ke 8.6.2022

Olen kotiutunut ja viihdyn. Uusi koti on jo oman näköinen, vaikka laatikoita lojuu vielä pitkään nurkissa. Miika ehti kiinnittää vain osan hyllyistä seiniin muuttopäivänä. Se tarkoittaa, että voin purkaa tavarat vain kaappeihin ja tuettuihin vitriineihin. Lyijylasikaapillekin löytyi paikka, mutta se odottaa asennusta.

Parveke on paratiisi. Nautin auringosta ja pakenen sinne, kun tavaroiden purkaminen ahdistaa. Parveke on pieni ja kodikas. Tunnen olevani puutarhassa, sillä toin kaikki kukat ulos. Siellä on väri-ilona äitienpäivähortensia, tummansiniset orvokit, muratti, aloe vera, peikonlehti ja palmuvehka. Käänsin eilen rottinkituolia auringon mukaan etelän suunnalta länteen kohti auringonlaskua.

Kävin aamukahvilla Goodmanilla, sillä osa keittiötarvikkeista oli pakkauslaatikoissa. Päivän kuntosalitreenien jälkeen päätin, että olin ansainnut lepohetken omassa pihapiirissä Seiskan terassilla.

Kävelin illalla vanhoille kotikulmille Paperihuoneen vuosikokoukseen. Jatkan edelleen varapuheenjohtajana ja näyttelytoimikunnassa. Galleria on ollut parasta, mitä Hämeenlinna on tarjonnut kulttuurin saralla.

Ilta-aurinko paistoi parvekkeelle. Istahdin päivän päätteeksi selailemaan vuonna 2008 tekemääni vihkosta, johon olin päivittänyt perheemme historiaa valokuvien kera. Olo oli nostalginen. MIten paljon sen jälkeen onkaan tapahtunut. Ehkä jatkan tarinaa…

to 9.6.2022

Laajakaistayhteys ei vieläkään toimi. Kävin valittamassa Elisalle. Poika ilmoitti, että meneillään on IT-alan lakko eikä tukipalveluita ole käytettävissä. Omagurukin on eronnut tehtävästään. Saan puhelimen välityksellä internetyhteyden, joten maltan odottaa. Heiluvat hyllyt harmittavat, kun en voi ottaa niitä käyttöön. Immo ja Terttu poikkeavat tänään mökkimatkalla tuomaan pesukoneen. Uskalsin pyytää Immolta apua. Ehkä edistyn pian reippaasti.
Kävelin eilen vanhaa koulukatuani Lahdensivuntietä Visarantaan. Minulla oli hoitopalaveri sairaanhoitaja Veeran ja omahoitaja Saran kanssa. Jussin tilanne on vakiintunut. Sara sanoi, että hän on kotiutunut. Minun mielestäni Jussi on laitostunut.
Palasin lapsuuden pihapiirini kautta kotiin. Vanha rivitalo ammattikoulun alueelta on purettu ja ympärille on kohonnut uusia kerrostaloja.

Tykistötiellä oli heleän vihreää. Aamulla satoi, joten luonto kukoisti ja oli tulvillaan tuoksuja. Vaihdoin kiinteistövälittäjä Riitan kanssa viestejä, puuttuuko myynti-ilmoituksesta jotain, kun hän ei ole vielä julkaissut sitä. ”Kyllä se pian tulee”, Riitta kommentoi. Yritän olla kärsivällinen, mutta keskeneräiset projektit käyvät hermoille.
Illalla Riitta julkaisi myynti-ilmoituksen:

https://www.etuovi.com/kohde/20151193?haku=M1848857571
Valokuvaaja Pekka on kamerataituri. Olin tyytyväinen kuviin ja odotan innolla, että joku sopiva ihminen ihastuu asuntoon niin kuin minä kuusi vuotta sitten. Kun näin sen, päätin, että tämä on minun. Olisi edelleen, jos elämäntilanne olisi entinen. Mottoni aikansa kutakin on niin totta.

Päivä oli muutenkin hyvä. Immo ja Terttu tulivat sopivasti lounasaikaan.

Cantina Pannuhuoneen paistetut muikut ja perunamuhennos olivat gourmetlaatua.

Immo toi Kirsti sisarelta tarpeettomaksi jääneen pesukoneen ja asensi sen. Sain myös pari taulua seinille, mutta hyllyjen kiinnitys jäi Miikan haasteeksi. Viikonlopuksi on luvassa hellettä. Mainio mökkikeli, jos nuoriso innostuu tulemaan Hämeeseen.