pieniä toivonpilkahduksia

pe 9.9.2022

MATKALLA UIMAHALLILLE

Syksyn vesijuoksu alkoi tänä aamuna kello kahdeksan. Oli syksyisen kirpeää kävellä halki hiljaisen kaupungin aamuvalossa.

Olen täpinässä. Kuvittelin toiveikkaana jo eilen, että Palokunnankadun asunto on mennyt kaupaksi ja voin rauhoittua. Toisin kävi. Mahdolliset ostajat halusivat käydä vielä mittailemassa, onnistuuko heidän suunnittelemansa remontti. Lupasivat tulla tänään. Odotin kärsimättömänä, mutta kiinteistövälittäjä Riitta soitti iltapäivällä, että mittailu siirtyi maanantaiksi isännän sydänvaivojen vuoksi.

JUSSI 73 V ONNITTELUMALJAT

Juhlistimme eilen Liin ja Kaizun kanssa Jussin syntymäpäivää. Katoin päivänsankarin huoneeseen Visarantaan tarjolle kuohuviinit ja valkosuklaa-mansikkamoussetorttua. Jussin mielestä viini oli hapanta, mutta maistui silti.

MINIKOTINI ON KODIKAS

Istuimme hetken pienellä parvekkeellani palattuamme. Keli oli aurinkoinen ja oluet jääkaapissa kylmiä. Lii ja Kaizu lupasivat tulla seuraavan kerran viimeistään uutena vuotena. Olen iloinen, että meillä on ystäviä:)

su 11.9.2022

ILOISTA JUHLAKANSAA

Anna juhlii viikonloppuna pyöreitä vuosia mökillä.

SUPPISPIIRAKKA SAI VÄHÄN LIIKAA VÄRIÄ, MUTTA MAKU OLI HERKULLINEN (TESTASIN)

Tytär lupasi tuoda pojat ja kissan minulle hoitoon.

PIPA VIIHTYI PARVEKKEELLA

Sain vain yhden pojan, Miskan ja Pipa-kissan. Samu meni serkkujen luo Kauklahteen.

TUORETULIAISIA MIIKAN KASVIMAALTA
LABYRINTTI LASTEN LIIKENNEPUISTOSSA

Lauantaipäivä oli mukavan aurinkoinen. Miskalla oli skuutti mukana. Hän viiletti liikennepuistossa.

TERASSIKELI

Kun nälkä yllätti, kävimme kinkkuananaspizzalla lähellä sijaitsevassa Berfinissä.

Illalla seikkailimme Annan ja Elsan kanssa Frozen elokuvan maailmassa.

VIIKONLOPPUVIERAAT

Laitoin Miskalle nukkumapaikan sohvalle. Hetken kuluttua poika hiipi viereeni moottorisänkyyn. En muista, koska viimeksi olen nukkunut nuori mies kainalossani;)

ma 12.9.2022

Uusi puuhaviikko on alkamassa. Hämeen Taidearttelin freskopaja käynnistyy tänään ja Vanajaveden opiston Tiistaimaalarit kokoontuvat ensimmäisen kerran huomenna.

LEIKKIPUISTOSSA

Sunnuntaipäivä Miskan ja Pipan seurassa sujui rauhallisesti. Kävimme pojan kanssa leikkipuistossa. Kokkasin Miskan lempiruokaa kermaista jauhelihakastiketta ja makaroneja. Anna ja Laura tulivat iltapäivällä Visarannan käynnin jälkeen. Sain tuliaisiksi vajaan pullollisen vinho verdea, kakkupalan ja tuoreita sämpylöitä.

Vatsanahka on edelleen piukalla, sillä odottelen tänään, onnistuuko Palokunnankadun asunnon mittaukset ja saanko jopa tarjouksen.

Ei onnistunut vieläkään. Ostajaehdokas oli joutunut sairaalaan, eikä pysty tällä hetkellä tekemään isoja päätöksiä. Yritän odotella kärsivällisesti, mutta se on vaikeaa.

ke 14.9.2022

SYYSVÄREJÄ

Eilen oli puuhapäivä. Kävelin pitkästä aikaa Myllymäen kalliolla sijaitsevalle Vanajaveden opistolle.

Varasin aikaa, että ehdin käydä kahvilla ennen taideluokkaan menoa. Petyin, sillä kahvila on ollut jo pari vuotta kiinni eikä kahviautomaatti toiminut. Otan seuraavalla kerralla termospullon mukaan.

Tiistaimaalarit olivat aloittaneet keväällä perusopinnot. Meneillään on jatkokurssi, mutta arvelen pärjääväni. Mukana oli ilokseni muutamia ennestään tuttuja. Laura Valo on minulle uusi opettaja. Hän aloitti esittelykierroksen jälkeen puhumalla valoista ja varjoista. Saimme valita inspiraatiokortit. Se helpotti aloittamista.

UUDET AKRYYLIVÄRIT

Ostin uudelle kurssille uudet akryylivärit. Huomasin nauttivani vilpittömästi maalauksen riemusta. Tästä on hyvä jatkaa.

ENSIMMÄINEN MAALAUKSENI ON VIELÄ KESKEN

Ehdin sopivasti maalauskurssin jälkeen Tasapainoklinikalle. Tunnin treenien jälkeen paransimme hetken maailmaa Ilman kanssa Amarillossa.

JUSSI OSAA EDELLEEN KIRJOITTAA NIMENSÄ

Reippailin sateentihkussa Visarantaan. Jussilla oli kaikki hyvin. Hän oli päässyt eilen saunaan. Fysioterapeutti on kehottanut piirtelemään Jussin kanssa. Pelasimme risti-nollaa. Jussi sanoi olevansa melkein nolla. Ympyrät onnistuivat kohtalaisesti, mutta ristirouva voitti. Lupasin, että jatkamme harjoituksia.

Kiinteistövälittäjä Riitta soitti, että ostajaehdokas on päässyt sairaalasta ja on valmis tulemaan huomenna mittailemaan, onnistuuko saunan purku ja miten rollaattori mahtuu oviaukoista. Taas jännittää.

Matkalaukku on pakattu ja passi mukana. Lähden iltajunalla Annan luo yöksi ja jatkan aamuvarhaisella taksilla lentoasemalle. Lento lähtee 06:20. Kaamea aika, mutta plussaa on, että olen jo ennen puolta päivää Välimeren rannalla. Loppuviikoksi on luvattu Suomeen koleaa ja sateista. On oikein hyvä hetki karata viikoksi. Rodokselle on luvassa aurinkoa ja plus 28 astetta. Seuraava päivitys tulee siis Kreikasta, jos nettiyhteys toimii. Vatsanpohjassa nipistelee mukavasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.