vuodevaatteet kestokasseihin. Sain ihmeen paljon tilaa. Miksi en ole tehnyt tätä aikaisemmin? Valoa kaaoksen keskellä! Päivän löytö oli Jussin kauan kadoksissa ollut karvalakki.

Kaiken tämän keskellä olen viimeistellyt kahta freskoa. Ehkä saan jo tänään kuvat mahdolliselle ostajalle. Ehdin viedä maalaustarvikkeet gallerian varastoon. Eilen oli pakko hakea lisää pigmenttejä. Onneksi matka ei ole pitkä. Jatkossa asun kauempana, mutta vain parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä.

Pelästyin eilen, kun kiinteistövälittäjä Riitta soitti. Hän oli huolestunut huomattuaan, että naapurissa on myynnissä samankokoinen asunto törkeän halpaan hintaan, niin kuin hän asian ilmaisi. Ei hyvä. Huolestuin tietenkin, mutta uskon, että kotini ihastuttaa jonkun. Niin minulle kävi kuusi vuotta sitten. Tiesin, että juuri tämän haluan.

Tilaustyö näyttää toimivan. Laiton usvaneito freskoistani kuvat nettiin ja lähetin mahdolliselle ostajalle linkin. Sain ilahduttavan vastauksen: Hei, Tuo kahden neidon fresko näyttää just sellaiselta kuin ajattelin. Koska voidaan tulla katsomaan?

Lupasin esitellä työt heti, kun saan ne kiinnitettyä pohjille. Hyvä minä.

Kilautimme Jussin kanssa kuohuviinimaljat Visarannassa käydessäni. Menin kävellen ja hytisen hyytävässä viimassa, vaikka ylläni oli toppatakki. Jussi voi olosuhteisiin nähden hyvin. Soittelimme Leenalle ja Eskolle. Mies nukahti toisen puhelun aikana. Vein hänet pyörätuolilla kahville virkistymään.

Vietän nyt yksin vappuaattoa. Taitaa olla ensimmäinen kerta. Elämä on luopumista. Tai Eeva Kilven sanoin: Vanheneminen on seikkailu, joka koettelee ihmistä.

ma 2.5.2022

Koti kohenee päivä päivältä. Vietin vappuna laatuaikaa vaatehuoneessa. Turhat tavarat ovat lähteneet ja sain siitä loistavan välivaraston. Anna kävi eilen pikaisesti auttamassa. Veimme autokuorman kotona lepäileviä tauluja ja taidetarvikkeita gallerian varastoon. Sen jälkeen gourmet pizzat Borassa maistuivat. Jussi oli aika vaisu, kun kävimme katsomassa. Tuore viineri ja suklaajuoma maistuivat. Anna lähti saman tien kotimatkalle ja minä lepäilin illalla sohvalla television äärellä. Lupasin itselleni, että siivousurakka jatkuu hetki aamulla.

ti 3.5.2022

Koti tuntuu lähes vieraalta ja ah niin siistiltä. Stailasin eilen keittiön ja aamulla makuuhuoneen. Päivän haasteena on pintojen puhdistus. Valokuvaajan käynnin jälkeen aloitan pakkaamisen. Vaatehuoneessa on pino muovilaatikoita ja kaksi kestokassillista sanomalehtiä, joihin käärin astiat. Mutta mihin piilotan laatikot, jos ensimmäiset näytöt ovat jo toukokuussa?

su 8.5.2022 äitienpäivä

Valokuvaaja Pekka ja Riitta kävivät tiistaina. Koti oli kauniimpi kuin koskaan. Ei ole enää. Olen levittänyt tavaroita pöydille ja lattioille. Olen pakannut säästettäviä kirjoja kestokasseihin, joita on helppo kantaa. Anna pyörähti taas eilen. Meillä oli tehotiimi. Anna kiipeili keittiöjakkaralla ja tyhjensi yläkaapit. Kävimme yhdessä läpi taloustavarat. Kelpuutimme osan mökille ja Fida saa loput, joita en vie uuteen kotiin. Anna oli yksin liikkeellä, sillä perhe oli isä-poikaleirillä. Se oli harvinaista herkkua.

Kävimme syömässä Sawaddeessa tom yamia ja red currya. Anna testasi jälkiruoaksi banaanipannukakun jäätelön kera. Tiemme erosivat, sillä minulla on työkeikka. Sain Facebookin kautta tilauksen tarottulkintaan. Kävelin sateessa Suomen kasarmille. Juhlapaikka oli vanhoissa puutaloissa. Kyseessä oli tyttöbileet odottavan äidin kunniaksi. Kuvittelin, että istun kahdestaan hänen ja ehkä parin muun kanssa jossain peränurkassa. Ei mitään. Sain hulppean nojatuolin ja kunniapaikan salista. Koko seurue asettui kuuntelemaan tulkintoja. Mukana oli myös sylivauvoja. Jännitin hieman, saako kunniavieras hyvät kortit. Onneksi sai, samoin lähes kaikki muut. Yksi, taisi olla tytön äiti, liikuttui kyyneliin asti. Illan saldo: 11 tulkintaa (yksi mies, jolle kortit lupasivat erotiikkaa!), aikaa kului runsas tunti ja rahaa tienasin 55 euroa. Tarot on sydäntä lähellä ja sain kuulla, että tulkintani olivat oivallisia. Kutsuin kaikki Hämeen keskiaikafestareille tapaamaan Mama Maddalenaa.

ti 24.5.2022

Muuttovimma on vienyt voimat. Kirjoittaminen on aamuisin henkireikä, mutta nyt se on ollut tauolla. Myös huoli Jussin voinnista huolestuttaa. Miehen kunto on entisestään heikentynyt. Hän ei aina edes tunne minua. Katsoo vain sen näköisenä, kuka tuo on. Ei juuri puhu ja hoitajat joutuvat nykyään syöttämään. Kävely on huteraa. Terveyskeskuksen fysioterapeutti Bahram on käynyt pari kertaa kuntouttamassa, mutta en oikeasti usko, että siitä on enää hyötyä. Hän sanoikin, että tavoite on, että hoitajien on helpompi työskennellä Jussin kanssa. Mies on kankea ja tarraa epätoivoisesti pöydän reunaan ja ovenpieliin, kun työntelen häntä pyörätuolissa. Poninhäntätukkainen Joonas hoitaja kertoi, että Jussi nukahtelee kymmenen minuutin välein pitkin päivää. Hän epäili uniapneaa. Fysioterapeutin mielestä Jussin oireet – töpöttävä kävely ja lihasten meneminen lukkoon niin etteivät käskyt aivoista etene jalkoihin – viittaavat Parkinsonin tautiin. Lääkärin mukaan asia on tutkittu, eikä tautia ole havaittu.

Käyn edelleen joko Pekan kyydissä tai kävelleen kolme kertaa viikossa Visarannassa. Nyt lämpimien päivien myötä olemme istuneet muutaman kerran avaralla terassilla. Ostan Jussille kaupasta tuoreita viinereitä ja juotan suklaanmakuista Nutridrinkia, jota lääkäri suositteli. Jussi on laihtunut järkyttävän paljon. Vatsa on kadonnut. Mies on muutenkin kuihtunut ja katse harhailee. Niin surullista.

Tänään on kevään viimeinen Kynäilijät-ryhmän tapaaminen. Kirjoituksen aiheena oli huumori, lasten ilo ja ajatelmia. Kirjoitin otsikolla Serkukset.

Taikuri hymyili ilkikurisesti. Olin nostanut päivän onnenkortin. Henkäisin ja lähetin äänettömän toiveen lapsenlapsesta. Taikuri virnisti ja toteutti toiveeni. Neljän seuraavan vuoden aikana sain neljä pellavahiuksista pikkupoikaa. Vain haave pikkuprinsessasta jäi leijumaan ilmaan.

Ensimmäisen työnimi oli Putkula. Otso Ilmarista kasvoi pullea ja nauravainen hurmuri. Sain hoidella häntä ensimmäisistä kuukausista alkaen, sillä äidillä opinnot olivat kesken. Pikkuveli Visa Henrikki syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Kultakutrinen poika oli kuin väkkärä. Mummilla oli tekemistä pysyä pojan vauhdissa. Sain hypätä pari kertaa mökkilaiturilta veteen pelastamaan riehakasta pikkumiestä. Serkkupoika Samu Emil on iältään Otson ja Visan välissä. Poikakatraan nuorimmainen Miska Aleksi on vajaat kaksi vuotta nuorempi veljeään. Molemmat ovat säkenöivän vilkkaita.

Otso on heinäkuun lapsi. Silloin mökillä herkutellaan perinteisillä mansikkakakuilla. Kun serkukset ovat koolla, mökkirannassa raikuu lasten ilo. He hyppivät järveen, kiipeilevät puissa ja rakentavat majoja. Pihapiirissä on suuri kivi. Poikien riemu on rajaton, kun he kiipeävät ylös, seisovat rivissä ja huutavat aikuiset katsomaan pissiputousta. Kaaret kimmeltävät auringon valossa sateenkaaren väreissä. Samu, Miska ja Visa juhlivat syksyllä. Miniä on kakkumestari. Hänen käsistään syntyvät tukkirekat ja monsteriautot. Vain prinsessakakku puuttuu.

Sekoitin taas kerran tarotpakan. Taikuri iski silmää. Josko vielä se pikkutyttö? toivoin kiihkeästi.

Kului lähes neljä vuotta, ennen kuin tyttönen syntyi. Nuoret suosivat luonnonläheisiä nimiä. Arvuuttelin, Pilvi, Tuuli, Vilja? Isoveli Visan mielestä Kaisla-Hannu olisi hyvä. Tytöstä ei tullut Kaisla-Hannua, vaan Ulpu Eevi Amalia. Hän on meidän silmäterämme, kullannuppumme. Äiti pukee hänet hulmuaviin mekkoihin ja ballerinatossuihin. Isä ottaa syliin, pyörittää hurjasti ja Ulpu kikattaa ilosta.

Kun juhlimme Jussin kanssa pyöreitä vuosia, poikamme kuvasi lasten kanssa onnitteluvideon.

– Mikä mummissa on parasta?

– Kun se paistaa lettuja.

– Mikä papassa on parasta?

– Kun pääsee sen kanssa viemään roskakuormia kaatopaikalle.

Kiitos Taikuri näistä veijareista😊

Mietin näin seniori-iässä, mitä matkan varrella on tullut opittua. Nuorempana mottoni oli rohkea: Nenä kohti uusia seikkailuja. Kuljimme Jussin kanssa huolettomasti reppuretkillä Aasiassa. Kaikki ihanuus loppui koronan ja miehen sairastumisen vuoksi. Yritän ajatella, kaikki aikanaan, mutta se kirpaisee.

ke 25.5.2022

Muuttourakka on loppusuoralla. Pakkasin eilen silmät kosteina Jussin vaatteita. Säästin rakkaimmat matkoilta ostamamme kesäpaidat, mutta muut kannoin suosiolla Fidaan. Jussi tarvitsee nykyään todella vähän tavaraa. 25 neliön huoneeseen ja kolmeen kapeaan vaatekaappiin ei paljon mahdu. Kävin kriittisesti läpi omankin vaatekomeron. Totesin, etten todellakaan tarvitse vanhoja (tiukkoja) juhlavaatteita.

Katson aamuisin kalenteria. Jännitys tihenee. Saan ensi tiistaina avaimet uuteen kotiin. Herään aamuyöstä suunnittelemaan sisustusta. Odotan hartaasti, että pääsen oikeasti mittaamaan huonekaluille paikat.

Odotan mökkikesää, sillä muuton jälkeen minulla on loppuelämä aikaa purkaa muuttolaatikot ja kalustaa kotia. Meillä oli Annan ja Lauran kanssa kaksi viikkoa sitten tehosunnuntai mökillä. Tytöt siivosivat ylämökin ja minä haravoin pihan ja lakaisin rinneraput. Päivä oli tuulinen, järvi lainehti vaahtopäin ja lehdet lentelivät.

Viikko sitten kaikki oli toisin. Aurinko paistoi heleästi ja päivä oli tyyni. Samu ja Miska halusivat uimaan. Anna sanoi, menkää vaan ja niin pojat pulikoivat jääkylmässä vedessä. Aikamoisia rohkelikkoja.

Olin eilen kuntotestissä Tasapainoklinikalla. Vertailuluvut olivat kahden vuoden takaa. Kunto oli pysynyt tasaisesti lähes ennallaan ja vastuksia oli lisätty. Rauna totesi, että se on hyvä, kun ikääkin on tullut lisää. Tänään hemmottelen itseäni jalkahoidolla. On aika saada kesäksi punaiset varpaankynnet!