helmin tarina – taimitarha osa 8

Helmi katseli Hämeenlinnan Palokunnankadun yläkerran parvekkeelta, kun suuri muuttoauto pysäköi sisäpihalle,

– Eero, tule pian. Uusilla naapureillamme on hulppea sohvakalusto ja kaappikello. Vaikuttaa, että he ovat äiti ja tytär. Pulleita molemmat. Vanha rouva näyttää tukeutuvan rollaattoriin.

Lasten päivähoitaja Saara tiesi enemmän. Hän oli jutellut naapureiden kanssa tullessaan kaupasta.

– Äiti kävelee huonosti ja hänellä on alkava Alzheimerin tauti. Tytär on omaishoitaja. Asuivat ennen vanhassa omakotitalossa Lammilla, mutta halusivat muuttaa kerrostaloon. Kriteereinä oli kaksi makuuhuonetta, parveke, hissi, oma sauna ja hyvä sijainti kaupungin keskustassa, sillä heillä ei ole autoa. Äiti on leski ja tytär ainoa lapsi. Hän kertoi olevansa askarteluohjaaja ja käsityöopettaja, mutta hoitaa nyt kokopäivätoimisesti äitiään.

– Ehdit kuulla paljon, Helmi hymyili. Hän oli tottunut, että puhelias Saara tiesi kaiken talon asukkaista.

– Tytär, Taimi nimeltään, oli kova puhumaan. Äiti kuunteli hiljaa vieressä eikä sanonut mitään.

– Taisit kuulla äidinkin nimen?

– Kyllä vain, esittäydyin ja Taimi kertoi, että äiti on Laina.

Helmi tapasi naapurit seuraavana päivänä pihalla. Kevätaurinko lämmitti mukavasti. Laina ja Taimi istuivat seinän vieressä penkillä. Molemmilla oli aurinkolasit päässä.

– Päivää, taidatte olla uudet naapurit? Minä olen Helmi tuolta yläkerrasta.

– Päivää, karattiin vetämään henkeä muuttourakasta. Tavarat etsivät vielä paikkoja, mutta meillä ei ole kiirettä.

– Nyt tarkenee, tähän ei osu tuulikaan. Miltä uusi koti vaikuttaa?

– Liian pieneltä. Yritin viedä Fidaan tarpeettomia tavaroita, mutta se oli vaikeaa. Muutto omakotitalosta kerrostaloon on tuskaa, enkä mitenkään haluaisi luopua kirjoista, Taimi huokasi.

Helmin oli vaikea totutella arkeen. Aurinkoiset kuukaudet Thaimaassa olivat kaukana. Helmi veti ikkunan kiinni. Hämeeseen oli saapunut kevät ja sen myötä katupöly. Pian olisi ikkunanpesun aika. Ehkä Eero pitkänä miehenä suostuisi hoitamaan urakan.

Helmi ravisti ikävät asiat mielestään ja laati kirjoittajaryhmälle sähköpostiviestin. Hän odotti innokkaasti, että pääsisi pian tapaamaan heitä. Tekstien lukeminen tietokoneen ääressä oli yksinäistä puuhaa. Kurssitapaamiset rytmittivät mukavasti viikot.

Tervehdys, jatkamme kynäilyä koko kevään viikon välein. Valitsin aiheeksi kauhun! Tehtävänä on kirjoittaa runoa tai proosaa, mutta ettei se olisi liian helppoa, tarinaan tulee sisällyttää sanat kissa, tunneli, sumu, pitsiverhot ja suolakurkku. Hauskaa aivovoimistelua, terveisin Helmi.

– Onpa hauska nähdä teitä kaikkia pitkän tauon jälkeen, Helmi hymyili Paperikammarissa.

Hän tarjoili vihreää teetä ja yhdessä tyttöjen kanssa leipomiaan suklaamuffineita.

– Meillä on ollut ikävä sinua. Olet hävyttömän ruskea, Mirjami halasi Helmiä. – Kalle jäi vahtimaan Ritua ja Peteä, mutta tulee seuraavalla kerralla. Lupasin lukea ääneen hänenkin kirjoituksensa.

– Teillä on hyvä tiimi. Entä Marlena, mitä sinulle kuuluu?

– Piirrän, maalaan, kirjoitan, opiskelen. Kirjoitin kauhukokemuksesta, kun piti lähettää tenttivastaukset sähköisesti.

– Saatte kohta lukea tarinat. Pirre, onko sinulla kaikki hyvin?

– Kyllä kai. Eläkevuodet kauhistuttavat, mutta toivoa on. Kirjoitin fantasiaa.

– Hyvä, vain taivas on rajana, kun antaa mielikuvituksen kiitää. Kata, miten koulu sujuu?

– Älä kysy, odotan hillittömästi, että pääsen viettämään vapaavuotta. Lähden kiertämään maailmaa reppu selässä.

– Yksin?

– Kyllä vain. Koulukaverit ovat ihan nynnyjä. Kaikki pänttäävät jo nyt yliopiston pääsykokeisiin. Minä haluan elää ennen kuin hakeudun opiskelemaan.

Helmi mietti omaa nuoruuttaan. Hänkin oli kiertänyt Kaakkois-Aasiaa reppu selässä ja unelmoinut loistavasta tulevaisuudesta. Seikkailuja oli riittänyt. Jopa aviomies oli löytynyt kaukomatkoilta. Aina ei ollut helppoa, mutta sisulla ja hurtilla huumorilla hän oli selviytynyt. Elämä oli taas kotisuomessa, mutta Helmin haaveissa oli matkata mielikuvituksen siivin tropiikissa. Suunnitelmissa oli kirjoittaa matkakokemukset romaanin muotoon.

– Hienoa, otatteko lisää teetä? Voidaan aloittaa. Oletko Mirjami vapaaehtoinen?

– Totta kai. Tämä on lähes tositarina, Mirjami rykäisi ja piti taidetauon ennen kuin aloitti.

Tuuletusikkuna kolisi puuskaisessa tuulessa. Kalpea aamuvalo kajasti mustien pitsiverhojen läpi. Minulla oli huono olo. Kostea ilta työtovereiden riehakkaassa seurassa oli kestänyt valomerkkiin asti. Olin jäänyt kotiin päästynäni suosiolla sohvalle, koska en halunnut herättää perhettä aamuyöllä.

Uni ei tullut. Kiepuin sängyssä ja tuijotin kelloa, joka näytti ensin kolmea, sitten viittä. Lopulta vaivuin kuolemankaltaiseen horrokseen.

Auringon noustua oli pakko nousta ja kiiruhtaa kylpyhuoneeseen. Värähdin ajatellessani kylmää suihkua. Ei kiitos, keittäisin kupin kahvia ja yrittäisin herätä aamutoimiin. Kaksoset Ritu ja Pete nukkuivat vielä ja Kallen kuorsaus kuului makuuhuoneesta.

Vesihanasta kuului korahdus. Pahus, olin unohtanut vesikatkon ja niin oli Kallekin. Tuuheaturkkinen Pipa hiipi janoisena keittiöön. Vesikuppi oli tyhjä.

– Voi kulta, olemme molemmat pulassa, selitin ja yritin silittää kissaa. Tämä näytti kynsiään ja tarrasi paljaisiin jalkoihini.

– Odota, katsotaan, löytyykö jääkaapista jotain.

Yksinäinen kurkkupurkki nökötti hyllyllä. Maistoin lientä ja totesin sen kaamean suolaiseksi. Ongin haarukalla kurkun ja haukkasin. Pahoinvoinnin aalto taivutti kaksin kerroin. Oli pakko rynnätä wc:hen.

Hieroin kasvot kosteuspyyhkeellä ja palasin keittiöön. Olisiko kaapeissa jotain juotavaa? Jano oli yltynyt sietämättömäksi. Ylähyllylle oli unohtunut serkkupojan tuoma kirkas pullo. Koskenkorvaa, vodkaa, kaikki kelpaisi.

 Otin kunnon kulauksen ja ähkäisin. Pontikkaa, kaamean makuista pontikkaa.

Silmissä sumeni. Tunsin olevansa pimeässä pahanhajuisessa tunnelissa. Pikkupirut irvistelivät ilkeästi. Hikoilin ja yritin nähdä ympärille. Isopiru sekoitti suurella kauhalla boolikulhoa.

– Mitä siinä irvailette, käykää hakemassa kellarista suolakurkkuja, ei tätä muuten juo pirukaan, hän komensi.

Portaista kuului kopinaa, kun pikkupirut raahasivat suurta peltipurkkia ja tömäyttivät sen pöydälle.

– Mirjami, ota tästä kotipolttoista pontikkaa ja haukkaa suolakurkkua päälle, isopiru virnisti.

– Pontikkaa, suolakurkkuja, lisää pontikkaa, pikkupirujen pahanilkinen nauru kaikui korvissa.

Pyörryin.

– Siinä oli tunnelmaa kerrakseen. Kiitos Mirjami, oletko toipunut?

– Toivoin hetken, että kuolisin. Sitten pelkäsin, etten kuolekaan. En todellakaan koske enää ikinä pontikkaan.

– Entä Kalle? Luetko hänen kauhutarinansa saman tien?

– Kallella oli kaamea hammassärky. Vaikka hän on olevinaan rohkea, hän pelkäsi kuin pikkulapsi poraamista.

– Varaan sinulle ajan päivystykseen, poskesi on pahasti turvoksissa.

– Kyllä tämä tästä, otin särkylääkkeen, yritin virnistää, mutta äkillinen vihlaisu sai parahtamaan kivusta.

– Nyt matkaan, sait kiireajan.

– Onko pakko?

– On, ole mies.

Hikoilin sikana. Mietin, pujahtaisinko lähikapakkaan. Tuplaviski tainnuttaisi kivun hetkessä.

Mirjami taisi aavistaa, sillä hän avasi ikkunan ja huusi pitsiverhojen takaa, älä yritäkään livahtaa, hammaslääkäri odottaa.

Musta kissa juoksi tien yli, kun lähestyin alikulkutunnelin jälkeen hammashoitolaa. Sylkäisin kolme kertaa olan yli. En ole taikauskoinen, mutta nyt ei kannattanut riskeerata.

– Kalle, tule sisään, tuttu hammashoitaja kutsui. Hänellä oli suden hampaat ja liian leveä hymy. Halusin juosta karkuun. Pelkkä poran ajattelu sai kauhuväreet pinnalle. Tunsin aamulla syömieni suolakurkkuviipaleiden ja appelsiinimehun happaman maun.

– Ota rennosti, puudutetaanko?

– Totta hitossa.

Piikki tuntui epämiellyttävältä, mutta kestin kuin mies. Mirjami olisi ylpeä, ajattelin, vaikka kädet tärisivät ja vatsassa muljahteli.

– Odotetaan hetki. Poskihampaassa on mojova reikä. Olet tainnut kärsiä melkoisia kipuja?

Nyökkäsin ja tunsin oloni taisteluun valmistuvaksi soturiksi. Ave Caesar, morituri te salutant, kuolemaan tuomitut tervehtivät sinua.

Poran ääni vihloi korvia. Kauhu kasvoi. Entä jos puudutus ei ollut tehonnut?

Puristin kouristuksenomaisesti käsinojia ja pelkäsin pahinta. En tuntenut mitään. Oliko se tyyntä ennen hirmumyrskyä? Hiki virtasi valtoimenaan.

– Älä jännitä, tämä on kohta valmis, lääkäri rauhoitteli ja suihkutti vettä suuhuni.

En saanut tärinältä vastattua. Ei se olisi muutenkaan onnistunut, sillä suu oli täynnä ties mitä kojeita.

– Valmista tuli. Tasoitan vielä vähän. Pure hampaat yhteen. Miltä tuntuu?

Miltä tuntui? Järkyttävän kamalalta ja samalla helpottavalta. Reikä oli paikattu ja minä olin hädin tuskin hengissä.

– Kiitos, henkäisin ja ponkaisin ylös tuolilta. Tunsin itseni sankariksi. Olinhan selättänyt pelottavan vihollisen.

Kurssilaiset nauroivat. Kaikilla oli hammaslääkärikokemuksia.

– Kerro Kallelle terveiset, että hän oli todella urhea ja kirjoitus oli rehellinen. Siitä voi aistia pelon ja sitä seuranneen ihanan helpotuksen, Helmi kiitteli. – Kuka haluaa lukea seuraavaksi?

– Minä voin, tämä kuulostaa ehkä sekavalta, mutta yritin tavoittaa sumuun eksymisen kauhun, Kata selitti. – Olin ensimmäistä kertaa Lapissa, riitelin poikaystävän kanssa, en edes muista mistä, ja lähdin aamuvarhaisella patikoimaan tunturiin rauhoittaakseni levottomia ajatuksia.

Syysruska oli heleä. Yöllä oli ollut pieni pakkanen ja maa oli kuurassa. Riekonmarjat ja mustikanvarvut hehkuivat oranssinpunaisen ja pinkin sävyissä. Kun pääsin kivistä polkua Iisakkipään huipulle, tuuli vinkui ja maisema alhaalla laaksossa oli verhoutunut salaperäiseen sumuun.

En huolestunut, vaan näppäilin valokuvia kännykkäkameralla. Polku kiemurteli kapean tunturipuron vartta. Poikkesin rotkon reunalle, mutta pelästyin, kun maisema oli kadonnut. Sumu oli tiivistynyt enkä nähnyt eteeni paria askelta enempää.

Tunnelma oli sadunhohtoinen ja samalla pelottava. Kuulin outoja ääniä. Keijuja, maahisia, Lapin noitia? Puro solisi, mutta tuulen ujellus harhautti äänen niin, etten tiennyt, mistä suunnasta se tuli. Hätkähdin, kun kissa naukui. Ehkä se oli pöllö, eihän tunturissa ollut kissoja? Entä ilveksiä? Tai susia?

Kauhu kasvoi. En löytänyt polkua, vaan kävelin varvikossa ja pelkäsin kompastuvani. Paikka paikoin maassa oli teräviä kiviä, jotka olivat liukkaita. Mitä jos nyrjäyttäisin nilkkani? Kukaan ei tietäisi, missä olen. En voinut soittaa, sillä tunturin rinteellä ei ollut kenttää.

Harmittelin, että olin lähtenyt matkaan ilman vesipulloa ja eväitä. Olin juonut vain kupin teetä ja syönyt palan rieskaa kirpeän suolakurkun kera. Se janotti. Uskaltaisinko maistaa purovettä?

Askeleet painoivat ja sumu sakeni entisestään.

Hetkinen, näin alarinteellä liikettä. Oliko siellä poroja? Lähestyin varovasti ja huomasin pari aamuvirkkua lenkkeilijää.

– Olen eksynyt, osaatteko neuvoa tien Saariselän keskustaan?

– Jatka matkaa tuon tunnelin läpi ja käänny oikealle. Tästä on vajaan kilometrin matka Tunturihotellille.

– Voi kiitos, sumu vei suuntavaiston.

– Älä huoli. Meillä on tapana sanoa, että erämaa on armoillamme, mutta kyllä se taitaa olla päinvastoin.

– Luontokokemus oli hieno. Voin aistia tuntemuksesi sumun keskellä, Helmi kiitteli.

– En saanut tarinaan sopimaan pitsiverhoja, mutta muut elementit olivat mukana. Kissakin, vaikka vain mielikuvissa. En osannut kuvitella kelohonkamökkiin rimssuverhoja. Miten Helmi sinä olisit ratkaissut?

– Ainahan voi turvautua takaumiin. Olisit voinut kuvailla, miten erilaista Lapissa oli verrattuna kaupunkikotiin.

– Totta, muistan jatkossa.

– Marlena, sinun vuorosi.

– Tämä liittyy suomalaisista naiskirjailijoista kertovaan luentosarjaan. Meillä oli tentti. Kirjoitin lähes vimmaisesti ja onnistuin mielestäni aika hyvin, kunnes tuli tehtävän palautuksen aika.

Istuuduin kannettavan tietokoneen ääreen hyvissä ajoin ennen etätentin alkua. Kärpänen vaelsi näyttöruudulla. Avasin ikkunan ja hätistin sen ulos. Pöydällä vieressäni oli kannullinen vihreää teetä ja pino tukevia suolakurkku-kinkkuleipiä. Olin nakertanut Fazerin sinisen suklaalevyn puoleen väliin rauhoittaakseni hermoja. Vatsa oli kuralla, mutta wc oli onneksi lähellä. Vedin valkoiset pitsiverhot ikkunan eteen ja odotin katse lasittuneena tentin alkamista. Kuvaruutu näytti sumuiselta. Ihmettelin miksi, kunnes keksin säätää näytön kirkkaammalle.

Rauhoituin, kun tenttikysymykset avautuivat ruudulle. Vedin henkeä ja vuodatin kaiken, mitä tiesin eri aikakausien vahvoista naiskirjailijoista. Aloitin Virginia Woolfin Omasta huoneesta ja päädyin Rosa Liksomiin, joka rytmitti päivänsä kirjoittamalla aamupäivisin ja maalaamalla iltapäivisin.

Pyyhin hien otsalta ja valmistauduin palauttamaan tehtävän Hämeen kesäyliopistoon. Voileivät olivat syömättä ja tee jäähtynyt. Ajattelin helpottuneena, että pian rentoudun ja lisään teen joukkoon reippaalla kädellä tummaa rommia.

Helpotus oli ennen aikaista. Ruudulle ilmestyi teksti, tiedostoa ei voi lähettää. Nettiyhteys ei ollut poikki, mutta katkeili. Aikaa tehtävän palauttamiseen oli vajaat viisitoista minuuttia.

Hikoilin, kädet tärisivät ja vatsanpohjaa nipisteli. Ei voi olla totta. Miksi tämän piti tapahtua juuri nyt? Jos tehtävän palautus ei onnistuisi määräajassa, tentti hylättäisiin. Toki voisin uusia sen, mutta kysymykset olisivat toisia. Olin valmis itkemään pettymyksestä.

Muistin hyväksi koetun ohjeen, sammuta virta ja yritä uudelleen. Rukoilin tietokoneen jumalaa, anna nettiyhteyden toimia. Minuutit kuluivat tuskastuttavan hitaasti, kun kone käynnistyi.

Katsoin kelloa. Enää viisi minuuttia.

Ilmoitus tiedostoa ei voi lähettää, sai epätoivon partaalle.

Entä sähköposti? Mikä oli opettajan osoite? Se löytyi, liitin tiedoston ja painoin vimmatusta lähetä painiketta.

Kaunein koskaan näkemäni lause sai minut ulvomaan helpotuksesta.

Viestisi on lähetetty.

Vannoin, että en enää koskaan, en koskaan osallistu etätenttiin.

Join tummaa rommia suoraan pullon suusta ja itkin helpotuksesta.

Palaute kahden viikon odotuksen jälkeen helpotti. Sain tentistä täydet pisteet. Kuiskasin kissani korvaan, me selvittiin, me ollaan hyviä. Kissa nuolaisi kättäni ja oli selvästi samaa mieltä.

– Kiitos Marlena, minuakin jännitti, ehditkö ajoissa, Helmi kommentoi.

– Hei sinun tekstistäsi puuttui tunneli, Kata huomasi.

– Kirjoitin sen tunnemyrskyssä. Muistin kuitenkin suolakurkut, joista en todellakaan pidä. Eikä minulla oikeasti ole kissaa, mutta pitihän se saada tarinaan.

– Sanat ovat tarkoitettu inspiraation lähteiksi, ei pakollisiksi, Helmi rauhoitteli. – Sitten vielä Pirre. Puhuit fantasiasta?

– Kyllä vain, tämä on mielikuvitustarina. Siitä löytyy lapsuuden traumoja.

Hengitys huurusi. Olin karkumatkalla. Äiti oli huutanut huonoista koenumeroista. Päätin, etten enää ikinä palaa kotiin. Itkeköön vaan perääni, en välitä.

Nyyhkäisin ja istahdin kannon päälle. Avasin repun ja kaivoin esille lihapiirakan, jonka sisään olin piilottanut pari nakkia ja suolakurkkuviipaleita. Sinappi valui suupielistä, kun haukkasin ahneesti. En ollut syönyt mitään koulupäivän jälkeen.

– Saanko minäkin palasen? Eteeni oli ilmestynyt lyhyenläntä menninkäinen.

– Tykkäätkö suolakurkuista?

– No jaa, menetteleehän ne, ottaisin mieluummin makkaraa.

– Saat toisen, sanoin huolettomasti, vaikka pelko kouraisi vatsanpohjaa. Mikä miekkonen tuo oli?

Katselin, kun menninkäinen ahmi nakin ja pyyhki suunsa karvaiseen kämmeneen.

– Kuule, täällä liikkuu outoja tyyppejä, parempi, että pysyt metsän suojassa.

– Mitä ihmettä?

– Ne naukuvat kuin kissat, ulvovat kuin sudet ja sieppaavat lapsia. Miten vanha olet?

– Melkein kymmenen.

– Voi pientä, juokse äkkiä kotiin. Kun sumu tiivistyy, ne hyökkäävät.

Kauhistuin ja käännyin paluumatkalle. Ehkä äiti olisi jo tarpeeksi hädissään.

Näin edessäni tunnelin, jonka läpi olin hetki sitten kävellyt. Se oli pimeä ja pelottava.

Juoksin. Kuulin takaa laukkaavia askeleita. Oliko se koira vai hevonen? Sydän pamppaili ja kiihdytin askeleita.

Tunsin, kun joku kamppasi minut ja makasin vesilammikossa. Kurkkua kuristi enkä saanut pihahdustakaan, vaikka yritin huutaa apua.

– Ylös sieltä, mitä teet metsässäni pimeän tultua? Etkö tiedä, että täällä on ulkonaliikkumiskielto?

– En tiennyt, yritin henkäistä hädissäni.

Ratsumies kumartui nostamaan minut ylös hevosen selkään. Hän sitoi suuni pitsiverhoista revityllä kankaansuikaleella.

– Varmistan, ettet huuda. Ei olisi kannattanut luottaa menninkäiseen. Hän ohjaa yökulkijat luokseni. Saan sinusta oivan paistin.

Kirkaisin siteen läpi niin kovaa, että lehmuksen oksilla nuokkuneet naakat lehahtivat lentoon.

– Pahuksen kakara, kyllä minä sinut opetan, ratsumies sanoi ja kannusti hevosen laukkaan.

Näin kotitalon valot.

Ponnistin voimani äärimmilleen, vedin miestä korvasta ja hyppäsin maahan. Sain siivet jalkojen alle ja syöksyin kotipihaan. Äiti avasi oven ja veti minut viime hetkellä sisälle.

– Tulit juuri sopivasti. Paiston pinon lettuja, tule syömään.

Jäin sydän läpättäen keittiön ovelle ihmetellen, oliko seikkailuni vain unikuva.

– Ainakin siinä oli vauhtia ja nuoruuden uhmaa, Helmi kommentoi. – Kiitos teille, oli riemastuttavaa kuulla tarinoitanne. Jatkamme ensi viikolla. Lähetän sähköpostissa uuden aiheen. Olette mahtavia.

Kotiin palattuaan Helmi jäi miettimään, mitä olisi itse kirjoittanut. Totta kai, hänen alter egonsa Mama Maddalena voisi hyvinkin osallistua leikkimieliseen kauhutarinaan.

Kirjoittamisesta ei kuitenkaan tullut mitään, sillä Helmi ei keksinyt, mistä Mama kauhistuisi.

– Moi, täällä on Joonatan, sopiiko, että tulen käymään iltapäivällä?

– Totta kai, olen kaivannut sinua, jäätkö yöksi?

– En, koulussa on koeviikko, mutta kaipaan vähän tuuletusta.

Helmi hyräili. Hänen kummipoikansa oli jo lukiossa. Heidän yhteiset satutuokionsa olivat alkaneet, kun Joonatan oli ollut alle kouluikäinen. Tuntui, kuin siitä olisi ollut iäisyys.

– Tytöt, mitä hyvää kokataan, kun Joonatan tulee?

– Lettuja, molemmat huudahtivat.

– Niin tietysti, laitan taikinan. Kuka haluaa rikkoa munat?

– Minä, minä, Satu ja Kiti hihkaisivat.

Tytöt ryntäsivät eteiseen, kun ovikello pirahti.

– Moi kamut, Joonatan sanoi ja ojensi molemmille suklaapatukat. – Toivottavasti teillä on tänään karkkipäivä.

– Hei, oletko taas kasvanut? Helmi halasi kummipoikaa.

– Tule katsomaan meidän uusia värityskirjoja, tytöt vetivät Joonatanin leikkihuoneeseen.

Helmi kietoi esiliinan vyötäisille ja siirtyi keittiöön. Hetken kuluttua Joonatan tuli letuntuoksun houkuttelemana paikalle.

– Helmi-täti, sinuun voi aina luottaa. Juuri tätä kaipasin, Joonatan virnisti leveästi.

Poika istuutui keittiön pöydän ääreen ja kertoi kotikuulumisia. Tuuli oli lähettänyt terveisiä ja toivoi, että Helmi tulisi tyttöjen kanssa käymään Tampereella.

Helmi lupasi soittaa ystävälleen. Kun hän kertoi viimeisimmästä kirjoitustehtävästä, Joonatanin silmiin syttyi tuttu pilke.

– Kuule, sopiiko, että otan haasteen vastaan. Voin kirjoittaa tarinan kotimatkalla junassa. Lähetän sen sähköpostissa.

– Saanko lukea sen kirjoittajaryhmälle?

– Totta kai, jos se pelittää, minulla on jo idea, miten saan sanat sopimaan.

– Odotan innolla. Käy kutsumassa tytöt syömään, ensimmäiset letut ovat valmiit.

– Riittääkö minullekin? Eero oli tullut työhuoneesta. Tuoksu oli havahduttanut hänet tietokoneen äärestä.

– Kaikille riittää, istukaa pöytään. Keitin teetä ja nuorisolle kaakaota, Helmi sanoi ja kantoi vadillisen lämpimiä karjalanpiirakoita lettujen kaveriksi.

Helmi avasi tietokoneen, kun tytöt olivat nukahtaneet. Joonatan oli kirjoittanut tarinan ja lähettänyt sen tunti sitten.

Moi Helmi, junamatka meni nopeasti, kun kehittelin juonta päässäni. Saa kommentoida, terveisin Joonatan ja kiitti vielä letuista.

PRINSESSAT PONIRETKELLÄ

Olipa kerran kaksi suloista pikkuprinsessaa Satusateenkaari ja Kitikimalainen. He asuivat kaukana Satumaassa. Kuningatar Helmiäinen oli tavattaman ylpeä heistä. Kuningas Edvard istui tilikirjojen äärellä työhuoneessa linnan tornissa, mutta ilahtui aina kuullessaan tyttöjen iloisen naurun alakerrasta.

Pihalla oli poniaitaus. Prinsessat olivat taitavia ratsastajia. Heidän lempihuvinsa oli hiipiä aamuvarhaisella ulos ja ratsastaa läheiseen metsikköön, jonka läpi virtasi vuolas puro.

– Kitikimalainen, herää, aamuaurinko paistaa jo, Satusateenkaari kuiskasi. Hän katseli ruusunpunaisten pitsiverhojen takaa kasteesta kimaltavaa ruohikkoa.

– Äh, minua nukuttaa, Kitikimalainen sanoi ja käänsi kylkeä.

– Nuku sitten vielä senkin unikeko. Minä käyn tekemässä eväsleivät.

Satusateenkaari pukeutui nopeasti ratsastushousuihin ja pehmeään villapaitaan, sillä hän arveli aamun olevan viileä.

Linnassa oli hiljaista. Kaikki nukkuivat vielä. Musta kiiluvasilmäinen pantterikissa hiipi Satusateenkaaren perässä keittiöön. Se odotti ruokakupin vierellä, kun prinsessa etsi jääkaapista tuoreita silakoita. Viikset värisivät, kun prinsessa asetti kukkuravadillisen kaloja sen eteen.

Satusateenkaari voiteli tukevat palat rapeakuorista maalaisleipää ja asetteli päälle kinkkusiivuja ja suolakurkun viipaleita. Kaapista löytyi molemmille pillimehut. Satusateenkaari täytti vesipullon ja lisäsi eväsreppuun kaurakorppuja poneja varten.

– Pian nyt, ennen kuin aamukaste haihtuu, Satusateenkaari hoputti ja veti ratsastussaappaat jalkaan. – Ota kypäräsi, nyt mennään, hän hihkaisi ja juoksi poniaitaukseen.

Ei kestänyt kuin hetken, kun tytöt pääsivät kapean tunnelin läpi satumetsään. Puut hohtivat valkokukkaisina ja kevään ensimmäiset krookukset peittivät nurmen.

– Täällä on satumaisen kaunista, Kitikimalainen ihasteli.

– Leiriydytään puron rannalle, minulla on kiljuva nälkä, Satusateenkaari ehdotti.

Prinsessat levittivät ruudullisen huovan rantanurmelle ja istuutuivat syömään.

– Käy huuhtelemassa retkilautaset purossa, Satusateenkaari komensi isosiskon oikeudella aamupalan jälkeen.

Kitikimalainen näytti hänelle kieltään, mutta lähti kuitenkin kiltisti hoitamaan tehtävän. Hän oli riisunut saappaat ja hyppeli rantakiveltä toiselle ylettyäkseen vesirajaan.

Taivas oli vetäytynyt tummaan pilviverhoon. Tuulenhenkäys sai sadepisarat putoilemaan ja niitty verhoutui sakeaan sumuun.

– Kitikimalainen, mihin jäit? Meidän täytyy kiirehtiä kotiin ennen kuin kastumme, Satusateenkaari huhuili.

– Tule auttamaan, minä kastuin jo. Jalka lipesi ja putosin puroon, Kitikimalainen kiljui.

– Pahus, ojenna kätesi, vedän sinut ylös.

Kitikimalainen värisi litimärkänä. Ponit hirnuivat peloissaan niityllä. Metsä oli aavemaisen hiljainen. Sateen ropina peitti äänet. Vain pöllön aavemainen huhuilu kuului jostain kaukaa.

– Tule, lähdetään nopeasti. Sumu näyttää tihentyvän, Satusateenkaari veti sisartaan hihasta.

He kuulivat, miten toinen poneista tömisti pakokauhun vallassa puiden sekaan. Se oli onnistunut riuhtaisemaan ohjakset oksasta.

– Petrus, tule heti takaisin, Kitikimalainen huuteli.

Poni oli hävinnyt näkyvistä.

– Minun Saturnukseni ei jaksa kantaa molempia. Nouse sinä Kimalainen sen selkään, minä talutan, Satusateenkaari suunnitteli.

Hän kietoi retkihuovan sisarensa hartioille.

– Mutta minne päin? En näe sumussa mitään, Kitikimalainen itki.

– Kuuntele, tuo kuulostaa hevosenkapseelta. Ehkä Petrus on tulossa takaisin.

Sumun seasta erottui tummanruskea lämminverinen ratsu. Sen selässä istui ritari Jonne. Hän piteli Petruksen ohjaksia toisessa kädessään.

– Onko arvon prinsessoilta jotain kateissa?

– Voi, olet pelastava ritari, Satusateenkaari huudahti.

– Löysin ponin harhailemasta ja päätin tulla katsomaan, löytyisikö sille kavereita. Kuulin täältä hirnuntaa ja kutsuhuutoja.

– Osaatko opastaa meidät takaisin kotilinnaan?

– Totta kai, hypätkää ponien selkään. Minä ja Salama saatamme teidät turvallisesti kotiin.

Kuningatar Helmiäinen tähyili pihalla metsän suuntaan. Hän oli huolissaan, sillä sumu oli noussut yllättäen. Hän huojentui, kun näki prinsessojen palaavan komean saattajan kanssa.

– Ritari Jonne, miten voin kiittää sinua, kun toit tytöt turvallisesti kotiin.

– Pino lettuja kelpaisi, Jonne hymyili.

– Tulkaa sisään, tytöt saavat mennä kuumaan kylpyyn. Tule sinä Jonne minun kanssani keittiöön. Saat ensimmäiset letut suoraan pannulta.

Helmiä nauratti. Letut olivat lasten ykkössuosikkeja. Hän lähetti Joonatanille paluupostissa peukunkuvia ja kehui oivaltavaa tekstiä. Hän lupasi lukea sadun tytöille seuraavana päivänä.

– Eero, virikesanat ovat tuottaneet hauskoja tekstejä. Keksi minulle haaste. Sano joku sana, joka tulee ensimmäiseksi mieleesi, Helmi pyysi aamukahvilla.

– Puutarhatonttu, Eero virnisti sanomalehden takaa.

– Ohhoh, mistä se tuli mieleesi?

– Pulpahti jostain, ehkä kesälomamietteistä.

– Voitaisiin vuokrata mökki. Tytöille tekisi hyvää päästä maalle ja järveen uimaan. Haaveilen pienestä yrtti- ja kukkatarhasta, Helmi mietti.

– Sijoitetaan sinne hilpeä puutarhatonttu, Eero nauroi ja syventyi lehteen.

Helmi päätti antaa Mama Maddalenan loistaa tapansa mukaan tarinassa.

PUUTARHATONTTU

Mama Maddalena huokasi. Kahvi oli loppu, samoin hänen suosikkileivoksensa macaronit. Vastahan hän oli ostanut niitä laatikollisen Café Laurellilta.

Mustavalkoinen Pörrö-kissa naukaisi.

– Voi kulta, kissanruokakin taitaa olla vähissä. Voi minua höppänää. On pakko lähteä kauppaan, vaikka ulkona sataa räntää. Onneksi ei ole liukasta. Kaatuminen ja lonkkamurtuma tästä kurjuudesta enää puuttuu. Radiossa kerrottiin, että hoitajat menevät lakkoon ja leikkaussaleja suljetaan. Toivoisin, että ovelle ilmaantuisi herkkukori, eikä minun tarvitsisi lähteä mihinkään.

Pörrö kuunteli pää kallellaan. Se oli tottunut, että Mama piti sitä puhekaverina.

Mama veti ähkäisten hiukan liian tiukan toppatakin ylleen ja kietoi kirjavan villahuivin päähänsä. Hän oli virkannut sen isoäidin neliöistä Linnan Marttojen neulepiirissä. Kun Mama avasi oven, hän hämmästyi. Rappukäytävässä oli pajukori kukkuroillaan herkkuja. Puutarhatontun kuvalla varustetussa kortissa oli teksti: Ihanalle Mamalle ja ihanalle Pörrölle, terveisin Ihailijatonttu.

– Kuule Pörrö, olemme saaneet kuin taikaiskusta kaikkea hyvää. En osaa arvata, kuka tuntematon tonttu voi olla. Katsotaan, mitä täältä löytyy.

Mama latoi keittiön pöydälle kahvipaketin, leivoslaatikon, hedelmiä ja nakkeja. Pörrölle oli paketillinen tuoreita silakoita.

Mama keitti kupillisen vahvaa kahvia ja söi kaikki leivokset. Hän oikaisi tyytyväisenä sohvalle. Oli päiväunen aika. Pörrö hyppäsi hänen kainaloonsa ja nuoli viiksiään.

Poutapilvet leijuivat hehkuvan sinisellä taivaalla. Mama tunsi tuulenvireen kasvoillaan. Hän oli oikaissut riippukeinuun hellehattu silmillään. Kevään ensimmäiset voikukat olivat vallanneet pihanurmikon. Maman mielestä ne olivat kauniita. Lintujen liverrys kuulosti kellojen kilinältä. Ei mutta, sehän oli jäätelöauto.

Mamalle tuli kiire. Hän oli ripustanut mustan käsilaukkunsa koivun oksalle. Mama sieppasi sen ja riensi ostoksille. Tuplasuklaatötterö strösseleiden kera sai hänet hymyilemään onnesta.

– Mama, saanko minäkin? Pörrö kysyi viikset väristen.

– Totta kai, odota, haen muovilautasen, niin nuoleminen onnistuu paremmin.

– Mama, saanko minäkin?

Tuntematon pikkupoika oli ilmestynyt kuin tyhjästä. Mama siristi silmiään ja huomasi, että tämä olikin vanha ukko, kääpiö. Ulkonäkö oli hämärästi tuttu.

– Kuka se sinä olet?

– Puutarhatonttu palveluksessanne. Rupesi tekemään mieli jäätelöä ja janokin vaivaa. Kukaan ei ole kastellut minua pitkään aikaan.

– Hyvänen aika, pyydän kovasti anteeksi, Mama huolestui.

Hän ojensi jäätelön lopun tontulle ja kävi hakemassa keittiöstä mehukannun. Miekkonen hotkaisi hetkessä tötterön ja joi mehukannun tyhjäksi.

– Oli kerrassaan herkullinen tarjoilu, kiitän nöyrimmästi. Mama, kun seuraavan kerran lausut toiveesi ääneen, tulet hämmästymään.

Puutarhatonttu kumarsi ja riensi vartiopaikalleen raparperin varjoon.

Oliko kaikki unta? Mama hämmästeli päivätorkkujen jälkeen.

Pörrö venytteli ja hyppäsi ikkunalaudalle tarkkailemaan pihajänisten touhuja.

– Kuule Pörrö, herkkukori taisi olla meidän ikiomalta puutarhatontulta, Mama tuumi ja keitti uuden kupillisen kahvia. – Harmi, kun sain vain yhden toivomuksen. Olisin voinut syödä toisenkin laatikollisen leivoksia, hän haaveili ja kastoi mökkikorppuja kahvimukiin. – Tai parempi, etten ahmi liikaa, näen taas unia pienistä miehistä.

Pörrö naukaisi ja ilmoitti, että sekin olisi voinut syödä lisää silakoita.

Kun Mama matkusti kesän tultua mökille, hän tarkisti ensimmäisenä, oliko puutarhatonttu tallella. Se nökötti hylätyn näköisenä sammaleisen kiven vierellä. Raparperi ei ollut vielä putkahtanut esiin.

Mama pyyhki tontun puhtaaksi havunneulasista ja toi sen eteen kulhollisen raikasta vettä.

– Kun jäätelöauto tulee seuraavan kerran, ostan sinulle ikioman tötterön, Mama kuiskasi.

Hänestä tuntui, että tonttu iski silmää.

Helmi luki tarinan illalla Eerolle.

– Mama Maddalenasta on tullut minunkin suosikkini. Hän on verraton, Eero nauroi. – Haluatko lisää virikesanoja?

– Anna tulla vaan, minusta on hauskaa, kun en itsekään tiedä, mihin sanat johdattavat.

– Miten olisi tumma rommi, salama ja gekko?

– Haa, luen ajatuksesi. Hyvä on, voin keittää meille rommiteet. Gekko tuli mieleesi Aasian matkojemme elämyksistä, ehkä salamakin?

– Jotain sinne päin. Miesten ajatukset ovat suoraviivaisia.

– Toisin kuin naisten, sitäkö yrität sanoa?

– Älä ala syvälliseksi, mutta rommitee kyllä maistuisi.

SYNKKÄ JA MYRSKYINEN YÖ

– Annetaan sille nimeksi Gekkonen, ehdotin spontaanisti.

 Pienessä rantabungalowissamme Tiomanin saarella Malesian itärannikolla majaili iso gekko. Se lymyili katonrajassa ja tuijotti suurilla pyöreillä silmillä meitä reppuretkeläisiä. Väritys oli tropiikkiin sopiva korean vihreä.

Eräänä sysimustana yönä nousi myrsky. Aallot vyöryivät rantakiviä vasten ja taivas salamoi. Istuimme verannalla katoksen alla ja siemailimme tummaa rommia. Vatsanpohjassa nipisteli, sillä luonnon näytelmä oli pelottava. Mitä, jos vesi nousisi ja hatara mökkimme joutuisi veden varaan?

Kun tuuli näytti tyyntymisen merkkejä, vetäydyimme sisälle, vaikka epäilimme, ettei nukkumisesta tule mitään. Näimme kynttilän valossa, että gekko oli löytänyt kaverin. Ehdimmekin jo surkutella sen yksinäisyyttä.

Veneretkellä läheiselle pikkusaarelle kohtasimme jättimäisiä liskoja. Paikallisen rauhoittelivat, eivät ne ole vaarallisia, mutta ei kannata mennä lähelle, sillä hännänheilutukset ovat veitsenteräviä. Emme menneet lähelle, mutta mitä tehdä, kun uimasta palattuani valtava lisko loikoili rantapyyhkeeni päällä. Annoin sen loikoilla, sillä arvelin, että jäisin riistoaikeissa toiseksi.

– Kelpaako? Tehtävä oli turhankin helppo.

– Kelpaa, muistan hyvin sen yön. Taidettiin juoda koko pullollinen rommia.

– Olin onnellinen, kun aurinko nousi aamulla ja meri oli taas tyyni.

– Tropiikissa säät vaihtelevat nopeasti toisin kuin täällä. Miten ihmeessä kevään tulo on näin hidasta? On huhtikuu ja luvassa on lumisateita.

– Mutta aamut ovat ihanan valoisia. Tytötkin ovat virkeitä, kun ei enää tarvitse sytytellä valoja. He ovat tyytyväisiä, kun saavat kokata Saaran keittiössä ja leikit Oliverin kanssa sujuvat hyvin. Olen vähän huolissani, kun Saara kertoi olevansa jonossa lonkkaleikkaukseen. Toivottavasti se osuu kesäaikaan, niin tytöt voivat olla kotona.

– Kaikki aikanaan, Eero tuumi huolettomasti. Hän ei aavistanut, että edessä oli vaikeita aikoja.

– En ala mitään, haluan leikkiä Oliverin kanssa, Satu itki kasvot punaisina.

– Kulta, mikä sinun on? Miksi et voi leikkiä?

– Oliver muuttaa pois, Satu nikotteli ja pyyhki silmiään.

– Ei kai, mistä olet saanut sellaista päähäsi?

– Ponitätikin muuttaa, ne menee Tampereelle, Kiti tiesi.

Helmi hämmästyi. Mistä oli kyse? Poni oli vaikuttanut tyytyväiseltä, kun he olivat tavanneet pihalla. Hän ei ollut puhunut mitään muuttoaikeista.

– Ponilla taitaa olla uusi ihastus, Eero kertoi tultuaan illalla kotiin. Hän oli käynyt säännöllisesti hieronnassa.

– Kerro heti, Helmi kysyi uteliaana.

– Ei ole paljon kertomista. Poni on kyllästynyt, kun Reijo on jatkuvasti rakennushommissa. Mies tekee urakalla töitä ja vapaa-aika on vähissä. Ponilla on tuttavia Tampereella ja he ovat houkutelleet mukaan hierontabisnekseen. Pomo on kotoisin Bangkokista. Ponin silmät tuikkivat, kun hän kertoi, miten komea tämä on. Poni ja Reijo ovat sopineet asumuserosta ja Oliver saa käydä isänsä luona viikonloppuisin.

– Paljonhan sinä tiedät. Harmi, kun Oliver lähtee, mutta tytöt voivat leikkiä hänen kanssaan, kun poika tulee käymään. Minullakin on uutisia. Saara pääsee lonkkaleikkaukseen jo ensi viikolla. Meidän täytyy vuorotella tyttöjen hoidossa. Minulla on kirjoituskurssi kerran viikossa. Saat luvan olla silloin kotona.

– Pahus, olen luvannut hoitaa muutaman valokuvauskeikan, mutta eiköhän me jotain keksitä, Eero sanoi.

Helmi huolestui. Elämä oli ollut mukavan rauhallista, kun Sadulla ja Kitillä oli turvallinen hoitopaikka.

– Lähden kauppaan, onko toivomuksia? Helmi kysyi.

– Voisit tuoda jotain pullanpuolta, Eero toivoi.

– Senkin herkkusuu, saat kanelikorppuja kahvin kanssa. Ajattelin, että voisimme syödä terveellisesti. Ostan kasviksia ja vähärasvaista kanaa.

– Sopii, miten olisi paistettu broileri kermakastikkeessa?

– Älä unta näe, kesäkausi ja uimarannat kutsuvat. Haluathan olla rantaleijona?

– Totta hitossa, mutta tuo kuitenkin vähän olutta iltojemme iloksi.

Helmi tervehti pihalla Taimia ja Lainaa. Nämä olivat ottaneet tavaksi istua aurinkoisella seinustalla.

– Kaipaamme omakotitalon terassia, mutta kyllä tämäkin menettelee. Penkit ovat mukavan suojaisia, Taimi sanoi.

– Miten olette kotiutuneet?

– Päivät ovat pitkiä illoista puhumattakaan. Haluaisin palata töihin, mutta en voi jättää äitiä. Olen hänen omaishoitajansa. Saan Kelalta pientä korvausta, mutta joudumme säästämään jopa ruokakuluissa. Talon myynnistä saadut rahat menivät tämän osakkeen ostamiseen. Hinnat keskikaupungilla ovat toista luokkaa kuin maalla. Olen miettinyt, että voisin ottaa muutaman hoitolapsen. Heistä olisi seuraa ja äitikin viihtyisi paremmin.

– Ei voi olla totta. Tiedätkö Taimi, tyttöjemme Sadun ja Kitin hoitaja Saara joutuu lonkkaleikkaukseen ja sairaslomasta on tulossa pitkä. Haluaisitko kokeilla? Tytöt ovat viisi ja kolmevuotiaita. Satu menee syksyllä esikouluun.

Taimin ilme kirkastui. Helmi huomasi, että ehdotus oli mieleinen.

– Tulkaa illalla tyttöjen kanssa käymään. Voisimme tutustua ja minulla on askartelutarvikkeita pienen kaupan verran.

Helmi hymyili kauppamatkan ajan. Miten hienoa, jos tytöt viihtyisivät Taimin kanssa. Suru Oliverin lähdöstä unohtuisi.

Helmi ei aavistanut, että tytöt olivat vaarassa.

– Helmi, minulla on ongelmia, voisinko tulla juttelemaan sinun ja Eeron kanssa, Reijo soitti lauantai-iltana. Hän kuulosti hätääntyneeltä.

– Tule illalla. Eero on kuvausmatkalla, mutta lupasi palata kuuden maissa. Voin laittaa meille jotain iltapalaa.

– Kiitos, en tiedä kenen muun puoleen voisin kääntyä.

Reijo tuli vaaleanpunaisen terttuneilikkakimpun kanssa. Helmi etsi maljakon ja pyysi miestä istumaan.

– Tule kotoisasti keittiön puolelle. Minulla on piirakka uunissa ja sitä pitää vahtia. Eero soitti, että joutuu jäämään yöksi. Saat tyytyä minun hyvään seuraani.

– Se sopii. Ovatko tytöt kotona?

– Pelaavat kännyköillä. He eivät näe eivätkä kuule mitään. Kutsun syömään, kun piirakka on valmis. Ehditään rupatella sitä ennen kaikessa rauhassa. Kuulin, että Poni ja Oliver ovat lähtöaikeissa.

– En tiedä, miten tässä kävi näin. He ovat jo lähteneet. Poni on ollut levoton koko talven. Olen yrittänyt tehdä mahdollisimman paljon töitä, että heillä olisi kaikki hyvin. Se taisi olla virhe.

– Älä syytä itseäsi. Ponilla oli selvästi ikävä ystäviensä luo. Anna hänelle aikaa. Ehkä hän palaa vielä luoksesi.

– Enpä tiedä. En taida pystyä kilpailemaan hänen ihastuksensa kanssa. Poni kertoi, että mies on sekä rikas että komea. Harmittaa, mutta onneksi Oliver saa käydä luonani. Itse asiassa sen takia tulinkin. En halua menettää ensimmäistä tilaisuutta. Poika on tulossa ensi viikonloppuna, mutta minulla on lauantaina työkeikka, jota en voi perua. Voisiko Oliver olla teille siihen asti, että ehdin kotiin?

– Voi, totta kai. Tytöt riemastuvat. He ovat itkeneet Oliverin lähtöä.

Reijon silmät kirkastuivat.

– Olet todellinen ystävä. Mutta uunista taitaa tulla savua, ei kai piirakka ole palanut?

Helmi ryntäsi avaamaan luukun ja veti kinkkupiirakan ulos. Reunat olivat tummanpuhuvia, mutta keskikohta näytti kelvolliselta.

– Unohdin aivan, kun jäin kuuntelemaan tarinaasi. Eiköhän tämä ole kunnossa. Tytöt, käsipesulle ja syömään. Minulla on iloisia uutisia.

Lauantaina satoi. Helmi katsoi ikkunasta, kun musta Mercedes ajoi pihaan. Poni soitti summeria. Helmi kiiruhti alaovelle tervehtimään.

– Hei Oliver ja hei Poni, tulitte komeasti.

– Tässä on Anton. Hän toi meidät uudella autollaan. Reijo on luvannut tuoda Oliverin sunnuntaina takaisin.

Anton kumarsi ja avasi auton etuoven. Poni pujahti etuistuimelle. Hän näytti tyylikkäältä. Huulipuna oli samaa sävyä kuin uusinta muotia oleva pinkinpunainen kevättakki ja kaulassa kiilsi kultaketju.

– Lähdemme saman tien paluumatkalle. Minulla on iltapäivällä asiakkaita.

– Satu ja Kiti odottavat kovasti Oliveria. Reijo tulee hakemaan hänet illalla, Helmi kertoi.

– Hienoa, kun pojalla on seuraa. Toivottavasti nähdään taas ensi viikonloppuna.

Poni heilautti kättään. Oliver oli ehtinyt häipyä sisälle. Tytöt ryntäsivät eteiseen vastaan.

– Voitte mennä leikkimään. Lähdetään ulos, kun sade lakkaa, Helmi ehdotti.

Leikkihuoneesta kuului iloista naurua, kun tytöt esittelivät kilvan piirustuksiaan.

Ovikello pirahti iltapäivällä. Helmi hämmästyi, sillä hän ei odottanut vieraita. Hän oli väsynyt, sillä reipas ulkoilu tihkusateessa lasten kanssa oli vienyt voimat.

– Hei, löytyisikö täältä innokkaita leipureita. Minulla on pullataikina kohoamassa. Ajattelin, että tytöistä olisi hauskaa leipoa kanssani.

– Jee, saadaanko äiti? Satu kysyi.

– Totta kai, mutta huolitko kolme leipuria. Tyttöjen kaveri Oliver on käymässä.

– Eiköhän me sovita keittiöön. Minulla on esiliinat kaikille.

Lapset tömistelivät kerrosta alemmas. Helmi oli helpottunut, sillä päivä oli tuntunut pitkältä. Hän kaatoi lasillisen valkoviiniä ja istahti sohvalle television ääreen katsomaan lempiohjelmaansa: Koko Suomi leipoo.

Eero tuli työhuoneesta kuullessaan television äänen.

– Löytyisikö minullekin lasillinen tuota jumalten juomaa?

– Kaada itsellesi, minä en aio nousta tästä ennen kuin lapset palaavat, Helmi sanoi ja ojensi jalat sohvan edessä olevalle rahille.

Eero palasi keittiöstä viinilasillisen kanssa ja kietoi torkkuhuovan Helmin hartioille.

Helmin kännykkä soi iltakuudelta.

– Reijo täällä, miten teillä on mennyt?

– Ihan hyvin. Nuoriso on alakerran Taimin luona leipomassa. Soita hänen summeriaan, kun tulet. Voi olla, että saat lämpimäisiä.

– Selvä, onneksi huominen on vapaa. Lähetä tytöt päivällä leikkimään Oliverin kanssa. Lupaan tilata pizzat.

– Hyvä ajatus, tytöille maistuu. Heidän suosikkinsa on kinkkuananas.

– Niin taitaa olla Oliverinkin. Nähdään.

Reijo vaihtoi työvaatteet farkkuihin ja flanellipaitaan. Hän suki hiuksensa veden avulla ja lähti hakemaan Oliveria.

Taimin keittiöstä tulvi pullantuoksua.

– Hei, olen Reijo, Oliverin isä. Täällä tuoksuu ihanalle.

– Hei, minä olen Taimi ja äitini Laina on tuolla olohuoneessa television äärellä. Hän on huonokuuloinen, siksi ääni on kovalla. Laitan välioven kiinni. Maistuuko kahvi?

– Kyllä vain, työpäivä oli pitkä. Olen rakennuksilla urakkahommissa.

Taimi katsoi hyväksyvästi Reijon vahvoja käsivarsia.

– Istu pöytään. Lapset ovat syöneet ja pelaavat kännyköillä. En ymmärrä, mikä niissä viehättää. Tarjosin satukirjoja, mutta ne eivät kelvanneet, Taimi jutteli ja toi pullavadin pöytään. – Laitettiin raesokeria ja voita pinnalle. Ole hyvä.

– En muista, koska olen saanut näin hyviä. Hoidatko Satua ja Kitiä päivisin?

– Vain tilapäisesti, Saara on toipumassa lonkkaleikkauksesta.

– Kuulin siitä. Hyvä, kun hän pääsi hoitoon. Jonot ovat pitkät.

– Surullista, kun kaikille tulee iän myötä remppoja. Äiti kävelee huonosti, mutta pärjää rollaattorin avulla.

TAIMIN SALAINEN PÄIVÄKIRJA

Olen tavannut tänään Miehen. Pikku-Oliverin isä oli suloinen. Vähän ujo, mutta näin hänen silmistään, että hän katseli minua hyväksyvästi. Tuoreilla pullilla taisi olla osuutta asiaan. Vakavasti puhuen, toivon tapaavani hänet uudelleen. Vaimo, thaityttö, on karannut pojan kanssa Tampereelle. Mikä lie heitukka. Hyvä niin, mies on herkässä mielentilassa. Tarjoan hänelle jatkossakin lämpimäisiä. Voisin paistaa seuraavaksi omatekoisen pizzan. Lapset saavat auttaa, se tekee hyvän säväyksen. Olen selvästi rouva-ainesta.

Äidistä ei ole haittaa. Annan hänelle lisää rauhoittavia lääkkeitä, niin pysyy hiljaisena. Nukkuu nytkin. Minulla on pullollinen valkoviiniä jäähtymässä. Vetäydyn television ääreen, laitan kuulokkeet korville ja katson jonkun romanttisen elokuvan. Pretty Woman näyttää tulevan uusintana. Olen nähnyt sen lukuisia kertoja, mutta ei haittaa. Tarina on aina yhtä ihana. Muutto oli hyvä ajatus. Maalla en olisi löytänyt seuraa. Vatsanpohjassa kutkuttaa lupaavasti.

Helmi soitti sunnuntaina Taimille ja kiitteli tätä vuolaasti. Taimi kuulosti vaisulta ja lopetti puhelin valitellen päänsärkyä.

– Tytöt, ulkona on kaunis ilma. Sovimme Reijon kanssa, että saatte mennä iltapäivällä Oliverin luo leikkimään ja syömään. Lähdetään sitä ennen leikkipuistoon.

– Kuulinko, että meillä on vapaapäivä? Eero tuli keittiöön, jossa tytöt söivät hyvällä halulla muroja ja joivat kaakaota.

– Kuulit, jos olet oikein kiltti, saat tulla meidän kanssa puistoon.

– Jos saan viettää sen jälkeen laatuaikaa kanssasi makuuhuoneessa.

– Senkin kiristäjä. Voi olla, että saatkin, Helmi hymyili ja kaatoi Eerolla mukillisen kahvia.

BLOGI Hämeen Helmi

Olemme kotiutuneet, vaikka ensimmäiset viikot hyytävän kylmässä huhtikuussa tuntuivat kurjilta. Ehdin huolestua, kun tyttöjen hoitaja Saara joutui sairauslomalle. Avuksi tuli uusi naapuri Taimi. Satu ja Kiti ovat ihastuneet askarteluun. Taimilla on päiväkotiohjaajan koulutus ja kotona melkoinen valikoima aarteita. Tyttöjen kaveri Oliver on muuttanut äitinsä kanssa Tampereelle, mutta vierailee viikonloppuisin Hämeenlinnassa. Siitä on iloa meille kaikille. Eero sanookin, että sunnuntaista on tullut juhlaa, kun Taimi hemmottelee lapsia leipomuksilla ja mekin saamme lämpimäisiä.

Oliverin isä Reijo on selvästi ihastunut Taimiin. Seuraamme sivusta, miten tyytyväiseltä hän näyttää vieraillessaan pojan kanssa naapurissa. Minäkö juoruilija? Kyllä vain, seuraan romanssia kuin jännitysnäytelmää.

Kesää odotellen Helmi

Taimi tuskaili keittiössä. Hän oli luvannut tytöille pannukakkua, mutta maito oli lopussa.

– Äiti, pärjääthän hetken Sadun ja Kitin kanssa. Käyn nopeasti kaupassa.

– Mene vaan, äiti sanoi ja käveli rollaattorin avulla keittiöön.

– Täällä tuoksuu hyvälle, mitä kokkaat?

– Otin aamulla karjalanpiirakoita sulamaan. Laitoin ne tuohon alumiinivuokaan odottamaan uuniin pääsyä. Paistan kaveriksi tyttöjen toivomuksesta pannukakun, Taimi selosti.

Hän otti sateenvarjon mukaan, sillä taivaalle oli kerääntynyt mustia pilviä.

Kun ovi sulkeutui, Laina maistoi piirakkaa.

– Tämähän on ihan kylmä. Laitan vuoan hetkeksi mikroon, hän sanoi tytöille.

Hetken kuluttua keittiöstä kuului pamaus. Mikro rätisi ja liekit löivät pitkälle.

Laina pelästyi ja kaatui lattialle. Verhot syttyivät tuleen.

Satu ja Kiti kiljuivat ja ryntäsivät rappukäytävään.

– Minne mennään, äiti ja isi eivät ole kotona?

– Soitetaan Saara-tädin ovikelloa.

Kesti ikuisuudelta tuntuvan ajan, kun Saara pääsi kyynärsauvoihin nojaten avaamaan oven.

– Tytöt, mikä teillä on? Olette aivan punaisia?

– Taimi-tädin kotona on tulipalo. Laina-mummo on kaatunut.

– Hyvänen aika, tulkaa sisälle. Täällä rappukäytävässä tuoksuu savulle. Soitan heti apua.

Palomiehet ja ambulanssi tulivat kymmenessä minuutissa. Taimi ehti samaan aikaan pihaan. Hän aavisti pahaa.

– Mitä on tapahtunut, hän kysyi lähimmältä palomieheltä.

– Tulipalo, joku hullu oli työntänyt metalliastian mikroon. Nyt koko keittiö on tuhoutunut. Ei kannata mennä sisälle.

– Se hullut taisi olla äitini, miten hän voi?

– Ambulanssi lähti hetki sitten pillit soiden. Veivät mummon ensiapuun.

– Entä tytöt, minulla on kaksi hoitolasta? Taimi kysyi hädissään.

– Emme ole nähneet lapsia. Ehkä he ovat naapurissa.

Taimi soitti Saaran ovikelloa. Hän purskahti itkuun, kun näki, että tytöt olivat turvassa.

– Älä huoli, Satu ja Kiti olivat neuvokkaita. He tulivat hälyttämään apua, Saara sanoi ja kietoi kätensä Taimin ympärille. – Keitin vahvaa teetä. Tule juomaan kupillinen. Voin tarjota konjakkiakin. Se auttaa järkytykseen.

Saara lupasi, että Taimi voi yöpyä hänen luonaan, sillä asunnossa oli edelleen savua.

Taimi epäili, että hän joutuisi olemaan evakossa pitkään. Minne hän menisi? Turvapaikka Saaran luona oli tilapäinen. Korvaisiko kotivakuutus hotelliasumisen?

Taimi vetäytyi lastenhuoneen vuodesohvalle. Hänellä oli outo olo. Kurkussa tuntui pala. Ikkunaverhoissa oli kirkkaanvärinen kukkaketo, jonka yllä lenteli perhosia. Miten joku valitsi niin kliseiset? Ehkä ne olivat lasten mieleen, mutta Taimi kärsi. Entä taulut? Tai oikeammin julisteet. Oli sirkusta ja viidakkoa ja meriakvaario. Taimi pelkäsi, että villieläimet tulevat uniin. Miten ihmeessä hän saisi nukuttua?

Ajatukset pyörivät päässä. Miten elämä jatkuisi? Mitä hän tekisi? Asunto oli maksettu, se oli ainoa hyvä asia. Äidin eläke kuluisi sairastamiseen. Oli pakko löytää työtä. Tyttöjen hoito toi vähän taskurahaa, mutta Saara jatkaisi kun kuntoutuisi.

Taimi penkoi reppuaan. Hän oli käynyt päivällä ostoksilla. Oli pakko saada yömyssy. Hän korkkasi varovasti Koskenkorvapullon ja joi ahneesti suoraan pullon suusta. Lämmin aalto levisi vatsanpohjaan.

Taimi oli huomannut, että aluksi lasillinen viiniä, sitten pullollinen auttoi ahdistukseen. Nykyään hän kaipasi raakaa viinaa. Se sai veren kiertämään ja toi armeliaan unohduksen.

Taimi muutti hotelliin, mutta tunsi pienen huoneen ahdistavan. Keittiöremontti kestäisi viikkoja. Saara oli tarjonnut auliisti yösijaa, mutta Taimi oli kieltäytynyt päättäväisesti.

Laina sai hoivakoti Utopiasta ympärivuorokautisen paikan. Hänen oikea puolensa oli halvaantunut kaatumisen seurauksena. Taimi tunsi vahingoniloa, vaikka yritti näyttää surevalta.

TAIMIN SALAINEN PÄIVÄKIRJA

Voi äiti, olit ovelampi kuin minä. Halusit pois luotani ja pääsit. Mutta millä hinnalla. Vähempikin olisi riittänyt. Oletko nyt tyytyväinen, kun istut pyörätuolissa hoivakodissa ja päivän kohokohta on aterioiden odottaminen? Voin edelleen kiusata sinua tuomalla herkkuja, joista et pidä. Lakritsia ja salmiakkia, kookoshiutalemakeisia ja happamia omenoita, toffeeta, joka tarttuu hampaisiisi. Uskottelen hoitajille, että olen huolehtiva ja rakastava tytär.

En minä lapsena ollut paha. Sinä teit minusta katkeran. En voi antaa anteeksi, että pilasit elämäni. Pakotit minut tekemään abortin ja nyt en voi saada enää lapsia. Ajattelen pientä enkelitytärtäni joka ikinen päivä.

Olin suunnitellut kiusaavani sinua samoin kuin sinä teit minulle. Pääsit karkuun, vai pääsitkö sittenkään?  Et voi valittaa, sanoja ei ole, mutta näen silmistäsi, että tunnet pelkoa.

En anna sinun unohtaa. Kuiskutan korvaasi uhkauksia. Tulen uniisi. Et pääse pakoon. Hymyilen herttaisesti hoitajille lähtiessäni ja lupaan tulla pian uudelleen.

– Kiti, voit pitää minua kädestä. Mennään käymään Oliverin kanssa heidän kellarissaan, Satu sanoi.

– Onko siellä pimeää? Minua pelottaa.

– Älä ole vauva.

– Hei, minne te jäitte? Oliver huuteli. – Isi sanoi, että voidaan hakea purkillinen äidin säilömiä paratiisiomenoita. Ne on huippuhyviä jäätelön kanssa.

Lapset kapusivat jyrkkiä rappuja kellarikerrokseen. Painava ovi narisi. Oliver veti sen auki ja sytytti kattovalon. Se oli himmeä ja rätisi oudosti.

Kiti piti kouristuksenomaisesti siskoa kädestä. Satu yritti näyttää urhealta, mutta onnistui surkeasti.

– Tulkaa nyt, meidän kellarikomero on tuon käytävän päässä, Oliver hoputti.

Tytöt hiipivät perässä, vaikka olisivat paljon mieluummin olleet ulkona auringonpaisteessa.

Rätinä voimistui ja kattolamppu sammui.

Kiti kirkaisi ja lähti juoksemaan tulosuuntaan. Satu ampaisi perään.

Oliverkin pelästyi, sillä käytävä oli pimeä. Nurkasta kuului rapinaa. Oliko siellä hiiriä tai julma terävähampainen rotta?

Oliver sai tytöt kiinni ovella, mutta se ei auennut. Oliko joku lukinnut heidät synkkään kellariin?

Kiti tuhersi itkua. Oliver potki turhautuneena ovea. Hän henkäisi helpotuksesta, kun isän tutut kasvot ilmestyivät ovenrakoon.

– Ihmettelin, mihin te jäitte. Ovi oli pahasti jumissa. Onpa täällä pimeää. Juoskaa hakemaan taskulamppu, niin näen hakea omenapurkin. Jäätelö uhkaa jo sulaa. Meillä on yllätysvieras. Naapurin Taimi tuli käymään ja lupasin tarjota hänellekin herkkuja.

Satu ja Kiti vilkaisivat toisiaan. He eivät olleet unohtaneet tulipalon kauhuja.

– Hei tytöt, mitä teille kuuluu? Taimi kysyi, kun lapset hiipivät varovasti sisälle.

– Ihan hyvää.

– Taisitte pelästyä. Laina-mummi on nyt hoivakodissa. Pääsen muuttamaan ensi viikolla takaisin. Sopiiko, että järjestän kakkukutsut? Tulisitteko leipomaan kanssani?

– Joo, se olisi kivaa, mutta haiseeko siellä vielä savulle? Satu kysyi.

– Keittiö on korjattu entistä ehommaksi. Kävin äsken katsomassa. Pintojen pitää vielä kuivua, mutta pian on valmista.

– Pääsenkö minäkin kakkukutsuille? Reijo kysyi.

– Jos olet kiltti ja Oliver myös.

Jäätelö ja siirappiset paratiisiomenat maistuivat lapsille. Reijo tarjosi Taimille kahvin kanssa thaiviskiä.

– Poni toi pulloja tullessaan kotipuolesta. Olen tottunut makuun. Mitä pidät?

– No jaa, ei tämä viskille maistu, mutta lämmittää mukavasti, Taimi sanoi ja nosti jalat sohvalle.

– Mukava kun viihdyt. Minulla on yksinäistä, vaikka ilahdunkin aina, kun Oliver tulee käymään. Kuulin, että äitisi on joutunut hoivakotiin. Oliko rankka paikka?

– Äiti on hyvässä hoidossa, paremmassa kuin minun luonani. Etsin parhaillaan töitä. Hoidin hetken Satua ja Kitiä, mutta Saara on toipunut leikkauksesta ja aloittelee taas perhepäivähoitajana. Olen vähän hukassa, miten elämä jatkuu.

– Niin minäkin. Töitä riittää, mutta elämältä putosi pohja, kun Poni lähti. Toivon, että viihdyt kanssani.

– Kyllä vain, kaipaan hyvää seuraa.

– Olen halunnut kysyä monta kertaa, mutta en ole rohjennut. Haluaisitko viettää enemmän aikaa kanssani? Reijo kysyi ja punastui.

Taimi painautui hänen kainaloonsa. Sanoja ei tarvittu.

Taimin ja Reijon suhde eteni vauhdilla. Ei kestänyt kauan, kun Taimi rohkaisi mielensä ja ehdotti, että Reijo muuttaisi hänen luokseen. Tämän silmät kirkastuivat.

– Kotona kaikki muistuttaa Ponista. Laitan asunnon myyntiin ja maksan osuuteni menoista.

– Tiedän, että olet kunnon mies. Jaetaan ruokakustannukset. On mukava kokata kahdelle, Taimi suunnitteli.

– En voi tehdä sinusta kunniallista naista, ennen kuin avioero astuu voimaan. Lupaan sen jälkeen kunnon häät, Reijo suunnitteli.

– Älä hulluja puhu. Minulle riittää, että saan olla kanssasi. Voitaisiin tehdä joku pieni matka yhdessä ja tutustua paremmin, Taimi suunnitteli.

– Sopii, mutta ei Thaimaahan. Olen saanut siitä suunnasta tarpeekseni.

Taimi nauroi ja ehdotti spontaanisti Välimeren rantapaikkoja.

– Rakastan kreikkalaista ruokaa, loppukesällä matkat ovat edullisia, luuletko, että saat lomaa?

– Eiköhän se onnistu. Valitse kohde, seuraan viivana perässä, Reijo sanoi ja kietoi Taimin syleilyyn. Tämä tunsi uuden elämän alkaneen. 

BLOGI Hämeen Helmi

Elämä yllättää. Naapurimme Taimi on löytänyt elämänsä rakkauden. Reijo on muuttanut Taimin luokse. Onnen säteet kiirivät tänne asti. Oliver näyttää sopeutuneen asumaan Tampereella, mutta vierailee mielellään isänsä ja Taimin luona. Hän kutsuu Taimia kakkosäidiksi. Satu ja Kiti pitävät seuraa. Se sopii meillekin, sillä ystävät ovat tärkeitä.

Taimi hemmottelee tyttösiämme askartelemalla heidän kanssaan. Seinällä on sarja mitä ihanampia kukkamaalauksia. Saara on toipunut kohtalaisesti lonkkaleikkauksesta ja hoitaa taas päivisin Satua ja Kitiä. Kirjoituskurssini jatkuu suotuisten tähtien alla. Eerolla riittää puuhaa valokuvaprojekteissa. Arki on palannut normaaliksi.

Olemme vuokranneet heinäkuuksi mökin Vanajaveden rannalta. Toivottavasti säät suosivat. En kaipaa maalaiselämää vesisateessa.

Helmi pohti seuraavaa kirjoittajakurssin kotitehtävän aihetta. Hän oli kehottanut oppilaita tekemään listauksia asuinpaikoista, ystävistä, lempiruoista ja juhlan aiheista.

Kirjoittakaa kohtaus miljöön kautta. Miettikää, missä olette asuneet, miltä siellä näytti ja tuoksui. Tai miettikää kesämökkiä, kevään tuloa ja sadekuuroja. Käyttäkää kaikkia aisteja. Miltä näyttää, tuoksuu, mitä ääniä kuuluu, tunnustelkaa ja makustelkaa, Helmi ohjeisti.

Paperikammarissa oli odottava tunnelma. Helmi katseli ihastuneena ympärilleen. Seinille oli ripustettu värikkäitä kukkakollaaseja.

– Marlena, ovatko nämä sinun käsialaasi?

– Herkistelin vähän. Olen aina rakastanut kukkia. Äidillä oli viherpeukalo ja hän sai harvinaisetkin kasvit viihtymään. Meillä oli orkideoita jo ennen kuin ne yleistyivät kukkakauppoihin. Sommittelin kukat äidin muistoksi.

– Voimme kirjoittaa kukkien innoittamana pienen verryttelyharjoituksen. Valitkaa tauluista mieluisin tai kirjoittakaa lempikukistanne, Helmi ehdotti spontaanisti.

Hän mietti, mistä itse kirjoittaisi. Kummitäti Maru oli vieraillut Helmin kotona tuomisinaan heleän värisiä tuoksuvia freesioita. Helmi oli rakastanut niitä. Kun täti kuoli Helmin mielestä liian varhain, hän vei haudalle freesiakimpun.

Kurssilaisillakin oli kukkamuistoja. Mirjamin mielestä ensimmäiset sinivuokot toivat kesän. Kalle ilmoitti pitävänsä kaktuksista, koska ne olivat hurjan miehekkäitä piikkeineen. Kata kertoi ihastuneensa papukaijakukkiin, joita vanhemmat olivat tuoneet Madeiran matkalta. Marlena tunnusti, että ruusut puhuivat rakkauden kieltä. Hän punaistui heleästi.

– Voitte jatkaa kotona kukkateeman parissa. Siirrytään päivän aiheeseen. Kuka haluaa aloittaa? Helmi kysyi katsottuaan kelloa.

Marlena ryhdistäytyi ja luki kotitehtäväkirjoituksen vapaaehtoisesti ensimmäisenä.

ISÄNI OLI PUUSEPPÄ

Rakastan tuoreen puun tuoksua. Isä oli puuseppä ja sain jo lapsena käydä hänen verstaallaan. Isällä oli harmaa työtakki ja suojalasit silmillä, kun hän käytti sorvia. Sahanpurut sinkoilivat ympäriinsä. Keräsin niitä pieneen peltiämpäriin ja vein kotiin. Äiti komensi leikkimään niillä vain ulkona. Teimme serkkujen kanssa leikkimökissä sahanpurupuuroa, johon sekoitimme vettä ja voikukkia. Syötimme sitä nukeille, jotka sanoivat yök.

Isä nikkaroi huonekalumme itse. Hän suosi ulkomaisia puulaatuja kuten mahonkia ja teakia. Mielestäni ne olivat tummia ja raskaita. Hankin ensimmäiseen omaan kotiin mäntypuisen pöydän ja tukevat tuolit.

Kun vanhemmat kuolivat, perin heidän huonekalunsa. Kelpuutin pehmeän nojatuolin sekä sirot isän tekemät ruokapöydän tuolit, joissa oli nahkapehmuste. Ne tuntuivat mukavan lämpimiltä. Tuolit ovat minulla vieläkin muistona lapsuudenkodista. Entiset vein Fidaan.

– Se oli lyhyt ja napakka teksti. Pystyin aistimaan puun tuoksut ja ne sahanpurut, Helmi kommentoi. – Voit jatkaa samasta teemasta. Kerro, miltä lapsuudenkodissa näytti ja tuoksui. Sitten seuraava, Mirjami ole hyvä.

KIIHKO

Kutsuva rummutus kiirii yli tyynen vedenpinnan. Levitän ruskealle iholleni kiiltävän kerroksen kookosöljyä, kiinnitän tulipunaisen kiinanruusun hiuksiin ja kiedon helisevät korallihelmet kaulaan ja ranteisiin. Pukeudun tiukkaan mustaan toppiin ja seeprakuvioisiin capreihin.

Tanssin paljain jaloin rantatavernan pienellä lattialla värivalojen loisteessa. Kiiluvasilmäiset turistit taputtavat rytmikkäästi käsiään. Pyörin kuin huumeessa tangon ympärillä. Riisun topin. Pyöreät rintani saavat miehet hurmoksiin. He tunkevat housuihini seteleitä.

Kiihdytän vauhtia ja nauran heleästi. Nautin. On ihana olla nuori ja haluttu. Tumma kähärätukkainen nuorukainen tuijottaa minua yönruskeilla silmillään rumpujen takaa. Olen vasta tutustunut häneen, mutta välillämme kipinöi. Odotan kiihkeästi yhteistä yötämme.

Kun rummut vaikenevat, kävelemme käsi kädessä rannalle ja löydämme rakkauden ikiaikaset sävelet lämpimän meriveden syleilyssä.

– Voi Mirjami, rakastan kertojanlahjojasi. Tunsin olevani mukana ja ihailen avoimuuttasi, Helmi sanoi ja kietoi kädet tytön kaulaan. – Olet elänyt täysillä. Mutta nyt ilta on jo pitkällä. Jatkamme seuraavalla kerralla. Toivotan kaikille kirjoittamisen iloa.

Ilta-aurinko raukaisi. Taimi kuvitteli olevansa Välimeren rannalla. Hän sekoitti hajamielisesti tarotpakkaa. Se oli peräisin mummolta. Äiti ei kortteihin uskonut, mutta Taimi tunsi outoa kiihkoa. Hän käänsi sokkona kolme korttia. Ensimmäisessä kultaiseen haarniskaan pukeutunut mies ohjasi vaunuja, jotka näyttivät vyöryvän eteenpäin. Sotavaunut, Taimi arveli. Päässä pyöri. Oliko matka hyvä ajatus, vai tulisiko siitä katastrofi?

Taimi käänsi toisen kortin. Se oli Kuu. Opaskirjan mukaan kortti viittasi unenomaiseen meditaatioon. Se varoitti, ettei pitänyt vaipua liian syvälle alitajuntaan. Ajatus tuntui pelottavalta. Hänen unensa olivat olleet levottomia. Vaikka järki sanoi, ettei hän voinut äidin sairaudelle mitään, unimaailma puhui toista. Syyllisyys ja häpeä painoivat.

Kolmas kortti palautti Taimin maan pinnalle. Se oli maljojen kolmonen runsaus. Hän näki itsensä tunnelmallisessa kreikkalaisessa tavernassa viinilasi ja retsinapullo edessään. Mikä ihana ajatus. Hän oli todellakin loman tarpeessa. Mummo olisi sanonut, että kortit tietävät.

TAIMIN SALAINEN PÄIVÄKIRJA

Olen riemuissani ja samalla turhautunut. Lomamatka Reijon kanssa Kreetalle sujui hänen mielestään aluksi erinomaisesti ja minun mielestäni kohtalaisesti. Riehaannuin menomatkalla lentokoneessa. Tilasin matkamme kunniaksi pikkupullot kuohuviiniä ja kahvin kanssa konjakit. Ne kihahtivat suloisesti päähän. Reijo oli hämmentyneen näköinen, kun suutelin häntä tulisesti kaikkien nähden.

Perillä halvassa hotellissa hän otti tilanteen haltuun. Tarjoili avokätisesti ouzoa ja suolapähkinöitä. Johdatti minut leveään parisänkyyn ja rakasteli kiihkeästi. Sammuin tyytyväinen hymy huulillani ja kuola suusta valuen, niin hän kertoi aamulla. Päätä särki, mutta pikkupullollinen Fernet Brancaa virvoitti henkiin.

Vietimme koko loman sängyssä. En tiennyt, oliko päivä vai yö, sillä pidimme kaihtimet alhaalla. Kun nälkä yllätti, hiivimme läheiseen tavernaan syömään kreikkalaista salaattia ja souvlakivartaita.

Kotiinlähtö tuli liian pian. Huomasin, että Reijo rajoitti juomista vedoten, että hänen pitää olla työkunnossa heti paluumme jälkeen. Minä olisin halunnut irrotella loppuun asti. Reijon otsalla oli pystysuora ryppy, kun hän katseli, miten tyhjensin viimeisenä iltana retsinapullon. Se oli ensimmäinen särö suhteessamme. Nostin leuan pystyyn ja ilmoitin, että olen aikuinen nainen, joka osaa nauttia elämästä. Reijo oli viisaasti vaiti.

Olen taas yksin. Reijo lähti työmatkalle Ruotsin puolelle ja palaa vasta kahden viikon kuluttua. En halua tunnustaa edes itselleni, että turvaudun iltaisin viiniin. Alkosta saa paimenpojan kuvalla koristelua Kalamata retsinaa, joka tuudittaa kreikantuoksuiseen uneen.

Kävin katsomassa äitiä. En tiedä, tunsiko hän minua. Oli laitostunut eikä puhunut sanaakaan. Hymyä ei irronnut. Hoitajat vakuuttivat, että hän nukkuu hyvin, mutta ruoka maistuu huonosti. Äiti on laihtunut järkyttävän paljon. Lääkäri kehotti tuomaan kallista Nutridrink voimajuomaa. Taidan unohtaa. Äiti saa minun puolestani riutua kaikessa rauhassa.

Kurkistan jääkaappiin. Kylmä viinipullo odottaa kuin ystävä. Tiedän, että illasta tulee hyvä. Laitan musiikkia soimaan ja tanssin itseni uneen.

– Taimi, olemme pulassa. Saara on lähdössä sisarensa luo Espanjaan, sillä hänen lonkkansa kipuilee edelleen. Sisko on luvannut tarjota lepoloman asunnossaan aurinkorannikolla. Saara kertoi, että tyttöjen hoitaminen on käynyt raskaaksi. Voisitko kuvitella, että he tulisivat tilapäisesti luoksesi? Pidämme heinäkuun lomaa, joten kyse on vain runsaasta kuukaudesta.

– Totta kai. Olen suunnitellut Taimitarhaa. Nyt kun asun yksin, voin kalustaa toisen makuuhuoneen lasten leikkitilaksi. Kotiini mahtuu enemmänkin pienokaisia. Tytöt voivat jatkaa lomanne jälkeen. He ilahtuvat, kun Oliver tulee käymään viikonloppuisin.

– Mahtavaa. Tytöt pitävät sinusta ja olisi mukava, jos he saisivat uusia kavereita.

Taimi laittoi nettiin ilmoituksen. Hän sai runsaasti tykkäyksiä ja useita yhteydenottoja.

– Tytöt, mitä sanotte, olisiko viisivuotias Viivi sopiva joukkoon?

– Joo, se voisi olla minun kaveri, Satu innostui.

Kiti näytti murheelliselta. – Olethan minunkin kaveri?

– Joo, joo, sinä olet sisko. Haluan oikean ystävän. Voit leikkiä Oliverin kanssa, kun se tulee.

Viivi aloitti seuraavalla viikolla. Hänellä oli hauskat saparot, leveä hymy ja valloittava nauru.

Satu ihastui heti tyttöön. Kitiä harmitti. Hänkin halusi ystävän.

Taimi nosti Kitin syliin ja kuiskasi, että hänellä oli tälle erikoisherkkuja.

Tytöt tottuivat nopeasti toisiinsa ja päivistä tuli riehakkaita. Taimi piteli korviaan, kun lapset kirmasivat ympäri asuntoa leikkiessään hippaa ja piilosta. Hän rauhoitti hermojaan kaatamalla tilkan koskenkorvaa päiväkahvin joukkoon. Se sai posket punehtumaan ja lämmitti mukavasti vatsanpohjassa.

Helmi katsoi häntä pitkään tullessaan hakemaan tyttöjä.

– Onko teillä ollut vilkas päivä, kun olet kuumissasi? hän kysyi.

– Juoksin lasten kanssa hippaa, Taimi selitti nopeasti ja pyyhki otsaansa.

– Mukava, kun jaksat. Saara ei pystynyt juoksemaan lonkkaleikkauksen jälkeen.

– Päivää, mukava tavata, olen Raisa, Viivin äiti.

Tummahiuksinen nuori rouva oli tullut hakemaan tytärtään.

Helmi tervehti iloisesti. Hän kertoi olevansa tyytyväinen, että tytöt viihtyivät yhdessä.

– Viivi ei muusta puhukaan kuin Sadusta, Raisa hymyili.

Taimi oli huojentunut. Tuntui hyvältä, kun kodissa oli lapsia. Miten lyhyessä ajassa hänen elämänsä oli muuttunut. Äidin pako hoivakotiin oli ollut sekä järkytys että helpotus. Reijo, Oliver ja nyt hoitolapset täyttivät ennen niin tyhjät päivät.

Taimi kaatoi lasten lähdettyä lasiin valkoviiniä ja istuutui aurinkoiselle parvekkeelle.

Puhelin soi. Taimi kurkotti kännykän pöydältä ja katsoi näyttöä. Reijo, tietenkin. Kuka muu hänelle soittaisi.

– Hei muru, tuli uusi tilaus. Pärjäätkö vielä viikon ilman minua?

– En tietenkään. Tule heti kotiin, käyn kuumana.

– Niin arvelinkin. Juhlitaan, kun pääsen luoksesi. Lupaan tuoda jotain hyvää.

– Selvä, odotan helma hampaissa.

Taimia huvitti. Oli toisaalta hyvä pitää välillä välimatkaa, sillä sen jälkeen huuma tuntui entistä paremmalta. Hän haki jääkaapista toisen lasillisen viiniä.

Helmi kyseli tapansa mukaan, miten tyttöjen päivä oli sujunut. Molemmat olivat tikahtua nauruun, kun he kertoivat, miten hassulta Taimi oli näyttänyt etsiessään heitä piilopaikoista.

– Taimi-täti kuvitteli, että me ollaan patjan alla, kirjahyllyssä tai jääkaapissa.

– Hyvä, kun viihdytte. Onko Viivi kiva?

– Joo, paitsi että se leikkii vain Sadun kanssa, Kiti valitti.

– Voi kulta, kyllä sinun pitää päästä mukaan, Helmi huolestui.

BLOGI Hämeen Helmi

Odotan innolla kesälomaa. Kirjoituskurssi on tämän kevään osalta ohi, mutta käsikirjoitusten parissa työskentely jatkuu. Kustantajilla riittää valinnanvaraa, sillä innokkaita ja taitavia tarinankertojia on uskomattoman paljon.

Eero kulkee kamera kaulalla kuvaamassa kevään edistymistä. Hänellä on suunnitteilla valokuvanäyttely ja vuoden kiertoon liittyvä kalenterihanke. Tyttäret viihtyvät alakerran Taimitarhassa. He ovat saaneet seuraksi herttaisen Viivin. Myös entinen leikkikaveri Oliver käy Taimin ja Reijon luona ahkerasti.

Ihmettelen, miten Taimi jaksaa touhuta lasten kanssa kaiket päivät. Tuntuu, kuin hän kävisi ylikierroksilla. Taimilla ei ole omia lapsia, joten hoitolapset tuottavat iloa. Kiti nuorimpana jää usein syrjään isompien tyttöjen leikeistä, mutta Taimi on kertonut järjestäneensä hänelle omaa puuhaa. Kitillä on salainen satunurkkaus, joka on vain heidän kahden.

Saara on lähettänyt Espanjasta lämpimiä terveisiä. Hän kertoo kuntoilevansa uima-altaassa ja lepäilevänsä aurinkovarjon alla. Se kuulostaa sopivalta ajanvietteeltä toipilaalle.

Kesää odotellen Helmi

Helmi ja Eero istuivat eräänä toukokuun kuulaana iltana parvekkeella. Tytöt olivat halunneet valvoa myöhään, sillä illat olivat valoisia.

– Kyllä kesti, ennen kuin nukahtivat, Helmi huokasi.

– Rauhoitu, avasin valkoviinipullon. Istutaan ja haistellaan kevään tuoksuja.

– Olen vähän huolissani, kun Kiti on jatkuvasti itkuinen. Hän valittaa, että isot tytöt kiusaavat.

– Kurja juttu, mutta vaikea siihen on puuttua. Kuukauden kuluttua tytöt leikkivät taas kahdestaan. Olisi kyllä hyvä, jos Kitillä olisi oma kaveri.

– Taimi yrittää parhaansa. Hän on välillä vähän outo. Toisinaan hän puhkuu intoa ja kertoo, mitä kaikkea he ovat puuhanneet. Viime päivinä hän on puhunut tuskin sanaakaan ja vaikuttanut väsyneeltä. Ehkä tauko tekee hyvää.

TAIMIN SALAINEN PÄIVÄKIRJA

En tiedä, mikä minua vaivaa. Olen ollut kuin kuumeessa Kreikan matkan jälkeen. Rakastan ja vihaan Reijoa. Rakastan, kun hän on minulle hyvä, silittää hiuksia, hieroo hartioita ja tarjoilee auliisti viiniä. Suukottelemme ja vietämme kiihkeitä lemmenöitä. Vihaan, kun hän moittii minua holtittomaksi alkoholin käytöstä. Yritän pitää pullot piilossa, mutta epäilen, että hän on löytänyt kätköni. En ole alkoholisti, vai olenko? Miksi elämästä on tullut vaikeaa? Viini rauhoittaa hermoja ja saa nukahtamaan unia näkemättä.

Taimitarha on ollut menestystarina. On hauska puuhailla lasten kanssa. Heidän silmänsä kirkastuvat, kun ehdotan leipomista ja satutuokiota. Olen ihastunut pikku Kitiin. Hän kärsii, kun isot tytöt eivät ota leikkeihin. Järjestän Kitille omaa ohjelmaa. Keksimme yhdessä satuja ja sujautan herkkupaloja silloin, kun muut eivät näe. Tämä on meidän salaisuutemme, kuiskasin hänen korvaansa. Kiti kikatti ja malttoi olla kertomatta toisille. Toistaiseksi. Kuvittelen, että Kiti on minun lapseni. Hän on vähän näköiseni. Miten hyvä äiti minusta olisi tullut, jos elämä olisi mennyt toisin.

Hämeeseen tuli toukokuussa kesä. Taimi ja tytöt viettivät entistä enemmän aikaa läheisessä leikkipuistossa. Taimi huomasi nauttivansa auringonpaisteesta ja lasten riemusta. Hän leipoi tyttöjen kanssa aamuisin puuronlopusta sämpylöitä. Lapset saivat koota mieleisensä eväät. Taimi keitti kahteen termospulloon kaakaota. Lapsille sokerista ja hänelle tummaa rommitilkan kera.

Kesäpäivien kohokohtia oli, kun he kävelivät linnanpuistoon. Kiti istui tyytyväisenä rattaissa. Taimi levitti punavalkoruudullisen liinan ruohikolle ja kattoi retkiastiat. Hän näppäili tunnelmakuvia. Taimitarhan kotisivut pursuivat iloa ja oivallusta.

– Eero, tule katsomaan. Taimi ja tytöt ovat leiponeet mutakakun ja nauttivat sitä auringonpaisteessa piknikillä. Miten ihanaa, kun tytöt viihtyvät. Taimi on ihanteellinen perhepäivähoitaja.

– Joo, kyllä minullekin suklaakakku maistuisi. Taidan hakea tänään tytöt, Eero virnisti.

– Senkin herkkusuu, tuo pala, jos sitä on jäljellä, Helmi nauroi.

Taimi oli levoton. Oli viikonloppu ja hän oli vapaalla. Taimi ei tiennyt, mikä oli vialla. Äiti oli turvallisesti hoivakodissa ja Reijo työmatkalla. Hän oli yksin ja vapaa tekemään mitä mieli. Rahaa tosin oli niukasti, joten shoppailun voi unohtaa.

Taimi pakkasi reppuun pussillisen vasta leipomiaan kaurasämpylöitä ja laittoi väliin tukevia juustoviipaleita. Salaattia ei ollut, mutta ei hän sitä kaivannut. Jääkaapista löytyi pullo retsinaa, jota hän oli tuonut Kreikan lomamatkalta. Se oli säästynyt, sillä Reijo ei pitänyt pihkantuoksuisen juoman mausta.

Päivä oli helteinen. Taimi pukeutua väljään kesämekkoon ja laittoi lippalakin päähän. Aurinkolasit löytyivät eteisen lipaston päältä. Hän oli valmis retkelle. Askeleet johtivat vehreään linnanpuistoon. Moni muukin oli päätynyt sinne piknikille.

Taimi etsi rauhallisen paikan ja karisti ikävät ajatukset. Hän nojasi kallellaan olevaan koivun runkoon ja liotti varpaita vedessä. Kylmä retsina maistui taivaalliselta. Vain oliivit puuttuivat.

Auringonpaiste alkoi raukaista. Taimi sulki silmät ja kuvitteli istuvansa Välimeren rannalla. Reijon moitteet liiasta juomisesta harmittivat, mutta aaltojen liplatus sai ne vaimenemaan. 

Kun pullo oli tyhjä, Taimi tunsi, miten leppeä tuuli tarttui hiuksiin ja hän kohosi painottomana ilmaan.

Kitin iloinen nauru kaikui korvissa.

– Hei Taimi, istut täällä rannalla haaveilemassa, Helmi tervehti iloisesti.

– Taisin torkahtaa, olinkin kuulevinani lasten ääniä.

– Tultiin retkelle. Saanko istua viereesi? Helmi kysyi, vaikka häntä arvelutti, millä mielellä viiniltä tuoksahtava ystävä oli.

– Toki, tee olosi mukavaksi. Tässä on ihanan lämmintä. Maistuuko tuoreet sämpylät?

Taimi ilahtui saadessaan juttuseuraa. Hän seurasi, miten Satu ja Kiti kahlasivat rantavedessä. Helmi komensi pysyttelemässä lähellä, sillä kivet olivat liukkaita. Ei kestänyt kuin hetken, kun tyttöjen mekot olivat märkiä. He olivat innostuneet roiskimaan vettä toistensa päälle.

– Tulkaa auringonpaisteeseen lämmittelemään, Taimi houkutteli ja tarjoili sämpylöitä.

– Nämä ovat parhaita ikinä, tytöt kehuivat.

Taimi purskahti yllättäen itkuun. Helmi katsoi häntä pelästyneenä.

– Mikä sinulle tuli?

– Olen niin yksin ja ihan hajalla. Kuvittelin, että Reijo on elämäni mies, mutta hän on oikeasti pikkumainen. Vahtii tekemisiäni ja moittii ylilyönneistä. Äidin sairastuminen ahdistaa, vaikka yritän ajatella, että näin on parasta meille kaikille. Valvon öisin ja olen päivisin tosi väsynyt.

– Oletko ajatellut hakea ammattiapua?

– Kävin terveyskeskuksessa ja sain keskusteluapua. Olihan se mukavaa, kun joku kuunteli, mutta entä sitten. Ei siitä mitään helpotusta seurannut. Lääkäri kirjoitti mielialalääkkeitä. Otan mieluummin viiniä, se antaa ainakin hetkeksi helpotusta.

– Voit tulla juttelemaan koska vain. Meidän pitää jatkaa tyttöjen kanssa matkaa, mutta tule käymään tai soita.

– Joo, ystäviä tarvitaan, Taimi sanoi ja pyyhki silmiään. Hän heilautti tytöille kättä ja alkoi koota tavaroita. Silmissä välkkyi jo uusi viinipullo, jonka hän hakisi kotimatkalla.

Helmi tarjoili Paperikammarissa vihreää teetä ja vasta leivottuja puolukkamuffineita. Hän oli saanut tarmonpuuskan ja sulattanut pakastimen. Viimevuotiset marjat olivat tulleet hyötykäyttöön.

– Meillä on kevätkauden viimeinen tapaaminen. Ajattelin, että irrottelemme vähän. Sopiiko, että siirrymme kirjoitusvälineiden kanssa tuonne läheiseen Ystävyydenpuistoon. Katsellaan kevään vihreyttä ja kirjoitetaan tunnelmista.

– Kuulostaa kivalta, Mirjami innostui. Hän oli tullut taas yksin, Kalle oli jäänyt lastenvahdiksi. Kata oli lähettänyt viestin, että hän pänttäsi viimeisiin kokeisiin.

Pirre, Tiina-Kristiina ja Marlena pakkasivat reppunsa ja olivat hetkessä valmiita.

Vanajavesi välkkyi kilpaa suihkulähteen kanssa. Helmi ohjasi joukkueen vihreälle penkille, josta oli esteetön näköala järvelle.

– Kirjoittakaa, mitä odotatte kesältä. Voitte listata asioita ranskalaisilla viivoilla. Kirjoittakaa myös haaveista. Jatkamme harjoitusta viiden minuutin kuluttua.

Helmi listasi mielessään, mitä hän odotti. Kesälomaa tietenkin, mökkeilyä ja luontoretkiä, mansikoita, herneitä ja loppukesän sieniä. Yhdessäoloa perheen kanssa, satutuokioita ja piirrettyjä elokuvia, rentoa kokkausta, eväsretkiä, herkkiä hetkiä Eeron kanssa.

Helmi taputti käsiään, kun aika loppui.

– Valitkaa listalta joku asia, joka kutkuttaa. Kirjoittakaa siitä, liioitelkaa, antakaa mielikuvituksen kiitää. Tämä on fantasiaharjoitus, kaikki on sallittua.

Kirjoittajat nauroivat, kun Mirjami kiipesi Ritu hartioillaan Kilimanjarolle. Kalle ja Pete ratsastivat muulilla. He ottivat huipulla kuvia, jotka levisivät somessa. Heistä tuli kuuluisia ja lehdet kilpailivat yksinoikeudesta tarinaan.

Marlena voitti ympäristötaidekilpailun rakennettuaan kivikehän, joka johdatti aikamatkalle.

– Oletko lukenut Diana Cabaldonia? Helmi kysyi huvittuneena.

– Olen hulluna hänen fantasioihinsa. Haluaisin käydä Skotlannissa. Mielikuvitusmatkatkin ovat ihan kivoja.

– Entä Pirre?

– Vetäydyin luostariin mietiskelemään. Eläkkeelle jäätyäni olen pohtinut, mikä elämässä on tärkeää. Etsin sisäistä rauhaa.

– Oletko todella menossa vai onko se vain toiveajattelua.

– Suunnittelen viikon retriittiä Heinävedelle. Lupaan kirjoittaa syksyllä kokemuksista.

– Hienoa, entä Tiina-Kristiina?

– Minun kesäni iloja on hemmotella pikkuväkeä. Lettuja, mansikkahilloa, kermavaahtoa, uimista, takkatulta, makkaranpaistoa, vaahtokarkkeja, niistä on mummin kesä tehty.

– Olette ihania. Toivotan iloista kesää. Saatte kotitehtäväksi toteuttaa haaveenne ja kirjoittaa aamuisin muutama rivi tunnelmista. Lähettäkää tekstit minulle elokuun loppuun mennessä. Kommentoin ja toivon, että jatkatte syksyllä kurssia. Muistakaa, että kirjoittamisen tarkoitus on tuottaa iloa ja jäsentää elämää. Lukemalla vaikeista hetkistä, ne muuttuvat ajan myötä helpommiksi.

Kesäkuu oli sateinen. Taimi lupasi, että tytöt saavat tehdä parvekkeelle majan. Taimi auttoi heitä levittämään huopia korituolien päälle. Väliin jäi kolmelle pikkutytölle sopiva pesä. Kiti pääsi mukaan, sillä Taimi oli vaatinut, että maja oli kaikkien yhteinen. Taimi otti kuvia, kun tytöt kurkkivat huopien alta vasta paistetut piparit käsissään.

Kun aurinko tuli esiin, ulkoleikit jatkuivat. Eräänä pilvisenä iltapäivänä isot tytöt halusivat jäädä pelaamaan videopelejä majaan. Kiti roikkui Taimin helmassa ja kinusi leikkipuistoon.

– Hyvä on, Satu ja Viivi, käyn Kitin kanssa linnanpuistossa. Pärjäättehän tunnin kahdestaan?

Tytöt tuskin kuulivat, mitä Taimi sanoi. He olivat syventyneet Minecraftin maailmaan.

Taimi pakkasi rattaisiin Kitin lempilelut ja itselleen lämmikettä, sillä päivä oli viileä. Hän kietoi shaalin ympärille, kun he pääsivät leikkipaikalle.

Kiti viiletti liukumäkeen ja Taimi istuutui penkille. Vain pari äitiä lapsineen oli paikalla. Järveltä kävi kylmä viima. Se ei lapsia haitannut, mutta Taimi värisi. Hän kaivoi repusta termospullon, jossa oli inkivääriteetä. Hän lorautti sekaan reippaasti koskenkorvaa. Se lämmitti mukavasti.

Taimi katseli, kun Kiti teki kakkuja hiekkalaatikossa. Hänen silmänsä hetkeksi painuivat kiinni. Pilvenraosta pilkistävät auringonsäteet saivat leikkipuiston näyttämään ruusunpunaiselta.

Yksi äideistä kysyi, oliko Kiti hänen lapsensa.

– Kiti on minun ainokaiseni, neljävuotias ja rakas, Taimi kuuli itsensä sanovan.

– Herttainen lapsi. Olet onnekas. Minä olen toivonut tyttöä, mutta sain kaksi villiä poikaa. Tuntuu, ettei elämässä ole muuta kuin jalkapalloa. Tuolla he nytkin potkivat. Pyykkiä riittää.

Taimi hymyili ja tunsi olonsa hyväksi. Hän kaatoi mukiin lisää teetä ja terästi sen reippaasti. Kyllä vain, Kiti voisi hyvinkin olla hänen tyttärensä.

Lämmin tee raukaisi. Taimi laittoi puhelimen äänettömälle ja vajosi syvään uneen. Tuuli toi kuiskauksia Välimeren aalloista. Lokit kirkuivat. Joku ravisti häntä, mutta uni jatkui. Taimi, olet ruusunkukkani, kiedo kädet kaulaani, johdatan sinut lämpimään vaahtokylpyyn, hieron kipeät hartiasi, voitelen jalkasi, tuoksut ihanalle, keväälle ja sitruunalle.

– Rouva, herätkää, tukeva tummansiniseen univormuun pukeutunut poliisi ravisteli Taimia.

– En halua, uni on kesken.

– Rouva, pikkutyttö itkee ja haluaa kotiin. Voimme viedä teidät, muistatteko osoitteenne?

Taimi hätkähti ja pelästyi. Poliisi, oliko hän tehnyt jotain pahaa?

– Äidit leikkipuistossa huolestuivat, kun ette herännyt. He soittivat meidät paikalle.

– Hyvänen aika, torkahdin vain hetkeksi. Voin ihan hyvin kävellä Kitin kanssa Palokunnankadulle.

– Haluamme saattaa teidät turvallisesti kotiin. Helmi-niminen rouva on kovasti huolissaan. Hän kaipaa tytärtään Kitiä. Miten on, onko tyttö teidän vai jonkun toisen?

– Taimi-täti hoitaa minua, haluan kotiin, Kiti parahti.

– Selvä, tulkaa kyytiin, et taida tyttö ollut ennen poliisiauton kyydissä?

Kiti riemastui. Nyt hänellä olisi jännittävää kerrottavaa Sadulle ja Viiville.

Helmi ja Raisa riensivät vastaan, kun poliisiauto kääntyi talon sisäpihalle. Kiti ryntäsi äidin syliin.

– On varmaan parasta, että viemme Taimi-neidin tarkkailtavaksi ensiapuun. Hän vaikuttaa kovasti sekavalta. Kertoi, että Kiti on hänen tyttärensä, poliisit sanoivat.

– Ei ole todellista, Taimi on ollut erinomainen perhepäivähoitaja. Onkohan tässä tapahtunut jokin sekaannus? Helmi kysyi.

– Se selviää aikanaan. Hyvää päivänjatkoa, poliisi toivotti.

Taimi ei kommentoinut tilannetta sanallakaan.

Sairaalatutkimusten jälkeen kävi ilmi, että Taimilla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Se selitti yliaktiiviset päivät ja hetkelliset masennukset.

TAIMIN SALAINEN PÄIVÄKIRJA

Olen sairaalassa. Minulla on skitsofrenia. En olisi uskonut, vaikka epäilin, ettei kaikki ole kunnossa. Rakastin tyttöjä. Nyt kaikki on menetetty. Kuvittelin, että Kiti on oma lapseni. Miten typerää ja miten ihanaa. Hän oli niin syliin sopiva. Painautui kainaloon ja kinusi lisää satuja.

Reijo ja Oliver kävivät katsomassa. Toivat kimpun vaaleanpunaisia neilikoita. Inhoan niitä. Käskin hoitajien heittää kukat roskiin. Reijo katsoi säälivästi. Hän aavisti, että aiheutin tahallani itselleni pahaa. Lääkärit ovat sanoneet, että toipumisesta tulee pitkä. Syön mielialalääkkeitä enkä tunne mitään. Kävelen zombiena, osallistun psykoterapiaan ja käyn kuntosalilla. Ruoka ei maistu. Kaipaan suunnattomasti alkoholia. Kourallinen lääkkeitä iltaisin tainnuttaa lähes yhtä hyvin, mutta herään öisin miettimään, miten tässä kävi näin.

Yritin niin kovasti. Kuvittelin, että kunnon mies ja lapset tekevät minusta tasapainoisen. En tiedä, mitä Reijossa näin. Hän on tuiki tavallinen rakennusmies, luotettava ja kunnollinen. Siis täysin vastakohta minulle. Hain tietenkin turvaa. Hetken huuma on ohi. Katselen häntä kuin vierasta miestä. Hän on selvästi vaivaantunut käydessään vierailutunneilla. Oliver näytti ensimmäisellä kerralla hätääntyneeltä eikä ole tullut uudelleen.  

Helmikin kävi ja oli osaaottava. Se oli ehkä pahinta. Vakuutin, etten halunnut tytöille mitään pahaa. Helmi ymmärsi, mutta näin hänen silmistään, että hoitosuhde on lopullisesti ohi. Hän moitti, että jätin kaksi alle kouluikäistä yksin. En minäkään luottaisi lapsia jonkun hullun huostaan. Itkettää ja vituttaa.

– Eero, mitä tehdään? Meillä on ollut onnea ja epäonnea hoitajien suhteen. Sääli, kun Saara jätti meidät.

– Lähetetään tytöt hänen luokseen Espanjaan.

– Älä hulluja puhu. Tytöt voivat olla kesän kotona. Vuorotellaan työkuvioissa. Satu menee syksyllä esikouluun. Haetaanko Kitille päiväkotipaikkaa?

– Kuulostaa järkevältä. Tuli pieni ongelma. Kustantajani Julius on luvannut maksaa matkakulut Lappiin. Hän haluaa, että otan kuvia kalenteria varten keväällä ja syksyllä Saariselällä.

– Apua, jätät minut taas tyttöjen kanssa yksin. Kauanko viivyt?

– Viikon tai ehkä vähän yli. Riippuu sääoloista.

– Pahus vieköön, onko sinun pakko lähteä?

– On, kaikki taiteen vuoksi.

Helmi vetäytyi työhuoneeseen. Kannatti ahertaa niin kauan, kun oli työrauha. Hän ei pystynyt kuitenkaan keskittymään. Mikä etuoikeus miehellä oli toteuttaa itseään, mutta ei hänellä?

Satu ja Kiti vaativat huomiota.

– Meillä on ikävä Viiviä ja Oliveria. Kotona on tylsää. Ei ole mitään tekemistä. Mikset voi leipoa meidän kanssa? Satu valitti.

Helmi soitti Raisalle ja kyseli, miten tämä pärjäsi Viivin kanssa. Hän tiesi, että Raisa oli yksinhuoltaja.

– Viivin mummo tuli apuun. En voi olla töistä pois. Äiti on vähän raihnainen, mutta luotettava. Miten teillä menee?

– Kurjasti, minulla on kädet täynnä töitä ja Eero on lähdössä matkoille.

– Minulla on ehdotus. Äiti voi ihan hyvin hoitaa samalla teidänkin tyttöjä. Se olisi helpotus, sillä lapsilla olisi seuraa toisistaan. Nyt Viivi roikkuu hänen perässään ja kaipaa seuraa.

– Raisa, olet aarre. Voin ottaa vastavuoroisesti Viivin tänne parina päivänä viikossa.

Se helpottaisi äitiä. Hän ehtii vetää henkeä välillä. Tämä voisi toimia.

BLOGI Hämeen Helmi

 Kesä toi tullessaan muutoksen tuulia. En ymmärrä, miten muut selviävät lastenhoidon paineista. Meillä on ollut hyviä perhepäivähoitajia, mutta nyt olemme yllättäen omillamme. Viettäisin mielelläni puuhapäiviä tyttöjen kanssa, mutta työt velvoittavat.

Keksimme Viivin Raisa-äidin kanssa oivan suunnitelman. Mummo hoitaa tyttöjä osan viikkoa ja minä jatkan. Olemme kokeilleet pari viikkoa ja vuorottelu toimii loistavasti. Raisa laittaa päiväruuat valmiiksi ja mummo lämmittää ne mikrossa.

Minä kokkaan mielelläni ja otan lapset apuun. He saavat suunnitella ruokalistan. Meillä syödään paljon jauhelihaa, nakkeja, spagettia ja ranskanperunoita. Laitamme aterioille myös jotain vihreää. Eilen raastoimme varhaiskaalia ja maustoimme sen kirpeällä luomusitruunalla. Tyttöjen silmät menivät viiruun, mutta kaalivati tyhjeni vauhdilla. Jälkiruuat ovat tyttöjen mielestä ihan parasta. Suosimme jäätelöä ja tuoreita marjoja suklaakastikkeen kera. Pelkään lihovani, sillä kaikki maistuu.

Terveisin kotiäiti Helmi

– Sain ennakkoa kalenteriprojektista. Ajattelin viedä rouvan ja pikkuneidit retkelle. Sopisiko mökki leirintäalueella ja päivä vesipuistossa? Eero kertoi palattuaan Lapista.

– Jee, koska lähdetään? tytöt kiljuivat.

– Varasin mökin viikonlopuksi. Sääennuste lupaa hellettä, mutta sadekuurot ovat mahdollisia. Se ei varmaan haittaa uintia.

– Kuulostaa kesälomalta, Helmi hymyili. – Tytöt, saatte pakata mukaan uimapuvut ja unikaverit. Millä kulkupelillä menemme?

– Vuokrasin kesäauton. Se on tarpeen myös mökkilomalla. Nyt kylmä olut maistuisi, Eero sanoi ja vaihtoi kotiasun ylleen.

– Tulee viivana, tämä oli mukava yllätys. Mennään istumaan parvekkeelle. Hain päivällä orvokkeja silmän iloksi, Helmi touhusi.

– On mukava olla taas kotona. Lapissa oli pirun paljon sääskiä. Sain loistavia kuvia, mutta nukuin huonosti, kun yöt olivat valoisia.

– Ensi yönä uni maittaa, saat tulla kainalooni.

BLOGI Hämeen Helmi

Kesäretki Visulahteen onnistui yli odotusten. Satu ja Kiti olivat riemuissaan, kun pääsivät dinosaurusten vartioimaan vesipuistoon. Siellä oli laitteita kuin paremmassakin huvipuistossa ja hulppea uima-allas. Minäkin innostuin laskemaan tyttöjen kanssa vesiliukumäestä. Lämmin kesäsade ei haitannut vauhtia.

Istuimme illalla grillipaikalla ja paistoimme makkaroita. Tytöt simahtivat heti, kun maltoimme lähteä mökille. Eero tarjoili kuistilla yömyssyt. Tuntui, kuin olisimme olleet ulkomailla. Kesäretkeily jatkuu parin viikon kuluttua. Olemme nähneet toistaiseksi vuokramökistä vain kuvia. Seuraan pelonsekaisin tuntein sääennusteita, jotka lupaavat epävakaista keliä.

Kesäterveisin Helmi

Taimi oli päässyt pois sairaalasta. Laukussa oli lääkkeitä seuraavaksi viikoiksi. Lääkäri oli kehottanut tulemaan jälkitarkastukseen.

– Kannattaa jatkaa lääkitystä ja harrastaa liikuntaa. Jos tunnet olosi huonoksi, ota yhteyttä, hän oli neuvonut.

Taimi päätti hemmotella itseään. Itsudemon sushibuffet näytti houkuttelevalta. Se oli toista kuin sairaalan suolaton puuro ja laihat keitot. Lounaan jälkeen teki mieli viiniä. Taimi osti kolmen litran pahvipakkaukset valko- ja punaviiniä sekä pullollisen Fernet Brancaa. Vain lääkkeeksi, hän virnisti.

Koti oli pölyinen ja aution näköinen. Reijo oli muuttanut pois. Taimi ei tiennyt minne, eikä välittänytkään tietää. Ruukkukasvit olivat kuolleet. Taimi sulloi ne mustaan roskapussiin ja päätti viedä myöhemmin ulos. Nyt oli tärkeintä rentoutua.

Hän kaatoi viiniä punaiseen Pikku Myyn kuvalla varustettuun lempimukiinsa ja istuutui parvekkeelle. Aurinko häikäisi silmiä. Miten kauan siitä olikaan, kun hän oli ollut vapaa. Sairaala-aika oli ollut painostava. Nyt hän tunsi olonsa terveeksi. Lääkäri oli kirjoittanut sairaslomaa, mutta sen jälkeen oli pakko löytää töitä. Ajatus Taimitarhan jatkamisesta kutkutti. Taimi ymmärsi, etteivät Satu, Kiti ja Viivi tulisi enää, mutta hän lohduttautui ajatuksella, että kaupungissa riitti lapsia.

Yksityinen perhepäivähoitopaikka Taimitarha tarjoaa turvallisen ja rakastavan kodin kahdelle tai kolmelle alle kouluikäiselle lapselle, Taimi suunnitteli tekstin ilmoitukseen.

Hankkeesta tuli totta. Taimi sai yhteydenottoja Facebookin kautta. Hän valitsi sisarukset Neon, Noan ja Mian. Taimi arveli, että heillä olisi seuraa toisistaan. Näin olikin, mutta hän sai tottua jatkuvaan kinasteluun. Pojat olivat riehakkaita ja koettelivat kärsivällisyyttä. Pikkusisko kitisi ja kanteli, kun pojat eivät ottaneet häntä leikkeihin.

Taimi joutui turvautumaan yläkaapissa olevaan rommipulloon rauhoittaakseen hermojaan.

– Miten täällä on pärjätty? lasten isä Lasse kysyi ensimmäisen puuhapäivän jälkeen.

– Hyvin, ollaan leivottu ja askarreltu, Taimi kertoi ja pyyhki vaivihkaa hikeä otsalta.

– Täällä tuoksuu rommi, Lasse tunnisti.

– Käytin sitä tilkan leivontaan, Taimi selitti nopeasti.

Päivä oli ollut helteinen ja lapset olivat ikävöineet kotiin. Taimi oli joutunut selvittelemään riitoja, kunnes oli keksinyt laittaa elokuvan Kaikki rakastavat Hessua pyörimään. Se oli hiljentänyt lapset hetkeksi.

– Tervetuloa kotiin, Satu ja Kiti ovat kaivanneet sinua, Helmi sanoi, kun hän tapasi Taimin pihalla.

– Minullakin on ollut heitä ikävä. Jatkan Taimitarhan pyörittämistä. Miten tyttöjen hoito järjestyy syksyllä?

– Satu menee eskariin ja Kiti on saanut päiväkotipaikan.

– Kuulostaa hyvältä. Voidaan varmaan nähdä leikkipuistossa?

– Totta kai, nyt pitää kiiruhtaa kotiin. Jäätelö sulaa tässä kuumuudessa. Toivon, että helle jatkuu, kun lähdemme ensi viikolla mökkilomalle.

– Olen vähän kateellinen, kyllä minullekin mökki kelpaisi, mutta täytyy sinnitellä, Taimi sanoi.

Hän heilautti kättään ja jatkoi matkaa kauppakeskukseen. Tyhjät pullot kilisivät ostoslaukussa.

BLOGI Hämeen Helmi

Pahimmat pelkoni toteutuivat. Kärvistelimme lähes kaksi viikkoa koleassa vuokramökissä. Sitkeä sade jatkui päivästä toiseen. Järvellä kävi niin kova tuuli, etteivät tytöt uskaltaneet mennä uimaan eikä Eero päässyt kalaan. Ranta oli kivikkoinen ja vedessä oli levää. Onneksi mökissä oli takka. Istuimme joka ilta sen ääressä lämmittelemässä. Tytöt paistoivat makkaraa ja vaahtokarkkeja. Sain puhdistaa aamuisin sitkeää tahmaa.

Pahinta oli ukkosmyrsky, joka sai puut taipumaan kaksin kerroin. Sähköt menivät poikki. Minä etsin epätoivoisesti kynttilöitä. Eero keksi, että kännykässä on taskulamppu. Sen avulla löysimme tuikkupussin. Valvoimme tunnelmavalossa ja katselimme luonnon näytelmää. Taivas salamoi ja ukkosen jyrinä kuului heti perään. Tytöt pelkäsivät ja itkivät, että he haluavat kotiin. En tunnustanut, että minäkin pelkäsin.

Aamu valkeni sateentihkuisena. Tytöt nukkuivat vieressämme unikaverit kainaloissa. Eero päätti miehekkäästi, että mökkiloma saa hänen puolestaan riittää. Olin täysin samaa mieltä. Pakkasimme tavarat ja ajoimme kaupunkiin. Tytöt hihkuivat, kun pääsivät pois. Minä tein ison lettutaikinan ja otin pakastimesta jäätelöä. Leiriydyimme sohvalle syömään ja katselimme Henkien kätkemää. Ei enää ankeita mökkilomia meidän perheelle, kiitos.

Helmi, kaupunkilainen

­– Ihana nähdä kesän jälkeen, olette ruskettuneet ja näytätte reippailta, Helmi toivotti kirjoittajakurssilaiset tervetulleiksi Paperikammarille.

– Niin sinäkin, mukava jatkaa tarinoiden parissa, Marlena sanoi.

– Suunnittelin, että aloitamme pikaisella kierroksella, miten kesä on sujunut. Voin aloittaa. Satu ja Kiti hihkuivat, kun molemmilla on uutta ohjelmaa. Satu ja hänen kaverinsa Viivi aloittivat esikoulussa ja Kiti päiväkodissa. Tytöt saivat valita mieleisensä reput. Sadulla on Minecraft hahmoja ja Kitillä yksisarvinen. Meidän kesälomaamme mahtui auringonpaistetta, jopa tukalaa hellettä ja sadekuuroja. Olen innoissani, kun voin keskittyä opetukseen. Nyt on teidän vuoronne. Marlena, aloitatko?

– Jatkan grafiikan tekoa, osallistun syksyllä Paperihuoneen kollegoiden kanssa ryhmänäyttelyyn. Aiheena on toivo. Mahdollisuuksia on niin paljon, että pähkäilen vielä, mitä valitsen.

– Toivo on hyvä aihe. Voisimme kirjoittaa siitä joskus. Ehkä tulemme joukolla katsomaan näyttelyn ja kirjoitamme tunnelmista. Sitten Mirjami ja Kalle, pääsitte molemmat paikalle.

– Joo, Ritu ja Pete ovat mummolassa ja me saatiin vapaaviikko. Irrottelemme täysillä. Eilen siivosimme ja tänään kävimme aamulenkillä. Ehkä keksimme loppuviikolla jotain yhtä repäisevää.

– Ehdotan kapakkakierrosta, Kalle virnisti.

– Hei, rentoilkaa täysillä, kun on mahdollisuus. Pirre, mitä sinulle kuuluu?

– Olin pitkällä sairauslomalla. Molemmista silmistä leikattiin kaihi, mutta nyt näen taas. Pari viikkoa kului sumussa.

– Hienoa, minulla on teille kirjasuosituksia.

– Kata, joko välivuosi häämöttää?

– Äh, koulussa alkoi viimeinen vuosi. En jaksaisi, mutta on kai pakko päntätä. Äiti sanoo, että ylioppilastodistus on tärkeä.

– Äitisi on oikeassa. Kun pääset aikanaan opiskelemaan, maailma on avoin. Entä Tiina-Kristiina, kuulin, että olet saanut lastenlapsia.

– Kyllä vain, molemmat pojat saivat muutaman viikon välein pienokaiset. Olen tuplamummi ja se on ihanaa. Hemmottelen tyttösiä häpeämättä.

– Hyvä, teillä kaikilla on omat tarinanne. Suosittelen, että kirjoitatte aamuisin päivien kulusta. Tekstejä on hauska lukea myöhemmin. Tulette huomaamaan, miten paljon arjen pyöritystä on unohtunut. Saatte nyt ensimmäisen harjoituksen aiheen. Kertokaa, mikä ilahdutti ja mikä harmitti tänä aamuna. Voitte kirjoittaa spontaanisti ja jos haluatte, voitte kiitää mielikuvituksen siivin. Halukkaat saavat lukea. Kerron sen jälkeen kotitehtävän. Muistakaa, että kirjoittamisesta saa nauttia.

Helmi hyräili kotimatkalla. Hän oli iloinen pienestä ryhmästään. Kaikki olivat kirjoittaneet lennokasta tekstiä. Kotitehtävän aihe poltteli. Hän oli esitellyt tarotkortit ja kertonut, että niitä voi käyttää inspiraation lähteenä.

– Teidän ei tarvitse tuntea kortteja ja niiden merkityksiä. Riittää, että katsotte taidokkaita kuvia ja valitsette sellaisen, joka puhuttelee. Ottakaa sellainen, joka kertoo teistä itsestänne. Tutkikaa tunnelmaa, värejä ja symboleja. Ottakaa kortista kuva ja kirjoittakaa lyhyt teksti sen innoittamana. Tulette hämmästymään, sillä korteista löytyy koko ihmiselämän kirjo.

Kurssilaiset olivat ihastelleet kuvia ja valinneet mieleiset.

– En takuulla valitse tuota luurankomiestä, Tiina-Kristiina kauhisteli.

– Minä voisin ottaa sen, mutta päädyin Paholaiseen, Kalle virnisti.

– Älkää paljastako vielä. Saatte lukea ensi kerralla tekstit ja varautukaa perustelemaan, miksi valitsitte juuri sen kortin.

Viikon kuluttua tunnelma oli korkealla. Kortit olivat selvästi kiinnostaneet.

– Miten meni, oliko hauskaa? Helmi kysyi pilke silmäkulmassa.

– Minusta ne olivat aluksi pelottavia ja sitten jännittäviä, Kata tunnusti.

– Minkä valitsit?

– Tähden, se muistutti minua.

– Hyvä valinta, Tähti levittää kauneutta ympärilleen. Entä muut?

– Valitsin Taidon, sillä taiteen tekeminen polttelee edelleen. Haluaisin kokeilla jotain uutta, Marlena kertoi.

– Pirre?

– Minua kiehtoi Aikakausi. Olen kokenut, että kuulun sukupolvien ketjuun.

– Kyllä vain, perinteet ovat tärkeitä, sitten Mirjami.

– Koska tiesin, että Kalle valitsi Paholaisen otin Intohimon. Meillä on ollut hauskaa, kun olemme kehitelleet yhdessä tarinoita, Mirjami hehkutti.

Helmiä nauratti. Hän osasi kuvitella, miten he olivat kannustaneet toisiaan keksimään juttuja.

– Olette hyvä tiimi, entä Tiina-Kristiina?

– Lanttien prinsessa. Luin, että se on äitiyden ja perheen kortti. On ihanaa, kun ympärillä on pikkuväkeä, jota saan häpeämättä hemmotella.

– Hienoa, olette tehneet omannäköisiä valintoja. Haluatteko jatkaa tarotin maailmassa?

Kurssilaiset katsoivat toisiaan. Ajatus oli vähän pelottava. Mitä Helmi tarkoitti?

– Hei, älkää olko noin vakavia. Korteissa on koko ihmiselon kirjo ja ne muodostavat tarinan. Kerron teille Narrin matkasta. Narri edustaa teitä itseänne. Hän on ennakkoluuloton ja valmis kohtaamaan matkalla iloja ja pettymyksiä. Suurten salaisuuksien kortit edustavat tätä matkaa. Voitte käyttää korttien hahmoja ikään kuin otsikoina. Kirjoittakaa muutamalla rivillä elämän tarinanne. Kokeilkaa ennakkoluulottomasti. Tulette hämmästymään. Jos tarinoista tulee liian henkilökohtaisia, kirjoittakaa vain itsellenne.

Kurssilaiset innostuivat. Ajatus oli kiehtova.

Helmi esitteli heille 22 kuvakorttia ja kertoi lyhyesti niiden merkityksistä. Hän näki, miten innostuksen kipinä syttyi monen silmiin.

Helmi jäi kotimatkalla miettimään tehtävänantoa. Miksi ei? Hän päätti kirjoittaa oman Narrin matkansa. Oli terapeuttista miettiä, miten elämä oli kulkenut.

Ensimmäinen ihastus oli ollut opiskelijakaveri Toivo. Hänellä oli ollut nimensä mukaisesti toiveikkaita päiviä, jotka vaihtuivat hetkessä epätoivoon. Sitten oli tullut vilkkusilmä Tarmo. Helmi oli kokenut rakastumisen ja intohimon hetket, mutta myös hylätyksi tulemisen tuskan.

Hän oli päättänyt pysytellä sinkkuna, kunnes kohtasi muusikko Ramin. Tarina päättyi surullisesti, sillä Rami sai aivovamman jouduttuaan ryöstetyksi Tallinnassa.

Eero ei ollut hänen unelmiensa mies, kun he kohtasivat ensimmäisen kerran Thaimaassa, jossa mies kulki nuori thaityttö Mani kainalossaan. Ystävyys syveni kuitenkin rakkaudeksi, kun he kohtasivat seuraavan kerran Vietnamissa ja myöhemmin Suomessa. Satu ja Kiti olivat toivottuja ja rakastettuja lapsia.

Elämä on kuljettanut ympäri maailmaa, mutta nyt olen kotiutunut Hämeenlinnaan, Helmi kirjoitti. Eero on kuitenkin levoton sielu, joten voi olla, että seikkailumme maailmalla jatkuu.

Helmi ei aavistanut, että seikkailu jatkuisi jo pian.

Taimi katsoi mustareunasta kirjakuorta pelko sydämessä. Kuka oli kuollut? Äiti se ei voinut olla. Sukulaisia oli vähän. Äidillä oli vain yksi sisko, mutta he eivät juuri pitäneet yhteyttä. Taustalla oli joku ikivanha perintöriita.

Taimi avasi kuoren ja henkäisi. Kerttu-täti oli kuollut ja hänen poikansa Kalevi kutsui hautajaisiin Kalvolan kirkkoon.

Taimi mietti, oliko hänellä edes sopivaa asua. Äidin vaatekaapista löytyi musta samettimekko ja siihen sopiva ohut hartiahuivi. Se saisi kelvata.

Muistotilaisuus oli nopeasti ohi. Paikalla oli Kalevin lisäksi vain muutama kaukainen sukulainen ja pari tämän työkaveria. Urpoksi esittäytynyt mies istahti Taimin viereen ja tarjosi vaivihkaa taskumatista lämmikettä.

– Ota pois, hautajaiset ovat masentavia, hän kuiskasi.

Taimi otti kiitollisena kunnon kulauksen ja tunsi, miten lämpö levisi vatsanpohjaan.

– Et ole mikään turha mies, Urpo, hän kehui ja suostui ottamaan toisenkin paukun.

– Kalevi, sinähän asuit kotona hoitamassa äitiäsi, jäätkö sinne edelleen? Taimi kysyi serkultaan.

– Olen jo pitkään halunnut muuttaa pois, mutta en raaskinut jättää muoria ja meillä on kissakin. Aion panna talon myyntiin ja hankkia Hämeenlinnasta kerrostaloasunnon. Toivottavasti Miuku kotiutuu, Kalevi kertoi.

– Tervetuloa naapuriin, kaupunki on mukavan pieni ja kodikas. Mitä teet työksesi?

– Olen it-alalla, koodaan nettisivuja. Teen yleensä etätöitä. Välillä on keikkoja, mutta harvakseltaan. Entä itse, ei ole vaihdettu kuulumisia aikoihin?

– Olen nykyään perhepäivähoitaja. Olin pitkään äidin omaishoitaja. Taidat tietääkin, että hän on nykyään hoivakodissa.

– Joo kuulin, muori kertoi, mutta ei jaksanut lähteä katsomaan. Nyt se on myöhäistä.

Taimi ei kuullut serkusta muutamaan kuukauteen. Hän yllättyi, kun puhelin pirahti eräänä loppukesän iltana.

– Moi, Kale täällä. Sopisiko pienet pirskeet? Sain omakotitalon myytyä ja vuokrasin Suomen kasarmilta kaksion. Muutimme Miuku-kissan kanssa pari viikkoa sitten. Lupasin kavereille, että järjestän tupaantuliaiset. Muistatko Urpon? Hän vaati, että kutsun mukavan serkkulikan juhliin. Sopiiko?

– Mikä ettei, tulen mielelläni. Tuonko jotain?

– Joo, ajattelin nyyttikestejä. Jos vaikka leipoisit ja juhlajuomat kelpaavat aina.

Taimi tutki vaatekaappia. Nyt äidin varastosta ei ollut apua. Pitäisi saada jotain tyylikästä. Rahatilanne oli surkea, mutta kaupungissa oli lukuisia kirpputoreja. Taimi tutki Fidan tarjonnan, mutta ei löytänyt sopivaa. Hän muisti, että oli kävellyt Reskalla merkkivaatteisiin erikoistuneen Bohon ohi. Hän rohkaisi mielensä ja meni sisälle. Ystävällinen myyjä tuli kysymään, etsikö hän jotain erityistä.

– Rentoihin juhliin sopivaa, mutta ei liian hienoa, Taimi selitti.

Myyjä esitteli värikkäitä tunikoita ja niihin sopivia capreja. Hinnat olivat kalliimmat kuin Taimi oli ennakoinut. Hän päätyi valitsemaan oranssikukallisen pellavapaidan ja valkoiset polvihousut. Vanhat sandaalit sopisivat asun kanssa.

Taimi heilutteli tyytyväisenä paperikassia. Hän oli leiponut aamulla suklaamuffineita. Nyt vielä viinipullo tai kaksi, sen jälkeen hän olisi valmis. Taimi ei muistanut, koska oli viimeksi juhlinut muuta kuin Reijon kanssa.

Kotiin päästyään hän kaatoi lasillisen valkoviiniä ja sovitti uutta asua. Hän katseli arvostelevasti peilikuvaansa. Paino oli pudonnut sairaalassa. Paita korosti pyöreitä rintoja ja peitti sopivasti takapuolen. Hän kampasi hiukset löysälle nutturalle ja sitoi ne pinkillä silkkihuivilla. Sitten sipaisu huulipunaa ja suihkaus tuoksua korvien taakse.

Kello ei ollut vielä paljon. Ei kannattanut vaikuttaa liian innokkaalta. Taimi istuutui parvekkeelle toisen viinilasillisen kanssa. Aurinko paistoi matalalta ja lämmitti suloisesti. Taimi torkahti eikä tiennyt herättyään, missä oli. Viinilasi oli kaatunut ja uusi pusero oli märkä. Harmitti. Juhlailo oli mennyt.

Taimi kävi pikaisesti suihkussa ja puki ylleen vanhan mustan tyköistuvan trikoomekon. Mitä väliä, hän mutisi.

– Tulit sentään, luulin, että jänistit, Kalevi tervehti avatessaan oven. Sisältä kuului musiikkia ja iloista puheensorinaa.

– Hei kamut, tässä on Taimi, serkkulikka, Kalevi esitteli.

– Toin vähän makeaa ja vähän hapanta, Taimi sanoi ja ojensi leipomukset sekä viinipullon.

– Ota boolia, sekin on vähän makeaa ja vähän hapanta, Kalevi kehotti ja ojensi Taimille piripintaisen lasillisen myrkynvihreää juomaa.

Taimi irvisti ja maistoi. Kuvaus oli osuva. Makea ja vahva juoma poltti kurkkua, mutta sai aikaan rennon olon. Urpo heilautti kättään ja kutsui Taimin viereensä sohvalle. Hän kietoi kätensä Taimin ympärille ja puristi rinnoista. Miuku hyppäsi tuttavallisesti syliin. Taimista tuntui, että illasta voi sittenkin tulla onnistunut.

TAIMIN SALAINEN PÄIVÄKIRJA

Elämä yllättää. Olin tyytynyt jo vanhanpiian osaan Reijon jätettyä minut. Löysin Urpon tai paremminkin Urpo löysi minut. Tuparit serkun luona olivat viinanhöyryiset, lämminhenkiset, jopa kiihkeät.

Lähdimme heti puolen yön jälkeen Urpon kanssa jäähylle. Yö oli syksyisen kuulas, tuoksuja täynnä. Haimme Marin grillistä makkarat ja ryyppäsimme päälle taskulämmintä koskenkorvaa. Tunsin itseni nuoreksi ja halutuksi. Suukot maistuivat sinapille ja tulevan yön odotukselle. Päädyimme minun luokseni. Urpo oli raju. Hän rakasteli kiihkeästi, laukesi liian nopeasti ja nukahti saman tien.

Heräsin aamulla hänen vierestään, silitin karvaista rintaa ja hämmästelin, miten hyvältä se tuntui. Keitin vahvan kahvin, vaikka mieli teki ryyppyä. Muistin, että yläkaapissa oli pullonpohja Fernet Brancaa. Se helpotti hetkessä.

Urpo heräsi kahvin tuoksuun, ähkäisi, kävi pikaisesti suihkussa ja lähti kiireisesti. Sain suukon nenänpäähän.

– Soitellaan, hän sanoi ja oli tiessään.

Ei minulla ole puhelinnumeroa. En soita, mutta en pahastu, jos mies ottaa yhteyttä. En edes tiedä, onko hänellä tyttöystävä, vaimo, perhe, liuta lapsia. En tiedä mitään, ei haittaa. Elin hetken täysillä, tuntui hyvältä olla haluttu.

Taimi käveli pari viikkoa myöhemmin torilla. Hän katseli värikkäitä syyskukkia ja istahti hetken mielijohteesta kahvilaan. Oli hauska tarkkailla ihmisiä.

Hän huomasi yhtäkkiä Urpon. Tämän vierellä käveli laiha nainen, joka työnsi kaksosten rattaita. Urpo vilkaisi kahvilan suuntaan ja käänsi nopeasti päänsä pois.

Se siitä, Taimi ajatteli. Ei ihme, että mies oli kiinnostunut hänen pulleista rinnoistaan, hän hihitti itsekseen.

AAMUJEN HELMINAUHA

Kehotan kursseilla oppilaita verryttelemään kirjoittamalla spontaanisti tunnelmista. Kirjoitin itsekin nuorempana, mutta lasten syntymän jälkeen en ole ehtinyt. Tai jaksanut. Nyt on hyvä hetki jatkaa. Olen syksyn myötä virkistynyt, sillä viikko-ohjelma ryhmittää elämää. Minulla on ylellisesti aamuhetket vain itselle, sillä Eero on ottanut tavaksi pyöräillä tyttöjen kanssa päiväkotiin ja esikouluun. Pikkukaupungissa kaikki on mukavan lähellä. Eero palaa lenkin jälkeen tuore croissantpussi mukana. Keitän vahvan kahvin valmiiksi. Eero syventyy päivän lehteen ja minä palaan työhuoneeseen. Kun kaipaan taukoa, lähden sauvakävelylle linnanpuistoon.

Laitan kevyen lounaan meille kahdelle. Päiväohjelmastamme riippuu, kumpi hakee tytöt. Minulla on parina iltana opetusta ja Eerolla riittää valokuvaprojekteja. Olemme kuitenkin saaneet aikataulut toimimaan.

Tytöt viihtyvät uusissa kuvioissa. Sadun paras ystävä Viivi on samassa esikouluryhmässä. Kiti on saanut uusia ystäviä ja kertoo innoissaan, mitä päiväkodissa on puuhailtu. Molemmilla on ikävä leikkitoveri Oliveria. Hänen isänsä Reijo on muuttanut lähelle poikaa ja ex-vaimo Ponia Tampereelle.

Lasten perhepäivähoitaja Taimi oli pitkään masennuksen vuoksi hoidossa, mutta on nyt palannut kotiin. Taimitarha pyörii tauon jälkeen. Taimi on ottanut uusia hoitolapsia. Olemme nähneet vain vilaukselta sisarukset, jotka vaikuttivat riehakkailta. Pojilla oli kisa menossa pihassa ja pikkusisko oli itkuinen. Taimi vaikutti väsyneeltä. Kutsuin kahville, mutta hän pudisti vain päätään ja sanoi, ettei ehdi. Olen huolissani hänen jaksamisestaan. Taimin äiti on hoivakodissa, Reijo on lähtenyt ja hän on  yksin. Epäilen, että rahasta on tiukkaa. Olen kuullut, että vanhusten hoito on järkyttävän kallista.

Olenko onnellinen? Olen ja en, sillä kaipaan haasteita. Opettaminen on jo rutiinia, samoin tekstien oikoluku. Onko elämä tässä? Tytöt ovat omatoimisia, eivätkä tarvitse meitä enää jatkuvasti. Eeron kanssa menee tasaisesti, mutta alkuaikojen kiihko on vain muisto. Eero on jatkuvasti työn touhussa ja vaistoan, että hän kaipaa jännitystä. Eero palasi silmät loistaen syksyn ruskaviikkojen kuvauksista Lapista. Hän on taiteilija. Näen kipinän hänen silmissään, kun tiedossa on jotain uutta. Se on intohimoa, josta olen kateellinen. Jään mennen tullen toiseksi, kun hänelle tarjoutuu tilaisuus kuvausmatkoihin.

En osaa edes kuvitella, mitä Eero sanoisi, jos ilmoittaisin lähteväni yksin matkalle. Arvaan, että hän parahtaisi, kuka hoitaa kodin, ruokahuollon, pyykit ja tytöt. Niinpä. Elämä ei ole tasa-arvoista. Meillä ei ole isovanhempia eikä sisaruksia turvaverkkona. Pitkäaikainen ystävämme ja tyttöjen hoitaja Saarakin jätti meidät. Hän viettää parhaillaan toipumislomaa sisarensa luona Espanjan aurinkorannikolla. Sain postikortin, jossa palmut huojuivat Välimeren auringossa. Saara kutsui käymään. Sisaren tilavassa asunnossa on vierashuone vapaana.

Mitä jos repäisisin, ottaisin halvat lennot Malagaan ja viettäisin rentouttavan lomaviikon. Mikä ihana haave.

Helmi kertoi illalla Saaran kutsusta Eerolle. Elokuun ilta oli kuulas. He istuivat parvekkeella ja nauttivat vihreää teetä. Helmi oli leiponut tyttöjen kanssa suussa sulavan valuvan mutakakun. He olivat säästäneet viimeisen palan Eerolle.

– Lähde vaan, kyllä minä viikon pärjään tyttöjen kanssa. Voidaan leipoa lisää herkkuja. Sinulle tekee hyvää päästä hetkeksi vapaalle, Eero sanoi Helmin yllätykseksi.

– Et ole tosissasi?

– Tietenkin olen. Minulla on riittänyt työkeikkoja ja sinä olet nuutunut kotona. Ilmassa on ollut lievää ikävystymisen makua.

Helmi halasi Eeroa kyyneleet silmissä. Viikko omaa lomaa, järkyttävän kiehtova ajatus.

Taimin päivät täyttyivät lasten viihdyttämisestä. Hänellä oli suunnaton ikävä Satua ja Kitiä. Sisarukset tuntuivat täyttävän metelillään koko asunnon. Pojat kiljuivat, juoksivat, hyppivät ja olivat jatkuvasti nälkäisiä. Pikkusisko yritti osallistua rajuihin leikkeihin ja kiukutteli, kun veljet komensivat häipymään.

Puuro ei maistunut ilman sokeria. Taimi tunsi syyllisyyttä antamalla lasten syödä välipalaksi suklaakeksejä, vaikka äiti oli kieltänyt makeiset.

– Meillä on karkkipäivä lauantaisin. Saavat tottua syömään terveellisesti, hän oli ohjeistanut.

Entä jos eivät syö, Taimi mutisi itsekseen.

Taimi näytti lapsille kuvia Miuku-kissasta.

– Mekin haluttais kissa tai hamsteri, mutta Mia on allerginen, pojat kertoivat.

– Se sai punaisia näppyjä ja yski koko illan, kun se kävi leikkimässä yhden kaverin kanssa, jonka kotona oli kissa.

Kalevi soitti, kun kissakeskustelu oli tuoreessa muistissa.

– Moi, tuli yllättäen työkeikka. Olen poissa vain pari päivää, voisitko hoitaa sen ajan Miukua?

– Äh, minulla on hoitolapsia ja kuulin juuri, että nuorin on allerginen. En voi ottaa kissaa tänne.

– Ei tarvitse. Riittää, että kävisit pari kertaa ruokkimassa sen. Tuon vara-avaimen.

– Sopii, eiköhän me pärjätä.

Miuku tuli kiehnäämään Taimin jalkoihin, kun hän tuli sisälle. Taimi katseli ympärilleen. Kalevin asunto oli siisti ja kodikas, vaikka ikkunoissa ei ollut verhoja eikä ikkunalaudoilla viherkasveja. Tyypillinen poikamieskoti, hän tuumi ja kurkisti jääkaappiin. Sieltä löytyi makkaraa ja avattu vodkapullo. Sopii minulle, vähän kissanhoitopalkkaa, Taimi virnisti ja täytti maitolasin.

Hän oli iloisella tuulella palatessaan kotiin. Miuku oli jäänyt torkkumaan sohvan nurkkaan.

– Taimi-täti tulee taas huomenna, hän huikkasi lähtiessään. Kissa käänsi kylkeä.

Kotiin päästyään Taimi tunsi olonsa huonovointiseksi. Liian vähän vodkaa, hän tuumi ja etsi jääkaapista valkoviinipullon.

BLOGI Hämeen Helmi

En vaihtanut blogin nimeä, vaikka Hämeen Helmi onkin viikon ajan Aurinkorannikon Helmi. Yllätysmatka Benaldamenaan toteutui, kiitos rakkaan aviomieheni Eeron ja kiitos rakkaan ystäväni Saaran.

 Olen ihastunut myös hänen sisareensa Riinaan. Tällä on vuokralla ihana kerrostalohuoneisto meren rannalla. Saara on toipumassa lonkkaleikkauksesta ja kävelee jo hyvin kyynärsauvaan nojaten. Riina tarjoilee meille aamuisin parvekkeella espanjalaisia munakkaita ja mutteripannukahvia. Käymme päivisin kävelemässä rantakadulla ja poikkeamme juomaan lasilliset kylmää valkoviiniä tai sangriaa. Nautin häpeämättömästi lämpimistä syyspäivistä.

Riina on loistava kokki. Hän hakee torilta tuoreita mereneläviä ja paistaa ne kullankeltaisiksi valkosipuliöljyssä. Autan keittiössä pilkkomalla salaattiainekset. Tomaatit ovat huikean meheviä ja sipuli makeaa. Haen parvekelaatikoista tuoreita yrttejä. Kokkasimme eilen yhteisvoimin mereneläväpaellan. En muista, koska olen viimeksi syönyt yhtä herkullista. Lähetin kuvan kotijoukoille ja sain rivin peukunkuvia.

Tämä on todella makeaa elämää, Helmi hullaantunut turisti

Helmi luki kriittisesti päivityksen. Hehkuttiko hän liikaa? Ei, sillä auringon sävyttävät päivät olivat ihastuttavia. Saaran ja Riinan seura sai hänet katsomaan Aurinkorannikkoa uusin silmin. Hän oli asunut muutaman kuukauden Fuengirolassa Eeron kanssa ennen Sadun syntymää. Siitä oli jäänyt hyvät muistot. Teki mieli käydä katsomassa tuttuja paikkoja.

– Mennään porukalla, päästään kätevästi junalla, Riina ehdotti.

– En ole varma, jaksanko, Saara epäili, sillä käveleminen oli vielä huteraa.

– Otetaan taksi, minä tarjoan, Helmi ehdotti spontaanisti.

– No sitten, Saara myöntyi.

Riina tutki Aurinkosanomia.

– Suomi Centerissä on huomenna taidenäyttelyn avajaiset, näyttelyn nimi on Pirullista, kiinnostaako?

– Kiinnostaa, paikka on tuttu, kuka on taiteilija? Helmi innostui.

– Joku suomalainen Sandro. Työt ovat kuvasta päätellen abstrakteja. Luvassa on tarjoilua, sopii minulle.

Helmillä oli ennakkoaavistus, että taiteilijassa oli jotain tuttua. Hän pudisti päätään, ei hän ketään Sandoa tuntenut. Näyttely kiinnosti, sillä Eero oli vetänyt siellä maalausryhmää.

Suomi-Centerin pöydät notkuivat herkullisen näköisiä tapaksia ja tarjolla oli litroittain puna- ja valkoviiniä. Helmi auttoi Saaran sisälle. Farkkuihin ja mustaan pellavapaitaan pukeutunut taiteilija näytti olevan vauhdissa. Hän esitteli suureen ääneen valtavankokoisia tummasävyisiä maalauksia. Joihinkin oli roiskittu sattumanvaraisesti valkoisia ja hopeanhohtoisia väripilkkuja. Taulujen nurkissa kurkisteli pikkupiruja.

Helmi veti henkeä. Hän tunnisti vanhan ystävänsä.

– Santeri, ei voi olla totta, hän tervehti.

– Kas vain Helmi, mikä sinut tänne lennätti?

– Tulin tietenkin Suomesta asti katsomaan, mitä olet saanut aikaiseksi.

– Hienoa, ota paukku.

Helmi ja Santeri kilistivät. Saara ja Riina katsoivat ihmeissään.

– Helmi, taidat tuntea tämän miehen?

– Kyllä vain, jo Hämeenlinnasta. Santtu oli täällä samaan aikaan kuin minäkin Eeron kanssa. Kerro, mitä sinulle kuuluu? Vieläkö Anneli on kuvioissa?

– Aika intiimi kysymys, mutta mitä sitä salaamaan. Anneli heitti minut ulos kauniista kodistaan. Olin kuulemma juopporenttu, johon ei voinut luottaa. Taisi olla oikeassa. Tiemme erosivat, Anneli suivaantui, myi asunnon ja muutti Suomeen. Minä olen kotiutunut tänne. Saanko esitellä rakkaani Pablon.

Nuori tummatukkainen ja hätkähdyttävän ruskeasilmäinen espanjalaispoika tuli kättelemään. Santeri kietoi kätensä hänen ympärilleen ja kertoi ylpeänä, että he pyörittivät yhdessä pientä tavernaa.

– Se on perheyritys. Pablon sisko ja vanhemmat ovat mukana. Pablo on muusikko. Hän ehtii viihdyttää vieraita, kun minä hoitelen baaria. Unelmatyö, hän virnisti.

– Tervetuloa käymään. Se löytyy rannan tuntumasta, Pablo sanoi ja ojensi käyntikortin.

– Hyvänen aika Helmi, järjestit jymy-yllätyksen, Saara kommentoi, kun he palasivat.

– Haluatteko kuulla lisää? Eero etsi maalauskurssille alastonmallia. Tapasin Santerin sattumalta. Hän oli lomamatkalla ja rahat olivat vähissä. Houkuttelin hänet malliksi.

Anneli oli kurssilla. Hän oli jäänyt leskeksi ja iski silmänsä komeaan poikaan. Loput kuulittekin. Olimme todistamassa romanssia, mutta se päättyi surullisesti. Santtu hurmaantui halvasta viinistä ja suhde kariutui omaan mahdottomuuteensa. Toivon todella, että Santeri on oppinut jotain ja onnistuu nyt.

– Kuulostaa aivan lehtijutulta, Riina kommentoi.

Helmin silmiin syttyi kipinä. Mikä ettei? Hän voisi tarjota pitkän tauon jälkeen tarinan Hopeahapset lehteen.

HOPEAHAPSET Sandron ja Pablon tarina

Välimeri kimmeltää auringonkilossa. Olen Fuengirolassa viehättävän taverna Salamanderin terassilla viiniköynnösten katveessa. Suomalainen Santeri, taiteilijanimeltään Sandro ja hänen ystävänsä Pablo istuvat seurassani. Santeri on tasaisen ruskea. Vaalea poninhäntä liehuu merituulessa. Pablolla on ruskeat kiharat ja valloittava nauru. Edessämme on pullollinen cavaa ja pieniä tapaskulhoja.

Pojat katsovat toisiaan hymynpilke silmäkulmissa. He työskentelevät tavernassa yhdessä Pablon perheen kanssa. Äiti Lucia hoitelee keittiötä, sisar Maria tarjoilee, isä Herman kalastaa ja pojat hoitavat baarin.

– Ihannetyö, Santeri virnistää ja kaataa lasimme piripintaan kuohuviiniä. Kilistämme ja kysyn, miten hän on kotiutunut Espanjaan.

– Tulin lomamatkalle ja jäin saman tien. Tapasin hurmaavan Annelin, mutta suhteemme ei kestänyt. Olin hetken tuuliajoilla, tein hanttitöitä ja ryyppäsin, mutta sitten tapasin Pablon. Se oli ihastusta ensi silmäyksellä. Nuokuin baaritiskillä ja ihmettelin, minne menen yöksi.

Pablo tuli juttelemaan, tarjosi oliiveja ja suolapähkinöitä ja kuunteli suomipojan murheita. Sisko oli sairaana ja keittiössä kaivattiin apua. Kehuin olevani mestaritiskaaja. Siitä se alkoi, auttelin tavernassa, nukuin yläkerrassa ja pääsin pikkuhiljaa jaloilleni.

– Pablo, sinä pelastit tämän rauhattoman miehen, miten teillä menee?

– Sandro on ystävällinen ja ahkera, huumorintajuinen ja osaa jo aika hyvin espanjaa. Asiakkaat pitävät hänestä. Täällä käy paljon suomalaisia. Sandro juttelee mukavia, kertoo menopaikoista ja suosittelee tietenkin tavernaamme jatkossakin. Meillä on aina tarjolla tuoreita mereneläviä.

– Sandro, olet myös taiteilija?

– Harrastelija paremminkin. Rakastan maalaamista. Kun tavernassa on hiljaista, vetäydyn rannalle työskentelemään. Täällä on ihana valo.

– Toivotan teille onnea. Näen silmistänne, että viihdytte yhdessä. On ilo kuulla, että suomalaisista pidetään täällä Aurinkorannikolla.

Kohotan lasini ja jätän pojat viettämään harvinaista vapaapäivää. Näen, että Pablo ottaa kitaran esiin. Tunnelmalliset sävelet kuuluvat pitkälle leppeässä illassa.

Eerolla oli pulma. Kotiarki Helmin lomaviikolla oli mennyt hyvin. Eero oli viihtynyt illat tyttöjen kanssa. He olivat katselleet luontokuvia ja Eero oli kertonut tropiikin kasveista ja eläimistä. Tytöt olivat piirtäneet viidakkokuvia, joissa hiipi tiikereitä ja jättisuuret perhoset lentelivät palmujen katveessa.

Illalla tiedossa oli kiireinen kokous, jossa hänen piti esitellä tuoreimmat valokuvat. Eero oli soittanut Raisalle ja sopinut, että Satu saa mennä Viivin luokse yökylään. Kitillä oli vähän lämpöä ja nuhaa. Raisa ilmoitti tiukasti, ettei hän halua tartuntaa perheeseensä.

Eero mietti kuumeisesti, kuka voisi tulla heille pitämään pariksi tunniksi Kitille seuraa.

Taimi, tietenkin, hän keksi.

Eero soitti ja kertoi tilanteen.

– Kyllä minulle sopii, tuo tyttö luokseni. Täällä on tuttuja satukirjoja ja voimme katsoa yhdessä piirrettyjä.

– Taimi, pelastit päiväni. Miten voin kiittää sinua?

– Älä hassuja puhu, minusta on mukava viettää ilta Kitin kanssa.

Eero saatteli Kitin ja tämän unikaverinallen Taimin luo. Kiti juoksi saman tien leikkihuoneeseen. Taimi hymyili ja komensi Eeron matkaan.

– Kuule muru, käytäisiinkö yhdessä ruokkimassa Miuku-kissa? Taimi kysyi.

Kiti istui keittiön pöydän ääressä ja joi kuumaa kaakaota. Kuume oli laskenut eikä nenäkään vuotanut.

– Joo, tykkään kissoista, Kiti vakuutti.

– Matka ei ole pitkä, jaksathan kävellä?

– Voinko ottaa potkupyörän? Se on pihalla.

– Ota vaan, päästään reippaasti eteenpäin.

Taimi huomasi, että kännykän akku oli vähissä. Hän päätti jättää puhelimen laturiin.

Kiti odotti pihalla pinkinpunaisen ajopelin kanssa.

Ilta oli kaunis ja matka sujui hetkessä.

Miuku tuli ovelle vastaan, kun he ehtivät perille.

– Täällä on kuuma, laitan sinulle raikasta vettä ja purkkiruokaa, Taimi silitteli kissaa ja avasi ikkunan. Kitiä nauratti, kun kissa hyökkäsi ruokalautasen kimppuun.

– Sillä oli kova nälkä, hän sanoi.

Taimi tutki jääkaappia. Vodkaa oli vielä jäljellä. Hän kaatoi itselleen mukillisen ja tarjosi Kitille omenamehua. Kylkeen pisti, mutta vodka helpotti oloa.

– Lepään hetken, lähdetään sitten takaisin, Taimi sanoi.

Kiti syventyi pöydällä lojuneeseen kissakirjaan.

– Kuule, minulla on vähän huono olo, Taimi sanoi ja painoi käden otsalleen. – Toisitko lasin vettä, päätä vihloo.

Kiti katsoi pelästyneenä Taimia, joka oli valahtanut valkoiseksi.

– Pyörryttää, Taimi kuiskasi ja kaatui lattialle.

Lasi putosi kädestä ja meni rikki. Asuntoon levisi vahva alkoholin tuoksu.

Kiti kiljaisi. Hän ravisteli Taimia, mutta tämä ei reagoinut.

Kiti avasi oven ja huusi apua. Miuku livahti oven raosta rappukäytävään.

Naapurihuoneiston ovi avautui ja tummatukkainen nuori mies kurkisti käytävään.

– Mikä hätänä? hän kysyi.

Kiti osoitti ovea, josta oli tullut ja itki.

– Taimi-täti pyörtyi eikä puhu mitään, hän selitti.

Tuulenpuuska oli lyönyt oven kiinni.

– Hei, tule sisälle, soitetaan huoltoyhtiöön, poika sanoi.

Huoltomiehen tulo kesti Kitin mielestä kauan. Hassan tarjoili hänelle oudonmakuisia makeisia ja kertoi, että oli muuttanut taloon vasta hiljattain.

Kiti katseli seinällä komeilevaa julistetta, jossa oli kultakupolinen rakennus.

– Olen kotoisin Iranista, meillä on kotipuolessa hienoja moskeijoita.

– Neiti on saanut sairaskohtauksen, tilasin ambulanssin, huoltomies kertoi. – Mitenkäs tämä pikkuneiti, onko hän tytär?

– En tiedä, en ole nähnyt kumpaakaan aikaisemmin, Hassan kertoi. – Tiedän, että naapurissa asuu tummapartainen kaveri, jolla on kissa. Hän taitaa olla nyt matkoilla. Tapasimme rappukäytävässä, hänellä oli kiire taksiin.

– Selvä, tyttö saa lähteä mukaan ensiapuun.

– Haluun potkupyörän mukaan, Kiti itki.

– Kyllä se mahtuu, ystävällinen ensihoitaja sanoi ja nosti pyörän kyytiin.

Kiti katsoi ihmeissään lukuisia mittareita.

– Saat istua edessä vieressäni. Toinen hoitaja valvoo, että tätisi voi hyvin paareilla.

Kiti seurasi hiljaisena, kun hoitajat nostivat Taimin autoon ja kiinnittivät tipan käsivarteen.

Miuku oli hiipinyt sisälle.

Hassan silitti sitä ja lupasi pitää huolta siihen asti, kun naapuri palaisi.

Eero pelästyi, kun hän tuli kotiin pitkäksi venyneen kokouksen jälkeen. Taimi ei vastannut ovikellon pirinään. Eero yritti soittaa, mutta Taimin kännykkä ilmoitti, ettei siihen saanut yhteyttä.

Eero muisti, että Reijo oli jättänyt lähtiessään avaimensa heille.

Hän soitti uudelleen ovikelloa ja avasi sitten oven. Taimin kännykkä oli eteisen pöydällä ja Kitin unikaveri lojui sohvalla. Asunnossa ei ollut ketään. Minne ihmeeseen Taimi ja Kiti olivat menneet? Oli jo Kitin nukkumaanmenoaika.

Eero soitti poliisille, mutta nämä neuvoivat odottamaan yön yli.

– Karkulaiset palaavat yleensä pian, he tiesivät.

Eero ei halunnut soittaa Helmille, ettei pilaisi tämän lomaa. Mitä hän voisi tehdä? Oliko sattunut onnettomuus? Sairaala?

Hän etsi keskussairaalan ensiavun numeron.

– Täällä on todellakin kuvausta vastaava potilas, hoitaja kertoi. – Hän on tajuton emmekä löytäneet papereita. Kyseessä on todennäköisesti aivoinfarkti. Seurassa on pieni tyttö, joka kertoi nimekseen Kiti.

– Luojan kiitos, tulen heti. Olen tytön isä, Eero sanoi ja tilasi taksin.

– Isi pelästyin kamalasti.

– Voi sinua, nyt kaikki on hyvin, Eero sanoi ja halasi Kitiä.

– Mennään kotiin. Taimi-täti on hyvässä hoidossa. Toivottavasti hän toipuu pian. Olit hurjan rohkea, kun hait apua.

Kiti rauhoittui, kun Eero kävi hakemassa unikaverin Taimin asunnosta. Hänellä olisi huomenna jännittävää kerrottavaa siskolle.

Eero katsoi hellästi, kun Kiti nukahti hänen viereensä nalle kainalossa.

Nyt on paukun paikka, hän tuumi ja katsoi viinikaappiin. Kuuma tee ja tilkka rommia rauhoittivat vatsahermot.

Kiti oli arvannut oikein. Satu nurisi, miksi aina silloin tapahtui jännittäviä juttuja, kun hän ei ollut paikalla.

Eero oikaisi, ettei sairaskohtaus ollut mikään jännittävä juttu, vaan surullinen.

Hän soitti sairaalaan ja sai kuulla, että Taimi oli teho-osastolla tarkkailtavana. Toinen puoli oli halvaantunut ja oli vielä liian aikaista sanoa, oliko myös puhekyky mennyt.

Eero lähetti lämpimiä terveisiä ja pyysi soittamaan, kun hän voisi tulla katsomaan.

Taimi lähetettiin Vanajaveden sairaalaan toipumaan. Eero järkyttyi nähdessään naapurin istuvan pyörätuolissa. Toinen puoli oli veltto ja silmissä oli sammunut katse.

– On hyviä ja huonoja uutisia, hoitaja kertoi. – Taimi ei tule toimeen kotona halvaantumisen vuoksi. Otimme yhteyttä hoivakoti Utopiaan, jossa Taimin äiti on hoidettavana. He lupasivat järjestää perhehuoneen. Äidillä ja tyttärellä on seuraa toisistaan, vaikka molempien puhekyky onkin mennyt.

Eero ei huomannut, miten Taimin silmät välähtivät tuskallisesta oivalluksesta. Elämä rankaisi pahimmalla mahdollisella tavalla.

Taimi värähti, kun Eero taputti olalle ja kertoi tytöiltä terveisiä. Tuntui katkeralta, että hän oli menettänyt kaiken, kodin, oman elämän ja rakkaan tyttärensä Kitin.

AAMUJEN HELMINAUHA

Olen täpinässä. Lomaviikko Espanjan Aurinkorannalla oli jotain niin ihanaa, että elän pitkään muistoissa. Pelästyin toden teolla, kun kuulin palattuani, että Kiti oli ollut vaarassa. Olen äärettömän ylpeä neljävuotiaastani, joka on rohkea ja neuvokas.  Isosisko Satu harmitteli, miksi hänelle ei koskaan tapahdu mitään jännittävää. Kiti paistattelee kehuissa. Kysyin, haluaako hän lähteä tapaamaan Taimi-tätiä. Kiti ei halunnut eikä Satukaan.

Kävimme Eeron kanssa kahdestaan, kun tytöt olivat hoidossa. Näin Taimin silmistä, että hän tunnisti meidät, mutta sanoja ei ollut. Äiti Laina tuijotti meitä vihamielisesti huoneen toiselta laidalta. Vaistosin, että ilmassa oli katkeruutta ja epätoivoa. En ihmettele, elämä on koetellut molempia.

Hoitajat vakuuttivat, että Taimi on kotiutunut, vaikka hänen yönsä ovat edelleen levottomia. Teki mieli sanoa, että hän on laitostunut. Kysyin, mitä Taimin asunnolle tapahtuu. Sehän on nyt tyhjillään. Sosiaalihoitaja kertoi, että serkku Kalevi hoitaa myynnin. Epäilen, että rahat menevät hoitokuluihin.

Meidän perheen arki jatkuu syksyn myötä rutiinilla. Tytöt ovat tyytyväisiä esikouluun ja päivähoitoon. Minulla ja Eerolla on omat työkuviot. Olen suunnitellut, että syyslomaviikolla teemme jotain yhdessä. Mitä, sitä en vielä tiedä.

Syyslomaviikko tuli ja meni. Ensin Kiti oli sairaana ja heti perään Satu. Molemmilla oli kuumetta, yskää ja nuhaa. Helmi ja Eero vuorottelivat tyttöjen hoidossa. Helmi tunsi olonsa väsyneeksi. 

– Syysmasennusta, Eero arveli ja yritti keksiä toipilaille ajankulua.

Tytöt katselivat piirrettyjä elokuvia, mutta eivät jaksaneet puuhailla lelujen parissa.

Helmi osti kaupasta itselleen ja Eerolle valmisannoksia ja tytöille näiden toivomuksesta sipsejä ja hampurilaisia.

Edessä oleva pitkä talvi tuntui mittaamattomalta. Päivät olivat sateisia ja tuulisia. Ulos ei tehnyt mieli. 

– Tätäkö meidän arki on? Helmi tuskaili.

Hän tunnisti Eeron katseessa kaipauksen.

– Älä vaan sano, että suunnittelet jotain eksoottista projektia? hän kysyi.

Eero vaikutti syylliseltä.

– Näkyykö se niin selvästi? hän kysyi viattomasti.

– Kerro heti, en kestä, että ilmoitat varoittamatta lähteväsi matkoille.

– Olet tarkka. Täytyy myöntää, että sain tarjouksen matkakirjan kuvittamisesta. Se kertoo haaksirikkoisista, jotka rantautuvat trooppiselle saarelle vähän niin kuin nuoret tv-sarjassa Alastomat selviytyjät.

– Tarvitaanko kuviin hemaisevia vähäpukeisia ja runsasmuotoisia neitokaisia? Helmi kysyi happamesti.

Hän kuvitteli elävästi, miten Eero paistattelisi korallihiekkarannalla kauniiden naisten ympäröimänä sillä aikaa, kun hän yrittäisi selvitä tyttöjen hoidosta ja työtehtävistä.

– Hei, en ole lupautunut vielä mihinkään, Eero sanoi.

– Et vain myönnä, että suunnittelet jo kuvakulmia. Kerro lisää. Missä tämä paratiisi on?

– Minulla on vapaat kädet. Ajattelin jotain unenomaista, sumuisia vuoria, vettä tippuvia saniaisia, valkoharjaisia aaltoja.

– Entä ne haaksirikkoiset?

– Tarina kertoo perheestä, jonka purjevene ajaa koralliriutalle ja uppoaa. Komea ruskettunut mies, herttainen vaimo ja kaksi pikkutyttöä uivat rannalle.

– Siis juuri niin kuin meidän perhe, Helmi nauroi.

Eero katsoi häntä hämmästyneenä. Oivallus näkyi silmistä.

– Olet oikeassa, juuri niin kuin meidän perhe. Mitä sanot, lähdetäänkö kaikki? Matkabudjetti on reilu.

Helmi kietoi kädet Eeron kaulaan ja antoi suukon.

– Hei, tehdään tästä elämämme seikkailu. Otat meistä taidekuvia. Sovitaan, että rouvalla on istuvat bikinit ja tytöillä uima-asut. Jos perheen uros haluaa esiintyä edukseen, ehdotan pientä laihdutuskuuria.

– Etkö ole kuullut kuvankäsittelystä, se on helpompaa kuin kilojen pudotus, Eero nauroi.

Satu ja Kiti kiljuivat ihastuksesta. – Mennäänkö me ihan oikeasti johonkin autiolle saarelle?

– Eiköhän me löydetä rantalomapaikka, jonka lähellä on rauhallista. Thaimaassa ja Malesiassa on unelmarantoja, Eero suunnitteli. 

– Kävin nuoruudessa reppuretkellä Phi-Phi saarilla. Osallistuin meriretkelle, jossa poikettiin kuvankauniilla Maya Baylla snorklaamassa. Siellä on kuvattu Leonardo di Caprion tähdittämä elokuva The Beach.

– Kuulostaa täydelliseltä, mutta pelkään, että siellä on liikaa turisteja.

– Minä keksin. Muistathan Tiomanin saaren, jossa kuhertelimme aikana ennen lapsia. Siellä on unelmarantoja ja lähistöllä asumattomia saaria. Tehdään nostalgiamatka.

Eero innostui. Hän muisti elävästi alkeellisen rantabungalowin, rankkasateen, värikkäät gekot, jättimäiset liskot, yöuinnin sametinpehmeässä vedessä ja Helmin kuuman vartalon vieressään.

– Sait juuri ylipuhuttua. Se sopii täydellisesti mielikuviini. Tytöt, tulkaa katsomaan kuvia saaresta, jonne lähdemme.

Helmi katseli hellästi, kun tytöt kurottivat kaulojaan kohti Eeron kannettavan tietokoneen näyttöä.

AAMUJEN HELMINAUHA

En voi uskoa, että unelmasta on tulossa totta. Eero on parhaillaan neuvottelemassa matkasta kustantajan ja kirjailija Kaukon kanssa. Tämä vaikuttaa oudolta tyypiltä. jonka pää on pilvissä.

Luin käsikirjoituksen ja ihailin kyllä hänen mielikuvituksensa lentoa. Tarina kertoo neljänkympin kriisissä olevasta kaverista (Kauko itse oletan). Hänellä on uraa tekevä kaunis vaimo Elena (siis minä?) ja kaksi alle kouluikäistä tyttöä. Kauko pohtii elämän tarkoitusta (klisee?) ja päättää testata parisuhdetta lomamatkalla.

Perhe vuokraa purjeveneen Kaakkois-Aasiassa ja aikoo viettää unelmaloman. Toisin käy, sillä he ovat kokemattomia ja turhan uhkarohkeita. Aallot kuljettavat veneen karikolle, pohjaan tulee reikä ja vene uppoaa.

Kaikilla on pelastusliivit. Ranta on lähellä, mutta koralliriutat ja merivirta ovat vaarallisia. Kauko hyppää veneestä viimeisenä ja kerää vedenpitävään pussiin selviytymisvälineet. Niihin kuuluvat viidakkoveitsi, laskuvarjonarua, tupakansytytin ja retkimuonapakkauksia sekä vesikanisteri. Elena auttaa vetämään ne maihin sen jälkeen, kun on saanut tytöt onnellisesti rantaveteen.

Pimeä on tulossa ja heidän pitää kyhätä nopeasti suoja. Kauko on kätevä käsistään. Hän katkoo nuoria bambuja, jotka Elena sitoo näppärästi yhteen. Tytöt auttavat levittämään palmunoksia suojaksi. Yöllä sade pieksee rantaa ja perhe hytisee katoksen alla. He eivät ole ehtineet sytyttää nuotiota. Hyönteiset kiusaavat ja kaikilla on mieli maassa. Elena yrittää pelastaa tilanteen kertomalla tytöille satuja.

 Aamulla kaikki ovat uuvuksissa. Kauko yrittää sytyttää turhaan nuotiota, sillä puut ovat märkiä. He syövät vaitonaisina kylmää retkimuonaa.

Vaikeudet jatkuvat päivästä toiseen. Viidakosta kuuluu uhkaavaa murinaa. Tytöt pelkäävät. Ruoka ja vesi hupenevat. Mieliala laskee entisestään.

Eräänä iltana he kuulevat rummutusta. Kauko lähtee rohkeasti ottamaan selvää, mistä ääni tulee. Hän hämmästyy, kun näkee mustassa yössä soihtuja.

Tummat miehet rummuttavat ja nuoret tytöt tanssivat lähes alasti kantaen kahden bambunrungon välissä villisikaa.

Kauko, Elena ja tytöt hiipivät lähemmäksi. He näkevät, miten alkuasukkaat sytyttävät nuotion ja ripustavat sian paistumaan.

Sitten tapahtuu jotain outoa. Viidakon pimeydestä tulee esiin miesjoukko, joista yhdellä on videokamera ja toisella suurikokoinen mikrofoni. Kolmas nostaa kätensä ja huutaa, valmista.

Taidamme olla keskellä elokuvaa, Kauko tajuaa.

Viimeisessä luvussa Kaukon perhe lojuu ylellisen viidakkohotellin uima-altaalla. Tummaihoinen tarjoilija kantaa heille värikkäät juomat.

– Elämämme seikkailu, Kauko huokaa.

– En olisi uskonut, että lämmin suihku ja pehmeä sänky voivat tuntua maailman parhailta asioilta, Elena hehkuttaa.

– Meistä oli kivaa kerätä rannalta simpukankuoria, tytöt sanovat. Heillä on niitä iso pussillinen.

Perhe palaa kokemusta rikkaampana kotiin. Kauko on istunut lähtöaamuna rannalla jooga-asennossa auringon nousun aikaan.

Hän on ymmärtänyt, että perhe on hänelle kaikki kaikessa.

Helmi odotti jännittyneenä, miten Eeron palaveri oli mennyt.

– Haluatko kuulla ensin hyvät vai huonot uutiset?

– Hyvät tietenkin.

– Matkamme toteutuu yhdellä ehdolla. Kauko ja kustantaja olivat tyytyväisiä kuvanäytteisiin. Esittelin tietenkin myös sinun ja tyttöjen valokuvat.

– Kuulostaa mukavalta, entä se ehto?

– Kauko taitaa olla narsisti. Hän haluaa ehdottomasti loistaa itse kuvissa. Huolitko siis hänet aviomieheksi?

– Kamalaa, kuvittelin, että tämä on meidän juttumme.

– No kun ei ole. Se oli ehdoton vaatimus, että kuvitus toteutuu.

– Haluan tavata tämän sankarin, ennen kuin suostumme.

– Niin minäkin ajattelin. Sovittiin itse asiassa, että menemme huomenna yhdessä Popinoon lounaalle.

– Selvä, laitan jotain sievää ylleni. Täytyyhän minun hurmata tuleva kakkosmieheni. Kaikki taiteen vuoksi.

Eero seurasi sivusta, kun Helmi tervehti Kaukoa säteilevästi hymyillen.

Kauko kumarsi ja suuteli tätä kädelle.

Eeroa nauratti teatraalinen ele.

He löysivät rauhallisen pöydän ikkunan äärestä. Helmi tilasi avokadopastaa ja lasillisen valkoviiniä, herrat tukevat puoliraa’at pihvit oluttuoppien kera.

Helmi kertoi lukeneensa tekstin.

– Olet tainnut katsella Alastomia selviytyjiä, siinä oli paljon tuttuja aineksia.

– Selviytymisessä tärkeintä ovat vesi, lämpö ja suoja sekä ravinto. Tarinan opetus on, että perhe turvautuu toisiinsa ja löytää elämän arvot.

– Ymmärsin kyllä. Se antoi miettimisen aihetta, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Keksit pelastustarinan oivallisesti.

– Yllätykset ovat parasta.

– Onko tarina omasta elämästäsi? Onko sinulla kaunis vaimo ja herttaiset tyttäret? Miksi Eero ei kuvaa heitä? Helmi kysyi.  

– Aika monta kysymystä. Tarina on oikeasti fantasiaa. Ei ole vaimoa eikä tyttöjä, vaikka toivoisin, että olisi.

– Mietin, mistä löydämme villisian ja alkuasukkaat, Eero puuttui puheeseen.

– Hei, sinähän olet mestari käsittelemään kuvia. Soihtuja, kiiluvia silmiä, emme tarvitse muuta.

– Olen samoilla linjoilla. Viitteelliset kuvat toimivat. Jätetään lukijoiden mielikuvitukselle tilaa.

– Haaksirikkokuvatkin voisivat olla tunnelmallisia. Veden pärskettä ja kaukaisia ihmishahmoja ilta-auringon valossa, Helmi suunnitteli.

Tarjoilija tuli tuomaan annokset. Kaikki syventyivät aterioimaan.

Helmi tunsi outoa kiihkoa. Oli jännittävää olla mukana suunnittelutiimissä. Hän ei ollut kuitenkaan varma pitikö Kaukosta. Tämä oli liian lipevä ja liian kohtelias ollakseen uskottava.

– Eero, mitä pidit kakkosmiehestäni? Helmi kysyi, kun he palasivat kotiin.

– No jaa, tärkeintä on, että hän on tyytyväinen kuvasuunnitelmaan. Kauko on tilaaja, me totutamme hänen visionsa. Saamme viettää huikean loman, jossa työ ja huvi yhdistyvät, Eero virnisti ja pyöräytti Helmiä olohuoneen lattialla.

Tämä nauroi ja päätti unohtaa epäilyt.

Lomaparatiisi löytyi Tiomanin saarelta Malesiasta. He olivat lentäneet tärisevällä pikkukoneella Kuala Lumpurista ja laskeutuneet viidakkoon raivatulle pienelle lentokentälle.

Tytöt katselivat ihastuksissaan huojuvia palmuja ja auringonkilossa välkkyvää merta.

– Meillä on hulppeat kaksi viikkoa aikaa. Ehdotan, että kuljen ensimmäisellä viikolla kuvaamassa luontoa. Otetaan haaksirikkokuvat vasta toisella viikolla, niin kaikki ehtivät saada tasaisen rusketuksen, Eero suunnitteli.

Helmi osti ensi töikseen suojakertoimilla varustettua kookosöljyä. Hän siveli sitä aamuisin tyttöjen paljaaseen ihoon ja kehotti Eeroa ja Kaukoa tekemään samoin.

Kauko unohti turhan usein ja punoitti loppuviikolla pahan näköisesti.

Helmi yritti lievittää poltetta aloe veralla.

– Hiero alemmas, olen ottanut parvekkeella alasti aurinkoa, Kauko kehotti ja iski silmää.

Helmi läimäytti häntä takamukselle ja lähti.

– Iso mies ja käyttäytyy kuin pikkukakara, Helmi valitti Eerolle.

Tämä nauroi, että punoittava nahka sopii kokemattomalle purjehtijalle erinomaisesti.

He näkivät Kaukoa ensimmäisellä viikolla vain satunnaisesti. Tämä nukkui aamuisin pitkään ja tuli vasta iltapäivällä altaalle tummat renkaat silmien ympärillä. Hänellä oli tapana loikoilla gin tonic lasi kädessä ja katsella tummien lasien takaa bikiniasuisia hotellivieraita. Iltaisin hän pukeutui muodollisesti ja häipyi omille teilleen.   

Eero kulki kamera kaulalla ja otti taidekuvia. Satu ja Kiti leikkivät mielellään hiekkarannalla. He kirmailivat rantavedessä ja hihkuivat löytäessään pyöreitä veden hiomia pikkukiviä ja kiemuraisia simpukankuoria.

– Tyttöjen kuvat onnistuivat erinomaisesti. Otetaan vielä muutamia kuvia ilta-auringossa, kun autat heidät rantaan.

– Ensi viikolla saan sitten kahlata koralliriutoilla Kaukon kanssa.

– Näin on, toivottavasti ei tule myrsky. Tai se sopisi mainiosti kuviin, mutta voi olla vaarallinen.

Tuuli oli navakka, kun Helmi ja Kauko uivat karikolle. Eero istui veneessä paikallisen kalastajan kanssa.

Tyrskyt löivät korkealle. Kauko oli kietonut kainaloiden ympäri värikkään vedenpitävän purjekankaisen pussin, jossa oli veneestä pelastetut selviytymisvälineet. Helmi kuljetti vesikanisteria.

– Pysähtykää karikolle. Saan upeita kuvia, kun tyrskyt ympäröivät teidät, Eeron ääni kantautui tuulen ulvonnan takaa.

Helmi pelästyi, kun Kauko kietoi kätensä hänen vyötärölleen. Sormet tekivät rohkean tutkimusretken bikinihousujen sisään.

Helmi kirkaisi ja yritti puikahtaa pakoon.

Voimakas aalto kaatoi ja Helmi löi päänsä terävään kiveen.

Eero hyppäsi veneestä. Kameran hän ymmärsi jättää kalastajalle. Yhdessä Kaukon kanssa he saivat vietyä Helmin rantaan. Ohimossa oli ilkeän näköinen haava, josta vuoti runsaasti verta.

Kalastaja hälytti ambulanssin, joka tuli yllättävän nopeasti paikalle.

Tytöt olivat hädissään.

– Me viemme äidin ensiapuun, se on vain pintahaava, ensihoitajat lohduttivat. – Saatte tulla mukaan.

Haava puhdistettiin klinikalla ja Helmi pääsi heti sen jälkeen Eeron ja tyttöjen kanssa hotellille.

– Pelästytit minut, miksi kiljuit?

– Kohtasin niljakkaan mustekalan ja kauhistuin, Helmi kertoi puoliksi tajuttomana. Hän oli saanut vahvoja särkylääkkeitä.

– Nuku nyt, olet aamulla kunnossa, Eero rauhoitteli ja peitteli Helmin sänkyyn.

Satu ja Kiti kurkkivat pelästyneen näköisinä oven raosta.

– Tytöt, annetaan äidin nukkua. Mennään hetkeksi vielä ulos terassille. Haluan kysyä Kaukolta, mitä tapahtui.

Kauko istui ulkona viskilasi edessään. Hän näytti uupuneelta.

– En todellakaan tiedä, mikä Helmille tuli, hän sanoi puolustelevasti.

– Sain dramaattisia kuvia, mutta olen huolissani. Ei hän yleensä säikähdä turhia. Houri jostain mustekalasta.

– En minä nähnyt mitään, Kauko sanoi ja joi yhdellä kulauksella lasinsa tyhjäksi.

Helmin päässä pyöri, kun hän heräsi. Aurinko oli korkealla. Ohimoa kivisti, mutta muuten hän tunsi olonsa levänneeksi. Janotti ja teki mieli aamukahvia.

– Huomenta, tilasin aamiaisen huoneeseen. Maistuuko kahvi, tuoremehu ja kunnon munakas? Eero kysyi huolestuneena.

– Kyllä rakas, kuulostaa ihanalta.

– Jaksatko nousta vai tuonko tarjottimen vuoteeseen?

– Jaksan toki, mennään parvekkeelle. Hei ihania ruusuja, ovatko ne sinulta?

– Kauko koputti aamulla oveen ja toi kukat sekä pullollisen kuohuviiniä, sopiiko brunssi?

– Voi sopii, ihana kun hemmottelette minua. Lupaan parantua hetkessä.

Kauko tuli puolenpäivän aikaan tervehdyskäynnille. Hän oli hämillisen näköinen ja pyysi, että saisi tavata Helmin kahden kesken.

Eero ihmetteli miksi, mutta lähti sovinnolla tyttöjen kanssa altaalle.

– Helmi, muistatko mitään uintiretkestämme? Kauko kysyi huolestuneena.

– Muistan, että pelästyin ja se liittyi jotenkin sinuun, Helmi sanoi ja hieroi ohimoaan.

Side oli värjäytynyt punaiseksi.

– Olen pahoillani, yritin pitää sinua hetken hyvänä, olen himoinnut sinua alusta alkaen, mutta sinä välität vain perheestäsi.

Helmi ei tiennyt mitä sanoa. Hän muisti nyt Kaukon niljakkaat sormet.

– Jätä minut rauhaan. Niin kuin tarinasi kertoo, perhe on tärkeintä elämässä. Etkö ole oppinut mitään?

– Yritän, ethän kerro miehellesi, Kauko pyysi vaisusti ja lähti hartiat kumarassa.

Lähtöpäivä lähestyi. Helmi oli toipunut hyvin. Eero oli näyttänyt hänelle kuvat. Molemmat olivat niihin tyytyväisiä.

Helmi värähti, kun hän näki tyrskyotokset. Hän näytti kauhistuneelta paiskautuessaan kiveä vasten. 

– Harva varmaan uskoo, että nämä ovat aitoja, hän voihkaisi ja nosti käden otsalle.

– En ymmärtänyt, että tilanne oli niin vaarallinen. Taisit horjahtaa. Onneksi sinulla oli pelastusliivi. Katso, Kaukon ilme on jotenkin syyllinen. Ei kai hän tönäissyt?

– Kaikki kävi niin äkkiä, en kuitenkaan usko. Onneksi selvisin pintahaavalla. Huomaatko muuten, että yksi kuva puuttuu vielä. Tekstihän loppuu Kaukon meditointiin. Se pitäisi kuvata auringonnousun aikaan rannalla.

– Totta, se täytyy hoitaa huomenna. Koneemme lähtee jo aikaisin seuraavana aamuna.

Eero sopi Kaukon kanssa, että hän herättää tämän varhain.

Oli vielä pimeää, kun Eero soitti Kaukon kännykkään. Kukaan ei vastannut.

Eero pukeutui nopeasti ja koputti Kaukon hotellihuoneen ovelle.

Kukaan ei edelleenkään vastannut.

Pahus, joko hän nukkuu tosi sikeästi tai ei ole paikalla, Eero tuskaili.

Kauko soitti parin tunnin kuluttua. Aurinko oli jo korkealla.

– Nukuin pommiin ja kännykkä oli äänettömällä. Piti käydä hyvästelemässä yksi mimmi ja ilta venyi pitkäksi, hän selitti vaivautuneena.

– Mitä tehdään? Emme ehdi enää huomenna rannalle.

– Käytä jotain symbolikuvaa. Auringonsäteitä ja merestä nousevaa usvaa, kyllä sinä osaat.

– Asia selvä, hoida itsesi huomenaamuksi lähtökuntoon, Eero kuittasi. Häntä harmitti, ettei hän ollut vaatinut kuvausta aikaisemmin.

Elämysmatkakirja Kaukomatkoilla ilmestyi joulumarkkinoille.

Uskomattoman taidokkaita luontokuvia ja yllätyksellinen kasvutarina paratiisisaarella, kirjan takakansi hehkutti.

Kuvassa Kauko hymyili ympärillään Helmi, Eero kamera kaulassa sekä Satu ja Kiti. Kaukolla oli yllään kiinanruusuilla kuvioitu väljä paita, khakinväriset shortsit ja leveälierinen aurinkohattu. Helmillä oli pelkät turkoosinsinisen bikinit, jotka korostivat hänen tasaista rusketustaan. Tytöillä oli veikeät saparot ja gekkojen koristamat uima-asut. Eero oli pukeutunut muodollisemmin. Mustavalkoinen pellavapaita ja valkoiset polvipituiset housut saivat hänet näyttämään ammattilaiselta.

Kustantaja järjesti lehdistötilaisuuden. Tytöt nurisivat, kun he kuulivat, että se oli iltatilaisuus ja tarkoitettu vain aikuisille.

Helmi mietti, kuka voisi tulla tyttöjen seuraksi.

Mirjami pelasti hänet pulasta. – Hei, tytöt voivat tulla meille yökylään. Ritu ja Pete ovat puhuneet usein, että kaipaavat heitä.

– Hienoa, me voimme mennä jopa jatkoille, Helmi hymyili.

Hän pukeutui liehuvahelmaiseen mekkoon ja etsi komeron perältä korkeakorkoiset avokkaat.

– Miltä näytän? hän pyörähti peilin edessä.

– Näytät hemaisevalta. Vietetään pitkästä aikaa rentouttava ilta kahdestaan heti, kun virallinen osuus on ohi.

Eero ei osannut aavistaa, että illasta tulisi katastrofi.

Hän käveli Helmin kanssa ulkotulien valaisemaan juhlahuoneistoon. Tarjolla oli pieniä cocktailpaloja, kuohuviiniä ja valtava lasimalja ruusun terälehdillä koristeltua vaaleanpunaista boolia.

Kauko viittilöi heitä lähemmäs. Hän oli ehtinyt nauttia jo useamman lasillisen vahvaa juomaa.

Muodollisuudet olivat nopeasti ohi. Kustantaja piti juhlapuheen, jossa hän kehui vuolaasti kirjailijaa ja kiitteli kuvitusta onnistuneeksi. Hänen mielestään symboliset kuvat olivat trendikkäitä. Hän kehui erityisesti loppukuvaa, jossa aurinko nousi aamu-usvan keskeltä.

– Se oli minun kuningasideani, Kauko huikkasi.

Eero mulkaisi hänen suuntaansa, mutta pysyi viisaasti vaiti.

Kustantaja kutsui Kaukon, Eeron ja Helmin viereensä ja kohotti maljan.

Salamavalot räpsyivät ja paikallislehden toimittaja tuli haastattelemaan.

Kauko oli vauhdissa. Hän kehui syvällä rintaäänellä, miten oli löytänyt itsensä mietiskellessään.

Kun toimittaja kysyi hänen yksityiselämästään, Kauko veti Helmin rinnalleen ja vakuutti, että tämä oli hänen elämänsä rakkaus.

Helmi häkeltyi ja yritti vakuuttaa, ettei se pitänyt paikkansa. Hänellä oli ikioma perhe, johon Kauko ei todellakaan kuulunut.

Toimittaja oli tohkeissaan. Tiedossa oli kunnon kolmiodraama, josta kukaan ei ollut tiennyt. Hän näki jo silmissään seuraavan lehden otsikot. ”Jymy-yllätys taiteilijapiireissä”.

Eero harppasi Helmin rinnalle ja vakuutti, ettei Kaukon puheita pitänyt uskoa.

– Et taida aavistaakaan, että olen pidellyt vaimoasi sylissä ja hyväillyt häntä intiimisti, Kauko kehui.

Eero raivostui. Hän löi Kaukoa avokämmenellä niin, että mies kaatui ja lasi hänen kädessään meni rikki.

Yleisö vetäytyi kauemmas. Kuvaajat riemastuivat.

Seuraavan päivän Paikallisuutisissa oli näyttävä kuva hurjistuneesta Eerosta, kauhistuneesta Helmistä ja maassa makaavasta Kaukosta.

Otsikko kirkui ”Skandaali Kaukomatkat -kirjan lehdistötilaisuudessa”.

Kirjasta tuli huippumenestys. Ensimmäinen painos loppui jo ennen joulua. Kaikki halusivat nähdä kuvat pikkukaupungin julkisuuden henkilöistä.

Helmi olisi halunnut painua maan alle.

Satu ja Kiti saivat muiden lasten jakamattoman ihailun.

– Teidän isi on sankari, he hehkuttivat.

Kauko lähetti Helmille valtavan kimpun tulipunaisia ruusuja.

Helmi heitti ne saman tien roskiin.

– En enää ikinä halua kuulla mitään siitä kelmistä, hän puuskahti. – Eero, sinä olet elämäni rakkaus. Ei enää koskaan tämänkaltaisia projekteja.

– Enhän voinut tietää, että mies on sekopää. Sinun kauneutesi oli hänelle liikaa, Eero kietoi kädet Helmin ympärille.

– En todellakaan antanut mokomalle kelmille mitään kannustusta, Helmi voihki.

Kirjan tuottamat provisiot olivat jotain ennen näkemätöntä.

Eero laski, että he voisivat viettää hyvinkin kevään ja kesän vapaalla ennen kuin Satu menisi kouluun.

– Helmi kultaseni, meillä on rahaa enemmän kuin koskaan. Eiköhän oteta ilo irti kaikesta tästä kamaluudesta. Tekisi mieli vaihtaa vähäksi aikaa maisemaa, kunnes kohu unohtuu.

Helmi jäi miettimään. Hän tiesi, että Eero rakasti matkustamista. Tropiikkiin hän ei halunnut vähään aikaan, mutta Saaran ja Riinan kutsu Espanjan Aurinkorannikolle oli tuoreessa muistissa.

– Meillä on kyläkutsu Benalmadenaan. Mitä sanot, Saara ja Riina ilahtuvat, jos menemme käymään. Voisin kysyä, tietävätkö he edullisen majapaikan.

– Helmi, sinuun voi aina luottaa. Satu saa varmaan eskaritehtävät mukaan ja voimme auttaa häntä. Muistanko oikein, siellä on muitakin tuttuja?

– Älä kiusaa, kerroinhan sinulle Santerista.

– Käydään moikkaamassa häntä.

– Joko kerrotaan tytöille?

– Ota ensin yhteyttä Saaraan. Ollaan sen jälkeen viisaampia.

Helmi hyräili laittaessaan aamukahvia. Räntäsade ikkunan takana ei häirinnyt hänen hyvää tuultaan. Saara oli innostunut ja kertonut, että heidän kerrostalossaan oli useita vuokrattavia asuntoja. Hän kertoi kaivanneensa tyttöjä ja lupautui vapaaehtoiseksi lastenvahdiksi.

Eero katsoi vaimoaan hellästi sanomalehden takaa.

– Mikä saa sinut noin iloiseksi? hän kysyi.

– Taidan vaihtaa taas blogin otsikon. Aurinkorannikon Helmi kuulostaa hyvältä, Helmi tuumi ja otti muutaman tanssiaskeleen pienessä keittiössä.

Uusi kutkuttava seikkailu oli alkamassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.