su 12.6.2022

Pakenen lenkille, kun muuttolaatikot ahdistavat. Päivät ovat olleet suloisen lämpimiä. Iltahetki on juhlaa, kun voin lukea hyvässä valossa pienellä parvekkeella kukkien keskellä.

Yllätin eilen itseni ottamalla silitysraudan esiin ja silittämällä verhot. Huonekorkeus on 2.75 metriä, joten odotan jotakuta ketterää kiipeämään tikkaille ja ripustamaan ne.


Eilen oli taas Visarantapäivä. Kävin aamulla kaupassa ja ostin täsmähyvää. Jussi ilahtui ja söi tyytyväisenä herkut. Vein hänet lämpimälle terassille. Mies nukahti pyörätuoliin päiväunille.

Minulla oli ilo käydä ystävä Raijan kanssa testaamassa Tomi Björkin päivittämät annokset. Hyviä olivat!
Kuvat löytyvät otsikolla herkkuja Piparkakkutalossa.
ma 13.6.2022

Tein tutkimusretken lähikirpputorille. Suomen kasarmin aarteet sijaitsee naapuritalossa. Siellä oli menneen maailman tunnelmaa. Pihalla oli myynnissä perennoja. Löysin lempikukkiani unikoita ja syysleimuja.

Ne ilahduttavat tämän viikon parvekkeella. Haaveilen, että pääsen viikon kuluttua siirtymään kukkien kanssa mökkimaisemiin.
Sain kelpo työmiehen hommiin. Miika vei sunnunaina perheen kesälomalle Laviaan ja poikkesi paluumatkalla Hämeenlinnaan.

Tarjosin tukevan aamiaisen. Miikalla oli mukana työkalut. Listalla oli lokerikkojen kiinnitys seiniin, lyijylasikaapin kokoaminen, runsaasti ruuveja ja koukkuja, interyhteyden ja chromecastin asennus sekä nokkakärryjen hakeminen Palokunnankadulta.
Kävimme Cantina Pannuhuoneella lounaalla. Istuimme ulkoterassilla ja nautimme erinomaiset paistetut silakkapihvit. Niissä voita ei oltu säästelty. Clas Ohlsonilta löytyi nettiyhteyttä varten langaton reititin ja käteviä taulukoukkuja.

Kaikki onnistui, vaikka aikaa ja voimia kului. Olin illalla nääntynyt pelkästä katselemisesta. Toivuttuani voin jatkaa muuttolaatikoiden purkua. Nyt olen jo loppusuoralla. Anna saa ensi viikonloppuna kiipeillä ripustamaan verhot.
ke 15.6.2022
Edistystä. Kaapit ja vitriinit ovat lähes täynnä, mutta minne laitan loput aarteet? Kellarikomero naapuritalossa on kaamean pieni. Mökillä on ennestään liikaa tavaraa. MInäkö hamsteri, kyllä vain, pahimmasta päästä.

Vietin nostalgisia hetkiä, kun muuttolaatikoista löytyi lapsuuden kirjoja.

Myös YLE-aika on historiaa. Säilytän puhelinluetteloa siitä ilosta, että sieltä löytyy muistista kadonneita työtovereiden nimiä.
Kuntosalin kevätkausi loppui eilen. Kävimme Ilma ystävän kanssa treenien jälkeen aurinkoisella Pannuhuoneen terassilla parantamassa maailmaa viinilasillisten kera. Jooga jatkuu vielä perjantaina. Sen jälkeen olen lomalla. Mikä ihana ajatus.

Vaihdoin kiinteistövälittäjä Riitan kanssa kuulumisia. Kysyin varovasti, onko kukaan kiinnostunut Palokunnankadun asunnosta. Riitta vastasi, että kiinnostusta on, jee ja hän järjestää julkisen näytän sunnuntaina, jee!