Haen Haastavaa kirjoittamista sivustolta inspiraatiota. En ole juurikaan menestynyt kilpailuissa, mutta hauskaa on ollut. Tuorein aihe oli viulukotelon salaisuus. Kehittelin tarinaa aamuyön tunteina. Kun kirjoitin sen puhtaaksi, totesin, että pituutta oli aivan liikaa novelliksi. En siis osallistu kisaan, mutta julkaisen tarinan, jota kesäkurssit Orivedella innoittivat. Kaikki on kuitenkin fiktiota.

Kärpänen pörisi unettavasti teltan katossa. Iltapäiväauringon säteet olivat kuumentaneet tilan eikä avoimesta oviaukosta laiskasti puhaltava tuuli virvoittanut. Mama Maddalena haukotteli. Oli Hämeen keskiaikafestivaalin viimeinen päivä. Asiakkaita oli riittänyt jonoksi asti, mutta iltapäivää kohti oli hiljentynyt. Pentaakkelit kilisivät iloisesti laajan pellavapuvun taskussa. Monet markkinavieraat halusivat päivittää kohtalonsa. Mama oli ilokseen antanut melkein pelkästään hyviä tarottulkintoja.

– Sopiiko tulla?

Iloinen tytönääni kuului oviaukosta.

Mama havahtui ja oikaisi ryhtiä. Ei hän ollut nukahtanut, eihän?

– Tule vaan, onko jotain sydämelläsi?

Tyttö istahti varovasti pyöreän pikkupöydän ääreen. Hän oli kalpea, vaikka kesä oli ollut aurinkoinen ja lämmin. Vallaton kuparinpunainen hiuskiehkura valahti otsalle. Tyttö oli pukeutunut tiukkaan toppiin ja polvista rikkinäisiin farkkuihin. Mama ei ymmärtänyt tätä kummallista muotia.

– Olen menossa maalauskurssille ja toivoisin rohkaisevia sanoja. Jännittää ja pelottaa, en tiedä onko tämä virheliike, Pamelaksi esittäytynyt neito kertoi.

– Näytätkin taiteilijalta, Mama myhäili ja sekoitti tarotpakan. – Nosta kolme korttia vasemmanpuoleisella kädellä, niin saamme sydämen mukaan. Valitse sellaiset, jotka haluavat tulla.

Pamela hengähti ja valitsi nopeasti kortit. Mama käänsi ne yksitellen.

– Ensimmäinen kortti kertoo menneisyydestä. Se on lanttien kuningatar. Olet kulkenut pitkän ja vaikean tien yli karun aavikon. Olet päässyt perille ja voit katsoa tyytyväisenä taakse. Vaikeudet on voitettu.

Pamela rentoutui ja nyökkäsi helpottuneena.

– Näetkö tässä toisessa kortissa käärmeen, joka luo nahkansa. Se kertoo, että olet valmis muutokseen. Kolmas kortti kertoo tulevaisuudesta. Hienoa, se on paholainen, yksi pakan hauskimmista korteista. Paholainen lupaa sinulle hienon kurssiviikon, menestystä, huumoria ja elämästä nauttimista, ehkä erotiikkaakin, Mama tulkitsi.

Pamela punastui. – Kiitos Mama, muistan sanasi. Kaipaan todellakin piristystä. Olen ollut sairaana, kärsin masennuksesta, mutta nyt tuntuu, että elämä palautuu.

Mama huokasi, kesän kohokohta oli ohi ja hän oli väsynyt. Oli aika laittaa teltta kasaan ja vetäytyä hyvin ansaitulle lomalle. Hän päätti lunastaa sarjalipun Aulangon kylpylään. Virkistystä parhaimmillaan, hän kuiskasi Pörrö-kissansa korvaan päästyään kotiin. Pörrö kuunteli pää kallellaan. Siitä oli mukavaa, kun Mama oli taas lähellä.

– Pam-pam-Pamela, ihana nähdä sinut taas, olet ottanut viulunkin mukaan, Heli hymyili, kun tytöt istuivat bussissa matkalla Orivedelle.

– Heli-keiju, samat sanat. Jännittää. Onneksi luvassa on poutainen viikko. Luin esitteestä, että maalaamme ulkona, jos sää sallii. Minun pitää harjoitella iltaisin viulunsoittoa. Lupasin esiintyä serkun häissä kahden viikon kuluttua. Sain viulun Tauskilta syntymäpäivälahjaksi. En kehdannut kieltäytyä, kun hän pyysi, että soitan jotain tunnelmaan sopivaa.  Mietin, että My Way voisi olla sellainen. Tauski on muusikko ja juhliin tulee bändikavereita. Kutsu koskee sinuakin, sillä hän kehotti tuomaan kavereita.

– Mahtavaa, tulen mielelläni. Ei puutu kuin poikakaveri.

– Mitä entiselle tapahtui?

– Jätin sen vilkkusilmän ja hyvä niin. En enää kestänyt, en todellakaan ollut ainoa. Pelkäsin hetken, että olen raskaana, olin huolesta sekaisin, mutta onneksi se oli väärä hälytys. Piti poistattaa kierukka, kun se ei sopinut.

– Voi sinua, toivotaan, että kurssilla on kelpo herraseuraa.

– Taiteilijat ovat hurmaavia hulttioita, odotan kovasti, Heli nauroi.

Iloinen puheensorina täytti Oriveden opiston auditorion, kun esittelytilaisuus oli ohi ja opettajat johdattivat kurssilaiset luokkiin. Pamela ja Heli vilkuilivat varovasti, millaisia oppilaita maalauskurssille osallistui. Suurin osa oli nuoria ja itsevarman oloisia.

Opettaja taidemaalari Ville taputti käsiä ja kertoi viikon ohjelmasta.

– Meillä on loistava alastonmalli Saga. Harjoittelemme aamupäivisin nopeita croquisasentoja ja iltapäivisin saatte keskittyä pitkiin asentoihin. Tavoitteena on maalata myös tausta. Teemana on ihminen tilassa. Perjantai-iltana järjestämme lopputyönäyttelyn. Nauttikaa ja irrotelkaa. Maalaaminen on mitä parhainta meditaatiota.

Pamelan vatsaa nipisteli. Oliko hän tullut liian vaativalle kurssille? Maman rohkaisevat sanat palasivat mieleen. Ei hänellä ollut mitään menetettävää. Rohkeasti vaan, hän mietti ja kuiskasi Helille, mitä tämä ajatteli.

– Jännää, hienoa kun meillä on oikea malli. Huomasitko muuten, että dekkarikurssilla on komeita poikia?

– Sinä se näet asioissa oleellisen, Pamela nauroi.

Dekkarikurssilaiset olivat kokoontuneet laajan puutarhan keskellä sijaitsevan tummavetisen lammen äärelle.

Pamela ja Heli istuivat rantakivillä ja luonnostelivat puutarhatuolilla istuvaa Sagaa, joka oli pukeutunut läpinäkyvään silkkihuiviin. Hän näytti merenneidolta. Pitkät tummat hiukset valuivat pitkin selkää.

– Mikä teema teillä on? Heli kysyi rohkeasti lähimpänä seisoskelevalta mieheltä.

Tämä kääntyi katsomaan tyttöjä. Hänellä oli vaaleanruskeat rastat, jotka oli koottu jonkinlaiselle sykerölle pään päälle.

– Moi, me pähkäillään, millaisen dekkaritarinan keksimme. Aiheena on ruumis lammessa. Se on jokavuotinen haaste. On vaikea keksiä uusia juttuja. Ehkä murhaan tuon teidän hurmaavan mallinne.

– Älä ihmeessä, tarvitsemme häntä koko viikon. Ei ennen perjantaita, pliis.

Poika nauroi ja esitteli itsensä Eetuksi. Hänen kaverinsa ruskeahiuksinen ja rennon oloinen Rane tuli juttelemaan.

– Lupaan, me ollaan kilttejä poikia. Tavataanko illalla täällä lammella ja kehitellään lisää murhia?

– Sopii, voidaan tuoda vähän neuvoa antavaa, Heli hihitti.

Ville kierteli katsomassa, mitä kurssilaiset saivat aikaan. Hän kiitteli Pamelan kynänjälkeä, mutta Heli sai huomautuksen kiinnittää enemmän huomiota mittasuhteisiin.

– Jos tämä piirtämäsi tyttö nousisi seisomaan, hän olisi vähintään kaksi ja puoli metriä pitkä.

Heli huokasi turhautuneena. Kaikki oli vaikeampaa kuin hän oli kuvitellut.

Pamela nautti. Hän huomasi, että murheet unohtuivat, kun sai keskittyä havainnoimaan mallin kauniisti kaartuvia muotoja ulkoilmassa. Elokuun tuuli toi syyskukkien makeaa tuoksua. Lähestyvä lounastauko sai veden kielelle. Ruokalistalla oli punajuuripihvejä ja perunamuhennosta. Elämä hymyili.

Pamela siveli illalla viulukoteloa. Se oli ylellistä nahkaa. Vuori kiilteli tumman viininpunaisena. Hän ihmetteli, miksi silkki oli viilletty ja kiinnitetty rumalla mustalla tarranauhalla. Hän tunsi silkin alla jotain pehmeää. Nopea vilkaisu sai hänet hengähtämään. Nyt oli kuitenkin aika rientää Helin kanssa lammelle.

Kesäilta oli hämärtänyt ja lammen pinnalla leijaili usva.

– Loistava näyttämö murhalle, Eetu virnisti ja kaivoi repusta kylmän valkoviinipullon ja neljä kristallilasia. – Nyt juhlitaan, kun saimme teidät ihanat donnat seuraksi.

– Niin ja jos tarvitsette lisää rohkaisua, meilläkin on mukana virkistystä, Heli virnisti.

Kuu nousi taivaalle, kun kaksi viinipulloa oli tyhjennetty.

– Nyt panettaa, mutta minulla ei ole kortsuja enkä usko, että pojillakaan on. En uskalla riskeerata, vaikka mieli tekisi, Heli tuskaili, kun hän oli puskapissillä Pamelan kanssa.

– Arvaa mitä, ei minullakaan ole, mutta minulla on aavistus. Sain viulun serkulta, joka on naissankari. Karataan tutkimaan, mitä viulukotelosta löytyy.

– Hei, kutsumme teidät jatkoille. Mennään minun huoneeseeni, jääkaapissa on vielä yksi viinipullo. Pamela hakee viulun. Saatte ikimuistoisen kulttuuri-illan, Heli hehkutti.

Eetu ja Rane vilkaisivat toisiaan. Ilta oli sujunut lupaavammin kuin he olivat osanneet toivoa.

– Kuule, onko sinulla kortsuja? Eetu kysyi Ranelta, kun he kävelivät kuun valossa tyttöjen perässä asunnoille.

– Pahus, en osannut varautua ja kaupat ovat jo kiinni.

– Minne te jäitte? Heli kysyi ja johdatti pojat Väinölään. Hänen yhden hengen huoneensa oli karu. Valkoviinipullo löytyi yhteiskeittiön jääkaapista.

– Pihistin illalliselta pari sämpylää ja kinkkua, maistuuko?

Pamela tuli hengästyneenä omasta huoneestaan. Hän puristi viulukoteloa kainalossa. Heli katsoi kysyvästi. Pamela nosti peukkua.

– Meillä on vähän tyttöjen juttuja, Heli sanoi ja jätti pojat nakertamaan sämpylöitä.

– Kerro heti.

Pamela avasi keittiössä viulukotelon, irrotti tarran ja veti esiin sadan kappaleen pakkauksen Sultan kondomeja.

– Nämä riittävät koko viikoksi, hän nauroi hysteerisenä. Heli halasi ystäväänsä ja sujautti muutaman pakkauksen taskuunsa.

– Mikä on noin hauskaa? Eetu kysyi epäluuloisena, kun tytöt palasivat.

– Ajateltiin pelastaa maailma ylikansoitukselta, Heli nauroi ja istuutui Eetun kainaloon.

– Mennäänkö meille vai teille? Pamela kysyi Ranelta. Tämä vastasi märällä suudelmalla.

Perjantai tuli liian varhain. Pamela ja Heli eivät olleet malttaneet nukkua juuri lainkaan. Kesäyöt olivat liian ihania. Lopputyönäyttelyssä Pamela loisti. Rane halusi ostaa hänen merenneitopiirustuksena, mutta Pamela ilmoitti, ettei se ole myytävänä.

– Vien sen lahjaksi serkulleni. Sinut ja Eetu on muuten kutsuttu häihin. Tauski toivoo esityksiä lahjaksi. Minä soitan viulua, Heli steppaa ja te voisitte lukea häävieraiden riemuksi murhatarinanne.

Eetu ja Rane suostuivat yllättyneinä. Riehakas kesätunnelma jatkuisi. Voiko enempää toivoa.

Mama Maddalena yllättyi, kun Pamela soitti hänelle.

– Haluan kiittää, annoit minulle uskoa tulevaisuuteen. Paholainen on parasta, mitä elämässä on tapahtunut.

– Kortit tietävät, Mama hymyili.

Pörrö naukaisi. Se tiesi, että aina kun Mama sai hyviä uutisia, hän hakisi herkkuja heille molemmille.